Väliaikatiedote #11: Portugali

No niin, nyt tulee taas noin viikon tauko tiiviiseen päivitystahtiini – herra bloggaaja kun lähtee ansaitulle lomalle Lissaboniin ottamaan pientä pesäeroa töihin, gradun työstämiseen ja blogin päivittämiseen.

Minkäänlaisia etukäteissuunnitelmia reissuani ajatellen ei meikällä ole, vaan matkaan tulee lähdettyä takki auki ja mieli avoimena. Ainoat suunnitelmat koskevat lähinnä tuliaisiani, jotka tulevat koostumaan todennäköisesti lähinnä erilaisita puna- ja Portviineistä. Ja jos Sinulta löytyy hyviä ehdotuksia ajanvietteeksi Portugalissa – erityisesti Lissabonin seudulla – niin kommentoi ihmeessä, otan mielelläni ideoita vastaan!

Reissulla tulee todennäköisimmin myös testattua paikallinen viini jos toinenkin; mutta niistä en lupaa palattuani kirjoittaa arvioita ihan ensimmäiseksi blogiini, sillä pelkästään tällä hetkellä pöytälaatikkoni tursuaa julkaisemattomia viiniarvioita (sisältäen havainnot mm. Chilen ja viinitalo Masin viineihin keskittyneistä tilaisuuksista) – kirjanpitoni näyttää arvioimattomia viinejä olevan tämän postauksen kirjoitushetkellä himpun päälle sata kappaletta, joten niitä perkaessa tulee kulumaan päivä jos toinenkin! Ainakaan blogistani ei tule materiaali lähitulevaisuudessa loppumaan...

Nyt toivon tässä sormet ristissä notta reissuni tulisi olemaan antoisa, aurinkoinen ja ongelmaton. Laukkukin on vihdoin pakattu ja lentoliputkin printattu, joten voisi sitä vihdoin viimein painua pehkuihin huomista lentelyä varten!

Palaillaan,

Otto

Luigi Righetti Capitel de' Roari Amarone 2008

Luigi Righetti Capitel de' Roari Amarone della Valpolicella Classico 2008

• Valmistaja: Luigi Righetti
• Tyyppi: Punaviini, DOC Amarone della Valpolicella
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina, Rondinella, Molinara
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 185,00 SEK (~22,41e, Elokuu 2012, Systembolaget),
  25,60e (Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 187,00 SEK (~20,80e, Helmikuu 2014, Systembolaget),
  26,30e (Alko, tilausvalikoima)

kuva: capriflavors

Turun mökkireissullamme päädyimme valitsemaan muutamasta mielenkiintoisesta vaihtoehdosta italialaisen Luigi Righettin Amaronen massiivisten Risk-lautapeliotteluidemme tueksi ja turvaksi. Tämä kyseinen, Valpolicellassa sijaitseva viinitalo on iältään yli satavuotias ja se on edelleen perheomisteinen – seitsemänkymppinen Luigi Righettikin on edelleen mukana talon bisneksessä. Viinitalo lienee parhaiten tuttu suomalaisille Alkon hyllyiltä löytyvän Campolieti Ripasson muodossa, mutta tilausvalikoimasta löytyy tämä talon lippulaivatuote Amarone-asteikolla varsin kohtuulliseen hintaan. Viinin rypäleitä (joiden mäski käytetään myöhemmin Campolieti Ripasson valmistuksessa) kuivataan 4 kuukautta rusinoiksi, minkä jälkeen niistä valmistettua viiniä kypsytetään ranskalaisissa barrique-tynnyreissä ja slavonialaisissa tammisammioissa sekä pullossa yhteensä vajaan 4 vuoden ajan.

Itse nappasin tämän pullon mukaani viime kesänä pyörähtäessäni Haaparannan Systembolagetista, jossa laskeskelin sen kustantavan muutaman euron vähemmän kuin rajan toisella puolella. Tällä hetkellä tilanne on vielä parempi hinnan noustua Suomessa samalla kun kruunun ja euron välinen kurssi on laskenut viinin suhteellista hintaa Ruotsissa.

Väriltään viini on hyvin tummanpunainen, kevyesti violetinpunaiseen taittuva, tiivis ja läpinäkymätön.

Tuoksu on, kuten hyvältä Amaronelta on lupa odottaakin, varsin muhkea, runsas ja vivahteikas; makeata viikunaisuutta, neilikkaista joulumausteisuutta, kypsää mustikkaisuutta, savua ja aavistuksen verran puista tammisuutta. Melko runsas (15%) alkoholi ja kypsä viikunaisuus tuo kokonaisuuteen selvästi Portviinimäistä, polttelevaa luonnetta.

Viinin maku on varsin mehevä ja täyteläinen, mutta samalla myös kuiva ja jopa yllättävän tiukka ja ryhdikäs Amaroneksi – viini ei ole semmoinen perinteinen lempeä jättiläinen kuin monet muut Amaronet, vaan se on suuri ja massiivinen, mutta myös varsin lihaksikas ja voimakas. Kypsän luumuista, hapankirsikkaista, makean herukkaista ja kuivatun viikunaista makumaailmaa tiukentavat pippuriset ja kevyen bitterisen yrttiset vivahteet sekä melko tuntuva, tiivis tanniinisuus; lisäksi viini on yllättävänkin hapokas Amaroneksi. Taustalla pyörii kevyttä joulumausteisuutta ja hillittyyn vaniljankukkaisuuteen taittuvaa tammisuutta. Alkoholi tuo suutuntumaan sekä täyteläisyyttä että portviinimäistä tulisuutta.

Pitkähköä jälkimakua hallitsevat luumuiset, yrttiset, kevyen katkeroiset, vaniljaiset ja tammisen mausteiset aromit sekä kuiva, tumma metsämarjaisuus. Vaikka alkoholi tuntui melko tuhdisti tuoksussa ja keskimaussa, jättää se jälkimakuun vain hennon lämmönhohkan suun limakalvoille.

Kokonaisuutena Capitel de' Roari on varsin vakuuttava viini, muttei niinkään selkeä Amarone, vaan ennemminkin poikkeuksellinen tuhti ja moniulotteinen Ripasso – eikä tämä ole tällä kertaa varsinaisesti mikään haukku! Yleensä ei-niin-selvät Amaronet ovat itselle pienoisia pettymyksiä, mutta tällä kertaa viini ei ollut alisuoriutuja tällä saralla, vaan poikkeuksellisen ryhdikäs ja tiukka esitys; viini vaikutti välillä jopa turhankin nuorena korkatulta!

Kyseessä ei siis ole (ainakaan vielä) lempeä meditaatio-Amarone, jonka aromien voi antaa huuhdella makuaistimia ajatusten velloessa muualla, vaan varsin ryhdikäs, jopa tiukka ja varsin aromikas ruokaviini, joka kestää helposti melkein minkä tahansa tuhdin aterian – jos Zenaton Ripassa on poikkeuksellisen Amaronemainen Ripasso, on tämä poikkeuksellisen Ripassomainen Amarone; ryhdikäs, napakka, eikä niin valtavan muhkea. Tosin luotan kyllä, että viinistä tulee vielä kuoriutumaan varsin salonkikelpoinen huippu-Amarone, kunhan sille vain antaa ensiksi aikaa tulla esiin kovan kuoren alta. Kypsytystä ajatellen viinissä on kuitenkin varsin kiitettävästi sekä kestävää runkoa että runsasta hedelmää.

Lyhyesti: Hyvin nuori, tiukka ja aromikas Amarone, jossa muhkea ja joka suuntaan vyöryvä suutuntuma on korvattu varsin napakalla ja ryhdikkäällä olemuksella. Vaikkakin varsin mainio esitys, kaipaa se ruokaa tai pidempää ikää loistaakseen kunnolla.

Arvio: Tyylikäs – vaikkei varsinaisesti tyylipuhdas esitys, on viini silti varsin tyylikäs Amaroneksi – kokonaisuudesta kyllä löytyy kuivattujen rypäleiden tuomaa muhkeutta, mutta samalla myös kiitettävän tiukkaa ja nuorekasta ilmaisua. Yleensä olen mieltänyt Ripassot ruoka- ja Amaronet nautiskeluviineiksi, mutta tämä viini on enemmän Ripasso toiseen potenssiin kuin se mielikuvieni perinteinen Amarone. Suosittelen joka tapauksessa antamaan viinille lisää ikää – se kyllä tulee kestämään sen.

Hinnan (20,80e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Hinnan (26,30e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Numanthia Termes 2008

Numanthia Termes 2008

• Valmistaja: Bodega Numanthia
• Tyyppi: Punaviini, DO Toro
• Maa: Espanja
• Alue: Castilla y León, Toro
• Rypäleet: Tempranillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 6,7e / 12 cl (Maaliskuu 2013, Viinitupa Koulu, Turku)
• Hinta nyt: 26,20e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: numanthia

Tiukan tanniinisen Labranche-Laffontin Madiranin jälkeen allekirjoittaneella oli pienimuotoinen ongelma edessään: toista lasillista varten piti keksiä joku vähemmän tanniininen viini, mutta joka ei tuntuisi liian kepeältä ja heppoiselta peräkkäin vertailtuna. Valinta lopulta kohdistui Espanjalaiseen Castilla y Leónin alueen Tempranilloon.

Valitsemani viini, Termes, on Toron viinialueella sijaitsevan viinitalo Numanthian perustason viini, joka valmistetaan keskimäärin n. 30-vuotiaiden Tinta de Toro (Tempranillo) -köynnösten rypäleistä. Viiniä kypsytetään peräti 16 kuukautta kerran käytetyissä barrique-tynnyreissä. Termesin lisäksi talo valmistaa ikivanhoista, 120-vuotiaiden köynnösten hedelmistä Termanthiaa, huippuviiniä perinteisessä Toron hengessä, sekä 70-100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä uuden maailman hengessä valmistettua, uusissa, pienissä tammitynnyreissä kypsytettyä Numanthiaa (tuleekohan joskus tästä viimeksimainitusta Termesin kaltainen perusversio nimikkeellä Nurmes? Hhhehehe.)

Espanjan keskustasta luoteeseen sijaitseva Castilla y León on tullut kuuluisaksi erityisesti muhkeista ja rotevista Tempranillo-viineistä, arvostettu DO Ribera del Dueron alue etunenässä. Portugalin rajan tuntumassa sijaitseva DO Toron alue on varsin samanhenkinen Ribera del Dueron kanssa, mutta on jäänyt hieman tunnetumman naapurinsa maineen jalkoihin.

Väriltään viini on paksu, mustanpuhuva ja läpinäkymätön; reunoilta väri taittuu tumman kirsikanpunaiseksi.

Tuoksu kohoaa melko voimakkaasti lasista tarjoillen hajuaistin ihasteltavaksi upean sekoituksen nahkaa, auringossa paahtunutta maata, luumuisuutta, kukkia, tupakanlehtiä, aavistuksen lantaa ja kepeätä maitosuklaista tammea. Alkoholi onnistuu kuitenkin kaiken tämän tykityksen alta puskemaan kevyesti aromimaailman lävitse.

Viinin maku on massiivinen; ainakaan ei ole pelkoa siitä, että viini tuntuisi vaatimattomalta Madiranin jälkeen! Isokokoinen, hyvin täyteläinen ja hennon hedelmähilloinen maku tykittää jämäkällä otteella tummaa hedelmää, kypsää kirsikkaa, tummaa kahvia, tupakanpuruja ja voimakkaita, pölyisiä tanniineja. Taustalta rupeaa nousemaan makeata, suklaista tammea, paahteista maata, viikunaa ja hentoa, orvokkista kukkeutta. Tuhtiin ja raskasliikkeiseen kokonaisuuteen nähden viinin hapokkuus on hieman vaisuhkoa, mutta kuitenkin riittävää varsin tuntuvien tanniinien ottaessa suurimman roolin viinin ryhdikkyydessä.

Suureen makuun nähden viinin jälkimaku on melko kevyt ja vaatimattoman oloinen, mutta varsin pitkä ja miellyttävän vivahteikas; kokonaisuutta hallitsevat viikunaiset, suklaisen tammiset ja kevyen maamaiset elementit kuivan puisen mausteisuuden ja tanniinisen bitterisyyden tuodessa pehmeähköön jälkivaikutelmaan hieman luonnetta ja karheutta.

Termes onnistui hienosti jatkamaan siitä, mihin Labranche-Laffontin Madiran jäi, vaikkakaan en onnistunut valitsemaan hirveästi vähemmän tanniinista viiniä listalta (toinen vaihtoehto olisi sitten ollut Barolo, jonka ystäväni päätti kuitenkin testata – ei helpompi vaihtoehto tanniinien puolesta sekään!) Yleisesti Termes on todella mainio, iso ja paikoitellen jopa massiivinenkin esitys – toisin sanoen juuri sellainen, jota laadukkaalta Castilla y Leónin viiniltä odotan! Jos tämä viini on talon perustason esitys, nousee kiinnostus talon lippulaivaviiniä, Termanthiaa, kohtaan huomattavasti (todennäköisesti makuuni täysin liiallisesti tammitettua nimikkoviini Numanthiaa kohtaan taas ei niinkään.)

Termes on todella mainio, kuumemman alueen kypsempi (jopa kevyesti hilloisampi) roteva Tempranillo, jota voi huoletta kypsytellä reilut kymmenen vuotta vuosikerrasta, mutta todennäköisesti viini ei siitä kuitenkaan hirveästi hyödy – tyyliltään Termes vaikuttaa olevan eniten nuorena nautittava, tuhti ja melko hedelmävetoinen esitys. Vähän kuin ottaisi perinteisen fruit bomb -jenkkiviinin, mutta vaihtaisi aromit espanjalaiseen ja virittäisi hieman ryhtiä parempaan suuntaan. Kunnon kesän grillisapuskalle mainio kumppani!

Lyhyesti: Kypsänmuhkea, aromikas, konsentroitunut ja roteva Tempranillo, joka on nyt varsin mainiossa iskussa. Viinin voi huoletta jättää myös kaappiin kypsymään, mutta viini kuitenkin vaikuttaa olevan parhaimmillaan juuri nyt – sopivan (muttei liian) nuorena.

Arvio: Erinomainen – kaikin puolin varsin mainio perustason väkivalta-Tempranillo, jota siemailee ihan ilokseen – jos sattuu pitämään voimakkaammista, tuhdimmanpuoleisista ja melko kypsistä viineistä. Ja pakko myöntää, kyllä minusta nämä mehevämmät ja paahtuneemmat, jopa hilloiseen asti taittuvat aromit sopivat paremmin kunnon paahteiseen Tempranilloon kuin ylikypsään Cabernet Sauvignoniin tai Syrahiin!

Hinnan (6,70e) ja laadun suhde: Viinitupa Koulussa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!
Hinnan (26,20e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Domaine Labranche-Laffont Madiran 2008

Domaine Labranche-Laffont Madiran 2008

• Valmistaja: Domaine Labranche-Laffont
• Tyyppi: Punaviini, AOC Madiran
• Maa: Ranska
• Alue: Sud-Ouest, Madiran
• Rypäleet: Tannat (60-70%), Cabernet Franc (20%), Cabernet Sauvignon (10-20%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,00e / 12 cl (Maaliskuu 2013, Viinitupa Koulu, Turku)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: expressions-fermières

Smörin ravintolareissumme jälkeen päätimme katsastaa miltä Turun viinitarjonta näyttää Tintån ohella; päädyimme siis pienen käyskelyn jälkeen Panimoravintola Koulun viinipuolelle.

Aivan ensimmäiseksi olin ylettömän positiivisesti yllättynyt siitä, että varsin mielenkiintoisen ja kattavan tarjonnan ohella suurta osaa viineistä sai myös 4 cl maisteluannoksina! Vihdoinkin paikka, jossa voisi katsastaa paikan viinitarjontaa ilman pelkoa siitä, että on jo täysin hutikassa (ja lompakossa syvä lovi) parin viinin jälkeen! Tämmöistä meininkiä kaivataan ehdottomasti myös Helsingin suuntaan!

No, emme kuitenkaan olleet varsinaisella viininmaisteluvaihteella, vaan sulattelemassa juuri syötyä illallista, joten jätin 4 cl lasillisen tällä kertaa sikseen ja tilasin 12 cl 5. ikävuottaan lähestyvän Madiranin.

Ranskan lounaisosissa sijaitseva Madiran on tullut erityisesti tunnetuksi Tannat-vetoisista punaviineistään – Tannat kun on yksi maailman tanniinisimmista rypälelajikkeista. Yleensä alueen viinien kypsyessä niitä altistetaan mikroskooppiselle määrälle happea (ns. micro-oxygenation) sekä kypsytetään pitkiä aikoja tammitynnyreissä, millä koetetaan vähentää viinien hallitsevaa tanniinisuutta.

Ulkonäöltään viini on mustanpunainen ja varsin tiivis; näin tumma ja paksu viini muistuttaa lasissa enemmän mustaherukkamehutiivistettä kuin punaviiniä!

Lasista leijaileva tuoksu on muhkeahko, hillityn herukkainen, hennon nahkainen, kevyesti kypsänmakean punamarjainen ja tasapainoisen tamminen – kokonaisuudesta voi joten kuten erottaa kevyen vaniljaisen ja puisen mausteisen alavireen, joka on mainiosti integroitunut kokonaisuuteen.

Tumman hedelmäinen maku on viinin iän huomioonottaen varsin nuoren ja tuoreen oloinen. Mustaherukkaa, tummaa kirsikkaa ja tummia marjoja tarjoileva maku on aluksi kypsänmakea, mutta hyvin nopeasti viinin massiivinen tanniinisuus astuu peliin ja kuivaa makumaailman täysin. Viini on keskihapokas ja suutuntumaltaan varsin pehmeäntäyteläinen, mutta kokonaisuudessa on runsaasti tanniinista kirpeyttä ja kireyttä, minkä vuoksi viinillä tuntuu silti olevan varsin kiitettävä, jopa tiukka runko. Paahteinen tammisuus pysyy edelleen hyvin taustalla ja tuo viiniin mukavaa syvyyttä ilman häiritsevän päälleliimattua, aromeja peittävää fiilistä.

Pitkähkö jälkimaku jättää suuhun paahtunutta, tammista mausteisuutta, pölyistä maata, tanniinista katkeroisuutta, kevyttä mineraalia ja kuivaa metsämarjaisuutta. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on moniulotteinen, mutta melko kireä.

Labranche-Laffontin Madiran on juuri sen verran tanniininen kuin Tannat-vetoiselta viiniltä saa odottaa. Vaikka viinin hapot olivatkin melko hillityt runsaan hedelmäiseen kokonaisuuteen nähden, ei viini vaikuttanut millään tavalla löysältä tai ponnettomalta – kiitos hyvin tiukan tanniinisuuden, joka kantoi viinin rungon varsin mallikkaasti alusta loppuun.

En tiedä oliko tämä Madiran järkevin vaihtoehto baarissa pelkiltään siemailtavaksi – ilman vesilasillista vieressä viinistä selviäminen olisi voinut olla kovempikin urakka (hieman samaan tapaan kuin tässä keväällä testaamani Mikkellerin 1000 IBU-olut!) Sen sijaan aromipuoleltaan viini oli varsin mainio, ikäänsä nähden erittäin nuorekas ja juuri-sopivasti-muttei-liian hedelmävetoinen esitys, jota siemaili ihan ilokseen. Soisin kyllä viinin keräävän enemmän ikää alleen, jotta runsaan hedelmän seasta saisi kehittyneempiä piirteitä esiin ja samalla ehkä hieman hillittyä viinin hallitsevaa tanniinisuutta. Kokonaisuutena Labranche-Laffontin Madiran on kuitenkin varsin tyylikäs ja klassinen ranskalaisviini, jonka pariin aivan mielelläni palaan uudelleenkin, mutta sillä seuraavalla kerralla mieluusti jonkin syötävän kanssa!

Tanniineille herkkien ei kannata vaivautua.

Lyhyesti: Nuorekas, hedelmävetoinen ja hallitsevan tanniinisuutensa johdosta karsin kireä ja kirpeä punaviini Lounais-Ranskasta, josta löytyy edelleen kiitettävästi kypsyttelypotentiaalia. Kaipaa ehdottomasti jotain runsasta pureskeltavaa kumppanikseen.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin mainio ja miellyttävä esitys – tosin viiniin pitää varautua tietynlaisella, masokistisella asenteella; ilman minkäänlaista syötävää viinin todella tiukka tanniinisuus kuivattaa suun hetkessä hiekkapaperiksi.

Hinnan (7,00e) ja laadun suhde: Viinitupa Koulussa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!

Andrea Oberto Barbera d'Alba 2010

Andrea Oberto Barbera d'Alba 2010

• Valmistaja: Azienda Agricola Andrea Oberto
• Tyyppi: DOC Barbera d'Alba
• Maa: Italia
• Alue: Piemonte, Langhe, Alba
• Rypäleet: Barbera (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,20e / 12cl (Maaliskuu 2013, Ravintola Smör, Turku)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: lea&sandeman

Turun mökkeilyreissullamme kävimme myös syömässä ihan kunnon ravintolassa – melkein Tintån naapurissa sijaitsevassa ravintola Smörissä. Pääruoaksi tilatun lampaan kylkeen tilasin lasillisen Barberaa, joka iski silmääni lähinnä sen takia, että kyseinen tuottaja oli tuttu Alkon hyllyiltä (jo poistuneen) Barolon muodossa. Päädyin Barberaan lähinnä sen takia, että vaikka listalla oli melko monenlaisia viinejä, sai lasissa vain paria hassua viiniä (ja vajaasta kymmenestä ranskalaisviinistä ensimmäistäkään ei myyty laseittain!) – yksi yhteinen viinipullo olisi ollut hankala valinta erilaisten pääruokiemme vuoksi ja kaksi eri viinipullo olisi tuntunut turhan pahasti budjetissamme, opiskelijoita kun kaikki vielä olemme. Barbera kuitenkin on aina velko varma valinta melko monenlaiselle ruoalle.

Mutta niin. Olisihan se ravintolan viinitarjonta ollut kiva tietää etukäteen mm. ravintolan kotisivuilta, mutta ei – mistään tarjolla olevasta viinistä ei siellä mainita sanaakaan, kunhan lätistään ympäripyöreyksiä ravintolan viinivalikoimasta. Pikkujuttu sinänsä, mutta ei kuitenkaan ihan täysin triviaali tänä Internetin valtakautena.

Väriltään viini on hyvin tumman verenpunainen.

Tuoksu on varsin tasapainoinen, vaikkakin erityisesti aluksi melko hillitty. Lasista löytyy tuoretta metsämarjaisuutta, hieman kypsänmakeata kirsikkaa, savuisuutta ja hennon mausteista tammisuutta.

Kuiva ja Barberaksi melko konsentroitunut maku on tuoksun tavoin varsin tasapainoinen; hapankirsikkaa, pippuria, tuoretta punamarjaisuutta, hentoa savuisuutta, karhunvatukkaa ja kevyttä vaniljaa. Kokonaisuus on varsin vähäinen tanniineiltaan, mutta melko tuntuvat hapot pitävät kokonaisuuden mukavan raikkaana ja ryhdikkäänä.

Jälkimaultaan viini on korkeintaan keskipitkä, mutta miellyttävän pirteä; kevyen maamaista, tumman marjaista, bitteriseen taittuvan yrttistä ja kevyesti tammista jälkivaikutelmaa piristävät kevyen kirpeät ja raa'an marjaiset hapot. Alkoholi tuo hillittyä lämmön tuntua nieluun.

Kokonaisuutena viini oli hieman yllätyksetön (toisaalta, melkein kaikki Barberat tuntuvat olevan!) mutta samalla varsin miellyttävä, tasapainoisen pirteä, mukavan marjainen ja ryhdikäs tapaus, joka toimi moitteetta niin ruoan kanssa kuin ilmankin. Plussan puolelle siis jäätiin! Suurta gastro-oenologista elämystä viinistä en onnistunut saamaan, mutta ruoan ja viinin yhdistelmä toimi varsin moitteetta, eikä myöskään mitään pahaa sanottavaa löytynyt.

Yleisesti Andrea Oberto on tehnyt varsin miellyttävän, mutta turhankin perinteisen ja turvallisen perus-Barberan, joka toimii näppäränä arkiviininä. Helsingin ravintoloiden viinien hintatasoon tottuneena (vrt. esim. varsin samantasoinen perus-Barbera Toscaninissa röyhkeät 12,20e!) viinilasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen.

Lyhyesti: Tasapainoinen, ryhdikäs ja miellyttävän vivahteikas perusviini. Barberat ovat yleensä varsin luotettavia ruokaviinejä, eikä Andrea Oberto tuonut tähän linjaan poikkeusta.

Arvio: Hyvä – hyvin luotettava ja toimiva yleisviini monille ruoille, eli kelpo valinta tähän hintaan ravintolan viinitarjontaan. Olisi ollut mukavaa, jos Smörissä olisi saanut hieman parempiakin viinejä laseittain, mutta tälläkin pärjättiin varsin hyvin.

Hinnan (7,20e) ja laadun suhde: Ravintola Smörissä 12cl lasillinen oli kohtuullisen hintainen.

Heinrich Beerenauslese 2010

Heinrich Beerenauslese 2010

• Valmistaja: Weingut Heinrich
• Tyyppi: Jälkiruokaviini
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland
• Rypäleet: Zweigelt, Blaufränkisch
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 10e / 8cl (Maaliskuu 2013, Tintå, Turku)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: broeding

Tintåssa pariin otteeseen istuttuamme rupesi tarjonnan seasta bongattu itävaltalaisen Heinrichin Beerenauslese kummittelemaan siihen malliin, että pakko sitäkin oli lasillinen testata vielä kun sijaitsimme Turussa!

Kyseessä on siis melko erikoinen tapaus – sekä keskieurooppalaiset viinit että jälkiruokaviinit ovat yleensä tunnettuja valkoisesta väristään, muttä tässä meillä nyt kaikesta huolimatta on makea, punainen jälkiruokaviini! Viini on valmistettu kahdesta Itävallassa suositusta rypäleestä, Zweigeltista ja Blaufränkiscistä, jotka ovat kerätty hyvin myöhään – sadonkorjuu on kestänyt loppulokakuusta marraskuun puoleenväliin. Lisäksi Beerenauslese-viineissä rypäleet ovat usein jo jalohomeisia. Lopuksi viiniä on kypsytetty n. vuoden verran 500 litran tammitynnyrissä.

Väriltään viini on varsin upea; se on kirkkaan tummanpunainen, mutta sävyltään hennosti punaruskeaan taittuva ja reunoille asti tasainen.

Tuoksu on varsin hillitty, mutta erikoisesti se ei vihjaile juuri mitään viinin väristä – silmät kiinni nuuskiessa voisi helposti päätellä, että kyseessä on jälkiruokaviini, mutta ei oikeastaan mitenkään sitä, että se on punainen. Viinin raikas ja hedelmäinen nokka tarjoaa siis hillittyä hunajaisuutta ja aprikoosihilloa, hentoa toffeisuutta ja aavistuksen verran savua. Ainoastaan kepeä karpalohilloisuus taustalla antaa vihjeitä viinin punaisemmasta luonteesta.

Kielellä viini on makea, muttei paksu, raskas tai hallitseva – tästä lienee kiittäminen varsin kohtuullista (gg g/l) jäännössokeria. Maussa on paljon perinteisiä vaaleiden jälkiruokaviinien vivahteita (aprikoosia, hunajaa, kevyttä kuivattua ananasta, hentoa päärynää), mutta myös tuoksua enemmän tummempia sävyjä (punertavaa hedelmäisyyttä, kevyttä luumuisuutta.) Tammi tuo makumaailmaan hentoa vaniljaa ja pähkinäisyyttä, mutta mehevä hedelmäisyys onnistuu painamaan sen mainiosti taustalle. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen, mutta jälkiruokaviiniksi mielluttävän raikas ja kaikin puolin tasapainoinen.

Pehmeässä ja makeassa jälkimaussa Zweigeltin tumma mustikkaisuus ja tumma marjahilloisuus tulevat entistä paremmin esiin, mutta keskipitkässä jälkivaikutelmassa myös aprikoosihilloisella ja sitruksenkuorisella hedelmällä on myös reilusti jalansijaa. Alkoholi (13%) jättää kevyesti lämmittävän tunteen suun takaosiin.

Yleisesti viini oli vallan mainio, erikoinenkin kokemus. Monin paikoin viinistä oli todella vaikea huomata, että kyseessä oli punainen jälkiruokaviini; makumaailma kun oli selvästi lähempänä tavallisia Beerenauslese-viinejä kuin esimerkiksi punaisia Recioto- tai Banyuls-viinejä, mutta seasta myös löytyi vivahteita punaisemmasta hedelmästä. Yleisvaikutelma kuitenkin oli lähinnä sellainen, että perus-Beerenauslese olisi valmistettu pienen määrän punaisia rypäleitä kanssa – en olisi suoraan sanottuna tällaisesta viinistä osannut arvata, että viini on 100% punaisista rypäleistä valmistettu!

Koska viinin jäännössokeri oli melko hillittyä, viini tuskin olisi kovinkaan montaa jälkiruokaa kyennyt kantamaan kunnialla, mutta sellaisenaan viinillä sai suun oikein mainiosti makeaksi ja se tarjosi tälle pistäytymiselle Tintåån varsin mainion lopetuksen! Viini on ehdottomasti hauska ja erikoinen kokemus erityisesti kaikille valkoisten jälkiruokaviinien ystäville.

Lyhyesti: Enemmän perinteisiä Beerenausleseja kuin punaisia jälkiruokaviinejä muistuttava, noh, punainen jälkiruokaviini. Vaikka viini on makea, ei se ole ylettömän makea, minkä takia viini toiminee parhaiten ihan sellaisenaan – tai kenties esimerkiksi suolaisten jälkiruokien parina.

Arvio: Tyylikäs – varsin mielenkiintoinen, taiten tehty ja harmoninen esitys viinityylistä, jota ei juurikaan maailmalla valmisteta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen erikoisuus.

Hinnan (10e) ja laadun suhde: Ravintola Tintåssa 8cl lasillinen oli järkevän hintainen.

Yalumba Hand Picked Shiraz Viognier 2009

Yalumba Hand Picked Shiraz Viognier 2009

• Valmistaja: Yalumba
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Australia
• Alue: South Australia, Eden Valley
• Rypäleet: Syrah (95%), Viognier (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11e / 16 cl (Maaliskuu 2013, Tintå, Turku); 27,90e (Alko)
• Hinta nyt: 29,40e (Helmikuu 2014, Alko)

Turun mökkeilyreissullamme kävimme useamman kerran viiniravintola Tintåssa. Jälkimmäisellä kerralla päätimme testata myös paikan pizzat, joten juomat piti ottaa sen mukaisesti. Itse nappasin lasillisen yhtä Alkon hyllyiltä tuttua ja jo pitkään kiehtonutta Yalumban versiointia Pohjois-Rhônen punaviineistä; näyttävään mustaan pulloon pakattua Hand Picked -sarjan Shiraz Viognieria.

Valkoisen Viognierin sekoittaminen punaiseen Syrahiin on Pohjois-Rhônen oma trademark, sillä muita kuin näitä kahta rypälettä alueella ei käytännössä viljellä. Siellä ollaan viinejä valmistaessa havaittu, että lisäämällä Viognieria Syrahiin, ei tapahdukaan niinkuin maalaisjärki sanoisi, eli väri haalenisi, vaan Viognierin synnyttämä ko-pigmentaatio itse asiassa tummentaa ja tasoittaa Syrahin väriä – samalla toki tuoden viiniin omaa aromaattisuuttaan. Ja koska parhaat Pohjois-Rhônen Syrah-viinit ovat maailman kenties arvostetuimpia (ja hinnakkaimpia) lajissaan, tottakai uuden maailman tuottajien kuuluu apinoida perässä – kuten suuren australialaisen Yalumban tässä tapauksessa.

Väriltään viini on tumman viininpunainen, tiivis ja hyvin läpinäkymätön.

Melko runsasta tuoksua hallitsevat tyypilliset australialaisen Shirazin aromit: makea, tumma hedelmäisyys, joka paikoitellen taittuu kevyesti hilloisuuteen asti, mustapippurisuus ja kevyt savuisuus. Sekaan on saatu myös runsaasti makeata tammisuutta, mutta se on jotenkuten balanssissa kypsänmakean boysenmarjaisuuden, karhunvatukan ja cocktailkirsikan kanssa. Joka tapauksessa, tuoksun perusteella viini vaikuttaa olevan tyyliä "kaikkea mahdollista mahdollisimman paljon."

Erittäin täyteläinen maku tarjoaa tuoksun tavoin runsaasti kaikkea; melko makeata ja hieman kypsänhilloista tummaa hedelmää, kevyesti pistävää mustapippuria, savuisuutta, karhunvatukkaa, vaniljatoffeista tammea ja kaakaota. Runsaat tanniinit tuovat viiniin sopivasti grippiä, mutta yleisilme on varsin samettisen pehmeä ja runsas. Vaikka viini on suorastaan monoliittinen, on se runsaudestaan ja massastaan huolimatta yllättävänkin hienostunut; kaikkea on paljon, mutta mikään osa-alue ei dominoi ja kypsästä hedelmästään ja runsaasta tammestaan huolimatta viiniä siemailee ihan mielellään ison lasillisen verran.

Kevyesti nielua lämmittävä, keskipitkä jälkimaku jättää pehmeän, aromaattisen pippurisen, kuivaan taittuvan ja leppoisan jälkivaikutelman, joka on kuitenkin tuhtiin keskimakuun nähden hieman ylätyksetön ja tavanomainen.

Yalumba ei vieläkään varsinaisesti pettänyt – Hand Picked Shiraz Viognier on varsin katu-uskottava, hyvin tehty överisuuren pään aussi-Shiraz, eikä esimerkiksi täysin tasapainoton, hedelmävetoinen hillopommi. Silti viinin Motörheadmainen "everything louder than everyone else" -mentaliteetti käy nopeasti hyvin raskaaksi, eikä viini jaksa viihdyttää ensimaistamisen jälkeen kovinkaan kauaa. Jos tuhdimmat uuden maailman viinit vetävät enemmän puoleensa kuin uuden maailman hienostuneemmat ja kevyemmät esitykset, on tämä viini varmasti mainio ostos, mutta omaan makuuni viini oli turhankin järkäle – vaikka se toimikin suorastaan hämmentävän hyvin lohipizzan kanssa!

Kenties viini voisi olla parempi tuttavuus, jos sen iskisi kellariin seestymään? Ainakin pari testaamaani n. kymmenen vuoden ikään yltänyttä Australian punaviiniä ovat olleet varsin mielenkiintoisia ja mainioita esityksiä, joten ehkä tämäkin voisi parantua ajan saatossa? Aussiviinien hedelmä kun tuntuu hieman "kuivuvan kokoon" viinin kerätessä ikää; ja tässä viinissä jos jossain riittää sitä hedelmää kuivatettavaksi!

Lyhyesti: Melko massiivinen, hilloiseen taittuvan kypsä ja tummanpuhuva mega-Shiraz maailmankuulun Barossa Valleyn naapurista. Tasokas ja yllättävän tasapainoinen, mutta omaan makuuni silti turhan monoliittinen esitys.

Arvio: Tyylikäs – viinissä on yllättävän paljon tyyliä ja tasapainoa giganttiseen kokoonsa nähden, eli ei viinin korkeahko hinta ole ihan tuulesta temmattu. Makumieltymyksiini peilaten viini on silti turhan hinnakas nykykunnossaan, mutta viini on varmasti enempi hintansa väärti, jos satut rakastamaan hyvin kypsiä ja meheviä uuden maailman viinejä!

Hinnan (29,40e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Faustino I Gran Reserva 1999

Faustino I Gran Reserva 1999

• Valmistaja: Bodegas Faustino
• Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja Gran Reserva
• Maa: Espanja
• Alue: Rioja
• Rypäleet: Tempranillo (85%), Graciano (10%), Carignan (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 23,90e (Syyskuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 23,90e (Toukokuu 2013, Alko)

Yksi Alkon perusvalikoiman viimeisiä viime vuosituhannen viinejä oli pitkään riojalaisen viinitalo Faustinon Gran Reserva -tasoinen Faustino I. Kun tämäkin viini ryhtyi poistumaan hyllyiltä "tuoreen" vuosikerran 2000 tieltä, päätin lipastaa yhden pullon talteen – mielikuvat viinistä muutaman vuoden takaa olivat kuitenkin varsin mainiot, minkä lisäksi toivoin muutamien lisävuosien tuoneen lisää taikaansa mukaan soppaan.

Kaapistani pullo lähti mukaan Turun mökkeilyreissullemme, jossa se lopulta korkattiin kokkaamamme illallisen kyytipojaksi.

Väriltään viini on hyvin tummanpunainen ja läpinäkymätön – ikä huomioonottaen siis varsin tuhdin oloista – ja reunoilta kevyesti oranssiin tiilenpunaiseen taittuva.

Mutta jos joku tässä viinissä hurmaa, on se tuoksu – heti korkin irrotessa on selvää, mistä tässä viinissä on kyse: tuhtia, maalaishenkistä ja kevyen kirsikkaista tuoksua hallitsevat lantaiset, makean viikunaiset, tervaisen savuiset, kevyen satulanahkaiset ja kaiken kaikkiaan hurmaavan likaiset elementit. Tammi on integroitunut upeasti tuoksun sekaan, eikä se edes jaksa juurikaan ponnistella voimakkaampien aromien alta esiin. Kuvittele, että pulloon heitettäisiin satulahuoneessa pidettyjä kirsikoita ja tallintausta; ei varmasti kaikkien juttu – jotkut voivat varmasti pelästyä näin muhevaa aromimaailmaa – mutta meikäläinen on erittäin fiiliksissä tämmöisestä.

Maku on hyvin kuiva, voimakas ja napakka – viinissä ei ole havaittavissa juurikaan iän tuomaa seesteisyyttä, vaan kokonaisuus on ilahduttavan tiukka ja eloisa. Viikunaista ja kevyen kirsikkaista päämelodiaa säestävät auringossa paahtuneet ja pölyisen maamaiset, tupakkaiset, nahkaiset ja kevyen lantaiset harmoniat, sekä varsin tuntuvien tanniinien luoma basso. Pitkän (28 kuukautta!) kestäneen tammitynnyrikypsytyksen tuomat aromit ovat hienosti haipuneet iän myötä piiloon ja ainoastaan kuiva, puinen mausteisuus ja hillitty vaniljaisuus ovat havaittavissa muiden aromien seasta. Kokonaisuus on varsin animaalinen, rehellisen rustiikkinen ja kokonaisuuteen nähden erinomaisessa hapokkuudessaan ihastuttavan napakka. Suutuntuma on melko täyteläinen ja aromien runsauden vuoksi varsin tuhti.

Puiseva tammisuus puskee enemmän esiin kuivassa ja mausteisessa jälkimaussa, jossa kielelle nousee makeata viikunaa ja taatelia, savuisuutta, pölyistä maata ja tanniinista bitterisyyttä. Suutakuivaavat tanniinit tuovat ihastuttavan vivahteikkaaseen ja pitkään jälkivaikutelmaan luonnetta ja karheutta.

Muistikuvissani Faustino I oli vielä likaisemman rustiikkinen mitä se todellisuudessa olikaan, mutta kokonaisuus oli silti erittäin eläimellinen, törkyinen ja rehdin maalainen – juuri sellainen, jollaisena vanhat Riojalaiset jaksavat hurmata kerta toisensa jälkeen. Aromit ovat voimakkaita ja tanniinisuus varsin tuntuvaa, mutta kokonaisuudessa on upeaa, vastaansanomatonta harmoniaa ja pelkästään viinin loputonta, kursailematonta ja lasistavyöryvää tuoksua voisi ihailla päiviä. Jopa Gran Reservoja yleensä vaivaavat, ylettömän tammiset aromit olivat hienosti jääneet taustalle eivätkä häirinneet kokonaisuuden aistimista, vaan asettuivat luontavaksi osaksi upeata kokonaisuutta.

Sanomattakin lienee selvää, että Faustino I pelasi melko yksinkertaisista elementeistä koostetun ateriamme kumppanina vallan mallikkaasti, samalla ottaen vaivatta illan pääasiintyjän roolin itselleen. Viini kannattaakin naittaa riittävän voimakkaiden, mutta sopivan selkeämakuisten ruokien seuraan – viinille on turha yrittää koettaa löytää järkevää taisteluparia aromien ja makujen puolelta. Parhaiten viini esiintyy edukseen, kun se saa loistaa juuri sellaisena kuin se on – kunhan vain löytyy jotain purtavaa pehmittämään viinin ryhdikästä hapokkuutta ja yhä varsin tuntuvaa tanniinisuutta. Viiniä voi myös halutessaan kellaroida lisää, mutta uskon viinin olevan nyt huipulla, jossa se tullee viihtymään vielä muutamia vuosia; tästä eteenpäin aromit tulevat todennäköisesti kuolemaan nopeammin kuin uudet tertiääriaromit ehtivät syntyä. Korkkaa siis viini mielummin liian ajoissa kuin liian myöhään – tässä on ehdottomasti yksi parhaista viineistä, jota Alkosta on parin kympin kieppeiltä saanut!

Lyhyesti: Uskomattoman aromikas, eläimellinen ja rehellisen maalainen Gran Reserva, jossa jotakuinkin jokainen osa-alue tuntuu olevan juuri oikealla paikallaan. Espanjan punaviiniosaamista ehdottomasti parhaimmillaan.

Arvio: Täydellinen – tätä parempaa Riojaa saa jo etsiä työkseen. Upean viinin uskomattoman ihastuttava vuosikerta; vaikka on samalla todettava, että tuskin aivan jokainen osaa arvostaa näin maalaista ja positiivisen "likaista" viiniä. Sen sijaan jos etsit viiniltäsi luonnetta, etsi käsiisi tämän viinin tämä vuosikerta!

Hinnan (23,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

(d.) de Blanes Muscat Sec 2011

(d.) de Blanes Muscat Sec 2011

• Valmistaja: Domaine de Blanes
• Tyyppi: Valkoviini, IGP / Vin de Pays des Côtes Catalanes
• Maa: Ranska
• Alue: Languedoc-Roussillon
• Rypäleet: Muscat of Alexandria (90%), Muscat Blanc à Petit Grains (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 15,10e (Tammikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 16,37e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: fin-wine

Turun suunnalla mökkeillessämme mukanamme oli yksi viinipullo jos toinenkin. Ensimmäinen allekirjoittaneen kaapista napattu pullo joka avattiin oli eteläranskalaisen Domaine de Blanesin kuiva Muscat, jonka olin napannut mukaan Arkadian lippulaiva-Alkosta alkuvuodesta.

Tämä vuodesta 1958 asti toiminut, perheomisteinen viinitalo sijaitsee Ranskan Kataloniassa, Languedoc-Roussillonin viinialueen sisällä, aivan Espanjan rajalla ja Välimeren rannalla. Sitä luotsaa nykyisin Marie-Pierre Bories, joka on pyrkinyt muuttamaan viinitalon 15 hehtaarin viljelykset täysin luonnonmukaisiksi.

Pullon nappasimme auki aloittaessamme illallisen kokkaamista. Lasiin kaatuva viini on väriltään hieman keltaiseen taittuvan vihertävää ja tuoksultaan varsin runsasta ja makean muskattista; viinin nokka tarjoilee runsaasti simaa, rusinaa, rypälemehua ja hunajaa. Taustalta löytyy myös kukkakaupat mieleen tuovaa kukkaisuutta ja kypsää, päärynäistä hedelmää.

Maku tuleekin melkoisena yllätyksenä – runsas ja mehevä tuoksu luo lupauksia hieman makeammasta ja hedelmävetoisesta Muscat-viinistä, jollaiseksi ne yleensä tehdäänkin. Sen sijaan viini onkin maultaan happamankuiva, voimakkaan mineraalinen ja Muscat'ksi yllättävän napakka. Hedelmäisyyttä hallitsee päärynän, aprikoosin ja viinirypäleen aromit, mutta melkein kokonaan ilman makeutta; taustalla makoilee kevyttä, aavistuksen karheata mausteisuuta ja hennon makeata hunajaisuutta, mutta viini on tästä makeuden illuusiosta huolimatta yleisilmeeltään hyvin kuiva. Suutuntuma on täyteläinen ja pehmeä, mutta melko hapokas ja kirpeänfreesi.

Jälkimaku on keskimaun tavoin kuiva, kirpeä ja kevyen hapokas. Keskipitkästä jälkimausta löytyy karheata mausteisuutta, vivahteikkaita yrttejä, melko voimastakin mineraalia, hentoa simaisuutta ja valkoista kukkaisuutta.

Blanes'n Muscat Sec on varsin omalaatuinen kokemus; viini on tasapainoinen, puhdaspiirteinen, kuiva ja rypäleen edustajaksi jopa poikkeuksellisen ryhdikäs ja napakka esitys, mutta sen tuoksu- ja makumaailma ovat erikoisella, jopa perverssillä, tavalla ristiriidassa. Mehevää, makeata ja lähes ylikypsää tuoksua seuraava napakka, mausteinen, kirpeä ja tiukka maku tuntuu kuin täysin toisesta viinistä repäistyltä!

Sellaisenaan nautittuna viini oli varsin mielenkiintoinen tuttavuus, jota ihmetteli ilokseen, mutta samalla oli todettava viinin olevan useamman lasillisen verran jopa turhankin tiukka ja mausteinen esitys – pian sitä rupesi kaipaamaan jotain purtavaa viinin rinnalle taltuttamaan sen poikkeuksellisen napakkaa otetta. Kuivaksi Muscat'ksi tässä ollaan onnistuttu erinomaisesti, saamaan viiniin enemmän ryhtiä mitä olen tottunut saamaan Alsacesta (mitä kuitenkin pidetään kuuluisimpana ja arvostetuimpana kuivan Muscat'n viinialueena), mutta suosittelen naittamaan sen mielummin mausteiselle, aasialaiselle ruoalle, mereneläville tai aromaattisille juustoille – sellaisenaan viini toimii lasillisen verran, mutta tuskin enää toisen edestä.

Kiitokset hyvästä tärpistä menevät Repository of Useless Information -blogille!

Lyhyesti: Poikkeuksellisen napakka, mineraalinen ja mausteinen Muscat, jossa kypsänmehevä, makea tuoksu ja tiukka, kuiva maku ovat hämmentävässä ristiriidassa keskenään – mikä tuo ainoastaan lisää mielenkiintoa tähän mainioon viiniin!

Arvio: Erittäin hyvä – pullon hieman köykäisen ja kotikutoisen ulkonäön ei kannata antaa haitata; viini on poikkeuksellisen ryhdikäs, napakka, mineraalinen ja tyylipuhdas kuiva Muscat! Varsin mainio valinta esimerkiksi aasialaisille ruoille.

Hinnan (16,37e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Autréau de Champillon Brut Grand Cru Réserve 2005

Autréau de Champillon Brut Grand Cru Réserve 2005

• Valmistaja: Champagne Autréau de Champillon
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Grand Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne
• Rypäleet: Chardonnay (50%), Pinot Noir (50%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 25,50e (Maaliskuu 2013, exquisiteweine.de)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: weinkellerei bayerl

Maalis-huhtikuun taitteessa teimme pienen mökkeilyreissun ystäviemme mökille Turun suuntaan. Paikalle saavuttuamme ystäväni kaivoi esiin ostoksensa Exquisiteweinesta – viinitalo Autréaun 100% Grand Cru -palstojen rypäleistä valmistettu vuosikertashamppanja, joka irtosi nettikaupasta suurin piirtein samalla hinnalla kuin edukkaimmat tusina-shamppikset Alkossa.

Champillonin kylässä sijaitseva Autréaun perheomisteinen viinitalo on ollut toiminnassa jo vuodesta 1670, eli vaikuttavasti reilut 300 vuotta! Kuohuviiniä talo on tuottanut lähes koko olemassaolonsa ajan, eli 1700-luvun alkupuolelta lähtien ja omistaa tätä nykyä 30 hehtaaria viinipalstoja ympäri Champagnen aluetta – niistä 9 hehtaaria on Grand Cru- ja 7 hehtaaria Prémier Cru-tasoisia. Tämä viini edustaa viinitalon linjaston huippupäätä ja se on valmistettu kokonaan Grand Cru -tasoisten tarhojen rypäleistä; Chardonnay on peräisin Côte des Blancsin alueella sijaitsevan Chouillyn kylän tarhoilta ja Pinot Noir Vallée de la Marnen alueella sijaitsevan Aÿn kylän tarhoilta. Lisäksi tämä pullo ei sisällä monien eri vuosikertojen sekoitetta, vaan on 100% vuosikerran 2005 tuotos.

Väriltään viini on ikäisekseen yllättävän nuoren oloinen – melko vaalean kellanvihreä. Kuohua syntyy lasissa sen sijaan melko runsaasti.

Tuoksultaan viini on hennohko ja ihastuttavan elegantti. Kevyen sitruksista ja hennon hunajaista aromikkuutta säestävät maanläheiset ja hennon pölyiset vivahteet. Pitkän kypsytyksen tuomat vivahteet tulevat esiin kevyen karamellisina ja aavistuksen pähkinäisinä vivahteina – muuten viiniä voisi tuoksun perusteella veikata paljon nuoremman oloiseksi.

Maultaan viini on paljon voimakkaampi ja aromikkaampi kuin tuoksu antaa odottaa, mutta silti viini on ikäänsä nähden yllättävänkin nuori ilmaisultaan. Erittäin kuiva, paahteinen ja raikkaan hapokas maku pamauttaa sopivan voimakkaalla, mutta varsin tyylikkäällä otteella sitruksisuutta, voimakasta mineraalia, kevyttä ranskanleipäisyyttä ja aavistuksen verran hunajaa. Aika ajoin taustalta nousee Pinot'n tummempia marjaisuuden vivahteita, mutta yleisesti viini menee melko lailla vaaleiden vivahteiden ehdoilla. Mousse on pieni, kuohkea ja tiivis, mutta kokonaisuutta ei voi varsinaisesti luonnehtia kermaiseksi. Intensiteetistään huolimatta Autréau GC vaikuttaa kuitenkin jollakin tavalla hieman hillityltä ja pidättyväiseltä – ehkä sitä vain odotti lähemmäs 8-vuotiaalta GC-shamppikselta hieman massiivisempaa meininkiä?

Jälkimaussa kielelle jää voimakasta mineraalisuutta, joka peittää valtaosan muista aromeista – muuten ainoastaan kevyttä sitruksisuutta ja aavistuksen verran pähkinäisiä, kehittyneitä vivahteita jää pitkähköön ja varsin hienostuneeseen, jos kohta hieman yksiulotteiseen jälkivaikutelmaan.

Autréaun vuosikerta-Grand Cru oli todella mainio aloitus parin päivän mökkielämällemme – miellyttävä, elegantti ja mukavan rauhallinen tapaus. Viinin runsautta ja vivahteikkuutta ihasteli varsin mielellään idempäänkin, joten pelkkä yksi lasillinenki kesti useamman hetken. Silti viiniä ihastellessa joutui toteamaan sen olevan silti hieman turhankin nuorekkaan oloinen tyylilajinsa edustajaksi – viinille siis tekisi varmasti hyvää viettää rauhassa aikaa lähemmäs kohti vuosikymmenen loppua, ellei jopa enemmänkin. Ystäväni kuitenkin pelasi korttinsa mallikkaasti tehdessämme tilausta Exquisiteweinelta ja nappasi itselleen peräti kaksi näitä pulloja – kenties toinen niistä tuleekin korkattua sitten hieman varttuneempana?

Lyhyesti: Varsin tyylikäs, vivahteikas ja aavistuksen kehittynyt, mutta silti edelleen varsin nuorekas vuosikertashamppanja. Nykykynnossa ei olisi erityisen ihmeellinen tapaus, ellei ota huomioon viinin lähes naurettavan edullista hintaa – tällaisia ei juurikaan tule maamme rajojen sisäpuolella vastaan!

Arvio: Tyylikäs – voimakas, mutta hillitty; vivahteikas, mutta vielä nuorekas. Viinissä tapahtuu selvästi paljon, mutta kokonaisuutta ajatellen se on vasta matkalla huipulle. Autréaun vuosikerta-GC on varsin tasapainoinen ja elegantti esitys, jolle kannattaa antaa vielä muutamia vuosia lisää ennen poksautusta.

Hinnan (25,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Sartori Marani 2011

Sartori Marani 2011

• Valmistaja: Sartori di Verona
• Tyyppi: Valkoviini, IGT Bianco Veronese
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Soave
• Rypäleet: Garganega (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9e / 12cl (Maaliskuu 2013, Tintå, Turku)
  12,98e (Maaliskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 11,99e (Tammikuu 2014, Alko)

kuva: sartori

Maalis-huhtikuun vaihteessa lähdimme aprillipäivää karkuun Turun suuntaan, ystäviemme mökille. Heti ensimmäisenä päivänä lähdimme Turkuun ihastelemaan kevään ensimmäisistä aurinkoisista päivistä ja päädyimme joenrantaan ihastuttavaan Tintå-viinibaariin. Listalta lasiini valikoitui baarissa "White Ripassona" mainostettu Marani, jonka voi bongata myös Alkon tilausvalikoimasta – jossa sitä tosin myydään vain kuuden pullon laatikoissa.

edit: Viini saapuikin tässä loppuvuodesta ihan perusvalikoimaan asti, hintakin putosi mukavasti tilausvalikoiman hinnasta eurolla!

Viinin tuottaja on veronalainen viinitalo Sartori, jonka käsialaa on myös perusvalikoimasta löytyvä Regolo – punaviini, joka päätyi peräti Viini-lehden vuoden viini -kilpailun finalistisijoille! Mutta mutta. Paljastuikin, että viini ei ole valkoinen Ripasso – teknisesti tämä tarkoittaisi sitä, että rusinoiksi kuivatettujen rypäleiden kuorimäski, joka on jäänyt Reciotoa (punaviinien tapauksessa myös Amaronea) valmistettaessa jäljelle, lisätään jo käytetyn valkoviinin sekaan – vaan aivan perinteinen appassimento-menetelmällä tehty viini; eli viini, jonka rypäleitä kuivatetaan jonkin aikaa (tämän viinin tapauksessa varsin kiitettävän pituiset 40 päivää) ennen niiden puristamista. Viini on kypsytetty sakkojen päällä, minkä lisäksi osa on kypsytetty suurissa botti-tammitynnyreissä. Teknisesti viinin voisi luokitella Soaveksi, mutta valmistaja on päättänyt luokitella viininsä alemman luokan IGT Veronese -appellaation alle – todennäköisesti siksi, että melkeinpä kaikki Soave Classico -alueen ulkopuolelta tulevat perus-Soavet eivät ole juurikaan onnistuneet edistämään alueen viinien arvostusta.

Kyllähän se on ihan järkeenkäypää, ettei "valkoisia Ripassoja" valmisteta, rypäleiden kuorista kun uuttuu viiniin karvaita makuyhdisteitä, väriaineita ja tanniineja – usein toivottavaa punaviineissä, mutta huomattavasti vähemmän valkoviineissä.

Lasissa viini kyllä on selvästi jotain muuta kuin tavallinen perusviini – väri on paksun kullankeltainen ja valkoviiniksi poikkeuksellisen tiivis. Makean mehevä ja runsaan hedelmävetoinen tuoksu jatkaa tuhdin värin merkeissä; trooppista hedelmää, kevyttä päärynää ja hentoa hunajaa löytyy varsin runsaasti. Lisäksi seassa oli joku tutti-fruttimainen aromi, jota pähkäilimme hetken, kunnes eräs seurueestamme osasi yhdistää sen mm. Fazerin Re-Mix-karkkipusseista löytyvään persikkakaramelliin (siis siihen, miltä tämä karkki maistuu!) Avautuessaan tuoksuun tulee mukaan aavistuksen pähkinäinen tammen vivahde, joka kuitenkin pysyy mallikkaasti alusta loppuun taustalla.

Maultaan viini on juuri niin täyteläinen ja runsas kuin tuoksun ja värin perusteella voi odottaa; voimakas, pyöreä ja mehevä maku on kypsän sitruksinen, hunajameloninen, mehevän kriikunainen ja trooppisen hedelmäinen. Yleisilme on kuiva, mutta kypsät, kuivatetun hedelmäiset aromit vihjailevat makeudesta. Happoja viinissä on korkeintaan kohtuullisesti, mutta kevyen bitterinen yrttisyys tuo kokonaisuuteen miellyttävää särmää.

Ensimmäinen selvä poikkeama yleisestä linjasta tulee vastaan jälkimaussa – pitkä jälkivaikutelma karistaa yltään valtaosan viinin mehevästä, trooppisesta hedelmäisyydestä, mutta onnistuu silti jättämään kielelle varsin moniulotteisen ja runsaan kirjon aromeja; aromaattisia ja kevyen karvaita yrttejä, olkia, raa'an sitrusmaista kirpeyttä ja etäistä, aavistuksen tammista kermatoffeeta. Alkoholi (13%) leikkaa hieman läpi lämmöllään.

Kokonaisuutena viini oli vallan hauska ja mainio kokemus ihan sellaisenaan – appassimento-menetelmän tuomaa konsentraatiota viinissä oli runsaasti, minkä seurauksena myös viinin hapokkuus oli hieman taka-alalla, mutta ilman ruokaa viini toimi vallan mainiosti ja erityisesti mehevän, moniulotteisen tuoksun kehittymistä oli ilo seurata seurustelun ohessa. Ruoan kanssa ajatellen viinistä löytyy kyllä hyvin potkua voimakkaampiakin makuja vastaan, mutta erityisen paksuja ja rasvaisia ruokia viini ei pysty "leikkaamaan" ja raikastamaan melko hillityn hapokkuutensa takia.

Yleisesti voin suositella lämpimästi Marani-pulloa hätävaraksi kaapin perälle – viini on sopivasti viilennettynä varsin mainio, hauskakin seurusteluviini, jota ei ole hinnalla pilattu, joten sen voi huoletta korkata hädän hetkellä. Ei ehkä ykkösvalinta, jos ei pidä muista kuin erittäin karuista ja rutikuivista Rieslingeistä, mutta muuten mukavan mehevä ja miellyttävän moniulotteinen Supervenetolainen.

Lyhyesti: Kevyesti rusinoiksi kuivatetuista rypäleistä valmistettu appassimento-Soave, jota hallitsevat kypsänmehevät, trooppisen hedelmäiset vivahteet. Helppo, hauska ja mielenkiintoinen seurusteluviini ja keveiden mutta voimakasmakuisten ruokien kumppani.

Arvio: Miellyttävä – varsin miellyttävä ja mielenkiintoinen tapaus; selkeästi eri luokkaa kuin niin monet geneeriset perus-Soavet, joten ymmärrän miksi tuottaja markkinoi viininsä mielummin IGT-tasoisena.

Hinnan (11,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Wolfberger Crémant d'Alsace Brut

Wolfberger Crémant d'Alsace Brut

• Valmistaja: Wolfberger
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Crémant d'Alsace
• Maa: Ranska
• Alue: Alsace
• Rypäleet: Pinot Blanc (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 13,99e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 14,29e (Tammikuu 2014, Alko)

Vapun viettoon en uskaltanut tänäkään vuonna varata mitään erikoisempaa ja hienompaa (ja siis hinnakkaampaa) kuohuvaa, vaan päädyin ihan järkevän hintaiseen peruskuohuvaan – ikinä kun ei voi tietää, pääseekö juomaan viininsä oikeaoppisista flûte à Champgane -laseista jääkaappikylmänä, vai kädenlämpöisenä pullon suusta (tai parhaassa tapauksessa akryylisestä piknikpikarista.) Kyseessä on siis Alsacen suurimman ja kuuluisimman négociantin, Wolfbergerin, perinteinen perustason Crémant, joka on valmistettu 100% Pinot Blancista.

Tämän tasaisesti ja mukavan runsaasti kuplivan kuohuvan väri on vaalea ja kevyesti neonvihreään taittuva.

Tuoksu on melko kevyt ja harmoninen; ensiksi kohdataan hillittyä ja sitruunamarmeladia ja hunajamelonisuutta, taustalta löytyy myös kevyttä kukkeutta, kypsää omenaa ja aavistus leipäisyyttä.

Kuivalta (vaan ei rutikuivalta) maultaan viini on tuoksun tavoin melko kevyt, mutta varsin miellyttävä, tyylikäs ja tasapainoinen. Runsas, kuohkean kermainen mousse tuo miellyttävästi pintaan erityisesti viinin kukkeita, kypsän sitruksisia ja kivennäisen mineraalisia vivahteita; taustalla pyörii myös hennon bitterisiä yrttejä ja raakaa omenaa. Hapokkuudeltaan viini on erittäin runsas ja napakka; hyvä hapokkuus pitää 15 g/l jäännössokerin mainiosti aisoissa.

Jälkimaussa maun kypsemmän hedelmäiset aromit katoavat melko nopeasti ja jäljelle jää hapokkaan kirpeä, mineraalinen, kiniinisen bitterinen ja kevyen kukkea jälkivaikutelma, joka putsaa paletin varsin mallikkaasti ja jää häilymään miellyttävän pitkäksi aikaa.

Pelko siitä, että viini tulisi nautittua latteaksi hölskytettynä ja haaleana ulkona, oli turha; pullo korkattiin kotona juustotarjottimen ääressä ja viini nautittiin perinteisistä kuohuviinilaseista. Ja pakko myöntää; vaikka viini oli varsin mukava siemailukuohuva ihan sellaisenaan, toimi se ennen kaikkea erinomaisesti nuoren brie-juuston ja keksien kumppanina – viinin kevyt, mutta sopivan raikkaan yrttinen ja kukkea aromimaailma pelasi mainiosti juuston kanssa yhteen runsaan hapokkuuden leikatessa hienosti juuston paksun kermaista rakennetta.

Kokonaisuutena Wolfbergerin Crémant on mukavan raikas, nuorekas ja tasapainoinen ranskalaiskuohuva, jossa kypsä, mutta hienostunut hedelmä lyö kättä luontevasti raikkaan hapokkuuden ja vihertävän yrttisyyden kanssa. Kohtuullinen jäännössokeri tekee viinistä hieman helpon oloisen, mutta toisaalta samalla vielä yleiskäyttöisemmän ruokapöydässä. Arkiseksi peruskuohuvaksi tämänkertainen valinta oli mielestäni vallan mainio.

Lyhyesti: Kypsän hedelmäinen, mutta varsin kuiva, hapokas ja hillitty Elsassin crémant.

Arvio: Hyvä – nuorekkaassa ilmaisussaan ei mitenkään hullua hurskaampi esitys, mutta joka tapauksessa sen verran tasapainoinen ja elegantti tuttavuus, että samanlaisen pullon voi poksauttaa huoletta auki tulevaisuudessakin.

Hinnan (14,29e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Apis Korzenny Czwórniak

Apis Miód Pitny Korzenny Czwórniak

• Valmistaja: Spółdzielnia Pszczelarska APIS w Lublinie
• Tyyppi: Mead
• Maa: Puola
• Alue: Lublin
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 12,67e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 12,67e (Huhtikuu 2013, Alko)

Ei kai vappu ole vappu ilman simaa? No ei, siksi pistin omat simani tulemaan jo aikapäiviä sitten!

Mutta olinpa tässä muutama viikko sitten bongannut Alkon uutuustuotteista mielenkiintoisen erikoisuuden – puolalaisen meadin! Nimittäin varsinainen ja alkuperäinen sima on siis todellisuudessa tätä meadia, "hunajaviiniä", ja suomalainen, makeampi, kupliva ja limonadimainen sima on todellisuudessa melko lailla suomalainen erikoisuus; muualla maailmassa sima ei siis herätä samanlaisia mielikuvia kuin Suomessa (siksi aionkin tässä arvostelussa viitata simalla suomalaiseen simaan ja meadilla näihin perinteisiin hunajaviini-simoihin.)

APIS on Puolan suurin hunajan- ja meadintuottaja ja tuottaa neljää erilaista meadin perustyyppiä, alkaen aina kepeistä ja kuivahkoista meadeista makeisiin, täyteläisiin ja hyvin alkoholisiin meadeihin. Kaikista makeimmat simat (Póltorak) valmistetaan sekoittamalla kaksi osaa hunajaa yhteen osaan vettä (jolloin nesteessä on ennen käymistä yli 500 g/l sokeria), kun taas Alkoon saapunut Korzenny ("mausteinen") on ns. Czwórniak-mead ("neljännes"), joka valmistetaan sekoittamalla yksi osa hunajaa kolmeen osaan vettä. Lopputuloksena on selkeästi kuivempi, kepeämpi ja vähäalkoholisempi mead. Nimensä mukaisesti Korzenny on myös maustettu erilaisilla mausteilla ennen pullotusta.

Väriltään Korzenny on kirkkaan kullankeltainen, lähes jälkiruokaviinimäinen ja kauniin syvä, mutta samalla selkeästi jälkiruokaviinejä ohuempi viskositeetiltaan.

Tuoksu on todella moniulotteinen, persoonallinen ja jännittävä – päällimmäisenä on selvää vehnäolutmaisuutta, banaanisine estereineen, mutta mukana on myös hunajaa, kevyttä kuminaa, moscatellista rusinaa ja kukkaisuutta. Yleisvaikutelma on eteerinen, erikoinen ja melko makea.

Korzennyn maku taas rupeaa olemaan jo niin erikoinen, ettei tiedä mitä ajatella; pitäisi varmaan olla enemmän kokemusta meadeista, että osaisi eritellä tästä kaikkea. Ensimaku on makea, mutta se paljastuukin paljon vähemmän makeaksi mitä makuhermot odottavat. Happoja tässä ei ole ollenkaan, joten kokonaisuus tuntuu hämmentävän lattealta, ponnettomalta ja vetiseltä. Kielellä silti pyörii katras toinen toistaan erikoisempia aromeja: nektarisen hunajan ohelta löytyy tuoksusta tuttua moscatellisuutta, puuta, sitruunamehua, monisyistä mausteisuutta (välillä hentoa maustepippuria, välillä kanelia, vaniljaa tai kuminaa – aromit vaihtuvat niin tiheään ettei niistä meinaa saada tolkkua) ja hentoa sherryistä pähkinäisyyttä. Tuoksun vehnäolutmaisuus on muuttunut maussa enemmän kuivatuksi olkisuudeksi. Suutuntuma on öljyinen ja samettisen pehmeä mutta samalla erikoisella tavalla ohuehko – eli vaikka erilaisia makuja löytyy paljon, ei maku itsessään ole erityisen voimakas, vaan melko hillitty ja kepeä.

Jälkimaussa kielelle jää pitkäksi aikaa makeata hunajaisuutta, voimistuvaa sherryisyyttä ja vanhentunutta leipää sekä erittäin erikoisesti Batterymaista energiajuomaisuutta – nyt olisi mukava tietää mikä mahtaa olla se akkuhappoinen pääaromi energiajuomissa! Melko hillitty (11%) alkoholi puskee hieman lämpöä kielen takaosiin ja nieluun. Jälkivaikutelma on erittäin kompleksinen ja sellainen, mitä ei ole koskaan aiemmin tullut vastaan – meadia tulee maisteltua koko ajan lisää, jotta siitä saisi paremmin tolkkua, mutta tuloksetta.

Olen hyvin hämmentynyt. Korzenny on selvästi makea, mutta silti se tuntuu varsin kuivanpuoleiselta ja hieman vetiseltä – ymmärrän siis hyvin, että tämä edustaa puolalaisten meadien kuivaa päätä. Viineihin tottunut suuni kaipaa ehdottomasti juomaan happoja, jotta kokonaisuus olisi napakampia ja raikkaampi, mutta samalla juoman hämmentävät aromit käskyttävät palaamaan lasin pariin yhä uudelleen, jotta saisin siitä paremmin tolkkua.

Jotenkin Korzenny vaikuttaa samanlaiselta erikoisuudelta kuin sake – hyvin vähähappoista, makeanpuoleista ja kaikin puolin kummallista juomaa, josta ei oikein tiedä, pitäisikö siitä pitää, mutta mielenkiinto ajaa maistamaan yhä uudelleen. Kyllähän tästä voi pitääkin, kunhan ensihämmennyksestä pääsee toipumaan! Ja tätä juomaa ihmetellessään voi todeta "hunajaviinin" tekevän meadille paremmin oikeutta kuin se perinteinen, suomalainen "sima."

Lyhyesti: Varsin omalaatuinen, hunajainen, aavistuksen sherryinen ja viinimäinen mutta hyvin vähähappoinen erikoisuus – puolalainen mead.

Arvio: OK – ilman minkäänlaista kosketuspintaa muihin "hunajaviineihin" en uskalla arvioida Korzennyä oikein suuntaan tai toiseen – siksi saa perinteinen ja turvallinen "OK" riittää. Kokemus oli kuitenkin sen verran jännittävä, että mielenkiinto makeampiin ja tuhdimpiin mead-tyyleihin on herännyt!

Hinnan (12,67e) ja laadun suhde: OK – mead on hintansa arvoinen.

Lisäksi tässä meadinmaistelun ohessa pieni Nyytti toivottaa kaikille lukijoille hauskaa vappua!

Joseph Drouhin Laforet 2011

Joseph Drouhin Laforet Bourgogne Chardonnay 2011

• Valmistaja: Joseph Drouhin
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Bourgogne
• Maa: Ranska
• Alue: Bourgogne
• Rypäleet: Chardonnay (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 13,39e (Maaliskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 14,09e (Tammikuu 2014, Alko)

Laforet on viinitalo Drouhinin perustason Burgunderi, eli se ei edusta mitään tiettyä ala-aluetta, vaan siihen käytetyt rypäleet ostetaan talon sopimusviljelijöiltä ympäri valtavaa Burgundia. Kyseessä on siis ns. "entry-level Burgundy"; viini, jossa pääsee suht pienellä rahalla kiinni perinteiseen Burgundin valkoviinityyliin. Viini on pääosin kypsytetty 7-8 kk terästankeissa, mutta pieni osa kypsytettiin 1 ja 2 vuotta vanhoissa tammitynnyreissä.

Tuoksusta tulee ensimmäiseksi vastaan mehevää, melko kypsää hedelmäisyyttä, makeutta etunenässä, mutta kevyehkö, hedelmän kanssa hyvin integroitunut, mausteinen ja aavistuksen vaniljainen tammisuus antaa kokonaisuudelle hieman tympeän vaikutelman – ilmanhedelmän seassa leijuvaa kevyttä tammea tuoksu olisi selvästi raikkaampi.

Maultaan Laforet on kypsän viheromenainen, makean sitruksinen, melko mausteinen ja hennon kookoksinen; kokonaisuudesta löytyy myös hento voimainen vivahde. Suutuntuma on melko täyteläinen, mutta yleisilme on silti alusta loppuun raikkaan hapokas ja eloisa.

Kokonaisuuteen nähden miellyttävän pitkähkö ja vivahteikas jälkimaku jättää kielelle kuivan, kirpeän viheromenaisen ja sitruksisen sekä kevyesti karvaan tammisen jälkivaikutelman.

Yleisesti Laforet on varsin kelpo perus-Burgunderi – tasapaino on vielä vähän hakusessa elementtien välillä, mutta rakenne on kohdallaan ja yleisilme on sopivan raikas ja viileä. Maailman arvostetuinta Chardonnay-aluetta edustavaksi viini on melko yllätyksetön ja mutkaton, mutta alueellisuus yleensä katoaa tehokkaasti keräämällä rypäleitä ympäri suurta aluetta; tämä kuitenkin heijastuu viinin (suomalaisessa kontekstissa) kohtuullisen edulliseen hintaan Burgundereiden joukossa.

Saman tuottajan mainion (ja laatuunsa nähden kohtuullisen hintaisen) Rullyn Chardonnayn rinnalla on myönnettävä, ettei Laforet ole mitenkään kummoinen hinta-laatu-suhteensa osalta, mutta kun tarvitaan selvästi hillitymmin tammitettua Ranskan Chardonnayta, on tässä ihan kelpo valinta. Klassinen valinta graavatulle kalalle tai perinteiselle uunilohelle.

Lyhyesti: Hennosti tammitettu, raikas ja nuorekas perus-Burgunderi.

Arvio: OK – yllätyksetön, mutta varsin kelvollinen ja miellyttävä arki-Chardonnay. Suosittelen pistämään pullon ennemmin ruokapöytään kuin piknikkoriin.

Hinnan (14,09e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Joseph Mellot Pouilly-Fumé La Forge 2010

Joseph Mellot Pouilly-Fumé La Forge 2010

• Valmistaja: Joseph Mellot Père et Fils
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Pouilly-Fumé
• Maa: Ranska
• Alue: Loire, Pouilly-Fumé
• Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 18,98e (Maaliskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 20,10e (Tammikuu 2014, Alko)

Vuorossa arvostelu yhdestä Alkon muutamasta Pouilly-Fumén viinistä – Joseph Mellot'n La Forgesta. Viheraromiset Sauvignon Blancit ovat klassinen, toimiva kumppani parsalle ja Loiren laakson huippu-SB:t (Pouilly-Fumé ja Sancerre) ovat melkeinpä parasta, mitä rypäleestä joten voi irti saada, joten suosittelen nappaamaan jonkun tämän alueen viineistä, jos ajattelit vielä herkutella parsakauden ollessa käynnissä!

Tämä viini on siis alueelle tyypillisesti valmistettu 100% Sauvignon Blancista, käytetty varsin matalassa lämpötilassa ja kypsytetty aluksi terästankeissa ja sitten pulloissa.

Väriltään viini on rypäleelle tyypillisen neutraalin hailakka, sävyltään neonvihreään taittuva.

Tuoksu on sen sijaan kaikkea muuta kuin neutraali: varsin vehreätä ja rehevää tuoksua tuoksua hallitsee voimakas herukanlehtisyys, aromaattiset yrtit, murskattu nokkonen ja hennon savuinen mineraalisuus – sekä jonkin verran käytettyyn rypäleeseen usein yhdistettyä, kevyesti rikkisen pistävää kissanpissaisuutta.

Maultaan viini on SB:ksi yllättävänkin täyteläinen ja täynnä kypsää, trooppista hedelmää – makeata mangoa, raikasta karviaista ja kirpeätä passiota – mutta kokonaisuus on hyvin kuiva ja rapsakan hapokas. Hedelmä saa mainiosti vastapainoa vegetaalisen yrttisestä ja nurmikkoisesta aromikkuudesta, jo tuoksussa esitellystä, voimakkaasta herukkaisuudesta sekä kevyestä viheromenaisuudesta. Lisäksi kielellä pyörii kepeätä, Grüner Veltlinerin mieleen tuovaa valkopippurisuutta.

Erittäin kuivalta jälkimaultaan viini on hyvin ruohoisen yrttinen, hapokkaan sitruksinen, kevyen savuinen ja maamainen; viini jättää kielelle varsin intensiivisen, aromikkaan, lämpimän ja pitkän jälkivaikutelman.

Kokonaisuutena La Forge on Sauvignon Blanciksi hyvin runsas intensiivinen, mutta samalla yllättävänkin kevyt – mikä tuntuu melko ristiriitaiselta suhteellisen täyteläisen suutuntuman kanssa. Joka tapauksessa, viinissä on varsin mallikkaassa balanssissa lähes raa'ahko, vegetaalinen aromikkuus ja kypsempi, jopa trooppiseen taittuva hedelmäisyys; kumpikaan ei toimisi pelkiltään, mutta yhdessä ja sopusuhtaisesti toisiinsa nähden ne tasapainottavat toisensa hienosti. Kokonaisuus on hyvin tuhti ja intensiivinen, minkä vuoksi viini ei ole mikään helpoin siemailtava sellaisenaan, mutta aromimaailmansa puolesta viini sopii varsin mainiosti viheraromisille ruoille (kuten niille viinien kanssa perinteisesti varsin hankalille parsoille) mutta intensiteettinsä puolesta myös täyteläisemmille ja voimakasaromisemmille ruokalajeille (kuten monet vuohenjuustoruoat.)

Suosittelen nauttimaan viinin hyvin viileänä, jotta sen hapokkuus saa pidettyä viinin riittävän raikkaana ja kepeänä, ja mahdollisimman pian – vaikka parhaat Sauvignon Blancit voivat vaatia jopa vuoden saadakseen palansa niinsanotusti paikalleen, eivät ne tunnetusti juurikaan kehity ikääntyessään.

Lyhyesti: Todella runsas ja muhkea Loiren Sauvignon Blanc, jossa yhdistyy voimakas hedelmävetoisuus intensiiviseen ja sopivan raa'an oloiseen vegetaalisuuteen. Kirpeä, karhea, mutta silti todella aromikas ja kaikin puolin mainio.

Arvio: Erittäin hyvä – muutamien hillitympien ja selkeästi tyylikkäämpien Pouilly-Fumén viinien jälkeen La Forge vaikuttaa kaikessa massiivisuudessaan kaikelta muulta kuin tyylikkäältä, mutta siitä löytyy kuitenkin upeasti rakenteen tasapainoa ja aromien harmoniaa. Myöskin miellyttävää vaihtelua monesti jopa ylitehtyihin uuden maailman (/-Seelannin) Sauvignon Blanceihin.

Hinnan (20,10e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Martinez Marsala Superiore Riserva Dolce

Martinez Marsala Superiore Riserva Dolce

• Valmistaja: Martinez
• Tyyppi: Väkevöity viini, DOC Marsala
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Trapani, Marsala
• Rypäleet: Ansonica, Damaschino, Grillo
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 15,73e (Maaliskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 16,36e (Tammikuu 2014, Alko)

Kun olimme saaneet maisteluporukassamme tyhjennettyä Nøgne Ø:n punaisen ja mustan Horizonin, piti ruveta penkomaan kaappeja muiden mahdollisten maisteltavien nesteiden varalta. Pikaisen rymyämisen jälkeen löytyi hiljattain avattu pullo Martinezin Marsalaa.

Marsala on sisilialaisen Marsalan kylästä peräisin oleva, paikallisista rypälelajikkeista valmistettu väkevöity viinityyli, joka voi olla mitä tahansa melko kuivasta hyvin makeaan. Tämä Marsala on alueen luokittelun korkemmasta päästä: Superiore Riserva Dolce, eli makea ja lain mukaan vähintään neljä vuotta kypsytetty. Etiketti myös antaa lisätietoa ja kertoo viinin olevan 5 vuotta tammessa kypsytetty – viini on aluksi viettänyt 3 vuotta suurissa, 200 hehtolitran tammissammioissa ja sen jälkeen vielä 2 vuotta lisää vajaiksi täytetyissä tammitynnyreissä, joissa viini on päässyt kypsymään kosketuksissa hapen kanssa.

Väriltään viini on läpinäkyvän, tummanruskea ja hieman kupariseen oranssiin taittuva.

Tuoksu on erittäin vivahteikas, moniulotteinen ja selvästi hapettunut. Ilmeikäs nokka tarjoilee rusinaa, ruskeata omenaa, kuivattua viikunaa, sitruksenkuoria, pähkinärouhetta ja hentoa hunajaa; hapettuneet vivahteet tuovat kokonaisuuteen kuivaa sherryisyyttä ja vanhentunutta olutta muistuttavaa, pistävän ruisleipämäistä maltaisuutta.

Maku seuraa melko uskollisesti tuoksun piirtämiä linjoja, mutta on makeaksi väkeväksi viiniksi melko persoonallinen – varsin runsaasta (100 g/l) jäännössokeristaan huolimatta viini ei ole oikeasti erityisen makea, eikä erityisen täyteläinen korkeintaan keskihapokkaasta rungostaan huolimatta. Jäännössokeri kyllä tuntuu selvästi makeutena, mutta sherryiset ja hieman leipämäiset kuivan hapettuneet piirteet tekevät kokonaisuudesta paljon kuivemman ja tiukemman oloisen mitä jäännössokerin perusteella voisi veikata. Melko voimakas aromimaailma on kuivatun viikunainen, sherryisen pähkinäinen ja appelsiininkuorinen; makeus ja kuivuus vääntävät tasaveroisina kättä, eikä kumpikaan oikein onnistu pääsemään voitolle. Viisi vuotta tammessa eivät ole juurikaan tuoneet tammen aromeita viiniin, kokonaisuudesta voi erottaa korkeintaan kevyttä puisevaa mausteisuutta ja hentoa, makeuden kanssa sointuvaa vaahterasiirappisuutta.

Jälkimaku on keskimakua selvästi kuivempi, hapettuneen omenainen, kahvinporoinen, kuivan sherryinen, mantelinen ja kevyesti karvaan mausteinen; aromikas ja hapettuneen kehittynyt jälkivaikutelma jatkuu varsin pitkään.

Moniin muihin makeisiin väkevöityihin viineihin verrattuna Martinezin Marsala on melko suoraviivainen ja hapettuneisuudessaan jopa rujohko esitys, mutta samalla myös persoonallisempi ja vivahteikkaampi kuin esimerkiksi samanhintaiset Portviinit ja Sherryt. (Lisäksi on mainittava, että tämä viini toimi varsin luontevasti makean ja hennon kehittyneen Dark Horizon 3:n jälkimainingeissa!)

Kuivempia Sherryjä vierastavat voivat kavahtaa viinin ruskea-aromisia, hapettuneita vivahteita, mutta muuten viini on hintaisekseen varsin mukava tapaus. Klassinen valinta pähkinäisille leivoksille ja muille italialaisille, makeille jälkiruoille – myös varsin riittoisa puteli ruoan valmistukseen. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen pala eteläitalialaista viiniosaamisen historiaa!

Lyhyesti: Rujohkon hapettunut, särmikäs ja jäännössokeriinsa nähden yllättävänkin kuiva, mutta samalla myös varsin persoonallinen ja tasapainoinen väkevöity viini jälkiruoille ja ruoanlaittoon.

Arvio: Hyvä – kun vertailee sitä, kuinka tylsiä ja geneerisiä Portviinejä, Sherryjä ja Madeiroja 15 eurolla irtoaa, on Martinezin Marsala varsin näppärä tapaus hintaisekseen. Viini on kuitenkin sen verran röyhkeä ja suoraviivainen esitys ettei tämä mitään pystynokkaista siemailua varten ole, mutta erilaisille jälkiruoille viini toimii aivan moitteetta.

Hinnan (16,36e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Nøgne Ø Dark Horizon 3. edition 2008

Nøgne Ø Dark Horizon 3. edition 2008

• Valmistaja: Nøgne Ø
• Tyyppi: Olut, porter
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Koko: 0,25
• Hinta ostohetkellä: 9,09e (Marraskuu 2011, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: nøgne ø

Kun Nöggiksen Red Horizon 2 päätyi testattavaksi, oli otettava mukaan jotain muutakin – 0,25-litrainen pullo kun katoaa melko ketterästi ihan yksinkin nautiskellessa!

Päätin siis kaivella kaappieni perältä viimeisen varastossani makaavan Dark Horizon 3. editionin – olut, joka tunnetaan harrastelevien kesken tuttavallisesti nimellä "DH3". Tämän viimeisen varastooni päätyneen putelin (sekä edellisen testaamani DH3:n) ostin muita hamstraamiani Horisontteja myöhemmin, loppuvuodesta 2011, jolloin tämä Alkon kertaostona hankkima erikoisuus oli jo huvennut lähes kokonaan myymälöiden hyllyiltä; kaapissani olut oli ehtinyt kypsyä siis jo vajaat puolitoista vuotta ennen korkkaamista, mutta muutenkin putelilla oli varsin kiitettävästi ikää – olut on pantu vuonna 2008, joten olut tuli avattua 5-vuotissyntymäpäiviensä korvilla!

Ensimmäisen kerran olut tuli testattua melko tasan pari vuotta sitten; suht tarkasti vuosi sitten oluesta päätyi toiseksi viimeisestä pullostani myös arvostelu tänne blogiini. Ajattelin, että nyt kun tämä 100 IBU:n edestä katkeroitu, kahvilla maustettu porter on saanut taas yhden vuoden lisää ikää, olisi aika tehdä uudet havainnot!

Väriltään olut on läpinäkymättömän tummanruskea, lähes musta; todella paksu ja tahmea olut nostaa kaadettaessa maitokahvinruskeata vaahtoa hyvin niukasti lasin reunoille, mutta varsinaista vaahtokukkaa ei pääse syntymään.

Makeata ja muhkeata tuoksua hallitsee tumma, siirappinen maltaisuus ja kevyehkö, paahteinen kärtsä; taustalla tuntuu kevyttä vaniljan aromia ja aavistuksen verran ikääntyneen oluen hapanleipäistä aromia.

Erittäin aromikas maku on yhtä uskomaton kuin ennenkin; hyvin makea ja syvä makumaailma tarjoilee loputtomasti suklaan ja kaakaon eri vivahteita, kevyttä joulumausteisuutta ja vaniljaista, melassista arrakkisuutta. Voimakas paahteisuus sointuu upeasti varsin makean maltaiseen aromimaailmaan. Erittäin makea ja mehukkaan ylikypsä, tumman marjainen aromikkuus yhdistettynä voimakkaaseen suklaisuuteen ja melko korkeaan alkoholisuuteen tekee oluesta varsin portviinimäisen luonteeltaan. Sen sijaan oluen kahvisuus on siirtynyt paljon pienempään sivuosaan vuoden aikana; myös humaloinnin katkeroisuus ja entuudestaan vaatimaton hiilihappoisuus ovat kadonneet lähes kokonaan, mikä tuntuu vain korostavan oluen makeutta sekä sen pehmeätä, hyvin täyteläistä ja jopa tahmeata suutuntumaa.

Jälkimaussa maun portviinimäisyys korostuu entisestään, mutta tummimpien aromien kadotessa ja siirappisen maltaiden ja hennon oksidoituneiden aromien vaikutuksesta maku taittuu hyvin voimakkaasti tawnymaiseen portviinisuuteen – jopa niin pitkälle, että sen enempää analysoimatta voisi arvata siemailevansa tasokasta, 10-vuotiasta Tawny Portia. Tawnyisten aromien lisäksi jälkimaussa on maitosuklaata, vaniljaa ja neilikkaa, mutta ei juuri yhtään katkeroiden puraisua. Myös voimakkaimmat kahvin aromit ovat kadonneet muiden aromien alle piiloon. Varsin runsas (15,5%) alkoholisuus nostaa jonkin verran lämmönhohkaa nieluun.

DH3 on edelleen uskomattoman hyvä olut, sekä yksi harvoja luokassaan, mutta kehittynyt selvästi siitä, minkälainen se oli vuosi sitten. Nyt makumaailma oli muuttunut selvästi runsaampaan, kehittyneempään ja tahmaisempaan suuntaan ja raikkaus oli jäänyt selkeästi enemmän taka-alalle; olut silti toimii todella mainiosti hedonistisena nautiskeluoluena edelleenkin. Osuvin valinta oluelle lienee kuitenkin joku makea suklaakakku, -leivonnainen tai muu jälkiruoka – sen makea ja suklainen makumaailma sointuu varmasti erinomaisesti niiden kanssa yhteen.

Suosittelen nauttimaan melko hyvin jäähdytettynä valko- tai portviinilasista. Olutta voi vielä kypsytellä muutamia vuosia, mutta hirveästi pidempään en suosittele – se on nyt kuitenkin jo uskomattoman hyvässä tikissä.

Lyhyesti: Todella muhkea, uskomattoman aromikas ja tumman siirappisessa maltaisuudessaan intensiivisen makea jälkiruokaportteri, josta rupeaa pikku hiljaa löytymään niitä kypsyneemmän oluen kompleksisempia vivahteita.

Arvio: Erinomainen – olisi vaikeata pistää DH3 nyt ja vuosi sitten paremmuusjärjestykseen; molemmat ovat olleet selvästi erilaisia, mutta myös todella upeita ja nautinnollisia tapauksia. Edellisessä oli enemmän katkeruutta, raikkautta ja ryhtiä; tässä mehevyyttä, kehittyneisyyttä ja hurmaavaa portviinimäisyyttä.

Hinnan (9,09e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.