Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.9.13

Krug'scher Hof Tvist '92 TBA 1999

Krug'scher Hof Tvist 92 Trockenbeerenauslese 1999
  • Valmistaja: Krug'scher Hof
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, Prädikatswein (QmP) Trockenbeerenauslese
  • Maa: Saksa
  • Alue: Rheinhessen
  • Rypäleet: ?
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 26,90e (Toukokuu 2013, Heinemann Duty Free, Frankfurt International)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Portugalin-reissullamme teimme välilaskun Frankfurtin lentokentälle sekä tullessa että mennessä. Tämä paljastuikin varsin näppäräksi vedoksi, sillä menomatkalla oli mahdollista kartoittaa Heinemann Duty Freen tarjonnat eri myymälöissä sekä yleinen hintataso ja takaisintullessa napata mukaan mielenkiintoisimmat pullot. Yksi näistä mielenkiintoisista ostoksista oli tämä Trockenbeerenauslese viime vuosituhannen lopulta.

Viinistä en onnistunut löytämään juuri mitään tietoja (mm. kuvaa tai edes käytetty(j)ä rypälelajikkeita) ja viinitalostakin vain sen verran, että se on ollut saman viinisuvun omistuksessa jo vuodesta 1758 tähän päivään saakka. Koska viinistä ei löytynyt käytännössä mitään tietoja – ei edes arvioita – oli vaikea lähteä arvioimaan olisiko viinin ollut hyvä antaa kypsyä vielä vuosia tai peräti vuosikymmeniä, vai korkata lähiaikoina. Päätimme pelata varman päälle ja korkata viinin mehevien pannukakkujen kumppaniksi.

No niin, pullo jääkaapista hetkeksi lämpiämään ja korkki irti. Lasiin kaatuu syvän ja tumman meripihkaisen väristä, kohtalaisen paksuhkoa viiniä.

Viinillä on melko runsas ja uskomattoman monisyinen tuoksu, jossa hunajaa, paahteista botrytiksen sienimäisyyttä, niin tuoreen mehukasta kuin kuivattuakin ananasta, kukkeaa nektarisuutta ja hieman iäkkäämmän viinin nahkaisuutta ja kevyttä savuisuutta.

Viinin maku on tyylilajille uskollisesti erittäin makea ja kohtalaisen intensiivinen, mutta samalla ihastuttavan ja jopa yllättävän kevyt, lähes painottoman tuntuinen suussa. Makumaailmasta löytyy appelsiinia, ananasta, kukkeata mausteisuutta, makeata hedelmäsalaatin lientä, kevyttä hunajaisuutta ja hentoa savuisuutta. Suutuntumaltaan Tvist 92 on melko täyteläinen ja samettisen pehmeä, mutta myös kohtalaisen hapokas ja jäännössokeriinsa nähden kiitettävän rakenteikas. Myöskään oluen maltilliset 10% alkoholia eivät tunnu mitenkään intensiivisen makumaailman alta. Yleisesti viini on erittäin sulavalinjainen ja harmoninen kokonaisuus.

Makeassa ja jo kehittyneessä jälkimaussa tuntuu mehukasta mandariinia, aromaattista sitruunankuorta, aasialaisia mausteita, kevyttä karheutta, hienostunutta sienimäisyyttä, hillittyä mineraalia, aavistus tuhkaista savua ja vivahde teräksisyyttä. Viinistä jää erittäin moniulotteinen, pitkään kielellä kehittyvä, todella harmoninen ja kutsuvasti viipyilevä jälkivaikutelma. Viini katoaa lasista suorastaan vaarallisen nopeasti – pullo on kuitenkin pieni, voltteja siinä on vähän ja jakajiakin on kaksi, joten suuria kansanterveydellisiä riskejä ei pääse syntymään.

Huoli siitä, että viini olisi päässyt kehittymään yli huippunsa oli turha, sillä viini oli varsin mainiosti voimissaan. Kokonaisuudesta kuitenkin löytyi varsin ihastuttavasti jo hieman kehittyneempien jälkiruokaviinien kiehtovaa aromikkuutta ja syvyyttä, eikä viini ollut pelkästään ylenpalttista Botrytis-tykitystä, vaan makuja löytyi lähes loputtomiin.

Yleisesti viini oli todella mainio ostos, sillä todella harvoin vastaan tulee jo näin kehittyneitä viinejä reilulla perilla kympillä – Suomessa kun valtaosa tähän hintaan irtoavista jälkiruokaviineistä on automaattisesti sitä tuoreinta vuosikertaa. Sitruunatahnan kanssa tarjottujen pannukakkujen parina viini sopi varsin loistavasti ja sen ainoa ongelma oli lähinnä pullon pieni koko – näin upeata viiniä olisi aivan mielellään siemaillut pullon verran ihan sellaisenaan.

Viini on varsin mainiossa tikissä nyt jos korkkaaminen kiinnostaa, mutta viini myös lupailee varsin hyvää lisäkypsytystä ajatellen – jos sattuisi toinen puteli löytymään, korkkaisin sen varmaankin vasta viinin saavutettua n. 20-25 vuoden iän.

Lyhyesti: Jälkiruokaviinien aatelia: selkeästi jo hieman kehittyneempi, intensiivinen, makea, kepeä ja rakenteikkaan hapokas TBA, josta on pidetty dominoivat uuden tammen aromit kaukana.

Arvio: Erinomainen – todella moniulotteinen, tasapainoinen ja kaikin puolin ihastuttava TBA. Jos lähitulevaisuudessa on tiedossa laskeutumisia Frankfurtin lentokentälle, suosittelen metsästämään pullollisen tätä nektaria näppeihin!

Hinnan (26,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

G. H. von Mumm 50° Riesling 2012

G. H. von Mumm 50° Riesling 2012
  • Valmistaja: Weingut G. H. von Mumm
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Rheingau
  • Maa: Saksa
  • Alue: Rheingau
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 2,0
  • Hinta ostohetkellä: 24,90e (Heinäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 25,70e (Tammikuu 2014, Alko)

Kesällä Alkoon saapui uutuus normaalia (3 litraa) pienempien hanapakkausten joukkoon – mikä onkin varsin tervetullutta vaihtelua, sillä valtaosa kolmilitraisista hanaviineistä tuntuu olevan melko köykäistä tavaraa. Sen sijaan pienemmissä bokseissa laatu on korkeampaa (sillä täysikokoisina niiden hinta olisi taas turhan korkea eikä siten riittävän kilpailukykyinen edullisempien käppä-hanojen kanssa.)

Saksan Rheingaussa sijaitseva G. H. von Mummin viinitalo kuuluu samaan viininvalmistajasukuun, joka vuonna 1827 perusti yhden maailman kuuluisimmista kuohuviinitaloista – G. H. Mumm & Cien – Champagnen maakuntaan; tämä shamppanjatalo ei kuitenkaan ole ollut 1900-luvun alun jälkeen suvun omistuksessa. Itselleni on jäänyt epäselväksi mikä mahtaa olla tätä nykyä tämän saksalaisen, 1800-luvun alusta asti pystyssä olleen viinitalon suhde Mummin viinisukuun, sillä talon omistajuus on ainakin siirtynyt sittemmin saksalaisen kuohuviiniyritys Henkellin alle.

50° Riesling on väriltään melko hailakan vaaleanvihreä.

Viinillä on varsin puhdaspiirteinen, kypsemmän Rieslingin tuoksu: makeaa omenaisuutta, persikkaa, kevyttä yrttisyyttä ja aavistus kukkaisuutta.

Vaikka maku on Rieslingille tyypillisesti melko hapokas ja sopivan ryhdikäs, on viini suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläinen, rehevä ja jopa aavistuksen raskas – 9 g/l jäännössokeri on siis todennäköisesti tekemässä temppujaan. Kuivan ja puolikuivan välimaastoon luontevasti asettuva runsas ja kypsä maku on makean persikkainen, kypsän omenainen, melko mineraalinen ja hennon hunajainen. Vaikka viini on Rieslingiksi melko suurikokoinen, on se kuitenkin samalla suht tasapainoinen – vaikka tuskin niiden kepeimpien ja raikkaimpien Rieslingien fanien makuun.

Vaikka viinistä jää kypsänmakea, jopa puolikuiva ja makean omenainen jälkivaikutelma, on melko pitkä jälkimaku samalla raikkaan yrttinen ja kevyen mineraalinen ja siten sopivan raikas.

Kokonaisuutena 50° Riesling on ihan hyvä ja tasapainoinen edullisen pään kypsä Riesling. Rutikuivia ja tuntuvasti hapokkaampia Rieslingejä pehmeämpänä ja täyteläisempänä viini on todennäköisesti paljon helpomminlähestyttävämpi yleensä kepeitä ja rapsakoita Rieslingejä karttavalle.

Monia pullo-Rieslingejä pehmeämpi 50° Riesling tuntuu olevan, mutta aromeiltaan ja yleisilmeeltään sen sijaan viini on huomattavasti parempi kuin yksikään testaamani Alkon kolmen litran hana-Riesling. Aivan Steinschaden Grüner Veltlinerin ja Angel Cove Sauvignon Blancin tasolle tämä boksi ei yllä, mutta hirveästi niistä ei kyllä myöskään jälkeen jäädä. Kokonaisuutena 50° Riesling on varsin tasainen ja tasapainoinen esitys sellaisiin tilanteisiin kun kaivataan Rieslingiä pullojen sijaan hanamuodossa!

Lyhyesti: Tasapainoinen, puhdaspiirteinen ja lähes-puolikuiva saksalais-Riesling hanapakkauksessa. Viini ei aivan yllä kuivien ja hapokkaampien pullo-Rieslingien raikkauden tasolle, mutta muuten viini on varsin mainio.

Arvio: Hyvä – vaikkakin helppo ja melko yllätyksetön Rieslingiksi, on 50° Riesling hanaviiniksi varsin puhdaspiirteinen ja tasapainoinen esitys. Luotettava ja monikäyttöinen esitys, joka on ehdottomasti niin parhaita hana-Rieslingejä kuin hanaviinejä noin yleensäkin Alkon valikoimassa.

Hinnan (25,70e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

29.9.13

Friedrich Becker "Schweigener" Muskat Ottonel 2011

Friedrich Becker "Schweigener" Muskat Ottonel 2011
  • Valmistaja: Weingut Friedrich Becker
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Pfalz
  • Maa: Saksa
  • Alue: Pfalz
  • Rypäleet: Muscat Ottonel (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8,70e (Heinäkuu 2013, Viiniravintola Latva)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Metsästäessäni mielenkiintoisia viinejä viiniravintola Latvan viinilistalta silmiini osui luonteikkaalla Schwarzrieslingillään vakuuttaneen viinitalo Beckerin Muscat-valkkari – perinteisiä jokapaikanmuskatteja (Muscat Blanc à Petit Grains, Muscat of Alexandria) hieman harvinaisemmasta nimikkomuskatistani, Muscat Ottonelista.

Koska viininvalmistukseen liittyvää dataa en tähän hätään onnistunut löytämään mistään, voitaneen hypätä suoraan itse arvion pariin!

Väri on varsin neutraalin hailakan vihertävä.

Tuoksu on – kuten odottaa saattaa – rypäleelle tyypillisen muskattinen. Seassa on myös makean päärynäisiä, hillityn litsiluumuisia, kevyen muskottipähkinäisiä ja hennosti hikisellä tavalla pistävän kukkaisia vivahteita.

Maku on aluksi jopa puolimakea (jostain kyseisen viinin vuosikerrasta mainittiin 25 g/l jäännössokeri), mutta varsin mainio hapokkuus taittaa makeutta kiitettävällä tavalla ja viini suorastaan kuivuu kielellä hyvän hapokkuuden ja kohtalaisen tuntuvan mineraalin vaikutuksesta. Makeahkoksi Muskatiksi viini on varsin moniulotteinen, kompleksi ja tyylikäs: kielellä pyörii hunajaa, päärynää, kevyttä kukkaista mausteisuutta, limetinkuorta, Gewürztraminerien kanssa flirttailevaa litsiä ja Italian rannat mieleentuovaa sitruunagranitaa.

Tasainen jälkimaku on hieman keskimakua makeampi, kevyen hunajainen, makean omenainen ja hennon mausteinen. Jäännössokeri tuntuu hieman leikkaavan jälkimausta pituutta pois ja viinistä jää keskipitkä, aromaattinen ja kypsänmakea jälkivaikutelma.

Viinin astetta suurempi jäännössokeri tuntuu paikoitellen hieman peittävän viinin vivahteita, mutta samalla voin kuvitella sen ainoastaan tekevän viinistä paremman kumppanin mausteisille ja hyvinkin tulisille aasialaisruoille. Makeutensa puolesta viini oli toki myös vallan helppo sellaisenaan nautittava seurusteluviini, etenkin viinin runsaasti raikkautta ja ryhtiä tuovan hapokkuuden kanssa, mutta monesti näin makeat viinit (vaikkei viini todellisuudessa ollut edes kovin makea) tuntuvat kaipaavan jotain syötävää kylkeensä – niinsanotusti puhdistamaan palettia viinin makeudesta.

Hieman makeammaksi Muscat'ksi Beckerin Muskat Ottonel on ihastuttavan tyylipuhdas ja jopa harvinaisen moniulotteinen esitys. Latvasta viiniä ei taida enää löytyä, mutta suosittelen metsästämään viinin testattavaksi jos hieman makeammat laatuvalkkarit sattuvat kiinnostamaan!

Lyhyesti: Tyylikäs ja harmoninen puolimakea Muscat, jossa kohtalainen jäännössokeri ja hyvin eloisa hapokkuus tasapainottavat toisiaan mainiosti. Syvä, moniulotteinen ja sopivan intensiivinen esitys – varma valinta erilaisille aasialaisille ruoille tai voimakasmakuisemmille, pehmeille juustoille.

Arvio: Tyylikäs – Muscat-viinit tuppaavat olemaan varsin arvaamatonta tavaraa oman makuni suhteen, eli maistamatta on hyvin mahdotonta mennä arvioimaan onko viini osuma vai huti. Tällä kertaa mentiin kuitenkin varsin nappiin ja lasillisen hupeni kuin huomaamatta!

Hinnan (8,70e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12 cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen.

Scarbolo Pinot Grigio Ramato XL 2010

Scarbolo Pinot Grigio Ramato XL 2010
  • Valmistaja: Scarbolo
  • Tyyppi: Oranssi viini, IGT Venezia Giulia
  • Maa: Italia
  • Alue: Friuli-Venezia Giulia, Friuli Grave, Udine
  • Rypäleet: Pinot Gris (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 7,50e / 12cl (Heinäkuu 2013, Viiniravintola Latva)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kesällä vanhassa tutussa Latvassa piipahtaessa tuli varsin miellyttävä uutukainen vastaan: oranssi Pinot Grigio Italian Udinesta, eli aivan Slovenian rajalta! Oranssit viinit ovat tietyllä tapaa roséeviinien vastakohta: kun rosée valmistetaan antamalla punaisten rypäleiden kuorien olla vain hetken kosketuksissa värittömän rypälemehun kanssa, valmistetaan oranssi viini antamalla värittömän rypälemehun olla kosketuksissa jonkin aikaa valkoisten rypäleiden kuorien kanssa. Pinot Gris on varsin yleinen rypälelajike tähän tarkoitukseen johtuen lajikkeen tavallisia valkoisia rypäleitä punertavammista ja/tai tummemmista kuorista.

Italiassa oranssit viinit tunnetaan yleensä nimellä ramato, eli "kuparinen". Tämä kyseinen Ramato on valmistettu talon vanhimman viinitarhan käsinkerätyistä Pinot Grigio -rypäleistä. Niistä puristetusta viinistä puolen annetaan maseroitua kuorien kanssa kylmässä kahden päivän ajan, jonka jälkeen viini siirretään teräkseen käymään ja kypsymään; toisen puolen annetaan maseroitua kuorien kanssa lämpimässä neljän päivän ajan, minkä jälkeen tästä osuudesta 30% siirretään vanhoihin 500 litran tammitynnyreihin ja loput teräkseen. Viiniä kypsytetään teräksessä ja tammessa sakkojen päällä peräti 18 kuukauden ajan, jonka jälkeen viini pullotetaan ja sen annetaan asettua pullossa vielä 6 kuukautta.

Väriltään viini on hailakan kullankeltainen ja kevyesti poltetun savisen oranssiin taittuva.

Aluksi hyvin viileän viinin tuoksu on varsin kepeä, sitruksinen ja hennosti hillotun aprikoosinen; taustalla tuntuu aavistuksen verran rypäleelle ominaista mausteisuutta. Lämmetessään ja avautuessaan tuoksu saa runsautta ympärilleen ja siitä rupeaa erottumaan makean omenahilloisia, parfyymisiä ja paahteisen maamaisia piirteitä sekä sakkakypsytyksen tuomaa kompleksisuutta.

Suutuntumaltaan Ramato XL on viileänä mukavan kepeä ja raikas, mutta yleisilmeeltään se on samalla kohtalaisen runsas ja täyteläinenkin. Maku on kuiva ja siinä tuntuu sitruksia, ananasta, mausteisuutta, kevyttä persikkaisuutta ja hunajamelonia, hillittyä yrttisyyttä sekä jopa hieman tuntuvaa tanniinisuutta. Viinin roséemainen väri johdattaa aivoja harhaan, sillä tämän väriseltä viiniltä henkisesti valmistautuu odottamaan marjaisuutta, mutta vastaan tulee lähinnä keltaisten hedelmien hallitsemaa valkoviinisyyttä. Ainoastaan hentoa, Provencen mausteiset ja vaalean hedelmäiset mieleen tuovaa roséemaisuutta voi erottaa viinin avautuessa. Yleisilmeeltään viini on suht hapokas ja eloisa mutta samalla tuhdihko ja intensiivinen.

Valkoviininen jälkimaku jättää kielelle sitruksisuutta, hillittyä marjaisuutta, kohtalaisen tuntuvaa ja kevyesti bitteriseen taittuvaa mausteisuutta ja hentoa trooppista hedelmäisyyttä, joka jättää muuten kuivahkoon ja suht tiukkarakenteiseen jälkivaikutelmaan kevyesti makean loppusilauksen.

Latvassa istuskellessa tuli huomattua miten reippaasti viini avautuu lasissa; se ei varsinaisesti muutu toiseksi, mutta tarjoilee jatkuvasti suurempaa ja moniulotteisempaa tuoksu- ja makupalettia. Yleisesti tämä on varsin mielenkiintoinen ja persoonallinen esitys jossa yhdistyy Alsacen mausteinen ja meheväkin Pinot Gris ja Italian kuiva, sitruksinen ja rapsakka Pinot Grigio. Scarbolo on onnistunut tekemään jo varsin harvinaiseksi käyneestä ja suurelle yleisölle tuntemattomasta viinityylistä varsin uskottavan, pieteetillä tehdyn ja selkeästi korkealaatuisen pullotteen – viinistä löytyy varsin kiitettävästi sekä syvyyttä että rakennetta (mikä valkoisissa Pinot Gris -viineissä tuppaa olemaan enemmän joko-tai-diili.)

Sopivasti viilennettynä viini toimii varsin mainiosti sellaisenaan kesäisten roséeviinien korvikkeena, mutta sen voi kuvitella toimivan erilaisten merenelävien ja kepeiden kasvisruokien palanpainikkeena. Lisäksi näin rakenteikkaan ja sopivasti konsentroituneen viinin voi kuvitella kestävän myös lisää ikää kellarissa muutamia vuosia. Todella vähäisten kokemusten perusteella on vaikea sanoa miten tällaiset viinit kehittyvät (jos kehittyvät) mutta viini tuntuu tarjoavan tyylilajissaan runsaasti potentiaalia ollen samalla varsin hurmaava esitys juuri tällä hetkellä.

Lyhyesti: Runsas ja intensiivinen mutta samalla kepeähkö ja rakenteikas oranssi viini, joka tarjoilee ihastuttavan syvää ja kompleksista Pinot Gris'n aromikkuutta varsin tasapainoisessa paketissa.

Arvio: Erinomainen – jännittävä kokonaisuus, joka asettuu jonnekin valko- ja roséeviinin välimaastoon. Huokuu laatua, tasapainoa, mielenkiintoa ja potentiaalia mutta on samalla varsin helposti lähestyttävissä jos omaperäisemmät viinit sattuvat arveluttamaan – siis varsin tutustumisen arvoinen kuriositeetti!

Hinnan (7,50e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!

28.9.13

Barco del Corneta Verdejo 2011

Barco del Corneta Verdejo 2011
  • Valmistaja: Beatriz Herranz
  • Tyyppi: Valkoviini, Vino de la Tierra Castilla y León
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilia y León, Rueda
  • Rypäleet: Verdejo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 6,40e / 8cl (Heinäkuu 2013, Kombo, Helsinki)
  • Hinta nyt: 21,10e (Marraskuu 2013, Viinitie)


Kesän alkupuolella tuli bongattua Kurvissa uusi viini-/tapasbaari Kombo, jonka ohikävellessä orastava kiinnostus ehti syntyä. Varsin pian rupesi kuulumaan paikasta myös positiivisia kommentteja, joten pitihän se lähteä itse tarkistamaan mistä paikassa oli kyse.

Kombo on varsin pienikokoinen, joten paikka menee hetkessä täyteen. Meidän onneksi kuitenkin paikka sattui olemaan juuri tyhjillään, joten saimme henkilökunnan (ja hellyydenkipeän Kiko-koiran) täyden huomion heti alusta alkaen. Viinilista vaikutti varsin pieneltä, mutta sitäkin mielenkiintoisemmalta, joten valintojen ihmettelyyn ei mennyt kovinkaan pitkään! Tilasimme kolmet kevyet tapakset ja niille espanjalaiset valkoviinit – itselleni suuresta lasista tarjoiltu Ruedan Verdejo ja paremmalle puoliskolleni pienemmästä lasista tarjoiltu Albariño Rias Baixasista.

Portugalin itäpuolella, eli keskellä Iberian niemimaata sijaitsevassa Castilla y Leónin maakunnassa sijaitseva Rueda on poikkeus alueen yleiseen tyyliin: Castilla y León on tullut kuuluisaksi ensisijaisesti kuumassa ilmastossa erittäin muhkeiksi ja roteviksi kypsyvistä Ribera del Dueron, Toron ja Cigalesin punaisista Tempranilloista, mutta niiden keskeltä löytyvä Rueda on pikku hiljaa noussut viinimaailman huulille erityisesti valkoisilla Verdejo-viineillään.

Luonnonmukaisesti valmistettu Barco del Corneta Verdejo 2011 on varsinainen harvinaisuus, sillä kyseessä on vasta viinin toinen vuosikerta ja sitä on valmistettu vain noin tuhannen pullon erä. Viini on luokiteltu matalampaan VT-tason luokkaan, mutta se on Ruedan alueelle, 700 metrin korkeuteen istutetuista nuorista (vuonna 2008) köynnöksistä kerätyistä rypäleistä valmistettu 100% Verdejo. Viinin annetaan käydä villihiivoilla omaan tahtiinsa, minkä ohella viinin on annettu kypsyä käytetyissä 300-litraisissa tammitynnyreissä sakkojen päällä 8 kuukauden ajan. Viinin tuottanut Beatriz Herranz on tähän asti toiminut toiselta viinitalolta vuokratuissa tiloissa, mutta nyt hän on saamassa (tai jo saanut) oman viinitilan käyttöönsä La Secan kylästä.

Viereisessä lasissa majailevaan hennon vihreään Albariñoon verrattuna tällä Verdejolla on syvempi, kellertävämmän vihreä väri.

Lasista kohoilee viekoitteleva, melko hedelmävetoinen ja hurmaavan aromaattinen tuoksu: trooppisia hedelmiä, hunajamelonia, hyvin kevyttä päärynää ja leivontamausteista pullataikinaa. Taustalta erottuu hentoja sakkakypsytyksen aromeja ja aavistus olkisuutta.

Suhteellisen täyteläinen ja lähes rutikuiva maku on tuoreen hedelmäinen ja tuoksua tiukempi. Aromaattinen makumaailma tarjoilee hieman makeaan taittuvaa kypsää omenaisuutta, mineraalisuutta, kevyttä mausteisuutta, josta on vaikea mennä sanomaan onko se peräisin tammesta vai hedelmästä, sekä taustalta hieman sauvignonblancmaisuutta – hennon vegetaalinen yhdistelmä ruohoa, yrttejä ja kypsää karviaista. Täyteläisestä ja runsaasta ilmaisustaan huolimatta tämä hapokas viini on sekä napakka että rakenteikas.

Raikas, aromaattinen ja napakka jälkimaku jättää melko pitkän, greippinen sitruksisen ja bitteriseen taittuvan kiniinisen mineraalisen jälkivaikutelman.

Yleisesti Barco del Corneta Verdejo yllätti varsin positiivisesti – viinissä on sekä substanssia että sopivaa keveyttä. Vaati varsin suuria ponnistuksia saada tätä erittäin moniulotteista hurmuria riittämään myöhemmin pöytään saapuneille tapaksille – joille viini sitten sopikin suorastaan täydellisesti. Kaiken kaikkiaan upea valinta Kombon pariskunnalta ottaa näin ihastuttava viini listoille!

Lisäksi pakko myös hehkuttaa paikan julmetun herkullisia tapaksia, jotka vievät kielen mennessään! Suurta nälkää vastaan ei kannata ryhtyä taistelemaan paikassa, mutta jos pieni purtava ja laadukkaat viinit houkuttavat, suosittelen suuntaamaan kurviin! Plussaa myös pienennetyistä viiniannoksista – 8cl annoksella ehtii halutessaan nauttia useamman erilaisen viinin ilman että juotava rupeaa käymään turhan hanakasti kupoliin! Hintataso ei ole Kombossa missään nimessä edullisimmasta päästä Kallion yleiseen hintatasoon nähden, mutta samalla niin ruokien kuin viinienkin taso on paikassa selvästi muuta aluetta korkeammalla!

Sääli vain ettemme voinut olla tovia kauempaa asiakkaina, sillä koira-allergiani aiheuttama nokan kutina ja valuminen pakottivat meidät jatkamaan melko pian matkaa. Kiko oli mitä mainiointa seuraa pyöriessään asiakkaiden jaloissa, mutta samalla ongelmallinen elementti allekirjoittaneelle. Pitää siis ottaa etukäteen yliannostus allergialääkkeitä kun seuraavan kerran tietää menevänsä Komboon!

Viinistä enemmän kiinnostuneet voivat tilailla Espanjalaisiin viineihin erikoistuneesta Decántalo-nettikaupasta sen tuoreempaa vuosikertaa vajaalla parilla kympillä per pullo – vuosikerta 2011 on jo myynyt itsensä loppuun.

Lyhyesti: Runsas ja rehevä mutta samalla myös napakka ja intensiivinen luomu-Rueda Verdejo, joka on mitä ihastuttavin esitys niin sellaisenaan kuin kevyempien tapaksien kumppanina!

Arvio: Erinomainen – vaikea kuvitella viinin olevan valmistettu äärimmäisten nuorten köynnöksistä, sillä kokonaisuudesta löytyy sellaista intensiteettiä ja syvyyttä, jota harvemmin tulee Espanjan valkoviineissä vastaan! Tuoreelta viinintekijältä todella mallikas ja vakuuttava esitys.

Hinnan (6,40e) ja laadun suhde: Viinibaari Kombossa 8cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen, suosittelen tutustumaan!
Hinnan (21,10e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Luigi Righetti Campolieti Ripasso 2010

Luigi Righetti Campolieti Ripasso Valpolicella Classico Superiore 2010
  • Valmistaja: Luigi Righetti
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Valpolicella Classico Superiore
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
  • Rypäleet: Corvina, Rondinella, Molinara
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 11,20e / 16cl (Heinäkuu 2013, Gabriel 1763, Porvoo)
  • 12,98e (Alko)
  • Hinta nyt: 12,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Kesällä visiitillä Porvooseen tuli käytyä syömässä jo aiemmin varsin näppärän oloiseksi todetussa ravintola Gabriel 1763:ssa. Alun perin mieleni olisi tehnyt risottoa, mutta koska ainoa ravintolan ainoa houkutteleva valkoviini oli päässyt loppumaan, vaihdoin suunnitelmaa. Tilasin pizzan ja lasillisen ihan Alkon hyllyiltäkin löytyvää Ripassoa.

Luigi Righetti on tullut aiemmin tutuksi tilausvalikoimasta löytyvällä, varsin tiukkarakenteisella Amaronellaan. Campolietti Ripasso haijastelee ainakin valmistusteknisesti tuota kyseistä Amaronea: viini valmistetaan talon Campolietti Valpolicellasta, jonka annetaan aluksi kypsyä teräksessä seuraavaan kevättalveen asti, jolloin talon Amarone siirretään kypsymään ja niihin käytettyjen, rusinoitujen rypäleiden kuoret siirretään Valpolicellan sekaan, jolloin viini saa lisää sokereita ja uutosta ja käyminen alkaa uudelleen. Tämän jälkeen viini laitetaan kypsymään slavonialaisiin tammisammioihin ja pieniin barrique-tammitynnyreihin noin vuodeksi.

Väriltään viini on hyvin tumman kirsikanpunainen ja pienen aavistuksen verran läpinäkyvä.

Makean kirsikkaisessa tuoksussa tammitynnyrikypsytys tuntuu selvästi: lasista leijailee makean suklainen, aromaattisen vaniljainen, mokkainen, mausteisen ja paahteisen tamminen sekä hennon maamainen aromi. Alkoholisuus tuntuu myös melko voimakkaasti ja jopa hieman häiritsevästi.

Suussa paljastuu viinin olevan aivan liian lämmintä – pulloja todennäköisesti säilytetään huoneenlämmössä, mikä on aivan liikaa ottaen huomioon ravintolan olevan kuumana hellepäivänä hiostavan lämmin. Campolietin makean marjainen maku tarjoilee sekaisin niin hapankirsikkaa kuin makeampaa tummaa kirsikkaa, suklaaseen ja kaakaoon taittuvaa, reilusti uuttunutta tammea, pippurista mausteisuutta ja konjakkia muistuttavaa karvasta puisevuutta. Suutuntumaltaan viini on erittäin pehmeä ja täyteläinen, mistä suurin syy johtunee aivan liian lämpimästä (lähes kädenlämpöisesti) tarjoilulämpötilasta. Alkoholi (13,5%) tuntuu myös melko voimakkaana, tehden viinistä melko tulisen. Maku on runsas mutta melko suoraviivainen. Viinin hapot eivät tunnu kokonaisuudessaan juuri yhtään, minkä vuoksi yleisvaikutelma on sekä raskastekoinen että hieman voimaton. Tanniinisuus tuntuu hentona kireytenä kokonaisuudessa, mutta se ei onnistu tuomaan viinille tarvittavaa runkoa.

Jälkimaussa makeat aromit haihtuvat ja kielelle jää tuoreen punamarjainen, mausteisen tamminen, suklaamokkainen, kevyen savuinen ja karvas jälkivaikutelma. Jälkimaku on muuten hieman lyhyenpuoleinen, mutta suklainen tammisuus tuntuu kielellä melko pitkään.

Tämän kokemuksen perusteella on melko vaikeata sanoa kuinka hyvä Campolieti Ripasso on optimitarjoilulämpötilassaan, sillä nyt se oli aivan liian lämpimänä tarjoiltu – erityisesti viinin rakenne kärsi siitä huomattavasti tehden siitä liian pehmeän ja tulisen. Todennäköisesti viini oli myös ollut auki jonkin aikaa, jolloin tammi on päässyt korostumaan varsin dominoivaksi. Mutta vaikka paremmalla tarjoilulämpötilalla viinin rakenne korjaantuisi parempaan suuntaan, vaikutti kokonaisuus silti olevan makuuni aivan liian tamminen ja muutenkin turhan turvallinen perus-Ripasso. Jos viinin haluaa testata, voisin näppituntumalta tarjoilla sen kohtalaisesti viilennettynä (jotta sen alkoholisuus ei puskisi niin voimakkaasti pintaan) ja melko pian korkkaamisen jälkeen (jottei tammisuus nousisi avautuessaan hallitsemaan viiniä.)

Vaikka viini on teknisesti ihan virheetön esitys, en juurikaan keksi siitä syitä miksi ostaa sitä muutamien parempien Ripassojen joukosta. Lisäksi nyt tiedän myös olla tilaamatta punaviiniä Gabrielissa tulevaisuudessa; valkoviinille voin sen sijaan vielä antaa mahdollisuuden.

Lyhyesti: Melko voimakkaasti tammitettu, yllätyksetön ja mutkaton perus-Ripasso, joka nyt maistaessa kärsi melko paljon liian lämpimästä tarjoilulämpötilasta. Maistuu enemmän puulta kuin Valpolicellalta.

Arvio: Tylsä – viinistä ei löydy juuri mitään, mikä erottaisi sen kymmenistä muista kilpakumppaneista; jos ei lasketa viinin hedelmää reilulla kädellä peittävää tukkoontammitusta. Nyt jäätiin laadullisesti melko kauas talon Amaronesta.

Hinnan (12,99e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

27.9.13

Vietti Roero Arneis 2012

Vietti Roero Arneis 2012
  • Valmistaja: Vietti
  • Tyyppi: Valkoviini, DOCG Roero Arneis
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Langhe, Roero
  • Rypäleet: Arneis (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8,65e / 12cl (Heinäkuu 2013, SicaPelle, Porvoo)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Heinäkuussa tuli tehtyä pieni pyörähdys kesäiseen Porvooseen. Siellä vanhankaupungin kujia seikkaillessamme tuli päädyttyä lopulta Porvoon tuomiokirkolle, jonka takaa löytyi varsin viehättävän oloinen sisäpiha ja kyltti, jossa luki isolla "WINING & DINING." Paikka paljastui viehättäväksi SicaPelleksi, josta löytyi sekä varsin ennakkoluulottomasti koottu, kohtuullisen hintainen viinilista että osaavaa henkilökuntaa. Olisi tehnyt mieli tutustua perusteellisemminkin paikkaan, mutta koska autolla tuli oltua liikkeellä, sai viinilasillinen jäädä yhteen. Listalta päädyin valitsemaan muutaman punaviinin perusteella tasokkaaksi toteamani viinitalo Viettin valkoisen Roero Arneisin.

Viettin perhetilalla on viljelty ja valmistettu viiniä jo 1800-luvulta asti, mutta vasta 1919 viinitalo ryhtyi varsinaisesti tuottamaan ja myymään laadukkaita viinejä. 1950-luvulla, herran nimeltä Alfredo Currado ottaessa viinitalon johdettavakseen talon laatu ja maine nousivat entisestään talon ryhtyessä valmistamaan viinejä erityisesti tietyiltä, laadukkailta Barolossa sijaitsevilta palstoilta ja viemään viinejään ulkomaille, mm. Yhdysvaltoihin. Viinitalon kotisivut kertovat myös kuinka Curradoa pidetään nykyisin "Arneisin isänä", sillä 1960-luvulla hän ryhtyi panostamaan tähän lähes täysin kadonneeseen valkoiseen lajikkeeseen – ja melkoisella menestyksellä, sillä nykyisin Arneis on Piemonten viljellyimpiä ja arvostetuimpia valkoisia lajikkeita.

Tämä Viettin Roero Arneis on n. 20-30 vuotiaiden könnösten hedelmistä valmistettu ja teräksessä kypsytetty viini, joka ei ole kypsytysvaiheessa läpikäynyt hapokkuutta pehmentävää malolaktista käymistä.

Hyvin viilennetty, kohtuullisen syvä vihreä viini saapuu pöytääni varsin kookkaassa lasissa.

Viinin jopa hieman makeahko tuoksu on hyvin hedelmävetoinen: italialaisille valkoviineille tyypillisen kypsän päärynäisyyden ohelta löytyy aprikoosia ja mangoa. Taustalla hieman vegetaalista yrttisyyttä.

Makean ja kypsän hedelmäisen tuoksun jälkeen viinin hyvin kuiva ja tiukkarakenteinen maku yllättää: todella rapsakka kokonaisuus on vihertävän yrttinen, ruohoinen ja voimakkaan mineraalinen. Seassa tuntuu myös kevyttä viheromenaisuutta ja hentoa kukkaisuutta. Suutuntumaltaan viini on keskitäyteläinen ja hyvin hapokas. Kokonaisuus on pirteä, suorastaan teräksinen ja italialaiseksi valkoviiniksi jopa karu – kaikessa hyvässä.

Pitkä ja hyvin kuiva jälkimaku on kevyesti bitterisen yrttinen, kiniinisen mineraalinen, greippisen sitruksinen ja ruohoinen. Viinistä jää happamankirpeä ja todella freesi yleisvaikutelma kielelle.

Viettin näkemys Roero Arneisista tuli kyllä malkoisena yllätyksenä – näin kesäistä ja karua italialaista valkoviiniä en ole tainnut aikaisemmin edes testata; kokonaisuus muistutti enemmän italialaisilla aromeilla höystettyä Moselin Riesling Trockenia kuin mitään niistä muutamista Arneiseista, joita aikaisemmin on vastaani tullut. Viinin makea tuoksu ja intensiivinen, aromeiltaan hyvin pelkistetty maku ovat suorastaan perverssillä tavalla ristiriidassa, mutta viini on tästä huolimatta varsin hyvä ja raikas viini. Vaikka suomalaiset tuntuvat rakastavan jääkaappikylmää keskiolutta raikkaana janojuomana, voin koko sydämestäni vakuuttaa, että pilvettömän taivaan alla helteessä nököttäessä ja hikeä otsalta pyyhkiessä tätä parempaa esitystä en olisi voinut lasiini kaivata.

Viinin hyvin karu ja pelkistetty ilmaisu sekä todella rapsakka hapokkuus kuitenkin rajaavat viinin käyttöyhteyksiä: sellaisenaan nautittavaksi viini sopii kuumana hellepäivänä, mutta muuten viini voi olla turhankin freesi esitys. Ruokien kanssa viinin kevyt mutta intensiivinen ja läpileikkaava makumaailma voi jäädä helposti runsaampien makujen jalkoihin, joten voin kuvitella viinin soveltuvan parhaiten erilaisten rasvaisten mutta miedommanmakuisten ruokalajien kumppaniksi, joissa rasvaisuus pääsisi taltuttamaan viinin hapokkuuden leikkaavinta terää. Erilaiset kermaiset tai juustoiset pastat tai esimerkiksi leivitetyt leikkeet tuntuvat ajatuksen tasolla luotettavalta yhdistelmältä viinin pariksi.

Lyhyesti: Piemontelainen valkoviini, jonka makean hedelmäinen johdattaakin harhaan rapsakan hapokkaan, kirpeän ja tuntuvan mineraalisen viinin äärelle.

Arvio: Tyylikäs – tiukka rakenne ja karu ilmaisu eivät anna tilaa kovinkaan moniulotteiselle runsaudelle, mutta yleisilmeeltään viini Chablis'maisen tyylikäs ja intensiivinen.

Hinnan (8,65e) ja laadun suhde: SicaPellessa 12cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen, suosittelen tutustumaan.

26.9.13

Rust en Vrede Cabernet Sauvignon 2009

Rust en Vrede Cabernet Sauvignon 2009
  • Valmistaja: Rust en Vrede
  • Tyyppi: Punaviini, WO Stellenbosch
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Stellenbosch
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 23,90e (Helmikuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 24,50e (Helmikuu 2014, Alko)

Tämä viini on ollut monella tapaa poikkeava ostos meikäläiselle:
  1. En yleensä osta Cabernet Sauvignonia.
  2. En yleensä osta uuden maailman viinejä.
  3. En erityisesti osta yleensä uuden maailman "huippu-" / "ikoni-" tms. viinejä.
Rust en Vreden Cabernet'n kohdalla olin kuitenkin tehnyt tietoisen poikkeuksen kuultuani sen verran paljon hyvää viinin tasosta – niin kotomaassa kuin ulkomaisissakin arvioissa. Yleensä en arvosta uuden maailman "superviinejä" samalla lailla kuin se kuuluisa "suuri yleisö" tai jenkkikriitikot, mutta kyllähän sinne viinien sekaan aina poikkeuksiakin mahtuu.

Monen muun eteläafrikkalaisen viinitalon tapaan myös Rust en Vredellä on pitkä historia, mutta vasta muutaman viimeisen vuosikymmenen ajan talo on oikeasti keskittynyt tuottamaan laatuviiniä. Rust en Vredestä ensimmäiset merkinnät löytyvät jo vuodelta 1694 ja viiniä tilalla on ruvettu valmistamaan 1700-luvun loppupuolella, mutta vasta vuodesta 1978 viinitalo on panostanut yksinomaan korkeatasoisiin punaviineihin Engelbrechtin perheen siirryttyä hoitamaan viinitilaa. Rust en Vrede on sittemmin kerännyt suurta arvostusta viineillään ollen mm. ensimmäinen eteläafrikkalainen viinitila, jonka viini on päätynyt Wine Spectatorin Top 100 -listalle, missä viinitalo pysyttelikin neljä perättäistä vuotta.

Nyt arvioitava Rust en Vreden Cabernet Sauvignon on kypsynyt aluksi 18 kuukautta tammessa, minkä jälkeen sen annetaan lepäillä pullossa vielä 9 kuukautta ennen markkinoillelaskua. Tämän lisäksi viiniä on tullut itse kypsyteltyä puolisentoista vuotta omassa kellarissa ennen korkkaamista. Viini päätyi lopulta testattavaksi syksyllä 2013 lautapelien seuralaisena ja parin pidempään kypsytetyn kovemman juuston kumppanina.

Viinin väri on tummanpuhuvan ja tiiviin purppura sekä aavistuksen verran läpinäkyvä.

Makean hedelmäinen tuoksu on kypsähkö, herukkainen. Seasta löytyy hienostuneella otteella myös Etelä-Afrikan savua, tammen vaniljaisuutta ja makeampaa kaakaota sekä pippurista mausteisuutta. Vaikka viini on viettänyt varsin pitkän ajan tammessa, on yleisesti sen tammisuus varsin sopusuhtaista eikä kokonaisuutta dominoivaa – mikä on mielestäni aina maininnan arvoinen asia uuden maailman viineissä.

Täyteläinen ja tiiviinpuoleinen maku on runsas ja mehevä, kohtalaisen mustaherukkainen, nahkainen, makean tumman hedelmäinen ja kevyen savuinen. Seassa tuntuu myös jonkin verran melko pippurista mausteisuutta ja hillityn vaniljaista tammea. Alkoholi sekä maistuu kevyesti että tuntuu hillittynä tulisuutena. Viinin makupuoli on selkeästi sen vahvuus – vaikka aromit ovat kypsiä, ne eivät ole liian paahtuneita ja imelänmakeita, vaan balanssissa keskenään; kokonaisuudessa on varsin mukavasti syvyyttä ja makumaailma on varsin maukas. Sen sijaan rakenteeltaan viini kärsii samasta ongelmasta kuin valtaosa muistakin uuden maailman viineistä, hinnasta riippumatta: kokonaisuus on keskihapokas ja siksi hieman ryhditön ja höttöinen. Hillitty, kypsä ja hieman voimaton tanniinisuuskaan ei tuo kokonaisuuteen juurikaan riittävää puraisua ja selkärankaa.

Keskimaun tavoin varsin aromikas jälkimaku on monisyinen, makean viikunainen, kohtalaisen tervainen ja kevyesti tammisen suklainen. Viinistä jää varsin mainio ja pitkään jatkuva jälkivaikutelma, josta erottuu myös hieman kehittyneempää makuprofiilia kielivää nahkaisuutta.

Ymmärrän kyllä varsin mainiosti miksi tätä viiniä pidetään niin yhtenä parhaista Etelä-Afrikan viineistä kuin Cabernet Sauvignoneista Alkon hyllyillä – kokonaisuus oli aromeiltaan uuden maailman tuotokseksi harvinaisen monisyinen, miellyttävä ja hyvällä maulla tehty. Viinistä kyllä löytyi niin tammea kuin tervaakin (joista kumpikaan ei yleensä kerää meikäläisen kirjoissa plussapisteitä viinille), mutta molemmat osa-alueet pysyivät hyvin hedelmän hallinnassa, joten balanssi on eittämättä kohdillaan. Ongelmaksi muodostui lähinnä viinin pehmeään taipuva ja hieman ryhditön runko, joka on lähes poikkeuksetta meikäläisen ongelma näiden "huippuviinien" kanssa – jostain syystä uuden maailman viininvalmistajia näyttää kiinnostavan vain ja ainoastaan viinin vaikuttava aromimaailma, ei sen ryhti, rakenne ja intensiivisyys. Tästä syystä myös tästä viinistä jäi varsin positiivinen yleisvaikutelma, muttei kuitenkaan mitään sellaista, joka oikeasti saisi sukkia pyörimään jaloissa.

Aromikkaana, mutta pehmeänä ja helpostilähestyttävänä tapauksena Rust en Vrede CS toimi varsin mainiosti seurusteluviininä ja juustojen palan painikkeena. Kypsyttely oli todennäköisesti saattanut tuoda viiniin hieman lisää mielenkiintoa ja moniulotteisuutta, mutta rakenteensa puolesta viiniä on ihan turha lähteä kypsyttelemään – tämä on uuden maailman viinien tyyliin tarkoitettu ennemmin nuorena kuin vanhana juotavaksi; vaikka hedelmää riittäisi pidempäänkin kypsyttelyyn, ei viinin runko tarjoa kovinkaan suuria odotuksia kovinkaan pitkää kypsyttelyä ajatellen. Korkin voi nykäistä siis melko huoletta pullosta heti kun saa kiikutettua viinin kotosalle.

Verrattain kovasta hinnastaan huolimatta Rust en Vrede onnistui olemaan mielestäni niin hintansa kuin kypsyttelynsä arvoinen ostos, vaikkakin olikin samalla turhankin turvallinen ja helpostilähestyttävä ilmaisultaan. Rust en Vrede onnistui kuitenkin valamaan uskoa siihen, ettei uuden maailman Cabbiksia tarvitse ainakaan vielä hylätä täysin ostoslistalta.

Lyhyesti: Täyteläinen, runsas, aromikas ja kaikin puolin maukas laatu-Cabernet Sauvignon Etelä-Afrikasta, jonka suurimmaksi heikkoudeksi osoittautuu sen turhan pehmeä ja lempeä yleisilme. Todennäköisesti suoriutuu paremmin seurustelu- tai maisteluviininä kuin tukevien ruokien parissa.

Arvio: Tyylikäs – ehdottomasti yksi tyylikkäimpiä vastaani tulleita uuden maailman Cabernet Sauvignoneita, hands down, vaikka parannettavaakin olisi. Viini ei ole nykykunnossaan mitenkään päräyttävä kokemus, mutta en voi väittää etten olisi pitänyt siitä lautapelejä tahkotessa. Ihan suosituksen arvoinen esitys!

Hinnan (24,50e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

25.9.13

Selbach-Oster Graacher Domprobst Riesling Spätlese 2007

Selbach-Oster Graacher Domprobst Riesling Spätlese 2007
  • Valmistaja: Selbach-Oster
  • Tyyppi: Valkoviini, Prädikatswein (QmP) Spätlese
  • Maa: Saksa
  • Alue: Mosel-Saar-Ruwer, Mittelmosel
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 16,09e (Kesäku 2013, Alko)
  • Hinta poistumishetkellä: 14,09e (Heinäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Vuosi pari sitten tuli ostettua saksalainen makeahko Spätlese kellariin kypsymään – ja siellähän se edelleen kypsyy. Sen sijaan kun sama viini siirtyi poistuviin tuotteisiin kesän alussa ja hinnasta (alunperin n. 20e) putosi 20% pois, oli halu tarkistaa viinin tämänhetkinen kunto vastaansanomaton. Pullo siis Alkon hyllyltä jääkaappiin, lautaselle valikoima erilaisia pehmeitä ja puolikovia juustoja ja henkisesti valmistautumaan herkutteluun!

Selbach-Oster on tuottanut viinejä Moselin sydämessä jo kiitettävän 350 vuoden ajan. Viinitalo on aina luottanut ja luottaa edelleen käsityöhön viininvalmistuksessa: johtuen Moselin jyrkistä rinteistä, talon tarhoja hoidetaan manuaalisesti, satomäärät pidetään varsin alhaisina ja vanhojen, varttamattomien (!) köynnösten rypäleet on pakko kerätä käsin. Viinit valmistetaan perinteisesti pääasiassa erittäin vanhoissa ja erittäin suurissa tammiastioissa eikä niitä esimerkiksi juurikaan suodateta. Lopputuloksena on laadukas, Moselin perinteita ja korkeaa laatua henkivä, viinikäsityön taidonnäyte.

Väriltään viini on jossain voimakkaankeltaisen ja neonvihreän välimaastossa.

Aluksi tuoksussa lähinnä hyvin kypsää persikkaa, aprikoosihilloa ja melko selvää Tropic-omenamehua, mutta avautuessaan mukaan astuu aluksi melko hienovaraiseen petrolisuuteen taittuva mineraalisuus, sitten kaikin puolin hurmaava hunajaisuus. Seasta löytyy myös kevyesti taustalla häilyvää savuisuutta ja raastettua limen kuorta. Yleisilme on varsin runsas ja melko intensiivinen.

Maku on varsin makea, mutta yhtäältä melko tuntuvan, jopa aavistuksen verran pistelevän hapokas – varsin mainio saavutus kuuman vuoden Moselilaiselta. Maku on omalla laillaan hillitympi kuin viinin suht mehevä ja jopa päällekäyvä tuoksupuoli, mutta intensiivisyyttä tai syvyyttä ei viinin mausta kuitenkaan puutu. Aluksi kuvioihin saapuu kypsempiä aprikoosin ja ananaksen vivahteita, joiden takaa ilmestyy hienovaraista petrolisuutta, makeata omenamehua, tuoretta inkivääriä ja happojen tukemana raikkaampaa, jopa kirpeätä viheromenaisuutta ja sitruunaa. Sieltä täältä pilkahtelee häivähdyksiä hennosta savuisuudesta, mausteisuudesta ja hennon bitterisistä yrteistä sekä varsin tuntuvasta, kivipölyisestä mineraalisuudesta.

Jälkimaussa viinin makeus taittuu jälkiruokamaiseen hunajaisuuteen samalla kun viinin mineraalisuus ja bitteriset yrtit astuvat vihdoin parrasvaloihin. Viinistä jää todella pitkä ja vivahteikas jälkimaku, jossa trooppisen hedelmäiset ja makean hunajaiset aromit kilvoittelevat suutaraikastavan mineraalisuuden ja katkeroisuuden kanssa. Muiden aromien kadottua kielelle silloin tällöin nousee vielä häivähdyksiä hennon kerosiinisesta mineraalisuudesta.

Jääkaappikylmänä viini oli ihastuttavan raikas ja makeudestaan huolimatta (sekä vähäisen (8%) alkoholisuutensa vuoksi) hurmaavan kepeä. Kuitenkin avautuessaan ja lämmetessään viini rupesi keräämään enemmän painoa ja hapot rupesivat loppumaan hieman kesken jääden rungon jalkoihin. Vaikkei viinin ryhti varsinaisesti kärsinyt tästä – viini oli loppuun asti varsin rakenteikas ja hapokkuudessaan varsin intensiivinen esitys – kadotti viini kuitenkin jonkin verran raikkauttaan ja parasta teräänsä; aluksi upeasti muiden osa-alueiden kanssa balanssissa ollut makeus rupesi saamaan selvästi enemmän painoarvoa kohti loppua.

Tästä huolimatta tämä kyseinen Spätlese oli alusta loppuun todella hurmaava, maukas ja tasapainoinen makea Riesling, joka pelasi mainiolla tavalla muutamasta eri juustosta kootun napostelulautasen kumppanina. Ikäkin rupee pikku hiljaa tuntumaan, vaikkakin yleisesti viini on edelleen varsin nuorekas ja varsin lupaava pidempiaikaistakin kypsytystä ajatellen.

Näin tyylikäs, puhdaspiirteinen ja herkullinen makeahko Riesling oli vallan mainio ostos jo alkuperäisellä hinnallaan ja nyt alennettuna viinin hinta-laatusuhde on onnistunut kohoamaan vain entistä korkeammalle! Todella mainio, herkullinen ja ihastuttavan hunajainen herkku, joka toimii upeasti suolaisille juustoille makeana mutta samalla hyvin freesinä vastapainona, mutta voin kuvitella viinin toimivan myös mainiosti erilaisille mausteisille ja tulisillekin aasialaisille ruoille tai yksinkertaisille merenelävistä valmistetuille ruoille.

Lyhyesti: Laadukas, runsas ja esimerkillisen tasapainoinen makeahko Moselin Riesling, joka on varsin mainiossa tikissä jo nyt, mutta tulee varmasti kehittymään hienosti ajan kanssa. Lämpimästä vuosikerrasta huolimatta viinissä on – erityisesti riittävän viileänä tarjoiltuna – varsin kiitettävän hapokas selkäranka.

Arvio: Erinomainen – siinä missä nyt valikoimista löytyvä Reichsgraf con Kesselstattin Spätlese on varsin herkullinen esitys, tämä viini tuntuu menevän samasta vuosikerrasta huolimatta kepeydessä, tasapainossa ja raikkaudessa vielä piirun verran pidemmälle. Poistuessaan ollut loistolöytö niille, joita makeanhammasta sattuu kolottamaan!

Hinnan (16,09e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Hinnan (14,09e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Bellingham Whole Bunch Grenache Blanc Viognier 2012

Bellingham The Bernard Series Whole Bunch Grenache Blanc Viognier 2012
  • Valmistaja: Bellingham
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Paarl
  • Rypäleet: Grenache Blanc (60%), Viognier (40%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 14,80e (Heinäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 14,99e (Heinäkuu 2013, Alko)

Kesällä viikonloppuna eräänä ei jaksanut pitkän työpäivän jälkeen ryhtyä kokkaamaan mitään kummempia. Tämän seurauksena kehittyikin päässäni mielenkiintoinen testaamisen aihe: miten valkoviini ja pizzeriapizza toimivat yhteen?

Valkkariksi valikoitui eteläafrikkalaisen Bellinghamin Etelä-Ranskaan kumartava valkoviini ihan teknisten speksiensä puolesta: viini on valmistettu Rhônen laaksosta tutuista lajikkeista, joista erityisesti Grenache Blancia tapaa melko harvoin muualla. Tämän lisäksi valtaosa viinistä on kypsytetty teräksessä; vain kolmasosa viinistä kypsyy tammessa 5 kuukauden ajan ja näistä tynnyreistä vain 15% on uusia. Lopuksi viinin annetaan kypsyä 3 kuukautta lisää sakkojen kanssa.

Bellinghamin (alunperin Bellinchamp) viinitalon historia ulottuu vuoteen 1693, mutta vasta vuodesta 1943 viinitalo on tuottanut selkeästi varteenotettavaa viiniä nykyaikaisin menetelmin. Talon The Bernard Series -sarjan viinit, joihin myös tämä nyt arvioitava viini kuuluu, ovat talon perinteisiä peruspullotteita kokeellisempia, parhaimman tason viinejä.

Jääkaapista hetkeksi huoneenlämpöön otetulla viinillä on kevyesti keltaiseen taittuva nuorekkaan vihreä väri. Hapokkuus synnyttää lasin sisäpinnalle pieniä kuplia.

Tuoksu on melko runsas, trooppisen hedelmävetoinen ja melko makeankypsä: vastaan tulee aprikoosia, kevyttä keltaluumuisuutta, mausteisuutta, hentoa kukkaisuutta, vihjaus banaanikarkkia ja vain pieni, hienovarainen aavistus puisevaa tammea, joka taittuu hennosti vaniljaan. Kuitenkin puolisentoista tuntia avauduttuaan tuhdihko tuoksu ole tammisuuden vuoksi enää läheskään yhtä raikkaan hedelmäinen tuoksu, vaan melko muhkean puinen, paahtuneemman mausteinen ja jopa sienimäinen. Parin tunnin jälkeen hedelmää on jo mahdotonta erottaa tuoksusta – ihmeen paljon se tammi onnistuu tekemään.

Kuiva ja melko mehevä maku on runsas, yllättävän eloisa ja tasapainoisen hapokas, peräti pirtsakka. Suutuntumaltaan viini on lempeän täyteläinen. Makupuolella vastaan tulee ensiksi makeutta vihjailevaa persikkaa, kypsää sitrusta, keltaluumua ja kevyttä tammen vaniljaa. Tämän jälkeen rupeaa löytymään hentoa ananasta, aavistus mineraalia, häivähdys hunajaa ilman makeutta, taustalla häilyvää Viognierin terpeenistä mausteisuutta ja omenasosetta. Alkoholi (14%) polttelee kevyesti pienenä kauneusvirheenä. Yleisesti viini on hämmentävän hapokas (yleisesti vähähappoiset) rypälelajikkeet huomioonottaen – mahtaakohan kyseessä olla peräti viinin sekaan lisätyt hapot? Oli tilanne mikä oli, kokonaisuus on varsin harmoninen ja rakenteeltaan mainio.

Kuitenkin hengitellessään ja lämmetessään viinin hapokkuus ja raikkaus katoaa: kokonaisuudesta tulee selvästi raskastekoisempi, ryhti katoaa ja tammisuus dominoi aromimaailmaa melko pahasti, jopa häiritsevästi. Parin tunnin jälkeen viini on kuin aivan toinen – kokonaisuus maistuu pelkältä puulta.

Vastakorkatun viinin jälkimaussa tuntuu raikkaampaa sitrusta ja tuoretta omenaa, parfyymisuutta, hentoa mineraalisuutta, mausteisuutta ja keskimakua hieman voimakkaampaa, kermaan, pähkinään ja vaniljaan taipuvaa tammea. Tammi kuitenkin pysyy varsin kevyenä vihjeenä alusta loppuun ja hienosti kokonaisuuteen sointuen. Alkoholi tuo pienen särön muuten melko moitteettomaan kokonaisuuteen suht lämpimänä tunteena jälkimaussa. Yleisesti viinistä jää pitkä, raikas ja vivahteikas jälkivaikutelma.

Sen sijaan pidempään avautuneesta viinistä jää todella voimakkaasti tammen dominoima jälkivaikutelma, josta erottuu vain häivähdys mineraalisuutta ja sitruksista hapokkuutta.

Tämä Bellinghamin viini on aivan ehdottomasti tarjoiltava vastakorkattuna ja riittävän viileänä; tällöin viini on kaikin puolin miellyttävä, hedelmäinen, ryhdikäs ja harmoninen kokonaisuus. Sen sijaan tammen ottaessa reilun tunnin jälkeen vallan viinin pisteet putoavat kertaheitolla, eikä kokonaisuudesta tunnu saavan mitään muuta irti kuin puuta – mikä on melko yllättävää suht kevyen tammituksen huomioon ottaen.

No entä se yhdistelmä rahvaanomaisen pizzan kanssa? No se toimi mainiosti! En voi muuta kuin suositella! Viini teki ilahduttavasti arkisesta roskaruoasta heti paljon maittavamman kokemuksen: viinin hedelmäinen ja kevyesti mausteinen makumaailma pelasi mainiosti pizzan makujen kanssa yhteen samalla kun tuntuva hapokkuus puri hienosti pizzan rasvaisen yleisilmeen läpi. Pitänee kokeilla jotain muuta valkkaria joskus kun gradu valmistuu, aikaa löytyy enemmän ja pääsee taas kokkailemaan kotona itsetehtyä pizzaa!

Lyhyesti: Aluksi trooppisen hedelmäinen, mausteinen, hienovaraisen tamminen ja ryhdikäs valkoviini, josta ei löydy mitään nipottamisen varaa; Etelä-Afrikka pääsee yllättämään tarjoilemalla varsin mainiota kamaa! Kuitenkin avautuessaan viini voi menettää ketterästi valtaosan viehätyksestään varsin ronskin tammen tuhotessa kaiken alleen, joten nokan ei kannata antaa tuhista kovinkaan kauaa viinin parissa.

Arvio: Erittäin hyvä – niin kauan kun viini pelaa hedelmät etunenässä. Pullo kannattaa korkata silloin, kun tietää sen menevän nopeasti parempiin suihin!

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

24.9.13

Sinebrychoff & Brooklyn Two Tree Porter

Sinebrychoff & Brooklyn Two Tree Porter
  • Valmistaja: Sinebrychoff, Brooklyn Brewery
  • Tyyppi: Olut, Porter
  • Maa: Suomi & Yhdysvallat
  • Alue: Uusimaa, Kerava / New York, Brooklyn
  • Maltaat: Pilsner-, Münchner-, väri-, ruskeamallas
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 2,78e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 2,92e (Tammikuu 2014, Alko)

Aivan vähän aikaa sitten Alkon uutuuksien joukosta yksi pomppasi silmiini yli muiden: suuri olutrakkauteni, Koffin Portteri, saapuisi valikoimiin päivitettynä versiona toisen arvostamani panimon, yhdysvaltalaisen Brooklyn Breweryn, kanssa tehtynä yhteistyönä! (No ok, tämä oli jo pitkään olutpiireissä pyörinyt huhu, eli Alkon uutuuksista en tätä bongannut, mutta reaktio oli sama.)

Kyseessä on siis olut, jossa pohjana on käytetty tavallisen Koffin Portterin täysmaltaasta valmistettua versiota (eli kyseisestä oluesta ei pitäisi enää löytyä ohratärkkelystä, hurraa!) Oluen nimi Two Tree tullee taas siitä, että olutta on maustettu kahdesta erilaisesta puusta saatavilla aromeilla – yhteistyön hengessä toinen ainesosa (kuusenkerkkäuute) tulee Suomesta, toinen (vaahterasiirappi) Yhdysvalloista. Koko olut on Sinebrychoffin vastaavan panimomestari Tapio Kangas-Heiskan ja Brooklyn Breweryn Garrett Oliverin yhteistyössä kehittämä.

Oluen saapuessa valikoimiin en jaksanut lähteä ryhtyä tekemään sitä samaa mitä kaikissa olutblogeissa tehtiin, eli vertailemaan olutta rinta rinnan Koffin Portterin kanssa; korkkasin tämän oluen aivan sellaisenaan, jotta voisin keskittyä 100% vain siihen ja korkeintaan peilaan olutta mielikuviini hiljattainmaistetusta perus-Portterista. Kenties joskus tulevaisuudessa otan oluet testattavaksi rinnakkain.

Oluella on läpinäkymätön, ruskeanmusta väri ja sen päälle jää erittäin paksu, tiivis, maitokahvinruskea vaahto, joka laskeutuu vajaan sentin paksuiseksi, pitkäikäiseksi kerrokseksi oluen päälle. Vaahto jättää jälkeensä runsasta pitsiä.

Vivahteikas ja paahteisen maltainen tuoksu on runsas, kevyesti palanut ja kiehtovan metsäinen. Seassa on kohtalaisesti lakritsaa, hennon suolaista salmiakkisuutta, aavistus siirappista makeutta ja tummaa maltaisuutta. Yleisilmeeltään tuoksu vaikuttaa lupaavasti perus-Portteria vivahteikkaammalta ja hieman makeammalta.

Vivahteikas ja runsaanpuoleinen tuoksu tuntuu johtavan hieman harhaan, sillä suutuntumaltaan Two Tree vaikuttaa olevan kepeämpi ja ohuempi kuin perus-Portteri. Toisin kuin viimeksitestatussa Portterissa, Two Treessä hiilihappoisuus on selkeästi hyvin maltillista; suutuntumaltaan olut on kuitenkin samalla tavalla kermaisenpehmeä. Kokonaisuudesta erottuu palanutta maltaisuutta, metsäistä havuisuutta, hieman mämmiä ja katkerohumalaa. Aavistus siirappisuutta tuntuu, mutta se on niin muun makumaailman alla, että mahdotonta mennä sanomaan maistuuko se vaahterasiirappi tässä vai ei. Katkerohumala puraisee jonkin verran, mutta Portterin merko ronskista särmästä jäädään taakse, minkä vuoksi Two Tree on hieman pehmeämpi ja makeampi. Olut on portteriksi raikas, mutta samalla sellaiseksi ehkä turhankin kepeä – perus-Portterin runsaus ja tukevuus on tiukasti takaraivossa, eikä oluen aavistuksen verran ohuehkoa suutuntumaa voi olla vertaamatta siihen. Yleisilme on yhtä aikaa sekä aromikas että suoraviivainen. Edelläkävijänsä tavoin myös Two Treessä alkoholi (7,2%) pysyy mallikkaasti piilossa.

Pitkähkö jälkimaku on kuiva, palaneen maltainen, pihkaisen ja tuntuvan karvaan katkerohumalainen ja samalla hennon kuusenkerkkäinen. Oluesta jää kohtalaisen karvas, kevyesti lämmin ja hieman vetinen jälkivaikutelma.

Two Tree on raikkaanpuoleinen ja suhteellisen helpostijuotava portteri, mutta tietyllä tavalla jättää hieman kylmäksi – oluesta puuttuu selvästi se tavan Portterista tuttu jokin, joka sai sukat pyörimään jalassa heti ensimaistamisella. Kyseessä ei kuitenkaan ole missään nimessä huono olut, päinvastoin! Two Tree tarjoaa varsin miellyttävää vaihtelua Koffin Portteriin tottuneelle ja olut on varsin mallikas portteriksi – joskin sen paino tuntuu olevan käytetyistä ainesosista huolimatta melko perinteisellä puolella.

Itse kuitenkin koen hieman pettyneeni oluen suhteen, mikä kyllä on todennäköisesti seurausta odotuksistani: kun kuulin oluesta, mielikuvissani siinsi Koffin upea Portteri steroideilla – yhteistyö Brooklyn Breweryn kanssa tekisi jo valmiiksi erinomaisesta oluesta jotain vielä upeampaa. Lopputuloksena olut ei kuitenkaan ollut Portteri, josta löytyi jotain lisää, vaan sen sijaan Portteri, josta oltiin otettu jotain pois ja laitettu jotain muuta sen tilalle; eikä tämä uusi lisä oikein tunnu nostavan olutta alkuperäisen oluen tasolle. Kauas ei jäädä, olut on edelleen mainio ja tasokas. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Koffin Portteri on edelleen yksi parhaista olutostoksista Alkossa ja hinta-laatusuhteeltaan Two Tree ei pärjää tälle kalliimmalla hinnallaan. Emme siis saaneet uutta suomalaisen olutmaailman messiasta vieläkään.

Mutta on olut kuitenkin mainio hinta-laatusuhteeltaan – Koffin Portteria lukuunottamatta Alkossa ei kyllä löydy yhtä hyviä porttereita alle kolmen euron! Koska olut on halpaa kuin saippua, voit varsiin pienellä panostuksella käydä itse ostamassa sekä tämän että perus-Portterin ja päättää itse kumpi on parempi!

Lyhyesti: Suomalaisen ja yhdysvaltalaisen panimon yhteistyönä syntynyt mallikas ja maukas, joskin myös hieman turvallinen porter, jonka suurimpina heikkouksina ovat hieman ohuehko makumaailma ja suutuntuma sekä yllätyksettömyys lähtökohtiinsa (mm. täysmallasversio mainiosta Portterista, jännittäviä ainesosia, arvostettu jenkkipanimo mukana) nähden.

Arvio: Hyvä – pienistä heikkouksistaan huolimatta Two Tree on varsin mallikas ja Koffin Portteria hieman sessioitavampi olut, joskin ei tätäkään olutta volttiensa takia kovinkaan monta uskalla nautiskella peräkkäin.

Hinnan (2,92e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

23.9.13

Sinebrychoff Porter

Sinebrychoff Porter
  • Valmistaja: Sinebrychoff
  • Tyyppi: Olut, Porter
  • Maa: Suomi
  • Alue: Uusimaa, Kerava
  • Maltaat: Münchner-, Pilsner-, ruskea-, väri-
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 2,27e (Heinäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 2,37e (Tammikuu 2014, Alko)

Teini-ikäni loppuvuosina koin valaistumisen. Tajusin, miten olut voi olla muutakin kuin ne neljä viisi suomalaista kolmosolutta ja niiden Alkossa myytävät vahvemmat versiot; tämän valaistumisen tarjosi minulle vanha tuttu Koff heidän pikimustan Portterinsa muodossa. Ei siinä sentään niin romanttisesti päässyt käymään, että olisin hylännyt bulkkilagerit sillä istumalta kun maistoin Portteria, mutta porttiteorian tavoin tämä olut avasi minulle ovet sellaiseen maailmaan, jossa oluella on lupa jopa maistua. Ja vieläpä hyvältä! Varsinainen portteriteoria. Ei tästä kuitenkaan kulunut kuin vuosi pari että olin niin keskittynyt ihmettelemään olutmaailman monimuotoisuutta ja paluu keskiketterän pariin oli mahdotonta: tuon laimean, aavistuksen karvaan keltaisen veden – jota täällä päin olueksi kutsutaan – juominen oli toimintaa, josta ei pystynyt saamaan sellaista iloa, mitä oikeasti ihastuttavista, hyvintehdyistä laatuoluista sai (enkä kyllä ole tähän päivään saakka kokenut menettäneeni mitään jätettyäni ne.) Tietyllä tavalla Sinebrychof Porter, eli Koffin Portteri, on siis varsinainen ensirakkauteni olutmaailmassa.

Koffin Portterille löytyy milloin mitäkin laatuluokitusta, riippuen aina mitä lukee. Koff luokittelee oluen yksinkertaisesti 'Porteriksi'; monesti muualla sen näkee luokiteltavan 'Imperial Stoutin' tai 'Imperial Porterin' alle; jenkit taas tykkäävät kutsua olutta 'Baltic Porteriksi.' Balttiportteri olut ei kuitenkaan mielestäni ole, sillä tätä nykyä balttiporttereilla usein tarkoitetaan pohjahiivalla viileässä käytettyjä porttereita, joista puuttuu runsas kärtsä ja humalointi – kärtsäisenä ja reilusti humaloituna pintahiivaoluena Koffin Portteri on siis jotain aivan muuta. Imperiaaliksi oluen muuten suht korkea (7,2%) alkoholipitoisuus on taas melko matala. Päätän siis yksinkertaistaa ja luokitella sen blogissani pelkästään 'Portteriksi.'

Kyseessä on siis Guinness-oluesta napatulla hiivalla valmistettu pintahiivaportteri, joka on ollut Koffin tuotannossa yhtäjaksoisesti vuodesta 1957. Olut on ehtinyt kerätä valtavan määrän palkintoja, minkä lisäksi se löytyy myös jo edesmenneen, maailmankuulun olutasiantuntija Michael Jacksonin 500 maailman parhaan oluen listasta. Ymmärtääkseni olut ei kuitenkaan ole täysmallasolut, vaan sen valmistuksessa käytetään myös lähinnä mauttomista tusinalagereista tuttua ohratärkkelystä.

Huoneenlämpöä hieman viileämpi olut korkataan ja lasiin valuu väriltään mustanpuhuvan tummanruskeaa, hennosti kupariin taittuvaa, läpinäkymätöntä olutta. Oluen päälle kohoaa tiivis, maitokahvinruskea ja melko pitkäkestoinen vaahtokukka, joka jättää lasin reunoille kohtalaisesti pitsiä. Vaikka olut Koffin sivujen mukaan suodattamaton, ei hiivasakkaa pullosta tai lasin pohjalta löydy ja olut vaikuttaa muutenkin varsin kirkkaalta reunoja valoa vasten tarkasteltaessa.

Tuoksu on paksuhko ja aromeiltaan ruskeasävytteinen: makeata viikunaa ja luumua, kahvia, palanutta mallasta, puuta, poltettua sokeria ja mämmiä. Taustalla tuntuu makeaan taittuvaa maltaisuutta, kevyttä marjaisuutta, lakritsia ja kevyesti viinaista alkoholia.

Yleisilmeeltään maku on kohtalaisen kuiva, mutta seasta löytyy myös hieman makeampaa, aavistuksen mämmistä maltaisuutta. Muuten mausta löytyy palaneen maltaan kärtsää, vastajauhettua tummapaahteista kahvia ja kevyesti kuivattuja hedelmiä. Oluen maussa kuitenkin huomattavin piirre on sen ronski ja tuntuvan karvas katkerohumalointi, joka tekee yleisvaikutelmasta todella intensiivisen ja erittäin kuivan. Heti korkatessa olut on kohtalaisen hiilihappoinen, mutta varsin pian Portteri on suutuntumaltaan suorastaan samettisen täyteläinen, kermaisen pehmeä ja vähähiilihappoinen. Alkoholi jää hienosti tuhdin rungon alle piiloon.

Melko vivahteikkaasta jälkimausta löytyy hennosti makeaan taittuvaa siirappisuutta, salmiakkia ja tummaksi paahdettua kahvisuutta. Yleisesti oluesta jää korkeintaan keskipitkä jälkimaku, mutta voimakas humaloinnin karvaus ja tuhti paahteinen mallas tuntuvat kielellä todella pitkään. Oluesta jää melko lämmin, bitterinen, vivahteikas ja roteva jälkivaikutelma.

Koffin Portteri oli melko vaikuttava elämys silloin joskus, kun sen testasi ensimmäistä kertaa, mutta onhan se julmetun hyvä millä tahansa porter-asteikolla edelleen; tästä syystä olut on myös tähän päivään saakka toiminut minulle benchmark-oluena – se on se olut, johon muita porttereita ja stouteja tulee verrattua. Suoranainen sääli, etteivät muut Suomen suuret olutpanimot ole seuranneet tämän oluen esimerkkiä, vaan keskittyneet lähinnä mauttomaan ja laaduttomaan tusinalageriin.

Vaikka Alkossa silloin tällöin tulee hinta-laatusuhteeltaan suorastaan erinomaisia ostoksia vastaan, on Koffin Portteri aivan omassa luokassaan – siitä huolimatta, että hiljattain oluen hinta vihdoin rikkoi kahden euron rajapyykin. Kun vielä vertaa Alkon hintoja muun maailman alkoholien hintoihin, voisi melkein väittää Koffin Portterin olevan Alkon ainoa uskomattoman hyvän hinta-laatusuhteen tuote.

Lyhyesti: Roteva, kuivahko, tuntuvan palanut ja voimakkaasti katkerohumaloitu portteri. Tyylilajissaan todella mallikas esitys, jossa yhdistyy todella voimakas ja intensiivinen makumaailma pehmeään ja helppoon juotavuuteen.

Arvio: Erinomainen – tämän pitäisi olla se olut suomalaisille, mikä Guinness on irlantilaisille.

Hinnan (2,37e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.

22.9.13

Allesverloren Tinta Barocca 2010

Allesverloren Tinta Barocca 2010
  • Valmistaja: Allesverloren
  • Tyyppi: Punaviini, WO Swartland
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Swartland
  • Rypäleet: Tinta Barroca (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 13,99e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 14,48e (Helmikuu 2014, Alko)

Allesverlorenin tuotantoon tutustuminen jatkuu, tällä kertaa pian Alkon hyllyille uutuutena saapuvan Tinta Baroccan muodossa. Viinin maahantuoja pisti tästä uutuudesta näytepullon arvioitavaksi ja se päätyikin varsin pian perillesaapumisensa jälkeen testiin pieteetillä valmistamani pasta alla norman kumppaniksi (vaikka onhan se nyt pientä kerettiläisyyttä pistää uuden maailman viiniä italialaisen ruoan seuraan!)

Allesverlorenin mielenkiintoisesta, yli 300 vuotta vanhasta historiasta juttelin juuri edellisessä postauksessa Allesverlorenin Shirazista, jota kiinnostuneet voivat vilkasta. Tällä kertaa lasissa ei ole kuitenkaan Rankasta kotoisin olevaa Syrah'ta, vaan Portugalista peräisin olevaa Tinta Barrocaa – joka mielenkiintoisesti on vääntynyt Etelä-Afrikassa Tinta Baroccaksi. Kyseinen rypäle on Portugalissa yksi Douron yleisimpiä punaisia rypäleitä ja sitä käytetään käytännössä yksinomaan Portviinin valmistuksessa osana sen rypälesekoitetta. Ohutkuorinen ja tumma Tinta Barroca tuottaa varsin runsaan marjaisia aromeja sekä varsin syvää väriä Portviiniin ilman paksukuorisempien lajikkeiden (mm. Tempranillo, Touriga Nacional) runsaita tanniineja. Sen sijaan lajikeviiniin Tinta Barroca ei portugalilaisten mielestä kelpaa.

Toisin on Etelä-Afrikassa, jonne onkin kasvanut valtaosa maailman Tinta Barroca -viljelmistä. Rypälettä käytetään sekä osana paikallisten Portviininomaisia väkevöityjä viinejä että 100% lajikeviineissä. Tämän viinin rypäleet tulevat Allesverlorenin 15-50 vuotta vanhoilta tarhoilta ja niistä puristettua viiniä on kypsytetty sekä uusissa että kertaalleen tai kahdesti käytetyissä ranskalaisissa tammitynnyreissä kahdeksan kuukauden ajan.

Väriltään viini on melko läpinäkyvä ja syvän tummanpunainen. Lisäksi se vaikuttaa olevan läpinäkyvästä ulkonäöstään huolimatta kohtalaisen konsentroitunutta ja paksua.

Varsin avoin tuoksu on aluksi todella tuoreen luumuinen ja marjainen, taustalla tuntuu kevyttä tammen suklaata. Lämmetessään ja avautuessaan tuoksussa rupeaa tuntumaan melko voimakkaan vaniljaisia, mausteisen tammisia ja kohtalaisen alkoholisia piirteitä.

Aluksi maussa on mielenkiintoinen kahden ääripään yhdistelmä: makeaa, aavistuksen jopa hilloista sekä punaiset Portviinit mieleen tuovaa marjaisuutta vastaan asettuu melko voimakas, karvaskin mausteisuus, joka tuo hieman särmää ja mielenkiintoa muuten melko lineaariseen makuprofiiliin. Avautuessaan maku muuttuu tummemman hedelmäiseksi ja maitosuklainen, kaakaoinen ja hennon vaniljainen tammisuus ottaa enemmän alaa särmikkään bitterisyyden yhä pitäessä paikkansa. Kohtalainen hapokkuus tuo sopivasti ryhtiä melko paksuntäyteläiseen suutuntumaan, kun taas rypäleelle ominaisesti tanniinisuus on varsin vähäistä – pientä nuorekkaiden tanniinien puraisua tuntee vain, jos pyörittelee viiniä suussa pidempään, muuten viini on yleisilmeeltään melko pehmeä.

Jälkimausta viinin kypsä marjaisuus haipuu pois melko nopeasti, mutta paahteinen, tumman suklainen ja aavistuksen vaniljaan taittuva tammisuus jatkuu melko kevyenä, mutta miellyttävän moniulotteisena ja kohtalaisen mausteisena aromina varsin pitkään. Suuhun jää lämmin, hienostuneen tamminen ja viipyilevä jälkivaikutelma.

Yleisesti Allesverlorenin Tinta Barocca on varsin miellyttävä ja helppo uuden maailman punaviini. Ikävimpänä puolena viinin kohtalaisen tuntuva tammisuus peittää melko paljon käytetyn rypäleen ominaispiirteitä ja hämärtää viinin alkuperää – tämmöinen kypsän hedelmäinen ja kohtalaisen tamminen viini on selvästi uudesta maailmasta, mutta sokkona en osaisi kyllä mitenkään paikallistaa tätä mihinkään tiettyyn maahan. Tosin itse pidän siitä, ettei viinistä löydy tippaakaan Etelä-Afrikan viineille leimallista savua ja kärtsää, joka mielestäni toimii viineissä korkeintaan hentona, juuri ja juuri havaittavana vivahteena – jos silloinkaan.

Uudesta ja jännittävästä rypälelajikkeesta huolimatta Allesverloren ei tällä haavaa tarjoa uutta ja jännittävää seikkailua, vaan varsin turvallisen ja tasapainoisen uuden maailman peruspunkeron. Kaltaiselleni hedelmäaromien ystävälle viinissä on käytetty turhankin paljon tammea, mutta tavallista tallaajaa tämä tammen määrä tuskin pääsee haittaamaan – viini ei kuitenkaan ole mikään uudessa tammessa kaksi vuotta uutettu puukonsentraatiopommi, vaan tammea on kuitenkin käytetty loppupeleissä verrattain maltillisesti ja tyylikkäästi. Ruoan kanssa viini toimi erittäin mainiosti ja sellaisenaankin varsin miellyttävästi.

Lyhyesti: Tasapainoinen, täyteläinen ja pehmeähkö punaviini lajikeviininä melko harvinaisesta Tinta Barrocasta, jossa makean marjainen ja hennon karvas hedelmäisyys ja moniulotteinen tammisuus vääntävät kättä pääosasta.

Arvio: Miellyttävä – olisin odottanut viinitalon Shirazin perusteella hieman jännittävämpää ja vähemmän tammista esitystä. Yleisesti viini on varsin miellyttävä ja monikäyttöinen mutta samalla vanhan maailman viinien ystävälle turhankin kypsä, turvallinen ja alkoholinen.

Hinnan (14,48e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

21.9.13

Allesverloren Shiraz 2011

Allesverloren Shiraz 2011
  • Valmistaja: Allesverloren
  • Tyyppi: Punaviini, WO Swartland
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Swartland
  • Rypäleet: Syrah (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 99 SEK (~11,40e, Elokuu 2013, Systembolaget)
  • Hinta nyt: 99 SEK (~11,50e, Syyskuu 2013, Systembolaget)


Kesän lopulla Kemissä piipahtaessamme tuli myös käytyä Ruotsin puolella, Haaparannan Systembolagetissa – päasiassa siksi, että olin tilannut sinne laatikollisen mielenkiintoisia viinejä, joita ei Alkosta löydy. Samalla kuitenkin tuli katseltua joitain edullisempia viinejä, jotka voisi korkata ruoan yhteydessä. Alkon hyllyiltä löytyvästä Cabernet Sauvignonistaan tuttu Allesverloren osui silmiini kahdella eri pullollaan: vaihtoehtoja olivat Shiraz ja Tinta Barocca – molemmat täysin vieraita (eli mielenkiintoisia) esityksiä. Lopulta päädyin edullisempaan Shiraziin (Tinta Barocca olisi ollut 120 SEK, ts. vajaa 14 euroa), koska melko usein Etelä-Afrikan Syrahit ovat varsin luotettavia ja miellyttäviä esityksiä. Tämä paljastuikin varsin hyväksi valinnaksi – Tinta Barocca kun saapuu Alkon valikoimiin aivan näillä näppäimillä!

Allesverlorenin historia ulottuu 1700-luvun alkuun. Vuonna 1704 tilan uudisasukkaat palasivat pitkältä ostosreissultaan Stellenboschiin vain löytääkseen tilansa paikallisten asukkaiden tuhoamana ja maan tasalle polttamana – tästä juontaa tilan nimi, alles verloren, "kaikki menetetty." Uudisasukkaat kuitenkin aloittivat kaiken alusta ja sata vuotta myöhemmin, 1800-luvun alussa, kukoistava Allesverlorenin tila tuotti ensimmäiset viininsä. Vuonna 1872 Daniël Francois Malan osti maatalon ja muutti sen loputkin viljelykset viinitarhoiksi. Vielä tänäkin päivänä Allesverloren on Malanin suvun hallinnassa ja sitä johtaa suvun 5. viinintekijäsukupolven edustaja, Danie Malan.

Viiniin käytetyt rypäleet on kerätty vuonna 1969 istutetulta tarhalta. Viini on käymisen jälkeen aluksi kypsytetty teräksessä peräti 4 kuukauden ajan sakan kanssa, minkä jälkeen viini siirrettiin kypsymään erilaisiin tammitynnyreihin – pieni osa uusia ranskalaisia tynnyreitä, valtaosa kerran tai kahdesti käytettyjä tynnyreitä ja muutama uusi amerikkalainen tynnyri. Kypsytyksen jälkeen viinistä tehtiin yksi cuvée, joka pullotettiin.

Viinillä on kohtalaisen läpinäkyvä, kirsikanpunainen väri hennosti nuorekkaan purppuraisella reunalla.

Tuoksun hennon savuinen aromikkuus kielii viinin eteläafrikkalaisesta alkuperästä – savu ei kuitenkaan missään nimessä dominoi häiritsevänä tervaisuutena ja kärtsänä, vaan pysyy mukavan hillittynä. Yleisilmeeltään viinin tuoksu on nuoren karhunvatukkainen, mehukkaan luumuinen ja aavistuksen pippurinen. Seasta löytyy kevyttä amerikkalaisen tammen vaniljaisuutta ja hillittyä ranskalaisen tammen suklaisuutta; muuten viini on kevyen paahteisen tamminen, mikä tuntuu varsin sopusuhtaiselta kokonaisuuteen nähden.

Maussa tuntuu hennosti hyvin kypsien rypäleiden makeaa marjahilloisuutta, mutta yleisilmeeltään viini on kuiva, karhunvatukkainen, mustapippurinen, kevyen toffeisen tamminen, kevyen karvas ja uuden maailman punaiseksi melko freesi. Hento savuisuus tuntuu myös maussa, mutta jälleen lähinnä mielenkiintoisena vivahteena, ei dominoivana aromina. Rungoltaan viini on hillityn tanniininen ja kohtalaisen hapokas; runsaan keskitäyteläinen suutuntuma on varsin sopusuhtainen kokonaisuuteen nähden, eikä viini tunnu läheskään niin liioitellulta Shirazilta kuin monet muut uuden maailman vastaavat esitykset. Kohtalainen alkoholisuus (14%) kuitenkin tuo pienen kauneusvirheen makumaailmaan tehden siitä aavistuksen turhan tulisen.

Kuiva, pitkähkö ja mukavan moniulotteinen jälkimaku on melko pippurisen mausteinen, karhunvatukkainen, kevyen hapankirsikkainen ja hillityn toffeinen. Niin tanniinit kuin hennon puiseva karvaus jättävät kielelle bitteristä jälkivaikutelmaa. Alkoholi jättää viinistä kevyen lämpimän tunteen nieluun ja kitalaelle.

Monien uuden maailman Syrah- ja Shiraz-viinien jälkeen Etelä-Afrikka onnistuu jälleen vakuuttamaan: Allesverloren Shiraz on hintaansa nähden yllättävänkin tyylikäs ja sopivasti Rhônen suuntaan pokkaava Syrah. Samalla viini on ryhdikkäisiin ja vivahteikkaisiin rhônelaisiin verrattuna toki hieman yllätyksetön, turhankin kypsähkö ja alkoholipitoinen esitys, mutta uuden maailman viitekehyksessä on silti aina mukava tavata näitä hillitymmin tammitettuja eikä aivan ylikypsiksi päästettyjä punaviinejä – pääsee maistamaan viinistä oikeasti viinirypäleen, eikä vain puuta ja käynyttä hedelmäsokeria.

Viinin ei tarvitse antaa hengittää kovinkaan kauan, mutta pieni viilennys tekee terää vähentäen sekä viinin alkoholin tuntua että makeimpia kypsiä vivahteita. Sen voi helposti pistää monien liha-, grilli- ja pataruokien kumppaniksi, mutta viini pelittää varsin mainiosti ihan sellaisenaankin. Viinin voi antaa myös haluttaessa kypsyä muutamia vuosia, mutta näin pyöreärunkoinen ja hedelmävetoinen viini ei missään nimessä sellaista vaadi.

Lyhyesti: Varsin hyvällä maulla tehty, miellyttävä, tasapainoinen ja sopusuhtainen uuden maailman Shiraz.

Arvio: Erittäin hyvä – vaikkei viini ole arkista perus-Syrahia kummempi, oli se positiivinen yllätys ennakko-odotuksiini nähden. Allesverloren nostaa osakkeittensa arvoa silmissäni.

Hinnan (11,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

20.9.13

Norton Privada 2010

Norton Privada 2010
  • Valmistaja: Bodegas Norton
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Argentiina
  • Alue: Mendoza, Luján de Cuyo
  • Rypäleet: Malbec (40%), Cabernet Sauvignon (30%), Merlot (30%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 17,89e (Heinäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 18,89e (Helmikuu 2014, Alko)

Kesällä yleensä tekee mieli lähinnä nauttia kepeämpiä punaviinejä, pirteitä ja roséita ja raikkaita valkoviinejä. Kuitenkin jossain vaiheessa tuntui, että freesit viinit rupeavat tulemaan korvista ulos ja pitää nollata paletti jollain toisen ääripään edustajalla; lähdin siis siis etsimään monopolin hyllyiltä jotain mahdollisimman raskastekoista uuden maailman konsentraatiopommia. Valituksi päätyi lopulta argentiinalainen Norton Privada. Kyseess on siis viinitalon huippuviini, joka oli alun perin tarkoitettu viinitalon omistajien omaksi, yksityiseksi huippuviiniksi – tästä viinin nimi, "yksityinen." Ilahduttavaa on se, että viinin hinta on sen "huippuviinistatuksesta" huolimatta varsin maltillinen verrattuna monien muiden uuden maailman (no, lähinnä chileläisten) huippuviinien hintakehitykseen.

Bodegas Norton on yksi Argentiinan vanhimmista viinitaloista, ulottuen historialtaan peräti 1800-luvun lopulle (tosin Alkon Etiketti-lehti puhuu jostain syystä niinkin aikaisesta vuodesta kuin 1856, vaikka edes viinitalon kotisivut mainitse sellaisesta mitään.) Kuitenkin vasta kun Swarovski-kristalleista tutun bisnesperheen vesa, Gernot Langes-Swarovski osti Nortonin vuonna 1989 aistittuaan Argentiinan potentiaalin tulevana viinimaana, talo ryhti parantamaan tasoaan pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa.

Norton Privada on eräänlainen hybridi argentiinalaisuutta ja Bordeaux'ta, mikä on ihan ymmärrettävää: yleensä uuden maailman huippuviinit ovat joko Cabernet Sauvignoneita tai Bordeaux-blendejä, kun taas Argentiinan Malbec-viinit nauttii suurinta arvostusta. Privada on siis 40% Malbecia ja 60% perinteistä Bordeaux-blendiä. Rypäleet tulevat kolmelta (pinta-alaltaan 20, 30 ja 450 hehtaaria) viinitarhalta, jotka kaikki sijaitsevat erityisesti Malbeceistaan tunnetulla Luján de Cuyon viiniappellaatioalueella; köynnösten ikä on 50 ja 80 vuoden väliltä. Viiniä kypsytetään uuden maailman tammifiiliseen henkeen 16 kuukautta uudessa ranskalaisessa tammessa, mitä seuraa vielä vuoden lisäkypsytys pulloissa.

Noh, korkki auki ja yleinen laaduntarkistus. Viini vaikuttaa olevan kunnossa, mutta tuntuu maultaan todella pehmoiselta ja alkoholin dominoimalta -> pistetään siis pullo ilman korkkia jääkaappiin hengittelemään rauhoittumaan ja palataan hieman myöhemmin uudelleen asiaan.

Väri on melko tumma, punertavan purppura, kuitenkin kevyesti läpinäkyvä. Viskositeetiltaan viini on kyllä sen sijaan uuttuneen ja paksuhkon oloinen.

Tuoksu on avoin ja ilmaisuvoimainen. Päällimmäisenä tuntuu hyvin kypsää luumua, pippuria ja kevyttä savua; taustalta puskee mustaherukan ja karhunvatukan johtamaa tummaa, makeata marjaisuutta, mansikkaa, mausteista ja kevyesti tumman suklaista tammea sekä aavistus vaniljaa. Makeaan taittuvasta tuoksustaan kokonaisuus ei ole vielä mitenkään imelän hilloinen tai ylitehdyn ylikypsän oloinen. Lisäksi viilennettynä alkoholi pysyttelee mallikkaasti aloillaan.

Maultaan viini on hyvin voimakas, intensiivinen ja täynnä erittäin konsentroitunutta, tummaa hedelmää. Erittäin täyteläistä suutuntumaa ei hedelmähapot tai tanniinit juurikaan kannattele – vaikkakin jälkimmäisiä löytyykin jonkin verran ja melko tuntuvastikin – joten kokonaisuus on hieman fläsä ja varsin raskastekoinen, sekä jopa pureskeltavan paksu. Kypsän ja jopa melko makeaan taittuvan karhunvatukan, boysenmarjan ja mustaherukan hallitsemaa makua peittää suht tuntuvasti uuttunut, makean mausteinen, kaakaoinen ja välillä jopa liiallisen tuntuinen, melko karvaan puinen tammisuus. Seassa on myös aavistus märkää metsämaata ja lyijykynää, mikä tuo häivähdyksen luonnetta muuten ehkä turhan särmättömään ja ennalta-arvattavaan makumaailmaan. Vielä viilennettynäkin alkoholi onnistuu tuntumaan suussa voimakkaasti portviinimäisenä tulisuutena.

Viinistä jää (yllättävän) hillityn lämpöinen tunne suuhun, jota melkoisen tuntuvat, karvaat tanniinit, vaniljainen ja kevyen kermatoffeinen tammisuus sekä kuivahko, tuore luumuisuus maustavat. Viinistä jää melko pitkä, voimakaskin, yllättävän aromikas ja tasapainoinen jälkimaku.

Noh, kokonaisuus on melko överi – yleisvaikutelmaltaan viinistä tulee mielikuva, että yhteen pulloon olisi yritetty änkeä sekä hyvin kypsä, lähes yliuuttunut argentiinalainen Malbec, että moderni, hedelmävetoinen Bordeaux – eikä mitään nössöä kompromissi-50-50-blendiä, vaan molemmista viineistä täydet 100%! Mutta jollakin perverssillä tavalla viini onnistuu toimimaan: jos kerran vedetään överiksi, vedetään saman tien kunnolla överiksi ja asenteella! Viini ei osu erityisen hyvin napakymppiin makumieltymyksissäni, kiitos erityisesti hallitsevan tammisuuden sekä naurettavan massiivisen rungon, mutta jonnekin seiskan tai kasin tienoille kuitenkin – tätä viiniä en hyvällä tahdollanikaan fiilistele ja ihastele, mutta uuden maailman tappiin bodattuna megaviininä Privada onnistuu tarjoamaan massaansa nähden varsin mielenkiintoisen ja moniulotteisen elämyksen. Raikkautta tai eleganssia viini ei millään tavalla kykene tarjoamaan, mutta kelvollisen kumppanin simppelille grillipihville tai kylmälle syysillalle siitä voi helposti löytää. Jos uuden maailman enemmän hedelmä- ja tammi- kuin vanhan maailman rakenne- ja eleganssivetoiset viinit ovat sinun juttusi, lienee Privada suorastaan nappiostos! Viini onnistuu liioittelevasta ilmaisustaan huolimatta olemaan sortumatta kosiskelevuuteen tai yli-imelään hilloisuuteen ja mielenkiintoakin viinistä löytyy.

Kiitos tukevan hedelmän ja rotevan tanniinisuuden näen tässä myös jonkinlaista potentiaalia kypsyttämiselle – kenties ikä voisi hieman kuivattaa viiniä kasaan, jolloin tammisuus olisi paremmin integroitunutta ja body samalla ehkä hieman kepeämpi? Hyvällä tuurilla kypsyttelemällä tästä olisi mahdollisuutta saada viini, josta voisin rehellisesti sanoa pitäväni. Joka tapauksessa, hinta-laatusuhteeltaan tämä viini hakkaa mielestäni valtaosan Chilen naurettavan hintaisista (40-100e) "ikoniviineistä", sillä en löydä tästä viinistä juurikaan muuta eroa kuin 3-6 kertaa pienemmän hintalapun – konsentraatiota ja tammea kun löytyy niistä kaikista.

Lyhyesti: Massiivinen uuden maailman superviini, josta löytyy lähinnä tummaa, kypsää hedelmää ja reilusti uuttunutta tammea. Varsinaista tasapainoa rakenteen suhteen viinistä ei löydy, mutta kokonaisuus on silti viitekehyksessään (uuden maailman hedelmäpommit) varsin juomakelpoinen – pitää vain osata henkisesti varautua juomaan viiniä, jolla on elohopean tiheys.

Arvio: Erittäin hyvä – viinissä on omasta (absoluuttisen oikeassa olevasta) mielestäni aivan liikaa tammea ja liian vähän happoja, mutta muuten viini on kypsäksi konsentraatiopommiksi varsin mallikas esitys. Vaihtamalla uudet tammitynnyrit vanhoihin (tai tammisammioihin) ja käyttämällä vähemmän kypsiä, hapokkaampia rypäleitä, tämä olisi suorastaan erinomainen esitys. Ei ihan juttuni, mutta ihan positiivinen tapaus yhtä kaikki.

Hinnan (18,89e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo esitys.