Man O' War Ironclad 2008

Man O' War Ironclad 2008

• Valmistaja: Man O' War Vineyards
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Uusi-Seelanti
• Alue: Waiheke Island
• Rypäleet: Merlot (52%), Cabernet Franc (27%), Malbec (10,5%), Petit Verdot (9,1%), Cabernet Sauvignon (1,4%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 38,40e (Marraskuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 35,10e (Joulukuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

Uusi-Seelanti on punaviinien saralla tullut tunnetuksi lähinnä Pinot Noirien osalta. Niistäkin valtaosa tulee maan pohjois- ja eteläsaaren väliin jäävän lahden lähistöltä. Kuitenkin pikku hiljaa kiinnostus maan lämpimämmän pohjoissaaren Syrah-viineihin ja Bordeaux-blendeihin on alkanut kasvaa.

Ehkä maailman miehekkäimmällä nimellä varustettu Man O' War Ironclad ei tule kummaltakaan maan kuuluisalta pääsaarelta, vaan Uuden-Seelannin pohjoissaaren pohjoispuolella sijaitsevalta tuuliselta ja lähes mikroskooppisen kokoiselta Waiheken saarelta. Tänne Man O' Warin viinitalo perustettiin 1980-luvun alussa, kun talon omistajat ostivat sieltä neljä maatilaa, jotka kattoivat peräti yli 1,800 hehtaarin edestä pinta-alaa. Tällä alueella viljellään nykyisin noin 60 hehtaarin alueella 76 viinitarhaa, joista Man O' Warin viinit valmistetaan.

Ironclad on talon lippulaivapullote, joka Merlot-Cabernet Franc -vetoisella rypälesekoituksellaan kumartaa syvälle Bordeaux'n oikean rannan klassiseen tyyliin. Viini on valmistettu käyttämällä jokaisen eri tarhan rypäleet erikseen tynnyreissä noin 30 päivän ajan, minkä jälkeen viinin on annettu jäädä kypsymään tynnyreihin. Tynnyreistä 75% on vanhoja, lähinnä ranskalaisia tynnyreitä, 20% uusia ranskalaisia ja 5% uusia amerikkalaisia tynnyreitä. Kypsyttelyn jälkeen viini on sekoitettu tankkeihin, joissa sen on annettu asettua 4 kk ajan ennen hentoa suodatusta ja pullotusta. Tämä viini tuli korkattua Château Musar 1999:n rinnalle kun istuimme iltaa Nomad Cellarseilla.

Kevyesti läpinäkyvä väri on yleisilmeeltään varsin tumma, hennosti sinertävään taittuvan kirsikanpunainen, joskin reunoilta hennon oranssi häivähdys antaa osviittaa viinin astetta vanhemmasta iästä.

Vaikka viinin tynnyreistä vain neljännes on ollut uusia, on tuoksussa selkeästi pinnassa paahteista tammea, hillittyä kahvimaisuutta ja aavistus tummaa suklaata. Onneksi tammi on varsin hyvin balanssissa kokonaisuuteen nähden, eikä se tunnu peittävän mitään, vaan antaa hyvin tilaa hedelmälle. Kokonaisuudesta erottuukin hyvin myös kypsää tummaa luumua, kirsikkahilloa ja mustetta. Lisäksi viinistä tuntuu löytyvän melko reilustikin luonnetta ja persoonaa keskimääräiseen uuden maailman Bdx-blendiin nähden, sillä hedelmän seasta löytyy myös mukavasti kevyttä paskaisuutta, lantaa ja eläintä, sekä hennosti Francin vegetaalisuutta.

Makumaailmassa jatketaan hyvin tuoksun viitoittamalla tiellä, jolla kohdataan sekä uutta maailmaa että rehellistä paskaa. Viinin yleisilme on varsin muhkea, mausteinen ja kypsänmakea, jopa piirun verran hilloisen luumuinen, kypsän kirsikkainen ja iän myötä mukavasti nahkainen. Taustalla väijyy myös melko kärtsäistä, hennosti kahvinporot mieleen tuovaa tammea. Rakennetta tuovat kokonaisuuteen nähden mukavan sopusuhtaiset, jopa eloisat hapot ja melko runsaat, edelleen hyvin puruvoimaiset tanniinit, jotka tuovat kokonaisuuteen otetta ja karvasta särmää. Kokonaisuus on suorastaan hämmentävän rakenteikas, rustiikkinen ja vivahteikas uuden maailman "porvoolaiseksi".

Viinistä jäävä roteva jälkivaikutelma on melko reippaastikin suutakuivattavan tanniininen. Suuhun jää varsin pitkäksi aikaa mausteista tammisuutta, hapankirsikkaa, kevyehköä ja kypsää luumua ja aavistus Islayn viskejä muistuttavaa tervaisuutta.

Toisaalta Ironclad on erittäin jees, toisaalta ei silti ihan mun juttu. Sellaisenaan viini olisi suorastaan hämmentävän vaikuttava esitys niin Bordeaux-blendiksi kuin uusseelantilaiseksi ei-Pinot Noiriksi, mutta hurmaavan, elegantin, vivahteikkaan ja ylettömän helpostisärvittävän Château Musarin rinnalla viini kuin viini kärsii – ja rankasti. Vaikka tässä vertailussa Ironclad vaikuttaakin hyvin suurikokoiselta ja -eleiseltä, jopa kömpelöltä, on viinin korkea laatu silti selkeästi havaittavissa. Vaikka viinissä tammella on kohtalaisen suuri preesens, on puun määrä oikein sopusuhtaista kokonaisuuteen nähden, eli se ei peitä mitään eikä viinistä siten tunnu puuttuvan mitään.

On mukava aina päästä muistuttamaan itseään, että Uudessa-Seelannissa tehdään muutakin kuin Pinot Noiria – periaatteessa rupeaakin jo tuntumaan siltä, että maan Pinot Noirit tarjoavatkin paljon vähemmän yllätyksiä kuin muista rypäleistä valmistetut lajike- ja sekoiteviinit, joista parhaat vetävät helposti vertoja mille tahansa huippuviineille. Ironclad on kuuden vuoden iässään edelleen melkoinen mörssäri, ja onkin helppo povata sille varsin luotettavaa tulevaisuutta kellarissa – jos kärsivällisyyttä löytyy, suosittelen tarkastamaan viinin kunnon kun kymmenen vuotta tulee mittariin. Tässä kunnossa viini soveltuu parhaiten hyvin tuhtien ja tanakkarakenteisten aterioiden pariksi.

Lyhyesti: Ironclad on nimensä mukaisesti varsin suurikokoinen ja roteva viiniksi, mutta uuden maailman Bordeaux-blendiksi se on kyllä vaikuttavan luonteikas, rakenteikas ja moniulotteinen tuttavuus.

Arvio: Tyylikäs – uuden maailman huippuviinien faneille.

Hinnan (38,40e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.