Fuller's Vintage Ale 2013

Fuller's Vintage Ale 2013

• Valmistaja: Fuller's
• Tyyppi: Olut, ale
• Maa: Englanti
• Alue: Lontoo
• Maltaat: Pearl pale ale
• Humala: Admiral, Challenger, Goldings, Sovereign
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 8,66e (Lokakuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 8,95e (Tammikuu 2014, Alko)

Fuller'sin vuosikerta-alehan nyt ei ole varsinaisesti Alkon jouluolut, mutta se kuitenkin näyttää saapuvan melko luotettavasti vuodesta toiseen tässä joulun alla, joten voin sen hyvillä mielin lukea sen samaan kategoriaan.

Fuller's Vintage Ale on siis olut, jonka pohjana toimii panimon muhkean maltainen Golden Pride -ale, jota muokataan aina piirun verran joka vuosi. Olut valmistetaan aina laadukkaimmista mallas- ja humalaeristä ja se pullotetaan suodattamattomana hiivojen kanssa – olut on siis pullossa kypsyvä, ja panimo mainostaakin oluen kehittyvän pullossa varastoitaessa useiden vuosien ajan. Vintage Alen ei siis ole tarkoituskaan pistää parastaan nuorena, jolloin se ei juurikaan eroa tavan Golden Pridesta, vaan vasta kun kypsyttelyä on takana vuoden tai useamman verran. Tämän vuoksi Vintage Alen tapauksessa pulloon merkitty 'parasta ennen' -päiväys ulottuu peräti vuoteen 2023 – ja panimo vihjailee, että olut kyllä kestää hyvin säilytettynä tämänkin yli.

Vuosikerta 2013 tarjoaa Vintage Alen, joka on valmistettu Pearl-talviohramaltaista ja on brittioluille tyypillisesti humaloitu yksinomaan perinteisillä brittihumalilla – tämä perinteikäs panimo ei siis ole hypännyt räjähtävän aromaattisia suosivaan jenkkihumala-bandwagoniin.

Niin pullon komea, punertava pullon laatikko kuin Googlekaan ei paljastanut tarkkaa tietoa siitä, montako Vintage Alea on tänä vuonna pullotettu – viime vuosina ollaan tietääkseni pyöritty 120,000-130,000 pullon erissä – mutta netin arvosteluissa on näkynyt oluita sarjanumerolla 160,000. Nyt testaamani kappale oli #028187.

Olut on väriltään läpinäkyvä ja vaalean mutta kohtalaisen syvän oranssinruskea väri. Oluen päälle kohoaa runsas, kuohkean höttöinen ja vaalea vaahto, joka haihtuu melko nopeasti.

Oluen aromaattinen tuoksu tuo runsaassa hedelmäisyydessään ja maltaisuudessaan mukavaa vaihtelua nuuhkimiseen niin monen sitruksisen ja pihkaisen tuoksuisen oluen jälkeen. Tuoksu on yleisilmeeltään punertavan hedelmäinen, jopa mehukas, ja makean maltainen. Kompleksin tuoksun kirjavista vivahteista voi erottaa mm. hillittyä Omar-toffeisuutta, kevyttä ananasta, appelsiinilakritsia ja hentoa keksitaikinaisuutta.

Maku kuittaa melko lailla täysin pinnoin kaiken sen, mitä tuoksu pistää odottamaan. Makumaailma on varsin runsas, makeasta, karamellisesta maltaisuudestaan ja kypsän luumuisesta hedelmästään huolimatta yllättävän kuiva esimerkiksi Golden Prideen verrattuna. Oluella on kevyen appelsiininen ja hieman alkoholinen yleisilme, johon brittihumalat tuovat mukavaa, paikoitellen tuntuvankin mausteista grippiä. Suutuntuma on todella hennon hiilihappoinen ja siksi erittäin täyteläinen. Yleisesti tällä Vintage Alella on todella tasapainoinen, makeassa maltaisuudessaan ja hieman tuntuvassa alkoholisuudessaan Barley Wine-mäinen makumaailma.

Kohtalaisen pitkässä ja varsin monisyisessä jälkimaussa jää suuhun kevyttä pippurisuutta, mallasleipää, yrttistä katkerohumalointia, hentoa pähkinäisyyttä ja humalien ruohoisuutta. Makujen haipuessa pikku hiljaa kieleltä jää alkoholi lämmittämään suuta melko voimakkaana, mutta miellyttävänä ja tukevaan kokonaisuuteen sointuvana tunteena.

Vintage Ale on kaiken kaikkiaan loppuun asti nautiskeltava, tuhti ja kylminä talvi-iltoina mukavasti lämmittävä brittiale. Golden Prideen verrattuna se kutienkin tarjoaa nyt melko vähän ihmeempiä, eli jos lämmin, maltainen olut näin joulun alla houkuttelee, kannattanee sen suuntaan kääntyä mielummin – suurin ero näiden kahden oluen välillä on Vintage Alen hieman tukevamman tuntuinen suutuntuma ja Sen sijaan jos olet harkinnut laadukasta, vivahteikasta ja persoonallista olutta kenties jouluna vuoden parin päästä, osta Vintage Ale nyt ja kypsyttele sitä vuosi pari jossain pimeässä ja viileässä. Niin minäkin tein.

Lisäksi olut on myös mitä mainioin lahja oluenystävälle: se tulee hillityn tyylikkäässä, punaisessa kotelossa, joka on helpompi paketoida kuin tavallinen pullo! Kannattaa tosin mainita lahjansaajalle, että korkkaamisen kanssa ei tarvitse kiirehtiä...

Lyhyesti: Tyylikäs, muhkea ja mukavasti talvella lämmittävä brittiale, joka on nyt vallan mainio – joskin hieman yllätyksetön – esitys, mutta tullee kehittymään mainiosti ikää kerätessään.

Arvio: Tyylikäs – tämä olut tiivistää kaiken sen mikä brittioluessa on hyvää: ei toinen toistaan eksoottisempia, moderneja mallas- tai humalalajikkeita tai oluttyylejä, vaan klassinen, muhkean maltainen ale perinteisistä ainesosista. Nöyrä ja vakava no-nonsense-ale rauhalliseen nautiskeluun.

Hinnan (8,95e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Müller-Grossman Frühroter Veltliner Göttweiger Berg 2012

Müller-Grossman Frühroter Veltliner Göttweiger Berg 2012

• Valmistaja: Müller-Grossman
• Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein Niederösterreich
• Maa: Itävalta
• Alue: Niederösterreich, Kremstal
• Rypäleet: Frühroter Veltliner (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,50e / 12cl (Syyskuu 2013, Viiniravintola Latva)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: euvitis

Kuten monia muitakin rypälelajikkeita, myös Veltlinereitä löytyy jos jonkinmoista – tosin sillä erotuksella, että toisin kuin esimerkiksi Pinot- tai Muscat-rypälesuku, ei Itävallan kuuluisin rypäle, Grüner Veltliner, ole sukua muille Veltliner-rypäleille, joita maassa tavataan. Tällä kertaa testissä on Latvasta löytynyt Frühroter Veltliner, joka on hailakan vaaleanpunaisen Roter Veltlinerin ja usein melko neutraalin Silvanerin varhain kypsyvä risteytys (knoppitietona myös Neuburgerina tunnettu rypälelajike on myös samoista lajikkeista tehty, hieman erilainen risteytys).

Viinin tuottanut Müller-Grossman on Helma Müller-Grossmanin ja hänen tyttärensä, Marlies Müllerin, viinitalo, joka sijaitsee Kremstalissa – pienellä, mutta melko arvostetulla viinialueella kahden yhtä pienen, mutta maailmalla arvostetumman viinialueen, Kamptalin ja Wachaun, välissä. Viinitalo Müller-Grossman viljelee pääasiassa Itävallan suosituimpia valkoisia rypälelajikkeita, mutta talolla on myös pienet istutukset paikallisille harvinaisuuksille, kuten Gelber Muskatellerille tai nyt testiin päätyneelle Frühroter Veltlinerille.

Väriltään viini on todella vaatimattoman hailakanvihreä, jopa neutraali.

Tuoksu on todella viileä ja raikas, mutta samalla melko yksiulotteinen: kokonaisuudesta erottuu lähinnä kypsää, makean päärynäistä hedelmää ja kepeää mineraalisuutta, ei juuri muuta.

Makumaailmaltaan viini jatkaa tuoksun viitoittamalla linjalla: yleisilme on kuiva, intensiivinen ja kirpakan hapokas. Viileä makumaailma on todella raa'an omenainen, yrttinen, kevyen päärynäinen, aavistuksen mineraalinen ja suutuntumaltaan hieman öljyinen. Kokonaisuus on kuitenkin hieman karu, sillä hedelmäisyys on melko vaatimatonta, mutta juuri muutakaan ei viinissä tunnu – viinin ideana tuntuu olevan vain kohtalaisen tiukka ja hapokas rakenne. Onneksi viini ei kuitenkaan kärsi Frühroter Veltlinerille tyypillisestä, matalasta hapokkuudesta.

Freesi jälkimaku on kirpakan – jopa kireän – hapokas, kiniinisen ja hennon kivipölyisen mineraalinen, greippinen ja aavistuksen savuinen.

Yleisesti Müller-Grossmanin Frühroter Veltliner on ihan jees ja mukavan freesi valkoviini, mutta myös turhan yksiulotteinen; viinistä ei löydy juuri mitään mielenkiintoa ja kokonaisuus tuntuu turhan pelkistetyltä. Lisäksi viinissä on melko huomattava ristiriita sen hedelmäisen tuoksun ja napakan, jopa kireän maun välillä.

Viini vaikuttaa enemmän arkiselta perusviiniltä ruokapöytään; ei semmoiselta, jota varsinaisesti tekisi mieli ihastella sellaisenaan nautittuna viinibaarissa. Viini pärjäisi varmasti paremmin raikkaiden kala- tai kasvisruokien kyljessä – tosin tästä huolimatta viini on kuitenkin melko yllätyksetön perustason viini. Latvasta kyllä löytyy samaan hintaan mielenkiintoisempiakin esityksiä.

Lyhyesti: Ryhdikäs, kuiva ja ilmeeltään varsin karu ja riisuttu perustason itävaltalaisvalkoviini melko harvinaisesta rypälelajikkeesta.

Arvio: OK – viini on ihan passeli, mutta siinä ei ole juuri mitään, mikä saisi allekirjoittaneen palaamaan sen pariin uudelleen. Neuburger vaikuttaa näillä näkymin mielenkiintoisemmalta Roter Veltliner x Silvaner -risteytykseltä kuin Frühroter Veltliner.

Hinnan (7,50e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12cl lasillinen on vielä joten kuten kohtuullisella tasolla, mutta paikasta saa parempaakin edullisemmalla.

Nøgne Ø Julesnadder 2013

Nøgne Ø Julesnadder 2013

• Valmistaja: Nøgne Ø
• Tyyppi: Olut, ale
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Maltaat: Amber-, Maris Otter-, karamelli-, musta-, München-, suklaa-
• Humala: Cascade, Chinook, Columbus
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 5,69e (Marraskuu 2013, K-Supermarket Lauttasaari)
• Hinta nyt: ?

kuva: nøgne ø

Nøgne Ø:n kotisivuilla panimo kertoo, että perinteiset norjalaiset jouluoluet ovat olleet tukevia ja alkoholiltaan tuhteja esityksiä, mutta koska 98% norjalaisista ostaa oluensa ruokakaupoista, joissa saa myydä vain alle 4,75% vahvuisia oluita (kuulostaako tutulta?), on yksinkertaisesti järkevää tuoda markkinoille perinteisen jouluoluen ohelle myös maitokauppoihin soveltuva versio.

Julesnadder, "jouluherkku", on Nöggiksen esittelyn mukaan maltillisella 4,5% volteilla varustettu, tumma mutta kevyt ja raikas ale, joka soveltuu mainiosti norjalaisen joulupöydän runsaiden ja rasvaisten ruokien kumppaniksi. Katsotaanpa minkälaiset mielikuvat oluesta jäävät ilman joulupöytää!

Väriltään olut on varsin tummanruskea, kevyesti punertavaan taittuen. Päälle nousee maltillinen, beige vaahto.

Tuoksu on perinteisten makean maltaisten jouluoluiden sijaan kuivahko ja voimakkaan leipäisen maltainen. Alta erottuu myös kevyesti yrttisyyttä ja tummia hedelmiä, kuten luumua ja viikunaa.

Makumaailma toistaa hyvin tuoksun lupaamia sävyjä, mutta melko tuhdin ja tiukan oloisen tuoksun rinnalla maku on varsin kevyt ja hieman ohuehko – mikä tietenkin oli melko lailla odotettavissa maitokauppavolteilla. Tummanpuhuvassa makumaailmassa tuntuu leipäistä maltaisuutta, yrttisyyttä ja karvasta paahteisuutta – jopa palaneisuutta. Yleisilme on aluksi hieman vetinen, mutta aromaattiset ja kevyen katkeroisesti nipistävät humalat tuovat kokonaisuuteen mukavaa greippisyyttä ja oluen kepeän ilmeen kanssa sointuvaa raikkautta.

Jälkimaku on pitkähkö, kohtalaisen tuntuvalta mausteisuudeltaan kuivahkon reikäleipäinen ja hennon paahtunut, hillityn mausteinen ja kevyesti katkeroinen.

Maku on muuten oluessa ihan kohdallaan, mutta se yksinkertaisesti kerjää taakseen tukevampaa ja muhkeampaa runkoa – olut tuntuu yksinkertaisesti epätasapainoiselta. Maitokauppavahvuiseksi olueksi Julesnadder on ihan kelvollinen jouluolut, mutta yleisesti niin Alkon jouluoluiden kuin Nöggiksen tasoon nähden Julesnadder tarjoaa melko vähän mielenkiintoa. Lisäksi oluen hinta on sen laatuun nähden melko posketon – vaikka Nöggiksen oluet ovat korkealaatuista käsityötä ja tulevat puolilitraisissa erissä, on reilu viisi euroa jo aivan liian kovan tuntuinen tapaus, jopa Suomen kovassa hinnoittelussa.

Nøgne Ø on selkeästi yrittänyt tehdä jotain hyvää, mutta tuo 4,7% raja on melko armoton – se yksinkertaisesti asettaa tuhdeille oluille niin kovat rajoitukset, että hyvän ja tasapainoisen oluen tekeminen tuntuu yksinkertaisesti mahdottomalta. Nostan hattua hyvästä yrityksestä, mutta samaan hengenvetoon joudun toteamaan, että kyllä Julesnadder omalta osaltani jää tulevaisuudessa kaupan hyllylle. Monopolista löytyy mielenkiintoisempaa tavaraa kohtuullisemmalla hinnalla.

Lyhyesti: Hyvä yritys markettivahvuiseksi jouluolueksi, mutta jää loppujen lopuksi raikkaan mutta melko lailla ohuen oloiseksi esitykseksi. 4,7% rautaesiripun takaa vaikuttaa olevan mahdotonta löytää oikeasti päteviä jouluoluita, kun Norjan ihme Nøgne Ø:kään ei onnistu korjaamaan pisteitä plakkariin.

Arvio: Keskikertainen – olut menee kurkusta alas ja maistuukin ihan kelvolliselta siinä matkan varrella, mutta eipä tästä hullua hurskaammaksi tule. Taitaa tulevaisuudessa jouluolutostokset jäädä Alkon ja baarien puolelle.

Hinnan (5,69e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Château Bonnin Pichon 2007

Château Bonnin Pichon Grande Réserve 2007

• Valmistaja: Vignobles Hostein-Bonnin
• Tyyppi: Punaviini, AOC Lussac-Saint-Émilion
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Libournais, Lussac-Saint-Émilion
• Rypäleet: Merlot, Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 14,99e (Syyskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 14,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Aikanaan ostettu ja vähän vähemmän aikanaan maistettu Château Bonnin Pichon 2006 hurmasi allekirjoittaneen ja sai vakuuttuneeksi siitä, että siinä oli melko varmasti Alkon paras Bordoo jos kahden kympin setelillä olisi tarkoitus pärjätä. No, sittemmin viinin hinta on noussut reilulla eurolla ja vuosikertakin vaihtunut, joten varmaan on aivan paikallaan tarkistaa mikä on homman nimi tällä hetkellä.

Vuosikerrat 2006 ja 2007 olivat Bordeaux'ssa hyvin erilaiset: 2006 oli muuten lämmin ja lähes optimaalinen, mutta hieman ennen sadonkorjuuta alkoivat suuret sateet koko alueella, minkä vuoksi erityisesti myöhään kypsyvän Cabernet't eivät päässeet kypsymään aivan täysin kypsiksi; monet oikean rannan viinit pärjäsivät vasenta rantaa paremmin, sillä Merlot kypsyy nopeammin ja sen sadonkorjuu on aikaisemmin kuin Cabernet-lajikkeilla – näin ollen Merlot-vetoiset Saint-Émilionin viinit suoriutuivat paremmin kuin Cabernet-vetoiset Médocin viinit. Vuosi 2007 oli taas haastavampi yleisesti koko alueella, sillä erityisesti elokuuta vaivasivat runsaat sateet, jotka viivästyttivät rypäleiden kypsymistä. Tämän vuoksi sadonkorjuu viivästyi runsaasti, eikä siltikään kaikilla alueilla saavutettu optimaalisia kypsyystasoja.

Château Bonnin Pichon ei tule varsinaisesti oikean rannan Saint-Émilionista, vaan tältä kuuluisalta viinialueelta muutamaa kilometria pohjoisemmasta löytyvän Lussacin kylän alueelta, joka tunnetaan Saint-Émilionin ns. "satelliittina", Lussac-Saint-Émilionin viinialueena.

Kevyen rusehtavanpunainen viini on ulkoasultaan hillityn läpinäkyvä – valo heijastuu melko himmeästi lasin läpi.

Tumman hedelmäisessä tuoksussa tuntuu melko runsaasti herukkaa, kypsänmehevää luumuisuutta, metsämaata, kevyttä alkoholia ja hillitysti hieman lyijykynän kanssa flirttailevaa tammen puumaisuutta.

Runsas ja mehevä tuoksu kuitenkin hieman johdattaa harhaan, sillä maultaan Bonnin Pichon on kuivan herukkainen, keskitäyteläinen ja tiukahko – viini tuntuu kohtalaisen kehittyneeseen, täyteläiseen ja melko pehmeään mutta rakenteikkaaseen 2006-vuosikertaan verrattuna suoranaiselta antiteesiltä. Yleisilmeeltään viini on ryhdikäs ja vaikka tanniinineja ei tunnu olevan erityisen paljon, ovat ne melko vihertävän ja aggressiivisen oloisia. Tuoreen mustaherukkaisuuden ohelta löytyy orastavaa punamarjaisuutta, metsäistä maaperää, lyijykynää ja kevyttä tammisuutta.

Elegantinpuoleinen jälkimaku on melko tamminen, kohtalaisen lyijykynäinen, tuoreen marjainen, kevyen multainen ja jatkuu kielellä varsin pitkään. Vaikka tammi tuntuu jälkimaussa voimakkaampana kuin keskimaussa, jättää viinin jälkimaku paljon keskimakua miellyttävän yleisvaikutelman.

Yleisesti Bonnin Pichon on tätä nykyä varsin tasapainoinen perus-Émilion, mutta ei missään nimessä läheskään yhtä hyvä kuin edellinen vuosikerta. Vaikea sanoa, auttaisiko lisäkypsyttely tässä mihinkään, vai kuoleeko ainoastaan viinin hedelmä ja koko paketti vain kuivuu kasaan. Selvää kuitenkin on, että rahalleen ei viinistä saa samaa vastinetta rahoille kuin 2006:sta.

Bordeaux'n faneille viinin klassinen ja kohtalaisen tasapainoinen aromimaailma toiminee, mutta jos Bdx ei ole sydäntä lähellä, Bonnin Pichon 2007 tuskin puhuttelee. Yleisilme ei tarjoile juuri minkäänlaisia yllätyksiä ja viini vaikuttaakin varsin tavanomaiselta, Merlot-vetoiselta perusviiniltä, joka kaipaa paikkaa ruokapöydässä toimiakseen. Anna hengitellä karahvissa tunnin parin ajan ja tarjoile pataruokien, hieman punertavan naudan tai vaikkapa fasaanin kumppanina.

Lyhyesti: Haastavan vuosikerran 2007 Merlot-vetoinen punaviini Saint-Émilionin satelliittialueelta. Vähän yllätyksiä, paljon geneeristä Bordeaux'n meininkiä.

Arvio: OK – viini on ihan passeli perus-Bdx ruokapöytään, muttei enää erotu edukseen Alkon Ranska-hyllyllä; itse asiassa viinin kohonnut hinta ja laskenut laatu saa mahdollisessa Bordeaux-himossa joko katselemaan kohtuullisemmin hinnoiteltuja tai laadultaan korkeampia ja muuten hinnakkaampia pullotteita. Tosin jos Bordeaux'n viinien hinnat vain jatkavat kohoamistaan, taidan jättää kyseisen alueen viinit ihan suosiolla hyllyyn.

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Great Divide Hibernation Ale 2013

Great Divide Hibernation Ale 2013

• Valmistaja: Great Divide Brewing Company
• Tyyppi: Olut, Ale
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Colorado, Denver
• Maltaat: Kristalli-, pale-, suklaa-
• Humala: Cascade, Centennial
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 4,49e (Marraskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 4,61e (Tammikuu 2014, Alko)

Vuonna 1994 perustettu denveriläinen Great Divide Brewing Company (GDBC) -panimo on yksi jenkkilän pienpanimoskenen maininnanarvoisimpia ja arvostetuimpia toimijoita, jonka oluista hämmentävän monet killuvat niin epävirallisemmilla kuin virallisemmilla Maailman Parhaat Oluet -listoilla ja panimoa muutenkin pidetään yhtenä maailman parhaista; esimerkiksi GDBC:n kulttistatuksesta nauttivan Yeti Imperial Stoutin voi bongata melkein miltä tahansa olutlistaukselta palkintopaikoilta. Panimon menestyksestä jotain kertonee se, että panimo pokkasi ensimmäiset kultapystinsä oluistaan vain kolme kuukautta ensimmäisen panemansa oluterän jälkeen. Olikin siis jo aika saada tämän legendaarisen panimon pullotteita tänne pohjolan perukoille asti kaupan hyllylle.

Hibernation Ale on panimon talvisin pantava kausiolut, joka nimensä mukaisesti on sopivimmillaan kylmimpinä talvipäivinä, jolloin haluaisi vain vetäytyä vilttien alle viettämään talviunta keväänkoittoon asti. Tätä tuhtia olutta panimo on valmistanut perustamisestaan lähtien – ensimmäinen erä Hibernationia pantiin perustamista seuraavana vuonna, 1995, ja sitä on valmistettu siitä lähtien vuoden kylmimmille kuukausille.

Oluella on kauniin, syvän punaruskea ja melko läpinäkyvä väri. Reippaalla otteella kun kaataa oluen lasiin, nousee sen päälle runsas, beige vaahtokukka, joka kyllä katoaa yltä kohtalaisen ketterästi.

Oluen makeahkosta tummanpuhuvasta tuoksusta erottaa viikunaista ja taatelista hedelmää, kevyen limppuista maltautta, hillittyä joulumausteisuutta ja karvaana tuntuvaa, hieman särmää ja luonnettakin tuovaa puumaisuutta..

Olut täyttää sekä suun että Mainion Jouluoluen kriteerit; suutuntumaltaan täyteläisestä Hibernation Alesta erottuu paljon sekä jo tuoksussa esittäytyneitä aromeja että kaikkea muutakin – viikunaisuutta, siirappista joululimppuisuutta, kevyttä rusina-pähkinäsekoitusta ja kaakaota. Yleisilme on makea, aromikas, tuhdinpuoleinen ja kermaisen hiilihappoinen. Melko karvas jenkkihumalointi on suurin piirtein ainoa asia, joka vie oluen yleisilmettä poispäin tukevan brittiläisestä viitekehyksestä; tämä humalointi kuitenkin sopii mainiosti kokonaisuuteen ja tuo mainiosti otetta ja raikkautta yleisesti tuhdin täyteläiseen runkoon. Runsaanpuoleinen (8,7%) ja mainiosti integroitunut alkoholi kyllä tuntuu mukavana täyteläisyytenä ja lämmittävyytenä, mutta ei puske piirun vertaa tuoksuun tai makuun.

Lopuksi olut jättää suuhun melko pitkän, puruvoimaisen katkerohumalaisen, hillityn pippurisen mausteisen ja kevyen siirappisen jälkimaun. Oluesta jää hillityn lämmmin, mausteinen ja tasapainoinen jälkivaikutelma.

Hirveästi joulumieltä Hibernation Ale ei onnistu tuomaan, mutta olut onkin todellisuudessa kausi-, ei jouluolut – se vain sattui päätymään Alkon sesonkioluissa tähän ajankohdallisesti kuitenkin riittävän sopivaan saumaan. Lämpimänä ja tukevana oluena Hibernation Ale onkin sitten talviolut vailla vertaa – näin tuhtia ja tummaa olutta ei voisi kuvitellakaan siemailevansa kesäkuumalla, mutta lumen laskeutuessa ja pakkasen paukahdellessa tämä on lämmike vailla vertaa.

Suuria yllätyksiä olut ei tarjoa, vaan menee melko klassisilla brittialen poluilla, joskin sopivan tuntuvasti käytetty jenkkihumalaisuus tuo olueen mukavasti paikallista väriä. Tietynlaisesta mielenkiinnottomuudestaan huolimatta olut ei millään lailla kärsi tylsyydestä – tässä on verrattoman tasapainoinen, maukas, tukevan maltainen, mukavan lämmin ja ihastuttavan aromikas olut, joka hyvin perustelee miksi GDBC nauttii niin suurta suosiota. Toivottavasti tämä olut tekee kauppansa Alkon hyllyillä, jotta saisimme joskus myös esimerkiksi sitä Yeti Imperial Stoutia tai muita panimon pullotteita.

Lyhyesti: Muhkea, maltainen ja lämmin brittiale sopusuhtaisella jenkihumaloinnilla. Tasapainoa ja runsasta aromikirjoa tarjoava klassisen maukas talviale valtavaa suosiota nauttivalta jenkkipienpanimolta.

Arvio: Tyylikäs – tyylillä, taidolla ja hyvällä maulla pantu ale, joka kumartaa mainiosti Atlantin molemmille rannoille pyllistämättä kumpaankaan suuntaan. Tämä olut kannattaa säästää talven kylmimpien päivien lämmikkeeksi.

Hinnan (4,61e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintansa arvoinen.

Emrich-Schönleber Halenberg Riesling Auslese 2011

Emrich-Schönleber Monzinger Halenberg Riesling Auslese 2011

• Valmistaja: Weingut Emrich-Schönleber
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Prädikatswein (QmP) Auslese
• Maa: Saksa
• Alue: Nahe, Monzingen
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 32,50e (Syyskuu 2013, Pinard de Picard)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: pinard de picard

Akateemisen Viiniseuran Riesling-ilta päättyi loogisesti illan makeimpaan viiniin, Nahen yläjuoksulta peräisin olevaan Ausleseen. Kyseinen viini oli – kuten kaikki muutkin illan viinit – plokattu Pinard de Picard -nettimyymälästä, mutta arvostelun kirjoitushetkellä viini on päässyt sieltä jo loppumaan.

Viinin on tuottanut pienen, vain nelihenkisen saksalaisperhe Schönleberin luotsaama Emrich-Schönleberin viinitalo, jolla on historiaa Emrich-nimen alla peräti 1700-luvun puolesta välistä. Emrichien johdolla tämä tila tuotti erilaisia maataloustuotteita, mutta Wilhelm Schönleberin siirryttyä tilan johtoon vuonna 1965 siirtyi tila tuottamaan yksinomaan viinejä.

Viinin tuottanut, yksinomaan Rieslingille omistettu Halenbergin tarha on Monzingenin alueen pienin ja valtaosa siitä on Emrich-Schönleberin omistuksessa. Sadevesi valuu hyvin nopeasti tarhan maaperästä pois, minkä ansiosta tarhan köynnökset tuottavat hyvin pienikokoisia ja aromeiltaan konsentroituneita rypäleitä.

Viinin väri on intensiivisen syvän vihreä. Lasissa makoillessaan lasin sisäpinnalle rupeaa muodostumaan kohtalaisen taajaan tahtiin pienenpieniä happokuplia.

Tuoksultaan Halenberg Auslese on intensiivinen, mehevän hedelmäinen ja ihastuttavan runsas. Makeassa tuoksussa tuntuu kypsää omenaa ja sitrusta, kukkeutta, kevyttä hunajaisuutta, hillittyä mineraalisuutta ja hentoa aprikoosia.

Makea mutta ihastuttavan raikas maku on tuoksun lailla runsas ja voimakas: hunajaisuutta, hedelmäsalaattia, ananasta, mineraalia, aprikoosimarmeladia ja taustalle jättäytyvää greippistä kirpeyttä. Kaikkea tätä makeiden hedelmien tykitystä tukee todella rapsakka hapokkuus, joka sekä tuo pientä nipistelevyyttä, särmää ja aromejakorostavaa intensiteettiä että upeata selkärankaa ja rakennetta. Runsaan (108 g/l) jäännössokerinsa vuoksi viini on selkeästi täyteläinen, mutta hapokkuutensa ja matalanpuoleisen (8%) alkoholinsa vuoksi aivan uskomattoman tasapainoinen ja todella kepeäliikkeinen.

Kielelle jäävä, runsas jälkimaku on kypsän persikkainen, mehevän ananaksinen, voimakkaan hunajainen, mausteisen kukkea, vivahteikas ja pitkään kielellä kehittyvä – ylläkuvaamiani aromeja tuntuu vain tulevan ja menevän toinen toisensa jälkeen.

Kyllä AVS:n Riesling-ilta sai arvoisensa päätöksen tämän viinin muodossa. Vaikka osa viinin vaikutuksesta toki perustui siihen, että se oli selvästi muita makeampi, oli se myös erittäin vaikuttava ja vakuuttava esitys myös jälkiruokaviininä noin yleisesti. Parasta viinissä kuitenkin oli se, että se ei vaikuta mitenkään turboahdetulta, superkonsentroituneelta Rieslingiltä, vaan varsin sopusuhtaiselta ja erittäin moniulotteiselta Rieslingiltä, jossa suurin runsaus ja voimakkuus tulee viinin todella tuntuvista, jopa kirpakoista hapoista ja niiden kanssa upeassa balanssissa olevasta jäännössokerista.

On sanomattakin selvää, että vaikka Halenberg Auslese oli jo nyt todella upea esitys, on se ennen kaikkea lupaava tapaus kypsytystä ajatellen. Viini ei missään nimessä vaadi väkisin lisää ikää – toisin kuin muutamat muut maistelussa testatut Rieslingit – mutta voin kuvitella viinin kehittyvän huomattavasti jos sen antaa odotella joitain vuosia. Potentiaalia kyllä löytyy helposti tätäkin pidempään ikäännyttämiseen; jos rahaa on, voi laatikollisen helposti unohtaa kellariin vaikka vuosikymmeniksi ilman sen suurempia tunnontuskia. Kannattaa kuitenkin toimia nopeasti, sillä niissä nettikaupoissa, joista viiniä vielä löytyy, tuntuu pullojen hinta nousseen jo jonkin verran parin kuun takaiseen.

Lyhyesti: Todella ihastuttava, moniulotteinen, särmikkään hapokas ja kaikin puolin harmoninen jälkiruoka-Riesling. Varsin verraton esitys tyylilajissaan.

Arvio: Täydellinen – nuoreksi Riesling Ausleseksi on enää vaikea odottaa parempaa esitystä. Parasta tässä viinissä on se, että voin kuvitella sen lähtevän tästä vain ylöspäin. Upea viini, piste. Vastaväitteitä ei suvaita.

Hinnan (32,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Dönnhoff Hermannshöhle Riesling Spätlese 2011

Dönnhoff Niederhäuser Hermannshöhle Riesling Spätlese 2011

• Valmistaja: Weingut Dönnhoff
• Tyyppi: Valkoviini, Prädikatswein (QmP) Spätlese
• Maa: Saksa
• Alue: Nahe, Niederhausen
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 29,95e (Syyskuu 2013, Pinard de Picard)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: klwines

Nahen Spätleseillä jatketaan. Akateemisen Viiniseuran Riesling -illassa palasimme jälleen tuottaja Dönnhoffin pariin, jolta olimmekin jo aiemmin illalla maistaneet maukkaan Oberhäuser Leistenberg Kabinettin.

Jyrkkärinteinen Niederhäuser Hermannshöhle, yksi alueen arvostetuimmista tarhoista, on Nahe-joen keskijuoksulla sijaitseva Großes Gewächs -tasoinen viinitarha, joka asettuu kätevästi joenmutkassa etelään viettävän niemen kärkeen – näin tarha saa maksimaalisen määrän aurinkoa sekä suorana paisteena, että epäsuorasti heijastuksena joen pinnasta koko päivän ajan. Jyrkkien rinteittensä vuoksi tarhan rypäleet joudutaan keräämään käsin.Tältä tarhalta kerätyistä rypäleistä Dönnhoff tuottaa tämän Spätlesen lisäksi makeaa Auslesea ja kuivaa Großes Gewächsiä. Dönnhoff tyypillisesti käyttää viininsä normaalia korkeammassa lämpötilassa; lisäksi hän käyttää yleensä villihiivoja käyttämiseen ja villihiivoja ainoastaan makeammille viineille. Tästä viinistä en kuitenkaan muuta valmistusteknistä dataa kuin että se on käytetty ja kypsytetty terästankeissa.

Väriltään viini on kevyesti kullankeltaiseen taittuvan neonvihreä.

Kepeähkö tuoksu on hieman sulkeutuneen oloinen – nokassa tuntuu lähinnä raakaa omenaa, hentoa sitruksisuutta ja aavistus makeampaa hedelmää. Kokonaisuus kuitenkin jää melko vaatimattomaksi ja raikkauden puutteessa hieman tunkkaisen oloiseksi.

Hermansshöle Spätlesen makupuoli sen sijaan on varsin hyvässä iskussa: raikas ja intensiivinen makumaailma tarjoilee kypsää, hieman makeaan taittuvaa omenaa, suolaisen merellistä ja kevyen kiniinistäkin mineraalia, raakaa sitruksisuutta, hillittyä yrttisyyttä ja taustalla lymyilevää aprikoosia. Yleisilme on äärettömän freesi, hyvin tiukka ja hapokkuudessaan varsin kirpakka, jopa poskipäitä viiltävä. Aivan kevyimmästä päästä viini ei kaikesta jäntevyydestään huolimatta ole, vaan tällä keskitäyteläisellä viinillä on kuitenkin kohtalainen suupreesens. Alkoholi (9%) kuitenkin pysyy tyylikkäästi täysin piilossa.

Viini jättää jälkeensä pirtsakan, makean omenaisen ja mineraalisuudessaan märkää kiveä muistuttavan, viileän jälkivaikutelman, joka jatkuu melko pitkään.

Todella mainion Diel Pittermänchen Spätlesen rinnalla tämä Dönnhoffin pullote ei häpeä piirun vertaa. Tosin siinä missä Diel vaikutti hieman ujohkolta, sulkeutuneen oloiselta ja lisää ikää kaipaavalta, tuntuu tämä viini kaipaavan ikää selvästi enemmän – yleisilme on kireä kuin viulun kieli ja äärettömän primäärinen, minkä lisäksi hieman tukkoisen oloinen. Viini kuitenkin vaikuttaa siltä, että siitä voidaan vielä odottaa suuria asioita.

Jos viini löytyy kaapistasi, ei sen kanssa ole mitään kiirettä. Antamalla sen makoilla vähintään kolme neljä vuotta voi odottaa selkeästi ilmaisuvoimaisempaa ja tasapainoisempaa esitystä. Jos viinin veitsenterävä hapokkuus arveluttaa, kannattaa silloinkin pelata varman päälle ja naittaa viini riittävän rasvaisen ruoan kumppaniksi happojen taltuttamiseksi. Muussa tapauksessa tarjoile viini hyvin viilennettynä sellaisenaan auringon lämmittäessä – sydäntalvella näin viileä ja raikas Spätlese ei varmastikaan pääse oikeuksiinsa. Jos nyt korkkaat, anna viinin hengitellä rauhassa melko pitkään – tupladekantointi ei missään nimessä vaikuta liioittelulta tämän viinin tapauksessa.

Lyhyesti: Makeuden kanssa flirttaileva, viiltävän hapokas, tiukkarakenteinen ja hyvin nuorekas Spätlese, joka tuntuu kerjäävän lisää ikää – nykykunnossa viini on hieman tukkoisen ja mykän oloinen. Kokonaisuus on kuitenkin rakenteeltaan erittäin tasapainoinen ja kypsytystä ajatellen erittäin lupaava.

Arvio: Erittäin hyvä – ja tämä arvosana kuvastaa viiniä vasta tässä vaiheessa. Voin kuvitella viinin yltävän helposti korkeampiinkin arvioihin vaivattomasti viinin "auetessa".

Hinnan (29,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Diel Pittermännchen Riesling Spätlese 2011

Diel Dorsheimer Pittermännchen Riesling Spätlese 2011

• Valmistaja: Schlossgut Diel
• Tyyppi: Valkoviini, Prädikatswein (QmP) Spätlese
• Maa: Saksa
• Alue: Nahe, Dorsheim
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 19,90e (Syyskuu 2013, Pinard de Picard)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: belvini

Neljän kuivan / kuivahkon Rieslingin jälkeen siirryttiin Akateemisen Viiniseuran järjestämässä, Pinard de Picardin Rieslingeihin keskittyneessä maistelussa makeampiin pullotteisiin. Koska edellinen setti päättyi kuivaan Pittermännchen Großes Gewächs Rieslingiin, oli luontevaa jatkaa seuraavaa settiä samasta pisteestä: makeammat Rieslingit siis aloitti saman Pittermännchen -tarhan rypäleistä valmistettu, makeahko Spätlese.

Viinin väri on kepeä, mutta intensiivisen kellanvihreä.

Viini tuoksuu siltä, miltä se näyttääkin: kepeältä, raikkaalta, mineraaliselta ja hillityn sitruksiselta; seassa tuntuu myös Rieslingin valkoisia kukkia. Hillitynpuoleinen kokonaisuus on hennon makeahko, mutta varsin nuoren ja freesin oloinen.

Pittermännchen Spätlese jatkaa vaivattomasti tuoksusta suoraan intensiiviseen ja nuorekkaaseen makuun, jossa tuntuu ylikypsää omenaisuutta, mineraalia, hentoa greippisyyttä, aavistus hunajaa ja hieman makeaa ananasmehua. Viinin runsaat hapot tuntuvat jopa kevyesti kieltänipistävinä ja kokonaisuudessa on reippaasti sekä kirpeyttä että rakennetta. Varsin maltillinen (8,5%) alkoholi ja tuntuvat, jäännössokerin pois häivyttävät hapot tekevät viinistä ylettömän kevyen, tasapainoisen ja verrattoman freesin esityksen.

Suht hedelmäinen jälkimaku on makeudestaan huolimatta varsin raikas ja ihastuttavan puhdaspiirteinen. Viinistä jää melko pitkään jatkuva, mehukkaan omenainen ja kevyen mineraalinen jälkivaikutelma.

Tämä Dielin huipputarhan rypäleistä valmistettu myöhäisemmän sadonkorjuun viini on kaiken kaikkiaan todella tyylikäs ja moniulotteinen esitys, mutta kuitenkin turhan nuoren oloinen ja hieman ujohko – intensiteettiä löytyy etenkin happopuolelta, mutta viini vaikuttaa paikoin sulkeutuneenkin oloiselta. Tämä ei varsinaisesti ole mikään yllätys ottaen huomioon viinin nuoren iän – Dielin viinien yhteydessä usein mainitaan sekä niiden kypsytyskestävyys, että se, kuinka monet talon viinit todella tarvitsevat jonkin verran ikää päästäkseen kunnolla loistamaan.

Pittermännchen Spätlese on todella lupaava ja jo nyt, nuoresta iästään huolimatta, varsin hurmaava tapaus, jonka voi helposti kuvitella merenelävien, kermaisten juustojen tai jopa kevyesti tulisten salaattien kylkeen, mutta ensisijaisesti suosittelisin antamaan viinille selvästi enemmän ikää. Viinissä on sen verran hapokkuutta, että iän myötä tapahtuva pieni happojen haihtuminen tuskin tekee sille mitään pahaa ja voisivatpa viinin omat aromit päästä samalla paremmin pintaan. Jos kuitenkaan kärsivällisyys ei riitä, kokkeile kylkeen jotain sopivan oloista, tarjoile riittävän-muttei-liian kylmänä ja valmistaudu upeaan happojen ja jäännössokerin yhteistyöhön.

Lyhyesti: Upean tasapainoinen, makeahko Riesling, jossa tiukan hapokkuuden vuoksi jäännössokeria ei kuitenkaan juurikaan aisti. Todella herkullinen, mutta niin nuori Spätlese, että sen paikka on vielä muutaman vuoden ajan kellarissa.

Arvio: Tyylikäs – todella mainio ja vakuuttava myöhäisen sadonkorjuun Riesling, mutta omalla laillaan myös ujohko ja sulkeutunut tapaus tällä hetkellä. Kourallinen vuosia ja viini varmasti aukeaa toden teolla kukkaansa.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Diel Pittermännchen Riesling Großes Gewächs 2011

Diel Dorsheimer Pittermännchen Riesling Großes Gewächs 2011

• Valmistaja: Schlossgut Diel
• Tyyppi: Valkoviini, Prädikatswein (QmP) Großes Gewächs
• Maa: Saksa
• Alue: Nahe, Dorsheim
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 31,90e (Syyskuu 2013, Pinard de Picard)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: dooyoo

Akateemisen Viiniseuran Riesling-illassa ensimmäisen maisteluerän viimeisen viinin kanssa palattiin takaisin piskuiselle Nahen viinialueelle. Vuorossa oli siis Dielin Großes Gewächs -tasoinen Riesling Dorsheimin kylässä sijaitsevalta Pittermännchen-tarhalta.

Viinin tuottanut Schlossgut Diel on yksi Nahen alueen arvostetuimpia tuottajia. Dielin suvusta löytyy mainintoja jo 1600-luvun puolesta välistä, mutta vasta Dorsheimissa sijaitsevan Layenin linnan siirtyessä Dielin suvulle, heidän merkityksensä viininviljelyssä realisoitui. Dielin suku omistaa Dorsheimissa, aivan Nahe-joen alajuoksulla – juuri ennen kuin joki yhdistyy Reinjokeen – useita Großes Gewächs -tasoisia tarhoja, joista valmistetaan suvun linnassa sijaitsevassa viinitalossa arvostettuja Rieslingejä.

Pittermännchen GG Riesling on väriltään keskisyvä ja intensiivisen kellanvihreä – kuitenkin selkeästi vaaleampi kuin kaksi edellistä, syvemmän keltaista Rieslingiä.

Vaikka viinin tuoksu on hieman etäinen ja kevyehkö, on siinä myös sopivalla lailla intensiivisyyttä ja rohkeutta. Yleisilme on makean omenainen ja kevyen hunajainen, mutta seasta löytyy myös kypsää sitruksisuutta, raastettua sitruunankuorta ja aavistus mukavaa kirpeyttä. Tämä ei ole sellainen tuoksu, joka ottaa nokasta ja vääntää, mutta selkeästi silti hyvin nuorekas ja terhakka.

Jos viinin tuoksu on hyvin nuorekas, on makumaailma tätä toisessa potenssissa: yleisilme on todella kuiva, erittäin kirpeä ja hyvin intensiivinen. Greippisen sitruksinen, kypsän omenainen, voimakkaan mineraalinen ja hennon savuinen makumaailma on omalla laillaan jopa karuhko, mutta samalla rapsakan hapokas ja erittäin rakenteikas. Vaikka viini on nuoren ikänsä puolesta jopa kireän oloinen, on se samalla ylettömän freesi, puhdaspiirteinen ja kaikin puolin herkullinen.

Pitkähkö ja rapsakka jälkimaku jättää kielelle greippisen hapokasta sitruksisuutta, sitruunamehua, merellisen suolaista mineraalisuutta, valkoisia kukkia ja hennon kaurakeksisenä tuntuvaa hunajaisuutta.

Maistelussa aikaisemmin maistettuun, saman vuosikerran BattenfeldSpanieriin verrattuna Diel on päällisin puolin hyvin saman oloinen – kirpeän greippinen, tuntuvan mineraalinen ja melko karuhko – mutta siinä missä BattenfeldSpanier vaikuttaa olevan sävyltään synkkä ja hajanainen, on Diel kirkaspiirteinen ja äärimmäisen fokusoitunut. Pittermännchen GG 2011 on todella intensiivinen ja erittäin rakenteikas happohyökkäys, joka ei yritä millään lailla mielistellä maistajaansa, mutta juuri tässä rehellisyydessään ja suorastaan rujon kireässä ilmaisussaan viini hurmaa.

En voi varsinaisesti suositella viiniä vielä korkattavaksi – edes sopivien ruokien kanssa – sillä viini on vielä niin nuorekas ja erittäin primäärinen, että se huokuu kypsytyspotentiaalia metrien päähän. Sopivalla ruoalla voinee hyvin taltuttaa viinin sähäkintä hapokkuutta maltillisemmaksi, mutta viini vaikuttaa selvästi sellaiselta, että se tulee tarjoamaan parastaan vasta vuosien päästä: nyt korkattuna viini tuntuu jopa menevän hukkaan! Suosittelenkin kellaroimaan viiniä hyvin ja palaamaan sen pariin aikaisintaan 5 vuoden päässä vuosikerrasta – runkoa kuitenkin riittää helposti vuosikymmenen jos toisenkin kypsyttelyyn, jos kärsivällisyyttä vain löytyy.

Hurmaavan ja vakuuttavan Leitz Kaisersteinfels Alte Rebenin jälkeen on vaikea mennä sanomaan tätä, mutta Diel lopulta korjasi potin kotiin AVS:n maistelussa. Vaikka tämä viini oli enemmän lupaava kuin maistamishetkellä hurmaava, oli se silti mielestäni kaikki osa-alueet huomioon otettuna illan paras kuiva Riesling. Mahtikamaa.

Lyhyesti: Todella nuorekas, mutta erittäin vakuuttava, rakenteikas, intensiivinen ja tuntuvan mineraalinen Großes Gewächs Riesling. Valkoviini, joka on tarkoitettu kypsytettäväksi – mieluiten pidemmäksikin aikaa.

Arvio: Erinomainen – todella lupaava huippu-Riesling, joka vaivatta selvittää miksi Dielin viinitaloa pidetään niin korkeassa arvossa. Tämä viini tulee vielä muuttumaan nestemäiseksi kullaksi ajan kanssa.

Hinnan (31,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Leitz Berg Kaisersteinfels Riesling Alte Reben 2008

Leitz Rüdesheimer Berg Kaisersteinfels Riesling Alte Reben 2008

• Valmistaja: Weingut Leitz
• Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Rheingau
• Maa: Saksa
• Alue: Rheingau, Rüdesheim
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 29,50e (Syyskuu 2013, Pinard de Picard)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: systembolaget

Viinitalo Leitz on kerran aikaisemminkin tullut vastaan; Saksan viinitiedotuksen messuilla MW Caro Maurer esitteli Saksan vuosikerran 2009 parhaimmistoa ja yksi esitellyistä viineistä oli Leitzin Rüdesheimer Berg Roseneck Trocken, joka oli kaikin puolin vakuuttava ja tasapainoinen esitys, muttei oikein onnistunut säväyttämään niin paljoa, että viinin n. neljännessatasen hinta olisi tuntunut perustellulta.

Nyt Leitz tuli uudestaan vastaan, tällä kertaa Akateemisen Viiniseuran Riesling-illassa. Tämä tarjolla ollut Riesling tulee samasta Rüdesheimin kylästä mistä aikaisempikin testaamani Leitzin Riesling, mutta eri tarhalta: Berg Roseneckin länsipuolelta löytyvältä Berg Keisersteinfels -tarhalta.

Vuonna 2011 Vuoden saksalaiseksi viinintekijäksi valittu Johannes Leitz on pelkästään Rieslingiin keskittynyt viinintuottaja Rheingausta, joka ylläpitää sukunsa varsin pitkälle ulottuvia perinteitä viinin parissa – ensimmäiset merkinnät Leitzin viineistä ovat vuodelta 1744! Johannes Leitz on luotsannut viinitaloa vuodesta 1985 ja moninkertaistanut tänä aikana talon viljelyalan vaatimattomasta 3 hehtaarista nykyiseen 40 hehtaariin. Talon viininvalmistusfilosofia nojaa vahvasti perinteisiin, joten viinit valmistetaan vanhoissa, neutraalista tammesta valmistetuissa sammioissa ja käytetään luonnonhiivoilla. Pinard de Picardilta sekä tämä että tätä seurannut vuosikerta ovat jo loppuunmyytyjä. Systemistä viini löytyi perusvalikoimasta vielä semikohtuulliseen 299 SEK (33,95e) hintaan, mutta sieltäkin viini on nyttemmin jo kadonnut.

Väriltään viini on syvä ja intensiivinen, sävyltään kevyen hunajaisen sitruunankeltainen.

Tuoksu on todella ekspressiivinen ja moniulotteinen: hunajaa, hennon savuista mausteisuutta, kypsää sitruunaa ja raastettua sitruunankuorta, mineraalia, kevyttä aniksisuutta ja hentoa, taustalla häilyvää ja hienosti kokonaisuuteen sulautuvaa bensiinisyyttä.

Kuiva maku jatkaa saumattomasti tuoksun aromeista, mutta siinä missä viinin tuoksu oli varsin rauhallinen ja kuulas, on maku erittäin eloisa ja sähäkkä. Suussa tuntuu intensiivistä hunajaisuutta, hyvin runsaana tuntuvaa mineraalia, omenaisuutta, valkeita kukkia, kevyttä mausteisuutta ja vihjeitä makeudesta. Suutuntumaltaan tämä vivahteikas viini on runsas mutta ei raskas, vaan korkeintaan keskitäyteläinen ja rakenteeltaan suorastaan kirpeän hapokas. Viiden vuoden iästään huolimatta kokonaisuus on valkoviiniksi erittäin nuorekas.

Jälkimaku on keskimakua kuivempi ja myöskin kirpeähkö. Viini jättää pitkän, erittäin raikkaan ja napakan jälkivaikutelman, jossa tuntuu hyvin voimakasta, kirpeää omenaisuutta, sitruksista hapokkuutta, mineraalia ja hennosti häilyvää savuisuutta.

Tiivistettynä tämä vanhojen köynnösten tuotos Berg Kaisersteinfelsiltä menee heittämällä ohitse aiemmintestatusta Berg Roseneckista – tosin tällä viinillä on ollut maistamishetkellä huomattavasti enemmän ikää, mikä voi toki aina vaikuttaa asiaan. Joka tapauksessa, tämä viini on todella upea, harmoninen ja ihastuttavan moniulotteinen esitys, joka tuntuu selkeästi enemmän hintansa väärtiltä kuin Berg Roseneck. Vaikka Rheingaun viinit tunnetaan yleensä melko rotevastakin ilmaisusta, on tämä viini kaikesta runsaudestaan huolimatta myös kohtalaisen kepeä ja mukavan sopusuhtainen tapaus.

Mutta kuten mainitsin aiemmin, viini on myös varsin nuorekas tapaus aromimaailmaltaan, joten viinille voi turvallisin mielin povata varsin pitkää ikää kellarissakin. Ruokaviiniksi viin sopii kuitenkin jo nyt varsin mainiosti – kiitos pienen, mutta kevyesti erottuvan jäännössokerin ja rapsakan hapokkuuden tuoman, laserintarkan fokuksen, viini on helppo yhdistää monille eri ruoille. Voin kuvitella tämän sopivan niin rasvaisille, leivitetyille leikkeille kuin ruokaisammille salaateille tai öljyisille aasialaisruoille.

Lyhyesti: Erittäin tyylikäs, moniulotteinen, maukas ja harmoninen laatu-Riesling. Paljon kaikkea erittäin sopusuhtaisessa paketissa.

Arvio: Tyylikäs – maukas ja monisyinen esitys, jonka voi turvallisesti jättää kypsymään kaapin perälle, mutta joka loistaa jo nyt ruokapöydässä. Kannattaa tarjoilla perinteistä valkoviinilasia isommasta lasista, jotta viinin aromit pääsevät oikeuksiinsa.

Hinnan (29,50e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

BattenfeldSpanier Frauenberg Riesling Großes Gewächs 2011

BattenfeldSpanier Frauenberg Riesling Großes Gewächs 2011

• Valmistaja: BattenfeldSpanier
• Tyyppi: Valkoviini, Prädikatswein (QmP) Großes Gewächs
• Maa: Saksa
• Alue: Rheinhessen, Wonnegau
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 35,00e (Syyskuu 2013, Pinard de Picard)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: weinrefugium

Saksalaiseen laatutuottajayhdistys VDP:hen kuuluvan viinitalo BattenfeldSpanierin pääjehu Hans Oliver Spanier tuottaa luonteikkaita Rieslingejä erityisesti menneinä vuosina makeisiin bulkkiviineihin yhdistetyllä Rheinhessenin alueella. Mies kuitenkin puhuu Rieslingistä niin tunteella ja asenteella, että mistään geneerisestä bulkkiviinistä ei voi uskoa olevan kyse. Mies ei nimittäin valmista mitä tahansa valkoviiniä, vaan hän omien sanojensa mukaan valmistaa "kiviviiniä" (stone wine), kuvastaen hänen asennettaan terroirin Rieslingissä ilmentämään mineraalisuuteen. Joudun myös arvostamaan miehen asennetta muutenkin nykyisin niin markkinointiorientoituneessa maailmassa: "I am a tenacious person; my wines should be, too. They should be edgy and must not please everyone." Eli selvästikään tässä ei tehdä viiniä massoille, vaan niille, jotka kaipaavat viineiltään särmää ja mineraalia.

Tämä Akateemisen Viiniseuran Riesling-illassa esitelty viini on peräisin Wonnegaun alueella sijaitsevalta, Großes Gewächs -tason Frauenberg-tarhalta, jota pidetään yhtenä Rheinhessenin parhaista tarhoista. BattenfeldSpanierin omistaman alan rypäleet ovat kasvatettu täysin luonnonmukaisin menetelmin, niistä puristettu viini on käytetty villihiivoilla ja kypsytetty osittain terästankeissa, osittain vanhoissa tammisammioissa.

Viereisessä lasissa majailevaan, vaatimattoman väriseen Dönnhoff Kabinettiin verrattuna BattenfeldSpanier Frauenberg on varsin syvä ja intensiivisen sitruunankeltainen. Melkoista happohyökkäystä ennakoi se, miten viini muodostaa jatkuvasti melkoisella innolla pieniä kuplia lasin sisäpinnalle – selkeästi enemmän kuin kolme muuta ensimmäisen erän viiniä.

Tuoksu on tuhti, hunajainen ja kevyen mausteinen. Seasta löytyy melko paljon auringon lämmittämiä hedelmiä, kuten ylikypsää omenaa ja ananasta, sekä mineraalia, joka taittuu mitä hennoimmin petrolisuuteen, ja valkoisia kukkia. Kaikin puolin siis varsin klassinen laatu-Rieslingin tuoksu!

Kypsän ja kohtalaisen hedelmävetoisen tuoksun jälkeen makupuoli ottaa melkoisen käännöksen viinin ilmaisussa: kielellä viini on hyvin kuiva, kepeä ja todella karu. Kevyehköstä makumaailmasta löytyy hentoa sitruksisuutta, kohtalaista hunajaisuutta, mineraalia ja pomeloista kirpeyttä. Yleisilmeestä puuttuu selväpiirteisyyttä ja kokonaisuus tuntuu olevan hieman tukkoinen. Vaikka viini on tiukkarakenteinen kuin äärimmilleen pingotettu vieteri, ei se ole kuitenkaan ylettömän hapokas, vaan varsin kohtuullisesti kokonaisuuteen nähden.

Jälkimaku on varsin hento, suorastaan vaatimaton, ja melko synkkäpiirteinen kepeäksi Rieslingiksi. Kevyessä, mutta verrattain pitkässä jälkimaussa tuntuu kiniinistä mineraalisuutta ja greippistä karvautta sekä aavistus hunajaista makeutta.

BattenfeldSpanierin GG Frauenberg ei onnistu nyt varsinaisesti vakuuttamaan, mutta se ei vaikuta missään nimessä kehnolta viiniltä, vaan siltä, että se on korkattu aivan vauvana. Ymmärrän hyvin tuottaja Spanierin teesejä ja sitä, miksi hän kutsuu itseään "kiviviinin" tekijäksi – viinistä huokuu selkeästi läpi maaperän mukanaan tuomat, voimakkaan mineraaliset vivahteet. Yleisilme on kuitenkin niin tiukka, karu ja nuorekkaan primäärinen, että viini vaikuttaa olevan vasta matkansa alkutaipaleella, hädin tuskin kynnystä ylittäneenä.

Tyylillisesti tämä jäntevä viini on selvästi karua päätä edustava, eli hedelmää siitä on melko turha lähteä etsimään – viini puhuu enemmän rakenteen ja mineraalin kieltä. Tässä kunnossa kokonaisuus tuntuu kuitenkin vielä niin nuorekkaalta ja hajanaiselta, että ilman ruokaa viini mennee hukkaan. Ruoan kanssa voin kuvitella Frauenbergin suoriutuvan paremmin, mutta luotan viinin olevan oikeasti hyvässä tikissä vasta vähintään 4-5 vuoden kuluttua. Potentiaalia kypsytykseen riittää kuitenkin selkeästi tätä pidemmälle.

Lyhyesti: Jäntevä, karu, voimakkaan mineraalinen ja vielä hyvin primäärinen GG-tason viini Rheinhessenin parhailta tarhoilta. Vielä kovin vaatimaton esitys, mutta lupaava tulevaisuutta ajatellen.

Arvio: Hyvä – tässä upean mineraalisessa viinissä on potentiaalia vaikka mihin, kunhan se pääsee yli vaikeasta lapsuudestaan. Nykyisellään vielä vaatimaton esitys hintatasoonsa nähden ja vaatii selvästi aikaa saadakseen hinta-laatusuhteensa kohdilleen – en kuitenkaan epäile etteikö viini siihen pystyisi. Älkää siis tuijottako orjallisesti vain antamiani arvosanoja!

Hinnan (35,00e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Dönnhoff Leistenberg Riesling Kabinett 2011

Dönnhoff Oberhäuser Leistenberg Riesling Kabinett 2011

• Valmistaja: Weingut Dönnhoff
• Tyyppi: Valkoviini, Prädikatswein (QmP) Kabinett
• Maa: Saksa
• Alue: Nahe, Oberhausen
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 13,50e (Syyskuu 2013. Pinard de Picard)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: klwines

Syksyn alussa Akateeminen Viiniseura järjesti pikkuisen Riesling-tilaisuuden, jossa tutustuttiin hieman Pinard de Picard -nettikaupan tarjontaan saksalaisten Rieslingien osalta. Kenties kesän viimeisten auringonsäteiden alkaessa haipumaan ei hetki ollut maailman paras näille kepeille ja raikkaille valkoviineille, mutta toisaalta Riesling-hetki voi olla joka hetki! Toivottavasti tässä nyt tulisi sitten muutamia hyvä tärppejä blogin Rieslingejä rakastaville lukijoille!

AVS:n maistelu oli jaettu kahteen osioon, joista ensimmäisessä olivat kuivemmat ja toisessa makeammat Rieslingit. Ensimmäinen setti alkoi tällä Nahelaisella Kabinettilla, joka paljastui muita kierroksen viinejä makeammaksi.

Viinin tuottanut Weingut Dönnhoff on viininviljelijä Helmut Dönnhoffin vuonna 1971 Naheen, Oberhausenin kylän tuntumaan perustama viinitalo. Viinitalolla on paljon tarhoja Nahe-joen pohjoisrannalla, jotka avautuvat etelään, mutta tämä viini tulee aivan Oberhausenin kylän tuntumassa tulevalta Leistenbergin tarhalta, joka sijaitsee Nahen etelärannalla. Tämä 25-30-vuotiaita köynnöksiä puskeva tarha kuitenkin viettää kaakkoon, joten sekin saa osansa auringosta – tosin ilman pohjoisrannan tarhojen veden pinnasta saamaa auringon heijastusta.

Tämä kyseinen viini on aluksi käytetty luonnonhiivoilla normaalia (18 °C) korkeammassa lämpötilassa (25–30 °C) vanhoissa, 1000-2000-litraisissa tammisammioissa, joista viini on siirretty käymisen jälkeen kypsymään terästankkeihin sakkojen päälle. Lopuksi viini on kevyesti suodatettu ja pullotettu.

Lasissa viini on hyvin neutraalin vaaleanvihreä, suorastaan väritön.

Viinin tuoksu on erittäin raikas ja intensiivinen. Tuoksussa tuntuu kirpeätä sitrusta, jopa kevyesti limettiin taittuen, hillittyä persikkaa ja mitä hennoin aavistus päärynää, mutta kokonaisuutta kuitenkin hallitsee merellinen mineraalisuus, joka tuo kokonaisuuteen suolaista kivisyyttä ja murskattuja simpukankuoria. Varsin valloittavaa tavaraa tuoksun perusteella!

Viinin puolikuiva tai jopa puolimakea maku yllättää – kirpeä ja merellinen tuoksu olisi antanut odottaa paljon kuivempaakin tapausta! Makeuden asteesta on yllättävän vaikea saada kiinni, sillä yleisilme on intensiivisen, jopa sähköisen hapokas ja tiukka. Kuitenkin viinin melko runsas ja täyteläinen suutuntuma puhuisi sen puolesta, että viinistä löytyy enemmän sokeria kuin kieli antaa ymmärtää – hapot vain onnistuvat häivyttämään viinin makeuden loistavasti taustalle. Nuorekkaasta makumaailmasta löytyy makeaa sitruksisuutta, tuoretta – jopa raa'ahkoa – viheromenaisuutta ja merellisen suolaista mineraalia. Vaikka jäännössokeri tekee kokonaisuudesta melko täyteläisen, ei viini tunnu tippaakaan raskaalta, vaan hapot ja mukavan matala (9%) alkoholi pitävät kokonaisuuden ihastuttavan tasapainoisena ja kepeäliikkeisenä.

Raikas jälkimaku toistaa paljon tuoksu ja keskimaun elementtejä: on pirteätä omenaisuutta, makeaa sitruksisuutta, melko tuntuvaa mineraalisuutta ja kevyttä limettiä. Viinistä jää kevyehkö mutta pitkä ja harmoninen jälkivaikutelma, joka saa hymyn huulille. Tämä on loistokamaa.

Allekirjoittaneen Dönhoffin Leistenberg Kabinett hurmasi täysin – viinissä on todella upeassa balanssissa hedelmä, mineraali, makeus ja hapokkuus. Kokonaisuus on ylettömän hyvällä kulautuskertoimella varustettu, yleiskäyttöinen perus-puolikuiva/makea valkoviini. Suurta syvyyttä tai kompleksisuutta viinistä ei löydy – onhan kyseessä on kuitenkin verrattain edullinen perustason Kabinett – mutta viini ei tunnu sellaista edes kaipaavan, vaan se pelaa omilla vahvuuksillaan. Tällaisen viinin voi kuvitella menevän melkein minkälaisen ruoan kanssa, joka vain valkoviiniä kaipaa, minkä lisäksi viini todistettavasti pelaa mainiosti ihan sellaisenaan. Todennäköisesti Leistenberg Kabinettia voi vallan huoletta jättää kypsymään suhteellisen pitkäksikin aikaa – pullosta löytyy sen verran hedelmää ja rakennetta, että se ei varmasti tule väsähtämään lähiaikoina – mutta tätä se ei kuitenkaan missään nimessä kaipaa. Viinin voi aivan huoletta korkata vaikka heti ja pistää esimerkiksi pieteetillä tehdyn sushi-lautasen kylkeen.

Lyhyesti: Nuori, hurmaava, makeahko ja tuntuvan mineraalinen Kabinett-tason Riesling. Jos jäännössokeri ei pelota, on tässä mitä valloittavin esitys piskuiselta Nahen viinialueelta.

Arvio: Erittäin hyvä – vaikka viini on vasta vauva, on se jo nyt melkoinen hurmuri. Todella monikäyttöinen ja harmoninen esitys pikkurahalla.

Hinnan (13,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Castiglioni Chianti 2011

Castiglioni Chianti 2011

• Valmistaja: Marchesi de' Frescobaldi
• Tyyppi: Punaviini, DOCG Chianti
• Maa: Italia
• Alue: Toscana, Chianti
• Rypäleet: Sangiovese (90%), Merlot (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 10,99e (Syyskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 11,39e (Helmikuu 2014, Alko)

Firenzeläinen Frescobaldin suku on melko suuri tekijä Toscanan alueella, niin politiikassa kuin viininteossa – suvusta on merkintöjä 1000-luvun alusta ja viiniä Frescobaldit ovat ryhtyneet tekemään jo vunna 1308. Viinitalon kuuluisimpia asiakkaita ovat olleet mm. Englannin kuningas Henrik (Henry) kahdeksas ja taidemaalari Michelangelo. Nykyisin Frescobaldin suvun kuuluisimpia viinejä ovat legendaarinen Ornellaia ja yhdysvaltalaisen, jo edesmenneen Robert Mondavin kanssa yhteistyössä tuotettu Luce. Muita arvostettuja viinejä ovat mm. Alkostakin löytyvät Nipozzano Chianti ja CastelGiocondo Brunello.

Alkon perusvalikoimasta löytyvä Castiglioni Chianti on Frescobaldin Tenuta di Castiglionin tuottama perus-Chianti, jossa Chianteille tyypillistä Sangiovese-pohjaa on pehmennetty kymmenyksellä Merlot'ta. Viini ei ole nähnyt tippaakaan tammea kypsytysaikanaan, vaan sitä on kypsytetty 6 kuukauden ajan terästankeissa, rakennetta pehmentävää mikrohapetusta käyttäen.

Väriltään Castiglioni on tumman ja hennon läpinäkyvän viininpunainen.

Aluksi viini tervehtii klassisilla Toscanan hapankirsikkaisilla sekä hennon multaisilla piirteillä, mutta sitten seasta rupeaa erottumaan melko paljon eetteristä ja paikoitellen jopa suorastaan viinaista alkoholia, mikä rokottaa melko paljon yleisvaikutelmaa.

Kuiva maku on melko yksioikoinen, tarjoillen lähinnä hapankirsikkaa, hentoa luumuisuutta ja kevyesti savuisen maamaista mausteisuutta. Melko hapokkaan selkärangan kannattelema runko on mukavan ryhdikäs ja suutuntumaltaan keskitäyteläinen. Tanniinisuus on kevyttä, mutta kohtalaisen nuorekasta ja hillitysti tuntuvaa.

Lopuksi viinistä jää melko ohut, multaisen maamainen ja paikoitellen jopa kirpeän marjainen jälkimaku. Viinillä on hieman vaatimaton, alkoholin (14%) hallitsema ja todella lämmin jälkivaikutelma.

Castiglioni ei vakuuta juurikaan. Viinin tunnistaa selvästi Chiantiksi, mutta siihen se jääkin – yleisilme on todella vaatimaton ja yksiulotteinen, jopa perus-Chiantien mittapuulla. Lisäksi viinin ronski alkoholisuus tuntuu olevan pahasti epätasapainossa sen muuten kevyemmän ja hennomman yleisilmeen kanssa. Viini jää tyylillisesti kauas esimerkiksi saman tuottajan yhtä tasoa paremmasta, varsin hurmaavasta Nipozzano Chiantista.

Hyvin viilentämällä voi Castiglionin alkoholisuutta hillitä ja saada kokonaisuudesta ihan kelvollisen arkiviinin, mutta kokonaisuus on silti hieman turhan tasapainoton ja vaatimaton. Yleisesti viini ei ole kovinkaan kummoinen ostos ja samalla rahalla saa paljon parempia viinejä Alkon Italia-hyllyltä.

Lyhyesti: Mutkaton, yksiulotteinen ja häiritsevän alkoholinen perustason Chianti.

Arvio: Keskinkertainen – viini ei juuri mitään ihmeempiä elämyksiä tarjoa ja ruoan kumppaniksi löytyy parempiakin tarjokkaita. Epätasapainoista alkoholia lukuunottamatta viini ei ole varsinaisesti huono, muttei siitä tunnu hirveästi hyvääkään löytyvän.

Hinnan (11,39e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Plevna Siperia Imperial Stout 2013

Plevna Siperia Imperial Stout 2013

• Valmistaja: Panimoravintola Plevna
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Suomi
• Alue: Pirkanmaa, Tampere
• Maltaat: Karamelli-, paahdettu, pale ale-, pilsner-, wiennamallas
• Humala: Amarillo, Columbus, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,50e (Marraskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 4,60e (Tammikuu 2014, Alko)

Tähän asti olen pyrkinyt perkaamaan lipastonlaatikoista löytyviä viiniarvioitani kronologisessa järjestyksessä, vihdoin päästen syyskuussa maistamiini viineihin ja olusiin, mutta Alkon jouluoluet saapuivat eilen hyllyille ja niillä on tapana (ainakin osalla) huveta melkoista haipakkaa, joten lienee perusteltua poiketa totutusta linjasta ja heittää tähän väliin hieman tuoreempaakin arvostelua. Tulee tässä myös heitettyä toinenkin periaate sivuun – olen nimittäin pyrkinyt välttämään kahta peräkkäistä olutarviota, viiniblogihan tämä nyt kuitenkin on!

Plevnan Siperia lienee Suomen ylivoimaisesti kehutuimpia oluita, ellei peräti jopa kehutuin, joten oli hienoa että saimme sitä vihdoin valtakunnalliseen myyntiin – on ihan mukavaa, että ihmiset, joilla ei ole mahdollista (tai ainakaan kätevää) päästä paikan päälle Tampereen panimoravintolaan nauttimaan Plevnan tarjonnasta, saavat testata myös tämän pikku hiljaa jo legendaarisen aseman saavuttaneen oluen.

Itse olen kerran aikaisemmin testannut Siperian, peräti ihan tänä vuonna, käydessäni Tampereella pyörähtäessäni myös Plevnan tarjontaa ihmettelemässä. Muistiinpanoja en oluesta tehnyt, mutta ainakin silloin ymmärsin, mistä oluen hehkutus on peräisin. Nyt kuitenkin on hanatuotteen sijaan ihan oluen pulloversio, joita Alkoon on saapunut hiljattain muutaman tuhannen kappaleen erä.

Oluella on läpinäkymätön, pikimusta väri, jonka päälle kohoaa maitokahvinruskea, melko tiivis ja kestävä vaahto.

Siperialla on ihastuttavan moniulotteinen ja vivahteikas tuoksu, jossa yleisilmettä ajoittain hallitsee sitruksinen ja kevyesti havuinen jenkkihumalaisuus, ajoittain taas lakritsi, espresso, paahteinen mallas ja palanut ruislimppu.

Maku on varsin kuiva, tummapaahtoisen kahvinen, kärtsäisen maltainen ja voimakkaasti katkerohumaloitu. Suht täyteläistä, jopa kermaista suutuntumaa kannattelee kohtalaisen maltillinen hiilihappoisuus. Kielen kärjessä tuntuu hetken aikaa makeata, maitosuklaista maltaisuutta kunnes voimakas katkeroisuus kuivaa hela hoidon. Tämä tukeva humalointi tuo kokonaisuuteen paljon greippistä sitruksisuutta ja tekee karvaudellaan oluen tummanpuhuvaan makumaailmaan bitteristä, hyvin tummaa suklaisuutta. Mitä lämpimämmäksi olut käy, sitä enemmän mallas pääsee puskemaan humalan alta esiin, mutta kokonaisuutta hallitsee tästä huolimatta erittäin tuore ja voimakas humalointi.

Jälkimaku on todella, todella pitkä, voimakkaasti katkerohumaloitu, kevyen pähkinäinen, palaneen maltainen, kevyen jälkiuunileipäinen, yrttinen ja raakasuklainen. Alkoholi (8%) pysyy mainiosti piilossa alusta loppuun.

Pähkinänkuoressa Siperia on jylhä, tuhti ja erittäin voimakkaasti humaloitu imperial stout, joka on todella vakuuttava ja moniulotteinen, mutta vielä äärimmäisen nuoren oloinen – todella karvas ja tuntuva jenkkihumalointi jättää hyvin vähän varaa oluen muille, maltaisemmille piirteille tulla esiin. Kenties ikääntyessään oluen humalointi hellittää otettaan ja paahteinen, suklainen ja lakritsinen monimuotoisuus pääsee paremmin framille? Ainakin Plevna tuntuu uskovan oluen ikääntymispotentiaaliin, sillä oluelle on sen korkkiin merkitty parasta ennen -päivämäärä vuodelle 2017.

Tästä huolimatta Siperia puolustaa helposti paikkaansa Suomen yhtenä parhaimmista stouteista ja porttereista – tosin perinteisempiin, brittityylisesti humaloituihin stouteihin ja portereihin tottuneelle Siperian voimakas, amerikkalaiset DIPA:t mieleen tuova, tuntuvan katkeroinen ja aromaattinen humalointi voi pelästyttää. Vaikea mennä lupaamaan että tässä olisi Suomen paras stout, mutta kaapissani on tällä hetkellä vielä neljä pulloa Siperiaa kypsymässä. Saattaapi siis olla, että kunhan viimeinen tulee joskus korkatuksi, saatan joutua tällaisen lupauksen tekemään.

Suosittelen kaikkia voimakkaan katkeroisten oluiden ystäviä käymään hakemassa Siperiaa muutaman pullon talteen vielä kun sitä on tarjolla.

Lyhyesti: Todella voimakkaasti katkero- ja aromihumaloitu, moniulotteinen, tanakka ja tasapainoinen imperial stout, jossa hallitsee makeamman hedelmäisyyden sijaan kuiva, kärtsäinen maltaisuus ja bitteri. Siperia on olut joka haastaa mainion Koffin Portterin paikan – ja vieläpä rökittää sen. Tässä on mahdollisesti paras suomalainen stout / porter.

Arvio: Täydellinen – upea, maailmanluokan olut, joka on nyt jo vakuuttava – ei massallaan, vaan tasapainollaan ja moniulotteisuudellaan – ja henkii puhdasta potentiaalia hieman pidempäänkin kypsytykseen.

Hinnan (4,60e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta oluesta samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Chouffe Houblon

Chouffe Houblon

• Valmistaja: Brasserie d'Achouffe
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale / Tripel
• Maa: Belgia
• Alue: Vallonia, Luxembourg, Houffalize, Achouffe
• Maltaat: Pale ale
• Humala: Amarillo, Columbus, Saaz
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 8,99e (Elokuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 9,30e (Tammikuu 2014, Alko)

Vuodesta 1982 Belgiassa olutta pannut, tonttu-etiketeistään tunnettu Achouffen panimo pamauttaa varsin jännittävän kombon pöytään tässä täysimittaisessa shamppanjapullossa: Alkonkin valikoimista löytyvä, vuonna 2006 lanseerattu Houblon Chouffe on panimon omien sanojensa mukaan Dobbelen IPA Tripel, eli olut, jossa yhdistyy jenkkiläinen (Double), brittiläinen (IPA) ja belgialainen (Tripel) oluenpanotaito. Olut on siis pohjimmiltaan Tripel, eli tuhti, vaalea belgialaisale, joka on humaloitu perus-Tripeliä tuhdimmin tsekkiläisellä jalohumalalla (Saaz) ja jenkki-IPA-tyyliin amerikkaisilla Amarillo- ja Tomahawk (Columbus) -humalilla.

Vaikka Double IPA -oluissa on yleensä reilusti voltteja, on niissä myös yleensä reilusti humalaa. Sen sijaan vaikka Chouffe Houblonista löytyy peräti 9% alkoholia, on siinä "vain" 45 IBU:a, minkä johdosta itse kutsuisin sitä ennemmin IPA-Tripeliksi ilman "Doublea" – Tripel kun yleensä automaattisesti tarkoittaa korkeita voltteja oluessa ja DIPA-tasoista humalointia oluesta ei mielestäni löydy. Noh, koska rajat ovat olutmaailmassa hyvin häilyväisiä, joten ei se niin tarkkaa ole. (Itselläni on vaikeuksia pitää oluen nimen numeraalisia termejä erillään ja olla kutsumatta sitä 6xIPA:ksi.)

Suurikokoisesta pullosta kaatuu lasiin hyvin kevyen sameaa, vaalean lagerin tai kevyesti hefen vehnäoluen väristä, sitruksenkeltaista olutta, jonkä päälle jää nököttämään runsas, höttöinen ja kestävä vaahtolakki.

Tuoksussa tuntuu lagerin kevyttä, makean viljaista maltaisuutta ja yrttisyyttä, humalan sitrusta ja ruohoa, kevyttä voisuutta ja maamaisuutta.

Kohtalaisen hiilihappoinen maku on sitruksisen kirpakka, runsas ja raikas. Tuoksun makeudesta huolimatta kokonaisuus on varsin kuiva ja jopa aavistuksen vehnäolutmaisen hapahko. Kohtalaisesti katkerohumaloitu yleisilme on kepeä, hillityn vaalean maltainen, ruohoinen ja hennon viljainen, mutta kepeydestään huolimatta oluen alkoholi (9%) puskee paikoitellen turhan paljon esiin, syöden hieman oluen raikkautta ja tehden siitä aavistuksen tunkkaisen.

Vaikka jälkimaku on kevyehkö ja rapean humalainen, on se keskimaun tavoin myös hieman tunkkainen ja kohtalaisen lämmin. Muuten oluesta jää melko humalavetoisen ruohoinen, hennon pihkainen ja aavistuksen saippuaisen karvas, pitkään jatkuva jälkivaikutelma.

Kokonaisuutena Chouffe Houblon on varsin mielenkiintoista kamaa, mutta vaikka oluesta löytyy sekä tripeliä että IPA:a, eivät puolikkaat keskustele keskenään aivan sulassa sovussa. Vaikka olutta siemailee ihan mielikseen, taidan tulevaisuudessa pitää mielummin IPA:t ja tripelit erillään – ellei jostain ilmesty nyt uutta tuttavuutta, joka onnistuisi vakuuttamaan toisin.

Suuren pullokokonsa vuoksi olutta ei kannata lähteä tyhjentämään omin voimin – tästä pullollisesta kun löytyy alkoholia suurin piirtein viiden kolmosoluen verran. Sen sijaan (kuten panimo itsekin mainitsee) tämä suuri pullo on tarkoitettu sosiaalisempiin tilaisuuksiin jaettavaksi oluen ystävien kesken. Sellaiseen tämä sopii vallan mainiosti, kuten itse sain loppukesän mökkeilyreissulla todeta! Suuren kokonsa vuoksi myös oluen litrahinta on vielä kohtuullisella tasolla.

Lyhyesti: Mielenkiintoinen ja kohtalaisen hyvin tehty tripelin ja IPA:n yhdistelmä, jossa 1 + 1 ei kuitenkaan onnistu olemaan ainakaan enempää kuin kaksi. Koska olut on suodattamaton eli hiivojen kanssa pullotettu, kenties kohtalaisella (n. vuosi) kypsytyksellä oluesta saisi enemmän tripelisyyttä ja balanssia paremmin hienosäädettyä kohdalleen?

Arvio: Miellyttävä – mukava, nautiskeltava ja rapsakan kesäinen olut, jossa yhdistyy sekä raikkaus että tuhtius. Ei saa sukkia pyörimään jalassa, mutta menee mainiosti kurkusta alas mökkielämästä nautiskellessa.

Hinnan (9,30e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Yellowglen Pink

Yellowglen Pink

• Valmistaja: Yellowglen
• Tyyppi: Kuohuviini
• Maa: Australia
• Alue: South Eastern Australia
• Rypäleet: Chardonnay (78%), Pinot Noir (20%), Syrah (2%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,99e (Elokuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 9,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Valtavan Treasury Wine Estatesin omistuksessa oleva, vanhasta, hylätystä kultakaivoksesta nimensä saanut Yellowglen on yksi Australian kuuluisimpia kuohuviinitaloja – Yellowglen tuottaa mm. Australian eniten myytyä kuohuviiniä.

Viinitalon on perustanut viinintekijä Ian Home vuonna 1971, jolloin hän ryhtyi tuottamaan 5 tarhahehtaarillaan rypäleitä kuohuviinintuotantoa varten. Ensimmäinen myyntiinlaskettu vuosikerta oli vuonna 1975 ja tästä lähtien Yellowglen on pyrkinyt tuottamaan perinteisellä, ns. shamppanjamenetelmällä laadukkaita, tyyliltään selkeästi australialaisia kuohuviinejä kohtuulliseen hintaan. Alkon valikoimista löytyvä Yellowglenin kuohuva on muuttunut ulkonäöltään hieman aussiversiota hillitymmäksi ja tunnetaan nimen "Pink Soft Rosé" sijaan simppelisti vain nimellä "Pink", mikä ainakin omiin korviini kuulostaa vetoavammalta.

Väriltään Pink on nimestään huolimatta hennosti oranssiin taittuvan keskisyvän lohenpunainen sekä tasaisesti ja kohtalaisen runsaasti lasissa kuohuva.

Lasista tervehtää melko runsas, makean marjainen, hillityn paahteinen ja kevyen sitruksinen tuoksu. Erityisesti makeata mansikkaisuutta ja vadelmaa erottuu tuoksun marjaisuudesta.

Pinkin maku on runsas ja yleisilmeeltään kuivahko tai puolikuiva. Kypsän marjainen, makean vadelmainen ja kevyen sitruksinen maku on hennon paahteinen. Vaikka hapokkuudeltaan viini on melko maltillinen ja lempeä, tuo viinille hyvin raikkautta sen pienet kevyet ja melko pitkäkestoiset kuplat.

Melko kuiva ja freesi jälkimaku on melko pitkä ja siitä erottuu raikasta sitruksisuutta, makeata karpaloa ja muuta kypsää marjaisuutta sekä kevyesti tuoretta punaherukkaisuutta. Maltillinen alkoholi (11%) tuo jälkimakuun hennon lämpimän vivahteen.

Pähkinänkuoressa Pink on varsin mainio, omalla laillaan simppeli ja helppo, mutta samalla varsin tyylipuhdas ja tasapainoinen roséekuohuva, joka on selvästi marjainen rosée – eikä monien roséekuohuvien tyyliin vain punertava perusskumppa. Maltillisesta hapokkuudestaan ja kohtalaisesta (25 g/l) jäännössokeristaan huolimatta kokonaisuus on mukavan raikas ja rakenteikas arkiskumppa. Kun katsoo minkälaisia roséekuohuvia Alkon hyllyiltä tällä hetkellä saa kympin setelillä, voin helposti väittää Pinkin olevan omalta osaltaan jopa hinta-laatusuhteeltaan paras valinta Alkosta.

Lisäksi Pink on omalla laillaan varsin sopiva yleiskuohuva suurempiin maljannostamisiin: viini on mukavan tasokas vaikkei hinta päätä huimaa, minkä lisäksi kokonaisuus on riittävän kuiva kuivan ystäville mutta samalla jäännössokeria on sen verran ettei viini ole täyttä hiekkapaperia makeammasta pitäville. Ruokaa viini ei varsinaisesti kylkeensä kaipaa, mutta se suoriutunee mm. erilaisista, mahdollisesti hedelmillä höystetyistä salaateista ja muista kesäisistä, kepeistä ruoista.

Lyhyesti: Runsas, mehevän marjainen, ryhdikäs ja mukavan raikas, kesäinen roséekuohuva.

Arvio: Hyvä – vaikka viini on huoleton, helppo ja arkinen, on se makuuni selkeästi luonteikkaampi ja mielenkiintoisempi kuin monet vastaavat esitykset Alkossa. Australialaisittain hedelmävetoinen skumppa, joka ei sorru turhaan kosiskeluun.

Hinnan (9,98e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Saison Dupont Biologique

Saison Dupont Biologique

• Valmistaja: Brasserie Dupont
• Tyyppi: Olut, Saison
• Maa: Belgia
• Alue: Vallonia, Hainaut, Leuze-en-Hainaut
• Maltaat: Pilsner
• Humala: Hallertau
• Koko: 0,25
• Hinta ostohetkellä: 3,01e (Elokuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 3,08e (Tammikuu 2014, Alko)

Alunperin Belgiasta lähtöisin oleva saison on oluttyyli, joka oli vuosituhannen loppua lähestyttäessä muuttumassa yhä harvinaisemmaksi, mutta oluttyylin kerättyä viime aikoina suosiota erityisesti pienpanimoskenessä ympäri maailman on siitä tullut varsin suosittu ja hyvin tunnettu tyyli. Kyseessä on siis erityinen pale alen alatyyli, joka on tyypillisesti hedelmäinen, kohtalaisen tuntuvasti humaloitu ja melko mausteinen – joskus voidaan jopa käyttää lisättyjä mausteita.

Vaikka saison-tyylistä olutta on Belgiassa pantu iät ja ajat, ei oluelle ole ollut mitään varsinaista yhtä tiettyä määritelmää. Kuitenkin nykymuotoisen saisonin kantaisänä voidaan pitää vuonna 1950 perustetun Brasserie Dupont'n olutta, joka tunnettiin alun perin nimellä Saison Vieille Provision, mutta jonka nimi on nykyisin yksinkertaisesti Saison Dupont. Tämän nykyisellään jo legendaarisen maineen saavuttaneen oluen saatavuus on täällä pohjoisen monopolivaltiossa hieman hankalaa, mutta oluen kevyempi (alkoholia on 5,5% alkuperäisen 6,5% sijaan), luonnonmukaisista ainesosista valmistettu Saison Biologique (alun perin Foret Saison) kuitenkin löytyy ihan Alkon hyllyiltäkin.

Lasiin kaatuvan oluen väri on kevyen samean viljankeltainen, päälle kohoaa hennon vaaleata, höttöistä vaahtoa.

Kukkeasta tuoksusta voi erottaa vehnäoluista tuttua, hennon banaanista esterisyyttä, aavistuksen hunajaista mausteisuutta, kevyen sitruunaista hedelmää ja aavistus hiivaleipää.

Maku jatkaa tuoksun viitoittamaan suuntaan: on sitruksista hedelmää, hentoa hiivaisuutta, vivahde banaanista esterisyyttä ja aavistus hunajaisen makeata maltaisuutta kielen kärjessä. Yleisilmeeltään olut on raikas, kepeä ja tasaisen, kevyen hiilihappoinen.

Hyvin freesi jälkimaku on keskimakua kuivempi, happamankirpeä, saippuaisen katkera, kevyen mausteinen ja hennon hiivainen. Erityisesti humaloinnin karvaus ja freesi, sitruksinen happamuus jatkuvat varsin pitkään suussa tehden kokonaisuudesta varsin kepeän ja raikkaan, jopa kohtalaisen kirpeän oloisen.

Yleisesti tämä Saison Dupontin kevennetty luomuversio on helppo, huoleton ja aurinkoisen kesäinen olut. Tyylillisesti se muistuttaa kenties eniten hyvin humaloitua blondea, jonka seassa on kohtalaisen tuntuvastikin vehnäolutmaisia piirteitä, kuten happamuutta ja banaaniesterisyyttä. Oluesta tuntuu hieman puuttuvan 0,75-kokoisessa pullotetun originaali-Saisonin kompleksisuutta ja runsautta, mutta tästä huolimatta kyseessä on varsin tyylipuhdas ja korkealla nautittavuudella varustettu Saison.

Nyt syyssateiden ja lähestyvien lumikausien aikaan Saison Bio on tuskin olut paikallaan, mutta kunhan taas lumet keväällä sulavat ja silmut alkavat puissa ja pensaissa vihertämään, on tämä olut mitä mainioin väline kutsua kevättä takaisin. Tämän raikkaan, aurinkoisen oluen ainut miinuspuoli on sen hinta – vaikka 3 euroa olutpullosta ei ole mahdottoman paljon, on pullokoko myös varsin pieni: vain 0,25 litraa. Tämä siis tarkoittaa jo kuuden euron hintaa 0,5 litran pullolle, mikä kääntyykin monen mielessä jo astetta kalliimmaksi. Vaikka siis olut on erittäin näppärä sessioimisolut – kiitos sen kohtalaisen matalan alkoholipitoisuuden ja pienen pullokoon – ei olutta tee mieli ostaa kovinkaan montaa kappaletta sen käydessä turhan pahasti lompakolle pullomäärän kasvaessa...

Lyhyesti: Raikas ja kesäinen olut, jossa yhdistyvät vehnäoluen happamuus ja banaanisuus vaalean alen hedelmäisyyteen ja humalointiin.

Arvio: Hyvä – mainio, kesäinen janonsammuttaja. Ei pärjää originaalille Saison-isoveljelleen, mutta eipä tästä nokan koputtamistakaan löydy. Luomusta vain plussaa.

Hinnan (3,08e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.