Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


28.9.13

Luigi Righetti Campolieti Ripasso 2010

Luigi Righetti Campolieti Ripasso Valpolicella Classico Superiore 2010
  • Valmistaja: Luigi Righetti
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Valpolicella Classico Superiore
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
  • Rypäleet: Corvina, Rondinella, Molinara
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 11,20e / 16cl (Heinäkuu 2013, Gabriel 1763, Porvoo)
  • 12,98e (Alko)
  • Hinta nyt: 12,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Kesällä visiitillä Porvooseen tuli käytyä syömässä jo aiemmin varsin näppärän oloiseksi todetussa ravintola Gabriel 1763:ssa. Alun perin mieleni olisi tehnyt risottoa, mutta koska ainoa ravintolan ainoa houkutteleva valkoviini oli päässyt loppumaan, vaihdoin suunnitelmaa. Tilasin pizzan ja lasillisen ihan Alkon hyllyiltäkin löytyvää Ripassoa.

Luigi Righetti on tullut aiemmin tutuksi tilausvalikoimasta löytyvällä, varsin tiukkarakenteisella Amaronellaan. Campolietti Ripasso haijastelee ainakin valmistusteknisesti tuota kyseistä Amaronea: viini valmistetaan talon Campolietti Valpolicellasta, jonka annetaan aluksi kypsyä teräksessä seuraavaan kevättalveen asti, jolloin talon Amarone siirretään kypsymään ja niihin käytettyjen, rusinoitujen rypäleiden kuoret siirretään Valpolicellan sekaan, jolloin viini saa lisää sokereita ja uutosta ja käyminen alkaa uudelleen. Tämän jälkeen viini laitetaan kypsymään slavonialaisiin tammisammioihin ja pieniin barrique-tammitynnyreihin noin vuodeksi.

Väriltään viini on hyvin tumman kirsikanpunainen ja pienen aavistuksen verran läpinäkyvä.

Makean kirsikkaisessa tuoksussa tammitynnyrikypsytys tuntuu selvästi: lasista leijailee makean suklainen, aromaattisen vaniljainen, mokkainen, mausteisen ja paahteisen tamminen sekä hennon maamainen aromi. Alkoholisuus tuntuu myös melko voimakkaasti ja jopa hieman häiritsevästi.

Suussa paljastuu viinin olevan aivan liian lämmintä – pulloja todennäköisesti säilytetään huoneenlämmössä, mikä on aivan liikaa ottaen huomioon ravintolan olevan kuumana hellepäivänä hiostavan lämmin. Campolietin makean marjainen maku tarjoilee sekaisin niin hapankirsikkaa kuin makeampaa tummaa kirsikkaa, suklaaseen ja kaakaoon taittuvaa, reilusti uuttunutta tammea, pippurista mausteisuutta ja konjakkia muistuttavaa karvasta puisevuutta. Suutuntumaltaan viini on erittäin pehmeä ja täyteläinen, mistä suurin syy johtunee aivan liian lämpimästä (lähes kädenlämpöisesti) tarjoilulämpötilasta. Alkoholi (13,5%) tuntuu myös melko voimakkaana, tehden viinistä melko tulisen. Maku on runsas mutta melko suoraviivainen. Viinin hapot eivät tunnu kokonaisuudessaan juuri yhtään, minkä vuoksi yleisvaikutelma on sekä raskastekoinen että hieman voimaton. Tanniinisuus tuntuu hentona kireytenä kokonaisuudessa, mutta se ei onnistu tuomaan viinille tarvittavaa runkoa.

Jälkimaussa makeat aromit haihtuvat ja kielelle jää tuoreen punamarjainen, mausteisen tamminen, suklaamokkainen, kevyen savuinen ja karvas jälkivaikutelma. Jälkimaku on muuten hieman lyhyenpuoleinen, mutta suklainen tammisuus tuntuu kielellä melko pitkään.

Tämän kokemuksen perusteella on melko vaikeata sanoa kuinka hyvä Campolieti Ripasso on optimitarjoilulämpötilassaan, sillä nyt se oli aivan liian lämpimänä tarjoiltu – erityisesti viinin rakenne kärsi siitä huomattavasti tehden siitä liian pehmeän ja tulisen. Todennäköisesti viini oli myös ollut auki jonkin aikaa, jolloin tammi on päässyt korostumaan varsin dominoivaksi. Mutta vaikka paremmalla tarjoilulämpötilalla viinin rakenne korjaantuisi parempaan suuntaan, vaikutti kokonaisuus silti olevan makuuni aivan liian tamminen ja muutenkin turhan turvallinen perus-Ripasso. Jos viinin haluaa testata, voisin näppituntumalta tarjoilla sen kohtalaisesti viilennettynä (jotta sen alkoholisuus ei puskisi niin voimakkaasti pintaan) ja melko pian korkkaamisen jälkeen (jottei tammisuus nousisi avautuessaan hallitsemaan viiniä.)

Vaikka viini on teknisesti ihan virheetön esitys, en juurikaan keksi siitä syitä miksi ostaa sitä muutamien parempien Ripassojen joukosta. Lisäksi nyt tiedän myös olla tilaamatta punaviiniä Gabrielissa tulevaisuudessa; valkoviinille voin sen sijaan vielä antaa mahdollisuuden.

Lyhyesti: Melko voimakkaasti tammitettu, yllätyksetön ja mutkaton perus-Ripasso, joka nyt maistaessa kärsi melko paljon liian lämpimästä tarjoilulämpötilasta. Maistuu enemmän puulta kuin Valpolicellalta.

Arvio: Tylsä – viinistä ei löydy juuri mitään, mikä erottaisi sen kymmenistä muista kilpakumppaneista; jos ei lasketa viinin hedelmää reilulla kädellä peittävää tukkoontammitusta. Nyt jäätiin laadullisesti melko kauas talon Amaronesta.

Hinnan (12,99e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti