Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


31.1.15

Charles Heidsieck Millésime 2000

Charles Heidsieck Millésime 2000
  • Valmistaja: Charles Heidsieck
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne
  • Rypäleet: Pinot Noir (58%), Chardonnay (42%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 65,40e (Elokuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Charles Camille Heidsieckin, "Champagne Charlien", 29-vuotiaana perustamaa Charles Heidsieckin viinitaloa harvemmin nostetaan erityisen korkealle suurista shamppistaloista puhuttaessa, vaikka juuri Charles Heidsieckin ansiosta tämä juhlava kuohuviini tunnetaan ympäri maailmaa. Olivathan Champagnen alueen viinit Ranskassa niitä "ainoita oikeita viinejä" jo Aurinkokuninkaan aikana, mutta herra Heidsieck älysi tehdä sen, mitä yksikään muu tuottaja ei ollut vielä tehnyt: vuonna 1852 hän päätti lähteä viemään niitä Atlantin yli. Siellä hänen tehokkaan markkinointinsa ansiosta shamppanjasta tuli yläluokan ylellisen elämän tunnusomaisimpia merkkejä. Kun keskiluokka rupesi yleistymään länsimaisissa sivistysvaltioissa, oli Champagne Charlien kehuttujen viinien markkinat taatut rapakon molemmilla puolilla ja Champagnen alueen maine taatusti nakutetty viinin päälle ymmärtävien muistiin.

Charles Heidsieckin talo ei ole niinkään erikoistunut viljelemään omia rypäleitään, vaan talo yleensä ostaa merkittävän osan viineihin käytettävistä rypäleistään. Sen sijaan talon erikoisuutena on sen viinien hyvin runsas, paahteinen ja kehittynyt tyyli: jo talon perus-Brutiin käytetään peräti 40% reserve-viinejä ja viinin annetaan kypsyä sakan päällä 4, joskus peräti 5 vuotta, mikä on reippaasti enemmän kuin alueen 15 kk minimi vaatii, tai 2-3 vuotta, mitä valtaosa alueen suurista taloista harrastaa. Vuosikertaviinejä talo sen sijaan kypsyttää yleensä minimissään noin 10 vuotta, usein pidempäänkin, ennen markkinoillelaskua.

Tämä millennium-shamppis, eli vuosikerta-Charlie vuodelta 2000 oli Alkossa pienenä kertaostona vajaa vuosi sitten. Viini keräsi hyllyssäoloaikanaan valtavasti kehuja ja ylistyksiä, joten kun viimeiset pullot rupesivat olemaan käsillä, totesin, että on kai se yksi lesti ostettava talteen vielä kun saa. Viinin sai poistuessaan varsin kohtuulliseen 52,29 euron hintaan, mutta epäilen, ettei silloin viiniä voinut olla kuin pari yksittäistä pulloa jäljellä. Itse korkkasimme viinin vuoden 2014 viimeisillä minuuteilla. Sen takaetiketti ei kerro dégorgement-aikaa; ainoastaan ympäripyöreästi, että viiniä on kypsytetty vähintään 10 vuotta ennen markkinoillelaskua.

Lasiin kaatuu mukavan runsaasti kuohuvaa viiniä, jolla on kehittynyt, selkeästi hunajankeltaiseen taittuva väri.

Tuoksu on selvästi, mutta noin 15 vuoden ikäänsä nähden melko hillitysti kehittynyt: nenään leijailee kypsää omenaa, pähkinää, paahtunutta leipää, hillitysti kirpeähköä keltaista hedelmää, hieman hunajaa ja aavistus parmesaania.

Maku on kuiva ja hyvin kompleksinen: ensiksi tuntuu autolyyttistä paahtuneisuutta, kypsää omenaa, leipää ja makeaa briossia, sitten hieman poltettua sokeria, kevyesti pähkinärouhetta, hillittyä savuisuutta ja aavistus nahistunutta sitruunaa. Hyvä hapokkuus (6,4 g/l) antaa viinille todella napakan, mukavan puruvoimaisen ryhdin ja siistii nykymittapuulla jo piirun verran runsaan (12 g/l) jäännossokerin hyvin piiloon. Suutuntumaa siivittävät äärimmäisen pienet, suorastaan kermaisen pehmeät ja melko runsaat, keskipitkät kuplat.

Jälkimaku on pähkinäinen, jäännössokerinsa ansiosta hieman makeampaan taittuva, vivahteikas ja hieman hunajainen. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on pitkä ja miellyttävästi kehittyvä; siinä tuntuu loppua kohti hillitysti paahtoleivän kuorta, aavistus sitruunankuorta, kevyttä mineraalin bitteriä ja sopivaa happojen puraisua.

Jepa juu. Ei tässä kyllä tarvitse kauaa ihmetellä, miksi viini on kerännyt niin paljon kehuja. Onhan tämä todella suuren shamppanjatalon tyyliä, eli parhaiden pientuottajashamppisten uniikkia luonnetta tämä ei huou. Sen sijaan sellaisena tämä on todella upea, äärimmäisen vivahteikas, monisyinen ja mielenkiintoinen tapaus: makujen moninaisuus on valtava ja rakenne upea. Edes turvallisesti kympin paremmalla puolella huiteleva jäännössokeri ei haittaa tippaakaan.

Vaikka viini on helposti yksi hinnakkaimpia ostamiani viinejä (kyllä, ostan mieluiten viinejä, jotka pysyvät turvallisesti alle 50 euron taikarajan, sillä sen yläpuolella ruvetaan harvemmin pääsemään hyvään hinta-laatusuhteeseen), onnistuu se tarjoamaan silti huikaisevaa vastinetta rahoille. Tyylillisesti tämä viini nimittäin pärjää todella vaivattomasti monille parhaista maistamistani vastaavanikäisistä prestige cuvée -shamppiksista, mutta on silti useita kymppejä edullisempi kuin edullisimmat sellaiset. Viini on hurmaavassa tikissä jo nyt, mutta rakenteensa ja hedelmän intensiteetin puolesta silti vasta matkalla ylöspäin. Voin helposti kuvitella tämän viinin jatkavan kehitystä parempaan suuntaan vielä vuosikymmenen, ellei toisenkin, ajan. Jos hallussasi on vielä tätä tavaraa, älä turhaan mene korkkailemaan liian varhain!

Lyhyesti: Kaikin puolin upea, hurmaava, moniulotteinen, erittäin rakenteikas ja äärimmäisen tyylikäs vuosikertashamppanja.

Arvio: Täydellinen – pakko yhtyä yhdeksi ääneksi suurempaa ylistyskerhoa: on tämä kyllä upeaa kamaa. Kuohuvien aatelia.

Hinnan (65,40e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Treloar Le Maudit 2011

Treloar Le Maudit 2011
  • Valmistaja: Domaine Treloar
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Côtes du Roussillon
  • Maa: Ranska
  • Alue: Languedoc-Roussillon, Roussillon
  • Rypäleet: Carignan (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 17,00e (Heinäkuu 2014, Domaine Treloar)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Roussillonissa majaileva Domaine Treloar on mielenkiintoinen viinitalo. Sitä luotsaavat entisessä elämässään IT-alalla toimineet Rachel Treloar Uudesta-Seelannista ja Jonathan Hesford Isosta-Britanniasta. He työskentelivät molemmat New Yorkissa vuonna 2001, WTC-iskun tapahtuessa, mikä sai heidät näkemään elämänsä uudessa valossa ja etsimään muutosta. Ensiksi he muuttivat 4 vuodeksi Uuteen-Seelantiin, missä Hesford opiskeli viininvalmistusta ja työskenteli viinitalossa, minkä jälkeen he muuttivat Languedoc-Roussilloniin vuonna 2005. Domaine Treloar perustettiin alkuvuodesta 2006.

Treloarin viinit ovat alusta asti olleet minimaaliseen peukalointiin perustuvia käsityöläisviinejä. Tarhoja hoidetaan täysin käsipelillä luonnonmukaisin ja kestävään kehitykseen perustuvin menetelmin. Viinit valmistetaan käyttäen mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan sulfiitteja tai kirkastusaineita. Valkoviinit suodatetaan kerran ja punaviinejä ei suodateta lainkaan tai hyvin kevyesti.

Le Maudit, "Kirottu", on osuva nimi Carignanille. Tämä rypälelajike tuomittiin ala-arvoiseksi Languedoc-Roussillonin tuotettua siitä valtavia määriä keskinkertaista viiniä – tämä runsassatoinen lajike kun tuppaa tuottamaan huonoissa käsissä joko hahmotonta, tylsää perusviiniä tai rustiikkista, terävän hapokasta ja tasapainottoman tanniinista viiniä. Kuitenkin osaavissa käsissä Carignanista voi saada varsin laadukasta, tasapainoista ja mielenkiintoista viiniä – minkä myös Domaine Treloar on halunnut osoittaa. Viini on käytetty 2 viikon ajan, minkä jälkeen viinin on annettu kypsyä 12 kuukautta 3-5 vuotta vanhoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Pullotuksen yhteydessä viini on suodatettu kevyesti ja siihen on lisätty hyvin pieni määrä sulfiitteja suojaamaan hapettumiselta. Viinin vuosikerta 2011 on sen historian ensimmäinen ja sen tuotantomäärä on käytännössä olematon, eli vain noin 1,900 pulloa.

Hamstrasin oman osuuteni, kolme pulloa, yhdestä Treloar-tilauksesta, josta yksi pullo meni ystävilleni häälahjaksi, yksi jäi kellariin ja yksi tuli korkattua uutena vuonna 2014-15 seitanpataruoan kanssa. Lisähuomiona mainittakoon, että tuottaja unohti merkitä pullon etikettiin vuosikerran, mutta sekaannuksen vaaraa ei ole, koska viinistä ei ole (ainakaan kirjoitushetkellä) muita julkaistuja vuosikertoja. Lisäksi pullon korkissa kyllä lukee "2011".

Viinillä on lasissa hieman läpinäkyvä, tasainen tummanpunainen väri.

Lasista kohoaa ilmaisuvoimainen ja äärimmäisen puhdaspiirteinen tuoksu, josta erottuu murskattuja punaisia, hapahkoja marjoja, kuten puolukkaa, karpaloa ja punaviinimarjaa, mutta myös aavistus kypsänmakeampaa kirsikkaa ja vadelmaa. Taustalla häilyy kevyttä lihaisuutta tai rautaista verisyyttä, välimeren punaviineille ominaista garriguea ja auringon paahdetta, ujoa sitruksenkuorta sekä häivähdys kukkaista aromaattisuutta. Hurmaava ensivaikutelma, pakko myöntää.

Suussa viini on melko täyteläinen ja kypsän tumman hedelmäinen, mutta samalla täynnä hyvän Carignanin tasapainoisen puolukkaista, kirpakkaa hapokkuutta. Jos kirjoittaisin blogia suomen sijaan lontooksi, sopisi lausahdus bursting with acidity tähän viiniin erinomaisesti. Taustalla tuntuu hentoa rautaa, hapankirsikkaa ja yleistä, herkullista mehukkuutta. Raikkaasta rakenteesta ja suutapuhdistavasta meiningistä huolehtivat makumaailma kalkkikivisenä tuntuva mineraalisuus ja maltilliset, mutta edelleen melko napakat ja nuoret tanniinit.

Jälkimaussa tuntuu niin hapahkoa punaista hedelmää, kuten puolukkaa ja hapankirsikkaa, sekä kypsempää luumua, hennon bitteristä mineraalia ja hentoa maaperää. Ei erityisen pitkässä, mutta mehukkaassa, herkullisessa ja eloisassa jälkivaikutelmassa häilyy mukavan pölyisiä tanniineja ja ujoa alkoholin lämpöä.

Super stuff, sanoisin. Viini on upean puhdaspiirteinen, ylettömän maukas, ihastuttavan rakenteikas ja melko runsaaksi viiniksi miellyttävän raikas. Kokonaisuus on suorastaan yllättävän freesi esitys Roussillonin viiniksi, sillä onhan tuo alue tunnettu yhtenä koko Ranskan kuumimmista viinialueista – ellei peräti kuumimpana. Le Maudit kuitenkin osoittaa, miten vihattu ja väheksytty Carignan kykenee tuottavaan varsin uskottavia ja ilahduttavan tasapainoisia punaviinejä oikeissa käsissä.

Tämä on ehdottomasti huippuluokan ruokaviini, johtuen sen rasvaa leikkaavasta hapokkuudesta ja sopivan puruvoimaisesta tanniinisuudesta. Sellaisenaankin viini menee hyvin ainakin lasillisen ajan, mutta pidemmän päälle viini rupeaa suorastaan kutsumaan kylkeensä jotain syötävää. Kellarointipotentiaalista on paha mennä sanomaan mitään, sillä viinistä ei ole olemassa vanhempia vuosikertoja, mutta yhden pullon ajattelin jättää kellariin keräämään ikää ja palaamaan sen pariin vasta useampien vuosien päästä. Katsellaan sitten uudestaan!

Lyhyesti: Aromikas, puhdaspiirteinen, rakenteikas ja erittäin tasapainoinen Roussillonin punaviini yleensä niin halveksitusta Carignanista.

Arvio: Tyylikäs – monet Carignanin vastustajat uskovat vakaasti, ettei ko. rypäleestä saa aikaan muita kuin joko ohuita ja rakenteettomia massaviinejä, tai simppeleitä ja rustiikkisen rotevia punaviinejä aikaan. Heille suosittelen tutustumaan mitä Domaine Treloar tekee rypäleestä.

Hinnan (17,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

30.1.15

Dominio de Tares Baltos 2011

Dominio de Tares Baltos 2011
  • Valmistaja: Dominio de Tares
  • Tyyppi: Punaviini, DO Bierzo
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León, Bierzo
  • Rypäleet: Mencía (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8,90e (Joulukuu 2014, Viking Grace Champagne Bar)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Vaikka Mencía-rypälettä tavataan siellä täällä Espanjassa ja Portugalissa, on käytännössä ainoastaan Bierzon ja Ribeira Sacran viinialueet onnistunut profiloitumaan sitä ensisijaisesti tuottaviksi alueiksi. Tämä lienee ihan hyvä asia, sillä johonkin paikalliseen erikoisuuteen erikoistumalla pystyy helpommin erottautumaan kilpailijoistaan, toisin kuin esimerkiksi ylitammitettua Cabernet Sauvignonia valmistamalla.

Mencíaa on myös ihan hauskaa testailla silloin tällöin, sillä parhaimmat Mencíat voivat olla varsin ihastuttavan intensiivisiä ja runsasaromisia, mutta samalla hyvin rakenteikkaita ja miellyttävän freesejä. Kun Viikkarilta löytyi Mencía-pullote mm. Copatinto-blogin kehaisemalta Dominio de Taresilta alle kympillä, oli viini loogisesti napattava testiin.

Baltos on Dominio de Taresin perustason Mencía, joka valmistetaan talon nuorimpien (+40-vuotiaiden), tukemattomien köynnösten rypäleistä. Viini on käytetty terästankeissa ja kypsytetty 1-3 kertaa käytetyissä ranskalaisissa ja amerikkalaisissa barrique-tynnyreissä. Tynnyrikypsyttely on kestänyt 4-7 kuukautta tynnyristä riippuen. Viini on lopuksi suodatettu ja kirkastettu ennen pullotusta, minkä jälkeen viiniä on kypsytetty 8 kuukautta ennen markkinoillelaskua. Tätä kysestä vuosikertaa on valmistettu noin 90,000 pulloa.

Viini on väriltään läpinäkymättömän tumman ja hennosti sinertävään taittuvan herukanpunamusta.

Tuoksu on erittäin kypsänmakea, herukkainen ja makean luumuinen, jopa hennon hilloinen. Taustalla tuntuu kevyesti, mutta melko selvästi makeaa tammisuutta, maltillista suklaisuutta, hillittyä vaniljaa ja häivähdys savuisuutta. Viinin tammiset piirteet herättävät heti epäilyksen uusista barrique-tynnyreistä.

Suussa viini on hyvin mehukas, kypsän karhunvatukkainen, herukkainen ja suutuntumaltaan täyteläinen. Viinin makean tammiset, hillityn vaniljaiset ja kevyesti karvaan puisevat piirteet kuitenkin tuntuvat vielä voimakkaampina kuin tuoksussa ja auetessaan nuo tammen vaniljaiset ja kevyen maitosuklaiset piirteet saavat entistä enemmän painoa. Viilennettynäkin viinistä tuntui hieman puuttuvan energiaa matalien happojen johdosta, ja rakenteesta pitivät huolen lähinnä viinin kypsät mutta runsaat ja melko purevat tanniinit.

Viinistä jää suuhun karvaan tamminen, mehukkaan karhunvatukkainen, kypsän luumuinen, vaniljainen, kevyen savuinen ja hennosti puisevan kuiva jälkimaku, joka jatkuu pitkään.

Tässä viinin speksejä katsellessa rupeaa mietityttämään, josko viinitalo olisi vaihtanut tyyliään ja ruvennut käyttämään enemmänkin uutta tammea tämän perustason tuotteen kohdalla – nimittäin sen verran paljon puisevia piirteitä viini tuo pintaan, että 4-7 kk käytetyissä tynnyreissä kuulostaa vähän kummalta. Muutenkin viini jää melko kauas hyvistä Mencíoista; raikkautta, kepeyttä ja leikittelevyyttä viinissä ei juurikaan ole, vaan jopa tähän perustason tuotteeseen on selkeästi haettu vaikuttavuutta kypsyydellä ja runsaalla uutoksella. Sääli vain, että meikäläisen tapauksessa tuo vaikuttavuus toimii tässä tapauksessa lähennä käänteisellä vaikutuksella.

Sen sijaan jos koetan astua makumieltymysteni ulkopuolelle, ja tarkastella viiniä enemmän objektiivisesti, on se Viikkarin hintaan ihan kelpo ostos – jos siis nuo tammiset, modernit espanjalaiset sattuvat maistumaan. Tämän viinityylin ystäville voin hyvin kuvitella tämän toimivan esimerkiksi BBQ-ruoan tai pulled porkin seuralaisena. Kenties myös viini voisi saada lisää syvyyttä parin vuoden kellaroinnilla ja samalla saada tammea paremmin integroitumaan kokonaisuuteen.

Mutta itse en kyllä jaksanut innostua. En ole siis myöskään ihan heti ryntäämässä Alkoon hiljattain saapuneen Dominio de Tares Vinhas Velhas -Mencían kimppuun, jos talon tyyli on tämmöinen.

Lyhyesti: Hyvin kypsä, tuhdinpuoleinen, melko tamminen ja raskastekoinen modernin pään Mencía.

Arvio: Keskinkertainen – tyylillisesti melko unohdettava ja mitäänsanomaton tapaus. Olisin voinut antaa anteeksi raskauden ja raikkauden puutteen, elleivät tammen aromit olisi peittäneet viinin luonnetta. On kyllä aromeiltaan niin moderni ja geneerinen, että Mencía on melko vaikeasti tunnistettavissa.

Hinnan (8,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

29.1.15

Bonny Doon Le Cigare Blanc 2009

Bonny Doon Le Cigare Blanc 2009
  • Valmistaja: Bonny Doon Vineyards
  • Tyyppi: Valkoviini, AVA Arroyo Seco
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia, Central Coast, Monterey, Arroyo Seco
  • Rypäleet: Roussanne (58%), Grenache Blanc (42%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 11,10e / 16 cl (Joulukuu 2014, Ravintola Sandro, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Viime kesänä tuli pyörähdettyä Kalliossa ravintola Sandrossa, jonka upea, mm. lähi-itäisiä ja afrikkalaisia tunnelmia yhdistelevä ruokatarjonta iski makuhermoihin tuhannen tonnin voimalla. Kun ravintola avasi uuden pisteen Eirassa, pitihän sekin käydä testaamassa. Ravintolan viinilistalta iskeytyi silmiini Bonny Doonin valkoinen sikari, joten pitihän se napata testiin lammas-shakshukan kylkeen.

Jos nimi Bonny Doon ei sano vielä mitään, niin toivottavasti viimeistään tämän arvion jälkeen. Muun muassa "ikuiseksi humanistiksi" itseään tituleeraava Randall Grahm perusti tämän viinitalon vuonna 1983. Alun perin hänen suunnitelmissaan oli tuottaa "Burgundia Kaliforniassa", rakastuttuaan ranskalaisiin viineihin, mutta pian hän totesi lämpimämpiin olosuhteisiin sopeutuneiden rhônelaisten pärjäävän paljon paremmin Kaliforniassa. Hänen tunnetuimmaksi viinikseen muodostui vuonna 1986 julkaistu Châteauneuf-du-Papea imitoiva / tributeeraava Le Cigare Volant. Vuoteen 1989 mennessä Grahmin innostus rhônelaisiin lajikkeisiin oli tunnustettu suuremmassa mittakaavassa ja häntä alettiin kutsua leikkisällä nimellä "The Rhône Ranger" – termi, joka kuvaa tätä miekkosta, jolla tuntuu olevan ikuisesti kieli vähän poskessa.

Vuonna 2006 Grahm totesi, että maailma on täynnä "ihan hyviä" mutta ei mitenkään joukosta erottuvia viinejä. Hän myi edullisten viiniensä tuotemerkit pois ja alkoi keskittymään vain huippuviineihinsä, tarkoituksenaan parantaa niiden laatua entisestään ja alleviivata viinien todellista terroiria. Vuodesta 2003 eteenpäin Grahm on viljellyt tarhojaan vain biodynaamisin periaattein ja kaikki hänen viininsä valmistetaan mahdollisimman vähään käsittelyyn perustuen. Lisäksi Grahm yleensä kertoo kaiken mahdollisen viininvalmistuksellisen tiedon viiniensä etiketeissä.

Le Cigare Blanc on kuuluisan Le Cigare Volantin valkoinen versio, eli valkoista Châteauneuf-du-Papea jäljittelevä viini. Vuodesta 2008 eteenpäin se on ollut vain yhden tarhan ("Beeswax") tarhaviini. Viini on käytetty villihiivoilla ja viininvalmistuksessa on käytetty bentoniittia kirkastukseen ja hiivaravinteita. Kypsytys on tapahtunut ranskalaisissa tammitynnyreissä. Pullotuksen yhteydessä sulfiitteja on ollut viinissä 75 mg/l, mikä ei ole vielä lähellä natural-viinien kaliiberia (5-25 mg/l), mutta selkeästi vähemmän kuin valtaosassa maailman viinejä (150-200 mg/l). Viiniä on valmistettu n. 10,000 pulloa.

Viinillä on todella tuhti, tiiviin oloinen, syvän kellervä väri.

Tuoksu on kevyehkö, mutta hyvin jännittävä ja mielenkiintoa kutitteleva: hunajamelonia, kuivattua persikkaa, päärynänkuorta, kevyttä mausteisuutta, hillittyä kukkaisuutta ja hentoa asetonisuutta. Todella hienostunut ja elegantti bouquet, suorastaan.

Pyhä jysäys! Viini ei kyllä tuoksullaan osaa yhtään varoittaa, millaisella voimalla viini iskee suussa! Todella tiivis, konsentroitunut ja voimakas maku iskee kevyesti turpaan, tarjoillen samalla aprikoosia, omenahilloa, aasialaista mausteisuutta, kevyen suolaista mineraalia, hentoa kuivattua ananasta ja aavistus vaniljaa. Viinin makumaailma ja kohtalaisen runsas (14,5%) alkoholi vihjailevat makeutta, mutta kokonaisuus on varsin kuiva, hieman tiukahkokin ja todella jyhkeä. Suustuntuma on hyvin täyteläinen ja jopa öljyinen, mutta napakka hapokkuus pitää kokonaisuuden ongelmitta hyvin tikissä.

Varsin pitkä jälkimaku jatkaa saumattomasti keskimaun hengessä. Kielelle jää persikkaista ja hennon litsimäistä hedelmää, makeaa mausteisuutta ja melko tuntuvaa, kivisen bitteristä mineraalisuutta. Jälkivaikutelma on hennon lämmin, viipyilevä ja kehittyvä.

Bonny Doonin näkemys valkoisesta C9dP:sta on aivan uskomaton hedelmäpommi – ei varsinaisesti sen massiivisuudessa, sillä kyllähän valtavia superviinejä on aina osattu tehdä Kaliforniassa, vaan siinä, että se onnistuu olemaan samalla myös ihastuttavan puhdaspiirteinen, rakenteikas ja mineraalinen! Yleensä kalifornialaiset turboahdetut valkoviinit ovat vain löysiä, hahmottomia viinijättiläisiä, joita ei voisi kuvitellakaan ruoan kylkeen, kun taas Le Cigare Blanc kantaa itsensä alusta loppuun täysin ongelmitta ja tuntuu tarjoavan joka suullisella jotain uutta ja ainutlaatuista.

Mausteisempi ja voimakasmakuisempi lähi-itä-afrikka-ruoka asettaa aina haasteita viiniparituksille, mutta Le Cigare Blanc toimi kaikin puolin erinomaisesti lammas-shakshukan kanssa ilman pienintäkään ristiriitaa. Viini ei missään vaiheessa jäänyt ruoan jalkoihin, muttei myöskään lähtenyt dominoimaankaan. Yhdessä kokonaisuus on vailla vertaa, ja voin suositella lämpimästi niin tätä viiniä, Sandroa kuin näitä molempia yhtä aikaa.

Viinin kellarointipotentiaalista on vaikea sanoa. Rakennetta viinistä kyllä löytyy helposti vaikka keskipitkään kellarointiin, eikä viinin kierrekorkki anna pelkoa ainakaan ennenaikaisesta oksidaatiosta tai korkkiviasta, mutta on täysin mahdotonta sanoa, mihin suuntaan tämmöinen konsentroitunut superhedelmä kehittyy – jos kehittyy. Mielelläni kyllä testaisin asian, joten pitääpä ottaa tehtäväksi metsästää tätä uusi pullo kellariin!

Lyhyesti: Äärimmäisen tuhti, voimakas, konsentroitunut turpaanvetäjäviini, joka on samalla suorastaan hämmentävän raikas, tasapainoinen, raikenteikas ja puhdaspiirteinen. Ehdottomasti ruokaviini voimakkaille tarjottaville. Vaikka yleensä pidän kepeämmistä ja rapsakammista valkoviineistä, vei tämä anteeksipyytelemättä kielen mennessään.

Arvio: Erinomainen – heittämällä parempi kuin yksikään valkoinen Châteauneuf-du-Pape, mitä olen maistanut.

Hinnan (11,10e) ja laadun suhde: Ravintola Sandrossa 16cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!

27.1.15

Lydie et Thierry Chancelle Saumur-Champigny 2011

Lydie et Thierry Chancelle Saumur-Champigny 2011
  • Valmistaja: Domaine Bourdin
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Saumur-Champigny
  • Maa: Ranska
  • Alue: Loire, Anjou-Saumur, Saumur-Champigny
  • Rypäleet: Cabernet Franc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 10,00e (Syyskuu 2014, Vins Chez Nous)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Koska tässä hiljattain tuli testattua ja arvioitua blogissa naturaaleja viinejä tuottavan loirelaisen Chancellen viinitalon valkoviini Saumurin alueelta, lienee paikallaan arvioida myös viinitalon joulun alla testaamani näkemys punaviinistä.

Jos punaisista rypäleistä puhutaan, on Loiren laakso Cabernet Francin, Gamayn ja Pinot Noirin valtakuntaa. Kyllä muitakin, myös tuntemattomampia rypälelajikkeita alueella viljellään, mutta nuo kolme hallitsevat suvereenisti. Koska alue on keskimäärin viileä verrattuna moneen muuhun viinialueeseen, ovat punaviinit usein myös melko kepeitä ja hapokkaita. Siinä missä Cabernet Franc tuottaa muualla maailmassa helposti täyteläisiä, maltillisen hapokkaita, pehmeitä ja tumman marjaisia punaviinejä, ovat loirelaiset Francit usein keskitäyteläisiä, hapokkaita, rutikuivia ja positiivisella tavalla ikäviä – koska ne eivät ole helppoja ja makean hedelmäisiä, annetaan viineille enemmän tilaa tuoda esiin luonnetta ja mielenkiintoa. Koska viileässä viinien rakenne myös korostuu, toimivat Loiren Francit usein paljon paremmin erilaisten ruokien kumppaneina, kuin esimerkiksi uuden maailman Francit.

Chancellen Saumur-Champigny on alueelle uskollisesti 100% Cabernet Franc. Luomuna viljellyistä, 40-vuotiaiden köynnösten käsinkorjatuista rypäleistä valmistettu viini on käytetty terästankeissa ja kypsytetty osittain teräksessä, osittain vanhoissa foudre-tynnyreissä. Viini on käynyt läpi maltillisen suodatuksen ja minimaalisen sulfiittilisäyksen ennen pullotusta.

Viinin väri on tumma, melko läpinäkymättömän mustanpuhuva kirsikka.

Tuoksu on korkkaamisen yhteydessä melko vaisuhko, mutta mitä enemmän viini saa ilmaa, sitä enemmän se saa painoa alleen – joskin viini ei missään vaiheessa muutu erityisen ekspressiiviseksi. Nokkapuolelta löytyy varsin perinteikäs kattaus viileän alueen Francin vivahteita: kuivaa herukkaa, kevyttä vegetaalisuutta ja hapahkoja tummia marjoja. Yleisilme on kuiva ja tiukka.

Viinin maku seuraa siinä mielessä tuoksua, että se on myös kuiva ja tiukka. Kokonaisuus on yllättävänkin täyteläinen, mutta ei missään nimessä pehmeä tai suunmyötäinen, vaan selkeästi rakenteikas, jopa hieman kulmikas. Melko runsas makumaailma tarjoilee kuivaa herukkaisuutta, vihertävää vegetaalisuutta ja bitterisyyteen taittuvaa yrttisyyttä, kevyttä mausteisuutta ja aavistuksen paahtunutta paprikaa. Viinin tuntuvat, mutta sopusuhtaiset hapot ja kohtalaisen napakat tanniinit alleviivaavat viinin ei-kosiskelevaa, puruvoimaista luonnetta.

Jälkimaussa viinin karvaat ja vegetaaliset puolet korostuvat entisestään. Suuhun jää varsin pitkä, kuivan herukkaista hedelmää painottava tiukka, kuivakka ja kevyesti maamaisen mausteinen jälkivaikutelma, jota en voi olla kuvailematta sanalla "maukas". Moni lämpimämpien ja hedelmäisempien punaviinien ystävä tuskin kykenee hahmottamaan kyseistä adjektiivia melko rujolta kuulostavan kuvauksen kanssa, mutta so not. Tämmöinen CabFranc-tyyli iskee meikäläiseen kuin miljoona volttia.

Yhden punaisen ja yhden valkoisen viinin perusteella Chancellet tuntuvat tietävän hommansa: tämä Saumur-Champigny on ihastuttavan luonteikas, rakenteikas, intensiivisen aromikas ja mukavan anteeksipyytelemätön viini – siis juuri sellainen, minkälainen mielestäni hyvän loirelaisen Francin kuuluukin olla. Ero esimerkiksi Rochevillen samanhenkiseen, mutta selvästi pehmeämpään, makeampaan ja "miellyttävämpään" Saumur-Champignyiin on melkoinen.

Viinistä on vaikea mennä sanomaan mitään syvällisempää sen ikääntymispotentiaalista: Saumur-Champignyt eivät yleensä ole tarkoitettuja samalla tavalla kestämään kellarointia kuin esimerkiksi parhaat Chinonit, minkä lisäksi viinin vähäiset sulfiitit eivät varmasti kannusta kaikkia lisäkypsyttelyyn. Viinissä on kuitenkin selkeästi sekä rakennetta että runkoa kehittymiseen, joten voin helposti kuvitella viinin kehittyvän suotuisaan suuntaan vielä joitain vuosia. On kuitenkin muistutettava, että jos tämmöisestä tiukasta, kuivakasta viinistä ei pidä nuorena, ei se maagisesti pehmene ja makeudu iän myötä!

Viinin voi kuitenkin huoletta korkata jo näin nuorena. Voin kuitenkin suositella jotain tuhdimpaa pataruokaa ja rasvaisempaa kasvisruokaa, jos haluaa lähteä pehmittämään viinin tiukkuutta syötävän kautta.

Lyhyesti: Klassisen kuivakka, tiukka, rakenteikas ja aromikas Loiren Cabernet. Makua löytyy, mutta kypsänmakeita, pehmeän hedelmäisiä piirteitä ei juuri lainkaan – sopivaa tylytystä meikäläisen makuun!

Arvio: Tyylikäs – tasapainoinen ja puhdaspiirteinen esitys, jossa on melko paljon kaikkea, mutta ei mitään liikaa. Perinteinen, maukas CabFranc.

Hinnan (10,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

25.1.15

Bürgerspital Würzburger Pfaffenberg Silvaner 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/529487/
Bürgerspital Würzburger Pfaffenberg Silvaner Trocken 2012
  • Valmistaja: Weingut Bürgerspital zum Hl. Geist
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Franken
  • Maa: Saksa
  • Alue: Franken
  • Rypäleet: Silvaner (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 20,90e (Tammikuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt:20,90e (Tammikuu 2015, Alko)

Frankenin viinialue Saksassa on hieman erikoinen tapaus. Kun 1900-luvun puolessa välissä Saksassa innostuttiin valmistamaan hävyttömän suuria määriä halpaa, makeaa ja laadullisesti kyseenalaista Liebfraumilchiä eli "Libbistä" Silvanerista ja Müller-Thurgausta (eli Rivanerista), jatkettiin Frankenissa kuivan Silvanerin valmistamista. Kun 2000-luvun alussa Rieslingin suosio jatkaa nousukiitoaan ja melkeinpä kaikkialla Saksassa tehdään maailmanluokan Rieslingiä, jatketaan Frankenissa kuivan Silvanerin valmistamista. Varmaan kun ajanlaskumme loppu koittaa ja helvetti jäätyy, jatketaan Frankenissa edelleen kuivan Silvanerin valmistamista. Sinne eivät turhat viinitrendit tartu. Kuin vielä alleviivatakseen tätä, pullottavat frankenilaiset viininsä paikallisiin "kampelapulloihin", bocksbeuteleihin.

Myös Silvaner on outolintu. Yleensä tämä rypäle on melko neutraali, maltillisen hapokas ja parhaimmillaankin melko tylsiä, lähinnä simppelin omenaisia viinejä tuottava lajike. Tämä kyllä johtuu pääasiassa siitä, että Silvaneria viljellään niin, että köynnökset tuottavat aivan liikaa satoa ja rypäleiden laatu on mitä on. Silvanerista kuitenkin voidaan tehdä ihan tanakkaa, rakenteikasta viiniä, jos köynnösten satoisuutta karsitaan runsaalla kädellä. Kuitenkin yleisesti tunnutaan olevan sitä mieltä, että jostain kumman syystä vain Frankenissa onnistuu Silvaner tuottamaan poikkeuksellisen runsaita, ainutlaatuisia ja moniulotteisia viinejä. Erityisesti Würzburgin, "maustevuoren", kylän ympäristö on saanut tunnustusta viineillään. Onkin mukavaa, että Alko on tehnyt sellaisen kulttuuriteon, että valikoimistamme löytyy yksi Frankenin Silvaner, joka on juuri Würzburgista! Ei kuitenkaan alueen parhaimmalta Stein-tarhalta, vaan läheiseltä Pfaffenbergiltä.

1300-luvulla perustettu köyhäintalo Bürgerspital omistaa edelleen 1500-luvulla talon ylläpitämiseksi hankitut viinitarhat, joita nykyisin talolta löytyy noin 120 hehtaaria. Näistä Bürgerspital valmistaa viininsä, jotka yleensä käytetään valtavissa, ikivanhoissa tammitynnyreissä. Parhaimmat viinit myös kypsyvät näissä tynnyreissä, mutta tämä viini on käymisen jälkeen siirretty terästankkeihin kypsymään.

Viinin väri on kevyt, hailakan kellervä; suorastaan vaatimaton. Hiukan aikaa lasissa seisoessaan alkavat hapot muodostamaan pientä kuplaa lasin sisäpinnalle.

Tuoksu on kypsän hedelmäinen ja rehevä: persikkaa, hedelmänkiviä, makeaa omenaa, keltaluumua, kevyttä mausteisuutta ja aavistus vesimelonia. Vaikka Silvaner tuottaa helposti melko aromaattisia viinejä, on tämän viinin tuoksumaailma ihan omassa luokassaan.

Viinin suutuntuma on runsas ja täyteläinen, suorastaan mehevä. Muhkea maku, jossa persikka ja aprikoosi ovat vastuussa ensivaikutelmasta, tuntuu viinin kaikesta runsaudesta johtuen jopa puolikuivan/puolimakean hedelmäiseltä – vaikka sokeria viinissä on vain 6 g/l. Edellämainittujen keltaisten hedelmien lisäksi kielellä pyörii omenahilloa, kevyttä mausteisuutta, hentoa kukkaisuutta, kevyesti karheaa, luonteikasta mausteisuutta ja aavistus kivistä mineraalia. Eloisat, vaikkei mitenkään erityisen runsaat hapot antavat tasapainoisen selkärangan viinille, joskin viini pysyy melko runsaana ja isokokoisena.

Viheromenainen, persikkainen, melko mausteinen, hennon kukkainen ja kevyen kivisen mineraalinen jälkimaku silaa homman tyylillä loppuun. Melko pitkässä jälkivaikutelmassa mausteisuuden bitterinen komponentti kasvaa ja viini jättää lopuksi suhteellisen robustin, yhtä aikaa kuivakan mutta trooppisen hedelmäisen maun kielelle.

Tämmöisen viinin jälkeen kyllä ymmärtää, miksi Frankenin Silvanerit yleensä nostetaan muiden Keski-Euroopan Silvanereiden yläpuolelle – viinissä on enemmän syvyyttä, moniulotteisuutta ja mielenkiintoa kuin missään muussa maistamassani Silvanerissa (myönnetään, otokseni on vielä verrattain rajallinen ko. lajikkeen osalta). Kepeille ja kirpakoille valkoviineille persoille viiniä ei tohdi suositella, sillä kokonaisuudessa on kyllä rehevyyttä ja konsentraatiota runsain mitoin. Tasapainoa ei kuitenkaan ole unohdettu ja homma pelittää oikein mainiosti alusta loppuun, joten jos saksalainen hedelmäpommi kuulostaa kiinnostavalta, rupea silmäilemään Alkon hyllyiltä lituskaista putelia. Vuosikerta vaikuttaa viinin osalta vaihtuneen hiljattain ja samalla jäännössokeri on pudonnut alle 3 g/l luokkaan, joten hyvällä tuurilla voi odottaa jopa asteen verran ryhdikkäämpää ja maltillisempaa esitystä!

Itse nappasin tämän viinin mukaani kun sain kuulla, että kotopuolessa olisi tarjolla illalliseksi shakshukaa. Koska itselläni on käsivarana ensisijaisesti vain tiukkoja ja karuja valkoviinejä, ja ajattelin runsaan, tuhdin ja tuurilla jopa piirun verran mausteisen ruoan kaipaavan jotain selkeästi tanakampaa tavaraa, oli päätös melko selvä. Perstuntumani oli onneksi varsin hyvä, sillä viinin rehevä hedelmä kesti mainiosti arabialaisruoan runsauden ja runsaat maut kohtasivat toisensa varsin ystävällisissä merkeissä. Another job well done.

Lyhyesti: Rehevä, aromikas, konsentroitunut ja jopa aavistuksen verran fätti, mutta myös mukavan rakenteikas Silvaner juuri kyseisestä valkoviinityylistä kuulusta Frankenin Würzburgista.

Arvio: Erittäin hyvä – todella mainio, maukas ja tasapainoinen esitys tilanteisiin, joissa valkoviiniltä kaivataan tuhtia ja tanakkaa hedelmää, mutta samalla myös riittävää happorakennetta ja täydellistä tammen puutetta.

Hinnan (20,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

24.1.15

Lydie et Thierry Chancelle Saumur 2013

Lydie et Thierry Chancelle Saumur 2013
  • Valmistaja: Domaine Bourdin
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Saumur
  • Maa: Ranska
  • Alue: Loire, Anjou-Saumur, Saumur
  • Rypäleet: Chenin Blanc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 10,00e (Syyskuu 2014, Vins Chez Nous)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

(kuvassa magnum)

Koska hyviä loirelaisia viinejä saa suorastaan laittoman vähän Suomesta, on yleensä aina pakko käyttää tilaisuus hyödyksi kun jostain saa niitä. Siksipä viime syksynä luomuviinikauppa Vins Chez Nous'sta tilausta tehdessämme ostin Chancellen pariskunnan pyörittämän tourainelaisen Domaine Bourdinin viinejä sekä yhden punaisen että yhden valkoisen testiin.

Viini on Saumurin valkoviinien tyyliin puhdas Chenin Blanc. Viini on käytetty luonnonhiivoilla ja sulfiittilisäys pullotuksen yhteydessä on minimaalinen (20 mg/l).

Viinillä on hyyvin hailakka, lähes vetinen väri, joka taittuu hennosti vihertävään.

Intensiivinen tuoksu on hyvin aromaattinen ja saa puhdaspiirteisyydellään sukat pyörimään jaloissa hurjaa vauhtia: makeaa hunajaa, hyvin kivistä, kirpeää ja merellisen suolaista mineraalia, kypsää omenaa, aromaattisia yrttejä ja hentoa kukkaisuutta.

Makea tuoksu antaa odottaa runsasta, kypsempää makumaailmaa, mutta viini on kuivan Cheninin henkeen hyvin kirpeä ja minimalistinen tyyliltään: kieltä tervehtii ryöpytys rapsakkaa, intensiivistä hapokkuutta, hyvin kivistä mineraalisuutta, tuoretta viheromenaa ja kohtalaisella otteella merellistä suolaisuutta. Aivoilla kestää hetki päästä viinin kanssa samalle taajuudelle tuoksun luomien odotusten jälkeen, mutta kunhan suu tottuu happo-mineraalihyökkäykseen ja niiden alla piilottelevat aromit alkavat avautumaan, rupeavat hommat luistamaan varsin hyvin! Viinin ote on todella kepeä, intensiivinen ja läpileikkaava; hedelmää kyllä on, mutta se on hyvin vihertävää, hapokasta ja kuivaa – siis kaikkea muuta, mitä makea tuoksu antaa odottaa, mutta tämä ei ole missään nimessä huono asia.

Jälkimaun puolella suuhun jää kevyesti bitteristä mineraalisuutta, kirpakkaa viheromenaa ja karvasta omenankuorta, hentoa suolaisuutta ja aavistus aromaattista, vihertävää yrttisyyttä. Jälkivaikutelma on todella raikas, suutasupistavan napakka ja pitkäkestoinen.

Tämä naturaali-Saumur on siis runsastuoksuinen, mutta maultaan intensiivinen, karuhko ja tietyllä tavalla minimalistinen Chenin, jonka janonsammutuspotentiaali ja se kuuluisa dokabiliteetti hakevat vertaistaan. Ainoa asia, joka hidastaa viinin nopeaa haihtumista lasista, on sen hyvin napakka ja hennosti bitteriin taittuva jälkimaku, joka hieman piiskaa innokasta särpijää rauhoittumaan. Tätäkin särmää pystyy helposti leikkaamaan syrjään sopivan ruokaparin kanssa.

Pähkinänkuoressa tämä on siis hurmaava, raikas ja rapsakka valkkari, joka voi kuvitella pelaavan hienosti ihan sellaisenaan kesäkuumalla; ruoan kumppanina tämä taas toimii kevytmakuisten, mutta rasvaisten ruokien kyljessä. Viinin hapokkuus ja bitteri varmasti leikkaavat runsaimpienkin ruokien läpi, mutta kuivan Chenin herkkä maku ei kaipaa rinnalleen suuria kilpakumppaneita. Taludessamme viini tuli testattua kermaisen tuorejuusto-pinaattipastan kyljessä, ja homma futasi todella mallikkaasti.

Lyhyesti: Runsastuoksuinen, mutta maultaan intensiivinen, karuhko ja tietyllä tavalla minimalistinen Loiren laakson kuiva natural-Chenin Blanc. Rakenteikas ruokaviini ja ylettömän freesi, napakka seurusteluvalkkari.

Arvio: Tyylikäs – kumpa Suomessakin joskus löydettäisiin kuivien Loiren Chenin Blancien potentiaali. Ainakin näin Riesling-huuman velloessa voisin nähdä hyvin tämäntyylisille viineille saumaa suuremmankin massan parissa.

Hinnan (10,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

23.1.15

Rodenbach Vintage 2012

Rodenbach Barrel 170 Vintage 2012
  • Valmistaja: Rodenbach
  • Tyyppi: Olut, Sour ale, Flemish red
  • Maa: Belgia
  • Alue: Flanderi, Länsi-Flanderi, Roeselare
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 24,00e (Tammikuu 2015, Bier-Bier, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Te, jotka olette Facebook-sivuani seuranneet, olette varmaan huomanneet, että kävin hiljattain pyörähtämässä Helsinkiin juuri avautuneessa Bier-Bierissä, joka onnistui vakuuttamaan hyvin kattavalla, kiinnostavalla ja kiitettävän monipuolisella olutvalikoimallaan. Hinnat eivät ole halpoja, mutta eipä sellaista osaakaan odottaa näin lähellä pääkaupungin ydintä sijaitsevalta kuppilalta – onneksi kovien hintojen vastapainona on tarjolla monta sivua kattava olutlista, josta perehtyneellä harrastajalla on jo vaikeuksia saada päätettyä mitä sitä ottaisi. Lopulta pienellä porukallamme tuli testattua yksi jos toinenkin kiehtova pullo, joista tällä kertaa nostan esille tämän belgialaisen kulttioluen.

Sitten itse asiaan. Oluen tuottanut Rodenbach on vanha, vuonna 1821 perustettu panimo, jonka perustivat neljä Rodenbachin veljestä. Se pysyi Rodenbachin suvun omistuksessa aina vuoteen 1998 asti, jolloin se myytiin belgialaiselle suurpanimo Palmille. Rodenbach tuli 1800-luvulla tunnetuiksi tammitynnyrikypsytetyistä oluistaan, jotka aluksi kypsytetään vanhoissa, valtavissa tammitynnyreissä ja sitten valmistetaan sekoittamalla nuorta ja pidempään kypsytettyä olutta. Oluet ovat tyyliltään flaamilaisia punaisia hapanoluita, eli oluita, joiden valmistuksessa käytetään mm. maitohappobakteeria, mikä antaa oluille lambicien tyyliin runsaan ja purevan hapokkuuden. Lisäksi oluita usein kypsytetään pitkään tammessa, osittain oksidatiivisissa olosuhteissa, mikä usein myös edesauttaa etikkabakteerin kasvua oluessa, jolloin erityisesti pitkään kypsytettyihin oluisiin voi tulla lisää happamuutta etikkahapon muodossa. Normaali Rodenbach Original on lähinnä nuorta olutta, johon lisätään neljännes vanhaa olutta tuomaan syvyyttä. Talon arvostettu Grand Cru on taas ensisijaisesti pitkään kypsytettyä olutta, johon lisätään kolmannes nuorta olutta.

Silloin tällöin panimolla tulee vastaan myös poikkeuksellisen laadukkaita oluteriä, joista panimo pullottaa sekoittamattoman lippulaivaoluensa. Tämä melko rajatun saatavuuden olut tunnettiin ennen nimellä Rodenbach Grand Cru, mutta nykyisin olut kulkee Rodenbach Vintage -nimellä.

Oluella on punaisen meripihkainen väri. Kaadettaessa oluen ylle nousee melko runsas, kuohkea ja rantahiekan värinen vaahto, joka kuitenkin melko nopeasti myös haihtuu pois.

Lasista kohoaa hyvin omintakeinen ja ainutlaatuinen tuoksu, jossa tuntuu omenaa, karpaloa, pihlajanmarjaa, puolukkahilloa ja veriappelsiinisen sitruksista happamuutta, sekä hento, pistävän etikkainen juonne, joka saattaa kuulostaa epämiellyttävältä, mutta ainakin omassa tapauksessani vain nostaa oluen kiehtovuuden aivan uusille tasoille.

Tuntuvan, jopa pistävän hapokas maku jatkaa tuoksun linjoilla: punaomenaa, vadelmaa, kevyttä verigreippiä, pihlajanmarjaa ja maltillista, mutta kokonaisuudesta erottuvaa etikkaisuutta. Olut ei kuitenkaan ole lambicien tavoin rutikuiva ja raaka, vaan tuntuvalle happamuudelle löytyy vastapainoksi runsaasti makeaa karamellisuutta ja kevyttä marjahilloisuutta. Oluella on keskitäyteläinen suutuntuma ja ihastuttavan eloisa, viheromenaisen hapokas yleisilme. Hiilihappoisuus on runsasta, kuohkeaa ja pitkäkestoista. Vaikka olut on pari vuotta makoillut tynnyrissä, en löytänyt kokonaisuudesta tammen aromeja käytännössä ollenkaan – kenties tynnyri #170 on niin iäkäs, ettei se enää luovuta puun aromeja? Olisi kuitenkin vaikea kuvitella Rodenbachin uusivan tynnyrivarastoaan joka vuosi!

Jälkimaussa etikkaiset piirteet korostuvat keskimakua runsaammiksi. Kielelle jää uskomattoman moniulotteinen kattaus erilaisia vivahteita, mm. karpaloa, tuoretta hapanta omenaa, karamellia, kaurakeksisyyttä, hennosti oksidoitunutta leipäisyyttä. Suussa viipyileva jälkivaikutelma on kompleksinen ja kestoltaan todella pitkä. Katkerohumaloinnista ei ole tietoakaan.

Rodenbach Vintage on äärimmäisen ihastuttava, moniulotteinen ja kiehtova, mutta tottumattomaan suuhun myös varmasti hyvin haastava kokemus. Jos homma epäilyttää, kannattaa olla liikkeellä varoen, sillä näin happamankirpeä, jopa hillityn etikkainen olut ei varmasti ole jokaisen makuun. Sen sijaan jos lambicit uppoavat hyvin, suosittelen ehdottomasti ottamaan oluen testiin! Helsingin Bier-Bieristä iso, 0,75 litran lesti irtoaa reilulla parilla kympillä ja on joka pennin väärti!

Olisi kyllä mielenkiintoista saada lisää perspektiiviä tästä oluesta, sillä monissa internetin arvioissa kyseisestä oluesta toistuu tammen aromit, kun taas missään ei mainita oluen etikkaisia tai oksidatiivisia piirteitä – ja omasta mielestäni ne olivat kuitenkin melko selviä tämän oluen tapauksessa. Kenties tässä on pullokohtaista vaihtelua: tämä pullo onkin saanut enemmän happea, minkä takia etikkabakteeri on päässyt villiintymään ja hapettamaan kokonaisuutta. Kenties jollekin toiselle tämä olut olisi ollut jo pilalle mennyt yksilö? Itselleni oluen happamankirpeä, hennosti oksidatiivinen, hillitysti pistävän etikkainen ja samalla makean karamellinen ilmaisu toimi kuitenkin aivan täysiä. Täydellistä tavaraa. Lisää tätä.

Lyhyesti: Happamankirpeä, karamellisen makea, maltillisesti pistävän etikkainen, vivahteikkaan marjainen, runsas, katkeroimaton ja kestoltaan loputon huippuolut. Koeta kuvitella makea barley wine, johon lisätään puolet etikkaista ja kirpeän hapokasta gueuzea, niin ollaan melko lähellä tämän oluen meininkiä.

Arvio: Täydellinen – kyllä, perkele. 5/5.

Hinnan (24,00e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

22.1.15

Teliani Valley Oak Aged Tsinandali 2011

Teliani Valley Tsinandali Aged in Oak Barrels 2011
  • Valmistaja: Teliani Valley
  • Tyyppi: Valkoviini, Tsinandali
  • Maa: Georgia
  • Alue: Kakheti
  • Rypäleet: Rkatsiteli (85%), Mtsvane (15%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 6,99e (Syyskuu 2014, Liviko Lootsi Keskus, Tallinna)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Minulla on pieni fiksaatio näihin gruusialaisiin viineihin. Parhaimmat niistä kun voivat olla uskomattoman mainioita ja ainutlaatuisia viinejä, joita voi löytää mikroskooppiseen hintaan laatuunsa nähden.

Georgian uskotaan olevan maailman viinituotannon kehto; se paikka, jonne kaikki tiet johtavat, kun mennään riittävän kauas viinin historiassa. Alueelta löytyy merkkejä viinintuotannosta peräti 8000 vuoden takaa, kun taas Ranskassa, jota pidetään maailman viinituotannon keskuksena, voidaan löytää merkkejä viinintuotannosta "vain" reilun 2000 vuoden ajalta. Georgialaisilla on siis jonkin verran kokemusta siitä, miten viiniä tehdään. Vaikka esimerkiksi Euroopassa georgialaiset viinit eivät koskaan ole olleet erityisen suuressa arvossa, ovat ne aina olleet hyvin arvostettuja esimerkiksi Venäjällä ja Turkissa, joissa parhaimpia niistä on pidetty jopa maailman parhaina viineinä. Ikävä kyllä Neuvostoliitto kuitenkin onnistui tuhoamaan Georgian viinintuotannon laadun ja maineen, valjastamalla maan halvan bulkkiviinin tuotantoon Neuvostoliiton tarpeisiin. Tätä tuhoa Georgia korjaa edelleen, minkä vuoksi maan viinejä saa usein naurettavan edullisesti – silloin kun niitä sattuu löytymään. Viinit ovat kuitenkin ehdottoman tutustumisen arvoisia, sillä Georgiassa elää edelleen vahvana perinteinen viininvalmistustaito, paikalliset rypälelajikkeet ja monet vanhat viinityylit.

Todennäköisesti Viron venäläisväestöstä johtuen gruusialaisilla viineillä on ilahduttavan runsas preesens Tallinnan viinimyymälöissä – joissain myymälöissä voi jopa löytää kaikki uuden maailman viinit niputettuna yhteen hyllyyn, kun taas georgialaisviineillä voi olla vieressä oma hylly. Tämä on melko rankasti kontrastissa Suomen tarjontaan, jossa Alkon perusvalikoimasta voi löytää yhden gruusialaisviinin (maan suurimmalta tuottajalta) ja yhden punaisen ja yhden valkoisen lisää tilausvalikoimasta. Virossa seikkaillessa kannattaa kuitenkin välttää makeita viinejä – Georgialla on pitkä historia niin makeiden punaisten ja valkoisten viinien valmistuksessa, joista parhaimmat voivat olla äärimmäisen mielenkiintoisia ja huippulaatuisia, mutta useimmat niistä on sitä halpaa bulkkitavaraa, jota alettiin valmistaa valtavissa määrin Neuvostoliiton vallan alla, ja joka ei tarjoa juuri minkäänlaista mielenkiintoa.

Tämä valkoinen georgialaisviini löytyi mukaan viime syksynä tekemältäni Tallinnan-reissulta Lootsi Keskuksessa sijaitsevasta Livikon myymälästä. Yleensä en hirveästi tammitynnyrikypsytetyistä viineistä hirveästi perusta, mutta kun aikaisempia kokemuksia tammessa kypsytetyistä Rkatsiteleistä ei minulla ollut, viini oli halpaa kuin saippua ja luotto georgialaisiin viineihin oli kova, tuli pullo otettua mukaan.

Viinin tuottanut Teliani Valley on aloittanut toimintansa vasta vuonna 1997, mutta nykyisin Teliani Valleyn omistuksessa on jo 120 ha viinitarhoja eri Georgian viinialueilta ja talo sekä ostaa ranskalaisia tammitynnyreitä että valmistaa niitä itse paikallisista puista.

Tsinandali on sekä Kakhetin viinialueella sijaitseva kylä että viinityyli Georgiassa: Tsinandali-viini on tyypillisesti Rkatsiteli-vetoinen viini, johon sekoitetaan Mtsvane-lajiketta. Rkatsiteli on tyyliltään yleensä hyvin hapokas, yrttinen ja melko neutraali lajike, johon Mtsvane tuo runsautta ja runsaampaa hedelmäisyyttä. Tätä viiniä on kypsytetty 9 kk tammitynnyreissä.

Väriltään viini on kevyen vihertävä, yleisilmeeltään jopa melko neutraali.

Tuoksu on hillitty, raikas ja hedelmäinen, joskaan ei tarvitse olla mikään tuoksutieteiden maisteri havaitakseen, että viiniä on kypsytetty tammessa. Tammi on kuitenkin hyvin maltillisessa ja hienovaraisessa osassa, tuoden kokonaisuuteen lähinnä kevyellä otteella kermaisuutta, pähkinäisyyttä ja hentoa mausteisuutta. Muuten tuoksusta löytyy punertavaa omenaa, valkoisia kukkia ja hento, hunajainen alavire.

Viinin ensivaikutelma on raikas, jopa kevyesti kirpeän hapokas ja olemukseltaan kepeä. Makumaailma on tähän kepeyteen nähden melko runsas, tuoden kypsää omenaa, kevyttä hunajaa, hentoa persikkaa, kevyttä kermaisuutta ja hyvin maltillista, kuivakkaa tammen mausteisuutta. Viini on kuitenkin tehty selkeästi hedelmä, ei tammi etunenässä, mikä pelaa meikäläisen makuun mainiosti.

Jälkimaku on hieman runsaammin tammen mausteinen; kielelle jää myös kypsän omenaisia, hennosti hunajamelonisia ja kevyen ruohoisia piirteitä. Jälkivaikutelma on miellyttävän moniulotteinen, mutta kestoltaan korkeintaan keskipitkä.

Yleisesti Teliani Valleyn Tsinandali on simppelihkö, mutta samalla varsin tasapainoinen, mukavan rakenteikas ja mallikkaasti tammitettu gruusialainen arkiviini – tällaista maltillista tammen käyttöä soisi näkyvän enemmänkin nykyisten, paksun kermatoffeisten viinien sijaan!

Viini tuli korkattua suomalaisrustiikkisen, kermaisen juuresvuoan kylkeen, ja myönnettävä on, viini toimi todella mainiosti sen kanssa. Viinin kermaisuus loi hienon aromaattisen sillan ruoan kermaisuuden kanssa samalla kun viinin kepeys ja hapokkuus melko kevytaromiselle mutta vivahteikkaalle ruoalle miellyttävän raikkaan vastinparin. Voin kuvitella viinin kestävän muutaman vuoden kellarointia ja jopa kykenevän hieman kehittymäänkin tammitynnyrikypsytyksensä ansiosta, mutta minkäänlaista lisäkypsytystä viini ei kaipaa! Näin edulliseen hintaan viini on kiistatta loistava ostos, jota voi huoletta ostaa mukaansa vaikka laatikollisen arkiruokailukäyttöön tarkoitetuksi "talon viiniksi"!

Lyhyesti: Kevyellä otteella tammitettu kepeä, raikas, tasapainoinen ja maukas georgialaisvalkoviini.

Arvio: Hyvä – todella mallikas ja mainio moderni gruusialainen. Viinistä ei muuta perinteistä löydy kuin paikalliset rypälelajikkeet, mutta homma toimii tasapainon ollessa niin aromien kuin rakenteen puolesta juuri jetsulleen siinä missä pitää.

Hinnan (6,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

20.1.15

Nino Negri Sfursat 2009

Nino Negri Sfursat 2009
  • Valmistaja: Nino Negri
  • Tyyppi: Punaviini, DOCG Sforzato di Valtellina
  • Maa: Italia
  • Alue: Lombardia, Sondrio, Valtellina
  • Rypäleet: Nebbiolo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 285 SEK (~32,81e; Elokuu 2013, Systembolaget, beställningssortiment)
  • Hinta nyt: 294 SEK (~31,20e; Tammikuu 2015, Systembolaget, beställningssortiment)


Vaikka Nebbiolo onkin Italiassa profiloitunut vahvasti vain ja ainoastaan Piemonteen, on rypäleellä vahva pohja myös Piemonten ja Veneton väliin jäävässä Lombardiassa, jossa rypäle tunnetaan paremmin nimellä Chiavennasca. Jotkut saattavat jopa muistaa muutama vuosi sitten Alkon valikoimissa olleen Nino Negri Mazèr Infernon, joka siis oli Lombardialainen Nebbiolo.

Kenties mielenkiintoisin punaviini, jota Lombardia tuottaa on Sforzato (paikallisittain myös Sfursat tai Sfurzat) – viinityyli, joka naittaa piemontelaisen Nebbiolon venetolaiseen Amaroneen! Tämä viini, jota tehdään vain riittävän hyvinä vuosikertoina, valmistetaan Nebbiolosta (10% muita paikallisia lajikkeita sallitaan), mutta näitä rypäleitä kuivatetaan rusinoiksi ennen puristamista, jolloin lopputulos on erittäin konsentroitunutta ja intensiivistä. Koska rypäleistä haihtuu nestettä, eli ne tuottavat vähemmän viiniä korjattua kiloa kohden, ovat Sforzatot yleensä Amaronen tapaan melko hinnakkaita viinejä. Esimerkiksi tämä Systembolagetin tilausvalikoimasta hommattu Sforzato maksoi keskiverto-Amaronen verran, yli kolme kymppiä.

Nino Negri Sfursat on valmistettu kuivattamalla rypäleitä rusinoiksi syyskuun puolesta välistä tammikuuhun, minä aikana rypäleet menettivät n. kolmanneksen painostaan. Tämän jälkeen rypäleet murskattiin ja mehun annettiin maseroitua 16 päivän ajan terästankeissa kuorten kanssa. 30 kk kestävä kypsytys tapahtui suurissa, 3200:n ja 5200:n litran tammitynnyreissä, minkä jälkeen viinin annettiin kypsyä vielä 6 kuukautta pulloissa; Nino Negrin lippulaivaviini 5 Stelle Sfursat (joka vielä jonkin aikaa sitten oli Alkon valikoimissa) eroaa tästä viinistä lähinnä sillä, että 5 Stelle kypsytetään uusissa barrique-tynnyreissä. Itse hankin viinin useampi vuosi sitten, mutta annoin sen kypsyä muutaman vuoden lisää, sillä viini napattiin käyttöön vasta viime joulukuussa.

Väriltään tämä Sfursat on läpinäkyvä, hieman savenruskeaan taittuvan kirsikanpunainen. Reunoilta väri vaikuttaa pakenevan kokonaan.

Kypsänmakea tuoksu luo runsaasti vihjeitä rypäleiden rusoimisprosessiin: lasista löytyy kirsikkahilloa, makeaa metsämarjaisuutta, kevyttä luumuisuutta ja aavistus rusinaisuutta. Kaiken seassa häilyy vivahde Nebbiololle tyypillistä kukkaisuutta.

Makea tuoksu kuitenkin johdattaa harhaan – ja rankasti! Viini on nimittäin suussa kuiva, tiukka ja mausteinen. Amaronemaista runsautta viinillä ei ole, sillä vaikka suutuntuma on tiivis ja konsentroitunut, on se yleisilmeeltään selkeän keskitäyteläinen. Melko karvasta makumaailmaa hallitsee italialaisten viinien tyypillisin aromi, kirsikka – niin tuoreen kirsikan kuin bitterisen hapankirsikan muodossa. Seassa tuntuu myös maustepippuria, kevyttä tupakkaa ja hennosti eloisan hapokkuuden pintaan nostamaa karpaloa. Vaikka Lombardian Nebbiolot usein voivat olla melko maltillisia tanniineiltaan, on tämä viini kiistämättä hyvin purevan tanniininen. Hyvin reipas alkoholi (15,5%) tekee kokonaisuudesta myös melko tulisen.

Vivahteikas ja kohtalaisen bitterinen jälkimaku jatkaa saumattomasti keskimaun linjoilla: hapankirsikkaa, musta- ja maustepippuria, hennosti kanelisuuteen taittuvaa mausteisuutta ja aavistus puolukkahilloa. Suutakuivaavat tanniinit korostavat viinin bitteristä olemusta. Suuhun jää moniulotteinen, tiukanpuoleinen, kohtalaisen lämmin ja pitkäkestoinen jälkivaikutelma.

Vaikka Lombardian Nebbiolot ovat yleensä melko kepeitä ja nuorena juotavaksi tarkoitettuja, ovat Sfursatit näköjään selkeästi toista maata: vaikkei tämä Sfursat ollutkaan erityisen suuri tai runsaskokoinen, antoi sen tiukka ja jännittynyt olemus olettaa, että viinillä olisi helposti voinut olla vielä useita vuosia edessään. Jopa tuottajan sivuilla viinille annetaan 12-15 vuotta kypsytyspotentiaalia, minkä voin varsin helposti allekirjoittaa. Sellaisen ruoan kanssa, johon särmikäs tanniinisuus pääsee pureutumaan, on viini todella miellyttävä ja tasapainoinen esitys, mutta sellaisenaan nautittavaksi on tämä viini näin 5 vuoden iässä vielä aivan liian nuori tapaus.

Suosittelen antamaan viinille reippaasti vuosia kellarissa, sillä viinin runsas tanniini-happo-alkoholipitoisuus toimii erinomaisena säilöntäaineena konsentroituneelle hedelmälle, jossa ikääntymisvaraa on reippaasti. Tarjoiluvaiheessa suosittelen useamman tunnin dekantointia, jotta viini pääsee avautumaan hyvin, mutta muistutan myös sopivasta viilennyksestä, jolla viinin tuntuvaa, 15,5% alkoholia saisi hieman piiloon.

Lyhyesti: Lombardialainen, kuivatuista Nebbiolo-rypäleistä valmistettu tiukkarakenteinen, puhdaspiirteinen, vivahteikas ja vakuuttava kuiva punaviini tanakalle ruoalle tai kellarin perukoille.

Arvio: Erittäin hyvä – oikein mainio esitys, josta löytyi reilusti Nebbiolon ärhäkkää, anteeksipyytelemätöntä särmää, eikä kokonaisuutta oltu lähdetty turhaan hiomaan ja pehmentämään uudella tammella. Erinomaista potentiaalia huokuva tuttavuus.

Hinnan (~32,85e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Harviestoun Ola Dubh 12 2014

http://www.alko.fi/tuotteet/706114/
Harviestoun Ola Dubh Special Reserve 12 2014
  • Valmistaja: Harviestoun
  • Tyyppi: Olut, Black ale
  • Maa: Skotlanti
  • Alue: Clackmannanshire, Alva
  • Maltaat: Paahdettu ohra, kaura
  • Humala: East Kent Goldings, Fuggles, Galena
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 5,98e (Marraskuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 5,98e (Tammikuu 2015, Alko)

Vuonna 1984 perustettu Harvistoun lienee yksi Skotlannin tunnetuimpia panimoita Brewdogin ja Belhavenin ohella. Panimon legendaarisimpia oluita on arvostettu ja palkittu black ale, varsin osuvasti nimetty Old Engine Oil. Tämän saman oluen pohjalta Harviestoun valmistaa myös lippulaivaoluensa, Ola Dubhin ("mustan öljyn"), tynnyrikypsytetyn black alen.

Ola Dubh valmistetaan panemalla normaalisti 6% vahvuisesta Old Engine Oilista järeämpi, 10,5% vahvuinen erikoiserä, joka siirretään kypsymään Highland Parkilta hankittuihin viskitynnyreihin, joissa olutta haudutellaan useamman kuukauden ajan, aina 6 kk kypsytysaikaan asti. Pullotuksen yhteydessä olut laimennetaan 8% vahvuuteen. Suurin osa Harviestounin tynnyreistä on sellaisia, joissa on aiemmin kypsytetty Highland Parkin 12-vuotiasta viskiä; näistä tynnyreistä syntyy myös Ola Dubhien perussarja, Reserve 12. Harviestoun valmistaa pienempiä määriä myös mm. 16- ja 18-vuotiaiden viskien tynnyreistä. Ola Dubh 12 saapui Alkoihin rajattuna eränä joulun alla talven kausioluiksi. Tuo erä ei ole vielä myyty loppuun, mutta monista myymälöistä varastosaldot näyttivät nollaa, joten jos haluat kaapata oluen testiin, suosittelen kiiruhtamaan!

Väri on täysin läpinäkymättömän musta – "musta öljy" kuvaakin oluen ulkonäköä erinomaisesti. Hento, valkoisenharmaa vaahto katoaa nopeasti, mutta jää paikoitellen ohueksi kerrokseksi luomaan hienoa kontrastia mustaa pintaa vasten.

Oluella on voimakas, aromikas, hyvin kärtsäinen tuoksu, jossa tuntuu hiiltynyttä puuta, lakritsijuurta, kevyttä hopeatoffeeta ja hennolla otteella erittäin tummapaahteista kahvinporoa.

Ola Dubh on aromikas ja runsas sekä suutuntumaltaan todella täyteläinen: kielellä tuntuu tervaa ja tervaleijonaa, savuisuutta, kärtsää, makeaa mausteisuutta ja lakritsia, kevyesti paahtunutta jälkiuunileipää, hieman viskimäistä maltaisuutta ja käytetyn tammitynnyrin tuomaa puisevuutta. Hiilihappoisuus on melko matalaa, mutta oluen täyteläinen runko onnistuu kantamaan kokonaisuuden ensivaikutelmasta jälkimakuun suht moitteetta.

Kuivakka jälkimaku on pitkä, tummapaahteisen kahvinen, nokisen hiilinen, kevyen lakritsainen, hillityn tuhkainen ja hyvin ujosti katkera. Erityisesti kuivakka, epämääräinen mallasviskimäisyys, tynnyrin mausteinen puisevuus ja hento nokisuus jatkuvat suussa erittäin pitkään.

Viskitynnyrikypsytyksestään huolimatta Ola Dubh 12 on selkeästi ensisijaisesti olut – ei viskiolut tai tammitynnyrikypsytetty olut. Kokonaisuus muistuttaa selvästi Old Engine Oilia, mutta seassa on paljon muutakin. Ensinnäkin oluen jyhkeämpi ja robustimpi olemus miellyttää allekirjoittanutta, sillä yleensä mitä paahteisempi ja tummempi olut on, sitä tanakampi runko sillä mielestäni oltava. Tynnyrikypsytys tuo kokonaisuuteen miellyttävän kuivakkaa puisevuutta, eli ei niinkään sitä kermatoffeeta ja vaniljaa, mitä tammitynnyrikypsytetyt oluet yleensä saavat. Varsinainen viskimäisyys pysyttelee hyvin pois tieltä valtaosan oluen makupuolen tarjonnasta ja nousee selkeimmin esille vasta jälkimaussa, jossa muiden, olutmaisempien aromien kadotessa suusta saa mallasviskisyys selkeimmin tilaa tulla huomatuksi.

Kokonaisuutena Ola Dubh 12 on mukavan tanakka, muttei liian raskastekoinen fiilistelyolut, joka tuli nautittua hitaasti ja hartaudella. Aluksi, lähes jääkaappikylmänä, olut tuntui melko vaisulta ja liian kevyeltä, mutta lämmetessään sen aromit avautuivat mainiosti ja kokonaisuus sai mukavasti lisää runkoa alleen. Suosittelenkin korkkaamaan oluen vain maltillisesti jäähdytettynä, sillä se vaikuttaa hyvin kestävän jopa huoneenlämpösenä nauttimista sen kummemmin asiasta kärsimättä.

Lyhyesti: Tanakka, aromikas ja tasapainoinen viskitynnyreissä kypsytetty ale, joka silti maistuu ensisijaisesti oluelta, ei viskiltä tai tynnyreiltä.

Arvio: Tyylikäs – maukas, harmoninen ja moniulotteinen tumma olut pitkäkestoiseen tunnelmointiin.

Hinnan (5,98e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

19.1.15

Fontanafredda Nebbiolo 2010

Fontanafredda Nebbiolo 2010
  • Valmistaja: Fontanafredda
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Langhe
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Langhe
  • Rypäleet: Nebbiolo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 99 SEK (~11,99e; Elokuu 2012, Systembolaget)
  • Hinta nyt: 101 SEK (~10,79e; Tammikuu 2015, Systembolaget)


Nyt vaihteeksi jotain arvioarkiston perukoilta! Tämän kyseisen viinin ostin loppukesästä 2012 Systembolagetista, josta viini löytyi perusvalikoimasta, mutta pullo tuli myös tyhjennettyä lokakuussa 2013, vuoden kypsyttelyn jälkeen – eli myös aikapäiviä sitten. Näitä hieman ikää saaneita arvioita rupeaa löytymään melkoinen kasa, kun vuodenvaihteessa 2014-14 totesin, etten enää pysty pysymään maistamieni viinien perässä: arkistossani oli 300 arviota, joista vanhimmat lokakuulta 2013, eli muutaman kuukauden takaa. Nyt arkistoni on pöhöttynyt 1,300 arvioon eikä tilanne näytä sen valoisammalta...

No mutta, itse asiaan. Nebbiolo on yksi Italian arvostetuimmista ja hienoimmista, peräti "jaloimmista", punaisista lajikkeista, josta tehdään mm. arvostettuja Baroloita ja Barbarescoja. Parhaimmillaan Nebbiolo kykenee saavuttamaan uskomattoman upean tasapainon runsaiden happojen, robustien tanniinien ja elegantin makumaailman välille, mutta yleensä nämä viinit tulevat lähinnä Barolon ja Barbarescon kylien tarhoilta. Suuremmalla Langhen alueella viljellään myös paljon Nebbioloa, mutta siellä harvat tarhat kykenevät tuottamaan Nebbiolosta yhtä ainutlaatuista viiniä kuin Piemonten parhaimmilla alueilla, jolloin näistä viineistä tehdään arkisempaa perusviiniä, joka ei kilpaile Barolon, Barbarescon tai muiden huippualueiden viinien kanssa. Toki jotkut tuottajat kykenevät tekemään äärimmäisen vakuuttavaa huippu-Nebbioloa myös suuremman Langhen alueen tarhoilla, mutta yleisesti Nebbiolo on niin tarkka kasvusijainnistaan, että on helpompi tehdä huonoa Nebbioloa hyvillä tarhoilla kuin hyvää Nebbioloa huonoilla tarhoilla.

Fontanafredda lienee Piemonten tuottajista suomalaisille yksi tutuimmista, sillä kyseiseltä talolta on näkynyt Alkon valikoimissa jos jotakin Baroloa ja Barbarescoa. Tämä viini on Fontanafreddan perustason Nebbiolo, joka nyttemmin kulkee nimellä "Ebbio". Kun rotevimmat Nebbiolo-viinit valmistetaan maseroimalla rypäleiden kuoria käyvässä mehussa peräti kuukauden ajan, on tämä viini valmistettu käyttämällä rypäleiden kuorten kanssa terästankeissa vain 8 päivän ajan (ilman uutosta lisääviä pump overeita tai punch downeja, joissa rypäleiden kuoria saatetaan enemmän kosketuksiin viinin kanssa). Lopuksi viiniä on kypsytetty 8 kuukauden ajan tammessa ja 3 kuukautta pullossa.

Lasissa viinillä on kauttaaltaan tasainen, tumman kirsikkaisen rubiininpunainen väri, joka on Nebbiololle tyypillisesti melko läpinäkyvä.

Tuoksu on varsin aromaattinen: makeata kirsikkaa, aromaattista kukkakauppaa, kevyttä savua, mentolitupakkaa, hentoa pippuria, pienin aavistus paperiliimaa ja tummanpuhuvaa, mausteiseen taipuvaa tammisuutta. Avauduttuaan tuoksusta tulee persoonallisempi ja vivahteikkaampi, kuvioihin astuu mukaan mm. kypsempää luumuia, hieman nahkaa ja kevyttä alkoholisuutta.

Viinillä on kevyenpuoleinen, hapokas ja kohtalaisen tanniininen, mutta samalla melko lempeä yleisilme, jossa tuntuu kuivaa kirsikkaa, hapokasta karpalomehua, kevyttä savuisuutta, hentoa pippuria ja aavistus mineraalia. Kokonaisuus on yhdistelmä hyvää ryhtiä ja melko pehmeää, kielelläsoljuvaa ilmaisua. Avauduttuaan viini on hieman selvemmin tammisempi, mutta muuten ei tapahdu ihmeitä.

Tuoreen marjaisuuden hallitsema jälkimaku jättää kielelle punaviinimarjaa, hapankirsikkaa, kohtalaisen tuntuvaa ja raikastavaa mineraalia ja hieman vettä kielellenostavaa hapokkuutta. Mehukas, hapahko jälkivaikutelma on lyhyehkö tai korkeintaan keskipitkä.

Fontanafreddan perus-Nebbiolo on maukas, tasapainoinen ja miellyttävä arkiviini, mutta kuten sanonta kuuluu, nothing special to write home about. Tämä on geneerinen pikku-Nebbiolo, joka on nuorena juotavaksi tarkoitettu, eikä se ole missään nimessä haastamassa alueen parhaita Nebbioloja – mikä myös näkyy viinin varsin kohtuullisessa hinnassa, joka on erittäin hyvin linjassa viinin laadun kanssa.

Mutta koska tämä ei ole mikään Barolo tai Barbaresco (oletan, että se rupeaa pikku hiljaa olemaan tässä vaiheessa selvää), ei viini myöskään tarvitse pitkää varastointia ennen korkkaamista. Siinä missä hyvä Nebbiolo voi tarvita peräti 10 vuotta ollakseen mainiosti tikissä, on Fontanafredda Nebbiolo kolmen vuoden ikäisenä varsin helpostilähestyttävä ja tasapainoinen tuttavuus. Viinin tasapainoinen hapokkuus ja tanniinisuus lupailevat ihan hyvää lyhytkestoiseen kypsyttelyyn ja tuottaja itsekin sanoo viinin saavuttavan huippunsa 3-4 vuotta vuosikerrasta, mutta kuten vanha viidakon laki sanoo: turha niitä kympin viinejä on vuosikymmentä kypsyttää.

Lyhyesti: Tasapainoinen pikku-Nebbiolo, jossa hyvä hapokkuus ja kevyesti puraiseva tanniinisuus paljastavat hyvin lajikkeen. Ei tarjoa suuria yllätyksiä, mutta sentään mainion piemontelaisen arkiviinin.

Arvio: Miellyttävä – luotettava perusesitys akuuttiin Nebbiolonpuutteeseen. Viinissä on hyvän vuoden hyvän Nebbiolon rakenne, eikä tammella ole liikoja läträtty, joten plussan puolella ollaan.

Hinnan (11,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

18.1.15

Mas de Subirà Priorat 2010

Mas de Subirà Priorat 2010
  • Valmistaja: Celler Morlanda / Viticultors del Priorat, Freixenet
  • Tyyppi: Punaviini, DOQ Priorat
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Priorat
  • Rypäleet: Grenache (60%), Carignan (30%), Cabernet Sauvignon (10%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 12,75e (Syyskuu 2014, SuperAlko Uus-Sadama)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Viime syksynä Tallinnassa käydessäni silmiini osui reilun kympin hintainen pullo Prioratia – kiinnostus heräsi välittömästi, sillä Prioratin viinien hinnat ovat nousseet alueen suosion myötä melkoisesti. Viinien kansainväliset hinnat ovat tyypillisesti parin kympin paremmalla puolella ja monet viinit ovat helposti jo lähemmäs kahta kymppiä ihan paikan päällä Kataloniassakin. Oli siis suorastaan hämmentävää, että etelänaapuristamme sai Prioratia tosiaan vain reilulla kympillä, mistä syystä pullo oli otettava testiin journalistisessa mielessä! Jos viini olisi mainio, olisi se varsinainen löytö, ja jos laatu ei olisi kummoinen, ei menetetty sijoitus olisi kovinkaan suuri.

Viinin tuottaja on vuonna 1997 perustettu, Bellmunt del Prioratissa – eli koko alueen korkeimmilla kohdilla – sijaitseva Celler Morlanda, joka tuntuu myös kulkevan vaatimattomalla nimellä Viticultors del Priorat. Se, mikä ei pullosta kuitenkaan paljastunut on se, että tämän viinitalon omistaa maailman suurin Cava-tuottaja Freixenet – kenties tämä yhteys halutaankin pitää pois yleisemmästä tiedosta. Toisaalta, jos viinin takana häärii yksi Katalonian suurimmista viinikoneistoista, ei sen edullinen hinta ole enää niin suuri ihmetyksen aihe.

Mas de Subirà on niin rypälepohjaltaan kuin valmistusmenetelmiltään hyvin klassinen perus-Priorat: aluksi paikallisista punaisista lajikkeista puristettu mehu käy 30 päivän ajan viiniksi terästankeissa 25-28 asteessa. Tämän jälkeen se viettää 12 kk useiden eri tynnyrintekijöiden valmistamien eri paahtoasteiden 300 l ranskalaisissa tammitynnyreissä. Koska mitään muuta viininvalmistuksesta ei mainita, voin turvallisin mielin olettaa viinin käyvän muut normaalit proseduurit ennen pullotusta, eli kirkastus, kevyt suodatus ja riittoisa sulfiittilisäys.

Viinillä on erittäin tummanpuhuva, hädin tuskin läpinäkyvä, rubiininpunainen väri.

Tuoksu on värin tavoin tummanpuhuva ja kypsänmehevä: kirsikkamarmeladia, ylikypsää luumua, tummia marjoja ja herukkahilloa, auringonpaahtamaa llicorella-maata ja hiekkaa, kevyesti herkkusieniä ja hennosti lakritsia. Kokonaisuus on siis tuhdilla, makean hedelmäisellä ilmeellään selvästi viinin lämmintä kasvupaikkaa ilmaiseva.

Suussa viini on kuivahko, konsentroituneen täyteläinen ja samettisen pehmeä. Kypsänmehevä makumaailma on hyvin kirsikkainen – osin jopa suorastaan modernin italialaisen oloinen – ja muhkean tumman marjainen. Seassa tuntuu myös luumuisuutta, hillitysti mansikkamarmeladia, kivisiä ja paahtuneen maamaisia piirteitä sekä kevyesti tammista mausteisuutta. Rakenteesta pitävät huolen kohtalainen hapokkuus ja kevyesti pureva tanniinisuus – joista erityisesti jälkimmäinen on Prioratin viitekehyksessä suorastaan lälläritasoa. Yleisilme on hieman lämmin, mutta pakko myöntää: suorastaan törkyisen runsas 15,5% alkoholia pysyy hämmentävän hyvin piilossa.

Jälkivaikutelma onkin sitten selvästi lämmin, jopa paikoin poltteleva. Suuhun jää pitkähkö, tuhti jälkimaku, jossa tuntuu hiekkaista maamaisuutta, mausteista tammea, kypsänmakeaa luumuisuutta ja maltillista mansikkaa.

Noh. Eipä tämä nyt kovinkaan kummoinen Priorat ollut. Yleensä jos Prioratin korkkaa, on lupa odottaa tuhtia, konsentroitunutta ja purevan tanniinista viiniä – tässä saatiin 2/3 kohdalleen. Mas de Subirà maistuu kyllä melko lailla Prioratilta, joskin ehkä turhan geneeriseltä ja turvalliselta sellaiselta, mutta siitä puuttuu hyvien Prioratien intensiteettiä ja purevuutta. Lisäksi alkoholia viinissä tuntuu olevan aivan liikaa – vaikka keskimaussa se pysyy melko hyvin piilossa, on jälkimaussa sen verran lämpöä, ettei se ole enää mukavaa, ja jo pari lasia tuntuu menevän vauhdikkaasti sekä jalkoihin että hattuun.

Viini meni ihan semipasselina kumppanina paistetuilla sienillä ryyditetylle pizza biancolle, mutta mistään elämää suuremmasta makuparista ei nyt voi puhua. Oletin viinin olevan hapokkaampi ja tanniinisempi tapaus, jolloin se olisi toiminut pizzan rasvaisuuden kanssa, mutta nyt viinistä jäi tuhti mutta hieman hampaaton vaikutelma. Prioratit yleensä viihtyvät helposti useita vuosia kellarissa, mutta näin lempeän tanniinista ja pehmeän hapokasta viiniä on turha varastoida pidempään. Hedelmä saattaa kehittyä muutaman vuoden ajan, mutta tässä viinissä en usko olevan runkoa kestämään kovinkaan paljon tuota pidempään.

Lyhyesti: Pullearakenteinen, kypsänmakea, helpostilähestyttävä ja hyvin alkoholinen (mutta sentään edullinen) Priorat kuohuviinijättiläis-Freixenetiltä.

Arvio: Tylsä – viini on ihan hyvin tehty, nuorena juotavaksi tarkoitettu Priorat, mutta se on niin geneerinen ja ennalta-arvattava, että oksat pois. Tähän kun yhdistetään vielä viinin lempeän pehmeä, varmasti massojen makuun sopiva, särmätön rakenne, niin ei ole ihme, jos en hurraata täällä huutele.

Hinnan (12,75e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

16.1.15

Maupertuis Les Pierres Noires XIII

Maupertuis Les Pierres Noires XIII
  • Valmistaja: Domaine Jean Maupertuis
  • Tyyppi: Punaviini, Vin de France
  • Maa: Ranska
  • Alue: Auvergne
  • Rypäleet: Gamay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 12,70e (Marraskuu 2014, Vins Chez Nous)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Lähellä Ranskan keskipistettä (eli siis keskellä ei-mitään) sijaitseva Auvergne luetaan usein osaksi Loiren viinialuetta, mutta todellisuudessa tämä kyseinen viinialue on maantieteellisesti hyvin eristyksissä muusta Ranskasta ja fyysisesti se on lähempänä esimerkiksi Beaujolais'ta kuin pääasiallista Loiren viinialuetta, joka sijaitsee yli 100 km Auvergnesta pohjoiseen. Siksipä monet viiniharrastajat ja -kirjoittajat lukevatkin Auvergnen omaksi, pieneksi viinialueekseen.

Auvergnessa, Saint-Georges-sur-Allierin kylässä viiniä tuottava Jean Maupertuis työskenteli alun perin tietokonealalla, mutta ryhtyi 1990-luvun alkupuoliskolla viininviljelijäksi Auvergnessa. Hän aloitti vuokraamalla viinitarhoja, jotka hän myöhemmin osti omaan käyttöönsä; nykyisin hän omistaa kaksi n. 1,5 ha laajuista viinitarhaa Gamayta ja Pinot Noiria sekä n. 30 aaria (0,3 ha) Chardonnayta. Valtaosa hänen ilman torjunta-aineita viljellyistä Gamay- ja Pinot Noir -köynnöksistään on hyvin vanhoja – nuorimmat ovat 1970-luvulta ja valtaosa 1940- ja 1950-luvuilta). Merkittävä osa hänen tuotannostaan on punaviiniä, mutta hän valmistaa myös gris-roséeta, valkoviiniä ja kuohuviiniä.

Maupertuis'n punaviinit valmistetaan sementtisammioissa, joissa ehjät rypäleet peitetään hiilidioksidilla, jolloin rypäleiden sisältämä mehu alkaa käymään automaattisesti hapettomissa olosuhteissa. Samalla sammion pohjalle murskaantuneiden rypäleiden mehu käy rypäleiden omilla hiivoilla. Kolmen viikon käymisen jälkeen rypäleet murskataan ja osittain käyneen viinin annetaan käydä kuivaksi, minkä jälkeen viini siirretään kuorten ja hiivasakan päältä pois lasikuituastioihin – tosin joinain vuosina pieni osa viinistä saatetaan kypsyttää vanhoissa tynnyreissä. Viinien annetaan käydä malolaktinen käyminen ja asettua kevääseen asti, jolloin ne lapotaan sakkojen päältä uusiin astioihin ja pullotetaan suodattamattomina ja kirkastamattomina. Maupertuis on aina viiniyttänyt viininsä ilman rikkiä ja vuonna 2000 hän siirtyi täysin rikittömään tuotantoon, eli viineihin ei lisätä rikkiä myöskään pullotusvaiheessa.

Alun perin Maupertuis pyrki saamaan viininsä luokiteltua Auvergnen appellaation alle, mutta hän on siirtynyt tuottamaan viinit Vin de France -luokittelun alla kyllästyttyään toimimaan alueen appellaatioelimen kanssa ja tekemään viinien rekisteröintiin liittyvää paperisotaa. Todennäköisesti viinin Vin de France -taustan takia viinin etiketissä ei lue vuosikertaa, mutta viinin nimen "XIII" viittaa 2013-vuosikertaan. "Les Pierres Noires" viittaa viinitalon tuliperäisellä maalla sijaitsevaan Gamay-tarhaan.

Väriltään viini on tumman kirsikkainen ujolla, nuorekkaan sinertävällä häivähdyksellä. Kokonaisuus on varsin tumma ja Gamayksi melko tiivis, vain hieman läpinäkyvä.

Aluksi tuoksu on todella reduktiivinen ja tunkkainen, suorastaan epämiellyttävän kananmunainen. Kuitenkin kuviot muuttuvat täysin puolen tunnin dekantoinnin jälkeen, jolloin viinin reduktiivinen tunkkaisuus on täysin tiessään ja tilalle on ilmestynyt tuoretta karhunvatukkaa, hyvin voimakasta mustapippurisuutta ja charmanttia kukkaisuutta.

Aluksi myös mausta löytyy ujo aavistus tuoksusta löytynyttä kananmunaa, mutta tämä piirre katoaa nopeasti viinin saadessa ilmaa. Kielellä pyörii punamarjaisuutta, jota viinin runsas, raikas ja eloisa hapokkuus taittaa innokkaasti puolukan ja hapankirsikan suuntaan, ja melko voimakkaana tuntuvaa mustapippurisuutta. Viinillä on hyvin freesi, hieman kirpeäkin ja äärimmäisen kepeä ja hento yleisilme – sellainen, jota pahat kielet ja tuhteihin punaviineihin tottuneet suut voisivat jopa sanoa vetiseksi. Hyvien happojen ja kevyesti puraisevan tanniinisuuden vuoksi rakennetta viinistä ei kuitenkaan puutu.

Jälkimakua hallitsevat runsaat hapot ja suutapuhdistava mineraalisuus, hapokas punaherukkaisuus, kevyt karviaismaisuus ja ujo pippurisuus. Viinistä jää pitkähkö, kepeä, raikas ja hieman karheahko jälkivaikutelma.

Les Pierres Noires XIII on todella kepeä ja elegantti, mutta myös sopivan rustiikkisella särmällä varustettu punaviini – siinä on selkeästi sellaista luonnetta, joka kyllä kumartaa niin Loiren kuin Beaujolais'n Gamay-viineille, mutta on silti selkeästi täysin omaa, auvergnelaista luonnetta edustava. Jos kepeistä viineistä pitää, ei viinin hurmaavaa puhdaspiirteisyyttä ja raikkautta voi jättää huomiotta, mutta jos tuhdimmat ja konsentroituneemmat viinit ovat enemmän mieleen, lienee tämä aivan liian vaatimaton esitys.

Ruokaparia näin kepeälle viinille voi olla vaikea keksiä, ja kenties parhaimmat paritukset ovat enemmän sellaisia, jotka mielletään perinteisesti kepeiden ja raikkaiden valkoviinien tehtäviksi – kuten vaikkapa ahvenfileet tai kepeät kasvisruoat. Omasta mielestäni ei kannatakaan lähteä stressaamaan ruokaparista näin kepeälle ja simppelille, mutta samalla maukkaalle ja helpostijuotavalle viinille, vaan nauttia se sellaisenaan, kohtalaisesti viilennettynä ja korkeintaan jonkun pienen pureskeltavan kanssa – kuitenkin riittävän pitkää ilmaamista unohtamatta!

Lyhyesti: Todella kepeä ja freesin hapokas Auvergnen Gamay, joka kärsi aluksi tuntuvasta reduktiivisuudesta, mutta joka melko nopeasti paljastui hyvin pippuriseksi ja ihastuttavan marjaiseksi esitykseksi!

Arvio: Hyvä – Les Pierres Noires ei pelleile eikä yritä olla suurempi viini, mitä se todellisuudessa on, vaan se on vakavahenkinen, mutta silti kaikin puolin mukava ja helpostilähestyttävä kepeä pikku viini.

Hinnan (12,70e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.