Aalto P.S. 2009

Aalto P.S. 2009

• Valmistaja: Bodegas Aalto
• Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 82,00e (Lokakuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 82,60e (Kesäkuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: canavaggio

Aikaisempina vuosina Viinimaan joulukiertueella on useampaan otteeseen näkynyt arkkitehti Alvar Aallolta nimensä lainannut Aalto, mutta viime loppuvuodesta järjestetyssä tuote-esittelyssä olikin vaihteeksi tämän kyseisen viinin lippulaivaversio, P.S.

Bodegas Aalto on varsin nuori viinitalo; sen perustivat vuonna 1999 maailmankuululla Vega-Sicilialla 30 vuotta viininvalmistuksen parissa työskennellyt Mariano García ja viiniteollisuudessa lähes yhtä kauan toiminut Javier Zaccagnini. Nuoresta talon iästä huolimatta nämä veijarit ovat haalineet varsin iäkkäitä tarhoja hyppysiinsä, sillä Aalton 40 hehtaarin tarhat ovat iältään 50-100 vuotta vanhoja – ja Tempranillohan tuppaa tuottamaan usein sitä tuhdimpaa tavaraa, mitä vanhempia köynnökset ovat.

Talo tuottaa vain kahta viiniä, nimikkoviini Aaltoa ja sen tykimpää versiota, Aalto P.S.:ää, joka on nyt arvioitavana. P.S. tulee sanoista Pagos Seleccionado, eli vapaasti käännettynä "Valitut Palat". Viini on siis kerätty tarhojen vanhimpien, lähes 100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. On myös näkynyt väitettä, että viiniä valmistettaisiin vain parhaimpina vuosikertoina, mutta talolla näyttää olleen varsinainen hyvien vuosikertojen sarja, sillä viiniä on valmistettu jokaisena vuotena viinitalon perustamisen jälkeen! Viiniä kypsytetään 36 kk uudessa ranskalaisessa tammessa, minkä jälkeen se pullotetaan suodattamattomana ja sen annetaan kypsyä vielä 3 kk lisää pullossa. Aalto P.S. on kerännyt useaan otteeseen palkintoja yhtenä Espanjan parhaista viineistä.

Viinin hieman verisenpunaiseen taittuvan tiivistemarjamehun värinen habitus on todella tiivis, lähes täysin läpinäkymätön. Reunoilta viinin väri taittuu kevyesti vaaleampaan vadelmanpunaiseen.

Tuoksu on erittäin tuhti ja massiivinen, jopa aggressiivisen päällekäyvä. Siinä tuntuu ensisijaisesti nahkaa, makeankypsää tummaa luumua ja pippuria, hieman kevyemmällä otteella aromaattisia yrttejä, minttusuklaata ja Jameson-viskien aromaattisen vaniljaisuuden mieleen tuovaa tammea.

Viinin hyperkonsentroitunut ja suodattamaton luonne tulee esiin heti kättelyssä, sillä sen suutuntuma on äärimmäisen tiivisluontoinen, täyteläinen ja suorastaan pureskeltavan paksu. Makumaailmaa hallitsevat voimakas maustepippurisuus, tuntuva nahkaisuus, ja tuhdille Tempranillolle ominaiset viikunan, tumman luumun ja mustaherukan hedelmäaromit. Seasta erottuu myös hillittyä yrttisyyttä ja hentoa savuisuutta. Tammi tuntuu melko voimakkaana, mutta kokonaisuuteen yllättävän hyvin integroituneena, makeana suklaavanukkaan aromina. Viinin äärimmäisen intensiivinen maku on todella monoliittinen ja päällevyöryvä, mutta tästä huolimatta rakenne pysyy erinomaisen hyvin kasassa kohtalaisen hapokkuuden ja ennen kaikkea varsin runsaan, pölyisen tanniinisuuden avulla. Kokonaisuus on yksinkertaisesti käsittämättömän massiivinen, tiukka ja harteikas.

Jälkimakua hallitsevat lähinnä makean aromaattinen ja hennon vaniljauutteinen tammisuus, kevyt suklaisuus ja 15% alkoholin tuoma, paikoin jopa tulinen lämpö. Viinistä suuhun jäävä loppuliuku ei kuitenkaan jää noin yksiulotteiseksi, vaan kielelle jää häilymään kevyemmällä otteella myös luumumehuisuutta, pippurista mausteisuutta, yrttisyyttä ja hentoa bitterisyyttä.

Ymmärrän kyllä miksi viini kerää niin paljon palkintoja ja miksi mm. Robert Parker rakastaa tätä – Aalto P.S. on yksinkertaisesti älytön, supermassiivinen tapaus. Kuin Tempranillosta tammitynnyreiden avulla puristettu musta aukko. Tätä hörppiessä on myönnettävä, ettei mieleen tule hirveästi mitään muita viinejä, joilla olisi yhtä massiivinen konsentraatio.

Tästä järjettömästä järkälemäisyydestä huolimatta viinistä ei jollain perverssillä tavalla voi olla pitämättä. Ruokaviininä tätä on hieman vaikea nähdä, sillä en kyllä pahemmin keksi mitään riittävän tuhtia, joka voisi pistää tälle viinille kampoihin millään tavalla. Lähinnä viinin funktio on olla voittamassa maisteluita, koska tämä viini lyö niin pahasti maistajaansa turpaan, ettei muut viinit tunnu sen jälkeen enää miltään. Itse kuitenkin näkisin viinin ensisijaisesti kellaritavarana – jos vuotta vanhempi perus-Aalto tuntui överimassiiviselta ja nuorekkaalta, on tämä sitä useampaan potenssiin. Kenties 10 vuoden odottelulla viinin käsittämättömät mittasuhteet kutistuisivat hieman ymmärrettävämpään kokoon ja vielä hyvin voimakkaina erottuvat tammen aromit siistiytyisivät paremmin piiloon? Toisaalta viini on kyllä niin suurikokoinen, etten hämmästyisi lainkaan jos viini 15 vuoden iässä ei olisi muuttunut yhtään mihinkään.

Lyhyesti: Jos perus-Aalto oli tasapainoinen, mutta äärimmäisen tuhti, massiivinen ja kellaria kerjäävä Ribera del Duero, on tämä viini sitä samaa moninkertaisena. Viini on kuitenkin monoliittisudestaan huolimatta suorastaan hämmentävän tasapainoinen ja nautittava tapaus.

Arvio: Täydellinen – kepeiden, hillittyjen ja tammittomien viinien ystävät tuskin saavat tästä viinistä mitään irti, sillä näin kolossaalisessa viinissä ei kyllä ole mitään eleganssia. Sen sijaan jos viinin täyteläisyys ja konsentraatio ovat sen laadun mittareita, on tämä kyllä maailman parhaita viinejä. Toisaalta, on tämä kyllä loputtomalla vivahteikkuudellaan ja älyttömällä rakenteellaan muutenkin loistava tapaus.

Hinnan (82,60e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Pago del Vicario Blanco de Tempranillo 2011

Pago del Vicario Blanco de Tempranillo 2011

• Valmistaja: Pago del Vicario
• Tyyppi: Valkoviini, Vino de la Tierra de Castilla
• Maa: Espanja
• Alue: Castile-La Mancha, Castilla
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,69e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 12,20e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: pifema

Varsin modernina ja perinteisille espanjalaisviinityyleille huilut haistattavana viinitalona tunnetun Pago del Vicarion Blanco de Tempranillo on allekirjoittaneelle ollut surullisen tuttu tapaus jo usealta Mikäviini-kerralta. Koska viini on joka kerralla aiheuttanut lähinnä puistatuksia (tässä esimerkiksi viime vuosikerran arvio), päätin jättää viinin tänä vuonna kokonaan välistä. Ideani kuitenkin torpedoitui, kun eräs kaveri-kollega-kaimani (tällaisia yhdistelmiä ei kyllä ole monia) melkeinpä raahasi meikäläisen hihasta paikalle testaamaan viiniä, mainostaen: "Sun pitää testata se Vicarion valkonen Tempranillo! Tänä vuonna se ei ole pahaa!" Hieman kyseenalainen mainospuhe, mutta pitihän viini sitten napata testiin – maistamatta kun en usko.

Kyseessähän on siis siitä poikkeuksellinen viini, että se on yleensä tuhteja ja tummia viinejä tuottavasta Tempranillosta valmistettu valkoviini. Koska useimpien (vaikkakaan ei kaikkien) tummien rypäleiden mehu on luonnostaan vaaleaa, on myös tummista rypäleistä mahdollista tehdä valkoviiniä, kunhan valmistaja vain ei anna mehun olla kosketuksissa rypäleiden tummien kuorten kanssa. Tämä viini on valmistettu juuri edellämainitulla menetelmällä ja sen on annettu kypsyä kaksi kuukautta sakkojen päällä.

Väriltään Vicarion BdT on suht neutraalin kellanvihreä.

Tuoksun kohdalla on myönnettävä, että jonkinlaista kehitystä on tapahtunut – viini ei tunnu millään tavalla yhtä luotaantyöntävältä kuin viime vuosina. Sen sijaan tuoksu on selkeästi puhdaspiirteisempi ja hedelmäisempi: kokonaisuudessa tuntuu kevyen trooppista hedelmää, erityisesti hunajamelonia ja kevyttä mangoa, hillittyä Tempranillon mausteisuutta ja hentoa banaanisuutta.

Maultaan viini on varsin runsas. Tukevan hedelmäisyyden ohella tuntuu melko voimakasta, kevyen maamaista mausteisuutta, makeaa omenaa ja kevyttä banaanisuutta. Suutuntumaltaan hyvin kypsä ja mehevä viini on täyteläinen, jopa öljyinen. Hapokkuus on kohtalaista, eli viini kyllä pysyy kasassa, mutta soisin happoja olevan enemmänkin runsaan hedelmän vastapainona.

Runsas ja kypsyydessään jopa makeahko hedelmäisyys jatkuu myös melko pitkässä ja suhteellisen suurikokoisessa jälkimaussa. Viinistä jää mehevä, mausteinen ja kypsän hedelmäinen jälkivaikutelma.

Onhan viinissä tapahtunut melkoinen parannus aikaisempiin testaamiini vuosikertoihin: tämänkertainen Blanco de Tempranillo oli varsin puhdaspiirteinen ja jopa miellyttäväkin valkoviini, mutta viinin käyttöyhteys jää silti hieman hämärän peittoon – mihin käyttöön näin runsas ja muhkea viini on oikein tarkoitettu? Sellaisenaan nautittavaksi viini tuntuu hieman turhankin liiallisena, eikä mieleeni tule hirveästi mitään ruokia, joiden kanssa viini vaikuttaisi erityisen mainiolta parilta; aperitiivina taas muut ruokajuomat voivat helposti jäädä tämän viinin runsauden rinnalla vaatimattomiksi.

Viini ei varsinaisesti ole mitenkään huono, mutta se jää loppupeleissä enemmän kuriositeettiasemaan, kuin onnistuu valloittamaan puolelleen. Jos kuitenkin punaisista rypäleistä valmistettu valkoviini jäi kiinnostamaan, löytyy Blanco de Tempranillo Alkon tilausvalikoimasta ihan kohtuulliseen hintaan – erityisesti suhteutettuna viinin nykyiseen, selkeästi aiempaa miellyttävämpään yleisilmeeseen.

Lyhyesti: Aiempina vuosikertoina erityisesti epämiellyttävän tuoksun riivaama, punaisista rypäleistä valmistettu valkoviini, joka nyt on onnistuttu vihdoin saamaan tasapainoisemmaksi ja puhdaspiirteisemmäksi pullotteeksi. Balanssi on kuitenkin vielä hakusessa, sillä viini on loppupeleissä turhan raskastekoinen ja yksipuolinen esitys ollakseen mielenkiintoinen puolikasta lasillista pidempään.

Arvio: Miellyttävä – Blanco de Tempranillo on voimakas ja persoonallinen valkoviini, joka ei omaperäisestä ilmaisustaan huolimatta onnistu olemaan erityisen kiinnostava tai mieleenjäävä. Kuriositeettikamaa, joka kyllä omassa viitekehyksessään toimii, muttei jaksa ylläpitää kiinnostusta kovinkaan pitkään.

Hinnan (12,20e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Lat42 Gran Reserva 2000

Lat42 Gran Reserva 2000

• Valmistaja: Torre de Oña
• Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja Gran Reserva
• Maa: Espanja
• Alue: Álava, Rioja, Rioja Alavesa
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 99 SEK (~11,60e, Elokuu 2013, Systembolaget)
• Hinta nyt: 99 SEK (~11,22e, Marraskuu 2013, Systembolaget)

kuva: systembolaget

Loppukesästä Ruotsin puolella pyörähtäessämme tuli vastaan Systemin hyllyiltä varsin hämmentävä tapaus: 13 vuoden ikäinen Riojan Gran Reserva reilun kympin hintaan! Järkeilin viinin olevan joko maailman parhaimman hinta-laatusuhteen espanjalainen tai sitten aivan epäkelpo esitys, sillä täällä pohjoisessa Riojan viinit tuppaavat oletusarvoisesti maksamaan vähintään kympin ja ne viinit ovat sitten niitä nuorimpia perustason DOCa Rioja- tai Crianza-viinejä. Riskillä siis rahat tiskiin ja pottu plakkariin!

Valtaosa Riojan viinialueesta sijaitsee La Riojan maakunnassa, mutta piskuinen osa tätä viinialuetta sijaitsee baskinkielisessä Álavan maakunnassa. Tällä viinialueella, Rioja Alavesassa, sijaitsee viinin tuottanut Torre de Oñan viinitalo. Tämä kyseinen viini, Lat42, on saanut nimensä Rioja Alavesan läpi kulkevan 42. leveyspiirin mukaan ja se on pelkästään Ruotsin markkinoille tuotu erikoispullote – esimerkiksi viinitalon kotisivuilta ei viiniä löydy.

Viiniin käytetyt, käsinkorjatut rypäleet tulevat pelkästään viinitalon yhdeltä Finca San Martin -tarhalta. Viinin annetaan käydä, maseroitua ja kypsä teräksessä, jonka jälkeen viini siirretään aluksi vuodeksi vanhoihin amerikkalaisiin tammitynnyreihin ja sitten vuodeksi uusiin ranskalaisiin tammitynnyreihin. Tämän jälkeen viinin annetaan kypsyä pullossa niin kauan kuin talo sopivaksi näkee. Viinilaki määrää pullokypsytyksen minimiajaksi 3 vuotta, mutta Torre de Oña kypsyttää selkeästi viinejään pidempään, jos kerran nyt on vasta vuosikerta 2000 meneillään!

Väriltään viini on tumman kirsikanpunainen ja kohtalaisen läpinäkyvä. Yllättävästi viinin väristä ei tunnu löytyvän vielä häivähdystäkään iän tuomasta ruskeudesta.

Erityisesti viinin voimakkaan vaniljainen tuoksu on käsittämättömän ilmaisuvoimainen: lasissa makoilevan viinin vaniljaisuuden voi erottaa peräti toiselta puolelta huonetta! Viinin erittäin vaniljainen ominaistuoksu tekee kokonaisuudesta voimakkaan viskimäisen – mieleeni tulee vahvasti mielikuvia 12-vuotiaasta Jamesonista. Vaniljaisen tammisuuden alta löytyy kuitenkin paljon kaikkea muuta, kunhan vain jaksaa etsiä: kirsikkahilloa, hillittyä nahkaisuutta, kevyttä lantaisuuttakin, makeata luumua, viikunahilloketta, hennon tillistä yrttisyyttä sekä rankalaisen tammen hillittyä kaakaojauhetta ja paahdettua mausteisuutta.

Maku on selvästi tuoksua kuivempi, mutta myös kevyempi ja suoraviivaisempi. Kielellä pyörii kirsikkaa, pölyistä ja paahtunutta maata, tummaa viikunaa, ikääntyneen Tempranillon kevyttä kukkaisuutta ja – ei missään tapauksessa yllättävästi – voimakasta tammen vaniljaa. Suutuntumaltaan Lat42 on kevyen pään keskitäyteläinen. Viinin runko on kohtalaisen hapokas ja freesi; tanniineja ei tunnu kokonaisuudesta erottuvan käytännössä ollenkaan vaikka niitä kuinka etsisi.

Lopuksi viinistä jää hieman lyhyehkö, kuiva ja melko suoraviivainen jälkimaku, joka jättää kielelle kirsikkaisia, suklaisen tammisia ja paahtuneen maamaisia piirteitä. Ainoastaan jenkkitammen vaniljaisuus jatkuu erittäin pitkään kielellä, jopa minuutteja.

Omalla laillaan Lat42 on ihan mielenkiintoinen esitys – en nimittäin varmaan koskaan ole maistanut yhtä vaniljaista viiniä! Melko vaatimattomasta hinnastaan huolimatta viini on kuitenkin melko tasokas ja elegantti riojalainen, mutta kiitettävästä iästään huolimatta myös suht mutkaton esitys.

Hassusti viinin hallitseva vaniljaisuus ei kuitenkaan missään vaiheessa vaikuttanut mitenkään päälleliimatulta, vaan yllättävänkin hyvin melko kepeään runkoon sointuvalta ominaisaromilta. Viinin melko kevyen ilmaisun ja bodyn vuoksi viiniä ei kannata parittaa kovinkaan runsaille tai voimakkaille ruoille, vaan melko kepeille tarjottaville, kuten miedosti maustetuille possu-, kana- tai kasvisruoille. Voin myös esimerkiksi kuvitella viinin sopivan mainiosti myös joulupöytään. Oma putelimme meni hyvin elokuvaa katsellessa – viinistä kun ei löytynyt tanniineja, joita olisi tarvinnut tapella vastaan ruoan avulla.

Tammiallergikot ja vaniljan viholliset älkööt vaivautuko!

Lyhyesti: Överivaniljainen, kepeähkö, miellyttävästi kehittynyt ja positiivisella lailla mutkaton Rioja Gran Reserva. Ei varmasti pärjää vertailussa vakavahenkisemmille ja moniulotteisemmille Gran Reservoille, mutta toisaalta on myöskin laatuunsa ja ikäänsä nähden varsin edullinen ostos.

Arvio: Hyvä – kunhan nokka ja kieli tottuvat viinin vaniljan määrään, paljastuu alta varsin miellyttävä, kevyt ja omalla laillaan hienostunut perus-riojalainen.

Hinnan (11,60e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Don Opas 2011

Don Opas 2011

• Valmistaja: Grupo de Bodegas Vinartis
• Tyyppi: Punaviini, DO Valdepeñas
• Maa: Espanja
• Alue: Castile-La Mancha, Valdepeñas
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 6,35e (Kesäkuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 6,48e (Helmikuu 2014, Alko)

Alkukesästä pistäydyimme kaverini tupaantulijaisissa, joissa oli tarjolla erilaisia herkkuja sekä sangriaa. Tutkivan journalismin nimissä nappasin tilkan sangrian pohjana toiminutta Don Opasia lasiini arvioitavaksi – pitäähän nyt jollain lailla olla perillä siitä, miltä maistuu se Alkon ehdottomasti halvimman pään tavara!

Don Opas tulee Espanjan keskiosissa sijaitsevalta Valdepeñasin alueelta, joka tuottaa lähinnä suuria määriä nuorena juotavaa bulkkiviiniä – tosin erikoisesti merkittävä osa Alkossa myynnissä olevista Valdepeñasin viineistä on varsin iäkästä Gran Reserva -viiniä. Kenties Alkossa halutaan pitää yllä valikoimaa vanhoista espanjalaisista Gran Reserva -viineistä, mutta niitä löytyy lähinnä Valdepeñasista sellaiseen hintaan, että suomalainenkin uskaltaisi sellaista ostaa?

Väriltään Don Opas on tasaisen tummanpunainen ja kevyen läpinäkymätön.

Tuoksu on melko muhkea ja yllättävän houkutteleva hintaansa nähden: runsas kokonaisuus on makean tumman marjainen, melko herukkainen, hillityn paahteinen ja kevyesti vaniljaisen tamminen.

Miellyttävän tuoksun rohkaisemana maistan viiniä: no niin, nyt viinin hinnan ymmärtää paremmin. Tuoreen ja kevyesti raa'anhapokkaan punamarjainen maku ei seuraa yhtään tuoksua, vaan on ohut, kevyen vadelmainen, aavistuksen vaniljainen, raa'ahkon vihreä, yksiulotteinen ja tympeä. Rungoltaan viini on kevyen tanniininen, eikä erityisen raikkaan oloinen kohtalaisen hapokkaasta maustaan huolimatta. Yleisilmeeltään viini on stereotyyppinen "hapan" punaviini – koska viinin mutkaton makumaailma on kevyt ja ohut, vähäisetkin hapot hallitsevat kokonaisuutta ja tekevät viinistä melko epämiellyttävän oloisen.

Karvas ja kevyen marjainen jälkimaku on lyhyt, tylppä ja tympeä.

Pähkinänkuoressa viinillä on varsin lupaava tuoksu, mutta surkea maku. Sangrian pohjana viini toimi hyvin appelsiinin ja brandyn tuodessa varsinaista makumaailmaa, mutta sellaisenaan nautittavaksi en kyllä kehtaisi Don Opasta suositella. Loppupeleissä viini osoittautuu juuri sellaiseksi, mitä tästä hintaluokasta voi odottaakin löytävänsä, mutta en kyllä silti menisi väittämään että näin tympeä ja kehno viini olisi todellisuudessa hintansa väärtiä tavaraa.

Eikä kyllä edelleenkään onnistunut vakuuttamaan Valdepeñasin laadusta. Mahdetaanko alueella tehdä mitään maistamisen arvoista?

Lyhyesti: Ohut, tympeä, suoraviivainen ja "hapan" punaviini, jonka raa'ahkon marjainen makumaailma ei pärjää mehevälle ja miellyttävälle tuoksulle.

Arvio: Huono – viini on todella laimea, tympeä ja luotaantyöntävä esitys. Ihan kelpo tavaraa sangrianpohjaksi tai punaviinikastikkeeseen, mutta en oikein käsitä miten tällaista voi juoda vapaaehtoisesti.

Hinnan (6,48e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Matsu El Picaro 2011

Matsu El Picaro 2011

• Valmistaja: Matsu
• Tyyppi: Punaviini, DO Toro
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Toro
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 9,90e (Huhtikuu 2013, Silja Lines)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: lovely package

Työporukkamme viini- ja kokkailuillassa viimeiseksi jäänyt punaviini oli varsin tuoreen viinitalo Matsun El Picaro – "Vintiö". Viinitalon kaikki viinit, eli El Picaron lisäksi El Recio, "Kovanaama", ja El Viejo, "Vanhus", ovat huomiotaherättävällä ja omalla tavallaan nerokkaalla etiketillä varustettuja – viinin etiketistä tuijottavat kasvot kertovat viinin iästä. Nuoren miehen kasvoilla varustettu El Picaro on talon nuorin viini – se on luonnonmukaisesti ja biodynaamisesti viljeltyjen, 50 vuotta vanhojen köynnösten Tempranillo-rypäleistä valmistettu Toron alueen viini, jota on kypsytelty uusissa tammitynnyreissä espanjalaisittan poikkeuksellisen vähän, vain kuusi viikkoa. Kypsytyksen jälkeen viini on pullotettu suodattamattomana.

Viinillä on varsin tumman kirsikkainen, syvä ja vain hennosti läpinäkyvä väri.

Tuoksu on tuoksun tavoin syvä, rehevä ja voimakas. Varsin makea ja ylikypsä tuoksu ei tyydy pelkästään vihjailemaan vaan se suorastaan karjuu auringossa paahtuneita rypäleitä. Makean marjaisessa tuoksussa on päällimmäisenä hämmentävän cabernetsauvignonmaista mustaherukkahilloisuutta, minkä rinnalta löytyy Tempranillolle tyypillisempää makeata mansikkaa. Runsas ja makea hedelmä peittää viinin tammen aromit lähes kokonaan, mutta 14,5% alkoholisuus puskee omaa aromiaan tuoksun sekaan.

Vaikka viinin täyteläinen maku on selvästi hyvin kypsä, on se makeaan tuoksuun verrattuna melko kuivahko; silti kokonaisuutta sävyttävät hilloisen mustaherukkaiset ja makean luumuiset vivahteet. Pippurisuuden ohella mausteinen tammisuus tuntuu tuoksua selvemmin maussa. Viini on korkeintaan keskihapokas, minkä vuoksi suutuntuma on varsin tiivis ja paksuhko, sekä alkoholisuudessaan melko lämmin. Kokonaisuutena viini on kuitenkin varsin tanniininen, nuorekkaan voimakas ja rakenteikas, sekä jopa hieman kireän oloinen, joten viinistä ei tule mitenkään läskiä vaikutelmaa. Yleisesti El Picaro on nuoresta iästään ja tuntuvasta tanniinisuudestaan huolimatta varsin helposti lähestyttävissä.

Viinin jälkimakua hallitsevat pippuriset, kypsän mustaherukkaiset ja hennon mansikkahilloiset vivahteet; makean hedelmäisyyden kadottua kielelle jää melko pitkä, puinen ja kevyen vaniljaisen tamminen jälkivaikutelma sekä tanniinista karvautta.

Melko tuntuvasta tanniinisuudestaan huolimatta El Picaro toimi varsin mukiinmenevästi ihan sellaisenaan tuhdin aterian päätteeksi. Eniten kuitenkin allekirjoittanutta häiritsi viinin paikoitellen jopa dominoivaksi yltyvä mustaherukkahilloisuus – I can't believe it's not Cabernet! Lisäksi viini oli muutenkin melko epä-espanjalainen niin pullon ulkoasun kuin viinin ylikypsän, voimakkaan hilloisen hedelmän puolesta. Kokonaisuutena El Picaro oli ihan jännittävä uusi tuttavuus, muttei ainakaan luonut mitään suurta hinkua tutustua Matsun muihin viineihin – voisinkin veikata, että näin mehevän hedelmävetoisella viinillä ja näyttävällä etiketillä viinitalo pyrkii tähtäämään enemmän Atlantin- kuin Itämerentakaisille markkinoille...

Lyhyesti: Erittäin kypsä ja varsin tanniininen biodyny-Tempranillo Torosta. Tammea on käytetty viinissä yllättävän vähän; sen sijaan makean hilloiset ja cabernetmaisen mustaherukkaiset aromit jylläävät. Ylikypsä blockbusterR. M. Parker-maiseen makuun.

Arvio: OK – on kyllä vaikea uskoa näin makean ylikypsän herukkaisen viinin olevan espanjalainen Tempranillo. Ihan passeli nuorekkaaksi väkivaltaviiniksi, muttei erityisen alueelle tyypillinen esitys millään tavalla.

Hinnan (9,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Valpincia Reserva 2007

Valpincia Reserva 2007

• Valmistaja: Bodegas Valpincia
• Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 20,00e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 20,50e (Helmikuu 2014, Alko)

Vuonna 1992 perustettu Bodegas Valpincia on melko uusi tulokas Espanjan viinikentällä. Viinitalo on keskittänyt tuotantonsa lähinnä viljelemällä Tempranilloa ympäri arvostettua Ribera del Dueron punaviinialuetta, vaikka talo on sittemmin levinnyt viljelemään mm. valkoista Verdejoa naapurialue Ruedaan.

Talon Valpincia-sarjan Reserva edustaa viinitalon tuotteiden parasta päätä lippulaivatuote Gloria Mayorin rinnalla, sekä on samalla Alkon perusvalikoiman parhaita ja hinnakkaimpia Ribera del Dueron viinejä. Viini on kypsynyt peräti 16 kuukauden ajan tammitynnyreissä, joista n. puolet on uusia. Valpincia Reserva tuli ensimmäistä kertaa testattua sen saavuttua Alkon valikoimiin muutamia vuosia sitten vuosikerralla 2004, jolloin viini vakuutti uskomattomalla laadullaan – massiivista, konsentroitunutta Tempranilloa, johon yhdistyi varsin vakuuttava, ryhdikäs hapokkuus ja perinteiset, vanhojen espanjalaisten punaviinien maalaiset aromit. Tämän jälkeen Alkossa on ehtinyt viinin vuosikerta vaihtua pariinkin otteeseen, joten olikin korkea aika päsätä tarkistamaan pärjääkö viinin tuoreemmat vuosikerrat aiemminmaistetulle.

Väriltään Valpincia on tiiviin viininpunainen, paksu ja erittäin läpinäkymätön.

Viinillä tuntuu olevan melko hitaasti avautuva tuoksu; parin tunnin hengittelyn jälkeen tuoksu on vielä hieman vaisu, mutta avautuu pikku hiljaa kun jaksaa pyöritellä lasia vimmatusti. Mehevä ja moniulotteinen aromimaailma on kevyen kehittynyt, tumman luumuinen, paahteisen maamainen, tyylikkään ja hennon toffeisen tamminen sekä hillitysti rustiikkinen. Avautuessaan tuoksuun tulee kukkaisan parfyymisia piirteitä; kokonaisuus on varsin ihastuttava, kutsuva ja hurmaavan monisyinen.

Erittäin täyteläisen viinin suutuntuma on silkkinen, tukeva ja melko rotevanpuoleinen. Aromipuolelta löytyy kypsää tummaa hedelmäisyyttä – erityisesti rajan toiselta puolelta löytyviä portugalilaisviinejä muistuttavaa viikunaisuutta – ja uutta nahkatakkia. Tammisuus tuntuu melko tuntuvasti tuoden suutuntumaan kevyttä vaniljaa ja maitosuklaisuutta, mutta juurikaan tuhtia hedelmää peittämättä. Erittäin runsaaseen ja harteikkaaseen ilmaisuun nähden viini on varsin ryhdikäs, sopivan hapokas ja melko tanniininen; raamit ovat siis kunnossa vaikka kuinka tuhtia safkaa ajatellen! Melko runsas alkoholisuus (14,5%) tekee kokonaisuudesta aavistuksen tulisen. Yleisilmeeltään viini on varsin vaikuttava ja vakuuttava, mutta samalla varsin ronski ja jopa väkivaltainen; lisäksi viiniin mielenkiintoa luovat tertiääriaromit ovat vasta aluillaan ja kokonaisuus vaikuttaa vielä varsin nuorelta.

Valpincian jälkimaku on pitkähkö, suklaisen ja vaniljaisen tamminen, kypsänpuoleinen ja tumman hedelmäinen sekä pölyisen ja paahtuneen maamainen. Melko runsaat tanniinit tuovat melko tammiseen jälkivaikutelmaan aavistuksen verran karvautta.

Nuorekkaasta mutta rotevasta ilmaisustaan johtuen suosittelisin viiniä erityisesti tuhdimmalle (tai ainakin riittävän voimakasmakuiselle) ruoalle jos sen haluaa nyt korkata – muussa tapauksessa viini suorastaan kerjää ikäännytystä. Näin massiivinen ja konsentroitunut, mutta samalla riittävän tanniininen, hapokas ja yleisestikin tasapainoinen viini kestää kuitenkin helposti ainakin kymmenen ikävuotta ilman ongelmia.

Yleisesti Valpincia on vieläkin todella upeata kamaa Alkon Espanja-hyllyssä. Hapokkuus tuntuu jääneen hurmaavaa vuosikertaa 2004:ää vähäisemmälle tasolle, mutta hapot ovat silti varsin riittävät pitääkseen viinin kaikin puolin valloittavana esityksenä. Kevyempiä, hienostuneempia ja puhdaspiirteisempiä viinejä halajavat tuskin saavat Valpinciasta mitään irti, mutta rotevia väkivaltaviinejä etsivät varmasti saavat irti paljonkin viinin espanjalaisen viiksekkäästä röyhkeydestä. Valpincia on kovasta hinnastaan huolimatta mielestäni ehdottomasti Alkon Espanja-hyllyn parhaimpia ostoksia edelleen ja tarjoaa mielenkiintoisen, maalaisemman vaihtoehdon esimerkiksi yhtä muhkeille mutta usein hienostuneemmille Châteauneuf-du-Papen tai Toscanan viineille.

Lyhyesti: Varsin roteva ja konsentroitunut Tempranillo, jolla on kuitenkin ilahduttavan ryhdikkäät raamit massiivisen suutuntuman vastapainona. Maukas, vivahteikas ja kypsytyskestävä loisto-ostos.

Arvio: Erinomainen – jos tuhteja ja tulisia viinejä kaivataan, on Ribera del Duero edelleen lempiviinialueitani maailmankartalla, ja Valpincian Reserva on ehdottomasti yksi parhaista tyylin edustajista siinä rajatussa valikoimassa, mitä Suomessa on tarjolla.

Hinnan (20,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Durius Tempranillo 2009

Durius Tempranillo 2009

• Valmistaja: The Haciendas Company, Hacienda Durius
• Tyyppi: Punaviini, Vino de la Tierra Castilla y León
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 9,96e (Helmikuu 2014, Alko)

Tällä haavaa arvioitava viini, Durius Tempranillo, on aikaisemminkin arvioitu blogissa – peräti puolitoista vuotta sitten, blogin järjestyksessään kolmantena arviona! Silloin (no itse asiassa jopa tätä aiemmin; kyseinen arvio on siis pöytälaatikkokirjoitus vielä aikaisemmin testatusta viinistä) viini onnistui vakuuttamaan kaikin puolin tyylipuhtaalla suorituksellaan ja siitä eteenpäiin olen ollut valmis julistamaan kyseisen pullotteen melkeinpä Alkon parhaimmaksi alle kympin punaviiniksi. Olikin siis jo korkea aika päästä testaamaan onko vanha mestari edelleen tikissä, vai onko taso päässyt putoamaan uusien vuosikertojen myötä.

Viini tulee tuhdeista Tempranilloista tunnetusta Castilla y Leónista – alueesta, jonka lippulaiva-alueina ovat muhkeita punaviinejä tuottavat Ribera del Duero ja Toro, sekä ryhdikkäitä valkoviinejä tuottava Rueda. Durius ei kuitenkaan edusta mitään tiettyä Castilla y Leónin aluetta, vaan on luokitukseltaan alempaa Vino de la Tierra -tasoa.

Duriusilla on melko tumma ja tiivis, vain kevyesti läpikuultava väri.

Tuoksusta löytyy pölyistä, paahteista maata, tummaa marjaa ja hedelmää, satulanahkaa, kypsähköä mansikkaa, espanjalaisviinien tallintausta ja hentoa tammen vaniljaa. Kokonaisuus on varsin houkutteleva ja moniulotteinen, mutta tammisista ja maalaisista aromeistaan huolimatta ensisijaisesti hedelmävetoinen.

Täyteläinen ja melko paahteinen maku tarjoilee kypsää tumma hedelmää, tuoretta viikunaa, kevyesti kehittyneen nahkaisia aromeja ja hillityn vaniljaista tammisuutta. Muhkeasta makumaailmasta huolimatta viini on raikkaalla hapokkuudellaan ja kevyehköllä tanniinisuudellaan varsin ryhdikäs ja jäntevä kokonaisuus; vaikka viini tuntuu olevan hieman kepeämmän tanniininen mitä edellinen vuosikerta muistikuvissani, on siinä silti varsin miellyttävästi potkua ja purutuntumaa.

Jälkimaku on runsaaseen keskimakuun nähden kevyehkö; kielellä pyörii kypsän luumuisia, kevyen viikunaisia, vaniljaisen tammisia ja kevyen tupakkaisia piirteitä. Viinistä jää kuitenkin varsin napakka, monikerroksinen ja kohtalaisen pitkä jälkivaikutelma.

Helpotuksekseni Durius Tempranillo pitää edelleen kutinsa – kokonaisuudessa ei ole hintaluokka huomioon otettuna moitteen sijaa. Aromeissa on modernin kypsän hedelmävetoisen makumaailman alta löydettävissä myös perinteisempää, rustiikkista espanjalaisuutta, ryhtiä löytyy ja rungossa riittää hyvin hauista varsin tuhteihinkin ruokaparituksiin! Onnistuu ilahduttavasti tarjoamaan paljon enemmän rahalle vastinetta mitä monet muut tässä hintaluokassa antavat sekä valaa uskoa siihen, että Espanjan viineistä voi löytyä varsin laadukkaita viinejä DO- ja DOCa-luokkien alapuoleltakin!

Suosittelen nauttimaan mielummin nuorena kuin kypsempänä, vaikka viini varmasti kyllä kestää muutamia vuosia kypsyttelyä. Tarjoa tunnin karahvittelun jälkeen tai vähintään kevyesti jäähdytettynä – näin tuhti viini pelkästään hyötyy hieman huoneenlämpöä viileämmästä tarjoilulämpötilasta.

Lyhyesti: Muhkea, harteikas ja vivahteikas Tempranillo, jossa yhtyvät moderni hedelmävetoisuus ja perinteinen maalaisuus hienosti ilman liiallista, kaikenpeittävää tammisuutta. Ehdottomasti parhaita kympin punaviinejä Alkossa, varauksettomat suositteluni!

Arvio: Erittäin hyvä – ehdottomasti varma valinta niin pääsiäislampaalle, kesän tuhdimmalle grillailusapuskalle kuin lämmikkeeksi syys- ja talvi-iltoihin. Durius on kaikin puolin tyylipuhdas muhkean pään Tempranillo ja meikäläisen silmissä kaikin puolin hittiviini.

Hinnan (9,96e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

T Toro 2011

T Toro 2011

• Valmistaja: Covitoro, Paul Boutinot
• Tyyppi: Punaviini, DO Toro
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Toro
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 7,79e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 8,39e (Helmikuu 2014, Alko)

Espanjan keskiosista, Portugalin itäpuolelta löytyvä Castilla y Leónin alue on tullut erityisen kuuluisaksi tuhteja ja muhkeita Tempranillo-punaviinejä tuottavaksi alueeksi. Alueen viinialueiden etunenässä tullee melko kuuluisaksi ponnistanut Ribera del Duero, jossa Tempranillo tunnetaan paremmin nimellä Tinto Fino, jota seuraa myös muhkeita, mutta usein astetta robustimpia viinejä tuottava Toron alue, jossa Tempranillo tunnetaan nimellä Tinta de Toro. Alkon valikoimissa Toron viinit ovat varsin aliedustettuja: vaihtoehtoja on peräti kaksi kappaletta, eikä kumpikaan edusta alueen parempaa päätä. Nyt testissä on valikoiman tarjonnasta se edullisempi, T Toro.

Viini on Torolaisen osuuskunta Covitoron brittiläiselle massiiviselle, viinejä ympäri maailmaa valmistavalle ja tuottavalle Boutinot-yhtymälle tuottama perustason punaviini. Viini on valmistettu Tempranillosta ja se on tammitettu espanjalaisittain yllättävän kevyesti: vain 20% viinistä on kypsytetty tammessa!

Väriltään viini on hyvin tumma, mutta myös joten kuten läpinäkyvän punainen.

Ensimmäiseksi tuoksussa tulee vastaan paljon alkoholia (mikä ei yllätä; viinillä on voltteja peräti 14,5%), minkä ohella on nuoren Tempranillon makeata mansikkaa ja paahteista maata. Kokonaisuus on tunkkaisenpuoleinen; liekö kyseessä viinin kevyt tammitus, joka ei kovinkaan selvästi ainakaan tule läpi tuoksussa?

Yleisvaikutelmaltaan T Toro on kypsänmakea mutta kohtalaisen hapokkuutensa avulla kuivahko. Maussa hallitsevat espanjalaiset, nuoren Tempranillon aromit: makeata mansikkaisuutta, kypsää luumuisuutta, kevyttä mustaherukkaa ja maamaisuutta. Yleisilmeeltään viini on alkoholinen, nuorekas, rotevahko ja pehmeän mutta melko tuntuvan tanniininen. Tammitynnyrikypsytys tuo aromimaailmaan kevyttä vaniljaisuutta.

Makeahko ja voimakkaanpuoleinen jälkimaku on erikoisen (jotenkin ehkä hieman käyneen oloisen)marjainen, vaniljainen, tuntuvan lämmin ja kevyen tunkkainen.

Kokonaisuutena T Toro ei oikein vakuuta – kypsä hedelmäisyys on tuntuvan makeata ja aromeiltaan hyvin mansikkavetoista. Lisäksi vaikka viinissä on hartiaa, on viini kuitenkin samalla sen verran ohut ilmaisussaan, että erittäin runsas alkoholi puskee läpi pahasti niin tuoksussa kuin maussa ja viinistä tulee paikoitellen jopa hieman viinainen olo. Myöskin hämmentää viinin kevyeksi jätetty tammitus (toisaalta myös ymmärrettävä keino pitää kustannukset alhaisina), sillä yleensä Tempranillo kestää varsin mainiosti tuhdimpaakin tammitusta uudella tammella – nyt kevyehkö tammi tuntuu vain tukkivan viinin hedelmää ja viini olisi todennäköisesti ollut raikkaampi esitys kokonaan tammettamattomana!

Toisaalta, viini on myös varsin edullinen esitys. Yleensä tähään hintaan saa höttöisen rakenteettomia ja herttaisen yhdentekeviä marjamehuja, kun taas T Torossa on kiistämättä rakennetta ja perinteistä espanjalaista aromikkuutta. Viini häviää selvästi jo euron pari hinnakkaammille espanjalaisille, mutta pesee lattiaa monilla muilla saman hintaluokan punaviineillä. Viini ei maksa paljoa, muttei se kovinkaan kummoista makuelämystäkään tarjoa – jos suus halvalla pitää päästä eivätkä kypsän mansikkaiset aromit ja tuntuva alkoholisuus haittaa, on T Toro varsin järkevä ostos. Sen sijaan yhtään laatutietoisempien kannattaa sijoittaa pari euroa enemmän ja ostaa hyvä kympin viini.

Lyhyesti: Hyvin nuorekas, makean mansikkainen ja kohtalaisen roteva peruspunaviini Torosta, joka kärsii epätasapainoisesta alkoholisuudesta. Melko köykäinen esitys, mutta hintaluokassaan ihan passelia kamaa.

Arvio: Keskinkertainen – ei aromeiltaan mitenkään erityisen miellyttävä esitys, toisin kuin monet muut Toron alueen viinit, muttei missään nimessä huonokaan. Tuhti budjettipunkku, jolle suosittelen kohtuullista viilennystä, jotta viinin melko hallitseva alkoholi pysyisi aisoissa.

Hinnan (8,39e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Numanthia Termes 2008

Numanthia Termes 2008

• Valmistaja: Bodega Numanthia
• Tyyppi: Punaviini, DO Toro
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Toro
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 6,7e / 12 cl (Maaliskuu 2013, Viinitupa Koulu, Turku)
• Hinta nyt: 26,20e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: numanthia

Tiukan tanniinisen Labranche-Laffontin Madiranin jälkeen allekirjoittaneella oli pienimuotoinen ongelma edessään: toista lasillista varten piti keksiä joku vähemmän tanniininen viini, mutta joka ei tuntuisi liian kepeältä ja heppoiselta peräkkäin vertailtuna. Valinta lopulta kohdistui Espanjalaiseen Castilla y Leónin alueen Tempranilloon.

Valitsemani viini, Termes, on Toron viinialueella sijaitsevan viinitalo Numanthian perustason viini, joka valmistetaan keskimäärin n. 30-vuotiaiden Tinta de Toro (Tempranillo) -köynnösten rypäleistä. Viiniä kypsytetään peräti 16 kuukautta kerran käytetyissä barrique-tynnyreissä. Termesin lisäksi talo valmistaa ikivanhoista, 120-vuotiaiden köynnösten hedelmistä Termanthiaa, huippuviiniä perinteisessä Toron hengessä, sekä 70-100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä uuden maailman hengessä valmistettua, uusissa, pienissä tammitynnyreissä kypsytettyä Numanthiaa (tuleekohan joskus tästä viimeksimainitusta Termesin kaltainen perusversio nimikkeellä Nurmes? Hhhehehe.)

Espanjan keskustasta luoteeseen sijaitseva Castilla y León on tullut kuuluisaksi erityisesti muhkeista ja rotevista Tempranillo-viineistä, arvostettu DO Ribera del Dueron alue etunenässä. Portugalin rajan tuntumassa sijaitseva DO Toron alue on varsin samanhenkinen Ribera del Dueron kanssa, mutta on jäänyt hieman tunnetumman naapurinsa maineen jalkoihin.

Väriltään viini on paksu, mustanpuhuva ja läpinäkymätön; reunoilta väri taittuu tumman kirsikanpunaiseksi.

Tuoksu kohoaa melko voimakkaasti lasista tarjoillen hajuaistin ihasteltavaksi upean sekoituksen nahkaa, auringossa paahtunutta maata, luumuisuutta, kukkia, tupakanlehtiä, aavistuksen lantaa ja kepeätä maitosuklaista tammea. Alkoholi onnistuu kuitenkin kaiken tämän tykityksen alta puskemaan kevyesti aromimaailman lävitse.

Viinin maku on massiivinen; ainakaan ei ole pelkoa siitä, että viini tuntuisi vaatimattomalta Madiranin jälkeen! Isokokoinen, hyvin täyteläinen ja hennon hedelmähilloinen maku tykittää jämäkällä otteella tummaa hedelmää, kypsää kirsikkaa, tummaa kahvia, tupakanpuruja ja voimakkaita, pölyisiä tanniineja. Taustalta rupeaa nousemaan makeata, suklaista tammea, paahteista maata, viikunaa ja hentoa, orvokkista kukkeutta. Tuhtiin ja raskasliikkeiseen kokonaisuuteen nähden viinin hapokkuus on hieman vaisuhkoa, mutta kuitenkin riittävää varsin tuntuvien tanniinien ottaessa suurimman roolin viinin ryhdikkyydessä.

Suureen makuun nähden viinin jälkimaku on melko kevyt ja vaatimattoman oloinen, mutta varsin pitkä ja miellyttävän vivahteikas; kokonaisuutta hallitsevat viikunaiset, suklaisen tammiset ja kevyen maamaiset elementit kuivan puisen mausteisuuden ja tanniinisen bitterisyyden tuodessa pehmeähköön jälkivaikutelmaan hieman luonnetta ja karheutta.

Termes onnistui hienosti jatkamaan siitä, mihin Labranche-Laffontin Madiran jäi, vaikkakaan en onnistunut valitsemaan hirveästi vähemmän tanniinista viiniä listalta (toinen vaihtoehto olisi sitten ollut Barolo, jonka ystäväni päätti kuitenkin testata – ei helpompi vaihtoehto tanniinien puolesta sekään!) Yleisesti Termes on todella mainio, iso ja paikoitellen jopa massiivinenkin esitys – toisin sanoen juuri sellainen, jota laadukkaalta Castilla y Leónin viiniltä odotan! Jos tämä viini on talon perustason esitys, nousee kiinnostus talon lippulaivaviiniä, Termanthiaa, kohtaan huomattavasti (todennäköisesti makuuni täysin liiallisesti tammitettua nimikkoviini Numanthiaa kohtaan taas ei niinkään.)

Termes on todella mainio, kuumemman alueen kypsempi (jopa kevyesti hilloisampi) roteva Tempranillo, jota voi huoletta kypsytellä reilut kymmenen vuotta vuosikerrasta, mutta todennäköisesti viini ei siitä kuitenkaan hirveästi hyödy – tyyliltään Termes vaikuttaa olevan eniten nuorena nautittava, tuhti ja melko hedelmävetoinen esitys. Vähän kuin ottaisi perinteisen fruit bomb -jenkkiviinin, mutta vaihtaisi aromit espanjalaiseen ja virittäisi hieman ryhtiä parempaan suuntaan. Kunnon kesän grillisapuskalle mainio kumppani!

Lyhyesti: Kypsänmuhkea, aromikas, konsentroitunut ja roteva Tempranillo, joka on nyt varsin mainiossa iskussa. Viinin voi huoletta jättää myös kaappiin kypsymään, mutta viini kuitenkin vaikuttaa olevan parhaimmillaan juuri nyt – sopivan (muttei liian) nuorena.

Arvio: Erinomainen – kaikin puolin varsin mainio perustason väkivalta-Tempranillo, jota siemailee ihan ilokseen – jos sattuu pitämään voimakkaammista, tuhdimmanpuoleisista ja melko kypsistä viineistä. Ja pakko myöntää, kyllä minusta nämä mehevämmät ja paahtuneemmat, jopa hilloiseen asti taittuvat aromit sopivat paremmin kunnon paahteiseen Tempranilloon kuin ylikypsään Cabernet Sauvignoniin tai Syrahiin!

Hinnan (6,70e) ja laadun suhde: Viinitupa Koulussa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!
Hinnan (26,20e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

QP 2009

QP 2009

• Valmistaja: Bodega Classica
• Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja
• Maa: Espanja
• Alue: Rioja
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 14,90e (Marraskuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 14,91e (Tammikuu 2014, Alko)

Yleensä Espanjan ulkopuolelta löytyvät Riojan viinit ovat pitkään kypsytettyjä ja sen mukaisesti merkittyjä (Crianza, Reserva, Gran Reserva), kun taas alueella tuotetut ikämerkinnättömät viinit ovat edullisia perusviinejä paikalliseen käyttöön. Silloin tällöin tulee kuitenkin vastaan niitä "parempia perusviinejä", eli viinejä, joita on todennäköisesti kypsytetty jonkin verran, muttei minkään viinilain mukaan – kuten tämä QP, joka ei täytä 2 vuotta kypsytettävän Crianzan kriteerejä.

QP on neljän riojalaisen luomutarhan Tempranillo-rypäleistä valmistettu viini, jota on aluksi kypsytetty 16 kuukautta tammitynnyreissä, joista puolet ovat uusia, minkä jälkeen viiniä on kypsytetty vielä reilut 6 kuukautta pullossa. Lopputuloksena on siis viini, jota on kypsytetty 22 kuukautta ja rapiat päälle – kuulostaa hieman erikoiselta ratkaisulta, sillä vajaan parin kuukauden lisäkypsytyksellä viinitalo olisi saanut viinilleen Crianza-merkinnän. Liekö sama homma kuin Italian IGT Toscana -viinien kanssa?

Väriltään viini on reippaasti mustaan taittuvan punainen ja todella paksu. Reunoiltaan viini ohenee hieman ja taittuu kevyesti sinertävään.

Tuoksultaan viini on mukavan eläimellinen; pinnalla on rehellistä maalaistalon henkeä ja nahkaista satulahuonetta. Alta löytyy kypsää tummaa hedelmää sekä kevyen seetristä tammea, joka ei niinkään tee tuoksusta tunkkaista tai raskasta, vaan miellyttävän aromikkaan. Auetessaan tammisuus tuo maitosuklaisia, leivontamausteisia ja selvän vaniljaisia vivahteita kokonaisuuteen – todella selväpiirteistä Espanjan meininkiä siis tarjolla.

Suussa viini on melko suuri ja konsentroitunut, mutte mitenkään valtava tai kömpelö. Kielellä pyörii nuorekasta tummaa kirsikkaa, hyvin kypsää luumua, vaniljaista tammea, nahkaa ja kaakaota. Kokonaisuus on melko tanniininen, muttei mitenkään aggressiivinen vaan kaikessa runsaudessaan varsin pehmeä ja ystävällinen, joskin melko yllätyksetön ja turhankin turvallinen.

Mehevä jälkimaku on melko pitkähkö, tasapainoisen kirsikkainen, voimakkaan vaniljainen ja kypsänmakea olematta häiritsevän hilloinen.

Kokonaisuutena viini on varsin miellyttävä, yleiskäyttöinen tuhdimman pään luomuviini, jonka suurimmaksi kompastuskiveksi koituu sen hieman yhdentekevä, yliuuttunut ja turhan moderni ilmaisu – kyllä riojalaiselta saa mielestäni odottaa perinteikkäämpääkin henkeä. Viini on kuitenkin varsin kelvollinen yleisviini punaisen lihan tai vaikkapa kesän grillailujen kumppaniksi, sekä on varsin kaivattu lisä Alkon punaisten luomuviinien valikoimaan, joka on pääasiallisesti koostunut yhdentekevistä ja laadultaan korkeintaan keskinkertaisista alle kympin viineistä. Varsin kelvollinen perusviini, jos mehevä luomu-Tempranillo on tähtäimessä.

Lyhyesti: Runsas, jonninverran moderniin ilmaisuun taittuva ja hieman yllätyksetön luomu-Tempranillo, jonka ehdottomasti paras puoli on luonteikas ja kevyen likainen tuoksu.

Arvio: Miellyttävä – vaikkakin viini on melko yllätyksetön ollakseen perinteikkään viinialueen edustaja, on se silti ihan miellyttävä – mitä nyt uutosta voisi olla vähemmän ja happoja enemmän. Kuitenkin jos kaivataan suoraviivaista ja helppoa viiniä, jossa on kuitenkin myös makua ja hieman persoonaakin, on QP ihan passeli tapaus.

Hinnan (14,91e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Basilisk Tempranillo 2009

Basilisk Tempranillo 2009

• Valmistaja: McPherson Wines
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Australia
• Alue: Victoria, Central Victoria
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 6,10e / 12 cl (Joulukuu 2012, Baker's Tempo Helsinki)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: mcpherson wines

Alkon valikoimista löytyvillä Curious-viineillä Suomessa näkyvyyttä saaneen McPherson Winesin Basilisk Tempranillo sattui tulemaan vastaani Baker'sin viinibaari Tempossa. Valmistajan kotisivujen mukaan Basilisk-linjasto on viinitalon "premium"-sarja, eli edustavat viinitalon parasta osaamista.

Espanjalainen Tempranillo ja italialainen Sangiovese ovat eräitä lempirypäleistäni – mutta yleensä vain edustaessaan omaa kotimaataan. Monesti käy niin, että muualle siirrettynä rypäleet menettävät oman persoonallisen charminsa ja muuttuvat paljon geneerisemmiksi ja tylsemmiksi. Silti aina mielenkiinnosta olen tutustumassa uudestaan miten nämä rypäleet pärjäävät muualla. Nyt siis mm. Espanjan Riojasta ja Ribera del Duerosta tuttu Tempranillo tuleekin Victoriasta, Australian kaakkoisnurkasta!

Väriltään viini on hyvin tumma, lähesmustanpunainen ja vain aavistuksen verran läpinäkyvään taittuva. Reunoilta viinin väri on hyvin vaalea ja ohut.

Tuoksussa on sekä kypsää mansikkaa että kevyttä mustaherukkaisuutta, myös australialaiseen tyyliin jopa makeaksi hillomaisuudeksi asti. Seassa on myös kevyesti vivahde sekä rypäleen omaa mausteisuutta että kevyttä tammen maustetta.

Viini jatkaa tuoksun viitoittamalla tiellä, tarjoten melko täyteläiseen runkoon verhottua makeankypsää mansikkaisuutta, luumua ja kirsikkahilloa, sekä hitusen puista mausteisuutta. Rungoltaan viini on korkeintaan keskihapokas ja vaatimattoman tanniininen. Viinillä on melko lineaarinen profiili, eikä se onnistu tarjoamaan minkäänlaisia yllätyksiä lasillisen aikana.

Jälkimaku on aluksi makean marjainen, mutta kehittyy pian tummemmaksi luumuisuudeksi. Kohtuullisesta (13,5%) alkoholistaan huolimatta kielen takaosiin jää jonkin verran lämmön hohkaa. Jälkivaikutelma on melko vaatimaton.

Yleisesti viini on melko tylsä, yllätyksetön ja yhdentekevä; viini ei tee juuri minkäänlaista pesäeroa helpoihin espanjalaisiin perus-Tempranilloihin. Näköjään rypäle viihtyy hyvin Espanjan ulkopuolellakin, mutta joko siitä ei onnistuta saamaan muualla mielenkiintoa esiin, tai sitten vain tämän viinitalon premium-tason sarja ei vastaa käsitystäni sanasta "premium". Kokonaisuus ei nimittäin säväyttänyt juuri lainkaan; viini on melko harmiton esitys, jonka hörppi baarissa istuskellessa, mutta ei sille tullut uhrattua juurikaan ajatusta vaatimattoman ensivaikutelman jälkeen. Suosittelen jättämään tämän viinin omaan arvoonsa.

Lyhyesti: Makean marjainen, yllätyksetön ja varsin harmiton espanjalaisrypäleestä tehty peruspunaviini Australiasta.

Arvio: Kehno – todella tylsä esitys viiniksi. Yllätyksettömiä perus-aussipunaviinin aromeja olisi voinut antaa anteeksi, jos runko olisi ollut kunnossa, mutta tylsät aromit yhdistettynä vetelään viiniin saa vain suupielet alaspäin.

Hinnan (6,10e) ja laadun suhde: Baker's Tempossa 12cl lasillinen on vielä joten kuten kohtuullisella tasolla, mutta paikasta saa parempaakin.

Tinar de Mirat 2004

Tinar de Mirat 2004

• Valmistaja: Bodegas Valdeviñas
• Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero Crianza
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 19,87e (Marraskuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa; hinta 14,19e poistuessaan)

Loppuvuoden Ribera-putki se vain jatkuu! Nyt on vuorossa Alkoon 2000 pullon kertaostoksena pamahtanut Tinar de Mirat, reilun 8 vuoden ikäinen Crianza yhdeltä Espanjan lempiviinialueistani, Ribera del Duerosta. Hassua kyllä, Alkon sivut puhuvat 14 kuukauden tammitynnyrikypsytyksestä, kun taas viinitalon kotisivuilla Tinar Reservasta mainitaan tuon verran ja Tinar de Mirat viettäisi "vain" 12 kuukautta tammessa. Joka tapauksessa, mielenkiintoista on se, miksi tuottaja luokittelee viininsä Crianzaksi, kun viini helposti kelpaisi Reserva-tasoiseksikin (vähintään 3 vuotta kypsytystä, josta vähintään vuosi tammessa)?

Väriltään viini on rusehtavan tiilinpunainen ja meko läpinäkymätön. Muhevassa tuoksussa kohdataan hapankirsikkaa, tummaa suklaata, nahkakantista vanhaa kirjaa ja villasukkaa – kaikkia positiivisessa mielessä. Tuoksu on viiksekkään röyhkeä, aivan kuin se yrittäisi tahallaan ärsyttää ja haastaa riitaa.

Suussa viini on roteva ja rakenteikas, suutuntumaltaan melko täyteläinen ja eloisan hapokas. Aromipuolelta löytyy kitkerää, tummaa suklaata, nahkaa, maata ja kevyttä luumuisuutta; viini on miellyttävästi kehittynyt ja kerroksittainen maku kehittyy upeasti kielellä. Tanniinit ovat pölyisiä ja melko runsaita, mutteivät enää kovinkaan voimakkaita tai päällekäyviä, vaan enemmän suutuntumaa tukevia ja runsastavia. Viini ei ole voimakkuudestaan ja rotevuudestaan huolimatta kovinkaan ronski, vaan miellyttävän elegantti ja tasapainoinen; tietyllä tavalla jopa hillitty, paljastaen vain vilauksia siitä tuhdimmasta viinistä, joka lymyilee taustalla.

Viipyilevä, pitkä ja jatkuvasti kehittyvä jälkimaku jättää kielelle nahkaa, kaakaopapuja, viikunaa ja pölyistä maamaisuutta.

Tinar de Mirat on yleensä kovin kypsänmehevistä viineistä tunnetun Ribera del Dueron viiniksi varsin kuiva eikä läheskään niin uuttunut ja täyteläinen kuin alueen suurimmat viinit usein voivat olla. Lisäksi vanhoista tynnyreistä johtuen viinin tammisuus on miellyttävän hillittyä ja tuo uuttuneen, makean vaniljaisuuden ja suklaapirtelöisyyden sijaan kokonaisuuteen sopivan kevyellä otteella kokonaisuuteen sointuvia, kuivan bitterisiä tumman suklaan ja kaakaopavun aromeita. Viinin suutuntuma ja keskimaku antavat tilaa hengittää; kokonaisuus jättää hienosti tilaa hieman kevyemmillekin ruoille pitäen samalla napakan rungon pystyssä.

Lyhyesti: Tummanpuhuva, kuiva ja varsin hyvärunkoinen Ribera del Duero, jossa on sekä paljon kehityspotentiaalia että nautittavaa jo nyt. Aromikas ja harmoninen kokonaisuus, jota ei olla monien espanjalaisten punaviinien tapaan onnistuttu tammittamaan tukkoon. Potkii kuin hevonen, svengaa kuin hirvi.

Arvio: Erinomainen – hieno, sopivasti kehittynyt, rakenteikas ja monisyisen vivahteikas Ribera; kiinnostukseni on ainakin alustavasti herätetty talon Reserva- ja Gran Reserva -tasoisiin tuotteisiin!

Hinnan (20,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmista.

Don Mendo Gran Reserva 2006

Don Mendo Gran Reserva 2006

• Valmistaja: Bodegas San Valero
• Tyyppi: Punaviini, DO Cariñena Gran Reserva
• Maa: Espanja
• Alue: Aragón, Cariñena
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Lokakuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 9,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Espanjan viinilainsäädännössä pisimpään kypsytetyimmät (ja ainakin ennen vanhaan samalla myös arvostetuimmat) viinit luokitellaan Gran Reserva -merkinnän alle, joka takaa viinille vähintään 5 vuotta ikää, josta vähintään 1½ vuotta on vietetty tammessa. Koska tämän luokan kypsytys yleensä vaatii viinitalolta suuret kellarit ja valtavan määrän tynnyreitä, joissa kypsyttää viiniä, ovat Gran Reserva -viinit usein melko hinnakkaita. Kuitenkin pienemmät ja tuntemattomammat viinialueet tuottavat varsin edulliseenkin hintaan Gran Reserva -tasoista viiniä. Alkossa käytännössä kaikki edulliset Gran Reserva -viinit ovat kuitenkin lähinnä nuorista ja simppeleistä viineistään tunnetun Valdepeñasin alueen tuotoksia. Ainoa poikkeus tähän on huomattavasti pohjoisemmasta Espanjasta, Cariñenan pieneltä viinialueelta tuleva, tunnistettavaan paperikääröön paketoitu Don Mendo.

Tämä viini oli monien muiden espanjalaisten viinien tavoin tarjolla maistettavaksi Altian jouluviinimessuilla. Aluksi sain maistiaisen puoliksi jo tyhjästä pullosta, mutta viinin tunkkainen maataloisuus, hento mutta selvän korkkivikainen pahvisuus ja hedelmän huomattava puute keskimausta saivat allekirjoittaneen epäilemään pahinta. Onhan noita melko kuivan puisia ja vähähedelmäisiä Gran Reservoja ennenkin tullut vastaan, mutta tämä kyllä vaikutti sellaisen sijaan selvän vialliselta. Takaisin tiskin ääreen tiedustelemaan edustajalta, että ei kai tämä voi olla viinin tyyli. Yhden nopean nuuhkaisun jälkeen edustaja totesi että ei tämä viini kyllä nyt siltä tuoksu miltä pitäisi, laittoi pullon syrjään ja korkkasi uuden. Uusi lasillinen testiin, ja toden totta; aivan selvästi eri tavaraa. Ihmetyttää vain, että kuinkahan moni oli ehtinyt testata viinin tätä ennen huomaamatta viinin viallisuutta?

Viini on väriltään tumman kirsikanpunainen ja vaikuttaa viskositeetiltaan jopa hieman paksun oloiselta, mutta on kuitenkin jonkin verran läpinäkyvä. Värin sävyt eivät kyllä viittaa kovinkaan pitkään kypsyneeseen viiniin; tiilinpunaisen ruskeat vivahteet puuttuvat täysin.

Tuoksultaan viini on melko hillitty. Lasista nousee auringon paahtamia, maamaisia ja kevyen puisia aromeja, joiden seassa on tuoretta luumua, hennon makeata vaniljaa ja metsämarjoja.

Maku yllättää tiukkuudellaan. Kuiva, puisen tikkuinen, napakka ja melko täyteläinen suutuntuma on paljon ronskimpi ja jäntevämpi kuin tuoksu ja viinin hintaluokka antoivat odottaa. Aromimaailma on hieman yksiulotteisen kirsikkainen ja karpaloinen, sekä tammisen mausteinen, mutta sille tuo miellyttävää intensiivisyyttä varsin eloisa hapokkuus. Tanniineja viinissä tuntuu olevan melko vähän, mikä tuo viiniin sopivaa pyöreyttä ja helpostilähestyttävyyttä. Ikä ei maistu muuten viinissä muuten kuin etäisenä nahkaisuutena, sekä todennäköisesti ajan kanssa hieman keventyneenä suutuntumana.

Jälkimaku on keskimaun jalanjäljissä varsin tiukka, kuiva ja napakan hapokas. Punasävytteinen, tuore marjaisuus jatkuu kielellä pirteänä melko pitkään, kunnes lopulta hukkuu paahteisen vaniljaisiin tammen aromeihin.

Rakenteeltaan viini on oikein ryhdikäs, luonteikas ja tasapainoinen, mutta muuten hieman yksipuolinen – tosin tätä saattoi tässä hintaluokassa saattoikin odottaa. Viini on kuitenkin yleisesti varsin miellyttävä, yleiskäyttöinen ja perinteisen espanjalainen, eikä kokonaisuudessa ole mitään vikaa. Jos kaipaa simppeliä ja kursailematonta Espanjan meininkiä esimerkiksi grillailujen kyytipojaksi, on Don Mendo varsin varteenotettava vaihtoehto.

Lyhyesti: Hieman kehittynyt, tamminen ja tasapainoinen, mutta myös melko lailla mutkaton ja yksioikoinen kokonaisuus. Ei hifistelyyn ja pitkän kaavan nautiskeluun, vaan ruokajuomaksi simppeleille aterioille.

Arvio: OK – mukiinmenevä perusespanjalainen, jolla on varsin hyvin ikää hintaansa nähden. Vaikkei ikä ole tuonut hirveästi syvyyttä ja vivahteikkuutta viiniin, on se silti varsin tasapainoinen, miellyttävän ryhdikäs ja aromikas hintaisekseen.

Hinnan (9,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Faustino V Reserva 2005

Faustino V Reserva 2005

• Valmistaja: Bodegas Faustino
• Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja Reserva
• Maa: Espanja
• Alue: Rioja
• Rypäleet: Tempranillo (92%), Carignan (8%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 15,98e (Lokakuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 17,48e (Tammikuu 2014, Alko)

Takaisin Riojan tuntumaan, tällä kertaa ympäri maailmaa tunnetun, perinteisen viinitalo Faustinon muodossa. Altian joulutuotemessuille oli nimittäin saatu ihan paikan päälle Faustinolta edustaja esittelemään tuotteitaan, joita sitten olikin montaa sorttia. Itse kuitenkin skippasin suosiolla linjaston alkupään ajanpuutteeseen vedoten ja aloitin viinitalon astetta paremman pään punaviinistä, 6 vuotta kypsytetystä (josta 16 kk amerikkalaisessa tammessa) Viitos-Reservasta.

Väriltään viini on keskisyvä ja jonkin verran läpinäkyvä, yleiseltä sävyltään kauniin kuulaan ja tumman rubiininen.

Tuoksu on todella perinteisen riojalaisen punaviinin: paahteisuutta, viikunaa, satulaista ja hieman jopa hikistä nahkaa, kypsää kirsikkaa ja etäistä Tempranillon mansikkaa. Paahdettu tammi tuo miellyttävästi vaniljaa runsaaseen kokonaisuuteen, mutta kuitenkin yllättävän hillitysti suhteessa viinin tammessa viettämään aikaan. Kokonaisuus on varsin miellyttävä, auringon paahtama, ja sitä voisi nuuskia ilokseen pidempäänkin.

Kuiva ja melko täyteläinen maku on ensivaikutelmaltaan voimakkaan mausteinen, kevyen nahkainen, syvä ja roteva. Ilmaisu on yllättävänkin viileä ja oikein miellyttävän hapokas ja napakka. Tammisenpuoleisessa maussa maistuu enemmän hyvin monisyistä, niin makeata kuin bitteristäkin mausteisuutta, kevyttä vaniljaa ja setristä puisuutta paljon enemmän kuin kevyttä, etäisen kirsikkaista ja viikunaista hedelmää. Tanniinit ovat ikään ja runsauteen nähden edelleen varsin runsaita ja hyvin voimissaan. Viini on kokonaisuudessaan erittäin luonteikas, elinvoimainen ja maukas riojalainen.

Jälkimaku on pitkä, nahkainen, voimakkaan mausteinen ja miellyttävän luumuinen. Alkoholi lämmittää kevyesti nielua ja kitalakea, tuntuva ja bitterisen yrttinen tanniinisuus kuivaa suuta ja miellyttävän intensiivinen hapokkuus nostaa vettä kielelle. Kielelle jää pitkäksi aikaa miellyttävä ja tasapainoinen jälkivaikutelma.

Faustino V pääsi yllättämään varsin positiivisesti. Kokonaisuus on varsin hyvä, klassinen ja herkullinen. Seassa on sopivasti perinteisten espanjalaisten klassista maalaisuutta, mutta ei kuitenkaan liikaa perinteisten espanjalaisten tammea. Vaikka tammea on viinissä melko paljon, ei siinä ole juurikaan monien uuden maailman viinien yliuuttunutta, teollista tammea, vaan kuivaa ja mausteista puisuutta, joka jättää kokonaisuudessa myös mukavasti tilaa ryhdikkäälle hedelmälle. Varsin maukas paremman pään perus-riojalainen, joka todennäköisesti myös kehittynee hyvin vielä vajaan vuosikymmenen, vaikka onkin nyt jo varsin mainiossa iskussa. Tämänikäisena Faustino V on varma, maukas kumppani simppeleille ja runsaille aterioille.

Lyhyesti: Aromeiltaan varsin perinteinen espanjan Tempranillo, jota kuitenkaan ei olla onnistuttu tammittamaan tukkoon. Maukas, tasapainoinen kokonaisuus varsin järkevään hintaan.

Arvio: Tyylikäs – varsin maistuva, perinteinen riojalainen. Viinissä on asennetta, luonnetta ja ryhtiä, mutta kokonaisuus on varsin simppeli, rehellinen ja maanläheinen. Nappivalinta ihmisille, jotka kaipaavat viiniltään persoonaa, mutta ilman turhaa hienostelua.

Hinnan (17,48e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Aalto 2007

Aalto 2007

• Valmistaja: Bodegas Aalto
• Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 39,00e (Lokakuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 39,60e (Tammikuu 2014, Alko)

Muualla maailmassa espanjalainen Aalto on niittänyt mainetta laadullaan, mutta Suomessa viini on tunnettu lähinnä siitä, että viinin nimen esikuvana on maankuulu arkkitehtimme, Alvar Aalto. Tämä viini tulee juuri tällaisista rotevista viineistä tunnetulta Ribera del Dueron alueelta, joten se siis jatkaa blogini hyvin alkanutta Ribera del Duero -syksyäni.

Väriltään viini on hyvin tummanpunainen, lähes läpinäkymättömän mustanpuhuva, ja reunoilta hieman kevyemmän viininpunainen.

Tuoksu on suorastaan varsinainen Espanjan aromien pommi. Lasista nousee lähes aggressiivisella voimalla tummia hedelmiä, erityisesti luumua, maata, lakritsaa, tammea vaniljaisen suklaisena aromina sekä rustiikkista likaa. Ai jummi. Kaikkea on kyllä todella paljon, mutta niin mahtavasti keskenään balanssissa, että viiniä vain nuuskii omaksi ilokseen ilman sen kummempaa halua siirtyä maistelemaan viiniä.

Kuivahko maku on syvä ja sanalla sanoen robusti. Paksu ja pehmeän tasainen yleisilme on tumman aromikas, tuoreen luumuinen, tumman kirsikkainen, hyvin monisyisen yrttimausteinen, savuinen, sateisen metsäinen, etäisen tupakkainen ja kevyen vaniljaisen tamminen. Viini on hyvin tiukan tanniininen, mikä antaa varsin riittoisan, jopa rujon karhean rungon massiiviseen keskimakuun nähden varsin riittoisan ja napakan hapokkuuden kanssa. Lisäksi tämä tuhti hapokkuus tuo viinille intensiivisyyttä, mikä vain edelleen korostaa varsin lihaksikasta ja voimakasta runkoa. Tuhdista hapokkuudesta huolimatta viini on melko raskaan oloinen esitys. Tuoksun tapaan kaikkea on todella paljon, mutta balanssi on silti upeasti kunnossa. Viini on tehty tietyllä tapaa enemmän uuden maailman tyyliin, eli kaikkea tuntuu olevan omaan makuuni nähden jopa liiaksi asti; silti viinin runko ja balanssi sen sijaan osoittavat että pohjimmiltaan kyseessä on vanhan maailman viini henkeen ja vereen.

Kuiva jälkimaku on pitkä ja roteva, bitterisen mausteinen ja tanniininen, lyijykynäisen puinen, kevyen savuinen ja tumman marjainen. Jälkivaikutelma on massiivinen ja maukas, mutta lähes hengästyttävän tuhti ja intensiivinen.

Aalto huokuu enemmän hedelmävetoista, reilusti uuttunutta ja modernia Riberaa, mutta viini ei ole silti mikään hillopommi vailla rakennetta – kokonaisuudesta löytyy myös paljon perinteille kumartavaa aromimaailmaa ja tiukkaa, jopa turhankin nuorekasta rakennetta. Viiden vuoden iässä viini on edelleen sen verran tiukka esitys, että se tuntuu kaipaavan lisää vuosia ylleen karistaakseen turhat vauva-ajan läskit yltään; kokonaisuus ei ole millään lailla arvokas tai elegantti, vaan suorastaan röyhkeä ja väkivaltainen. Pelkästään tämä perus-Aalto on sen verran ronski esitys, että sitä on melko turha suunnitella korkkaavansa vielä tässä iässä; viinillä on moderninpuoleiseksi esitykseksi sen verran tuhti rakenne, että voisin povata sille helposti useamman vuosikymmenen kypsytyskestävyyttä.

Koska viinillä on Suomen kamaralla melko kovanpuoleinen hinta, suosittelen odottamaan sen kanssa n. 10-15 vuotta vuosikerrasta, jos haluaa saada rahalleen oikeasti vastinetta. Sen sijaan jos viinin haluaa korkata mahdollisimman pian, suosittelen selailemaan Internetin viinikauppoja; esimerkiksi decántalosta viinin saa tilattua naurettavan edullisesti, eli n. puoleen hintaan, jolloin ajatus sen korkkaamisesta ei tunnu läheskään niin huonolta idealta. Suosittelen tällaisessa tapauksessa antamaan sitten viinille useita tunteja aikaa hengitellä rauhassa. Ruokaa näin tuhdille viinille on vaikeata keksiä, mutta voimakasmakuinen riista voisi tarjota riittävästi vastapainoa viinille.

Lyhyesti: Todella suuri, suorastaan massiivinen, ja silti varsin tasapainoinen Ribera del Duero, jonka voimakas runko suorastaan kerjää kypsyttämään. Nykyisellään aivan liian nuori, mutta pitkällä kärsivällisyydellä varmasti ostajansa palkitseva moderni espanjalainen.

Arvio: Erinomainen – nykykunnossa jopa liiallisen massiivinen esitys, mutta silti viinin upea rakenne, monisyinen aromikkuus ja lupaava kypsytyspotentiaali ovat ilmiselviä. Varmasti todella upea Tempranillo, kunhan vain jaksaa antaa viinin lihasten surkastua ja sen kerätä vanhuuden mukanaan tuomaa arvokkuutta.

Hinnan (39,60e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Briego Vendimia Seleccionada 2009

Briego Vendimia Seleccionada 2009

• Valmistaja: Alberto y Benito, Bodegas Briego
• Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 12,49e (Lokakuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 12,63e (Tammikuu 2014, Alko)

Seuraavaksi vuorossa jälleen yksi Ribera – Briego Vendimia – joka on tullut testattua parikin kertaa tässä syksyllä. Aiemminarvostellun Catanian tavoin tämäkin viini edustaa muhkeista viineistä tunnetun Ribera del Dueron selvästi kevyempää päätä.

Väriltään viini on syvä, mustanpuhuvan punaisenpurppura ja reunoilta vain aavistuksen verran vaaleampi.

Tuoksultaan viini on melko tyypillinen Espanjan Tempranillo: löytyy nahkaa, kypsää karpaloa, maata, hieman makeampaa luumua ja vaniljaiseen taittuvaa, paahdettua tammea.

Maultaan viini on aromikas ja selkeästä hapokkuudestaan huolimatta melko pehmeä. Viini on kuitenkin melko kevyt, mikä yhdistettynä eloisaan hapokkuuteen jättää hieman ohuehkon suutuntuman. Aromeiltaan viini on luumuinen, nahkainen, mukavan yrttinen, kevyesti puisevan tamminen, hennon savuinen ja lämmin. Briegossa on hyvä tanniinisuus, minkä johdosta viini on pehmeästä suutuntumastaan huolimatta mukavan särmikäs.

Jälkimaussa kielelle jää luumua, pölyistä maata, pippuria ja puista tammea.

Toisin kuin Catania, joka oli hieman persoonaton ja turhan tamminen kevyen pään Ribera, on Briego makuuni paljon miellyttävämmän ja persoonallisemman oloinen. Erityisen kummoinen hintaluokkansa edustaja viini ei ole, mutta kevyempää, laadukasta ja nuorta Tempranilloa kaipaavalle Briego Vendimia on varsin näppärä tapaus. Kokonaisuus on mukavan tasapainoinen, napakka ja eloisa.

Lyhyesti: Tasapainoinen, keskitäyteläisen ja täyteläisen välimaastossa keikkuva nuori Tempranillo, josta löytyy paljon perinteistä Espanjaa ilman kaiken alleen peittävää tammea.

Arvio: Hyvä – helppo eikä erityisen mieleenjäävä espanjalainen, mutta tästä huolimatta viinissä on sekä balanssia että ideaa. Helppo yhdistää moniin ruokiin ja varsin mukava sellaisenaan.

Hinnan (12,63e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Arrocal Ribera del Duero 2010

Arrocal Ribera del Duero 2010

• Valmistaja: Bodegas Arrocal
• Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 5,68e (Lokakuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 6,10e (Helmikuu 2014, Alko)

Kai se on uskottava että loppusyksy tekee tulojaan kun sisuskaluja lämmittävät Espanjan Ribera del Duerot iskeytyvät Alkon hyllyille. Aluksi tämä piskuinen perus-Ribera ja nyt vielä äskettäin saapunut, varsin houkuttelevan oloinen Tinar de Mirat.

Lasissa makoilevalla viinillä on syvä ja paksuhko verenpunainen väri.

Tuoksussa on paljon hyvin kypsiä tummia marjoja, erityisesti boysenmarjaa ja karhunvatukkaa, alkoholia, puuta ja paahteisuutta. Yleisvaikutelma on edullisemmille Tempranilloille tyypillisesti kevyesti hillotun mansikkainen mutta hintaansa nähden myös miellyttävän monivivahteinen ja persoonallinen. Vajaan tunnin odottelun jälkeen saapuva neilikkainen joulumausteisuus ja runsaanpuoleinen alkoholi tuovat hehkuviinimäisen juonteen tuoksuun.

Maultaan Arrocalin Ribera on erittäin runsas, nuoren ja kypsänmakean hedelmäinen ja tumman marjainen, alkoholista tulinen, pölyinen, makean mansikkainen ja cocktailkirsikkainen; tammisuus on puisevaa ja runsaan mausteista, muttei erityisen päällekäyvää. Suussa viiniä pyöritellessäni mietin liekö se suodattamaton, sillä melko täyteläisessä suutuntumassa rupeaa tuntumaan pölyisyyden lisäksi pientä pureksittavuutta. Tukevan tanniinisuuden lisäksi raameja pitävät hyvin yllä pirteät hapot.

Jälkimaku on makean joulumausteinen, tumman hedelmäinen, tulinen ja tuntuvan lämmin sekä nielussa että kurkussa. Ilman ruokaa tuhti (14,5%) alkoholi tuntuu hieman liiaksikin, mutta ruoan kanssa viini onnistuu olemaan selvästi tasapainoisempi tapaus.

Arrocal on perinteisten Riberojen tapaan tuhti, paahteinen ja lämmin, mutta myös melko simppelin oloinen tapaus. Tämä tosin näkyy myös hinnassa, sillä laatuunsa nähden Arrocal on varsin erinomaisesti hinnoiteltu. Tähän hintaan en mitään huippu-Riberaa odottanutkaan, mutta yllätyksekseni Arrocal oli varsin mukiinmenevä ja ihan hyvin tehty Tempranillo, vaikkakin selvästi modernimpi ja tyyliltään enemmän massoille suunnattu kuin paremmat (ja hinnakkaammat) Riberat. Hintaluokassaan pikkupullojen keskellä kuitenkin ehdottomasti sieltä paremmasta päästä.

Lyhyesti: Paksu, kypsänmakea, lämmin ja aromikas perus-Ribera. Simppeli ja ihan moitteeton pikku punaviini kylmenevään syksyyn.

Arvio: Hyvä – viini on suunnattu enemmän uuden maailman ystäville tyylillään, joka näyttää suosivan enemmän kypsänmakeata hedelmää, mutta rakennetta viinistä kuitenkin onneksi löytyy sopivasti. Eniten pisteitä kuitenkin rokottaa hieman liiallinen alkoholisuus ja omaan makuuni turhankin ylikypsäksi päästetty Tempranillo. Kyllä silti viini onnistuu loppujen lopuksi plussan puolelle jäämään.

Hinnan (6,10e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Val de los Frailes Vendimia Seleccionada 2005

Val de los Frailes Vendimia Seleccionada 2005

• Valmistaja: Bodega Matarromera, Val de los Frailes
• Tyyppi: Punaviini, DO Cigales
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Cigales
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 12,49e (Syyskuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 13,48e (Tammikuu 2014, Alko)

Espanjan runsaista ja muhkeista viineistään tunnetun Castilla y Leónin sisällä sijaitseva viiniappellaatio DO Cigales on varsin nuori, vain reilu 20 vuotta vanha. Nuoresta iästään huolimatta alueen viinit ovat ehtineet kerätä hyvin nimeä alleen tuhdimman pään espanjalaisista viineistä pitävien keskuudessa ja Alkonkin valikoimista löytyy tällä hetkellä kaksi Cigalesia – Museum Crianza ja Reserva-tasoinen Val de los Frailes. Näistä jälkimmäinen on tällä kertaa syynin alla.

Väriltään viini on paksun tummanpunainen, jopa purppuranruskea. Ikä rupeaa pikku hiljaa siis näkymään poskilla.

Tuhti ja intensiivinen tuoksu on aromikkaan kuivakakkuisa, makean kirsikkahilloisa, kevyen vaniljaisen tamminen ja hennon lantaisella otteella rustiikkinen. Tuoksu kehittyy hienosti lasissa, ja jos viini voi olla positiivisella tavalla tunkkainen, tämä on. Hurmuri heinähatussa.

Ensivaikutelmaltaan Vendimia Seleccionada on pehmeäntäyteläinen. kypsän luumuinen ja makeankypsä, mutta viini kehittyy suussa pyöritellessä ja nopeasti mielikuva onkin roteva, hieman kuivahkon mausteinen, lämmin, aromikkaan tamminen, harteikas ja maalainen. Seassa on myös klassista espanjan punaviinien satulaista nahkaa. Kokonaisuus on varsin tanniininen, mutta melko lempeällä ja hillityllä tavalla, sekä kaikin puolin vivahteikas. Hintaluokkansa huomioon ottaen viini onnistuu yllättämään kaikin puolin positiivisesti.

Kuivahko jälkimaku on vaniljaisen tamminen, nahkainen, pitkä, mustapippurinen ja hieman lämmin. Niin keskimaku kuin kielelle jäävä, miellyttävän pitkähkö jälkivaikutelma ovat miellyttävästi kehittyneitä ja viini tuntuu olevan tyytyväisesti kypsyytensä huipulla.

Yleisesti Val de los Frailes Vendimia Seleccionada on kaikin puolin erinomainen, klassinen espanjan Reserva sieltä tukevammasta päästä. Ikänsä vuoksi viini on varsin kypsässä tikissä juuri nyt eikä lisäkypsyttelyjä kaipaa, vaikka niitä toki kestääkin varmasti muutamia vuosia. Rotevasta ilmaisustaan johtuen on kuitenkin enemmän ruoka- kuin seurusteluviini, ellei satu olemaan tuhtien espanjalaisten ystävä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuttavuus melko pieneltä viinialueelta.

Lyhyesti: Miellyttävästi kehittynyt, tuhti ja rustiikkinen Tempranillo. Tässä on sitä perinteistä, sopivan likaista Espanjaa.

Arvio: Erinomainen – hintaluokkansa huomioon ottaen viini onnistui yllättämään ja ylittämään odotukseni. Varsin mainio espanjalainen; ei niinkään tyylikäs, muttei myöskään tylsän arkinen!

Hinnan (13,48e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.