Perjantai 3.10.2014
Viinimestarikoulutettavien viimeinen kokonainen päivä Kataloniassa valkeni – tähän aikaan seuraavana aamuna olisimme jo hyvässä vauhdissa kohti Suomea! Kuin luodakseen kontrastia tulevalle Suomen kylmyydelle ja pimeydelle, päivä tuntui olevan heti aamusta asti kaunis, aurinkoinen ja pilvetön.
 |
| Kelmutettu viinimafiamersu. |
Viimeisen hotelliaamiaisemme jälkeen siirryimme mustille tilamersuillemme, jotka jotkut vääräleukaiset sankarit olivat käärineet yön aikana reiluun määrään tuorekelmua. Kelmujen alta löytyvät, A4-papereille rustatut suomenkieliset sloganit eivät jättäneet hirveästi epäilyksiä syyllisistä...
Pakattuamme kelmuista riisuttuihin autoihin tuliaispullojen myötä raskaaksi käyneet matkalaukkumme, otimme suunnan kohti Barcelonaa, jossa viimeistä yötä varten varaamamme hotellimme odotti meitä.
Matka Barcelonaan sujui muuten melko lailla ongelmitta, paitsi että moottoritiellä meinasi tapahtua vaaratilanteita, kun edellä ajavasta autosta puhkesi varoittamatta rengas, minkä vuoksi tiellä seikkaili hetken aikaa pölykapseli, löysä rengas ja auton kontrollin menettänyt auto. Kuskimme kuitenkin onnistui hoitamaan homman rauhallisesti, väistäen tiellä seikkailevat partikkelit, kun taas renkaansa menettänyt auto sai kontrollin takaisin ja ohjasi autonsa tien sivuun turvaan. Koko homma oli ohi muutamassa sekunnissa, mutta aiheutti sentään jonkinlaista sydämentykytystä hetkeksi.
 |
| Näkymä hotellin parvekkeelta. |
Seuraavaksi siirsimme kaikki matkalaukkumme ja muun omaisuutemme Barcelonan keskustassa, Sagrada Família -kirkon naapurissa sijaitsevaan hotelliin. Tässä hotellissa huoneistomme olivat seitsemännessä ja kahdeksannessa kerroksessa, mikä aiheutti pieni hidastuksia toimintaamme, sillä hotellin piskuinen ja äärimmäisen hidas hissi veti kerrallaan kolme ihmistä, eikä yhtään matkalaukkuja. Huoneistojemme täyttäminen matkalaukuilla osoittautui varsin aikaavieväksi prosessiksi, mutta loppujen lopuksi selvisimme operaatiosta kunnialla ja seuraavaksi lähdimme palauttamaan autoja Barcelonan Santsin juna-asemalle, joka sijaitsi kaupungin toisella puolella.
Juna-asamalle pääsykään ei mennyt aivan niin helposti kuin olisi voinut kuvitella, sillä vaikka juna-aseman löytäminen sujuikin melko kivuttomasti, oli yksisuuntaisilla teillä oikean reitin löytäminen ja auton saaminen vuokrapalvelun parkkiin jo paljon haastavampi tehtävä. Lopulta kuitenkin autot löysivät perille ja saimme kuitattua autot pois käytöstämme, yli viikon seikkailun päätteeksi.
Palautettuamme autot päätti viinimestariporukasta valtaosa hypätä läheiseen metroon ja lähteä köllimään johonkin kaupungin pohjoislaidalla sijaitsevaan, kuuluisaan puistoon. Itseä ei kuitenkaan napannut lainkaan lähteä pyörimään laakereillaan näin kauniina päivänä (ulkona oli peräti 28°C lämmintä) näin kauniissa kaupungissa! Lähdimme siis kahdestaan yhden toisen viinimestarikoulutettavan kanssa kiertämään Barcelonan eri nurkkia jalkapelillä. Aloitimme seikkailumme kellon lyödessä yhtä.
 |
| Puisto Santsin juna-aseman vieressä. |
 |
| Näyttävä ovi. |
 |
| Plaça de les Cascades ja valtava suihkulähde. |
 | |
| Katalonian itsenäisyyttä puolustavaa l'estelada blava -lippua näki joka paikassa. Ei vain Barcelonassa, vaan jokaisessa Katalonian kaupungissa, siellä täällä, parvekkeille ripustettuna. Hiljaisen vastarinnan henki oli läsnä, vahvasti ja kaikkialla. |
 |
| Nämä lautaset siis olivat täysiä. |
Söimme siis itsemme halkeamispisteeseen huuhdellen kaiken alas litran kannullisella sangriaa, ja koko lysti kustansi kaikkineen 30 euroa kahdelta syöjältä. Vähemmälläkin olisi pärjännyt, mutta onneksi tämä ex tempore -mässäily ei onnistunut viemään konkurssiin.
 |
| Tämännäköistä siellä oli, kaikkialla. |
 |
| Satama-aluetta. |
Ensimmäiset 10-15 minuuttia kului Vila Vinitecassa yksinkertaisesti pyörien ja ihmetellen sanattomana. Sen lisäksi, että myymälällä oli häkellyttävä määrä täysin tuntemattomia, kiehtovia, paikallisia viinejä, oli myymälällä kiitettävä kokoelma erilaisia ranskalaisia, italialaisia, saksalaisia ja itävaltalaisia laatuviinejä kaikista hintaluokista. Ja vasta tämän jälkeen löysimme myymälän lämpötilakontrolloidun arvoviinihuoneen, josta löytyi kaikkea, mitä kuvitella saattaa – useita vuosikertoja Pingusta, L'Ermitaa, Penfolds Grangea; jotakuinkin kaikkia mahdollisia Frank Cornelissenin viinejä; 60 vuotta vanha Jean Bourdyn Château-Chalon; ja yli kymmenen vuosikerran vertikaalit kaikista Bordeaux'n Prémier Cru -viinitaloista! Kaikkien huoneen viinien hinnat olivat lähes järjestään +100 euroa, monien huidellessa jo useissa tuhansissa, mutta löysimme myös pienen "jämänurkan", josta löytyi yksittäisiä arvoviinejä alle satasella.
Loppujen lopuksi pyörimme kolmisen varttia tässä viinimyymälässä ilman mitään selvää kuvaa siitä, mitä myymälästä kannattaisi ostaa mukaan. Lopulta päädyin ostamaan pullon Raventós i Blancin mainiota, suodattamatonta Silencis-valkoviiniä, tammitynnyrikypsytetyn traditionalisti-clarete-roséen Ribera del Duerosta ja juralaisen Macvinin. Näiden lisäksi ostimme vielä illaksi maisteltavaksi arvoviinihuoneen "jämänurkan" edullisimman viinin, vain 11,50 euroa maksaneen René Barbier Penedés Cabernet Sauvignonin vuosikertaa 1985 (jonka ullage eli täyttöaste oli uhkaavasti jo kaulan alapuolella...)!
Vila Vinitecasta lähdimme kohti hotelliamme, mutta vain viiden minuutin seikkailun jälkeen meidän oli pakko pysähtyä neuvoa-antavalle oluttuopilliselle, sillä bongasimme nyt, reissun viimeisenä päivänä, ensimmäisen paikallisia käsityö-oluita myyvän olutbaarin! Toki myymälästä löytyivät vanhat tutut Brewdogitkin, jotka löytyy jokaisesta maailman pienpanimobaarista, mutta tällä haavaa testasimme muutamat paikalliset kuriositeetit. Oli kyllä sanoinkuvaamattoman tyydyttävää päästä maistamaan ns. "oikeita" oluita sen jälkeen, kun ainoa maltainen reissussa maistettu juoma oli siihen asti ollut vain San Miguelin melko mitäänsanomatonta bulkkilageria.
 |
| Sagrada Família. |
Loppuilta kuluikin sitten hotellihuoneella istuskellessa. 29 vuotta vanhan René Barbierin korkkaamisessa meni reilun vartin verran, sillä ikivanha korkki oli hapertunut kauttaaltaan ja repesi pieneksi silpuksi pullon kaulaan, minkä operoiminen viinin tieltä oli melkoinen taistelua vaatinut operaatio. Itse viini oli herkullinen, kuivahtaneen herukkahilloisen oloinen iäkäs viini noin vartin ajan, mutta tämän jälkeen voimakkaan oksidatiiviset aromit ottivat lopullisen vallan ja viinin vivahteikkuus katosi kuivan tawnyportmaisuuden alle. Illan aikana testasimme myös baarista ostetut espanjalaisoluet ja haimme hotellia vastapäätä sijaitsevasta pizzeriasta reissun ensimmäiset – ja ainoat – pizzat, joissa juusto valehtelematta käsitti n. 2/3 koko känkyn painosta.
 |
| René Barbier 1985 ja se, mitä korkista jäi jäljelle. |
 |
| Yöllistä seinää Kataloniassa. |
Lauantai 4.10.2014
Herätys koitti armottomasti kello 05:00, sillä meille oli tilattu taksit hotellille kello 05:45. Itse heräsin äärimmäisen epätyypillisesti porukan ensimmäisenä ja olosuhteisiin nähden suorastaan hämmentävän virkeänä – oloni oli "vain" kuin haudasta ylösrevitty. Tämä oli silmämääräisesti siis paljon vähemmän verrattuna moniin opiskelijakollegoihin, jotka olivat jaksaneet seikkailla kaupungilla paljon meikäläistä myöhempään.
Kolme taksia veivät meidät hotellilta lentokentälle, joskin hyvin eri tahtia – yksi mistään nopeusrajoituksista tuon taivaallista ymmärtämättä tai välittämättä, ja kaksi todella turvallista köröttelyvauhtia ajellen. Lentokentän laukkujenluovutuksessa mikään ei tietenkään voinut mennä suunnitelmien mukaan, sillä check-inissä meille printatut laukkutarrat olivat kaikki tulostautuneet check-inin suorittaneen henkilön nimellä, minkä käsittämisessä meni tiskin takana toimivilta henkilöiltä ikuisuus. Lopulta kaikki saivat luovutettua laukkunsa ja siirryttyä turvatarkastuksesta, mikä jätti itselleni ja muille viimeisenä päässeille henkilöille kokonaisen vartin verran aikaa ennen lentokoneeseen siirtymistä. Tämä tarkoitti jotakuinkin seuraavaa: "aamiainen, tuliaiset, vessa – valitse kaksi". Valitsin vessan ja tuliaiset. Nappasin lentokentän myymälästä mukaani parit suklaat, Marqués de Griñonin Syrah'n ja yhden Navarran punaviinin vuosikertaa 1996 ja lähdin hölkkäämään kohti boarding-portteja.
Lentokonematka meni odotetusti puolikoomassa horrostaen ja Suomen kylmyys, harmaus ja ankeus iskivät miljoonan voltin voimalla päin kasvoja lentokoneen osuessa kotoisalle maankamaralle.
Reissu Kataloniassa oli päättynyt. Kovinkaan tunteikkaita hyvästejä ei opiskelijatovereille tarvinnut kotiin lähtiessä heittää, sillä seuraava oppitunti olisi jälleen viikon päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti