Allesverloren Red Muscadel 2013

Allesverloren Red Muscadel 2013

• Valmistaja: Allesverloren
• Tyyppi: Väkevöity viini
• Maa: Etelä-Afrikka
• Alue: Western Cape, Swartland
• Rypäleet: Muscat Rouge à Petits Grains (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ? (Syyskuu 2014)
• Hinta nyt: 179 Rand (~9,20€; Kesäkuu 2020, Allesverloren)

kuva: allesverloren

Etelä-Afrikka mielletään tätä nykyä lähinnä moderneja punaviinejä ja raikkaita valkoviinejä tuottavaksi maaksi, mutta maan viinihistoriaa tarkemmin tutkiessa voi tämän todeta olevan vain pari vuosikymmentä vanha ilmiö – siinä missä viiniä noin muuten on Etelä-Afrikassa viljelty jo 1600-luvun puolesta välistä.

Historiallisesti Etelä-Afrikassa on viljelty lähinnä helppohoitoisia ja suurisatoisia lajikkeita, joista on saatu laadultaan melko matalatasoisia kuivia viinejä, joiden tasoa on vasta viime vuosikymmenien viininviljelyn ja -valmistuksen modernisoinnin myötä onnistuttu nostamaan. Sen sijaan vuosisatojen ajan Etelä-Afrikassa viljellyistä rypäleistä on paikallisesti valmistettu sekä rypäletisle brandya, että erilaisia makeita viinejä, joista useimmat ovat pohjautuneet juuri tisleillä väkevöimiseen. Kuuluisan Vin de Constancen lisäksi ns. Cape Port on ollut yksi maan tunnetuimpia viinityylejä ja erityisesti Portugalilla on ollut vahva vaikutus maan väkevöityjen viinien tyyleihin.

Vaikka nykyisin Etelä-Afrikka tunnetaan kuivista puna- ja valkoviineistä, ei maan väkevöityjen viinien valmistus ole kadonnut minnekään – päin vastoin! Viininvalmistusmenetelmien kehittymisen myötä eteläafrikkalaiset väkevöidyt viinit ovat usein laadukkaampia ja puhdaspiirteisempiä kuin menneen ajan rustiikkisemmat tuotokset, jotka pohjautuivat enemmän perinteeseen ja tekemällä opittuun kuin todelliseen ymmärrykseen viininvalmistuksesta. Näiden väkevöityjen viinien merkittävin haaste on nykyajan viinitrendit: on vaikea kuvitella kuivia ja raikkaita valko- ja punaviinejä suosivia suuria massoja vähemmän kiinnostavaa viinityyliä kuin makeat väkevöidyt viinit uudesta maailmasta. Etelä-Afrikassa käymässä voisi kuvitella löytävänsä valtavasti toinen toistaan mielenkiintoisempia väkevöityjä viinejä, mutta on melko turha kuvitella, että niitä vietäisiin juurikaan maan rajojen ulkopuolelle...

Tämän nyt arvioitavaksi päätyneen väkevöidyn viinin pääsin testaamaan joskus vuosia sitten ja se oli ehdottomasti yksi vaikuttavimpia tekijöitä herättämään kiinnostustani uuden maailman väkevöityihin viineihin. Viinin on tuottanut Swartlandissa sijaitseva ja varmaankin monille suomalaisille kuluttajille Alkon hyllyiltä tuttu Allesverloren, jolla on historiaa viinintuottajana aina 1700-luvun alkuun asti ja joka on ollut nykyisin taloa luotsaavan Malanin suvun omistuksessa jo vuodesta 1872.

Tämä väkevöity viini on valmistettu Muscat-lajikkeen punaisesta mutaatiosta (Muscat Rouge à Petit Grains), joka tunnetaan Etelä-Afrikassa paremmin nimellä Red Muscadel (Muscat'n yksi eteläafrikkalaisista synonyymeistä on siis Muscadel*). Viini on valmistettu murskaamalla hyvin kypsinä poimitut rypäleet, minkä jälkeen viinin on annettu maseroitua avoimissa käymissammoissa lyhyen aikaa kuorten kanssa, jolloin kuorista on saatu uutettua väri- ja makuaineita viiniin. Kun viinin jäännössokeri on käymisen myötä laskenut halutulle tasolle, pumpataan viini kuorten päältä pois kypsytysastiaan, jossa neutraali rypäletisle on valmiina odottelemassa. Tisle nostaa käyvän rypälemehun alkoholipitoisuuden niin korkeaksi, että hiivat kuolevat ja käyminen pysähtyy. Makean viinin annetaan asettua ja kypsyä tankeissa, kunnes se pullotetaan. Tässä viinissä on alkoholia 16,5% ja jäännössokeria 208 g/l. Vaikka happoja on melko maltilliset 4,4 g/l, on viinillä silti verrattain matala pH 3,25 – osasyy tähän on siinä, ettei viini ehdi koskaan käydä happoja pehmentävää (eli pH:ta nostavaa) malolaktista käymistä, sillä viini ei koskaan käy alkoholikäymistä loppuun ja malolaktinen käyminen tapahtuu tyypillisesti alkoholikäymisen pysähdyttyä.

* Tällä taas ei ole mitään tekemistä nimeltään hyvin samankaltaisen Muscadelle-rypälelajikkeen kanssa, jota tavataan enemmän  esimerkiksi Bordeaux'n alueen makeissa viineissä ja Australian väkevöidyissä viineissä.

Lasissa viinillä on läpinäkyvä ja upean hohtava Camparin-punainen väri.

Kuten Muscat-viiniltä odottaa saattaa, viinillä on äärimmäisen aromaattinen tuoksu. Tämä tuoksu on kuitenkin hyvin erilainen kuin tavanomaisella väkevöidyllä Muscat-viinillä, mistä todennäköisesti on kiittäminen viinin maseroitumista punaisten kuorien kanssa. Valloittavasta aromimaailmasta löytyy makeaa simaisuutta, eksoottisia kukkia ja ruusuvettä, hieman kandeerattuja appelsiininkuoria, kevyttä ruusunmarjaisuutta, hentoa pihlajanmarmamarmeladia ja ujoa vadelmakarkkia.

Viinillä on erittäin täyteläinen, todella makea ja hieman tahmeahko suutuntuma. Makumaailma on tuoksun tavoin äärimmäisen rehevä, moniulotteinen ja suorastaan hämmentävän intensiivinen; kielellä pyörii simaa ja rusinaisuutta, makeaa pihkaisuutta, hillittyä appelsiinimarmeladia, Pihlaja- / kettukarkkeja, maltillista vadelmamehuisuutta, kevyttä punasävyistä rypäleisyyttä, hentoa eksoottista mausteisuutta, ujoa tasapainottavaa bitterisyyttä ja aavistus sienimäistä maamaisuutta. Kokonaisuus muistuttaa paljon Muscat'sta tai Gewürztraminerista tehtyä väkevöityä viiniä, mutta siitä löytyy todella paljon enemmän kerroksia ja vivahteita kuin vastaavantyylisestä viinistä on tottunut löytämään. Yleisilme ei ole varsinaisen löysä tai rakenteeton, mutta kokonaisuus tuntuu kuitenkin melko pehmeänpuoleiselta, sillä maseraatiosta huolimatta viinissä ei ole juuri lainkaan tanniineja, minkä lisäksi maltillinen hapokkuus tuntuu hieman jäävän todella rehevän jäännössokerin jalkoihin.

Viinistä jää suuhun todella intensiivinen, pitkäkestoinen ja erittäin makea jälkivaikutelma. Jatkuvasti elävässä, parfyymisen kukkeassa jälkimaussa häilyy simaisuutta, kettukarkkia, lokumit mieleen tuovaa ruusuvetistä kukkeutta, hillittyä nallekarkkia, hentoa kandeerattua appelsiininkuorta ja ujoa mandariinimehua.

Kokonaisuutena tämä eteläafrikkalainen, väkevöity punainen Muscat on todella valloittava ja aromimaailmaltaan lähes taianomainen tapaus – sekä myös jotain sellaista, jota en ole koskaan tavannut missään eurooppalaisessa viinissä. Sen yleisilmeen kyllä tunnistaa kukkeista piirteistään Muscat'ksi, mutta viinissä on silti todella paljon omintakeista ja hyvin ainutlaatuista eksoottisuutta, joka todennäköisesti tulee sen saamasta maseraatiosta punaisten kuorien kanssa. Vaikka kokonaisuus voisi olla hieman tasapainoisempi, jos viinin olisi annettu käydä hieman kuivemmaksi – jolloin viinin hapot ja jäännössokeri olisivat olleet kenties aavistuksen paremmin keskenään tasapainossa – on viini tästä huolimatta ylettömän herkullinen ja hurmaava esitys.

On vaikea sanoa mihin suuntaan viini tästä kehittyy sen saadessa ikää. Koska viini on maistettu äärimmäisen nuorena (vain reilun vuoden ikäisenä) on se varmasti ollut maistohetkellä aivan poikkeuksellisen aromaattinen, sen nuorekkaiden primääriaromien ollessa tässä vaiheessa pääosassa. Tuottaja kuitenkin antaa tälle viinille toista vuosikymmentä ikääntymispotentiaalia, joten viini ei varmasti iän myötä mene huonoksi – ainoastaan muuttaa muotoaan. Vaikka tätä kyseistä viiniä voi olla mahdotonta löytää Suomesta, suosittelen pitämään niin Red Muscadelit kuin muutkin uuden maailman väkevöidyt viinit mielessä! Monesti ne voivat tarjota varsin vaikuttavia – yllättäviäkin – makuelämyksiä ja usein vallan kohtuulliseen hintaan! Aiheesta innostuneille voisin vinkata, että esimerkiksi länsinaapurimme monopolin valikoimista on löytynyt Allesverlorenin Ruby-tyylistä väkevöityä viiniä jo vuosia vallan kohtuulliseen hintaan.

Lyhyesti: Äärimmäisen aromaattinen, kiehtova ja omintakeinen väkevöity viini, jossa yhdistyy Muscat'n kukkeat piirteet rehevämpiin ja tummasävyisempiin makeiden punaisten viinien vivahteisiin.

Arvio: Erinomainen – lähes maaginen viini, joka osoittaa, että väkevöity viini voi olla todella valloittava olematta vuosikymmeniä kellarikypsytelty Port, Madeira tai Rivesaltes. Erittäin herkullinen ja mieleenpainuva tuttavuus.

La Gitana Manzanilla

La Gitana Manzanilla

• Valmistaja: Bodegas Hidalgo
• Tyyppi: Väkevöity viini, Sherry, DO Manzanilla
• Maa: Espanja
• Alue: Andalusia, Cádiz, Sanlúcar de Barrameda
• Rypäleet: Palomino (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 5,80e (Maaliskuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: bodegas hidalgo

Tässä hiljattain pääsin hörppäämään vallan mainiota Sherryä (Viinitien maahantuomaa Gutiérrez Colosían Finoa), minkä seurauksenä äidyin pohtimaan, että miksi ihmeessä Sherryllä on niin kehno preesens blogissani? Pakko myöntää, etten osaa vastata tähän kysymykseen, sillä vaikka tätä mainiota viinityyliä tulee aika ajoin harrastettua, ei jostain syystä juttuja koskaan päädy blogin puolelle asti. No, koetetaanpa korjata asia ja aloitetaan tällä klassikolla!

Monilla aiheeseen perehtymättömillä on Sherrystä käsitys lähinnä makeana mummojen suosimana viininä. Todellisuudessahan tämä viinityyli käsittää useita hyvin erilaisia viinejä, joista valtaosa on kuivaa; merkittävä osa makeasta Sherrystä taas on lähinnä simppeliä ja edukasta tusinatavaraa. Pääpiirteittäin Sherryt voi jakaa kolmeen päätyyliin: kuivat valkoiset, kuivat oksidatiiviset (eli "valkoisia" pidempään tynnyreissä kypsytetyt "ruskeat") ja makeammat Sherryt.

Kaikki Sherryt tulevat aivan Espanjan eteläkärjessä sijaitsevasta Cádizin provinssista ja viinityyli on saanutkin nimensä alueella sijaitsevasta Jerezin kaupungista. Kaikkien kuivien Sherryjen lähtökohtana onvalkoinen, maultaan melko neutraali ja varsin matalahappoinen Palomino-rypälelajike, josta alueella valmistetaan Sherryjen pohjaviini. Tämän pohjaviinin annetaan käydä tynnyreissä, joita ei täytetä aivan täyteen; tämän tynnyreihin jäävään ilmataskun, alueelle ainutlaatuisen ilmaston ja viinitalojen pieneliöstön yhteisvaikutuksesta viinin pinnalle muodostuu nahkean geelimäinen hiivahuntu, flor. Jos hiivahuntua ei muodostu tai se jää vaillinaiseksi, viini hapettuu, jolloin siitä valmistetaan oksidatiivista "ruskeaa" Sherryä. Kun valmistetaan "valkoista" Fino-Sherryä, valitaan kaikista parhaimmat tynnyrit, joissa hiivahuntu on pysynyt paksuna, suojaten viiniä hapettumiselta. Kun viinin on annettu kypsyä sopivaksi arvioidun ajan, siirretään viini ns. solera-tynnyrijärjestelmään: tässä järjestelmässä alimmasta tynnyrikerroksesta (eli ns. solera-kerroksesta) pullotetaan osa viinistä, minkä jälkeen tämä tynnyrikerros täytetään tuoreemman kerroksen (1. criadera) tynnyreistä, jotka taas täytetään tuoreemmasta kerroksesta (2. criadera), jne. kunnes lopulta kaikista tuorein kerros täytetään uudella viinillä. Kerrosten lukumäärää tai sitä, kuinka paljon yksi kerros käsittää tynnyreitä ei ole rajoitettu, joten criaderoja voi olla vain muutamasta tynnyristä jopa kymmeniin.

Laadukasta Finoa valmistettaessa on tärkeää, ettei viini pääse hapettumaan, vaan jokaisen tynnyrin sisällä oleva hiivahuntu pysyy elossa ja paksuna, suojaten viiniä. Koska hiivahuntu tarvitsee ravinteita pysyäkseen elossa, on tärkeää pullottaa viiniä riittävän usein, jotta tuoreempaa ja ravinteikkaampaa viiniä pääsee myös vanhimpiin solera-kerroksen tynnyreihin pitämään niiden hiivahuntua elossa. Näin ollen pullotettu Fino Sherry on sekoitus lukemattomia vuosikertoja, mutta silti erittäin raikasta ja kepeää, koska elävä hiivahuntu on suojannut viiniä koko sen kypsymisen ajan – tätä hiivahunnun alla kypsymistä kutsutaan biologiseksi kypsytykseksi (crianza biológica). Flor- hiivahunnun sanotaan muodostuvan poikkeuksellisen paksuksi Sanlúcar de Barramedan kaupungissa; täällä valmistettua Fino Sherryä kutsutaan nimellä Manzanilla, "pieni omena", ja sitä pidetään tyypillisesti kaikista kepeimpänä ja eleganteimpana Sherryn tyyleistä.

Hiivahunnun alla kypsytys ei pelkästään suojaa viiniä hapettumiselta – tämä hiiva samalla kuluttaa viinistä niin runsautta ja täyteläisyyttä tuovaa glyserolia kuin tavallisille viineille tyypillisiä piirteitä tuovia haihtuvia happoja, tuottaen samalla aineenvaihdunnallaan viiniin asetaldehydiä, joka taas on Sherrylle tyypillisten vivahteiden pääasiallinen lähde. Koska flor-hiiva kuluttaa viinistä glyserolia, ovat Sherryt yleensä epätyypillisen kepeän oloisia ollakseen runsasalkoholisia viinejä ja kuivilla Sherryillä on yleensä poikkeuksellisen matala uutosainepitoisuus. Koska Palomino on vähähappoinen lajike, ovat Sherryt tyypillisesti varsin matalahappoisia; tässä hiivan tuottama asetaldehydi auttaa, antaen viinille suolaisen maun ja pistävyyttä, mikä paikkaa puuttuvien happojen jättämää ryhtiä, raikkautta ja selkärankaa.

Vuonna 1792 perustetun ja edelleenkin perheomisteisen viinitalo Hidalgon La Gitana ("mustalaisnainen") on yksi maailman kuuluisimmista ja tunnetuimmista Manzanilla-viineistä ja tätä viiniä tuotetaan vuosittain peräti yli 1,5 miljoonaa pulloa. Viini on saanut nimensä eräältä aikanaa viinitalon lähellä baaria pitäneeltä naiselta, sillä hänen baarinsa oli silloin viinitalon Manzanillan suurin ostaja. Sherryjen pohjaviinien aluksi annetaan kypsyä 3 vuotta tynnyreissä, jonka jälkeen parhaimmat tynnyrit valitaan talon Manzanilla Soleraan, joka käsittää peräti 14 tynnyrikerrosta (ja tuhansia tynnyreitä). Näiden kerrosten läpi viiniä siirretään tynnyrikerroksesta toiseen, kunnes lopulta solera-kerrokseen saavutaan noin 2–3 vuodessa, minkä jälkeen viini lopulta suodatetaan ja pullotetaan. Näin ollen La Gitana on keskimäärin iältään n. 5–6-vuotiasta, joskin solera-järjestelmästa johtuen sekoituksessa on myös pieniä määriä lukemattomia vanhempia vuosikertoja.

La Gitanalla on hailakka, kevyesti vihertävään taittuva vaalea sitruunankeltainen väri.

Lasista kohoaa yhtä aikaa hillitty ja elegantti, mutta myös klassisesti sherryisen pistävä tuoksu, jossa päällimmäisenä nousee pintaan biologisen kypsytyksen tuomaa asetaldehydisyyttä: merellistä suolaisuutta ja ujoa mantelirouhetta. Taustalla häilyy kypsää viheromenaa, kevyttä heinää, hentoa hunajaisuutta ja pienin häivähdys savuisuutta.

Suussa viini on rutikuiva, ja vaikka viinin melko matala hapokkuus antaa sille melko lempeän ja sulavan olemuksen kielellä, tuo flor-kypsytyksen asetaldehydisyys kokonaisuuteen voimakasta, suolaisena ja kevyen sitruunaisen kirpeänä aistittavaa särmää ja pistävyyttä. Makupuolelta löytyy suolakiveä ja suolaheinää, sitruunankuorta, kevyttä hiivaleipäisyyttä, hentoa viheromenaa ja etäistä paahdettua pähkinää. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja melko tuntuva aldehydinen suolaisuus tuo viinille hyvin kepeän ja rapsakan habituksen.

Jälkimaku on hyvin pitkä ja intensiivinen. Kielelle jää häilymään melko voimakkaan suolaisia ja viheromenaisia sävyjä, joita komppaavat aaltoillen nousevat ja haipuvat pähkinän, paahdetun pinjansiemenen, sitruunan, kevyen valkohomejuuston pinnan ja etäisen savun vivahteet. Alkoholi (15%) nousee vasta jälkimaun loppupuolella ensimmäistä kertaa esiin hentona lämmitävyytenä.

Kokonaisuutena La Gitana on ihastuttavan kepeä, raikas, puhdas ja tyypillinen Manzanilla, jossa flor-hiivahunnun alla tapahtuneen biologisen kypsytyksen tuomat suolaiset, viheromenaisen ja sitruunaisen kirpeät sekä hillityn pähkinäiset piirteet ovat hyvin vahvasti pinnassa. Monille nämä kuivien Sherryjen pistävän asetaldehydiset piirteet vaativat usein jonkin verran totuttelua, joten mitenkään helpoksi tai aloittelijaystävälliseksi esitykseksi La Gitanaa ei voi kutsua. Sen sijaan jos osaa arvostaa kuivan, valkoisen Sherryn raikkautta ja särmää, on La Gitana varsin ihastuttava Manzanilla – vaikka kyseessä on valtavan tuotannon massatuote, on viini silti hurmaavan moniulotteinen ja kaikin puolin tyylipuhdas esitys. Erityishuomion saa viinin täysin naurettavan edullinen hinta paikallisilla markkinoilla; itse tilasin pulloni netistä ja vielä rahtikustannuksineen täysikokoisen pullon hinta pysyi reilusti alle seitsemässä eurossa!

Klassisia kumppaneita Manzanillalle ovat erilaiset tapas-henkiset naposteltavat, erityisesti merenelävät, pähkinät tai suolaiset oliivit, mutta meidän taloudessa viini tuli naitettua loppukeväästä erittäin onnistuneesti mitä maukkaimmalle parsarisotolle. Voin siis lämpimin mielin suositella pälyilemään väkevien viinien hyllyä siinä vaiheessa kun parsakausi on taas ovella! On kuitenkin myös hyvä muistaa, että kuiva valkoinen Sherry on hyvin lyhytikäistä tavaraa, joka on parhaimmillaan mahdollisimman pian pullotuksen jälkeen – pitkäksi aikaa ei Finoja ja Manzanilloja kannata siis kellariin hamstrata!

Lyhyesti: Ihastuttavan tyylipuhdas, raikas ja rapsakka Manzanilla, jossa ns. biologisen kypsymisen tuomat suolaiset ja kirpeän viheromenaiset piirteet ovat voimakkaasti pinnassa.

Arvio: Tyylikäs – hämmentävän edullinen, mutta hinnastaan huolimatta ihastuttavan tasapainoinen ja tyylipuhdas Etelä-Espanjan klassikko.

Hinnan (5,80e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Delas Muscat de B-d-V La Pastourelle 2010

Delas Muscat de Beaumes-de-Venise La Pastourelle 2010

• Valmistaja: Delas Frères
• Tyyppi: Väkevöity viini, AOC Muscat de Beaumes-de-Venise
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Beaumes-de-Venise
• Rypäleet: Muscat Blanc à Petit Grains (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 12,90e (Kesäkuu 2014, Liviko Store, Lootsi Keskus, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: delas

Beaumes-de-Venisen kylä Rhônessa on oma pikku erikoisuutensa: siinä missä lähes koko Rhône on keskittynyt tuottamaan lähinnä punaviiniä (ja muutama alue – kuten esimerkiksi Condrieu – jopa valkoviiniä), on tämän alueen erikoisuus vaaleista Muscat-rypäleistä valmistetut väkevöidyt viinit.

Muscat de Beaumes-de-Venisen historia on pitkä: Muscat-rypäleisiin keskittyneestä viininviljelystä on löydetty kirjoituksia peräti lähes 2,000 vuoden takaa ja esimerkiksi 1200-luvun lopulla Beaumes-de-Venisen tiedettiin toimineen paavin suosimia viinejä tuottavana alueena. Oman AOC-appellaationsa makeille väkevöidyille viineille kylä on saanut jo 1943. Sittemmin alueella ollaan yhä laajenevassa määrin alettu viljellä myös punaisia rypäleitä kuivia punaviinejä varten ja lopulta vuonna 2005 alue sai oman AOC Beaumes-de-Venise Rouge -appellaation punaviineilleen. Tätä nykyä alue kattaa noin 1,000 hehtaaria maata, josta karkeasti puolet on Muscat-viljelyksiä ja puolet punaisia rypäleitä. Tyypillinen Muscat de Beaumes-de-Venise on valkoisesta Muscat de Frontignanista (paikallinen nimi Muscat Blancille) valmistettu valkoviini, jonka käyminen keskeytetään kun viinin jäännössokeripitoisuus on laskenut n. 100 g/l tuntumaan. Käyminen keskeytetään lisäämällä viiniin alkoholitislettä, kunnes viinin alkoholipitoisuus on n. 15% ja hiiva kuolee.

Viinin tuottanut Delas on yksi Rhônen suurimpia viinitaloja, jolla on kattavasti omistuksia niin eteläisen kuin pohjoisen Rhônen puolella. Vuosittain Delas tuottaa 6,000–8,000 pulloa Beaumes-de-Venisen Muscat'ta. Viini valmistetaan väkevöimällä se 15% vahvuuteen kun viini on saavuttanut 110 g/l jäännössokeripitoisuuden, minkä jälkeen viinin annetaan kypsyä terästankeissa, hapettumiselta suojattuna.

 

Viinin väri on keskisyvän sitruunankeltainen.

Tuoksu on – kuten Muscatilta odottaa saattaa – hyvin aromaattinen: pääosassa on runsasta kukkeutta ja litsimäistä gewürztraminerisuutta, sekä makeaa sitruunamarmeladisuutta ja ujoa simamaisuutta.

Suussa viini on täyteläinen, hyvin makea ja väkevöintiin käytetyn tisleen myötä myös hieman alkoholinmakuinen. Runsaassa ja varsin kukkeassa makumaailmassa tuntuu sitruunamarmeladisuutta, kypsää mandariinisuutta, hentoa aprikoosimössöä ja ujoa, kevyesti särmää tuovaa bitteristä mausteisuutta. Koska viini on korkeintaan keskihapokas, puuttuu kokonaisuudesta hieman ryhtiä ja raikkautta – kokonaisuus tuntuu hyvin pehmeältä ja hieman tahmealta.

Keskimakua raikkaampi jälkimaku on makeahko, sokeroidun sitruunainen, teräksisen mineraalinen, kevyen hunajainen ja hennon bitterisen mausteinen.

Vaikka 2010 on ollut Rhônen alueella huippuvuosikerta, ei La Pastourellesta jäänyt erityisen maagista kuvaa. Kokonaisuutena viini on ihan solidi perusjälkiruokaviini, mutta mitään kovinkaan erityistä se ei onnistu tarjoamaan – lähinnä Muscat'lle tyypillistä, hurmaavan kukkeaa tuoksua. Yleensä Beaumes-de-Venisen Muscat-viinien sanotaan olevan parhaimmillaan, kun ne saavat riittävästi ikää, ja tämän voin kyllä ymmärtää – kokonaisuus oli reilun viiden vuoden iästään huolimatta vielä varsin nuorekas, minkä lisäksi viinin väkevöintiin käytetty alkoholi puski paikoin jopa häiritsevästi läpi. Kenties viiniä pidempään kellaroimalla tästä voisi saada enemmän irti.

Toisaalta, kun maksoin alle 13 euroa täysikokoisesta, 0,75 litran viinipullosta, ei voi varsinaisesti valittaa viinin hinnan olleen yläkanttiin. Tämä on solidi perustason makea, väkevöity Muscat edulliseen hintaan. Parhaimmista Beaumes-de-Venisen viineistä jäädään kauas, mutta samoin onneksi hinnassa.

Lyhyesti: Simppelihkö, nuorekas ja runsaan makea perustason väkevöity Muscat, joka kärsii matalasta hapokkuudesta ja hieman läpitunkevasta alkoholista.

Arvio: OK – luotettava, perushyvä väkevä Muscat jälkiruokakäyttöön. Voinee kehittyä selkeästi tasapainoisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi riittävällä kellaroinnilla.

Hinnan (12,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Domaine Pouderoux Maury 2012

Domaine Pouderoux Maury Vendange 2012

• Valmistaja: Domaine Pouderoux
• Tyyppi: Väkevöity viini, AOC Maury
• Maa: Ranska
• Alue: Roussillon, Maury
• Rypäleet: Grenache (100%)
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 101 SEK (~10,98e; Joulukuu 2015, Systembolaget)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: systembolaget

Kun halutaan takuuvarmasti todella hyvää väkevöityä viiniä, ei tarvitse hirveästi miettiä, mihin maahan suunnata katse – Portugaliin, tottakai! Vuosikymmenien ikäiset Vintage Portit ja jopa useita vuosisatoja nähneet Madeirat ovat perustellusti monien mielestä yksiä maailman hienoimmista viineistä.

Aina ei kuitenkaan tarvita useiden kymmenien ja satojen – joskus jopa tuhansien – eurojen arvoisia portugalilaisviinejä. Tällöin Espanja ja Etelä-Ranska nousevat arvoon arvaamattomaan: näistä maista kun löytyy lukemattomia pieniä appellaatioita, joissa tuotetaan mielenkiintoisia ja laadukkaita väkevöityjä viinejä. Koska nämä viinit kuitenkin tulevat alueilta, jotka eivät ole trendikkäitä tai ovat jopa kokonaan viinimaailman tutkan ulkopuolella, ovat ne usein varsin kohtuullisesti hinnoiteltuja, minkä vuoksi ne monesti pystyvät tarjoamaan budjettiluokan ratkaisuissa paljon kovempaa laatua kuin edullisen pään Porto tai Madeira.

Ranska ei ole muuten erityisen merkittävä maa väkevöityjen viinien saralla, mutta Välimeren rantaviivaa nuolevan Languedoc-Roussillonin alueella ensisijaisesti väkevöityjen viinien (vins doux naturels) tuottamiseen keskittyneitä alueita löytyy harvinaisen paljon – erityisesti aivan Espanjan rajalta, Roussillonista.

Roussillonissa sijaitseva Maury on yksi Etelä-Ranskan kuuluisimpia väkevöityjen viinien alueita. Tällä alueella on sallittua valmistaa useista eri lajikkeista väkevöityjä viinejä, mutta ylivoimaisesti suurin osa alueen tuotannosta on valmistettu yksinomaan vanhojen Grenache-köynnösten rypäleistä. Nämä rypäleet korjataan erittäin kypsinä, minkä jälkeen niistä puristetun viinin annetaan usein maseroitua varsin pitkään – jopa kuukauden ajan – rypälekuorimäskin kanssa. Tämän runsautta ja tanniineja tuovan maseraation aikana rypäleiden omat luonnonhiivat alkavat käyttämään viiniä ja kun viinin sokeripitoisuus on laskenut (viinintekijän näkemyksen mukaan) 50–125 g/l tuntumaan, käyminen pysäytetään lisäämällä viiniin 95% vahvuista tislettä kunnes viinin alkoholipitoisuus on noussut vähintään 15% tuntumaan ja hiivat kuolevat.

Mauryn tyylejä on monia. Kepeintä tyyliä edustaa muita lyhyempään maseroitu, hedelmävetoinen tyyli, jonka annetaan kypsyä hapelta suojattuna terästankeissa, sementtiastioissa tai jopa lasipulloissa (demi-john tai bonbonne) ja joka pullotetaan noin 6–9 kk kypsymisen jälkeen. Tuhdimmat ja tiukemmat Mauryt kypsyvät useita vuosia sementtiastioissa ja tammitynnyreissä ennen pullotusta, jotta viinien tiukin tanniinisus ehtii asettua. Kenties ikonisin Mauryn tyyli on kuitenkin rancio, eli todella tiukka ja tanniininen tyyli, jossa viinin annetaan kypsyä oksidatiivisissa olosuhteissa useita vuosia, jopa toista vuosikymmentä, erilaisissa astioissa ja jopa auringonvalossa, ennen kuin usein useissa eri astioissa kypsynyt viini lopulta sekoitetaan yhteen ja pullotetaan.

Tämä nyt arvioitava Maury on tyyliltään kevyt, hedelmäinen ja nuorena sekä pullotettu että juotavaksi tarkoitettu. Viinin on tuottanut Robert ja Cathy Pouderoux'n luotsaama Domaine Pouderoux, joka on erityisesti Mauryn makeisiin väkevöityihin viineihin keskittynyt tuottaja. Tämä perhetalo, jonka juuret viininviljelyn parissa Mauryssa ulottuvat aina vuoteen 1826 asti, tuottaa kaikki väkevöidyt viininsä vanhoista (vähintään 30 vuotta) köynnöksistä ja kypsytyspotentiaalia ajatellen kaikki talon viinit ovat täysin kirkastamattomia ja suodattamattomia.

Viinin tumma väri on kevyesti läpinäkyvän rubiininpunainen.

Lasissa viinillä on varsin makea, aromikas ja viehkeä tuoksu, jossa tuntuu kypsälle Grenachelle tyypillistä mansikkahilloa, konsentroitunutta ylikypsää mustaherukkaa, makeaa tummaa luumua ja kuivahtanutta tummaa kirsikkaa.

Viini on makea suussa ja se jatkaa luontevasti tuoksun viitoittamalla linjalla. Nuorekkaan oloinen makumaailma on intensiivisen kirsikkainen, mansikkainen, luumuinen, kevyen pippurinen ja maltillisen bitterinen. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen ja kohtalaisen matalahappoinen, jolloin rakenteesta huolehtiminen jää kohtalaisesti tuntuvan, kypsän tanniinisuuden varaan.

Viinillä on supermehukas, rehevä ja kohtalaisesti tanniineillaan suuta kuivattava jälkimaku, jossa tuntuu makeaa mansikkaisuutta, kevyehköä tanniinien bitteriä, vadelmahilloa, hillittyä pippurisuutta ja hentoa raakakaakaoisuutta. Makea ja intensiivinen, mutta hieman karheahko jälkimaku tuntuu kielellä melko pitkään ja lämmittää hillitysti nielua.

Kokonaisuutena tämä Pouderoux'n tuotannon simppelein ja edullisin Maury on kiva pikku Etelä-Ranskan jälkkäriviini, jolla pääsee hyvin kiinni välimerellisten jälkiruokaviinien maailmaan hyvin pienellä rahallisella panostuksella. Tämä on kyllä vielä 3 vuoden iässä äärimmäisen nuorekas ja primäärinen tyyliltään, mutta kellarissa viini ei todennäköisesti tule kovinkaan kummoiseen suuntaan tule kehittymään – sen selvin nuorekkuus varmasti katoaa tulevien vuosien aikana ja kenties lähestyessään kymmenen vuoden ikää voi viini kehittyneempien piirteiden myötä saada lisää myös syvyyttä ja vivahteikkuutta. Tällaista viiniä ei kuitenkaan ole tarkoitettu Vintage Portien haastajaksi: tämä on ennen kaikkea edullinen makea viini simppelin hedonistisiin hetkiin, ei mikään viinikellarin jalokivi. Viini siis kestää varmasti hyvin vuosia kellarissa, joistain vuosista jopa hyötyen, mutta tieten tahtoen tällaista ei tarvitse viinikaapissa hillota.

Tässä taloudessa viini kulutettiin joulupöydän jälkeisessä juustohekumoinnissa. Tarjolla oli neljää erityyppistä juustoa, joiden kanssa oli hauska vertailla viinin toimivuutta; vaikka itse en koskaan ole ollut suuri sinihomejuustojen ystävä, tuntui tämä Maury löytävän jonkinlaista sielujen sympatiaa juuri kyseisen juuston voimakkaammista piirteistä ja tuntuvasta suolaisuudesta. En kyllä ole yllättynyt, sillä Britit jos jotkut tietävät hyvän portviinin olevan paras kumppani stilton-juustolle – eikä nyt kyllä tyylillisesti oltu niin kaukana portviinin meiningeistä.

Lyhyesti: Simppeli, nuorekas ja herkullinen perus-Maury. Ei ehkä herätä suuria tunteita, muttei onneksi myöskään kevennä juurikaan lompakkoa.

Arvio: Miellyttävä – tasapainoista, herkullista ja luotettavaa perustavaraa. Tätä heikkotasoisempaa väkevöityä viiniä rupeaa olemaan jo vaikea löytää Roussillonista, mikä kertoo paljon alueen tasosta.

Hinnan (~10,98e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Marchesi di Barolo Barolo Chinato

Marchesi di Barolo Barolo Chinato

• Valmistaja: Marchesi di Barolo
• Tyyppi: Väkevöity viini, DOCG Barolo, Barolo Chinato
• Maa: Italia
• Alue: Piemonte, Langhe, Barolo
• Rypäleet: Nebbiolo (100%)
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 18,60e (Huhtikuu 2015, Fracchia & Berchialla, Alba)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: marchesi di barolo

Yksi Piemonten tuntemattomia erikoisuuksia on Barolo Chinato: kiinanpuun kuorella ja yrteillä maustettu makea, väkevöity Barolo. Koska tämä viini on lähinnä paikallinen erikoisuus, on se melko tuntematonta Piemonten ulkopuolella. Suomessa hyvin harva on koskaan kuullutkaan viinistä, mm. yksikään maahantuoja ei ymmärtääkseni tuo viiniä tällä hetkellä Suomeen. Viinin persoonallisin piirre on sen karvaus, sillä kiinanpuun (cinchona) kuoresta irtoaa viiniin mm. tonicvesille bitterisyyden antavaa kiniiniä (it: chinino) – mikä taas on voinut olla omiaan antamaan viinille nimen (Barolo Chinato = "taivutettu Barolo"). Tarinoiden mukaan viini alun perin kehitettiinkin Albassa 1800-luvun lopulla malarialääkkeeksi erilaisten viinipohjaisten malarialääkejuomien pohjalta.

Barolo Chinaton pohjaviininä toimii nimensä mukaisesti Barolo: viinin on saavutettava kaikki Barololle asetetut minimivaatimukset (mm. vähintään 38 kk kypsytystä, josta vähintään 18 kk tynnyreissä) jotta sitä on sallittua käyttää Chinatossa. Tämän jälkeen valmistetaan infuusio, jossa kiinanpuun kuorta ja erilaisia mausteita ja yrttejä uitetaan alkoholissa; tämä yrttisekoitus on jokaisella Barolo Chinatoa tuottavalla viinitalolla oma bisnessalaisuus. Kun maustettu alkoholiuutos on valmis, lisätään se Barolon sekaan, minkä jälkeen viini makeutetaan ja siirretään kypsymään tynnyreihin vähintään vuodeksi, jolloin aromiaineet sekoittuvat tasaisesti viiniin. Useimmat tuottajat valmistavat Chinatoa pullottamatta jääneistä jämä-Baroloista, joista voidaan tehdä useiden vuosikertojen sekoituksia (minkä vuoksi valtaosa Chinatoista on vuosikerrattomia), mutta muutamat tuottajat valmistavat erikseen juuri Chinatoa varten kypsytettyä Baroloa, jossa tarkoituksena on antaa myös pohjaviinin tulla mahdollisimman hyvin esiin. Nämä viinit ovat yleensä vuosikertamerkittyjä, pitkään kypsytettyjä, äärimmäisen pienen tuotannon viinejä, joilla saattaa olla hyvinkin korkeat hinnat.

Tämä Marchesi di Barolon Barolo Chinato tarttui mukaani vuosi sitten Alban eräästä viinimyymälästä. Tässä Barolo-pohjaviiniin on lisätty alkoholiuutos, jossa on uutettu kiinanpuun kuorta, katkerokukkien juuria, kardemummaa, vaniljan siemenkotia ja muita yrttejä ja mausteita; alkoholiuutoksen takia viinin alkoholipitoisuus on 16,5% (normaalin Barolon 13-15% alkoholipitoisuuden sijaan). Viinin sokeripitoisuus on 180 g/l ja sen on annettu kypsyä tynnyreissä vähintään vuoden ajan ennen pullotusta.

Viinillä on hennosti oranssihtavan kirsikanpunainen, läpinäkyvä väri, joka taittuu lähes värittömäksi reunoja kohden. Perinteistä Nebbiolo-viiniä runsaampi sokeri- ja alkoholipitoisuus näkyy heti lasissa tavallista runsaampana viskositeettinä.

Lasista kohoaa lähes ryöppyävällä voimalla erittäin runsas, väkevä ja makea tuoksu, jossa tuntuu lähes punaista vermuttia muistuttavalla otteella aromaattisia ja hieman katkeruuttakin vihjailevia yrttejä, kirsikkahilloa, rosmariinia ja vanhan ajan apteekkarimeininkiä henkivää lääketroppisuutta. Maistelussa, jonne olin viinin tuonut, luotiin tuoksusta mielleyhtymiä vermutin lisäksi mm. Fernet Brancaan ja jopa Gambinaan.

Suussa viini on täyteläinen ja varsin makea, mutta myöskin melko voimakkaan katkeroinen. Erittäin runsaasta ja intensiivisestä makumaailmasta löytyy mm. kypsänmakeaa vadelmaa ja vadelmahilloa, mansikkamehutiivistettä, voimakasta yrttisyyttä, kevyen pippurista mausteisuutta, kevyttä crema di balsamicoa ja hentoa, karvaana tuntuvaa, hyvin tummaa suklaata. Yleisolemus on äärettömän vivahteikas ja jännittävä, ja vaikka suutuntuma on runsaan jäännössokerin vuoksi hieman tahmea, ei viini tunnu rapsakan katkeroisuutensa ja kevyesti purevan tanniinisuutensa takia lainkaan liian makealta.

Mehukas jälkimaku jatkaa erittäin uskollisesti keskimaulle: kielellä pyörii pitkään erittäin runsaasti bitterisen yrttisiä, makean mansikkaisia, kirsikkahilloisia ja kirsikkaliköörikonvehtisia vivahteita. Suuhun jää viinistä tahmeanmakea, melko katkeroinen, todella vivahteikas ja maukas jälkivaikutelma.

Marchesi di Barolon Barolo Chinato edustaa tyylin edullisinta ja mutkattominta tyyliä, mutta silti viini on kokonaisuutena äärettömän maukas, kiehtova ja ennen kaikkea hauska! Koska näin jännittävää ja ainutlaatuista viiniä ei käytännössä koskaan pääse maistamaan täällä peräpohjolassa, on Barolo Chinaton maistaminen aina varsinainen seikkailu: kokonaisuudessa on toki paljon samaa kuin punaisessa vermutissa, mutta Barolo pohjalla antaa yleisilmeeseen sellaista runsautta, vivahteikkuutta ja rakennetta, mitä on vermutilta mahdotonta odottaa.

Kuulemma Barolo Chinato on paikallisillekin vähän mielipiteitä jakava asia: toiset rakastavat sitä ja toiset eivät voi sietää sitä. Kuulemma nykyisin Chinatoa juodaan erityisesti joulun aikaan, mutta siitä tehdään myös raikkaita, kesäisiä drinkkejä soodaveden kanssa, eikä ole tavatonta nauttia Chinatoa digestiiviksi runsaan aterian jälkeen. Yksinään nautittuna Chinato toimii mainiosti hyvin tummien ja bitteristen suklaiden kanssa sekä erilaisten juustojen kumppanina. Kuten tavallinen Barolo, myös laadukas Chinato voi kypsyä ja kehittyä kellarissa vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Lyhyesti: Ainutlaatuinen, äärimmäisen aromaattinen, täyteläisen makea ja melko tuntuvan katkeroinen väkevöity viini Piemontesta.

Arvio: Erittäin hyvä – aromaattinen, makea, katkeroinen ja erittäin vivahteikas Barolo Chinato on todellinen herkku vailla vertaa; juoma, jota vastaavaa ei löydy muualta maailmasta. Se yhdistää hienosti Barolon eleganssin ja rakenteen punaisen vermutin aromaattiseen yrttisyyteen ja makeuteen sekä italialaisten amaro-katkeroiden bitterisyyteen. Vaikkei Marchesi di Barolon viini ole mitenkään merkittävä esitys tyylilajissaan, on sekin jo erittäin kiehtova ja äärimmäisen maukas herkku vailla vertaa.

Hinnan (18,60e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Williams & Humbert Aged 20 Years Dos Cortados

Williams & Humbert Aged 20 Years Dos Cortados Rare Old Dry Palo Cortado

• Valmistaja: Williams & Humbert
• Tyyppi: Väkevöity viini, DO Jerez-Xérès-Sherry, Palo Cortado VOS
• Maa: Espanja
• Alue: Andalusia, Cádiz
• Rypäleet: Palomino (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 18,99e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 18,99e (Maaliskuu 2016, Alko)

Vaikkei Sherry olekaan meikäläiselle mikään vieras tuttavuus, tuossa loppuvuodesta WSET level 3 -oppimateriaaleja plärätessäni tajusin, ettei blogissani ole ainuttakaan arviota Sherrystä! Tämä oli asia, joka piti korjata hetimmiten: kävin siis poimimassa Alkosta pullon Sherryä, ja koska kuiva Sherry on tunnettu hyvänä lämpimien keittojen kumppanina, pyöräytettiin sen seuraksi kattilallinen kermaista sienikeittoa.

Sherry on varmasti monelle lukijalleni tuttu viini, mutta todennäköisimmin ihmisten mieliin tulee semmoinen pehmeä ja makea "mummojen viini", joka tunnetaan erikseen nimellä "Cream Sherry" ja jolla on hyvin vähän tekemistä minkään muun Sherrytyylin kanssa.

Sherry on siis yleensä Palomino-rypäleestä valmistettua väkevöityä viiniä – myös Pedro Ximénez- ja Moscatel-rypäleitä käytetään Sherryn valmistukseen, mutta näiden rypäleiden osuus kokonaisuudesta on häviävän pieni ja niitä käytetään lähes yksinomaan makeiden Sherryjen tuotantoon. Palomino on luontaisesti hyvin neutraali ja matalahappoinen lajike, josta on perin juurin vaikeaa saada mitään mielenkiintoista viiniä aikaiseksi – ellei niistä tehdä Sherryä! Sherryn erikoisuus on sen ns. biologinen kypsytys, jossa Palomino-viiniä kypsytetään vain osittain täytetyissä tynnyreissä. Näihin tynnyreihin muodostuu nopeasti muutaman millin paksuinen, geelimäinen hiivahuntu flor viinin pinnalle, joka suojaa viiniä hapettumiselta, mutta samalla tuottaa viineihin Sherrylle ominaisen, pistävän suolaisen, viheromenaa muistuttavan asetaldehydin maun. Koska tämä hiivahuntu tarvitsee elääkseen alkoholia, happea ja ravinteita, siirretään aina vanhimpiin tynnyreihin hieman tuoreempaa viiniä ja niihin taas edelleen tuoreempaa, kunnes tuoreimpaan tynnyriin lisätään kaikista tuorein viinierä. Tämän eri vuosikertoja sekoittavan tynnyrijärjestelmän nimi on solera ja sen avulla valmistetaan kaikki Sherryt.

Kaikista parhaimmat Palomino-viinit väkevöidään 13-15,5% vahvuisiksi ja niistä valmistetaan kepeimmät ja hienostuneimmat Fino- ja Manzanilla-Sherryt, joita kypsytetään solera-järjestelmässä vähintään kaksi vuotta, eikä yleensä hirveästi kolmea vuotta pidempään. Heikompilaatuiset viinit väkevöidään heti kättelyssä 17-20% vahvuuteen, jolloin niiden pinnalle ei muodostu flor-huntua; näitä Oloroso-nimellä kulkevia viinejä kypsytetään paljon Finoja pidempaan ja ne ovat kuivia ja hapettuneita, mutta niistä puuttuu hiivahunnun tuoma asetaldehydisyys. Jos taas Finon hiivahuntu jää vajaavaiseksi, viini muuttuu hieman hapettuneemmaksi ja täyteläisemmäksi; tällöin viini väkevöidään suojaamaan sitä paremmin hapettumista vastaan ja lopuksi se pullotetaan Amontillado-nimellä. Viimeisin kuivien Sherryjen tyyli on "vahingossa" kehittyvä Palo Cortado: alun perin Palo Cortado on ollut Finoa tai Amontilladoa, mutta jonkun tynnyrin hiivahuntu on jossain vaiheessa kuollut jättäen viinin hapettumaan. Kun tämä huomataan, viini väkevöidään (eli "leikataan", mistä tulee viinin nimi cortado, "leikattu") noin 17,5% vahvuiseksi ja se siirretään kypsymään Amontilladoa pidempään. Pitkän kypsytyksen jälkeen viini pullotetaan Palo Cortado -nimellä, mutta joskus kellarimestari voi todeta, että viinillä olisi potentiaalia kypsyä pidempään, jos sitä väkevöidään vahvemmaksi suojaamaan hapettumista. Tällöin viinin nimi viittaa lisäväkevöintikierroksiin: Dos Cortados on kahdesti väkevöity Palo Cortado, Tres Cortados kolmesti väkevöity, jne. Palo Cortadojen sanotaan yhdistelevän Olorosojen ja Amontilladojen parhaat puolet: Oloroson oksidatiivisen kompleksisuuden ja Amontilladon biologisen kypsytyksen tuoman kirpeyden ja raikkauden.

Tämä nyt arvioitava viini on siis saanut alkunsa Fino Sherrynä, mutta sen hiivahuntu on jossain vaiheessa kuollut ja viini on sitä myöten väkevöity. Tämän jälkeen viini siirretään omaan solera-järjestelmäänsä, jossa kypsyvä viini on pullotusvaiheessa keskimäärin n. 20-vuotiasta. Nimi "Dos Cortados" viittaa siihen, että viiniä on väkevöity toistamiseen kypsymisensä aikana. Lopulta pullotettu viini on erittäin hapettunutta ja iän myötä tapahtuvan konsentroitumisen johdosta normaalia Sherryä hapokkaampaa ja väkevämpää.

Sherryllä on tummahko, pronssiseen oranssinruskeaan taittuva oksidoituneen keltainen väri.

Voimakkaasti oksidoituneesta, intensiivisen pähkinäisestä, erittäin aromikkaasta ja kehittyneestä tuoksusta löytyy myös hunajaa, palanutta karamellia, flor-kypsytyksen tuomaa suolaisuutta, kevyttä hiivaisuutta, hillitysti sitruksenkuorta ja maltillisesti paahdettua pähkinää, sekä hentoa kuivattua appelsiinia ja aprikoosia.

Vivahteikas ja hieman makea tuoksu johtaa hieman harhaan, sillä viinin varsin kuiva maku on melko hapokas, mutta erityisesti kirpeänä tuntuva asetaldehydisyys tekee kokonaisuudesta kuivien Sherryjen tyyliin varsin tiukan ja robustin oloisen – joskin 4 g/l jäännössokeria tuo yleisilmeeseen aavistuksen hunajaista makeutta. Erittäin vivahteikkaasta ja hienosti kehittyneestä makumaailmasta löytyy mm. hunajaa, karamellia, paahdettuja hasselpähkinöitä, voimakasta asetaldehydin merisuolaa ja suolaheinää, rusehtavaa omenaa, kevyttä suklaista makeutta, hentoa mokkaa ja kuivattua appelsiinia. Suutuntuma on kohtalaisen täyteläinen ja öljyinen, tekstuuriltaan korkeaviskoosinen. Alkoholi on (20,5%) varsin hyvin piilossa, vaikka hieman poltteleekin.

Erittäin kehittynyt jälkimaku tuo voimakkaasti oksidatiivisen pähkinäisiä, paahdetun hasselpähkinäisiä ja suolapähkinäisiä sävyjä, mokkaa, kuivattua appelsiinia, kevyesti arancina-karkkia ( eli sokeroituja, kuivattuja appelsiininkuoria), hillitysti kuivaa puuta, kevyttä bitterisyyttä ja aavistuksen rusehtavaa omenaa. Pitkkä ja vivahteikas jälkivaikutelma on viipyilevä, monisyinen tiukan kirpeä ja suolainen.

Tämä iän myötä konsentroitunut ja voimakkaan asetaldehydinen Palo Cortado on kunnon kuivan Sherryn tyyliin tiukka ja kirpeä – jopa haastava – mutta samalla myös erittäin monisyinen, tyylikäs, hienostunut ja herkullinen tapaus. Viini on varsinainen aromien ja vivahteiden seikkailu, joskin viinin kirpeä, rutikuiva ja särmikäs makumaailma ei varmastikaan ole kaikkien makuun: näin intensiivinen ja pistävän asetaldehydinen makumaailma on enemmän opittu maku kuin jotain sellaista, joka hurmaa heti ensimmäisellä kerralla.

Williams & Humbertin Dos Cortados on kuitenkin vallan kivaa tavaraa kermaisen sienikeiton kanssa, sillä toisin kuin tavalliset viinit, eivät Sherryt kärsi juuri lainkaan keittojen kuumuudesta. Lisäksi keiton kermaisuus pehmittää viinin tiukimpia särmiä samalla kun sen kompleksinen aromimaailma tuo ihastuttavia nyansseja esiin keiton hienostuneiden sienimäisten aromien kanssa.

Lyhyesti: Upeasti kehittynyt ja vivahteikas, n. 20-vuotias Palo Cortado Sherry, joka ei ole kuitenkaan tuntuvassa kirpeydessään mitenkään aloittelijaystävällinen.

Arvio: Tyylikäs – hieno ja vivahteikas, mutta myös varsin särmikäs Sherry, joka naittaa upeasti biologisen kypsymisen tuomaa kirpeyttä ja raikkautta erittäin pitkän, oksidatiivisen tynnyrikypsytyksen tuomaan kompleksisuuteen.

Hinnan (18,99e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Gaston Rivière White Pineau François 1er

Gaston Rivière White Pineau François 1er

• Valmistaja: Gaston Rivière
• Tyyppi: Väkevöity viini, AOC Pineau des Charentes
• Maa: Ranska
• Alue: Charente, Cognac
• Rypäleet: Colombard (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 20,90e (Joulukuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 21,50e (Joulukuu 2015, Alko, tilausvalikoima)

Pineau on hauska "epä-viini"-tyyli, joka on meikäläisillä leveyspiireillä kuitenkin melko tuntematon juoma. Vaikka Pineau on tyyliltään jonkin sortin väkevöity jälkiruokaviini (vin de liqueur), ei sillä ole todellisuudessa viinin kanssa mitään tekemistä – se ei nimittäin ole missään vaiheessa ollut viiniä!

Tämä Cognacin alueelta kotoisin oleva juoma tehdään sekoittamalla tuoretta, käymätöntä rypälemehua ja rypäletislettä. Legendat kertovat tyylin saaneen alkunsa 1500-luvun alussa, kun viinintekijä siirsi vastapuristettua rypälemehua tynnyreihin, joista yhteen oli jäänyt jonkin verran konjakkia pohjalle. Myöhemmin hän havaitsi tämän tynnyrin sisältävän ainutlaatuista, makeaa viiniä, jossa oli sekä aromikasta rypälemehun hedelmää että pitkään tynnyrissä kypsyneen konjakin vivahteikkuutta.

Nykyisin Pineau des Charentes on varsin suosittu jälkiruokaviini, jota valmistetaan vuosittain jopa 14 miljoonaa litraa – juoman suosio on kuitenkin rajoittunut vain Charenten alueelle ja sen lähialueisiin, sillä muualla Ranskassa Pineaun kulutus on verrattain pientä ja vientiin päätyvät määrät ovat mikroskooppisia.

Tämän Alkosta löytyvän Pineaun tuottajana toimii Gaston Rivière, jota pidetään yhtenä alueen parhaista Pineaun tuottajista. Siinä missä keskimäärin Pineauta kypsytellään n. 2 vuotta ennen markkinoillelaskua, on Gaston Rivièren nuorinta Pineauta (Cabernet Sauvignonista ja -Francista valmistettu Pink Pineau) vähintään 4 vuotta kypsynyttä. Talon tunnetuin tuote on vuonna 1934 lanseerattu Pineau François 1er, joka valmistetaan sekoittamalla 75% vanhojen Colombard-köynnösten rypäleiden mehua ja 25% nuorta konjakkia. Tämän jälkeen tätä väkevöityä "viiniä" kypsytellään vähintään 5 vuotta Limousinin tammitynnyreissä, kunnes se lopuksi pullotetaan suodattamattomana ja kirkastamattomana.

Väriltään viini on tasaisen vaalean kullankeltainen.

Tuoksu on makea, hurmaavalla tavalla rehellisen rypälemehuinen, kepeän hunajainen ja hennon konjakkinen. Seassa on kuitenkin myös mahdollisesti kauneusvirheeksi lukeutuvaa, nuoren tisleen tuomaa hentoa grappaisuutta.

Maultaan François 1er on makea, rypälemehuinen, maltillisen tamminen, kevyen hunajainen ja hennon bitterisen mausteinen kepeä. Suutuntuma on melko täyteläinen, mutta kohtalaisen tuntuva hapokkuus antaa sille miellyttävää ryhtiä. Rypäleisessä hedelmäisyydessä on miellyttävää syvyyttä ja tyyliin olennaisesti kuuluva tammisuus on miellyttävästi tasapainossa kokonaisuuden kanssa, mutta loppupeleissä viini on tietyssä mielessä hieman simppelihkö aromimaailmaltaan. Lisäksi väkevöinnissä käytetty tisle puskee hennosti läpi myös makumaailmassa hillityn paloviinaisena vivahteena.

Kevyt, makea ja lyhyehkö jälkimaku jatkaa keskimaun hengessä ja kielelle jää hillityn grappainen, hennon vaalean rypäleinen ja kevyesti nielua lämmittävä jälkivaikutelma.

François 1er on klassinen, tasapainoinen ja miellyttävä Pineau, mutta vaikka sillä on tusina-Pineauta enemmän ikää, on se loppupeleissä hieman simppelin ja yksiulotteisen oloinen. Lisäksi väkevöintiin käytetty nuori rypäletisle puskee piirun verran häiritsevästi esiin niin tuoksussa kuin maussa, mikä aika ajoin luo pieniä säröjä viinin muuten varsin kauniiseen pintaan. Hyvin nuorissa Vintage Porteissa väkevöintiin käytetyn paloviinan aromi voi olla joskus selkeästi esillä ja se katoaa vasta vuosien, jopa useamman vuosikymmenen kypsytyksen jälkeen, mutta Pineau harvemmin kehittyy merkittävästi pullossa, joten vaikea sanoa mahtaisiko tuo grappaan vivahtava aromi kadota viinistä kellaroinnilla, vai lieneekö se vain osa viinin tyyliä. Todennäköisesti se häiritsisi vähemmän, jos väkevöintiin käytettäisiin pidempään tynnyrikypsytettyä tislettä, mutta se varmasti nostaisi viinin hintaa entisestään.

Viinillä on kuitenkin myös paljon hyviä puolia, ja vaikka se ei sieltä vivahteikkaimmasta päästä olekaan, on se sentään melko edullinen tapaus – harvaa laadukasta makeaa viiniä saa täysikokoisessa pullossa parilla kympillä. François 1er onkin varsin oiva valinta silloin, kun tarvitaan isompi pullo makeaa viiniä jälkiruoille tai sekalaiselle juustolautaselle. Ainakin meidän viime joulun juustojen kyytipoikana tämä Pineau hoiti hommansa oikein passelisti!

Lyhyesti: Runsaan rypäleinen, kevyen hunajainen ja raikkaanpuoleinen makea väkevöity "viini", jota paikoin vaivaa hennon grappaiset kauneusvirheet.

Arvio: Miellyttävä – mukavan simppeli ja maukas tuttavuus. Ei vakuuttanut meikäläistä ihan sataprosenttisesti, mutta kuitenkin sen verran, että sai meikäläisen alustavasti kiinnostumaan talon vanhemmista Pineauista (joilla on ikää 15 ja peräti 40 vuotta).

Hinnan (20,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Quinta do Noval Unfiltered LBV 2005

Quinta do Noval Unfilltered Late Bottled Vintage Port 2005

• Valmistaja: Quinta do Noval
• Tyyppi: Väkevöity viini, Portviini, Late Bottled Vintage Port
• Maa: Portugali
• Alue: Douro
• Rypäleet: Port blend
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 19,90e (Syyskuu 2014, Liviko Store Lootsi Keskus)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: quinta do noval

Huhtikuisten kellarintyhjennystalkoiden loppupuolella ruvettiin kaipaamaan jotain vähän makeampaa kattauksen päätteeksi. Pienen arpomisen päätteeksi piipahdin kaapilleni ja poimin sieltä mukaani viime syksynä Tallinnan Lootsi Keskuksessa sijaitsevasta Liviko Storesta ostamani portviinin.

Vuonna 1715 perustettua Quinta do Novalia pidetään yhtenä maailman parhaista portviinitaloista. Talo on pysynyt läpi historiansa itsenäisenä talona ja se on monella tavoin sekä uniikki että innovatiivinen talo: esimerkiksi vuonna 1958 Noval toi markkinoille maailman ensimmäisen Late Bottled Vintage Portin, jonka oli tarkoitus tuoda kuluttajille vuosikertaportviiniä, jota ei tarvitsisi kypsytellä niin kauaa kuin normaalia Vintage Portia. Lisäksi Noval oli ensimmäinen portviinitalo, joka tuotti ikämerkittyä (10, 20, 30 tai 40) Tawny Portia. Quinta do Noval tuottaa valtaosan viineistään omien tarhojensa rypäleistä ja vain edullisempiin viineihin käytetään ostettuja rypäleitä. Kaikki talon Vintage Portit tuotetaan talolle nimen antavasta Noval-tarhasta, jonka keskellä sijaitsee ainutlaatuinen reilun 2 hehtaarin Nacional-palsta, jossa kasvaa lähes 150-vuotiaita, varttamattomia ja äärimmäisen vähäsatoisia köynnöksiä. Poikkeuksellisina vuosina vain näiden varttamattomien köynnösten rypäleistä tehdään oma Vintage Port Nacional, jonka tuotantomäärät ovat vain muutamia tuhansia. Kaikki Novalin omien tarhojen rypäleet murskataan perinteiseen Douron tyyliin jaloin betonisissa lagares-altaissa.

Quinta do Noval Unfiltered Late Bottled Vintage Port on viinitalon keino tuottaa nopeammin kypsyvä, edullisempi versio Vintage Portista markkinoille. Toisin kuin hyvin monet muut markkinoiden LBV:t, tämä viini on Vintage Portien tapaan suodattamaton. Tämä antaa viinille runsautta, rakennetta ja särmää, sekä ennen kaikkea kypsytyspotentiaalia – monet muut LBV:t ovat usein suodatettuja, eli lempeämpiä ja helpomminlähestyttävämpiä, mutta eivät juurikaan enää kypsy pullossa. Viini on aitojen Vintage Portien tapaan vain Noval-tarhan rypäleistä jaloin polkemalla valmistettu viini, jota on kypsytetty 48 kk tammitynnyreissä Vintage Portien normaalin 24 kk sijaan. Pidempi kypsytys tammessa pehmentää viinin rakennetta tehden siitä nuorempana lähestyttävämpää, mutta suodattamattomuutensa takia viini on lähempänä aitoa Vintage Portia kuin Ruby Portia – millaisia monet muut markkinoiden LBV:t tuppaavat helposti olemaan. Tämä viini on kohtalaisen hyvää vuosikertaa 2005, jolloin kourallinen tuottajia valmisti Vintage Portia, mutta monet suurimmista Douron taloista jättivät vuosikerran väliin sen ollessa parhaita vuosia hieman heikompi.

Viinillä on tumma, hyvin tiivis ja läpinäkymätön mustanpunainen väri, jossa nuoruuden sini on vaihtunut reunoilla orastavaan viikunaiseen rusehtavuuteen. Pullon pohjalla on suodattamattomuudesta johtuen reilunpuoleisesti sakkaa.

Jyhkeä ja makeanrunsas tuoksu on värin tavoin hyvin tummanpuhuva. Nokkaan tulvii makeaa mustaherukan aromia, pippurista mausteisuutta, vivahteita kypsänmakeista, tummista hedelmistä ja marjoista, karhunvatukkahillosta, kevyestä viikunasta ja hennosta orvokkisesta kukkaisuudesta. Väkevöinnissä käytetty tisle ei tunnu täysin integroituneen kokonaisuuteen, vaan alkoholi erottuu tuoksun seasta hentona, grappamaisena juonteena. Tuoksun yleisvaikutelma on todella nuori ja intensiivinen.

Kuten tuoksu, myös viinin makumaailma on erittäin nuori ja intensiivinen. Makeasta makumaailmasta löytyy viikunaa, ylikypsää luumua, tuntuvaa pippurisuutta, mustikkaa, mehukasta metsämarjaisuutta, kirsikkahilloa ja aavistus lakritsia. Kokonaisuus on erittäin rakenteikas tuntuvalla tanniinisuudellaan ja tuhdintäyteläisen suutuntuman kantavalla hapokkuudellaan. Alkoholin läsnäolo tuntuu sekä lämmönhohkaisessa yleisolemuksessa että tulisessa polttelussa.

Viinin keskimaku jatkuu saumattomasti runsaaseen, makeaan ja hyvin intensiiviseen jälkimakuun, jossa tuntuu mehukasta luumua, mustaherukkaa, viikunaa, karhunvatukkahilloa ja musta- ja maustepippurista mausteisuutta. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on tuntuvan lämmin, intensiivinen, melko tanniinisen karhea ja pitkäkestoinen.

LBV Portien joukossa Quinta do Novalin suodattamaton näkemys aiheesta on kuin turkinpippuri vaahtokarkkien keskellä – siinä missä muut ovat usein niin pehmeitä, lempeitä ja helpostilähestyttäviä, on tässä viinissä harvinaisen paljon potkua, särmää ja substanssia. Sokkona tarjoiltuna ihmiset lähtivät heti veikkaamaan tätä välivuosien Vintage Portin suuntaan, ja viinin paljastuminen "vain" LBV:ksi tuntui tulevan monelle yllätyksenä.

Viini ei siis missään vaiheessa onnistunut tuottamaan pettymystä, ja ainoa harmin aihe olikin se, että viini tuntui tulevan korkatuksi aivan liian nuoren oloisena – yleensä Vintage Portien sanotaan olevan korkattavissa nuorimmillaan 10-vuotiaina, mistä oletin tämän viinin olevan nyt ihan sopivassa tikissä. Kokonaisuus yllättäen kuitenkin tuntui niin julmetun runsaalta ja rakenteikkaalta, että viinille olisi helposti voinut antaa 5-10 vuotta lisää ikää kellarissa ilman ongelmia. Jos siis kyseinen puteli löytyy kaapistasi, älä turhaan kiirehdi sen kanssa – viini kyllä tulee kestämään hyvin ikääntymistä.

Vielä vähän aikaa sitten viiniä sai Alkon tilausvalikoimasta vajaan 30 euron hintaan, mikä on vielä siedettävä hinta näin vakuuttavasta LBV:stä, mutta Livikon 20 euron hinnalla viinin hinnan ja laadun suhde on aivan omissa sfääreissään.

Lyhyesti: Todella rakenteikas, massiivinen, intensiivinen ja poikkeuksellisen nuoren oloinen LBV, joka muistuttaa hyvin paljon täysimittaista Vintage Portia.

Arvio: Erinomainen – parhaita ja vaikuttavimpia LBV Porteja mitä vastaani on tullut. Viini, joka tyylin alkuperäiseen henkeen pyrkii olemaan todellakin nuorena juotava Vintage Port, eikä vain sisäsiisti, hieman lisäsärmällä runsastettu yhden vuosikerran Ruby Port.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Berthet-Bondet Macvin du Jura

Domaine Berthet-Bondet Macvin du Jura

• Valmistaja: Domaine Berthet-Bondet
• Tyyppi: Väkevöity viini, AOC Macvin du Jura
• Maa: Ranska
• Alue: Jura
• Rypäleet: Chardonnay (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 26,60e (Lokakuu 2014, Vila Viniteca, Barcelona)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vila viniteca

Juran viinit ovat saatavuudeltaan niin kurjassa asemassa Suomessa, että niitä on pakko hamstrata talteen aina kun vain sellaisia vastaan sattuu tulemaan – Jura kuitenkin on Ranskan ylivoimaisesti kiehtovimpia viinialueita! Siellä viinien keskimääräinen taso on varsin kova, sillä siellä ei olla hypätty modernien massaviinien kelkkaan, vaan tuotanto on pientä ja perinteisiin tyyleihin keskittynyttä.

Kun bongasin Barcelonan häkellyttävän upeasta Vila Vinitecasta pullollisen Juran Macviniä, olin vähän kahden vaiheilla ostaako pullo vai ei. Macvinit voivat olla parhaimmillaan aivan hurmaavia tapauksia ja Juran viinien huonosta saatavuudesta johtuen onhan niitä pakko ostaa kun sellaisia sattuu löytämään. Mutta toisaalta, reilu neljännessatanen randompullosta on melko kova hinta. Päätin kuitenkin, että riskillä mennään.

Macvinhän ei ole varsinaisesti viiniä, vaan käymätöntä rypälemehua, jonka sekaan on kaadettu tammitynnyreissä kypsytettyä mäskiviinaa, Marcia ("viinin" nimi onkin korruptio muodosta Marc vin). Tämän jälkeen tätä väkevöityä mehua kypsytetään vielä vähintään vuoden tammitynnyreissä ennen pullotusta. Tyylillisesti tämä on siis samanhenkistä tavaraa kuin Armagnacin Floc de Gascogne, Champagnen Ratafia, Cognacin Pineau des Charentes tai Etelä-Ranskan Mistelle.

Domaine Berthet-Bondet syntyi vuonna 1984, kun Jean Berthet-Bondet ja hänen vaimonsa Chantal ostivat Jurasta 1500-luvulta peräisin olevan kartanon ja ryhtyivät viljelemään sen omistamia viinitarhoja. Nykyisin talo omistaa yhteensä 10 hehtaaria tarhoja, joista 5 ha sijaitsee Juran arvostetuimmalla Château-Chalonin alueella ja loput 5 ha Côtes du Juran yleisviinialueella. Talon Macvin on yleensä 100% Chardonnay, mutta joinain vuosina sekaan saatetaan lisätä hapokasta Savagninia tuomaan selkärankaa. Viiniä kypsytetään väkevöinnin jälkeen vähintään kaksi vuotta, eli kaksi kertaa lain säätämää minimiä pidempään.

Viinin väri on syvä oljenkeltainen.

Tuoksu on ensivaikutelmaltaan varsin tömäkkä, eikä suoraan sanottuna ole kovinkaan kutsuva: lasista löytyy nimittäin ensisijaisesti edullista grappaa ja epämääräistä liuotinta sekä melko voimakkaasti myös vahamaisuutta. Kun nokka pääsee ensivaikutelmasta yli, rupeaa "viinistä" löytymään myös hillitymmin pähkinää ja kuivattuja keltaisia hedelmiä, hennosti appelsiininkuorta, kuivattua mandariinia ja aavistuksen verran hunajaa. Eniten kuitenkin viini tarjoilee sitä halpaa grappaa.

Suussa viini on makea ja täyteläinen, eikä tuoksun lupaamasta grappaisuudesta ole tietoakaan! Viini ei siis ole tuoksun puolesta mitenkään helpostilähestyttävä, mutta jos uskaltaa edetä tuoksua pidemmälle, viini palkitsee. Suutuntumaltaan hieman öljymäinen kokonaisuus tarjoaa omenamarmeladista, hunajaista, aprikoosista ja persikkaista makumaailmaa, johon 18% A-vitamiinipitoisuus tuo kevyen alkoholisen juonteen. Rungoltaan tämä Macvin on keskihapokas, mutta siitä huolimatta suorastaan hämmentävän freesi.

Suuhun jäävä jälkimaku on makea, alkoholisen lämmin, persikka-aprikoosinen, kevyen mangoinen ja aavistuksen mineraalinen. Lämmönhehkuinen jälkivaikutelma ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkä, joten mistään viipyilevästä viinistä ei ole kyse.

Berthet-Bondetin Macvinistä jäi hieman kahtiajakautunut fiilis. Toisaalta viini on varsin kiva ja toimi mukiinmenevästi juustolautasen kaverina, mutta toisaalta parhaiden ja vivahteikkaimpien Macvinien tasosta jäätiin ja kauas, minkä lisäksi viinin 27 euron hinta (vielä muuten edullisessa Espanjassa) on kyllä viinin laatuun turhan kovan oloinen. Esimerkiksi Alkostakin löytyy hyvin samanhenkisiä Pineau des Charentesejä edullisemmallakin.

Tässä jälkijättöisesti kun Berthet-Bondetin sivuja kun pläräilin, luin sieltä pätkän kuinka "Macvinit yleensä korkataan aina liian nuorina ja yleensä ne alkavat saavuttamaan mielenkiintoisemman ja kehittyneemmän aromimaailman vasta 5-10 vuoden varastoinnin jälkeen". Eli ehkäpä kärsivmättömyys ei tällä kertaa palkinnutkaan, vaan viini tuli korkattua aivan liian nuorena ja aromeiltaan vielä liian primäärisenä. Alun perin totesin, että eipä tätäkään tarvitse tulevaisuudessa ostaa uudelleen, mutta tuon tekstin luettuani alkoi houkutus ostaa uusi pullo kasvamaan, noin pidempää varastointia ajatellen...

Mutta varoituksen sanana: näin nuorena korkattavaksi viini on ihan kiva juustojen kumppani, mutta ei oikein hintansa väärti lähes kolmen kympin hinnalla. Alle 20 euron hintaan asia olisi jo toinen!

Lyhyesti: Hyvin grappaisen tuoksuinen mutta maultaan vivahteikas, miellyttävän hedelmäinen, moniulotteinen ja varsin freesi vin de liqueur, eli väkevöity rypälemehu.

Arvio: Miellyttävä – jos melko hyökkäävän pontikkaisen tuoksun ohi pääsee, on tämä Macvin ihan passeli ja maukas tuttavuus. Tähän hintaan olisi lupa kyllä odottaa enemmänkin, mutta ehkä viini lunastaa hintansa luomat odotukset hyvien viinien tapaan vasta kypsyessään.

Hinnan (26,60e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Jean Bourdy Galant des Abbesses

Jean Bourdy Galant des Abbesses

• Valmistaja: Domaine Caves Jean Bourdy
• Tyyppi: Väkevöity viini
• Maa: Ranska
• Alue: Jura
• Rypäleet: Savagnin (Chardonnay, Pinot Noir, Poulsard, Trousseau)
• Koko: 0,7
• Hinta ostohetkellä: 23,00e (Helmikuu 2014, Jean Bourdy)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: flatiron wines

Ranskan luomutuottajatapahtumasta bongatun oldschool-tuottaja Jean Bourdyn pöydän viimeisenä pullona nökötti jylhän näköinen vin de liqueur, Galant des Abbesses.

Tämä "viini" on melko uniikki tapaus siinä mielessä, että se on todellisuudessa maustettu väkevöity viini – tällaisia ovat nykypäivänä lähinnä vermutit ja eri viinimaissa tavattavat paikalliset, edulliset "erikoisuudet", joissa erilaisia mausteita käytetään lähinnä peittelemään kehnolaatuisen viinin makuvirheitä. Sen sijaan ennen vanhaan maustetut viinit olivat varsin suosittuja, osittain siksi, että viinit eivät säilyneet kovinkaan hyvin ja niitä maustamalla juotavuusikkunaa pystyttiin kasvattamaan, mutta osittain siksi, että joidenkin maustettujen viinien koettiin olevan yksinkertaisesti parempilaatuisia kuin maustamattomien. Bourdyn Galant des Abbesses kuuluu näihin jälkimmäisiin, minkä vuoksi sen kuittaaminen "Juran punaisena Martinina" tai vastaavana olisi valtavaa ylenkatsomista ja varmasti jonkin sortin kansainvälinen rikos.

Galant des Abbessesin reseptin kehittelivät Château-Chalonin viininviljelijät muinoin, vuosisatoja sitten ja sen resepti on kulkeutunut Château-Chalonin abbedissojen hallussa, mistä viini saakin nimensä Gallant des Abbesses, "abbedissojen uljas (viini)". Bourdyn viinitalo valmistaa tätä viiniä tuon vanhan, vuodelta 1579 periytyvän reseptin mukaan; siinä Château-Chalonin Savagnin-viinin arvokkain ensipuristuksen mehu otetaan syrjään ja asetetaan kuparikattilaan 25 erilaisen, määriltään tarkasti mitatun mausteen ja yrtin kanssa. Tätä mauste-rypälemehuseosta keitetään tulen yllä kokonainen päivä, jolloin rypälemehu konsentroituu ja samalla mausteista ja yrteistä uuttuu makua mehuun. Keittämisen jälkeen mehu siirretään tammitynnyreihin, jotka aluksi täytetään vain kahden kolmanneksen verran, minkä jälkeen tynnyrit täytetään Marc de Franche-Comtélla, paikallisella rypäleviinalla. Tätä väkevöityä rypälemehua kypsytetään tammitynnyreissä vähintään viisi vuotta ennen pullotusta.

Perinteiseksi viiniksi Galant des Abbessesia ei voi sanoa, sillä tyyliltäänhän se on lähes identtinen vermuttien kanssa, jotka ovat väkevöityjä ja yrteillä maustettuja viinejä, ja valmistusmenetelmältään Pineauiden kanssa, jotka ovat konjakilla väkevöityjä, rypälemehusta valmistettuja "viinejä". Todellisuudessa Galant des Abbesses ei ole lähellä kumpaakaan, ei millään tavalla.

Väriltään viini on melko vaalea kuparisen oranssi.

Nuuhkaisen viiniä ja melkein repeän nauramaan. Onnistun rustaamaan muistuunpanoihini vain lauseen "minulla ei ole mitään hajua miltä tämä tuoksuu. :D" Tuoksu on siis täysin käsittämätön, äärettömän moniulotteinen, kompleksi, hämmentävä ja aivan uskomattoman houkutteleva, mutta ennen kaikkea täysin vieras – mitään vastaavaa ei nokkaani ole eksynyt. Yritän pakottaa itseni löytämään jotain tuttuja aromeja tuoksussa ja merkitsen ylös vivahteita appelsiininkuoresta, korianterista, neilikasta, hunajasta, Camparista, kanelista, eläinkaupasta ja sahajauhoista. Nämä aromit eivät kuitenkaan kykene sanallisessa muodossa tekemään mitään oikeutta sille olfaktoriselle sateenkaarten sarjatulelle, mitä lasista kohoaa – se on kuin sekoitus nestemäiseen muotoon saatettua jälkiruokaa, maailman parasta glögiä ja jotain taianomaista, joka tuntuisi olevan enemmän kotonaan jossain fantasiamaailmassa kuin tässä todellisessa.

Viinin käsittämätön maku kuittaa ilman ongelmia tuoksun herättämät lupaukset, minkä vuoksi olen vielä enemmän hämmennyksissäni – viinin kuvaileminen paperille on kuin yrittäisi lennosta kääntää vierasta kieltä, jota ei ole koskaan kuullut tai opiskellut aikaisemmin. Olen yksinekrtaisesti täysin pihalla. Makeasta, runsaasta ja äärettömän vivahteikkaasta kuitenkin löytyy hyvin paljon samoja elementtejä kuin tuoksustakin, vaahterasiirappia, kanervahunajaa, juureksellisuutta, mehiläisvahaa ja aromaattista yrttisyyttä. Vaikka viinissä jäännössokeri tuo omaa makeuttaan, vihjaavat myös viinin aromit makeutta – voisin tämänmakuisen "viinin" olevan rutikuivanakin makean oloista; makeus on kuitenkin äärettömän hyvin balanssissa, sillä kokonaisuus ei maistu tippaakaan imelältä, vaan enemmänkin melko maltillisen makealta. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen, muttei millään tasolla tahmea tai raskas, mistä on kiittäminen viinin hyvin runsasta, kirpeänpuoleista ja mukavan eloisaa hapokkuutta – mikä selittynee hapokkaalla Savagnin-lajikkeella, mikä toimii viinin pohjana.

Jälkimaku on tuoksun ja keskimaun tapaan ylettömän kompleksinen, mutta selkeästi eri tyylinen ja upealla tavalla kielellä jatkuvasti kehittyvä. Suuhun jää camparimaista pomeranssisuutta ja kirpeyttä, paahdettua pähkinärouhetta, rusinaa, hunajaa, kukkaisuutta, kevyesti bitteristä mausteisuutta, hentoa mineraalia ja aavistus vegetaalisuutta. Kielellä häilyvä jälkivaikutelma on ujosti makea, eloisa, raikas, kaleidoskooppimaisella tavalla muotoaan jatkuvasti muuttava ja loputtoman pitkä.

Muistiinpanojen tekeminen Galant des Abbessesista oli täyttä helvettiä, sillä ensimmäisellä kerralla viinistä oli yksinkertaisesti mahdotonta tajuta mitään ja sitä seuraavilla siemauksilla piti keskittää kaikki huomionsa kirjoittamiseen, sillä muuten viini yksinkertaisesti vei mukanaan. Koska tämä ei ole varsinaista viiniä, vaan yrteillä ja mausteilla doupattua supernektaria, ei sitä ole reilua verrata muihin viineihin, mutta teen sen kuitenkin tässä ja sanon viinin olleen helposti koko tilaisuuden upein elämys – kenties samalla koko kuluvan vuoden – ja ainutlaatuisimpia alkoholijuomia mitä olen elämässäni maistanut. Tämä tuntuu enemmän jostain fantasiakirjallisuuden taikamaailmasta varastetulta eliksiiriltä kuin miltään ihmisen luomalta viiniltä. Veikkaan, että viinin suurin vaikuttavuus kulminoituu ensikohtaamiseen sen kanssa, enkä varmaan kykene saamaan samanlaiseja kicksejä siitä enää tulevaisuudessa (olettaen, että pääsen joskus taas maistamaan tätä), mutta onhan tämä tästä huolimatta todella uniikki, ylettömän herkullinen ja kaikin puolin uskomaton "viini", joten voin turvallisesti sanoa viinin kestävän erinomaisesti useammankin maistamiskerran. Bourdyn sivuilta mainitaan Galant des Abbessesin olevan erinomainen aperitiivi, minkä lisäksi siellä mainitaan erilaisia reseptejä, missä sitä voi käyttää, mutta viinin täkäläisittäin kehnosta saatavuudesta johtuen itse pitäisin huolta, että jokainen tippa Galantia kulkee varmasti viinilasin kautta suuhun.

Lisäksi mainittakoon tässä, että on hauska lukea netistä arvosteluja Galant des Abbessesista – en ole siis ainoa, joka on ollut täysin pihalla viinistä sitä maistaessaan! Tässä ihan vain esimerkiksi muutama lainaus cellartrackerista: "I've had nothing to quite compare to this but it is outstanding nonetheless."; "It is one of the richest and most complex aromas I've ever smelled in anything in my life. (...) My all time favorite of anything like this."; "This is a wine actually worthy of the garagiste superlatives."; "This is insanely delicious and unique."; "The hype is real."

Viinin hinta on täysin naurettavan käsittämättömän edullinen Bourdylta suoraan ostettuna, mutta huonosta saatavuudestaan ja underground-kulttisuosiostaan johtuen viinin hinta nousee monilla jälleenmyyjillä helposti moninkertaiseksi. Tästä huolimatta suosittelen satsaamaan viiniin, sillä se takuuvarmasti tarjoaa ainutlaatuisen elämyksen kenelle tahansa vähääkään viineistä kiinnostuneelle.

Lyhyesti: Täysin käsittämättömän kompleksi, ainutlaatuinen, vuosisatoja vanhalla reseptillä valmistettu maustettu ja väkevöity makea "viini", jota on käytännössä mahdotonta verrata mihinkään muuhun alkoholijuomaan.

Arvio: Täydellinen – tämä viini kannattaa avata sellaisina päivinä, jolloin kaipaa pakoa todellisuudesta fantasiamaailmaan. Tällaisella taikajuomalla siihen riittää nimittäin vain lasillinen.

Hinnan (23,00e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.

Jean Bourdy Macvin du Jura

Jean Bourdy Macvin du Jura

• Valmistaja: Domaine Caves Jean Bourdy
• Tyyppi: Väkevöity viini, AOC Macvin du Dura
• Maa: Ranska
• Alue: Jura
• Rypäleet: Chardonnay, Pinot Noir, Poulsard, Savagnin, Trousseau
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 10,00e (Helmikuu 2014, Jean Bourdy)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: france44

Macvin du Jura on Juran oma erikoisuus, jota on valmistettu alueella vuosisatoja, todistetusti ainakin 1300-luvulta lähtien, mahdollisesti tätäkin paljon kauemmin. Tästä huolimatta alueen appellaatiosuoja on Juran tuorein, sillä se sai oman AOC:nsä vasta vuonna 1991 ja näin ollen siitä tuli kolmas mistelle (makea väkevöity viini), jolla on Ranskassa oma AOC.

Tosiaan, Macvin on makeaa väkevöityä viiniä. Sitä voidaan valmistaa kaikista Juran alueella viljellyistä rypälelajikkeista, mutta on myös mahdollista tehdä sitä vain yhdestäkin lajikkeesta jos näin halutaan. Macvin voi olla väriltään niin valkoista, roséeta kuin punaistakin. Macvinin valmistetaan erittäin myöhään korjatuista, hyvin makeaksi kypsyneistä rypäleistä, joista puristettua makeaa, käymätöntä rypälemehua ikäännytetään tammitynnyreissä vähintään vuoden ajan. Tämän jälkeen viini väkevöidään Marc du Juralla 16-20% vahvuuteen, minkä jälkeen viini pullotetaan.

Macvinin valmistuksessa käytetty Marc du Jura on taas uniikki, paikallinen brandytyyli, joka valmistetaan tislaamalla viineihin käytettyä puristusjäämiä – valmistustavaltaan tämä on siis tietyllä tapaa samanlaista kuin italialainen Grappa. Marc kuitenkin tyypillisesti valmistetaan vain Château-Chalonin erittäin hapokkaiden ja intensiivisten Savagnin-rypäleiden puristusjäämistä, minkä ansiosta tämä tisle saa sellaista raikkautta, aromikkuutta, intensiivisyyttä ja kypsytyskestävyyttä, mitä ei muissa tisleissä tavata. Vaikka Marc du Jura on sen harvinaisuudesta johtuen erittäin vähän tunnettua, lasketaan asiaan perehtyneiden ihmisten joukossa Marc du Jura Cognacin ja Armagnacin ohella yhdeksi Ranskan kolmesta merkittävimmästä ja arvostetuimmasta tisleestä. Parhaiden Marc du Jura -tisleiden annetaan jäädä kypsymään – jopa vuosisadoiksi – jolloin ne saavuttavat uniikkeja, vain Marc du Juralle ominaisia aromeja, kun taas muut tisleet käytetään yleensä Macvinin valmistukseen.

Tämä juralaisen oldschool-biodynytuottaja Jean Bourdyn Macvin tuli vastaan viime helmikuussa ranskalaisia luomuviinejä esittelevässä pikkutapahtumassa. Meikäläiselle on jäänyt hämäräksi viinin rypälepohja, mutta voisin veikata Bourdyn käyttäneen perinteen mukaisesti kaikkia alueen rypäleitä. Marc du Juraa on tämän valmistuksessa käytetty yksi osa kahta osaa rypälemehua kohden.

Viinillä on melko hailakka oranssinpunainen väri, eli tummanpunaisia Trousseau-rypäleitä sekoituksessa ei taida hirveästi olla käytetty.

Tuoksu on todella hämmentävä, jännittävä ja äärimmäisen omaperäinen. Se on jollain lailla kirpeähkö mutta samalla kukkaisen aromaattinen ja siinä tuntuu sekä rustiikkista eläimellisyyttä että etäistä, pomeranssinkuorista camparimaisuutta.

Tuoksun tavoin myös maku on hyvin jännittävä ja omintakeinen. Kokonaisuus on makeahko ja suutuntumaltaan melko pehmeä, mikä on ihan ymmärrettävää, jos rypäleiden on annettua kypsyä hyvin ylikypsiksi ennen sadonkorjuuta. Punertavansävyistä makumaailmaa on hyvin vaikea sanallistaa, enkä osaa oikein edes sanoa miltä se varsinaisesti maistuu. Aromaattisilta yrteiltä, pähkinältä, belgihiivaisen hedelmäiseltä (vaikka viini ei ymmärtääkseni ole hiivaa nähnytkään) ja nahkaisuudelta? Ehkä? Viinin maku on hyvin runsas ja selväpiirteinen, mutta siitä ei tunnu ottavan tolkkua. Sanomattakin lienee selvää, että nyt ollaan hyvin jännän äärellä.

Viinistä jää suuhun aromikas, puolimakea ja hyvin pitkään jatkuva jälkimaku, jonka kuvailu on yhtä vaikeaa kuin keskimaun. Camparimarmeladia? Kukista ja parfyymista valmistettua konjakkia? Jälkivaikutelma on erikoinen, jännittävä, omintakeinen ja kaikin puolin uniikki.

Jos Bourdyn Château-Chalon oli jo viinillisen tajunnan laajentamista, on tämä saman talon Macvin jo maton vetämistä jalkojen alta. Jo ensinuuhkaisusta alkaen oli selvää, että tämä on jotain todella hämmentävää tavaraa, eikä vastaavaa ole koskaan aikaisemmin tullut vastaan. Hämmentävintä tässä kuitenkin on se, että mistä pirusta viinin omintakeiset, uniikit aromit tulevat? Ymmärtääkseni tämä ei kuitenkaan ole sen kummempaa kuin tynnyreissä kypsyteltyä rypälemehua, jonka sekaan on heitetty rypäleviinaa. Olen kyllä satavarma, etten saisi samanlaista herkkua aikaan jos terästäisin Marlin rypälemehua Torresin 10 Imperialilla.

Joka tapauksessa, tämä on todella ainutlaatuista, makeaa herkkua, joka varmasti aiheuttaa vähintään yhtä paljon hämmennystä kuin ihastusta. Ranskalaiseen tyyliin viini tulisi tarjota kohtalaisesti viilennettynä ennen ateriaa herättelemään ruokahalua, joskin meikäläisen tapauksessa tämä viini lähinnä herättelisi hämmennystä ja keskustelua!

Lyhyesti: Useita vuosisatoja vanhan reseptin mukaan valmistettu, todella jännittävä, erittäin aromaattinen, omintakeinen ja kiehtova makea väkevöity viini juralaiselta biodyny-tuottajalta.

Arvio: Erinomainen – tämä viini on aromeiltaan yksinkertaisesti niin persoonallinen, että sen kuvailu on äärimmäisen vaikeaa. Se ei kuitenkaan ole vain kummallinen ja jännittävä, vaan myös todella herkullinen. Erittäin vahva suositus kaikkien makeiden viinien ystäville.

Hinnan (10,00e) ja laadun suhde: 10,00e – Naurettavan halpa – OSTA. HETI.

Burmester 20 Years Old Tawny Porto

Burmester 20 Year Old Tawny Porto

• Valmistaja: J. W. Burmester, Sogevinus
• Tyyppi: Väkevöity viini, Portviini, Tawny Port
• Maa: Portugali
• Alue: Douro
• Rypäleet: Touriga Franca, Tinta Amarela, Touriga Nacional, Vinhão, Tinta Barroca, Tempranillo
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 19,87e (Joulukuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 20,30e (Kesäkuu 2014, Alko)

Monelta Portviinin ystävältä saattoi kirvoita ärräpää tai pari kun Kopken ihastuttava 20-vuotias Tawny poistui Alkon valikoimista. Onneksi aivan kuivin suin ei portofiilit joutuneet olemaan, sillä samoihin aikoihin valikoimiin pamahti samanhintainen, -kokoinen ja -ikäinen Tawny Burmesterin viinitalolta.

Burmesterin pohja ulottuu 1700-luvun alkuun, jolloin viljayhtiö Burmester & Nash perustettiin. 1750-luvulla he päättivät laajentaa toimintaansa ja ryhtyivät tuomaan Portviiniä Portugalista Brittein saarille (mitä loogisin veto, jos meikältä kysellään!) Yhtiö lopetti toimintansa 1700-luvun lopulla, mutta Henry Burmesterin poika Henry Burmester Junior päätti jatkaa Portviinihommissa ja perusti poikiensa kanssa Portviinitalo H. Burmester & Sonsin. Vuonna 1834 talon johdossa aloitti Johann Wilhelm Burmester, perustajien etäinen saksalaissukulainen ja lopulta viinitalon nimi vakiintui hänen mukaansa nykyiseen muotoonsa vuonna 1880. Osaamista viinien parissa talolta löytyy siis reilun parin sadan vuoden ajalta.

Alkon valikoimiin saapunut viini on aivan tavallinen 20-vuotias Tawny, eli Portviini, joka valmistetaan sekoittamalla tammitynnyreissä säilyteltyjä Portviinejä. Näitä makeita punaviinejä kypsytetään tammitynnyreissä vuosikausia, jolloin ne saavat runsaasti tammen aromeita ja jolloin happi tekee läpinäkymättömän punaisista viineistä hiljalleen läpinäkyvän vaaleanruskeita. Lopullinen sekoite muodostuu eri-ikäisistä viineistä, jolloin lopullisen sekoituksen keskimääräinen ikä on n. 20 vuotta. Yleisesti 20-vuotiaiden Tawnyjen sanotaan olevan hinta-laadullisesti parhaita Tawnyja – ne ovat jo huomattavasti kehittyneempiä kuin vielä selvän hedelmävetoiset 10-vuotiaat Tawnyt, mutta ne ovat selkeästi huokeampia laatuunsa nähden kuin helposti jo 100 euron tuntumassa pyörivät 30-vuotiaat Tawnyt.

Väriltään kakskymppinen Burmester on hyvin läpinäkyvän kuparinen ja reunoiltaan käytännössä täysin väritön.

Tuoksu on kohtalaisen runsas ja tyylille uskollisesti hurmaavan moniulotteinen: makeaa rusinaa, melko voimakkaasti tuntuvaa tummaa siirappisuutta, taatelia, appelsiinia, happikontaktin tuomaa pähkinärouhetta ja tuntuvaa muttei hallitsevaa tammea, joka tuo kevyen toffeisen säväyksen kokonaisuuteen.

Suussa makuhermoja tervehtii viinin hyvin intensiivinen makumaailma, joka suorastaan yllättää rehellisellä energiallaan. Maku on hyvin makea, mutta viinin makeus unohtuu täysin kun kaikki huomio kiinnittyy viinin makumaailman sävyihin ja hienovaraisiin nyansseihin. Päällimmäisenä tuntuu tummaa siirappia, tammen tuomaa pippuria, puuta ja kuivaa mausteisuutta, sekä moniulotteisen pähkinäistä oksidaatiota. Hedelmäisemmät sävyt (appelsiini, taateli, kuivattu viikuna, rusinat) ovat siirtyneet iän myötä enemmän taka-alalle, mutta tulevat paikka paikoin hyvinkin selvästi myös framille. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen ja jopa hieman tahmea, muttei kuitenkaan missään vaiheessa paksu tai raskas. Silloin tällöin rakenteesta myös erottuu kevyt tanniinien puraisu.

Jälkimaku on pippurisen mausteinen, kevyen rusinainen, hennon taatelinen, herkullisen siirappinen ja ennen kaikkea varsin pitkä. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on maukas, viipyilevä ja kaikin puolin mainio.

Olihan se sääli, että maailman vanhimman edelleen toimivan portviinitalon, Kopken, upea 20-vuotias Tawny poistui monopolimme valikoimista, mutta sen paikan ottanut Burmester ei kyllä kalpene vanhan tekijän rinnalla tipan vertaa. Tästä viinistä löytyy upeasti jo selkeästi sellaisia kehittyneempiä vivahteita, joita useamman vuosikymmenen kontakti hapen ja tammen kanssa saa aikaan, mutta silti viini pysyy ihastuttavan freesinä ja eloisana esityksenä alusta loppuun. Edes runsaan makeana tuntuva jäännössokerisuus (120 g/l) ei saa viiniä tuntumaan liian imelältä tai raskaalta, vaan kokonaisuus pelittää upeasti alusta loppuun.

Meidän tapauksessamme viini meni viime vuodenvaihteen alla jouluaattona, joulupöydän jälkeisten makeiden herkkujen ohessa vallan mainiona palanpainikkeena: riittävän tuntuva jäännössokeri auttoi viiniä kestämään melko helposti jälkiruoaksi tarjoillut konvehdit, mutta kokonaisuus oli sen verran vaikuttava ja vivahteikas esitys, että lasillinen tätä viiniä toimi jälkiruokana ihan sellaisenaan! Jos siis ei määrä kiinnosta (jolloin Taylor'sin 10 yo Tawny olisi näppärä valinta) niinkään, vaan ennen kaikkea viinin korkea laatu ja vaikuttava vivahteikkuus, on Burmester 20 yo Tawny melkoinen no-brainer. Viinin pullokohtainen hintakin pysyy varsin järkevissä mittasuhteissa, kun ei tarvitse täysikokoisesta pullosta iskeä useita kymmeniä euroja tiskiin!

Lyhyesti: Ihastuttavan moniulotteinen ja tasapainoinen Tawny, jossa mehukkaat ja raikkaat hedelmäiset piirteet kilpailevat hurmaavalla tavalla iän tuomien kehittyneiden, hapettuneiden ja vivahteikkaiden piirteiden kanssa. Erinomainen valinta niin jälkiruokien kumppaniksi kuin jälkiruoaksikin!

Arvio: Tyylikäs – kaikin puolin hurmaava esitys, joka menee helposti kärkisijoille Alkon parhaimpien Tawny Portien listalla. Helposti nokittaa monen Colheitan sekä itsestäänselvästi kaikkien 10 yo Tawnyjen ohi.

Hinnan (20,30e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.