Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


2.7.13

Masi Campofiorin 2008

Masi Campofiorin 2008
  • Valmistaja: Masi Agricola
  • Tyyppi: Punaviini, IGT Rosso del Veronese
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Valpolicella
  • Rypäleet: Corvina (70%), Rondinella (25%), Molinara (5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 14,99e (Huhtikuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 14,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Vuorossa "se aito ja alkuperäinen Ripasso", Campofiorin, jonka edellinen vuosikerta oli tullutkin jo maistettua – peräti kolme vuotta sitten – ja arvioitua blogissa. Tosin todellisuudessahan Campofiorin ei teknisesti ole enää Ripasso, eikä Masi edes valmista enää Ripassoja.

Vuonna 1964 Masi kehitti Campofiorinin – ja samalla koko Ripasso-tyylin – lisäämällä kypsyvään Valpolicella-viiniin Amaroneihin käytettyjen, rusinoituneiden rypäleiden kuorimäskin, minkä ansiosta tyypillisesti kepeä Valpolicella sai lisää uutosta, eli alkoholiksi käytettäviä sokereita, makua ja tanniineja, ja lopputuloksena oli selkeästi rotevampi viini, josta löytyi sekä Valpolicellan raikkautta, että Amaronen harteikkuutta ja aromimaailmaa.

1980-luvulla Masi kuitenkin muutti valmistusmenetelmäänsä edelleen ns. tuplakäymismenetelmäksi: sen sijaan, että viini käytettäisiin Amaronen "jämämäskeillä", ruvettiin viiniä valmistamaan kuivattamalla suoraan osa viiniin käytettävistä rypäleistä – osa rypäleistä siis kerätään tuoreina ja valmistetaan teräksessä viiniksi, kun taas osa rypäleistä kerätään kypsempinä ja kuivataan bamburitilöillä muutamien viikkojen ajan ja puristetaan viiniksi. Kun tämä intensiivisempi, uuttuneempi ja ennen kaikkea paljon sokeripitoisempi viinimehu lisätään jo käyneeseen viiniin, alkaa uusi käyminen, jolloin kevyt perusviini saa lisää alkoholipitoisuutta ja makua. Lopuksi viiniä kypsytetään 18 kuukautta tammitynnyreissä.

Väriltään viini on tumman, jopa mustaan taittuvan kirsikanpunainen ja melko läpinäkymätön – valo läpäisee viiniä vasta melko lähellä reunoja.

Tuoksultaan viini on melko muhkea, kypsän kirsikkainen ja hillitysti tammisen mausteinen; seassa on myös keveitä, lähes 5 vuoden iän mukanaan tuomia nahan ja tupakanpurujen vivahteita. Avautuessaan ja lämmetessään viinin tammisuus rupeaa tulemaan yhä voimakkaammin esiin, osittain myös peittäen kevyen kaakaoisella aromikkuudella muuta tuoksua.

Suussa maistajaa tervehtii kuiva, napakka ja ryhdikkään hapankirsikkainen maku. Melko runsaasta maustaan huolimatta Campofiorin ei ole suutuntumaltaan kovinkaan suurikokoinen, vaan keskitäyteläinen ja eloisan hapokas. Kuivan hapankirsikkaisuuden ohella maistuu, hentoa luumuisuutta, kevyen karvasta yrttisyyttä jota viinin hapokkuus entisestään korostaa, hillittyä tupakkaisuutta ja kevyesti suklaista, hieman dominoivaakin tammea. Tanniinisuus on melko pehmeää ja tiukkaotteiseen runkoon nähden jopa vähäisen oloista.

Loppupuolella tammisuus hallitsee: hapankirsikakisuuden ohella viinistä jää kevyen suklainen sekä melko voimakkaan ja jopa karheankin puinen jälkimaku. Ryhdikkään hapokkuutensa vuoksi viinistä jää varsin napakka ja melko pitkä, mutta hieman yksioikoinen jälkivaikutelma.

Campofiorin maistuu melko samalta kuin edellinenkin vuosikerta, mutta viinistä jää jotenkin valjun oloinen kuva – kokonaisuus on loppupeleissä melko mutkaton, eli viini ei tarjoa hirveästi mitään ihmeellistä, eikä tunnu myöskään kehittyvän juuri mihinkään suuntaan. Viini oli Masi-maistelutilaisuuden ensimmäinen maistettu punaviini ja ensimaistiaisella siitä jäi ihan kelvollinen kuva, mutta viinin melko karu ilmaisu tuntui vain korostuvan maistelun edetessä, muita punaviinejä maistellessa ja niiden kehitystä ihastellessa.

Masi aina muistaa korostaa sitä, kuinka Campofiorinia ei valmisteta Amarone-viinien "jämämäskeistä", vaan sitä varten kuivataan ihan satsi omia rypäleitä – täten viini ei kuitenkaan ole Ripasso, vaan ns. appassimento-viini, joita Alkosta löytyy tätä nykyä jo kourallinen (ja selkeästi edullisempaan hintaan!) Vaikka Ripassojen valmistusmenetelmä voi olla ajatuksen tasolla hieman kyseenalainen (Amarone-mäskiä ei heitetä pois, vaan viinitalot koettavat saada siitä kaiken mahdollisen hyödyn irti Ripassojen muodossa), on mielestäni parhaissa Ripassoissa selkeästi enemmän mielenkiintoa verrattuna appassimento-viineihin: käyttämällä runsaasti ja erittäin kuiviksi rusinoiksi kuivattujen rypäleiden mäskiä saadaan viineihin sellaista rotevuutta ja aromimaailmaa mitä appassimento-viinit eivät koskaan tarjoa, ellei niissä mennä jo Amarone-tasolle. Masi puolustelee appassimento-menetelmän käyttöään sillä, että näin viiniin ei tule mäskin mukana Amaronen kovia ja karheita tanniineja, mutta mielestäni perus-Valpolicellaa runsaammissa Ripasso- ja appassimento-viineissä tulisi juuri olla tuntuvammat tanniinit suuremman suutuntuman vastapainona!

Ei, Campofiorin ei oikein säväytä. Se on, kuten olen aikaisemminkin blogiini kirjoittanut, "kursailematon ruokaviini", muttei juuri muuta – eli melko yksiulotteinen ja rutikuiva makumaailma sekä tuntuvan hapokas suutuntuma kaipaa ruokaa vastapainottamaan kokonaisuutta. Valikoimiin kun on tullut viime aikoina niin paljon enemmän Ripassoja ja appassimento-viinejä, että Campofiorin on melko ahtaalla 15 euron hinnallaan (ja olisi ollut vielä enemmän vanhalla 16 euron hintalapullaan!) Viini on peruspasseli IGT Verona -punaviini, mutta suomalaiseen hintaan ei enää aivan hintansa väärti – laivalta sen sijaan Campofiorinia saa ymmärtääkseni vieläkin vajaalla kympillä, mikä on jo varsin passeli hintataso viinille!

Lyhyesti: Rutikuiva, tuntuvan hapokas ja jopa karunpuoleinen appassimento-viini, joka jää hieman vaisuksi esitykseksi hieman turhan tuntuvan tammisuuden ja turhan kevyeksi jäävän suutuntuman vuoksi.

Arvio: Hyvä – peruspasseli ruokaviini Veronan liepeiltä, joka tunnetaan Ripassona, on tyyliltään appassimento ja vastaa lähinnä Valpolicella Superiore -viinejä.

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti