- Valmistaja: François Lurton
- Tyyppi: Punaviini
- Maa: Argentiina
- Alue: Mendoza, Valle de Uco, Alta Uco
- Rypäleet: Malbec (85%), Cabernet Sauvignon (15%)
- Koko: 0,75
- Hinta ostohetkellä: ~50,00e (Toukokuu 2014, wine-searcher.com)
- Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Viinintekijä Guillame Martineaun luotsaama Lurton-maistelu tuli päätökseensä Lurtonin Argentiinan-viinitalo Piedra Negran lippulaivaviini Chacayesilla, joka on ns. single vineyard -viini samannimiseltä tarhalta. Tämä n. 10-vuotias tarha, jolla viljellään ensisijaisesti Argentiinan "kansallisrypäle" Malbecia, saa nimensä sen harvinaisesta, laadukkaasta maaperästään.
Viini on valmistettu pääosin Malbecista pienellä Cabernet Sauvignon -lisäyksellä. Rypäleet ovat kerätty tarhoilta käsin, minkä jälkeen rypäleet ovat käytetty luonnonhiivoilla 400-litraisissa tammisammioissa. Käymisen jälkeen kuorien annettiin jäädä maseroitumaan vielä kuukauden ajaksi. Maistelussa jaetuissa prujuissa lukee myös "elimination of 40% of the juice", mutta virkkeen merkitys jää vähän hämäräksi. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että vain 60% viinistä vaikutti tässä vaiheessa lupaavalta ja loput siirrettiin muuhun käyttöön? Joka tapauksessa, tässä vaiheessa loput viinistä siirrettiin käyttämättömiin ranskalaisiin barrique-tynnyreihin, joissa viinin annettiin kypsyä 24 kuukauden ajan.
Edessäni lasissa on viiniä, jolla on varsin tiivis, hädin tuskin läpinäkyvän mustan kirsikkainen väri ja kohtalaisen suuren oloinen viskositeetti.
Tuoksu on kyllä hyvin runsas ja kypsänmakea, mutta yllättävänkin hienovarainen odotuksiini nähden – kokonaisuudessa on selkeästi paljon kaikkea, mutta nokkapuoli ei ole tykitystä täyslaidallisella, vaan varsin sopusuhtainen ja miellyttävä kokonaisuus. Lasista kohoava hedelmäisyys on sävyltään violettia (mielikuvani tuoksusta, jossa on paljon tummia hedelmiä ja kypsiä marjoja, mutta kokonaisuus on raikkaampi, freesimpi ja mehukkaampi kuin ns. "tummanpuhuva hedelmäisyys"), kärjessään tuore luumuisuus ja aroniamarjaisuus. Taustalla häilyy hentoa parfyymisyyttä, makeaa tammen mausteisuutta ja hentoa vaniljaa.
Ei liene mikään suuri yllätys, että viini on suussa äärettömän täyteläinen ja paksun tuntuinen? Ensimaussa kieltä tervehtivät kypsä luumuisuus ja makea mustikkaisuus, jota laventuvat epämääräisemmäksi, kypsänmakeaksi tummaksi hedelmäisyydeksi ja -marjaisuudeksi. Mausteinen, hieman konjakkimaista syvyyttä tuova tammisuus tuntuu voimakkaana kautta linjan. Viiniä voi kutsua korkeintaan keskihapokkaaksi, mutta se on näiden överiviinien joukossa paljon se, sillä hapot sentään tuntuvat ujosti massiivisen ja konsentroituneen yleisilmeen keskeltä. Melko runsaat, kohtalaisen kypsän oloiset tanniinit pyrkivät pitämään jollain lailla pakettia kasassa ja kokonaisuudessa on pientä tiiviyden tuntua.
Kolossaalinen keskimaku liukuu saumattomasti runsaaseen ja mehukkaaseen jälkimakuun, jossa tuntuu kypsää tummaa hedelmää, kevyttä musteisuutta, tammen mausteisuutta ja hentoa karvautta. Viinistä jää pitkähkö jälkivaikutelma, joka tuntuu siltä, että olisi juuri mutustellut tuoretta tummaa luumua tai viikunaa.
Noh, Chacayes oli sinänsä ihan hyvä loppupetraus Lurtonin Argentiinan-viineille, että lähinnä syöksykierteen lailla mielenkiintoa romahduttaneet viinit saatiin korjattua lopuksi nousujohteiseksi – ei Chacayes itseäni onnistunut erityisesti säväyttämään, mutta tästä jäi sentään paras mielikuva viinitalon kolmesta konsentraatiopommista. Vaikkei viini ole mikään ryhdikkyyden perikuva, on tässä sentään jotain yritystä rakennetta ajatellen; konsentraatio ei tunnu olevan aivan yhtä överiä kuin Gran Malbecissa ja Gran Lurtonissa; alkoholikin on selkeästi kahta edellistä matalampi (14,4% – vaikkei tämä vielä ole mitenkään erityisen matala volttimäärä).
Chacayes on siis ihan passeli uuden maailman superviini, josta sentään löytyy runsasta aromimaailmaa ja syvyyttä sekä pientä yritystä rakenteeseenkin. Sillä on kuitenkin ongelmansa: täysin naurettava 24 kuukautta uudessa tammessa on jättänyt jälkensä hyvin vahvasti viiniin ja kokonaisuudessa on kautta linjan hyvin vahva ranskalaisen tammen preesens, joka tuntuu peittävän paljon enemmän mitä se tuo kokonaisuuteen. Lisäksi viinin hinta maailmanmarkkinoilla on mielestäni täysin käsittämätön (vaikkakin ihan linjassa uuden maailman muiden viinitalojen lippulaivaviinien kanssa), sillä tämänkaltainen viini menisi omassa hintaluokassa Suomen viitekehyksessä sinne reilun parin kympin korville – 30 euroa olisi jo hyvän maun rajoilla.
Lähes 7 vuoden iästään huolimatta Chacayes tuntui kyllä varsin nuorekkaalta esitykseltä. Koska vanhemmista uuden maailman mörssäriviineistä allekirjoittaneella on hyvin vähän kokemusta, on hyvin mahdotonta sanoa miten tämä viini tulee kypsymään. Massiivinen konsentraatio ja sentään todistettavasti olemassaolevat hapot ja tanniinit varmasti antavat tälle hyvin suojaa ikää vastaan, mutta usein uuden maailman viinien sanotaan olevan melko kykenemättömiä kypsymään – ne keräävät ikää, mutta eivät maun puolesta kehity mihinkään, vaan lopulta ryhtyvät kuolemaan pois. En ihmettelisi, jos myös Chacayes kokisi tällaisen kohtalon. Osviittaa suuntaan tai toiseen ei vielä oikein löydy, sillä ymmärtääkseni tämä testaamamme 2007 oli vasta viinin 6. vuosikerta! Kypsempään ikään ehtineitä Chacayeseja saa vielä odotella.
Lyhyesti: Viitekehyksessään ihan peruspasseli Etelä-Amerikan superviini ja parempi esitys kokonaisuutena kuin Piedra Negran kaksi muuta konsentraatiojärkälettä. Tästä huolimatta kokonaisuus jätti meikäläisen melko viileäksi. Jos kerran Lurton mainostaa Chacayesin tarhalla olevan täysin uniikki terroir, miksi viini maistuu tasan samalta kuin kaikki muutkin "ikoniviinit"?
Arvio: Erittäin hyvä – jos sattuu tykkäämään näistä mustan aukon massalla varustetuista superpunaviineistä. Itselleni Chacayes oli kuitenkin melko Chaca-no.
Hinnan (~50,00) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti