Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


1.1.13

Vuosi 2012 ja mitä siitä jäi käteen?

No niin, vuosi 2012 on vihdoin saatu pakettiin. Tehdäänpä pientä yhteenvetoa, mitä blogissani ehti vuoden aikana tapahtua.

Onnistuin vuoden aikana kirjoittamaan 477 postausta, mikä tarkoittaisi n. 1,3 postausta vuoden jokaisena päivänä. Koska kuitenkin olen ollut reissussa vuoden aikana parin kolmen viikon ajan, jolloin blogia ei ole ollut mahdollista päästä päivittelemään, on todellinen päivätahtini ollut todellisuudessa vielä tiuhempi. Kuulostaa melko hurjalta jopa kirjoittajan itsensä korvaan!

Näistä 477 postauksesta valtaosa (463) on ollut arvosteluita, joista käytännössä kaikki ovat keskittyneet viineihin (mukana yksi kirja- ja yksi olutarvostelu.); loput (14) ovat olleet sitten yleistä lätinää jostain enemmän tai vähemmän ajankohtaisesta.

Mutta eihän yhteenveto vuodesta oli mistään kotoisin, ellei mukana olisi listausta vuoden viinikohokohdista! Koska vuoteen mahtuu (onneksi) aina paljon enemmän hyviä kuin huonoja mieleen jääviä viinejä, olen voinut koota vuoden parhaista viinikokemuksista eri viinityypeille omat top5-listansa, kun taas vuoden flopit olen pistänyt vain viinityylistä riippumattomaan kirjainjärjestykseen. Listalta tosin puuttuu muutamia sinne todellisuudessa kuuluvia viinejä, joista en ole vain ehtinyt vielä tehdä arvostelua – ajattelin listan olevan reilumpi, jos kokoan sen vain tämän vuoden postauksistani. Tämän vuoden viimeiset arvostelemattomat herkut tapelkoot sitten paikoista mahdollisella ensi vuoden listalla!

Top5

Punaiset

Casanova di Neri Tenuta Nuova Brunello di Montalcino 2003 – ehdottomasti vuoden mieleenpainuvimmaksi punaviiniksi jäi Casanova di Nerin uskomattoman runsas ja tömäkkä Brunello, jota ostin Italian-reissullamme syntymäpäivänäni paikallisesta viinibaarista lasillisen naurettavaan 7 euron hintaan. Sen lisäksi, että viini on yksi vaikuttavimpia koskaan maistamiani punaviinejä, on sen hinta-laatu-suhde jotain aivan älytöntä – en voisi koskaan kuvitella saavani mitään samanlaista Suomessa tähän hintaan.

Blecua 2001 – kakkospaikalle ylsi Mikä viini! -tapahtumassa vastaani tullut Blecua Pohjois-Espanjasta, joka onnistui – ihme kyllä – vakuuttamaan puhtaalla massalla ja konsentraatiollaan. Yleensä sellaiset viinit onnistuvat jättämään allekirjoittaneen melko kylmäksi, mutta tämä viini onnistui siinä missä aussit, chileläiset ja jenkit eivät! Kaikesta modernista monoliittisuudestaan huolimatta viinissä on niin valtava määrä syvyyttä ja niin upean harmoninen tasapaino, että oksat pois.

Moris Morellino di Scansano Riserva 1999 – kolmossijalta löytyy yksi Italian-tuliaisiani: pienestä viiniliikkeestä löytämäni 13-vuotias Toscanan Sangiovese. Viiniliikkeessä, jossa viinien keskimääräinen hinta oli 40-120 euroa, onnistui poistomyyntihyllyn yksinäinen pullo 25 euron hintalapulla erottumaan kuin pieru kirkossa. Onneksi näin, sillä viini paljastui yhdeksi upeimmista koskaan maistamistani Sangioveseista! (Casanova di Neri toki poislukien) Uskomattoman viekoitteleva yhdistelmä nahkaa, kukkaisuutta, kirsikkaa ja terhakkuutta; tuoksu, jota voisi nuuskia loppumattomiin.

Vietti Barbera d'Asti La Crena 2006 – nelossijalle yltääkseen ei tarvinnut olla erityisen hienostunut ja tyylikäs: Viettin huippu-Barbera vakuutti yksinkertaisesti todella ronskilla ja rehellisen maalaisella charmillaan. Kokonaisuus ei ole mitenkään elegantti ja harmoninen, vaan koruton, likainen ja rujo, minkä vuoksi viinissä tuntuukin olevan enemmän luonnetta kuin suurimmassa osassa huippuunsa hiottuja hifistelyviinejä.

Assmannshäuser Höllenberg Spätburgunder "aus dem Cabinetkeller" 2009 – vaikka viime vuonna tuli vastaan monen monta maukasta punaista Burgunderia, top5-listalle onnistuikin yllättäen nousemaan saksalainen Kloster Eberbachin Pinot Noir! Vaikka yleensä suosinkin kevyempiä ja hienostuneempia Pinot Noireja, oli tämä melko raskastekoinen, kypsä ja suhteellisen runsaasti tammitettu Spätburgunder silti kokonaisuutena yksinkertaisesti vaikuttava esitys – erittäin nuoresta iästään huolimatta.

Valkoiset

Van Volxem Scharzhofberger Pergentsknopp 2009 – näin jälkikäteen mietittynä lienee turvallisinta nostaa ykkössijalle Van Volxemin puolikuiva Pergentsknopp Riesling, joka on yksinkertaisesti parhaita koskaan maistamiani valkoviinejä. Yksinkertaisesti äärimmäisen upea, kompromissiton, loputtoman vivahteikas Moselin Riesling.

St. Urbans-Hof Laurentiuslay Großes Gewächs 2009 – tämä viini oli toinen niistä kolmesta saksalaisvalkoviinistä, jotka onnistui tappelemaan tiensä listalle; Van Volxemin tapaan myös tämä on puolikuiva Moselin Riesling. Vain tuuman verran persoonallisempana ja luonteikkaampana Van Volxem onnistui nappaamaan ykköspaikkansa, mutta St. Urbans-Hofin vastaava esitys ei hirveästi kalpene voittajan rinnalla.

Prinz von Hessen Winkeler Hasensprung 2008 – kolmannelta sijalta löytyvä valkoviini eroaa merkittävimmin kahdesta edellisestä vain sillä, että se tulee Rheingausta, ei Moselista. Muuten kyseessä on jälleen käsittämättömän upea, puolikuiva Riesling, jonka äärellä ylistyssanat rupeavat käymään vähiin. Tässä on myös ensimmäinen valkoviinilistan viini, jota löytyy myös Alkosta.

Quinta dos Termos Fonte Cal Reserva 2007 – tämä Portugalin erikoisuus nousi listalle erityisesti sillä, että kyseessä on yksi maailman harvoja, ellei ainoa 100% Fonte Cal -viini; tämä rypäle onnistui tarjoamaan sellaisen makukokemuksen, jollaista en ollut aikaisemmin kokenut, enkä ole tainnut vataavaa kokea vieläkään uudestaan. Viini ei ole millään lailla erityinen, upean tyylikäs tai hienostunut, ainoastaan todella persoonallinen, miellyttävä ja upean tasapainoinen. Hatunnosto mainiolle Quinta dos Termosille!

Suavia Soave Classico 2010 – listan todellinen yllättäjä on verrattain edullinen Alkon Soave. Ehdin nimittäin harmitella Pieropanin mainion Soaven poistumista valikoimista, mutta murheeni unohtuivat päästessäni maistamaan tuotteen korvannutta Suaviaa – kyseessä on malliesimerkki kuivasta, yrttisestä ja todella intensiivisestä Soavesta. Vaikka Alkon valikoimista löytyy paljon hienompiakin valkoviinejä, tämä jäi mieleen tältä vuodelta erityisen positiivisena kokemuksena.

Kuohuvat

Bollinger La Grande Année Brut 2002 – ykkössijaa pitää itseansaitusti Bollingerin La Grande Année; shamppanja, joka tulee maistettua joka vuosi Mikä viini! -tapahtumassa, ja joka ei petä koskaan. Joka vuosi on hauska maistella ja pohtia, kumpi osuu paremmin maaliinsa, perus GA, vai GA Rosé. Tänä vuonna valkoinen GA keräsi potin.

Fleury Fleur de l'Europe – todellinen vedenjakaja shamppanjoiden ystävien joukossa; toiset pitävät viiniä jo pilalle menneenä, toiset viinin runsaasti kehittynyt, jo kevyesti sherryinen aromimaailma onnistuu hurmaamaan. Itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan – omasta mielestäni tämä Fleuryn luomukuohuva on Alko shamppishyllyn hinta-laatu-suhteen vielä melko löytämättä jäänyt kuningas.

Bernard-Massard Millésime 2008 – jos Fleury on paras hinta-laatu-suhteessa Alkon shamppishyllyssä, on Bernard-Massardin vuosikertakuohuva sitä peruskuohuvien joukossa. Ei yhtä vanha ja kehittynyt kuin Fleury, mutta silti selvästi kehittyneempi ja vivahteikkaampi kuin yksikään muu perusskumppa. Ainoa miinus siitä, että viini on tilausvalikoiman, ei perusvalikoiman tuote.

Ridgeview Cavendish 2009 – ensimmäinen kosketukseni brittilän viineihin, ja varsin onnistunut sellainen! Todella tyylikäs ja mainio, shamppanjatyylinen kuohuva, joka pistää helposti kampoihin vastaavan hintaluokan aidoille shamppiksille. Sääli, että pääsi jo loppumaan Alkon hyllyiltä.

Solter Brut Riesling Réserve 2007 – Saksan viinit -messuilla maistamani Solterin kuohuviinit vakuuttivat erinomaisuudellaan ja niistä jäi erityisesti mieleen jo mainiosti kehittynyt Riesling Reserve -kuohuva, joka tyylikkyydessään ja rotevuudessaan pärjää mainiosti laadukkaille shamppanjoille, mutta on silti aromimaailmaltaan selvästi Saksasta kotoisin. Paras tähän asti maistamani Sekt.

Makeat

Château Suduiraut 1999 – ensikosketukseni tähän arvostettuun Sauternes'n viinitaloon ja olen heti myytyä miestä. Onneksi on yksi pullo (tuoreempaa vuosikertaa) makoilemassa omassa kaapissa.

Fonseca Alambre 20 Anos – Portugalin viinit -messuilla esitelty, mykistävän upea Moscatel. Aromipommi, joka pyyhki lattiaa tilaisuudessa esitellyillä Portviineillä. Nestemäistä kultaa.

Schloss Saarsteiner Spätlese 2003 – Alkon valikoimista poistunut, upean tasapainoinen ja mahtavalla tavalla kehittynyt makea Spätlese, jota jotkut onnekkaimmat voivat vielä hyvällä tuurilla bongata satunnaisista Alkoista hävyttömän edulliseen 13 euron hintaan. Ehdottomasti parhaita mahdollisia valintoja juustotarjottimen kylkeen.

Château Grillon 2009 – naapurimaassa käydessäni Systembolagetista mukaani tarttunut halpis-Sauternes. Uskomattoman maukas ja tasapainoinen, vaikkakin äärimmäisen primäärinen esitys. Piti käydä heti tilaisuuden tullessa käydä ostamassa vielä toinen talteen. Ehdottomasti enemmän kuin hintansa väärti.

Krebs-Grode Eimsheimer Sonnenhang Eiswein 2010 – Saksan lentokentältä löytynyt Eiswein, joka on edelleen yksi hapokkaimpia koskaan maistamiani viinejä. Todella upea esitys, mutta käytännössä täysin raaka. Olisi pitänyt jaksaa odotella vuosia tämän korkkaamista, nyt viini vain väläytteli aavistuksia siitä potentiaalista, mitä sillä olisi ollut tarjota. Silti, todella upea elämys.


Flopit top10

Campolargo Pinot Noir 2008 – surkea, pehmoisenmakea marjamehu. Laadukkailla kuohuviineillä edustanut talo ei oikein pystynyt vastaavaan tasoon punaviineillään.

Georg Müller Edition PW Spätburgunder Trocken 2011 – Saksan viinit -messuilla esitelty, todella kevyt, vaatimaton ja mitäänsanomaton Pinot Noir. Viini, joka vastasi ennakkoluulojani saksalaisista punaviineistä.

Hardys VR Chardonnay 2011 – ei liene yllätys, että ne ylivoimaisesti halvimmat viinit ovat melko lailla uskomattoman surkeita? No silti oli pakko mennä kerjäämään verta nenästä ja maistamaan sellaista. Ja olihan se surkea. Todella epämiellyttävän tunkkainen ja teollinen aussiviini, josta tekee työtä arvata, että kyseessä on Chardonnay.

Laroche Chardonnay 'L' 2010 – oli lähes mahdotonta uskoa, että kyseisessä viinissä ei ole jäännössokeria – kokonaisuus kun oli niin uskomattoman makean päärynähilloinen. Todella löysä, vetelä ja inhan imelä hillo-Chardonnay.

Montalto Pinot Grigio 2011 – kenties mauttomin koskaan maistamani viini, joka ei myöskään tuoksu miltään. Tulee vieläpä kätevässä litran muovipullossa. Tätä ei ole tarkoitettu nautiskeluun, vaan ainoastaan alkoholin kuljettamiseen pullosta elimistöön.

Prinz von Hessen Johannisberger Klaus Auslese 2006 – tämä nyt todellisuudessa ei ole mikään huono tai tasoton viini, erityisesti kun katsoo minkälaisessa seurassa tämä viini muuten on. Tämä oli ainoastaan valtava pettymys korkeasta laadustaan tunnetun Prinz von Hessenin muiden viinien jälkeen – viini maistui vain-ja-ainoastaan hunajalta, ei käytännössä miltään muulta. Todella tylsä ja yksiulotteinen jälkiruokaviini.

Santa Helena Vernus Malbec 2008 – jos edellinen viini maistui vain hunajalta, tämä maistui vain tammelta. Todellä löysän ja makean hilloinen viini, jonka täytyy olla kenties tammisin koskaan maistamani esitys. Uutta maailmaa pahimmillaan.

Tarapacá Brut Sparkling – viini ehti tulla vastaani kaksi kertaa uskomattoman korkkivikaisena ennen kuin pääsin kunnolla tutustumaan siihen, minkä jälkeen totesin, että eipä siitä hullua hurskaammaksi tullut. Naurettavan heikkotasoinen, tylsä ja mauton kuohuviini. Ei ihme, etteivät chileläiset juurikaan juo skumppaa.

Yarden Chardonnay 2007 – kai tämä olisi voinut olla ihan hyvä viini, mutta ei ainakaan tällaisena esityksenä, sillä viinissä ei maistunut mikään muu kuin tammi. Kenties tammisin koskaan maistamani valkoviini.

Yarden Mount Hermon 2011 – todella falskin ja vastenmielisen oloinen tusinapunaviini. Kokonaisuus on kosiskelevan pehmoinen, mehumaisen makea ja aromeiltaan varsin teollinen.

Vuosi oli kokonaisuudessaan siis vallan maittava! Muutamia listan viinejä sai pohtia pitkäänkin, sillä todella mainioita tuttavuuksia tuli monissa kategorioissa vastaan paljon enemmänkin kuin nuo 5 ja siksi oli vaikeata päättää, mitkä haluaisin erityisesti nostaa esille. Siksi muutamat simppelimmät saattoivatkin kiilata kalkkiviivoilla muutamat paljon ns. "paremmat" ja vakuuttavammat viinit pois listoilta, ja jos tekisin tämän listan esimerkiksi huomenna tai viikon päästä, saattaisi moni arvostelemani viini vaihtaa listalla paikkaa. Mikä tietenkään ei osoita mitään muuta kuin sitä, että viineistä nauttiminen on vain aikaan ja fiiliksiin sidottu kokemus, eikä viinejä ole loppujen lopuksi mahdollista pistää mihinkään absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen. Tällainen lista kuitenkin pääsi syntymään vuoden ensimmäisen päivän fiiliksissä.

Viinihullun päiväkirja toivottaa kaikille lukijoilleen mainiota loppuvuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti