- Valmistaja: Domaine Rémi Jobard
- Tyyppi: Valkoviini, AOC Meursault 1er Cru Le Porusot
- Maa: Ranska
- Alue: Bourgogne, Côte de Beaune, Meursault
- Rypäleet: Chardonnay (100%)
- Koko: 0,75
- Hinta arviointihetkellä: 35-50e (Huhtikuu 2012, wine-searcher.com)
- Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Usein sanotaan, että valkoiset Burgunderit kaipaavat kypsytystä vuoden pari saavuttaakseen parhaan kuntonsa, saavuttaen huippunsa keskimäärin 4 vuoden iässä. Samassa yhteydessä usein mainitaan kuinka erityisesti valkoisten Burgundereiden kypsytys on melkoista arpapeliä, ne kun ovat melko herkkiä hapettumaan ikääntyessään. Melkeinpä kaikki viinit kestävät helposti tuohon maagiseen neljän vuoden ikään, mutta keskimäärin 4-10 vuoden iässä suuri osa valkoisista Burgundereista hapettuu, vaikka teoriassa vähintään parhaimpien niistä kuuluisi kestää helposti tuo ikä (ns. premature oxidization, ennenaikainen hapettuminen.) Usein voi käydä niin, että tuolla 4-10 vuoden ikäikkunan sisällä viinilaatikollisesta, joka on kaikki samaa erää samaa viiniä, osa on hapettunut piloille, osa on hyvässä kunnossa. Monesti kuitenkin hyvin suuri osa Bourgognen valkoviineistä on 10 vuoden ikään mennessä hapettunut melkoisesti, vaikka viini olisi kuinka hyvin säilytetty. Näin vanhat, erinomaisessa kunnossa olevat valkoviinit ovat siis ennemmin poikkeus kuin sääntö.
Ja Jobardin Le Poruzot-Dessus oli minulle konkreettinen esimerkki siitä, miksi valkoisen Burgunderin pitkä kypsyttäminen on melkoista arpapeliä.
Viinin väri on paksu kullankeltainen, jossa on vihreä vivahde. Tuoksu on aluksi vaisuhko ja hieman tunkkaisen oloinen, melko hillitty niin hedelmän kuin tammenkin puolesta. Eniten mieleen tulee aavistuksia melonista ja madeirasta. Kun viini lähtee aukeamaan lasissa, ilmestyy siihen kevyttä viheromenaa, mutta hyvin nopeasti tuoksun valtaavat tunkkaiset ylioksidoituneet aromit, jotka tuovat mieleen lähinnä homehtuneet ruispalat.
Maku on hämmentävä: se on melko täyteläinen, mutta siinä on vielä jonkin verran happoja vastapainona. Siinä hieman pilaantunutta hedelmää, sitruunamarmeladia ja hapettunutta kuivaa vermuttia. Tämä oksidoitunut vermuttisuus jatkuu voimakkaasti melko pitkään jälkimakuun, jossa tuntuu myös vivahde omenaa sekä ummehtunutta perunakellaria.
Viini on varmasti ollut nuorena todella upea, moniulotteinen valkoviini, mutta nykykunnosta siitä on melkein mahdotonta löytää viitteitä siitä. Viinin ominaisaromeista ei ole jäljellä juuri mitään ja iän myötä tulleet tertiääriaromitkin ovat jo joko sammuneet tai kehittyneet piloille, loput vivahteikkuudesta onnistuu peittämään marsalaa muistuttavat oksidoituneet aromit, jotka tekevät viinin makupaletista tunkkaisen ja homeisen oloisen.
Jos kaapistasi löytyy laatu-Burgundereita, korkkaa ne mielummin ajoissa (n. 4-5 vuotta vuosikerrasta) kuin liian myöhään. Sinulta saattaa jäädä löytämättä muutamia kehittyneen viinin vivahteita, mutta valkoiset Burgunderit ovat poikkeuksetta upeita jo nuorina, eikä silloin tarvitse pelätä ennenaikaisen hapettumisen mahdollisuutta.
Tosin netistä löytyy vuoden parin ikäisiä arvioita vuosikerrasta, joissa mainitaan viinin olevan vielä hyvässä kunnossa, joten uskon, että on pieni mahdollisuus löytää jostain tämänkin viinin tätä vuosikertaa, joka on vielä hyvässä tikissä. Uskon tosin myös siihen, että nämä mahdollisuudet ovat melko pienet.
Lyhyesti: Ylikehittynyt, tunkkainen ja runsaan hapettunut valkoviini yhdeltä Bourgognen legendaarisimmista viinitarhoista.
Arvio: Kehno – hämmentävää kyllä, viinistä löytyi vielä hämmentävän 12 vuoden jälkeen aromeja ja vivahteikkuutta, mikä kielii viinin olleen upea ja laadukas kokonaisuus nuorena, mutta tässä kunnossa runsas oksidoituneisuus onnistuu pilaamaan kokonaisuuden ja tekee siitä tunkkaisen ja melko luotaantyöntävän.
Hinnan (35-50e) ja laadun suhde: Huono – samaan hintaan saa paljon parempaakin (mm. tuoreempaa vuosikertaa!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti