Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


3.2.15

De Ranke XX Bitter

De Ranke XX Bitter
  • Valmistaja: De Ranke
  • Tyyppi: Olut, India Pale Ale / Belgi
  • Maa: Belgia
  • Alue: Vallonia, Hainaut
  • Maltaat: Pilsner
  • Humala: Brewers Gold, Hallertau
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,90e (Helmikuu 2014, Kaisla, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Vuosi sitten, fantastisen Cornelissen-maistelun jälkeen, siirryimme Repository-blogin Oton kanssa läheiseen olutjuottola Kaislaan. Tiskillä Otto kysyi, olenko maistanut belgialaisen de Ranken XX Bitteriä, jota hän mainitsi pitävänsä yhtenä parhaista maistaminaan oluista – belgi, jossa oli rapsakan IPA:n verran katkeroita, mutta ei tippaakaan yliaromaattisia uuden maailman humalia. En ollut aiemmin testannut, mutta sanoin olevani ihan mielelläni sitä maistamassa! Näinpä nappasimme yhden kuohuviinipullollisen tätä olutta jaettavaksi ja siirryimme pöydän ääreen ihmettelemään mitä tarjolla oli.

Oluen tehnyt panimo alkoi alun perin belgialaisen Nino Bacellen projektina vuonna 1994 nimellä Brouwerij Nino Bacelle. Hieman myöhemmin Bacelle tutustui HOP-olutmaisteluseuran perustaja Guido Devosiin ja vuonna 1996 hän liittyi mukaan panimotoimintaan. Panimo de Ranke oli syntynyt.

Alusta asti miesten tavoitteena on ollut tehdä mahdollisimman korkealaatuista käsityöläisolutta perinteisin menetelmin. Modernia oluenvalmistuslaitteistoa ei karsasteta, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että se johtaa parantuneeseen laatuun, ei mutkien oikomiseen. Oluiden korkealaatuisuus ja käsityöläisyys tarkoittaa heidän tapauksessaan sitä, että humaloinnissa käytetään vain aitoja humalankäpyjä, ei uutteita tai pellettejä. Oluita ei suodateta tai pastöroida, vaan ne pyritään pitämään "elävinä" ja luonnollisen käsittelemättöminä aina kuluttajalle asti. Lisäksi oluet saavat hiilihapponsa luonnollisesti toisen käymisen kautta, eli käymisen jälkeen pullotuksen yhteydessä olueen lisätään pieni määrä hiivaa ja sokeria, joka tuottaa oluille käydessään kuplat. Panimo toimi 11 vuoden ajan vuokralla Deca-panimossa, mutta 2000-luvun puolessa välissä de Ranke siirtyi lopulta omiin panimotiloihinsa Dottignies'n kylään.

Vuonna 1998 kehitetty XX Bitter sanotaan edelleen olevan belgian katkerin olut. Vaikea sanoa, pitääkö tämä paikkansa nykyisen IPA-buumin velloessa ympäriinsä, mutta tämä oli varmasti totta oluen julkaisuhetkenä. De Ranken pojat kun halusivat tehdä äärimmäisen humaloidun (65 IBU), mutta selvästi belgialaisen alen. Humaliksi valittiin perinteisiä, hillityn aromaattisia vanhan maailman humalia, sillä tuohon aikaan ei monista jenkkihumalista oltu kuultukaan – ja loppuja ei oltu vielä edes kehitetty. De Ranken oluet ovat leimallisesti hyvin paikallishenkisiä, joten superaromaattiset uuden maailman humalat nyt eivät olisi tällaisiin oluisiin edes kuuluneet.

Lasiin kaatuva olut on aluksi väriltään jossain sitruksisen ja hohtavan neonkeltaisen välissä, mutta hiivojen myötä olut muuttuu hieman sameammaksi ja tummemmaksi. Kaadettaessa oluen ylle kohoaa paksu, kestävä ja väriltään vitivalkoinen vaahtokukka.

Tuoksu on hurmaavan ja suorastaan yllättävän pirteä ja raikas. Siinä tuntuu kypsää sitruksisuutta, hillitysti aromaattista kukkaisuutta ja jopa piikivistä ja aavistuksen savuista mineraalisuutta – tässä vaiheessa olut muistuttaa tuoksultaan enemmän karua ja kepeää Rieslingiä kuin tyypillistä belgiolutta! Taustalla kuitenkin häilyy hentoa belgihiivan hedelmäisyyttä ja runsaasta humalankäpyjenkäytöstä kielivää pihkaisuutta.

Yleisilmeeltään olut on kuiva ja keveä, mutta maultaan hyvin intensiivinen ja puruvoimainen. Makumaailma pistää menemään kypsää, mutta tuntuvan kirpeää sitruksisuutta, märkää koiraa, männynhavuja, ruohoisuutta, kevyesti valkoisia kukkia, hillitysti viljaista maltaisuutta ja varsin tuntuvaa bitteriä. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole tiukka tai raa'an oloinen, vaan yllättävän tasapainoinen ja maukas. Hiilihappoisuus on melko runsasta ja reilusti vaahtoavaa, mikä sointuu varsin mukavasti oluen rapsakkaan olemukseen.

Jälkimaku jatkaa luontevasti siitä, mistä keskimaku homman jätti: ruohoa ja voimakkaana tuntuvaa, bitterisen yrttistä katkerohumalaa, pippurista ja karvaana tuntuvaa mausteisuutta, greippistä sitrushedelmää ja aavistuksen verran hapahkoa meininkiä.

Suurin piirtein ensimmäisestä siemauksesta alkaen ymmärsin heti, mikä on tämän oluen idea, ja miksi Otto tästä niin pitää: tämä kun on äärimmäisen kuiva, kirpeä ja katkera, jopa tietyllä tavalla hankala, mutta samalla upean raikas, tasapainoinen ja olueksi jopa suorastaan puhdaspiirteinen esitys. Tässä ei ole räjähtävää tropiikin hedelmää, eikä raskasta karamellimaltaisuutta, mutta tästä huolimatta olut ei tunnu silti ohuelta tai vaatimattomalta, eivätkä katkerot tunnu mitenkään tasapainottomilta.

Jos olutmaailmasta pitäisi etsiä jotain vertailukohtaa, olisi lähimpänä varmaan lambicit, joiden bretta ja happojen kirpeys olisi korvattu reilulla katkerohumaloinnilla, sillä vaikka olutta niputetaan usein IPA-kategoriaan, on XX Bitterissä melko vähän yhteistä nykypäivän hyvin aromaattisiin, runsaan hedelmäisiin ja joskus myös kohtalaisen maltaisiin IPA:ihin. Sen sijaan jos pitäisi osuvinta analogiaa miettiä, on XX Bitter ehkä lähimpänä rutikuivaa, kepeää ja karua Rieslingiä – joka nyt sattuu kuplimaan ja jättämään hyvin rapsakat katkerot kielelle.

Lyhyesti: Eurooppalaishumalilla humaloitu, hyvin kepeä, kuiva, raikas ja tasapainoinen belgi-IPA, joka ei pelkistetyn ja hyvin puhdaspiirteisen olemuksen puolesta muistuta juuri mitään nykyaikaista IPA-tyylisuuntaa.

Arvio: Erinomainen – upea, raikas, kepeä ja ihastuttavan pureva hörppimisolut kesälle. Olut sopisi raikkautensa ja rakenteensa puolesta myös mainiosti ruokapöytään, mutta pariksi on tällöin keksittävä syötävää, joka kestäisi häiriintymättä oluen hallitsevan, pitkäkestoisen katkeruuden.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti