Sartori Marani 2011
- Valmistaja: Sartori di Verona
- Tyyppi: Valkoviini, IGT Bianco Veronese
- Maa: Italia
- Alue: Veneto, Soave
- Rypäleet: Garganega (100%)
- Koko: 0,75
- Hinta ostohetkellä: 9e / 12cl (Maaliskuu 2013, Tintå, Turku)
12,98e (Maaliskuu 2013, Alko, tilausvalikoima) - Hinta nyt: 11,99e (Tammikuu 2014, Alko)
Maalis-huhtikuun vaihteessa lähdimme aprillipäivää karkuun Turun suuntaan, ystäviemme mökille. Heti ensimmäisenä päivänä lähdimme Turkuun ihastelemaan kevään ensimmäisistä aurinkoisista päivistä ja päädyimme joenrantaan ihastuttavaan Tintå-viinibaariin. Listalta lasiini valikoitui baarissa "White Ripassona" mainostettu Marani, jonka voi bongata myös Alkon tilausvalikoimasta – jossa sitä tosin myydään vain kuuden pullon laatikoissa.
edit: Viini saapuikin tässä loppuvuodesta ihan perusvalikoimaan asti, hintakin putosi mukavasti tilausvalikoiman hinnasta eurolla!
Viinin tuottaja on veronalainen viinitalo Sartori, jonka käsialaa on myös perusvalikoimasta löytyvä Regolo – punaviini, joka päätyi peräti Viini-lehden vuoden viini -kilpailun finalistisijoille! Mutta mutta. Paljastuikin, että viini ei ole valkoinen Ripasso – teknisesti tämä tarkoittaisi sitä, että rusinoiksi kuivatettujen rypäleiden kuorimäski, joka on jäänyt Reciotoa (punaviinien tapauksessa myös Amaronea) valmistettaessa jäljelle, lisätään jo käytetyn valkoviinin sekaan – vaan aivan perinteinen appassimento-menetelmällä tehty viini; eli viini, jonka rypäleitä kuivatetaan jonkin aikaa (tämän viinin tapauksessa varsin kiitettävän pituiset 40 päivää) ennen niiden puristamista. Viini on kypsytetty sakkojen päällä, minkä lisäksi osa on kypsytetty suurissa botti-tammitynnyreissä. Teknisesti viinin voisi luokitella Soaveksi, mutta valmistaja on päättänyt luokitella viininsä alemman luokan IGT Veronese -appellaation alle – todennäköisesti siksi, että melkeinpä kaikki Soave Classico -alueen ulkopuolelta tulevat perus-Soavet eivät ole juurikaan onnistuneet edistämään alueen viinien arvostusta.
Kyllähän se on ihan järkeenkäypää, ettei "valkoisia Ripassoja" valmisteta, rypäleiden kuorista kun uuttuu viiniin karvaita makuyhdisteitä, väriaineita ja tanniineja – usein toivottavaa punaviineissä, mutta huomattavasti vähemmän valkoviineissä.
Lasissa viini kyllä on selvästi jotain muuta kuin tavallinen perusviini – väri on paksun kullankeltainen ja valkoviiniksi poikkeuksellisen tiivis. Makean mehevä ja runsaan hedelmävetoinen tuoksu jatkaa tuhdin värin merkeissä; trooppista hedelmää, kevyttä päärynää ja hentoa hunajaa löytyy varsin runsaasti. Lisäksi seassa oli joku tutti-fruttimainen aromi, jota pähkäilimme hetken, kunnes eräs seurueestamme osasi yhdistää sen mm. Fazerin Re-Mix-karkkipusseista löytyvään persikkakaramelliin (siis siihen, miltä tämä karkki maistuu!) Avautuessaan tuoksuun tulee mukaan aavistuksen pähkinäinen tammen vivahde, joka kuitenkin pysyy mallikkaasti alusta loppuun taustalla.
Maultaan viini on juuri niin täyteläinen ja runsas kuin tuoksun ja värin perusteella voi odottaa; voimakas, pyöreä ja mehevä maku on kypsän sitruksinen, hunajameloninen, mehevän kriikunainen ja trooppisen hedelmäinen. Yleisilme on kuiva, mutta kypsät, kuivatetun hedelmäiset aromit vihjailevat makeudesta. Happoja viinissä on korkeintaan kohtuullisesti, mutta kevyen bitterinen yrttisyys tuo kokonaisuuteen miellyttävää särmää.
Ensimmäinen selvä poikkeama yleisestä linjasta tulee vastaan jälkimaussa – pitkä jälkivaikutelma karistaa yltään valtaosan viinin mehevästä, trooppisesta hedelmäisyydestä, mutta onnistuu silti jättämään kielelle varsin moniulotteisen ja runsaan kirjon aromeja; aromaattisia ja kevyen karvaita yrttejä, olkia, raa'an sitrusmaista kirpeyttä ja etäistä, aavistuksen tammista kermatoffeeta. Alkoholi (13%) leikkaa hieman läpi lämmöllään.
Kokonaisuutena viini oli vallan hauska ja mainio kokemus ihan sellaisenaan – appassimento-menetelmän tuomaa konsentraatiota viinissä oli runsaasti, minkä seurauksena myös viinin hapokkuus oli hieman taka-alalla, mutta ilman ruokaa viini toimi vallan mainiosti ja erityisesti mehevän, moniulotteisen tuoksun kehittymistä oli ilo seurata seurustelun ohessa. Ruoan kanssa ajatellen viinistä löytyy kyllä hyvin potkua voimakkaampiakin makuja vastaan, mutta erityisen paksuja ja rasvaisia ruokia viini ei pysty "leikkaamaan" ja raikastamaan melko hillityn hapokkuutensa takia.
Yleisesti voin suositella lämpimästi Marani-pulloa hätävaraksi kaapin perälle – viini on sopivasti viilennettynä varsin mainio, hauskakin seurusteluviini, jota ei ole hinnalla pilattu, joten sen voi huoletta korkata hädän hetkellä. Ei ehkä ykkösvalinta, jos ei pidä muista kuin erittäin karuista ja rutikuivista Rieslingeistä, mutta muuten mukavan mehevä ja miellyttävän moniulotteinen Supervenetolainen.
Lyhyesti: Kevyesti rusinoiksi kuivatetuista rypäleistä valmistettu appassimento-Soave, jota hallitsevat kypsänmehevät, trooppisen hedelmäiset vivahteet. Helppo, hauska ja mielenkiintoinen seurusteluviini ja keveiden mutta voimakasmakuisten ruokien kumppani.
Arvio: Miellyttävä – varsin miellyttävä ja mielenkiintoinen tapaus; selkeästi eri luokkaa kuin niin monet geneeriset perus-Soavet, joten ymmärrän miksi tuottaja markkinoi viininsä mielummin IGT-tasoisena.
Hinnan (11,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.
Hieman noin jälkeenpäin arvelutti, kun HS:ssä ko. viiniä oli jonkin verran arvostettu. No aikoinaan päädyinhän ostamaan useamman kerran kansan suosimia autojakin (Toyota ja Volkswagen). Itselleni viini on lähes täysin ruokajuoma. Aiemmin niin kanan kanssa erinomaisesti toiminut Adam Riesling (2007-2008) muuttui yhden välivuoden jälkeen (2009 sitä ei tehty ollenkaan) aivan erilaiseksi, ja minun mielestä selvästi huonommaksi. Pitkään olen etsinyt tuolle lihatuotteelle sopivaa viiniä. Ei tämä nyt vielä edellisen suursuosikkiini tasolle yllä, mutta se tuo kuitenkin kanan oman maun mainiosti esille. Nyt vielä aavistuksen verran hyökkäävä viini saattaisi kehittyä vielä seuraavan vuoden aikana vielä hieman tasapainoisempaan suuntaa .
VastaaPoista