Colonnara Ubaldo Rosi Riserva 2007

Colonnara Ubaldo Rosi Riserva Brut 2007

• Valmistaja: Colonnara
• Tyyppi: Kuohuviini, DOC Verdicchio dei Castelli di Jesi
• Maa: Italia
• Alue: Marche, Ancona / Macerata
• Rypäleet: Verdicchio (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: ~19,00e (Maaliskuu 2014, Colonnara)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: colonnara

Nyt hetkeksi äskeisen vapun tunnelmiin! Nimittäin tuossa vappuaattona tuli laitettua ruoaksi pari erilaista salaattia – perinteinen perunaan ja kermaviiliin pohjautuva perunasalaatti, sekä paahdettulla vuohenjuustolla ja sipulilla tuunattu vihersalaatti – ja sille kumppaniksi päätyi "Marchen shamppanja", Ubaldo Rosi Riserva, jonka tuttavani oli tuonut tuliaisina Marchesta, suoraan viinin tuottaneelta Colonnaralta.

Vuonna 1959 19 viljelijän perustama ja alun perin nimellä Cantina Sociale di Cupramontana tunnettu Colonnara on yksi Marchen merkittävimpiä viiniosuuskuntia, joka nykyisin käsittää peräti 110 viljelijää. Talon tuotanto painottuu vahvasti Marchen merkittävimmän valkoisen rypäleen, Verdicchion, viljelyyn, minkä lisäksi talo painottaa toiminnassaan luonnonmukaisuutta ja luonnon kantokykyä kunnioittavaa, kestävää viljelyä. Colonnaran Verdicchio-painotus näkyy siinä, ettei talo tuota ainoastaan alueen kuuluisia Castelli di Jesin Verdicchio-valkoviinejä, vaan myös samaisesta rypäleestä valmistettuja kuohuviinejä, jälkiruokaviinejä ja grappoja – toki talo valmistaa myös monista muista alueen alkuperäislajikkeista viinejä, mutta selkeästi pienemmässä määrin.

Ubaldo Rosi Riserva on vuonna 2002 (vuosikerralla 1997) lanseerattu, runsaasti palkintoja kerännyt talon lippulaivakuohuva, joka valmistetaan perinteisellä shamppanjamenetelmällä Castelli di Jesin viinialueella sijaitsevien Apiron (Macerata) ja Cupramontanan (Ancona) kylien tarhojen Verdicchio-rypäleistä. Viinin annetaan kypsyä hiivasakkojen kanssa aina vähintään viisi vuotta ennen uudelleenkorkitusta ja pullojen ns. tanssitus tehdään mekaanisten laitteiden sijaan perinteitä kunnioittaen, eli käsipelillä. Tämä meikäläiselle päätynyt kappale on vuosikertaa 2007 ja pullo on uudelleenkorkitettu vuonna 2013 (viinille papukaijamerkki informatiivisesta takaetiketistä!), joten tällä kertaa ollaan taidettu vielä ylittää annettu minimikypsyttelyaika vähintään parilla kuukaudella, parhaimmillaan jopa vuodella.

Väriltään viini on hohtavan vaaleanvihreä. Ulkonäöltään viini on tasaisesti ja melko runsaastikin kupliva.

Tuoksusta löytyy kypsänmakeaa omenaa, kevyttä hunajamelonia ja sitruunamarmeladia, iän tuomaa hunaja-pähkinärouhetta, häilyvää kukkeutta ja Verdicchiolle ominaista hentoa mausteisuutta. Avautuessaan viini tuo nokkaan myös pienen häivähdyksen uunituoretta leipää.

Viinillä on varsin raikas ja kuiva yleisilme. Niin suussa kuin lasissakin varsin pitkäkestoinen kuohu on todella, todella pienikokoinen ja siksi suorastaan samettisen pehmeä. Viinin makumaailma tarjoilee tuoretta omenaa, sitruksenkuoria, Verdicchiolle usein tyypillistä, hentoa mantelisuutta ja mausteisuutta sekä aavistuksen verran bitterisyyttä. Kokonaisuus on yllättävänkin kuiva ja suutasupistava makeaan tuoksuun nähden, mutta samalla mukavan lempeä – varsinaista hedelmä- tai hiilihappojen tiukkuutta viinistä ei löydy. Hapokkuutta viinissä on kuitenkin sopivasti, mikä antaa viinille mukavan selkärangan.

Suuhun jää viinistä hieman karvas, mantelisen mausteinen ja kevyen sitruksinen jälkimaku, joka puhdistaa paletin varsin mainiosti ja jatkuu kielellä miellyttävän pitkään. Loppua kohti maun bitterisyys tuntuu kasvavan muiden makujen haihtuessa kieleltä.

Yleisesti on pakko myöntää – Ubaldo Rosi oli erittäin hurmaavaa tavaraa! Viini tuntui jopa turhankin nuorena korkatulta – tämän putelin olisi helposti voinut jäädä pidemmäksikin aikaa kaappiin keräämään ikää ja syvyyttä. Joka tapauksessa, tämä oli myös kaikun puolin loistava puteli, jolla aloittaa vappu – se pelasi erinomaisesti sekä vuohenjuustosalaatin että perinteisen perunasalaatin kumppanina: viini ei kavahtanut pätkääkään vihersalaatin tuoreita kasviksia ja se raikasti mainiolla tavalla suun tuhdin perunasalaatin jälkeen!

Harmi kyllä, viiniä ei (ainakaan vielä) saa Suomen markkinoilta. Jos Verdicchiosta tehdyt kuohuvat kiinnostavat, löytyy Alkosta kuitenkin Colonnaran vuosikerrallinen perusskumppa, Cuvée Tradition Brut, joka muistini mukaan tarjoaa varsin miellyttävän ja tasapainoisen kuohuvan – vaikka kuplat ovatkin saatu viiniin charmat- eli tankkikäymismenetelmällä, eikä perinteisellä pullokäymisellä. Ubaldo Rosia voi sen sijaan yrittää metsästellä mm. nettikaupoista, joskin viini todennäköisesti tulee maksamaan enemmän kuin tämä suoraan tuottajalta ostettu pottu!

Lyhyesti: Elegantti, tasapainoinen, herkullinen ja mukavasti hieman kehittyneempiäkin piirteitä tarjoileva laatukuohuviini Marchen kuuluisimmasta valkoisesta lajikkeesta, Verdicchiosta. Ihastuttava maljakuohuva, mainio ruokaviini ja kelpo valinta keskipitkään kellarointiin.

Arvio: Tyylikäs – Ubaldo Rosi nokittaa helposti niin eleganssissa kuin mielenkiinnossakin edullisimpien perusshamppanjoiden ohitse. Pitää pitää viinin nimi korvan takana, sillä tätä ostaisin mielelläni tulevaisuudessa niin hedonistisiin hetkiin kuin kypsyttelyyn – erityisesti tähän hintaan!

Hinnan (~19,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Ofithe Offida Pecorino 2012

Ofithe Offida Pecorino 2012

• Valmistaja: Cantina Moncaro
• Tyyppi: Valkoviini, DOCG Offida Pecorino
• Maa: Italia
• Alue: Marche, Ascoli Piceno
• Rypäleet: Pecorino (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 89 SEK (~9,90e; Joulukuu 2013, Systembolaget, beställningssortiment)
• Hinta nyt: 91 SEK (~10,00e; Huhtikuu 2014, Systembolaget, beställningssortiment)

kuva: moncaro

Seikkailut Systembolagetista löytyvien Marchen viinien puolella jatkuvat! Lähinnä Italian keskiosissa viljelty Pecorino on entuudestaan meikäläiselle tuttu lajike, mutta koska täälläpäin ei ole koskaan aiemmin näkynyt muita kuin IGT-tasoisia perus-Pecorinoja, päätin napata tämän viinin testiin. Tämä Systemin tilausvalikoimasta löytynyt tapaus nimittäin on Offidan kylästä, joka taitaa olla tällä hetkellä maailman ainoa DOCG-tasoinen Pecorino-viinialue. Tämä Offidan kylä sijaitsee Italian keskiosan itärannikolla sijaitsevan Marchen eteläosissa, Ascoli Picenon maakunnassa (josta sattumalta myös edellinen maistamani Marchen viini, Lucrezia Passerina, oli kotoisin) ja tämän kylän viinialueen DOCG-appellaatio hyväksyy vain kaksi valkoista lajiketta: Passerinan ja Pecorinon.

Pecorino tunnetaan melko intensiivisiä ja persoonallisia viinejä tuottavana lajikkeena – tämä johtuu osittain siitä, että köynnös tuottaa luonnostaan verrattain matalasatoisesti rypäleitä. Lajikkeen matalasatoisuus voi olla laatua tavoittelevalle tuottajalle etu, mutta volyymia hakevalle tuottajalle enemmän haittatekijä. Lajikkeen hyvä sietokyky rypäleille haitallisia homeita ja tauteja vastaan kuitenkin on viljelijälle kuin viljelijälle etu, minkä vuoksi lajike on kohtalaisen suosittu Keski-Italiassa.

Viinin tuottanut Moncaro on vuonna 1964 perustettu marchelainen viiniosuuskunta, jonka tarkoituksena on ollut nostaa alueen viinien laatua ja niiden arvostusta. Talo on pyrkinyt jo varhaisesta vaiheesta toimimaan kestävän kehityksen periaatteella ja kaikki talon viinit tuotetaan sertifioituna luomuna. Tämä Pecorino on kerätty käsin n. 10-15-vuotiaiden köynnösten rypäleistä ja siitä valmistettua viiniä on kypsytetty terästankeissa hiivasakan päällä 4 kuukauden ajan ennen pullotusta.

Viinin väri on suht vaatimaton; hailakan oljenkeltainen hennosti vihertävällä sävyllä.

Ofithella on keskirunsas ja hillityn aromaattinen tuoksu, joka on aluksi hieman vaatimattomanpuoleinen, mutta kehittyy varsin runsaaksi innokkaan lasinpyörittelyn seurauksena: lasista löytyy hedelmäpuolelta Soavemaista, mehevää trooppista hedelmää – erityisesti keltaluumua ja persikkaa, jopa persikkakarkkia – ja hieman portugalilaiset valkoviinit mieleen tuovaa ananasta ja banaania. Hedelmäpuoli on tuoksun voimakkain osa-alue; muuten nokkaosasto tarjoaa maltillista makeaa kukkaisuutta ja etäistä mineraalisuutta.

Suussa viini on yllättävänkin täyteläinen – suorastaan suuntäyttävä – ja paksuhko, mutta kaikkea muuta kuin löysä: aluksi kielellä tuntuu mitä hennointa pistelyä, joka kyllä haihtuu pian (suurella todennäköisyydellä aavistus hiilihappoa), mutta kokonaisuus pysyy pistelyn haihduttuakin hyvin särmikkäänä ja tasapainoisen hapokkaana – happojen osalta jopa erittäin runsaana. Makua hallitsevat tuoksusta tutut, mehukkaat aromit hyvin tuoksunkaltaisina, mutta ilman tuoksun vihjaavaa makeutta; makumaailman seassa tuntuu myös kevyesti tuoretta, hapokkaankirpeää kaneliomenaisuutta. Hedelmäisyys on runsasta, kypsääkin, mutta silti samalla varsin kuivaa kautta linjan. Viinin olemus on varsin runsas ja muhkea olematta raskas tai liioitteleva, mutta yleisilmeeltään kokonaisuus on loppupeleissä varsin suoraviivainen ja arkinen – viini ei juuri hienostele tai kehity lasissa tai suussa, vaan paukuttaa kaiken alusta loppuun rytinällä.

Jälkimaku on ensisijaisesti hyvin mineraalinen, eli fiilis on kuin olisi märkää piikiveä nuolaissut. Tiukimman mineraalisuuden hellittäessä voi kuitenkin todeta suun olevan täynnä hedelmien jälkifiilistä, eli kielelle jää myös vastapoimittua omenaa, kuivahkoa päärynäisyyttä, kevyttä persikkaa ja hentoa banaanisuutta sekä aromaattista yrttisyyttä. Nämä aromit ovat kuitenkin varsin kuivia ja kevyenpuoleisia, joten suuhun jäävä jälkivaikutelma on muhkean keskimaun jälkeen hieman vaisu ja kestoltaan korkeintaan keskipitkä.

Tämä Offidan Pecorino on mukava, persoonallinen ja sopivalla tavalla tuhti tapaus, mutta ei mitään kovinkaan ihmeellistä loppupeleissä. Viini on täynnä Pecorinon persoonallista, moniulotteista aromimaailmaa, josta löytyy niin mineraalia kuin yllättävästi alusta loppuun varsin kuivana pysyvää trooppista hedelmää, mutta eleganssia viini ei tarjoa: tämä on hyvin voimakas ja varsin lineaarinen, nuorekas kokonaisuus, jonka tehokkuus myös perustuu juuri tähän suoraviivaisuuteen. Viini varmasti kestää joitain vuosia kellarissa, mutta sitä on turha hankkia kypsyttelyyn – viini tuntuu olevan parhaimmassa terässä kun se on täynnä nuoruuden voimaa ja intensiteettiä.

Tämä Offidan Pecorino oli kyllä meikäläiselle hauska tuttavuus, joka pelasi mainiosti tavallisen tortilla-illallisen kanssa, selviten niin tuoreista kasviksista kuin tulisista salsoista ongelmitta – arkinen viini arkiselle aterialle. Rakenteensa ja ilmaisunsa puolesta viini vaikuttaa varsin yleispätevältä kumppanilta varsin monenlaisille ruoille, aina tuoreista kasviksista voimakasmakuisiin vaaleisiin lihoihin ja riistalintuihin. Avainsanana on kuitenkin arkisuus ja suorasukaisuus – tämä kun viini tuskin on kotonaan juhlakutsujen pääruoan parina.

Lyhyesti: Varsin runsas, täyteläinen, erittäin kuiva, rakenteikas ja mukavan persoonallinen arkivalkkari Marchesta. Pecorino-rypälettä parhaimmillaan: voimaa ja ryhtiä ilman turhaa hienostelua.

Arvio: Erittäin hyvä – tämä on melko lähellä Alkon tilausvalikoimasta löytyvää Unico Pecorinoa, mutta Ofithe nokittaa ryhdikkäämmällä ja rakenteikkaammalla ilmaisullaan sekä edullisemmalla hinnallaan pari piirua paremmaksi ostokseksi. Kaikin puolin mainio ostos, siis!

Hinnan (~9,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Le Caniette Lucrezia Passerina 2011

Le Caniette Lucrezia Passerina 2011

• Valmistaja: Azienda Agricola Le Caniette
• Tyyppi: Valkoviini, IGT Marche Passerina
• Maa: Italia
• Alue: Marche, Ascoli Piceno
• Rypäleet: Passerina (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 119 SEK (~13,24e; Joulukuu 2013, Systembolaget, beställningssortiment)
• Hinta nyt: 120 SEK (~13,16e; Huhtikuu 2014, Systembolaget, beställningssortiment)

kuva: le caniette

Monesti viinejä valitessani ei valintaani ohjaa niinkään tunnettu tuottaja tai hyvät arviot, vaan ennen kaikkea mielenkiintoisuus. Joten ei liene ihme kun viime vuoden lopulla selailin Systembolagetin sivuja ja silmiini osui Passerina-lajikeviini Marchesta, oli viini pakko napata testiin – tämä siis yksinkertaisesti siitä syystä, että Marchen viinit ovat niin surkean aliedustettuja täällä Suomen puolella, enkä häpeäkseni ollut edes koskaan kuullut Passerina-rypäleestä.

Joka tapauksessa, tilaan yleensä kerran pari vuodessa Systemistä laatikollisen viinejä jotka sitten käyn noutamassa myymälästä, ja tämä luomuna valmistettu Passerina lähti sitten viime jouluksi tähdättyyn tilaukseen. Viinin tuottanut Le Caniette on toiminut 1960-luvulla ja tätä nykyä viljelee 16 tarhahehtaaria luonnonmukaisesti Marchen eteläosissa, Ascoli Picenossa. Tämä 9-12 kk terästankeissa kypsytetty valkoviini on tehty puhtaasti Passerina-lajikkeesta, jonka nimi kääntyy jotakuinkin "pikku varpuseksi", jota viljellään lähinnä Marchen seudulla ja jonka epäillään olevan jotain kautta sukua joko Bianchello- tai Trebbiano Toscano -lajikkeelle – joskaan kummastakaan sukulaisuudesta ei ymmärtääkseni ole varmuutta suuntaan tai toiseen.

Viini tuli korkattua viime uutena vuotena seurustelun ja pikkupurtavan kylkeen.

Väriltään tämä Passerina on syvän limettisen vihertävä, muistuttaen sävyltään hailakkaa absinttia. Hapokkuutta viinistä luulisi löytyvän, sillä hapot luovat hentoa pikkukuplaa lasiin.

Kypsä tuoksu on varsin jännittävä ja persoonallinen, siitä on nimittäin vaikeaa löytää mitään tuttuja ja siksi kokonaisuutta on melko vaikea saada sanallistettua. Yleisilmeeltään tuoksu tuo mieleeni etäisesti Etelä-Rhônen valkoviinit persikkaisella ja kevyen keltaluumuisella hedelmäisyydellään ja hennosti kynsilakanpoitoaineen mieleeni tuovalla vivahteellaan. Seasta kuitenkin löytyy melko hallitsevassakin asemassa häilyvää, suhteellisen vegetaalista yrttisyyttä ja hentoa, vermuttista aromaattisuutta.

Suussa viini on täyteläinen, mutta samalla kuiva, kohtalaisen hapokas ja ilmaisultaan viileä. Makumaailma on tuoksun tavoin varsin persoonallinen ja sopivia adjektiiveja tuntuu olevan vaikea löytää; jos nyt kuvailen viinin etäisesti Chardonnaymaisen makumaailman olevan vaalean marjainen, kevyen marsipaaninen, mausteinen ja hennon mantelinen, en usko tekeväni viinille oikeutta, mutta kuitenkin antamalla jonkinlaista osviittaa siitä, miltä viini maistuu. Maku kuitenkin on melko selvästi erityylinen kuin tuoksu. Viinin suutuntuma tuntuu olevan runsas, mutta kuitenkin keskeltä ontto. Lisäksi viinillä on melko raskas, eikä hapoistaan huolimatta mitenkään erityisen eloisa yleisilme, mutta silti paradoksaalisesti kokonaisuus tuntuu olevan yllättävänkin pirtsakka ja raikas.

Suuhun jäävä jälkimaku on kuiva mutta mehevä. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on tietyllä lailla nahkean hedelmäinen, kevyen asetoninen ja hennon lämmin.

Kuten monesti voi käydä kokonaan uuden viinityylin tai rypälelajikkeen kanssa, on tästä viinistä todella vaikea saada otetta ja sen kuvailu käy haasteesta. Habitukseltaan Lucrezia Passerina on ehkä hieman arkinen tyyliltään, mutta samalla se onnistuu olemaan varsin persoonallinen ja miellyttävä – suurelta osin johtuen kokemukseni puutteesta Passerina-viinien parissa. Viinillä on hieman heikkoja kohtia, mutta mitään suuria sudenkuoppia ei missään nimessä löydy ja auetessaan viini myös täyttää hieman onton keskimakunsa – joskin samalla menettäen raikkauttaan.

Uudeksi viinikokemukseksi Lucrezia oli varsin mainio hankinta – se nimittäin onnistui tarjoamaan jotain täysin uutta ja erilaista, mikä ei aina ole mitenkään itsestään selvää edes mitä kummallisimpien ja obskuureimpien rypälelajikkeiden kanssa touhutessa. Mitään suurta, ihastuttavan eleganttia tai muuten päräyttävää elämystä tältä viiniltä on turha odottaa, enkä usko sen hirveästi kehittyvän kellaroimalla, mutta jos Passerina rypälelajikkeena kiinnostaa, on Lucrezia ehdottomasti tutustumisen arvoinen viini! Luotan, että olen saanut varsin hyvän ensikosketuksen lajikkeeseen tämän viinin muodossa.

Lyhyesti: Persoonallinen, täyteläinen ja raskaanpuoleinen, mutta samalla sopivan pirtsakka ja rakenteikas valkoviini, jonka jännittävän olemuksen voisi tiivistää "Itä-Italian etelä-rhônelaiseksi".

Arvio: Hyvä – leppoisan arkisesta ja maanläheisestä habituksestaan huolimatta viini on varsin mukavan tasapainoinen ja maukas tuttavuus. Kokonaisuutena viini vaikuttaa varsin luotettavalta ruokapöydän yleistyökalulta, jonka kanssa ei tarvitse stressata sen suuremmin mitä pöytään laittaa.

Hinnan (~13,24e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Belisario Verdicchio Riserva Cambrugiano 2008

Belisario Verdicchio di Matelica Riserva Cambrugiano 2008

• Valmistaja: Cantine Belisario
• Tyyppi: Valkoviini, DOC Verdicchio di Matelica
• Maa: Italia
• Alue: Marche, Macerata, Matelica
• Rypäleet: Verdicchio (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~15,00e (Joulukuu 2012, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: belisario

Joulupyhien jälkeen pyörähdimme äitini luona vaihtelemassa kuulumisia, kiittelemässä lahjoista ja sen sellaista, sekä ennen kaikkea, syömässä! Tarjolla oli mm. kookosmaidossa haudutettuja soijasuikaleita sekä perheellemme perinteistä joulunjälkeisruokaa, lipeäkalaa, joka on kuuluisa lähinnä mauttomuudestaan ja räkämäisestä koostumuksestaan – ja silti se onnistuu maistumaan aina yhtä mainiolta!

Ruoan kumppanina oli äitini viimekesäiseltä Italian-reissulta mukaan tarttunut Riserva-tasoinen Verdicchio. Viini tulee Verdicchioistaan kuuluisalta Marchen alueelta, jossa äitini oli reissaamassa, tosin kuuluisaa Castelli di Jesin aluetta tuntemattomammalta Matelican ala-alueelta. Viinin Riserva-luokitus tarkoittaa sitä, että viini on ehtinyt kypsyä vähintään kaksi vuotta ennen kauppojen hyllyille päätymistään – aluksi vuoden verran terästankeissa (osa tammitynnyreissä) ja sitten toisen vuoden verran pullossa.

Väriltään viini on voimakkaasti kellertävään taittuvan vihreä ja ulkonäöltään hieman öljyisen oloinen. Tuoksu on miellyttävän tasapainoinen ja tarjoilee hunajamelonia, kevyttä kriikunaa, päärynää, hentoa mantelisuutta, olkisuutta ja yrttejä.

Maultaan Cambrugiano jatkaa tuoksun viitoittamalla kielellä: viini on kuiva, yrttinen, kevyen kukkea ja mausteinen, hedelmäpuolelta löytyy hapokasta sitruksisuutta ja tuoksusta tuttua kriikunaa. Yleisvaikutelma on kohtuullisen täyteläinen, leveä ja jopa kevyen öljyinen, vaikka viini onkin ihastuttavan raikas ja hapokas. Tammitynnyrikypsytys ei juurikaan tunnu makupuolella, kevyen vaniljaista mausteisuutta lukuunottamatta.

Keskipitkä, kypsän hedelmäinen jälkimaku on miellyttävän mausteinen, hillityn mineraalinen ja kevyen pähkinäinen. Viinistä jää yleisesti todella maukas ja harmoninen jälkivaikutelma.

Varsinaisesti Cambrugiano ei vaikuttanut mitenkään erityiseltä Verdicchiolta, eli Riserva-tason kypsyttely ei ollut tuonut mitään erityisen mieleenpainuvaa ihmeellisyyttä verrattuna ihan perus-Verdicchioihin, mutta itseäni tämä ei juurikaan haitannut, sillä monesti suosin niitä Italian raikkaampia ja suoraviivaisen hedelmäisiä perusvalkkareita, kuin "erityisiä" ja "hienoja" runsaassa tammessa kypsytettyjä super-italialaisia valkoviinejä. Tämä viini oli siis hyvin tyylillä ja hyvällä maulla tammessa kypsytetty, eli juuri ja juuri havaittavasti, minkä lisäksi pitkä kypsyttelyaika oli tuonut osansa viinin eleganssiin ja harmonisuuteen. Kokonaisuutena viini oli varsin mainio ja tyylikäs Verdicchio, joka sopi vallan erinomaisesti niin lipeäkalan kuin mausteisempien soijasuikaleidenkin kumppaniksi. Tyylipuhdas alueen esitys.

Lyhyesti: Erittäin sopusointuinen, miellyttävän mausteinen, vivahteikas ja runsaudestaan huolimatta hyvin ryhdikäs Marchen kypsytetty Verdicchio.

Arvio: Tyylikäs – todella mainio ja moniulotteinen ruokaviini. Eipä ole tullut vastaan kehnoja Marchen Verdicchioita, toivottavasti samaan malliin jatketaan!

Hinnan (n. 15e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Bucci Verdicchio Classico Superiore 2009

Bucci Verdicchio dei Castelli di Jesi Classico Superiore 2009

• Valmistaja: Azienda Agricola Bucci
• Tyyppi: DOC Verdicchio dei Castelli di Jesi Classico Superiore
• Maa: Italia
• Alue: Marche, Ancona, Jesi
• Rypäleet: Verdicchio (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ? (Lokakuu 2012)
• Hinta poistuessaan: 15,25e (Syyskuu 2011, Alko)
• Hinta nyt: 17,05 (Huhtikuu 2014, Alko)

Toinen tuhdimpi valkoviini duuniporukkamme viini-ruoka-iltamien runsaammille ruoille oli Alkon valikoimista tovi pari takaperin poistunut Buccin viinitalon luomu-Verdicchio Adrianmeren rannikolta.

Verdicchio on varsin persoonallinen rypäle. Sitä kasvatetaan käytännössä ainoastaan Italiassa, jossa se on erityisen suosittu kahdella alueella, joissa rypäleet tuottavat kahta hyvin erilaista viiniä. Marchessa, Italian itärannikolla, rypäleistä saadaan usein mausteisia, hieman raskaampia ja tietyllä tavalla pähkinäisiä valkoviinejä. Sen sijaan Pohjois-Italiassa, akselilla Lombardia-Trentino-Veneto, rypäle tunnetaan erilaisina Trebbianon tai Turbianon nimimuunnoksina (erityisesti Trebbiano di Lugana ja Trebbiano di Soave), jossa viinistä tehdään sekä sekoitteita että lajikeviinejä. Tyyliltään viinit ovat hillitymmän mausteisia ja korostuneemman hedelmäisiä, muistuttaen paljon myös Ugni Blancina tunnettua Trebbianoa, mutta ovat tätä hieman neutraalia rypälettä hieman aromikkaampia ja vähemmän hapokkaita. Minkä lisäksi näiden Verdicchion eri kloonien on osoitettu geneettisesti olevan loppujen lopuksi käytännössä samaa rypälettä.

Marchessa Verdicchiota valmistetaan lähinnä kahdella alueella: matalammalla ja lähempänä merta sijaitsevalla Jesin alueella ja korkeammalla Materlican alueella – näistä jälkimmäinen tuottaa vähemmän rypäleitä ja viinit ovat aromikkaampia, kun taas ensimmäinen on tuottanut mm. nyt arvioitavan viinin. Viinistä löytyy merkinnät "Classico" ja "Superiore", joiden perusteella voisin yhtään Italian viinilakeja ymmärtävänä päätellä viinin tulevan Jesin keskeisimmältä, alkuperäiseltä (ja usein reuna-alueita intensiivisempiä viinejä tuottavalta) ydinalueelta, ja viini lienee valmistettu kypsemmistä (=korkeamman alkoholiprosentin tuottavista) rypäleistä.

Väri on kauniin kullankeltainen. Tuoksu on melko hento, mutta Verdicchiolle hyvin tyypillinen: kevyttä pähkinää, seljaa, puista mausteisuutta, kypsää sitrusta, ananasta ja aavistus kriikunaa.

Kevyt tuoksu ei onnistu johdattamaan luontevasti makuun, sillä viini on leveä, voimakas ja tuhdin mausteinen. Juuri ja juuri keskitäyteläinen, lähes raskas ja jopa hennon öljyinen suutuntuma tarjoaa melko hennosti hedelmää. Kokonaisuudessa on mantelimaista mausteisuutta, taikinaisuutta, fenkolia, rohkean pisteliästä yrttiä ja lähinnä taustalle jättäytyvää trooppista hedelmää – keltaluumua, raakaa mandariinia, karambolaa. Tanakan rungon alta kuitenkin paljastuu melko runsaan hapokkaat raamit eikä viini leveydestään huolimatta tunnu mitenkään löysältä tai lihavalta. Lempeä, täyteläinen ja mausteinen viini huokuu todella paljon Verdicchion persoonallisuutta.

Jälkimaku on hyvin kuiva, vivahteikkaan yrttinen, aavistuksen mineraalinen, pähkinäisen mausteinen, voimakkaan bitterinen ja melko pitkähkö. Viini jättää varsin omaperäisen ja voimallisen jälkivaikutelman. Alkoholi lämmitti sellaisenaan nautittuna hieman nielua, mutta ruoan kanssa tämäkin ominaisuus katosi täysin.

Buccin Verdicchio on varsin tasapainoinen mutta tuhdinpuoleinen oman tien kulkija, eikä reilun kolmen vuoden taival ole saanut sitä vielä mitenkään väsähtämään. Kokonaisuus on sen verran persoonallinen ja voimakkaan mausteinen, että viini kaipaa ehdottomasti kylkeensä jotain ruokaa kylkeensä. Jos Materlican Verdicchioiden pitäisi olla Jesin vastaavia voimakkaampia, eipä heti olisi tarvetta kokeilla!

Viini oli sen verran ronski tapaus, että vaikka kiinnostusta riitti sen voimakasta ja persoonallista luonnetta kohtaan, lopahti kiinnostus siihen melko nopeasti sopivan ruoan huventuessa – sellaisenaan viini rupesi tökkimään melko nopeasti. Tämä ei tarkoita sitä, että viini olisi sellaisenaan mitenkään käyttökelvoton; päinvastoin! Viini on varsin miellyttävä ja mielenkiintoa herättävä sellaisenaankin. Se vain yksinkertaisesti rupeaa tuntumaan melko raskaalta yhden lasillisen jälkeen.

Lyhyesti: Tuhdinpuoleinen, mausteinen ja persoonallinen valkoviini, jossa löytyy kuitenkin varsin ryhdikäs runko, joka antaa sopusuhtaiset raamit tukevalle ilmaisulle. Nyt varsin erinomaisessa tikissä, mutta jos kaipaa Verdicchioltaan vielä enemmän maustetta, persoonaa ja bitteriä, voinee viiniä turvallisesti säilytellä vielä vuoden jos toisenkin.

Arvio: Erinomainen – Marchen Verdicchioiden tyyliin varsin omaperäinen, aromikas ja tukevan mausteinen valkoviini; jopa enemmän kuin viinin hiljattain korvannut, myöskin varsin vakuuttava, hedelmävetoisempi Casal di Serra. Ronski mutta lempeä valkoinen italialainen.

Hinnan (15,25e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Casal di Serra 2011

Casal di Serra 2011

• Valmistaja: Umani Ronchi
• Tyyppi: Valkoviini, DOC Verdicchio dei Castelli di Jesi Classico Superiore
• Maa: Italia
• Alue: Marche, Ancona, Jesi
• Rypäleet: Verdicchio (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 13,95e (Syyskuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 15,99e (Tammikuu 2014, Alko)

Äitini kävi ystävänsä kesällä viikon kokkauskurssilla Marchessa, Italiassa, ja tässä syksyn saadessa halusivat he esitellä uusia oppejaan käytännössä. Saimme siis kutsun tulla illallistamaan perinteisiä italialaisia ruokia, minkä lisäksi allekirjoittanut sai vastuulleen hoitaa tilaisuuden viinipuolen kuntoon. Noh, ajattelin paikallisen viinin olevan paras vaihtoehto paikallisen keittiön kanssa, joten Alkosta valikoitui illan valkoviiniksi valikoiman ainoa Marchen valkoviini, Casal di Serra.

Viinin hirviömäisen pitkä appellaationimike koostuu monesta osasta, joita voinen tässä avata: viini edustaa Castelli dei Jesin alueen Verdicchiosta tehtyä viiniä; Classico viittaa siihen, että viini tulee siltä pieneltä ja arvostetulta alueelta, jossa viiniä on alueella alunperin alettu viljelemään (yleensä Classico-alueilla valmistetaan ympäröivää suurempaa aluetta korkealaatuisempia viinejä); Superiore viittaa usein moneen eri asiaan italialaisissa viiniappellaatioissa, mutta yleisimmin sillä viitataan perustason viinejä korkeampaan alkoholiprosenttiin, rajoitettuun viinisatoon ja/tai pidempään kypsytysaikaan (tässä tapauksessa en tiedä mistä mahtaa olla kyse, sillä Umani Ronchi ei valmista perus-Verdicchiota, mutta viinistä löytyy voltteja 13% ja kypsytys on tapahtunut 5 kuukauden ajan terästankeissa hiivasakan päällä.)

Väriltään viini on kellertävään taittuvan vihreä. Tuoksu on hyvin mehevä ja kypsän hedelmäinen, nostaen esille paljon Verdicchiolle (mm. Veneton alueen Luganat) ominaisia hunajamelonisia, aprikoosisia ja hennon mantelisia piirteitä, joita täyttävät kypsien omenoiden ja sitrusten aromit sekä ei-tamminen vaniljaisuus. Varsin valloittava, makean hedelmäinen tuoksu, jota nuuhkii ihan ilokseen.

Maultaan Casal di Serra on hyvin pyöreä ja ja melko täyteläinen, jopa hyvin kypsän tuntuinen, mutta ei missään nimessä löysän tai makean oloinen. Pehmeäntäyteläinen viini tuntuu kielellä viskositeetiltaan paksuhkolta, hieman öljymäiseltä, mutta sitä tukee napakka hapokkuus, joka tekee viinistä miellyttävän intensiivisen ja voimakkaan. Runsaudestaan huolimatta viini ei ole erityisen tuhti, mutta ei varsinaisesti erityisen raikaskaan; viini tuntuukin tekevän parhaansa välttääkseen olemasta millään tavalla selkeästi määriteltävä. Kielellä maistuu tuoksusta tuttuja aromeja; hunajamelonia, kypsiä sitruksia, aprikoosia, kevyttä mantelisuutta, mausteisuutta ja hentoa kermaisuutta.

Jälkimaku on volttiensa puolesta kevyen lämmin, mutta muuten varsin harmoninen, pitkähkö, makean mausteinen, omenainen, sitruksinen ja yrttinen.

Kokonaisuus on vallan erinomainen italialaisen aterian kanssa, viini sopi erityisen mainiosti alkupalana tarjoillulle linssimuhennokselle sekä myöhemmin pöytään kannetun tattirisoton kumppanina. Enemmän kuin Veneton Verdicchiot, tämä viini toi yllättävästi niin tyyliltään kuin aromeiltaan mieleen muutamat hyvin kypsät ja mehevät Soave Classicot. Italialaiset tuntuvat osaavan tehdä hyvin kypsiä, runsaita ja täyteläisiä valkoviinejä, jotka eivät kuitenkaan ole löysiä, ylikypsän makeita tai rakenteettomia, vaan todella maukkaita, tasapainoisia ja valloittavia. Casal di Serra on kaikin puolin erinomainen tapaus ruokaviiniksi tilanteeseen, jossa kaivataan runsasta ja täyteläistä valkoviiniä; kuin Chardonnay sellaiselle, joka ei Chardonnaysta perusta.

edit: Viinin hinta on näköjään kiivennyt reilussa vuodessa peräti reilut kaksi euroa, mikä nostaa viinin jo selvästi hinnakkaamman oloiseksi ostokseksi, joten korjataan hinta-laatusuhdetta 'erinomaisesta' alaspäin vastaamaan nykytilaa.

Lyhyesti: Runsaan täyteläinen, aromikas, mausteinen, kypsä ja tasapainoinen viini Italiasta, Adrianmeren rannalta. Helposti monenlaisiin ruokiin yhdistettävä, mutta hyvin viilennettynä varsin maittava myös seurusteluviininä.

Arvio: Erinomainen – hyvin miellyttävä italialainen allrounder. Vaikka olen enemmän Ranskan, Saksan ja Itävallan valkoviinien ystävä, rupeavat nämä tasokkaat italialaisvalkkarit viemään yhä enemmän kieltä mennessään.

Hinnan (15,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Colli di Serrapetrona Sommo 2008

Colli di Serrapetrona Sommo 2008

• Valmistaja: Tenuta Colli di Serrapetrona
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Passito, IGT Marche Rosso
• Maa: Italia
• Alue: Marche, Macerata, Serrapetrona
• Rypäleet: Grenache (100%)
• Koko: 0,5
• Hinta arviointihetkellä: 18-28e (Elokuu 2012)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: colli di serrapetrona

Kävimme tässä viime viikon lopulla aterioimassa äitini luona ja aterian loppuhuipennukseksi paljastui äitini Marchen-reissulta, suoraan Colli di Serrapetronan viinitilalta ostettu, neljän kuukauden ajan rusinoiduista, paikallisesti Vernaccia Nera -nimellä tunnetuista Grenache-rypäleistä valmistettu punainen appassimento-jälkiruokaviini Sommo.

Viinitilalla oli neuvottu, että viini sopii täydellisesti paikallisten anisrinkilöiden kumppanina, joten tottahan niitäkin oli kuulemma sitten pitänyt ostaa viinin kumppaniksi. Aterian jälkiruokana oli siis tarjolla lasillinen Sommoa ja näitä anisleivonnaisia.

Väriltään viini on reunoille asti mustanpuhuvan punertava, seassa pieni aavistus purppuran sinertävää sävyä. Tuoksu on todella mehevän makea, mustaherukkahilloinen, maitosuklainen, kevyen tupakanpuruinen ja jotenkin liköörimäisellä tavalla kevyen yrttinen – kenties aavistus minttuisuutta?

Maku ei ole yhtä persoonallinen ja vivahteikas kuin tuoksu, mutta silti perinteisistä makeista punaisista viineistä mukavalla tavalla hieman poikkeava. Hyvin täyteläisessä ja mehevän mehukkaassa maussa on hennon pippurista mausteisuutta, kevyttä leivontamausteisuutta, makeita luumuja ja vivahde nahkaisuutta. Suutuntumaltaan viini on kevyen tanniininen ja yllättävänkin raikkaan oloinen vaikkei viini olekaan mitenkään erityisen hapokas. Hapot onnistuvat kuitenkin pitämään kevyen tanniinien puraisun kanssa pitämään viinin raamit hyvin pystyssä.

Jälkimaku on aavistuksen lämmin, makean marjahilloinen, vivahteikas, melko pitkä ja oikein maukas. Kokonaisuus on todella pehmeä ja ystävällinen, varsinaista aikuisten karkkia tämä. Nenässä ja kielellä tuntuu tapahtuvan kaikkea koko ajan. Punaiseksi appassimento-viiniksi Sommo on oikein tasapainoinen ja onnistunut tekele, ja mikä ilahduttavinta – miellyttävän erilainen. Portviiniin tätä ei sekoittaisi vahingossakaan, Banyulsistakin ollaan kaukana. Recioto rupeaa olemaan lähellä, mutta silti Vernaccia tuo paletille niin paljon omaa aromikkuuttaan, että silti jäädään kauas myös tästä Pohjois-Italian pikkuserkusta.

Entä toimiko viini mainostetusti niiden anisrinkilöiden kanssa? Totta maar! Sellaisenaan hieman kuivat ja mauttomat rinkilät muuttuivat viinin kostuttaessa ne aivan toisenlaisiksi, aniksen tullessa selvän voimakkaana esiin. Lisäksi tämä aniksisuus sulautui erinomaisesti viinin mausteiseen ja makean marjaiseen aromikkuuteen, tehden kokonaisuudesta kaikin puolin erinomaisen. Tämä siitä huolimatta, että rinkelit eivät olleet kovin kaksisia – Serrapetronan tyyppien ei kannata luottaa tulevaisuudessa niinkään leipurin- kuin viinintekijän taitoihinsa!

Lyhyesti: Aromikas, pehmeä, tumman hedelmäinen, tasapainoinen ja maukas makea punainen jälkiruokaviini.

Arvio: Tyylikäs – eipä tässä mitään pahaa sanottavaa taida olla. Kaikin puolinen erinomainen valinta aterian päätökseksi, erityisesti niiden anisrinkilöiden kanssa.

Hinnan (18-23) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.
Hinnan (23-28) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Colli di Serrapetrona Robbione 2007

Colli di Serrapetrona Robbione 2007

• Valmistaja: Tenuta Colli di Serrapetrona
• Tyyppi: Punaviini, DOC Serrapetrona
• Maa: Italia
• Alue: Marche, Macerata, Serrapetrona
• Rypäleet: Grenache (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 15-18e (Elokuu 2012)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: colli di serrapetrona

Vernaccia – tuo Italian kummallinen rypäle, jolla on yksi nimi mutta monta erilaista lajiketta, jotka eivät ole toisilleen sukua ja joista valmistetaan monia erilaisia viinejä. Rypäle tunnetaan parhaiten toscanalaisista Vernaccia di San Gimignano -valkoviineistä, mutta siitä on olemassa myös mm. Sardiniassa kasvava Vernaccia di Oristano, josta valmistetaan makeita väkevöityjä viinejä; Trentino-Alto Adigessa kasvava Vernatsch (eli Trollinger), josta valmistetaan punaviinejä; ja Marchessa kasvava Vernaccia Nera (eli Grenache), joka on parhaiten tunnettu DOCG Vernaccia di Serrapetrona -viineistä, jotka ovat makeita, punaisia kuohuviinejä.

Tämä viini on sen sijaan hyvin tuntematon tapaus: Serrapetronassa nimittäin valmistetaan perinteisesti myös punaviinejä samasta lajikkeesta kuin näitä punaisia kuohuviinejä, mutta nämä ovat melko harvinaisia punaisten kuohuviinien ja erilaisten raikkaiden valkoviinien dominoimassa Marchessa. Alueella valmistetut punaviinit valmistetaan perinteisesti appassimento-menetelmällä, eli rypäleitä kuivataan rusinoiksi, jotta kepeistä Vernaccia-rypäleistä saataisiin runsaampia ja rotevampia viinejä; nämä viinit ovat harvinaisia ja päätyvät lähinnä paikalliseen käyttöön.

Colli di Serrapetrona on nuori, kahdeksan kaveruksen pystyyn pistämä viinitila Marchessa. Robbione on toinen viinitalon kahdesta "huippuluokan" viinistä ja se on valmistettu kuivaamalla rypäleitä rusinoiksi kahden kuukauden ajan, minkä jälkeen viini on puristettu kahden viikon maseraatioajalla terästankeissa. Lopuksi viiniä on kypsytetty 18 kuukautta 25 hl vetoisissa botte-tynnyreissä ja 9 kuukautta pullossa. 2007 on viinin kolmas vuosikerta koskaan ja se päätyi testattavaksi käydessämme syömässä äitini luona – hän oli nimittäin ollut juuri reissussa Marchessa ja tuonut muassaan mm. muutaman pullon Colli di Serrapetronan tilalta.

Väri on melko syvän viininpunainen, reunoilta hieman helakampi. Melko synkkää ja paksun oloista tavaraa. Tuoksu on muheva, sorainen, kevyen nahkainen, hieman mustaherukkainen, villin marjainen ja tumman hedelmäinen. Avautuessaan tammi tuo viiniin kevyttä suklaisuutta, mutta tammisuus silti pysyy varsin hillittynä alusta loppuun.

Maultaan viini on aluksi yllättävän kuiva ja pippurisen mausteinen, melko leveä ja tuoreen viinimarjainen, mutta sitten kielelle saapuu selvästi makeampaa, täyteläisempää ja kypsempää hedelmää – makean kypsää kirsikkaa etunenässä – sekä makeita lähi-idän mausteita. Yleisvaikutelmaltaan viini on kuitenkin kuiva, ronski ja tanniineiltaan ei erityisen runsas mutta silti karheahko. Hapokkuus on runkoon nähden varsin hyvin kunnossa ja viini tarjoaa sopivasti pureskeltavaa suutuntumaa hillityn robustisuuden vastapainoksi.

Jälkimaussa tulee esiin kevyttä mutta selvää, piikivistä mineraalisuutta, paahteisuutta, maamaisuutta ja tummaa hedelmäisyyttä kuten luumuisuutta. Runsaasta alkoholistaan huolimatta viinissä ei ole juurikaan lämpöä ja kokonaisuus tuntuu yllättävänkin "viileältä."

Pakko myöntää, ensikosketukseni punaiseen Vernacciaan jätti vallan positiivisen mielikuvan. Viini on hyvin erilainen kuin ne italialaiset punaviinit joihin olen tottunut, mutta silti viini on aromimaailmaltaan selvästi tyypillisen italialainen (todennäköisesti suurimmat kiitokset tästä menevät viinin siellä täällä häivähtelevälle kirsikkaisuudelle!) Se on hyvärunkoinen ja kaikin puolin hyvin tasapainoinen; näin viiden vuoden iässä Robbione oli varsin nautittavissa, mutta runko lupailee kestävyyttä vielä toisellekin vuosikymmenen puolikkaalle – mikä on melko harvinaista Vernaccia-viineille! Robustista ilmaisustaan huolimatta viini ei ole mitenkään huomattavan valtava ja voimakas, vaan enemmänkin hillityn tuhti – kokonaisuus sopikin vallan erinomaisesti erilaisille maustetuille ja juustokuorrutetuille uuni- ja grillikasviksille.

Lyhyesti: Ronskiudessaankin elegantti, hyvärunkoinen, maukas ja tasapainoinen punaviini pääasiassa valkoviineistään tunnetulta Marchen alueelta.

Arvio: Erittäin hyvä – todella tutustumisen arvoinen tuttavuus. Italialaisessa viitekehyksessä hieman persoonallisempi viini, vaikkei suuremmassa mittakaavassa mitenkään erikoinen tapaus olekaan. On silti tuoreelta tekijältä ihastuttavaa vanhan maailman tyyliä.

Hinnan (15-18e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.