Piollot Cuvée Come des Tallants

Piollot Cuvée Come des Tallants Zero Dosage

• Valmistaja: Champagne Piollot Pére & Fils
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, Aube, Côte des Bar
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~40,00e (Toukokuu 2016)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: paris wine company

Viime vuoden keväällä järjestämissäni Champagnen haastajat -sokkomaistelussa oli kaikkien ei-shamppisten keskuuteen ujutettu yksi aito shamppanja. Kyseessä oli melko naturaaliin henkeen viinejä tuottavan Roland Piollot'n rutikuiva tarha-Blanc de Noirs, eli yhden "Come des Tallants" -tarhan punaisista Pinot Noir -rypäleistä valmistettu valkoinen kuohuva. Tämä Champagnen lämpimimmissä kaakkoisosissa, Côte des Bar'n viinialueella toimiva viinintuottaja oli aiemmin vakuuttanut meikäläisen sekä varsin tasapainoisella Pinot Blanc -kuohuviinillään että lähes kuplivaa punaviiniä muistuttavalla roséekuohuviinillään, joten osasin odottaa, että myös tässä maistelussa Piollot pärjäisi hyvin.

Viinillä on vaaleanvihertävä ulkonäkö.

Viinillä on kypsähkö, mutta hieman hillitty tuoksu, jossa tuntuu makeaa sitruunaa ja jopa hennosti karamellisoitua keltaista hedelmää, mutta myös hillittyä aromaattista kukkaisuutta sekä jotain etäistä vihertävyyttä, lähes parsamaista. Monien Blanc de Noirsien taustalla värjöttelevästä, tummanpuhuvasta hedelmästä ei tunnu olevan tietoakaan, vaan yleisilme on hyvin kirkas ja rapean tuntuinen.

Viini on suussa eloisa, keskitäyteläinen ja kohtalaisen happovetoinen, mutta vivahteikasta makumaailmaa sävyttää tuoksun tavoin ujo, ruohoinen vihersävytteisyys. Taustalla häilyy myös hieman muhkeampaa kellervää hedelmää sekä Pinot Noirin tummempaa hedelmää, jota tuntuva hapokkuus taittaa kohti etäistä hapankirsikkaisuutta. Kokonaiskuva on kuitenkin hyvin rapsakka ja vihreiden piirteiden ansiosta myös aavistuksen raa'ahkon oloinen. Mousse on varsin runsasta ja pienistä kuplistaan huolimatta kohtalaisen rouhean tuntuista.

Suuhun jää lopuksi melko pitkä, kepeä ja rapea jälkimaku, jossa tuntuu varsin nuorekasta kypsää omenaisuutta ja sitruunavetoista sitrushedelmää. Happovetoinen ja tuntuvan mineraalinen jälkivaikutelma puhdistaa suun varsin tehokkaasti.

Tällä kertaa Piollot ei herättänyt läheskään yhtä vakuuttavia fiiliksia kuin talon aikaisemmat pullotteet. Sokkomaistelussani pari osallistujaa osasi jopa veikata oikein viinin shamppanjaksi paljastettuani, että yksi mukana olleista viineistä olikin aitoa tavaraa, mutta useimmat veikkaukset shamppiksesta menivät metsään. Sen sijaan monelle tuli yllätyksenä se, kuinka vaatimattomasti näin mielenkiintoisen ja laadukkaaksi tunnustetun tuottajan viini pärjästi tällä kertaa sokkona, kun pullot lopulta paljastettiin ja kyseinen kupliva paljastui Piollot'n tuotteeksi. Viini nimittäin ei suuria tunteita puolelleen kerännyt – ei sitä missään nimessä huonoksikaan tuomittu, mutta viinin hieman suppeaksi jäänyt aromi- ja makumaailma jättivät hieman toivomisen varaa, eikä viinin ujosti vihertävät piirteet herättäneet ainakaan positiivisia viboja. Kenties pohjaviininä oli haastavampi vuosikerta? Tai mahdollisesti pidempi kypsyttely olisi saanut viinin pelaamaan paremmin yhteen?

Lyhyesti: Tasapainoinen ja ryhdikäs, mutta myös hieman yksiulotteinen ja aavistuksen vihersävytteinen Blanc de Noirs -tarhashamppis Aubesta.

Arvio: Hyvä – mutta ei juuri muuta. Viiniä hörppii ihan mielellään sellaisenaan, mutta kovinkaan suurta muistijälkeä se ei onnistu jättämään jälkeensä.

Hinnan (~40e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Furleigh Estate Blanc de Noirs Brut 2010

Furleigh Estate Blanc de Noirs Brut 2010

• Valmistaja: Furleigh Estate
• Tyyppi: Kuohuviini
• Maa: Englanti
• Alue: South West England, Dorset
• Rypäleet: Pinot Noir (75%), Pinot Meunier (25%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: £30,00 (~37,54e; Syyskuu 2014, Lontoo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: furleigh estate

Englannin kuohuviinien nousua on ennustettu jo pitkälti yli toista vuosikymmentä ja jonkin verran totuuspohjaakin tuolla ennustuksella tuntuu olevan, kun katsoo miten sekä niin englantilaisten viinitalojen lukumäärä kuin maan kuohuviinien kysyntä tuntuu kasvavan. En sinänsä ihmettele tätä nousujohteista muutosta, sillä tarjoaahan Englanti varsin uskottavat lähtökohdat laadukkaan kuohuviinin valmistamiseen: sekä Etelä-Englannin ilmasto että maaperä kun ovat hyvin samankaltaisia maailman kuuluisimman kuohuviinialue Champagnen välillä. Suuremmat ongelmat tuntuvat olevan lähinnä a) siinä, että monissa taloissa on kyllä intoa tehdä laadukasta viiniä, mutta koska viinitarhat ovat nuoria ja osaamista vähän, voi viinien taso olla hieman vaihtelevaa; b) viinin valmistus – etenkään laadukkaan kuohu-sellaisen – ei koskaan ole halpaa, minkä vuoksi melkeinpä kaikki englantilaiset viinitalot joutuvat hinnoittelemaan viininsä samalle tasolle aidon shamppanjan kanssa. Monilla ihmisillä voi tehdä vaikeuksia iskeä samaa määrää seteleitä tuntemattomasta brittiskumpasta kuin kuuluisasta shamppiksesta.

Mutta myyntitilastot näyttävät, että yllättävän monet ovat valmiita kustantamaan Englannin kuplivista sen, mitä pyydetään. Tässä toki on varmasti avittanut se, että monet englantilaiset kuohuviinit ovat voittaneet useita kuohuviinisokkomaisteluja, joissa Champagnen ja Englannin kuohuviinejä on maisteltu ristiin ja rinnakkain. Juuri tästä syystä halusin itsekin pitää sellaisen maistelun, jossa Englannin kuohuvia maisteltaisiin muiden kuplivien seassa sokkona ja arvioitaisiin, erottuisivatko nämä kuohuvat jotenkin muista.

Lounais-Englannin Dorsetissa sijaitseva Furleigh Estate on talon toisen omistajan, Rebecca Hansfordin, lapsuudenkoti. Hänen isänsi möi tämän alun perin maitotilana toimineen maatalon pois, mutta vuonna 2004 Rebecca ja hänen miehensä Ian ostivat talon takaisin. Vuonna 2005 he istuttivat talon maille viiniköynnöksiä ja perustivat Furleigh Estaten viinitalon. Talon ensimmäinen vuosikerta saatiin tehtyä vuonna 2009 ja tätä nykyä talon n. 28 hehtaarilla kasvaa 22,000 viiniköynnöstä, joista n. 15,000 on ensisijaisesti kuohuviinin valmistukseen tarkoitettua Chardonnayta, Pinot Meunieria ja Pinot Noiria. Tämä meikäläisen maistelussa ollut pullo on alun perin hommattu Lontoosta ja se on Blanc de Noirs, eli rypälepohjasta löytyy vain punaisia rypäleitä, Pinot Noiria ja Pinot Meunieria. Käymisen ja 9 kk terästankkikypsyttelyn jälkeen viini on pullotettu ja se on saanut kypsyä 18 kk hiivasakkojen kanssa ennen korkinvaihtoa.

Viinillä on keskisyvän kellervä väri. Yleensä tämmöinen väri kuohuvissa vihjaa kehittyneempään ikään, mutta Blanc de Noirs -viineissä tämä on seurausta siitä, että viini on valmistettu yksinomaan punaisista rypäleistä; vaikka rypäleet murskattaisiin äärimmäisen varovaisesti, tummien rypäleiden kuorista silti uuttuu aina sen verran väriä mukaan, että lopputulos on perinteistä kuohuviiniä syvemmän värinen, vaikkei varsinaisesti punaiseen taittuisikaan.

Viinin tuoksu hämmentää. Kokonaisuus vaikuttaa jonkin verran jopa vialliselta, todennäköisesti kohtalaisen reduktiiviselta, sillä ensivaikutelmaltaan tuoksu on aika tyrmäävä: seissyttä merivettä, hieman kumimaisuutta, pehmeäksi mennyttä sipulia ja jotain pölyistä. Yleisilmeen seasta löytyy myös kypsää kellervää hedelmää, joka jopa taittuu ujosti myös hedelmäkarkkisuuteen, sekä ujoa vegetaalisuutta, joka muistuttaa etäisesti raparperia.

Onneksi tuoksun epämiellyttävät piirteet jäävät vain nokkasektorille, sillä maultaan viini on ilahduttavan puhdaspiirteinen. Makumaailmasta löytyy Englannin kupliville tyypillisen tuntuvaa, kalkkista mineraalisuutta, mutta muuten kokonaisuus on hieman yksioikoinen, tarjoillen lähinnä kypsää, persikkaisuuteen taittuvaa keltaista hedelmää ja ujoa punaista omenaa. Viinillä on suht täyteläinen suutuntuma ja melko kuiva yleisilme – aivan rutikuiva viini ei ole, sillä sen dosage tuntuu ujona makeutena ja runsautena. Kokonaisuutta sävyttää runsas, kohtalaisen suurikokoinen ja kestoltaan keskipitkä mousse, minkä lisäksi happoja on mukavan runsaasti.

Suuhun jää pitkä ja rapea jälkimaku, jossa tuntuu teräksisyyttä ja kalkkista mineraalia, kevyttä paahteista autolyysiä, hillittyä keltaista hedelmää ja ujosti silputtua persiljaa muistuttavia vihertäviä sävyjä. Melko voimakas mineraalisuus antaa jälkivaikutelmalle kohtalaisen bitterisen terän.

Todennäköisesti reduktiivisuuden tuoma tyrmäävä nokkapuoli oli kyllä melko kuoppainen startti viinille, mutta onneksi viini oli muuten vallan miellyttävä tapaus. Erityisesti Englannin kuohuviineille tyypillinen, voimakas mineraalisuus oli hyvin läsnä, minkä lisäksi viinistä löytyi mukavasti rakennetta happojen muodossa. Kokonaisuus kuitenkin jäi kohtalaisen yksiulotteiseksi, eli varsinaisia sakkakypsymisen tuomia autolyysin piirteitä ei juurikaan erottanut, ja koska viini oli tyyliltään Blanc de Noirs, ei kokonaisuudesta löytynyt myöskään Chardonnayn tuomaa rapeampaa hedelmää.

Loppupeleissä viini oli melko miellyttävä Blanc de Noirs -skumppa, josta löytyi ilahduttavan paljon napakkaa mineraalisuutta ja ryhtiä, mutta vastaavan hintaluokan shamppiksiin ero jäi melko suureksi, joten tässä tapauksessa Englannin kuohuvien hintapreemio ei enää tuntunut perustellulta. Ilman tömäkkää tuoksuaan tämä viini olisi kyllä ansainnut piirun verran paremman arvosanan, mutta silti oltaisiin kyllä alisuoriuduttu hintaluokkaan nähden.

Lyhyesti: Tuntuvan mineraalinen ja miellyttävän ryhdikäs, mutta samalla yleisilmeeltään melko mutkattomaksi ja yksiulotteiseksi jäävä englantilainen Blanc de Noirs.

Arvio: Miellyttävä – viinistä kyllä erottaa, että tässä ei ole tusinakuohuva kyseessä, mutta harmillisesti tämä ei onnistu realisoitumaan paletilla. Liekö tämä sitten kiinni viinintekijästä, vielä turhan nuorista rypäleköynnöksistä, jostain muusta, vai edelläolevien tekijöiden yhteisvaikutuksesta?

Hinnan (~37,54e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Bollinger Vieilles Vignes Françaises 2004

Bollinger Vieilles Vignes Françaises Blanc de Noirs 2004

• Valmistaja: Bollinger
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, Vallée de la Marne
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 491,40e (Syyskuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: plus de bulles

Champagnen kuohuviineistä valtaosa valmistetaan samalla tavalla – perinteisesti viljellyt rypäleet murskataan hellästi, käytetään terästankeissa viiniksi, sekoitetaan sekaan viimeisen vuosikerran tai parin réserve-viiniä hieman mukaan, käytetään pulloissa uudestaan 2-3 vuotta kestävän sakkakypsytyksen ajan ja isketään markkinoille – ja viinien välisten erojen luominen perustuu lähinnä kolmen päärypälelajin sekoitussuhteisiin, kypsytysajan kestoon ja markkinamiesten luovuuteen. Muutamat suuret talot kuitenkin ovat poikenneet valtavirrasta ja hakeneet viineihinsä persoonaa poikkeamalla tavalla tai toisella Champagnen normistosta: Lanson tuo tyylilleen ominaista kireyttä estämällä viineissään happoja pehmentävän malolaktisen käymisen; Charles Heidsieck tuo tyylilleen ominaista runsautta ja paahteisuutta pitämällä réserve-viiniensä varastot yli 10 vuosikertaa kattavina, sekoittamalla réserve-viinejä poikkeuksellisen suuria määriä viiniin ja kypsyttämällä kaikkia viinejä paljon totuttua pidempään; Salon ei sekoita viineihinsä lainkaan réserve-viinejä, vaan jokainen tuotettu viini on yhden vuosikerran tuotos; Krug tuo viineihinsä syvyyttä ja kerroksellisuutta käyttämällä ne nopeasti (1 kk) tammitynnyreissä.

Sitten on Bollinger, joka on täydellisen kuohuviinin tavoittelussaan ottanut käyttöönsä valtavan määrän erilaisia menetelmiä, jotka ovat harvinaisia – tai jopa ainutlaatuisia – Champagnessa. Toisin kuin monet muut suuret Champagnen viinitalot, jotka omistavat vain pieniä määriä tarhoja ja lähinnä ostavat rypäleitä, Bollinger omistamat tarhat tuottavat n. 60% viineihinsä tarvittavista rypäleistä; Bollinger käyttää viininsä tammessa (vuosikerrattomat osittain, muut kokonaan) ja peräti 6 kk ajan (tynnyreiden ikä vaihtelee välillä 5–110 vuotta); Bollinger säilyttää réserve-viininsä ainutlaatuisesti 1,5 litran magnum-pulloissa, joita talon kellareista löytyykin päälle puoli miljoonaa; nämäréserve-viinit kerätään ainoastaan Premier- tai Grand Cru -luokitelluilta tarhoilta ja ne ovat iältään 5-15-vuotiaita; réserve-viinejä käytetään vuosikerrattomissa viineissä ja niiden osuus lopullisessa viinissä on tyypillisesti n. 10-15%, loppuosuuden muodostuessa kahden-kolmen viime vuosikerran sekoituksesta; kaikki talon vuosikerralliset viinit kypsytetään kruunukorkin sijaan luonnonkorkin alla – tämä tarkoittaa myös manuaalista sakanpoistoa kaikille vuosikertaviineille; Bollinger on pyrkinyt vähentämään sulfiittien käyttöä viineissään – esimerkiksi korkinvaihdon yhteydessä viineihin ei lisätä lainkaan sulfiitteja. Lisäksi Bollinger omistaa tarhoja, joilla kasvaa kaikkia sallittuja lajikkeita: kolmen päälajikkeen (Chardonnay, Pinot Meunier, Pinot Noir) lisäksi myös neljää pienemmässä määrin viljeltyä lajiketta (Arbanne, Petit Meslier, Pinot Blanc, Pinot Gris) sekä kahta epävirallisesti sallittua lajiketta, jota ei käytännössä viljellä alueella lainkaan (Gamay, Pinot Teinturier).

Bollingerin ainutlaatuisin viini on kuitenkin talon prestige cuvéenakin pidetty Vieilles Vignes Françaises. Toisin kuin voisi odottaa, ei viinin nimi viittaa vanhoihin köynnöksiin, vaan vanhanaikaiseen, varttamattomien köynnösten provignage-viljelymenetelmään: tässä menetelmässä köynnöksen satoa tuottanut oksa haudataan vuoden lopuksi maahan, jolloin se kehittää omat juurensa ja joidenkin vuosien päästä kasvaa uudestaan maasta ulos uutena köynnöksenä. Näin yksi ainoa viiniköynnös saattaa käsittää suuria osia tarhasta ollen yksi elävä organismi, jolla on niin muinaisia, vahvoja ja pitkiä juuria, kuin nuoria ja innokkaasti leviäviä juuria – samalla toki köynnöksen iän määrittely muuttuu mahdottomaksi köynnöksen eri osien ollessa hyvin eri ikäisiä. Tällä tavoin viljellyt köynnökset kasvavat nykyaikaiseen viinitarhaan verrattuna äärimmäisen tiheässä, mutta samalla tuottavat luonnostaan merkittävästi vähemmän satoa. Alun perin Bollingerilla oli kolme tällaista tarhaa – kivimuurein aidatut Clos de Chaudes Terres (0,15 ha) ja Clos St. Jacques (0,21 ha) sekä aidaton Croix Rouge (0,16 ha) – mutta koska köynnöksiä ei tämän muinaisen istutusmenetelmän takia voida istuttaa viinikirvalta suojaavaan juurakkoon, onnistui viinikirva iskemään Croix Rouge -tarhaan vuonna 2004 ja tuhoamaan sen. On kuitenkin edelleen suuri mysteeri, miksei viinikirva ole vieläkään iskenyt näihih kahteen muuhun Bollingerin varttamattomien köynnösten tarhaan.

Näiltä kahdelta (alun perin kolmelta) viinikirvattomalta tarhalta Bollinger on tuottanut Vieilles Vignes Françaises -shamppanjaa alkaen vuosikerrasta 1969. Koska tarhojen köynnökset ovat vain Pinot Noiria, on viini loogisesti 100% Pinot Noirista valmistettu blanc de noirs. Hyvin pienen satoisuuden vuoksi köynnökset tuottavat usein äärimmäisen kypsiä ja konsentroituneita rypäleitä, mutta samalla viinin vuosituotantomäärä on minimaalinen: vuosikerrasta riippuen 2,500–5,000 pulloa, mikä vastaa n. promillea talon viinituotannosta (mikroskooppisesta tuotantomäärästä johtuen kaikki tuotetut pullot julkaistaan myyntiin ja Bollingerin työntekijät eivät potkujen uhalla saa itse – edes omilla rahoillaan – ostaa itselleen VVF-pulloa). Viini aluksi käytetään ja kypsytetään talon tyyliin tammessa, minkä jälkeen viini siirretään kypsymään hiivasakan kanssa luonnonkorkilla suljettuihin pulloihin vajaaksi kymmeneksi vuodeksi. Lopuksi viinin sakanpoisto suoritetaan manuaalisesti ja ilman sulfiittilisäyksiä. Dosage on melko maltillinen n. 6-7 g/l. VVF 2004 oli viinin viimeinen vuosikerta, jossa käytettiin myös Croix Rouge -tarhan rypäleitä, ennen kuin tarha tuhoutui. Tätä (Champagnen alueella melko hyvänä pidettyä) vuosikertaa tuotettiin yhteensä 3,886 pulloa.

Viinin väri on tasaisen ja syvän vaaleankeltainen – sekä yli 10 vuoden ikä että viinin konsentraatio tuntuvat näkyvän siis jo viinin ulkonäössä.

Todella hienostunut tuoksu ei ole isokokoinen tai lasistaryöppyävä, mutta silti todella runsas ja äärimmäisen monisyinen. Tuoksun yleisilme on kypsyyttä huokuva ja paikoin jopa makea: siitä voi erottaa lähes siirappista makeutta ja kypsänmakeaa keltaista hedelmää, melko paljon kermaa ja jopa hieman ruskistunutta voita, makean limppuista leipäisyyttä, ujoa mausteisuutta (jopa aavistus tammea?) ja hentoa sitruunamarmeladia. Vaikka viini on väriltään valkoinen, tuo erittäin kypsä Pinot Noir tuoksun taustalle ujoja, synkempiä sävyjä vadelmasta ja jopa tummasta kirsikasta. Tuoksu ei kuitenkaan ole jälkiruokaviinimäisen makea, vaan selkeästi shamppanjamaisen elegantti; jopa aavistuksen pidättelevä mutta silti kompleksinen nokkapuoli on siis kaikin puolin erittäin miellyttävä, houkutteleva ja siitä tuntuu yksinkertaisesti olevan erittäin paljon kaikkea.

Suussa viinillä on runsas, leveä ja intensiivinen olemus. Makumaailma vaikuttaa aluksi hyvin nuorelta: erittäin teräksiseltä, korostuneen hapokkaalta ja voimakkaan viheromenaiselta. Pian viini kuitenkin aukeaa (ja lämpenee lasissa), minkä seurauksena makumaailmasta alkaa löytyä kermaisuutta, kypsää sitruunaa, pähkinävoita, kevyttä uuniomenaa ja hentoa kirsikkaisuutta. Vaikka viini on selvästi rutikuiva, huokuu se silti voimakkaasti makeutta ja kypsää hedelmää, mikä tekee yleisilmeestä hyvin suurikokoisen ja jopa hieman raskassoutuisenkin. Pieni ja lempeä mousse ei juurikaan onnistu luomaan viiniin keveyttä, mutta hapokkuus pysyy loppuun asti napakkana ja viini rakenteikkaan oloisena.

Keskimaun tavoin myös viinin jälkimaku on runsas ja monisyinen: kermaisuutta, teräksistä mineraalia, kypsää sitrusta, voita, kevyttä mantelia, hillittyä uuniomenaa ja hentoa leipäistä paahteisuutta. Suuhun jää erittäin pitkäkestoinen, ujon bitterinen ja hennosti voideltua paahtoleipää muistuttava, paahteinen jälkivaikutelma.

Bollinger on yleisesti tullut tunnetuksi varsin runsaalla, paahteisella ja vaikuttavan suurikokoisella tyylillään. Talon lippulaivaviini VVF tuntuu olevan vielä tästä askeleen pidemmälle viety versio: viinissä on sitä Bollingerin massaa, mutta vielä totuttua kypsemmällä hedelmällä ja konsentraatiolla. Viini on kyllä hämmästyttävän upea ja tyylikäs esitys, mutta mitään herkkää eleganssia siitä ei löydy niin millään. Toisaalta, jos viinillä on hintaa puoli tonnia (Arkadian erikoisvalikoimassa 490 euroa loppuvuodesta 2014, nykyisin wine-searcherin mukaan 617 euroa), saa siltä mielestäni ihan rehellisesti odottaa kunnon tykittelymeininkiä.

Viini on tällä hetkellä uskomattoman vaikuttava esitys, mutta siinä tuntuu olevan hyvin runsaasti potkua ja potentiaalia kestämään myös kellarointia useamman vuosikymmenen ajan. En ehkä itse menisi sanomaan tätä parhaaksi maistamakseni shamppanjaksi tai miksikään shamppisten ideaaliksi, mutta kokonaisuus on silti niin äärimmäisen vaikuttava, moniulotteinen ja tasapainoinen, että menee se silti parhaimpien ja vaikuttavimpien koskaan maistamieni kuohuviinien joukkoon. Viinillä on toki järjettömästi hintaa, mutta tämän tapauksessa se ei tunnu heijastelevan pelkästään sen statusta ja äärimmäisen pieniä tuotantomääriä, mutta myös sen laatua ja ainutlaatuista tyyliä. Ihan järkevän hinta-laatusuhteen tuote tämä ei ole, mutta tämän tapauksessa on kyllä mahdotonta saada vastaavaa viiniä edullisempaan hintaan, joten viinin hinnoittelun kyllä ymmärtää.

Lyhyesti: Mikroskooppisen tuotannon äärimmäisen massiivinen, kypsä, vaikuttava ja silti tasapainoinen kulttishamppis. Parhaita maistamiani kuplivia.

Arvio: Täydellinen – tuntuu, että näiden supershamppisten osalta tästä viinistä voi paremmaksi mennä lähinnä vain VVF:n paremman vuosikerran enemmän ikää saaneella versiolla.

Hinnan (491,40e) ja laadun suhde: Heikohko – toisaalta vastaavaa ei voi saada halvemmalla, mutta toisaalta on puoli tonnia pullollisesta kuplivaa viinistä nyt aika helvetisti.

Benoit Déhu Champagne "La Rue des Noyers" 2011

Benoît Déhu Champagne "La Rue des Noyers" 2011

• Valmistaja: Champagne Benoît Déhu
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, La Vallée de la Marne
• Rypäleet: Pinot Meunier (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 255,00e / 3 plo (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

No niin, vuorossa (vielä osittain) biodynaamisen pientuottaja Benoît Déhun viimeinen viini kolmesta erilaisesta, yhden pienen palstan Pinot Meunier -viinistä. Kaksi edellistä olivat kuplattomia kumpikin, eli (Champagnen alueelle poikkeuksellisesti) valkoviiniä ja punaviiniä. Tämä viimeinen kuitenkin on alueelle tyypillisempi esitys, eli puhtaasti Pinot Meunierista valmistettu blanc de noirs -shamppis.

Viini on valmistettu täysin samalla menetelmällä kuin sarjan puna- ja valkoviini, eli kypsyttämällä viiniä 11 kuukautta hiivasakkojen kanssa pienessä, 228 litran tammitynnyrissä. Kun puna- ja valkoviinit ovat tynnyrikypsytyksen jälkeen pullotettu tavalliseen tapaan, on tämä kuohuviiniksi tarkoitettu viini pullotettu hiiva- ja sokeriliuoksen kanssa, jolloin viini on saanut korkin alla kypsyessä hiilihapponsa. Kun hiivasakka on poistettu pullosta 31.3.2014, on viini saanut n. 1g/l jäännössokeria tuovan dosagen. Viiniä on valmistettu tasan saman verran kuin puna- ja valkoviiniä, eli 2 tynnyrillistä kutakin – tämä tarkoittaa siis 600 pullon kokoista erää. Tässä vaiheessa ei tarvinne lisätä, että tämä tarkoittaa mikroskooppisen pientä valmistusmäärää?

Väriltään viini on hennon vaaleanvihreä.

Toisin kuin sarjan valko- ja punaviinit, jotka olivat korkattu jo edellisenä päivänä, kupliva "La Rue des Noyers" korkattiin vasta tämän maistelun aikana. Viini tarjoaa heti korkkaamisen jälkeen huumaavan, hunajapähkinäkauraleivoksen tuoksun, jonka seasta löytyy myös kypsänmakeaa kaneliomenaa ja kevyttä tammen maustetta. Auetessaan Déhun signature-aromi, todennäköisesti luonnonhiivojen tuoma maustekurkkuisuus, alkaa vallata enemmän alaa ja peittämään hentoja tammen aromeja. Mukaan tulee myös selkeästi selväpiirteisempää, hallitsevampaa makeaa kirsikkaa.

Blanc de Noiriksi kupliva Noyers on varsin kepeä, viinin yleisilmeen ollessa rutikuiva, kepeä ja kirpeä. Mutta vaikka viini on varsin kepeä, on kokonaisuus moniulotteinen ja intensiivinen; kielellä pyörii kypsää kirsikkaa, viheromenaa, tammen maustetta ja kevyttä mineraalia. Auettuaan makumaailmasta erottuu myös tuoksusta tuttua maustekurkkuisuutta kun taas tammisuus siirtyy taka-alalle. Kestävä mousse on särmikäs, terävä ja hyvin rapsakka, kun taas intensiivinen ja tuntuva happorakenne antaa viinille ihastuttavan jämäkän ryhdin.

Jälkimaku on keskimaun tavoin varsin rapsakka ja napakka, mutta aromimaailmaltaan hyvin erilainen: kielelle jää keskimaussa piilossa ollutta pähkinäisyyttä, Pinot Meunierin maamaista mausteisuutta, kevyttä kirsikkaisuutta, lambicit mieleen tuovaa villiä kirpeyttä ja jopa hentoa nahkaisuutta, sekä aavistus toffeista tammea.

Yleensä tammen aromeja tarjoilevat shamppanjat ovat melko tuhteja ja massakkaita tapauksia, mutta Déhun Blanc de Noirs onnistuu suorastaan hämmentävän hyvin ja luontevasti yhdistämään kevyen tammisuuden todella kepeään ja hienostuneeseen, mutta samalla erittäin intensiiviseen makumaailmaan. Kokonaisuus on (todennäköisesti Déhun omintakeisten villihiivojen avulla) erittäin jännittävä ja omintakeinen – kaikkea muuta, mitä puhtaasti Pinot Meunieristä valmistetulta Blanc de Noirsilta voisi odottaa. Viini toimii upeasti aivan sellaisenaan, mutta sen erinomaisen rakenteen puolesta viinin voi helposti pistää hyvin monenlaisiin ruokapöytiin ilman sen kummempaa stressiä siitä, mahtaako viini sopia yhteen ruokien kanssa.

Mutta entäs viinin hinta? Noh, shamppikseksi viini on kyllä varsin kovan hintainen. Siinä missä Noyers-sarjan punainen ja valkoinen toimivat kaikessa uniikkiudessaan jo omilla meriiteillään, on kupliva Noyers pahemmassa paikassa, sillä sitä joutuu vertaamaan kaikkiin muihin pientuottajien biodynyshamppiksiin. Ja pakko sanoa, vaikka viini on äärettömän tyylikäs, kiehtova ja mielenkiintoinen, ei se ehkä ihan kykene kantamaan kolmannesta paketin hinnasta niskoillaan – ei, vaikka viiniä on valmistettu vain häviävän pieni, 600 pullon erä.

Mutta aina voi ajatella asiaa positiivisesti toiselta kantilta, ja miettiä, että punainen ja valkoinen Noyers ovat satasen laaki ja tämä shamppis on hinnaltaan "vain" 55 euroa! Tuolla tavoin uudelleenjaettuna jokainen viini on kyllä hintansa väärti! Mutta loppupeleissä on melko turha vatvoa viinien erillisiä hintoja, sillä nämä kyseiset viinit myydään vain yhdessä, kolmen eri Noyers-pullon paketeissa.

Täytyy nyt vain toivoa, että jos herra Déhu aikoo joskus uudelleen toteuttaa tämän "La Rue des Noyers" -sarjan, mukaan tulisi neljäs, kuorimaseraatiolla valmistettu roséeshamppis!

Lyhyesti: Kiehtova, omaperäinen, tasapainoinen ja hienostunut biodyny-Blanc de Noirs, jossa kypsät Pinot Meunierin aromit, hento tammisuus ja jännittävät villihiivan tuomat vivahteet ovat keskenään upeassa balanssissa.

Arvio: Tyylikäs – kiehtova, kepeä, villi ja erilainen Blanc de Noirs, joka onnistui muuttumaan huimasti jo sinä lyhyenä aikana, mitä pullo oli auki.

Hinnan (85,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Benoît Déhu "La Rue des Noyers" Blanc 2011

Benoît Déhu Cuvée de "La Rue des Noyers" Blanc 2011

• Valmistaja: Champagne Benoît Déhu
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Coteaux Champenois
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, Vallée de la Marne
• Rypäleet: Pinot Meunier (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 255,00e / 3 plo (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Viime viikolla Cuvée Champagne Clubia pyörittävä Edward esitteli löytämiään uutuuksia, joista ehdottomasti ainutlaatuisimpia olivat viinejä jo 8. sukupolvessa tekevän Benoît Déhun "La Rue des Noyers" -trio.

Vuodesta 1787 toiminut ja suvun jäseneltä toiselle kulkeutunut viinitalo Déhu toimii Pinot Meuniereistään tunnetussa Marnen laaksossa, jossa Benoît Déhu viljelee tarhojaan biodynaamisesti. Viinitalon "La Rue des Noyers" -sarjan on tarkoitus osoittaa mihin kaikkeen biodynaamisesti viljelty Pinot Meunier taittuu – tämä kyseinen kolmen viinin sarja käsittää siis Pinot Meunierista valmistetun punaviinin, valkoviinin ja kuohuviinin. Kaikki viinit ovat valmistettu yhden pienen palstan rypäleistä täysin identtisin menetelmin, eli kypsyttämällä rypäleistä puristettua viiniä 11 kuukautta sakkojen kanssa 228-litraisissa, vanhoissa tammitynnyreissä – punaviini on ennen kypsyttelyä toki saanut maseroitua kuorien kanssa värin saamiseksi. Tynnyrikypsyttelyn jälkeen viinit on pullotettu (sarjan kuohuviini hiivan kanssa pullokäymistä varten) ja varastoitu vielä parin vuoden ajaksi ennen myyntiinlaskua. Etiketissä ei mainita rypäleiden vuosikertaa, mutta viinien korkkien kyljessä seisoo "2011", joten voin melko vahvasti luottaa viinien edustavan tätä kyseistä vuosikertaa. Punainen ja valkoinen "La Rue des Noyers" olivat avattu jo edellisenä iltana maistelua varten.

Viinejä on valmistettu yhteensä 6 kpl 228 litran tynnyreitä, eli 2 kutakin. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaista laatua on maailmassa jotakuinkin 600 kpl – nyt puhutaan siis äärimmäisen pienen tuotannon tavarasta! Esimerkiksi viinistä ei löydy mitään tietoa niin cellartrackerista kuin tuottajan omilta sivuiltakaan. Jos joku sattuu kiinnostumaan viineistä, niin mainittakoon, että Edwardilla on vielä muutama kolmen pullon laatikko kyseisiä viinejä – tätä viinitrioa myydään siis vain yhtenä, kaikki sarjan viinit käsittävänä "La Rue des Noyers" -kokonaisuutena, ei yksittäisinä pulloina!

Valkoisen La Rue des Noyersin väri on hento, lähes värittömän kellervä.

Tuoksu on todella villi ja kiehtova, tyylillään selkeästi edustaen varsin naturaalia päätä: ensivaikutelmaa hallitsee jännittävä maustekurkun aromi, jota tukevat aniksen ja mintun vivahteet. Taustalla häilyy monille natural-viineille tyypillisen villejä, maamaisia ja kompostoituneiden aromaattisien yrttien häivähdyksiä.

Kuivaa makua hallitsevat voimakkaan autolyyttiset, selkeästi pitkään kypsyneet shamppikset mieleen tuovat leipäiset hiivaisuuden aromit, hunajaisuus, intensiivinen mineraalisuus ja viheromenaisuus. Taustalla tuntuu kevyttä pähkinäisyyttä, mantelia ja hentoa yrttisyyttä. Suutuntumaltaan viini on runsas ja täyteläinen, mutta hapokkuus on erittäin runsasta ja läpileikkaavaa, mikä tekee kokonaisuudesta todella eloisan ja kirpeän, suorastaan sähäkän. Lienee sanomattakin selvää, että yleisilmeeltään viini on äärimmäisen kiehtova ja uniikki – koskaan aiemmin en ole maistanut mitään vastaavaa.

Autolyysin aromien hallitsemassa jälkimaussa häilyy varsin pitkään paahdettua pähkinää ja hunaja-omenapaistosta, kunnes lopulta mineraalisuus nousee puhdistamaan paletin napakan hapokkuuden hoitaessa vettä kielellenostattavaa taustakomppia. Viini jättää kielelle erittäin kiehtovan, moniulotteisen, eloisan ja todella pitkään häilyvän jälkivaikutelman.

Champagnen alueella valkoviinit ovat äärimmäisen harvinaista tavaraa. Suoraan sanottuna Champagnen alueen ulkopuolella on todennäköisempää törmätä yksisarvisiin kuin Champagnen valkoviineihin, eikä itse Champagnen alueellakaan niihin kovinkaan usein törmää. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että yleensä valkoviinit valmistetaan valkoisista rypäleistä, mutta Champagnen alueella valmistettu Chardonnay tuottaa paljon enemmän rahaa valmistajalleen jos siinä sattuu olemaan kuplia. Punaviiniin voi törmätä alueella hieman useammin, sillä punaviiniä valmistetaan alueella mm. roséekuohuviinejä varten, mutta ei Champagnen punaviinikään mitenkään erityisen yleistä ole.

"La Rue des Noyers" Blanc on siis äärimmäisen harvinaista tavaraa – ei pelkästään mikroskooppiselta tuotantomäärältään, mutta myös edustamansa tyylin takia – minkä vuoksi viini on varsin kireän hintainen. No, onko viini sitten hintansa arvoinen? Yleensä sanoisin tämän hintaluokan viineissä että ei oikeastaan, mutta tämän viinin tapauksessa kokonaisuus on äärimmäisen uniikki niin viinityyliltään kuin äärimmäisen persoonalliselta ilmaisultaan, joten tässä onnistutaan jo perustelemaan viinin suuri hintalappu (toisin kuin esimerkiksi chileläisten "ikoniviinien" tapauksessa).

Tavallisen viininlipittäjän näkökulmasta viini ei varmastikaan onnistu tarjoamaan rahalle vastinetta, mutta jos äärettömän harvinaiset, persoonalliset ja ainutlaatuiset natural-henkiset viinit kiinnostavat, on "La Rue des Noyers" ehdottomasti harkitsemisen arvoinen lisä kellariin! Viinien kypsyttelypotentiaalista on kyllä mahdotonta mennä sanomaan yhtään mitään, koska en ole koskaan aiemmin maistanut mitään tämän tyylistä viiniä, joten minulla ei ole harmainta haisuakaan mihin suuntaan tällainen viini voi lähteä kehittymään.

Lyhyesti: Kiehtova, todella uniikki, hämmentävä ja erittäin persoonallisen aromikas, punaisista rypäleistä valmistettu biodyny-valkoviini Champagnesta. Rakenteikas ja jännittävä outolintu kaikkien maailman valkoviinien joukossa.

Arvio: Erinomainen – veikkaan, että tämä viini menee valtaosalta viininharrastajilta helposti "yli hilseen", mutta jos koet erikoisten viinien olevan juttusi, suosittelen nappaamaan tämän viinin (sisaruksineen) talteen.

Hinnan (255,00e / 3 plo) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Boulard Les Murgiers Extra Brut

Boulard Les Murgiers Extra Brut

• Valmistaja: Champagne Francis Boulard & Fille
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, Vallée de la Marne
• Rypäleet: Pinot Meunier (70%), Pinot Noir (30%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 55,00e (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: mosela

Cuvéen uutuusmaistelussa toinen varsin positiivisesti säväyttänyt "perusshamppis" oli pientuottaja Francis Boulardin perustason pullote, Les Murgiers (kyllä maistelussa melkeinpä jokainen kupliva oli vallan erinomaista tavaraa, mutta tämän viinin kohdalla tuli yllätyksenä, että tämä viini on tosiaan kyseisen viinitalon perustason pullote, ja myös edullisin sellainen!)

Vaikka viinitalo Francis Boulard on varsin nuori tulokas Champagnen kentällä (perustettu 2009), on Boulardien viinisuvulla hyvin pitkät juuret alueella; tämä viinitalo on perintökalleus, joka on vain vaihtanut nimeään aina sukupolven- ja omistajanvaihdoksessa ja talo on nykyisin Boulardin 6. sukupolven omistuksessa. Ensimmäiset neljä sukupolvea tosin myivät valmistamansa kuplattomat viininsä alueen suurtuottajien viineihin käytettäväksi ja vasta Francisin isä, Raymond, alkoi valmistaa kuohuviinejä omalla nimellään perittyään talon ja tilukset vuonna 1952. Francis on ollut mukana viinitalon toiminnassa jo 1970-luvulta lähtien, mutta vasta viimeisen viiden vuoden ajan talon suunta on hänen omistuksessaan ryhtynyt muuttumaan yhä luonnonmukaisempaan suuntaan, tavoitteena saada kaikki talon 3 hehtaarin mittaiset tarhat sertifioidusti luomuksi. Useita talon tarhoja on kuitenkin viljelty jo 2000-luvun alusta luonnonmukaisin ja biodynaamisin menetelmin. Nykyisin taloa pyörittävät Francisin ohella hänen vaimonsa Jeanne ja erityisesti hänen tyttärensä Delphine – tästä syystä talon nimeä näkee myös muodossa "Champagne Francis Boulard & Fille".

Talon viinit valmistetaan mahdollisimman epäinterventionistisesti eli valmistusprosessiin puuttuen. Jokaisen tarhan rypäleet puristetaan ja viiniytetään erikseen; käyminen ja kypsytys tapahtuvat 2000-, 600- ja 228-litraisissa tammisammioissa ja -tynnyreissä rypäleiden omilla villihiivoilla. Talon käyttämien tammiastioiden keskimääräinen ikä on n. 12 vuotta, joten uutta tammea viinit eivät juurikaan näe. Les Murgiers on talon perustason viini, joka viettää suorastaan hämmentävät 6 vuotta pullossa (tämä kyseinen viini oli pullotettu hiivojen kanssa 4.6.2008, eli ennen talon omistuksen vaihtumista Francisin nimiin, ja sakanpoisto oli tehty niinkin hiljattain kuin 4.7.2014 – vain reilu kuukausi sitten!) Viini on Marnen laakson rypäleistä valmistettu Blanc de Noirs, joka on käynyt läpi happoja pehmentävän malolaktisen käymisen. Ppohjana toimii vuosikerran 2007 viini, jota on täydennetty 30% reserve-lisäyksellä vuosikertoja 2006 ja 2005. Dosage on maltilliset 5 g/l.

Viinin intensiivisestä, kohtalaisen runsaan kellervästä väristä paljastuu selvästi sen keskimääräistä pidempään jatkunut pullokypsytys (minimi Champagnessa on 15 kuukautta, normaalisti alueen viinejä kuitenkin kypsytetään keskimäärin 2-3 vuotta – Les Murgiers on kypsynyt peräti 73 kuukautta!)

Lähes ryöppyävän runsaalta tuoksultaan Les Murgiers on todella omaperäinen, kiehtova ja jännittävä; siinä tuntuu päällimmäisenä kermavaahtoa, paistinpannulla ruskistettua voita, villaa ja rasvaisuutta. Omenaisuus erottuu jännittävästi Calvadosiin taittuvana aromikkuutena. Taustalla leijailee karvasmantelia, toscaa, hentoa savua, sekä sellaista tuoksua, miltä marenki maistuu. Tuoksua kuvattiin mm. "pehmeäksi ja kiharaksi", mikä kuvastaa mielestäni hyvin sen hämmentävyyttä ja kiehtovuutta.

Maku on, kuten odottaa saattaa, kuiva, mutta samalla varsin mehevä ja kypsän sitruksisuuden sävyttämä. Maku ei kuitenkaan jatka kiehtovan ja ainutlaatuisen aromikkaan tuoksun viitoittamalla polulla, vaan on selkeästi paljon perinteisempi, joskin hillityt ruskistetun voin vivahteet taustalla muistuttavat tuoksusta. Viinin pitkä ikä tuo kokonaisuuteen ihastuttavalla tavalla hieman kehittyneempää, vahamaista hunajaisuutta ja hentoa, paahdettua mantelia. Suutuntuma on extra brutiksi varsin täyteläinen, mitä viinin hyvin runsas ja suussa innokkaasti kuohuva mousse korostaa, mutta vastaavasti mainio, hyvin napakka hapokkuus pitää rakenteen paketissa kiitettävällä tavalla. Biodyny-shamppiksille totuttuun tyyliin kivistä ja kirpeähköä mineraalisuutta viinissä riittää piskuisen vuoren verran.

Jälkimakuun saavuttaessa viinin omintakeiset aromit ovat siirtyneet kokonaan piiloon ja kielelle jää lähinnä puhdaspiirteistä, hyvin kypsänä tuntuvaa sitruksisuutta ja omenaa, aavistuksen verran punertavaa, kypsää aromikkuutta, kivistä mineraalia, hillittyä hunajaisuutta ja häivähdys pähkinärouhetta. Pitkään jatkuva jälkivaikutelma on sekä kirpeä että vivahteikas ja se houkuttaa kohottamaan lasia uutta siemausta varten.

Tämä viini kyllä räjäytti potin heti ensimmäisellä nuuhkaisulla, ja vaikka viinin maku ei toistanutkaan tuoksun aromeja (tämä voi varmasti olla joillekin myös helpotus), oli kokonaisuus tästä huolimatta uskomattoman herkullinen, kompleksinen ja tyylikäs. Hyvin maltillista jäännössokeria tasapainottavat hienosti sekä viinin kypsä hedelmä että todella pitkän kypsyttelyn tuoma pehmeys. Rakennetta riittää oikein kiitettävästi niin ruoan kanssa naittamista kuin kellarissa hilloamista ajatellen, kun taas syvyyttä ja kompleksisuutta löytyy sellaisenaan nauttimista varten. Shamppanjanystävien kokoontumisia varten Les Murgiers on takuuvarma, hämmentynyttä ja ihastunutta keskustelua herättävä alkumalja, mutta yhtä hyvin näin hurmaavan viinin voi napata itselleen ihan yksin suoritettavaan hedonistiseen fiilistelyyn.

Lyhyesti: Todella ihastuttava, moniulotteinen, hienolla tavalla kehittynyt ja äärimmäisen jännittävällä, ainutlaatuisella tuoksulla varustettu rutikuiva biodyny-Blanc de Noirs Marnen laaksosta.

Arvio: Täydellinen – ei tämä vielä mikään maailman paras shamppanja ole, mutta ns. "perusshamppisten" viitekehyksessä Les Murgiers on täysin käsittämätön esitys. Rajattomasti upeata kompleksisuutta, tasapainoa ja yllätyksellisyyttä. Tämä on todella mainiota kamaa.

Hinnan (55,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Léclapart L'Astre Blanc de Noirs 1er Cru 2010

Léclapart L'Astre Blanc de Noirs Premier Cru 2010

• Valmistaja: David Léclapart
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Premier Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, Montagne de Reims, Trépail
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 125,00e (Toukokuu 2014, Cuvée Champagne Club)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Cuvée Champagne Clubin pientuottajamaistelun loppukiri jatkuu, vain muutama viini jäljellä! Yksi tastingin viimeisimpiä viinejä oli edellisen L'Amateur-viinin tuottaneen David Léclapart'n Blanc de Noirs, L'Astre.

Alusta asti tarhojaan biodynaamisesti viljelleen Léclapart'n tuotannosta valtaosa on Chardonnayta, josta hän valmistaa zéro dosage Blanc de Blancseja. Häneltä kuitenkin löytyy myös pieniä määriä Pinot Noiria (n. 10% omistetusta pinta-alasta), jota ei sekoiteta Chardonnayn kanssa, kuten usein Champagnen alueella on tapana, vaan josta Léclapart valmistaa roséekuohuvaa, L'Alchimistea. Tämänkin viinin suhteen Léclapart on outolintu, sillä siinä missä ylivoimainen enemmistö valmistaa roséeta Champagnessa lisäämällä viiniin pienen määrän punaviiniä, valmistaa Léclapart roséensa antamalla rypäleiden kuorien olla hetken aikaa kosketuksissa rypälemehun kanssa. Muualla maailmassa tämä menetelmä on käytännössä ainoa menetelmä, jolla roséekuohuvaa valmistetaan, mutta viileässä Champagnessa tämä menetelmä on erittäin epäluotettava ja riskialtis.

Menetelmän epäluotettavuutta kuvaa se, että vuonna 2010 Léclapart'n sadon Pinot Noir -rypäleiden kuoret olivat kehittyneet tuntemattomasta syystä rusehtavan värisiksi – rypäleet olivat siis täysin kunnossa, mutta ulkonäöltään poikkeavia. Koska Léclapartin viinit ovat aina yhden vuosikerran viinejä ja rosée saa värinsä rypäleiden kuorista, olisi L'Alchimiste 2010 ollut väriltään epäesteettisen rusehtava – ominaisuus, mitä Léclapart'n suosimat, värittömät lasipullot eivät varmasti olisi ainakaan vähentäneet. Tästä syystä L'Alchimiste jätettiin vuonna 2010 kokonaan valmistamatta ja sen sijaan Léclapart päätti valmistaa arveluttavan värisistä rypäleistä Blanc de Noirs -viinin, L'Astren. Léclapart'n tyyliin viini on valmistettu täysin biodynaamisista rypäleistä, jäännössokeria löytyy 0 g/l ja se on vain yhden vuosikerran sadosta valmistettu. Vuosikertaa etuetiketti ei kerro suoraan, mutta takaetiketin koodi LV10 paljastaa viinin syntymävuoden.

Vaikka viini on Blanc de Noirs, ei viinin valmistusvaiheessa olla selvästikään pidetty suurta haloota viinin pitämisessä erillään kuorista – L'Astre on nimittäin väriltään hennosti oranssiin taittuvan keskisyvän keltainen.

Tuoksu on hillitty ja siinä on aluksi hento, pistävän reduktiivinen vivahde, mutta tämä piirre tuntuu katoavan varsin ketterästi taustakohinaan viinin avautuessa lasissa. Vaikkei tuoksu varsinaisesti ryöppyä lasista, on se ylettömän vivahteikas ja kutsuva. Päällimmäisinä piirteinä viinissä tuntuu erityisesti Pinot Noir -punaviineistä tuttu, rustiikkinen mausteisuus ja maamaisuus, mutta punaisten marjaisten sävyjen sijaan hedelmäpuolelta löytyy enemmän tuorepuristettua mandariinia ja hentoa sitrusmarmeladia. Mausteisten ja hedelmäisten aromien välille asettuu mediaattoriksi aavistus hunajaista kukkaisuutta, joka tuo miellyttävällä tavalla tuoksun ääripäitä lähemmäs toisiaan.

Koska L'Astre on Léclapart'n tyyliin nolladosagekamaa, ei maun hyvin tuntuva kuivuus varsinaisesti tule yllätyksenä, mutta sanottakoon kuitenkin vielä varmuuden vuoksi että viini on maultaan tosiaan aivan rutikuiva. Bone dry, kuten suuressa maailmassa tavataan sanoa. Kokonaisuus on myös tuntuvan hapokas ja siksi varsin napakka, sekä erittäin nuorekas, mutta viini ei missään vaiheessa tunnu liian kireältä tai hermostuneelta ja viini pelittääkin suorastaan ihastuttavan hyvin sellaisenaan, ihan omin avuin. Makumaailmaa hallitsevat viisi erilaista pääelementtiä, jotka hieman tuntuvat antavan ja ottavan toisiltaan tilaa, mutta pysyvät yleisesti varsin hyvässä balanssissa keskenään. Nämä elementit ovat greippinen sitruksisuus, vegetaalinen ruohoisuus, kevyesti karvaaseen taittuva mineraali, villihiivan tuoma persoonallinen, Campari-vetoinen aromikkuus ja aromaattinen, jopa hieman makeahko yrttisyys. Taustalla tuntuu myös häivähdys autolyysin paahdetta, joka tuntuu kasvavan selvästi voimakkaammaksi jälkimakua kohden. Viinin mousse on pieni, hillitty ja kuohkea, mikä tuo juuri sopivan rapean fiiliksen yleisilmeelle.

Varsin kirpeänä tuntuvassa jälkimaussa nousee pintaan raa'ahko omenaisuus ja omenankuorisuus, mutta muiden aromien jäädessä taka-alalle hiivasakkakypsytyksen tuoma briossisuus pääsee esiin paljon keskimakua paremmin tuoden viinille varsin hienostuneen loppusilauksen. Suuhun jää erittäin napakka ja hennon karvas jälkivaikutelma.

Siinä missä monet Blanc de Noirsit ovat usein varsin robusteja ja harteikkaita esityksiä (mm. samassa maistelussa testattu Pehu-Simonet), on L'Astre suorastaan hämmentävän hienovarainen, elegantti ja ilmava – mitä melko tummanpuoleinen väri kyllä ei antanut odottaa! Eleganssistaan huolimatta viini on samalla ihailtavan napakka ja rakenteikas esitys, eli mistään hennosta kuohuvasta ei kuitenkaan ole kyse.

Viini on todella ihailtavan moniulotteinen ja -käyttöinen – se toimii upealla tavalla ihan sellaisenaan, mutta rakennetta sillä on yllin kyllin myös ruoankin kumppaniksi. Lisäksi kokonaisuus on vielä sen verran nuorekas, että voin hyvin kuvitella viinin kehittyvän lyhyen tai keskipitkän kellaroinnin myötä. On suorastaan hämmentävää, että L'Astre on syntynyt puolivahingossa, ja täytyykin toivoa, että Léclapart jatkaa kyseisen viinin tuottamista! Koska Léclapart'n tuotanto on mikroskooppisen pientä, L'Astren tuotanto on siitä vain murto-osa (n. 2,000 pulloa vuodessa) ja kysyntä suurta, on viini varsin tyyris esitys, eli nyt pyöritään jo toisessa sadassa eurossa. On hieman makukysymys onko viini enää oikeasti hintansa väärti, mutta jos harvinaisuudet ovat lähellä sydäntä, ei viini kyllä tule varmasti pettämään.

Lyhyesti: Kevyesti oranssinkeltaisesta väristään huolimatta äärimmäisen hienostunut, kepeähkö, puhdaspiirteinen ja vivahteikas Blanc de Noirs butiikkitason biodynytuottajalta. Naurettavan harvinainen, naurettavan laadukas.

Arvio: Erinomainen – L'Astre onnistuu olemaan hämmentävän vaivattomasti todella vaikuttava ja ihastuttavan tasapainoinen tapaus ilman, että sen tarvitsisi tehdä itsestään missään välissä suurta numeroa. Viini on omalla tavallaan minimalistinen ja karu, mutta samalla kuitenkin todella vivahteikas ja moniulotteinen. Omaan makuuni kyllä turhan hinnakas tapaus, mutta hinnassa ei ole pelkkää harvinaisuuspreemiota, vaan L'Astre kyllä tarjoaa oikeasti rahalle myös vastinetta.

Hinnan (125,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Dom Caudron Vieilles Vignes

Dom Caudron Vieilles Vignes

• Valmistaja: Dom Caudron
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, Vallée de la Marne, Passy-Grigny
• Rypäleet: Pinot Meunier (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 40,00e (Toukokuu 2014, Cuvée Champagne Club)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: dom caudron

Takaisin Cuvée Champagne Clubin pientuottajamaistelun tunnelmiin.

Nyt arvosteltavan viinin on tuottanut pienen viljelijän sijaan Dom Caudron, pienehkö ko-operatiivi Passy-Grignyn kylästä, Marnen laakson keskivaiheilta. Tämä ko-operatiivi saa nimensä pastori Dom Caudronilta, joka vuonna 1929 lahjoitti 1000 frangia kylän 23 viljelijälle, jotta nämä voisivat ostaa yhteisen puristamon ja viininvalmistamon näin perustaakseen oman ko-operatiivinsa. Tätä nykyä Dom Caudronin tuottajat viljelevät n. 120 tarhahehtaaria, joista tuotetaan vuosittain n. 2 miljoonaa pulloa. Koska Marnen laakson etelään viettävät rinteet ovat erityisen hyvin punaviineille soveltuvia, on merkittävä osa talon viljelyksistä punaista Pinot Meunieria.

Tämä Vieilles Vignes on talon peruskuohuva, joka on valmistettu 40-50 vuotta vanhojen ja tätäkin vanhempien Pinot Meunier -köynnösten hedelmistä. Dosage asettuu n. 9 g/l tuntumaan.

Väriltään viini on tasaisesti kevyen kellervä, eli piirun verran vähemmän vihertävä kuin monet muut nuorekkaat shamppikset.

Tuoksun pääosaa näyttelevät lähinnä freesin hedelmäiset sävyt: raikas sitruksisuus ja kevyt viheromenaisuus. Taustalla tuntuu hennosti ruutista reduktiivisuutta.

Maultaan viini on kypsän hedelmäinen, mehevä ja runsas. Viinin rehevä habitus ja kymmentä litragrammaa hätyyttelevä dosage tekevät kokonaisuudesta varsin pehmeän, jopa plösöhkön, mitä onneksi tasainen, melko runsas ja suht pitkäkestoinen kuohu parhaansa mukaan tasapainottaa.

Jälkimaku on kohtalaisen pitkä, mutta melko simppeli – kokonaisuudesta jää suuhun lähinnä kellertävää hedelmää ja kypsää, jauhoista omenaa.

Viini on perusmiellyttävä ja helpostilähestyttävä, mutta loppupeleissä aivan liian kovassa seurassa maistelun muiden, omaperäisempien ja luonteikkaampien shamppisten keskellä. Pinot Meunier tyypillisesti tuo shamppanjoihin kypsyyttä, runsautta ja täyteläisyyttä, mikä selvästi tuntuukin korostuneelta tässä satapinnaisessa Meunierissa. Viini on varmasti tyylikkäiden kuohuviinien ystäville varsin luotettava, mehevä, helppo ja hedelmävetoinen tuttavuus, mutta jos kaipaa viineiltä enemmän luonnetta ja särmää, jää Dom Caudron Vieilles Vignes hieman turhan turvalliseksi ja yksiulotteiseksi esitykseksi.

Lyhyesti: Mehevä, runsas, täyteläinen ja kypsän hedelmäinen perusshamppanja, joka on valmistettu vain vanhojen köynnösten Pinot Meunier -rypäleistä. Mehukas ja tasapainoinen, mutta omaan makuuni turhan helpostilähestyttävä ja yksipuolinen esitys.

Arvio: OK – tasapainoinen, mehukas ja helpostilähestyttävä perusshamppis. Viini on kelvollinen esitys ja sillä olisi varmasti helppo tutustuttaa vasta-alkaja kuivien shamppisten maailmaan, mutta loppupeleissä meikäläisen oli vaikea saada viinistä mutään suurempia tunnetiloja irti.

Hinnan (40,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Pehu-Simonet Blanc de Noirs

Pehu-Simonet Blanc de Noirs Grand Cru

• Valmistaja: Champagne Pehu Simonet
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Grand Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, Montagne de Reims, Verzenay
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 49,50e (Toukokuu 2014, Cuvée Champagne Club)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: eccevino

Kun Cuvée Champagne Clubin pientuottajamaistelussa oltiin esitelty perus-NV-shamppis ja äärettömän freesi Blanc de Blancs, oli loogisesti seuraavana tyylinä vuorossa Blanc de Noirs. Nämä viinit tehdään jommasta kummasta Champagnen sallitusta punaisesta rypäleestä (Pinot Meunier ja Pinot Noir) tai molempia sekoittamalla, mutta viinin ei anneta saada yhtään väriä rypäleiden kuorista, vaan puristettu mehu pidetään värittömänä ohjaamalla se heti omaan käymisastiaansa. Blanc de Noirs on hieman harvinaisempi tyyli kuin alueella suosittu sekoiteshamppanja tai viime aikoina suureen suosioon noussut, vain valkoisista rypäleistä valmistettu Blanc de Blancs, mutta varsinaisesti mistään harvinaisuudesta ei kuitenkaan ole kyse.

Pehu-Simonet on jo 4. sukupolvessa toimiva pienviinitalo, jota luotsaa tätä nykyä herra nimeltä David Pehu. Davidin isoisä myi viinejään Antonin Pehu -nimellä, kun taas nykyinen Pehu-Simonet nimi tuli käyttöön Davidin vanhempien mennessä naimisiin – naimakauppojen mukana nimittäin tuli Davidin äidin puolelta Grand Cru -tasoisia tarhoja Le Mesnil-sur-Ogerista. Muuten talo omistaa tarhoja lähinnä Grand Cru -tasoisen Verzenayn kylän ympäristöstä, mutta myös muista Montagne de Reimsin alueen kylistä talo omistaa yksittäisiä palstoja. Yhteensä talo omistaa n. 8 hehtaaria tarhoja (Pinot Noiria 78%, Chardonnayta 22%), joista vajaa 6 on Grand Cru -tasoisilla alueilla. Näiden tarhojen rypäleistä talo valmistaa kaikki viininsä, kun taas Grand Cru -luokituksen ulkopuoliset rypäleet talo myy alueen suuremmille tuottajille. Talon tyyliin kuuluu mm. malolaktisen käymisen välttäminen, silmiinpistävän värikkäät tai runsaalla kontrastilla varustetut etiketit ja joukosta erottuvat pullot.

Cuvée Clubin maistelussa esitelty – hiekkapuhallettuun, Freixenet/Castellblanc-henkiseen lestiin pullotettu – Blanc de Noirs on vain Verzenayn kylän vanhojen köynnösten Pinot Noir -rypäleistä valmistettu Blanc de Noirs, joka on käytetty vanhoissa, Verzyn alueen tammesta valmistetuissa barrique-tynnyreissä. Dosage, eli makealla viinillä saatu jäännössokeripitoisuus on viinissä 8 g/l, eikä happoja pehmentävää malolaktista käymistä ole talon tyyliin käytetty.

Väriltään viini on tasaisen vihertävä – jopa aavistuksen verran raaemman vihertävämpi kuin edelliset, piirun verran enemmän kellertävään taittuneet maistelun kuohuvat.

Tuoksu on runsas ja täynnä kypsää hedelmää – mehevää omenaa, keltaisia hedelmiä ja appelsiinivetoista sitruksisuutta – mutta se ei ole mitenkään päällekäyvän oloinen, vaan tuoksu kohoaa lasista varsin rauhallisesti, tasaisella itsevarmuudella. Seassa tuntuu myös kevyttä mausteisuutta ja hentoa paahteisuutta. Tuota kevyttä mausteisuutta lukuun ottamatta tuoksusta ei kuitenkaan löydy niitä perinteisiä vihjeitä – kermatoffeeta, suklaata, vaniljaa – mitkä voisivat paljastaa viinin käyneen tammessa, joten käytetyt tynnyrit taitavat olla kyllä toden teolla vanhoja!

Runsas tuoksu viittoo selkeästikin oikeaan suuntaan, sillä viinin maku on yhtä lailla runsas ja monisyinen. Kokonaisuudesta erottuu kypsää kaneliomenaa, maamaista mausteisuutta, hillittyä paahteisuutta ja taustalla väijyvää mineraalisuutta. Mousse on hyvin pieni, kuohkea ja pisteliäs, mutta malolaktisen käymisen puutteesta johtuen hapokkuus on varsin runsasta, mikä tekee suutuntumasta erittäin särmikkään ja intensiivisen. Viini on varsin roteva ja harteikas, mutta runsas hapokkuus keventää yleisilmettä kiitettävällä tavalla ja kokonaisuutena viini paljastuukin ensivaikutelmaa kepeämmäksi ja elegantimmaksi.

Malolaktisen käymisen puute nousee jälkimaussa entistä suurempaan osaan, kun hapot ja mineraalit pyyhkivät kypsät hedelmäisyyden piirteet pois suusta ja jättävät erittäin rapsakan, raa'ahkoa punaherukkaa ja kirpeää omenankuorisuutta muistuttavan, pitkäkestoisen jälkivaikutelman.

Hieman arveluttavasta, jopa tietyllä lailla halvasta ulkonäöstään huolimatta Pehu-Simonet'n satapinnainen Pinot Noir tykittää menemään täysin palkein ja kokonaisuus onkin varsin roteva ja intensiivinen tapaus, mutta kuitenkin samalla erittäin elegantti ja täynnä tasapainoa. Tammi varmasti tuo osansa viinin harteikkaaseen olemukseen, mutta aromien puolesta se pysyy täysin pois tieltä, mistä talo nappaa heti täydet kymmenen pinnaa. Kun lisäksi viini on varsin nuori, eikä se ole käynyt malolaktista käymistä, mutta se silti on kypsän hedelmän ja pienen dosagen ansiosta näin upeassa tasapainossa – eli täynnä rakennetta ilman ylenpalttista kireyttä – ansaitsee viini vielä papukaijamerkin kaupan päälle.

Pehu-Simonet'n Blanc de Noirs on todella upea, hurmaava ja vaikuttava nuori Blanc de Noirs, joka rotevalla ja intensiivisellä ilmaisullaan suorastaan kerjää pääsyä ruokapöytään. Näin harteikas kokonaisuus ei kavahda tuhtejakaan aterioita, joten viinille voi lapata melko huoletta eteen mitä mieleen sattuu. Lisäksi viinin kypsä, runsas hedelmä ja malolaktisen käymisen puute myös kääntyy takuuvarmaksi kypsytyspotentiaaliksi. Vaikka viini on nyt loistavassa tikissä, on tässä sellainen NV, jonka voi täysin huoletta unohtaa kellariin vaikka vuosikymmeneksi.

Lyhyesti: Rotevarakenteinen, särmikäs ja intensiivinen Pinot Noir -shamppis, joka runsaudestaan huolimatta ei ole mitenkään suurikokoinen tai robusti, vaan yllättävänkin kepeä ja elegantti. Varma valinta niin ruokapöytään kuin pidempäänkin kellarointiin.

Arvio: Erinomainen – nuorten Blanc de Noirs -shamppisten parhaimmistoa, helposti! Vaikka tammea on käytetty, ei se maistu; vaikka malolaktista ei ole käytetty, ei kokonaisuus kuitenkaan tunnu liian raa'alta tai kireältä, vaan mukavan helpostilähestyttävältä. Upeaa intensiteettiä erinomaisella tasapainolla.

Hinnan (49,50e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Pago del Vicario Blanco de Tempranillo 2011

Pago del Vicario Blanco de Tempranillo 2011

• Valmistaja: Pago del Vicario
• Tyyppi: Valkoviini, Vino de la Tierra de Castilla
• Maa: Espanja
• Alue: Castile-La Mancha, Castilla
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,69e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 12,20e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: pifema

Varsin modernina ja perinteisille espanjalaisviinityyleille huilut haistattavana viinitalona tunnetun Pago del Vicarion Blanco de Tempranillo on allekirjoittaneelle ollut surullisen tuttu tapaus jo usealta Mikäviini-kerralta. Koska viini on joka kerralla aiheuttanut lähinnä puistatuksia (tässä esimerkiksi viime vuosikerran arvio), päätin jättää viinin tänä vuonna kokonaan välistä. Ideani kuitenkin torpedoitui, kun eräs kaveri-kollega-kaimani (tällaisia yhdistelmiä ei kyllä ole monia) melkeinpä raahasi meikäläisen hihasta paikalle testaamaan viiniä, mainostaen: "Sun pitää testata se Vicarion valkonen Tempranillo! Tänä vuonna se ei ole pahaa!" Hieman kyseenalainen mainospuhe, mutta pitihän viini sitten napata testiin – maistamatta kun en usko.

Kyseessähän on siis siitä poikkeuksellinen viini, että se on yleensä tuhteja ja tummia viinejä tuottavasta Tempranillosta valmistettu valkoviini. Koska useimpien (vaikkakaan ei kaikkien) tummien rypäleiden mehu on luonnostaan vaaleaa, on myös tummista rypäleistä mahdollista tehdä valkoviiniä, kunhan valmistaja vain ei anna mehun olla kosketuksissa rypäleiden tummien kuorten kanssa. Tämä viini on valmistettu juuri edellämainitulla menetelmällä ja sen on annettu kypsyä kaksi kuukautta sakkojen päällä.

Väriltään Vicarion BdT on suht neutraalin kellanvihreä.

Tuoksun kohdalla on myönnettävä, että jonkinlaista kehitystä on tapahtunut – viini ei tunnu millään tavalla yhtä luotaantyöntävältä kuin viime vuosina. Sen sijaan tuoksu on selkeästi puhdaspiirteisempi ja hedelmäisempi: kokonaisuudessa tuntuu kevyen trooppista hedelmää, erityisesti hunajamelonia ja kevyttä mangoa, hillittyä Tempranillon mausteisuutta ja hentoa banaanisuutta.

Maultaan viini on varsin runsas. Tukevan hedelmäisyyden ohella tuntuu melko voimakasta, kevyen maamaista mausteisuutta, makeaa omenaa ja kevyttä banaanisuutta. Suutuntumaltaan hyvin kypsä ja mehevä viini on täyteläinen, jopa öljyinen. Hapokkuus on kohtalaista, eli viini kyllä pysyy kasassa, mutta soisin happoja olevan enemmänkin runsaan hedelmän vastapainona.

Runsas ja kypsyydessään jopa makeahko hedelmäisyys jatkuu myös melko pitkässä ja suhteellisen suurikokoisessa jälkimaussa. Viinistä jää mehevä, mausteinen ja kypsän hedelmäinen jälkivaikutelma.

Onhan viinissä tapahtunut melkoinen parannus aikaisempiin testaamiini vuosikertoihin: tämänkertainen Blanco de Tempranillo oli varsin puhdaspiirteinen ja jopa miellyttäväkin valkoviini, mutta viinin käyttöyhteys jää silti hieman hämärän peittoon – mihin käyttöön näin runsas ja muhkea viini on oikein tarkoitettu? Sellaisenaan nautittavaksi viini tuntuu hieman turhankin liiallisena, eikä mieleeni tule hirveästi mitään ruokia, joiden kanssa viini vaikuttaisi erityisen mainiolta parilta; aperitiivina taas muut ruokajuomat voivat helposti jäädä tämän viinin runsauden rinnalla vaatimattomiksi.

Viini ei varsinaisesti ole mitenkään huono, mutta se jää loppupeleissä enemmän kuriositeettiasemaan, kuin onnistuu valloittamaan puolelleen. Jos kuitenkin punaisista rypäleistä valmistettu valkoviini jäi kiinnostamaan, löytyy Blanco de Tempranillo Alkon tilausvalikoimasta ihan kohtuulliseen hintaan – erityisesti suhteutettuna viinin nykyiseen, selkeästi aiempaa miellyttävämpään yleisilmeeseen.

Lyhyesti: Aiempina vuosikertoina erityisesti epämiellyttävän tuoksun riivaama, punaisista rypäleistä valmistettu valkoviini, joka nyt on onnistuttu vihdoin saamaan tasapainoisemmaksi ja puhdaspiirteisemmäksi pullotteeksi. Balanssi on kuitenkin vielä hakusessa, sillä viini on loppupeleissä turhan raskastekoinen ja yksipuolinen esitys ollakseen mielenkiintoinen puolikasta lasillista pidempään.

Arvio: Miellyttävä – Blanco de Tempranillo on voimakas ja persoonallinen valkoviini, joka ei omaperäisestä ilmaisustaan huolimatta onnistu olemaan erityisen kiinnostava tai mieleenjäävä. Kuriositeettikamaa, joka kyllä omassa viitekehyksessään toimii, muttei jaksa ylläpitää kiinnostusta kovinkaan pitkään.

Hinnan (12,20e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Codorníu Reina Mª Christina Reserva 2010

Codorníu Reina Mª Christina Blanc de Noirs Brut Reserva 2010

• Valmistaja: Codorníu
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 16,99e (Syyskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa; hinta 12,89e poistuessaan)

No niin. Mikä viini -tapahtumasta on ehtinyt kulua jo reippaat kaksi kuukautta, mutta vasta nyt olen saanut perattua muistiinpanojani sen verran, että pääsen vihdoin lappoamaan havaintojani muistikirjastani digitaaliseen muotoon. Ajattelin aloittaa tilaisuuden kohottamalla itse itselleni tervetuliaismaljan shamppanjalasillisella, mutta paikalle päästessäni shamppanjatiskiä vasta pystyteltiin, joten päätin suunnata luottotuottaja Codorníun suuntaan Ranskan ihmeitä odotellessani.

Puolisentoista vuotta sitten Alkoon saapui Codorníun, tuon yhden Espanjan (ja maailman) suurimmista kuohuviinitaloista, Reserva-tason kuohuviini, joka on nimetty kuningatar Maria Christina Rainerian mukaan. Valikoimaan tullessaan tämä viini kuitenkin oli Blanc de Noir -tittelistään huolimatta valmistettu vain osittain Pinot Noirista; seasta siis löytyi reilu kymmenys Chardonnayta. Viinitalo kuitenkin päätti uudistaa hieman viinin tyyliä tuoreella vuosikerralla 2010 ja tätä nykyä viini on 100% Pinot Noir, eli Blanc de Noirs – tummista rypäleistä valmistettu valkoinen viini – ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Codorníun viinitalon juuret juontuvat 1500-luvulle asti ja kuohuviinin parissa viinitalo on toiminut vuodesta 1872, jolloin taloa luotsannut Josep Raventós loi ensimmäisen Cavan – Espanjassa perinteisellä pullokäymismenetelmällä valmistetun kuohuviinin. Tätä nykyä Codorníu tuottaa peräti 60 miljoonaa pulloa vuodessa ja on täten sekä Espanjan että koko maailman suurin perinteistä pullokäymismenetelmää käyttävä viinitalo sekä yksi maailman johtavia kuohuviinitaloja.

Väriltään viini on hyvin hailakka, kevyesti hiekankellervään taittuva. Kuplat poreilevat lasissa varsin maltillisesti.

Tuoksu on melko kevyenpuoleinen, kohtalaisen paahteinen ja hennon ranskanleipäinen; seassa tuntuu aavistus kypsempää viheromenaisuutta.

Melko vaatimatonta tuoksua seuraa yllättävästi varsin runsas, kuiva ja paahteinen maku. Yleisilmettä hallitsee Pinot Noirin tuoma, tummasävyinen hedelmäisyys, mutta seassa tuntuu myös paljon tasapainottavaa raikkautta sekä erilaisia, kerroksittain avautuvia vivahteita: mm. hunajaa, uunituoretta keksiä, kypsänmakeaa sitruunamarmeladia ja hentoa maamaisuutta. Kohtalainen hapokkuus pitää viinin hyvin paketissa ja yhtäaikaa ronskia mutta hienostunutta yleiskuvaa siivittää kevyehkö, mutta mukavan rapea ja pitkäkestoinen mousse.

Lopuksi viini jättää kielelle runsaan sitruksisen, paahtuneen, hennon omenaisen ja aavistuksen hunajaisen jälkimaun, joka jatkuu pitkään. Kohtalainen hapokkuus nostaa vettä kielelle ja puhdistaa freesin mineraalisuuden avustamana paletin tehokkaasti.

Reina Maria on petrannut edellisestä testaamastani vuosikerrasta huomattavasti: siinä missä vuosikerta 2008 tuntui Cavaksi varsin elegantilta esitykseltä, vaikutti se samalla myös turhankin kepoisen vaatimattomalta ja 19 euron hintalapullaan jopa piirun verran ylihintaiselta hentoon ilmaisuunsa nähden. Nyt viinin hinta on pudonnut peräti pari euroa 17 euroon ja maussakin on selkeästi enemmän ideaa – kokonaisuus on selkeästi harteikkaampi, mutta edelleen varsin hienovarainen Cavaksi. Tässä on varsin vakuuttava ja monia Alkon suoraviivaisia hedelmäpommi-Cavoja mielenkiintoisempi ja fiinimpi kuohuva niin maljaviiniksi kuin ruokapöytään, esimerkiksi salaateille, äyriäisille, simpukoille tai vaikka blineille.

Vaikka kyseessä on vuosikertakuohuva, ei tätä viiniä ole selvästikään tarkoitettu saamaan enää lisäkypsytystä. Viini on isketty markkinoille sen ikäisenä, kun sen on koettu olevan parhaimmillaan eikä se todennäköisesti tule hirveästi kehittymään iän myötä. Älä siis turhaan mene unohtamaan pulloa kellarin tai kaapin perälle!

Lyhyesti: Aiempaa, kevyttä ja pehmeähköä vuosikertaa harteikkaampi, tummanpuhuvempi ja puruvoimaisempi laatu-Cava, jossa yhdistyy hienosti hillitty eleganssi ja riittävän lihaksikas raamikkuus. Matalamman hinnan ja korkeamman laadun yhdistelmä tekee tästä varsin ostettavan Cavan.

Arvio: Tyylikäs – suuresta koostaan huolimatta Codorníu onnistuu puskemaan markkinoille tällaisia miellyttävän tasapainoisia, tyylikkäitä ja uskottavia kuohuvia; ei pelkästään geneeristä, kasvotonta perushuttua, joista niin monet suuret kuohuviinitalot ovat surullisenkuuluisia.

Hinnan (17,99e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Schloßhof Spätburgunder Blanc de Noir 2011

Schloßhof Spätburgunder Blanc de Noir 2011

• Valmistaja: Weingut Schloßhof
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Saksa
• Alue: Ahr, Dernau
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ? (Lokakuu 2012)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Työporukkamme viini- ja ruokaillassa erikoisimman tarjolla olleen viinin titteliä taitaa kantaa tämä erään kollegan Saksan-tuliainen: punaisesta Pinot Noirista (eli paikallisittain Spätburgunderista) valmistettu Ahrin valkoviini.

Ahr on Suomessa viinialueena melko tuntematon, sillä alue on varsin pieni ja sen viinien kysyntä on melko kovaa Saksassa, joten alueen viinit harvoin lähtevät kotimaan markkinoita pidemmälle. Alueen viinintuotantoa hallitsee Spätburgunder kahden kolmasosan osuudellaan, mutta alueella viljellään myös valkoisia rypäleitä. Ahr on pohjoisesta sijainnistaan huolimatta lähinnä tunnettu melko rotevista ja tuhdin tammisista punaviineistä, joten tämä Spätburgunder tuskin antaa selvää kuvaa alueen yleisestä tyylistä.

Väriltään viini on hyvin hennosti kellertävään taittuvan vaaleanvihreä.

Tuoksu ei ole erityisen runsas, mutta miellyttävän persoonallinen: hennosta tuoksusta löytyy yrttiä, kurkkua sekä yleistä vetistä vihanneksisuutta, joka tuo myös etäisesti mieleen Sauvignon Blancin parsaisuutta.

Maku on kepoiseen tuoksuun nähden varsin runsas. Viinin hedelmä on mukavan omintakeinen ja sitä luonnehdittiinkin osuvasti "Shamppanjaksi ilman kuplia ja hiivaa" – makua on vaikea saada kuvailluksi, mutta se totta puhuen tuo mieleen Pinot Noir -vetoisen Shamppanjan. Maku on yleisesti kuivahko, mutta ajoittain viinistä nousee kevyt jäännössokerisuus pinnalle. Seassa on myös aromaattista yrttisyyttä ja orastavaa punaviinistä mausteisuutta. Viini on kevyellä jäännössokerillaan ja tasapainoisella hapokkuudellaan varsin selvästi saksalainen valkoviini, mutta tyyliltään se ei ole erityisen vakavastiotettava, vaan hauska ja mielenkiintoa kutkutteleva.

Jälkimaku on viinin simppelihköön tyyliin verrattuna ihastuttavan napakka ja pitkähkö. Kielelle jää mukava, mausteinen ja vihanneksinen yleisvaikutelma.

Viinistä kerrottiin, että se oli Ahrissa pyörähtäessä mukaan napattu edullinen ja ihan positiivisen mielikuvan jättänyt perusvalkkari, ja pakko myöntää – jättäähän tämä varsin positiivisen mielikuvan. Toisin kuin Pago del Vicarion Blanc de Noir, tämä ei jätä mieleen kysymystä: "miksi tämä viini on pitänyt tehdä", vaan viini on mitä kelvollisin viini niin seurusteluun kuin kevyiden ruokien kanssa – se olisi varmasti pelannut hyvin valmistamiemme makizushien kanssa.

Lyhyesti: Kuivahko tai puolikuiva valkoviini punaisista rypäleistä, joka pinnalta on valkoviini, mutta jolla on pinnan alla hento, punainen sydän.

Arvio: Miellyttävä – varsin mukava perusvalkoinen miellyttävän persoonallisella sivujuonteella.

Pago del Vicario Blanco de Tempranillo 2010

Pago del Vicario Blanco de Tempranillo 2010

• Valmistaja: Pago del Vicario
• Tyyppi: Valkoviini, Vino de la Tierra de Castilla
• Maa: Espanja
• Alue: Castile-La Mancha
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 11,48e (Syyskuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 11,69e (Tammikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)

kuva: pifema

Nuori espanjalainen viinitalo Pago del Vicario on pyrkinyt jättämään perinteiset espanjalaiset viinit sikseen ja keskittynyt tuottamaan selvästi modernimpia ja erikoisempia viinejä markkinoille – Alkon valikoimista löytyvä 50/50 on melko perinteinen esitys verrattuna tähän tapaukseen. Blanco de Tempranillo on juurikin sitä mitä nimi sen väittää olevan: Blanc de Noirs, tummista Tempranillo-rypäleistä puristettu valkoviini. Tutustuin ensi kerran viiniin viime vuonna, jolloin ainoa asia, joka viinistä jäi mieleen, oli sen tuoksu – se oli todella selvästi ja dominoivasti lager-oluen tuoksuinen. Maku taisi olla melkoista peruskauraa, koska siitä ei jäänyt mitään mielikuvaa. Ikäväkseni en muista oliko silloin kyseessä tämä sama 2010-vuosikerta, vai jokin vanhempi, mutta tällä kertaa mukanani on onneksi muistiinpanovälineet, jotta tällä kertaa ainakin jää jotain muutakin käteen!

Hieman huvittaa, kun ajattelee lasissa olevan yleensä niin tummaa ja paksua Tempranilloa – viini on väriltään lähes väritön, hennosti vihertävä.

Tuoksu onkin sitten taas melkoinen pommi, aivan kuten viime vuonna: tuoksussa on edelleen selvästi lageria muistuttava juonne, joka tällä kertaa on kuitenkin selvästi taka-alalla, kun taas viime vuonna se oli lähes ainoa asia, jota tuoksusta erotti. Mukana on kuitenkin yrttejä, maataloa ja kosteata heinää. Vaikutelma on pistävä, kakkainen ja melko luotaantyöntävä. Tämä ei ole sellaista rustiikkisten burgundereiden ja vanhojen riojalaisten miellyttävää paskaisuutta, tämä on semmoista makeata ja ummehtunutta vauvaripulia.

Havainnot viinin mausta meinaavat jäädä kirjoittamatta, sillä viinin tuoksu ei missään muodossa kannusta maistamaan. Onnistun kuitenkin keräämään kaiken rohkeuteni ja kaadan suuhuni maistiaisen. Maku ei onneksi seuraa tuoksua. Kielellä viini on hieman lagermaisen yrttinen, vihanneksinen ja kypsän hedelmäinen sekä todella mausteinen – viinissä on oma, Tempranillo-punaviineistä tuttu vivahde. Suutuntumaltaan viini on leveä, voimakas ja melko hapokas. Hedelmäisyys on kevyesti makeankypsää, mutta yrttisyys ja hapokkuus tuovat viiniin sopivasti raikastavaa suutuntumaa. Kokonaisuus on silti aavistuksen tunkkainen, kevyesti voimainen ja melko lämmin.

Persoonallinen jälkimaku on kuivahko, karheanpuoleinen, alkoholin makuinen ja tuoreen hedelmänen.

Blanco de Tempranillo on selvästi miellyttävämpi maultaan kuin tuoksultaan, kunhan vain onnistuu pääsemään tuoksun yli. Viini ei kuitenkaan ole persoonallisesta maustaan huolimatta kuitenkaan kovinkaan ihmeellinen tai erityisen mieleenjäävä kokemus; erityisesti raikkautta saisi olla näin tuhdissa viinissä selvästi enemmän vastapainona raskaudelle. Kokonaisuutena Blanco de Tempranillo jää mielenkiintoiseksi kuriositeetiksi, jonka voi tsekata omaksi huvituksekseen, mutta muuten en varsinaisesti oikein suosittele sitä. Pago del Vicarion tuotokset eivät vieläkään onnistu oikein vakuuttamaan – liikaa hupsuttelua nautittavuuden kustannuksella.

Lyhyesti: Todella persoonallinen, melko luotaantyöntävän tuoksuinen ja tuhdin makuinen valkoviini, joka on valmistettu punaviinirypäleistä.

Arvio: OK – viini on melko kummallinen. Ei mikään varsinainen kummajainen, mutta melko kummallinen – pääasiassa tuoksunsa takia. Ilman tuoksua viini olisi vain melko voimakas ja hieman persoonallinen valkoviini, joka tuskin kuitenkaan jäisi mitenkään erityisesti mieleen.

Hinnan (11,69e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei täytä hinnan luomia odotuksia.

Monge Bruto 2008

Monge Bruto 2008

• Valmistaja: Casal Branco
• Tyyppi: Kuohuviini, DOC Ribatejo
• Maa: Portugali
• Alue: Ribatejo
• Rypäleet: Periquita (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 17,74e (Toukokuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Kartoittaessamme parin kollegani kanssa Portugalin viinimessujen kuohuviinitilannetta (se oli tarjonnan kokoon nähden melko heikkoa), tuli vastaan Alkon hyllyiltä tuttu, hinnakkaammanpuoleinen, punaisesta Periquitasta (eli Castelãosta) valmistettu vuosikerta-Blanc de Noirs, Monge. Olihan viini testattava – erityisesti sen takia, että se oli tuoreempaa vuosikertaa 2008 (Alkosta löytyy tällä hetkellä vuosikertaa 2007.)

Haalean kellertävän kuohuviinin tuoksu on hillitty, kevyen hedelmäinen ja vivahteikas.

Kuiva maku on yllättävän moniulotteinen ja persoonallinen: siinä on makeata trooppista hedelmää, mineraalia, leipämäisyyttä ja omintakeista, kukkeahkon mausteista aromikkuutta. Viinin kuplat ovat todella pieniä ja runsaita, tehden viinistä pehmeänpuoleisen ja pörröisen sen melko tuntuvasta hapokkuudesta huolimatta. Erityisen pitkäkestoiset viinin kuplat eivät ole, valmistuksessa käytetystä perinteisestä shampanjamenetelmästä huolimattal.

Jälkimaku on keskipitkä, vivahteikas, hennon katkeroinen ja kevyen mineraalinen.

Kokonaisuutena viini on miellyttävä, yleispositiivinen ja mukavan persoonallinen tuttavuus. Mitenkään erikoinen viini ei kuitenkaan ole, ja hintakin on melko kovanpuoleinen, erityisesti verratessa Mongea muutamiin melko tasokkaisiin kuohuviin, joita Alkon valikoimista löytyy vajaalla 15 eurolla. Tästä huolimatta on mukava havaita, että a) Portugalissa osataan tehdä miellyttäviä, omintakeisia ja kansainvälistä vertailuakin kestäviä kuohuvia b) jopa kotoiseen Monopoliimme on päätynyt semmoista – vaikkakin melko ronskilla hintalapulla. Yksi kollegani tosin mainitsi, että hänen muistikuviensa mukaan Mongen aikaisemmasta vuosikerrasta olisi jäänyt runsaampi ja rotevampi vaikutelma – tämä viini ei hedelmäisyydestään ja aromikkuudestaan huolimatta mitenkään erityisen tanakka tapaus ollut, vaan melko keskitien kulkija. Saattaa olla että 2007 oli tuhdimpi tapaus, tiedä häntä. Joka tapauksessa, Monge 2008 on oikein toimiva ratkaisu niin maljaviininä, kahden jaettuna juhlistuskuohuvana kuin kepeiden aterioiden raikkaan aromikkaana ruokaviininä.

Lyhyesti: Miellyttävän persoonallinen, vivahteikas ja aromikas kuohuva Portugalista.

Arvio: Tyylikäs – viinissä on mukavasti vivahteikkuutta, persoonallisuutta ja eleganssia, joilla se kestää hyvin vertailua tunnetumpiin kuohuviinityyleihin ja -valmistajiin. Ei niinkään ihmeellinen tapaus, mutta miellyttävästi tutustumisen arvoinen.

Hinnan (18,04e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei täytä hinnan luomia odotuksia.

Codorníu Reina Mª Christina Reserva 2008

Codorníu Reina Mª Christina Blanc de Noirs Brut Reserva 2008

• Valmistaja: Codorníu
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Pinot Noir (87%), Chardonnay (13%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 18,98e (Maaliskuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 18,98e (Tammikuu 2013, Alko)

Vähintään toinen kulmakarvani kohosi kiinnostuksesta, kun sain kuulla Alkon valikoimiin saapuvaksi luotettavana pitämäni Cava-jättiläisen, Codorníun, valmistaman korkeatasoisen Blanc de Noirs -kuohuviinin. Blanc de Noirs tarkoittaa viinimaailmassa vaaleita viinejä, jotka ovat puristettu tummista rypäleistä. Tästä syystä toinenkin kulmakarvani kohosi, mutta hämmennyksestä tällä kertaa, sillä Alkon tuotekuvaus kertoo Reina Maria Christinan olevan valmistettu tumman pinot Noir'n lisäksi erittäin valkoisesta Chardonnay-lajikkeesta. Ilmeisesti Blanc de Noirs on absoluuttinen käsite vain Champagnen alueella, ja muualla noudatetaan ns. 85% sääntöä, eli viini on käytännössä lajikeviini silloin kun siitä vähintään 85% on etiketissä mainittua lajiketta. Toisin sanoen Cava-lait sallivat viininvalmistuksessa käytettävän jopa 15% vaaleita lajikkeita Blanc de Noirs -viinissä. Noh, mikäpä tässä. Oletuksenani oli, että Codorníu on käyttänyt Chardonnayta pehmentämään monesti kovin rujon aromikasta Pinot Noir -kuohuvaa.

Viini tulikin vastaani tutustuttavaksi työporukkamme mahtavassa kokkailu- ja ateriointi-illassamme, jossa se pääsi toimittamaan alkumaljan virkaa.

Hailakka kuohuva on tuoksultaan hyvin raikas ja mineraalinen, seassa on vihreätä omenaa, aavistus Cavojen tyypillistä paahteisuutta ja kermaisuutta sekä hento vivahde hiivaisesta ranskanleipäisyydestä.

Pelko Pinot Noir'n ronskista mausta haihtui ensimaistamisen myötä: maku on hapokkaan omenainen ja kevyen sitruksinen. Suussa tuntuva kuohu on melko pieni ja pehmeä, mutta miellyttävän pitkä. Tämä kevyt mousse tuo viiniin miellyttävän kermaista rakennetta. Viini on maultaan tyylikäs ja hyvin hillitty; se ei ole samanlainen paahteinen hedelmäpommi kuin monet Cavat, vaan hapokas mineraali- ja sitrusvoittoinen kuohuva, joka menee eteenpäin eleganssilla, ei voimalla.

Mineraalinen, hapokkaan kirpeä ja kevyen omenainen jälkimaku tuntuu suussa miellyttävän pitkään. Kokonaisuutena viini on elegantti ja tasapainoinen, mutta toisaalta vaisuhkonpuoleinen.

Hintaluokkansa puolesta viini kilpailee edullisimpien Champagnen viinien kanssa samassa sarjassa. Vaikka Reina Maria Christina ei ole yhtä roteva tapaus kuin monet shamppanjat, kyllä se omaan makuuni sopii eleganssillaan paremmin kuin Alkon yllätyksettömät perus-shamppikset. Silti viini tuntuu hieman väliinputoajalta: edullisemmalla hinnalla saa erinomaisen hinta-laatusuhteen kuohuvia; jos erinomaista eleganssia kaipaan, löytyy Alkon valikoimasta mm. erinomainen Franciacortan kuohuva pienellä lisäsatsauksella; jos kaipaan tyylin lisäksi harteikkuutta, otan mielummin astetta parempaa shamppanjaa. Viini onkin siis lähinnä vaihtoehto parinkympin shamppanjoita metsästäville, jotka kaipaavat vaihtelua ja tasapainoista tyyliä melko yllätyksettömien peruskuohuvien rinnalle.

Lyhyesti: Miellyttävän tasapainoinen, hillitty, pehmeähkö ja pitkä laatu-Cava

Arvio: Tyylikäs – viini on elegantti ja tyylikäs kokonaisuus, joka toimii parhaiten tyylikkäänä juhlamaljajuomana, mutta kestänee hyvin myös kevyitä pikkupurtavia.

Hinnan (18,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.