Viña Tondonia Rosado Gran Reserva 2008

R. López de Heredia Viña Tondonia Rosado Gran Reserva 2008

• Valmistaja: R. López de Heredia
• Tyyppi: Roséeviini, DOCa Rioja Gran Reserva
• Maa: Espanja
• Alue: Rioja, Rioja Alta
• Rypäleet: Grenache (60%), Tempranillo (30%), Macabeo (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 27,26€ (Marraskuu 2018, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

R. López de Heredia on tuottaja, josta kirjoitan aina mielelläni. Tämä kiistämättä Riojan klassisin tuottaja on ollut toiminnassa jo vuodesta 1877 ja talon viinit tehdään edelleen samalla reseptillä kuin 100 vuotta sitten. Jos tämä viinitalo on jostain syystä sinulle tuntematon, mutta kiinnostaisi tietää tarkemmin mistä on kyse, suosittelen lukemaan aluksi kattavamman version talon menneisyydestä tästä Viña Tondonia Reservan arvostelusta. Pistän kuitenkin tähän myös hätähousuille sopivan tiivistelmän aiheesta:

Vuonna 1877 Don Rafael López de Heredian perustama, omaa nimeään kantava viinitalo on edelleen toiminnassa olevista Riojan viinitaloista vanhimpia. Toisin kuin monet muut historialliset viinitalot, Heredialla ei olla seurattu aikaa vaan talon viinit valmistetaan samalla tavoin kuin yli vuosisata sitten: viinit käytetään rypäleiden omilla luonnonhiivoilla valtavissa (jopa 64,000-litraisissa) tammisammioissa, minkä jälkeen viinit siirretään kypsymään vanhoihin tammitynnyreihin nykyaikaisen viininvalmistuksen näkökulmasta katsoen käsittämättömän pitkäksi aikaa. Useiden vuosien kypsyttelyn jälkeen viinit pullotetaan ilman sen kummempia käsittelyjä. Tietyssä mielessä Heredian viinejä voidaan pitää natural-viinityylin edelläkävijöinä; siinä missä monet natuviinien tuottajat haikailevat paluuta vanhaan, rehelliseen ja käsittelemättömään viininvalmistukseen, ei R. López de Heredialla tällaista asennetta viininvalmistukseen missään vaiheessa edes hylätty.

Siinä missä nykyisin roséeviinit tehdään yleensä raikkaiksi, kepeiksi ja mahdollisimman nuorena – tyypillisesti noin vuoden sisällä julkaisusta – juotaviksi, edustaa Heredian Rosado tuon genren täydellistä vastakohtaa. Vaikka virallisesti Heredian Rosado on roséeviini, on se todellisuudessa ns. clarete, mikä on perinteisempi espanjalainen viinityyli, joka puolestaan on saanut alkunsa perinteisistä Bordeaux'n clairet-viineistä. Siinä missä moderni roséeviini valmistetaan yleensä maseroimalla punaisten rypäleiden kuoria rypälemehussa muutamasta tunnista noin vuorokauteen, joko ennen käymistä tai juuri käymisen alkuvaiheilla, valmistetaan perinteinen clarete murskaamalla sekaisin niin punaisia kuin valkoisia rypälelajikkeita ja antamalla niiden maseroitua kuorineen käyvässä rypälemehussa useamman päivän ajan. Mitä enemmän valkoisia rypälelajikkeita seasta löytyy, sitä pidempään kuoria voi maseroida ilman, että viinistä tulee varsinaisesti punaviiniä.

Monet perinteiset claretet on tyypillisesti kypsytetty tammitynnyreissä – mikä on melko harvinainen proseduuri tavan roséeviineissä – mutta Heredia ääritraditionalistina on vienyt tämänkin prosessin aivan omalle tasolleen. Riojan viinilainsäädännön mukaan Gran Reserva -merkittyä roséeviiniä tulee kypsyttää vähintään 4 vuotta ennen myyntiinlaskua, ja tästä vähintään 6 kk on kypsytettävä tammitynnyreissä. Heredian Rosado sen sijaan kypsyy pelkästään tammitynnyreissä 4 vuoden ajan, minkä jälkeen viini pullotetaan ja siirretään kypsymään 6 vuodeksi pullokellariin. Heredia Rosado julkaistaan tyypillisesti vasta 10 vuoden iässä.

R. López de Heredian tuotannon selkäranka on Reserva-tasoiset viinit, ja niistä ylivoimaisesti merkittävin on Viña Tondonia Reserva. Gran Reserva -tason viinejä tuotetaan vain huippuvuosina – esimerkiksi Rosadon vuosikertoja 2001–2007 ei tuotettu lainkaan, eli Rosadoa 2008 edeltävä rosée oli vuosikertaa 2000. Siinä missä Tondonia Reservaa tuotetaan vuosittain noin 200,000 pulloa, tuotetaan kaikkia Gran Reserva -viinejä enimmillään noin 50,000 pulloa, jos niitä ylipäänsä tuotetaan. Gran Reserva Rosadon vuosituotantomäärät riippuvat merkittävästi siitä, kuinka hyvin vuosikerta taittuu roséeviinin tuotantoon, vaihdellen noin 5,000 ja 15,000 pullon välillä. Viinitalo ei valmista lainkaan muita roséeviinejä, eli jos vuosikerta ei ole riittävän laadukas roséeviinin tuotantoon, käytetään rypäleet Viña Tondonia -puna- ja -valkoviinien valmistukseen. Pienistä tuotantomääristään johtuen Tondonia Rosado Gran Reserva on äärimmäisen haluttua ja harvinaista tavaraa. Tästä johtuen meikäläiselle tuli suurena (positiivisena) yllätyksenä, että Alkosta sai tätä nykyisin varsin haluttavaksi muuttunutta viiniä – joskin vain noin muutaman tunnin ajan, sillä vain muutaman kymmenen pullon kokoinen erä myytiin hetkessä loppuun.

Tyypillisesti Tondonia Rosado Gran Reserva on lähinnä punaisista rypäleistä valmistettu, joskin sekoituksessa on yleensä pieni määrä Viuraa (eli Macabeoa) keventämässä kokonaisuutta ja tuomassa raikkautta. Tyypillisestä Heredian Tempranillo-vetoisuudesta poiketen talon roséeviinissä pääosaa näyttelee Garnacha (eli Grenache) ja Tempranillo tuo enemmän rakennetta kuin karaktääriä. Rypäleet murskataan ja käytetään kaikki yhdessä, eli lajikkeita ei viiniytetä erikseen. Viinin annetaan maseroitua kuorten kanssa muutaman päivän ajan, minkä jälkeen viinin annetaan käydä kuivaksi ilman kuoria. Tämän jälkeen viinin annetaan kypsyä vanhoissa amerikkalaisissa tammitynnyreissä noin 4 vuoden ajan ja lopuksi viini pullotetaan suodattamattomana ja kirkastamattomana. Vuosikertaa 2008 valmistettiin yhteensä vajaa 14,000 pulloa ja siitä löytyy 12,5% alkoholia ja 6 g/l happoja.

Viinillä on hohtavan kirkas, keskisyvä ja hieman kehittynyt oranssinpunainen väri, joka tuo mieleen Aperolin.

Tuoksu on aluksi hieman vaisu, mutta hengitellessään viini alkaa avautumaan nätisti, tuoden esille moniulotteisia ja hieman kehittyneitä piirteitä, kuten nahistuneita tummia kirsikoita, hieman metsämansikkaa, maltillista kookosta, oksidatiivisesta kypsytyksestä kieliviä hillityn karamellisia piirteitä, hentoja puisevia sävyjä, aavistuksen verran ruusunmarjakeittoa ja häivähdys kuivakkaa maamaista mausteisuutta. Ero nuorekkaan hedelmäisiin roséeviineihin ei voisi olla suurempi.

Suussa viini on melko täyteläinen, mutta samalla hämmästyttävän freesi, eloisa ja ryhdikäs. Kuivassa ja vaikuttavan moniulotteisessa makumaailmassa tuntuu hapankirsikkaa ja kypsää karpaloa, Grenachelle tyypillistä metsämansikkaa, hieman kehittyneitä karamellisia piirteitä, maltillista vaniljakreemiä, hentoa kookosta ja ujolla otteella kirpeämpää sitrushedelmäisyyttä. Vaikka viinillä on hieman öljyinen tekstuuri suussa, tekee sen hämmentävän intensiivinen hapokkuus kokonaisuudesta vaikuttavan raikkaan ja rakenteikkaan.

Suuhun jää viinistä erittäin pitkäkestoinen, runsas ja kompleksinen jälkivaikutelma. Ujosti makeaan taittuvassa jälkimaussa häilyy nahistuneita punaisia kirsikoita, karamelliomenaa, hieman kirpeää karpaloa, hillittyä kookoksisuutta, hentoa metsämansikkaa, ujoa toffeeta ja aavistus suolaista mineraalia. Kuorikontaktistaan huolimatta varsinaista tanniinien otetta viinissä ei tunnu.

Huh heijaa mikä esitys tämä onkaan roséeksi! Ensimmäisen kerran maistoin tätä Tondonian roséeta hyvin pian sen myyntiinlaskun jälkeen ja kokonaisuus jäi yllättävän vaisuksi. Sen sijaan toisella yrittämällään kesäkuussa 2019 tämä viini onnistui tarjoamaan juuri sitä, mitä Heredian tasoiselta talolta voi odottaa, ja enemmänkin. En tiedä, kärsikö ensimmäinen pullo ns. bottle shockista, oliko se vain vaisussa vaiheessa, oliko siinä pieni korkkivika, eikö se ollut saanut hengitellä tarpeeksi, vai mistä kiikasti, mutta tämä toinen viini sai ainakin hengitellä aluksi rauhassa tunnin pari ja sen myötä kyllä myöskin tykitteli menemään täyslaidallisen verran.

Vaikka tämä rosée onkin valmistettu pääasiassa punaisista rypäleistä, on sen tyyli kaikessa sitruksisessa raikkaudessaan ja ujosti kookokseen ja oksidatiiviseen karamellisuuteen taittuvassa aromimaailmassaan lähempänä Heredian uniikkeja valkoviinejä. Kokonaisuutena tämä on yksinkertaisesti hämmästyttävän moniulotteinen, vaikuttavan intensiivinen ja valloittavan raikas roséeviini, jolle on vaikeaa ellei mahdotonta löytää samantasoista haastajaa. Vaikka viinissä on näin reilun 10 vuoden iässä jo hieman kehittyneitä piirteitä, on siinä vielä valtavasti kehittymispotentiaalia. Todennäköisesti viini tulee jatkamaan ylämäkeään vielä ainakin toisen vuosikymmenen ajan. Roséeviiniksi Tondonia Rosado saattaa vajaan kolmen kympin hinnallaan olla verrattaen tyyris, mutta kun ottaa huomioon viinin laadun ja sen, miten valkoiset ja punaiset Tondonia Gran Reservat tyypillisesti pyörivät 50-100€ hintahaarukassa, on tämä kyllä tasoonsa nähden aivan käsittämättömän edullinen tapaus.

Lyhyesti: Uskomattoman moniulotteinen, harmoninen ja kaikin puolin ainutlaatuinen roséeviini, joka toisaalta taittuu jo hieman kehittyneeseen tyyliin, mutta samalla lupailee vielä vuosia lisää kypsytyskestävyyttä.

Arvio: Täydellinen – maailmassa, jossa valtaosa roséeviineistä on enemmän tai vähemmän toistensa kopioita, on tällaisen esimerkin sadan vuoden takaisesta viinityylistä vaikea olla nousematta edukseen, jos ymmärtää arvostaa viineissä luonnetta, syvyyttä ja harmoniaa. On vaikea keksiä tätä laadukkaampaa ja mielenkiintoisempaa roséeviiniä.

Hinnan (27,26€) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.

Terroir al Límit Cartoixà 2016

Terroir al Límit Cartoixà 2016

• Valmistaja: Terroir al Límit Soc. Lda.
• Tyyppi: Oranssi viini, DOQ Priorat
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Priorat
• Rypäleet: Xarel-lo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ? (Joulukuu 2017)

kuva: tannico.com

Barcelonan länsipuolella sijaitseva karu Priorat on Riojan ohella yksi Espanjan kahdesta korkeimman laatuluokituksen (DOCa/DOQ) viinialueesta. Alue on tullut tunnetuksi ensisijaisesti vaikuttavista, konsentroituneista ja rakennevetoisista punaviineistään, mutta loppupeleissä melko harva alueen punaviini on onnistunut suuresti vakuuttamaan meikäläistä; monesti viineissä alkoholin taso on matalimmillaankin 14,5% tuntumassa, kuumien säiden vuoksi hedelmä taittuu usein liian makeaan ja hapotkin saattavat jäädä niissä turhankin mataliksi. Kun tähän vielä yhdistetään monien tuottajien innokkuus liioitteluun tammen käytön kanssa, on käsissä usein möhkälemäisen suuri ja tasapainoton mörssäriviini, joka on liian heviä sellaisenaan ja jota on varsin vaikea koettaa naittaa mitenkään järkevästi minkään ruoan kylkeen.

Tästä syystä Prioratin hyvin harvinaiset valkoiset viinit ovat yhä enenevissä määrin onnistuneet kiinnittämään huomioni. Tokkiinsa jotkut tuottajat tekevät valkoviininsä samaan henkeen kuin punaisensa – turhan tammisina ja raskastekoisina – mutta toiset tuottajat ovat ymmärtäneet, että valkoviinien ytimessä on oltava ensisijaisesti raikkaus, ei vaikuttavuus.

Vuonna 2001 toimintansa aloittanut Terroir al Límit on varsin poikkeuksellinen toimija Prioratissa. Talon syntytarinan takana ovat saksalainen Dominik Huber ja huipputasoisista viineistään tunnettu eteläafrikkalainen Eben Sadie. He aloittivat toimintansa työskennellessään Prioratissa viinitalo Mas Martinetilla ostaen toimintansa ohella omia rypäleitään ja valmistaen siitä omaa viiniään pienessä vuokrakellarissa. Vuonna 2003 Terroir al Límitin toiminta ryhtyi vakiintumaan, kun Huber ja Sadie saivat hommattua oman viinikellarin ja kasvatettua sen myötä tuotantoaan. Samoihin aikoihin talon tyyli alkoi siirtyä pienissä tammitynnyreissä kypsytetyistä, uutetuista punaviineistä kohti hienovaraisempaa, enemmän Burgundin suuntaan kumartavaa tyyliä. Kuitenkin vuodesta 2007 eteenpäin Sadien rooli viinitalolla ryhtyi kutistumaan johtuen hänen omista, yhä enemmän aikaa vievistä viiniprojekteistaan Etelä-Afrikassa ja lopulta vuonna 2011 Sadie päätti täysipäiväisesti keskittyä omiin projekteihinsa jättäen Huberin pyörittämään Terroir al Límitiä yksin.

Terroir al Límitistä on hyvin lyhyessä ajassa tullut yksi Prioratin outolinnuista: hiljattain perustettu, saksalaisen luotsaama viinitalo, joka tuottaa muskulaarisista ja raskastekoisista punaviineistä tunnetulla alueella hienovaraisia ja terroir-orientoituneita viinejä niin punaisista kuin valkoisista rypäleistä.

Nyt arvosteluvuoroon päässyt Cartoixà on melko poikkeuksellinen viini vielä Terroir al Límitin linjastossa: viini on valmistettu luonnonmukaisesti viljellyn, vähintään 60-vuotiaan viinitarhan rankaamattomista Xarel•lo-rypäleistä, joiden on annettu maseroitua kuorten kanssa 10 päivän ajan. Käyminen on tapahtunut spontaanisti villihiivoilla terästankissa, jossa viinin on annettu myös kypsyä sakkojen kanssa. Mistään merkittävän suuren tuotannon massatuotteesta ei ole kyse, sillä vuosikertaa 2016 on valmistettu yhteensä 668 pulloa. Prioratille epätyypillisesti alkoholipitoisuus on pysynyt maltillisessa 13% tuntumassa.

Väriltään viini on kevyesti pronssiseen taittuvan oranssinen.

Tuoksu tuntuu yleisilmeeltään villiltä, vahamaiselta ja hennosti oksidatiiviselta. Erittäin moniulotteisesta aromimaailmasta löytyy kasaankeitettyä lihalientä ja savuisuutta, hieman murjottua omenaa, kevyen nahkaisia sävyjä, maltillista mausteista fenolisuutta ja häivähdys Rieslingin suuntaan vihjaavaa petrolisuutta.

Suussa viini on tuoksun tavoin villi ja mukavan funky. Suutuntuma on täyteläinen ja myös hieman öljyinen, mutta samalla varsin tiivisluontoinen ja rakenteikas. Konsentroituneesta makumaailmasta erottuu murjottua omenaa, hieman kirpeämpää viheromenaa, kevyttä kivistä mineraalisuutta, hillittyjä karamellisoidun appelsiininkuoren piirteitä, hentoa pähkinäistä mantelisuutta ja aavistus kypsää aprikoosia. Kokonaisuus pysyy upeasti kasassa, kiitos melko runsaan hapokkuuden, joskin mukana on myös aavistus tanniinien tuomaa grippiä.

Viinin kuivakka, konsentroitunut jälkivaikutelma on hyvin voimakas ja pitkäkestoinen. Intensiivinen ja kohtalaisen mineraalinen jälkimaku jättää kielelle kypsien persikoiden ja aprikoosien luotsaamaa hedelmäisyyttä, kevyttä paahdettujen pähkinöiden ja manteleiden sävyä, hillittyä kivistä mineraalia ja hentoa uuniomenaa.

Vaikka oranssit viinit voivat usein olla olemukseltaan varsin vaikuttavia, moniulotteisia ja konsentroituneita, mutta harvoin myös näin raikkaita ja mineraalisia samanaikaisesti. Tässä viinissä yksinkertaisesti tapahtuu käsittämättömän paljon yhtä aikaa, hyvin monella eri tasolla. Viinin hahmottaminen tuntuu vaativan sekä aikaa että useita hörppyjä, lasillisiakin. Myönnettävä on, että vaikken ole mikään maailman suurin Xarel-lon fani, tämä viini meni tästä huolimatta heittämällä yhdeksi parhaista maistamistani oransseista viineistä. Kenties tämä kuplattomiin valkoviineihin yleensä vähän köykäisesti sopiva lajike saa kaivattua karaktääriä kuorikontaktista?

Vaikka viini tuntuu olevan ujosti oksidatiivisuuteen kallellaan, viinistä ei huou mitenkään merkittävästi kehittynyt tunnelma. Päin vastoin, viini tuntuu olevan vielä varsin nuorekas ja pirteä yleisolemukseltaan ja kokonaisuuden hento oksidatiivinen sävy tuntuu olevan enemmän tyyliseikka – hieman samaan tapaan kuin esimerkiksi klassisissa Riojan valkoviineissä. Onkin hyvin mahdollista, että viinin aavistuksen oksidatiivinen tyyli suojaa sitä tehokkaasti myöhemmältä oksidaatiolta pullossa.

Lyhyesti: Äärimmäisen vaikuttava, konsentroitunut ja mineraalinen Prioratin oranssi viini, jossa yhdistyy alueelle tyypillinen voimakkuus ja intensiteetti poikkeuksellisen raikkaaseen, eloisaan ja mineraaliseen ilmaisuun. Terroir al Límit se jaksaa kerta toisensa jälkeen vakuuttaa.

Arvio: Täydellinen – viinin ainoa huono puoli taitaa olla sen suorastaan homeopaattisen pieni tuotantomäärä. Haluaisin täyttää kellarini tällä tavaralla, mutta tuntuu olevan mahdotonta saada edes yhtä pulloa käpäliinsä.

R. López de Heredia Viña Cubillo 2007

R. López de Heredia Viña Cubillo 2007

• Valmistaja: R. López de Heredia
• Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja
• Maa: Espanja
• Alue: Rioja, Rioja Alta
• Rypäleet: Tempranillo (70%), Grenache (20%), Carignan + Graciano (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,30e (Toukokuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: r. lópez de heredia

Riojan vanhan koulukunnan äärimmäistä päätä edustavan R. López de Heredian viinit saavat meikäläiseltä täällä blogin puolella aina varauksetonta hehkutusta. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että talon viinit ovat a) tyyliltään erittäin vanhanaikaisia ja ainutlaatuisia, edustaen sellaista viinityyliä, jota tehtiin n. 100 vuotta sitten; b) helvetin hyviä.

Ne, joita kiinnostaa perehtyä talon historiaan hieman enemmän, suosittelen lukemaan tähän väliin arvioni talon arvostetusta Viña Tondonia Reservasta, jossa perehdyn tuottajan taustoihin hieman enemmän. Muuten voin tässä referoida lyhyesti Heredian historiaa, että päästään kartalle siitä, mistä talon viineissä on kyse.

Vuonna 1877 Don Rafael López de Heredian perustama, omaa nimeään kantava viinitalo on edelleen toiminnassa olevista Riojan viinitaloista vanhimpia. Toisin kuin monet muut historialliset viinitalot, Heredialla ei olla seurattu aikaa vaan talon viinit valmistetaan samalla tavoin kuin yli vuosisata sitten: viinit käytetään rypäleiden omilla luonnonhiivoilla valtavissa tammisammioissa, minkä jälkeen viinit siirretään kypsymään vanhoihin tammitynnyreihin nykyaikaisen viininvalmistuksen näkökulmasta katsoen käsittämättömän pitkäksi aikaa. Useiden vuosien kypsyttelyn jälkeen viinit pullotetaan ilman sen kummempia käsittelyjä. Tietyssä mielessä Heredian viinejä voidaan pitää natural-viinityylin edelläkävijöinä; siinä missä monet natuviinien tuottajat haikailevat paluuta vanhaan, rehelliseen ja käsittelemättömään viininvalmistukseen, ei R. López de Heredialla tällaista asennetta viininvalmistukseen ikinä hylätty.

Jotain osviittaa talon käsittämättömistä kypsyttelyajoista antaa se, että Riojan alueella Gran Reserva -tasoiset viinit ovat niitä, joita laki edellyttää kypsytettävän kaikkein pisimpään. Laki edellyttää, että Gran Reserva -tasoisia viinejä on kypsytettävä vähintään 60 kk, joista vähintään 24 kk on viinin kypsyttävä tammitynnyreissä. Nyt arvioitava Viña Cubillo, Heredian edullisin punaviini, joka edustaa talon perustasoa, kypsyy aluksi 36 kk tammitynnyreissä ja sen jälkeen vähintään 36 kk pulloissa ennen markkinoille laskua. Näillä avuilla Heredia voisi helposti luokitella tämänkin viininsä Gran Reserva -luokkaan, mutta talo viittaa kintaalla nykyisille, "väljille" kypsytysasetuksille ja luokittelee viininsä edelleen Crianzaksi, eli alimpaan kypsytysluokkaan – kuten talo on tehnyt historiansa alusta asti.

Tämän viinin olin napannut viime vuonna järjestämilleni synttäri-illanistujaisille "talon punaviiniksi". Ideana oli tuolla tarjota lähinnä "itseni näköisiä" viinejä ja oluita, ja omasta mielestäni vanhan koulukunnan ääri-old school -Rioja kyllä sopii tuohon määritelmään varsin passelisti.

Väriltään viini on läpinäkyvän tumman kirsikanpunainen, ujon kehittyneestä, hieman viikunaisen rusehtavaan taittavasta sävystä huomaa, ettei viini ole enää aivan nuori.

Vanhan Riojan koulukunnan henkeen viinin tuoksu on kohtalaisen likainen, jopa hieman sontainen – ei mitenkään merkittävästi, mutta hieman enemmän, mikä on Heredian viineille tyypillistä. Aromipuolelta erottuu kypsänamkeaa viikunaa, nahkaa, kevyttä lantaa, hieman tummanpuhuvaa luumuisuutta ja hentoa jenkkitammen tuomaa vaniljaa. Yleisilme on miellyttävän kehittynyt, eli nuorekkaimmat hedelmäiset piirteet ovat viinistä jo kaikonneet.

Suussa viini on kuiva ja keskitäyteläinen, minkä lisäksi sillä on mukavan napakka ja sopivan rouhea yleisolemus, kiitos melko korkean hapokkuuden. Viinin makumaailmasta löytyy mehukasta luumuisuutta, vanhan Riojan viinin kevyttä lantaisuutta ja nahkaa, karvaampaa hapankirsikkaisuutta ja karpaloa sekä hillitysti makeaa, jo hieman nahistunutta luumua. Yleisolemus on mukavan runsas muttei varsinaisesti modernien viinien tyyliin konsentroitunut, vaan mukavan hienoviritteinen ja vivahteikas. Hyvän happorakenteen lisäksi viinin hieman kevyemmänpuoleiset tanniinit ovat edelleen kohtalaisen innokkaita tarraamaan kiinni, korostaen viinin rakennevetoista ruokaviinin luonnetta.

Suuhun jää viinistä pitkä, moniulotteinen ja mukavan nahkea jälkimaku, jossa tuntuu niin tanniinista kuin mausteista karheutta, maamaisia sävyjä, makeaa luumuisuutta, ujon funkya likaisuutta ja mukavasti napakkuutta tuovaa hapankirsikkaa ja ujoa karpaloa.

Ollakseen "vain" talon edullisin perustason tuote, on Viña Cubillo kaikin puolin valloittava Riojan punaviini. Vivahteikkuudessaan ja valloittavuudessaan viini ei yllä Heredian parhaiden punaviinien (Tondonia, Bosconia) tasolle, mutta sen sijaan monet kilpailevien talojen Gran Reservat viini jättää vaivattomasti taakseen. Vielä viinin etikettiä lukiessa saattaa unohtaa, että viini todellisuudessa voitaisiin tuottajan halutessa luokitella Gran Reserva -appellaation olla, mutta ei enää siinä vaiheessa, kun viini on lasissa – samanlaista kehittyneisyyttä, pitkän tynnyrikypsytyksen tuomaa vivahteikkuutta ja harmoniaa ei muista Riojan Crianza-tason viineistä yksinkertaisesti löydy.

Heredian tyylille uskollisesti myös Cubillo lupailee hyvää viinien kellarointia harrastaville: vaikka talon viinit yleensä julkaistaan siinä vaiheessa kun ne ovat "valmiita juotaviksi", on niissä yleensä vielä runsaasti tilaa kehittyä. Viña Tondonia Gran Reserva -tyyliseen 50 vuoden kypsytyskestävyyteen Cubillo ei varmastikaan taitu, mutta voin kuvitella viinin jatkavan nousua ylöspäin ainakin seuraavan 5 vuoden ajan ja pitävän kutinsa ainakin 10, jopa 15 vuotta. On sanomattakin selvää, että viini on hintaluokassaan täysin ainutlaatuinen löytö.

Lyhyesti: Crianza-tasoiseksi punaviiniksi täysin naurettavalla tavalla ylisuoriutuva, persoonallinen ja vivahteikas old school -riojalainen.

Arvio: Tyylikäs – valloittavan perinteikäs punaviini, joka myös toimii takuuvarmana tutustumisvälineenä Heredian tyyliin, jos talo on aikaisemmin jäänyt tarkistamatta.

Hinnan (11,30e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Maeloc Sidra Natural Ecológica

Maeloc Sidra Natural Ecológica

• Valmistaja: Custom Drinks
• Tyyppi: Siideri
• Maa: Espanja
• Alue: Galicia
• Omenalajikkeet: Peró, Príncipe, Rabiosa, Raxó, Verdeña
• Koko: 0,7
• Hinta ostohetkellä: 6,98e (Huhtikuu 2016, Alko)
• Hinta nyt: 6,98e (Heinäkuu 2017, Alko)

Galicialainen luomusiideri Maeloc Sidra Natural Ecológica on siideri, joka näyttää tulevan vastaani tasaisin väliajoin, eli noin vuoden välein. Ensimmäistä kertaa törmäsin tähän siideriin S-ryhmän oluthuoneiden siideriviikoilla alkukesästä 2015. Seuraavan kerran bongasin siiderin, kun se saapui Alkon valikoimaan kertaostona keväällä 2016. Nyt siideri näyttää palanneen uudelleen Alkon valikoimiin uutena kertaeränä. Tämä arvio on kirjoitettu viime vuonna Alkosta ostetun pullon perusteella, mutta koska siideri tuntui olevan tuolloin melko identtinen vuonna 2015 maistettuun nähden, voin kuvitella siiderin tyylin pysyvän enemmän tai vähemmän saman kaltaisena vuosikerrasta toiseen.

Maeloc-siiderit tulevat siis Galiciasta, joka on Espanjan luoteisnurkassa, aivan Portugalin pohjoispuolella sijaitseva alue. Tämä alue on juomapuolella tunnettu erityisesti rapsakoista valkoviineistään, mutta koska käytännössä koko Espanjan pohjoisraja on omenanviljelyaluetta, tulee alueelta myös runsaasti siidereitä. Espanjalainen Custom Drinks vaikuttaa tuntuvan joko osuuskunta- tai négociant-periaatteella, sillä näiden siidereiden omenoiden kerrotaan tulevan yli 1000 paikalliselta pienviljelijältä. Tuotteen nimestä voi päätellä sen, että se on rutikuiva ("natural", eli ei makeutettu) ja luomu ("ecológica").

Siiderillä on utuinen, kevyesti vihertävään taittuva vaaleankeltainen väri.

Lasista kohoaa siiderin raikas, kirpeänpuoleinen ja hennon rustiikkinen tuoksu, jossa tuntuu kypsää keltaista omenaa, kevyemmällä otteella rapsakkaa viheromenaa, hillittyä ylikypsän omenan tuomaa makeaa omenahilloa, hennosti rustiikkista nahkaisuutta ja maatalon takapihaa sekä ujoa, epämääräisen valkoviinillistä hedelmäisyyttä.

Suussa siideri on rutikuiva, kirpeän hapokas ja matalahiilihappoinen. Makua hallitsee tuore, vihertävä omenaisuus, joskin taustalla häilyy kevyttä nahkaisuutta ja ujoa lantaisuutta. Lisäksi siideristä erottuu ujoa, mukavan karheaa särmää tuovaa tanniinisuutta sekä aavistus kypsempää, hennosti makeampana tuntuvaa keltaista hedelmää.

Jälkimaku on kirpakka, kevyen nahkainen, ylikypsän omenainen, hennon maamainen ja ujosti tanniinisen karhea. Siideristä jää suuhun lyhyehkö, mutta mukavalla tavalla maalaisen vivahteikas jälkivaikutelma.

Tämä rutikuiva Maeloc on mainiota, maukkaalla tavalla kepeää ja raikasta tavaraa, josta löytyy sopivasti – muttei aivan överisti – funkahtavaa rustiikkisuutta. Kokonaisuus on tietyllä tavalla mutkaton, mutta syvyyttä löytyy riittävästi, että siideri ei tunnu millään tavalla tylsältä, vaikka parhaimpiin britti- ja ranskalaissiidereihin nähden onkin vähän simppelin tuntuinen.

Siiderin ehdottomasti parhaita puolia on sen rapsakka, viheromenainen hapokkuus. Kokonaisuus on niin matalahiilihappoinen, että herkemmät voisivat pitää siideriä jo täysin flättinä, mutta freesin happorakenteensa ansiosta siideri ei tunnu lainkaan laiskalta ja väsähtäneeltä, vaan yllättävän raikkaalta ja eloisalta. Suosittelen kuitenkin varautumaan siihen, ettei siideristä aivan kauheasti kuplaa löydy. Yleisesti tämä siideri kuitenkin tuntuu olevan ensisijaisesti näppärä ruokaviini esimerkiksi salaateille tai mereneläville, ei niinkään sellaisenaan kesäkuumalla hörsittävä tapaus. Tai kyllähän tämä sellaiseenkin hommaan sopii hyvin, mutta itse suosin siihen hommaan runsaampia ja pullokooltaan pienempiä tapauksia.

Baarissa tämä puteli maksoi 15,90€, mikä tuntui melko tyyriiltä tällaiselle juomalle, mutta Alkon vajaan seitsemän euron hinta on tasoltaan jo selkeästi tolkullisempi. Nyt kun siideriä saa taas handelin hyllyiltä, suosittelen nappaamaan putelin testiin palanpainikkeeksi kesäisille ruoille!

Lyhyesti: Maukasta ja raikasta tavaraa, joka saattaa rutikuivalla olemuksellaan, reippailla hapoillaan ja olemattomilla kuplillaan olla astetta haastavampi siideri haasteita etsivälle.

Arvio: Hyvä – selkeästi muhkeampia ja rustiikkisempia brittiläisiä ja ranskalaisia serkkujaan kepeämpi, hapokkaampi ja mutkattomampi siideri ilman jäännössokeria tai turhia krumeluureja.

Hinnan (6,98e) ja laadun suhde: OK – siideri on hintansa arvoinen.

Loxarel Brut Nature Reserva 2012

Loxarel Brut Nature Vintage Reserva 2012

• Valmistaja: Loxarel Vins
• Tyyppi: Kuohuviini, Vino Espumoso Clàssic Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo, Macabeo, Parellada
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,20e (Toukokuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: loxarel

Olen aikaisemminkin hehkuttanut Loxarelia, tuota ihastuttaviin ja tyyliltään varsin peukaloimattomiin viineihin erikoistunutta pientuottajaa Kataloniasta (esimerkiksi täällä). Lisäksi olen myös bongannut Alkon sivuilta, että Loxarelilla on myös vihdoinkin edustusta Suomessa (kiitos, AMKA), joten tässähän olisi varsin hyvät mahdollisuudet, että talon viinejä voisi lähitulevaisuudessa bongailla enemmänkin täältä kotopuolestakin!

Tuossa viime vuonna järjestin omaksi ilokseni (ja muutamien muidenkin ratoksi) semmoiset keskikokoiset synttärihipat, jonne hommasin myös meikäläisen makumieltymyksiin sopivia juotavia sekä viini- että olutpuolelta. Alkumaljaksi tulin hommanneeksi tätä Loxarelin perustason Cavaa; aiempia kokemuksia viinistä ei ollut, mutta hyvänä houkuttimena toimivat sekä viinin varsin huokea hinta että jo aiemmin talon korkeaksi todettu taso.

Loxarel kuuluu Raventòs i Blancin kanssa tähän Cava-tuottajien kaartiin, jonka tuotteista valtaosa kuuluisi helposti Cavan parhaimmistoon, mutta joita talo itse kutsuu mieluummin yksinkertaisesti "kuohuviineiksi". Tämä nyt arvioitava kuohuviini edustaa Loxarelin perustasoa, mutta jonka vähintään 28 kk kestävä pullokypsyminen ylittää lähes kaksinkertaisesti Reserva-tason Cavan vaatimukset (15 kk pullokypsytys). Tämä biodynaamisista rypäleistä valmistettu viini on valmistettu talon tyyliin hyvin minimaalisesti valmistusprosessiin puuttuen, eikä pullotuksen yhteydessä viiniin ole lisätty jäännössokeria antavaa dosagea tai sulfiitteja. Jos kuljetuskustannukset mukaan laskettuna kahdeksalla eurolla saa rutikuivaa natural-Cavaa, ei sitä yksinkertaisesti vain voi jättää ostamatta.

Viini on väriltään vaalea kellervä, hieman siis tavanomaista vaaleanvihertävää Cavaa syvempi.

Viini tuoksu on (erityisesti hintaluokka huomioon otettuna) hämmentävän rehevä ja kompleksinen; siinä tuntuu paahdettua pähkinää, mantelia, makean kermaisena tuntuvaa autolyysiä, kypsää omenaa, hentoa ruohoista vihertävyyttä ja ujoa savuisuutta.

Suussa viini tuntuu olevan kuiva, muttei kuitenkaan rutikuiva, kiitos sopivan kypsän hedelmäisyyden ja hieman makeaan taittuvan autolyyttisen vivahteikkuuden. Yleisilme on hapokas ja raikas, joskin myös ujosti vahamainen. Makumaailmasta erottuu sitruunaista sitrushedelmää, kalkkista mineraalisuutta, lähes ylikypsän makeaa nahistunutta omenaa ja kevyttä leipäistä ja makeamman karamellista autolyysiä, loppua kohti myös aavistus uunituoretta briossimaista leivonnaista. Kokonaisuus on vaikuttavan vivahteikas ja jopa ujosti kirpeyteen taittuvasta yleisilmeestään huolimatta ihastuttavan paahteinen.

Viinistä suuhun jäävä, raikkaan rapsakka jälkimaku on melko happovetoinen, mutta keskimaun tavoin miellyttävän moniulotteinen; kielellä pyörii sitruunavetoista sitrushedelmää, märän kivistä mineraalisuutta, kirpeää viheromenainen ja hentoa autolyysin paahdetta. Viinistä jää suuhun viipyilevä, suutapuhdistavan raikas, hennon paahteinen ja ujosti merellisen suolainen jälkivaikutelma.

Vaikka Loxarel oli vakuuttanut aiemmin tyylillään, ei viinistä mitään suuria odotuksia ollut – johtuen lähinnä sen kahdeksan euron hintalapusta. Viinin hämmentävän paahteinen, rehevä, vivahteikas ja rakenteeltaan uskomattoman tasapainoinen meininki onnistuikin iskemään kuin oikea suora päin pläsiä. Odotuksissa oli lähinnä mutkaton ja helppo perus-Cava, joka voisi hyvästä tuottajasta olla keskimääräistä hintaluokkansa edustajaa vakuuttavampi esitys, mutta viini tarjosikin sellaista meininkiä, mitä ei välttämättä osaa odottaa lainkaan 15–20 euron Cavalta! Puhumattakaan vastaavan hintaluokan shamppiksista; alle parilla kympillä voi Champagnesta odottaa lähinnä suoraviivaista, sitruksista happomehua ja näin vahvasti paahteiseen autolyysiin nojaavaa tyyliä rupeaa olla mahdotonta bongata alle 30 euron hintaluokasta.

Ellei nyt tässä vaiheessa tule selväksi, niin viini on Cavaksi yksinkertaisesti supermainio. Kuohuviineissä paahteisen autolyyttinen tyyli vetoaa meikäläiseen paljon ja Cava-osastolla tätä puolta on harmillisen vähän tarjolla, ellei siirrytä tuotteisiin, jotka kilpailevat Champagnen kuplivien kanssa. Siksi on aina ilahduttavaa löytää erittäin kohtuullisesti hinnoiteltu Brut Nature -Cava, jonka pääosassa ei ole sitruunainen hedelmä ja raa'ahko vihertävyys, vaan briossiin ja karamelliin taittuva paahteisuus. Toivottavasti tätä saataisiin lähitulevaisuudessa Suomesta (ja jollain lailla kohtuulliseen hintaan!)

Lyhyesti: Erittäin edulliseen hintaansa nähden supermainio, rehevän paahteinen ja vaikuttavan tasapainoinen Brut Nature Cava.

Arvio: Erinomainen – viini on ylisuoriutuja pelkästään omassa hintaluokassaan. TV-Shopin tapaan: Ei tässä vielä kaikki! Loxarel Brut Nature Reserva nimittäin tappelee kovaa myös korkeammissa hintaluokissa ja viini haastaa peräti valtaosan maistamistani alle 20€ Cavoista. Toivon vahvasti, ettei tämä 2012 ole ainoa tätä tyyliä edustava vuosikerta, vaan maistamani vuosikerta edustaa yleisesti tämän viinin tyyliä.

Hinnan (7,20e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Fèlix Massana Ràfols Cava Brut Nature Reserva Ecològic

Fèlix Massana Ràfols Cava Brut Nature Reserva Ecològic

• Valmistaja: Caves Fèlix Massana Ràfols
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo (65%), Macabeo (25%), Parellada (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,65e (Toukokuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: fèlix massana ràfols

Vuosi sitten tilausta Decántaloon tehdessäni pistin mukaan kyytiin muutamia edukkaampia kuohuviinejä täyttämään kuljetuslaatikkoa sopivankokoiseksi satsiksi täydentääkseni. Yksi kupliva, joka osui silmiini oli Reserva-tasoinen luomu-Cava Ecològic melko tuoreelta viinitalo Fèlix Massana Ràfolsilta. Mutta vaikka tämä viinitalo on perustettu melko hiljattain, on talon taustavoimilla paljon kokemusta viininvalmistuksesta – kyseessä on perhetalo, joka viljelee 20 tarhahehtaariaan jo 4. sukupolvessa. Tämä luonnonmukaisesti viljellyistä rypäleistä valmistettu viini käy ja kypsyy aluksi terästankeissa, minkä jälkeen viini siirretään kypsymään hiivasakkojen päälle pulloihin. Cavan alueella Reserva tarkoittaa vähintään 15 kk pullokypsytystä, mutta Fèlix Massana kypsyttää viiniään yli kaksi kertaa pidempään, eli kolme vuotta – tällä kypsytysajalla viini voitaisiin luokitella jo Gran Reservaksi, mutta tämä korkeampi luokitus on varattu viineille, joita kypsytetään pulloissa vähintään neljä vuotta.

Viinillä on hailakka limetinvihertävä väri.

Tuoksultaan viini on raikas ja Cavalle tyypillisen hedelmäinen; nokkapuolelta löytyy kypsänmakeaa omenaa, hillittyä sitruksisuutta ja kevyesti reduktiivista kumisuutta ja hentoa savuisuutta.

Maultaan viini on Brut Nature -tyylille odotetusti kirpeä ja hyvin hyvin kuiva. Puhdaspiirteinen, mutta kohtalaisen hillitty makumaailma pistää melko ujoin ottein omenaisuutta, kevyttä kumimaisuutta ja hillittyä merellistä mineraalisuutta. Ryhdistä pitävän huolen niin kohtalaisen tuntuva hapokkuus kuin hieman hillitty, mutta kiitettävän kestävä, pienikokoinen mousse.

Lopuksi suuhun jää puhdaspiirteinen, raikas ja melko pitkäkestoinenkin jälkimaku, jossa tuntuu merellisen suolaista mineraalisuutta, sitruksisuutta ja kypsää keltaista omenaa.

Kokonaisuutena viini on mukavan tasapainoinen, ryhdikäs ja puhdaspiirteinen esitys, mutta loppupeleissä ei kovinkaan ihmeellinen. Kokonaisuudesta tunnistaa kyllä sen, että kyseessä on Cava, mutta mitään sellaista karaktääriä ei viinistä löydy, että se saisi itsensä erottautumaan miljoonasta muusta vastaavasta rutikuivasta Cavasta. Vastaavia esityksiä löytyy Alkonkin valikoimasta kourallinen, ja vaikka tämä olikin rahtikustannukset (0,94€) mukaan luettuna edullisempi kuin Alkon Cava Brut Naturet (edullisimmat 12–14€), ei euron parin säästö ollut tällä kertaa sen väärti, että viini olisi tuntunut kannattavalta ostokselta. Jos haluan simppeliä perustason Cava Brut Naturea, ei sillä ole väliä, maksaako se nyt kympin vai kaksitoista. Viinin voi siis sanoa olevan hintansa väärti ostos, mutta ei varsinaisesti sellainen, jota voisin erityisesti suositella hommaamaan Decántalosta – sikäli kun tämä fantastinen espanjalaisten viinien nettikauppa alkaisi taas toimittaa viinejä Suomeen.

Lyhyesti: Tyylipuhdas ja ryhdikäs, mutta loppupeleissä melko yksipuoliseksi, mutkattomaksi ja yllättömäksi jäävä rutikuiva luomu-Cava.

Arvio: Miellyttävä – simppeli skumppa joka sopii arkisiin tilanteisiin tai kesäkuumalle, mutta joka tarjoaa hyvin vähän mitään mielenkiintoa kutkuttavaa.

Hinnan (9,65e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

La Vizcaína Las Gundiñas Bierzo 2013

La Vizcaína Las Gundiñas Bierzo 2013

• Valmistaja: La Vizcaína des Vinos
• Tyyppi: Punaviini, DO Bierzo
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Bierzo
• Rypäleet: Mencía, Alicante Bouschet, Trousseau, Vinhão
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 19,50e (Joulukuu 2015, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vinissimus

Mencía on yksi Espanjan hienoimmista punaisista lajikkeista, sillä se kykenee tuottamaan upeita, miellyttävän kepeitä, hienoviritteisiä ja fokusoituneita punaviinejä, joista ei ole vaikea vetää yhdenmukaisuuksia mm. klassisiin Burgundin Pinot Noireihin. Lajikkeen suurin ongelma sen sijaan tuntuu olevan se, että suuren viiniyleisön keskuudessa Mencía yhdistetään vain ja ainoastaan Bierzon alueeseen. Onhan tämä ihan ymmärrettävää, sillä Bierzossa on sallittua viljellä lähinnä Mencíaa ja Mencíoistaan Bierzo on lähinnä tunnettu. Se ongelma tulee siitä, että Bierzo on keskimäärin lämpimämpää seutua kuin monet muut alueet, joissa Mencíaa tavataan ja tämän lisäksi monet Bierzon tuottajat tahtovat tuottaa keskimäärin tuhdimpaa, kypsempää ja tammivetoisempaa viiniä, mihin ainakin omasta mielestäni Mencía taittuu melko huonosti. Parhaimmat, korkealla sijaitsevien ja ikivanhojen tarhojen rypäleet voivat tuottaa viiniä, joka soveltuu tähän tyyliin melko uskottavasti, mutta valtaosa tällaisista Bierzon viineistä tehdään matalammilla (eli lämpimämmillä) alueilla sijaitsevien nuorempien tarhojen rypäleistä, jolloin viinit ovat mielestäni usein turhan kömpelöitä, laiskoja ja tasapainottomia. Tämän vuoksi hyvää Mencíaa etsiessäni suuntaan katseeni mieluummin Bierzosta länteen, viileämpään Galiciaan.

Onneksi Bierzossa kuitenkin on myös niitä tuottajia, jotka eivät tee raskastekoisia, moderneja hirvityksiä, vaan pyrkivät viineissään Mencíalle tyypillisempään kepeään eleganssiin ja herkkyyteen. Bierzon lämpimämpi seutu (ja usein hyvin vanhat köynnökset) antavat monille tällaisille viineille selvää konsentraation tuntua, mutta ilman modernistiviinien raskassoutuisuutta. Yksi kovimpia Bierzon (ja samalla muutaman muun läheisen appellaation) tuottajia on valtavalla partapöheiköllä varustettu Raúl Pérez, joka tuottaa viinejä monella eri nimellä. Yksi hänen Bierzo-projekteistaan on La Vizcaína des Vinos, Pérezin ja hänen veljenpoikansa César Márquezin yhteistuumin luotsaama viinitalo, jonka varsin minimalistiseen peukalointiin perustuvat viinit ovat keränneet runsaasti positiivista hypeä.

Virallisesti tarhaviini Las Gundiñas on 100% Mencía, koska Bierzossa ainoat sallitut lajikkeet ovat Mencía ja Garnacha Tintorera eli Alicante Bouschet). Todellisuudessa tämä osittain jopa 120-vuotias, 2,2 hehtaarin kokoinen tarha on sekoitus eri lajikkeita – valtaosa köynnöksistä on Mencíaa, mutta seasta löytyy myös Garnacha Tintoreraa, Estaladiñaa (tunnetaan paremmin Juran Trousseau-lajikkeena) ja Sousónia (eli mm. Vinho Verden tummaa ja tanniinista Vinhãota). Viini käy ja maseroituu kokonaisina terttuina rypäleiden kuorien kanssa 40–60 päivää, lajikkeesta riippuen, avoimissa 5,000 litran tammisammioissa. Käymistä seuraa 12 kk kypsyminen vanhoissa 225 litran barrique-tynnyreissä ja lopuksi viini päätyy pulloihin ilman kirkastuksia tai suodatuksia. 2013 oli Bierzossa viileämpi vuosi, joten tämän vuosikerran tämän pitäisi olla hieman tyypillisempää Las Gundiñasia kepeämpi.

Ulkonäöltään viini ei ole merkittävän kepeä, vaan päin vastoin erittäin konsentroituneen ja läpinäkymättömän tumman kirsikkaisen värinen hennosti nuorekkaalla, mustaherukkaisella purppuraisuudella.

Viinillä on hyvin runsas, erittäin primäärinen ja melko makea tuoksu, jossa tuntuu tummaa, rypäleistä hedelmää, kypsää mustaherukkaa, hillittyä karhunvatukkaa, kevyttä auringonpaahtamaa hiekkamaata, hentoa ylikypsää luumua ja aavistus kirsikkahilloa. Varsinaisesti millään erityisen kuivalla tai kepeällä linjalla ei nyt olla ja viinin suoraviivainen, superaromaattinen yleisilme tuo mieleen enemmän jonkin Beaujolais Nouveaun ja uuden maailman Cabernet Sauvignonin risteytyksen – mutta tästä arveluttavan kuuloisesta kuvauksesta huolimatta viinin hyvin kypsä ja hedelmävetoinen tuoksu on hämmentävän kiehtova ja hurmaava!

Suussa viini edustaa enemmän jo sitä klassista, "burgundiaanista" tyylisuuntaa kuin nokkapuoli: viinillä on keskitäyteläinen, tuntuvan hapokas ja kaikin puolin eloisa yleishabitus, mitä makumaailman pippurinen mausteisuus, tuore ja hieman hapahko luumuisuus, napakka punamarjaisuus ja kevyt vihertävyys sekä hento, puiseva alavire komppaavat. Viini on – kuten parhaimmat Bierzon Mencíat ovat – yhtä aikaa kepeä ja leikkisä mutta silti varsin vakavan ja konsentroituneen oloinen. Happorakenteen lisäksi myös tanniinit antavat viinille ryhtiä; vaikka viiniä voisi luonnehtia korkeintaan keskitanniiniseksi, on tanniineissa mukana mukavasti ikeniin tarraavaa puruotetta.

Suuhun jäävä pitkä jälkimaku on freesi, napakka ja ihastuttavan puhdaspiirteinen happamilla tummilla marjoillaan, särmikkään pippuriseksi taittuvassa mausteisuudellaan, ujosti tuoreella tummalla luumuisuudellaan ja hennoilla kypsänmakeiden mustaherukoiden sävyillään. Tanniinit antavat jälkivaikutelmaan mukavaa särmää ja tiiviyden tuntua.

Vaikka viini on vajaan kolmen vuoden iästään (tuli korkattua vuosi sitten, alkukesästä 2016) vielä erittäin primäärinen, osoittaa Las Gundiñas erittäin vakuuttavalla tavalla sen, miksi a) Mencía on myös Bierzossa parhaimmillaan todella vaikuttavaa mutta samalla ihastuttavan kepeää tavaraa, b) Raúl Pérez on kyllä kova luu näissä hommissa.

Vaikka viinin tuoksu on varsin hurmaava, se ei tunnu olevaan lainkaan samalla aallonpituudella muun viinin kanssa ja voin kuvitella viinin hyvin nuorekkaan ja tuntuvasti makean herukkaisen tuoksun olevan joillekin jopa häiritsevä elementti; tämän vuoksi suosittelenkin lämpimästi antamaan viinille vielä joitain vuosia lisää, jolloin tuoksuun voisi saada pintaan vähän enemmän syvyyttä. Kuten Burgundin Pinot Noirit, myös Mencíat voivat olla kepeydestään huolimatta hyvin kypsytyskestäviä, minkä vuoksi veikkaan näiden Vizcaínan tarha-Mencíoiden olevan parhaimmillaan vähintään tuplasti vanhempina, noin 6–8 vuoden iässä. Viinissä kyllä tapahtuu paljon kaikkea, mutta pieni kehittynyt vivahteikkuus kaiken primäärisen hedelmän keskellä ei kyllä mielestäni olisi yhtään paha juttu.

Ja jos ruoka-viini-parituksia mietitään, meikäläinen nakkasi tämän viinin kumppaniksi Putte's Pizzasta noudetun känkyn varsin onnistunein lopputuloksin.

Lyhyesti: Espanjalaisen kulttituottajan erittäin primäärisellä ja hämmentävän herukkaisella tuoksulla varustettu upean hienostunut, freesi ja eloisa Bierzon Mencía.

Arvio: Erinomainen – hurmaava punaviini, jossa yhdistyy Bierzon lämmin ja konsentroitunut olemus Galician alueiden (Ribeira Sacra, Valdeorras) kepeämpään ja leikkisämpään ilmaisuun. Viini joka perustelee sen, miksi monet kutsuvat Bierzoa Espanjan Burgundiksi.

Hinnan (19,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Can Descregut M100 Macabeu 2012

Can Descregut M100 Macabeu 2012

• Valmistaja: Can Descregut
• Tyyppi: Valkoviini, DO Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Macabeo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,15e (Maaliskuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: can descregut

Macabeo on yksi Espanjan merkittävimpiä valkoisia rypäleitä: sen lisäksi että se näyttelee merkittävää osaa kuohuvien Cava-viinien rypälepohjassa, on se monilla Espanjan alueilla tärkeä valkoviinien raaka-aine (joskin muualla kuin Kataloniassa rypälettä tavataan useammin nimellä Viura). Yleensä Viurasta valmistettuja valkoviinejä pidetään melko ohkaisina, vaatimattomina ja lähinnä kohtalaisen hyvän hapokkuutensa ansiosta riittävän raikkaina viineinä – joskin Riojan arvostetun old school -tuottaja R. López de Heredian uskomattoman vaikuttavat ja vivahteikkaat valkoviinit pystyvät upeasti realisoimaan lajikkeen todellisen potentiaalin.

Kataloniassa harvemmin tavataan Macabeo (tai Macabeu) -valkoviinejä, sillä valtaosa alueen rypäleistä poimitaan varsin varhain kuohuviinituotantoa varten. Jonkin verran Macabeo-valkoviinejäkin Kataloniassa tehdään, mutta lajike viihtyy hieman lämpimämmillä alueilla, joten katalonialaiset Macabeot harvemmin kykenevät saavuttamaan valkoviineille optimaalista kypsyyttä ja täten jäävät yleensä hieman mutkattomammiksi arkiviineiksi. Penedèsissä sijaitsevan Can Descregutin M100 pitäisi kuitenkin olla toista maata.

Alt Penedèsin ala-alueella sijaitseva Can Descregut on viinitalo, joka on tuottanut rypäleitä ja pohjaviiniä Cava-taloille jo useiden sukupolvien ajan, mutta on vasta viime aikoina alkanut tuottaa viinejä omalla nimellään – tässä vaiheessa on siis hieman vaikea sanoa, onko kyseessä varsinaisesti uusi vai vanha viinitalo. Vuodesta 2005 eteenpäin talo on tuottanut viinejä 50 tarhahehtaariltaan sertifioidusti luomuna ja painotus on lähinnä paikallisista lajikkeista valmistetuissa valkoviineissä ja kuohuviineissä, joskin tarhoilta löytyy myös kansainvälisiä punaisia lajikkeita ja harvinaista, vaaleanpunaista Xarel-lo Vermelliä.

M100 on talon huippuviini, jota tuotetaan vain parhaina vuosikertoina (en mene takuuseen, mutta tämä 2012 saattaa olla ainoa valmistettu vuosikerta, sillä muita vuosikertoja ei meikäläisen silmiin ole vielä osunut). 40% Macabeo-pohjaviinistä käy ja kypsyy unkarilaisissa tammitynnyreissä, loput terästankeissa. Pullotus tapahtuu 4 kk sakkakypsyttelyn jälkeen. Vuosikerta 2012 on talon omien sanojensa mukaan poikkeuksellisen hyvä, koska Macabeu-rypäleet saavuttivat tuolloin poikkeuksellisen korkean potentiaalialkoholin tason, eikä tarhoilla ollut lainkaan homeongelmia, mikä on usein hyvin tyypillinen Macabeun vaiva. Viinissä on talon analyysien mukaan 13% alkoholia ja 6,2 g/l happoja, vuosituotanto järisyttävät 2,000 pulloa. Meikäläisen kappale tuli korkattua noin vuosi sitten, loppukeväästä 2016.

Viinillä on melko nuorekas limetinvihreä väri.

M100:n tuoksu on runsas, aromikas ja moniulotteinen; nokkasektorilla tuntuu vastaleikattua päärynää, aromaattista fenkolia, tammitynnyreistä kielivää hillittyä kermaisuutta ja maltillista pähkinäisyyttä, hennosti keltaista omenaa ja ujoa savuisuutta. Illan myötä avautuessaan tuoksu saa makeampia, kevyen keltaluumuisia ja jopa persoonallisia, hennon petrolisia piirteitä.

Suussa viinillä on melko täyteläinen ja suutuntumaltaan jopa kevyesti öljyinen olemus, mutta vastapainoksi löytyvät reilut hapot, jotka pitävät kokonaisuuden mukavan raikkaana ja ryhdikkäänä. Makupuolelta erottuu kypsää omenaa, kivistä mineraalia, kevyttä kermaisuutta, hillittyä mausteisuutta, hentoa mantelista pähkinäisyyttä ja ujosti aromaattista yrttisyyttä. Viinin yleisilme on moniulotteinen ja tyylikäs, eikä se ole niinkään suoraviivainen ja rapsakka, vaan ennemminkin melko rauhallinen ja silkkinen – reippaasta hapokkuudestaan huolimatta.

Jälkimaussa suuhun jää tuoretta kaneliomenaa, tynnyrikypsyttelyn esille nostamaa kermaisuutta, kivistä mineraalia, kevyttä suolaisuutta, hentoa hiivasakkaista meininkiä ja vihertävää yrttisyyttä. Kiitos reilun hapokkuuden, suuhun jäävä vivahteikas jälkivaikutelma on raikas ja kantaa pitkään.

Kokonaisuutena viini on varsin vakuuttava ja erittäin taiten tehty esitys: viinistä ei olla selvästikään haettu massaa, konsentraatiota ja rehevää tammisuutta, vaan vivahteikkuutta ja enemmän Burgundin suuntaan vihjaavaa eleganssia. Viini ei ole mikään Heredian Viña Tondonia (ts. kenties maailman paras Viura / Macabeo), mutta ero Katalonian tyypillisiin, perustason Macabeo-valkoviineihin on käsinkosketeltava.

Kokonaisuus on vielä näin 4 vuoden iässäkin vielä erittäin nuorekas ja hedelmävetoinen, joten viinille on helppo povata valkoviiniksi pitkää ikää. Voin kuvitella viinin hyvin säilytettynä kehittyvän parempaan suuntaan noin 10. ikävuoteensa asti ja pitävän sen jälkeen kutinsa vielä useita vuosia eteenpäin. Vaikka viini on nyt varsin mainio esitys, uskon sen muuttuvan entistä mielenkiintoisemmaksi lisävuosien tuodessa sille kehittyneempiä, kermaisia ja pähkinäisiä sävyjä.

Lyhyesti: Varsin vakuuttava ja vivahteikas huippu-Macabeo, jossa painoa on vivahteikkuudella, ryhdillä ja aromien syvyydellä – ei painolla ja konsentraatiolla.

Arvio: Tyylikäs – mainio esimerkki siitä, miten tästä yleensä melko tavanomaisesta lajikkeesta on mahdollista saada varsin vakuuttavaa tavaraa aikaiseksi myös Riojan ulkopuolella.

Hinnan (14,15e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Recaredo Reserva Particular 2004

Recaredo Reserva Particular Gran Reserva Brut Nature 2004

• Valmistaja: Recaredo
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès, Alt Penedès, Coster del Bitlles
• Rypäleet: Macabeo (67%), Xarel•lo (33%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 51,00e (Joulukuu 2015, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: recaredo

Kuten minkä tahansa muunkin viinityylin kohdalla, myös parhaan maistamani kuohuviinin kohdalla yhden oikean vastauksen keksiminen olisi mahdotonta. Sen sijaan jos kysyttäisiin parhaita maistamiani kuohuviinejä, ajatukseni suuntautuisivat heti Champagnen suuntaan, mutta muutama hyvä esimerkki jostain aivan muualta myös pomppaisi varmasti mieleeni. Itse asiassa Recaredon upea Reserva Particular olisi varmasti ensimmäisten joukossa, kun ryhtyisin miettimään vaikuttavimpia kuohuviinielämyksiäni. Tästä syystä minun oli yksinkertaisesti saatava viini viimekeväiseen Champagnen haastajat -maisteluuni.

Recaredon viineihin tulin tutustuneeksi syksyllä 2014, kun vierailimme viinimestarikoulutettavien porukalla Kataloniaan tutustumaan viinintekoon ja paikallisiin viinitaloihin; yksi mieleenjäävimmistä viinitalovierailuista oli piipahdus Recaredolla (ja voit lukea kyseisen reissuraporttini tästä).

Vuonna 1924 Recaredo on yksi Espanjan kovalaatuisimmiksi tunnustetuista Cava-taloista, ellei jopa se kaikkein parhaana pidetty. Talo on tunnettu tinkimättömästä asenteestaan viinien valmistukseen: kaikki viinit käytetään luonnonhiivoilla, viininvalmistukseen puututaan mahdollisimman vähän, kaikki viinit kypsyvät pulloissa luonnonkorkin alla ja viinien korkinvaihto suoritetaan edelleen käsityönä. Viinitalolla meille selitettiin, että talo suosii luonnonkorkkeja sen takia, että talon kaikkia viinejä kypsytetään poikkeuksellisen kauan ja että heidän omien kokemustensa mukaan kruunukorkit toimivat hyvin 4–5 vuoden kypsyttelyn ajan, mutta siitä eteenpäin niiden toiminta rupeaa olemaan epäluotettavaa. Luonnonkorkit sen sijaan toimivat talon mukaan luotettavasti niin kauan kuin vain heillä on tarvetta kypsyttää viinejä, minkä vuoksi niitä suositaan. Tämän puolen ymmärtää parhaiten, kun tietää kuinka pitkään Recaredo kypsyttää viinejään: joka ikinen talon viineistä on vähintään Gran Reserva -tasoinen (min. 30 kk pullokypsytystä), sillä talon jo perustason kuohuviini Terrersin kypsytysaika on hulppeat 5 vuotta ja pelkästään Intens-roséetakin kypsytetään vähintään 3 vuotta. Vanhimmat viinit kypsyvät sitten jo noin 10 vuotta.

Recaredolla on valikoimissaan kaksi lippulaivaviiniä: kuuluisampi niistä on vuodesta 1999 alkaen valmistettu ja blogissa jo arvioitu Turó d'en Mota, yhden erittäin vanhan Xarel•lo-tarhan rypäleistä valmistettu viini, jota kypsytellään vähintään 10 vuotta ennen korkinvaihtoa. Toinen on talon historiallinen Reserva Particular, jota on valmistettu jo vuodesta 1962 ja joka valmistetaan talon kaikkein vanhimpien tarhojen parhaimmista rypäleistä. Tällä hetkellä talon minimi-ikä viinille on 118 kk (9 vuotta 10 kk) ja se valmistetaan vuosittain melko paljonkin vaihtelevasta sekoituksesta Xarel•loa ja Macabeota. Rypäleet käyvät omilla luonnonhiivoillaan, Xarel•lo ensisijaisesti vanhoissa tammitynnyreissä ja Macabeo terästankeissa (Recaredon mukaan erityisesti vanhojen köynnösten Xarel•lo hyötyy runsaasti tammikypsytyksestä, antaen sille runkoa ja kypsytyskestävyyttä). Noin puolen vuoden kypsyttelyn jälkeen viinit sekoitetaan yhteen ja pullotetaan; pulloihin lisätään myös tilkka käymätöntä rypälemehua ja hiivaa kuplat synnyttävää toista käymistä varten, minkä jälkeen pullot suljetaan luonnonkorkeilla ja siirretään kypsymään kellareihin. Noin 10 vuoden kypsymisen jälkeen viinistä poistetaan sakka täysin käsipelillä, viinin kaulaa jäädyttämättä ja sakanpoiston myötä menetetty viini korvataan rutikuivalla saman vuosikerran valkoviinillä. Vuosituotanto pyörii n. 12,000 pullon korvilla. Tämä meikäläisen nyt arvioitava vuosikerta on kypsynyt hieman vähemmän aikaa kuin tuorein vuosikerta, sillä viini on kypsynyt sakkojen päällä "vain" 108 kk (9 vuotta), korkinvaihto on suoritettu 13.5.2014 eli melko tasan tarkkaan kaksi vuotta ennen maistohetkeä – viini siis maistettiin viime keväänä järjestämässäni Champagnen haastajat -maistelussa.

Viinillä on vaaleahko, mutta selkeästi kehittynyt, kellervään taittuva väri.

Tuoksultaan Reserva Particular on yhtä älytön mitä muistin sen olevan vieraillessamme Recaredolla: käsittämättömän runsaasta ja vivahteikkaasta tuoksusta löytyy Recaredolle tyypillisen viheromenaisuuden lisäksi kompleksista vaniljakreemisyyttä, paahdettuja pähkinöitä, makeaa omenahilloa, kukkaista parfyymiä, kevyttä rusinaisuutta, ujoa aavistus kookoshiutaleita ja pienin aavistus tammikypsytystä vihjailevaa konjakkista aromikkuutta. Viinin aromimaailma on yksinkertaisesti hämmentävän moniulotteinen ja äärimmäisen houkutteleva.

Suussa kieltä tervehtii ensin todella runsas ja rehevä, mutta myös todella kermainen ja pienikuplainen mousse sekä erittäin tuntuva, rapea hapokkuus, jota ei olla pyritty suitsimaan lainkaan jäännössokerilla, kiitos Recaredon rutikuivan tyylin. Viini on tuoksun tavoin myös suussa erittäin kompleksinen, mutta hyvin toisella tavalla – siinä missä tuoksu oli hyvin makea, on makumaailma erittäin kuiva, rapea ja särmikäs. Makumaailmaa hallitsee lähes kalkkisen karvas mineraalisuus, hapokas Granny Smith -omenan luotsaama vihertävä hedelmä ja kevyt teräksisyys, mutta seasta löytyy myös runsaasti hienoviritteisiä vivahteita erittäin pitkän sakkakypsytyksen tuomasta kermaisuudesta, pähkinärouheesta ja jopa ujosta vaniljakreemileivoksista. Taustalla värjöttelee myös sekä iän tuomaa, kehittyneempää uuniomenaista hedelmää ja aavistus mahdollisesti tammen tuomaa mausteisuutta, jota mineraalisuus taittaa valkopippuriseen suuntaan. Yleisilmeeltään viini on rutikuiva ja veitsenterävä, mutta kaikki viinin muut piirteet tuovat kokonaisuuteen sellaisia vihjeitä makeudesta, että kokonaisuus on yksinkertaisesti hämmentävän tasapainoinen ja kaiken huomion vangitseva.

Jälkimaussa vihertäväsävyinen hedelmä ja teräksinen mineraalisuus valtaavat yhä enemmän alaa, tehden jälkivaikutelmasta hyvin suutapuhdistavan ja -supistavan. Kielelle jää kuitenkin viipyilemään hyvin pitkäksi aikaa erityisesti jo tuoksussa ja keskimaussa voimakkaana tuntuvaa vaniljakreemisyyttä sekä ujoa leivonnaismaista, makeaa paahteisuutta.

Tiedättehän sen tunteen, kun käy jossain, jossa maistaa viiniä, joka on niin julmetun upeaa, että sukat pyörivät jaloissa ja sen jälkeen muut viinit vaikuttavat pitkän aikaa varsin vaatimattomilta? No, Recaredon Reserva Particular oli itselleni sellainen elämys vieraillessamme Recaredolla syksyllä 2014. Siksi viinin hankkiminen ja tuominen Champganen haastajat -maisteluuni hieman jännitti; mitä, jos viini olikin jostain kummallisesta syystä paikan päällä fantastinen, mutta sokkomaistelussa se olisikin vain täysin tavallinen paremman pään Cava, joka ei erottuisi sokkona muiden joukosta?

Pelkoni oli täysin aiheeton: sokkomaistelussani Reserva Particular oli itselleni pari pykälää parempi kuin yksikään muista maistelun (varsin kovatasoisista) viineistä ja maistelun jälkeen keskustellessa paljastui, että vaikka makumieltymykset levisivät melko laajalle, oli Recaredo ykkössijalla myös hyvin monella muulla osallistujalla. Tämä maistelu osoitti, ettei Reserva Particularin paremmuus ole pelkästään subjektiivista, vaan viini tuntui täyttävän myös objektiivisesti tarkasteltuna vaikuttavan kuohuviinin kriteerit. Käsitykseni siitä, että Reserva particular ei ole vain paras maistamani Cava, vaan myös yksi parhaista maistamistani kuohuviineistä sai maistelusta vahvistusta.

Lyhyesti: Viehättävän vaniljakreemisyyden sävyttämä, käsittämättömän vaikuttava ja moniulotteinen huippu-Cava; helposti parhaita koskaan maistamiani nuoria kuohuviinejä.

Arvio: Täydellinen – viinissä yhdistyy vastaansanomattomalla tavalla ryhdikäs, rutikuiva ja rakenteikas hedelmä todella moniulotteiseen, poikkeuksellisen pitkän kypsyttelyn seurauksena syntyneeseen kermaisuuden, vaniljaisuuden ja pähkinäisyyden hallitsemaan autolyyttiseen paahteisuuteen.

Hinnan (51,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Agustí Torelló Mata Gran Reserva Brut Nature 2008

Agustí Torelló Mata Gran Reserva Brut Nature 2008

• Valmistaja: Agustí Torelló Mata
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava Gran Reserva
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Macabeu (42%), Parellada (33%), Xarel•lo (25%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,90e (Marraskuu 2015, Liviko Store Lootsi Keskus, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: celler del cava

Toukokuussa 2016 järjestin sokkomaistelun teemalla "Shamppanjan haastajat"; tässä maistelussa tarkoituksenani oli haastaa ihmisten mielikuvaa Champagnen viineistä maailman parhaimpina kuohuviineinä maistattamalla erilaisia, korkealaatuisia kuohuviinejä, jotka pystyisivät tarjoamaan Champagnen veroista laatua. Kyseessä ei ollut varsinaisesti tarkoituksena etsiä kuohuviinejä, jotka pystyisivät imitoimaan Champagnen viinejä mahdollisimman tarkasti, vaan tuoda tarjolle kovatasoisia kuohuviinejä, jotka pystyisivät vakuuttamaan omalla, persoonallisella tyylillään. Päädyin maistattamaan viinit täysin sokkoina, jotta maistajien mielikuvat ja asenteet eivät pääsisi vaikuttamaan lopulliseen arvioon. Maistelu aloitettiin Agustí Torelló Matan Gran Reserva -tasoisella vuosikerta-Cavalla.

Syksyllä 2014 Viinimestarikoulutusryhmällä tekemämme reissu Kataloniaan, Espanjaan, oli itselleni varsin silmiäavaava matka. Vaikka tätä ennen olinkin maistanut muutamia korkeatasoisempia Cavoja, oli viinityyli silti mielikuvissani asettunut enemmän simppeleiden ja edullisten (mutta hintaansa nähden usein tasokkaiden) kuohuviinien tasoon. Vasta kun vierailimme usean kovatasoisen Cava-tuottajan luona rupesin ymmärtämään, että Cava ei ole vain Codorníun ja Freixenetin kaltaisten jättituottajien perusskumppaa, vaan alueella tehdään myös äärimmäisen kovatasoista, vaikuttavaa ja vivahteikasta laatukuohuvaa, eikä niiden tuottajilla ollut minkäänlaista kiinnostusta emuloida Champagnen viinejä – he olivat ylpeitä omasta viinityylistään ja pyrkivätkin tuottamaan paikallisista rypälelajikkeista viiniä, joka olisi sekä laadukasta maailmanluokan kuohuviiniä, että selkeästi alueen tyyliä kunnioittavaa.

Mielestäni yksi ehdottomasti kovatasoisimmista Cava-tuottajista oli (ja on edelleen) Sant Sadurní d'Anoian "Cava-kaupungin" reunoilla majaansa pitävä Agustí Torelló Mata - kiinnostuneiden kannattaa vilkaista tästä meikäläisen raportti vierailustamme tuottajalle. Talon tyyli on varsin tinkimätön: viinejä tuotetaan vain paikallisista, perinteisestä Cava-lajikkeista (eli kansainvälisiä lajikkeita ei viineissä käytetä, vaikka ne olisivatkin sallittuja) ja viinien kypsytysajat ylittävät reilusti alueen minimisäädökset. Talon perusviini on jo Reserva-tasoinen (vähintään 15 kk sakkakypsytystä ennen korkinvaihtoa) ja käytännössä kaikki muut kuohuviinit ylittävät Gran Reserva -tasoisten viinien kypsytysvaatimukset (vähintään 30 kk sakkakypsytystä). Lisäksi talo ei halua tehdä "hahmottomampaa" viinityyliä valmistamalla ns. NV-viiniä eli sekoittamalla eri vuosikertoja, vaan kaikki talon kuohuviinit pohjautuvat ainoastaan yhteen vuosikertaan – tämän vuoksi viinien tyyli saattaa muuttua havaittavasti eri vuosikertojen välillä.

Sokkomaisteluuni valikoitui eräällä Tallinnan-reissullani Lootsi Keskuksen viinimyymälästä hommaamani Agustí Torelló Matan Gran Reserva -Cavan Brut Nature -versio. Kyseessä on siis viini, johon ei ole korkinvaihdon yhteydessä lisätty grammaakaan sokeria, vaan viini on täysin rutikuiva. Viini on perinteisistä Cavan kolmesta rypäleestä valmistettu blendi, mutta yleensä Cavassa pääosaa näyttelevä Xarel•lo on siirretty taka-alalle ja suurimpaan rooliin on päästetty Macabeo eli Viura.

Viinillä on keskisyvä sitruunankeltainen väri.

Lasista kohoaa ihastuttavan runsas, kypsähkö ja melko paahteinenkin tuoksu, jossa tuntuu kypsää sitruksisuutta, hasselpähkinäistä paahteisuutta, hillittyä hiivaisuuttaa, kevyttä makeahkoa kumimaisuutta, hentoa keltaista rusinaa, aavistus makeaa savuisuutta ja ujo karamellisen oksidatiivinen alavire. Tuoksun yleisilme on selkeästi moniulotteisempi ja kehittyneempi, mitä Cavalta yleensä odottaa.

Kuten Brut Nature -kuohuviiniltä voi odottaa, viini on suussa kepeä, rutikuiva ja erittäin eloisa. Intensiivistä makumaailmaa hallitsee kalkkinen mineraalisuus, raikas viheromenaisuus ja kevyesti limettiin taittuva sitruksisuus. Taustalla erottuu kehittyneempiä piirteitä, kuten hillityn leipäistä ja ujon pähkinäistä paahteisuutta ja aavistus savuisuutta. Iän tuomat, maltillisen makeat keltaisen rusinaiset ja aavistuksen karamelliset sävyt tuovat mukavaa viinillisyyttä kokonaisuuteen, vaikka viinin suutuntuma onkin hyvin rapea ja kepeä, jopa ujosti vihersävyinen. Vaikka mousse on suorastaan poikkeuksellisen pehmeää, lempeää ja hienostunutta, on se silti myös mukavan napakkaa ja kohtalaisen kestävää. Rakenne pysyy loistavasti paketissa, kiitos tuntuvan, lähes veitsenterävän hapokkuuden.

Raikkaan rapsakkaa ja miellyttävän vivahteikasta jälkimakua hallitsevat tuntuvan kalkkipölyisen mineraaliset, limettisen ja viheromenaiset piirteet, mutta kun ne lopulta häipyvät, jää kielelle pitkä, eloisa ja kevyesti nipistelevä jälkivaikutelma, jossa viipyilee kevyttä pähkinäistä paahteisuutta, hennosti rusinaista makeutta ja ujoa karamellisuutta.

Kokonaisuutena Agustí Torelló Matan rutikuiva Brut Nature on kaikin puolin mainio ja herkullinen esitys. Viinissä ei ole samanlaista leveyttä ja runsautta kuin monissa Champagnen kuohuviineissä, mutta sen todella kepeä ja mineraalinen, mutta samalla yllättävän runsas ja vivahteikas ote tuo kyllä mieleen monet Côte des Blancsin Blanc de Blancs -shamppanjat, joskin hyvin omanlaisella, Cavamaisella persoonalla. Viinistä erottaa selkeästi sen, ettei tässä ole tarkoitus tehdä vain teräksistä ja terävää kuohuviiniä, vaan siihen selkeästi on haluttu saada myös sellaista syvyyttä ja viinillisyyttä, mitä ainoastaan pitkä sakan päällä kypsyttely voi tuoda. Kokonaisuudessa yhdistyy rutikuiva rapsakkuus, erittäin tuore ja jopa hieman vihertäväsävyinen hedelmä, tyylikäs autolyyttinen vivahteikkuus ja pitkän iän tuoma runsaus erittäin tasapainoisella tavalla. Agustí Torelló Mata onnistuu kyllä tuottamaan kerta toisensa jälkeen hurmaavaa kamaa. Kun vielä ottaa huomioon talon viinien erittäin kilpailukykyisen hintatason, ei voi todeta muuta kuin että on se kova.

PS. Kannattaa tähän perään vilkaista verrokiksi myös arvioni ATM:n osittain tammitynnyreissä käytetyistä ja kypsytetyistä Macabeo-viineistä valmistetusta Gran Reserva Brut Nature Barricasta!

Lyhyesti: Erittäin vakuuttava ja moniulotteinen Cava, jossa sekä pitkä kypsytys sakan päällä että pidempi kellarointi tuovat kokonaisuuteen hurmaavaa kompleksisuutta ja viinillisyyttä.

Arvio: Erinomainen – ei tämä viini vielä haasta niitä kaikkein parhaita Cavan tai Champagnen kuohuviinejä, mutta omassa sarjassaan se kuuluu helposti kärkikastiin. Kohtuullisesti hinnoiteltujen kuohuviinien parhaimmistoa.

Hinnan (14,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Loxarel Xarel•lo Àmfores 2014

Loxarel Xarel•lo Àmfores 2014

• Valmistaja: Loxarel Vins
• Tyyppi: Valkoviini, DO Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,25e (Huhtikuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: loxarel

Penedèsissä majaansa pitävä Loxarel on lyhyessä ajassa onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa meikäläisen kirjoissa yhtenä julmetun kovana tuottajana. Eivät talon viinit ole yleensä mitään maailmaamullistavia tuotteita olleet, mutta sen sijaan ne ovat olleet melko poikkeuksetta varsin edullisia ja silti saavutaneet sellaisen tason, jota ei yleensä osaa vastaavan hintaluokan tuotteilta odottaa. Esimerkiksi talon Cava Reserva maksaa usein espanjalaisissa nettikaupoissa selkeästi alle 10 euroa, mutta tasoltaan hakkaa helposti monet yli tuplasti hinnakkaammat kilpakumppanit!

Loxarelin takana häärää Josep Mitjans, joka valmisti ensimmäiset kuohuviininsä vuonna 1985, vasta 16-vuotiaana. Tuolloin hänessä heräsi tahto muuttaa neljä sukupolvea vanhan viinitalon suuntaa: enää tarhojen rypäleitä ei myytäisi alueen suurtuottajille bulkkiviinin tuotantoon, vaan rypäleiden laatuun ryhdyttäisiin panostamaan ja viinit valmistettaisiin alusta loppuun itse. Kun Mitjans valmistui enologiksi vuonna 1987, perustettiin viinitalo Loxarel – talon nimi tuli loogisesti väännöksenä talon merkittävimmästä rypälelajikkeesta, Xarel•losta. Vuonna 2002 talo päätti siirtyä luomuviljelyyn ja vain kolme vuotta myöhemmin tarhoja alettiin viljellä biodynaamisin periaattein, yhtenä ensimmäisistä alueen tuottajista.

Mitjans tuottaa viininsä perinteisin tavoin, mutta jatkuvasti pyrkien samalla kokeilemaan ja luomaan jotain uutta. Talon katalogista löytyy mm. amforoissa kypsytettyjä viinejä, yli lähes 10 vuotta pullossa kypsytettyjä Cava-kuohuviinejä ja ilman sulfiitteja valmistettuja, minimaaliseen käsittelyyn perustuvia natural-viinejä. Kaikki talon viinit valmistetaan biodynaamisin periaattein luonnonmukaisesti viljellyiltä tarhoilta ja ylipäänsä viinien valmistus perustuu hyvin vähäiseen käsittelyyn. Sulfiitteja käytetään viinien valmistuksessa hyvin pieniä määriä.

Kun talon kuohuviinit olivat onnistuneet vakuuttamaan meikäläisen, ajattelin katsoa osataanko talolla myös valmistaa laadukasta tavaraa ilman kuplia. Testiini päätyi Decántalo-nettimyymälästä Xarel•lo Àmfores, luonnonhiivoilla käytetty ja 720 litran amforoissa 5 kk sakkojen kanssa kypsytelty Xarel•lo. Viini on siinä mielessä hyvä tulikoe Loxarelille, sillä Xarel•lo ei missään nimessä lukeudu lempilajikkeisiini: yleensä tämä lajike kun on valkoviineissä melko neutraali ja hapoiltaan turhan laimea omaan makuuni. Siinä missä Xarel•lo toimii usein moitteettomasti kuohuviineissä (koska lajike poimitaan kuohuviinejä varten normaalisti aikaisemmin, jolloin sen hapokkuus pysyy korkeampana), en ole juurikaan ollut vakuuttunut lajikkeen potentiaalista valkoviineissä.

Lasissa viinillä on hailakka vaaleanvihreä väri.

Viinillä on melko hillitty, hieman suppea tuoksu, josta erottuu tuoretta omenaa, hillitysti kypsää päärynää, kevyttä rantahiekkaa ja hentoa vihertävää yrttisyyttä. Avautuessaan mukaan tulee myös miellyttävä ujon hunajainen juonne, mutta myös mitä pienin aavistus liuotinta.

Suussa viini on keskitäyteläinen, mutta samalla hieman konsentroituneen tuntuinen ja makumaailmaltaan hyvin puhdas. Makumaailmaa hallitsevat selvimmin omenainen hedelmäisyys sekä voimakkaasti märän kivinen ja jopa ujon suolainen mineraalisuus. Näiden piirteiden ohelta löytyy kyllä runsaasti muitakin piirteitä: kevyttä limettistä sitruksisuutta, hillityä ruohoista yrttisyyttä, hentoa savuisuutta ja aavistus hiivasakkakypsytyksen tuomaa runsautta. Viini on ilahduttavasti kohtalaisen hapokas – yleisilmeeltään Àmfores ei vaikuta olevan mitenkään erityisen hapokas, mutta ryhtiä ja rakennetta on silti yllättävän paljon, mikä puhuu pinnan alla piilevästä hyvästä happorakenteesta. Kenties viinin melko leveä konsentraation tuntu peittää sitä ilmiselvintä happojen puraisua? Noin yleisesti viinissä tuntuu olevan mukavan paljon poweria, mutta makumaailma on tietyllä tavalla silti karuhko ja pidättelevä – olematta kuitenkaan simppeli tai tylsä.

Jälkimaussa tuntuu erityisesti märän kivistä mineraalisuutta, hillittyä suolaisuutta, karvasta omenankuorta, kevyttä yrttisyyttä, hillittyä kermaisuutta, hentoa sitruunaisuutta ja ujoa hiekkapölyisyyttä.

Voin myöntää, etten vieläkään ole erityisen innostunut Xarel•losta, mutta tämä kyllä menee helposti parhaimpien kyseisestä lajikkeesta valmistettujen viinien joukkoon mitä olen maistanut, valean minuun edes piirun verran uskoa siitä, että kyllä Xarel•lo pystyy jotain uskottavaakin tuottamaan. Kokonaisuutena viini on intensiivinen, puhdas ja positiivisella tavalla neutraali – tässä ollaan jotenkin onnistuttu lahjakkaasti ottamaan Xarel•lon heikkoudet ja kääntämään ne viinin vahvuuksiksi. Kun samalla viinistä löytyy myös hyvä rakenne ja ujosti kuivan Sherryn suolaista menoa, olen vakuuttunut. En vielä täysin Xarel•losta, mutta Loxarelista ainakin. Mitjans ja kumppanit selkeästi osaavat hommansa.

Viinin kelpoisuus ruokaviininä tuli testattua vuohenjuustosalaatin kanssa – koska yrttiset ja kevyen ruohoiset piirteet ovat usein Xarel•lolle tyypillisiä, veikkaus toimivuudesta vahvasti tuoreisiin vihreisiin kasviksiin nojaavan ruokalajin kanssa oli perusteltu. Veikkaus ei mennyt mönkään ja viini haihtui pullosta parempiin suihin odotettua nopeampaa tahtia.

Lyhyesti: Xarel•loksi varsin vakuuttava, leveä ja voimakas esitys, jossa lajikkeelle ominainen neutraalius toimii viinin hyvän rungon kanssa yllättävän luontevasti.

Arvio: Erittäin hyvä – tämä on ehdottomasti parhaita maistamiani Xarel•lo-valkoviinejä Raventós i Blanc Silencisin ja Can Credo Estranyn kanssa.

Hinnan (11,25e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Naveran Brut Vintage 2013

Naveran Brut Vintage 2013

• Valmistaja: Cavas Naveran
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Macabeo (50%), Xarel-lo (30%), Parellada (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 6,50e (Joulukuu 2015, Decántalo)
• Hinta nyt: 15,94e (Tammikuu 2017, Alko, tilausvalikoima)

Reilu vuosi sitten silmiin iski Decántalosta – tuosta Espanjan nettimyymälöistä kenties parhaimmasta – mielenkiintoinen tapaus: vuosikerta-Cava vain reilulla kuudella eurolla! Pitihän näin edukas tuote napata testiin; huonon viinin tapauksessa taloudellinen tappio ei kuitenkaan olisi merkittävä.

Viinin on tuottanut Cavas Naveran; viinitalo, joka on perustettu vasta vuonna 1984, mutta jonka historia ulottuu paljon kauemmas. Talon voidaan sanoa saaneen alkunsa, kun Pablo Parellada (mies, jonka mukaan tuo samanniminen lajike on kuulemma saanut nykyisen nimensä) meni naimisiin Naveranin markiisin tyttären kanssa ja rakennutti Penedèsiin oman kartanon. Tämän kartanon tiluksille Parellada istutti viiniköynnöksiä, mutta varsinaista kaupallista viinintuotantoa ei koskaan aloitettu. Vasta kun Antònia Parellada de Naveran ja hänen sveitsiläinen miehensä René Gillieron ryhtyivät vuonna 1975 laajentamaan talon viinitarhoja, alkoi Naveranin tulevaisuus viinitalona valottua. Talo aloitti toimintansa lopulta vuonna 1984 ja nykyisin sitä johtaa Antònian ja Renén poika, Michel Gillieron Parellada de Naveran.

Talon tarhoja viljellään luonnonmukaisin ja kestävän kehityksen periaattein. Erikoisesti tätä kyseistä viiniä ei löydy talon omilta kotisivuilta, mutta sen sijaan viini kyllä näyttää löytyvän Alkon tilausvalikoimista! Viini löytyy myös edelleen Decántalon sivuilta, mutta viinin hinta vaikuttaa hypänneen jo lähes kympin tuntumaan uuden vuosikerran myötä – viini tuli siis hommattua ns. kreivin aikaan. Decantálon speksien mukaan viiniin on käytetty Cava-alueen kolmea perinteistä valkoista lajiketta, Macabeo eli Viura pääasiallisessa roolissa. Viinin on annettu kypsyä pulloissa hiivasakan päällä vähintään kahden vuoden ajan ennen korkinvaihtoa ja markkinoillelaskua, mikä ylittää reilusti sekä Cavan 9 kk minimikypsytysajan että Cava Reservan 15 kk minimikypsytysajan.

Viinillä on hyvin hailakka, nuorekkaan vihreä väri.

Lasista kohoaa aromaattinen, hieman makeaan taittuva tuoksu, josta erottuu makeaa omenaa ja omenankukkaa, akaasiahunajaa ja kevyemmällä otteella autolyyttisiä paahdettun mantelin vivahteita. Taustallä häilyy miellyttävää mausteisuutta, hillittyä savua, hentoa kinuskia ja ujoa, Cavalle tyypillistä kumimaisuutta.

Suussa viinillä on kuiva, kepeä ja suoraviivainen maku. Selvimpinä piirteinä erottuu kypsää omenaa ja viheromenaa, kirpeää sitruunakarkkia sekä melko voimakasta ja hieman jopa jotenkin liuotinmaisena tuntuvaa kumimaisuutta. Hieman hienovaraisempina piirteinä löytyy kevyttä mantelitahnaista paahteisuutta, hillittyä olkisuutta ja ujoa omenapiirakkaa, jotka tuovat kokonaisuuteen aavistuksen verran syvyyttä, mutteivät onnistu pelastamaan melko mutkattomaksi jäävää yleisilmettä. Ryhtinsä puolesta viini on keskihapokas tai kohtalaisen hapokas ja sillä on varsin kevyt ja pehmeä, nopeasti haihtuva mousse.

Keskipitkä ja raikkaan happovoittoinen jälkimaku on kirpakan sitruunakarkkinen, kevyen omenainen, aavistuksen tuoreen päärynäinen ja ujosti makean briossinen.

Kokonaisuutta tarkastellessa on todettava, että viinillä on hurmaava tuoksu, mutta maultaan se on hieman simppeli, eikä pärjää laadukkaammille tapauksille. 6,50 euron hintaan tämä on kaikin puolin loistava ostos – vastaavaa kuohuvaa ei samaan hintaan Alkosta löydy, ja erityisesti aidot Cavat jäävät hintatasossa aivan toiselle tasolle. Vielä kympinkin hintaan Naveran tarjoaa sopivasti hyvin rahalle vastinetta, kun katsoo vastaavan hintaluokan tuotteita Alkosta. Sen sijaan 16 euron tuntumassa kilpailijoiden taso rupeaa nousemaan turhan kovaksi; vaikka Naveran on varsin passeli peruskuohuva, odottaisin tässä hintaluokassa jo hieman kovempaa suoritusta.

Lyhyesti: Tasapainoinen ja miellyttävä perustason Vintage-Cava, jonka parhaimmaksi puoleksi jää sen viehkeä tuoksu, makupuolen jäädessä hieman simppelin oloiseksi.

Arvio: Miellyttävä – oikein kelvollinen esitys, joka pesee monet perus-Cavat mennen tullen, mutta jää hieman turhan pehmeäksi ja yksiulotteiseksi esitykseksi kovempia luita vastaan kilpaillessa.

Hinnan (6,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Hinnan (15,94e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.