Heinrich Red 2010

Heinrich Red 2010

• Valmistaja: Weingut Heinrich
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Neusiedlersee
• Rypäleet: Zweigelt, Blaufränkisch, St. Laurent
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,60e / 12 cl (Heinäkuu 2012, Vin-Vin, Helsinki),
  13,90e (Viinitie)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: viinitie

Ensivisiitilläni Vin-Viniin oli seuraava valintani itävaltalainen, Zweigelt-vetoinen punaviini – ihan vain siitä syystä, että ao. maan punaviinit ovat minulle edelleen hyvin tuntemattomia, rypälelajike samoin. Eli siis aivan kuriositeettiarvolla mentiin.

Väri on hyvin tummanpunainen, ja läpinäkyvän oloinen, mutta kuitenkin niin syvä, että se imee sisäänsä lähes kaiken valon.

Tuoksu on runsas, tumman marjainen ja melko mehevänpuoleinen. Siinä on multaisuutta, uuden maailman viineistä tuttua musteisuutta ja kevyen maalaista muhevuutta.

Maku on tuoreen luumuinen, hennon pippurinen, kevyesti rustiikkinen ja melko hapokas. Suutuntumaltaan viini on selvästi keskitäyteläinen, melko hapokas ja siinä on kevyesti mutta tuntuvasti tanniineja. Yleisvaikutelmaltaan viini on pehmeä, mutta omalla laillaan rujo. Viileä makumaailma menee kiertelemättä suoraan asiaan. Melko keveästä ja hapokkaasta ilmaisustaan huolimatta viinistä tuntuu puuttuvan raikkaus.

Keskipitkässä jälkimaussa kielelle jää kypsää karpaloisuutta, kevyttä mausteisuutta ja rapsakkaa hapokkuutta.

Tämä viini osoitti näppärästi miten jotkut aromit voivat olla melko kaksiteräinen miekka: rustiikkisuus tuo usein viiniin miellyttävästi asennetta, mutta viinin pitää olla silloin joko hyvin tuhti ja roteva, jolloin rustiikkiset aromit tuovat viinille sopivaa röyhkeyttä, tai raikas, jolloin em. aromit tuovat persoonaa. Nyt kun viini ei ollut kovinkaan tuhti eikä kevyt, rustiikkisuus teki viinistä vain hieman tukahtuneen ja tympeän oloisen.

Heinrichin Red oli ihan mukavan helppo, kulautettava viini, muttei siitä hullua hurskaammaksi tullut. Melko mutkaton ja arkinen tuttavuus persoonallisista rypäleistään huolimatta. Uskon, että Itävallassa tuotetaan ihan laadukastakin punaviiniä, mutta tämä ei kuitenkaan onnistunut minua siinä vielä vakuuttamaan. Sääli.

Lyhyesti: Melko mutkaton, keskitäyteläinen, mausteinen ja tasapaksu peruspunaviini, jonka mielenkiinto jää hienovaraisen tympeyden jalkoihin.

Arvio: Keskinkertainen – vaikkei viini ollut mitenkään erityisen huono kokemus, ei Zweigelt kumppaneineen onnistunut vielä hurmaamaan. Ehkä sitten tulevaisuudessa.

Hinnan (7,60e) ja laadun suhde: Vin-Vinissä 12 cl lasillinen oli ihan kohtuullisen hintainen.
Hinnan (13,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Karl Schaefer Gerümpel Riesling 2010

Karl Schaefer Gerümpel Riesling Trocken 2010

• Valmistaja: Weingut Karl Schaefer
• Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Trocken
• Maa: Saksa
• Alue: Pfalz, Mittelhaardt, Forst an der Weinstraße
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,40e / 16 cl (Heinäkuu 2012, Vin-Vin, Helsinki),
  16,60e (Viinitie)
  
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: viinitie

Jo usean kuukauden ajan minun on pitänyt päästä tutustumaan Helsingin tuoretta viinibaaria, Vin-Viniä. Vihdoinkin tässä huhtikuisena keskiviikkona tarjoutui tilaisuus päästä katsastamaan miltä baari näyttää muutenkin kuin vain ulkoata päin. Ensimmäiseksi tuttavuudeksi lasiin valikoitui pitkällisen pohdinnan jälkeen saksalainen luomu-Riesling Pfalzista, Gerümpelin viinitarhalta.

Väriltään viini on vaalea, vihertävänkeltainen. Selvästi hailakampi ja vihertävämpi tapaus kuin seuralaiseni lasissa makoileva kuivahko Kabinett. Tuoksu on vaisuhko ja sulkeutunut; lasista leijailee lähinnä kepeätä ja puoliraakaa vihreätä omenaa ja hennon petrolista mineraalisuutta.

Maku on keskitäyteläinen, napakka ja intensiivinen, eli mistään painottomasta saksalaisesta selvästikään ei ole kyse. Suutuntuma on hapokas ja särmikäs, hapokkuus onkin lähes leukaperiäviiltävän voimakasta. Hillitty, karu ja rypäleelle tyypillisen puhdaspiirteinen makumaailma on hieman yllätyksetön ja kaipaisi jotain tuomaan mielenkiintoa kokonaisuuteen. Kyseessä on selvästi raikas ja kuiva saksalainen Riesling, joka toisaalta on oikein klassisen rapsakka, mutta toisaalta myöskin hyvin hillitty ja vaisuhko.

Pitkähkö jälkimaku on hyvin eloisa, mineraalinen ja hyvin kuivan napakka.

Kokonaisuutena Schaeferin Gerümpel Riesling on hyvin tehty ja nautittavan raikas valkoviini, mutta myös hyvin yllätyksetön ja äärimmäisen tyypillinen saksalainen Trocken. Viinin suurin ongelma lienee sen ikä – viini vaikuttaakin hyvin sulkeutuneelta ja äärimmäisen nuorelta. Todennäköisesti odottelemalla pullon kanssa useamman vuoden (tai jopa vuosikymmenen) viinistä saisi enemmän irti – hedelmä voisi onnistua tuomaan enemmän mielenkiintoa ja hapokkuuden pahin viilto pehmenisi.

Nykyisellään lasillinen Vin-Vinissä tarjoaa raikkautta ja tyypillisiä, raikkaan Rieslingin aromeja, mutta auttamattoman nuorena Rieslinginä ei juuri mitään muuta. Karujen ja raikkaiden Rieslingien ystävälle tämä on ihan varteenotettava esitys, mutta mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia etsivän kannattanee tutustua listan muihin nimikkeisiin. Sen sijaan jos pullon ostaa, kannattaa se pistää visusti talteen ja palata asiaan sitten kun viini on kerännyt paljon enemmän ikää.

Lyhyesti: Hyvin hillitty, riipivän hapokas ja lähes raa'alta vaikuttavan nuori saksalais-Riesling.

Arvio: Tyylikäs – viini ei selvästikään loistanut näin nuorena ja sellaisenaan nautittuna. Jos ostaisin tätä pullollisen kotiini, antaisin sille vielä monta vuotta lisää ikää ja pitäisin huolta, että se tarjottaisiin sopivan ruoan kanssa. Kyseessä on kuitenkin oikein paljon tulevaisuuteen lupaava tapaus, vaikka jättikin allekirjoittaneen nykyisellään hieman kylmäksi.

Hinnan (9,40e) ja laadun suhde: Vin-Vinissä 16 cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen.
Hinnan (16,60e) ja laadun suhde: Hyvä – vielä kun saisi Alkosta samalla hinnalla.

Anselmi San Vincenzo 2011

Anselmi San Vincenzo 2011

• Valmistaja: Roberto Anselmi
• Tyyppi: Valkoviini, IGT Veneto
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Soave
• Rypäleet: Garganega (80%), Chardonnay (15%), Trebbiano di Soave (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,99e (Heinäkuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 10,91e (Tammikuu 2014, Alko)

Italian yksi kuuluisimmista valkoviinityypeistä – ellei jopa kuuluisin – on Veneton maakunnan Soave. Monesti Soavea pidetään melko neutraalina, helppona ja tylsänä arkiviininä – mitä se eittämättä onkin sen maailmanlaajuisesti tunnetussa muutaman euron hintaluokassa. Sen sijaan tyylin toista päätä edustaa perinteinen Soave Classicon viinialueelta tuleva Soave-tyyli, joka tuottaa toinen toistaan tyylikkäämpiä, ryhdikkäämpiä ja vivahteikkaampia valkoviinejä.

Soaven alueen ongelmaksi tosin koitui vuosi 2002, jolloin alueen jakoa ala-alue Soave Classicoon ja uuteen Soave Superioreen säädettiin todella erikoisin ja monelta kohtaa tuntemattomaksi jäänein perustein, jolloin muutama viiniviljelijä protestinomaisesti lopetti viinin tuottamisen DOC Soave tai DOC Soave Classico -laatuluokituksella, ja vaihtoi viinin laatuluokituksen yleisempään, usein yksinkertaisemmille viineille tarkoitettuun IGT Veneto -luokkaan – siitä huolimatta, että heidän viininsä voisi halutessaan kantaa etiketissään DOC Soave Classico -määritelmää. Yksi tällaisista viljelijöistä oli "Soaven suuri mies", laadukkailla viineillään runsaasti mainetta niittänyt Roberto Anselmi. Esimerkiksi pitkään Alkon valikoimassa ollut San Vincenzo on siis IGT Veneto -nimikkeellä markkinoitu korkeamman tason Soave.

Väriltään tämä viini on kauniin kullankeltainen, seassa on kevyt häivähdys vihreätä. Tuoksu on todella runsas ja antava, ensimmäiseksi siinä erottuu voimakkaan keltaluumuinen ja kriikunainen hedelmäisyys, mutta seassa on runsaasti muitakin trooppisia hedelmiä, mm. kypsää punaista omenaa, kevyttä limettiä, banaania ja hunajamelonia.

Maultaan San Vincenzo on runsaan täyteläinen mutta kuitenkin ryhdikkään, sitruksisen hapokkuuden kannattelema. Kypsässä hedelmäisyydessä runsaasti trooppisia hedelmiä; aprikoosia, persikkaa, keltaluumua. Mehevän hedelmäisyyden lisäksi mausta löytyy kevyttä mineraalia, hennon bitteristä yrttiä ja todennäköisimmin Chardonnayn tuomaa kermaisuutta. Jäännössokeri tuntuu enemmän täyteläisyytenä ja korostuneena hedelmäisyytenä kuin varsinaisena makeutena; kokonaisuus tasapainottelee jossain kuivan ja kevyesti puolikuivan harmaalla alueella. Runsaasta, kypsästä hedelmästään huolimatta ei viini ole mitenkään överiksi vedetty vaan kokonaisuutena miellyttävän tasapainoinen, runsas ja maukas valkoviini.

Jälkimaku on melko pitkänpuoleinen ja se jättää kielelle hennon olkista yrttisyyttä, raikasta mineraalia, valkopippuria ja kevyitä kuivattuja hedelmiä. Varsinainen kypsä makeus katoaa viinin mukana nielusta alas ja kielen valtaa raikas, vivahteikas aromikkuus.

Kokonaisuutena San Vincenzo on hyvin runsaan hedelmäinen, moderni Soave. Sen makeankypsä hedelmä ei kuitenkaan vaikuta mitenkaan ylikypsältä tai kosiskelevalta, sillä sitä tasapainottaa raikas hapokkuus, ja sen alla tuntuu kuitenkin perinteinen Soaven yrttinen ja olkinen alavire. Aromeiltaan viini muistutti selvästi enemmän kypsänmakeata ja runsaan hedelmäistä Santin Soave Classicoa kuin Alkon hyllyiltä löytyneitä, rutikuivia ja särmikkään vivahteikkaita Pieropanin tai Suavian Soave Classicoita. Sienirisoton kanssa tätä hörppiessä oli helppo uskotella itselleen olevansa jälleen ravintolassa Italiassa – kokemus suussa oli 1:1 sama.

Tässä on selvästi helpompi, moneen makuun sopiva Soave Classico, joka ihastuttavasti ei kuitenkaan sorru yksiulotteiseen kosiskelevuuteen tai löysään rakenteettomuuteen. San Vincenzon hedelmäisyys on runsaan vivahteikasta ja moniulotteista, kun taas sen rakenne tekee siitä toimivan ratkaisun keveämmille aterioille. Lisäksi viinin hedelmäisyys tekee siitä vallan miellyttävän seurustelu- ja piknikvalkoviinin, joka ei sen kummempaa purtavaa tarvitse vierelleen. Ymmärrän miksi Roberto Anselmia pidetään Soavessa arvossa – hänellä on selvästikin visio viineistä joita hän haluaa tehdä, sekä taito tehdä niitä hyvin.

Lyhyesti: Runsas, vivahteikas ja kypsän hedelmäinen mutta samalla myös raikas ja ryhdikäs valkoviini Pohjois-Italian Soavesta.

Arvio: Erittäin hyvä – miellyttävää löytää Alkosta viini, jossa kypsät hedelmäiset aromit eivät automaattisesti tee viinistä samalla kosiskelevaa, yksiulotteista ja rakenteetonta. Viini tarjoaa sellaista aromikkuutta ja sitä tukevaa happorakennetta, josta hyvin monet muut alle kympin viinit saisivat ottaa mallia. Ehdottomasti Alkon yksi parhaista kympin valkoviineistä.

Hinnan (10,91e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Nipozzano Chianti Rùfina Riserva 2008

Nipozzano Chianti Rùfina Riserva 2008

• Valmistaja: Marchesi de' Frescobaldi
• Tyyppi: Punaviini, DOCG Chianti Rùfina
• Maa: Italia
• Alue: Toscana, Chianti, Chianti Rùfina
• Rypäleet: Sangiovese (90%), Cabernet Sauvignon, Colorino, Malvasia Nera, Merlot
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 12,90e (Toukokuu 2012, Heinemann Duty Free,
  Frankfurt International) / 18,85e (Alko)
• Hinta nyt: 19,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Toscanassa sijaitseva Chianti on yksi Italian ylivoimaisesti tunnetuimmista punaviinialueista. Tämän alueen viinialueet voidaan jakaa pääasiassa kahteen alueeseen: alkuperäisen, 1700-luvulla muotoutuneen viinialueen ympärille syntyneeseen Chianti Classicoon, ja kaikkiin sen ulkopuolelle sijoittuviin alueisiin. Chianti Classicon viinit ovat usein muita Chiantin alueiden viinejä rotevampia, runsaampia ja kypsytystä kestävämpiä – ja tottakai hinnakkaampia – viinejä, kun taas muualla Chiantissa tehdään enemmän arkisia ja yksinkertaisempia perusviinejä, jotka ovat yleensä melko kevyitä tai keskitäyteläisiä. Poikkeuksen tähän tekee alueen pohjoislaidalla, lähes 900 metrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva Chianti Rùfinan alue, joka tuottaa hyvin aromikkaita ja vivahteikkata Chianteja, jotka voivat helposti vetää vertoja Chianti Classicon arvostetuille viineille.

Alueen ehdottomasti yksi nimekkäimpiä tuottajia on noin 800 vuotta Toscanan politiikassa ja viininvalmistuksessa häärinyt Frescobaldin suku, jonka omistuksessa on mm. yksi Italian arvostetuimpia Supertoscanalaisia tuottava Tenuta dell'Ornellaia. Tämä arvostelu tosin ei keskity Ornellaiaan, vaan Alkon hyllyille palanneeseen Chianti Rùfinaan, Nipozzano Riservaan.

Leppoisan sunnuntain ja hyvinmenneen (ja myöhään, pitkälle aamuyöhön venyneen) keikan kunniaksi syntyi suunnitelma tehdä perinteistä italialaista pasta bolognesea. Ruoka kaipasi uhrattavaksi pari desiä punaviiniä kastikkeeseen, joten hinnakkaimmat Barolot ja Brunellot oli syytä unohtaa heti kättelyssä. Kaapista olisi löytynyt useampi sopivan arkinen ranskalainen, mutta ranskalaisviini italialaisen ruoan kanssa kuulosti kerettiläisyydeltä ja loukkaukselta Italian ruokakulttuuria kohtaan. Parhaimmaksi korkkauskandidaatiksi päätyi siis Frescobaldin Nipozzano Riserva, joka oli tarttunut mukaan Italian-reissumme paluumatkalla Frankfurtin lentokentältä – varsin kilpailukykyiseen hintaan kun sattui irtoamaan.

Väriltään viini on mitä hennoimman aavistuksen purppuraan taittuvan syvän viininpunainen, mutta kuitenkin kauniisti läpikuultava.

Tuoksu on yksinkertaisesti huumaavan upea. Tammea siinä on, melkoisestikin, mutta se ei onnistu tökkimään allekirjoittanutta pienintäkään piirua. Nipozzanon tuoksusta löytyvä tammi ei tunnu olevan millään tavalla samalta planeetalta kuin esimerkiksi australialaisten Shiraz-viinien, Espanjan Riojalaisten tai Kalifornian Cabernet Sauvignoneiden tammi. Niissä usein tammi peittää tuoksun omilla vaniljaisilla ja paahteisilla aromeillaan, kun taas ihastuttavan monissa Toscanalaisissa (ja miellyttävän monissa muissakin italialaisissa) tammi tuntuu muuttuvan kuin yhdeksi tuoksun kanssa; tuoksusta ei voi erottaa missä hedelmä loppuu ja tammi alkaa. Mikään ei jää peittoon, vaan kaikki korostuvat ja muuttuvat uusiksi.

Nipozzanon tuoksu on heti korkkaamisen jälkeen muhkeahko ja houkuttavan makean kirsikkasuklainen. Siinä on kevyttä multaa, vadelmaa, hentoa nahkaisuutta ja aavistus appelsiininkuorta. Yleisvaikutelma on todella vivahteikas ja elegantti. Avauduttuaan useamman tunnin karahvissa tuoksu keventää osan tammesta syrjään, keventäen tuoksua ja tuoden siihen hennon raikasta mineraalisuutta.

Maultaan viini on hyvin kuiva, tuoksun tavoin kirsikkasuklainen, kevyen nahkainen ja hapokkuudeltaan ihastuttavan ryhdikäs. Hyvästä happorakenteestaan huolimatta viini ei kuitenkaan ole erityisen kepeä, vaan sopivan keskitanakka ja silkkisen täyteläinen. Edellisiin Chianti Classicon ulkopuolisiin Chianteihin verrattuna Nipozzano on jopa yllättävänkin runsas ja täyteläinen, muttei niinkään harteikkaan roteva. Tanniineja on jonkin verran tuntuvasti, mutta mitenkään huomattavan tanniinisesta viinistä ei ole kyse. Maun kirsikkasuklaan ohella on myös klassista Toscanan tiukkaa hapankirsikkaa, kahvia, mineraalia, mausteita ja puisevan savuista sikarilaatikkoa. Kokonaisuutena aromit kuitenkin nivoutuvat niin hyvin yhteen, että yksittäisten aromien erottelu on todella vaikeata ja yleisvaikutelmaksi jää vain hyvin runsas ja vivahteikas mielikuva.

Kuivassa jälkimaussa kielelle jää pitkäksi aikaa kahvisuklaista tammea, paahdettuja mausteita ja kalkkista mineraalisuutta. Hapot tuovat jälkimakuun tuntuvasti eloisuutta ja nostavat vettä kielelle.

Maistettuaan viiniä ymmärtää miksi Rùfinan alueen Chianteja arvostetaan. Aluksi viinin ostaminen arvelutti, sillä vajaa pari kymppiä ei-Classico-alueen Chiantista kuulosti paljolta, mutta hinnan ymmärtää paremmin viiniin tutustuttuaan. Viinin runsas vivahteikkuus ei häpeä ollenkaan Chianti Classicon serkkujen rinnalla, ja viinin piirun verran kepeämpi suutuntuma sopii paremmin kevyille pastaruoille kuin rotevammat Classicot.

Viini sopi upeasti ajalla ja sydämellä valmistetun pasta bolognesen kylkeen, ja koska viini oli edulliseen hintaan ostettu Saksanmaalta, ei tehnyt kipeää uhrata paria desiä kastikkeeseenkaan. Onhan ruoka kuitenkin yhtä hyvää kuin sen heikoin lenkki, joten sen laatu ei jäänyt ainakaan viinistä kiinni! Viini oli myös vallan hyvin lähestyttävissä heti korkkaamisen jälkeen, mutta tunnin karahvissa makoiltuaan viini rupesi olemaan parhaimmillaan. Sen sijaan reilun kolmen tunnin jälkeen osa viinin aromeista ja syvyydestä oli ehtinyt jo kadota, joten viiniä ei kannata ilmata turhan kauan, ja jos tiedossa on pitemmän kaavan pulloon tutustuminen, riittää melko lyhytkin karahvissa lokoilu.

Lyhyesti: Valloittavan vivahteikas, tyylikäs, tasapainoinen ja klassinen Chianti, joka poikkeuksellisesti tulee arvostetun Classico-alueen ulkopuolelta.

Arvio: Erinomainen – pitkästä aikaa vivahteikas ja syvä Chianti, joka onnistuu laajentamaan perinteisen, tiukan hapankirsikkaisuuden aromikkuuden rajojen ulkopuolelle, mutta olemaan silti tunnistettava ja alueelle mitä tyypillisin esitys. Frescobaldi onnistuu suurista tuotantomääristään huolimatta pitämään laadun ihastuttavan korkealla. Upea esitys.

Hinnan (19,98e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.
Hinnan (12,90e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Ca' del Baio Dolcetto d'Alba Lodoli 2010

Dolcetto d'Alba Lodoli 2010

• Valmistaja: Ca' del Baio
• Tyyppi: Punaviini, DOC Dolcetto d'Alba
• Maa: Italia
• Alue: Piemonte, Langhe, Alba
• Rypäleet: Dolcetto (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 13,49e (Kesäkuu 2012, Alko)
• Hinta ennen valikoimasta poistumista: 10,89e (Heinäkuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Pitkän aikaa mielenkiintoani oli houkutellut Alkon hyllyillä nököttävä Ca' del Baion Dolcetto Lodoli. Viinin viehätys oli perustunut lähinnä siihen, että Pohjois-Italian Piemonte on mielestäni yksi Italian mielenkiintoisimpia viinialueita, mutta Dolcetto oli itselleni melko tuntematonta aluetta. Useat Dolcettot ovat tunnettu melko yksinkertaisina ja arkisina mutta myös aromikkaina ja ryhdikkäinä punaviineinä – mutta Alkon 14,96 euron hintalappu oli ollut juuri ja juuri sellaisella kipurajalla, että viini oli päässyt useasti jo käteen pyöriteltäväksi, muttei kuitenkaan ostettavaksi asti.

Kuitenkin kesäkuussa viini siirtyi valikoimasta poistuviin tuotteisiin ja samalla viinin hinnasta katosi reilu euro pois, joten viini sai mahdollisuuden tulla testatuksi. (Lisäksi heinäkuussa viinin hinta putosi edelleen hämmentävän edulliseen kymppiin.) Viini päätyikin lämpimänä heinäkuisena iltana kotona leivotun pizzan kyytipojaksi.

Väriltään viini on todella kaunis, kirkas ja syvän rubiininpunainen. Väri on kovin monelle piemontelaiselle punaviinille tyypillisen läpinäkyvä, mutta samalla tumma.

Tuoksu on värin tavoin ihastuttava: siinä on päällimmäisenä perinteisen italialaista kirsikkaa, mutta sitä tukee kevyt nokisuus ja savuisuus, etäisempi makea punamarjaisuus, vivahteikas paletti maanläheisiä aromeja ja hento lakritsijuuren tuoksu.

Suutuntumaltaan viini on hyvin eloisa ja ryhdikäs. Kepeä maku on hyvin kuiva ja napakan hapokas, siinä on kirpeätä hapankirsikkaa, lähi-idän mausteita, savua, pippuria, jälkimaussa jopa hunajaiseksi taittuvaa kukkeutta ja mineraalisuutta. Tanniineja on kevyenpuoleisesti, mutta ne tuovat pientä särmää ja purevuutta kevyen eläväiseen makuun. Viinissä tuntuu olevan kevyehköön makuun nähden yllättävänkin paljon syvyyttä ja luonnetta.

Jälkimaussa on aiemminmainitun hennon hunajaisuuden lisäksi voimakasta mineraalia, tiukkaa hapankirsikkaisuutta ja hennon bitteristä yrttisyyttä. Mineraalinen maku jatkuu kielellä todella pitkään hapokkuuden nostaessa vettä kielelle. Alkoholi jää lämmittämään kevyesti nielua lyhyeksi aikaa.

Italiaa osaavien ei kannata luottaa rypäleen nimeen (Dolcetto – pieni makea), sillä ainoa makeus mitä viinistä oli aistittavissa oli tuoksun kypsänmakeat marjaiset aromit. Muuten viini on hyvin erittäin kuiva ja paikoin jopa happamankirpeä. Lodoli on kepeältä tyyliltään melko arkinen ja sen särmikäs maku tekee siitä melko selvän ruokaviinin, mutta sellaiseksi viini onkin ilahduttavan tyylikäs, tasapainoinen ja vivahteikas. Lisäpisteitä todella tyylipuhtaasta aromikkuudesta – viini ei näe kypsytysvaiheessa sekuntiakaan tammea! Lopputuloksena on erittäin raikas, eloisa ja tyylipuhdas Dolcetto. Mi piace.

Lyhyesti: Kevyehkö, hapokas, mausteinen, kevyesti savuinen ja hapankirsikkainen ruokaviini, joka raikkaalla, kepeällä tyylillään sopii kevyesti viilennettynä erinomaisesti lämpimien kesäpäivien kepeisiin ruokiin.

Arvio: Erittäin hyvä – tuhtien ja kypsänmakeiden uuden maailman viinien ystävissä tämä viini aiheuttanee lähinnä nenän nyrpistelyä, mutta allekirjoittaneelle viinin kepeä ja raikkaan hapokas kokonaisuus toimi lämpöisenä kesäiltana kotikutoisen pizza Margheritan kumppanina vallan erinomaisesti. Ihastuttava pieni arkiviini, joka huokuu pohjoista Italiaa.

Hinnan (14,96e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.
Hinnan (13,49e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.
Hinnan (10,89e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Lost Canyon Stage Gulch Syrah 2007

Lost Canyon Stage Gulch Vineyard Syrah 2007

• Valmistaja: Lost Canyon Winery
• Tyyppi: Punaviini, AVA Russian River Valley
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Kalifornia, North Coast, Sonoma County, Russian River Valley
• Rypäleet: Syrah (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 19,59e (Toukokuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Tätä nykyä uuden maailman Syrah-lajikkeviinien merkitseminen etikettiin on ruvennut noudattamaan kahta koulukuntaa: jos etiketissä lukee Syrah, viinistä usein pyrkitään saamaan tyyliltään hillitympi, tanniinisempi ja elegantimpi esikuvansa Pohjois-Rhônen Syrahin hengessä. Sen sijaan jos etiketissä lukee Shiraz, viinistä usein pyritään saamaan tuhdimpi, hilloisempi ja pehmeämpi esikuvansa Australian Shiraz-viinien tyyliin. Katsotaan ovatko Lost Canyon Wineryn veijarit olleet samaa mieltä nimetessään viiniä – jotenkin jenkki-"Syrah" hieman epäilyttää, oli viini kuinka markkinoitu yhden ainoan viinitarhan Syrah-viininä.

Väriltään viini on reunoille asti paksun mustanpunainen. Nuorekkuudesta kielivää purppuraa ei näi juuri ollenkaan. Tuoksu on – ylläripylläri – mehevän hilloinen, kevyesti Cabernet'maisen mustaherukkainen ja tukevan karhunvatukkainen. Seassa on myös vaniljaista tammea ja hentoa pippuria, joka sekoittuu omintakeiseen oliivimaiseen mausteisuuteen.

Roteva maku on erittäin pehmeä, hieman suklainen, moniulotteisen tamminen, kirsikkainen, karhunvatukkainen, oliivinen, hieman liian makeankypsä mutta muuten ihan tyylikäs aromeiltaan. Tanniineja löytyy jonkin verran, happojakin melko runsaasti, mutta ne eivät tunnu riittävän pitämään viinin hedelmää riittävän ryhdikkäästi pystyssä. Kokonaisuus ei ole aivan hahmoton, mutta hyllyy melko lailla ilman selvää muotoa, kuin makea karhunvatukkahyytelö. Tukevuudestaan huolimatta viinistä tuntuu puuttuvan selvästi kaivattu potku.

Pitkähkö jälkimaku on voimakas, tumman marjainen ja alkoholisuudessaan melko lämmin. Kielelle jää tuoreen vadelmaisia aromeja ja kevyen puista tammisuutta.

Pakko myöntää, odotuksiini peilaten Syrah-viiniksi tämä on pettymys. Viinistä puuttuu tiukka ote ja napakkuus, jota tämä rypäle lajikeviininä kaipaisi. Sen sijaan Shiraz-viininä Stage Gulch "Syrah" olisi paljon parempi esitys, sillä ennakko-odotukset eivät veisi niin paljon harhaan. Viini on nimittäin hyvin tyypillinen, tosin myös tyylikkäämmänpuoleinen, uuden maailman Shiraz, jonka ongelmaksi muodostuu lähinnä sen yllätyksettömyys ja kevyt rakenteettomuus. Viini on uuden maailman viiniksi hyvin miellyttävä ja maukas, mutta sen makea, hedelmävetoinen sydän hukuttaa suuren osan viinin mielenkiinnosta alleen ja loppujen lopuksi viini ei ole jotain, mitä ei olisi jo tuhat kertaa aiemmin maistanut uuden maailman +15 euron Shiraz-viinissä.

Lyhyesti: Runsaan mehevä, hilloinen, melko vivahteikas mutta hieman turhankin paksu Shiraz – ei Syrah. Hyvä vaihtoehto, jos kaivataan tyylikkäämmistä viineistä jotain helpostilähestyttävää.

Arvio: OK – viinillä on ansionsa, minkä takia en tahdo antaa sille arvosanaksi "Tylsää", mutta tähän hintaan viiniltä soisi odottaa enemmän. Parin kympin korvilla esimerkiksi Geyser Peakin Meritage tarjosi mielestäni uuden maailman punaviineissä enemmän mielenkiintoa.

Hinnan (19,86e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Dopff & Irion Riesling Cuvée René 2010

Dopff & Irion Riesling Cuvée René Dopff 2010

• Valmistaja: Dopff & Irion
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
• Maa: Ranska
• Alue: Alsace
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,25
• Hinta ostohetkellä: 4,93e (Heinäkuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 5,58e (Tammikuu 2014, Alko)

Alko on viime aikoina ruvennut panostamaan toden teolla laadukkaampiin pikkupulloihin. Viime aikoina hyllyyn on tipahdellut yksi jos toinenkin tasokkaampi 0,375-kokoinen pullo, mutta kolmanneskokoisten (0,25 l) puteleiden tarjonta on jäänyt lähinnä chileläisten bulkkituhnujen vastuulle. Vihdoinkin tämäkin asia korjaantui, kun Alsacelaisen Dopff & Irionin piskuinen Riesling saapui hyllyille. Vielä mukavampaa on se, että kyseinen Riesling ei edes edusta viinitalon peruslinjastoa, vaan astettaa parempaa Cuvée René Dopff -linjastoa, joka sijaitsee laadullisesti peruslinjaston yläpuolella, mutta kuitenkin viinitalon kylätasoisten viinien alapuolella.

Viinin väri on tyypillisen valkoviinin tavoin vihertävä ja vaatimattoman hailakka. Tuoksu on hyvin kevyenpuoleinen – vaikea sanoa, onko tämä viinin ominaisuus, vai onko viini liian viileä tuoksuakseen kunnolla – ja tarjoilee lähinnä kevyttä mineraalia, sitruksia, hennosti hunajaista makeutta ja silloin tällöin häivähtävän aavistuksen petrolia.

Maku on hyvin napakka. Intensiivinen hapokkuus tulee heti tutuksi viinin päätyessä kielelle, mikä nostaa ja elävöittää miellyttävästi kivennäisvetistä mineraalisuutta, sitruksisuutta, teräksisyyttä ja kevyen vihertävää omenaisuutta. Kielen kärjessä häivähtelee kypsänmakeata sitrusta aika ajoin, mutta ryhdikäs hapokkuus pitää viinin kohtalaisesta (7 g/l) jäännössokeristaan huolimatta rutikuivana – itse olisin veikannut ettei viinissä olisi jäännössokeria lainkaan!

Suussa viini on hyvin eloisa ja lähes painottoman kevyt. Melko pitkässä jälkimaussa kielelle jää voimakasta mineraalia, raikkaita yrttejä ja kevyttä, limettistä hapokkuutta. Kevyestä ilmaisustaan huolimatta hapokkuus pitää viinin alusta loppuun saakka hyvin napakkana ja intensiivisenä kokemuksena, joka tuntuu kielellä mukavan pitkään. Todella raikas ja puhdas esitys.

Aluksi viini vaikuttaa melko hinnakkaalta tapaukselta (kolmannespullollisesta / 2 lasillisesta vajaa 5 euroa!), mutta viinin laatu voittaa yllättävänkin hyvin lompakon puolelleen. Alkon hinnastossa kuitenkin monet tasokkaat (ja usein viinitalon peruslinjaston!) elsassilais-Rieslingit maksavat helposti 12-17 euroa, joten viini on loppujen lopuksi ihan linjassa muiden viinien hintojen kanssa – etenkin kun muistaa, että pienissä pulloissa on vielä pieni poikkeavan pakkauskoon hintalisä. Dopff & Irionin pikku-Riesling on varsin oiva, kesäinen vaihtoehto saman hintaluokan 0,5 litran laatuoluelle, jonka hapokkuus todennäköisesti riittää pitämään viinin miellyttävän raikkaana vaikka kädenlämpöisenäkin, mutta suosittelen ehdottomasti viilentämään viinin melko kylmäksi – muuten valtaosa viinin ideasta raikkaan viileänä kesäviininä valuu hukkaan.

Lisäksi mitä loistavin vaihtoehto ruokaviiniksi kevyen kesäiselle ruokapöydälle, johon kaivataan kahta lasillista viiniä!

Lyhyesti: Hyvin napakka, raikas, tasapainoinen ja kevyt Riesling neljänneslitran vetoisessa pullossa.

Arvio: Tyylikäs – viini ei edusta Alsacen runsasta ja hedelmäistä, vaan kevyttä ja napakan ryhdikästä tyylisuuntaa. Kesäkuumalla tämä viini on hyvin viilennettynä erittäin hapokkaiden viinien ystäville mukavan helppo ja raikas tuttavuus.

Hinnan (5,58e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Sassarini Cinque Terre 2010

Sassarini Cinque Terre 2010

• Valmistaja: Cantina Sassarini Natale
• Tyyppi: Valkoviini, DOC Cinque Terre
• Maa: Italia
• Alue: Liguria, Cinque Terre
• Rypäleet: Bosco (50%), Vermentino (30%), Albarola (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 15,14e (Heinäkuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 14,29e (Tammikuu 2014, Alko; poistuva tuote)

Mukavaa havaita, että Alko on tuonut valikoimiinsa enemmänkin laadukkaita ja mielenkiintoisia italialaisia valkoviinejä – keskimäärin kun italialaisvalkkarit tuppaavat olemaan melko kepeitä, neutraaleja ja vaatimattomia.

Tähän viiniin mielenkiintoa tuo sen sijainti – Cinque Terre on alue Luoteis-Italiassa, Liguriassa. Tämä kaistale Rivieraa sijaitsee roséeviineistään tunnetun Ranskan Provencen ja Italian Piemonten välissä, ja siellä kasvatetaan pääasiassa vain valkoviinejä paikallisista, melko tuntemattomista rypäleistä. Pieniä kuriositeetin aineksia siis ilmassa!

Väriltään viini on kellervä, jossa hieman vihertävää sävyä. Tuoksussa on paljon trooppisia hedelmiä – melonia, kevyttä päärynää, raikkaita sitruksia, aprikoosia – sekä vivahde Sauvignon Blanc-maista karviaista. Etelän hedelmäisyydestään huolimatta tuoksu on hyvin raikkaan, eloisan ja jopa viileän oloinen.

Suutuntumaltaan viini on hyvin hapokkan ryhdikäs, jopa raikkaan kirpeä, ja eloisa. Tuore maku on kevyenpuoleinen, mutta intensiteetiltään vahva. Se tuo kielelle yrttejä, tuoretta omenaa, kevyen kirpakkaa greippiä ja yleistä vivahteikkuutta. Vaikutelma on hyvin tasapainoinen ja miellyttävä, mutta jotenkin aromikkaaseen tuoksuun nähden hieman vaatimaton.

Jälkimaku on suutapuhdistavan mineraalinen, yrttinen, hapokkaan rapsakka ja miellyttävän pitkänpuoleinen.

Kokonaisuutena viini on kevyt, mutta todella tyylikäs. Ryhdikäs ja vahvarakenteinen suutuntuma kestää hyvin monipuolistakin ruokatarjontaa, mutta kevyenpuoleinen maku kaipaa lähinnä kevyitä kasvisruokia tai mereneläviä. Makunsa puolesta viini on oikein tyylikäs ja monipuolinen esitys, mutta yleisolemukseltaan se on kuitenkin melko tyypillinen, paremman pään paikallinen arkiruokaviini. Siksi viinin hinta – joka ylittää mm. hieman aiemmin valikoimiin tulleen Suavian – tuntuu melko kireältä. Vastaavalla hinnalla rupeaa tulevaan vastaan esimerkiksi hyvin laadukkaita ranskalaisia, joiden rinnalla vivahteikkuudestaan ja rakenteestaan huolimatta tämäkin viini kalpenee.

Viini on oikein miellyttävä, tasapainoinen ja hyvärakenteinen valkoviini, mutta hintaluokassaan se on hieman 50-50. Kuriositeettina uutta, hyvärakenteista viiniä metsästävälle viini menee vielä kertaostoksena, mutta tavalliselle arkiruoalle kumppania metsästävä saa yhtä tasokkaita viinejä muutamaa euroa halvemmallakin.

Lyhyesti: Ryhdikäs, raikkaan hapokas, vivahteikas ja kevytarominen valkoviini Ligurian rannikolta.

Arvio: Tyylikäs – viini edustaa selvästi Alkon Italia-hyllyn parempaa päätä. Kaikin puolin tasapainoinen ja vivahteikas esitys, jonka Akilleen kantapää tuntuu olevan kuitenkin hieman turhan arkinen keskimaku.

Hinnan (14,29e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei täytä hinnan luomia odotuksia.

Heitlinger Pinot Blanc 2011

Heitlinger Pinot Blanc 2011

• Valmistaja: Weingut Heitlinger
• Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Baden
• Maa: Saksa
• Alue: Baden, Württemberg, Kraichgau
• Rypäleet: Pinot Blanc (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 13,74e (Kesäkuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 14,74e (Tammikuu 2014, Alko)

Vuorossa Alkon yksi saksalaisista uutuuksista, Heitlingerin Pinot Blanc. Pinot Blanc tuntuu olevan hieman riskialtis rypälelajike, sillä liian viileässä tai liian suurilla sadoilla se tuottaa melko neutraaleja ja hillittyjä, jos kohta usein kovin hapokkaita ja mineraalisia viinejä. Sen sijaan riittävän lämpimillä alueilla viini saa runsaamman hedelmäisiä piirteitä usein kuitenkin ryhdikkääseen runkoonsa. Tämän terästankissa kypsytetyn viinin olin jo tavannut pikaisesti kerran aikaisemminkin, joten tiesin mitä odottaa.

Väri on keskiohut ja hieman kellertävä. Tuoksu on raikas, melko runsas ja erityisesti selvän tuoreen omenainen. Seassa on myös kevyttä yrttisyyttä je hentoa sitruunaa.

Maku on leveä ja hedelmävetoinen melko kypsällä mutta tasapainoisella ilmaisullaan, joka tuo aprikoosia, yrttejä ja kevyttä mineraalia. Runsas maku on hyvin tasapainossa ryhdikkään happoisuuden kanssa, jäännössokeria (5 g/l) tuskin huomaa raikkaan maun alta. Kokonaisuus ei ole erityisen hento ja kepeä, muttei missään nimessä raskas tai kömpelökään. Viini vaikuttaa olevan varsinainen ruokapöydän moniottelija – vähän kuin tammeton Chardonnay, joka vain ei ole Chardonnay.

Jälkimaku on hedelmäinen, viehättävän aromikas ja mausteinen, mutta raikkaaseen kokonaisuuteen nähden runsaanpuoleinen (13,5%) alkoholi pääsee puskemaan läpi ja viimeinen silaus on himpun verran turhan lämmin.

Kokonaisuutena Heitlingerin Pinot Blanc on varsin jees esitys. Alkossa on ollut kuitenkin melko vähäistä Pinot Blanc -tarjonta – erityisesti Alsacen ulkopuolelta – joten viinille on paikkansa. Hinta on piirun verran tyyriinpuoleinen, mutta viini edustaa selvästi Alkon saksalaisviinien parempaa laatua ja on varsin salonkikelpoinen esitys, mikä selittää osaa hinnasta. Yleisesti tässä on varsin näppärä valinta ruokapöytään, jossa on tarjolla kepeämpiä mereneläviä tai kasvisruokia.

Lyhyesti: Hedelmävetoinen, ryhdikäs, tasapainoinen ja tyylikäs Pinot Blanc Saksasta.

Arvio: Hyvä – viini ei jätä kovinkaan ihmeellisiä muistijälkiä takaraivoon, mutta ainakin hyvän mielen ja hyvän maun suuhun.

Hinnan (14,74e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Fausto de Pizzato Chardonnay Pinot Grigio 2011

Fausto de Pizzato Chardonnay Pinot Grigio 2011

• Valmistaja: Pizzato Vinhas e Vinhos
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Brasilia
• Alue: Rio Grande do Sul, Serra Gaúcha
• Rypäleet: Chardonnay (50%), Pinot Grigio (50%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Huhtikuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Penkomalla sitä löytyy lisää arkistojen aarteita. Huhtikuussa valikoimiin saapui brasilialainen valkoviini, joka herätti mielenkiinnon kotimaallaan – Brasilia kun ei ole kovinkaan tunnettu viinimaana. Pitihän sitä päästä tarkistamaan minkälaista viiniä siellä tuotetaan.

Väriltään viini on vaaleanvihreä. Tuoksun perusteella viini on melko kypsistä rypäleistä valmistettu: se tarjoilee makeankypsää punaista omenaa ja kevyen esanssista nallekarkkisuutta.

Vaatimaton maku on kiertelemättä varsin helppo. Siinä on kevyttä yrttisyyttä ja trooppista hedelmää, mutta ei juuri muuta. Kokonaisuus jää melko kevyeksi ja yksiulotteiseksi. Happoja ei ole juurikaan, mutta viinin hedelmäisyys on sen verran kevyttä, ettei niitä paljoa tarvitakaan. Suutuntumaltaan viini on keskitäyteläinen.

Jälkimaku ei jää juurikaan kielelle.

Kyseessä vaikuttaa olevan mitä yllätyksettömin tissutteluviini. Viileänä menee sellaisenaan kesäviininä, mutta kympin hintaan kyllä löytyy paljon parempiakin esityksiä. Näin persoonattomaksi kesäviiniksi hinnassa tuntuu olevan paljon tyhjää, Brasilian kuriositeettilisä mukaan luettuna. Ei päässyt Brasilian viiniteollisuus vielä vakuuttamaan.

Lyhyesti: Hyvin yllätyksetön ja geneerinen uuden maailman viini, joka voisi olla mistä päin maailmaa tahansa. Joko Brasilia ei maistu viinissä, tai Brasilia maistuu ylettömän tylsältä.

Arvio: Tylsä – viini on herttaisen yhdentekeväinen tapaus. Alkossa on satoja viinejä, joihin hassattu kymppi tuo parempaa vastinetta rahalle.

Hinnan (9,99e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Humilitat Priorat 2009

Humilitat Priorat 2009

• Valmistaja: Franck Massard
• Tyyppi: Punaviini, DOQ Priorat
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Priorat
• Rypäleet: Grenache (60%), Carignan (40%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 8,00e / 12 cl, 48,00e / 75 cl (Tammikuu 2012, Viiniravintola Latva), 17,90e (Viinitie)
• Hinta nyt: 24,50e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: epicure-wines

Tässä omia viinimuistiinpanoarkistojani selaillessani törmäsin viiniin, jota en muistaakseni ollut muistanut päivittää blogiini. Ja toden totta, blogistani ei löytynyt minkäänlaista merkintää viinistä! Ongelmana tässä nyt on se, että missään ei ollut kirjoitettuna ylös sitä, missä ja milloin olen viiniä maistanut. Epämääräiset muistikuvat kuitenkin kertovat Prioratosta, jota maistoin Helsingin mahtavassa viinibaari Latvassa, joten uskoisin tämän olevan kyseessä oleva viini. Ainoastaan maistamisajankohta on täysin hämärän peitossa, joten approksimoin todennäköisimmän vaihtoehdon.

Väriltään viini on tasaisesti tummanpuhuvan punainen. Tuoksu on multainen, maalainen, paahtunut ja kevyesti makeankypsän hedelmäinen. Silloin tällöin nenään nousee häivähdys tammea, mutta taas aika ajoin tammea ei löydy etsimälläkään.

Suutuntumaltaan viini on paksuhko, muttei mitenkään läski tai massiivinen. Happoja on jonkin verran pitämässä raameja pystyssä, mutta mitenkään erityisen tuntuvia ne eivät ole. Tumma ja nuorekas hedelmäisyys on selvästi ja alueelle tyypillisesti kypsää, mutta miellyttävän hillittyä, ei hillottua. Tammisuus maistuu tuoksua selvemmin, mutta edelleen kovin hentona, hieman suklaisena mausteisuutena joka pitää yllä kevyttä komppia tuhdin soolon taustalla. Tanniineistaan huolimatta viini on melko pehmeä ja miellyttävän helppo ilman varsinaista kosiskelevuutta. Viini vaikuttaa olevan kaikilta osa-alueiltaan tietyllä tapaa hillitty.

Jälkimaku on lyhyenpuoleinen, korkeintaan keskipitkä, melko lämmin, paahteinen ja kevyen mineraalinen.

Kokonaisuutena Humilitat onnistui yllättämään. Tuhtia, kypsää ja tanakkaa Prioratia odottaneena se tuntuu yllättävänkin kepeältä tapaukselta. Tämä kepeys onnistuu tuomaan viiniin miellyttävää tasapainoa ja harmoniaa – viini hapot ja tanniinisuus tuskin pystyisivät pitämään aisoissa tuhdimpaa hedelmää – ja sen aromit ovat todella miellyttävän selviä ja puhdaspiirteisiä. Tammi on selvästi jätetty yleisestä espanjalaislinjasta poiketen kevyeksi mausteeksi, ei viinin itseisarvoksi. Kaiken kaikkiaan oikein miellyttävä Priorat, joka on selvästi kepeämpi ja elegantimpi kuin monet alueen ronskimmat vastaavat tapaukset. Ei mitenkään ainutlaatuisen autuaaksitekevä viini, mutta mukavan freesi ja alueen keskimääräiseen tyyliin nähden miellyttävän persoonallinen punaviini.

Lyhyesti: Kypsä mutta ei massiivinen punaviini, joka tarjoilee hillityllä kädellä Prioraton klassisia aromeja hillityllä otteella. Edustaa selvästi alueen kepeämpää päätä.

Arvio: Miellyttävä – tätä joi oikein mielellään lasillisen jutustelun lomassa. Miellyttävän elegantti esitys alueelta, joka on useammin tunnettu massiivisisen paksuista, monoliittisista punaviineistä.

Hinnan (8,00e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen, suosittelen tutustumaan.
Hinnan (17,90e) ja laadun suhde: Hyvä – vielä kun saisi Alkosta samalla hinnalla.
Päivitys: viini tuli Alkon tilausvalikoimaan huhtikuussa 2013:
Hinnan (24,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei täytä hinnan luomia odotuksia.

Steinschaden Selektion Grüner Veltliner 2011

Steinschaden Selektion Grüner Veltliner 2011

• Valmistaja: Bergkellerei Godfried Steinschaden
• Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein Niederösterreich
• Maa: Itävalta
• Alue: Niederösterreich
• Rypäleet: Grüner Veltliner (100%)
• Koko: 1,5
• Hinta ostohetkellä: 18,55e (Heinäkuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 19,06e (Tammikuu 2014, Alko)

Viimeviikkoisille grillauksillemme tuli hankittua myös kaiken varalle pieni hanaviini siltä varalta, että ruokaviinit loppuisivat kesken tai vieraat haluaisivatkin valkoviiniä. Loppujen lopuksi tämä oli melko turha hankinta, sillä hanasta loppujen lopuksi otettiin vain kaksi lasillista. Viini tuli kuitenkin jo heti seuraavana päivänä käyttöön kun saimme kutsun tutuiltamme tulla syömään sushia – olihan se kokeiltava miten Itävallan ihme, Grüner Veltliner, toimii yhdessä sushien kanssa.

Tämä Steinschadenin hana on hyväksi todettu vanha tuttu jo vajaan parin vuoden takaa, kun se saapui Alkon valikoimiin. Viini kiinnitti huomioni sillä, että se oli kätevästi vain 1,5 litran laatikko, ei 3 litran kuten valtaosa, ja sen litrahinta oli selvästi korkeampi kuin niiden 3 litran BIB-viinien. Eihän se ikinä ole hauska maksaa viinistään enempää, mutta usein korkeampi hinta korreloi melko selvästi viinin laadun kanssa, ja kovinkaan ihmeellisestä laadusta ei voida puhua kun useimpien hanapakkausten viini maksaisi pulloversiona n. 6-7 euroa. Tämän on voinut havaita näissä isoissa hanaviineissä mm. joko todella vetisen mauttomina tai ylikypsän makeina ja löysän rakenteettomina esityksinä. Sen sijaan tämän viinin hinta olisi pulloiksi käännettynä n. 9 euroa, mikä usein kielii jo ihan kelvollisesta laadusta. Viini paljastuikin odotustensa mukaiseksi, mukavan tasokkaaksi viiniksi ollakseen hanatuote, mutta mitään varsinaisia muistiinpanoja en tullut silloin kirjoittaneeksi. Nyt, vuosikerran vaihduttua, olen onnistunut saamaan jotain kommentoitavaakin viinistä.

Väri on hyvin hailakka, lähes vetinen, hyvin hennosti vihertävä. Tuoksu on melko hillitty, siinä on päärynää ja kypsää punaista omenaa sekä kevyen savuista mineraalisuutta. Lasissa avauduttuaan ja lämmettyään tuoksu kehittyy aavistuksen runsaammaksi ja yrttisemmäksi, mutta kovinkaan tuhdiksi tuoksu ei pääse missään vaiheessa äitymään.

Maussa on melko makeankypsää hedelmää, erityisesti persikkaa ja hieman pienemmissä määrin tuoksusta tuttuja kypsiä päärynöitä ja omenoita. Hedelmä on sen verran kypsää, että olisi voinut veikata viinistä löytyvän edes jonkin verran jäännössokeria, mutta viini on todellisuudessa rutikuiva. Maku on melko täyteläinen, jopa kevyesti öljyinen, mutta samalla todella suoraryhtinen napakan hapokkuutensa ansiosta; runsas hapokkuus luo pienenpieniä kuplia lasiin ja tuntuu kevyenä nipistelynä kielen kärjessä. Ryhdikästä makua ryydittävät raikas yrttisyys, aavistus Veltlinerille ominaista valkopippurin persoonallista aromia ja sopiva, vaikkei kovinkaan runsas mineraalisuus.

Keskipitkä jälkimaku on mineraalisen raikas ja tuoreen omenainen. Napakka hapokkuus nostaa veden kielelle ja jättää mukavan, suuta supistavan tunteen.

Tämä vuosikerta tuntuu olevan hieman hillitymmän hapokas ja hieman täyteläisempi kuin vuosi pari sitten maistamani vuosikerta, minkä lisäksi silloin paljon selvempi valkopippurin aromi oli tuskin löydettävissä tästä, mutta kyseessä on silti hanapakkaukseksi aivan erinomainen viini. Hapokkuudessa ollaan tässä tapauksessa jopa taidettu mennä kohti vielä parempaa tasapainoa.

Parhaille Grünereille tämä viini ei juurikaan tarjoa haastetta, koska viini on kuitenkin suhteellisesti n. 10 euron viinipulloa vastaava esitys. Sen sijaan "kympin viiniksi" Selektion on vallan verraton ja erinomaisen tasapainoinen esitys. Miellyttävän raikas ja eloisa kesäviini sekä näppärä valinta kevyempien ruokien kumppaniksi.

Viini toimi myös erinomaisesti niiden alussa mainittujen sushien kanssa.

Lyhyesti: Ryhdikäs, napakan hapokas ja kypsän hedelmäinen hanavalkoviini.

Arvio: Erittäin hyvä – viini on makumaailmaltaan Grüner Veltlineriksi hieman yksiulotteinen, muttei missään nimessä yksitoikkoinen. Rakenne ja tasapaino ovat juuri kohdallaan. Yksi Alkon parhaista hanavalkoviineistä, ehdottomasti.

Hinnan (19,06e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Pétalos 2010

Pétalos 2010

• Valmistaja: Descendientes de José Palacios
• Tyyppi: Punaviini, DO Bierzo
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Bierzo
• Rypäleet: Mencía (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,98e (Toukokuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 16,42e (Helmikuu 2014, Alko)

Tuhdeista ja rotevista punaviineistään tuttu Castilla y Leónin viinialue (jonka sisältä löytyy mm. sellaisia arvostettuja alueita kuin Ribera del Duero ja Toro) jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen! Tällä kertaa vuorossa on Espanjan luoteisnurkasta, Portugalin yläpuolelta löytyvältä Bierzon viinialueelta tuleva punaviini, Pétalos ("Terälehdet"). Viini on valmistettu kokonaan Mencia-rypäleestä, josta alueella on perinteisesti valmistettu kevyitä, nuorina juotavaksi tarkoitettuja arkipunaviinejä. Lukemani arvostelut viinistä kuitenkin antoivat ymmärtää, että kyseessä ei olisi aivan tämän tyyppinen tapaus, joten viini oli jossain vaiheessa ostettava, mielenkiinto se kun vain kasvoi kasvamistaan.

Viini päätyi lopulta pari kuukautta ostamisen jälkeen tulikasteeseen kesäisissä grilli-iltamissamme toisena kahdesta punaviinistä.

Väri on reunoille asti tummanpunainen, todella syvä ja vain aavistuksen tummanpunainen. Nuoresta iästä kielii hennot häivähdykset sinertäviä sävyjä.

Ensinuuhkaisu heti pullon avaamisesta tuo nenään jotain todella hämmentävää. "Mitäs helvettiä..." tuli useammasta suusta kuultua lasia nuuhkiessa. Se on jotain sellaista, mitä ei koskaan ennen ole tullut vastaan. Se on jotenkin makean kukkainen, paahteisen viikunainen, rustiikkinen ja ummehtuneen tunkkainen. Viini kuitenkin taisi olla vain vielä hyvin tukossa (tai reippaammin rikitetty), sillä tuoksu lähti aukenemaan hyvin pian korkkaamisen jälkeen ja sen kehittymistä pystyi hyvin seuraamaan tuoksun eläessä ja kehittyessä lasissa jatkuvasti. Avauduttuaan viini on tuoksultaan orvokkinen, puolukkainen ja parfyyminen, tuoden mieleen lähinnä Pinot Noir'n, mutta seassa on myös kevyemmissä määrin paahteista maata, makeata mustikkaa, raikasta sitruksisuutta, viikunaa ja rehtiä rustiikkisuutta ilman varsinaisia "likaisia" aromeita. Varsinainen sekametelisoppa nenälle!

Maku on kuuman paahteisesta tuoksustaan huolimatta kuiva ja napakka, kypsimmät makeat aromit tuntuvat lähinnä kevyen viikunaisina vivahteina kielen kärjellä. Muuten maku on ryhdikäs, tuoreen marjainen, nahkainen, pippurinen, jotenkin rasvaisen oloinen – jopa lihainen – ja hyvin tuhti. Viini on koostumukseltaan todella paksun oloinen, jopa pureksittavuuteen asti (mikä selittynee sillä, että viini on suodattamaton), mutta tuntuvien happojensa puolesta myös kepeä. Tammi tuntuu sopivana suklaisuutena, mutta intensiivinen hedelmä ei päästä sitä ottamaan juurikaan suurempaa jalansijaa.

Jälkimaku on keskipitkä, rapsakan mineraalinen, pippurisen mausteinen, mausteyrttinen, nahkainen ja kevyesti nielua ja kitalakea lämmittävä. Kokonaisuus on todella vaikuttava ja tasapainoinen.

Pakko myöntää, Pétalos pääsi yllättämään todella puun takaa. Yleisesti voisi tiivistää viinin muotoon "Steroideilla pumpattu Pinot Noir", mutta sekään ei tekisi oikeutta kokonaisuudelle. Viinistä kuitenkin tosiaan löytyy selviä Pinot-maisia piirteitä niin tuoksusta kuin maustakin, joita vielä korostaa viinin eloisa, kepeyttä tuova hapokkuus, mutta rakenteeltaan, väriltään ja tanniineiltaan viini on kaikkea muuta. Jopa modernien espanjalaisten keskuudessa Pétalos on todella omintakeinen, positiivinen yllätys, jota ei olla pilattu liiallisella tammella, kosiskelevan makealla hillomaisuudella tai muilla kansainvälisten makumieltymysten kiroilla. Pétalos on lihaksikas väkivaltaviini, josta löytyy tyyliä ja herkkyyttä.

Vain reilun vuoden ikäisena Pétalosin korkkaaminen tuntui lähes huonolta ratkaisulta, näin jälkijättöisesti. Ei missään nimessä sen takia, että viini olisi ollut liian nuori tai raaka (päinvastoin; viini oli oikein mukavasti jo nyt lähestyttävissä), vaan sen takia, että viinissä on niin roteva ja vaikuttava rakenne, että se suorastaan kerjää kellarointia ja kypsempää ikää. Tämä jos mikä moderni espanjalainen tulee vielä kehittymään. Kai sitä on käytävä ostamassa toinen pullo talteen?

Pétalos toimi loistavasti grilli-iltamme toisena ruokaviininä, pelaten erinomaisesti erityisesti tukevimpien grilliherkkujen kanssa yhteen. Aluksi se oli altavastaajan asemassa luotettavan halpis-Barbarescon vastustajana, mutta avauduttuaan viini onnistui helposti kääntämään sydämet puolelleen. Taas se on todettava: Castilla y León ei petä.

Lyhyesti: Todella omintakeinen, runsasrakenteinen ja vaikuttava moderni espanjalaispunaviini.

Arvio: Erinomainen – todella persoonallinen, tömäkkä ja ihastuttavan tasapainoinen punaviini, josta ei osaa sanoa onko se lintu vai kala, mutta joka onnistuu silti hurmaamaan.

Hinnan (16,42e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Casa Sant'Orsola Barbaresco I Siglati 2006

Casa Sant'Orsola Barbaresco I Siglati 2006

• Valmistaja: Casa Sant'Orsola
• Tyyppi: Punaviini, DOCG Barbaresco
• Maa: Italia
• Alue: Piemonte, Langhe, Barbaresco
• Rypäleet: Nebbiolo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 17,26e (Maaliskuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: casa sant'orsola

Alunperin viini päätyi varastoihini pyörähtäessäni Helsingin Stockmannin Alkossa, jossa Italia-hyllyltä silmiini osui naurettavan edullisella hintalapulla varustettu yksinäinen Barbaresco – yleensä kun tämän viinityylin edustajat maksavat Alkossa mitä tahansa 30 ja 150 euron väliltä. Järkeilin ostokseni kannattavuuden sekä sillä, että tähän hintaan Barbaresco saa olla aikamoista kuraa ettei se olisi rahan arvoista, että yleisellä journalistisella mielenkiinnolla – uusi mielenkiintoinen viini blogiini.

Noh, viinin päätyminen blogiini vei muutaman kuukauden, mutta päätyipähän nyt kuitenkin. Tässä viikonlopun alla tuli nimittäin taas järjestettyä grillailuilta pienellä kaveriporukalla. Kaapista mukaan tarttui kaksi punaviiniä, joista toinen oli tämä tilausvalikoiman "halpis-Barbaresco". Ennen ruokien valmistelun aloittelemista ja grillin pistämistä tulille molemmat viinit avattiin keräämään happea, ja pienen arpomisen jälkeen Barbaresco sai kunnian päästä talouden ainoaan viinikarahviin.

Väriltään viini on Nebbiololle tyypillisen läpinäkyvä, mutta melko syvä ja tumma. Sävyltään viini on upean tiilenruskea. Aluksi tuoksussa on hentoa nahkaa ja rustiikkia, mutta sen yleistä vaikutelmaa hallitsee voimakas kukkeus, joka ei tuo mieleen juuri ollenkaan punaviinin tuoksua, vaan ennemminkin jonkun tukevan ja voimakkaan aromikkaan valkoviinin. Myöhemmin tuoksun avautuessa tämä kukkaisuus peittyy runsaamman aromimaailman alle, joka tarjoilee melko selvästi Nebbiololle tyypillistä tervaa, mausteisuutta ja nahkaa. Samalla marjainenkin puoli rupeaa nostamaan päätä, tuoden esille hapankirsikkaisuutta ja karpaloa.

Maussa selvimpänä tuntuvat melko selvät hapot, jotka tekevät viinistä melko kepeän ja eloisan, suutuntuma on selvän keskitäyteläinen. Maussa on voimaa, mutta se ei niinkään täytä suuta, vaan enemmän tarraa kielen makunystyröihin tiukasti. Kielellä pyörii tuoksusta tuttuja elementtejä: hapankirsikkaa, tervaa, nahkaa, pippurista mausteisuutta – hyvin tyypillisiä Nebbiolon aromeja ilman sen kummempia krumeluureja. Tammen preesensin juuri ja juuri aistii, mutta se ei onneksi maistu käytännössä yhtään eikä pääse näin peittämään Nebbiolon ominaisvivahteita. Tanniineja sen sijaan on melko paljon, mutta Barbaresco-mittarilla mitattuna ei mitenkään erityisen runsaasti, vaan oikeastaan hieman keskimääräistä vaatimattomammin. Viini on siis ihan miellyttävä tapaus ilman ruokaakin – noin lasillisen tai kahden ajan. Sen jälkeen tanniinit rupeavat kiristämään melko tuntuvasti.

Jälkimaku on hyvin kuiva, tervainen, jopa savuinen ja melko lämmin. Erityisesti hento savuinen tervaisuus jää häilymään kielen takaosiin tanniinien jättäessä kevyen bitteristä karheutta kielelle.

Pari tuntia karahvissa vaikutti selvästi enemmän viinin tuoksuun kuin makuun; odottelun jälkeen viinin mausta tuntui terävin särmä vaihtuneen hieman pehmeämpään ilmaisuun ja punaiset marjat tulivat hieman paremmin framille, mutta muuten makumaailma pysyi melko muuttumattomana. Kokonaisuus ei juurikaan suuria hurraahuutoja tai muita ihastuneita äännähdyksiä seurueessamme herättänyt, mutta viini oli selvästi kaikkien makuun ja toimi erinomaisesti melkeinpä kaikkien grillipöydän antimien seurassa. Suurta Barbaresco-elämystä metsästävälle tämä viini ei käytännössä mitään kummempaa tarjoile – luulisi hintalapunkin jo kertovan tämän – mutta hieman arkisempaa ja silti vivahteikasta italialaista viiniä metsästävälle tässä on yksi ihan kelvollinen tapaus. Barbarescoksi viinin hinta oli melko minimaalinen, enkä joutunut varsinaisesti pettymään viiniin, vaikkei mitään yllätyksiäkään tullut. Itse kuitenkin pidin erityisesti siitä, että tammea ei oltu päästetty pääosaan, vaan se oli ymmärretty jättää statistin rooliin. Simppeli, mutta maittava, särmikäs ruokaviini. Varmasti paljon parempi ratkaisu yksin kertaisessa grillipöydässä kuin hienolla juhlaillallisella.

Lyhyesti: Arkinen ja yllätyksetön mutta hyvärakenteinen ja miellyttävä tusina-Barbaresco. Hyvä valinta jos Piemonten viineihin huvittaa tutustua "pienellä" sijoituksella.

Arvio: Hyvä – tottakai tältä viiniltä odotti vähän enemmän, mutta viinin hinta huomioituna ei sen melko arkinen ja Barbaresco-tasolla yksinkertainen ilmaisu kuitenkaan jättänyt kylmäksi. Kokonaisuutena ihan hyvärunkoinen ja tasapainoinen, vaikkakin myös simppeli ja kevyenpuoleinen Nebbiolo.

Hinnan (17,40e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Muehlforst Lieu-dit Riesling 2011

Muehlforst Lieu-dit Riesling 2011

• Valmistaja: Cave Vinicole de Hunawihr
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
• Maa: Ranska
• Alue: Alsace, Haut-Rhin, Hunawihr
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,97e (Toukokuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 12,48e (Tammikuu 2014, Alko)

Kesäisin asunnossamme lämpötila nousee kuumimpina päivinä aivan naurettavan korkeaksi. Parveke meiltä löytyy, mutta koska taloudestamme löytyy myös pari kissaa, joutuu parvekkeen lasit pitämään jatkuvasti kiinni, joten asuntoa ei saa juurikaan tuuletettua. No, päätimme kaverini kanssa korjata tilanteen ja rakentaa parvekkeen ovelle kehikon, johon viritetään kanaverkko. Näin parvekkeen laseja voidaan pitää koko ajan täysin auki ilman että kissat pääsevät hyppäämään parvekkeelta alas (mikä olisi melko ikävä asia, sillä asustelemme 5. kerroksessa.) Sahaillessamme ja ruuvaillessamme kehikkoa kuntoon avautui nikkarointiviiniksi kehuttu ja monen luotettavaksi toteama Hunawihrin Riesling, joka on ns. Lieu-dit -viini, eli tietyltä appellaation sisällä sijaitsevalta tarhalta tai alueelta tuleva viini. Tässä tapauksessa Lieu-dit on Muehlforst, 300 metriä merenpinnan yläpuolella, hyvin kalkkipitoisella maalla sijaitseva kylä.

Viini on väriltään melko haalean viherkeltainen. Runsas hapokkuus luo pienenpieniä kuplia viinilasin reunoille. Tuoksu on todella runsas ja yllättää voimakkaalla vahamaisuudellaan. Persoonallinen ja monisyinen tuoksu tarjoilee mineraalia, passionhedelmää, tuoreita omenoita ja jotain, joka tuo mieleeni lähinnä tuoreen kurkun. Avauduttuaan ja lämmettyään viini rupeaa tuomaan enemmän klassisia Alsacen Rieslingien aromeita, kuten hunajaa ja kevytta ananaksisuutta. Yleisilme tuoksusta on todella runsas, persoonallinen ja hennon kukkea. Vaikuttavaa tavaraa, kunhan voimakkaan vahamaisuuden luomasta ensihämmennyksestä pääsee ylitse.

Maku on runsas ja keskitäyteläinen. Hento jäännössokeri (7 g/l) napakan hedelmäisyyden kanssa luo aluksi hämmentävän vaikutelman puolikuivasta Rieslingistä, mutta keskimaussa tuntuva mineraalisuus, kepeän vehreä yrttisyys ja napakka hapokkuus ottavat parketin haltuunsa ja viinistä katoaa makea aspekti lähes kokonaan. Intensiivinen ja napakka maku tarjoilee trooppisia hedelmiä, kuten passionhedelmää ja aprikoosia. Viinissä trooppisia hedelmiä muistuttava maku, jäännössokeri, hapokkuus ja mineraalisuus ovat kaikki oikein kohdillaan ja kokonaisuutena viini on uskomattoman tasapainoinen.

Jälkimaku on pitkähkö, mineraalinen, suuta supistava ja makean hunajaisen aromin myötä aavistuksen mehiläisvahamainen. Voimakas hapokkuus nostaa runsaasti vettä kielelle.

Lyhyesti: Voimakasmakuinen ja runsaan aromikas Riesling, joka tuo pöytään mitä mielenkiintoisimman tuoksu- ja makupaletin. Loistoviini kohtuullisesti viilennettynä niin kevyiden ruokien kanssa kuin sellaisenaankin.

Arvio: Erinomainen – vaikuttavan moniulotteinen ja vivahteikas Alsacen Riesling, erityisesti hintaluokka huomioon otettuna. Persoonallinen ja erittäin maistuva tuttavuus.

Hinnan (12,48e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Monsieur Pierre Rosé 2011

Monsieur Pierre Medium Sweet Rosé 2011

• Valmistaja: Domaines Pierre Chavin
• Tyyppi: Roséeviini, IGP / Vin de Pays d'Oc
• Maa: Ranska
• Alue: Languedoc-Roussillon, Hérault
• Rypäleet: Grenache (60%), Syrah (40%)
• Koko: 1,0
• Hinta arviointihetkellä: 8,28e (Kesäkuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Ja roséekausi sen kun jatkuu! Vuorossa on yksi Alkon kesän 2012 kausiroséista, Monsieur Pierren kätevässä ja ympäristöystävällisessä (kevyt pakkaus vähentää rahtikustannuksia valtavasti ja sen voi kierrättää) kartonkitetrassa tuleva puolimakea rosée.

Väriltään viini on tumman oranssi ja melko keskisyvä. Tuoksultaan se on malko vaatimaton, karkkimainen ja sulkeutunut. Ei kyllä nyt lupaa hyvää ainakaan tässä vaiheessa.

Maku on kohtuullisen tuntuvasta jäännössokeristaan (20 g/l) huolimatta vetinen ja vaimea. Makeahko maku ei tee kunniaa marjaisuudelle, joka maistuu lähinnä tympeältä ja esanssiselta. Yleisvaikutelmaltaan viini on hennon karkkinen. Hapot ovat vähäisiä, mikä korostaa viinin ryhditöntä, mehumaista rakennetta.

Jälkimaku on lyhyt, vaisu ja säilykekirsikkainen. Tympeä maku jättää kielelle karhean vadelma-esanssin aromin ja kosiskelevan imelän makeuden.

Lyhyesti Monsieur Pierre vaikuttaa olevan rosée sellaisille ihmisille, jotka eivät pidä viinistä. En voi ymmärtää, voiko joku oikeasti viiniä arvostava ihminen pitää näin teollisen oloisesta, heikkotasoisesta tekeleestä. Todella avuton esitys.

Lyhyesti: Tympeä, esanssinen ja makea tusinarosée, ei tutustumisen arvoinen.

Arvio: Huono – tämä rosée vaikutti lähinnä mehun ja marjaliköörin sekoitukselta, jota on jatkettu vedellä. Languedoc-Roussillon se jaksaa alueena tuottaa pettymyksiä kerran toisensa jälkeen.

Hinnan (8,28e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Yalumba The Scribbler 2009

Yalumba The Scribbler 2009

• Valmistaja: Yalumba
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Australia
• Alue: South Australia, Barossa Valley
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (60%), Syrah (40%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 13,71e (Kesäkuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 14,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Seuraavana vuorossa Australian vanhimman perheomisteisen viinitalon punaviini, joka saapui Alkon hyllyille viime kevään aikana. Viini on puolitoista vuotta tammessa kypsytelty Barossa Valleyn Cabernet-Shiraz, josta onneksi valtaosa on kypsynyt vanhoissa tammitynnyreissä – vain viidesosa kypsytyksessä käytetyistä tynnyreistä oli uusia, joten pitkästä tammikypsytysajasta huolimatta voisi odottaa hieman hillitympää tammisuutta. Lisäksi Yalumba mainostaa viinin olevan myös vegaaneille turvallinen vaihtoehto, eli sen valmistuksessa ei ole käytetty mitään eläinperäisiä aineita.

Väriltään viini on luumunpunainen, jonka seassa on aavistus musteista sinertävyyttä. Tuoksun perusteella viini on hyvin uskollinen alkuperälleen ja tyylilleen: siinä on ensisijaisesti luumuhilloa, lakritsaista mausteisuutta ja kevyttä savuisuutta, seassa on myös kypsiä, tummia kirsikoita, hentoa minttua ja tammen tuomaa kahvisuklaisuutta. Tuoksu ei kuitenkaan monien kuumien alueiden punaviinien tavoin ole hyökkäävän runsas, vaan sopivan tasapainoinen ja mukavan hillitty.

Maku on täyteläisen mehevä, vivahteikkaan mausteinen ja tuoksuun nähden paljon konsentroituneempi. Kielellä pyörii pääasiassa tummia kirsikoita, suklaista ja vaniljaista tammea ja kevyttä mustaherukkaa. Viinin hedelmäisyys on mehukasta ja aavistuksen makeata, mutta ilahduttavasti ei kuitenkaan allensahukuttavan hilloista. Tanniineissa on jonkin verran terhakkaa otetta, mutta ne eivät ole kovinkaan runsaita. Rakenteeltaan viini ei ole erityisen hapokas, vaan melko pehmeä.

Viipyilevässä jälkimaussa tulee vastaan mausta tuttuja aromeja kirsikkasuklaan muodossa, jättäen lopuksi kielelle puisen aromikkaan maun.

Kokonaisuutena The Scribbler on oikein positiivinen uuden maailman viini. Omaan makuuni se oli hieman turhan kypsä tyyliltään, makealla hedelmällään ja vaisulla happorakenteellaan, mutta tavallisten aussiviinien keskuudessa se oli oikein positiivinen esitys. Viini ei ole kuitenkaan kosiskelevan helppo tai lihavan ylikypsä, vaan miellyttävän tasapainoinen ja vivahteikas esitys, erityisesti hintaansa nähden. Tuskin tulee voittamaan vanhan maailman ystäviä puolelleen, mutta tuskin hekään voivat kiistää, että tässä on oikein hyvin tehty reilun kympin uuden maailman Cab-Shiraz. Suositeltava tuttavuus Argentiinan, Australian ja Chilen punaviinien ystäville.

Lyhyesti: Vivahteikas, maukas ja tyylilajissaan miellyttävän hillitty ja tasapainoinen punaviini yhdeltä Australian arvostetuimmista viinialueista.

Arvio: Erittäin hyvä – miellyttävä ja tyylikäs esitys kaiken kaikkiaan. Olisin kaivannut hieman ryhdikkäämpää rakennetta ja enemmän mielenkiintoa makuun, mutta nykyiselläänkin The Scribbler on oikein miellyttävä aussiviini.

Hinnan (14,98e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Väliaikatiedote #6: Arvostelut Alkon viineistä ja Alkon Top 100

Tervehdys kaikki lukijat; nyt erityisesti te Alkon hyllyiltä viinejä etsiskelevät!

Ajattelin tässä aikani kuluksi tehdä itselleni listan sadasta parhaasta viiniostoksesta, mitä Alkossa voi tehdä, mutta päätinkin tehdä siitä samalla julkaisukelpoisen version tänne blogiini. Viinit eivät siis ole absoluuttisen parhaita viinikokemuksia, vaan siellä on esimerkiksi paljon melko perustasoisia, mutta oikein kelvollisia viinejä, joita on siunattu varsin järkevällä hintalapulla. Toiset sitten taas ovat hieman hinnakkaampia, mutta joka tapauksessa vallan tutustumisen arvoisia, persoonallisia tai muuten vain upeita tuotteita. Tämä lista tullee elämään tulevaisuudessa kun löydän uusia rakkauksia, tutustun arvostamiini viineihin paremmin tai kehno vuosikerta pudottaa aikaisempien meriiteillä ratsastaneen pois. Listan perästä löytyy myös Bottom 10, eli kymmenen huonointa ostosta, joita hyviä viinikokemuksia kaipaava voi tehdä.

Samalla tein näitä samoja Alkon kassoja kuluttavia ihmisiä ajatellen oman sivun niistä arvostelluista viineistä, jotka tällä hetkellä ovat Alkon valikoimissa.

Toivottavasti nämä pienet lisäykset parantavat Alkon valikoimasta viinejä katselevien elämää (eivätkä niiden päivittäminen tee omastani liian vaikeata!)

Penfolds Rawson's Retreat Riesling 2011

Penfolds Rawson's Retreat Riesling 2011

• Valmistaja: Penfolds
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Australia
• Alue: South Eastern Australia
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 5,40 / 12 cl (Kesäkuu 2012, Ravintola Milenka, Helsinki), 8,98e (Alko)
• Hinta nyt: 9,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Kesäkuun viimeisinä päivinä tuli pyörähdettyä Hakaniemessä, ravintola Milenkassa. Viinilistalta osui silmiini australialainen Penfoldsin Riesling, jonka tiesin Alkosta tutuksi 9 euron viiniksi, joten reilun viiden euron hinnalla viinissä oli melkoisen kovat katteet. Viinilasillinen oli kuitenkin halvempi kuin useimmat paikan oluet, joten päätin ottaa sitä lasillisen journalistiset tarkoitusperät mielessäni.

Väriltään viini on nuorekkaan vihertävä. Tuoksussa on tuoreita sitruksia, kevyttä petrolisuutta, kynsilakanpoistoainetta ja vahaa.

Suutuntumaltaan viini on hyvin raikas, kevyen täyteläinen, hapokas ja kieltä kirpistävä, hedelmäisyydeltään kevyen petrolinen ja sitruksinen, tarjoillen lähinnä limettiä. Tuoksussa esiintynyt asetoni ei onneksi näytä seuraavan makuun.

Jälkimaku on taas selvän vahamainen, kevyen limettinen, hennon mineraalinen ja melko lämmin. Viini on yleisesti arveluttavista adjektiiveistaan huolimatta yllättävän mukava ja lähestyttävä; sen ainoat varsinaiset kauneusvirheet ovat tuoksun asetonisuus ja jälkimaussa dominoiva lämmin alkoholisuus, joka ei soinnu hyvin yhteen kepeän rakenteen kanssa. Mutta vaikka viinissä on yleisesti tasapainoinen ja mukavan raikas rakenne, jää se kuitenkin melko yksipuoliseksi, pääasiassa limettisyydellä pelaavaksi uuden maailman Rieslingiksi. Rawson's Retreat on ihan hörpittävä arkivalkkari kuumaan kesäpäivään, mutta taidan kyllä tulevaisuudessakin ostella omat arki-Rieslingit Keski-Euroopan suunnalta. Ei tämä saman hintaluokan Eurooppalaisille juurikaan vastusta tarjoa.

Lyhyesti: Raikas, hyvärakenteinen, hennon petrolinen ja melko yksiulotteisen limettinen uuden maailman Riesling.

Arvio: Miellyttävä – kyllä tätä ihan mielellään juo arkena kevyiden ruokien kanssa tai sellaisenaankin, mutta näin yksioikoinen viini tuppaa kyllä viimeistään toisen lasillisen kohdalla käymään tylsäksi.

Hinnan (9,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Chapoutier Belleruche 2010

Chapoutier Belleruche Côtes du Rhône 2010

• Valmistaja: Maison M. Chapoutier
• Tyyppi: Punaviini, AOC Côtes du Rhône
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône
• Rypäleet: Grenache (50%), Syrah (50%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,95e (Kesäkuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 13,09e (Tammikuu 2014, Alko)

Tässä päivänä eräänä syntyi yhtäkkinen tarve punaiselle piknikviinille. Etelä-Rhônen viinit ovat usein miellyttävyydessään ja melko mutkattomassa esiintymisessään oikein näppärä valinta tällaisiin tilanteisiin, joten Alkon Ranska-hyllyä selailemaan. Pienen pohdinnan jälkeen valinta kohdistui arvostetun M. Chapoutierin perus CdR-punaiseen, Bellerucheen, pääasiassa sen takia, että se on suljettu piknik-olosuhteisiin sopivalla kierrekorkilla.

M. Chapoutierin viinitalolla on historiaa Etelä-Ranskassa jo yli vuosisadan ajalta, mutta vasta 80-luvulla viinitalo on ruvennut keräämään maailmanlaajuista tunnustusta viiniensä tasosta ja nykyisin talo on yksi alueen suurimmista ja arvostetuimmista tuottajista. Lisäksi viinitalo tunnetaan useammista kuriositeeteista: viinit ensinnäkin pyritään valmistamaan mahdollisimman pitkälti luonnonmukaisesti, kuten miellyttävän monet ranskalaisviinit tätä nykyä, mutta koska viinitalo kasvattaa niin itse kuin ostaa kasvattajilta rypäleitä, eivät kaikki viinit ole luomusertifioituja, eli 100% luomua. Kaikki Chapoutierin omien tarhojen viinit ja luomutuottajilta ostetuista rypäleistä tehdyt viinit ovat luomusertifikoituja, mutta osa kasvattajilta ostetuista rypäleistä tehdyistä viineistä jää ilman sertifikaattia. Luomukasvatuksen lisäksi Chapoutier pyrkii mahdollisimman minimalistiseen ilmaisuun viineissään: jos appellaatio sallii viinin olevan tehty sekä sekoituksena että lajikeviininä, valmistaa viinitalo ensisijaisesti yhden lajikkeen viinejä. Lisäksi esimerkiksi Côtes du Rhône -viinit, jotka useimmiten valmistetaan vähintään kolmen rypäleen sekoituksina (Grenache-Syrah-Mourvèdre) tai suurempina, ovat perinteisesti Chapoutierilla yksinkertaisia kahden rypäleen (monesti 50-50) -blendejä. Viimeiseksi, Chapoutierin kaikissa viineissä on viinin nimi ja tiedot kirjoitettuna etikettiin myös braille-kirjoituksella (sokeiden pistekirjoitus.)

Väriltään viini on Grenache-vetoiseksi viiniksi tyypillisen läpinäkyvä mutta sävyltään hyvin syvä ja tumman viininpunainen, mikä taitaa olla Syrahin tekosia. Tuoksu on erehtymättömän Etelä-Rhônelainen: kypsää marjaisuutta, hapankirsikkaa, kevyttä luumuisuutta ja hentoa paahteisuutta. Tuoksusta kuitenkin puuttuu CdR-viineille usein tyypillinen auringossa paistunut makea kypsyys, viinin tuoksu on hieman yllättäen hyvin viileän ja tuoreen oloinen lajityyppinsä edustaja.

Maku on melko täyteläinen, mausteinen ja tuoksun tavoin yllättävän kuivahko. Maussa on kevyesti kypsää, tummaa luumua, joka tuntuu kielen kärjessä kevyenä makeutena, mutta muuten viini on hyvin kuivan ja tuoreen raikkaan oloinen, tarjoillen lähinnä hapankirsikkaa, kevyttä nahkaisuutta ja voimakasta pippurisuutta. Yleisesti Belleruche tuntuu usein niin kovin kypsänmakeiden ja monesti kovin paksujen, jopa löysien, CdR-viinien jälkeen hyvinkin hillityltä ja ryhdikkäältä esitykseltä. Ryhdikkäässä suutuntumassa on hyvät hapot ja kohtalaisesti tanniineja. Avauduttuaan viiniin tulee hennon mustikkainen sivujuonne, joka tasapainottaa särmikästä ja tyylikkään karvasta keskimakua.

Kuiva ja pitkähkö jälkimaku on tumman hedelmäinen, hyvin mausteinen, paahteinen ja hennosti savuisen tervainen. Viini on oikein miellyttävä sellaisenaan mutta se tuntuisi kaipaavan jotain tuhtia pääruokaa, sillä se on erityisesti heti avaamisen jälkeen hieman ohuen oloinen ilman ruokaa; ryhtiä ja rakennetta tukevia ruokia ajatellen viinistä kuitenkin vaikuttaa löytyvän. Kuitenkin tunnin avauduttuaan viinin hedelmäisyys rupeaa tasapainottamaan hapokasta ja tanniinista runkoa, minkä seurauksena viini tuntuu saavan lihaa luidensa päälle.

Paksua ja makeankypsää Côtes du Rhônen viiniä odottavalle Belleruche voi tulla karvaana yllätyksenä, mutta omaan makuuni viini vaikutti monia vastaavia viinejä tasapainoisemmalta, ryhdikkäämmältä ja tyylikkäämmältä esitykseltä. Kun kypsä, tumma hedelmäisyys ei dominoi palettia, pääsevät maun hienommat nyanssit esiin ja alusta loppuun toimiva tasapaino pääosaan. Viinin vahvuus on selvästi ruokapöydässä, jossa hillitympi aromimaailma ja hyvä tasapaino ovat eduksi, mutta viini oli oikein miellyttävä tapaus myös sellaisenaan – vaikkakin joku pehmeämpi ja mehevämpi viini olisi saattanut olla sellaisessa roolissa vahvemmilla.

Lyhyesti: Maultaan klassinen, mutta keskimääräistä hieman hillitympi Côtes du Rhône, jonka vahvuus on erinomaisessa hapokkuudessa, sopivasti tuntuvassa tanniinisuudessa ja miellyttävän vivahteikkaassa aromimaailmassa.

Arvio: Erittäin hyvä – oikein tyylikäs ja maukas perusatason Côtes du Rhône punaiselle lihalle ja pataruoille. Ilahduttavan ryhdikäs, särmikäs eikä niin suoraviivainen kuin monet CdR:t.

Hinnan (13,09e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.