Viinimestarin päiväkirja 14: opintomatka Piemonteen ja Aostaan

Terveisiä Pohjois-Italiasta!

Barbarescoa. Vasemmalla Treiso, oikealla kauempana Barbarescon kylä.

Pyörähdimme siis viinimestarikurssiporukalla viikon mittaisella reissussa Italiassa, lähinnä Piemontessa, ja kotouduimme juuri takaisin kotiin tässä vapun alla. Ajattelin tässä ensiksi hieman käydä läpi yleisiä ajatuksia ja havaintoja, ja tulevaisuudessa esitellä hieman tarkemmin jokaista reissupäiväämme ja tuottajavierailujamme.

Reissumme aikataulu oli seuraavanlainen:

• Sunnuntai 19.4.2015: Aamulla herätys viideltä ja matka kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Kolmen tunnin lento Milano Malpensaan. Kahden tila-auton vuokraus. Ajoreissu Alban kautta Paolo Manzonelle Barolon alueelle, Serralunga d'Albaan. Tilavierailun jälkeen siirrymme tietä 100 metriä eteenpäin Azienda Agricola Sukulalle. Yöpyminen hotellilla Albassa.
• Maanantai 20.4.2015: Siirtyminen Barbarescon kylään, tutustuminen Gajan toimintaan. Ajoreissu Barolon keskellä sijaitsevaan Castiglione Falletton kylään, missä aluksi lounastamista ja sitten tilavierailu Viettille. Illallinen Albassa La Libera -ravintolassa ja yöpyminen hotellilla.
• Tiistai 21.4.2015: Varhainen herätys ja parin tunnin siirtyminen Monferraton kautta Aostan laaksoon. Piemonten pohjoisrajalla nopea pistokeikka Careman viinialueelle tutustumaan pikaisesti Cantina dei Produttori Nebbiolo di Caremaan. Ensimmäinen varsinainen tutustuminen Institut Agricole Regional -viinikouluun Aostan kaupungissa. Lounas ja viiniostoksia paikallisessa supermarketissa, minkä jälkeen toinen tilavierailu Les Crêtesin viinitaloon läheisen Aymavilles'n kylään. Lopuksi nopea pyörähdys Careman toisen tuottajan, Luigi Ferrandon, luona Piemontessa, Ivrean kaupungin ulkolaidalla. Parin tunnin siirtyminen Torinon kautta Albaan. Yöpyminen hotellilla Albassa.
• Keskiviikko 22.4.2015: Siirtyminen Pelisseron viinitilalle Barbarescon alueelle, Treison kylään, missä pieni lounas viineihin tutustumisen yhteydessä. Ajelo Barolon alueen eteläreunalle, Monforte d'Alban yläpuolella sijaitsevalle Conterno-Fantinolle. Tilavierailun jälkeen pieni välipala läheisessä viinikellari-baarissa, jonka jälkeen pizza-ja-viininmaisteluilta hotellilla Albassa.
• Torstai 23.4.2015: Siirtyminen Paolo Manzonen ja Sukuloiden naapurin, Ettore Germanon, luokse. Pikainen kierros ja maistelu remontoitavalla viinitalolla ja siirtyminen Barbarescoon lounaalle. Tilavierailu Produttori del Barbarescon viinitalolla ja kypsytyskellareilla. Siirtyminen Canalen kylään Roeron viinialueelle Matteo Correggialle. Yöpyminen hotellilla Albassa.
• Perjantai 24.5.2015: Rivetti-päivä, eli siirtyminen Castagnole delle Lanzen kylän tuntumassa sijaitsevalle La Spinettalle pikainen tutustuminen viinitaloon ja viineihin, minkä jälkeen siirtyminen Canellin kylään Contrattolle. Paluu Albaan; mahdollisuus vihdoin tehdä ostoksia ajan kanssa. Yöpyminen hotellilla Albassa.
• Lauantai 25.5.2015: Siirtyminen Serralunga d'Albaan Rivettolle. Parin tunnin ajomatka Maggiore-järvelle. Illallinen ja yöpyminen Meinassa.
• Sunnuntai 26.5.2015: Siirtyminen Gattinaraan ja tuottajavierailu Travaglinilla. Lounas Gattinarassa. Paluu Maggiore-järvelle, yöpyminen hotellilla Meinassa.
• Maanantai 27.5.2015: Siirtyminen Milano Malpensaan, kolmen tunnin lento Helsinkiin.

Näkymä Serralunga d'Alban rinteiltä Castiglione Fallettoon.

Semmoinen reissu. 17 tilavierailua, aikaisia herätyksiä, myöhäisiä iltoja, satoja ajokilometrejä, tuplaespressoja ja runsaasti (lähinnä raakaan lihaan pohjautuvaa) syötävää. Tämä oli kyllä ehdottomasti todella upea matka ja myönnettävä on, että paikan päällä onnistui paljon paremmin hahmottamaan Piemontea viinintuotantoalueena, niin viinien kuin maantietonsakin puolesta. Seuraavanlaisia havaintoja paikan päällä palasi mieleen tai tuli tehtyä:

• Langhen (eli Barolon ja Barbarescon) alue on erittäin mäkistä seutua. Siis ERITTÄIN mäkistä. Tämä realisoitui hyvin, kun autolla matkatessa pääsee jatkuvasti seikkailemaan ylös alas pieniä, mutkittelevia teitä, joilla joku harvoin vastaantuleva paikallinen kaahaa rallikuskin vauhdilla. Ja tietenkin valtaosa tuottajista sijaitsee aina alueen korkeimman ja jyrkimmän mäen huipulla, pienen kinttupolun päässä.
• Jenkit ovat löytäneet Piemonten viinit. Vielä pari vuotta sitten Italian viinimyymälöissä Baroloja saattoi löytää viimeisen 5-8 vuoden ajalta eri vuosikertoja, myös huippuvuosilta ja varsin kohtuullisilla hinnoilla – eli jopa alle 30€ hintalapulla. Nykyisin viinikaupoissa on tarjolla vain ja ainoastaan talon uusinta vuosikertaa ja hintoihin tuntuu tulleen kympin verran lisää. Vanhempia vuosikertoja varastoivia myymälöitä saa etsiä koirien ja kissojen kanssa. Suuri osa alueen tuottajista voisi myydä valtaosan tai jopa kaiken tuotannostaan Yhdysvaltoihin (ja kuulemma myös Japaniin), mutta viininystävien onneksi tuotteita allokoidaan tasaisesti ympäri maailmaa (poislukien Afrikka, jossa kysyntää jostain syystä ei ole).
• Barolon ja Barbarescon alue on ennen ollut köyhää aluetta ja viinien myyminen siellä on voinut olla varsinaista tappelua. Tästä syystä vasta viime aikoina tuottajat ovat havahtuneet siihen, että heidän viinejään voisi oikeastaan myös säästääkin – kaikkea ei ole pakko myydä heti pois, sillä näin helposti pääsee käymään alueen viinien tultua trendikkäiksi. Vain muutamat tuottajat, joiden luona vierailimme, keräsivät "viinikirjastoa" viime vuosikertojen viineistään ja heidänkin viinit käsittivät vuosikertoja vasta vain viimeisen vuosikymmenen ajalta.
• Barolo on pieni alue ja Barbaresco vielä pienempi. Barolon itälaidalla sijaitsevasta Serralungasta katseltuna alueen keskellä sijaitseva Castiglone Falletto vaikuttaa sijaitsevan kivenheiton päässä (2 km) eikä myöskään länsilaidalla sijaitseva La Morrakaan (6 km) vaikuta olevan niin kaukana. Barbarescon etelälaidalla sijaitsevasta Treisosta sekä Barbarescon (3 km) että Neiven (4 km) kylät vaikuttavat olevan lyhyen käppäilymatkan päässä. Välimatkat vaikuttavat todellisuutta lyhyemmiltä, koska kaikkialla ollaan mäkien päällä ja yhdellä silmäyksellä näkee helposti valtaosan koko alueesta.
• Barolon kokonaispinta-ala on n. 1,800 ha ja alueella on n. 1,280 viljelijää – viljelijäkohtainen pinta-ala on siis varsin pieni. Barbaresco on kooltaan noin kolmannes Barolosta, eli pinta-alaltaan n. 650 ha. Barolo tuottaa vuosittain n. 12 miljoonaa pulloa ja Barbaresco n. 4 miljoonaa pulloa. Viennin osuus on tasaisesti kasvanut noin puoleen tuotannosta – viime vuosina viennin suhteellinen osuus on kasvanut jopa suuremmaksi Italian myynnin hieman takkuillessa.
  
• Barbarescossa tuntui puhaltavan kaikkialla jatkuvasti tasainen, pieni tuulenvire, kun taas Barolossa tuulisuus tuntui olevan hyvin vaihtelevaa paikasta ja säästä riippuen.
• Melkein joka tarhalla tuntui Barolossa ja Barbarescossa olevan nimi ja tuottajat tuntuivat kutsuvan melkeinpä jokaista palstaa nimellä cru. Ongelmallista alueella on se, että siellä ei ole porrastettua cru-luokittelua, vaan jokainen tarha on saman arvoinen – riippumatta siitä, mikä on tarhan terroirin (maaperä, tarhakohtainen mikroilmasto, rinteen suunta, yms.) viineille tuoma potentiaali. Huipputarhoilta voidaan toki tehdä ylettömän keskinkertaista viiniä, mutta keskinkertaiselta tarhalta on vaikeaa, jopa täysin mahdotonta tehdä huippuviiniä. Kun tarhoilla ei ole luokitusta, eikä kuluttaja tiedä mikä tarha on oikeasti hyvä ja mikä vain hienon kuuloinen, voi kuka tahansa tuottaja tehdä vaikuttavasti nimettyä Baroloa/Barbarescoa ja myydä sitä hävyttömällä hinnalla, vaikka lopputulos olisikin keskimääräistä heikkotasoisempi pullote – sillä kaikki odottavat, että tarha-Barolo tai tarha-Barbaresco on tottakai parempaa kuin perusviini. Jonkinlainen Bourgognen tyylinen cru-luokitus Grand- ja Premier Cru'hun ja kylätasolle voisi olla jonkinlainen ratkaisu tähän ongelmaan, mutta en voi kuvitellakaan sitä kalabaliikkia, mikä tuottajien keskuudessa syntyisi, jos sellaista koetettaisiin ottaa käyttöön.
• Toisin kuin Kataloniassa, jossa lähes kaikki viinintuottajat tuntuivat kokeilevan jotain uutta, tuntuu Piemontessa viininvalmistus olevan paljon enemmän perinteisiin nojaavaa: niin uudet kuin vanhatkin tuottajat valmistavat lähinnä vain klassista Nebbioloa, Barberaa ja Dolcettoa; jotkut myös pirskahtelevaa Moscatoa. Vierailemistamme tuottajista vain Ettore Germano ja Rivetto tuntuivat rohkeasti kokeilevan myös jotain uutta perinteisten, tyylikkäiden viiniensä rinnalla: Germano viljelee alueella myös Rieslingiä ja Merlot'ta sekä tekee kuorten kanssa maseroitua valkoista, harvinaista Nascettaa, kun taas Rivetto promotoi aktiivisesti Nascettaa, tuottaa kuplivaa Blanc de Noirs -Nebbioloa ja tekee kokeiluja georgialaiseen tyyliin saviastioissa kuukausia kuorten kanssa maseroidulla punaviinillä.
  
• Toinen merkittävä ero Katalonian ja Piemonten välillä on biodynaamisen viljelyn suosio: biodynaaminen viljely kun tuntui olevan hyvin suosittua Kataloniassa ja melkeinpä joka toinen tuottaja vaikutti viljelevän biodynysti joko sertifikaattien kanssa tai ilman, kun taas Piemontessa tuottajista vain muutamat mainitsivat harrastavansa luomuviljelyä – biodynaamisuudesta ei tainnut yksikään tuottaja puhua sanallakaan.
• Kun Kataloniassa oli tottunut siihen, että viiniköynnösten rungon annetaan kasvaa keskimäärin n. metrin korkeuteen, tuli yllätyksenä se, että Langhessa köynnökset ovat leikattu vain polvenkorkuisiksi. Lisäksi oli sekä hauskaa että valaisevaa, miten pystyimme reissun aikana hyvin toteamaan, kuinka nopeasti köynnökset keväällä kasvavat – maahan saapuessamme köynnökset olivat hädin tuskin silmuilla, kun vajaata viikkoa myöhemmin versoja oli pungennut rungoista monin paikoin jo toista metriä. Ei vaadi hirveästi mielikuvitusta, että voi nähdä köynnösten kasvavan tarhoilla korkeutta ihan silminnähden.
• Kirkkaina päivinä Langhessa kaukaisuudessa siintävät Alpit tuntuvat ulottuvan idästä länteen koko horisontin matkalta, luoden epätodellisen, jopa unenomaisen taustan jo valmiiksi häikäisevän kauniille alueelle.
• Jos Langhen mäkiset maisemat ovat häikäisevän kauniita, loppuu meikäläiseltä superlatiivit kun päästään Aostan laaksoon. Lumihuippuisten Alppien keskellä sijaitsevat Aostan laakson pienet alppikylät luovat toinen toistaan pysäyttävämpiä näkymiä, kun autolla halkoo tätä Italian harvimpaanasuttua aluetta. Mutta vaikka tämä alue sijaitsee keskimäärin 600 metrin korkeudessa merenpinnasta keskellä vuoria, oli siellä jo huhtikuussa suorastaan painostavan kuuma aurinkoisena päivänä.
• Kauniin ja elinvoimaisen Langhen jälkeen Pohjois-Piemontessa sijaitsevat Gattinaran ja Ghemmen viinialueet lähialueiden kylineen vaikuttavat merkittävästi köyhemmiltä ja vaatimattomammilta. Siellä monien kylien laidoilla oli rapistuneita ja hylättyjä rakennuksia ja väestörakenne vaikutti keski-iältään merkittävästi korkeammalta. Vajaan parin tunnin ajomatka toi suorastaan hämmentävän suuren kontrastin näiden kahden viinialueen välille.
• Vuosikerralla on väliä. Kuuma 2009 on yleisen mielipiteen mukaan keskinkertainen vuosi, enkä ihmettele miksi – jopa tuottajilla, joiden viinit olivat yleisesti linjassa omien makumieltymysteni kanssa, olivat heidänkin nollaysit järjestään tylsempiä, geneerisempiä ja keskinkertaisempia esityksiä. Mutta jos tulevat vuosikerrat kiinnostavat, oli 2010 keskimäärin hyvä vuosi Barolossa ja 2011 Barbarescossa.
• Reissun ehdottomasti paras tuttavuus: valkoiset Timorasso-viinit. Parhaat jul-me-tun hyvää kamaa.

Sitten vähän lätinää Piemonten viineihin olennaisesti liittyvään jakoon: modernistit vs. traditionalistit.

Valtavia, n. 3-4 metriä korkeita ja yli 10,000 litran vetoisia botti-tynnyreitä
Travaglinilla, Gattinarassa.

Perinteisestihän Barolossa ja Barbarescossa viininvalmistustekniikka oli hyvin vanhanaikaista ja vanhentunutta: Nebbiolon satomääriä ei rajoitettu ja rypäleet saattoivatkin kypsyä hyvin epätasaisesti ja epäluotettavasti. Tällaisista rypäleistä tuotettiin helposti viiniä, jossa oli runsaasti raakoja, vihreitä tanniineja, mutta hyvin vähän hedelmää, mitä koetettiin tasapainottaa pitkällä maseraatioajalla, jotta rypäleistä irtoaisi riittävästi aromiaineita, ja vielä pidemmällä (useita vuosia kestävällä) tynnyrikypsytyksellä suurissa botti-tynnyreissä. Pitkän tynnyrikypsytyksen seurauksena viinit saattoivat olla hapettuneita ja niihin oli saattanut alkaa muodostua virhearomeja jo ennen pullotusta. Vaikka viinit olisivat olleet virheettömiä, saattoi niiden hedelmä kuivua kasaan jo kauan ennen kuin viinien rustiikkinen tanniinisuus oli ehtinyt pehmentyä. Vasta modernien viininvalmistustekniikoiden (satomäärien hillitseminen, käymis- ja kypsymisaikojen lämpötilan kontrollointi, hygienia jne.) myötä viinit rupesivat kehittymään nykyisenkaltaisiksi.

Gaja on tunnettu modernistityylin pioneeri.

1960-luvulla alkoi alueella hiljalleen kehittyä uusi tyylisuunta, jota alettiin myöhemmin kutsua modernismiksi: kuorien maseraatiota viinissä vähennettiin useista kymmenistä päivistä (30-50) noin viikkoon–kahteen. Lisäksi ryhdyttiin suosimaan runsaampaa uutosta tuottavia rotofermentaattoreita ja kypsytykseen alettiin käyttämään uusia, pieniä, ranskalaisia barrique-tynnyreitä (225 litraa) perinteisten, useita vuosikymmeniä kerralla käytettävien bottien (2,000–10,000 litraa) sijaan; näissä pienissä tynnyreissä viini pehmeni ja kypsyi huomattavasti nopeammin kuin botteissa. Näin saatiin tehtyä Nebbiolosta pehmeämpää ja runsaampaa viiniä, joka oli helposti juotavissa jo markkinoillelaskun aikaan, kun taas nykyaikainen, perinteisin menetelmin tehty Nebbiolo saattoi edelleen vaatia 5-10 vuotta lisää kypsyttelyä saavuttaakseen potentiaalinsa. Parissa vuosikymmenessä alue oli jakaantunut selvästi kahteen leiriin: pitkää maseraatioaikaa ja suuria, vanhoja tammitynnyreitä käyttäviin, kuivia ja kovan tanniinisia viinejä tuottaviin traditionalisteihin ja lyhyttä, joskus vain muutamia päiviä kestäviä maseraatioaikoja ja uusia, pieniä tammitynnyreitä käyttäviin, pehmeitä ja hedelmäisiä viinejä tuottaviin modernisteihin.

Enrico Rivetto – tasapainoa modernismin
ja traditionalismin välimaastossa.

Monet tuottajat (lähinnä modernistit) sanovat näiden termien olevan aikansa eläneitä, sillä monet tuottajat ovat nykypäivänä siirtyneet pois ääripäistä ja rajat monien modernistien ja traditionalistien viinien välillä ovat hämärtyneet. Tämä on kyllä osittain totta, sillä monilla moderenisteiksi luokiteltavilla taloilla kyllä näkyi botteja ja perinteisilläkin taloilla pystyi bongailemaan barrique-tynnyreitä. Lisäksi alueella löytyy useita tuottajia, joita on mahdotonta jakaa traditionalisteihin tai modernisteihin valmistusmenetelmien mukaan, mutta sellaiset jäivät melko harvinaisiksi tuttavuuksiksi – periaatteessa Barolossa sijaitseva Rivetto taitaa olla ainoa sellainen vierailemistamme taloista. Silti mielestäni jako traditionalisteihin ja modernisteihin kyllä pätee edelleen melko vahvasti: aidot traditionalisti-Nebbiolot olivat monesti kyllä täysin eri maata kuin rehelliset modernisti-Nebbiolot, tiukalla, potentiaalia uhkuvalla rakenteella ja puhdaspiirteisellä aromimaailmallaan, kun taas modernisteja usein leimasi pehmeämpi suutuntuma ja makeampi, kosiskelevampi makumaailma. Tuo luokittelu kuitenkaan ei vaikuta olevan enää niin kahtiajakoinen monien tuottajien tuottaessa viinejä, jotka sijoittuvat ääripäiden välille. Langhen Nebbiolot tuntuvatkin nykyisin asettuvan portaattomalle janalle, jossa toisessa päässä on kivikova traditionalistinen tyyli ja toisessa pehmeän lempeä modernismi, harvan viinin asuttaessa sitä janan äärimmäisintä kärkeä.

Barrique-halli modernistituottaja La Spinettalla.

Kuitenkin näinkin lyhyellä reissulla tuli vastaan myös muutama äärimodernistiviini testattua. Niitä maistellessa sitä yksinkertaisesti alkoi miettimään, miksi ihmeessä joku haluaa tehdä näin äärimmäisen pienellä ja rajatulla alueella niinkin uniikista, hankalasti viljeltävästä ja ainutlaatuisesta rypäleestä kuin Nebbiolo sellaista viiniä, jota sokkomaistelussa ei erota chileläisestä Merlot'sta – erityisesti jos semmoista voi tehdä missä tahansa maailmassa halvemmalla ja pienemmällä vaivalla? Ja ennen kaikkea: miten niin monet ihmiset ovat valmiita latomaan kymmeniä, jopa satoja euroja viinistä, josta puuttuu kaikki Nebbiololle ominaiset hapankirsikan, tervan, ruusun, kuivakukkien ja savun aromit; joka maistuu vain makealta marjahillolta, suklaapirtelöltä ja vanilliinilta? MIKSI?

Oli myös hauska Langhessa pyörimisen jälkeen havaita ero modernistien ja traditionalistien välillä Gattinarassa. Nervi on tunnettu traditionalistina, eli talolla käytetään vain pitkiä maseraatioaikoja ja valtavia botteja. Travaglini taas edustaa alueen modernistipäätä. Miksi? Heidän viineistä 10% osuus käy barrique-tynnyreissä (joista 20% uusia), loput botteissa. Kuviot ovat hieman toista maata kuin Langhen 100% uusia barriqueja käyttävillä modernisteilla!

Mutta tällaista tällä kertaa. Yritän lähitulevaisuudessa jaksaa kirjoitella myös päiväkohtaisia juttuja tuottajavierailuistamme ja muista kokemuksistamme!