- Valmistaja: Lanson
- Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
- Maa: Ranska
- Alue: Champagne
- Rypäleet: Pinot Noir (50%), Chardonnay (35%), Pinot Meunier (15%)
- Koko: 0,75
- Hinta ostohetkellä: 17,60e / 12 cl (Toukokuu 2013, Finnair)
42,40e (Toukokuu 2013, Alko) - Hinta nyt: 43,50e (Tammikuu 2014, Alko)
Toukokuussa tosiaan teimme viikon reissun Lissaboniin. Reissuunlähtöpäivänä kävimme syömässä lentokentän Fly Innissä, jossa myös skoolasimme listan ainoalla shamppiksella, (kohtalaisen hinnakkaalla) Lanson Black Labelilla.
Lansonin usein tyylikkäisiin, mustiin eristesukkiin pakattu Black Label lienee Suomen suosituin shamppanja kun siirrytään pois alle kolmen kympin budjettishamppiksista – en voi olla vetämättä yhteyttä tyylikkään mustaan pulloon pakattuun Freixenet Cordon Negroon, joka lienee suomalaisten suursuosikki Cavojen keskuudessa. Musta näköjään vetoaa suomalaisiin.
Vuonna 1760 nimellä Champagne Delamotte perustettu viinitalo on yksi vanhimmista Champagnen alueen kuohuviinitaloista – yhdessä alkuperäisen Delamotten viinitalon kanssa Lanson on alueen 5. vanhin viinitalo. Vuonna 1798 Delamotte otti logokseen Maltan ristin silloisen viinitalon päämiehen, Maltan ritari Nicolas-Louis Delamotten päätöksestä ja lopulta vuonna 1837 viinitalo vaihtoi nimekseen "Lanson, Père et Fils." Itselle on jäänyt hämäräksi missä vaiheessa edelleen toiminnassa oleva Delamotte ja nykyinen Lanson ovat eronneet toisistaan, mutta kyseessä on alunperin sama viinitalo, sillä molemmat viinitalot kertovat samaa syntytarinaa kotisivuillaan.
Lansonin "talon tyyliin" kuuluu ehdottomasti se, että viinit eivät käy läpi happoja pehmentävää malolaktista käymistä. Lansonin legendaarinen Black Label on pääosin tummista rypäleistä valmistettu vuosikerraton shamppanja, jota kypsytetään vähintään kolme vuotta ennen markkinoillelaskua.
Lasilla kuohuvalla viinilla on keskisyvä, kellertävä väri – jopa yllättävän syvä näin nuoreksi shamppanjaksi.
Aluksi melko kevyestä tuoksusta voi erottaa pähkinää, hentoa paahtoleipää, lämmintä kumia sekä aavistuksen ruskeata omenaa. Yllättävän moniulotteinen ja kehittynyt tuoksu – liekö kyseessä ihan uusinta vuosikertaa? Avauduttuaan tuoksun keveys muuttuu runsaammaksi ja ekspressiivisemmäksi ja mukaan ilmaantuu erikoinen suklaatoffeen tuoksu – ei kai Black Label vietä aikaa tammessa, joten mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu? Vai olenko vain missannut jotain? Kertokaa joku, jos tiedätte paremmin!
Kehittyneen ja moniulotteisen tuoksun rinnalla maku on todella kirpakka, runsaan hapokas ja suorastaan poskipäitä viiltävä; kuohu on todella pieni, mutta ylettömän runsas, suuntäyttävä ja hapokkuuden kanssa jopa repivän tuntuinen. Tuoksu hieman arvelutti, mutta suussa viini vaikuttaa jo paljon tutummalta. Makumaailmaa hallitsevat sitruunaiset, kevyen vegetaaliset ja raa'an omenaiset vivahteet – kokonaisuus tuntuu erittäin nuorekkaalta ja suoraviivaiselta. Taustalta kuitenkin erottuu hieman iän tuomaa pähkinää ja hentoa mausteisuutta sekä valmiiksi freesiä kokonaisuutta raikastavaa mineraalia.
Jälkimaussa kielelle jää voimakasta pähkinäisyyttä, mineraalia, keskimakua kompleksimpaa kehittyneisyyttä ja hapahkoa viheromenaa. Viinistä jää todella rapsakka ja jopa raa'ahko mutta myös vivahteikas jälkivaikutelma.
Yleisesti Black Label on todella raikkaan rapsakka ja aromeiltaan lähes raaka tapaus, mutta samalla myös rakenteeltaan ja aavistuksen verran kehittyneiltä aromeiltaan varsin lupaavan oloinen. Sen sijaan nykykunnossa, moniulotteisesta tuoksustaan huolimatta, viinin todella nuorekas, varsin suoraviivainen ja paikoitellen jopa väkivaltaisen hapokas ilmaisu ei onnistu puhuttelemaan. Nuorena viini tuntuu suorastaan kerjäävän ruokaa tylsyttämään viinin lähes viiltävää hapokkuutta, sillä yltiöpäisen voimakas hapokkuus, mousse ja mineraalisuus rankaisevat kieltä sen verran voimakkaasti, että erityisesti aluksi, hyvin viileänä viinin makumaailmasta on hyvin vaikea erottaa juuri mitään.
Mutta kuten sanottu, viini on todella potentiaalinen tapaus kypsyttelyä ajatellen. Jopa Lanson itse tuntuu rivien välistä vihjailevan viiniensä olevan parhaimmillaan vasta vähintään 5 vuoden iässä (laskettuna dégorgementista, uudelleenkorkituksesta) – ajatus, jota voin hyvin ymmärtää. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka innoissaan ostavat Black Labelia iloiseksi seurustelukuohuvaksi – tämä viini jos mikä kerjää lisää ikää. Mutta monet suomalaiset tuntuvat olevan ääripäiden ihmisiä: pakko saada joko sitä pehmeintä ja makeinta skumppaa tai sitä väkivaltaisinta shamppanjaa (samalla lailla kuten ruoka joko ei saa olla tippaakaan tulista tai sitten kapsaisiinin pitää päästä polttamaan suun limakalvot karrelle...)
Jos kuitenkin suunnitelmissa on tarjota Black Labelia nuorena, suosittelen tarjoamaan se mielummin valkoviini- kuin kuohuviinilaseista ja mielummin hieman lämmenneenä kuin jääkaappikylmänä – näin viinin ylettömän tiukka runko ei pääse peittämään sen kaikkia makuja, vaan viinistä voi oikeasti erottaakin jotain. Itse kuitenkin suosittelisin vilkuilemaan muita 40-50 euron shamppanjoita, jos tarkoitus on korkata pullo lähiaikoina.
Lyhyesti: Erittäin tiukka, kirpeä ja viiltävän hapokas shamppanja, jonka tuoksusta voi erottaa jo kehittyneempiä piirteitä, mutta jonka makupuoli on vielä varsin raaka. Yleensä tykkään täysiä jos viini ei käy malolaktista, mutta tässä tapauksessa viini tuntuu olevan jo liian tiukka. Lupaava tapaus kypsytystä ajatellen, mutta nykykunnossaan ei tunnu tarjoavan sellaista, mitä edullisempaan hintaan ei Alkon hyllyiltä saisi.
Arvio: Hyvä – antaa viinin makoilla vähintään sen puoli vuosikymmentä, mieluiten vaikka kokonainenkin, ja käsillä on varmasti enemmän kuin hintansa väärti huippukuohuva. Näin nuorena viini kuitenkin jättää melko kylmäksi. Lyhyesti: osta, laita kaappiin, unohda se sinne.
Hinnan (43,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti