Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


7.11.12

Viinipiru ja Lupa läikyttää

Viinipiru ja Lupa läikyttää: Toisinajattelijan viiniaapinen (2012)
  • Valmistaja: Arto Koskelo (Viinipiru), Docendo Oy
  • Tyyppi: Kirja
  • Maa: Suomi
  • Koko: 269 sivua
  • Hinta arviointihetkellä: 20e (Marraskuu 2012, Kirjakauppa Docendo)
  • Hinta nyt: 24e (Marraskuu 2012, Kirjakauppa Docendo)


Toukokuussa Arto Koskelo – alias Viinipiru – ilmoitti blogissaan alkavansa kirjoittaa kirjaa viinistä. Ensireaktioni oli melko laimea, sillä mitäpä nyt viinistä sen kummempia kirjoittamaan. Yleensä viininharrastajilla on kuitenkin omat hakuteoksensa ja muut raamattunsa, joita vastaan on hyvin paha lähteä kilpailemaan ilman puolen vuosisadan kokemusta viinimaailmasta, kun taas aloittelijoille suunnatut opukset eivät usein jaksa sisällöllään herättää viinejä enemmän harrastelevissa suurtakaan mielenkiintoa. Kuitenkin Piru lupasi jo ensimmäisessä postauksessaan kehitellä jonkin "uudenlaisen lähestymistavan" viinikirjallisuuteen, joten alustavasti mielenkiinto oli onnistuttu herättämään.

Miehen blogia lukiessa mielenkiinto sitten kasvoikin kuin nälkä syödessä. Visuaalisesta ulkoasusta ja itse sisällöstä annettiin pieniä maistiaisia pitkin kesää ja syksyä, enkä voi väittää, etteikö kirja olisi jo jollain lailla onnistunut houkuttelemaan julkaisupäivän lähestyessä, vaikka edelleenkin jäyti epäilys siitä, mahtaisiko kirja tarjota mitään uutta ja mielenkiintoista. Ajattelin kuitenkin odottaa, että suurin haloo laantuisi kirjan ympäriltä ja sitten lainata tai muuten metsästää käsiini oman kappaleen.

Tästä huolimatta kävikin niin, että nyt – pari viikkoa kirjan julkaisupäivästä – vieressäni makaa Lupa läikyttää harvinaisen luettuna.

Itse asiaan.

Ulkonäöltään kirja on varsin tyylikkääksi puleerattu. Väri on kautta linjan puhtaan mustavalkoinen, lukuunottamatta kannen verenpunaisia sävyjä. Visuaalinen ilme on kautta linjan miellyttävän selkeä ja ilmava; erityispisteet lähtee taitavan graafikon, Mika Wistin, tuomasta persoonallisesta ilmaisusta. Muutamista otsikoista on välillä hieman vaikea saada selvää, mutta hätätapauksessa luvun nimen voi aina luntata sisällyksestä.

Kirja ei tuoksu juuri miltään, korkeintaan etäisesti sahajauhoisen paperiselta.

Sen sijaan sisältö pääsee rehellisesti sanottuna yllättämään. Koskelo on melkoinen Piru myös Suomen kielen kanssa, sillä kirja on kirjoitettu mukaansatempaavan lennokkaalla ja persoonallisella tyylillä. Kirja on "viiniaapinen" aivan nimensä mukaisesti – kirjan luvut ovat järjestetty aakkosjärjestykseen. Aluksi tämä simppelin oloinen ratkaisu osoittautuukin mitä toimivimmaksi; tosin jotta kaikki suomen aakkoset saataisiin käytyä läpi, joudutaan välillä hyppäämään otsikosta varsinaiseen aiheeseen toinen toistaan yllättävämpien ja samalla myös viihdyttävämpien aasinsiltojen kautta. Tämä tuokin kirjan lukemiseen jopa dekkarimaista yllätyksellisyyttä – on täysin mahdotonta odottaa minne Koskelo vie lukijan seuraavassa kappaleessa.

Kappaleet ovat pääasiassa varsin lyhyitä ja helpostiannosteltuja suupaloja – ei tarvitse juoda koko pulloa kerralla, vaan satsin voi nauttia omaan tahtiinsa ihan ravintola-annosten muodossa; kun löytyy hieman raskaampaa tavaraa, voidaan ottaa jopa tukevampi tupla-annos, ja välillä taas riittää pieni parin sentin maisteluannos. Järkevän annostelun vuoksi kirja meni itsellä vallan huolettomasti ja yllättävänkin sutjakasti ihan ilta- ja bussilukemistona – kirjaa varten ei tarvitse erikseen varata aikaa, vaan sillä saa helposti täytettyä lyhyitä tyhjiä pätkiä päiväjärjestyksestä.

Sisältönsä puolesta kirja on myös enemmänkin viinejä harrastavalle vallan luettava nide; vaikka kirja pitää sisällään melko vähän uutta viiniasiaa enemmän perehtyneille, on silti pakko myöntää viisastuneensa asian jos toisenkin verran kun kirjan laskee pöydälle takakannen tultua vastaan. Varsinainen juju piileekin siinä, miten kirja on kirjoitettu: Lupa läikyttää on erinomainen yhdistelmä hauskoja anekdootteja, tiukkaa faktaa, mielipiteitä ja vastamielipiteitä. Koskelo on taustatyönsä tehnyt ja maailmaa nähnyt, mikä huokuu selvästi kirjan sivuilta. Monet asiat käydään läpi elävästi kerrottujen tarinanpätkien lomassa niin huomaamatta mutta seikkaperäisesti, että Pirun suvereenia kirjoitustaitoa ei voi kuin ihailla. Viineistä vain vähän tietäville mutta niistä kiinnostuneille tämän täytyy olla kaikessa mielenkiintoisuudessaan monta kertaa tehokkaampi ja luettavampi opus kuin melkeinpä mikä tahansa kuivakka hakuteos. Tosin kirjan positiivisen kaoottisen etenemisjärjestyksen vuoksi haluttua asiaa voi olla vaikeata löytää – sen vain on annettava tulla vastaan.

Koskelo pyörii siellä sun täällä ympäri niin fyysistä kuin käsitteellistä viinimaailmaa, eikä kovinkaan moni kivi jää kääntämättä: osansa saa mm. Bordeaux'n nykytilanne, Burgundin sekavuus, suomalaisten viinitottumukset, jaottelu uuteen ja vanhaan maailmaan (sekä erityisesti Suomen lempilapsi viinien osalta; Chile), S(h)amppanja, alkoholimonopolit ja niiden ongelmat, luomu ja lisäaineet, erilaiset kulttuurit ympäri maailmaa ja niin niiden kuin meidänkin suhde viiniin ja alkoholiin yleensäkin. Lista on hengästyttävän pitkä, vaikuttava ja kaikesta huolimatta kepeä ja helppolukuinen. Silloinkin, kun Koskelo vaihtaa leppoisan tarinasedän vaihteensa luennoitsijan rooliin, ei silmäkulmasta katoa pilke, tekstistä kirjoittamisen riemu, eikä kirjailijan lukijaan tarttuva rehellinen innostus asiaan.

Mutta aivan täydelliseen suoritukseen ei kirja kuitenkaan yllä. Vaikken lukenutkaan kirjaa kuin Piru raamattua (Piru kun on kirjoittanut kirjan; ennemminkin luen tätä kuin Viinihullu viiniaapista), tarttui silmiini muutamia pieniä kauneusvirheitä (tämä johtunee lähinnä siitä, että olen tehnyt sivutöitä kirjankääntäjänä ja oikolukijana.) Nämä pikkuvirheet ovat siis lähinnä visuaalisella, ei sisällöllisellä puolella, joten voinee kirjaa silti laudaturin arvoisena suorituksena pitää – ja nämä seuraavat moitteet tuskin häiritsevät jokaista peruslukijaa. Ei rakentavasta palautteesta kuitenkaan koskaan liene haittaa?

Mutta mutta. Keskipahana kielipoliisina minua eniten häiritsi se, kuinka Koskelo kirjoittaa kirjan alkupuolella "Bordeauxin." Tämä, kuten mikä tahansa muukin epäkieliopillinen ulkomaalaisen sanan taivuttaminen häiritsee saa allekirjoittaneen näkemään punaista. (Kuinka tuo kuuluisi lausua? "Bordooin?" "Bordooxin?" "Bordeauxin?" Toinen toistaan kauheampia vaihtoehtoja!) Myöhemmin kirjassa kuitenkin käytetään säännöllisesti muotoa "Bordeaux'n", joten joko itse kirjailijalla on tullut jonkin tason aivopieru asian kanssa tai oikolukija on käynyt kappaleen tai pari läpi säästöliekillä. Siellä täällä löytyy myös muutamia kirjoitusvirheitä sekä taittoon liittyviä, ajoittain lukemista häiritseviä tavutuksia keskeltä riviä. Lisäksi kirjassa käytetyt, iltapäivälehtimäiset korostetut lainaukset kappaleiden keskellä hieman häiritsivät lukunautintoa. Ne todennäköisesti toimivat mainoksen tavoin, jos kirjaa silmäilee nopeasti kirjakaupassa, mutta lukiessa ne tuntuvat tulevan tielle.

Lisäksi ei saa kertoa hauskaa anekdoottia viinistä, tuottajasta, tilaisuudesta, yms. kertomatta että mistä niin. Kyllä viininystävää kiinnostaa!

Näistä pikku kauneusvirheistä huolimatta kokonaisuus on varsin maittava ja jättää kielelle pitkän ja monivivahteisen jälkivaikutelman, jota muistelee vielä kirjan loputtuakin lämmöllä.

Yleisvaikutelmaltaan kirja vaikuttaa varsin helpolta ja massoihinvetoavalta tekeleeltä, mutta hetken maisteltuaan joutuu toteamaan, että kyseessähän on huolettomasta ilmaisustaan huolimatta vallan oiva ja ennen kaikkea persoonallinen teos, josta löytyy paljon enemmän syvyyttä mitä ensivaikutelma osasi antaa odottaa! Vaikka tämä ensivaikutelma luokin aluksi kuvan, että tämä olisi ensisijaisesti kirjoitettu enemmän vasta viiniin tutustuville, kirjan knoppitiedot onnistuvat silti lisäämään pidempäänkin viiniä harrastaneiden tietoutta, eikä värikästä tekstiä lukiessa kirja maistu hetkeäkään puisevalta – kaiken kaikkiaan upea suoritus Viinipirulta. Nostan lätsääni kynäniekalle.

Lyhyesti: Kattava, visuaalinen, helppo- ja nopealukuinen sekä ennen kaikkea erittäin viihdyttävä kirja, joka sopii loistavasti aloittelevalle viininharrastajalle, mutta on leppoisan tarinaturinansa takia myös vallan viihdyttävä lukukokemus vaikka tietäisikin jo kaiken viinistä.

Arvio: Erinomainen – vaikkei kattavin, on Lupa läikyttää silti ehdottomasti parhaita kotimaisia viiniaiheisia kirjoja. Täytyy vain toivoa, että Koskelolta löytyy tulevaisuudessa kiinnostusta, innostusta ja ennenkaikkea jutun juurta kirjoittaa jatko-osa.

Hinnan (24,00e) ja laadun suhde: Hyvä – kirja on hintaisekseen kelpo ostos.

4 kommenttia:

  1. Kielellinen nillittäminen on hedelmällistä vain, jos sitä tekee vastaavasta innostuneiden kanssa. Siksi kävimme Viinipirun kanssa blogin kommenttikentässä taannoin kovaakin keskustelua rypälelajikkeiden kirjoitusasuista. Itse puolsin lajikkeiden kirjoittamista pienellä alkukirjaimella, kun huomasin Pirun taipuneen kirjoittamaan ne isolla(vaikka alkuun Piru olikin kirjoittanut ne pienellä). Kirjassa lajikkeet oli taas kirjoitettu pienellä. Hyvä niin. Oli somaa.

    Mutta asiaan, mistä juontaa juurensa halusi kirjoittaa samppanja isolla alkukirjaimella ja h:lla höystettynä? Ja jos sen välttämättä haluaa vanhanaikaisesti kirjoittaa, eikö toisen p:n pitäisi pudota pois?

    Kielenhuollollisin terveisin, Aave

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveeksi ja kiitoksia rakentavasta kommentääristä!

      Tässähän näkyy kielellinen nillittäminen osuneen varsin hedelmälliseen saumaan, kun vastaavasta innostunut on päättänyt osallistua keskusteluun! :) Perusteluja minulta kyllä löytyy, mutta en lupaa, että vastaukseni tyydyttävät jos lähestymistapa kieleen on varsin absoluuttinen. Toki olen kyllä varsin mielelläni valmis keskustelemaan asiasta lisää!

      Lajikkeiden alkukirjaimet ovat kyllä melko kuuma peruna viineistä kirjoitellessa, sillä suomen kielioppisäännöt kyllä puoltaisivat pienellä kirjoittamista; mutta toisaalta näin on monen muunkin kielen kanssa, mutta silti rypäleiden nimet kirjoitetaan niissäkin lähes universaalisti isoilla alkukirjaimilla. Tämä pätee myös usein suomalaiseen viinikirjoitteluun, niin amatööri- kuin ammattilaistasollakin. Osasyynä itselläni on tämän lisäksi mm. se, että joidenkin rypäleiden nimet ovat ihan virallisesti nimettyjä tuotemerkkejä, jotka myös suomen kielioppisääntöjen mukaisesti kirjoitetaan isolla. Yritän ylläpitää yhtenäistä linjaa, ettei toiset lajikkeet ole pienellä ja toiset isolla kirjoitettuna. Tämän lisäksi ainakin itselleni on viineistä lukiessa kätevää bongata tärkeimmät avainsanat (eli lähinnä rypäleet, alueet, viinityylit) tekstistä, mikä on helpompaa, jos ne ovat kirjoitettuna isolla.

      Kummallisimpana ratkaisuna kyllä pidän sitä, kun jotkut kirjoittavat kaksiosaisen lajikkeen nimestä vain ensimmäisen kirjaimen isolla. Mielestäni kyseessä on joko rypälelajike tai erisnimi, ei jotain siltä väliltä.

      Lisäksi haluni kirjoittaa Shamppanja isolla kirjaimella on myöskin perua kansainvälisestä viinikirjallisuudesta, jossa myös sellaiset viinit kuin Port, Sherry tai Tokaj kirjoitetaan myös isolla. Noudattan samalla tuota samaa avainsana-logiikkaa, vaikka tottahan kielioppisääntöjen mukaisesti pienellä ne suomessa kuuluisi kirjoittaa. Sanotaanko näin, että jos kirjoittaisin romaania, enkä viiniblogia, kirjoittaisin varmasti päähenkilön juovan porttia tai shamppanjaa, ihan pienellä. Sen sijaan viineihin keskittyessäni otan pieniä omavapauksia.

      Sitten tuon shamppanja-samppanja-shampanja-trilemman pariin. Vaikka KOTUS:n työtä suuresti arvostankin, en kyllä ole kaikesta heidän kanssaan samaa mieltä (esimerkiksi heidän silmissä taidan olla harhaoppinen kirjoittaessani "pizza" tai "jazz.") Siinä olen samaa mieltä, että kaksi p-kirjainta on shamppanjassa suomen kielessä järkevä lisäys, mutta en siinä linjauksessa, että sh-yhdistelmä kuuluisi poistaa kirjoitetusta kielestä (esimerkiksi "shakki" ja "sakki" ovat kaksi varsin eri asiaa, vaikka KOTUS haluaakin niiden tulevan kirjoitetuksi samalla tavalla), minkä vuoksi käytän sh-kirjainta paikoissa, jonne se lausumisen puolesta kuuluu; lausunhan kuitenkin kyseessä olevan viininkin suhuässällä. Sen sijaan jos haluaisin olla oikein vanhanaikainen, lienisi šampanja osuvampi kirjoitusasu! :D

      Lisäksi lämmin kielenhuollollinen kiitos siitä, että nykyisissä cellartrackerin arvioissasi löytyy nykyisin sana "definitely" sanahirviön "definately" sijaan. :)

      Kielenhuollollisin vastauksin,
      Otto

      Poista
  2. Joo, enpä pitkään huomannut ollenkaan, että järjestelmällisesti kirjoitin sen väärin. Tosin taitaa olla jotakuinkin englannin yleisin kirjoitusmuotovirhe. Ja eipä tuo englanti äidinkieleni olekaan, joten sillä saralla on varmaan paljonkin sijaa kielenhuollolle. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan että you're - your ja than - then ovat tuota yleisempiä, mutta kyllähän tuota näkee siellä täällä väärinkirjoitettuna, ikävä kyllä.

      Mutta enpä kyllä muuten menisi huomauttelemaan englantisi kielenhuollon tarpeesta; monissa arvioissasi kieli on usein miellyttävän kuvailevaa, rikasta ja helppolukuista - mitä ei voi kyllä sanoa n. 98% cellartrackerin arvioista. :D Eli siis tällaiset epäsuorat kiitokset vallan kattavasta määrästä mielenkiintoisia arvioita!

      Poista