Westmalle Tripel 2013
- Valmistaja: Brouwerij der Trappisten van Westmalle
- Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti, Tripel
- Maa: Belgia
- Alue: Flanderi, Antwerpen, Malle
- Maltaat: Pilsner
- Humala: Saaz, Styrian Goldings, yms.
- Koko: 0,33
- Hinta ostohetkellä: 3,99e (Syyskuu 2013, Alko)
- Hinta nyt: 4,30e (Tammikuu 2014, Alko)
Trippeliarviot jatkuvat! Tänään on vuorossa Alkon hyllyiltä löytyvä Westmallen Tripel, joka tunnetaan myös modernien tripel-oluiden kantaisänä.
Vuonna 1794 Westmallen kylään perustettu perustettu Onze-Lieve-Vrouw van het Heilig Hart van Jezus -luostari on pannut olutta vuodesta 1836. Ensimmäiset luostarin panemat oluet olivat keveitä ja makeahkoja, jo vuonna 1856 munkit panivat kaksinkertaisilla ainesosilla vahvempaa olutta, jota pidetään ensimmäisenä dubbel-tyylin oluena. Tämän nyt arvioitavan Tripelin ensiversio on vuodelta 1934, jolloin panimo teki kolminkertaisilla ainesosilla – mutta poikkeuksellisesti pelkistä vaaleista maltaista – ensimmäistä kertaa oluen, joka tunnettiin nimellä superbier. Oluen nimi muutettiin Tripeliksi vuonna 1956, mistä lähtien oluen resepti on pysynyt muuttumattomana: vaaleista pilsner-maltaista valmistetaan panimosokerin avulla vaalea, mutta hyvin korkealla alkoholipitoisuudella varustettu olut, joka pullotetaan pienen hiiva- ja sokerimäärän kanssa, jolloin olut käy uudelleen pullossa tuottaen siihen hiilihappokuplat. Monet muut trappistipanimot ryhtyivät kutsumaan Westmallen mukaan dubbeleita vahvempia oluitaan tripeleiksi ja pikku hiljaa nämä tripelit ovat kaikki muuttuneet Westmallen tyyliin väriltään vaaleiksi oluiksi.
Westmalle Tripel on lasiin kaadettaessa hyvin vaahtoavaa; samean, suorastaan likaisenkeltaisen oluen ylle kohoaa runsas, vitivalkoinen ja tiivis vaahto. Vaahto on hyvin kestävää, ja mitä vähemmän sitä on, sitä hitaammin se tuntuu haihtuvan.
Tuoksussa tuntuu selkeimmin banaanista esterisyyttä ja purukumia, makeata omenamehua, taustalle jättäytyvää trooppista hedelmää ja sitrusta sekä hentoa belgihiivaista happamuutta.
Maussa toistuvat monet tuoksun elementit: purukumia, persikkaista hedelmää ja aromaattisen yrttistä humalaa. Sokerinen (ei niinkään maltainen) makeus on kohtalaisen selvää, mutta hiivainen happamuus ja kohtalainen katkeroisuus asettuvat sille hyvin vastapainoksi. Korkea (9,5%) alkoholisuus tekee maukumaailmasta hennon viinaisen, mutta muuten – erityisesti voltit huomioonottaen – Westmalle Tripel on yllättävän raikas ja rapsakka kokonaisuus.
Hyvin täyteläinen jälkimaku on hapahko, kepeän maltainen, raikas ja melko tasapainoinen, joskin melko runsas alkoholi korostuu erityisesti loppua kohden niin makuna kuin nielussa tuntuvana lämmön tunteena.
Westmalle on Chimayn Triplen tyyliin varsin mainio tripel, joskun Chimay vetää hieman tyylikkäämmällä ja tasapainoisemmalla ilmaisullaan (lähinnä miedommalla alkoholillaan ja hillitymmällä esterisyydellään) pidemmän korren. Westmallen pullote on ehdottomasti kyseisen oluttyylin suunnannäyttäjänä pala historiaa, mutta myös kärsinee hieman siitä, ettei reseptiä ole tuunattu lähemmäs kuuteenkymmeneen vuoteen – oluessa käytettävää sokeria voisi nimittäin hieman hillitä, jotta kokonaisuus olisi hieman kuivempi ja kepeämpi niin suutuntumaltaan kuin alkoholiltaan.
Runsaasta alkoholistaan huolimatta Westmalle Tripel on monen muun tripelin tyyliin – suorastaan hämmentävän raikas ja helpostijuotava olut, jossa makumaailmassa yhdistyy niin hedelmäisyys kuin vihreä yrttisyys; niin makeus kuin karvas ja hapahko mausteisuus. Ei missään nimessä sessiointiin tömäkän vahvuutensa vuoksi, mutta eri kelpo valinta nautiskeluun aina silloin tällöin!
Lyhyesti: Hyvin tuhdilla alkoholilla varustettu vaalea, kepeä ja aromaattinen trappisti, joka on alun perin luonut koko tripel-oluttyylin.
Arvio: Erittäin hyvä – runsaasta alkoholista johtuvaa hienoista heittoa lukuunottamatta varsin erinomainen ja nautiskeltava tripel.
Hinnan (4,30e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.
"[...] joskin Chimay vetää hieman tyylikkäämmällä ja tasapainoisemmalla ilmaisullaan (lähinnä miedommalla alkoholillaan ja hillitymmällä esterisyydellään) pidemmän korren."
VastaaPoistaHassua, kuinka mielikuvani ovat just toiste päin - Westmalle oli mielestäni tasapainoisempi ja ryhdikkäämpi alkoholista huolimatta. De gustibus jne. Mutta jos saa tunnustaa, oikeasti ainoa trappisti, josta olen todella pitänyt on Orval. Ei edes Westvleteren aiheuttanut suurta innostusta minussa.
Hämmentävää kyllä! Tuli vielä maisteltua nuo aivan rinnatusten, joten itsellä ei jäänyt pelkästään muistikuvien varaan erojen ihmettely. Mutta kyllähän näitä eri makuja ja makumieltymyksiä riittää.
PoistaYmmärrän kyllä myös täysin Orvalista pitämisen, itsellänikin on niitä vielä muutama tallessa pahan päivän varalle. Omassa mielessäni viinimaailmaan verraten Westvleteren on kuin uuden maailman supermassiivinen konsentraatiopommi, joka pelaa vain vaikuttavuuskertoimella, kun taas Orval on pieni, rustiikkinen maalaisviini jostain Italian tuntemattomilta maalaisseuduilta. Toinen on siis vaikuttava hörpyn parin verran, mutta toisen ääreen palaa mielellään pullo toisensa jälkeen.
Makuasioistahan voi kiistellä ja pitää tapella.
VastaaPoistaEilen siemailin Westamallen, ja päälimmäisenä jäi mieleen kitkeryys. Kyseessä oli ilmeisen nuori yksilö (ostettu belgiasta maaliskuussa 2014). Nuoruudesta puhuu myös olematon vaahto, tai oikeastaan koko vaahdon puuttuminen. Pullokypsytetyissä oluissa on muutenkin niin paljon vaihtelua vaahdossam joten tällaisissa olutarvioissa kerrottu vaahdon kuvvausta ei pidä missään nimessä ottaa yleistettävänä faktana.
Mutta kun juuri avasin Chimayn Tripelin, täytyy sanoa että tällä kertaa pidemmän korren vie Chimay. Hedelmällisyys, jota henkilökohtaisesti arvostan Belgitrippelissä ja blondeissa, on Chimayssa piirun verran voimakkaampaa. Toisaalta, ensimmäisen makuallon jälkeinen tyhjyys ja maltaisuuden puute ei tee Chimaystakaan täydellistä.
Kokonaisuutena en pidä trappisti-trippeleitä kovinkaan arvostettavina oluina, tuppaavat myymään trappististatuksensa vuoksi.
Näistä molemmista voiton vie ylivoimaisesti Brugge tripel. Hedelmäinen ja raikas, kevyen maltainen janonsammuttaja vaikka trippel onkin. Toinen erinomainen saman alueen olut Straffe Hedrik on taas erinomainen trippeli, jos haluaa enenmmän purtavaa, ja vaikeammin juotavan trippelin.
Ja kun otettiin muut belgioluet esille, täytyy Gesthinille todeta, ettei joku westvleterin tyyppinen olut avaudu välttämättä ensimmäisellä pullolliseslla, eikä monesti toisellakaan. Itse pari kesää takaperin kävin oluenhakumatkalla Belgiassa ja toin mukaani mm. pari koria 12, ja useamman 6-päkin 8 ja 10. Näistä Westyn 12 on nimenomaan pakattu niin täyteen erialisia makuelämyksiä, jotta jokaisen pullollisen jälkeen jää odottamaan jo seuraavaa kertaa.
Westvleteren 12 makuelämystä kuvailisin siten, että jokaisesta hiilihappokuplasta vapautuu oluen mukana täydellinen makumaailman mikrokosmos, jonka kokonaisvaltaiseen aistimiseen ihmismieli ei kuitenkaan kykene. Ymmärtänette, mitä tarkoitan sillä, jotta jokaisen pisaran jälkeen jää odottamaan seuraavaa, koska edellisen pisaran makuelämyksen aiheuttamaa kokemusta ei kyennyt täysin ymmärtämään. Oikeastaan tämän dilemman takia en arvioisi 12 maailman parhaaksi olueksi, oluessa on jotain mitä en koskaan kykene täysin hahmottamaan, joten parhaimmat makunautinnot saa kyllä ihan muista oluista. Esimerkiksi kevyistä perusblondeista, kuten Chimayn Extrasta tai Brugse Zotista, joista jäkimmäinen on saavuttanut omassa arkioluiden joukossa sellaisen statuksen että helposti ei sitä siitä kumota
Kiitoksia varsin kattavasta ja mielenkiintoisesta näkökulmasta! Erityisesti nuo muutamat tekstin seasta löytyvät, minulle entuudestaan tuntemattomat oluet pitänee ottaa testiin kunhan vastaan jossain tulevat!
PoistaJa meikäläinen kyllä ymmärtää tuon Westy 12:n analyysisi, mutta Geshtinin tuntien voisin veikata Westyn toimimattomuuden johtuvan juuri tuosta oluen "valtava määrä kaikkea mahdollista" -tyylistä; herra kun taitaa tykätä viineistään ja oluistaan melko hillittyinä - eikä Westvleterenin Tusinaa voi ainakaan sellaisesta syyttää! ;)
Mutta siitä olen samaa mieltä, että makuasioista tulee kiistellä ja tapella! Makumieltymysten moninaisuus on yksi niitä avainasioita, jotka ylläpitävät (ja joskus jopa tekohengittävät) viinien, oluiden ja monien muiden asioiden moninaisuutta!