Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


Näytetään tekstit, joissa on tunniste maa: etelä-afrikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maa: etelä-afrikka. Näytä kaikki tekstit

23.6.20

Allesverloren Red Muscadel 2013

Allesverloren Red Muscadel 2013
  • Valmistaja: Allesverloren
  • Tyyppi: Väkevöity viini
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Swartland
  • Rypäleet: Muscat Rouge à Petits Grains (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Syyskuu 2014)
  • Hinta nyt: 179 Rand (~9,20€; Kesäkuu 2020, Allesverloren)


Etelä-Afrikka mielletään tätä nykyä lähinnä moderneja punaviinejä ja raikkaita valkoviinejä tuottavaksi maaksi, mutta maan viinihistoriaa tarkemmin tutkiessa voi tämän todeta olevan vain pari vuosikymmentä vanha ilmiö – siinä missä viiniä noin muuten on Etelä-Afrikassa viljelty jo 1600-luvun puolesta välistä.

Historiallisesti Etelä-Afrikassa on viljelty lähinnä helppohoitoisia ja suurisatoisia lajikkeita, joista on saatu laadultaan melko matalatasoisia kuivia viinejä, joiden tasoa on vasta viime vuosikymmenien viininviljelyn ja -valmistuksen modernisoinnin myötä onnistuttu nostamaan. Sen sijaan vuosisatojen ajan Etelä-Afrikassa viljellyistä rypäleistä on paikallisesti valmistettu sekä rypäletisle brandya, että erilaisia makeita viinejä, joista useimmat ovat pohjautuneet juuri tisleillä väkevöimiseen. Kuuluisan Vin de Constancen lisäksi ns. Cape Port on ollut yksi maan tunnetuimpia viinityylejä ja erityisesti Portugalilla on ollut vahva vaikutus maan väkevöityjen viinien tyyleihin.

Vaikka nykyisin Etelä-Afrikka tunnetaan kuivista puna- ja valkoviineistä, ei maan väkevöityjen viinien valmistus ole kadonnut minnekään – päin vastoin! Viininvalmistusmenetelmien kehittymisen myötä eteläafrikkalaiset väkevöidyt viinit ovat usein laadukkaampia ja puhdaspiirteisempiä kuin menneen ajan rustiikkisemmat tuotokset, jotka pohjautuivat enemmän perinteeseen ja tekemällä opittuun kuin todelliseen ymmärrykseen viininvalmistuksesta. Näiden väkevöityjen viinien merkittävin haaste on nykyajan viinitrendit: on vaikea kuvitella kuivia ja raikkaita valko- ja punaviinejä suosivia suuria massoja vähemmän kiinnostavaa viinityyliä kuin makeat väkevöidyt viinit uudesta maailmasta. Etelä-Afrikassa käymässä voisi kuvitella löytävänsä valtavasti toinen toistaan mielenkiintoisempia väkevöityjä viinejä, mutta on melko turha kuvitella, että niitä vietäisiin juurikaan maan rajojen ulkopuolelle...

Tämän nyt arvioitavaksi päätyneen väkevöidyn viinin pääsin testaamaan joskus vuosia sitten ja se oli ehdottomasti yksi vaikuttavimpia tekijöitä herättämään kiinnostustani uuden maailman väkevöityihin viineihin. Viinin on tuottanut Swartlandissa sijaitseva ja varmaankin monille suomalaisille kuluttajille Alkon hyllyiltä tuttu Allesverloren, jolla on historiaa viinintuottajana aina 1700-luvun alkuun asti ja joka on ollut nykyisin taloa luotsaavan Malanin suvun omistuksessa jo vuodesta 1872.

Tämä väkevöity viini on valmistettu Muscat-lajikkeen punaisesta mutaatiosta (Muscat Rouge à Petit Grains), joka tunnetaan Etelä-Afrikassa paremmin nimellä Red Muscadel (Muscat'n yksi eteläafrikkalaisista synonyymeistä on siis Muscadel*). Viini on valmistettu murskaamalla hyvin kypsinä poimitut rypäleet, minkä jälkeen viinin on annettu maseroitua avoimissa käymissammoissa lyhyen aikaa kuorten kanssa, jolloin kuorista on saatu uutettua väri- ja makuaineita viiniin. Kun viinin jäännössokeri on käymisen myötä laskenut halutulle tasolle, pumpataan viini kuorten päältä pois kypsytysastiaan, jossa neutraali rypäletisle on valmiina odottelemassa. Tisle nostaa käyvän rypälemehun alkoholipitoisuuden niin korkeaksi, että hiivat kuolevat ja käyminen pysähtyy. Makean viinin annetaan asettua ja kypsyä tankeissa, kunnes se pullotetaan. Tässä viinissä on alkoholia 16,5% ja jäännössokeria 208 g/l. Vaikka happoja on melko maltilliset 4,4 g/l, on viinillä silti verrattain matala pH 3,25 – osasyy tähän on siinä, ettei viini ehdi koskaan käydä happoja pehmentävää (eli pH:ta nostavaa) malolaktista käymistä, sillä viini ei koskaan käy alkoholikäymistä loppuun ja malolaktinen käyminen tapahtuu tyypillisesti alkoholikäymisen pysähdyttyä.

* Tällä taas ei ole mitään tekemistä nimeltään hyvin samankaltaisen Muscadelle-rypälelajikkeen kanssa, jota tavataan enemmän  esimerkiksi Bordeaux'n alueen makeissa viineissä ja Australian väkevöidyissä viineissä.

Lasissa viinillä on läpinäkyvä ja upean hohtava Camparin-punainen väri.

Kuten Muscat-viiniltä odottaa saattaa, viinillä on äärimmäisen aromaattinen tuoksu. Tämä tuoksu on kuitenkin hyvin erilainen kuin tavanomaisella väkevöidyllä Muscat-viinillä, mistä todennäköisesti on kiittäminen viinin maseroitumista punaisten kuorien kanssa. Valloittavasta aromimaailmasta löytyy makeaa simaisuutta, eksoottisia kukkia ja ruusuvettä, hieman kandeerattuja appelsiininkuoria, kevyttä ruusunmarjaisuutta, hentoa pihlajanmarmamarmeladia ja ujoa vadelmakarkkia.

Viinillä on erittäin täyteläinen, todella makea ja hieman tahmeahko suutuntuma. Makumaailma on tuoksun tavoin äärimmäisen rehevä, moniulotteinen ja suorastaan hämmentävän intensiivinen; kielellä pyörii simaa ja rusinaisuutta, makeaa pihkaisuutta, hillittyä appelsiinimarmeladia, Pihlaja- / kettukarkkeja, maltillista vadelmamehuisuutta, kevyttä punasävyistä rypäleisyyttä, hentoa eksoottista mausteisuutta, ujoa tasapainottavaa bitterisyyttä ja aavistus sienimäistä maamaisuutta. Kokonaisuus muistuttaa paljon Muscat'sta tai Gewürztraminerista tehtyä väkevöityä viiniä, mutta siitä löytyy todella paljon enemmän kerroksia ja vivahteita kuin vastaavantyylisestä viinistä on tottunut löytämään. Yleisilme ei ole varsinaisen löysä tai rakenteeton, mutta kokonaisuus tuntuu kuitenkin melko pehmeänpuoleiselta, sillä maseraatiosta huolimatta viinissä ei ole juuri lainkaan tanniineja, minkä lisäksi maltillinen hapokkuus tuntuu hieman jäävän todella rehevän jäännössokerin jalkoihin.

Viinistä jää suuhun todella intensiivinen, pitkäkestoinen ja erittäin makea jälkivaikutelma. Jatkuvasti elävässä, parfyymisen kukkeassa jälkimaussa häilyy simaisuutta, kettukarkkia, lokumit mieleen tuovaa ruusuvetistä kukkeutta, hillittyä nallekarkkia, hentoa kandeerattua appelsiininkuorta ja ujoa mandariinimehua.

Kokonaisuutena tämä eteläafrikkalainen, väkevöity punainen Muscat on todella valloittava ja aromimaailmaltaan lähes taianomainen tapaus – sekä myös jotain sellaista, jota en ole koskaan tavannut missään eurooppalaisessa viinissä. Sen yleisilmeen kyllä tunnistaa kukkeista piirteistään Muscat'ksi, mutta viinissä on silti todella paljon omintakeista ja hyvin ainutlaatuista eksoottisuutta, joka todennäköisesti tulee sen saamasta maseraatiosta punaisten kuorien kanssa. Vaikka kokonaisuus voisi olla hieman tasapainoisempi, jos viinin olisi annettu käydä hieman kuivemmaksi – jolloin viinin hapot ja jäännössokeri olisivat olleet kenties aavistuksen paremmin keskenään tasapainossa – on viini tästä huolimatta ylettömän herkullinen ja hurmaava esitys.

On vaikea sanoa mihin suuntaan viini tästä kehittyy sen saadessa ikää. Koska viini on maistettu äärimmäisen nuorena (vain reilun vuoden ikäisenä) on se varmasti ollut maistohetkellä aivan poikkeuksellisen aromaattinen, sen nuorekkaiden primääriaromien ollessa tässä vaiheessa pääosassa. Tuottaja kuitenkin antaa tälle viinille toista vuosikymmentä ikääntymispotentiaalia, joten viini ei varmasti iän myötä mene huonoksi – ainoastaan muuttaa muotoaan. Vaikka tätä kyseistä viiniä voi olla mahdotonta löytää Suomesta, suosittelen pitämään niin Red Muscadelit kuin muutkin uuden maailman väkevöidyt viinit mielessä! Monesti ne voivat tarjota varsin vaikuttavia – yllättäviäkin – makuelämyksiä ja usein vallan kohtuulliseen hintaan! Aiheesta innostuneille voisin vinkata, että esimerkiksi länsinaapurimme monopolin valikoimista on löytynyt Allesverlorenin Ruby-tyylistä väkevöityä viiniä jo vuosia vallan kohtuulliseen hintaan.

Lyhyesti: Äärimmäisen aromaattinen, kiehtova ja omintakeinen väkevöity viini, jossa yhdistyy Muscat'n kukkeat piirteet rehevämpiin ja tummasävyisempiin makeiden punaisten viinien vivahteisiin.

Arvio: Erinomainen – lähes maaginen viini, joka osoittaa, että väkevöity viini voi olla todella valloittava olematta vuosikymmeniä kellarikypsytelty Port, Madeira tai Rivesaltes. Erittäin herkullinen ja mieleenpainuva tuttavuus.

19.5.20

Ken Forrester Sauvignon Blanc Reserve 2019

Ken Forrester Sauvignon Blanc Reserve 2019
  • Valmistaja: Ken Forrester Vineyards
  • Tyyppi: Valkoviini, WO Western Cape
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Coastal Region, Stellenbosch / Darling; Cape South Coast, Elim
  • Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta maistohetkellä: 100 R (~5€; Syyskuu 2019)
  • Hinta nyt: ?
Tällä haavaa iältään yksi tuoreimmista viineistä, mitä olen maistanut on eteläafrikkalaisen Ken Forresterin Sauvignon Blanc. Viini tuli vastaani viime syksynä eteläafrikkalaisia viinejä esittelevässä tilaisuudessa, jossa pääsin muiden muassa tutustumaan pieneen valikoimaan Ken Forresterin viinejä. Talon tyyli erottui joukosta hyvin edukseen varsin tasapainoisella tyylillään riippumatta siitä, edustivatko viinit enemmän modernimpaa, aromaattista ja hedelmävetoista tyyliä, vai klassisempaa, hienoviritteistä ja rakennevetoista tyyliä. Tätä kyseistä viiniä en napannut nyt arvioon siksi, että se olisi ollut maistamistani talon tuotteista paras, vaan yksinkertaisesti niinkin triviaalista syystä, että se sattuu olemaan tällä haavaa paras maistamani vuosikerran 2019 viini.

Viiniin on kerätty rypäleet kolmelta eri viinitarhalta, jotka sijaitsevat useiden satojen kilometrien päässä toisistaan: Stellenboschista, Darlingista ja Elimistä. Näin tuottaja on pyrkinyt saamaan sekoituksen, jossa saisi hyödynnettyä kunkin alueen parhaita puolia, toinen toistaan tasapainottaen. Ennen käymistä rypälemehun on annettu maseroitua 2 päivää kuorten kanssa lajiketyypillisten aromien maksimoimiseksi. Tämän jälkeen viinin on annettu käydä viileässä lämpötilassa ja kypsyä valmiiksi terästankeissa, mukaanlukien 8 viikkoa sakkojen kanssa. 13% alkoholia, 2,6 g/l jäännössokeria ja 6,0 g/l happoja, pH 3,36.

Hailakka, lähes täysin väritön vetisen vihertävä väri.

Tuoksu on erittäin aromaattinen ja lajikkeelle tyypillinen; uuden maailman Sauvignon Blancille ominaisia herukanlehden ja vihreän parsan aromeja, hieman tuoretta valkoherukkaa ja kepeää kurkkuisuutta.

Suussa viini on kypsä, eloisa ja tasapainoinen, rungoltaan korkeintaan keskitäyteläinen. Maku on tuoksun tavoin hyvin lajiketyypillinen, makumaailmasta löytyy kurkkua, freesiä valkoherukkaisuutta, hieman kypsää karviaista, kevyttä kirpakkaa passionhedelmää, hentoa valkoista persikkaa ja vegetaalinen häivähdys herukanlehteä. Melko reilu hapokkuus pitää balanssin kunnossa ja antaa kokonaisuudelle sopivan rakenteikkaan yleisilmeen.

Melko pitkä jälkimaku tuntuu keskimakua vielä hieman happovoittoisemmalta, jättäen kielelle kirkassävyisiä passionhedelmän, kypsän karviaisen ja tuoreen valkoherukan sävyjä, kevyellä otteella makeampaa hunajamelonia ja hentoa parsaan taittavaa vegetaalisuutta.

Kokonaisuutena tämä viini on varsin tasapainoinen ja uuden maailman tyylille hyvin uskollinen Sauvignon Blanc, jossa lajikkeen vegetaalisista piirteistä on pyritty saamaan kaikki mahdollinen irti. Itse pidin paljon siitä, miten viinissä yhdistyy harmonisesti kypsemmän hedelmäiset piirteet, sopivan rehevä hedelmä ja rapsakka hapokkuus, mutta omaan makuuni viinissä on lähetty retostelemaan turhankin innokkaasti Sauvignon Blancin kaikista vihreimmillä sävyillä. Mielestäni nämä viinit toimivat parhaiten, kun kokonaisuutta sävyttää hillityn yrttinen ja hennon ruohoinen vihertävyys, ei naamallryöppyävän aggressiivisen lehtevä ja parsainen vegetaalisuus.

Vaikka viini onkin kohtalaisen tuntuvan vegetaalinen, on siinä kuitenkin melko hyvä tasapaino kokonaisuuteen nähden; esimerkiksi ero tympeisiin, lähinnä tölkkiparsaa ja raakaa herukkaa muistuttaviin uuden maailman Sauvignon Blanceihin on suuri. Jos satut pitämään Uuden-Seelannin laadukkaammista, ryöppyävän aromaattisista Sauvignon Blanceista, on tämä taiten tehty eteläafrikkalainen tapaus myöskin varsin pätevä esitys samaan henkeen. Tällä hetkellä Ken Forresterin viineistä löytyy Alkon valikoimista vain yksi premium-tason Chenin Blanc, joten tätä tapausta eivät kiinnostuneet pääse tarkistamaan, mutta tuottajan nimi kuitenkin kannattaa pitää mielessä – vaikka tämä viini olikin tehty enemmän moderniin uuden maailman henkeen, talon muut tuotteet kumartavat enemmän perinteiseen vanhan maailman suuntaan.

Ja tuota 100 randin hintaa ei kannata turhan tiukasti tuijottaa – nappasin sen vain referenssiksi tuottajan kotisivujen nettimyymälästä. Veikkaan vahvasti, että tänne puolelle maapalloa rahdattuna ja verotettuna viini tulee kohoamaan melkoisesti tuosta noin viiden euron hintapisteestä.

Lyhyesti: Moderni, kypsä mutta eloisa uuden maailman Sauvignon Blanc.

Arvio: Hyvä – kokonaisuutena viini on harmoninen, taiten tehty esitys, joka on uuden maailman Sauvignon Blanceille tyypillisen aromaattinen ja vihersävytteinen, mutta menemättä siinä koskaan överiksi.

30.1.16

Klein Constantia Vin de Constance 2008

Klein Constantia Vin de Constance 2008
  • Valmistaja: Klein Constantia
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, WO Constantia Ward
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Cape Town, Constantia
  • Rypäleet: Muscat Blanc à Petit Grains
  • Koko: 0,5
  • Hinta arviointihetkellä: ~53,00e (Huhtikuu 2015, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Etelä-Afrikassa valmistettu Constantia on yksi niitä viinimaailman alkuperäisiä kulttiklassikoita, joka nautti hyvin suurta suosiota 1700-luvun lopulta 1800-luvun lopulle Euroopassa.

Aivan Etelä-Afrikan kärjen rannikolla, Cape Townin alueella, sijaitsevaa Constantian viinialuetta pidetään yhtenä maan parhaista ja legendaarisimmista viinialueista. Tänne Cape Townin kuvernööri Simon van der Stel perusti vuonna 1685 Constantian viinitalon, jonka Constantia wyn -nimellä kulkevat viinit saavuttivat mainetta laadullaan. Talon varsinainen lippulaivaviini syntyi paljon myöhemmin, sillä van der Stel tuotti lähinnä aikakaudelle ja alueelle tyypillisiä viinejä. Hänen kuoltuaan vuonna 1711 Constantian viinitalon tilukset jaettiin kolmeen osaan. Vuonna 1778 Hendrik Cloete osti yhden kolmanneksen (n. 200 ha) hoitamattomana hyvin huonoon kuntoon päässeistä tiluksista ja jatkoi van der Stelin luomaa viinintuotannon perinnettä. Hänen käsistään syntyi intensiivinen, konsentroitunut ja vivahteikas jälkiruokaviini, joka valmistettiin lähinnä Muscat-rypäleistä, jotka aluksi jätettiin rusinoitumaan köynnöksiin ennen sadonkorjuuta. Tämä ainutlaatuinen, väkevöimätön ja erittäin makea viini saavutti suuren suosion läpi Euroopan niin kuninkaallisissa hoveissa kuin runoilijoiden ja kirjailijoiden hengentuotteissa.

Kun Cloete kuoli vuonna 1817, jakoivat hänen poikansa viinitalon tilukset: Jacob Pieter Cloete sai suuremman Groot Constantian tilukset, joilla sijaitsi itse viinitalo, muttei kuitenkaan juurikaan viiniköynnöksiä, kun taas Johan Gerhard sai pienemmän Klein Constantian köynnösviljelmät. Vuoteen 1822 mennessä hän oli rakennuttanut uuden viinitalon ja Constantia-viinin tuotanto sai jatkua. Viinin tuotanto kuitenkin lakkasi 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla viinikirvan tuhottua rypäleviljelmät Etelä-Afrikassa ja maan legendaarisin viini yksinkertaisesti lakkasi olemasta muualla kuin kirjoituksissa.

Vuonna 1980 Duggie Jooste osti Klein Constantian viinitalon tavoitteenaan palauttaa talon historiallinen maine pyrkimällä tuottamaan viiniä, joka olisi mahdollisimman lähellä alkuperäistä. Talon viinitarhat palautettiin jälleen entiseen loistoonsa ja Joosten ja viinintekijä Ross Gowerin johdolla tutkittiin miten alkuperäistä, legendaarista Constantia-viiniä oltiin mahdettu tuotettaa. Vuonna 1986 julkaistiin Muscat de Frontignac-rypäleistä valmistettu makea Vin de Constance, viinin ensimmäinen vuosikerta yli sataan vuoteen.

Viini on valmistettu Muscat-rypäleistä, jotka on aluksi jätetty köynnöksiin hiljalleen rusinoitumaan. Kun nämä ryppyisiksi kuivahtaneet, käsinpoimitut rypäleet lopuksi puristetaan, saadaan niistä uskomattoman intensiivistä mehua, jonka suhteellinen sokeri- ja happopitoisuus on konsentoritunut valtavan runsaaksi normaaliin Muscat-rypälemehuun nähden. Aluksi mehun annetaan maseroitua pitkään jo koviksi tiivistyneiden rypäleiden kanssa, jotta ne pehmenisivät; kun mehu on maseroitunut rypäleiden kanssa pehmittäen ne, puristetaan rypäleet ja niistä saatettu mehu käytetään n. 14% vahvuuteen. Tämän jälkeen saatu viini siirretään kypsymään 500 litran ranskalaisiin ja unkarilaisiin tammitynnyreihin (60% uusia) n. 4,5 vuodeksi ennen pullotusta. Viiniin on jäänyt vielä käymisen jälkeen 150 g/l jäännössokeria, minkä lisäksi happoja on 8 g/l.

Väriltään Constantia on vaalean kuparinruskea.

Intensiivinen tuoksu on julmetun aromaattinen ja äärimmäisen voimakas; siitä erottuu päällimmäisenä Muscat'n tyypillistä, makeaa kukkaisuutta ja kuivattujen rypäleiden tuomaa hunajaa ja kevyttä rusinaista vivahteikkuutta. Taustalla häilyy lisäksi hillottua litsiluumua, sokeroitua inkivääriä ja appelsiinimarmeladia. Tammitynnyrikypsytys tuo kuvioihin mukaan makeaa vaniljaisuutta ja imelän puisia sävyjä, jotka onnistuvat komppaamaan hyvin harmonisesti rehevää ja valmiiksi makeaa ja mausteista kokonaisuutta.

Makea ja intensiivinen maku on runsaan jäännössokerin vuoksi melko täyteläinen ja rehevä, mutta mukavasti tuntuva hapokkuus tuo uskomatonta, todella valloittavaa tasapainoa kokonaisuuteen, minkä vuoksi viinillä on suorastaan hämmentävän freesi ja eloisa olemus. Hyvin vivahteikas ja maukas makumaailma on ensisijaisesti todella korostuneen, jopa konsentroituneen kukkean Muscattinen. Kompleksinen makumaailma kuitenkin avautuu tuomaan myös kuivattua persikkaa, appelsiininkukkaa, poltettua sokeria, kevyttä hunajaa, uuden tammen aromikasta vaniljaa ja mehevän toffeista mausteisuutta. Alkoholi erottuu hentona lämmön tunteena.

Viinistä suuhun jäävä, pitkäkestoinen jälkimaku on hyvin linjassa viinin muiden piirteiden kanssa: se on voimakkaan kukkea, hunajainen, vaniljaisen tamminen, kevyesti rusinainen ja hennosti sitrusmarmeladinen. Viinistä jää vivahteikas, maukas ja ujosti kitalakea lämmittävä jälkivaikutelma, jossa runsas hapokkuus tuo yllättävää ryhtiä ja raikkautta, sekä pitää tahmaisuuden tunteen loitolla.

Koska alkuperäisiä Constantian viinejä on melko mahdotonta saada verrattavaksi tämän viinin rinnalle, on vaikea sanoa, kuinka lähellä Klein Constantian Vin de Constance on alkuperäistä, 1700-luvun lopulla maailman valloittanutta makeaa viiniä. Siitä riippumatta on pakko todeta, että Vin de Constance on todella vaikuttava, runsas ja hurmaava Muscat-jälkiruokaviini, johon on onnistuttu saamaan uskomattoman upea tasapaino suorastaan hämmentävän, konsentroituneen intensiteetin ja raikkaan, energisen hapokkaan rakenteen välille: viinissä on todella paljon kaikkea, mutta se ei siltikään onnistu tuntumaan raskaalta, ylitehdyltä tai löysältä – tämä ei ole mitenkään itsestäänselvää näin makeille, intensiivisille ja alkoholisille viineille! Lisäksi yksi hämmentävimpiä piirteitä viinissä on sen tammisuus: se on hyvin selkeäpiirteistä ja paikoin voimakastakin, mutta nämä piirteet eivät onnistuneet häiritsemään lainkaan, sillä ne olivat niin yleisilmeeseen nähden hyvin saumattomia ja kokonaisuutta tukevia.

Tuottaja lupaa viinille n. 20 vuoden kestoa, mikä on helposti kuviteltavissa – tuntuen jopa hieman aliarvioidulta. Viinissä on sen verran ryhtiä, rakennetta, hedelmää ja tasapainoa, että voisin kuvitella viinin kehittyvän upeasti paljon pidempäänkin. Ennen kaikkea toivon, että viinin uuden tammen piirteet katoaisivat yhä enemmän taustalle sen saadessa lisää ikää. Vaikka viini on erittäin nautittava ja vaikuttava jo näin nuorena, uskon sen tarjoavan parastaan vasta saadessaan kehittyneempiä piirteitä mukaan kuvioihin – itse suosittelisin nykäisemään pullosta korkin vasta +15 vuoden iässä.

Lyhyesti: Satojen vuosien takaisen kulttiviinin nykyaikaan tuotu, intensiivinen, makea, kompleksinen ja ihastuttavan tasapainoinen näkemys.

Arvio: Erinomainen – eli eri jepa viini. Uskomattoman tasapainoinen ja maukas esitys makeuteensa ja intensiteettiinsä nähden. Jos viini on ollut suurin piirtein tämmöistä parisataa vuotta sitten, en ihmettele lainkaan miksi sitä on pidetty yhtenä maailman parhaista viineistä!

Hinnan (~53,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

12.8.15

Cluver & Schaal Pinot Noir 2012

Cluver & Schaal Pinot Noir 2012
  • Valmistaja: Paul Cluver Wines
  • Tyyppi: Punaviini, WO Elgin
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Elgin
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,39e (Huhtikuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Hyvin harvoin nykyisin tulee enää ostettua eteläafrikkalaisia viinejä, mutta koska Cluver & Schaal Pinot Noirista oli jäänyt varsin positiivinen mielikuva, piti sen poistuessa Alkon valikoimista napata yksi pullo testiin ja tarkistaa, pitivätkö mielikuvat viinistä paikkansa. Suuri sijoitus tämä testi ei kuitenkaan ollut, sillä viinin valmiiksi kohtuullinen 12-13 euron hinta putosi poistumisen myötä alle kymppiin.

Viini vaikuttaa Suomen markkinoille tehdyltä erikoiserältä, sillä viinistä löytyy hyvin vähän tietoja internetin ihmemaasta ja kaikki jäljet tuntuvat johtavan Suomeen. Viinin taustalta löytyy Elginin alueella sijaitseva Paul Cluverin perheomisteinen viinitalo sekä alun perin Alsacesta lähtöisin, mutta myös mm. Libanonissa ja Etelä-Afrikassa viinejä valmistava nuori viinintekijä, Julien Schaal. Koska Julien Schaal itse viljelee vain Chardonnayta, on ymmärtääkseni viini valmistettu Paul Cluverin laitteistolla talon rypäleistä, mutta viininvalmistuksesta on ollut vastuussa Julien Schaal, joka ymmärtääkseni suosii pitkälti melko helläväraista, mahdollisimman vähän prosessiin puuttuvaa valmistusmenetelmää. Elginin verrattain viileä alue on tullut tunnetuksi ennen kaikkea omenantuotannostaan, mutta alueen ilmasto on houkutellut paikalle myös viinintekijöitä, joita kiinnostaa valmistaa ennen kaikkea viileän ilman viinejä.

Viini korkattiin viime keväänä jääkaappikylmänä kokkausviiniksi juureslasagnea valmistettaessa ja loput pullosta nautiskeltiin hieman lämpimämmäksi temperoituneena ruoan valmistuttua.

Väriltään viini on kirkkaan läpinäkyvä, tasainen kirsikanpunainen.

Lasista kohoaa maustepippurivetoisen mausteinen, happaman karpaloinen, hillitysti makean vadelmainen ja kaikin puolin selvän pinositeettinen tuoksu. Seassa häilyy myös makeamman mausteista tammea, mutta onneksi mukavan maltillisessa määrin.

Yleisilmeeltään viini on kuiva, kepeä ja hapokas. Kieli erottaa hapankirsikkaa, tuoretta karhunvatukkaa, makeampaa tummaa kirsikkaa, karpaloa, kevyttä puolukkaa ja hentoa vadelmaa. Aluksi tammi tuntuu voimakkaampana, mutta hyvin nopeasti se siirtyy vaisunpuoleisen taustastatistin rooliin – erityisesti viinin avauduttua ja hedelmän otettua jämäkämpää jalansijaa. Ryhdikäs hapokkuus antaa viinille raikkaan ja kirpakankin yleisolemuksen, kun taas tanniinit ovat rypälelajikkeelle tyypillisesti hyvin ujot ja hädin tuskin erottuvat.

Mehukas jälkimaku on hapokkaan karpaloinen, mausteinen, hennon puolukkasurvoksinen ja ujosti puiseva. Jopa häivähdys mineraalisuuden tuntua erottuu raikkaasta, marjavetoisesta ja kohtalaisen kestävästä jälkivaikutelmasta.

Muistelin viinissä olleen ennen enemmänkin tammen tuntua, sillä vaikka tammi tuntuu kyllä kohtalaisen erottuvana, on se kuitenkin hyvin hillitty aspekti kokonaisuudessa. Tässä on uuden maailman viiniksi harvinaisen ilahduttava, eloisa rakenne ja rehellistä viileän alueen raikasta meininkiä. Riittävän viileänä tarjoiltuna Cluver & Schaalin Pinot Noir on todella mainio, yleiskäyttöinen, kepeän pään arkiruokaviini, kun taas hieman lämpimämpänä viini saa mukavasti muhkeampaa, mehukkaampaa hedelmää ja on aivan sellaisenaan nautittuna oikein maukasta tavaraa.

Cluver & Schaalin Pinot Noir lieni jopa Alkon paras järkevän hintainen uuden maailman Pinot ja on kyllä todella sääli, että se putosi valikoimista. Tupla-alennuksella, eli vajaan kympin hinnalla viinillä on kyllä ehdottomasti huipputason hinta-laatusuhde.

Lyhyesti: Eloisa, kepeä, rakenteikas ja kaikin puolin tasapainoinen viileän alueen Pinot Noir Etelä-Afrikasta.

Arvio: Erittäin hyvä – viini ei selvästikään edes yritä olla erityisen suuri ja kompleksinen viini, mutta alle kympin uuden maailman Pinot Noiriksi viini helposti ylittää odotukset! Mainio yhdistelmä uuden maailman mehukasta hedelmää ja Burgundin ryhtiä.

Hinnan (9,39e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

25.6.15

Jacques Bruére Cuvée Rosé Brut 2008

Jacques Bruére Cuvée Rosé Brut 2008
  • Valmistaja: Bon Courage Estate
  • Tyyppi: Kuohuviini, Methode Cap Classique
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Breede River Valley, Robertson
  • Rypäleet: Pinot Noir (80%), Chardonnay (20%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 13,90e (Joulukuu 2014, Viking Line Tax Free)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Viime vuodenvaihteen tuntumassa Viikkarin Tax Free -myymälässä osui silmiin mielenkiintoinen tapaus: Methode Cap Classique (MCC) -roséekuohuviini, joka oli kypsynyt sakkojen päällä peräti 48 kuukautta – mikä on siis yli kolme kertaa enemmän kuin esimerkiksi Champagnen 15 kk minimikypsytysaika! Kun vielä mukaan yhdistettiin varsin kohtuullinen hinta (euron vähemmän kuin Alkon hyllyiltä löytyvä MCC-kuohuva Pongracz Rosé), oli ostopäätös helppo tehdä.

Viinitalon historia ulottuu aina vuoteen 1818, jolloin se alun perin rakennettiin ja nimettiin Goedemoediksi. 1920-luvulla Goedemoed kuitenkin päätyi paikallisen kirkon käsiin, joka repi viiniköynnökset ja teki talosta maatalousoppilaitoksen. Koulun pyörittäminen ei paljastunutkaan kannattavaksi, joten vuonna 1927 tila jaettiin viiteen osaan ja myytiin huutokaupassa. Suurimman osuuden osti maanviljelijä Willie Bruwer, joka palautti maat takaisin viininviljelyyn. Vuoteen 1965 viinitalo tuotti edullista bulkkiviiniä, kunnes Willien poika André siirtyi viinitalon johtoon ja ryhtyi laajentamaan viljelyksiä, modernisoimaan tuotantoa ja tuottamaan laadukkaampia viinejä. Koska Goedemoed-nimellä toimi viisi eri viinitilaa, vaihtoi tämä viinitalo nimensä Bon Courage Estateksi. Vuonna 1990 Andrén poika Jacques liittyi mukaan viinitalon toimintaan, jolloin André pääsi keskittymään köynnösten viljelyyn ja Jacques viinintuotantoon. Samalla viinitalon fokusta ryhdyttiin siirretämään yksinomaan laatuviineihin. Myöhemmin toimintaan ovat liityneet myös Jacquen veli Pieter ja sisko Maude.

Jacques Bruére Rosé on nimetty suvun Loiren laaksosta kotoisin olevan esivanhempien mukaan. Viini on valmistettu perinteisistä Champagnen lajikkeista (Pinot Noir, Chardonnay) ja perinteisellä pullokäymismenetelmällä. Rypäleet ovat aluksi käyneet viiniksi ja kypsyneet sakkojen päällä 8 kk (10% Chardonnaysta tammitynnreissä), minkä sekoitettu viini on saanut kypsyä pullossa sakkojen kanssa peräti 48 kk. Lopuksi korkinvaihdon yhteydessä on suoritettu maltillinen 5 g/l dosage.

Kuohuviinin väri on tummahko, läpinäkyvän persikan- tai lohenpunerva.

Tuoksu on kypsä, runsaan marjainen ja melko ekspressiivinen. Vadelmaa, mehukasta persikkaisuutta, kypsää papaijaa, makeaa briossisuutta, hentoa ruusuista kukkaisuutta ja etäistä mustaherukkaisuutta. Autolyysin tuomat paahteiset aromit ovat tuoksussa tyylikkäästi tasapainossa hedelmän kanssa ja kokonaisuutta voikin helposti luonnehtia tiiviisti termillä "paahtoleipää herukka-vadelmahillolla".

Maku on kuiva ja tarjoilee miellyttävästi jo kehittynyttä makumaailmaa. Intensiivisen marjaiseta yleisilmeestä huomaa viinin olevan uuden maailman rosée: hillityn ja kepeän karpaloisen meiningin sijaan viinin tummanpuhuva makupuoli pistää kypsää vadelmaa, kevyttä mustaherukkaa, mausteisuutta, kevyttä pähkinäisyyttä ja autolyysin tuomaa nougatmaisuutta sekä hennosti mehevää, trooppista hedelmää. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan ylitehty, liian kypsä tai tasapainottoman suurikokoinen, vaan rakenteikkaan hapokas, eloisa, sopusuhtainen ja kaikin puolin maukas. Kokonaisuudelle antaa tyylikkään loppusilauksen pieni, kestävä ja sopivan rapea mousse.

Rapsakka jälkimaku jatkaa runsaan keskimaun viitoittamalla tiellä jättäen suuhun intensiivistä, hapokasta karpaloisuutta, tummaa marjahilloisuutta, kevyttä nougat'ta, vettä kielellenostattavaa hapokkuutta, hennosti kalkkista mineraalia ja ujoa mausteisuutta.

Kokonaisuutena Jacques Bruére Rosé oli mielestäni varsin mainio ja tyylikäs alkumalja pääsiäispöydässämme ja osoitti mainiosti, että Methode Cap Classique -viinit rupeavat olemaan varsin salonkikelpoisia nykypäivän kuohuviinimaailmassa. Niissä tuntuu yleisesti olevan uuden maailman viineille tyypillistä, runsaampaa ja kypsempää ilmaisua verrattuna esimerkiksi Euroopan elegantteihin huippukuohuviin (Champagne, Franciacorta, Alta Langa, Crémant du Jura, etc.), mutta rakenteensa tai pitkän sakkakypsytyksen tuomien autolyyttisten aromien kanssa ne eivät jää lainkaan kakkoseksi. Kyseessä on siis vain eri tyylien edustajista, mutta vaikka yleensä uuden maailman kypsemmät viinit eivät ole hirveästi omaan makuuni, tuntuvat hyvin tehdyt MCC-kuohuviinit olevan oikein kelvollista kamaa.

Lyhyesti: Tyylillä tehty tasapainoinen laatukuohuviini, josta löytyy pitkän kypsytyksen tuomaa paahteisuutta ja jonka kypsempää ja runsaampaa Pinot Noirin hedelmää tukevat rakenteikkaat hapot, tasapainoinen mousse ja hento mineraalisuus.

Arvio: Tyylikäs – oikein hurmaava ja mukavan runsas roséekuohuviini, jossa shamppanjamainen rakenne ja paahteisuus yhdistyvät uuden maailman kuohuviinien runsaampaan ja kypsympään hedelmään harvinaisen luontevasti.

Hinnan (13,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

22.4.14

Allesverloren Tinta Barocca 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/436597/
Allesverloren Tinta Barocca 2012
  • Valmistaja: Allesverloren
  • Tyyppi: Punaviini, WO Swartland
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Swartland
  • Rypäleet: Tinta Barroca (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 14,48e (Huhtikuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 14,48e (Huhtikuu 2014, Alko)

Tässä äskettäin sain maahantuojalta näyttepullon Allesverlorenin Tinta Barocca -punaviiniä, mikä aluksi hieman hämmensi, sillä olin saanut samaa viiniä edellisen kappaleen vasta puolisen vuotta sitten. Noh, päättelin että koska tässä on nyt vuosikerta vaihtunut kympistä kahteentoista, on nähty tarpeelliseksi pitää meikäläisen tiedot ajan tasalla viinin tyylistä. Saatteessaan viiniä mainostettiin mainioksi kumppaniksi niin pääsiäislampaalle kuin kesän grillailuille; viini tuli niin lyhyellä varoitusajalla, ettei viini kuin ei arvostelukaan ehtinyt pääsiäisen alle, mutta kesän grillailuja varten nyt kuitenkin. Jos edellinen maistamani Tinta Barocca kiinnostaa, pääsee vanhaan arviooni tästä.

Saatteessaan maahantuoja mainitsee viinin myös olevan osittain kyönnöksissä kuivatetuista rypäleistä, mitä harvemmin näkee punaviinien puolella harrastettavan. Suomalaisille tutuimpia (osittain) kuivatetuista rypäleistä valmistetuista viineistä taitavat olla italialaiset Amaronet ja Appassimentot, mutta niidenkin rypäleitä kuivatetaan sadonkorjuun jälkeen kuivatushuoneissa. Lisäksi ystävällisesti saatteessa maahantuoja on hienosti pistänyt lainauksen suoraan meikäläisen omasta blogista, jotta osaisin odottaa minkälaista viiniä odottaa – kuitenkin ilman hyvän tavan mukaista merkintää siitä, mistä teksti on napattu. Hieman keljua toimintaa, Nordalco. Vähintä, mitä voisi lainausten kanssa tehdä, olisi se lähteen merkitseminen tekstin yhteyteen.

No juu, sitten asiaan. Tämä kyseinen viini on siis valmistettu lähinnä Portugalissa viljellystä Tinta Barroca -rypäleestä, jota käytetään siellä osana portviinien rypälesekoitusta. Tämä lämpimässä viihtyvä, melko ohutkuorinen lajike on myös onnistunut leviämään eteläafrikkalaisten viininviljelijöiden kiinnostuksen piiriin ja siellä rypäleestä tehdään Tinta Barocca -nimellä makeiden, portviininomaisten väkevöityjen viinin ohella myös kuivia lajikeviinejä. Tämä Allesverlorenin lajikeviini on makoillut 8 kuukautta tammitynnyreissä, joista osa on uusia, osa 2. tai 3. kertaa käytössä.

Lainaten vanhaa arvosteluani: "väriltään viini on melko läpinäkyvä ja syvän tummanpunainen. Lisäksi se vaikuttaa olevan läpinäkyvästä ulkonäöstään huolimatta kohtalaisen konsentroitunutta ja paksua." Eli ainakin ulkonäkönsä osalta viini näyttää hyvin samalta kuin aiemminkin.

Lasista leijailee kevyehkö, mutta varsin kypsä ja paahteinen tuoksu, josta erottuu mehevää kirsikkaisuutta, makeaa mansikkaa, hentoa luumua, kevyttä savua – ei kuitenkaan monille eteläafrikkalaisille punaviineille tyypillistä tervaa – sekä tammen mausteisuutta ja kaakaota. Avautuessaan hedelmäisyys muuttuu entistä makeammaksi ja hilloisemmaksi, mutta samalla se siirtyy taustalle moniulotteisemman tammisuuden ottaessa enemmän preesenssiä.

Suuta tervehtii paksu, tiivisluontoinen ja konsentroitunut maku, jossa tuntuu makeaa, tummaa hedelmää, kypsää kirsikkaisuutta, tiukkaa ja jopa kevyen karvasta pippurisuutta sekä makeahkoa, hieman vaniljaan taittuvaa tammea. Hapokkuus on suhteellisen maltillista melko täyteläiseen makuun nähden, mikä tekee viinin suutuntumasta paksunpuoleisen, joskin kohtuullisen tuntuvat ja sopivan puruvoimaiset tanniinit sekä bitteriseen taittuva mausteisuus syövät hieman pois viinin ilmaisusta pehmeyttä. Alkoholi (14%) tuo yleisilmeeseen kevyttä tulisuutta.

Jälkimakua hallitsee kypsä luumuisuus ja pitkään viipyilevä, makeahkon suklainen ja vivahteikkaan mausteinen tammisuus. Loppuliuku on tanakka ja tasainen, mutta loppupeleissä melko suorasukainen, eikä kovinkaan pitkäkestoinen.

Yleisesti Allesverlorenin Tinta Barocca 2012 ei onnistunut eroamaan käytännössä ollenkaan vuosikerrasta 2010, mikä yleensä on uuden maailman viinien valttikortti – vuosikertojen välinen vaihtelu on pientä ja talon viinien tyyli pystytään pitämään varsin tasaisena vuodesta toiseen. Ainoastaan viinin tammisuus tuntui näin nuoressa viinissä vielä hallitsevammalta ja konsentroituneemmalta mitä se oli vk. 2010:ssä, mikä kyllä ei meikäläisen kirjoissa mikään suuri meriitti ole; meikäläisen mielestä jo edellinen viini kärsi runsaan tammen luomasta mielenkiinnon puutteesta – kaikki mahdollinen kiinnostava, rypäleestä tuleva aromikkuus peittyy geneerisen, uutteisen tammen alle – ja tässä viinissä ongelma tuntuu korostuvan.

Sen sijaan jos runsaaksikin äityvä tammisuus ei ole ongelma ja pidät kypsänmehevistä ja paksurunkoisista uuden maailman punaviineistä, on Allesverlorenin Tinta Barocca varmasti luotettava ostos. Harvinaisenpuoleisen rypälelajikkeen persoonallisesta makumaailmasta ei tammen alta paljoa löydy, mutta yleisesti viinistä löytyy eteläafrikkalaisille punaviineille tyypillistä mehevää, kypsänmakeaa ja pureksittavan paksua tummaa hedelmää sekä aavistus savuisuutta ilman monia kyseisen maan punaviinejä riivaavaa, pistävää tervaisuutta. Voin kuvitella tämän paksun, makeaan taittuvan ja kevyen savuisen aromimaailman pelaavan helposti jenkkihenkisten, makealla marinadilla varustettujen grillailujen kanssa yhteen.

Lyhyesti: Mehevänmuhkea, kypsänmakea ja täyteläinen lajikeviini lähinnä portviineissä käytetystä Tinta Barrocasta, jossa hilloinen hedelmäisyys ja runsas tammisuus kohtaavat hennon savuisuuden sävyttämänä. Helppo uuden maailman hedelmäpommi kesäisille grilliruoille ja seurusteluun.

Arvio: Miellyttävä – toivoisin, että viinissä Tinta Barroca pääsisi enemmän pääosaan, kun nyt runsas ja avautuessaan varsin hallitsevaan asemaan nouseva tammisuus pitää viinin loppupeleissä melko suoraviivaisena ja arkisena. Helppo, turvallinen ja miellyttävä vaihtoehto uuden maailman viinien ystäville. Jos pidit viinin 2010-vuosikerrasta, ei 2012 petä.

Hinnan (14,48e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

11.1.14

Pearly Bay Dry White

http://www.alko.fi/tuotteet/007742/
Pearly Bay Dry White
  • Valmistaja: KWV
  • Tyyppi: Valkoviini, WO Western Cape
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape
  • Rypäleet: Chenin Blanc, Colombard
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 6,28e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 6,48e (Tammikuu 2014, Alko)

Tässä hiljattain paljastui semmoinen tieto, että tämä KWV:n tuottama ja nyt arvioitava kuiva valkoinen Pearly Bay on peräti Suomen neljänneksi myydyin valkoviini vuonna 2013 (ykkösenä näkyy komeilevan verraton Gato Negro Sauvignon Blanc)! Onhan tämä vallan ymmärrettävää, sillä Pearly Bay täyttää monia erinomaisen viinin kriteereistä: se on esimerkiksi halpaa (ei oikeasti halpaa-halpaa, kuten ulkomailta löytyvät viinit, vaan seuomalaiseen hintatasoon nähden edullista) ja sitä saa peruspullon ohella myös kolmen litran hanapusseissa – ehdoton laatuviinin merkki! Viime syyskuussa urkeni Arvid Nordquistin viinitilaisuudessa mahdollisuus tarkastaa myös ne vähemmän merkittävät asiat viinistä, eli onko viini ylipäänsä yhtään mistään kotoisin. Moni kyllä jätti käyttämättä tämän mainion tilaisuuden, mutta blogin ylläpito ei missään nimessä – mitäpä sitä ei tekisi tutkivan journalismin nimissä! Joten arvon naiset, herrat ja muu lukijakunta: tarjoan nyt teille maistelumerkinnät tästä yleisön suursuosikista! [applause]

Viini on väriltään varsin neutraalin väritön, vain kevyesti vihertävä.

Melko geneerinen uuden maailman bulkkiviinin tuoksu nousee lasista: epämääräistä trooppista hedelmää, karamellista päärynää ja kevyttä hunajamelonia.

Sen sijaan makupuoli hieman yllättää: tässä hintaluokassa olen tottunut siihen, että viineissä ei ole hapoista tietoakaan, vaan kokonaisuus on löysä, rakenteeton ja hyvin makean oloinen (vaikka sokeria ei löytyisi tippaakaan). Pearly Bay on sen sijaan yllättäen varsin rapsakan hapokas ja ryhdikäs – Alkon kuvauksen "keskihapokas" vaikuttaa täysin päästä repäistyltä arviolta. Maultaan viini on ohuehko, vaatimaton ja erittäin suoraviivainen: kielelle saapuu kevyttä päärynää ja hentoa trooppista hedelmää, that's all, folks. Vaikka kielen kärjessä hedelmä tuntuu kevyesti makealta, on viini yleisilmeeltään semmoinen geneerinen "hapan" viini: koska hedelmäisyys on niin vaatimatonta, ei se tarjoa minkäänlaista vastapainoa viinin hapoille ja kokonaisuudessa maistuvatkin lähinnä hedelmähapot, varsinaisen hedelmäisyyden kurkistellessa ujosti taustalta.

Viinin jälkimaku on hapokkaan raikas, kevyen hedelmäinen, ohuehko ja lyhyt. Hapot tuntuvat kielelle melko pitkään vettä nostattavana tunteena, mutta minkäänlaista maun vivahdetta kielelle ei jää.

Juu. Ihan päivänselvä juttu minkä takia tämä on niin suosittu tapaus. Varsinaista herkkua. Juu.

Lyhyesti: Plussaa siitä, että viinillä on rakennetta eikä virhemakuja löydy. Olisi kyllä kiva jos niitä muita makuja sitten voisi löytyä. Kyllähän tätä juoda pystyy – en vain keksi että miksi.

Arvio: Huono – eli ei hyvä.

Hinnan (6,48e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Roodeberg Red 2011

http://www.alko.fi/tuotteet/468627/
Roodeberg Red 2011
  • Valmistaja: KWV, Roodeberg
  • Tyyppi: Punaviini, WO Western Cape
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 11,28e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 11,88e (Tammikuu 2014, Alko)

Roodeberg, "punainen vuori", on etelä-afrikkalaisen KWV:n yksi vanhimmista tuotemerkeistä: KWV:n viinintekijä Charles Niehausin kehittelemä, punaisen ja valkoisen Roodebergin kattava kahden viinin linjasto julkaistiin vuonna 1949. Roodebergin omat kotisivut eivät halua kertoa mitään tästä nyt arvioitavan punaisen Roodebergin valmistuksesta, vaan kaikki valmistusprosessiin liittyvä tieto kuitataan ytimekkäästi "viinintekijän salaisuudeksi". Kuitenkin pikainen tiedonhaku paljastaa viinin olevan 12 kuukautta suurissa tammitynnyreissä kypsytetty Bordeaux-blend, jota on maustettu erällä Syrah'ta.

Mustaan taittuvan kirsikanpunaisen värinen viini on kohtalaisen läpinäkyvää, eli mitenkään erittäin paksua tavaraa ei näytä olevan tiedossa.

Mehevässä tuoksussa tuntuu makeaa vadelmaa, karhunvatukkaa ja mansikkahilloisuutta, auringonpaahteisia aromeja, hentoa vaniljaa ja hyvin voimakasta, häiritseväksi asti tuntuvaa alkoholisuutta.

Viinin maku on hieman epämääräinen, mutta varsin tasainen: siinä siis tuntuu löytyvän vähän kaikkea, mutta kokonaisuus pamautetaan kerralla pöytään eikä viini yritä millään lailla kierrellä tai hienostella. Kypsän marjainen maku taittuu hieman mustikkahilloisuuteen, mutta seassa tuntuu myös puisia aromeja, suklaata, alkoholia, kevyesti vanhaa huonekalua (pakko tässä vaiheessa todeta, etten ole kyllä maistellut vanhoja huonekaluja; maun aromi vain sattui tuomaan mieleeni vanhat huonekalut) ja ruisleivän tuoksuista makua. Sen lisäksi, että alkoholi (14,5%) maistuu, se myös tuntuu siellä täällä polttelevana tulisuutena. Viini ei vaikuta olevan kovinkaan hapokas, minkä seurauksena keskitäyteläinen runko tuntuu suussa pehmeänä ja loppupeleissä suht täyteläisenä; tätä rakenteettomuutta korostaa viinin vähäinen ja säyseä tanniinisuus.

Happojen puutteesta viinin marjahilloisen makea, kevyen puisen ja vaniljaisen tamminen jälkimaku on varsin ohut ja melko lyhyt. Viinistä jää vaatimaton, tylsä ja hengetön jälkivaikutelma.

Maistamishetkellähän en itse asiassa edes tiennyt Roodebergin olevan KWV:n brändi, mutta näin jälkikäteen ihmetellessä en kyllä asiasta varsinaisesti ylläty: meikäläisen näyttää yksinkertaisesti olevan mahdoton pitää KWV:n viinien tyylistä. Nämä talon viinit tuntuvat melkeinpä järjestään olevan helppoudessaan massojakosiskelevia, ryhdittömiä ja hengettömiä tekeleitä, joista ei löydy meikäläiselle mitään sellaista, mikä jaksaisi herättää kiinnostusta millään tasolla – maistamistani KWV:n viineistä Roodeberg onnistuu vielä alisuoriutumaan erikoisella, eikä oikeastaan millään lailla miellyttävällä makumaailmallaan. Tylsä, hahmoton ja heikkorunkoinen pullote, jota en voi suositella millään lailla.

Lyhyesti: Erittäin geneerinen, rakenteeton ja kokonaisuutena kehnolaatuisen oloinen tusinaviini Etelä-Afrikan viinijätti KWV:ltä.

Arvio: Kehno – en tiedä kumpi on viinin suurempi heikkous: sen tympeä makumaailma, vai heikko ryhti. Molempien osalta viini jää kuitenkin niin kehnoksi tekeleeksi, että suorastaan ihmetyttää miten viinin suosio on voinut jatkua yli kuusikymmentä vuotta. Varmaan tässä on uskottava, ettei suuri yleisö hae viineiltä samoja asioita kuin herra blogin ylläpitäjä.

Hinnan (11,88e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

9.1.14

Café Culture Pinotage 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/402267/
Café Culture Pinotage 2012
  • Valmistaja: KWV
  • Tyyppi: Punaviini, WO Western Cape
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape
  • Rypäleet: Pinotage (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 10,39e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 10,88e (Tammikuu 2014, Alko)

No niin. Maailmassa on siis ihan oikeasti olemassa sellainen viinityyli kuin mokka-Pinotage. Tämän tyylin olemassaolosta voimme kaikki kiittää viinintekijä Bertus "Starbucks" Fourieta, joka joskus vuosituhannen vaihteessa kekkasi, että sopivalla hiivakannalla viiniä käyttämällä ja riittävästi oikealla paahtoasteella varustettua tammea viiniin lisäämällä viinin makuun tulee selvästi mokkakahvia ja paahdettuja kahvipapuja muistuttavia aromeja; lisäksi hän huomasi näiden aromien tulevan harvinaisen selvästi esiin Pinotagesta tehdyissä viineissä. Ensimmäinen tällainen viini joka saapui markkinoille oli Diemersfontein Pinotage 2001, joka oli valmistettu kypsyttämällä Pinotagea terästankissa, jonka reunat olivat vuorattu voimakkaasti paahdetuilla tammilankuilla. Tämä viini sai monet muut etelä-afrikkalaiset viinitalot imitoimaan tätä "maailman epä-terroireinta viiniä" ja esimerkiksi vuonna 2005 Etelä-Afrikan viinijättiläinen KWV palkkasi Fourien listoilleen kehittelemään katalogiinsa sittemmin ympäri maailmaa suosiota keränneen Café Culturen.

Café Culture on siis yksi Fourien monista mokka-Pinotageista, tällä kertaa KWV:n tuottamana. Viini on käytetty ja kypsytetty (lähteestä riippuen 3-4 kuukauden ajan) voimakkaasti paahdetuissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Viinin käyttämisessä käytetty hiivakanta korostaa erikseen paahteisen tammen tuomia mokkaisia piirteitä. Fourien sanoin: “the wine does not speak of terroir, as oak plays the dominant role“.

Tummanpuhuva, mustan kirsikanpunainen väri on kohtalaisen läpinäkyvä.

Varsin runsaassa ja tummanpuhuvassa tuoksussa tuntuu kypsää, melko makeaa mansikkaisuutta, kevyttä savua, mokkaisuutta, makeaa kaakaota ja hentoa rautaisuutta (sellaista hieman verta muistuttavaa aromia). Totta puhuen odotin selkeästi reilumpaa ja hallitsevampaa kahvisuutta – eihän tämä ollut lähelläkään kahvisimpia / mokkaisimpia tuoksuja mitä vastaani on tullut.

Maultaan viini on runsas, tumman hedelmäinen, ylikypsän marjainen, melko savuisen tamminen ja melko suklainen. Suutuntuma on melko täyteläinen ja pehmeä. Vaikka viini on maultaan runsas, ei kokonaisuus tunnu millään tavalla intensiiviseltä, vaan kohtalaisen heikosti tuntuvista hapoistaan johtuen hyvin ponnettomalta ja jopa löysältä. Tanniineja ei myöskään tunnu löytyvän viinistä, mikä vain korostaa entistä enemmän viinin hyvin väsähtänyttä yleisilmettä. Yllättävästi melko tuhti (14%) alkoholi pysyy siististi pois tieltä.

Viinin jälkimaku on vaatimaton ja melko lyhyt; kielelle jää hillittyä mausteisuutta, kevyttä kypsänmakeaa marjaa ja uuttunutta, savuista tammea. Jälkivaikutelma on pehmoinen ja luonteeton.

Viini jättää allekirjoittaneen hämmennyksen valtaan: olen kuullut niin monen hehkuttavan miten Café Culture maistuu ihan oikeasti aivan kahvilta! Sen sijaan ei tässä nyt meikäläisen mielestä juuri kahvi hallinnut, vaan ainoastaan kohtalaisen paahteinen ja uuttunut tammi. Kyllähän se joillekin imelänmakeisiin Starbucks-kahveihin tottuneelle saattaa oikeasti tuoda kahvinkin mieleen, mutta kun itse tuppaan juomaan kahvini mustina ja laadukkaina, jää yleisvaikutelma melko kauas niistä oikeasti selvän kahvisista viineistä. Sen sijaan viini jää melko kauas myös niistä "oikeista" viineistä: tässä maistuu lähinnä ylikypsä, luonteeton marjaisuus uuttuneen ja makean tammen alta; rakenteesta ei ole tietoakaan ja kokonaisuus on todella väsähtänyt uutosmehu, joka huokuu metrien päähän teollista massatuotantoa.

Joskus reilu vuosi sitten oli markkinointikamppanja, jossa mainostettiin kuinka Café Culture sopisi erinomaisesti suklaan kumppaniksi – tämä kamppanja kyllä menee meikäläiseltä yli hilseen ja pahasti. Pari kertaa on tullut punaviinin kanssa kokeiltua suklaata, ja joka kerta lopputulos on ollut sama: makean ja rasvaisen suklaan käsittelyssä viinin hedelmä kuolee täysin ja jäljelle jää vain vetinen, ohut karvas varjo viinistä. Vaikka makean ja viinin nauttimisen perussääntöä (viinin on oltava makeampaa kuin tarjottava syötävä) ei tarvitse noudattaa orjallisesti, antaa se hyvät perussäännöt – johon makea suklaa ja kuiva punaviini ei mahdu niin mitenkään. Ei tästä viinistä kyllä varmaan hirveästi mitään karvasta jäisi suuhun jäljelle suklaakäsittelyssä, mutta ihmettelen, jos siitä jää mitään muutakaan.

Rakenteensa puolesta viini ei myöskään missään nimessä sovellu kypsytykseen. Tämä onneksi tulee selväksi jo tuottajan puolelta, sillä KWV ilmoittaa viinin olevan juotavissa n. 18 kuukautta vuosikerrasta. Kaiken kaikkiaan kyseessä siis tuntuu olevan melkoinen epäviini – ällöttävän tamminen, höttöisen rakenteeton ja aromeiltaan herttaisen yhdentekevä. Viini voisi ansaita edes jonkun kuriositeettipisteen, jos se olisi oikeasti tuoksunut ja maistunut kahvilta, mutta samanlaista, uuttuneen mokkaista ja maitosuklaista tammea löytyy joka toisesta uuden maailman viinistä.

Pakko myöntää, ettei Café Culture onnistunut ainakaan parantamaan mielikuviani Pinotagesta tai KWV:sta.

Lyhyesti: Voimakkaasti paahdetun tammen hallitsema hengetön ja höttöisen rakenteeton halpispunaviini, jolle on lätkäisty trendikkään houkutteleva etiketti. KWV:n köpö lifestyle-viini niille, jotka eivät kunnon viinistä välitä.

Arvio: Huono – enpä kyllä keksi viinistä ainuttakaan ominaisuutta, josta loppupeleissä olisin pitänyt. Olisi saanut luvan edes maistua oikeasti kahvilta.

Hinnan (10,88e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

5.1.14

KWV The Mentors Pinotage 2011

http://www.alko.fi/tuotteet/407357/
KWV The Mentors Pinotage 2011
  • Valmistaja: KWV
  • Tyyppi: Punaviini, WO Coastal Region
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Stellenbosch (90%) / Paarl (10%)
  • Rypäleet: Pinotage (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 29,90e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 30,40e (Tammikuu 2014, Alko)

Nyt on vuorossa Alkoon hiljattain saapunut, etelä-afrikkalaisen KWV:n huippusarjan The Mentors Pinotage, joka tuli vastaani Arvid Nordquistin syyskuisessa viinitapahtumassa.

Pakko myöntää, että viiniä ei ollut mitenkään helppo lähestyä varauksetta, sillä tähän asti vastaani ei ole tullut ensimmäistäkään positiivista KWV:n viiniä – parhaimmillaankin ne ovat olleet niin ylettömän tylsiä ja geneerisiä peruspullotteita, että mielummin joisin huonoa, mutta edes jollain lailla persoonallista viiniä – eikä Pinotage tunnu olevan rypäle, joka onnistuisi taipumaan meikäläisen makumieltymyksiin – tähän sääntöön on kuitenkin mainittava Viinitien maahantuoma LAM Pinotage erittäin mainiona poikkeuksena.

KWV:n The Mentors -sarja pyrkii karistamaan KWV:n mainetta keskinkertaisia tusinaviinejä tuottavana jättiläisosuuskuntana tuomalla hyllyyn premium-luokan huippuviinejä. Viineihin käytettävät rypäleet kerätään vain parhailta – ja mieluiten iäkkäiltä – viinitarhoilta, mikä esimerkiksi näkyy siinä, että tätä viiniä ei ole pyritty tekemään yhden alueen rypäleistä, vaan sekoittamalla useamman alueen parhaita rypäleitä. KWV:n pääviinintekijä Richard Rowen mukaan KWV:n pyrkimyksenä on The Mentors -sarjallaan tavoitella mahdollisimman hyvin etelä-afrikkalaisia rypälelajikkeita ja terroiria ilmentäviä maailmanluokan viinejä sekä tottakai premium-luokan viinien markkinarakoa kansainvälisesti. Hän myös mainitsee monia etelä-afrikkalaisia viinejä vaivaavan savuisuuden ja tervaisuuden johtuvan todennäköisesti viinien keskimääräistä korkeammasta pH:sta, mikä aikaansaa kyseisiä aromeja tuottavien bakteerikantojen ilmaantumista; The Mentors -sarjalaisten ei pitäisi tästä kyseisestä vaivasta kärsiä.

Väriltään viini on tasaisen tumman kirsikanpunainen ja hieman läpinäkyvä.

Tuoksu on hyvin makeankypsä, suorastaan hilloisen luumuinen, mutta myös melko syvä – aromeja on runsaasti ja niissä on ulottuvuutta. Kokonaisuutta kuitenkin leimaa voimakkaasti uuttunut tammisuus, joka tuo hedelmän ohelle hyvin runsasta mokkaisuutta, raakasuklaata, kevyttä vaniljaa ja aavistuksen kermatoffeeta. Taustalla häilyy myös hillittyä savuisuutta, mutta enemmän paahtuneen tammisen kuin tervaisen etelä-afrikkalaisen suuntaan taittuen. Kun tiedustelen paljonko viini näkee kypsytysvaiheessa tammea, tulee selitys miksi tuoksu on niin tömäkän tamminen: viiniä kypsytetään puolitoista vuotta tammitynnyreissä (85% ranskalaisia ja 15% amerikkalaisia), joista peräti 70% on uusia. Viinin puolustukseksi voin mainita, että sen tammisuus on yllättävänkin monimuotoista ja tyylikästä, minkä lisäksi se kyllä jättää tilaa hedelmällekin, mutta ainakin omiin mieltymyksiini pelkkä viinin tuoksu on hyvin liioitteleva massiivisessa, uuttuneessa tammisuudessaan.

Suussa viini paljastuu odotusten mukaisesti täyteläiseksi, mutta makuhermojen odottama, rakenteeton tammilillu jää yllättäen uupumaan! Viinin yleisilme on hilloisesta tuoksustaan huolimatta varsin kuiva, kohtalaisen hapokas ja ryhdikäs. Maultaan viini on yllättävänkin intensiivinen ja runsas kuitenkaan sortumatta liiallisuuksiin, mutta makumaailma on jotenkin samalla todella geneerinen ja yllätyksetön; kielellä pyörii freesiä marjaisuutta, karhunvatukkaa, mokkaista kahvia ja niin vaniljaa, suklaata ja mausteisuutta tarjoilevaa, melko runsasta tammea, mutta samanlaista makumaailma avoisi odottaa melkein miltä tahansa Etelä-Afrikan / Australian / Chilen / Argentiinan paremman pään punaviiniltä, rypälelajikkeeseen katsomatta. Tanniinisuus jää varsin maltilliseksi, melkeinpä hedelmän ja tammen kokonaan piilottamaksi.

Voimakas tammisuus hallitsee myös jälkimakua: viinistä jää pitkään jatkuva kahvinen, makean mokkainen, mausteisen tamminen ja hennon vaniljainen jälkivaikutelma, jonka alta häilyy hentoa karpaloa ja aavistus kypsää vadelmaa.

The Mentors Pinotagella on puolensa ja puolensa. Viini on etelä-afrikkalaiseksi Pinotageksi sopusuhtainen ja yllättävänkin rakenteikas tapaus, mutta se kärsii KWV:n viinien tyyppiviasta: viinissä ei ole mitään persoonaa, vaan se on kaikin puolin hyvin turvallinen ja yllätyksetön tapaus. Pienimmätkin mahdolliset nyanssit, jotka voisivat erottaa viinin tuhansista muista vastaavista, ovat jääneet aikoja sitten massiivisen ja kaikin puolin epäsopusuhtaisen tammen alle. Aromimaailmaltaan tämä ei muistuta niinkään viiniä, vaan enemmän vanilliiniuutteella maustetulta Starbucks-kahvilta. (Arvio perustuu mielikuviin – en ole siis todellisuudessa vielä kertaakaan käynyt testaamassa Starbucksin kahveja!)

Jos arvostaa viinissään rakennetta ja balanssia, mutta mehevät, intensiiviset ja huomattavan tammiset uuden maailman viinit ovat SE juttu, voi The Mentors Pinotage olla varsin mainio ostos. Viinin rakenne lupailee ihan hyvää lyhyttä tai keskipitkää kypsyttelyä ajatellen, minkä lisäksi parhaassa tapauksessa tammikin voisi ajan kanssa hieman hälvetä, tai edes tulla tasapainoisemmaksi muun aromimaailman kanssa. Omaan makuuni viini kuitenkaan ei osu yhtään. Kyseessä on selvästi huomattavasti parempi viini mitä perus-KWV:t ovat, sillä viinissä on sitä edellämainittua rakennetta ja balanssia, mutta makumaailmasta on meikäläisen kyllä hyvin vaikea saada mitään irti. Viini maistuu siltä samalta tammelta, miltä kaikki muutkin ylitammitetut viinit ympäri maailman maistuvat. Tämä ei maistu Etelä-Afrikalta, tämä maistuu puulta.

Lyhyesti: Yllättävän tyylikäs, tasapainoinen ja rakenteikas Pinotage, jonka positiiviset puolet hukkuvat kansainvälisen, ylitammisen aromimaailman ja liian turvallisesti pelaavan viininvalmistuksen jalkoihin.

Arvio: Erittäin hyvä – viinissä on kyllä paljon hyvää, minkä takia on mielestäni sääli, että se kaikki on haluttu peitellä massiivisen tammituksen alle. The Mentors Pinotage olisi kenties voinut olla kaikin puolin erinomainen Pinotage, jos sen tammikypsytys olisi tapahtunut esimerkiksi 100% vanhoissa tynnyreissä – en oikein ole sisäistänyt sitä ajatusmaailmaa, että hienon viinin on väkipakolla maistuttava tammelta, suklaalta ja vaniljalta.

Hinnan (30,40e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

28.12.13

Zonnebloem Pinotage 2001

http://www.alko.fi/tuotteet/005946/
Zonnebloem Pinotage 2001
  • Valmistaja: Zonnebloem Wines
  • Tyyppi: Punaviini, WO Stellenbosch
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Stellenbosch
  • Rypäleet: Pinotage (100%)
  • Koko: 1,5
  • Hinta arviointihetkellä: ~19,00 (Syyskuu 2013)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

No niin, joulusta on selvitty hengissä ja voi palata rauhassa koneen ääreen sulattelemaan joulupöydän herkkuja ja tykittämään lisää arvosteluja. Nyt kun Systembolagetista raahattu kahdeksan pullon vetoinen joululahja itselleni on saatu purettua ja viinien tiedot kirjattua talteen, voin tyytyväisesti palata takaisin purkamaan Mikä viini 2013 -tapahtuman havaintoja.

Tällä kertaa löydämme päähenkilömme jälleen eteläafrikkalaisia Fleur du Capin, Pongráczin ja Zonnebloemin viinejä esittelevän standin edestä. Koska Fleur du Cap on jo entuudestaan tuttu tuote ja Pongraczit olivat jo aikaisemmin testatut, on loogisesti vuorossa Zonnebloem. Pöydällä nököttää jylhän näköisenä 1,5-litrainen magnum-pullo talon Pinotagea, joka yllätyksekseni eroaa muuten tarjolla olevista normipulloista kymmenellä ikävuodella. Kysyn Etelä-Afrikasta asti saapuneelta edustajalta että mikä mahtaa olla homman nimi, johon hän vastaa, että tarkoituksena on esitellä heidän viiniensä kykyä kestää myös ikää yhdellä tilaisuutta varten tuodulla pullotteella. Pistetäänpä sitten testi kehiin!

Väriltään viini on tasaisesti kuivuneen verenpunainen, eli sävyltään hennosti rusehtavaan taittuva kirsikanpunainen.

Tuoksu vaikuttaa melko vaatimaatomalta: tummaa, hennosti nahkaiseen taittuvaa hedelmäisyyttä, hillittyä savua ja kevyt vivahde kynsilakanpoistoainetta. Viini on kyllä vielä elossa, mutta ei tällä osa-alueella mitään maailmojamullistavaa tunnu löytyvän.

Suutuntumaltaan keskitäyteläisen ja miellyttävän pehmeän viinin makumaailmasta löytyy tummaa marjaisuutta, kypsää hedelmää ja aavistus savua. Seasta puskee myös kohtalaisesti tuntuvaa, mutta loppupeleissä sopivan maltillista mausteista tammisuutta. Vaikka yleisilme on pehmeä, ei viini ole millään tavalla löysä tai hahmoton, vaan kokonaisuudesta löytyy niin kohtalaisesti tuntuvaa hapokkuutta kuin mukavaa jämäkkyyttä antavaa tanniinisuutta.

Lopuksi viinistä jää mukavan marjainen ja hennon savuinen jälkimaku, johon kohtalainen hapokkuus tuo mukavaa raikkautta ja mehukkuutta.

Viini on varsin tasapainoisen ja pätevän oloinen esitys, eikä kyllä voisi uskoa viiniä 12-vuotiaaksi – kehittyneet aromit kun tuntuvat loistavan poissaolollaan ja yleisilme on varsin nuorekas, vaikkakin seniorimaisen rauhallinen. Viinistä kuitenkin löytyy hyvin vähän mitään sellaista mielenkiintoa, joka saisi innostumaan siitä enempää.

Kehaisen viinin sopivan hillittyä tasapainoa ja yllättävänkin hyvää balanssia edustajalle, joka onnistuu tarttumaan mainitsemaani tammen aromiin ja kertoo kuinka vielä 2000-luvun alussa heillä ei ollut juurikaan varaa uusiin tammitynnyreihin, kun taas nykyisin valtaosa viineistä näkee huomattavasti enemmän uutta tammea. Todennäköisesti järkyttyneestä ilmeestäni huolestuneena hän rupeaa entistä innokkaammin vakuuttamaan minulle, kuinka ihmiset haluavat yhä enemmän nykyisin voimakkaasti tammitettuja viinejä ja kuinka tammen aromi on korkealaatuisen viinin tae, mihin koetan toppuutella että todennäköisesti kaikki eivät kuitenkaan näin ajattele. Kun kysymykseni siitä, että eikö ylitammisten konsentraatioviinien valtakausi ole ollut jo jonkin aikaa taittumassa ja ihmiset ympäri maailman suosivat yhä enemmän vanhoissa tammitynnyreissä (tai peräti terästankeissa tai betonisammioissa) kypsytettyjä viinejä, kuitataan lyhyesti kommentilla "ei missään nimessä!" toivotan edustajalle hyvää päivänjatkoa ja lähden tutkailemaan muuta uuden maailman punaviinitarjontaa. Jos Zonnebloemin nuorempi Pinotage on yhtä yllätyksetön kuin tämä, mutta tuunattu tuhdimmalla tammituksella, en koe menettäväni mitään kovinkaan ihmeellistä.

Lyhyesti: Hillitty, tasapainoinen ja yllättävänkin iäkäs perus-Pinotage, jossa ikä näkyy lähinnä viinipullon etiketissä.

Arvio: OK – ihan kelvollinen Pinotage, joka tarjoaa melko vähän yllätyksiä, mutta joka samalla ei kärsi rypäleen yleisistä ongelmista (hilloisesta makuprofiilista, tasapainottomasta alkoholista, ylitammituksesta tai -konsentraatiosta). Onnistunut kestämään yllättävän hyvin ikää, mihin vaikuttanee viinin kypsyminen magnum-pullossa.

Hinnan (~19,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

10.12.13

Desiderius Pongrácz 2001

Desiderius Pongrácz 2001
  • Valmistaja: Cave de Pongrácz
  • Tyyppi: Kuohuviini, WO Western Cape
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape
  • Rypäleet: Chardonnay (60%), Pinot Noir (40%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 299 SEK (~34,64e, Syyskuu 2013, Systembolaget, beställningssortiment)
  • Hinta nyt: 299 SEK (~33,36e, Joulukuu 2013, Systembolaget, beställningssortiment)


Syyskuussa jo 10. kertaa järjestetyssä Mikä viini -tapahtumassa oli hauska huomata, että vaikka varsinaiselta kuohuviinialueelta tuli jo siirryttyä muualle, löytyi vielä lisää kuplivia testattavaksi – nimittäin Etelä-Afrikkalaisen Pongráczin viinitalon kuohuviinejä esittelevältä standilta. Pongráczin peruskuohuvan jälkeen en testannut talon rosé-versiointia, koska se on vanha tuttu hyvin monesta eri yhteydestä, vaan sen sijaan pyysin lasiini talon erikoisuutta, jota oli ymmärtääkseni tuotu tarjolle vain yhden pullon verran ja jota ei tapahtuman tarjontaa esitelleestä brosyyristä löytynyt lainkaan. Kyseessä oli siis talon lippulaivakuohuva Desiderius vuosikertaa 2001.

Tämä kyseinen viini on saanut nimensä myös itse viinitalolle nimensä antaneelta unkarilaiskreivi Desiderius Pongráczilta. Hieman Cristal-henkiseen pulloon pakattu Desiderius on peräti 40 kuukautta kypsytetty Méthode Cap Classique, eli kyseessä on Champagnen perinteisestä rypälesekoituksesta perinteisellä pullokäymismenetelmällä valmistettu kuohuva. Alkon valikoimista viiniä ei löydy lainkaan, mutta esimerkiksi naapurivaltiomme monopolista Desiderius löytyy n. 300 kruunun hintaan – tosin kyseessä on viinin vuosikerta 2008, joten voin kuvitella pruuvaamani viinin hinnan olevan todellisuudessa vielä korkeampi. Desiderius taitaa siis olla peräti kallein Champagnen ulkopuolelta tuleva kuohuviini mikä on tullut kitusiin kumottua.

Väriltään viini on varsin hento vaalean kellanvihreä.

Tuoksultaan Desiderius on kevyehkö, mutta varsin paahteinen ja mukavasti kehittynyt: keksitaikinaa, briossia, paahdettuja ja rouhittuja pähkinöitä, kevyttä malon kermaisuutta, hillittyä sitruksisuutta ja aavistus pistävää mutta ei epämiellyttävää hikisyyttä.


Paahtunut, aromaattinen ja hedelmäisyydeltään varsin hillitty tuoksu johdattaa odottamaan tiukkaa shamppanjamaisuutta, mutta kieltä tervehtiikin varsin lempeä ja kuohuviiniksi pehmeähkö maku. Desideriusin makumaailma on tuoksun tavoin miellyttävällä tavalla kehittynyt: makean sitruksisuuden ja vihertävän yrttisyyden ohella tuntuu paahtoleivänmuruja, kevyttä hasselpähkinää ja aavistus kermaa. Yleisilme on hieman kevyemmänpuoleinen; lisäksi hapokkuus on melko maltillista, mikä saa viinin tuntumaan paikoin jopa puolikuivahkolta.

Viinistä jää kielelle kuivanpuoleinen ja pehmeähkö jälkimaku, joka jättää kielelle sitruunahilloisuutta, hiivaleipää, hentoa pähkinäisyyttä ja kevyttä teemäisyyttä.

Päälle kymmenen vuoden ikään kerinnyt Desiderius on hieman erikoinen, mutta varsin tyylikäs, miellyttävällä tavalla kehittynyt ja vakuuttava laatukuohuva. Mitenkään huomattavan erikoinen viini ei missään nimessä ole, mutta selvästi kuitenkin omanlaisensa verrattuna useimpiin perinteisiin shamppanjoihin – viinistä löytyy hyvien, vanhempien shamppanjoiden kehittyneitä, hienostuneen pähkinäisiä piirteitä, mutta yleisilme on paljon pehmeämpi, lempeämpi ja hedelmävetoisempi.

Desiderius osoittaa mallikkaasti, kuinka laadukkaita, pidempääkin kypsytystä kestäviä laatukuohuviinejä on mahdollista tehdä myös Euroopan ulkopuolella. Viinin astetta pehmeämpi ja hedelmävetoisempi ilmaisu kielii uuden maailman tyylistä, mutta näin hyvin kehittyneenä viinissä on myös vastaansanomatonta syvyyttä ja kompleksisuutta. Vaikea sanoa mahtaako viini olla vielä nuorena ihan Systembolagetin hinnan väärti, mutta tämänikäisena ehdottomasti! Lisäksi tämä vanhempi Desiderius valaa uskoa siihen, että jos uuden viinin ostaa, kestää se todennäköisesti hyvin kypsyttelyn ainakin kymmenen vuoden ikään.

Kevyemmän ilmaisunsa ja pehmeämmän rakenteensa puolesta Desiderius ei liene parhaimmillaan ruokapöydässä; sen sijaan viini on hillityn, mutta vivahteikkaan aromimaailmansa puolesta varsin mainio maljaviini tai ihan vain parin hengen jaettava tapaus juhlavampiin hetkiin. Lisäksi viini voi varmasti tarjota eleganssia sellaisille ihmisille, joille rutikuivat ja tiukan hapokkaat shamppanjat eivät maistu.

Lyhyesti: Hieman pehmeärakenteinen, mutta hienolla tavalla kehittynyt, persoonallinen ja hyvällä tavalla hedelmävetoinen huippukuohuva laadukkaita kuohuvia tuottavalta Pongráczin viinitalolta.

Arvio: Erinomainen – kyseessä taitaa olla kiehtovin ja laadukkain uuden maailman kuohuva, mitä vastaani on tullut (myönnetään, otantani kyseisestä sarjasta on tällä hetkellä melko rajoittunut). Mukavan toimiva yhdistelmä eleganssia ja uuden maailman helpostilähestyttävää hedelmävetoisuutta.

Hinnan (~33,36e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

9.12.13

Pongrácz

http://www.alko.fi/tuotteet/555687/
Pongrácz
  • Valmistaja: Cave de Pongrácz
  • Tyyppi: Kuohuviini, WO Western Cape
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape
  • Rypäleet: Pinot Noir, Chardonnay
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 13,99e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 14,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Pari kolme vuotta takaperin allekirjoittaneella oli Alkosta puolisokkona valittu Pongrácz uuden vuoden maljaviininä. Viini hurmasi laadullaan ja tasapainollaan – etenkin kun samalla tuli vertailtua muun seurueen omiin valintoihin – mutta harmillisesti minkäänlaisia muistiinpanoja ei rakettien pamahdellessa tullut tehtyä. Nyt kuitenkin viini tuli uudelleen vastaan syyskuisessa Mikä viini -tapahtumassa, joten on korkea aika tarkastaa vastaako viini edelleen muistikuvien laatua!

Cave de Pongrácz on osa eteläafrikkalaista JC Leroux -viiniyhtymää ja se on saanut nimensä unkarilaiselta kreivi Desiderius Pongráczilta, joka Siperian työleireillä koetun 10 vuoden pakkotyön jälkeen pakeni Etelä-Afrikkaan opiskelemaan maataloutta ja erityisesti viininviljelyä ja josta tuli merkittävä hahmo eteläafrikkalaisessa viiniteollisuudessa. Tämän herran nimeä kantava talon peruskuohuva on perinteisistä Champagnen lajikkeista valmistettu Méthode Cap Classique, eli shamppanjoista tutulla, peräti 2 vuotta kestävällä pullokäymismenetelmällä valmistettu kuohuviini. Kyseessä on siis eräänlainen Etelä-Afrikan "shamppanja".

Viinin on väriltään hennosti kellervään taittuvan vihertävä.

Tuoksua hallitsee kypsä, hennosti makeaan taittuva hedelmäisyys; taustalla tuntuu tuoreempaa viheromenaisuutta ja hentoa kukkeutta. Yleisilme ei ole erityisen suuri, muttei ujokaan, vaan tasapainoinen ja hienostunut.

Aluksi yleisilme on täynnä kypsänmakeaa omenaa ja viinin verrattain maltillinen (7 g/l) dosage tuntuu melko selvästi. Kuitenkin nopeasti viinin tasapainoinen ja aavistuksen kirpeäkin hapokkuus muuttaa maun kuivemmaksi; muiden aromien paljastuessa alta kokonaisuus muuttuu selkeästi moniulotteisemmaksi. Kielellä pyörii omenan ohella yrttisyyttä, trooppisen persikkaista hedelmää, makeaa sitrusta, kepeää mineraalisuutta ja hienovarainen vivahde autolyysistä paahteisuutta. Mousse on pienikokoinen, kirpeästi kieltänipistelevä ja pitkäkestoinen.

Lopuksi viini jättää jälkeensä hyvin rapsakan, freesin ja nuorekkaan jälkivaikutelman, jossa raa'ahko omenaisuus, yrttisyys ja hento kukkaisuus jatkuvat melko pitkään.

Kokonaisuutena perus-Pongrácz on yhtä mainiota kamaa kuin muistinkin: se on tasapainoinen, pirteä ja miellyttävästi kielellä kasvava uuden maailman skumppa. Viinissä on balanssi kunnossa, aromimaailmasta löytyy syvyyttä ja rakenteen puolesta viinin voi melko huoletta heittää ruokapöytäänkin.

Pongrácz ei selvästikään pelaa massalla tai vaikuttavuuskertoimella, vaan enemmän hienovaraisuudella ja moniulotteisuudella. Vaikka viini on selkeästi melko hedelmävetoinen, on se paljon vakavampi ja vakavastiotettavampi kuin monet vastaavanhintaiset uuden maailman Champagne-kloonit. Varsin passelia kamaa hintaluokassaan.

Lyhyesti: Hedelmävetoinen, tasapainoinen ja tyylikäs shamppanjamenetelmällä valmistettu uuden maailman kuohuviini.

Arvio: Tyylikäs – todella mallikas esitys uuden maailman perustason kuohuvaksi. Ei kykene tarjoamaan Champagnen mineraalisuutta, mutta muuten pistää peliin enemmän syvyyttä ja mielenkiintoa kuin monet edulliset shamppikset.

Hinnan (14,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

26.9.13

Rust en Vrede Cabernet Sauvignon 2009

Rust en Vrede Cabernet Sauvignon 2009
  • Valmistaja: Rust en Vrede
  • Tyyppi: Punaviini, WO Stellenbosch
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Stellenbosch
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 23,90e (Helmikuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 24,50e (Helmikuu 2014, Alko)

Tämä viini on ollut monella tapaa poikkeava ostos meikäläiselle:
  1. En yleensä osta Cabernet Sauvignonia.
  2. En yleensä osta uuden maailman viinejä.
  3. En erityisesti osta yleensä uuden maailman "huippu-" / "ikoni-" tms. viinejä.
Rust en Vreden Cabernet'n kohdalla olin kuitenkin tehnyt tietoisen poikkeuksen kuultuani sen verran paljon hyvää viinin tasosta – niin kotomaassa kuin ulkomaisissakin arvioissa. Yleensä en arvosta uuden maailman "superviinejä" samalla lailla kuin se kuuluisa "suuri yleisö" tai jenkkikriitikot, mutta kyllähän sinne viinien sekaan aina poikkeuksiakin mahtuu.

Monen muun eteläafrikkalaisen viinitalon tapaan myös Rust en Vredellä on pitkä historia, mutta vasta muutaman viimeisen vuosikymmenen ajan talo on oikeasti keskittynyt tuottamaan laatuviiniä. Rust en Vredestä ensimmäiset merkinnät löytyvät jo vuodelta 1694 ja viiniä tilalla on ruvettu valmistamaan 1700-luvun loppupuolella, mutta vasta vuodesta 1978 viinitalo on panostanut yksinomaan korkeatasoisiin punaviineihin Engelbrechtin perheen siirryttyä hoitamaan viinitilaa. Rust en Vrede on sittemmin kerännyt suurta arvostusta viineillään ollen mm. ensimmäinen eteläafrikkalainen viinitila, jonka viini on päätynyt Wine Spectatorin Top 100 -listalle, missä viinitalo pysyttelikin neljä perättäistä vuotta.

Nyt arvioitava Rust en Vreden Cabernet Sauvignon on kypsynyt aluksi 18 kuukautta tammessa, minkä jälkeen sen annetaan lepäillä pullossa vielä 9 kuukautta ennen markkinoillelaskua. Tämän lisäksi viiniä on tullut itse kypsyteltyä puolisentoista vuotta omassa kellarissa ennen korkkaamista. Viini päätyi lopulta testattavaksi syksyllä 2013 lautapelien seuralaisena ja parin pidempään kypsytetyn kovemman juuston kumppanina.

Viinin väri on tummanpuhuvan ja tiiviin purppura sekä aavistuksen verran läpinäkyvä.

Makean hedelmäinen tuoksu on kypsähkö, herukkainen. Seasta löytyy hienostuneella otteella myös Etelä-Afrikan savua, tammen vaniljaisuutta ja makeampaa kaakaota sekä pippurista mausteisuutta. Vaikka viini on viettänyt varsin pitkän ajan tammessa, on yleisesti sen tammisuus varsin sopusuhtaista eikä kokonaisuutta dominoivaa – mikä on mielestäni aina maininnan arvoinen asia uuden maailman viineissä.

Täyteläinen ja tiiviinpuoleinen maku on runsas ja mehevä, kohtalaisen mustaherukkainen, nahkainen, makean tumman hedelmäinen ja kevyen savuinen. Seassa tuntuu myös jonkin verran melko pippurista mausteisuutta ja hillityn vaniljaista tammea. Alkoholi sekä maistuu kevyesti että tuntuu hillittynä tulisuutena. Viinin makupuoli on selkeästi sen vahvuus – vaikka aromit ovat kypsiä, ne eivät ole liian paahtuneita ja imelänmakeita, vaan balanssissa keskenään; kokonaisuudessa on varsin mukavasti syvyyttä ja makumaailma on varsin maukas. Sen sijaan rakenteeltaan viini kärsii samasta ongelmasta kuin valtaosa muistakin uuden maailman viineistä, hinnasta riippumatta: kokonaisuus on keskihapokas ja siksi hieman ryhditön ja höttöinen. Hillitty, kypsä ja hieman voimaton tanniinisuuskaan ei tuo kokonaisuuteen juurikaan riittävää puraisua ja selkärankaa.

Keskimaun tavoin varsin aromikas jälkimaku on monisyinen, makean viikunainen, kohtalaisen tervainen ja kevyesti tammisen suklainen. Viinistä jää varsin mainio ja pitkään jatkuva jälkivaikutelma, josta erottuu myös hieman kehittyneempää makuprofiilia kielivää nahkaisuutta.

Ymmärrän kyllä varsin mainiosti miksi tätä viiniä pidetään niin yhtenä parhaista Etelä-Afrikan viineistä kuin Cabernet Sauvignoneista Alkon hyllyillä – kokonaisuus oli aromeiltaan uuden maailman tuotokseksi harvinaisen monisyinen, miellyttävä ja hyvällä maulla tehty. Viinistä kyllä löytyi niin tammea kuin tervaakin (joista kumpikaan ei yleensä kerää meikäläisen kirjoissa plussapisteitä viinille), mutta molemmat osa-alueet pysyivät hyvin hedelmän hallinnassa, joten balanssi on eittämättä kohdillaan. Ongelmaksi muodostui lähinnä viinin pehmeään taipuva ja hieman ryhditön runko, joka on lähes poikkeuksetta meikäläisen ongelma näiden "huippuviinien" kanssa – jostain syystä uuden maailman viininvalmistajia näyttää kiinnostavan vain ja ainoastaan viinin vaikuttava aromimaailma, ei sen ryhti, rakenne ja intensiivisyys. Tästä syystä myös tästä viinistä jäi varsin positiivinen yleisvaikutelma, muttei kuitenkaan mitään sellaista, joka oikeasti saisi sukkia pyörimään jaloissa.

Aromikkaana, mutta pehmeänä ja helpostilähestyttävänä tapauksena Rust en Vrede CS toimi varsin mainiosti seurusteluviininä ja juustojen palan painikkeena. Kypsyttely oli todennäköisesti saattanut tuoda viiniin hieman lisää mielenkiintoa ja moniulotteisuutta, mutta rakenteensa puolesta viiniä on ihan turha lähteä kypsyttelemään – tämä on uuden maailman viinien tyyliin tarkoitettu ennemmin nuorena kuin vanhana juotavaksi; vaikka hedelmää riittäisi pidempäänkin kypsyttelyyn, ei viinin runko tarjoa kovinkaan suuria odotuksia kovinkaan pitkää kypsyttelyä ajatellen. Korkin voi nykäistä siis melko huoletta pullosta heti kun saa kiikutettua viinin kotosalle.

Verrattain kovasta hinnastaan huolimatta Rust en Vrede onnistui olemaan mielestäni niin hintansa kuin kypsyttelynsä arvoinen ostos, vaikkakin olikin samalla turhankin turvallinen ja helpostilähestyttävä ilmaisultaan. Rust en Vrede onnistui kuitenkin valamaan uskoa siihen, ettei uuden maailman Cabbiksia tarvitse ainakaan vielä hylätä täysin ostoslistalta.

Lyhyesti: Täyteläinen, runsas, aromikas ja kaikin puolin maukas laatu-Cabernet Sauvignon Etelä-Afrikasta, jonka suurimmaksi heikkoudeksi osoittautuu sen turhan pehmeä ja lempeä yleisilme. Todennäköisesti suoriutuu paremmin seurustelu- tai maisteluviininä kuin tukevien ruokien parissa.

Arvio: Tyylikäs – ehdottomasti yksi tyylikkäimpiä vastaani tulleita uuden maailman Cabernet Sauvignoneita, hands down, vaikka parannettavaakin olisi. Viini ei ole nykykunnossaan mitenkään päräyttävä kokemus, mutta en voi väittää etten olisi pitänyt siitä lautapelejä tahkotessa. Ihan suosituksen arvoinen esitys!

Hinnan (24,50e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.