Do Re Mi Mtsvane 2018

Do Re Mi Mtsvane 2018

• Valmistaja: Do Re Mi Marani
• Tyyppi: Oranssi viini
• Maa: Georgia
• Alue: Kakheti
• Rypäleet: Mtsvane Kakhuri (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 15 GEL (5€) / 15 cl (Syyskuu 2019, g.vino, Tbilisi)

kuva: seewines

Viimesyksyisellä visiitillämme Georgiaan tuli testattua yksi jos toinenkin sikäläinen viini. Merkittävä osa maan paremman pään viineistä on lähes tai täysin naturaalia kamaa, joten ymmärrettävästi joukkoon mahtuu myös joitain mätiä omenoita. Ilahduttavasti valtaosa maistetuista viineistä oli varsin vaikuttavaa ja usein jopa hämmentävän puhdaspiirteistä tavaraa. Yksi parhaiten mieleen jääneistä tapauksista oli tämä Tbilisin keskustassa sijaitsevassa g.vino-viinibaarissa testaamani Do Re Mi Mtsvane.

Do Re Mi (myös Doremi ja Do-Re-Mi) on varsin tuore (eri lähteiden mukaan joko vuonna 2012, 2013 tai 2014 perustettu) viinitalo, joka sijaitsee Gamargveban kylässä, Rustavissa – eli siis aivan Tbilisin naapurissa, vain parin kilometrin päässä Tbilisin kansainväliseltä lentokentältä. Talon perustivat kolme kaverusta – Giorgi Tsirgvava, Mamuka Tsiklauri ja Gabriel Tsiklauri – joiden tavoitteena oli valmistaa perinteisiä georgialaisia viinejä täysin naturalistiseen henkeen, eli viinejä ei peukaloida valmistusvaiheessa ollenkaan, vaan niiden annetaan valmistua sellaisiksi, kuin ne tulevat. Ymmärtääkseni viinitalo valmistaa viinejä eri Georgian alueilta, mutta itselleni on jäänyt hämärän peittoon omistaako talo yhtään viinitarhoja, vai valmistetaanko viinit ostorypäleistä.

Tämä viini on valmistettu Mtsvane Kakhuri -rypäleestä (suom. kakhetilainen vihreä), joka on Rkatsitelin ohella Georgian merkittävimpiä valkoisia rypälelajikkeita. Jos olen ymmärtänyt oikein, ovat tämän kyseisen viinin rypäleet peräisin Kakhetin laaksosta. Viini on valmistettu perinteiseen georgialaiseen tyyliin: aluksi rypäleet murskataan, minkä jälkeen rypälemehu kuorineen ja siemenineen siirretään kvevriin, eli kaulaansa asti maahan haudattuun saviruukkuun, jonka vetoisuus on useita satoja litroja. Kvevrissä viinin annetaan käydä spontaanisti villihiivoilla maseroituen rypäleiden kuorten kanssa noin kuukauden ajan, minkä jälkeen viini lapotaan kuorten päältä toiseen kvevriin ja annetaan käydä loppuun. Kun käyminen vaikuttaa päättyneen, suljetaan kvevrin suuaukko tiiviisti ja viini jätetään kypsymään talven yli. Ajan myötä kaikki viinin partikkelit laskeutuvat tiiviiksi kakuksi kvevrin pohjalle ja luonnostaan kirkastunut viini voidaan pullottaa sadonkorjuuta seuraavana keväänä tai kesänä.

Viini on väriltään ihastuttavan kirkas ja sävyltään hohtavan syvä meripihkaisen punaoranssi.

Tuoksu ei ole mitenkään ryöppyävän voimakas, vaan ennemminkin hieman pidättelevä, mutta samalla houkuttelevan monisyinen: oolong-teetä, kevyitä kukkaisia sävyjä, hieman karamelliomenaa ja hentoja sokeroidun appelsiininkuoren sävyjä.

Viini on suussa kuiva, napakka ja rungoltaan keskitäyteläinen. Suhteellisen kuivakasta makumaailmasta erottuu mustaa teetä, hieman pippurista mausteisuutta, maltillista savuisuutta, pihkaisia vivahteita pitkästä kuorikontaktista, hentoja kukkaisia sävyjä ja makea aavistus bergamottia. Kokonaisuus on vaikuttavan rakenteikas, kiitos sekä suhteellisen korkean hapokkuuden että keskirunsaiden ja kohtalaisen innokkaasti tarraavien tanniinien. 13% alkoholia pysyy mallikkaasti pois tieltä.

Kuvia jälkimaku on pitkäkestoinen ja melko tanniininen. Jäntevä jälkimaku jättää kielelle pihkaisia ja maamaisen mausteisia sävyjä, hieman laventelimaista kukkaisuutta, hillittyä kivistä mineraalisuutta, hennon bergamottisia Earl Grey -teen piirteitä ja ujoa fenolista bitterisyyttä.

Kokonaisuutena tämä Mtsvane on todella hurmaava, puhdaspiirteinen ja seriöösi esitys, jolla on paikoitellen suorastaan hämmentävän teemäinen yleisolemus – ja viinin kohtalaisen reippaat tanniinit ainoastaan korostavat tätä vaikutelmaa, muistuttaen minua liian pitkään haudutetusta mustasta teestä. Tasapaino hillityn hedelmäisyyden, kuivakkaiden ei-hedelmäisten piirteiden ja rakenteen välillä on jetsulleen oikein, tehden viinistä oikein ihastuttavan ja vaikuttavan tapauksen jo nyt nautittavaksi – joskin viini lupaa rakenteellaan myös varsin hyvää potentiaalia kellarointia ajatellen.

Noin viidellä eurolla viinilasillinen tätä oli enemmän kuin erinomainen ostos. Näitä melko tunnistettavan minimalistisella etiketillä varustettuja viinejä löytyi hyvin useammastakin Tbilisin viinibaarista, mutta harmillisesti reissun loppupuolella etsiessäni itselleni tuliaispulloja ei vastaani enää tullut yhtäkään Do Re Min oranssia viiniä. Onneksi lopulta yhdestä kaupasta löytyi yksi Do Re Min punaviini, joka myös tarttui mukaani, joten ehkä täältä blogin puolelta löytyy lisää juttua Do Re Mista myös tulevaisuudessa.

Lyhyesti: Tasapainoinen, rakennevetoinen ja hurmaavan puhdaspiirteinen oranssi viini Georgiasta.

Arvio: Erinomainen – vaikka viini on täysin käsittelemätön natural-viini, ei se puhdaspiirteisellä yleisilmeellään ja hohtavan kirkkaalla värillään tunnu lainkaan sellaiselta. Oppikirjaesimerkki laadukkaasta oranssista viinistä.

Teliani Valley Ojaleshi 2013

Teliani Valley Ojaleshi 2013

• Valmistaja: Teliani Valley
• Tyyppi: Punaviini, Ojaleshi
• Maa: Georgia
• Alue: Racha-Lechkumi, Tsageri, Orbeli
• Rypäleet: Ojaleshi (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,99e (Joulukuu 2015, Kaubamaja, Tartu)
• Hinta nyt: (ei Alkon valikoimissa)

kuva: teliani valley

Georgia on pikku hiljaa saamassa sille kuuluvaa kunnioitusta ympäri maailmaa pienien maahantuojien ja sommelierien löytäessä maan persoonallisia viinejä, mutta Suomessa maan viinit ovat edelleen varsin tuntemattomia. Yhtenä syynä tälle voi varmasti pitää Alkoa, jolla ei ikuisuuksiin ollut yhtään georgialaista viiniä ja kun lopulta semmoinen saatiin, on valikoima pidetty tiukasti yhdessä viinissä. Esimerkiksi aivan naapurissamme Virossa, jossa on varsin merkittävä venäläinen vähemmistö, on georgialaisten viinien saatavuus ollut merkittävästi suurempi ja mielenkiintoisempi.

Valtaosa maailman mielenkiinnosta on keskittynyt lähinnä itäisen Georgian kuiviin puna- ja valkoviineihin, mutta todellisuudessa yksi maan merkittävimmistä viinityyleistä onkin puolimakeat punaviinit. Vaikka nämä hieman makeammat punaviinit ovat noita perinteisiä, kuivia punaviinejä tuoreempi tulokas maan viinintuotannon kentällä, on näitäkin viinejä valmistettu maassa vuosisatoja ja erityisesti niitä on historiallisesti pidetty hyvin suuressa arvossa erityisesti Venäjällä (ja Neuvostoliitossa), minkä vuoksi veli Venäjä on ollut Georgian merkittävin vientimarkkina.

Keskivertokuluttajalle puolimakea punaviini tuo automaattisesti mieleen Alkon halvat ja kehnolaatuiset bulkkiviinit, joissa on hirveä määrä jäännössokeria lähinnä peittämässä viinien virhemakuja. Nämä viinit eivät voisi olla kauempana parhaista georgialaisista puolimakeista punaviineistä – kyllähän Georgiassa tehdään myös halpaa bulkkia, mutta monet maan viiniappellaatioista ovat keskittyneet tekemään juuri näitä makeampia punaviinejä ja monesti eri alueiden parhaat, arvostetuimmat ja hinnakkaimmat viinit ovat juurikin puolimakeita punaviinejä. Nämä ovat viinejä, jotka on alusta asti valmistettu kantamaan jäännössokerinsa ja joita kannattaakin lähestyä tyylillisesti ennemmin kevyinä ja matala-alkoholisina portviineinä kuin tavallisina punaviineinä.

Ojaleshi, jonka nimi tarkoittaa "puissa kasvavaa" on lajike Georgian itäosista – joskin lajike on sukua monelle turkkilaiselle rypälelajikkeelle, minkä vuoksi sen epäillään olevan turkkilaista alkuperää. Tätä lajiketta viljeltiin historiallisesti antamalla sen kasvaa puihin, mutta tätä nykyä sitä viljellään aivan normaalisti viinitarhoilla. Lajiketta viljellään ensisijaisesti aivan Georgian länsirannikolla, Samegrelon alueella, Mustanmeren rannalla, mutta monien mukaan lajike tuottaa parhaimmat viinit hieman idempänä, Racha-Lechkumin alueen kuivemmalla ja viileämmällä Orbelin alueella.

Viinin on tuottanut vuonna 1997 toimintansa aloittanut Teliani Valley, joka on erikoistunut tuottamaan lähinnä moderneja puna- ja valkoviinejä lähes kaikilta merkittäviltä Georgian viinialueilta. Viinistä löytyy 12% alkoholia, eli sokeria on ehkäpä semmoiset 30-50 g/l. Koska tyypillinen Ojaleshin vahvuus on 10–12% ja tässä viinissä alkoholi asettuu haarukan yläpäähän, voisin veikata sokeripitoisuuden olevan vastaavasti haarukan alapäässä, eli noin 30 g/l.

Viinillä on hyvin hailakka, läpinäkyvän vadelmanpunainen väri. Totta puhuen tämä menisi ulkonäkönsä puolesta meikäläiselle aivan täydestä klassisena Pinot Noirina, jos viiniä sellaisena minulle tarjottaisiin.

Tuoksu taasen ei ole Pinot Noiria nähnytkään: aromipuolelta löytyy ilmaisuvoimaista sekamarja-Mehukattia, palvikinkkuista ja hennon tervaista savuisuutta, kevyesti tuoreen vadelmaista marjaisuutta, hillittyä cocktailkirsikkaa ja hentoa, etäisesti Gewürztramineria muistuttavaa ruusuisuutta. Tuoksu on kaikkinensa erittäin erikoinen, mutta erityisesti tuo palvikinkkuisen savuinen juonne kaiken keskellä hämmentää enemmän kuin tarpeeksi.

Suussa viini on puolimakea, mutta ilahduttavasti myös erittäin tuntuvan ja eloisan hapokas, minkä vuoksi kokonaisuus on melko runsaasta jäännössokeristaan huolimatta yllättävän kepeä eli suutuntumaltaan korkeintaan keskitäyteläinen. Sokeri kuitenkin tuo yleisolemukseen miellyttävää pehmeyttä ja lempeyttä, eli reilusta hapokkuudestaan huolimatta viini ei vaikuta kireältä. Makupuolelta löytyy ylikypsää kirsikkaa, vadelmaa, mansikkahilloa, happojen esiin nostama ujo happaman puolukkainen juonne, pippurirouheista mausteisuutta ja jälleen hennosti, mutta tunnistettavasti palvikinkkuista savuisuutta. Hapot pitävät viinin rakenteen kasassa käytännössä yksinään, sillä tanniinit ovat viinissä hyvin hennot ja vain ujosti ikeniä pyyhkivät.

Suuhun jää miellyttävästi makean marjamehuinen jälkivaikutelma, jossa häilyy keskipitkästi tummaa ja lähes ylikypsää kirsikkaa, mehukasta vadelmaa, rouhittua pippuria, kevyttä ruusuista parfyymisyyttä ja hentoa nuotiosavua.

Kokonaisuutena tämä ensikosketus Ojalershiin on varsin hämmentävä ja erikoinen, mutta kunhan viinin persoonalliseen ilmaisuun tottuu, on se varsin miellyttävä ja ihastuttavan tasapainoinen tuttavuus. Olen aikaisemmin kokeillut yhdistää makeampia georgialaisviinejä arkiruoille, mutta vaikka viinit itsessään ovat olleet mielenkiintoisia ja tasapainoisia, ei yhdistelmät ole olleet yleensä kovinkaan kummoisia. Tämän vuoksi looginen veto olikin iskeä viinipullo palan painikkeeksi muutamalle juustolle. Perstuntuma onnistui tällä(kin) kertaa osumaan oikeaan ja tämä persoonallinen, makeahko, savuinen ja hillityn kukkainen punaviini paljastui oikein mainio kumppaniksi Briestä ja parista vanhemmasta, kovemmasta juustosta koostuneelle juustolautaselle.

Vaikka yleensä suosittelen pysymään kaukana punaviineistä, joissa jäännössokeripitoisuus litraa kohti kasvaa yhtään muutamaa jäännössokerigrammaa korkeammaksi, suosittelen myös tekemään niissä poikkeuksen georgialaisten punaviinien kohdalla. Jos etiketissä lukee "Georgian Semi-Sweet Red Wine", ei se automaattisesti tarkoita juomakelvotonta tekelettä – varsin usein jopa päin vastoin. Toki tällaiseen viinityyliin totuttelu voi kuiviin punaviineihin tottuneelta viedä hetken, mutta kun asennoituu viiniin kepeänä portviininä, on sellaiseen paljon helpompi päästä sisälle.

Lyhyesti: Varsin persoonallinen, kiehtova ja ihastuttavan tasapainoinen puolimakea punaviini, josta löytyy niin makean mehukasta marjaisuutta, palvikinkkuista savua kuin hentoa ruusuisuuttakin.

Arvio: Hyvä – oikein mainio, jännittävä ja harmoninen esitys. Voisin kuitenkin veikata, että Teliani Valleyn kaltaisen suuremman tuottajan viini edustaa vielä melko simppeliä päätä, joten olisi varsin mielenkiintoista päästä testaamaan vastaavaa viiniä joltain pieneltä paikallistuottajalta!

Hinnan (11,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Terrapin Moo-Hoo Chocolate Milk Stout

Terrapin Moo-Hoo Chocolate Milk Stout

• Valmistaja: Terrapin Beer Co.
• Tyyppi: Olut, Porter / Milk Stout
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Georgia, Athens
• Maltaat: 2-Row Pale-, Crystal 85-, DH Carafa III-, kaurahiutale, paahdettu ohra-, suklaa-
• Humala: Nugget, Willamette
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 24,90 SEK (~2,64e; Heinäkuu 2015, Systembolaget)
• Hinta nyt: 24,90 SEK (Lokakuu 2015, Systembolaget)

kuva: systembolaget

Terrapin (vesikilpikonna) ei ole täkäläisittäin tunnettu niinkään omista oluistaan kuin norjalaisen Nøgne Øn kanssa yhteystyönä tehdystä Imperial Rye Porterista, josta tässä blogissakin on arvioitu jo vuosikerrat 2012 ja 2014.

Panimo on saanut nimensa Grateful Deadin albumista Terrapin Station ja sen ovat perustaneet Atlanta Brewing Companylla toisiinsa tutustuneet John Cochran ja Spike Buckowski, jotka olivat myös innokkaita kotioluen panijoita. He kuluttivat aluksi kolme vuotta yrittäen turhaan saada rahoittajia panimonsa pystyttämiseksi, kunnes lopulta vuonna 2002 voittivat Rye Pale Alellaan erään Athensissa järjestetyn olutkilpailun – Terrapinin panimo ol syntynyt. Vuonna 2006 panimo lopulta sai riittävästi rahoitusta kunnon panimotiloja varten ja jo vuonna 2008 panimo siirtyi suurempiin tiloihin kapasiteetin tarpeen kasvaessa.

Moo-Hoo on Terrapinin kehittelemä milk stout, eli maitosokerilla makeutettu stout – koska hiiva ei voi käyttää maitosokeria alkoholiksi, jää se olueen antamaan makeutta ja täyteläisyyttä. Tämä ei ole kuitenkaan perinteinen milk stout, vaan se kulkee nimellä chocolate milk stout; panimo on siis käyttänyt reilusti suklaamallasta, minkä lisäksi olut on maustettu kaakaonibseillä ja kaakaopavun kuorilla.

Väriltään olut on lähes mustan punaruskea ja käytännössä läpinäkymätön. Tiivis, paksuhko, kestävä ja rantahiekanruskea vaahtohattu muodostuu lasiin oluenkaadon yhteydessä ja jättää pitkät pitsit lasin reunoille.

Lasissa oluella on kohtalaisen makeahko, maitosuklainen, aromaattisen cappuccinoinen ja kahvisuklainen – mutta myös hieman hillitymmänpuoleinen – tuoksu, jossa tuntuu taustalla myös kevyesti maltaista paahteisuutta ja hentoa mämmisyyttä. Makean kahviset ja suklaiset piirteet kuitenkin dominoivat selkeästi yleisilmettä.

Suutuntumaltaan melko täyteläisen oluen makupuoli on kuivakan maitosuklainen ja tuoksua sekä kuivempi että tuntuvammin kärtsäisempi – milk stoutiksi olut on suorastaan yllättävän kuiva. Yleisilmeessä tuntuu paahteisuutta ja kärtsää, tummaa suklaata ja makeampaa maitosuklaata, paahdettua maltaisuutta, melko maltillista katkeroa ja aavistus raakakaakaota. Hiilihappo-osasto on keskikokoista ja stout-standardeihin nähden hieman rapsakanpuoleistakin. 6% alkoholia tuntuu antavan oluelle juuri sopivasti runkoa menemättä liian heviksi.

Pitkä ja hieman makea jälkimaku on runsaan maitosuklainen ja maitokahvinen, kuivakan kaakaoinen, kevyen kärtsäinen, hillityn kermainen ja ujosti imelän piimälimppuinen ja hyvin maltillisen katkeroinen.

Moo-Hoo on mainio pikku suklaastout, joka ei turhia sorru överimakeuteen, mikä voi tyylilajin äärimmäisissä esimerkeissä kostautua suorastaan tasapainottomana imelyytenä – kyllä stoutit saavat hyvinkin makeita olla, mutta vain, jos runko pystyy kantamaan sen. Tässä oluessa kaakaopuoli, laktoosi, runko ja katkerot tuntuvat kaikki olevan hyvin sopusuhtaisia keskenään, eli balanssi on hyvin kunnossa ja juotavuus korkealla. Oikein maukas tuttavuus, jota ei olla naapurimonopolissa pilattu hinnalla!

Lyhyesti: Maukas, tasapainoinen, runsaasti kahvia ja raakakaaota tarjoileva, hieman kuivemman pään jenkki-milk stout.

Arvio: Hyvä – ei Moo-Hoo mikään suuria tunteita herättävä superstout ole, vaan mukavan simppeli, maukas ja hyvin tehty, rehellisen arkinen suklaa-maito-stout.

Hinnan (~2,64e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.