La Vizcaína Las Gundiñas Bierzo 2013

La Vizcaína Las Gundiñas Bierzo 2013

• Valmistaja: La Vizcaína des Vinos
• Tyyppi: Punaviini, DO Bierzo
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Bierzo
• Rypäleet: Mencía, Alicante Bouschet, Trousseau, Vinhão
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 19,50e (Joulukuu 2015, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vinissimus

Mencía on yksi Espanjan hienoimmista punaisista lajikkeista, sillä se kykenee tuottamaan upeita, miellyttävän kepeitä, hienoviritteisiä ja fokusoituneita punaviinejä, joista ei ole vaikea vetää yhdenmukaisuuksia mm. klassisiin Burgundin Pinot Noireihin. Lajikkeen suurin ongelma sen sijaan tuntuu olevan se, että suuren viiniyleisön keskuudessa Mencía yhdistetään vain ja ainoastaan Bierzon alueeseen. Onhan tämä ihan ymmärrettävää, sillä Bierzossa on sallittua viljellä lähinnä Mencíaa ja Mencíoistaan Bierzo on lähinnä tunnettu. Se ongelma tulee siitä, että Bierzo on keskimäärin lämpimämpää seutua kuin monet muut alueet, joissa Mencíaa tavataan ja tämän lisäksi monet Bierzon tuottajat tahtovat tuottaa keskimäärin tuhdimpaa, kypsempää ja tammivetoisempaa viiniä, mihin ainakin omasta mielestäni Mencía taittuu melko huonosti. Parhaimmat, korkealla sijaitsevien ja ikivanhojen tarhojen rypäleet voivat tuottaa viiniä, joka soveltuu tähän tyyliin melko uskottavasti, mutta valtaosa tällaisista Bierzon viineistä tehdään matalammilla (eli lämpimämmillä) alueilla sijaitsevien nuorempien tarhojen rypäleistä, jolloin viinit ovat mielestäni usein turhan kömpelöitä, laiskoja ja tasapainottomia. Tämän vuoksi hyvää Mencíaa etsiessäni suuntaan katseeni mieluummin Bierzosta länteen, viileämpään Galiciaan.

Onneksi Bierzossa kuitenkin on myös niitä tuottajia, jotka eivät tee raskastekoisia, moderneja hirvityksiä, vaan pyrkivät viineissään Mencíalle tyypillisempään kepeään eleganssiin ja herkkyyteen. Bierzon lämpimämpi seutu (ja usein hyvin vanhat köynnökset) antavat monille tällaisille viineille selvää konsentraation tuntua, mutta ilman modernistiviinien raskassoutuisuutta. Yksi kovimpia Bierzon (ja samalla muutaman muun läheisen appellaation) tuottajia on valtavalla partapöheiköllä varustettu Raúl Pérez, joka tuottaa viinejä monella eri nimellä. Yksi hänen Bierzo-projekteistaan on La Vizcaína des Vinos, Pérezin ja hänen veljenpoikansa César Márquezin yhteistuumin luotsaama viinitalo, jonka varsin minimalistiseen peukalointiin perustuvat viinit ovat keränneet runsaasti positiivista hypeä.

Virallisesti tarhaviini Las Gundiñas on 100% Mencía, koska Bierzossa ainoat sallitut lajikkeet ovat Mencía ja Garnacha Tintorera eli Alicante Bouschet). Todellisuudessa tämä osittain jopa 120-vuotias, 2,2 hehtaarin kokoinen tarha on sekoitus eri lajikkeita – valtaosa köynnöksistä on Mencíaa, mutta seasta löytyy myös Garnacha Tintoreraa, Estaladiñaa (tunnetaan paremmin Juran Trousseau-lajikkeena) ja Sousónia (eli mm. Vinho Verden tummaa ja tanniinista Vinhãota). Viini käy ja maseroituu kokonaisina terttuina rypäleiden kuorien kanssa 40–60 päivää, lajikkeesta riippuen, avoimissa 5,000 litran tammisammioissa. Käymistä seuraa 12 kk kypsyminen vanhoissa 225 litran barrique-tynnyreissä ja lopuksi viini päätyy pulloihin ilman kirkastuksia tai suodatuksia. 2013 oli Bierzossa viileämpi vuosi, joten tämän vuosikerran tämän pitäisi olla hieman tyypillisempää Las Gundiñasia kepeämpi.

Ulkonäöltään viini ei ole merkittävän kepeä, vaan päin vastoin erittäin konsentroituneen ja läpinäkymättömän tumman kirsikkaisen värinen hennosti nuorekkaalla, mustaherukkaisella purppuraisuudella.

Viinillä on hyvin runsas, erittäin primäärinen ja melko makea tuoksu, jossa tuntuu tummaa, rypäleistä hedelmää, kypsää mustaherukkaa, hillittyä karhunvatukkaa, kevyttä auringonpaahtamaa hiekkamaata, hentoa ylikypsää luumua ja aavistus kirsikkahilloa. Varsinaisesti millään erityisen kuivalla tai kepeällä linjalla ei nyt olla ja viinin suoraviivainen, superaromaattinen yleisilme tuo mieleen enemmän jonkin Beaujolais Nouveaun ja uuden maailman Cabernet Sauvignonin risteytyksen – mutta tästä arveluttavan kuuloisesta kuvauksesta huolimatta viinin hyvin kypsä ja hedelmävetoinen tuoksu on hämmentävän kiehtova ja hurmaava!

Suussa viini edustaa enemmän jo sitä klassista, "burgundiaanista" tyylisuuntaa kuin nokkapuoli: viinillä on keskitäyteläinen, tuntuvan hapokas ja kaikin puolin eloisa yleishabitus, mitä makumaailman pippurinen mausteisuus, tuore ja hieman hapahko luumuisuus, napakka punamarjaisuus ja kevyt vihertävyys sekä hento, puiseva alavire komppaavat. Viini on – kuten parhaimmat Bierzon Mencíat ovat – yhtä aikaa kepeä ja leikkisä mutta silti varsin vakavan ja konsentroituneen oloinen. Happorakenteen lisäksi myös tanniinit antavat viinille ryhtiä; vaikka viiniä voisi luonnehtia korkeintaan keskitanniiniseksi, on tanniineissa mukana mukavasti ikeniin tarraavaa puruotetta.

Suuhun jäävä pitkä jälkimaku on freesi, napakka ja ihastuttavan puhdaspiirteinen happamilla tummilla marjoillaan, särmikkään pippuriseksi taittuvassa mausteisuudellaan, ujosti tuoreella tummalla luumuisuudellaan ja hennoilla kypsänmakeiden mustaherukoiden sävyillään. Tanniinit antavat jälkivaikutelmaan mukavaa särmää ja tiiviyden tuntua.

Vaikka viini on vajaan kolmen vuoden iästään (tuli korkattua vuosi sitten, alkukesästä 2016) vielä erittäin primäärinen, osoittaa Las Gundiñas erittäin vakuuttavalla tavalla sen, miksi a) Mencía on myös Bierzossa parhaimmillaan todella vaikuttavaa mutta samalla ihastuttavan kepeää tavaraa, b) Raúl Pérez on kyllä kova luu näissä hommissa.

Vaikka viinin tuoksu on varsin hurmaava, se ei tunnu olevaan lainkaan samalla aallonpituudella muun viinin kanssa ja voin kuvitella viinin hyvin nuorekkaan ja tuntuvasti makean herukkaisen tuoksun olevan joillekin jopa häiritsevä elementti; tämän vuoksi suosittelenkin lämpimästi antamaan viinille vielä joitain vuosia lisää, jolloin tuoksuun voisi saada pintaan vähän enemmän syvyyttä. Kuten Burgundin Pinot Noirit, myös Mencíat voivat olla kepeydestään huolimatta hyvin kypsytyskestäviä, minkä vuoksi veikkaan näiden Vizcaínan tarha-Mencíoiden olevan parhaimmillaan vähintään tuplasti vanhempina, noin 6–8 vuoden iässä. Viinissä kyllä tapahtuu paljon kaikkea, mutta pieni kehittynyt vivahteikkuus kaiken primäärisen hedelmän keskellä ei kyllä mielestäni olisi yhtään paha juttu.

Ja jos ruoka-viini-parituksia mietitään, meikäläinen nakkasi tämän viinin kumppaniksi Putte's Pizzasta noudetun känkyn varsin onnistunein lopputuloksin.

Lyhyesti: Espanjalaisen kulttituottajan erittäin primäärisellä ja hämmentävän herukkaisella tuoksulla varustettu upean hienostunut, freesi ja eloisa Bierzon Mencía.

Arvio: Erinomainen – hurmaava punaviini, jossa yhdistyy Bierzon lämmin ja konsentroitunut olemus Galician alueiden (Ribeira Sacra, Valdeorras) kepeämpään ja leikkisämpään ilmaisuun. Viini joka perustelee sen, miksi monet kutsuvat Bierzoa Espanjan Burgundiksi.

Hinnan (19,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Marqués de Riscal Rueda 2014

Marqués de Riscal Rueda 2014

• Valmistaja: Marqués de Riscal
• Tyyppi: Valkoviini, DO Rueda
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Rueda
• Rypäleet: Verdejo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 5,80e (Toukokuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 5,80e (Elokuu 2015, Alko)

Castilla y Leónissa, pohjoisessa Keski-Espanjassa sijaitsevaa Ruedaa pidetään tällä hetkellä yhtenä Espanjan parhaimmista ja menestyneimmistä valkoviinialueista. Harva kuitenkin tietää, että vain 40-50 vuotta sitten Rueda oli täysin unohdettu alue, jolla ei monen mielestä ollut mitään tarjottavaa viinimaailmalle.

Alun perin – nyt puhutaan siis vähintään sata, mieluiten useampikin vuosisata sitten – Rueda oli kyllä varsin arvostettua viinialuetta. Ruedan köynnösten alla oleva alue oli paljon suurempi kuin nykyisin ja alueella viljeltiin ainoastaan paikallista, valkoista Verdejoa. 1800-luvun loppuvuosina viinikirva kuitenkin pyyhkäisi alueen yli tehden selvää alueen viinituotannosta, ja kun viininviljelijät vihdoin oppivat taistelemaan viinikirvaa vastaan, Ruedaan uudelleenistutettiin lähinnä runsassatoisia tusinaviinejä tuottavia lajikkeita (Palomino, Viura), sillä rypäleistä maksettiin määrän, ei laadun mukaan. Verdejoa jäi alueelle pieniä palstoja, josta muutamat tuottajat saattoivat tehdä raikasta valkoviiniä, mutta pääasiassa Ruedan tuotanto keskittyi raskaisiin, rustiikkisiin ja oksidatiivisiin, oloroso-Sherryn kaltaisiin massaviineihin.

1970-asiat muuttuivat merkittävästi. Francisco Hurtado de Amézaga, joka luotsasi Marqués de Riscalia, Riojan yhtä vanhimmista ja arvostetuimmista viinitaloista, halusi viinitalon katalogiin valkoviinin. Häntä ei kuitenkaan kiinnostanut Riojan oma valkoinen rypäle, Viura, josta tyypillisesti tehtiin raskaita ja tammisia valkoviinejä, vaan tähtäimessä oli kepeä ja raikas valkoviini; hän ryhtyi katselemaan alueita Riojan rajojen ulkopuolelta. Parin vuoden etsintöjen jälkeen Francisco lopulta päätyi Ruedaan vakuututtuaan Verdejossa piilevästä potentiaalista – heidän täytyisi vain maksaa viljelijöille enemmän, jotta he keskittyisivät laatuun määrän sijaan. Ranskalainen viinintekijä Émile Peynaud ei kuitenkaan luottanut Verdejon potentiaaliin, vaan kannusti Franciscoa istuttamaan ranskalaista Sauvignon Blancia myös alueelle. Lopulta asiassa kävi niin, että kansainvälisesti tunnettu Sauvignon Blanc veti kuluttajien huomion Marqués de Riscalin valkoviineihin, mutta talon Verdejot lopulta vakuuttivat massat. Riscalin viinien vanavedessä moni muukin viljelijä alkoi panostaa laadukkaisiin, raikkaisiin Verdejoihin ja lyhyessä ajassa tämä unohdettu, hiljaa sukupuuttoa lähestynyt rypäle oltiin saatu pelastettua ja nostettua parrasvaloihin.

Marqués de Riscal omistaa 205 ha viljelyksiä Ruedassa, joista valtaosa (135 ha) on Verdejoa, minkä lisäksi rypäleitä ostetaan myös sopimusviljelijöiltä ja vuokratuilta tarhoilta 250 ha edestä. Tämä talon Verdejo on tyypillinen, moderni Verdejo, joka aluksi käy viileässä lämpötilassa terästankeissa lyhyen kuorikontaktin kanssa, minkä jälkeen viinin annetaan kypsyä muutamia kuukausia terästankeissa ennen keväällä tapahtuvaa pullotusta.

Viinin väri on nuorekas vihertävä.

Tuoksu on hyvin runsas, tuntuvan kypsänmakea ja täynnä erittäin nuoren valkoviinin trooppisia primääriaromeja: persikkaa, kevyttä banaanisuutta ja hentoa päärynää.

Makean mehevä tuoksu antaa odottaa samankaltaista makua, mutta suussa viini onkin varsin kepeä, kuiva ja tuntuvan hapokas. Verdejot yleensä käyvät nopeasti kuorten kanssa, mikä tyypillisesti antaa viineille runsaampaa, öljyistä suutuntumaa, mutta tämä viini on suutuntumaltaan erittäin kepeä ja eloisa; sen sijaan kuorikontakti tuntuu kyllä antaneen Verdejoille tyypillistä kevyttä bitterisyyttä. Kielellä pyörii sitrushedelmäisyyttä ja jopa happojen korostamaa, kirpeää sitruunaisuutta, hentoa ruohoisuutta ja vain aavistuksen verran tuoksusta tuttua trooppista hedelmää. Maku on varsin intensiivinen ja suutuntuma korkeintaan keskitäyteläinen.

Rapsakan raikas jälkimaku on eloisan sitruksinen, kypsän viheromenainen, ruohoinen ja omenankuorisen bitterinen. Suuhun jää viinistä kestoltaan keskipitkä, kirpakan raikas ja vettä kielelle nostattava jälkivaikutelma.

Onhan se tällaisen viinin maistamisen jälkeen melko selvää, miksi Ruedasta tuli iso juttu Espanjan valkoviinikentällä. Viitisenkymmentä vuotta sitten Espanja oli lähinnä punaviinimaa – valkoistakin tehtiin, mutta melkein kaikissa paikoissa ainoastaan hyvin tammisina ja/tai oksidatiivisina versioina. Kun yhtäkkiä sellaisten viinien keskeltä ponnahtaa historiallisesti valmistettu, raikas, kepeä ja rapsakka valkoviini, ei ole ihme, jos päitä rupeaa kääntyilemään.

Verdejoksi Marqués de Riscalin pullote ei ole mitenkään maailmojamullistava tapaus, mutta kaikin puolin mallikas ja laadukas tapaus, joka ilmentää mainiosti Verdejolle tyypillisiä ruohoisia ja bitterisiä piirteitä sekä rapsakkaa hapokkuutta. Nokkapuoli on vielä äärimmäisen primäärinen, johtuen todennäköisesti viinin hyvin nuoresta iästä, joten voin kuvitella sen tasaantuvan ja rauhoittuvan enemmän lajiketyypilliseksi muutamien kuukausien kuluessa.

Viini tuli kesäksi 2015 pikkupullossa Alkon valikoimaan, joten jos haluat testata palan Espanjan valkoviinihistoriaa, suosittelen nappaamaan pullon talteen vielä kun niitä löytyy! Pienestä koostaan johtuen taloudellinen panostus ei ole suuri ja vastineeksi sille saa varsin mainion, kepeän ja rapsakan valkoviinin, joka sopii varsin mainiosti elokuun kuumimpiin päiviin. Toivottavasti tästä viinistä tulisi tulevaisuudessa pysyvämpi osa Alkon vielä vaatimattoman kokoista laadukkaampien puolikkaiden pullojen valikoimaa.

Lyhyesti: Todella nuori, rapsakan hapokas, kepeä ja eloisa Verdejo tuottajalta, joka nosti kyseisen lajikkeen tuntemattomuudesta.

Arvio: Hyvä – freesi, maukas ja eloisa perus-Verdejo. Ei yllätyksiä eikä temppuja, mutta tällainen viini ei sellaisia osaa kaivatakaan.

Hinnan (5,80e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Dominio de Tares Baltos 2011

Dominio de Tares Baltos 2011

• Valmistaja: Dominio de Tares
• Tyyppi: Punaviini, DO Bierzo
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Bierzo
• Rypäleet: Mencía (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 8,90e (Joulukuu 2014, Viking Grace Champagne Bar)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: opici wines

Vaikka Mencía-rypälettä tavataan siellä täällä Espanjassa ja Portugalissa, on käytännössä ainoastaan Bierzon ja Ribeira Sacran viinialueet onnistunut profiloitumaan sitä ensisijaisesti tuottaviksi alueiksi. Tämä lienee ihan hyvä asia, sillä johonkin paikalliseen erikoisuuteen erikoistumalla pystyy helpommin erottautumaan kilpailijoistaan, toisin kuin esimerkiksi ylitammitettua Cabernet Sauvignonia valmistamalla.

Mencíaa on myös ihan hauskaa testailla silloin tällöin, sillä parhaimmat Mencíat voivat olla varsin ihastuttavan intensiivisiä ja runsasaromisia, mutta samalla hyvin rakenteikkaita ja miellyttävän freesejä. Kun Viikkarilta löytyi Mencía-pullote mm. Copatinto-blogin kehaisemalta Dominio de Taresilta alle kympillä, oli viini loogisesti napattava testiin.

Baltos on Dominio de Taresin perustason Mencía, joka valmistetaan talon nuorimpien (+40-vuotiaiden), tukemattomien köynnösten rypäleistä. Viini on käytetty terästankeissa ja kypsytetty 1-3 kertaa käytetyissä ranskalaisissa ja amerikkalaisissa barrique-tynnyreissä. Tynnyrikypsyttely on kestänyt 4-7 kuukautta tynnyristä riippuen. Viini on lopuksi suodatettu ja kirkastettu ennen pullotusta, minkä jälkeen viiniä on kypsytetty 8 kuukautta ennen markkinoillelaskua. Tätä kysestä vuosikertaa on valmistettu noin 90,000 pulloa.

Viini on väriltään läpinäkymättömän tumman ja hennosti sinertävään taittuvan herukanpunamusta.

Tuoksu on erittäin kypsänmakea, herukkainen ja makean luumuinen, jopa hennon hilloinen. Taustalla tuntuu kevyesti, mutta melko selvästi makeaa tammisuutta, maltillista suklaisuutta, hillittyä vaniljaa ja häivähdys savuisuutta. Viinin tammiset piirteet herättävät heti epäilyksen uusista barrique-tynnyreistä.

Suussa viini on hyvin mehukas, kypsän karhunvatukkainen, herukkainen ja suutuntumaltaan täyteläinen. Viinin makean tammiset, hillityn vaniljaiset ja kevyesti karvaan puisevat piirteet kuitenkin tuntuvat vielä voimakkaampina kuin tuoksussa ja auetessaan nuo tammen vaniljaiset ja kevyen maitosuklaiset piirteet saavat entistä enemmän painoa. Viilennettynäkin viinistä tuntui hieman puuttuvan energiaa matalien happojen johdosta, ja rakenteesta pitivät huolen lähinnä viinin kypsät mutta runsaat ja melko purevat tanniinit.

Viinistä jää suuhun karvaan tamminen, mehukkaan karhunvatukkainen, kypsän luumuinen, vaniljainen, kevyen savuinen ja hennosti puisevan kuiva jälkimaku, joka jatkuu pitkään.

Tässä viinin speksejä katsellessa rupeaa mietityttämään, josko viinitalo olisi vaihtanut tyyliään ja ruvennut käyttämään enemmänkin uutta tammea tämän perustason tuotteen kohdalla – nimittäin sen verran paljon puisevia piirteitä viini tuo pintaan, että 4-7 kk käytetyissä tynnyreissä kuulostaa vähän kummalta. Muutenkin viini jää melko kauas hyvistä Mencíoista; raikkautta, kepeyttä ja leikittelevyyttä viinissä ei juurikaan ole, vaan jopa tähän perustason tuotteeseen on selkeästi haettu vaikuttavuutta kypsyydellä ja runsaalla uutoksella. Sääli vain, että meikäläisen tapauksessa tuo vaikuttavuus toimii tässä tapauksessa lähennä käänteisellä vaikutuksella.

Sen sijaan jos koetan astua makumieltymysteni ulkopuolelle, ja tarkastella viiniä enemmän objektiivisesti, on se Viikkarin hintaan ihan kelpo ostos – jos siis nuo tammiset, modernit espanjalaiset sattuvat maistumaan. Tämän viinityylin ystäville voin hyvin kuvitella tämän toimivan esimerkiksi BBQ-ruoan tai pulled porkin seuralaisena. Kenties myös viini voisi saada lisää syvyyttä parin vuoden kellaroinnilla ja samalla saada tammea paremmin integroitumaan kokonaisuuteen.

Mutta itse en kyllä jaksanut innostua. En ole siis myöskään ihan heti ryntäämässä Alkoon hiljattain saapuneen Dominio de Tares Vinhas Velhas -Mencían kimppuun, jos talon tyyli on tämmöinen.

Lyhyesti: Hyvin kypsä, tuhdinpuoleinen, melko tamminen ja raskastekoinen modernin pään Mencía.

Arvio: Keskinkertainen – tyylillisesti melko unohdettava ja mitäänsanomaton tapaus. Olisin voinut antaa anteeksi raskauden ja raikkauden puutteen, elleivät tammen aromit olisi peittäneet viinin luonnetta. On kyllä aromeiltaan niin moderni ja geneerinen, että Mencía on melko vaikeasti tunnistettavissa.

Hinnan (8,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Pícaro del Águila Viñas Viejas 2012

Pícaro del Águila Viñas Viejas 2012

• Valmistaja: Dominio del Águila
• Tyyppi: Roséeviini, DO Ribera del Duero
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Albillo, Tempranillo, Grenache, Bobal, Tempranillo Gris
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 22,90e (Lokakuu 2014, Vila Viniteca, Barcelona)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: sommelier express

Kataloniantuliaisia lisää!

Tosiaan, pidin viime kuussa pikku esittelyt pienelle lähipiirille Kataloniasta kärrätyillä tuliaispulloilla. Homma potkaistiin käyntiin Raventós i Blancin suodattamattomalla Silencis-valkoviinillä, minkä jälkeen vuorossa oli clarete-tyyppinen roséeviini Ribera del Duerosta.

Clarete on siis vanha espanjalainen roséeviinityyli, joka valmistetaan viiniyttämällä yhdessä punaisia ja valkoisia rypälelajikkeita niiden kuorten kanssa. Viini on tyyliltään ja valmistusmenetelmiltään kuin punaviiniä, mutta valkoisten rypäleiden suuri osuus antaa viinille roséemaisen ulkonäön ja aromimaailman. Tässä kyseisessä viinissä pääosaa näyttelee Blanca del País (eli Albillo) ja Tempranillo; täydentävinä rypälelajikkeina löytyi Grenachea, Bobalia ja varsin harvinaista, vaaleanpunaista Tempranillon mutaatiota, Tempranillo Gris'tä.

Koska viini on Ribera del Duerosta, lienee selvää, että emme käyneet viinimestarispoppoolla tällä viinitalolla. Sen sijaan viini tarttui mukaani Barcelonan Vila Viniteca -myymälästä. Aluksi tiedustelin kaupasta natural-viinejä, mutta niitä löytyi lähinnä vain pari ranskalaista putelia – ajattelin, että olisi kuitenkin kivempaa tuoda jotain enemmän paikallista tavaraa. Etenin sitten toiseksi parhaalla keksimälläni tavalla: kysymällä "what's the freakiest stuff you have here – with a reasonable price?" Sain myyjältä vaihtoehtoja pari kolme, joista valitsin tämän viinin yksinkertaisesti siksi, etten ole koskaan aikaisemmin maksanut roséeviinistä yli kahta kymppiä. Ei ehkä loogisin päättelyketju, mutta niin minä kaupassa toimin.

Viinin tuottanut Dominio del Águila on hyvin tuore viinitalo, mutta jonkin sortin oldschoolisti Ribera del Duerossa. Viinitalo omistaa 35 hehtaaria viiniköynnöksiä, joista 5 ha on "nuoria", eli alle 50-vuotiaita; loput köynnökset ovat tätä vanhempia. Viinitalo on aikaisemmin tuottanut rypäleitä muille alueen huipputaloille, mutta tuottanut vuodesta 2010 viinejä oman nimensä alla. Viinitaloa johtavat Jorge Monzón ja Isabel Rodero, joista Jorge on toiminut ympäri maailmaa töissä eri viinitaloilla, nimekkäimpien ollessa Domaine Romanée-Contin tai Vega-Sicilian luokkaa (asiasta tietämättömille: nämä viinitalot ovat siis isoja nimiä). Köynnöksiä kasvatetaan täysin luonnonmukaisin menetelmin ja viinit valmistetaan suorastaan vanhanaikaisesti: jaloin murskaten, valmistusprosessiin mahdollisimman vähän puuttuen ja viiniä käsittelemättä. Viinitalon tavoitteena on tuottaa modernien, siistittyjen hedelmäpommien sijaan Ribera del Dueron perinteitä kunnioittavia, traditionalistisia viinejä.

Pícaro on käynyt ja kypsynyt 20 kk tammitynnyreissä (viinitalon sivuilla puhutaan cubillo-termistä, mikä ainakin itselleni on vieras käsite). Lopputuote on talon tyyliin kirkastamaton ja suodattamaton. Yhteensä 1,212 pulloa on valmistettu, eli kyseessähän on varsinainen massatuote.

Viini on suljettu punaisella vahasinetillä ja korkilla; niiden alta paljastuu hohtavan oranssinpunainen roséeviini.

Tuoksu on todella intensiivinen, robusti ja äärimmäisen omintakeinen – hyvin epätyypillinen millekään roséeviinille. Ujosti oksidatiivisessa kokonaisuudessa tuntuu Tempranillon nahkaisuutta, mansikkaa, pihkaa, volatiilista mausteisuutta ja paahdetun tammen tuomaa karamellia. Olen summannut muistiinpanoihini viinin tuoksun olevan "tuhma ja hurja", mikä mielestäni summaa nokkapuolen varsin hyvin. Mitä kauemmin viini hengittelee, sitä suuremmaksi tietynlaista anonymiteettiä antava mausteinen tammi kasvaa.

Maultaan viini ei ole aivan yhtä robusti kuin tuoksu, mutta silti roséeviiniksi varsin överi ja selkeästi tuoksumaailman aromeillaan kuittaava. Kuiva maku tarjoilee mansikkaa, mausteisuutta, kevyttä nahkaisuutta, hillittyä hapankirsikkaisuutta ja tammea kohtalaisella otteella. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen, mutta myös kohtalaisen hapokas ja kevyen tanniininen, joten viinissä on suorastaan harvinaisen reilulla kädellä rakennetta roséeksi. Vaikka makumaailmasta ei uskoisi, viinin yleisvaikutelma on suorastaan yllättävänkin freesi.

Pitkässä ja kypsän hedelmäisessä jälkimaussa tammisuus ja erityisesti tammen tuoma kermatoffeisuus tuntuu korostuvan. Kielelle jää kuitenkin myös kirsikkaa, pihlajanmarjaa ja aavistus tanniinien tuomaa karheutta ja bitteriä.

Toivoin myyjältä friikkiä tavaraa, ja sitä toden totta onnistuin saamaan! Pícaro de Águila on ylivoimaisesti uniikein ja mielenkiintoisin roséeviini, mitä olen koskaan maistanut, minkä vuoksi viini on helposti kelpo ostos jopa +20 euron hintaluokassaan. Harmillisesti viini saa avautuessaan yhä voimakkaamman tammisia piirteitä, minkä vuoksi viini hukkaa merkittävästi luonteikkainta puolta vivahteikkuudestaan reilun tunnin jälkeen. Pidempään auki oltuaan viini on silti erittäin mielenkiintoinen ja ihastuttavan rakenteikas roséeviiniksi, mutta parhaat hetket tuntuvat osuvan tämän viinin kanssa mahdollisimman lähelle korkkaushetkeä.

Viinin naurettavan pieni, vain reilu 1,000 pulloa käsittävä tuotantomäärä pitää huolen siitä, ettei viiniä todennäköisesti tule vastaasi, mutta jos näin sattuu käymään, suosittelen äärimmäisen vahvasti ottamaan ainakin yhden pullon testiin – tämä varmasti laajentaa itse kunkin käsitystä siitä, mitä roséeviini voi olla.

Lyhyesti: Tuhma ja hurja roséeviini, josta löytyy hyvin reilulla kädellä tammea, tanniineja, rakennetta ja luonnetta.

Arvio: Erinomainen – vaikka viini pidemmällä hengittelyllä alkaakin kärsiä liian voimakkaasta tammesta, on tämä silti mielestäni näin kiehtovassa viinissä vain kauneusvirhe. Pícaro del Águila on ehdottomasti jännittävin ja mielenkiintoisin koskaan maistamani rosée.

Hinnan (22,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Val de Vid Rueda Verdejo 2013

Val de Vid Rueda Verdejo 2013

• Valmistaja: Val de Vid
• Tyyppi: Valkoviini, DO Rueda
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Rueda
• Rypäleet: Verdejo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 7,90e (Elokuu 2014, Silja Serenade)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: enjoy

Espanjan lämpimällä ja kuivalla Castilla y Leónin alueella sijaitsevasta Ruedasta on tullut pikku hiljaa varsin muodikas alue viinipiireissä – siinä missä lähes koko Castilla y León on tunnettu runsaista, rotevista punaviineistään (mm. Ribera del Duero, Toro, Cigales), on Rueda poikkeuksellisesti keskittynyt 1970-luvulta raikkaisiin Verdejo-valkoviineihin. Tätä nykyä Ruedat Verdejot lienevät Espanjan kuuluisimpia ja arvostetuimpia valkoviinejä Rías Baixasin Albariñojen ohella.

Viinin tuottanut Val de Vid on Espanjan mittakaavassa nuorehko, vasta vuonna 1996 perustettu ja vuonna 2005 nykyaikaistettu viinitila, joka viljelee 20 hehtaaria Verdejoa Valladolidin kylän tuntumassa. Val de Vidin perustason Rueda on Silja Linesin laivan viininä (tai ainakin oli kesällä 2014) ja se kulkeutui meikäläisen hyppysiin parin muun viinin kanssa laivatuliaisina rakkaalta äidiltäni.

Viinin kevyen vaaleanvihreä ei tarjoa yllätyksiä. Eikä mehevä tuoksukaan liioin, sillä se on melko yksiulotteiselta yleisilmeeltään lähinnä kypsän päärynäinen, hillityn kukkea ja hennon ruohoinen. Tuoksu ei kehity juuri mihinkään koko pullon aukioloaikana.

Suussa viini on täyteläinen ja päärynäisen hedelmäinen. Simppelistä makumaailmasta löytyy myös melko runsasta hedelmäkarkkisuutta, ylikypsää omenaa, hentoa yrttisyyttä ja kevyttä mineraalista raikkautta. Happoja on semikohtalaisesti, mutta viinistä tuntuu hieman puuttuvan fokusta ja rakennetta.

Keskipitkä jälkimaku on keveän mineraalinen ja siinä tuntuu enemmän Verdejolle tyypillistä yrttisyyttä ja aavistuksen verran omenankuorista karvautta.

Kokonaisuutena Val de Vidin Verdejo 2013 on kyllä kaikin puolin erittäin simppeliä kamaa, mikä on hieman sääli, sillä lukemani arviot viinin 2012-vuosikerrasta (mm. cellartracker, Viini-lehti) ovat olleet selkeästi positiivisempaa kuvia maalailevia. Näissä arvosteluissa ovat korostuneet selkeästi raikkaus ja Verdejon ominaispiirteet, kun taas tämä viini oli lähinnä täyteläistä päärynämehua.

Toki voi olla, että myös vuosikerta 2012 on ollut samanlaista eikä sofistikoitunut makuaistini vain ymmärrä tästä viinistä tuon taivaallista, mutta itse veikkaisin viinitalolla viinin kysynnän räjähtäneen melkoisesti, jolloin 2012 on tehty vielä perinteisesti, laatua vaalien, mutta uutta 2013-vuosikertaa varten on ollut pakko tuottaa huomattavasti enemmän viiniä, jolloin laadusta on vähät välitetty, kunhan vain saadaan ostajien toivoma määrä viinejä kasaan. Ainakin meikäläisen suuhun tämä viini maistuu lähinnä geneeriseltä, päärynävetoiselta massaviiniltä, eikä mitenkään tyypilliseltä, freesiltä mutta runsaalta Verdejolta.

Viini on kyllä täysin virheetön, eli kyllähän se uppoaa simppelinä seurusteluviininä, mutta ei siitä hirveästi Ruedan Verdejoa saa irti, jos sellaista kaipaa. Jos Siljalla satut matkustamaan, suosittelen panostamaan pari euroa enemmän laatuun ja jättämään tämän "Laivan viinin" hyllyyn.

Lyhyesti: Simppeli ja runsaan päärynäinen Ruedan Verdejo, joka kärsii vähäisten happojen tuomasta raikkauden puutteesta ja joka ei kyllä juurikaan onnistu tuomaan esiin lajiketyypillisiä aromeja.

Arvio: Kehno – todella tylsä ja yllätyksetön perusvalkoviini. Hämmentävää, että vain 20 hehtaaria viljelevä pientuottaja voi tehdä näin geneerisestä massaviinistä menevää valkoviiniä.

Hinnan (7,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Aalto P.S. 2009

Aalto P.S. 2009

• Valmistaja: Bodegas Aalto
• Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 82,00e (Lokakuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 82,60e (Kesäkuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: canavaggio

Aikaisempina vuosina Viinimaan joulukiertueella on useampaan otteeseen näkynyt arkkitehti Alvar Aallolta nimensä lainannut Aalto, mutta viime loppuvuodesta järjestetyssä tuote-esittelyssä olikin vaihteeksi tämän kyseisen viinin lippulaivaversio, P.S.

Bodegas Aalto on varsin nuori viinitalo; sen perustivat vuonna 1999 maailmankuululla Vega-Sicilialla 30 vuotta viininvalmistuksen parissa työskennellyt Mariano García ja viiniteollisuudessa lähes yhtä kauan toiminut Javier Zaccagnini. Nuoresta talon iästä huolimatta nämä veijarit ovat haalineet varsin iäkkäitä tarhoja hyppysiinsä, sillä Aalton 40 hehtaarin tarhat ovat iältään 50-100 vuotta vanhoja – ja Tempranillohan tuppaa tuottamaan usein sitä tuhdimpaa tavaraa, mitä vanhempia köynnökset ovat.

Talo tuottaa vain kahta viiniä, nimikkoviini Aaltoa ja sen tykimpää versiota, Aalto P.S.:ää, joka on nyt arvioitavana. P.S. tulee sanoista Pagos Seleccionado, eli vapaasti käännettynä "Valitut Palat". Viini on siis kerätty tarhojen vanhimpien, lähes 100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. On myös näkynyt väitettä, että viiniä valmistettaisiin vain parhaimpina vuosikertoina, mutta talolla näyttää olleen varsinainen hyvien vuosikertojen sarja, sillä viiniä on valmistettu jokaisena vuotena viinitalon perustamisen jälkeen! Viiniä kypsytetään 36 kk uudessa ranskalaisessa tammessa, minkä jälkeen se pullotetaan suodattamattomana ja sen annetaan kypsyä vielä 3 kk lisää pullossa. Aalto P.S. on kerännyt useaan otteeseen palkintoja yhtenä Espanjan parhaista viineistä.

Viinin hieman verisenpunaiseen taittuvan tiivistemarjamehun värinen habitus on todella tiivis, lähes täysin läpinäkymätön. Reunoilta viinin väri taittuu kevyesti vaaleampaan vadelmanpunaiseen.

Tuoksu on erittäin tuhti ja massiivinen, jopa aggressiivisen päällekäyvä. Siinä tuntuu ensisijaisesti nahkaa, makeankypsää tummaa luumua ja pippuria, hieman kevyemmällä otteella aromaattisia yrttejä, minttusuklaata ja Jameson-viskien aromaattisen vaniljaisuuden mieleen tuovaa tammea.

Viinin hyperkonsentroitunut ja suodattamaton luonne tulee esiin heti kättelyssä, sillä sen suutuntuma on äärimmäisen tiivisluontoinen, täyteläinen ja suorastaan pureskeltavan paksu. Makumaailmaa hallitsevat voimakas maustepippurisuus, tuntuva nahkaisuus, ja tuhdille Tempranillolle ominaiset viikunan, tumman luumun ja mustaherukan hedelmäaromit. Seasta erottuu myös hillittyä yrttisyyttä ja hentoa savuisuutta. Tammi tuntuu melko voimakkaana, mutta kokonaisuuteen yllättävän hyvin integroituneena, makeana suklaavanukkaan aromina. Viinin äärimmäisen intensiivinen maku on todella monoliittinen ja päällevyöryvä, mutta tästä huolimatta rakenne pysyy erinomaisen hyvin kasassa kohtalaisen hapokkuuden ja ennen kaikkea varsin runsaan, pölyisen tanniinisuuden avulla. Kokonaisuus on yksinkertaisesti käsittämättömän massiivinen, tiukka ja harteikas.

Jälkimakua hallitsevat lähinnä makean aromaattinen ja hennon vaniljauutteinen tammisuus, kevyt suklaisuus ja 15% alkoholin tuoma, paikoin jopa tulinen lämpö. Viinistä suuhun jäävä loppuliuku ei kuitenkaan jää noin yksiulotteiseksi, vaan kielelle jää häilymään kevyemmällä otteella myös luumumehuisuutta, pippurista mausteisuutta, yrttisyyttä ja hentoa bitterisyyttä.

Ymmärrän kyllä miksi viini kerää niin paljon palkintoja ja miksi mm. Robert Parker rakastaa tätä – Aalto P.S. on yksinkertaisesti älytön, supermassiivinen tapaus. Kuin Tempranillosta tammitynnyreiden avulla puristettu musta aukko. Tätä hörppiessä on myönnettävä, ettei mieleen tule hirveästi mitään muita viinejä, joilla olisi yhtä massiivinen konsentraatio.

Tästä järjettömästä järkälemäisyydestä huolimatta viinistä ei jollain perverssillä tavalla voi olla pitämättä. Ruokaviininä tätä on hieman vaikea nähdä, sillä en kyllä pahemmin keksi mitään riittävän tuhtia, joka voisi pistää tälle viinille kampoihin millään tavalla. Lähinnä viinin funktio on olla voittamassa maisteluita, koska tämä viini lyö niin pahasti maistajaansa turpaan, ettei muut viinit tunnu sen jälkeen enää miltään. Itse kuitenkin näkisin viinin ensisijaisesti kellaritavarana – jos vuotta vanhempi perus-Aalto tuntui överimassiiviselta ja nuorekkaalta, on tämä sitä useampaan potenssiin. Kenties 10 vuoden odottelulla viinin käsittämättömät mittasuhteet kutistuisivat hieman ymmärrettävämpään kokoon ja vielä hyvin voimakkaina erottuvat tammen aromit siistiytyisivät paremmin piiloon? Toisaalta viini on kyllä niin suurikokoinen, etten hämmästyisi lainkaan jos viini 15 vuoden iässä ei olisi muuttunut yhtään mihinkään.

Lyhyesti: Jos perus-Aalto oli tasapainoinen, mutta äärimmäisen tuhti, massiivinen ja kellaria kerjäävä Ribera del Duero, on tämä viini sitä samaa moninkertaisena. Viini on kuitenkin monoliittisudestaan huolimatta suorastaan hämmentävän tasapainoinen ja nautittava tapaus.

Arvio: Täydellinen – kepeiden, hillittyjen ja tammittomien viinien ystävät tuskin saavat tästä viinistä mitään irti, sillä näin kolossaalisessa viinissä ei kyllä ole mitään eleganssia. Sen sijaan jos viinin täyteläisyys ja konsentraatio ovat sen laadun mittareita, on tämä kyllä maailman parhaita viinejä. Toisaalta, on tämä kyllä loputtomalla vivahteikkuudellaan ja älyttömällä rakenteellaan muutenkin loistava tapaus.

Hinnan (82,60e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Barco del Corneta Verdejo 2011

Barco del Corneta Verdejo 2011

• Valmistaja: Beatriz Herranz
• Tyyppi: Valkoviini, Vino de la Tierra Castilla y León
• Maa: Espanja
• Alue: Castilia y León, Rueda
• Rypäleet: Verdejo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 6,40e / 8cl (Heinäkuu 2013, Kombo, Helsinki)
• Hinta nyt: 21,10e (Marraskuu 2013, Viinitie)

kuva: uvinum

Kesän alkupuolella tuli bongattua Kurvissa uusi viini-/tapasbaari Kombo, jonka ohikävellessä orastava kiinnostus ehti syntyä. Varsin pian rupesi kuulumaan paikasta myös positiivisia kommentteja, joten pitihän se lähteä itse tarkistamaan mistä paikassa oli kyse.

Kombo on varsin pienikokoinen, joten paikka menee hetkessä täyteen. Meidän onneksi kuitenkin paikka sattui olemaan juuri tyhjillään, joten saimme henkilökunnan (ja hellyydenkipeän Kiko-koiran) täyden huomion heti alusta alkaen. Viinilista vaikutti varsin pieneltä, mutta sitäkin mielenkiintoisemmalta, joten valintojen ihmettelyyn ei mennyt kovinkaan pitkään! Tilasimme kolmet kevyet tapakset ja niille espanjalaiset valkoviinit – itselleni suuresta lasista tarjoiltu Ruedan Verdejo ja paremmalle puoliskolleni pienemmästä lasista tarjoiltu Albariño Rias Baixasista.

Portugalin itäpuolella, eli keskellä Iberian niemimaata sijaitsevassa Castilla y Leónin maakunnassa sijaitseva Rueda on poikkeus alueen yleiseen tyyliin: Castilla y León on tullut kuuluisaksi ensisijaisesti kuumassa ilmastossa erittäin muhkeiksi ja roteviksi kypsyvistä Ribera del Dueron, Toron ja Cigalesin punaisista Tempranilloista, mutta niiden keskeltä löytyvä Rueda on pikku hiljaa noussut viinimaailman huulille erityisesti valkoisilla Verdejo-viineillään.

Luonnonmukaisesti valmistettu Barco del Corneta Verdejo 2011 on varsinainen harvinaisuus, sillä kyseessä on vasta viinin toinen vuosikerta ja sitä on valmistettu vain noin tuhannen pullon erä. Viini on luokiteltu matalampaan VT-tason luokkaan, mutta se on Ruedan alueelle, 700 metrin korkeuteen istutetuista nuorista (vuonna 2008) köynnöksistä kerätyistä rypäleistä valmistettu 100% Verdejo. Viinin annetaan käydä villihiivoilla omaan tahtiinsa, minkä ohella viinin on annettu kypsyä käytetyissä 300-litraisissa tammitynnyreissä sakkojen päällä 8 kuukauden ajan. Viinin tuottanut Beatriz Herranz on tähän asti toiminut toiselta viinitalolta vuokratuissa tiloissa, mutta nyt hän on saamassa (tai jo saanut) oman viinitilan käyttöönsä La Secan kylästä.

Viereisessä lasissa majailevaan hennon vihreään Albariñoon verrattuna tällä Verdejolla on syvempi, kellertävämmän vihreä väri.

Lasista kohoilee viekoitteleva, melko hedelmävetoinen ja hurmaavan aromaattinen tuoksu: trooppisia hedelmiä, hunajamelonia, hyvin kevyttä päärynää ja leivontamausteista pullataikinaa. Taustalta erottuu hentoja sakkakypsytyksen aromeja ja aavistus olkisuutta.

Suhteellisen täyteläinen ja lähes rutikuiva maku on tuoreen hedelmäinen ja tuoksua tiukempi. Aromaattinen makumaailma tarjoilee hieman makeaan taittuvaa kypsää omenaisuutta, mineraalisuutta, kevyttä mausteisuutta, josta on vaikea mennä sanomaan onko se peräisin tammesta vai hedelmästä, sekä taustalta hieman sauvignonblancmaisuutta – hennon vegetaalinen yhdistelmä ruohoa, yrttejä ja kypsää karviaista. Täyteläisestä ja runsaasta ilmaisustaan huolimatta tämä hapokas viini on sekä napakka että rakenteikas.

Raikas, aromaattinen ja napakka jälkimaku jättää melko pitkän, greippinen sitruksisen ja bitteriseen taittuvan kiniinisen mineraalisen jälkivaikutelman.

Yleisesti Barco del Corneta Verdejo yllätti varsin positiivisesti – viinissä on sekä substanssia että sopivaa keveyttä. Vaati varsin suuria ponnistuksia saada tätä erittäin moniulotteista hurmuria riittämään myöhemmin pöytään saapuneille tapaksille – joille viini sitten sopikin suorastaan täydellisesti. Kaiken kaikkiaan upea valinta Kombon pariskunnalta ottaa näin ihastuttava viini listoille!

Lisäksi pakko myös hehkuttaa paikan julmetun herkullisia tapaksia, jotka vievät kielen mennessään! Suurta nälkää vastaan ei kannata ryhtyä taistelemaan paikassa, mutta jos pieni purtava ja laadukkaat viinit houkuttavat, suosittelen suuntaamaan kurviin! Plussaa myös pienennetyistä viiniannoksista – 8cl annoksella ehtii halutessaan nauttia useamman erilaisen viinin ilman että juotava rupeaa käymään turhan hanakasti kupoliin! Hintataso ei ole Kombossa missään nimessä edullisimmasta päästä Kallion yleiseen hintatasoon nähden, mutta samalla niin ruokien kuin viinienkin taso on paikassa selvästi muuta aluetta korkeammalla!

Sääli vain ettemme voinut olla tovia kauempaa asiakkaina, sillä koira-allergiani aiheuttama nokan kutina ja valuminen pakottivat meidät jatkamaan melko pian matkaa. Kiko oli mitä mainiointa seuraa pyöriessään asiakkaiden jaloissa, mutta samalla ongelmallinen elementti allekirjoittaneelle. Pitää siis ottaa etukäteen yliannostus allergialääkkeitä kun seuraavan kerran tietää menevänsä Komboon!

Viinistä enemmän kiinnostuneet voivat tilailla Espanjalaisiin viineihin erikoistuneesta Decántalo-nettikaupasta sen tuoreempaa vuosikertaa vajaalla parilla kympillä per pullo – vuosikerta 2011 on jo myynyt itsensä loppuun.

Lyhyesti: Runsas ja rehevä mutta samalla myös napakka ja intensiivinen luomu-Rueda Verdejo, joka on mitä ihastuttavin esitys niin sellaisenaan kuin kevyempien tapaksien kumppanina!

Arvio: Erinomainen – vaikea kuvitella viinin olevan valmistettu äärimmäisten nuorten köynnöksistä, sillä kokonaisuudesta löytyy sellaista intensiteettiä ja syvyyttä, jota harvemmin tulee Espanjan valkoviineissä vastaan! Tuoreelta viinintekijältä todella mallikas ja vakuuttava esitys.

Hinnan (6,40e) ja laadun suhde: Viinibaari Kombossa 8cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen, suosittelen tutustumaan!
Hinnan (21,10e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Matsu El Picaro 2011

Matsu El Picaro 2011

• Valmistaja: Matsu
• Tyyppi: Punaviini, DO Toro
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Toro
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 9,90e (Huhtikuu 2013, Silja Lines)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: lovely package

Työporukkamme viini- ja kokkailuillassa viimeiseksi jäänyt punaviini oli varsin tuoreen viinitalo Matsun El Picaro – "Vintiö". Viinitalon kaikki viinit, eli El Picaron lisäksi El Recio, "Kovanaama", ja El Viejo, "Vanhus", ovat huomiotaherättävällä ja omalla tavallaan nerokkaalla etiketillä varustettuja – viinin etiketistä tuijottavat kasvot kertovat viinin iästä. Nuoren miehen kasvoilla varustettu El Picaro on talon nuorin viini – se on luonnonmukaisesti ja biodynaamisesti viljeltyjen, 50 vuotta vanhojen köynnösten Tempranillo-rypäleistä valmistettu Toron alueen viini, jota on kypsytelty uusissa tammitynnyreissä espanjalaisittan poikkeuksellisen vähän, vain kuusi viikkoa. Kypsytyksen jälkeen viini on pullotettu suodattamattomana.

Viinillä on varsin tumman kirsikkainen, syvä ja vain hennosti läpinäkyvä väri.

Tuoksu on tuoksun tavoin syvä, rehevä ja voimakas. Varsin makea ja ylikypsä tuoksu ei tyydy pelkästään vihjailemaan vaan se suorastaan karjuu auringossa paahtuneita rypäleitä. Makean marjaisessa tuoksussa on päällimmäisenä hämmentävän cabernetsauvignonmaista mustaherukkahilloisuutta, minkä rinnalta löytyy Tempranillolle tyypillisempää makeata mansikkaa. Runsas ja makea hedelmä peittää viinin tammen aromit lähes kokonaan, mutta 14,5% alkoholisuus puskee omaa aromiaan tuoksun sekaan.

Vaikka viinin täyteläinen maku on selvästi hyvin kypsä, on se makeaan tuoksuun verrattuna melko kuivahko; silti kokonaisuutta sävyttävät hilloisen mustaherukkaiset ja makean luumuiset vivahteet. Pippurisuuden ohella mausteinen tammisuus tuntuu tuoksua selvemmin maussa. Viini on korkeintaan keskihapokas, minkä vuoksi suutuntuma on varsin tiivis ja paksuhko, sekä alkoholisuudessaan melko lämmin. Kokonaisuutena viini on kuitenkin varsin tanniininen, nuorekkaan voimakas ja rakenteikas, sekä jopa hieman kireän oloinen, joten viinistä ei tule mitenkään läskiä vaikutelmaa. Yleisesti El Picaro on nuoresta iästään ja tuntuvasta tanniinisuudestaan huolimatta varsin helposti lähestyttävissä.

Viinin jälkimakua hallitsevat pippuriset, kypsän mustaherukkaiset ja hennon mansikkahilloiset vivahteet; makean hedelmäisyyden kadottua kielelle jää melko pitkä, puinen ja kevyen vaniljaisen tamminen jälkivaikutelma sekä tanniinista karvautta.

Melko tuntuvasta tanniinisuudestaan huolimatta El Picaro toimi varsin mukiinmenevästi ihan sellaisenaan tuhdin aterian päätteeksi. Eniten kuitenkin allekirjoittanutta häiritsi viinin paikoitellen jopa dominoivaksi yltyvä mustaherukkahilloisuus – I can't believe it's not Cabernet! Lisäksi viini oli muutenkin melko epä-espanjalainen niin pullon ulkoasun kuin viinin ylikypsän, voimakkaan hilloisen hedelmän puolesta. Kokonaisuutena El Picaro oli ihan jännittävä uusi tuttavuus, muttei ainakaan luonut mitään suurta hinkua tutustua Matsun muihin viineihin – voisinkin veikata, että näin mehevän hedelmävetoisella viinillä ja näyttävällä etiketillä viinitalo pyrkii tähtäämään enemmän Atlantin- kuin Itämerentakaisille markkinoille...

Lyhyesti: Erittäin kypsä ja varsin tanniininen biodyny-Tempranillo Torosta. Tammea on käytetty viinissä yllättävän vähän; sen sijaan makean hilloiset ja cabernetmaisen mustaherukkaiset aromit jylläävät. Ylikypsä blockbusterR. M. Parker-maiseen makuun.

Arvio: OK – on kyllä vaikea uskoa näin makean ylikypsän herukkaisen viinin olevan espanjalainen Tempranillo. Ihan passeli nuorekkaaksi väkivaltaviiniksi, muttei erityisen alueelle tyypillinen esitys millään tavalla.

Hinnan (9,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Valpincia Reserva 2007

Valpincia Reserva 2007

• Valmistaja: Bodegas Valpincia
• Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 20,00e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 20,50e (Helmikuu 2014, Alko)

Vuonna 1992 perustettu Bodegas Valpincia on melko uusi tulokas Espanjan viinikentällä. Viinitalo on keskittänyt tuotantonsa lähinnä viljelemällä Tempranilloa ympäri arvostettua Ribera del Dueron punaviinialuetta, vaikka talo on sittemmin levinnyt viljelemään mm. valkoista Verdejoa naapurialue Ruedaan.

Talon Valpincia-sarjan Reserva edustaa viinitalon tuotteiden parasta päätä lippulaivatuote Gloria Mayorin rinnalla, sekä on samalla Alkon perusvalikoiman parhaita ja hinnakkaimpia Ribera del Dueron viinejä. Viini on kypsynyt peräti 16 kuukauden ajan tammitynnyreissä, joista n. puolet on uusia. Valpincia Reserva tuli ensimmäistä kertaa testattua sen saavuttua Alkon valikoimiin muutamia vuosia sitten vuosikerralla 2004, jolloin viini vakuutti uskomattomalla laadullaan – massiivista, konsentroitunutta Tempranilloa, johon yhdistyi varsin vakuuttava, ryhdikäs hapokkuus ja perinteiset, vanhojen espanjalaisten punaviinien maalaiset aromit. Tämän jälkeen Alkossa on ehtinyt viinin vuosikerta vaihtua pariinkin otteeseen, joten olikin korkea aika päsätä tarkistamaan pärjääkö viinin tuoreemmat vuosikerrat aiemminmaistetulle.

Väriltään Valpincia on tiiviin viininpunainen, paksu ja erittäin läpinäkymätön.

Viinillä tuntuu olevan melko hitaasti avautuva tuoksu; parin tunnin hengittelyn jälkeen tuoksu on vielä hieman vaisu, mutta avautuu pikku hiljaa kun jaksaa pyöritellä lasia vimmatusti. Mehevä ja moniulotteinen aromimaailma on kevyen kehittynyt, tumman luumuinen, paahteisen maamainen, tyylikkään ja hennon toffeisen tamminen sekä hillitysti rustiikkinen. Avautuessaan tuoksuun tulee kukkaisan parfyymisia piirteitä; kokonaisuus on varsin ihastuttava, kutsuva ja hurmaavan monisyinen.

Erittäin täyteläisen viinin suutuntuma on silkkinen, tukeva ja melko rotevanpuoleinen. Aromipuolelta löytyy kypsää tummaa hedelmäisyyttä – erityisesti rajan toiselta puolelta löytyviä portugalilaisviinejä muistuttavaa viikunaisuutta – ja uutta nahkatakkia. Tammisuus tuntuu melko tuntuvasti tuoden suutuntumaan kevyttä vaniljaa ja maitosuklaisuutta, mutta juurikaan tuhtia hedelmää peittämättä. Erittäin runsaaseen ja harteikkaaseen ilmaisuun nähden viini on varsin ryhdikäs, sopivan hapokas ja melko tanniininen; raamit ovat siis kunnossa vaikka kuinka tuhtia safkaa ajatellen! Melko runsas alkoholisuus (14,5%) tekee kokonaisuudesta aavistuksen tulisen. Yleisilmeeltään viini on varsin vaikuttava ja vakuuttava, mutta samalla varsin ronski ja jopa väkivaltainen; lisäksi viiniin mielenkiintoa luovat tertiääriaromit ovat vasta aluillaan ja kokonaisuus vaikuttaa vielä varsin nuorelta.

Valpincian jälkimaku on pitkähkö, suklaisen ja vaniljaisen tamminen, kypsänpuoleinen ja tumman hedelmäinen sekä pölyisen ja paahtuneen maamainen. Melko runsaat tanniinit tuovat melko tammiseen jälkivaikutelmaan aavistuksen verran karvautta.

Nuorekkaasta mutta rotevasta ilmaisustaan johtuen suosittelisin viiniä erityisesti tuhdimmalle (tai ainakin riittävän voimakasmakuiselle) ruoalle jos sen haluaa nyt korkata – muussa tapauksessa viini suorastaan kerjää ikäännytystä. Näin massiivinen ja konsentroitunut, mutta samalla riittävän tanniininen, hapokas ja yleisestikin tasapainoinen viini kestää kuitenkin helposti ainakin kymmenen ikävuotta ilman ongelmia.

Yleisesti Valpincia on vieläkin todella upeata kamaa Alkon Espanja-hyllyssä. Hapokkuus tuntuu jääneen hurmaavaa vuosikertaa 2004:ää vähäisemmälle tasolle, mutta hapot ovat silti varsin riittävät pitääkseen viinin kaikin puolin valloittavana esityksenä. Kevyempiä, hienostuneempia ja puhdaspiirteisempiä viinejä halajavat tuskin saavat Valpinciasta mitään irti, mutta rotevia väkivaltaviinejä etsivät varmasti saavat irti paljonkin viinin espanjalaisen viiksekkäästä röyhkeydestä. Valpincia on kovasta hinnastaan huolimatta mielestäni ehdottomasti Alkon Espanja-hyllyn parhaimpia ostoksia edelleen ja tarjoaa mielenkiintoisen, maalaisemman vaihtoehdon esimerkiksi yhtä muhkeille mutta usein hienostuneemmille Châteauneuf-du-Papen tai Toscanan viineille.

Lyhyesti: Varsin roteva ja konsentroitunut Tempranillo, jolla on kuitenkin ilahduttavan ryhdikkäät raamit massiivisen suutuntuman vastapainona. Maukas, vivahteikas ja kypsytyskestävä loisto-ostos.

Arvio: Erinomainen – jos tuhteja ja tulisia viinejä kaivataan, on Ribera del Duero edelleen lempiviinialueitani maailmankartalla, ja Valpincian Reserva on ehdottomasti yksi parhaista tyylin edustajista siinä rajatussa valikoimassa, mitä Suomessa on tarjolla.

Hinnan (20,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Durius Tempranillo 2009

Durius Tempranillo 2009

• Valmistaja: The Haciendas Company, Hacienda Durius
• Tyyppi: Punaviini, Vino de la Tierra Castilla y León
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 9,96e (Helmikuu 2014, Alko)

Tällä haavaa arvioitava viini, Durius Tempranillo, on aikaisemminkin arvioitu blogissa – peräti puolitoista vuotta sitten, blogin järjestyksessään kolmantena arviona! Silloin (no itse asiassa jopa tätä aiemmin; kyseinen arvio on siis pöytälaatikkokirjoitus vielä aikaisemmin testatusta viinistä) viini onnistui vakuuttamaan kaikin puolin tyylipuhtaalla suorituksellaan ja siitä eteenpäiin olen ollut valmis julistamaan kyseisen pullotteen melkeinpä Alkon parhaimmaksi alle kympin punaviiniksi. Olikin siis jo korkea aika päästä testaamaan onko vanha mestari edelleen tikissä, vai onko taso päässyt putoamaan uusien vuosikertojen myötä.

Viini tulee tuhdeista Tempranilloista tunnetusta Castilla y Leónista – alueesta, jonka lippulaiva-alueina ovat muhkeita punaviinejä tuottavat Ribera del Duero ja Toro, sekä ryhdikkäitä valkoviinejä tuottava Rueda. Durius ei kuitenkaan edusta mitään tiettyä Castilla y Leónin aluetta, vaan on luokitukseltaan alempaa Vino de la Tierra -tasoa.

Duriusilla on melko tumma ja tiivis, vain kevyesti läpikuultava väri.

Tuoksusta löytyy pölyistä, paahteista maata, tummaa marjaa ja hedelmää, satulanahkaa, kypsähköä mansikkaa, espanjalaisviinien tallintausta ja hentoa tammen vaniljaa. Kokonaisuus on varsin houkutteleva ja moniulotteinen, mutta tammisista ja maalaisista aromeistaan huolimatta ensisijaisesti hedelmävetoinen.

Täyteläinen ja melko paahteinen maku tarjoilee kypsää tumma hedelmää, tuoretta viikunaa, kevyesti kehittyneen nahkaisia aromeja ja hillityn vaniljaista tammisuutta. Muhkeasta makumaailmasta huolimatta viini on raikkaalla hapokkuudellaan ja kevyehköllä tanniinisuudellaan varsin ryhdikäs ja jäntevä kokonaisuus; vaikka viini tuntuu olevan hieman kepeämmän tanniininen mitä edellinen vuosikerta muistikuvissani, on siinä silti varsin miellyttävästi potkua ja purutuntumaa.

Jälkimaku on runsaaseen keskimakuun nähden kevyehkö; kielellä pyörii kypsän luumuisia, kevyen viikunaisia, vaniljaisen tammisia ja kevyen tupakkaisia piirteitä. Viinistä jää kuitenkin varsin napakka, monikerroksinen ja kohtalaisen pitkä jälkivaikutelma.

Helpotuksekseni Durius Tempranillo pitää edelleen kutinsa – kokonaisuudessa ei ole hintaluokka huomioon otettuna moitteen sijaa. Aromeissa on modernin kypsän hedelmävetoisen makumaailman alta löydettävissä myös perinteisempää, rustiikkista espanjalaisuutta, ryhtiä löytyy ja rungossa riittää hyvin hauista varsin tuhteihinkin ruokaparituksiin! Onnistuu ilahduttavasti tarjoamaan paljon enemmän rahalle vastinetta mitä monet muut tässä hintaluokassa antavat sekä valaa uskoa siihen, että Espanjan viineistä voi löytyä varsin laadukkaita viinejä DO- ja DOCa-luokkien alapuoleltakin!

Suosittelen nauttimaan mielummin nuorena kuin kypsempänä, vaikka viini varmasti kyllä kestää muutamia vuosia kypsyttelyä. Tarjoa tunnin karahvittelun jälkeen tai vähintään kevyesti jäähdytettynä – näin tuhti viini pelkästään hyötyy hieman huoneenlämpöä viileämmästä tarjoilulämpötilasta.

Lyhyesti: Muhkea, harteikas ja vivahteikas Tempranillo, jossa yhtyvät moderni hedelmävetoisuus ja perinteinen maalaisuus hienosti ilman liiallista, kaikenpeittävää tammisuutta. Ehdottomasti parhaita kympin punaviinejä Alkossa, varauksettomat suositteluni!

Arvio: Erittäin hyvä – ehdottomasti varma valinta niin pääsiäislampaalle, kesän tuhdimmalle grillailusapuskalle kuin lämmikkeeksi syys- ja talvi-iltoihin. Durius on kaikin puolin tyylipuhdas muhkean pään Tempranillo ja meikäläisen silmissä kaikin puolin hittiviini.

Hinnan (9,96e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

T Toro 2011

T Toro 2011

• Valmistaja: Covitoro, Paul Boutinot
• Tyyppi: Punaviini, DO Toro
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Toro
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 7,79e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 8,39e (Helmikuu 2014, Alko)

Espanjan keskiosista, Portugalin itäpuolelta löytyvä Castilla y Leónin alue on tullut erityisen kuuluisaksi tuhteja ja muhkeita Tempranillo-punaviinejä tuottavaksi alueeksi. Alueen viinialueiden etunenässä tullee melko kuuluisaksi ponnistanut Ribera del Duero, jossa Tempranillo tunnetaan paremmin nimellä Tinto Fino, jota seuraa myös muhkeita, mutta usein astetta robustimpia viinejä tuottava Toron alue, jossa Tempranillo tunnetaan nimellä Tinta de Toro. Alkon valikoimissa Toron viinit ovat varsin aliedustettuja: vaihtoehtoja on peräti kaksi kappaletta, eikä kumpikaan edusta alueen parempaa päätä. Nyt testissä on valikoiman tarjonnasta se edullisempi, T Toro.

Viini on Torolaisen osuuskunta Covitoron brittiläiselle massiiviselle, viinejä ympäri maailmaa valmistavalle ja tuottavalle Boutinot-yhtymälle tuottama perustason punaviini. Viini on valmistettu Tempranillosta ja se on tammitettu espanjalaisittain yllättävän kevyesti: vain 20% viinistä on kypsytetty tammessa!

Väriltään viini on hyvin tumma, mutta myös joten kuten läpinäkyvän punainen.

Ensimmäiseksi tuoksussa tulee vastaan paljon alkoholia (mikä ei yllätä; viinillä on voltteja peräti 14,5%), minkä ohella on nuoren Tempranillon makeata mansikkaa ja paahteista maata. Kokonaisuus on tunkkaisenpuoleinen; liekö kyseessä viinin kevyt tammitus, joka ei kovinkaan selvästi ainakaan tule läpi tuoksussa?

Yleisvaikutelmaltaan T Toro on kypsänmakea mutta kohtalaisen hapokkuutensa avulla kuivahko. Maussa hallitsevat espanjalaiset, nuoren Tempranillon aromit: makeata mansikkaisuutta, kypsää luumuisuutta, kevyttä mustaherukkaa ja maamaisuutta. Yleisilmeeltään viini on alkoholinen, nuorekas, rotevahko ja pehmeän mutta melko tuntuvan tanniininen. Tammitynnyrikypsytys tuo aromimaailmaan kevyttä vaniljaisuutta.

Makeahko ja voimakkaanpuoleinen jälkimaku on erikoisen (jotenkin ehkä hieman käyneen oloisen)marjainen, vaniljainen, tuntuvan lämmin ja kevyen tunkkainen.

Kokonaisuutena T Toro ei oikein vakuuta – kypsä hedelmäisyys on tuntuvan makeata ja aromeiltaan hyvin mansikkavetoista. Lisäksi vaikka viinissä on hartiaa, on viini kuitenkin samalla sen verran ohut ilmaisussaan, että erittäin runsas alkoholi puskee läpi pahasti niin tuoksussa kuin maussa ja viinistä tulee paikoitellen jopa hieman viinainen olo. Myöskin hämmentää viinin kevyeksi jätetty tammitus (toisaalta myös ymmärrettävä keino pitää kustannukset alhaisina), sillä yleensä Tempranillo kestää varsin mainiosti tuhdimpaakin tammitusta uudella tammella – nyt kevyehkö tammi tuntuu vain tukkivan viinin hedelmää ja viini olisi todennäköisesti ollut raikkaampi esitys kokonaan tammettamattomana!

Toisaalta, viini on myös varsin edullinen esitys. Yleensä tähään hintaan saa höttöisen rakenteettomia ja herttaisen yhdentekeviä marjamehuja, kun taas T Torossa on kiistämättä rakennetta ja perinteistä espanjalaista aromikkuutta. Viini häviää selvästi jo euron pari hinnakkaammille espanjalaisille, mutta pesee lattiaa monilla muilla saman hintaluokan punaviineillä. Viini ei maksa paljoa, muttei se kovinkaan kummoista makuelämystäkään tarjoa – jos suus halvalla pitää päästä eivätkä kypsän mansikkaiset aromit ja tuntuva alkoholisuus haittaa, on T Toro varsin järkevä ostos. Sen sijaan yhtään laatutietoisempien kannattaa sijoittaa pari euroa enemmän ja ostaa hyvä kympin viini.

Lyhyesti: Hyvin nuorekas, makean mansikkainen ja kohtalaisen roteva peruspunaviini Torosta, joka kärsii epätasapainoisesta alkoholisuudesta. Melko köykäinen esitys, mutta hintaluokassaan ihan passelia kamaa.

Arvio: Keskinkertainen – ei aromeiltaan mitenkään erityisen miellyttävä esitys, toisin kuin monet muut Toron alueen viinit, muttei missään nimessä huonokaan. Tuhti budjettipunkku, jolle suosittelen kohtuullista viilennystä, jotta viinin melko hallitseva alkoholi pysyisi aisoissa.

Hinnan (8,39e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Calamar Verdejo 2011

Calamar Verdejo 2011

• Valmistaja: Diez Siglos de Verdejo
• Tyyppi: Valkoviini, DO Rueda
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Rueda
• Rypäleet: Verdejo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 9,71e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 9,96e (Tammikuu 2014, Alko)

Pääasiassa melko muhkeista punaviineistään tunnetussa Castilla y Leónissa sijaitseva Rueda on jännittävä poikkeus Espanjan viinikartalla: tämä Douro-joen (eli Duero-joen) varrelta löytyvä alue oli vuosisatoja tunnettu erityisesti raikkaista ja persoonallisista Verdejo-valkoviineistään (jotka eivät ole siis samoja kuin esimerkiksi Madeiran saarella tuotetut Verdelhot!) Viinikirvan hävitettyä monet alueen köynnöksistä 1800-1900-lukujen taitteessa, ruvettiin alueella panostamaan enemmän laatuun kuin määrään ja Rueda hävisi Espanjan viinikartalta geneerisenä bulkkiviinialueena. Vasta 1970-luvulla riojalaisen viinitalo Marqués de Riscalin panostettua alueella laadukkaisiin Verdejo-viineihin alkoi alueella kiinnostus laatuviineihin elpymään ja vuonna 1980 Rueda sai lopulta oman DO-appellaationsa, minkä mukaan alueen valkoviineissä on oltava aina vähintään 50% Verdejoa. Alkon perusvalikoimasta peräti alle kympin hintaan löytyvä Calamar Verdejo on 100% Verdejosta valmistettu.

Väriltään viini on tiiviin viherkeltainen.

Tuoksu on jännittävä sekoitus espanjalaisten valkoisten mehevää hedelmäisyyttä ja Sauvignon Blancin ominaisaromien kanssa flirttailevaa tuoksua. Lasista nousee jännittävä cocktail kypsää kriikunaa, tuoretta herukkaa, hunajaa, karviaisia, makeata trooppista hedelmäisyyttä, yrttisyyttä, omenankukkaa, hunajamelonia ja hentoa savuisuutta.

Maultaan viini on kuiva ja melko täyteläinen. Maku seuraa osittain tuoksun lupaamaa aromimaailmaa, mutta yleisilmettä hallitsee tuore omenaisuus, tuntuva yrttisyys ja kevyt, makeaan taittuva hunajaisuus. Viini on rakenteeltaan melko hapokas, mutta aivan sauvignonblancmaista, raikkaan rapsakkaa hapokkuutta viini ei ole onnistunut kehittämään – muuten viinissä on maunkin puolesta yllättävän paljon samaa. Yleisilmeeltään viini on aromaattinen ja mukavan persoonallinen, mutta viinin edullinen hinta näkyy kenties selvimmin sen helppoudessa – kokonaisuus on melko turvallinen ja helppo. Viini on silti hintaluokkansa edustajaksi mukavan rakenteikas ja erilainen.

Aromaattisessa jälkivaikutelmassa keskimaun yrttisyys väistyy sivuun johtaen viinin pitkään, hyvin hedelmäiseen, kevyen olkiseen ja aavistuksen lämmittävään jälkivaikutelmaan.

Tietynlaisesta helppoudestaan huolimatta Calamar Verdejo on varsin tasapainoinen, ryhdikäs ja luonteikas viini, mitä ei usein voi sanoa Alkon hintatason alle kympin valkoviineistä; viini onnistuu vakuuttamaan niin Ruedan kuin Verdejo-rypälelajikkeen puolesta ja kiinnostusta olisi hieman parempiinkin esityksiin. Nykyisellään viini on varsin näppärä yleisviini niin kala- ja kasvisruoille kuin seurusteluunkin, erityisesti jos yleensä herukkaiset, yrttiset ja kevyesti karviaiseen taittuvat Sauvignon Blancit sattuvat miellyttämään – viinistä löytyy yllättävän paljon samaa (vaikkakin sen verran paljon muutakin, ettei Calamaria erehdy ainakaan satapinnaisena SB:nä pitämään!) Varsin hauska ja ilmeikäs tuttavuus kohtuulliseen hintaan.

Lyhyesti: Helppo, mutta luonteikas ja kevyesti Sauvignon Blancia muistuttava espanjalaisvalkoviini, joka tarjoilee täyteläisellä mutta ryhdikkäällä otteella runsaasti trooppiseen taittuvaa hedelmäisyyttä ja voimakasta yrttisyyttä.

Arvio: Hyvä – tyylillisesti selvän moderni (tammeton ja hedelmävetoinen) espanjalainen, mutta varsin kelvollinen ja mielenkiintoinen sellainen! ¡Me gusta!

Hinnan (9,96e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Numanthia Termes 2008

Numanthia Termes 2008

• Valmistaja: Bodega Numanthia
• Tyyppi: Punaviini, DO Toro
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Toro
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 6,7e / 12 cl (Maaliskuu 2013, Viinitupa Koulu, Turku)
• Hinta nyt: 26,20e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: numanthia

Tiukan tanniinisen Labranche-Laffontin Madiranin jälkeen allekirjoittaneella oli pienimuotoinen ongelma edessään: toista lasillista varten piti keksiä joku vähemmän tanniininen viini, mutta joka ei tuntuisi liian kepeältä ja heppoiselta peräkkäin vertailtuna. Valinta lopulta kohdistui Espanjalaiseen Castilla y Leónin alueen Tempranilloon.

Valitsemani viini, Termes, on Toron viinialueella sijaitsevan viinitalo Numanthian perustason viini, joka valmistetaan keskimäärin n. 30-vuotiaiden Tinta de Toro (Tempranillo) -köynnösten rypäleistä. Viiniä kypsytetään peräti 16 kuukautta kerran käytetyissä barrique-tynnyreissä. Termesin lisäksi talo valmistaa ikivanhoista, 120-vuotiaiden köynnösten hedelmistä Termanthiaa, huippuviiniä perinteisessä Toron hengessä, sekä 70-100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä uuden maailman hengessä valmistettua, uusissa, pienissä tammitynnyreissä kypsytettyä Numanthiaa (tuleekohan joskus tästä viimeksimainitusta Termesin kaltainen perusversio nimikkeellä Nurmes? Hhhehehe.)

Espanjan keskustasta luoteeseen sijaitseva Castilla y León on tullut kuuluisaksi erityisesti muhkeista ja rotevista Tempranillo-viineistä, arvostettu DO Ribera del Dueron alue etunenässä. Portugalin rajan tuntumassa sijaitseva DO Toron alue on varsin samanhenkinen Ribera del Dueron kanssa, mutta on jäänyt hieman tunnetumman naapurinsa maineen jalkoihin.

Väriltään viini on paksu, mustanpuhuva ja läpinäkymätön; reunoilta väri taittuu tumman kirsikanpunaiseksi.

Tuoksu kohoaa melko voimakkaasti lasista tarjoillen hajuaistin ihasteltavaksi upean sekoituksen nahkaa, auringossa paahtunutta maata, luumuisuutta, kukkia, tupakanlehtiä, aavistuksen lantaa ja kepeätä maitosuklaista tammea. Alkoholi onnistuu kuitenkin kaiken tämän tykityksen alta puskemaan kevyesti aromimaailman lävitse.

Viinin maku on massiivinen; ainakaan ei ole pelkoa siitä, että viini tuntuisi vaatimattomalta Madiranin jälkeen! Isokokoinen, hyvin täyteläinen ja hennon hedelmähilloinen maku tykittää jämäkällä otteella tummaa hedelmää, kypsää kirsikkaa, tummaa kahvia, tupakanpuruja ja voimakkaita, pölyisiä tanniineja. Taustalta rupeaa nousemaan makeata, suklaista tammea, paahteista maata, viikunaa ja hentoa, orvokkista kukkeutta. Tuhtiin ja raskasliikkeiseen kokonaisuuteen nähden viinin hapokkuus on hieman vaisuhkoa, mutta kuitenkin riittävää varsin tuntuvien tanniinien ottaessa suurimman roolin viinin ryhdikkyydessä.

Suureen makuun nähden viinin jälkimaku on melko kevyt ja vaatimattoman oloinen, mutta varsin pitkä ja miellyttävän vivahteikas; kokonaisuutta hallitsevat viikunaiset, suklaisen tammiset ja kevyen maamaiset elementit kuivan puisen mausteisuuden ja tanniinisen bitterisyyden tuodessa pehmeähköön jälkivaikutelmaan hieman luonnetta ja karheutta.

Termes onnistui hienosti jatkamaan siitä, mihin Labranche-Laffontin Madiran jäi, vaikkakaan en onnistunut valitsemaan hirveästi vähemmän tanniinista viiniä listalta (toinen vaihtoehto olisi sitten ollut Barolo, jonka ystäväni päätti kuitenkin testata – ei helpompi vaihtoehto tanniinien puolesta sekään!) Yleisesti Termes on todella mainio, iso ja paikoitellen jopa massiivinenkin esitys – toisin sanoen juuri sellainen, jota laadukkaalta Castilla y Leónin viiniltä odotan! Jos tämä viini on talon perustason esitys, nousee kiinnostus talon lippulaivaviiniä, Termanthiaa, kohtaan huomattavasti (todennäköisesti makuuni täysin liiallisesti tammitettua nimikkoviini Numanthiaa kohtaan taas ei niinkään.)

Termes on todella mainio, kuumemman alueen kypsempi (jopa kevyesti hilloisampi) roteva Tempranillo, jota voi huoletta kypsytellä reilut kymmenen vuotta vuosikerrasta, mutta todennäköisesti viini ei siitä kuitenkaan hirveästi hyödy – tyyliltään Termes vaikuttaa olevan eniten nuorena nautittava, tuhti ja melko hedelmävetoinen esitys. Vähän kuin ottaisi perinteisen fruit bomb -jenkkiviinin, mutta vaihtaisi aromit espanjalaiseen ja virittäisi hieman ryhtiä parempaan suuntaan. Kunnon kesän grillisapuskalle mainio kumppani!

Lyhyesti: Kypsänmuhkea, aromikas, konsentroitunut ja roteva Tempranillo, joka on nyt varsin mainiossa iskussa. Viinin voi huoletta jättää myös kaappiin kypsymään, mutta viini kuitenkin vaikuttaa olevan parhaimmillaan juuri nyt – sopivan (muttei liian) nuorena.

Arvio: Erinomainen – kaikin puolin varsin mainio perustason väkivalta-Tempranillo, jota siemailee ihan ilokseen – jos sattuu pitämään voimakkaammista, tuhdimmanpuoleisista ja melko kypsistä viineistä. Ja pakko myöntää, kyllä minusta nämä mehevämmät ja paahtuneemmat, jopa hilloiseen asti taittuvat aromit sopivat paremmin kunnon paahteiseen Tempranilloon kuin ylikypsään Cabernet Sauvignoniin tai Syrahiin!

Hinnan (6,70e) ja laadun suhde: Viinitupa Koulussa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!
Hinnan (26,20e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Tinar de Mirat 2004

Tinar de Mirat 2004

• Valmistaja: Bodegas Valdeviñas
• Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero Crianza
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 19,87e (Marraskuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa; hinta 14,19e poistuessaan)

Loppuvuoden Ribera-putki se vain jatkuu! Nyt on vuorossa Alkoon 2000 pullon kertaostoksena pamahtanut Tinar de Mirat, reilun 8 vuoden ikäinen Crianza yhdeltä Espanjan lempiviinialueistani, Ribera del Duerosta. Hassua kyllä, Alkon sivut puhuvat 14 kuukauden tammitynnyrikypsytyksestä, kun taas viinitalon kotisivuilla Tinar Reservasta mainitaan tuon verran ja Tinar de Mirat viettäisi "vain" 12 kuukautta tammessa. Joka tapauksessa, mielenkiintoista on se, miksi tuottaja luokittelee viininsä Crianzaksi, kun viini helposti kelpaisi Reserva-tasoiseksikin (vähintään 3 vuotta kypsytystä, josta vähintään vuosi tammessa)?

Väriltään viini on rusehtavan tiilinpunainen ja meko läpinäkymätön. Muhevassa tuoksussa kohdataan hapankirsikkaa, tummaa suklaata, nahkakantista vanhaa kirjaa ja villasukkaa – kaikkia positiivisessa mielessä. Tuoksu on viiksekkään röyhkeä, aivan kuin se yrittäisi tahallaan ärsyttää ja haastaa riitaa.

Suussa viini on roteva ja rakenteikas, suutuntumaltaan melko täyteläinen ja eloisan hapokas. Aromipuolelta löytyy kitkerää, tummaa suklaata, nahkaa, maata ja kevyttä luumuisuutta; viini on miellyttävästi kehittynyt ja kerroksittainen maku kehittyy upeasti kielellä. Tanniinit ovat pölyisiä ja melko runsaita, mutteivät enää kovinkaan voimakkaita tai päällekäyviä, vaan enemmän suutuntumaa tukevia ja runsastavia. Viini ei ole voimakkuudestaan ja rotevuudestaan huolimatta kovinkaan ronski, vaan miellyttävän elegantti ja tasapainoinen; tietyllä tavalla jopa hillitty, paljastaen vain vilauksia siitä tuhdimmasta viinistä, joka lymyilee taustalla.

Viipyilevä, pitkä ja jatkuvasti kehittyvä jälkimaku jättää kielelle nahkaa, kaakaopapuja, viikunaa ja pölyistä maamaisuutta.

Tinar de Mirat on yleensä kovin kypsänmehevistä viineistä tunnetun Ribera del Dueron viiniksi varsin kuiva eikä läheskään niin uuttunut ja täyteläinen kuin alueen suurimmat viinit usein voivat olla. Lisäksi vanhoista tynnyreistä johtuen viinin tammisuus on miellyttävän hillittyä ja tuo uuttuneen, makean vaniljaisuuden ja suklaapirtelöisyyden sijaan kokonaisuuteen sopivan kevyellä otteella kokonaisuuteen sointuvia, kuivan bitterisiä tumman suklaan ja kaakaopavun aromeita. Viinin suutuntuma ja keskimaku antavat tilaa hengittää; kokonaisuus jättää hienosti tilaa hieman kevyemmillekin ruoille pitäen samalla napakan rungon pystyssä.

Lyhyesti: Tummanpuhuva, kuiva ja varsin hyvärunkoinen Ribera del Duero, jossa on sekä paljon kehityspotentiaalia että nautittavaa jo nyt. Aromikas ja harmoninen kokonaisuus, jota ei olla monien espanjalaisten punaviinien tapaan onnistuttu tammittamaan tukkoon. Potkii kuin hevonen, svengaa kuin hirvi.

Arvio: Erinomainen – hieno, sopivasti kehittynyt, rakenteikas ja monisyisen vivahteikas Ribera; kiinnostukseni on ainakin alustavasti herätetty talon Reserva- ja Gran Reserva -tasoisiin tuotteisiin!

Hinnan (20,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmista.

Aalto 2007

Aalto 2007

• Valmistaja: Bodegas Aalto
• Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 39,00e (Lokakuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 39,60e (Tammikuu 2014, Alko)

Muualla maailmassa espanjalainen Aalto on niittänyt mainetta laadullaan, mutta Suomessa viini on tunnettu lähinnä siitä, että viinin nimen esikuvana on maankuulu arkkitehtimme, Alvar Aalto. Tämä viini tulee juuri tällaisista rotevista viineistä tunnetulta Ribera del Dueron alueelta, joten se siis jatkaa blogini hyvin alkanutta Ribera del Duero -syksyäni.

Väriltään viini on hyvin tummanpunainen, lähes läpinäkymättömän mustanpuhuva, ja reunoilta hieman kevyemmän viininpunainen.

Tuoksu on suorastaan varsinainen Espanjan aromien pommi. Lasista nousee lähes aggressiivisella voimalla tummia hedelmiä, erityisesti luumua, maata, lakritsaa, tammea vaniljaisen suklaisena aromina sekä rustiikkista likaa. Ai jummi. Kaikkea on kyllä todella paljon, mutta niin mahtavasti keskenään balanssissa, että viiniä vain nuuskii omaksi ilokseen ilman sen kummempaa halua siirtyä maistelemaan viiniä.

Kuivahko maku on syvä ja sanalla sanoen robusti. Paksu ja pehmeän tasainen yleisilme on tumman aromikas, tuoreen luumuinen, tumman kirsikkainen, hyvin monisyisen yrttimausteinen, savuinen, sateisen metsäinen, etäisen tupakkainen ja kevyen vaniljaisen tamminen. Viini on hyvin tiukan tanniininen, mikä antaa varsin riittoisan, jopa rujon karhean rungon massiiviseen keskimakuun nähden varsin riittoisan ja napakan hapokkuuden kanssa. Lisäksi tämä tuhti hapokkuus tuo viinille intensiivisyyttä, mikä vain edelleen korostaa varsin lihaksikasta ja voimakasta runkoa. Tuhdista hapokkuudesta huolimatta viini on melko raskaan oloinen esitys. Tuoksun tapaan kaikkea on todella paljon, mutta balanssi on silti upeasti kunnossa. Viini on tehty tietyllä tapaa enemmän uuden maailman tyyliin, eli kaikkea tuntuu olevan omaan makuuni nähden jopa liiaksi asti; silti viinin runko ja balanssi sen sijaan osoittavat että pohjimmiltaan kyseessä on vanhan maailman viini henkeen ja vereen.

Kuiva jälkimaku on pitkä ja roteva, bitterisen mausteinen ja tanniininen, lyijykynäisen puinen, kevyen savuinen ja tumman marjainen. Jälkivaikutelma on massiivinen ja maukas, mutta lähes hengästyttävän tuhti ja intensiivinen.

Aalto huokuu enemmän hedelmävetoista, reilusti uuttunutta ja modernia Riberaa, mutta viini ei ole silti mikään hillopommi vailla rakennetta – kokonaisuudesta löytyy myös paljon perinteille kumartavaa aromimaailmaa ja tiukkaa, jopa turhankin nuorekasta rakennetta. Viiden vuoden iässä viini on edelleen sen verran tiukka esitys, että se tuntuu kaipaavan lisää vuosia ylleen karistaakseen turhat vauva-ajan läskit yltään; kokonaisuus ei ole millään lailla arvokas tai elegantti, vaan suorastaan röyhkeä ja väkivaltainen. Pelkästään tämä perus-Aalto on sen verran ronski esitys, että sitä on melko turha suunnitella korkkaavansa vielä tässä iässä; viinillä on moderninpuoleiseksi esitykseksi sen verran tuhti rakenne, että voisin povata sille helposti useamman vuosikymmenen kypsytyskestävyyttä.

Koska viinillä on Suomen kamaralla melko kovanpuoleinen hinta, suosittelen odottamaan sen kanssa n. 10-15 vuotta vuosikerrasta, jos haluaa saada rahalleen oikeasti vastinetta. Sen sijaan jos viinin haluaa korkata mahdollisimman pian, suosittelen selailemaan Internetin viinikauppoja; esimerkiksi decántalosta viinin saa tilattua naurettavan edullisesti, eli n. puoleen hintaan, jolloin ajatus sen korkkaamisesta ei tunnu läheskään niin huonolta idealta. Suosittelen tällaisessa tapauksessa antamaan sitten viinille useita tunteja aikaa hengitellä rauhassa. Ruokaa näin tuhdille viinille on vaikeata keksiä, mutta voimakasmakuinen riista voisi tarjota riittävästi vastapainoa viinille.

Lyhyesti: Todella suuri, suorastaan massiivinen, ja silti varsin tasapainoinen Ribera del Duero, jonka voimakas runko suorastaan kerjää kypsyttämään. Nykyisellään aivan liian nuori, mutta pitkällä kärsivällisyydellä varmasti ostajansa palkitseva moderni espanjalainen.

Arvio: Erinomainen – nykykunnossa jopa liiallisen massiivinen esitys, mutta silti viinin upea rakenne, monisyinen aromikkuus ja lupaava kypsytyspotentiaali ovat ilmiselviä. Varmasti todella upea Tempranillo, kunhan vain jaksaa antaa viinin lihasten surkastua ja sen kerätä vanhuuden mukanaan tuomaa arvokkuutta.

Hinnan (39,60e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.