Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


7.7.13

Masi Mezzanella Recioto Amandorlato 1997

Masi Mezzanella Recioto della Valpolicella Classico Amandorlato 1997
  • Valmistaja: Masi Agricola
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, DOCG Recioto della Valpolicella Classico
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
  • Rypäleet: Corvina, Rondinella, Molinara
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 99,90e (Huhtikuu 2013, Winestate)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Nykyisin niin kuuluisat Amaronet ovat loppupeleissä melko uusi tuttavuus Valpolicellan alueen viinikentällä. Alunperin alueen rypäleistä tehtiin joko kuivaa ja kevyehköä perusviiniä tai makeata ja intensiivistä viiniä, joka tunnettiin Rooman aikoihin nimellä Reticum. Tätä makeata viiniä, nykyisin Reciotona tunnettuna, tehtiin samalla tavalla kuin muitakin makeita viinejä ympäri Italiaa: kuivattamalla poimittuja rypäleitä rusinoiksi, joista puristettu mehu oli huomattavasti makeampaa kuin tavallisten rypäleiden mehu. Kun tämän viinin käyminen keskeytettiin, jäi jäljelle todella paksua, aromikasta ja makeata viiniä.

Silloin tällöin viinin käymisen keskeyttäminen epäonnistui, jolloin viinin sokerit pääsivät käymään alkoholiksi ja lopputulos olikin makean viinin sijaan melko kuivaa (eli viinintekijöiden mielestä siis kitkerää), mistä johtui "pilalle menneiden" viinien nimitys, Recioto Amaro, "kitkerä Recioto." Amarone-viinin katsotaan syntyneen 1900-luvun alkupuolella, jolloin eräs Recioto-erä olikin päässyt käymään rutikuivaksi, jolloin se ei ollutkaan enää amaro, vaan amarone, "erittäin kirkerää." Tämä viinityyli kuitenkin rupesi pikku hiljaa keräämään arvostusta ja 60-luvulla Amaronen suosio oli kasvanuit jo niin suureksi, että sai oman DOC-appellaation suojan. Tätä nykyä Amaronet ovat melko lailla syrjäyttäneet Reciotot suosiossaan – monet talot valmistavat Amaroneja, mutta Reciotoja harvemmat ja paljon pienemmissä määrin.

Mutta missä menee Amaronen ja Recioton raja? Reciotot ovat yleensä varsin makeita (n. 100 g/l), kun taas Amarone-viinien jäännössokerit huitelevat keskimäärin 10 g/l tuntumassa tai reippaasti sen alla; puolikuivia väliinputoajia ei juurikaan löydy. Eräs poikkeus tähän sääntöön on Masin Vaio Mezzanella -cru-viinitarhan Recioto Amondarlato, eli "mantelinmakuinen Recioto" – Recioto, jonka jäännössokereista on päästetty käymään suuri osa, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että viini olisi selkeästi kuiva Amarone. Lopputulos on hieman makeahko jälkiruokaviini, joka ei ole selkeästi Recioto, muttei kyllä oikeastaan Amaronekaan.

Mezzanella Amondarlato kerätään Valpolicella Classicossa sijaitsevan Vaio Mezzanella -tarhan rypäleistä; tämä kyseinen tarha on vuosisatojen ajan ollut alueella tunnettu poikkeuksellisen laadukkaita ja luonteikkaita rypäleitä tuottavana. Sadonkorjuun jälkeen rypäleitä kuivatettiin rusinoiksi 3-4 kuuakuden ajan. Niistä puristettua mehua käytettiin aluksi 40 päivän ajan 4000 litran tammisammioissa, minkä jälkeen viini siirrettiin 2500 litran tammitynnyreihin käymään malolaktinen käyminen. Lopuksi puolikuivaksi (jäännössokeria n. 20 g/l) käynyttä viiniä on kypsytetty kahden vuoden ajan pienissä tammitynnyreissä.

Väriltään viini on hyvin tiivis, paksuhkon ruskeanpunainen, joka taittuu reunoilta vaalean tiilenpunaiseen päästäen vain hennosti valoa lävitseen. Sävyltään viini muistuttaa kuivuneen veren väristä rusinamehua (tämäpä oli harvinaisen houkutteleva kuvaus näin upeasta viinistä!)

Uskomattoman monisyinen aromikas tuoksu on upea, ja jotain todella erikoista – se ei muistuta juurikaan äskentestattuja Amaroneja, muttei se myöskään tuo mieleen oikein Reciotoakaan. Aluksi klyyvaria tervehtii hento marsipaaninen mantelisuus, makea kirsikkahilloisuus ja kuivan Madeiran jopa pistävä, hennosti hapettuneeseen viittaava aromi. Taustalta erottuu keväistä kukkaketoa, luumua ja hentoa, märän multaista maaperää.

Maultaan viini on melko täyteläinen, mutta runsaammasta jäännössokeristaan huolimatta yllättävästi edeltäviä Amaroneja (Costasera, Riserva di Costasera, Campolongo di Torbe) silti hieman kevyempi ja hienostuneempi. Rehevä, kompleksi ja puolimakeaan taittuva makumaailma tarjoaa hapankirsikkaa, rusinaa, luumukiisseliä, kevyttä savuisuutta, tupakkaa ja bitterisiä yrttejä. Tamminen mausteisuus yhdistyy upeasti viinin kevyeen makeuteen tuoden kokonaisuuteen viehättävää, hyvin integroitunutta ja kokonaisuuteen sointuvaa maitosuklaisuutta. Viinin melko runsas ja yllättävän tiukahko tanniinisuus tuo suutuntumaan purutuntumaa ja särmää. Yleisvaikutelmaltaan Mezzanella on erittäin tyylikkäästi kehittynyt ja vaikuttavan moniulotteinen esitys, jossa kevyen makea puoli ja hapankirsikkainen sekä yrttinen bitterisyys tasapainottavat toisiaan poikkeuksellisen upeasti.

Aromikkaasta ja pitkästä jälkimausta löytyy kuivattuja luumuja, viikunaa, hentoa rusinaisuutta, kevyen madeirisoitunutta ja mausteista pähkinäisyyttä, tupakanpuruisuutta, kevyen makeata krisikkaisuutta, hennon vaniljaista tammea ja bitteristä yrttisyyttä. Viinistä jää viipyilevä, kevyesti pähkinään taittuva ja kaiken kaikkiaan upea jälkivaikutelma.

Winestaten Masi-tilaisuudessa makuhermoilla oli melko paljon tekemistä – aluksi upea Riserva di Costasera, sitten perään pistetään putkeen suurin piirtein parasta, mitä talolla on tarjota: Campolongo di Torbe ja tämä Recioto Amandorlato. Vaikea sanoa, onko tilanne Campolongo di Torben jälkeen enää nousujohteista (koska ko. viinistä on vaikeata parantaa millään tasolla) mutta en voi kyllä väittää viinien tason myöskään laskeneen Mezzanellan kohdalla. Tämä viini on tiivistettynä uskomattoman moniulotteinen, ylettömän maukas ja melko hillityllä makeudellaan suorastaan poikkeuksellisen kiehtova jälkiruokaviini. Masi markkinoi viiniä erinomaisena kumppanina laadukkalle sikarille, mitä en missään nimessä lähde epäilemään – tämä viini jos mikä haastaa sen klassisen konjakin aseman sikariviinaksena erittäin varmoin elkein.

Yleisesti Mezzanella on millä tahansa asteikolla uskomattoman upea kokemus, joka kannattaa korkata vasta sopivan, riittävän merkittävän hetken koittaessa. Viini varmasti sopii vaikka minkälaisten herkkujen kumppaniksi, mutta oma valintani olisi nauttia viini kaikessa rauhassa, kohtuullisesti viilennettynä ja aivan sellaisenaan.

Lyhyesti: Upealla tavalla kehittynyt, puolikuiva jälkiruokaviini perinteisen Recioton ja kuivan Amaronen välimaastosta. Yksi miellyttävimmistä, harmonisimmista ja kiehtovimmista viinikokemuksista mitä vastaani on tähän asti tullut.

Arvio: Täydellinen – todella uskomaton, persoonallinen ja kiehtova jälkiruokaviini, joka kutsuu tulla nautituksi ihan sellaisenaan. Viini ei tunnu enää kaipaavan juurikaan lisää ikää, vaan on varsin upea esitys ihan tämänikäisenä.

Hinnan (99,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti