St. Magdalena Pinot Grigio 2011

St. Magdalena Pinot Grigio 2011

• Valmistaja: Cantina Bolzano / Kellerei Bozen - St. Magdalena
• Tyyppi: Valkoviini, DOC Alto Adige
• Maa: Italia
• Alue: Trentino-Alto Adige, Alto Adige
• Rypäleet: Pinot Gris (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 13,62e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 14,08e (Tammikuu 2014, Alko)

Pinot Gris on rypälelajike, josta tuntuu olevan mahdotonta sanoa pitääkö siitä vai ei, tulivat viinit sitten mistä päin tahansa; on vain pakko maistaa aina jotain tiettyä viiniä, jotta pystyy varmasti sanomaan mitä mieltä siitä on – yleensä Alsacen Pinot Gris't ja Saksan Grauburgunderit ovat eniten mieleeni mehevän hedelmäisillä, hunajaisilla ja paahteisilla aromeillaan, kun taas Italian Pinot Grigiot eivät jaksa herättää suuria tunteita kepeän ohuella ja helpolla maullaan sekä tylsällä aromimaailmallaan. Uuden maailman Pinot Gris't ovat melkoista arpapeliä; parhaat ovat yhtä aikaa viekoittelevan hedelmäisiä ja upean hapokkaita, kun taas huonoimmat ovat kuin raskaita ja makeampia versioita Italian Pinot Grigioista. Toisaalta Alsace ja Saksa voivat pettää ja tuottaa yksiulotteisia, mutta raskaan vähähappoisia viinejä siinä missä Italian Pinot Grigiot voivat yllättää – kuten tässä tapauksessa.

Alpeilla, Etelä-Tirolissa sijaitsevan Bolzanon kaupungin 200 viljelijästä koostuvan viiniosuuskunnan tuottama Pinot Grigio on kerätty kaupungin ympäristöstä löytyviltä viinitarhoilta. Sen enempää tietoa eivät niin Alkon sivut kuin osuuskunnan kotisivutkaan anna, joten antaa viinin puhua puolestaan!

Väriltään viini on tiiviin kellanvihreä.

Tuoksu on varsin mehevä ja erityisesti trooppiseen hedelmäisyyteen taittuva. Seassa on kevyttä mausteisuutta, aromaattisia yrttejä ja aavistus paahteista hunajaisuutta. Melkoisen erilaista verrattuna yleensä melko hillittyihin ja jopa neutraaleihin perus-Pinot Grigioihin!

Viini paljastuu suussa melko täyteläiseksi, jopa aavistuksen öljyiseksi, tuoden selvästi mieleen enemmän saksalaiset Grauburgunderit kuin usein kepeät Pinot Grigiot, mutta viinille tuo runkoa napakka ja nuorekas, jopa pinotgrigiomainen hapokkuus. Aromeiltaan viini on kuitenkin viileähkö ja tuore, eikä tuo pintaan juurikaan rypäleelle ominaisia, mehevänmakean hedelmäisiä ja mausteisia vivahteita; sen sijaan viinistä löytyy kypsää omenaisuutta, hillittyä päärynäisyyttä ja varsin persoonallista, kevyen juureksellista vegetaalisuutta. Kuivahkolle ja melko runsaalle aromimaailmalle asettuu vastapainoksi melko tuntuvaa mineraalisuutta.

Jälkimaku on melko runsasta keskimakua hillitympi; viini jättää suuhun keskipitkän, tuoreen omenaisen, raikkaan hapokkaan ja jopa aavistuksen bitterisen mineraalisen jälkivaikutelman.

Kokonaisuutena tämä Italian Alppien Pinot Grigio on rypäleen edustajaksi varsin persoonallinen ja jopa erikoinen; tuoksultaan ja suutuntumaltaan se vihjailee enemmän pohjoiseen, Saksan suuntaan, kun taas makumaailma etelään, muun Italian Pinot Grigiojen tyyliin, mutta seassa on myös paljon sellaista, jota en ole edes tottunut Pinot Grigioista löytämään. Kokonaisuutena viini tuntuu olevan jotenkin väärässä paikassa, awkward näin lontooksi, mutta samalla kutienkin varsin miellyttävä ja tasapainoinen viini.

Yleisesti St. Magdalena Pinot Grigio on raikas, freesi ja tuore Pinot Grigio, josta löytyy yllättävän paljon niin hedelmää kuin mineraalisuuttakin. Viini ei ole tyylillisesti sitä, mitä odottaisit italialaiselta Pinot Grigiolta, mutta mielikuvien siirtäminen Grauburgunderien suuntaan ei oikein auta sekään. Viini tuntuukin eniten siltä, että helppo ja heppoinen italialais-Pinot Grigio olisi päättänyt yhtäkkiä ryhtyä vakavahenkiseksi ja salonkikelpoiseksi. Lopputuloksena viini on kuin frakkiin puettu talonpoika presidentinlinnassa – joka kuitenkin pärjää kaikesta huolimatta yllättävän mallikkaasti ja etiketin mukaan. Viinissä tuntuu olevan joku hieman pielessä, mutta se ei haittaa, koska kokonaisuus toimii, maistuu hyvältä ja on loppupeleissä varsin tyylikäs ja tasapainoinen esitys hintaluokassaan.

Lyhyesti: Hieman epätyypillinen, mutta samalla varsin ryhdikäs, vivahteikas ja mukavan mineraalinen Pinot Gris / Grigio Italian Alpeilta. Ihan testaamisen arvoinen ruokapöydän yleistyökalu.

Arvio: Hyvä – ei varsinaisesti sitä, mitä odottaisin Pinot Grigiolta, mutta tästä huolimatta viini on omintakeinen esitys ihan positiivisessa mielessä. Perus-Pinot Grigiota selvästi aromikkaampi, täyteläisempi ja mineraalisempi tapaus.

Hinnan (14,08) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Hope Hunter Valley Sémillon 2011

Hope Hunter Valley Sémillon 2011

• Valmistaja: Hope Estate
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Australia
• Alue: New South Wales, Hunter Valley, Broke Fordwich
• Rypäleet: Sémillon (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 11,38e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 11,84e (Tammikuu 2014, Alko)

Sémillon on melko erikoinen tapaus. Yleensä tämä paksukuorinen rypälelajike tuottaa melko raskaan vähähappoisia, yksiulotteisia ja arkisia perusvalkoviinejä, minkä takia rypäle ei ole erityisen suuressa suosiossa. Merkittävän poikkeuksen tähän kuitenkin tekee Bordeaux, sillä Sauternes'n alueen maailmankuuluissa jälkiruokaviineissä Sémillon näyttelee poikkeuksetta sitä suurinta osaa. Kuivat Sémillon-viinit kuitenkin ovat varsin harvinaisia, sillä esimerkiksi Bordeaux'n kuivat valkoviinit ovat pääsääntöisesti Sauvignon Blanc -vetoisia blendejä – ja muun maailman Sémillonit ovat lähinnä halpaa perushuttua.

Varsin erikoisen poikkeuksen tähän tekee Australian Hunter Valley, jossa Sémillon on peräti alueen toiseksi suosituin vaalea rypälelajike (heti Chardonnayn jälkeen.) Paradoksaalisesti vaikka Hunter Valley on Bordeaux'ta kuumempi, saadaan siellä Sémillonista poikkeuksellisen raikkaita ja hapokkaita viinejä. Hope Estatesin Sémillon on Alkon valikoiman ainoa Hunter Valleyn Sémillon.

Viinillä on paksunkeltainen, melko intensiivinen väri, joka tuo jopa mieleen makeat jälkiruokaviinit – mielikuva, jota mehevän tuoksun makean hunajaiset, kypsän omenaiset ja kevyen ananaksiset vivahteet eivät ainakaan yhtään vähennä. Seasta löytyy myös kevyellä otteella raikkaampaa sitruksisuutta ja kevyttä mineraalisuutta, mutta yleisilme on varsin kypsä ja hedelmävetoinen.

Makean ja mehevän hedelmäisiin aromeihin ja kypsänkeltaiseen väriin sopeutuneet mielikuvat saavat reilumman yllätyksen viinin mausta – se on hyvin kuiva, erittäin hapokas, todella kepeä ja puhdaspiirteisen hedelmäinen. Aromeista löytyy tuoretta Granny Smith -omenaa, hapokkaan sitruunaista sitruksisuutta, teräksistä mineraalisuutta, kevyttä suolaheinäisyyttä ja aavistus paahteista mausteisuutta. Hapokkuus tekee kepeydestä huolimatta viinin yleisilmeestä todella napakan, erittäin rapsakan ja fokusoituneen. Plussaa myös ihastuttavan kepeäksi (11,5%) jätettyyn alkoholiin, mikä entisestään korostaa viinin raikkautta.

Jälkimaussa teräksinen ja märän kivinen mineraalisuus voimistuu entisestään, mutta seasta löytyy myös mehukasta, tuoretta omenaisuutta, bitteristä ja kevyen vegetaalista yrttisyyttä ja hentoa, kirpeätä valkoherukkaisuutta.

Hopen Sémillon onnistuu yllättävään varautumattoman maistajan varsin tehokkaasti – niin ulkonäkö kuin tuoksukin vihjailivat makeankypsästä, hedelmävetoisesta ja jopa kevyesti kehittyneestä viinistä, mutta vastaan tulikin uskomattoman napakka, hapokas ja freesi esitys – suorastaan poikkeuksellinen australialaiseksi viiniksi! Tuoksun ja maun välisen ristiriidan antaa viinille helposti anteeksi, sillä vaikka ne tuntuvat edustavan kahta täysin eri viiniä, ovat molemmat niin kaikin puolin miellyttäviä, että en lähtisi kumpaakaan vaihtamaan.

Hopen Sémillon on tällä hetkellä varsin mainiossa tikissä ruokaviiniksi mm. mereneläville, kasvisruoille tai rasvaisille mutta kevytaromisille ruokalajeille, mutta viini vaikuttaa erityisen lupaavalta kypsytystä ajatellen – Hunter Valleyn Sémillonit tunnetusti voivat olla varsin pitkäikäisiä, parhaiden viileiden vuosikertojen viinien kestäessä jopa 40 vuotta täysin kunnossa; myös itse tuottaja mainostaa viinin kehittyvän varsin upeaksi n. 5 vuoden iässä. Jos siis kaipaat varsin huokeata, mutta myös tasokasta valkoviiniä varastoosi kypsymään, suosittelen tarkastamaan tämän viinin!

Lyhyesti: Australialainen valkoviini, jonka mehevänmakea tuoksu johdattaakin todella kepeään, freesiin, rapsakanhapokkaaseen ja kaikin puolin miellyttävään kuivaan makumaailmaan. Mainio viini niin nyt korkattavaksi kuin useammaksi vuodeksi kypsyteltäväksi!

Arvio: Tyylikäs – poikkeuksellisen freesi, harmoninen ja mielenkiintoinen aussi. Ihastuttavaa kamaa – erityisesti hintaluokassaan! Pitänee ostaa pullo tai pari talteen jotta näkee miten se Hunter Valleyn Sémillon kypsyy...

Hinnan (11,84e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

La Sancive Muscadet 2011

La Sancive Muscadet-Sèvre et Maine Sur Lie 2011

• Valmistaja: Drouet Frères
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Muscadet-Sèvre et Maine
• Maa: Ranska
• Alue: Loire, Pays Nantais
• Rypäleet: Melon de Bourgogne
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 8,88e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 8,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Loiren laakson päässä, Atlantin rannalla sijaitseva Muscadet-appellaatio on melko uniikki Ranskan viinialueiden joukossa – nimittäin melkeinpä kaikki maan viiniappellaatiot ovat saaneet nimensä joko suuremman alueen tai yksittäisten kylien mukaan, kun taas Nantesin kylän ympäristössä sijaitseva AOC Muscadet on saanut nimensä alueella valmistetun, kepeän valkoviinityylin mukaan.

Alkon perusvalikoimasta löytyvä La Sancive Muscadet on kerran arvosteltu aikaisemminkin blogissani, jolloin olen todennut sen olevan varsin mainio, raikas ja kesäinen valkoviini – siispä tämä arvostelu osuu mitä mainioimpaan saumaan juhannuksen lähestyessä uhkaavasti! Viini on valmistettu Muscadet-viineille ominaisesti Melon de Bourgogne -rypäleestä ja monien alueen viinien tapaan myös kypsytetty hiivasakan päällä (sur lie.)

Väriltään viini on melko neutraali, hailakan vaaleanvihreä.

Tuoksua hallitsee kypsän hedelmäiset aromit, päällimmäisenä kypsä omenaisuus ja kevyen päärynäiset aromit. Taustalla tuntuu myös keveitä vivahteita yrteistä, olkisuudesta ja hennon shamppanjamaisesta hiivaleipäisyydestä.

Kuiva maku on selvästi tuoksua kepeämpi ja hillitympi – suorastaan mieto melko runsaaseen tuoksuun verrattuna. Aromeiltaan viini on kuitenkin miellyttävän moniulotteinen ja puhdaspiirteinen; hapokkaan rapsakkaa makumaailmaa hallitsevat hento greippisyys, kevyesti suolainen mineraalisuus, miellyttävän aromaattinen yrttisyys ja hennon hiivaiset vivahteet. Kokonaisuus on varsin napakka, raikas ja miellyttävä.

Keskipitkässä jälkimaussa esiin nousee tuore, jopa kevyen raa'ahko omenaisuus, tuntuva, merellinen mineraalisuus ja kevyesti bitterinen yrttisyys. Viinin tuntuva hapokkuus jättää napakan ja varsin raikkaan jälkivaikutelman.

Kokonaisuutena viini on melko arkinen, mutta samalla ihastuttavan kepeä, hapokas, varsin napakka ja todella raikas esitys – varsin jees tapaus, erityisesti kun katsoo minkätasoista valkoviiniä yleensä yhdeksän euron alapuolelta saa. Vaikka viinin hinta onkin tasaisesti noussut, on se siltikin tasoisekseen erittäin edullinen.

Yleisesti La Sancive on mainio arkiviini piknikeille ja erilaisten kevyiden merellisten aterioiden seuraan; hyvin viilennettynä myös ihastuttavan raikas ja mineraalinen kesäviini aivan sellaisenaan. Ehdottomasti Alkon parhaita valkoisia "halpiksia"!

Lyhyesti: Raikas, napakan hapokas ja tuntuvan mineraalinen kesäviini Loiren laaksosta.

Arvio: Miellyttävä – jos kuivat, hapokkaat ja mineraaliset viinit ovat lähellä sydäntäsi, on La Sancive ehdottomasti mitä parhain arkivalkkari!

Hinnan (8,98e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Brewdog 5 a.m. Saint

Brewdog 5 a.m. Saint

• Valmistaja: Brewdog
• Tyyppi: Olut, Amber ale
• Maa: Skotlanti
• Alue: Aberdeenshire, Ellon
• Maltaat: Maris Otter, karamelli, münchner ja kristalli
• Humala: Amarillo, Nelson Sauvin;
  kuivahumalina Ahtanum, Cascade, Centennial, Nelson Sauvin, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,25e (Maaliskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 3,42e (Tammikuu 2014, Alko)

Hiljattain blogissani oli arvio luotettavasta arkioluestani, Goose Islandin IPA:sta. Tietenkään se ei ole Alkon perusoluista se ainoa valintani, joten ajattelin tässä esitellä pari muutakin kelvollista perusolutta Alkon valikoimista.

Brewdogin oluet ovat vakuuttaneet allekirjoittaneen koko linjastonsa läpi korkeatasoisena jatkuvalla linjallaan – oluet ovat poikkeuksetta selvästi humaloituja, mutta aina myös tasapainoisia, aromikkaita ja maukkaita. Talon ehdoton ykköstuote arkioluekseni olisi maanmainio Punk IPA, mutta se oli vain hetken aikaa Arkadian valikoimissa, eikä ainakaan vielä ole kuulunut sen paluusta – Ruotsissa taas olut on ihan Systemin perusvalikoimassa ja silloiseen Arkadian hintaan verrattuna peräti euron edullisempi. Myös mahtava, mutta varsin ronski ja tuhti Hardcore IPA löytyi jossain vaiheessa Alkon hyllyiltä – peräti ihan perusvalikoimasta – mutta sekin otti ja poistui tässä vuosi pari takaperin. Tällä hetkellä siis ainoa Alkosta löytyvä perus-Brewdog on 5 a.m. Saint, panimon näkemys amber alesta.

edit: Sittemmin sekä Hardcore että Punk IPA ovat palanneet Alkon perusvalikoimaan, mikä on varsin mukava asia.

Punertavan kuparinruskea olut on kevyen samea ja muodostaa suht runsaan, hyvin vaalean ja melko suurikuplaisen vaahtokukan kaatuessaan lasiin.

Aromaattisessa ja mielenkiintoisessa, jos kohta hieman yksiulotteisessa tuoksussa humalointi hallitsee – mäntyistä pihkaisuutta, ruohoa ja greippistä sitruksisuutta löytyy varsin reilulla otteella, kun taas taustalla väijyy kevyen keksimäinen mallas.

Maku on kuiva ja tarjoaa maltaalle paljon paremmin tilaa loistaa – yleisilmettä hallitsee leipäiset ja kevyesti paahteisen maltaiset aromit, mutta taustalta löytyy myös hapankorppua, pippurisuutta, kevyttä joulumausteisuutta ja hentoa siirapin aromia. Kokonaisuutena on varsin rapsakasti humaloitu ja tasapainoisen katkera; humalat tuovat bitterisyyden lisäksi kokonaiskuvaan ruohoisia ja hennon sitruksisia aromeja, mutta pääosin humalan aromit tuntuvat jäävän tuoksuun eivätkä tule makuun asti.

Kuiva jälkimaku on mukavasti tuntuvan katkeroinen ja aromeiltaan moniulotteinen – keskipitkä jälkivaikutelma jättää kielelle mukavan sekoituksen yrttiä, pihkaisuutta, kevyttä leipäisyyttä, kukkeutta ja ruohoisuutta.

Kokonaisuutena 5 a.m. Saint on varsin miellyttävä ja mielenkiintoinen perusolut, jossa avainsana on tasapaino – mitään ei ole liian paljon ja kaikkea löytyy! Mielenkiintoisesti tuoksu ja maku edustavat hyvin erilaisia tyylejä: tuoksussa päällimmäisenä on lähinnä humalan aromit, joita tuntuvan maltaisesta keskimausta ei löydy juurikaan.

Olut on varsin mainio esitys arkiseksi perusolueksi, mutta myös miellyttävän helppo niin kunnon humaloinnista nauttiville hopheadeille kuin kevyemmistä ja yksinkertaisemmista oluista pitäville perusoluiden ystäville. Ei mitenkään erikoinen esitys tämän melko yllätyksellisiäkin oluita tuottavan panimon linjastossa, mutta on silti mainiosti linjassa talon tasokkaan linjan kanssa!

Lyhyesti: Tasapainoinen, miellyttävä, aromaattinen ja sopivan helppo ale, jossa humala hallitsee tuoksussa mutta vain lähinnä tuntuu kuivassa mutta maukkaan maltaisessa maussa. Luotettava ja kelvollinen arkiolut!

Arvio: Hyvä – kaikin puolin kunnollinen perus-ale, josta löytyy niin aromikasta humalaa, maukasta mallasta kuin rapsakkaa katkeroakin!

Hinnan (3,42e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Chateau Ste. Michelle Syrah 2010

Chateau Ste. Michelle Syrah 2010

• Valmistaja: Chateau Ste. Michelle Wine Estates
• Tyyppi: Punaviini, AVA Columbia Valley
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Washington, Columbia Valley
• Rypäleet: Syrah (99%), Viognier (1%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 15,65e (Maaliskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 15,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Tähän asti olen ollut ihan vakuuttunut Washingtonin osavaltion viineistä – niissä on usein ollut sitä tiettyä, amerikkalaisen hedelmävetoista helppoutta, mutta yllättävän reippaasti myös hapokkuutta ja rakennetta, kiitos Kaliforniaa hieman viileämmän ilmanalan. Mielikuvani ovat kuitenkin lähinnä perustuneet valkoviineille, joten olikin jo korkea aika tutustua Washingtonin punaviinien tarjontaan! Hieman kyllä aina arveluttaa nämä jenkki-Syrahit, sillä vaikka siellä nykyisin tunnutaan suosivat ranskalaista Syrah-nimikettä viineissä, ovat ne usein olleet asteen verran lähempänä Australian ja Chilen Shiraz-viinejä.

Washingtonilaisen Chateau Ste. Michellen Syrahiin on Pohjois-Rhônen hengessä käytetty aavistus valkoista Viognieriä tuomaan kokonaisuuteen väriä ja aromikkuutta. Rypäleet ovat kerätty suurelta Columbia Valleyn viinialueelta; merkittävä osa myös Columbia Valleyn kuuluisalta ala-alueelta, AVA Yakima Valleysta. Viinin 14 kuukautta kestävä kypsytys tapahtuu tammitynnyreissä (puolet ranskalaista ja puolet amerikkalaista tammea), joista ilahduttavasti vain 12% on uusia.

Väriltään viini on läpinäkymättömän purppuranpunainen.

Suht hedelmäisessä tuoksussa on päällimmäisenä suorastaan hämmentävän selvä Valion mansikkaviilin aromi; muuten viinin kypsähkö ja melko muhkea nokka tarjoaa tummia metsämarjoja, makeaan taittuvaa vadelmaa, lakritsista ja pippurista mausteisuutta sekä kevyttä, aavistuksen toffeista tammea. Kokonaisuus on kuitenkin melko viileä ja jenkiksi hillitymmänpuoleinen.

Täyteläistä makua hallitsevat aavistuksen hilloisen makeat, kypsän marjaiset aromit, jotka tuovat kielelle erityisesti mustikkaa, vadelmaa, kirsikkaa ja karhunvatukkaa. Mukana on myös Syrah'n pippurista ja kevyen savuista mausteisuutta. Selvän kypsästä maustaan huolimatta viini ei ole yllättäen jenkkiasteikolla kovinkaan tuhti, vaan suorastaan yllättävän raikas esitys. Viini on kuitenkin niin Syrah- kuin Shiraz-viitekehyksessä melko helppo ja turvallinen esitys; edes tanniinit eivät pääse sellaisenaankaan nauttiessa hirveästi häiritsemään.

Jälkimaku on makeahko ja pehmeä. Viinistä jää kielelle keskipitkä, mansikkahilloinen, aavistuksen savuinen ja vaniljaisen sekä kaakaoisen tamminen jälkivaikutelma.

Yleisesti viinistä jää hieman ristiriitaiset fiilikset; toisaalta se tuntuu olevan ihan passeli "kympin Shiraz", mutta toisaalta se on kypsistä uuden maailman vivahteistaan huolimatta yllättävän ja jopa ihastuttavan kepeän oloinen, miellyttävän hillitysti tammitettu ja kaikin puolin harmoninen. Viinistä ei jää kovinkaan kummoisia muistijälkiä (miinus varsin persoonallisen viilinen tuoksu!), mutta kokonaisuus on silti yllättävän miellyttävä ja tasapainoinen jenkiksi.

Viini on melko turvallinen, mutta kuitenkin sopivasti tyylillä valmistettu jenkki jopa hieman paremmillekin aterioille, mutta yleisesti näin helpon marjaiset ja pippuriset maut istuvat arkisten grilliruokien ja hampurilaisten kanssa. Varsin passeli paremman pään perusjenkki.

Lyhyesti: Helppo, luotettava ja kypsänmakea jenkki-Syrah, joka on kuitenkin asteen verran Kalifornian-serkkujaan hillitympi ja tasapainoisempi esitys. Laatua ja tasapainoa kaipaaville uuden maailman faneille testaamisen arvoinen tuttavuus.

Arvio: Miellyttävä – harvinaisen helppo, mutta helppoudestaan huolimatta hörpiskeltävä jenkkipunkku, joka tyylillisesti on ehkä enemmän Shiraz, mutta ilmaisultaan ihastuttavan Syrah. Mukavan tyylitajuinen perusviini.

Hinnan (15,99e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Château Doisy-Védrines 2005

Château Doisy-Védrines 2005

• Valmistaja: Château Doisy-Védrines
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, AOC Sauternes, Bordeaux 2e Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Graves, Sauternes, Barsac
• Rypäleet: Sémillon (80-85%), Sauvignon Blanc (15-20%)
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 19,90e (Toukokuu 2013, Finnair Taxfree Plus)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: totalwine

Ennen lähtöämme Portugaliin oli meidän kulutettava jollain tavalla aikaa Helsinki-Vantaan lentokentällä. Vieraat viinimyymälät ovat itselleni mitä parasta ajanvietettä, joten ei kestänyt kovin montaa hetkeä että olin seikkaillut koko rakennuksen toisesta päästä löytyvään Finnair Taxfree Plus -myymälään, jonka valikoima on useampaan otteeseen ehditty todeta paikan parhaaksi. Ja koskaa aikaa oli tapettavaksi hieman enemmänkin, kaivoin kännykkäni esiin ja rupesin katselemaan cellartrackerista mitä ihmiset kirjoittelivat myymälän viineistä.

Ajattelin jälkiruokaviinien kiinnostavan eniten, pullojen ollessa kätevän pieniä ja kepeitä, joten päätin tarkastaa Sauternes-tilanteen. Hyllyiltä löytyi muutamakin tunnettu Prémier Cru -luokan Sauternes jotka kiinnostivat, mutta kiinnostus lopahti lyhyeen tarjolla olevien vuosikertojen saatua cellartrackerissa universaalisti melkoiset haukut. Päätin kuitenkin tarkistaa myös varmuuden vuoksi hyllyiltä löytyneen Deuxieme Cru -luokan Doisy-Védrinesin saamat arviot ja katso! – pelkkää ylistystä alusta loppuun. Viinistä varoiteltiin kuuman vuoden tuomasta vähäisestä hapokkuudesta, mutta muuten pahaa sanottavaa ei viinistä näyttänyt löytyvän! Positiiviset arviot saivat pienen hulluudenpuuskan nousemaan ja päätin sitten napata samoin tein kaksi – olihan hinta kuitenkin maailmanhintoihin nähden edullinen 26 euroa pullolta.

Ja sitten tiskillä kysyttiin että löytyykö Finnair-korttia, sillä kun saisi pullot kahdella kympillä kappale. Kun ei löytynyt, iskettiin käteen vain lomake, jolla sai väliaikaisen kortin veloituksetta ja pullot heti tarjoushintaan käteen. No, mikäs tässä! Kaksi pulloa poistui siis myymälästä reilut 12 euroa suunniteltua edullisempaan hintaan.

Toisen pullon ajattelin korkata vasta joskus reilusti myöhemmin viinin kerättyä reippaammin ikää, mutta toisen päätin korkata tässä melko pian, jotta pääsisi katsomaan olivatko ylsitävät arviot aivan tuulesta temmattuja. Viini päätyikin tässä yhtenä alkukesän kuumana iltana testiin brie-juuston ja portviinihillokkeen kumppaniksi.

Väriltään viini on paksun kullankeltainen, jossa on seassa aavistus nuorekasta vihreyttä. Lasia pyöritellessä paljastuu myös viinin öljyisen paksu rakenne.

Tuoksu on todella runsas, erittäin muhkea ja makea. Päällimmäisenä aromeina nousee voimakasta jalohomeisuutta, paahdetta, tuntuvan tammista vaniljaa ja mantelisuutta, mutta uskomattoman monisyisestä ja kompleksista aromimaailmasta tuntuu löytyvän vaikka mitä: kuivattua ananasta, hunajaa, mandariininkuorta, créme brûléetä, aprikoosihilloa, vanhentuneeksi käynyttä persikkaa, neilikkaa, karamellia... Tuoksu on vaikuttavan tuhti ja lähes loputtoman oloinen. Ainoana kauneusvirheenä Sauternes'n viiniksi jopa pelottavan runsas alkoholi (14%) tulee melko runsaastikin esiin makeana eetterisyytenä.

Doisy-Védrines'n maku on hyvin tuoksun kaltainen: uskomattoman runsas, loputtoman syvä ja voimakas. Suutuntuma on hyvin täyteläinen ja paksu, eli viinistä ei löydy parhaimpien Sauternes'n viinien eleganssia tai kepeyttä, mutta kokonaisuudesta löytyy silti hapokkuutta, joka saa sen pysymään kohtuullisen hyvin nipussa. Lämmin vuosi kuitenkin tuntuu selvästi suussa jopa pienenä raskautena.

Kompleksi ja jatkuvasti uusiin suuntiin seikkaileva maku tarjoaa hunajaisuutta, todella ylikypsää keltaista hedelmää, voimakkaan paahteista ja mausteista jalohomeisuutta, mantelia, joka paikoitellen taittuu jopa karvasmanteliseksi mausteisuudeksi, rusinaa ja ajoittain suht tuntuvaakin tammea, joka tarjoaa kermatoffeeta ja vanilliinisokeria. Yleisilmeeltään Doisy-Védrines on todella intensiivinen ja erittäin makea – mutta lämmenneenä jopa imelä; viinissä oli enemmän tasapainoa ja raikkautta pian jääkaapista ottamisen jälkeen, mutta tuntia myöhemmin kokonaisuutta hieman varjosti tahmainen ja öljyinen suutuntuma.

Viinin jälkimaku on uskomattoman pitkä, vivahteikas ja monikerroksinen – rusinaa, hunajaa, neilikkaa, makeaa ananasmehua, kanelia, vaniljaa, bitteristä mausteisuutta ja kevyesti jopa voimaisuutta. Jälkivaikutelma on upean harmoninen ja viipyilevä; tuhti alkoholi tosin tekee siitä hieman lämpimän. Yleisesti Doisy-Védrines 2005 on kauneisvirheistään huolimatta majesteetillinen tapaus – hieman pullea ja laiska, mutta silti todella majesteetillinen.

Juuh, kyllä niillä cellartrackerin arvioilla taisi jotain totuuspohjaa olla – Doisy-Védrines nimittäin hyppäsi melko heti maistamieni nuorien Sauternes'n viinien mitalisijoille! Kokonaisuus oli sen verran vaikuttava ja moniulotteinen, että viini jo melkein haastoi tämänhetkisen lempparini, Suduiraut 1999:n – Doisy-Védrinesin kypsänraskas ja hieman tahmeakin suutuntuma sekä ajoittain turhankin hallitsevaksi äityvä tammisuus olivat ainoat naputtamisen aiheet kokonaisuudessa. Koska Suduiraut'n todella freesiä ja ryhdikästä rakennetta ei tästä löytynyt, ei ykkössijaa napattu, mutta makupuolelta viini oli yksinkertaisesti uskomaton. Ehdottomasti yksi parhaita ostoksia koskaan alle kahdella kympillä; onneksi on vielä toinen lesti vartomassa senioripäiviään.

Lyhyesti: Makea jälkiruokaviini, jolla on yksinkertaisesti uskomattoman vakuuttava tuoksu, maku ja kielellä viipyilevä aromien kirjo. Kuuma vuosikerta 2005 näyttäytyy hieman keskimääräistä kevyempänä hapokkuutena ja raskaampana suutuntumana, mutta näin vakuuttavassa kokonaisuudessa semmoisetkaan kauneusvirheet eivät enää tunnu haittaavan. Uskomattoman hedonistinen nautinto, joka kannattaa avata hengittämään puolta tuntia - tuntia etukäteen, mutta tarjoilla hyvin viilennettynä.

Arvio: Täydellinen – aivan uskomaton makukokemus. Pikkiriikkinen miinus löysästä ja tahmeasta suutuntumasta, mutta edelleen ollaan valovuosia plussan puolella. Jos olet lentämässä ulkomaille lähiaikoina, mars Finskin Tax Freehen!

Hinnan (26,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.

Nøgne Ø / Bridge Road India Saison 2012

Nøgne Ø / Bridge Road India Saison 2012

• Valmistaja: Nøgne Ø, Bridge Road Brewers
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale / Saison
• Maa: Norja / Australia
• Alue: Grimstad / Beechworth
• Maltaat: Pilsner, vehnä
• Humala: Galaxy, Stella
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 7,92e (Toukokuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Kun norjalaiselta Nøgne Ø:n panimolta on tottunut saamaan kuriositeettikamaa, eivät nämä kokeellisemmatkaan yksilöt enää jaksa hämmentää niin paljoa. Kyseessä on siis norskien visio perinteisestä belgialaisoluttyypistä, saisonista, jota on tuunattu India Pale Ale -henkisellä humaloinnilla. Mukana olutta tekemässä ovat olleet myös Bridge Road Brewersin oluthenkisiä panomiehiä toiselta puolelta maapalloa, peräti Australiasta asti.

Keväisille ja kesäisille Saison-oluille tyypillistä on yleensä kepeys, hedelmäisyys ja runsaan hiilihappoisuuden tuoma raikkaus, sekä monista löytyvä tietynlainen hapan mausteisuus ja usein myös viineissäkin tutun brettanomyces-hiivan tuoma likaisuus; IPA-oluille taas reipas humalointi. Brittihenkiset IPA:t ovat tyypillisesti lähinnä vain kohtuullisesti katkerohumaloituja, kun taas ns. jenkkityyliset IPA:t (minkälaisia myös mm. Nøgne Ø yleensä harrastaa) ovat reilummin katkerohumaloituja, mutta niissä käytetään myös brittioluita enemmän erityisesti tuoksuun (mutta myös makuun) vaikuttavaa aromihumalointia. Tältä oluelta odotettavissa on siis aromikasta ja katkeraa IPAa, josta löytynee myös enemmän happamuutta ja toivottavasti jopa kevyttä likaa.

Lasiin kaatuu varsin utuista, paksun keltaista ja aavistuksen oranssiin taittuvaa olutta, jonka päälle nousee erittäin runsas, kohtalaisen tiivis, mutta melko nopeasti katoava vaahtohattu.

Tuoksussa on selvästi päällimmäisenä IPA-tyylistä, greippisen sitruksista ja kevyen pihkaista aromihumalaa, kevyen päärynäistä hedelmäisyyttä ja kevyesti funkahtavaa mausteisuutta, joka tuo mieleen lähinnä vanhan, nahistuneen sitrushedelmän.

Maultaan olut on hyvin kepeä, kohtalaisen hiilihappoinen ja yleisilmeeltään varsin hapan – ominaisuus, jota päälle 60 IBU:n voimalla tykittävä katkerohumalointi ei missään nimessä ainakaan vähennä. Kielellä pyörii sitruksisuutta, hentoa vaaleata maltaisuutta, ruohoisuutta, lähes saippuaista karvautta ja kevyen olkista aromikkuutta. Kielen kärjessä erottuu hennosti makeaan taittuvaa persikkamarmeladia. Yleisvaikutelma on todella freesi ja kesäinen.

Jälkimaku on todella pitkä ja intensiivisen katkeroinen, mutta aromeiltaan selkeästi kepeämmänpuoleinen; hillitysti greippisen sitruksinen, karhean maamainen ja kevyen olkinen. Kohtalainen alkoholi (7,5%) lämmittää aavistuksen kurkunseutua.

Kokonaisuutena Nöggis-Bridge Roadin India Saison on kaikin puolin erinomainen kesäolut – pohjalla on varsin tyylipuhdas, kepeä ja hapahko saison-pohja, jolle pistetään turpaan kunnollisella humaloinnilla, joka jopa ylittää Nøgne Ø:n tyyliin perus-IPA-oluidenkin humalointitasot. Siinä missä yleensä nämä erikoisemmat, kahden eri tyylilajin yhdistelmät joko epäonnistuvat, tai jäävät korkeintaan mielenkiintoisiksi, yhden testaamisen kuriositeeteiksi, ovat nämä panomiehet onnistuneet saamaan vallan tasapainoisen, raikkaan ja kesäisen IPA:n, joissa monesti makeaan taittuva, toffeisen maltainen pohja on onnistuneesti korvattu happamaan taittuvalla, kepeällä ja mausteisella saison-pohjalla.

Se missä tässä oluessa on epäonnistuttu, on sen hinta. Kyseessä on varsin mainio, mutta silti melko arkinen olut – erikoisesta blendauksestaan huolimatta – minkä takia kiskurimainen hinnoittelu vähentää oluen nautiskelukerrointa rankalla kädellä. Kyseessä on siis mitä mainioin kesäolut, jota kuitenkaan tuskin tulee ostettua uudelleen johtuen sen verrokkeihin nähden törkyisen kalliista hinnasta – jopa kalliina pitämäni OriginAle on näistä kahdesta hinta-laatusuhteeltaan järkevämpi tapaus. Ehkä korkeintaan jos sattuu tulemaan yhtäkkinen pakko-saada-Nöggistä-kohtaus tässä kesällä.

Lyhyesti: Hapahkolle, mausteiselle ja kesäisen kepeälle saison-pohjalle rakennettu jenkki-tyylinen IPA, jonka suurimmaksi ongelmaksi ei muodostu mikään sen oma ominaisuus, vaan Alkon päättömän korkeaksi lyömä hintalappu. Mainio, tasapainoinen kesäolut, joka on hinnoiteltu aivan liian kovalla kädellä.

Arvio: Miellyttävä – ihastuttavan hapan, kiristävän kitkerä ja kepeän eloisa olut kuumiin kesäpäiviin; puolen litran puteli riittää sopivan pitkäksi aikaa, eikä oluen kovahko (mutta yllättävän vähän tuntuva) alkoholiprosenttikaan kannusta kittaamaan koko lestiä kerralla.

Hinnan (7,92e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Domaine St. Hilaire 2012

Domaine St. Hilaire 2012

• Valmistaja: Yves Lapierre
• Tyyppi: Roséeviini, AOC Coteaux d'Aix-en-Provence
• Maa: Ranska
• Alue: Provence, Aix-en-Provence
• Rypäleet: Grenache(40%), Mourvèdre (30%), Syrah (30%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 15,89e (Toukokuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 16,47e (Tammikuu 2014, Alko)

Itselläni roséekausi yleensä alkaa silloin, kun kevätkuukaudet vaihtuvat kesään, ja niin kävi tänäkin vuonna! Päätin aloittaa roséekauden perinteisellä Provencen roséella, sillä sehän on melkeinpä kirjoittamaton fakta, että Provence on maailman paras roséealue – yli puolet alueella valmistetusta viinistä on nimittäin roséeta!

Domaine St. Hilairen rosée tulee alueen toiseksi suurimmalta appellaatiolta, Aix-en-Provencen kylän ympärille muodostuneelta Coteaux d'Aix-en-Provencesta. Alkon vanhat kotisivut mainitsevat viinin rypälesuhteiden olleen Grenache (60%) ja Syrah (40%), kun taas pieni googlailu kertoisi viinin 2012-vuosikerran sisältävän eteläranskalaisittain Grenachea 40% ja Mourvèdrea ja Syrahia kumpaistakin n. kolmanneksen. Sen sijaan "uudet ja hienot" Alkon sivut mainitsevat vain viinistä löytyvän Grenachea ja Syrahia, ilman sen syvempää tietoa missäköhän suhteessa niitä mahtaa löytyä – vanhoilta sivuilta olisi ollut edes mahdollisuus saada viineissä käytetyt rypäleiden suhteet, nykyisin jää sekin pelkäksi arvailuksi. Eniveis, hieman jäähdytetystä putelista korkki irti ja nauttimaan Etelä-Suomen poikkeuksellisista hellelukemista!

Väriltään St. Hilaire on kuulas ja vaalea lohenpunainen. Viinin hapot tahtovat muodostaa lasin sisäpinnalle hanakasti pientä kuplaa.

Tuoksu on varsin mehevä ja makean marjainen; kokonaisuudesta nousee esille makeata vadelmaisuutta, kirsikkamarmeladia, kevyttä yrttisyyttä ja aavistus makeankypsää aprikoosia.

Maultaan viini on kuiva, mutta yleisilmetta hallitsee varsin makea, mansikkainen ja vadelmainen marjaisuus ja ajoittain jopa ylikypsähkö, makea sitruksisuus. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen ja suht pehmeä, mutta samalla mukavan hapokas ja varsin freesi. Kokonaisuus on mainiosti tasapainossa ja jopa kevyesti kosiskelevan kypsästä ja helpon pehmeästä ilmaisustaan huolimatta varsin miellyttävä, raikkaan hapokas ja herkullinen.

Lempeätä ja maukasta jälkimakua ryydittävät persikkaiset, makean mansikkaiset ja aromaattisen yrttiset aromit. Jälkimaku on täyteläisestä ja kypsänmakeasta ilmaisustaan huolimatta varsin raikas ja eloisa.

Roséeviiniksi Domaine St. Hilaire on selvästi keskivertoa hinnakkaampi, mutta toisaalta: sen maistettuaan ymmärtää jonkin verran viinin hinnoittelua. Viinistä puuttuu edukkaampien roséiden lähes vihertävän raakaa mansikkaisuutta muistuttavat, jopa pistävät aromit ja enemmän raa'ahkoa punaviiniä muistuttava karheus. Tämän viinin ilmaisu on myös selvästi elegantimpi ja vakavampi kuin usein turhankin arkisten ja tylsän yksiulotteisten perusroséiden.

Vaikka viinissä on selvästi kypsää ja makean kanssa flirttailevaa hedelmää, eivät nämä vivahteet onnistu missään vaiheessa häiritsemään johtuen viinin varsin freesistä ja täyteläiseen runkoonkin nähden hyvästä hapokkuudesta. Kokonaisuus on vallan ihastuttava ihan sellaisenaan siemaillessa, mutta kestänee hyvin suht ruokaisatkin safkat – tällainen tuhdimpi eteläranskalainen rosée on varmasti erittäin luotettava vaihtoehto jos kaipaa jotain punaisempaa esimerkiksi lohen kylkeen!

Lyhyesti: Varsin maukas, täyteläinen ja kypsä Provencen rosée, jossa meheviä ja makeita vivahteita vastaan tulee varsin napakka ja eloisa hapokkuus. Vaikkei viini ole hintaisekseen vielä varsinainen löytö, antaa korkea hinta selvästi takeita laadulle.

Arvio: Erittäin hyvä – St. Hilaire on varsin mainio ja tyylikäs esitys roséeksi: se ei maistu vesitetyltä punaviiniltä, tai valkoviiniltä, jossa on hitunen punaista marjaisuutta – siinä on luontevasti niin punaista marjaisuutta kuin kypsää, vaaleampaa hedelmäisyyttä ja kokonaisuuden osa-alueet puhaltavat hienosti yhteen hiileen.

Hinnan (16,47e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Malo Tojo Moscatel Superior 2003

Malo Tojo Moscatel Superior 2003

• Valmistaja: Malo Tojo
• Tyyppi: Väkevöity viini, jälkiruokaviini, DOC Moscatel de Setúbal
• Maa: Portugali
• Alue: Península de Setúbal, Setúbal
• Rypäleet: Muscat of Alexandria (100%)
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 15,00e (Toukokuu 2013, Viniportugalin viinimessut, Lissabon)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: enovitis

Lissabonin-reissullamme päätimme käydä tarkastamassa portugalilaisten viinien tiedotuksesta vastaavan Viniportugalin järjestämät messut, joilla esiteltiin Lissabonin, Setúbalin ja Tejon alueen viinejä ja ruokia. Voisin tässä samalla hieman lätistä itse messujen muusta annista ennen itse kyseessäolevan viinin arvostelua.

Messuilla tuli vastaan paljon valko- ja punaviinejä, osa varsin laadukkaitakin, mutta surullisen moni liiallisella tammella pilattu ja/tai tylsistä, kansainvälisistä lajikkeista valmistettu uuden maailman kopio -viini. Roséeviinit olivat lähinnä helppoja, yksinkertaisia, ja monesti myös puolikuivia tai jopa puolimakeita – hyviä poikkeuksiakin toki oli. Setúbalin tiskeiltä löytyi harvemmassa määrin mielenkiintoisia pöytäviinejä, mutta sitäkin enemmän upeita makeita Moscateleja, joita tulikin ihasteltua melkoinen kattaus.

Parhaiten messuilta jäivät mieleen Pedro Marquesin luotsaaman Vale da Capuchan ihastuttavan rakenteikkaat ja luonnonmukaisesti valmistetut valkoviinit, joissa viininvalmistaja pyrki korostamaan enemmän intensiivistä suutuntumaa, rakennetta ja jopa karun mineraalista ilmaisua kuin yleensä Lissabonin viineistä löytyvää, runsasta, kypsää ja trooppista hedelmää. Todella ihastuttavan raikas tuulahdus maan valkoviiniskenessä – suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos vain tilaisuus sallii! Myös setúbalilaisen Xavier Santanan viinitalon kehittynyt Moscatel 2006 ja persoonallinen Moscatel Roxo 2009 olivat varsin erinomaisia luokassaan – todennäköisesti kiitos siitä menee osittain siihen, että talo käyttää yksinomaan käytettyjä, vanhoja tammitynnyreitä viiniensä kypsytyksessä.

Malo Tojon Moscatel osui silmään sen takia, että tämä viini oli hinnoiteltu poikkeuksellisen kovaksi messujen edulliseen hintatasoon nähden. Kun tiedustelimme viiniä, mainitsi taloa edustanut henkilö viinin keränneen reippaasti palkintoja parivuotisen historiansa aikana, parhaimpina titteleinä 1. Festival Ibérico do Vinho -tilaisuudessa ansaittu "Great Gold Medal" (erotuksena muutamalle muulle viinille annetusta "Gold Medalista", sekä lisämaininta "Best Portuguese Moscatel." Melko vaikuttavaa tavaraa! Kun pyysimme saada maistiaista, sanoi edustaja kaikkien näytekappaleiden menneen aikoja sitten ja jäljellä oli vain enää pari hassua myyntiin varattua tuotosta. Maistoimme talon varsin vakuuttavan perus-Moscatelin ja ostopäätös oli selvä – viini lähtee mukaan.

Moscatel Superior tulikin korkattua melko pian reissun jälkeen, syntymäpäivieni alla toukokuun lopussa. Viini nautittiin pehmeän Brie-juuston ja Portugalista tuliaisina tuodun portviinihillokkeen kera.

Moscatel Superior on aidolla Armanjakilla väkevöity, toisin kuin normaalisti neutraalilla rypäletisleellä väkevöidyt perus-Moscatelit, ja sitä on kypsytetty ranskalaisessa tammessa 6 vuotta.

Viinillä on upea, intensiivinen ja syvän kuparisen punaruskea väri.

Tuoksu on todella muhkea ja niin syvä, että sinne voisi hukuttautua: runsaasti hunajaa, vaahterasiirappia, makeata tummanpuhuvaa tammisuutta, suorastaan huumaavaa kukkaisuutta, rusinaa, persikkamarmeladia, kevyttä kanelia ja hillittyä pähkinärouhetta. Alkoholi nousee kevyenä eetterisyytenä mukaan kokonaisuuteen, mutta sopii suorastaan hämmentävän hyvin kokonaisuuteen. Vaikka tuoksussa on varsin runsaasti tammisuutta, ei se haittaa yhtään, sillä se sointuu alkoholin tavoin upeasti muiden aromien kanssa yhteen. Olfaktorinen orgasmi.

Maku on erittäin täyteläinen ja pehmeä – happoja ei ole Moscatelien tyyliin kovinkaan paljon. Varsin makeata makua hallitsee tumma, mausteinen ja voimakkaan uutoksellinen tammisuus, mehukas rusinaisuus, kevyt hunajaisuus ja ylikypsä, mutta erittäin vivahteikas trooppinen hedelmäisyys. Seassa on myös kevyesti bitterisyyteen taittuvaa mausteisuutta, kanelia, hentoa sitruunaisuutta ja aavistus mineraalia. Tammi on runsasta, mutta se on integroitunut mainiosti kokonaisuuteen ja sointuu tuoksun tavoin aromimaailman kanssa upeasti; tässä tapauksessa tuntuu kuin tammi toisi enemmän kokonaisuuteen lisää kuin peittäisi siitä jotain. Loputtoman vivahteikas ja moniulotteinen kokonaisuus.

Jälkimaku on mehukas, mehevän ja makean hedelmäinen, rusinainen, tuntuvan ja erittäin moniulotteisen tamminen ja hyvin vivahteikas. Tuoksustaan huolimatta alkoholi onnistuu pysymään yllättävän hyvin piilossa, puskien vain hieman esiin jälkimaussa lämmittävänä tunteena. Viinin jälkivaikutelma on erittäin maukas, moniulotteinen, pitkä ja uskomattoman herkullinen.

Yleisesti Malo Tojon Moscatel Superior on todella mainio tapaus; poikkeuksellisen vivahteikas ja tyylikäs Moscateliksi sekä hetken huumassa tehdyksi ex-tempore-ostokseksi todella loistava. Viinitalon perus-Moscatel vaikutti ihan lupaavalta, mutta se ei nostanut odotuksia mitenkään sille tasolle, mille tämä viini pääsi. Tuhdista tammisuudestaan huolimatta viini on yksi upeimpia vastaani tulleita "nuoria" väkevöityjä viinejä ja ymmärrän aivan hyvin miten se on napsinut keräämiään palkintoja. "Portugalin paras Moscatel" on aivan ymmärrettävä titteli tämän viinin kohdalla.

Lyhyesti: Runsaan tamminen, uskomattoman vivahteikas, harmoninen ja moniulotteinen Moscatel; ehdottomasti yksi upeimpia maistamiani väkevöityjä viinejä.

Arvio: Täydellinen – kaikin puolin uskomaton esitys. Jopa paatuneelle tammenvihaajalle viinin runsas tammisuus ei päässyt missään vaiheessa tökkimään. Tätä tavaraa voisi nautiskella loputtomiin.

Hinnan (15,00e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Nona Petit 2010

Nona Petit 2010

• Valmistaja: La Conreria d'Scala Dei
• Tyyppi: Punaviini, DOQ Priorat
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Priorat
• Rypäleet: Grenache (75%), Syrah (10%), Cabernet Sauvignon (5%), Carignan (5%), Merlot (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 15,18e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 15,42e (Helmikuu 2014, Alko)

Hieman erikoisesti Espanjan kahdesta DOCa / DOQ -tasoisesta viinialueesta Rioja on harvinaisen hyvin edustettuna Alkon hyllyillä, kun taas Priorat on jäänyt vain pariin hassuun viiniin, minkä lisäksi melkeinpä kaikkien alueen viinien hinta on asettunut sinne kahden ja kolmen kympin välimaastoon. Viidentoista euron hinnalla Nona Petit on siis käytännössä ainoa Suomesta saatava Priorat, jonka hinta on sentään jollain lailla järkevä arkikäyttöön.

Viini on ilahduttavasti Grenache-vetoinen (Prioratissa kun kasvatetaan sen verran kansainvälisiä lajikkeita, että paikallisista lajikkeista valmistetut viinit eivät aina ole itsestäänselvyys); seasta löytyy myös hieman Carignania (paikallisisttain Samsó) sekä niitä känsainvälisiä lajikkeitakin. Yli kaksi vuotta kestäneestä kypsytyksestä viini on viettänyt 10 kuukautta tammessa (puolet uusia, puolet vuoden vanhoja) ja 18 kuukautta pullossa – Espanjalaisella ikäasteikolla viini voidaan siis lukea Prioraton viinilakien mukaan Criançaksi.

Väriltään viini on melko tummanpunainen ja syvä, mutta hieman läpinäkyvä.

Avoimesta ja yllättävänkin marjavetoisesta tuoksusta löytyy runsaasti hyvin tuoretta vadelmaisuutta, punaisia kypsiä marjoja, makeata tummaa kirsikkaa ja viikunaista portviinisyyttä. Monikerroksinen tuoksu kuitenkin avautuu pikku hiljaa, paljastaen alta kevyempiä vivahteita mm. marsipaanista, kevyen paahteisesta tammesta ja aasialaisista, voimakkaista mausteista. Melko runsas alkoholi (14,5%) puskee melko selvästi intensiivisen tuoksumaailman läpi.

Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen, mutta yllättävänkin hapokas, eikä läheskään yhtä runsas tai peräti pureskeltavan paksu kuten monet muut Prioratot. Myös makumaailma on melko erikoinen; päällimmäisinä aromeina viinistä ei löydy alueelle tyypillisempää tummaa hedelmäisyyttä ja viikunaa, vaan kevyempää, marjavetoisempaa ja persoonallisempaa marsipaanisuutta, jopa Maraschinomaiseksi taittuvaa kirsikkaisuutta ja aavistuksen verran hillomaisen puolella piipahtavaa kypsää mansikkaa. Viinin makumaailma tarjoaa marjojen ohelle paljon muutakin: kevyen yrttistä bitterisyyttä, paahteista maamaisuutta ja mukavan kevyeksi jäävää, aavistuksen vaniljaista ja kevyesti palanutta tammea. Vaikka viini on kokonaisuutena varsin kypsä, pitää aavistuksen kepeämpi suutuntuma ja hyvä hapokkuus viinin yllättävän freesinä melko tuntuvan tanniinisuuden antaessa viinille varsin tiukan ja lihaksikkaan rakenteen. Varsin miellyttävästä kokonaisuudesta ainoaksi jäävä kauneusvirhe on välillä melko tuntuvaksikin äityvä alkoholin polte ja aromi.

Melko kevyehköä jälkimakua hallitsee alkoholin tuoma, hohkaava lämmön tuntu, mutta keskipitkässä, tai jopa pitkässä jälkivaikutelmassa jää monipuolisesti erilaisia vivahteita: kevyen pippurista ja aasialaista mausteisuutta, lakritsia, tuoreetta metsämarjaisuutta ja paahteista maamaisuutta.

Nona Petit on joko muuttunut reilusti edellisistä vuosikerroista, tai sitten muistini vain pettää minut, mutta muistikuvissani viini oli selkeästi tuhdimpi ja rehevämpi esitys – nyt viini on selkeästi kepeämpi ja freesimpi kuin yleensä melko muhkeat Prioratot. Viini tuokin enemmän mieleeni Franck Massardin ilahduttavan kepeän (ja myöskin Grenache-vetoisen) Humilitat Prioraton kuin monet muut, tuhdimmat espanjalaispunaviinit. Kepeyden lisäksi viinin Grenache-vetoiset marjaiset ja persoonallisemman aromikkaat vivahteet tuovat viiniin paljon sellaista omalaatuisuutta, jota ei yleensä vastaavan hintaluokan viineistä ei löydä. Lisäksi Suomen yleinen Priorat-hintataso huomioon otettaessa on pakko todeta Nona Petit'n olevan varsin kelpo esitys viiteentoista euroon.

Vaikka Nona Petit on hieman kepeämpi kuin monet muhkeammat espanjalaiset, ei se silti ole erityisen kepeä tai helppo, vaan erityisesti tuntuvan tanniinisuutensa vuoksi se tuntuu kerjäävän ruokaa kylkeensä – lasillinen menee helposti ihmetellessä viinin persoonallista aromimaailmaa, mutta sen jälkeen tanniinit rupeavat kiristämään suuta jos on liikkeellä ilman jotain naposteltavaa. Hyviä kumppaneita viinille ovat mm. kesäiset grillailuruoat, riista tai pitkään kypsytetyt, kovahkot ja suolaiset juustot.

Lyhyesti: Persoonallisen aromikas, marjainen ja monesti tuhteja Prioraton viinejä hieman kepeämpi Grenache-vetoinen punaviini.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin mainio nuori espanjalainen, jonka varsin persoonallinen makumaailma täyttää tuoksun täyttämät lupaukset. Kypsä, mutta (melko tuntuvaa alkoholisuutta lukuunottamatta) varsin tasapainoinen ja maukas ruokapöytien tuhti ystävä.

Hinnan (15,42e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Torres Manso de Velasco 2008

Torres Manso de Velasco 2008

• Valmistaja: Miguel Torres Chile
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central, Curicó
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 35,50e (Huhtikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 36,50e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: torres chile

Winestaten Chilen viinit -tilaisuuden viimeiseksi viiniksi oli jätetty Torresin Chilen-osaston pienehköä kulttistatusta nauttiva Cabernet Sauvignon, Manso de Velasco. Kyseinen viini saa nimensä vanhimmillaan yli 100-vuotiaita köynnöksiä käsittävästä Manso de Velascon viinitarhasta, joka on vuorostaan nimetty Curicón kaupungin perustaneen Espanjan varakuninkaan ja Chilen kuvernöörin, Manso de Velascon, mukaan.

Torresin viinitalo on niittänyt kuuluisuutta erityisesti 100% Cabernet Sauvignonista valmistetullta Mas La Plana -viinillään, joten myöskin tältä viiniltä voinee odottaa jonkinlaista tasoa? Toisaalta, eipä tuo Mas La Plana viimeksi testatessa hirveästi hetkauttanut, joten ehkei kannata ladata hirveitä odotuksia tällekään viinille? Cabernet Sauvignonit kun tuntuvat melko harvoin tarjoavan mitään erityisen päräyttävää. (Ja miksi uuden maailman viinitalojen legendaarisimmat ja poskettominta hinnoittelua nauttivat ikoniviinit ovat aina valmistettu Cabernet Sauvignonista?)

Jopa yli 100-vuotiaiden köynnösten hedelmistä valmistettu Manso de Velasco on kypsynyt 18 kuukauden ajan ranskalaisissa barrique-tammitynnyreistä, joista peräti 70% on uusia (onneksi käytettyjä on sentään se 30%...) Kypsytyksen jälkeen viini on pullotettu suodattamattomana, mikä yleensä takaa sekä rikkaampaa aromimaailmaa että parempaa kypsytyskestävyyttä.

Väriltään viini on todella tiivis ja läpinäkymättömän paksu, sävyltään tuhdin ja reunoille asti tasaisen tummanpunainen.

Yllätyksettömästi makea ja rehevä tuoksu tarjoilee voimakasta mustaherukkaa – mitä muuta uuden maailman Cabernet Sauvignonilta voisi odottaa? Ensivaikutelma on poskettoman runsas ja jopa suorastaan överi, mutta kunhan hajuaisti on tottunut saamaan viiniltä turpaan, rupeaa kokonaisuudesta erottumaan ylikypsää, hilloista tummaa hedelmää, tuoretta karhunvatukkaa, kevyttä aromaattista yrttisyyttä ja tynnyrikypsytyksen pituuteen nähden varsin hillittyä, mausteista ja hyvin integroitunutta tammisuutta, joka kuitenkin puskee hieman enemmän esiin viinin avautuessa.

Viini maistuu juuri siltä miltä se näyttääkin – paksuntäyteläiseltä, varsin tiiviiltä, todella pehmeältä ja melko raskastekoiselta. Runsaasta mausta löytyy reilusti tummia hedelmiä – ylikypsää tummaa luumua, makeata mustaherukkaa, boysenmarjaa ja karhuvatukkaa – mutta maku ei ole läheskään yhtä hilloinen kuin tuoksu antoi odottaa. Pippurisuus, mausteinen ja kevyesti palaneen bitterinen tammisuus ja melko tuntuva tanniinisuus tuovat kokonaisuuteen varsin hyvää grippiä, mikä vähentää viinin pehmeyttä ja höttöisyyttä; lisäksi jonkin verran tuntuva hapokkuus tuo viiniin napakkuutta ja raameja, minkä vuoksu viini maistuu pienen suussapyörittelyn jälkeen selkeästi vakuuttavammalta ja moniulotteisemmalta kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää.

Runsas ja varsin moniulotteinen jälkimaku jatkaa tukevan keskimaun tyylillä ja tarjoilee makeaa herukkaisuutta, pippuria, hillittyä minttusuklaisuutta, kevyttä vaniljaisuutta ja hennon karvasta tammen mausteisuutta. Jälkivaikutelma on kohtuullisen pitkä ja mehukas.

Manso de Velasco hieman jakaa omia mielipiteitäni; toisaalta viini on varsin tasokas ja moniulotteinen uuden maailman Cabernet Sauvignon, mutta toisaalta se on myös varsin selvästi juurikin uuden maailman Cabernet – helppo, kosiskelevan hedelmävetoinen, melkoisen pehmoinen ja kaikin puolin turvallinen. Esimerkiksi tätä ennen testattu Cordillera-sarjan Carignan oli mielestäni sekä mielenkiintoisempi että rakenteikkaampi, minkä vuoksi rankkaisin huoletta sen tämän viinin ohitse.

Sitten taas toisaalta; ne uuden maailman kuuluisa "ikoniviinit". Manso de Velasco tuntuu loppupeleissä olevan jopa mielenkiintoisempi ja moniulotteisempi kuin monet muut vastaavat, joita yleensä myös kaupitellaan n. 50-60 euron hintaan. Lisäksi Manso de Velasco tuntuu tämän ikäisenä jopa mielenkiintoisemmalta kuin Torresin oma "ikoniviini" Mas La Plana vastaavan ikäisenä – tosin kypsyttely saattaa muuttaa tilannetta, sillä tätä viiniä en lähtisi kypsyttelemään juuri puolta vuosikymmentä enempää, kun taas Mas La Plana tuntuu pelkästään kerjäävän sen verran lisää ikää. Joka tapauksessa, nyt juotavaksi super-chileläiseksi Manso de Velasco lienee kilpakumppaneitaan (ja Mas La Planaa) parempi ostos, mutta tämä ei tarkoita siltikään sitä, että viini olisi halpa ostos – yleensä nuo super-chileläiset ovat mielestäni järkeviä ostoksia ehkä 15-20 euron hinnalla ja Mas La Planallekin järkevä hintaluokka olisi mielestäni siinä 20-25 euron tuntumassa. Siksi reilu 35 euroa tällaisesta viinistä tuntuu melko hinnakkaalta, vaikkakaan ei täysin mahdottomalta. Mielestäni Manso de Velasco olisi passeli ostos n. 25 euron hinnalla, sillä viinin nykyhintaan kyllä löytyy Alkostakin parempiakin ostoksia.

Jos viini sattuu löytymään kaapista, nauti se nyt tai kypsyttele vielä muutaman vuoden verran lisää; tarjoa tuhtien pataruokien tai tumman lihan kanssa, tai ihan vain sellaisenaan.

Lyhyesti: Erittäin täyteläinen, voimakas, aromikas ja moniulotteinen uuden maailman "ikoni-Cabernet." Hieman turhan rakenteeton, turvallinen ja yllätyksetön esitys ollakseen omissa kirjoissani mikään huippuviini, mutta tästä Manso de Velasco on huolimatta yksi parhaita vastaan tulleita "super-chileläisiä."

Arvio: Erittäin hyvä – tässä rupeaa olemaan takana jo ihan kohtuullinen määrä uuden maailman ikoniviinejä, mutta edelleenkään yksikään niistä ei ole toden teolla onnistunut vakuuttamaan, vaan kaikki ovat olleet lähinnä massiivisia konsentraatiopommeja, joissa erityisesti rakenteen tuoma tasapaino on ollut täysin hukassa – eikä Manso de Velasco ole tähän porukkaan mikään poikkeus. Viini on mielenkiintoisempi ja kohtuullisemmin hinnoiteltu kuin kilpakumppaninsa, mutta silti viiniä loppupeleissä vaivaa samat ongelmat kuin kaikkia muitakin superchileläisiä pulleita punkeroita. Osta vain jos satut rakastamaan chileläisiä viinejä yli kaiken ja löydät jostain edullisemmalla.

Hinnan (36,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Torres Cordillera Carignan 2009

Torres Cordillera Carignan 2009

• Valmistaja: Miguel Torres Chile
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central, Maule
• Rypäleet: Carignan (63%), Syrah (22%), Merlot (15%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 19,98e (Huhtikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 21,90e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: torres chile

Winestaten chileläisiä viinejä esitellyt tilaisuus oli päättymässä ja viimeisen flightin loppupuolelta löytyi Torresin parempaa keskitasoa edustavan Cordillera-sarjan Carignan. Viinin nimi on kuitenkin melko erikoinen, sillä Carignania varsinaisesta viinistä löytyy ymmärtääkseni vain vajaa kaksi kolmasosaa.

Viiniin käytetty Carignan tulee vuonna 1996 löydetyltä viinitarhalta, jonka köynnökset ovat iältään n. 80-vuotiaita, toisin sanoen poikkeuksellisen iäkkäitä Chilen viinituotannossa, sillä maassa suuremman luokan viininviljely on alkanut vaihdellen vasta 70-90-lukujen välillä; loput viiniin käytetyt rypäleet tulevat muualta Maulen laaksosta. Kypsyminen on tapahtunut 9 kuukauden ajan tammessa ja 3 kuukauden ajan pullossa; tammitynnyreistä 30% on uusia ja 70% vuoden vanhoja.

Viini on allekirjoittaneelle entuudestaan tuttu vuosikerrallaan 2008, joka onnistui vakuuttamaan harvinaisen hyvin chileläiseksi viiniksi – yhä edelleen Cordillera Carignan 2008 on ehdottomasti yksi parhaista Chilen viineistä Alkon valikoimissa. Siksi olin varsin innokkaasti tarkastamassa pystyykö viinin uudempi vuosikerta toisintamaan edellisen antamat hyvät vibat.

Väriltään viini on reunoiltaan kevyesti vaaleampaan rusehtavan punaiseen taittuva tummanpunainen ja melko läpinäkymätön.

Aromikas tuoksu on todella tummanpuhuvan hedelmäinen ja vivahteikas; luumua, karhunvatukkaa ja raakaa mustikkaa, sekä kevyesti märkää multaisuutta ja tammen mausteisuutta. Hienoisena kauneusvirheenä alkoholi (14%) puskee hieman tuoksun läpi.

Suussa täyteläinen viini paljastuu intensiivisemmäksi kuin yksikään muu illan aikana maistettu viini; kyseessä lienee suht voimakasta hedelmää kantavien köynnösvanhusten rypäleiden ja jopa sopivasti tuntuvan hapokkuuden luoma yhteistyö. Makua hallitsee tumma marjaisuus, joka tarjoilee tuoksun tavoin mustikoita, luumuhilloa, kypsänmakeata karhunvatukkaa ja mustaherukkaa. Seasta erottuu kuitenkin myös maustepippuria, palaneen savuista aromikkuutta, aromikkaan mausteista ja kevyen vaniljaista tammisuutta sekä hillittyä kukkaisuutta. Kokonaisuus on moniin muihin illan aikana maistettuihin viineihin verrattuna varsin tanniininen ja roteva. Yleisvaikutelma Cordillera Carignanista on varsin tasapainoinen ja lihaksikas; viini kuitenkin vaikuttaa edelliseen maistamiskertaan verrattuna hieman enemmän kypsänmakealta ja täyteläisemmältä.

Pitkähkö ja moniin muihin chileläisiin viineihin verrattuna mukavan persoonallinen jälkimaku jättää suuhun pippurista mausteisuutta, tummia hedelmiä, kevyttä nahkaisuutta ja tanniinista karheutta. Alkoholi jättää kurkun seudulle hennon lämmittävän tunteen.

Torresin Cordillera Carignan vakuuttaa edelleen – jälkikäteen miettiessä tämä kyllä taisi olla illan paras punainen. Viini vaikuttaa pätkän verran tuhdimmalta, täyteläisemmältä ja kypsemmältä – eli chileläisemmältä – kuin viime vuosikertaa testatessa, mutta viini on silti todella mainio esitys Alkon chileläisviinien keskellä. Kokonaisuudesta löytyy mielenkiintoa, lihasta ja tasapainoa; viinin voi siis huoletta lykätä niin tuhdimpien ja voimakasmakuisempien aterioiden kylkeen kuin pidemmäksi aikaa kypsymään kellariin – kenties tämä saattaisi jopa auttaa viinin painamaan viinin makeimpia ja hilloisimpia vivahteita hieman piiloon.

Silti laatuunsa nähden Cordillera tuntuu aavistuksen verran hinnakkaalta – parilla kympillä saa sen verran laadukkaita eurooppalaisviinejä pelkästään Alkon hyllyiltä, että tilausvalikoiman reilun 20 euron hinta on piirun verran turhan kallis. Mutta vaikka 15 euroa olisi viinille passelimpi hinta, on viini vielä kohtuujärkevä ostos parillakin kympillä – sen verran harvoin eurooppalaisille viineille pärjäävää chileläistä saa tässä maassa.

Lyhyesti: Varsin laadukas chileläinen punaviini, johon ei olla yritetty saada mahdollisimman paljon mahdollisimman ylikypsän makeata hedelmää, vaan kokonaisuus on saatu hyvin balanssiin sopivan napakan hapokkuuden ja tuntuvan tanniinisuuden kanssa.

Arvio: Erittäin hyvä – punaviini, jossa yhdistyy mainiosti eurooppalainen tyylitaju chileläiseen viiniestetiikkaan: kypsää hedelmää ja napakka rakenne. Toimii varsin mainiosti!

Hinnan (21,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cono Sur 20 Barrels Pinot Noir 2010

Cono Sur 20 Barrels Pinot Noir 2010

• Valmistaja: Viña Cono Sur
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Aconcagua, Casablanca
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 24,90e (Huhtikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 24,90e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: cono sur

Taas sen kuuluisan jännän äärellä. Cono Sur on kerännyt erityisesti nimeä kehutuilla Pinot Noireillaan, joista erityisesti rajattujen saatavuuksien 20 Barrels -sarjan pioneeri on erityisen kuuluisa. Viinin nimi tulee siitä, kun vuonna 1996 Cono Sur pyrki tekemään ensimmäisen huippuluokan viininsä, käytetyksi lajikkeeksi oli valittu Pinot Noir. Kerätyistä rypäleistä valmistetuista viineistä valittiin 20 parasta tynnyrillistä, jotka pullotettiin myöhemmin ja markkinoitiin talon huippuviininä. Temppu toimi, ja nykyisin Cono Sur nauttiikin laadukkaita Pinot Noireja tuottavana viinitalona – titteli, jolle ainakin Bicicleta Pinot Noirin perusteella tahtoisin korkeintaan naureskella. Tätä nykyähän Cono Surilla on uusi, vielä "huipumpi" Pinot Noir, Ocio, joka ei ole enää tylsästi pelkkä premium wine, vaan peräti ultra premium wine. Keihin tällainen lapsellinen termeillä pelleily oikein vetoaa?

Casablancasta, aivan viileän Tyynenmeren rannalta, peräisin oleva 20 Barrels Pinot Noir on lähinnä El Triángulo Estaten hedelmää, mutta 10% viinistä tulee niin ikään Casablancassa sijaitsevalta Campo Lindon viinitarhalta. Viini on ennen pullotusta viettänyt vuoden päivät tammessa.

20 Barrels PN on väriltään jonkin verran läpinäkyvä, mutta samalla varsin tuhdin tummanpunainen.

Cono Surin ylettömän hedelmävetoiseen tyyliin tottuneena tämän viinin tuoksu yllättää – se ei varsinaisesti räjähdä naamalle, vaan on yllättävänkin hillitty. Tämä ei niin runsas tuoksu tarjoilee kypsää, hieman makeaan taittuvaa kypsää marjaa, mokkaista maitosuklaata ja hentoa lantaisuutta.

Aromikas makumaailma on kuivahko ja runsas mutta ei kovinkaan hapokas, minkä seurauksena suutuntumaltaan viini on melko leveäntäyteläinen. Mehevä ja kypsähkö marjaisuus tuo kielen kautta mielikuvia niin tuoreista puolukoista kuin makeasta vadelmamehusta; erityisesti kielen kärjessä viini tuntuu todella pehmeältä ja mehukkaanmakaealta. Makujen seassa on myös hennon maalaista meininkiä, joka erottuu niin kevyen tallisena kuin hennon savuisena aromikkuutena. Tammisuus erottuu kevyesti tumman suklaisena ja hennon mausteisena aromikkuutena, mutta pysyy kokonaisuuteen nähden silti sopivan hillittynä. Pinot Noirille tyypillisesti viini on tanniineiltaan varsin hillitty.

Jälkimaku on yleisilmeeltään lyhehkö, mutta runsas ja aromikas – puolukkaiset, pippuriset ja kevyen rustiikkiset aromit sekoittuvat varsin miellyttäväksi jälkivaikutelmaksi. Muun maun kadottua tamminen mausteisuus jatkuu kuitenkin vielä varsin pitkään kielellä.

Sitten siihen jälkipuintiin. Pitäisikö tämä viini arvioida Cono Surin viinien vai blogin mittapuulla? Sillä Cono Surin viiniksi 20 Barrels PN on poikkeuksellisen persoonallinen ja hedelmältään miellyttävän ei-ylikypsä tapaus. Sen sijaan Pinot Noiriksi tämä viini ei ole mitenkään erityisen ihmeellinen aromeiltaan, vaan jopa melko turvallinen ja yllätyksetön, sekä rakenteeltaan auttamattoman pehmoinen, höttöinen ja liioitellun täyteläinen.

Jos pullollinen tätä pitäisi ostaa, ei Alkon tilausvalikoiman kuvaus houkuta varmistamaan ostopäätöstä sen enempää kuin Cono Surin omat sivut. Alkon kuvausten mukaan viini on "täyteläinen, tanniininen, mokkainen, tamminen" – eli käytännössä aivan täysi antiteesi omasta mielestäni hyvästä Pinot Noirista (sen sijaan tuollainen kuvaus Ribera del Duerossa kuulostaa jo vallan siedettävältä!); Cono Surin sivuilta löytyy taas sellaisia termejä kuin voluptous ja outstanding extraction – ja ikävä kyllä nämä kuvaukset osuvat melko kohdilleen tämän viinin kanssa.

Tiivistettynä: 20 Barrels PN on oikein hyvä, suorastaan erinomainen, Cono Surin punaviiniksi. Sen sijaan laadukkaaksi Pinot Noiriksi viini on aivan liian raskastekoinen, täyteläinen ja yllätyksetön esitys. Pinot Noirille tyypillistä, freesiä hapokkuutta viinistä ei löytynyt lainkaan ja onhan näin uuttunutta viiniä on vaikea kutsua elegantiksi vakavalla naamalla. Vastaavaa, mutta tasapainoisempaa Pinot Noiria saa ihan Alkon perusvalikoimastakin alle parilla kympillä, netistä ostamalla paljon halvemmallakin; eli en voi varsinaisesti sanoa viinin olevan hintansa väärti, vaikka ihan siemailtava tapaus onkin Cono Surin viiniksi. Vajaan kympin edullisemmalla hinnalla olisin voinut sanoa viinin olevan parhaan hinta-laatusuhteen Cono Sur, mutta tähän hintaan en kyllä missään nimessä.

Cono Surin sivuilla lisäksi mainitaan kuinka Pinot Noiria yleensä pidetään "seksikkäänä." Omasta mielestäni tämä viini on seksikkyydeltään samaa luokkaa kuin Johanna Tukiainen.

Lyhyesti: Aromeiltaan moniulotteinen ja -kerroksinen, mutta samalla myös liian makeahko, kosiskeleva ja turvallinen Pinot Noir, joka on yleisilmeiltään lähes massiivisen täyteläinen, pehmoinen ja suorastaan veltto "premium Pinot". Ylihinnoiteltu esitys, johon on pyritty saamaan mahdollisimman runsasta ja moniulotteisuutta rakenteen ja tasapainon kustannuksella.

Arvio: Hyvä – tässä rupeaa jo löytymään yritystä. Kun vielä viinistä löytyisi oikeasti napakka ja eloisa hapokkuus yhdistettynä selkeästi vähemmän liioittelevaan suutuntumaan, olisi tässä oikeasti sen verran hieno chileläis-Pinot, jolle minäkin voisin varovasti nostaa hattuani. Tämänlaiselle viinille taas en missään nimessä ja jätän tämän hintaluokan Pinot Alkossa edelleen Burgundin ja Uuden-Seelannin harteille.

Hinnan (24,90e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Escudo Rojo 2010

Escudo Rojo 2010

• Valmistaja: Baron Philippe de Rothschild
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central, Maipo
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (40%), Carménère (37%), Syrah (18%), Cabernet Franc (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 14,99e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 14,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Toinen kahdesta Winestaten Chilen viinit -tilaisuuden Rothschildin viinistä oli Alkon perusvalikoimasta löytyvä Escudo Rojo – "Punainen kilpi", eli Rothschild espanjaksi. Kyseinen viini on parin mutkan kautta nähtävissä jonkinlaiseksi Bordeaux-blendiksi chileläisellä twistillä – viinin pohjana toimii perinteinen Cabernet Sauvignon + Franc -blendi, jonka seassa on myös perinteistä (mutta sittemmin alueelta kadonnutta) Carménèrea. Lopuksi sekaan on pistetty n. kuudesosa Syrahia, jotta kokonaisuus saisi vähän chilelle tyypillistä Cabernet-Shiraz-henkeä. Valmista viiniä on kypsytetty vuoden verran ranskalaisessa tammessa ennen pullotusta.

Olen viiniin tutustunut jo pariinkin otteeseen aikaisemmin ja todennut sen chileläisittäin melko kovasta hinnastaan huolimatta erittäin positiiviseksi tapaukseksi – Alkosta löytyvien chileläisten parhaimmistoksi, suorastaan – ja viinistä löytyy vuosikerrasta 2009 arviokin. Onkin varsin mielenkiintoista päästä tarkastamaan onko viinistä tullut uusi vuosikerta muuttanut asiaa yhtään parempaan tai huonompaan suuntaan.

Väriltään viini on varsin tiivis, lähes täysin läpinäkyvä ja sävyltään tumman purppuranpunainen.

Tuoksua hallitsee Cabernet Sauvignonin kypsähkö mustaherukkaisuus, mutta sen alta paljastuu myös kevyttä paprikaisuutta, varsin kevyeksi jäävää tammen mausteisuutta ja tummaa suklaata, hentoa maamaisuutta ja nahkaa. Alkoholi (14%) onnistuu puskemaan melko voimakkaan tuoksun läpi.

Mehevä ja kevyesti makeaan taittuva on suutuntumaltaan varsin täyteläinen ja ilmaisultaan kypsän chileläinen, vaikkei kokonaisuus varsinaisesti taitu hilloisuuteen tai raskauteen asti. Viinin varsinaiseksi pelastajaksi saapuu kokonaisuuteen nähden sopiva hapokkuus, joka piristää hyvin viinin yleisilmettä ja saa makeammat vivahteet vaikuttamaan kuivemmilta kielellä. Lisäksi viinin kohtuullinen tanniinisuus tuo kokonaisuuteen lisää selkärankaa, vaikkakin muistikuvieni mukaan viidin edellinen vuosikerta oli selvästi tanniinisempaa tavaraa. Tuoksun tavoin makua hallitsee voimakas mustaherukkaisuus, jota tukevat hillityn paprikaiset vivahteet, kohtuullisen mausteiset ja vaniljaiset tammen aromit ja aavistus lyijykynäistä puisevuutta. Alkoholi tuntuu melko selvästi makujen keskellä suuta lämmittävänä tunteena.

Varsin pitkään ja melko lämpimään jälkimakuun jää – ei niin yllättäen – tummaa herukkaisuutta, jonka ohella tuntuu mausteisia ja puisevan lyijykynäisiä tammen aromeja, kevyttä pippurisuutta ja hentoa, tanniinien tuomaa karvautta.

Kokonaisuus on varsin jees, erityisen chileläisten yleensä melko luonteettomien ja rakenteettomien punaviinien viitekehyksessä, mutta viini tuntuu aavistuksen vaisummalta esitykseltä kuin edellinen vuosikerta – toki myönnän aina mahdollisuuden arvostelijan subjektiivisuuteen, onhan tätä viiniä ennen ehditty maistaa pitkälti toistakymmentä muuta viiniä.

Joka tapauksessa suurta laadunharppausta ei olla tultu alas, vaan viini on edelleen varsin positiivinen muka-Bordeaux Alkon hyllyiltä. Cabernet'n hallitseva herukkaisuus dominoi tämänkin viinin vuosikerrassa, muttei edelleenkään niin pahasti, että se peittäisi kaiken muun alle tai rupeaisi varsinaisesti tökkimään (ellei satu olemaan eksplisiittisesti Sauvignonien herukan aromeja vihaava henkilö.) Rakenteeltaan Escudo Rojo on varsin sopiva tapaus niin rupatteluviiniksi kuin tuhdimpien ruokien kumppaniksi, minkä lisäksi sitä voi harkita myös kypsyttävänsä vuoden pari, jos viinin kypsemmän makeat puolet saisi niinsanotusti kuivahtamaan kellarin puolella.

Lyhyesti: Cabernet Sauvignonin ehdoilla toimiva, Bordeaux'ta henkivä viini selvästi kypsään Chilen tyyliin. Hedelmävetoisuudestaan ja kypsänmakeista aromeistaan huolimatta viini on varsin tasapainoinen ja rakenteikas esitys.

Arvio: Erittäin hyvä – viiniä kannattaa välttää lähinnä vain jos sattuu vihaamaan erittäin täyteläisiä uuden maailman viinejä tai Sauvignoneista löytyvää herukkaisuutta; Escudo Rojossa on saatu nimittäin varsin sopivasti eurooppalaista henkeä selvän chileläiseen kokonaisuuteen.

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Torres Clos del Pastor 2011

Torres Clos del Pastor 2011

• Valmistaja: Miguel Torres Chile
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central, Curicó / Maule
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (70%), Cabernet Franc (30%)
• Koko: 3,0l
• Hinta arviointihetkellä: 34,90e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 35,90e (Helmikuu 2014, Alko)

Vuosi pari sitten Alkoon saapunut Clos del Pastor edusti silloin – ja myös edelleen – Suomessa myytävien punaviinihanapakkausten korkeinta hintaluokkaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että viini olisi erityisesti "kallista" viiniä – pulloihin suhteutettuna Pastor-pullo maksaisi n. 8-9 euroa. Tätä vain Skandinavian viinimarkkinoille kehitettyä viiniä markkinoidaan luomuviininä, vaikka ymmärtääkseni viinistä vain osa tulee Maulessa sijaitsevalta San Luis de Alocon luomusertifioidulta tarhalta, kun taas osa Cabernet Sauvignonista tulee aivan tavallisilta viinitarhoilta Curicón alueelta. Viini ei ole siis kuin vain osittain luomuviini.

Viini on suurelta osin Cabernet Sauvignonia, mutta sekaan on pistetty hieman Bordeaux'n hengessä kolmasosa Cabernet Francia. 6 kuukautta kestänyt kypsytys on tapahtunut ranskalaisessa tammessa.

Väriltään Clos del Pastor on todella tumman karmiininpunainen ja melko läpinäkymätön.

Tumman hedelmäisyyden, savuisten vivahteiden ja hennon nahkaisuuden hallitsemassa, todella tuhdissa tuoksussa viinin säilömiseen käytetty rikki tuoksuu hillittynä, mutta selvästi erottuvana poltetun tulitikun tuoksuna.

Suutuntumaltaan Clos del Pastor on paksuntäyteläinen, samettisen pehmeä ja monoliittisen raskas. Happoja tuntuu aavistuksen verran, mutta ei lähellekään niin paljon kuin näin tuhdissa viinissä haluaisin niiden tuntuvan. Runsasta ja melko voimakastakin makumaailmaa hallitsee kypsän luumuinen ja aavistuksen mustaherukkainen tumma hedelmäisyys ja mustikkaisuus, jonka seassa tuntuu kevyt pippurisuus, pehmeän mausteinen tammisuus ja kevyt mineraalisuus. Hienojakoiset, mutta melko runsaat tanniinit tuovat kokonaisuuteen hieman purutuntumaa, jolloin viini ei tunnu täysin höttöiseltä ja rakenteettomalta.

Jälkimaku on tummanpuhuvan hedelmäisyytensä kanssa melko yllätyksettömästi linjassa tuoksun ja maun kanssa; seasta erottuu myös kevyen vegetaalista yrttisyyttä ja hentoa mineraalia, tanniinit tuovat korkeintaan keskipitkään jälkivaikutelmaan hieman karheutta.

Hanapakkaukseksi Clos del Pastor on ihan passeli tapaus runsailla ja tuntuvilla aromeillaan, mutta viini on silti niin monen muun BIB:n tavoin turhankin pehmeä, helppo ja ryhditön. Pulloversiona viini ei tarjoaisi mitään kotiinkirjoitettavaa, mutta kolmelitraisten viinien melko kehnosta tarjonnasta johtuen Clos del Pastor on jopa ihan varteenotettava tuttavuus – jopa chileläiseksi.

Lyhyesti: Pohjoismaiden markkinoille kehitetty, osittain luomu hanapakkausviini, joka on varsin tuhti, runsas ja täyteläinen, mutta myös loppupeleissä melko rakenteeton ja ennalta-arvattava – tosin sellaisiahan ovat melkein kaikki muutkin viinitötsät, eikö totta?

Arvio: OK – helppo ja pehmeä Chilen Cab tuhdeista ja täyteläisistä viineistä pitäville. Ei mitenkään kummoinen esitys, mutta ei tarvitse myöskään hävetä silmiä päästään jos pistää tämmöisen esille kesän grillikutsuilla. Peruspasseli uutospommi.

Hinnan (35,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cono Sur Reserva Especial Cabernet Sauvignon 2011

Cono Sur Reserva Especial Cabernet Sauvignon 2011

• Valmistaja: Viña Cono Sur
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central, Maipo
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (88%), Carmenere (7%), Syrah (3%), Carignan (2%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 10,90e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 10,90e (Helmikuu 2014, Alko)

Yhtä asiaa en kyllä käsitä chileläisessä viininvalmistuksessa. Siellä nimittäin tuntuu olevan väkipakko änkeä Cabernet Sauvignonia joka siunaaman punaviiniin – vaikkei sellainen tuntuisi olevan millään lailla edes oleellista kokonaisuuden kannalta. Sitten kun tehdään Cabernet'ta, melkein aina sen sekaan halutaan pistää mahdollisimman paljon kaikkia muita lajikkeita. Mikä hitto niissä yhden rypäleen lajikeviineissä on niin vaikeata, ettei ikinä onnistuta tekemään sellaista ilman että viiniä pitää "parannella" jollain muulla?

Lisää hämmennystä peliin tuo juuri tämän viinin rypäleet – Cono Surin omien sivujen mukaan viiniin kyätetyt rypäleet vaihtelevat radikaalisti ihan vuosikerroittain, mutta tämän lisäksi Alkon sivut listaavat täysin muita rypäleitä viiniin, mistä viinitalon omat sivut eivät puhu sanaakaan (kuulemma siis viinistä Alkon sivujen mukaan pitäisi löytyä Cabernet'n lisäksi Merlot'ta sekä hyvin harvinaista Aspiran-lajiketta!) En oikein tiedä mitä tapahtuu.

Ja sitten itse asiaan. Väriltään viini on reunoille asti todella tumman viininpunainen.

Uuden maailman tyypilliseen Cab-henkeen mehevä tuoksu on hieman makeaantaittuva, mutta Cono Surin yleiseen tyyliin nähden melko hillitty (yli)kypsyydessään. Tummiin luumuihin ja herukkaan taittuvan tuoksun seassa on melko reilusti tammisuutta ja savuisuutta, alkoholi tuntuu myös melko selvästi kokonaisuudessa.

Runsaalta maultaan viini on tuoksua selkeästi makeampi ja reippaasti tummaan hilloisuuteen taittuva. Tiivis suutuntuma on täyteläinen ja suht lämmin. Aromipuolelta löytyy kypsää luumua ja mustikkaa, makeata, uuttunutta tammea ja kevyttä savuisuutta. Happoja on paksuun hedelmään nähden melko vähän, mutta melko tuntuva tanniinisuus tuo hieman raameja muuten hieman höttöiseen runkoon.

Aromikasta jälkimakua hallitsee tumma hedelmäisyys, melko voimakaskin yrttisyys, kevyt kuningatarhilloisuus ja hillitty, mutta erottuva, kynsilakanpoistoainemainen asetonisuus. Jälkivaikutelma on melko moniulotteinen, pölyisen tanniininen ja pitkähkö.

Yleisesti viini on tuhti ja mehevä seurusteluviini, jossa on myös riittävästi harteikkuutta toimiakseen simppelien, suomalaisten grilliruokien kera – erityisesti jos sekaan pistetään vielä hieman makeat tai tuliset marinadit. Omaan makuuni viini ei ole erityisen yhteensopiva, mutta Reserva Especial Cabernet Sauvignon on yllättävän onnistunut tekele Cono Surilta. Kovinkaan tyylikäs tai erityisen mieleenpainuva esitys viini ei ole, mutta hintaluokassaan viini on ihan passeli tapaus. Chileläisten viinien ystävälle melko varma ratkaisu.

Lyhyesti: Melko paksu, pehmeä ja täyteläinen lähes-Cabernet Sauvignon, josta löytyy hilloisen makean hedelmän ohelta myös hieman mielenkiintoisempaa aromikkuutta ja sopivan terhakkaa tanniinisuutta.

Arvio: Miellyttävä – tai siis, olisi jos pitäisin tämmöisistä viineistä. Mutta vaikka viini ei ole varsinaisesti makuuni, on se Cono Surin tuotteista paremmasta päästä.

Hinnan (10,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.