Gérard Bertrand Château l'Hospitalet La Réserve Rouge La Clape 2008
- Valmistaja: Gérard Bertrand
- Tyyppi: Punaviini, AOC Coteaux du Languedoc
- Maa: Ranska
- Alue: Languedoc-Roussillon, La Clape
- Rypäleet: Syrah (34%), Grenache (33%), Mourvèdre (33%)
- Koko: 0,75
- Hinta arviointihetkellä: 17,50e (Lokakuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
- Hinta nyt: 17,95e (Tammikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
Toinen työporukamme ruoka-ja-viini-illan punaviineistä oli Suomessa melko tukevan jalansijan saaneen eteläranskalaisen Gérard Bertrandin paremman pään punaviini – Châteauneuf-du-Papesta tutulla GSM-sekoituksella itseään ilmaiseva Château l'Hospitalet samannimiseltä, hiilineutraalilta tilalta.
Viiniin on tullut tutustuttua aikaisemminkin melko tasan tarkkaan vuosi sitten, mutta tällöin oli kyseessä vuotta tuoreemman vuosikerran Hospitalet. Nyt tarjolla on siis tuplasti enemmän ikää kerännyt viini – ihmetelläänpä, onko pari lisävuotta saanut mitään aikaan. Viinin saapuessa paikalle kaikki karahvit olivat jo käytössä, joten korkki vain irti, parit maistiaislasilliset jotta viinin pinta saadaan pullossa kaulan alapuolelle, ja toivotaan, että viini ehtii tässä avautua riittämiin.
Väriltään viini on hyvin tumman mustaherukkainen ja läpinäkymätön, reunoilta hieman vaaleneva.
Heti korkkaamisen yhteydessä viinissä tuoksuu lakritsi, lakritsi ja lakritsi. Todella voimakas, muut alleen peittävä, tuore lakritsijuurisuus hallitsee tuoksua. Avauduttuaan tuoksun lakritsi tuntuu edelleen varsin voimakkaana, mutta on kuitenkin siirtynyt sivummalle, antaen tietä kypsille, tummille marjoille, mausteisuudelle, paahteiselle ja pölyiselle maaperälle, musteisuudelle, etäisille vaniljankukille sekä kevyelle nahkaisuudelle. Yleisvaikutelma on varsin runsas ja kutsuva.
Suussa viini on varsin täyteläinen ja tasapainoinen. Kielellä pyörii tummia marjoja ja luumua, nahkaa, lakritsia ja pippurista mausteisuutta. Tammea on osattu käyttää varsin maltillisesti. Alkoholi ei muuten lyö varsinaisesti läpi, mutta silloin tällöin polttelee hennosti maun pippurisuuden kanssa tulisesti kielellä. Kokonaisuus on aika tanniininen, sopivan hapokkaan ryhdikäs ja miellyttävän muheva.
Keskipitkä jälkimaku on tuhti, mausteinen, etäisen mineraalinen ja mehevä – keskimaussa tuntuu olevan enemmän runsautta, kun taas viini säästelee jälkimakuun tuhdimpaa potkua.
Ilmaisultaan viini oli lähes yhtä nuorekas kuin aiemmin maistamani 2009, mutta viini oli tällä kertaa selvästi lakritsisempi esitys. Samoin mehevän paahtunut ja kypsemmänmakea hedelmäisyys oli paljon hillitympää mitä muistelin ja kokonaisuus oli varsin kuiva – ihan verrattuna kahteen muuhun, varsin kuivaan punaviiniin. Tiedä häntä johtuivatko nämä joko erilaisesta vuosikerrasta tai pidemmästä pullossamakoiluajasta, mutta ainakaan viini ei ollut missään nimessä menettänyt ajan kanssa viehätystään, päinvastoin! Kolmesta tarjolla olleesta punaviinistä tämä taisi loppujen lopuksi olla se, joka toimi parhaiten vasta uunista noudetun paahtopaistin kumppanina – toinen kun tuntui olevan jopa turhankin tuhti paistille, kun taas toinen oli jo sellainen nautinto, että ruokaa ei varsinaisesti kaivannut viinin tielle!
Lyhyesti: Vielä varsin nuori, mutta hyvin helpostilähestyttävä ja hurmaava GSM, jossa ryhdikäs ilmaisu, lakritsinen aromimaailma ja salonkikelpoinen eleganssi ovat ihailtavasti tasapainossa. Hyvä haastaja CdP:n viineille selvästi huokeammalla hinnalla.
Arvio: Erinomainen – onhan tämä edelleen yksi parhaista Languedocin punaisista, mitä on tullut maistettua. Ruokapöydässämmä viini jäi hieman altavastaajan asemaan kahden todella erilaisen, hyvin mielenkiintoisen punaviinin rinnalla, mutta loppuviimein tämä oli omaan mieleeni se paras ruokaviini.
Hinnan (17,95e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti