Omnipollo Nebuchadnezzar

Omnipollo Nebuchadnezzar

• Valmistaja: Omnipollo
• Tyyppi: Olut, Double India Pale Ale
• Maa: Ruotsi
• Alue: Tukholma
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 29,90 SEK (~3,13e; Joulukuu 2014, Systembolaget)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: systembolaget

Täällä Suomen pienpanimomyllerryksen keskellä aina silloin tällöin unohtaa, että myös länsinaapurissamme kuohuu. Koska en ole tarkkaan seurannut mitä lahden sillä puolen tapahtuu, en ole aivan tarkkaan perillä tapahtumien tämänhetkisestä tolasta, mutta en ole voinut olla huomaamatta, että myös Ruotsissa pienpanimoita ilmestyy kuin sieniä sateella.

Ruotsalaiset oluet eivät yleisesti ole olleet maailmankuuluja, mutta kuten myös muualla maailmassa, myös Ruotsissa pienpanimot ovat alkaneet hiomaan ja kiillottamaan maan oluiden imagoa valmistamalla varsin uskottavia ja hienosti kansainvälistä vertailua kestäviä oluita. Suomessa suurelle yleisölle kenties tunnetuin panimo on Alkossa usein tavattu S:t Eriks, jota luotsaa pienpanimoskenettäin harvinaisesti naispuolinen panimomestari. Muita silloin tällöin täällä tavattuja ja muistamisen arvioisia nimiä ovat mm. CAP, Närke ja Slottskällans.

Omnipollo ("kaikkikana"?) on vuonna 2011 perustettu "mustalaispanimo" (kyllä, tämä termi kiellettiin virallisesti Suomessa, vaikka lontooksi sama termi on gypsy brewery). Tämä tarkoittaa sitä, ettei panimo omista omaa fyysistä panimoa tai suuremman mittakaavan laitteistoa, vaan panimon taustahenkilöt kehittelevät keskenään reseptiikkaa, minkä jälkeen he lainaavat tai vuokraavat jonkun panimon laitteistoa ja valmistavat siellä oluensa. Esimerkiksi tämä olut on valmistettu samalla De Proefbrouwerij'n panimolla, mitä mustalaispanimotoiminnan pioneeri Mikkeller tunnetusti käyttää.

"Nebu" on 8,5% vahvuinen "Imperial IPA", jonka täyspitkää nimeä moni olutharrastaja on tuntunut moittivan varsin hankalaksi. Viininharrastajille nimi lienee hieman tutumpi, sillä erilaiset viinipullojen koothan ovat saaneet nimensä raamatullisten kuninkaiden mukaan ja 15 litran viinipullo tunnetaan juuri nimellä Nebuchadnezzar. Jos johonkin tämä nimi pitäisi vielä yhdistää, niin Nebuchadnezzar II oli n. 600 eaa elänyt Babylonin kuningas, joka muistetaan mm. Babylonin legendaaristen riippuvien puutarhojen rakennuttajana ja Jerusalemin tuhoajana (tuossa kaupungissa kyllä ollaan jaksettu riehua tuhansia vuosia).

Oluella on samean läpinäkymätön, keskisyvän keltainen väri. Reipas kaato palkitaan melko runsaalla, suurikuplaisella vaahdolla, joka tiivistyy pian kestäväksi, noin sentin paksuiseksi valkoiseksi vaahtopatjaksi.

Tuoksu on älyttömän runsas, voimakas ja ilmaisuvoimainen, mistä olut vetää heti pisteitä kotiin. Nokkapuolelta erottuu appelsiinimarmeladia ja raastettua sitruunankuorta, karamellista mallasta ja poltettua sokeria, hentoa sitruunaruohoa, aavistus männynneulasia, makeaa mausteisuutta ja trooppista hedelmäsalaattia.

Makupuolella Nebu on yhtä lailla runsas, intensiivinen ja tasapainoinen kokonaisuus. Yleisilmettä hallitsee makea, trooppinen hedelmäisyys – papaijaa, mangoa, passiohedelmää ja greippiä – jotka rakentuvat kohtalaisen tanakalle, hieman karamellisuuteen taittuvalle mallaspohjalle. Rakennepuolella tuntuu reilulla kädellä greippistä bitteriä ja saippuaista katkerohumalaa. Hiilihappoisuus on hyvin pientä, pehmeää ja tasaista, mikä näin rehevässä kokonaisuudessa toimii mainiosti.

Jälkimaku on hennon lämmin (8,5% voltteja – ihmekös tuo), tuoreen appelsiininen, hennosti makean mandariininen, ruohoinen ja erittäin bitterinen. Saippuainen ja greippinen katkeruus sekä nielussa tuntuva lämmönhohka jatkuvat erittäin pitkään ruohoisten, kevyesti eksoottisten hedelmäisten ja hennon toffeisten piirteiden häilyessä kielellä.

Omnipollon Nebuchadnezzar on helposti yksi runsaimpia, vaikuttavimpia ja tasapainoisimpia IPA:ja, mitä viime aikoina on vastaani tullut. Kepeät, kuivakat ja överikatkeroidut IPA:t eivät yleensä ole meikäläisen sydäntä lähinnä, vaan pidän enemmän maltillisemman katkeroiduista IPA:ista. Sen sijaan jos katkeroita on löydyttävä kuin kansaa Kiinasta, on runkoa oltava selkeästi rohkeammalla otteella; tässä Nebuchadnezzar onnistuu vallan mainiosti. Olut on aromeiltaan ja yleiseltä tyyliltään "pale", kuten India pale alen kuuluukin olla, mutta täyteläinen mallasrunko antaa ronskille katkerohumalalle meikäläisen suuhun sopivan tunnun. Lisäksi karamellis-trooppinen makeus ja tanakka bitteri siistivät toisiaan kivasti pois silti antaen myös molemmille kivasti tilaa. Kaiken kaikkiaan erittäin mallikas IPA, jolle on haastavaa löytää hyvää haastajaa kotimaisten pienpanimojen tuotannosta. Mallikas erävoitto länsinaapurille, heja Sverige!

Lyhyesti: Todella suurikokoinen ja -eleinen tupla-IPA, jossa yhdistyvät kepeys, röyhkeä katkerointi, karamellinen mallas, trooppinen hedelmä ja vastaansanomaton tasapaino.

Arvio: Täydellinen – kaikin puolin upea IPA, jonka ainoana ongelmakohtana voisi pitää suorastaan petollista alkoholipitoisuutta. Muuten kaikki palaset ovat upeasti kohdallaan.

Hinnan (~3,13e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta oluesta samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Berthet-Bondet Macvin du Jura

Domaine Berthet-Bondet Macvin du Jura

• Valmistaja: Domaine Berthet-Bondet
• Tyyppi: Väkevöity viini, AOC Macvin du Jura
• Maa: Ranska
• Alue: Jura
• Rypäleet: Chardonnay (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 26,60e (Lokakuu 2014, Vila Viniteca, Barcelona)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vila viniteca

Juran viinit ovat saatavuudeltaan niin kurjassa asemassa Suomessa, että niitä on pakko hamstrata talteen aina kun vain sellaisia vastaan sattuu tulemaan – Jura kuitenkin on Ranskan ylivoimaisesti kiehtovimpia viinialueita! Siellä viinien keskimääräinen taso on varsin kova, sillä siellä ei olla hypätty modernien massaviinien kelkkaan, vaan tuotanto on pientä ja perinteisiin tyyleihin keskittynyttä.

Kun bongasin Barcelonan häkellyttävän upeasta Vila Vinitecasta pullollisen Juran Macviniä, olin vähän kahden vaiheilla ostaako pullo vai ei. Macvinit voivat olla parhaimmillaan aivan hurmaavia tapauksia ja Juran viinien huonosta saatavuudesta johtuen onhan niitä pakko ostaa kun sellaisia sattuu löytämään. Mutta toisaalta, reilu neljännessatanen randompullosta on melko kova hinta. Päätin kuitenkin, että riskillä mennään.

Macvinhän ei ole varsinaisesti viiniä, vaan käymätöntä rypälemehua, jonka sekaan on kaadettu tammitynnyreissä kypsytettyä mäskiviinaa, Marcia ("viinin" nimi onkin korruptio muodosta Marc vin). Tämän jälkeen tätä väkevöityä mehua kypsytetään vielä vähintään vuoden tammitynnyreissä ennen pullotusta. Tyylillisesti tämä on siis samanhenkistä tavaraa kuin Armagnacin Floc de Gascogne, Champagnen Ratafia, Cognacin Pineau des Charentes tai Etelä-Ranskan Mistelle.

Domaine Berthet-Bondet syntyi vuonna 1984, kun Jean Berthet-Bondet ja hänen vaimonsa Chantal ostivat Jurasta 1500-luvulta peräisin olevan kartanon ja ryhtyivät viljelemään sen omistamia viinitarhoja. Nykyisin talo omistaa yhteensä 10 hehtaaria tarhoja, joista 5 ha sijaitsee Juran arvostetuimmalla Château-Chalonin alueella ja loput 5 ha Côtes du Juran yleisviinialueella. Talon Macvin on yleensä 100% Chardonnay, mutta joinain vuosina sekaan saatetaan lisätä hapokasta Savagninia tuomaan selkärankaa. Viiniä kypsytetään väkevöinnin jälkeen vähintään kaksi vuotta, eli kaksi kertaa lain säätämää minimiä pidempään.

Viinin väri on syvä oljenkeltainen.

Tuoksu on ensivaikutelmaltaan varsin tömäkkä, eikä suoraan sanottuna ole kovinkaan kutsuva: lasista löytyy nimittäin ensisijaisesti edullista grappaa ja epämääräistä liuotinta sekä melko voimakkaasti myös vahamaisuutta. Kun nokka pääsee ensivaikutelmasta yli, rupeaa "viinistä" löytymään myös hillitymmin pähkinää ja kuivattuja keltaisia hedelmiä, hennosti appelsiininkuorta, kuivattua mandariinia ja aavistuksen verran hunajaa. Eniten kuitenkin viini tarjoilee sitä halpaa grappaa.

Suussa viini on makea ja täyteläinen, eikä tuoksun lupaamasta grappaisuudesta ole tietoakaan! Viini ei siis ole tuoksun puolesta mitenkään helpostilähestyttävä, mutta jos uskaltaa edetä tuoksua pidemmälle, viini palkitsee. Suutuntumaltaan hieman öljymäinen kokonaisuus tarjoaa omenamarmeladista, hunajaista, aprikoosista ja persikkaista makumaailmaa, johon 18% A-vitamiinipitoisuus tuo kevyen alkoholisen juonteen. Rungoltaan tämä Macvin on keskihapokas, mutta siitä huolimatta suorastaan hämmentävän freesi.

Suuhun jäävä jälkimaku on makea, alkoholisen lämmin, persikka-aprikoosinen, kevyen mangoinen ja aavistuksen mineraalinen. Lämmönhehkuinen jälkivaikutelma ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkä, joten mistään viipyilevästä viinistä ei ole kyse.

Berthet-Bondetin Macvinistä jäi hieman kahtiajakautunut fiilis. Toisaalta viini on varsin kiva ja toimi mukiinmenevästi juustolautasen kaverina, mutta toisaalta parhaiden ja vivahteikkaimpien Macvinien tasosta jäätiin ja kauas, minkä lisäksi viinin 27 euron hinta (vielä muuten edullisessa Espanjassa) on kyllä viinin laatuun turhan kovan oloinen. Esimerkiksi Alkostakin löytyy hyvin samanhenkisiä Pineau des Charentesejä edullisemmallakin.

Tässä jälkijättöisesti kun Berthet-Bondetin sivuja kun pläräilin, luin sieltä pätkän kuinka "Macvinit yleensä korkataan aina liian nuorina ja yleensä ne alkavat saavuttamaan mielenkiintoisemman ja kehittyneemmän aromimaailman vasta 5-10 vuoden varastoinnin jälkeen". Eli ehkäpä kärsivmättömyys ei tällä kertaa palkinnutkaan, vaan viini tuli korkattua aivan liian nuorena ja aromeiltaan vielä liian primäärisenä. Alun perin totesin, että eipä tätäkään tarvitse tulevaisuudessa ostaa uudelleen, mutta tuon tekstin luettuani alkoi houkutus ostaa uusi pullo kasvamaan, noin pidempää varastointia ajatellen...

Mutta varoituksen sanana: näin nuorena korkattavaksi viini on ihan kiva juustojen kumppani, mutta ei oikein hintansa väärti lähes kolmen kympin hinnalla. Alle 20 euron hintaan asia olisi jo toinen!

Lyhyesti: Hyvin grappaisen tuoksuinen mutta maultaan vivahteikas, miellyttävän hedelmäinen, moniulotteinen ja varsin freesi vin de liqueur, eli väkevöity rypälemehu.

Arvio: Miellyttävä – jos melko hyökkäävän pontikkaisen tuoksun ohi pääsee, on tämä Macvin ihan passeli ja maukas tuttavuus. Tähän hintaan olisi lupa kyllä odottaa enemmänkin, mutta ehkä viini lunastaa hintansa luomat odotukset hyvien viinien tapaan vasta kypsyessään.

Hinnan (26,60e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

TerreRare Carignano del Sulcis Riserva 2008

TerreRare Carignano del Sulcis Riserva 2008

• Valmistaja: Sella & Mosca
• Tyyppi: Punaviini, DOC Carignano del Sulcis
• Maa: Italia
• Alue: Sardinia, Sulcis
• Rypäleet: Carignan (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 10,95e (Syyskuu 2014, Liviko Lootsi Keskus, Tallinna)
• Hinta nyt: 20,00e (Tammikuu 2015, Alko, tilausvalikoima)

kuva: sella & mosca

Kun Sardinian viineistä puhutaan, usein kuulee sanottavan, että saaren lounais-eteläkärjestä tulevat Carignano del Sulcis -viinit edustavat saaren punaviinien parhaimmistoa. Carignan-rypäle kun tuppaa olemaan hyvin hapokkaita, rustiikkisen tanniinisia ja luonteikkaita viinejä tuottava lajike, mutta vain kun satomääriä hillitään runsaasti. Normaalisti Carignan on kuitenkin erittäin runsassatoinen lajike, joka tuottaa valtavia määriä keskinkertaista viiniä, mistä syystä laadukasta Carignania saa etsiä välillä kissojen ja koirien kanssa.

Sardinialaiset itse uskovat Carignanin saapuneen saarelle foinikialaisten mukana jo 900-luvulla eaa., mutta todellisuudessa Carignanin uskotaan saaneen alkuperänsä Espanjassa, josta se on levinnyt Sardiniaan paljon uskottua myöhemmin, eli 1300-luvulla. Merkittävä osa Sardinian Carignan-viljelmistä keskittyi pikku hiljaa Sulcisin alueelle, jossa sitä viljellään edelleen hyvin runsaasti (itse asiassa Italian 1,750 ha Carignan-viljelysalasta 97% sijaitsee Sardiniassa). Yleensä Caraignano del Sulcis -viinit valmistetaan hyvin vanhojen, helposti yli 80-vuotiaiden köynnösten rypäleistä – vanhat köynnökset kun yleensä ovat vähäsatoisia, mikä luonnostaan vähentää merkittävästi Carignanin satomäärien harvennuksen tarvetta.

1800-luvun lopulla Erminio Sellan ja Edgardo Moscan perustama Sella & Mosca on yksi Sardinian tunnetuimpia ja arvostetuimpia viinitaloja, joka sekä tuottaa erilaisia, perinteikkäitä viinejä saaren alkuperäislajikkeista, että moderneja Cabernet Sauvignon lajike- ja sekoiteviinejä. Toimittuaan yli sata vuotta itsenäisenä viinitalona, päätyi Sella & Mosca vuonna 2002 Campari-yhtymän omistukseen. TerreRare Riserva valmistetaan maseroimalla rypäleitä 10-15 päivän ajan, minkä jälkeen viiniä kypsytetään vähintään 3 vuotta ennen markkinoillelaskua; aluksi barrique-tynnyreissä, sitten pulloissa.

Viinin hädin tuskin läpinäkyvä väri on selvästi ikääntynyt, sillä viinin konsentroituneen purppura värimaailma on alkanut taittua jo ikääntyneen rusehtavaan.

Tuoksu jatkaa värin lupaamalla, hienosti kehittyneellä linjalla: kehittynyttä ja hieman kuivahtanutta mustaherukkaisuutta, kuivattua viikunaa, kypsää tummaa marjaisuutta, aromaattista yrttisyyttä ja kevyttä nahkaisuutta. Kokonaisuus on kuivahko, mutta paahteiset ja kypsät hedelmäaromit tuovat tuoksuun hillittyä makeutta.

Viinin makumaailma on kypsä ja kuivahko – ei aivan rutikuiva, sillä kypsät tummien marjojen ja hedelmien vivahteet tuovat myös makuun makean taustajuonteen. Muuten viinin varsin aromikasta makumaailmaa hallitsee erittäin voimakas, tuntuva nahkaisuus, jota tukevat kevyen pippuriset, hillityn tammisen mausteiset ja aavistuksen karpaloiset vivahteet. Kokonaisuus on tasapainoisen hapokas, hyvin lempeän ja pehmeän tanniininen ja suutuntumaltaan keskitäyteläinen, jopa rauhallinen.

Lopuksi suuhun jäävässä jälkimaussa makumaailman nahkaisuus tuntuu kasvavan entistä voimakkaammaksi, mausteisten, kypsän kirsikkaisten ja hapokkaan karpaloisten piirteiden antaessa viinille tasaista taustakomppia. Viinistä jää pitkäkestoinen, maukas ja vivahteikas jälkivaikutelma.

Yleisesti TerreRare on kaikin puolin mainio Carignan, joskin varsin lempeä ja helpostilähestyttävä lajikkeen edustajaksi – Carignanit kun voivat helposti olla hyvinkin tiukan tanniinisia ja napakan hapokkaita esityksiä. Tässä viinissä kyllä oli sekä happoja että tanniineja sen verran, että rakennetta löytyi hyvin, mutta yleisesti viini toimi varsin miellyttävästi ihan seurustelukäytössäkin. Kellarointiinkin viiniä voi harkita muutaman vuoden ajaksi, mutta suurta tarvetta en sille usko, sillä viini on jo nyt mukavasti kehittynyt ja muutenkin oikein mukavassa vaiheessa.

Tämä kyseinen viini löytyi Tallinnan Lootsi Keskuksessa sijaitsevasta Livikon myymälästä, josta ostin viinin yksinkertaisesti siitä syystä, että muistin sen löytyvän myös Alkon tilausvalikoimasta 20 euron hintaan. Jos viinin sai 11 eurolla, tarkoitti tämä automaattisesti 9 euron säästöä! Ja pakko myöntää, viini oli kyllä varsin erinomainen ostos 11 eurolla; kokonaisuus oli sen verran miellyttävä ja tasapainoinen, että vielä 20 euroakaan ei ole mahdoton hinta siitä.

Lyhyesti: Loppua kohti hyvin voimakkaan nahkaiseksi kasvava vivahteikas ja lempeä mutta tasapainoisen ryhdikäs Sardinian Carignan.

Arvio: Tyylikäs – maukas, mainio ja hienosti kehittynyt sardinialainen. Vahva suositus, jos tykkää kehittyneen nahkaisista viineistä.

Hinnan (10,95e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Hinnan (20,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintansa arvoinen.

Guy Saget Chinon Les Tenanceaux 2011

Guy Saget Chinon Les Tenanceaux 2011

• Valmistaja: Saget La Perrière
• Tyyppi: Punaviini, AOC Chinon
• Maa: Ranska
• Alue: Loire, Touraine, Chinon
• Rypäleet: Cabernet Franc (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,25e (Syyskuu 2014, SuPerAlko, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vinoclub

(huom. kuvassa Chinon, ei Chinon Les Tenanceaux)

Alkolla tuntuu olevan poikkeuksellisen nihkeä suhde muihin Loiren viineihin kuin Pouilly-Fumén ja Sancerren alueiden viineihin – edellinen Chinon poistui valikoimista jo pitkälti toista vuotta sitten, eikä uutta ole kuulunut. Tämä on harmillista, sillä Loiressa viljellään paljon hurmaavia paikallisia rypäleitä, upeita Chenin Blanceja ja herkullisia Gamayita. Lisäksi Loiren kevyehköt, napakat ja intensiiviset Cabernet Francit ovat mielestäni tuhat kertaa mielenkiintoisempia kuin valtaosa uuden maailman Cabfranceista, joista yleensä tehdään geneeristä hillohöttöä – viinejä, joista puuttuvat kaikki Cabernet Francin parhaat puolet. Pahimpaan Loiren punaisten puutteeseen saimme miellyttävän ja puhdaspiirteisen, mutta hieman turhan kiltin ja sisäsiistin Château de Fesles'n. Tilausvalikoimasta löytyisi pari Chinonia, mutta koska molemmilla on neljännessatanen tai enemmän, ei niistä saa yrittämälläkään järkevää arkiviiniä. On siis mentävä merta edemmäs kalaan.

Syyskuussa kävin pyörähtämässä Tallinnassa ja samalla tuli ostettua tuliaisiksi viinipullo jos toinenkin. Yksi niistä oli Loirelaisen suurtuottaja Saget La Perrièren Chinon, joka lähti varsin kohtuulliseen hintaan, eli reilulla kympillä. Viinistä ei löydy mitään taustatietoja, joten mennään suoraan asiaan, eli arvioon.

Väri on melko läpinäkyvän tummanpunainen.

Viinillä on erittäin aromaattinen, runsas ja hieman kuivakka tuoksu, jossa tuntuu tummaa, kevyesti tuoreen mustaherukkavetoista marjaisuutta, tuoreita aromaattisia yrttejä, järsittyä lyijykynän puuta, hieman nahkaisuutta tai jopa eläimellisyyttä, hillittyä tupakanpurua, kevyttä multaa ja märän lehtistä metsänpohjaa. Taustalla häilyy aavistus ruutia ja kivipölyistä mineraalisuutta. Kokonaisuus on äärimmäisen hurmaava ja on ällistyttävää ajatella, että näin kompleksinen tuoksu voi löytyä kympin viinistä.

Suuta tervehtii kuiva, kirpakka ja hapokas makumaailma – ensivaikutelman voisi sanoa olevan suorastaan "kosiskelevan" vastakohta. Viinillä on tiukahko ja melko anteeksipyytelemätön yleisolemus, jossa tuntuu tuoretta mustaherukkaa ja kevyttä vadelmaa, vegetaalisen bitterisiä yrttejä (jotka tuovat mieleen Fernet Brancan), hapankirsikkaa, sulanutta hyvin tummaa ja bitteristä suklaata tai raakakaakaota, hillittyä seetripuuta ja mineraalia. Samettisen siististi kielellä liukuva suutuntuma on korkeintaan keskitäyteläinen, mutta se on samalla mukavan pureskeltava ja täynnä substanssia. Tanniineja ei viinistä löydy erityisen paljon, mutta ne vähäiset ovat vielä hyvin nuoria ja mukavan puruvoimaisia. Ryhtiä viinissä riittää kuin pienessä pitäjässä, eivätkä maltilliset 12,5% alkoholia missään nimessä ainakaan vähennä sitä kuuluisaa dokabiliteettia.

Jälkimaku on kuivakka, aromikas, täynnä hapokkaita, tummia metsämarjoja, karvaita yrttejä, metsämaata ja kevyttä lyijykynää. Kielellä kehittyvä, bitterinen ja jopa hennon riistainen jälkivaikutelma jää viipyilemään ihastuttavan pitkäksi aikaa suuhun.

Les Tenanceaux on napakka, kuivakka, karvas, sopivan röyhkeä punaviini, josta tykkäilen erittäin paljon. Kokonaisuus on kuitenkin sen verran haastava ja anteeksipyytelemätön, etten voi missään nimessä suositella sitä, jos satut pitämään runsaista ja kypsän hedelmäisistä viineistä – tämä on kuiva ja positiivisella tavalla ikävä viini, jonka idea on tuoda rakenne, ei hedelmäisyys, framille.

On mielestäni aina positiivista löytää suurtuottajia, jotka tekevät viinejä, jotka sopivat hyvin meikäläisen melko valikoivaan suuhun! Hyvin usein joudun toteamaan, että kannattaa pitäytyä pientuottajissa, sillä useimmat suurtuottajat puskevat markkinoille viinejä, joissa ei ole luonnetta eikä paikan tuntua. Niiden kaikki persoonallisuus on kadonnut homogeenisen "massojen maun" metsästämisen perässä. Toki tämä on hieman raakaa yleistämistä, mutta liian usein tämä tuntuu olevan asian todellinen tola.

Sen sijaan Les Tenanceaux on varsin kohtuullisen hintainen viini, jossa silti tuntuu paikallisuus mukavasti. Ei tämä mikään erityistä terroiria metsästävä tarha-Chinon (tietääkseni) ole, mutta viini onnistuu mukavasti tavoittamaan Chinonin napakan, kuivakan ja rakenteikkaan tyylin. Viini ei kuitenkaan tunnu olevan erityisen kellaroitavaa tavaraa, joten suosittelen juomaan n. 5 vuoden sisällä vuosikerrasta. Erinomainen suoritus todella järkevään hintaan!

Lyhyesti: Loiren kovanaama, Cabernet Franc pistää parastaan: tämä äärimmäisen epäkosiskeleva viini on tiukka, kirpakka, bitterinen ja rakenteikas, ja siksi täynnä luonnetta ja juotavuutta.

Arvio: Erinomainen – jos sattuu tykkäämään hapoista ja bitteristä. Voin kuvitella, että kypsien ja runsaan hedelmäisten viinien ystävien mielestä tämä on aivan kauheaa.

Hinnan (11,25e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Casa dos Migueis Douro Tinto Reserva 2000

Casa dos Migueis Douro Tinto Reserva 2000

• Valmistaja: Pedro Miguel Alves Lopes da Silva / Casa dos Migueis
• Tyyppi: Punaviini, DOC Douro
• Maa: Portugali
• Alue: Douro
• Rypäleet: Tempranillo (1/3), Touriga Franca (1/3), Touriga Nacional (1/3)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ? (Syyskuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vhpk

Viininharrastajana on huomannut sellaisen hassun ilmiön, että hyvin harva tutuistani antaa lahjaksi viiniä, vaikka sen luulisi olevan se kaikkein ilmeisin lahjavaihtoehto. Liekö kyseessä se, että ihmiset olettavat vain parhaimpien ja kalleimpien viinien kelpaavan allekirjoittaneelle lahjaksi, eikä sellaisia kenelläkään ole varaa ostaa, joten ostetaan nyt jotain muuta.

Sen sijaan moni lähipiiristäni on kiikuttanut ystävällisesti tuliaispulloja käytyään eri viinimaissa, mistä olen sekä erittäin kiitollinen että iloinen.

Äitini kävi hiljattain Portugalissa, mistä hän myös toi mukanaan muutaman paikallisen erikoisuuden. Näistä minulle päätyi tuliaisina tämä Douro Reserva vuodelta 2000. Kyseisestä tuottajasta ei löydy käytännössä yhtään mitään tietoa netistä, mutta onneksi pullon takaetiketti on sentään sen verran informatiivinen, että siitä löytyy edes jotain perustietoja.

Viini on tehty perinteisillä viininvalmistuslaitteilla (mm. lagares-sammiot) ja se on valmistettu kolmen paikallisen rypäleen tasasuhteisella sekoituksella. Viinitalon vuosituotanto vuonna 2000 oli n. 10,000 pulloa, josta 8,000 oli perustason punaviiniä, 1,960 pulloa Reservaa ja 128 Magnum-kokoista pulloa reservaa. Oma putelini näyttää olevan pullo numero 742.

Viinin väri on tasainen, kevyesti läpinäkyvä, tumman viininpunainen. Odotetusti pullosta löytyy myös kevyesti sakkaa, joka jää näppärästi pullon "hartioihin", kun siirrän viinin karahviin avautumaan.

Heti alusta asti viinillä on äärimmäisen aromaattinen ja upeasti kehittynyt tuoksu, jossa kuitenkin aluksi tuntuu lähinnä vain nahkaa ja kehittyneen viinin iäkkään pölyistä meininkiä; vanhaa huonekalua ja kuivaa maata. Kuitenkin jo puolen tunnin hengittelyn jälkeen auringossa paahtunut, makea hedelmäisyys on saapunut kuvioihin ja kokonaisuudessa alkaa tuntua hurmaavaa, tummaa viikunaa ja kuivattua taatelia, muhkeaa luumua, intensiivistä herukkaa, hentoa kuningatarhilloa, aavistus makeaa ja hienostunutta tammisuutta ja sellaista ihastuttavaa nahkaisuutta, jota vain vanha Tempranillo tuntuu saavan aikaan. Viinin ihastuttava, vivahteikas tuoksu yksinkertaisesti ryöppyää lasista.

Maku on kuiva ja keskitäyteläinen, mukavan hapokas ja pitkän iän myötä hyvin rauhallisen ja kevyen, mutta myös hiipivällä tavalla kohtalaisen tuntuvaksi kasvavan tanniininen. Makumaailmassa tuntuu tasapainoisesti nahkaa, auringossa paahtunutta maata ja tummaa hedelmää, kuten viikunaa, luumua, karhunvatukkaa, mustaherukkaa, ja loppua kohti kasvavaa, melko karvasta mausteisuutta. Kokonaisuus on upeasti kehittynyt, mutta edelleen miellyttävästi runsaan hedelmäinen ja hurmaavalla tavalla balanssissa.

Jälkimaku on keskimaun tapaan yhtä lailla aromikas, vivahteikas ja viipyilevän pitkä; mehukasta viikunaa, nahkaa, mustaherukkaa, aromaattista yrttisyyttä, paahtunutta maata ja keskimausta tasaisena jatkuvaa, mukavasti makeammalle hedelmälle särmää tuovaa karvautta.

Kokonaisuutena tämä Douro Reserva on todella hurmaavaa kamaa ja kaikin puolin loistava tuliainen – viinin auringossapaahtuneiden tummien hedelmien aromien avulla pystyi helposti itsekin palaamaan mielikuvien tasolla takaisin Portugaliin.

Koska viiniä on tehty vajaa 15 vuotta sitten 2,000 pullon erä, lienee turha arvioida viinin kehityskaarta summuuta, koska tässä vaiheessa viinejä on tuskin enää paljoa liikenteessä. Jos kuitenkin tuottajan muita viinejä sattuu joskus tulemaan vastaan, suosittelen vahvasti nappaamaan testiin! Vielä tässä iässä viinissä on edelleen hyvin potkua mahdollista kypsyttelyä ajatellen, mutta lisäkypsyttelyä viini ei missään nimessä enää edellytä.

Koska portugalilainen keittiö ei ole meikäläisen suurin vahvuus, tuli kokkaussuunnitelmien osalta siirryttyä Atlantin rannalta välimerellisempiin fiiliksiin, mutta yhtä lailla lämpimiin tunnelmiin – eli Sisiliaan. Viinin kumppaniksi tuli pyöräytettyä muheva pasta alla norma, jonka kanssa tämä valmiiksi upea viini oli entista maukkaampaa herkkua.

Lyhyesti: Hienosti kehittynyt Douron punaviini, joka tarvitsee puolisen tuntia hengittelyä päästäkseen käyntiin. Tyylikäs valinta niin ruokapöytään, nautiskeluun kuin kellarointiinkin.

Arvio: Erinomainen – erityisesti ennen vanhaan hyvin yleisesti toistettu mantra oli se, että hyvä (tai siis hyvin tanniininen) portugalilainen punaviini tarvitsee vähintään kymmenen vuotta ennen korkkaamista. Nykyisenä modernien viinien aikakautena tämä ei enää pidä paikkaansa, minkä lisäksi on mahdotonta sanoa, minkälainen tämä kyseinen viini on nuorena ollut, mutta ainakaan 14 vuotta kypsyttelyä eivät olleet tämän kohdalla haitaksi!

Alabets [et alors?] Négrette 2012

Alabets [et alors?] Négrette 2012

• Valmistaja: Château Plaisance
• Tyyppi: Punaviini, AOC Fronton
• Maa: Ranska
• Alue: Sud-Ouest, Fronton
• Rypäleet: Négrette (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 36,00e (Marraskuu 2014, Viinille, Turku)
• Hinta nyt: 12,70e (Tammikuu 2015, AOC51)

kuva: aoc-vin-fronton

Harmillisesti Ranskalaisten viinien saatavuus Suomessa on keskittynyt lähes yksinomaan klassisille viinialueille: Alkon hyllyiltä löytyy vaikka kuinka monta eri Bordeaux'ta, Burgundia, Alsacea tai Rhônea. Sen sijaan tuntemattomat alueet pysyvät tuntemattomina, koska Alko ei tuo niitä valikoimiinsa kysynnän ollessa hyvin pientä – ja kysyntä pysyy pienenä, koska Alko ei näitä valikoimiinsa ota eivätkä ihmiset näistä kuule.

On kuitenkin mukavaa, että on olemassa maahantuojia, jotka jaksavat etsiä näitä pieniä viinialueita ja tuoda Suomeen niiden parhaimpia esityksiä, jotta niitä olisi mahdollisuus nauttia edes ravintoloissa ja viinibaareissa. Esimerkiksi naturaalimman pään viineihin erikoistunut AOC51 tuo maahan mm. tätä Alabets-viiniä, jonka jaoimme viime vuoden lopulla pienessä porukassa istuessamme iltaa leppoisassa Viinille-baarissa Turussa.

Lounais-Ranskassa (Le Sud-Ouest), Bordeaux'n ja Languedocin välimaastossa sijaitsevan Frontonin erikoisuus on Négrette-rypäle. Tuota melko vähähappoista mutta aromikasta rypälettä tavataan Lounais-Ranskassa, mutta suuremmassa määrin vain Frontonin alueella, jossa valmistetaan sekoiteviinejä, joista ainakin 50% osuuden on oltava Négretteä. Tämä Alabets-viini on siitä erikoisempi Fronton, että se ei ole alueelle tyypilliseen tyyliin sekoiteviini, vaan 100% Négrette. Viini on käytetty luonnonhiivoilla, minkä jälkeen sen on annettu kypsyä 8 kk ajan neutraalissa tankissa ennen pullotusta.

Château Plaisancea luotsaava Penavayren suku on viljellyt Frontonin alueella viiniä ja hedelmiä jo 1870-luvulta, mutta vasta vuonna 1985 viinitalo tuotti ensimmäiset omat viininsä. Talolla on ollut luomusertifikaatit vuodesta 2008 alkaen ja tätä nykyä talo omistaa n. 30 ha viinitarhoja, joista he perhe tuottaa 150,000 pulloa vuosittain.

Viinin väri on kevyesti läpinäkyvä tumma kirsikka.

Luonteikas tuoksu on selkeästi rustiikkishenkinen, eli mistään siistitystä, modernista viinistä ei ole selvästikään kyse. Lasista kohoaa kypsien tummien kirsikoiden ja tumman marjahillon aromeja ja hentoa musteisuutta. Makeaan marjaisuuteen taittuva aromimaailma on hyvin vivahteikas, jännittävä ja kutsuva.

Ensimmäiseksi viinistä huomaa sen varsin runsaan suutuntuman, mikä johtunee melko vähäisestä hapokkuudesta. Muhkea makumaailma on ensivaikutelmaltaan varsinainen marjakimara, mutta pian seasta löytyy myös mausteisuutta, lakritsia ja hentoa mineraalisuutta. Yleisilme ei ole matalista hapoista huolimatta pehmeä tai kosiskeleva, vaan mukavan karhea ja rouhea. Viinin tanniinit ovat hyvin maltillisia ja erittäin lempeitä.

Runsas, kypsä ja intensiivinen marjaisuus jatkuu jälkimaussa, jossa tuntuu myös kirpeämpää puolukkaisuutta, hentoa maamaisuutta ja jatkuvasti kasvavaa, ei-tanniinista karvautta. Alkoholi tuo kohtalaisesti lämmön tuntua jälkimakuun.

Alabets on oikein miellyttävä ensikosketus Négrette-rypäleeseen, ja vaikka viini on verrattain matalahappoinen, onnistuu se pysymään ihastuttavan ja ihmeellisen hyvin maukkaana ja miellyttävänä seurusteluviininä useamman lasin ajan. Mikään suuri viini Alabets ei ole, mutta sitäkin maukkaampi ja luonteikkaampi, mukavasti alkuperäänsä ilmaiseva peruspunkero niin seurusteluun kuin erilaisille vähärasvaisille ruoille, kuten esimerkiksi runsaammin maustetulle kanalle, riistalinnulle tai kasvispadalle. Seuraavan kerran kun katselet viinilistaa, suosittelen hyppäämään tuntemattomaan ja kokeilemaan mahdollisuuksien salliessa jotain vierasta, uutta viinialuetta vanhojen tuttujen sijaan!

Lyhyesti: Matalahappoinen, mutta samalla hurmaavan aromikas, mukavan rouhea ja ennen kaikkea ihastuttavan juotava pikku viini Lounais-Ranskasta.

Arvio: Hyvä – harvoin matalahappoiset punaviinit jaksavat innostaa meikäläistä, mutta tässä viinissä palaset ovat niin hyvin kohdallaan, että happojen puutteen jättämä tyhjiö korvataan vaivattomasti muilla avuilla. Lisäpisteitä hands-off-luomumeiningistä.

Hinnan (12,70e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Chamonard Morgon Le Clos de Lys 2012

Chamonard Morgon Le Clos de Lys 2012

• Valmistaja: Domaine J. Chamonard
• Tyyppi: Punaviini, AOC Morgon
• Maa: Ranska
• Alue: Bourgogne, Beaujolais, Morgon
• Rypäleet: Gamay (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,50e (Syyskuu 2014, Vins Chez Nous)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vinscheznous

Kun helppo, pehmoinen ja mehumainen Beaujolais Nouveau niin tehokkaasti tuhosi Beaujolais'n (huom.: boo-, ei bu- tai pusolee!) alueen maineen, suhtautuvat monet melko karsastaen muihinkin Beaujolais'n viineihin. Vaikka Beaujolais'n alueella käytännössä kaikki punaviinit valmistetaan Gamaysta, voi viinien välillä olla äärimmäisen suuriakin eroja – kaikki Gamayt eivät missään nimessä ole kepeitä ja mehumaisia!

Joseph Chamonard oli yksi Beaujolais'n ensimmäisistä tuottajista, joka hylkäsi modernit viininvalmistusmenetelmät ja ryhtyi tuottamaan täysin käsittelemättömiä viinejä perinteisin menetelmin. Vuodesta 1990 taloa ovat luotsanneet Joseph Chamonardin tytär Genevieve ja hänen miehensä, suurikokoinen ja parrakas Jean-Claude Chanudet. He viljelevät maitaan ja tuottavat niistä viinejä Josephin tyyliin: täysin naturaalisti. Talon 4,5 hehtaarin kokoisilla, keskimäärin yli 60-vuotiailla Gamay-tarhoilla ei ole luomusertifikaattia, mutta köynnöksiä viljellään täysin luonnonmukaisesti. Rypäleiden annetaan kypsyä hyvin myöhään, aina syys-lokakuun vaihteeseen, minkä jälkeen viinien annetaan käydä spontaanisti (osittain Beaujolais'n alueelle tyypillisellä hiilidioksidikäymisellä, osittain luonnonhiivoilla). Viinejä kypsytetään suurissa foudre-tammisammioissa, minkä jälkeen viinit pullotetaan suodattamattomina.

Lasissa viinillä on melko nuorekas kirsikanpunainen väri, joka pakenee kohti reunoja värittömäksi.

Ihastuttava, puhdaspiirteinen tuoksu tykittää sellaista marjojen riemuvoittoa, että oksat pois! Tuoretta vadelmaa, kypsiä kirsikoita, tummempaa metsämarjaa ja hentoa metsämansikkaa.

Tuoksu antaa odottaa simppeliä ja makean marjaista kokonaisuutta, mutta kielellä viini paljastuukin kuivaksi, tiukkarakenteiseksi ja hyvin vivahteikkaaksi: hedelmäpuolesta huolehtivat karpalon, hennon vadelman ja jopa lähes raa'ahkon mansikan aromit. Seassa tuntuu myös lihaisuutta, kivistä mineraalisuutta, kevyttä maamaista mausteisuutta ja aavistus vegetaalisen yrttistä bitteriä. Kokonaisuus on klassiseen Gamay-tyyliin kepeä, muttei missään nimessä ohut tai mehumainen – sekä poskiperiin pureutuva hapokkuus että kohtalaisen runsas, nuorekkaan tuntuva tanniinisuus antavat viinille todella jämäkän rakenteen. Yleisilme on sekä erittäin mehukas että hyvin rouhea.

Viinistä jää suuhun kuiva jälkimaku, jossa häilyy karpaloa, hentoa puolukkaa, kuivakkaa mausteisuutta, ja tanniinista bitteriä. Jälkivaikutelma on freesin raikas, maamaisen rouhea ja kevyesti tanniinien kuivattama.

Chamonardin viineillä taitaa olla melko suuri underground-suosio, mitä en kyllä lainkaan ihmettele tämän viinin maistettuani! Le Clos de Lys nimittäin yhdistää Gamayn kaikki parhaat puolet – intensiivisen, marjavetoisen hedelmän; hyvin puruvoimaisen rakenteen; ja raikkaan kepeyden – erittäin vastaansanomattomaan pakettiin. Yleensä hyvät Cru Bojot eivät petä, eikä Chamonard tähän tuo minkäänlaista poikkeusta, päin vastoin: Le Clos de Lys on yksi parhaita koskaan maistamiani Gamay-viinejä.

Terhakoiden, jopa Nebbiolomaisten tanniinien vuoksi viini on erityisesti sellaisenaan nautittuna erittäin kireä ja siksi viini tuntuikin jopa hieman turhan nuorena korkatulta – tämän ikäisenä viini siis kaipaa aivan ehdottomasti ruokaa kylkeensä! Vaikka Chamonardin viinit ovatkin ilman säilöntäaineita valmistettuja natural-viinejä, ne kestävät erinomaisesti ikää ja parhaimmat vuosikerrat säilyvät viileissä olosuhteissa kellaroituina jopa 25-vuotiaiksi! Jos siis Le Clos du Lys sattuu löytymään kellarista, ei kannata pitää sen kanssa mitään kiirettä. Viini rauhoittunee ja pehmentynee iän myötä hyvin ja voin kuvitella sen saavuttavan huippunsa vasta siinä 10. ikävuoden paikkeilla.

Lyhyesti: Kepeä, mutta äärimmäisen intensiivinen, rakenteikas, terhakan tanniininen ja hurmaavan puhdaspiirteinen Cru Bojo.

Arvio: Erinomainen – upean intensiivinen, kepeän marjainen ja purevan rakenteikas ruokaviini tai kellaripullo. Helposti Beaujolais'n parhaimmistoa.

Hinnan (14,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Schneider Weisse Tap 5 Meine Hopfenweisse

Schneider Weisse Tap 5 Meine Hopfenweisse

• Valmistaja: Schneider Weisse (G. Schneider & Sohn)
• Tyyppi: Vehnäolut, vehnäbock
• Maa: Saksa
• Alue: Baijeri, Kelheim
• Maltaat: Ohra-, vehnä- (50%/50%)
• Humala: Hallertrauer Tradition, Saphir
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 4,99e (Joulukuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: beersofeurope

Vuonna 1872 perustettu vehnäolutpanimo G. Schneider & Sohn (nyk. Schneider Weisse) lienee yksi maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia vehnäolutpanimoja. Panimon avaintuote on alusta asti mukana ollut Tap 7 -vehnäolut, joka nykyisin tunnetaan lisänimellä Unser Original. Koska panimo kuitenkin valmistaa monta muutakin sorttia olutta, haluttiin siellä ihmisten kiinnittävän huomionsa muihinkin linjaston oluihin, jotka hiljattain nimettiin uudelleen Tap-lisänimellä, numeroiden sijoittuessa välille 1-6. Suomalaisille näistä tunnetuin lienee panimon kehuja kerännyt, vahvemmanpuoleinen vehnäbock, Tap 6 Unser Aventinus, joka on pitkään ollut Alkon perusvalikoimassa.

Schneider Weissen ja Brooklyn Breweryn Garrett Oliverin yhteistyönä vuonna 2007 luoma Tap 5 Meine Hopfenweisse kehitettiin olemaan esimerkki siitä, mitä vehnäolut voi äärimmilleen vietynä olla. Koko olutmaailman yli pyyhkäisseen IPA-buumin seurauksena maailmasta löytyy paljon vehnä-IPA:ja (tunnetaan myös mm. nimellä white IPA), jotka ovat IPA:ja, joiden valmistuksessa on käytetty myös vehnää; tyylillisesti nämä ovat yleensä lähempänä perinteistä IPA:a tai belgihenkistä witbieriä. Sen sijaan IPA-humaloituja vehnäoluita on markkinoilla paljon vähemmän, sillä monesti kuulee sanottavan, ettei klassinen vehnäolut kanna reilua humaloitua kunnialla – tästä syystä vehnäoluet ovat peruslagereiden ohella yksiä maailman vähitenhumaloiduista oluttyyleistä. Tap 5 kuitenkin suoriutuu humaloinnin tuomasta haasteesta hienosti, ja tätä olutta kuuleekin usein kehuttavan yleisesti parhaimmaksi tyylilajinsa edustajaksi.

Tap 5 Meine Hopfenweissen pohjalla on normaalia vehnäolutta jyhkeämpi, 8,2% vahvuinen vehnäbock-runko, joka on katkerohumaloitu saksalaisella Hallertauer Traditionilla. Tämän jälkeen olut on aromi- ja kuivahumaloitu aromaattisella, mutta äärimmäisen matalakatkeroaineisella Saphirilla. Lopuksi se on kunnon hefeweissenin henkeen pullotettu suodattamattomana. Olut löytyi Arkadian Alkon erikoisvalikoimasta, jonne sitä oli saapunut loppuvuodesta 400 pullon kertaerä. Olut tuli maisteltua hiivoineen päivineen niin ikään loppuvuodesta.

Lasissa oluella on samean läpinäkymätön, jopa likaisen kellanruskea väri – todennäköisesti ilman hiivoja olisi voinut saada kirkkaampaakin tavaraa. Ujollakin kaadolla olut nostaa ylleen runsaan, kuohkean ja pitkäkestoisen vaahtohatun.

Lasista kohoaa hyvin IPA-mainen, yrttisen, sitruksenkuorisen ja hennon mäntyisen humalainen tuoksu, jossa tuntuu kevyesti hapahkoa vehnäisyyttä ja aavistus hiivaista banaaniesterisyyttä. Tässä vehnäoluessa humala selvästi hallitsee; sokkona voisivat oluen vehnäiset piirteet jäädä jopa täysin huomiotta.

Suussa olut on ilahduttavasti, volteistaan huolimatta varsin kepeä. Maku sen sijaan on kohtalaisen runsas, intensiivinen ja – kuten voikin odottaa – kohtalaisen bitterinen. Kieli erottaa vehnäbockien makeahkon maltaisuutta, sitruksista hedelmää ja appelsiininkuorta sekä vihreitä aromeja, kuten tuoreita yrttejä ja ruohoisuutta. Katkerohumalat tuntuvat reilun sitruksisina, yrttisinä ja kevyen pihkaisina piirteinä. Hiilihappo on hyvin pientä ja pehmeää, jopa eleganttia, mutta olut ei silti vaikuta mitenkään vähähiilihappoiselta, vaan hyvin raikkaalta ja tasapainoiselta.

Jälkimaussa kielelle jää jatkuvasti muotoaan hakeva kattaus ruohoista ja kevyen greippistä ja hennon saippuaista katkerohumalaa, vehnäistä happamuutta, kevyttä pihkaa, häivähdys mentolisuutta, hentoa alkoholin (8,2%) tuomaa lämpöä ja aavistus hiivan banaanimaista hedelmää. Erityisesti kohtalaisen runsas, ruohoinen katkeruus ja viipyilevä, hiivainen hedelmäisyys jatkuvat kielellä pitkään.

Tap 5 on kyllä kaikin puolin erinomainen, maukas ja tasapainoinen olut, joka yhdistää hyvän hefevehnäisyyden IPA-maiseen sitruksisuuteen niin vaivattomasti, että suorastaan hämmentää väite siitä, että reipas humalointi ei muka toimisi vehnäoluissa! Tosin oluen takana on häärinyt sen verran kovia tekijöitä, että liekö ihme, jos olut toimii kuin nyrkki nenuun.

Harmillisesti Tap 5 on ymmärtääkseni jo ehtinyt myydä itsensä loppuun Alkon hyllyltä, mutta jos kyseinen olut löytyy esimerkiksi jonkun paremminvarustellun kuppilan tai nettimyymälän listoilta, suosittelen ottamaan testiin! Ainakin itse aion testata oluen seuraavaksi ilman hiivoja – kunhan vain jostain sattuu pullo löytymään.

Lyhyesti: Runsas, mutta samalla kepeä ja raikas hefeweisse, joka yhdistää mainiosti perinteisen, saksalaistyylisen vehnäoluen ja modernin, reippaalla otteella aromi- ja katkerohumaloidun IPA-henkisyyden.

Arvio: Erinomainen – vehnikset ja witit tuppaavat jakamaan meikäläisen mielipiteitä pahasti: toiset toimivat julmetun hyvin, kun taas toiset eivät lainkaan. Tap 5 onnistui omalta osaltaan vaivattomasti pomppaamaan kertaheitolla lempivehnieni listalle!

Hinnan (4,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Marquis de Goulaine Muscadet Le Puy Ferrand 2012

Marquis de Goulaine Muscadet Sèvre-et-Maine Sur Lie Le Puy Ferrand 2012

• Valmistaja: Château de Goulaine
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Muscadet Sèvre-et-Maine
• Maa: Ranska
• Alue: Loire, Pays Nantais
• Rypäleet: Melon de Bourgogne (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 5,30e (Kesäkuu 2014, Veinisõber, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

No niin, nyt hieman vaihtelua naturaaleihin viineihin.

Loiren laakson länsilaidalla, aivan Atlantin tuntumassa valmistetut Muscadet-viinit ovat nykyisessä, runsaan hedelmäisiä viinejä suosivassa nykymaailmassa ajettu ahtaalle. Melon-rypäle kun tuottaa luonnostaan hyvin kepeitä, hapokkaita ja aromeiltaan varsin hillittyjä, jopa vaatimattomia viinejä – mehevien, täyteläisten ja runsaiden valkoviinien täydellisiä vastakohtia. Monesti Melon-rypäleestä valmistetut Muscadet't ovat niin neutraaleja, kepeitä ja karuja, että niihin pyritään tuomaan lisää runsautta, täyteläisyyttä ja aromikkuutta pitkällä sakkakypsytyksellä (sur lie).

Koska Muscadet't ovat täysin peruskuluttajan tutkan alla, ovat ne usein varsin edullisia: perustason viinejä voi löytää muutamalla eurolla ja alueen huiputkin usein maksavat vain muutamia kymppejä. Esimerkiksi tämäkin sur lie -Muscadet löytyi vain viiden euron hintaan Veinisõberista, tuosta Tallinnan yhdestä laadukkaimmista viinimyymälöistä. Kepeä, napakka ja hapokas Muscadet on usein kuitenkin varsin mainio vaihtoehto esimerkiksi yleensä samalla lailla kepeälle ja raikkaalle Rieslingille, minkä vuoksi on yleensä hyvä pitää Muscadet tai pari kaapissa käsivarana.

Viinin tuottanut Château de Goulaine on Goulainen suvun omistuksessa oleva linna, joka on myös ollut 1100-luvulla Goulainen markiisin asunto. Tarkkaa tietoa siitä, milloin linna on alkanut tehdä viinejä myyntiin, ei löydy, mutta linnassa on valmistettu viiniä yli tuhannen vuoden ajan Goulainen suvun omaan käyttöön. Täten Château de Goulaine on yksi maailman vanhimmista viinitaloista, minkä lisäksi sen uskotaan jopa olevan maailman vanhin yhtäjaksoisesti saman omistajan alla viiniä valmistanut viinitalo. Nykyisin linnassa valmistetaan Marquis de Goulaine -tuotemerkin alla sekä paikallista Muscadet'ta että viinejä muista Loiren laakson viinialueista.

Viinin väri on keskisyvä sitruunankeltainen, mikä on suorastaan yllättävän syvä monesti ulkonäöltään vaatimattomiin Muscadet-viineihin nähden.

Tuoksu on ensisijaisesti merellisen ja märän kivisen mineraalinen, mutta taustalla häilyy paljon muutakin: karambolaa, tuoretta banaania, aromaattisia yrttejä ja runsasta hunajamelonia – sekä aavistus jotain epämääräisen teollista. Vaikka kokonaisuus saattaa luettuna kuulostaa varsin eksoottiselta, on kokonaisuus todellisuudessa hallitsevilta piirteiltään hyvin viileä, kuiva ja raikas.

Kuiva maku on hyvän Muscadet'n hengessä kepeä, hapokas ja kirpeän mineraalinen. Suutuntuma on kuitenkin sur lie -kypsytyksen johdosta keskitäyteläinen tai jopa melko täyteläinen. Makumaailmassa tuntuu kypsää omenaa, hunajamelonia, sur lie -kypsytyksen tuomaa, hennon hiivaista runsautta ja kevyesti tuoretta päärynää. Rakennetta on reilun hapokkuuden ja jopa hennon bitteriseksi kääntyvän mineraalisuuden muota reippaasti.

Jälkimaku on kepeä, kirpakan mineraalinen ja raikas, mutta hieman lyhyehkö. Jälkivaikutelma on freesi, napakka ja raikkaan omenainen, jopa hennosti karvaan omenankuorinen, mutta myös aavistuksen verran kumimainen.

Tämä tuhatvuotisen Goulainen linnan tuottama viini on mukava, simppeli ja tasapainoinen perustason Muscadet, jota kuitenkin hieman vaivaavat pienet aromivirheet off-flavorit. Nämä eivät kuitenkaan missään nimessä hyökkää viinistä maistajan kimppuun, vaan lähinnä löytyvät jos etsimällä etsii. Jos viiniä siemailee menemään pahemmin sitä ihmettelemättä – kuten viiden euron Muscadet'ta nyt kuuluisikin – toimii homma kuin junan vessa.

Kesällä tämmöinen viini on hyvin viilennettynä erinomaisesti paikallaan kepeän raikkaana viilentäjänä ja torjunta-aseena hellettä ja aurinkoa vastaan. Näin talvella tuollaiset mielikuvat voivat tuntua kuitenkin melko kaukaisilta, joten Muscadet on paremmin kotonaan esimerkiksi kepeän ja raikkaan vihersalaatin tai äyriäisvetoisten ruokien kyljessä.

Lyhyesti: Klassinen perustason Muscadet: hyvin hapokas, napakan mineraalinen, kuiva ja raikas. Niin tuoksusta kuin makupuolelta voi löytää hentoisia virhearomeja, mutta ei sen vertaa, että ne pääsisivät häiritsemään.

Arvio: OK – Muscadet'sta harvemmin haltioituu, mutta jos viinien hapot ja mineraalit ovat lähellä sydäntä, on tästä viinityylistä helppo tykätä. Le Puy Ferrand on mukava, raikas ja kesäinen arkiviini.

Hinnan (5,30e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

La Lanterne Rouge 2013

La Lanterne Rouge 2013

• Valmistaja:
• Tyyppi: Punaviini, Vin de France
• Maa: Ranska
• Alue: Languedoc-Roussillon, Faugères
• Rypäleet: Aramon (50%), Cinsault (50%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,90e (Syyskuu 2014, Vins Chez Nous)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Onko Aramon tuttu rypälelajike? Todennäköisesti ei, sillä nykyisin se on hyvin epätrendikäs ja siksi myös melko harvoin tavattu eteläranskalainen rypälelajike. Toista oli 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, jolloin koko Languedoc-Roussillonin alue oli viljelty täyteen tätä rypälelajiketta – se oli silloin peräti Ranskan viljellyin rypälelajike. Aramon on hyvin runsassatoinen rypälelajike, joka on myös erityisen vastustuskykyinen erilaisia tauteja ja vaivoja vastaan, mutta jos köynnöksen kasvua ei hallita, tuottavat rypäleet hyvin ohuita ja vaatimattomia viinejä. Kun 1970-luvulta alkaen kuluttajat alkoivat suosia yhä laadukkaampia viinejä, alkoi Aramon-lajikkeen alamäki ja nykyisin sitä viljellään melko harvassa.

Nykyisin jotkut tuottajat ovat kuitenkin innostuneet Aramoniasta, sillä jos sen satoisuutta harvennetaan runsaasti, voivat rypäleet tuottaa hyvin luonteikasta, mausteista ja rustiikkista punaviiniä. Yksi tämmöinen tuottaja on Fagères'n alueella sijaitseva, kolmen sisaruksen pyörittämä Clos Fantine, jotka viljelevät 28 hehtaaria paikallisia lajikkeita. Olivier Andrieu huolehtii talon köynnöksistä, enologiaa Montpellierissä opiskellut Corinne valmistaa talon viinit ja taloutta opiskellut Carole pyörittää talon talous- ja paperipuolta. He perivät viinitalon isältään, joka viljeli rypäleitä luonnonmukaisesti ja myi ne eteenpäin paikalliselle, jo toimintansa lopettaneelle Autignac-osuuskunnalle. Andrieuiden isän kuoleman jälkeen sisarukset rakensivat oman viinitalon vuonna 2000 ja ryhtyivät viljelemään ja valmistamaan viinejä luomuperiaatteiden lisäksi täysin natural-hengessä, ilman minkäänlaista peukalointia. Tarhoilla, joilla kasvaa ainoastaan tukemattomia "bushvine"-köynnöksiä, ei ole sertifikaatteja, mutta Andrieut luottavat käsittelemättömien luomuviinien ystävien löytävän heidän viininsä sertifikaateista riippumatta.

La Lanterne Rouge, "punainen lyhty" valmistetaan käyttämällä aluksi rangatut Cinsaut-rypäleet luonnonhiivoilla, jolloin käymisen yhteydessä astiaan muodostuu viiniä hapettumiselta suojaava hiilidioksidipatja. Käymisen käynnistyttyä viiniin lisätään kokonaiset Aramon-tertut, viini saa käydä ja maseroitua joitain päiviä, jonka jälkeen rypäleenkuoret puristetaan ja poistetaan astiasta, mutta käymisen annetaan jatkua. Viiniä ei lapota toiseen astiaan, jotta viini pysyisi jatkuvasti hiilidioksidipatjan suojaamana.

Viinin väri on läpinäkyvä, syvä rubiini, johon Aramon tuo lajikkeelle tyypillisen, hennon purppuraisen sävyn.

Kypsän marjainen ja ennen kaikkea todella kukkea tuoksu – varsinainen bouquet – on erittäin hurmaava, joskin hieman kevyehkö ja pidättyväinen. Kukkaisuuden rinnalta löytyy hillittyä kirsikkaisuutta ja eteläranskalaisille punaviineille ominaista, hieman auringossapaahtunutta fiilistä.

Sekamarjainen (niin punaista kuin tummempaa vastapoimittua metsämarjaa tarjoileva) makumaailma on eloisa, kypsän marjainen, makean kirsikkainen, hennosti tuoreen luumuinen ja kohtalaisen hapokas. Suutuntuma on keskitäyteläinen, mukavan liukas ja melko mutkattomaan yleisilmeeseensä nähden melko tanniininen. Lisäksi kokonaisuudesta voi erottaa hentoa pistelevyyttä, mikä lienee hippunen käymisessä viiniin sitoutunutta hiilidioksidia.

Maukas ja melko vivahteikas jälkimaku on hedelmäisen aromikas, tuoreen marjainen ja hennon aromaattisen yrttinen. Suuhun jää viinistä pitkä ja kiehtova jälkivaikutelma.

La Lanterne on tietyllä tavalla simppeli viini, eli samalla lailla kuin monet Alkon kympin viinit, mutta erotuksena niihin, tämä on sellaiseksi ihastuttavan eloisa, puhdaspiirteinen ja mukavan rakenteikas – hapot kantavat ja tanniinit purevat! Vastaavanlaista puhtautta, energiaa ja purevuutta on mahdotonta kuvitella löytävänsä mistään Alkon kympin viinistä.

Viini ei ole mitenkään niin rakenteikas tai pureva, että se välttämättä kaipaisi rinnalleen mitään tiukkaa tai tuhtia ruokaa, eli "punaisen lyhdyn" voi helposti nostaa pöytään ihan vain sellaisenaan tarjottavaksi, mutta omaan makuuni viini toimi varsin näppärästi erilaisten arkiruokien palan painikkeena. Tämä viini ei ole tarkoitettu elämyshakuiseen maisteluun, vaan yksinkertaisten, puhtaiden ja ilmaisuvoimaisten makujen fiilistelyyn ja arkokäyttöön – jos ruoka-analogiaa kaivataan, tämä ei ole sitä Saarioisten einestä (mitä Alkon hyllyiltä vastaavasta hintaluokasta niin helposti löytää), vaan aitoa, rehellistä ja maukasta kotiruokaa luomuraaka-aineista.

Lyhyesti: Kaikin puolin maukas, eloisa, rakenteikas ja puhdaspiirteinen natural wine Cinsaut'sta ja huonosta maineesta kärsivästä Aramon-rypäleestä.

Arvio: Hyvä – viini on simppeli, mutta sellaiseksi kaikin puolin freesi, maukas ja ennen kaikkea hurmaavan tuoksuinen esitys.

Hinnan (9,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Mouressipe Galapia 2012

Mouressipe Galapia 2012

• Valmistaja: Alain Allier
• Tyyppi: Punaviini, Vin de France
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône
• Rypäleet: Mourvèdre (85%), Grenache (15%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 12,90e (Syyskuu 2014, Vins Chez Nous)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimassa)

kuva: la cave des papilles

Viime syksynä tuli siis tehtyä tilaus pienellä porukalla ranskalaiseen Vins Chez Nous -nettikauppaan, josta ostimme läjän erilaisia enemmän tai vähemmän "naturaaleja" viinejä. Näistä sai tilauksen jälkeen sai kuulla useilta muilta monien tilauksen viinien olleen täysin epäkelpoja, pilalle menneitä ja juomakelvottomia. Itse taas olen korkkaillut noita viinejä syksyn aikana reilun puolisenkymmentä, kaikki viinit toinen toistaan hurmaavampia. En tiedä, onko muilla sattunut suorastaan käsittämättömän huono tuuri viiniensä kanssa, itselleni poikkeuksellisen hyvä mäihä vai omaanko vain normaalia korkeamman sietämiskyvyn naturaalien viinien piirteille, joita monet ovat innokkaasti leimaamassa heti virheiksi. Itse kyllä odottelin yli kuukauden päivät ennen ensimmäisenkään pullon korkkaamista, sillä usein viinit saattavat kärsiä pahastakin matkustelushokista ja olla täysin hajallaan jonkin aikaa perilletulon jälkeen. Tiedä häntä mihin tämän ilmiön tieteellisyys perustuu, mutta se on kyllä harvinaisen usein todettu, joten ihan todelliselta ilmiötä tämä ns. bottle shock vaikuttaa.

Joka tapauksessa, meikäläisen Vins Chez Nous -kattaus alkoi luomutuottaja Alain Allierin Galapia-viinillä. Alainin luotsaama viinitalo Domaine Mouressipe on todellisuudessa kaikkea muuta kuin romantisoitu, myöhäiskeskiaikainen château siistien köynnösrivien keskellä. Alain peri suvussaan kulkeneet n. 6 ha viiniköynnöksiä ja perusti autotalliinsa viinitalo Mouressipen, jossa hän valmistaa paikallisista rypäleistä mahdollisimman vähän peukaloituja viinejä. Köynnökset kasvavat tarhoilla vapaasti muiden paikallisten kasvien kanssa sulassa sovussa, rypäleet korjataan köynnöksistä käsin ja niistä valmistettu viini pullotetaan minimaalisen sulfiittilisäyksen (10 mg/l) kanssa. Vertailun vuoksi yleensä "vähäsulfiittiset viinit" sisältävät yleensä rikkiä alle 50 mg/l, luomupunaviinit alle 100 mg/l, luomuvalkoviinit alle 150 mg/l, punaviinit 160 mg/l ja valkoviinit 210 mg/l. Noin 10 mg/l lisäys on siis mikroskooppinen määrä, joka antaa viinille sen verran puskurivaraa, ettei sitä ole pakko säilyttää kaupassa kylmätiloissa. Galapia on Mourvèdre-vetoinen sekoitepunaviini, jonka etiketissä seisoo vaatimattomuutta huokuen teksti "mis en bouteille par Alain Allier, artisan vigneron".

Viinin väri on tasaisen kirsikanpunainen ja kevyesti läpinäkyvä. Suodatuksen ja kirkastamisen puute näkyy siinä, että viini on hyvin ujosti samea.

Tuoksu on luonteikas, ilmaisuvoimainen ja puhdaspiirteinen: hyvin marjavetoinen tuoksu, josta löytyy karhunvatukkaa, joulumausteita, garriguemaista maamaisuutta ja runsastakin kukkaisuutta vie ajatukset sinertäviin ja violetteihin mielikuviin. Seasta kuitenkin löytyy myös aavistus monille Mourvèdreille tyypillistä lantaista maalaisuutta ja häivähdys volatiilien happojen tuomaa villiä kirpeyttä. Tuoksu on hyvin kompleksinen, marjavetoinen ja nuorekas, mutta sitä on hyvin vaikea saada kuvailtua kokonaisuudessaan.

Melko kuiva, keskitäyteläinen maku on pehmeähkö, mutta melko hapokas ja lempeän ja hillityn – mutta samalla sopivan puruvoimaisen – tanniinisuuden sävyttämä. Aluksi ensimmäisen lasillisen kanssa kielen kärjessä tuntuu katoavaa hiilihappojen nipistelyä, mutta seuraavassa lasillisessa ilmiötä ei tunne lainkaan. Viini on kuin freesiä, tuoretta, tummaa ja viinillisen rakenteikasta rypälemehua: herukkaa, karhunvatukkaa, luumua, parfyymistä kukkaisuutta ja aavistus nahkaa. Galapialla on hyvin nuorekas, puhdaspiirti ja melko naturaali yleisilme ilman monille natural-viineille tyypillisiä biojätteen tai Camparin aromeja. 14% alkoholia tuo kevyttä tulisuutta makumaailmaan.

Viinistä suuhun jäävä raikas jälkimaku on sinertävän marjainen, eloisa, kevyen parfyyminen, maukas ja keskipitkä.

Galapia on varsin ihastuttava pikku viini, jonka vahvin puoli on hurmaava, voimakas ja vivahteikas tuoksu, joskaan viinin makumaailma ei hirveästi häviä kiehtovalle tuoksulle. Mitään suuria yllätyksiä, elämyksiä tai revelaatioita viini ei sentään tarjoa, mutta kympin hinnalla sellaisia on turha odottaakaan. Kokonaisuus pelasi varsin mainiosti simppelin minestrone-padan kanssa.

Ei liene mikään yllätys, että Alkosta ei tätä viiniä saa, mutta mm. Vins Chez Nous ja La Cave des Papilles pitävät viiniä valikoimissaan. Tuoreen vuosikerran myötä viinin hinta on jopa tippunut eurolla VCN:lla, joten hinta-laatusuhde sen kuin kohoaa! Tuottaja lupailee viinilleen 8 vuoden kypsyttelypotentiaalia, joten kaipa sen voi uskoa – kunhan muistaa säilyttää viinin visusti riittävän viileässä, tasaisessa lämpötilassa. Nyt, kahden vuoden ikäisenä, viini oli vielä äärimmäisen nuorekas ja puhdaspiirteisen marjavetoinen, mutta voin kuvitella viinin ikääntyessään nostavan lantaisia piirteitään selvemmin esiin ja saavan enemmän luonnetta tuovia likaisia piirteitä.

Lyhyesti: Hyvin nuorekas, aromaattinen, puhdaspiirteinen ja hurmaavan marjavetoinen natural-viini rhônelaiselta pienluomutuottajalta.

Arvio: Tyylikäs – ihastuttavan sisäsiisti, luonteikas ja vivahteikas natuviiniksi; juuri tämmöisiä näiden kuuluukin olla! Toimii vaivatta niin ruoan parina kuin sellaisenaankin.

Hinnan (12,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Väliaikatiedote #20: Katsaus menneeseen vuoteen ja lätinää natural-viineistä

No niin, lienee ihan hyvä tehdä jonkinlainen katsaus juuri loppuneeseen vuoteen.

Viime vuoden aikana (alkuvuodesta, helmikuussa) blogissani tuli 1,000 viiniarvostelua vihdoin täyteen, jolloin myös kirjoitin jotain senhetkisiä speksejä talteen – niitä onkin hyvä peilata tämänhetkiseen tilaan.

Arvosteluja on tullut 1,000 viiniarvostelun jälkeen 168 lisää viinipuolelle, minkä lisäksi olutarvostelujen määrä on tuplaantunut 57:stä 108:aan. Tämä tarkoittaa siis 219 arvostelua sitten 1,000 arvostelun rajapyykin ja yhteensä 305 arvostelua koko vuoden 2014 aikana. Tänä vuonna ollaan jääty siis helposti jälkeen aiempien vuosien +400 arvostelun vuositahdista, mutta on silti arvioita riittänyt lähes vuoden jokaiselle päivälle. Noin kuudelle viikon seitsemästä päivästä.

Suurimpana syyllisenä laskeneeseen arviotahtiini on ollut blogissani paljon palstatilaa saanut ja kaikin puolin mielenkiintoinen viinimestarikoulutus, jonka lähiopetuspäivät syövät aina helposti puolet viikon päivistä, jolloin blogia on mahdotonta päivittää. Lisäksi puolitoista viikkoa kestänyt tutustumisreissu Katalonian viinimaailmaan ja bloginkirjoitusajan reilun kuukauden ajalta syönyt viinialuetutkielma koulutusta varten ovat tuoneet oman osansa harventuneeseen päivitystahtiin. Tämä trendi tulee todennäköisesti jatkumaan vielä suuren osan alkanutta vuotta, sillä viinimestariopintoni jatkuvat vielä ensi syksyyn asti. Pyrin tästä "takaiskusta" huolimatta ylläpitämään edes jonkinlaista tasaista arviotahtia myös tulevaisuudessa. Materiaalia ainakin riittää, sillä arkistossa makoileva varasto valmiista arvioita on paisunut viime helmikuun 270:stä arviosta tämänhetkiseen, täysin naurettavaan 1,240 arvioon. Olen siis maistanut viime helmikuun jälkeen 1,189 viiniä tai olutta (= nyt 1,240 + helmikuun jälkeen arvioidut 219 - 270 silloin arkistossa löytynyttä arviota).

Lisäksi olen ollut jo pidempään huomaavinani Suomessa pienehköä bubbling under -ilmiötä ns. natural-viinien tiimoilta, mikä liittyynee jo laajemmallekin levinneeseen kiinnostukseen autenttisista mauista ja raaka-aineista myös ruokapuolella. Tästä syystä loin uuden "natural"-tagin jo blogissani arvioiduille natural-tyylin edustajille, minkä lisäksi aion aloittaa vuoden pienellä natuviinien arvioiden sarjalla, sillä viime syksynä tuli tilattua erä erilaisia natural-viinejä, joita on nyt tullut korkkailtua tässä loppuvuoden aikana ja ajattelin ne tässä ensiksi iskeä jonon keulille. On tässä muutenkin tullut yksi jos toinenkin natuviini maistettua niiden omien ostosten lisäksi.

Jos termi "natural wine" (tai mm. Alkon usein käyttämä, hyvin vähän asiaa valottava termi "alkuviini") ei sano juuri mitään, kannattanee lukea alkuvuodesta kirjoittamani pätkä luomu-, biodyny- ja natural-viineistä. Voin kuitenkin lätistä tässä vähän lisääkin aiheesta, sillä onhan se lempiteemojani tällä hetkellä viinipuolella. Aloitetaan toivottavasti helpostiymmärrettävällä analogialla.

Kuvittele suuri mantere, jossa viljellään kaikkialla rypäleitä. Suuri viinitalo ostaa näitä rypäleitä kaikkialta, mistä niitä halvalla sattuu saamaan. Halvalla ei saa hyvää, joten valtaosa rypäleistä on mahdollisimman kustannustehokkaasti viljeltyä, matalatasoista rypäleainesta. Koska huonoista rypäleistä saa huonoa viiniä, joka hapettuu nopeasti ja on täynnä virhearomeja, on se pumpattava täyteen sulfiitteja hallitsemattoman hapettumisen tai bakteerikasvustojen leviämisen ehkäisemiseksi ja suodatettava hyvin rankasti, jotta virhemauista päästään eroon. Lopputuloksena on ohutta, teollisesti käsiteltyä luirua, jossa ei ole makua, happoja, tanniineja, rakennetta, mitään. Siihen on lisättävä kokoonkeitettyä rypäletiivistettä, joka antaa viinille syvän värin, hedelmäistä makua ja piirun verran jäännössokeria, joka sekä siistii virhemakuja alleen että tuo vähän runsaampaa suutuntumaa muuten ohkaiseen kokonaisuuteen. Ehkä myös vähän tammilastuja tai -uutetta, jotta saataisiin makuun moniulotteisuutta. Lopuksi viini pullotetaan vielä kunnon sulfiittilisällä varmuuden vuoksi ja kylkeen isketään etiketti, jossa on joku hauska eläin, joka varmasti myy, kuten vaikka lammas tai kenguru.

Tämä viini on kuvitteellisen janan toisessa päässä.

Janan toisessa päässä on viini, joka on valmistettu pienellä tarhalla, jossa viljelijä on huomannut köynnösten tuottavan laadukkaita rypäleitä, joiden makumaailma on selkeästi erilainen verrattuna muihin lähitarhoilla viljeltyihin rypäleisiin. Tarhoille ei lisätä lannotteita, jotta köynnökset kasvattaisivat juuret mahdollisimman syvälle saadakseen vetensä ja ravinteensa. Tarhoja ei myöskään myrkytetä, jolloin maaperässä pysyvät pieneliöt ja bakteerit pysyvät elossa ja pitävät maaperän ravinteikkaana. Sekä näiden syiden, että tarhan ainutlaatuisen maaperän ja mikroilmaston vuoksi köynnökset tuottavat hyvin uniikkeja rypäleitä. Köynnösten satoisuus on selkeästi vähäisempää kuin tehoviljellyillä tarhoilla, mutta rypäleet ovat erittäin korkealaatuisia ja niistä voi saada poikkeuksellisen tasokasta viiniä. Viininviljelijä tahtoo, että näistä rypäleistä valmistettu viini maistuu juuri tuon tarhan rypäleiltä, eikä miltään muulta, mistä syystä viini ei missään vaiheessa tule kosketuksiin uuden tammen kanssa, vaan viini käytetään ja kypsytetään joko terästankeissa, betonisammioissa tai vanhoissa, makunsa jo menettäneissä tammiastioissa. Viini lopuksi pullotetaan joko ilman sulfiitteja tai korkeintaan pienellä sulfiittilisällä, jos tuottaja haluaa viininsä kestävän kauppojen hyllyillä istumista – sulfiitittomat viinit kun pitää kuljettaa ja varastoida viileässä.

Molempien tyylisiä viinejä tulee vastaan melko usein. Merkittävä osa viineistä kuitenkin asettuu näiden tyylien välille, tuolle edelläkuvitellulle janalle – nykymaailmassa kuitenkin hieman lähemmäs tuota teollista päätä kuin "luonnollista" päätä. Olisi kuitenkin pöljää sanoa vain ylläolevien ääriesimerkkien edustavan teollista tai naturaalia tyyliä. Koska ei ole olemassa mitään virallista määritelmää termille "natural wine", löytyy kyseisen termin alta jos jonkinlaista viiniä, joille ainoana yhteispiirteenä on se, että ne voidaan helposti kuvitella tuon janan toisen, "luonnollisen" pään tuntumaan; ne pyrkivät olemaan mahdollisimman autenttisia, puhdaspiirteisiä kuvauksia niistä rypäleistä, joita alueella tuotetaan. Yleisiä piirteitä ovat juuri uuden tammen sekä sulfiittien välttäminen, tai luomuviljely, mutta kyllä natural-skenessä voi tavata myös tammisia viinejä, tai viinejä, jotka eivät ole valmistettu luomuna viljellyistä rypäleistä.

Vastavuoroisesti viini ei ole automaattisesti "natural", jos se on vain sulfiitittomasti valmistettu – jos viini on teollisesti käsitelty ja käpälöity jotta se kestäisi kuin sulfiittilisäyksin valmistettu viini, ei se ole mitenkään "natural", vaan tavallinen, teollinen viini, joka on vain valmistettu ilman sulfiitteja. Jostain syystä juuri tällaisia viinejä Alko tahtoo tuoda valikoimiinsa, kun kysyntä naturaaleista viineistä kasvaa – kuten esimerkiksi La Selva Privo, joka on sulfiititon (eli sulfiitteja max 10 mg/l) mutta silti kestää tyytyväisesti kaupan hyllyillä. Mitään takuuvarmaa tietoa aiheesta allekirjoittaneella ei ole, mutta muistan kuulleeni kyseisen viinin olevan steriloitu pastöroimalla eli kuumentamalla viini, jotta siinä olevat bakteerit yms. mahdolliset pilaantumista aiheuttavat tekijät kuolevat. Kukaan vähän enemmän viinejä harrastanut tietää, että viini käytännössä menee pilalle sen lämmetessä yli 40°C lämpötilaan, joten viinin kuumentaminen säilyvyyden parantamiseksi kuulostaa viininharrastajan korviin täysin käsittämättömältä.

Tällaiset suurten tuottajien massoittain tuottaneen "sulfiitittomat" viinit ovat usein melko väsyneitä, tunkkaisia tai mehumaisen oloisia, mikä yleensä pistetään sulfiitittomuuden piikkiin. Useimmissa tapauksissa kyse on kuitenkin siitä, että viini on niin rankasti käsitelty säilyvyyden takaamiseksi, eikä niinkään sulfiittien puutteesta. Aitoja, sulfiitittomia natural-viinejä ei kauppojen hyllyiltä huoneenlämmöstä löydy – vähäsulfiittisia kylläkin. Nämä Alkon sulfiitittomat viinit eivät ole siis palvelemassa kasvanutta kiinnostusta ja kysyntää natural-viinejä kohtaan, vaan ainoastaan sulfiiteille yliherkkiä asiakkaita, joita loppujen lopuksi on hyvin vähän. Me loput natural-viinien fanit saamme jäädä nuolemaan näppejämme.

Jos siis oikeat, hedelmää, puhdaspiirteisyyttä ja terroiria korostavat natuviinit kiinnostavat, on mentävä merta edemmäs kalaan. Syksyllä tehty tilauksemme tuli tuntemattomampia (ja myöskin huokeampia) luomu-, biodyny- ja natutuottajia edustavasta Vins Chez Nous -nettimyymälästä; muita hyviä, arvostettuihin ja tunnettuihin natural-tuottajiin ja ei-teollisiin viineihin keskittyneitä nettikauppoja ovat mm. La Cave des Papilles ja Vins Étonnants. Kenties joskus tällaisia mielenkiintoisempia viinejä saisi ostettua ihan kotioven vierestäkin, jos niiden kiinnostus vain jatkaisi nousuaan!

No niin, sitten taas sorvin ääreen. Palataan aiheeseen uusin arvosteluin!

Uuden vuoden juhlakuohuvat loppuvuodelle 2014

Uusi vuosi koittaa, joten kaipa tänne voi pari suositusta heittää hyviksi juhlakuohuviksi. Totesin kyllä tässä blogin vanhoja postauksia selaillessa, että suositukset vuodelta 2012 pätevät monin osin edelleen, joten copypastean ne tähän suoraan pienin muutoksin:

Näille löytyy kahta erilaista käyttötarkoitusta: jos kaivataan kuohuvaa ulos, kun porukalla jysäytetään pommeja ja pohjillakin on jo kenties jotain juotavaa, voi valinta olla simppelimpi ja edullisempi kupliva. Jos taas vuoden vaihtumista juhlistetaan hyvän aterian päätteeksi sisätiloissa pienellä porukalla, voi kuohuva olla hienompikin esitys, johon voi satsata vähän enemmänkin, jotta vuosi saa arvoisensa, juhlavan päätöksen. Tässä muutama hyväksi havaittu vaihtoehto.

• Bernard-Massard Millésime Brut (19,67e) – tämä tilausvalikoiman kuohuva tarjoaa upeata, shamppanjoiden veroista nautintoa, mutta niitä paljon edullisemmin. Ensisijaisesti juhlallisen illan päätteeksi nautiskeltavaksi.
• Bollinger Special Cuvée Brut (54,90e) – jos shamppanjaa haluaa, kannattaa siihen panostaa kunnolla ja ostaa laadukasta tavaraa; muussa tapauksessa hinnakkaammat (mutta silti shamppanjoita edullisemmat) ovat lähes poikkeuksetta järkevämpi valinta. 40-50 euron hintaluokassa Bollinger olisi oma valintani.
• Codorníu Clasico Sec (9,24e) – simppeli, mutta mainio peruskuohuva juuri suurella porukalla pullojen ja pommien poksautteluun. Tulee niin 0,75- kuin 0,375- ja 0,2-koossa, joka tilanteeseen sopivasti. Ei rutikuiva, jos makeammasta pitää, mutta riittävän kuiva kuivempien ystäville!
• Codorníu Selección Raventós (12,99e) – ehdottomasti yksi parhaista Alkon peruskuohuvista. Toimii niin pommiskumppana kuin nautiskelukuohuviininä, aina.
• Fleury Fleur de l'Europe (39,90e) – upea, hyvin vivahteikas ja kehittynyt luomushamppanja laatuunsa nähden varsin edulliseen hintaan. Pienen porukan kesken jaettava nautiskelukuohuva.
• Jacquesson Cuvée (44,90e) – jos Bollinger tuntuu liian hinnakkaalta ja Fleuryn kehittyneisyys epäilyttää, tarjoaa napakka Jacquesson poikkeuksetta rahalle hyvin vastinetta shamppanja-hyllyltä.
• Pongrácz (14,90e) – ehdottoman mainio eteläafrikkalainen kuohuviini joka hakkaa monen vastaavan hintaluokan edustajan niin maljojenkilisyttyly- kuin nautiskeluviininä.
• Vouvray Tête de Cuvée (15,50e) – todella elegantti ja vivahteikas maljakuohuva, joka toimii mainiona vaihtoehtona shamppanjalle verrattain edulliseen hintaan.
• Yellowglen Pink (9,98e) – mainio, sopivan mutkaton puolikuiva roséekuohuva, jota ei ole hinnalla pilattu!

Lisäksi voisin heitellä tänne perään muutaman muun tässä parin vuoden aikana hyväksi todetun kuohuvan:

• Araldica Brachetto d'Acqui Dolce (11,98e) – pidätkö makeammasta? Tämä on nimittäin melkeinpä ainoa huippulaadukas makea kupliva, joka tulee mieleen Alkon valikoimista. Just sayin'.
  
• Barth Riesling Brut (19,98e) – intensiivinen, vivahteikkaan hunajainen ja hurmaavan raikas Riesling-kuohuva, joka on kuin kuiva jälkiruokaviini kuplilla.


• Bellavista Cuvée Franciacorta Brut (28,70e) – hienosti jännittävämpiä, kehittyneempiä piirteitä tarjoileva Franciacortan alueen kuohuviini, joka ei yritä olla shamppanja, mutta haastaa kyllä helposti vastaavanhintaisten – ja kalliimpienkin – shamppisten paikan juhlavana kuohuvana.


• Charles Heidsieck Brut (49,90e) – Yksi Alkosta löytyvien suurten shamppistalojen luotettavimmista ja laadukkaimmista viineistä. Tarjoaa sellaista paahteisuutta ja pähkinää, jota laadukkaalta shamppanjalta on lupa odottaa, mutta johon surullisen harva perustason shamppis todella yltää.


• Drappier Carte d'Or 1992 (69,90e) – Alkon yksi iäkkäimmistä kuohuviineistä tilausvalikoimasta, ja sellaiseksi hämmentävän edullinen. Upea, pienellä porukalla jaettava hyvin iäkäs shamppanja sisätiloissa tapahtuvaan rauhalliseen fiilistelyyn.


• Drappier Quattuor Blanc de Quatre Blancs Brut (59,80e) – vivahteikas ja luonteikas neljän valkoisen rypälelajikkeen (ei siis pelkän Chardonnayn) Blanc de Blancs, joka on valmistettu luonnonmukaisesti, mahdollisimman vähän valmistusprosessiin puuttuen ja vain minimisulfiittilisäyksin. Löytyy tilausvalikoimasta.


• Desiderio Jeio Prosecco Brut (14,39e) – Jos jotain Proseccoa on pakko saada, on tämä melkein ainoa uskottava ostos Alkon suhteellisen laajassa, mutta laadullisesti kyseenalaisessa Proseccotarjonnassa. Raikas, rakenteikas ja ryhdikäs esitys.


• Raventós i Blanc Brut (18,99e) – Erinomainen, vivahteikas ja intensiivinen luomu-Cava tilausvalikoimasta.


• Raventós i Blanc de Nit Rosé (21,90e) – Ehdottomasti yksi hienostuneimpia ja eleganteimpia rosée-Cavoja mitä markkinoilla on. Myös tilausvalikoimassa.

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2014

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2014

• Valmistaja: Nøgne Ø, Terrapin Beer Company
• Tyyppi: Olut, porter
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Maltaat: Kristalli-, münich-, pale ale-, ruis-, vehnä-
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 9,32e (Joulukuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 9,32e (Joulukuu 2014, Alko)

Jouluksi Alkoon saapui rajattuna kertaostona lempparinorskipanimoni, Nøgne Øn, ja Terrapinin yhteistyössä kehittelemä Imperial Rye Porter – tällä kertaa mukavasti kaikkien saataville, eikä vain Helsingin Arkadian Alkoon. Hintakin putosi parin vuoden takaisesta noin yhden rahan verran, mikä myöskin on ihan kiva juttu – erityisesti Nöggisten oluiden nykyisellä, turhankin jyrkällä hinnoittelulla.

Parasta Imperial Rye Porterin saapumisessa oli se, että edellinen IRP 2012 (arvio tässä!) oli yksi parhaista maistamistani imperiaaliporttereista (ja jota on onnekseni vielä yksi lesti kaappini kätköissä), joten oli vallan kiva juttu päästä tarkistamaan onko olut edelleen pitänyt kutinsa!

Pullosta lasiin pulpahtelevalla oluella on täysin läpinäkymätön, pikimusta, suorastaan öljymäinen ulkonäkö. Hyvin kestävä, oluen päälle tiiviiksi ja kuohkeaksi kakuksi jäävä pitkäkestoinen hiekanruskea vaahtokukka jättää runsaasti paksua pitsiä lasin reunoille.

Oluella on todella intensiivinen, runsas, makeutta ja paahtuneisuutta nokkaan vyöryttävä tuoksu, josta löytyy suorastaan loputon kirjo erilaisia klassisen portterin piirteitä: sulanutta tummaa suklaata, espressoa, mausteisuutta, piimälimppua, paahdettua ruisleipää, kevyttä kermaisuutta, aavistus epämääräistä hedelmäisyyttä ja hentoa marjaisuutta sekä vivahde savua. Kokonaisuus on hyvin makea, suorastaan jälkiruokaolutmainen.

Ulkonäön perusteella olut on suussa juuri semmoinen kuten saattaa odottaa: sillä on hyvin paksu, tiivis ja tanakka suutuntuma. Sen sijaan kuivahko makumaailma yllättää luomalla yllättävän kontrastin hyvin makeaan tuoksuun nähden. Roteva maku on rukiisen maltainen ja mausteinen, mutta kielen kärjessä tuntuu myös kevyesti siirappista ja hieman mämmimäistä makeutta. Seasta löytyy myös kuivakkaa puisevuutta ja hentoa salmiakkia. Kohtalaisen pureva, mutta hyvin täyteläiseen keskimakuun nähden melko maltillinen, hieman greippisen hedelmäinen humalointi alleviivaa oluen kuivuutta ja tuo valmiiksi jo hieman palaneen karvaaseen kokonaisuuteen hieman lisää bitteriä. Hiilihappoisuus on erittäin pientä ja melko ujosti kieltä nipistelevää.

Jälkimaku on kärtsäinen, kuivan puiseva, kevyen ruisleipäinen, hillitysti suolaisen salmiakkinen ja aavistuksen tervainen. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on alkoholin (9%) vuoksi lämmönhehkuinen, melko kärtsäinen – jopa tuhkainen – ja todella pitkä.

Imperial Rye Porter on kyllä kokonaisuutena edelleen äärimmäisen vakuuttava ja vaikuttava portteri. Aivan mielikuvieni tasolle vuosikerta 2012:sta ei päästä, mutta kauas ei missään tapauksessa jäädä – tämä on todella upea olut, jossa makea tuoksu johdattaa melko kuivaan ja rotevaan makuun, johon hento maltaan makeus kuitenkin pyrkii tuomaan hienoisesti balanssia.

Onneksi kaapista edelleen löytyy IRP 2012, joten jossain välissä pitänee ottaa tuo pari vuotta vanha nestori tämän tuoreen tulokkaan kanssa rinnakkainmaisteluun ja katsoa kumpi voittaa kumman! Lisäksi pitää myös jättää vähintään yksi pullo kellariin ja katsoa onko tällä oluella yhtä hyvä tulevaisuus mitä se tuntuu nykyisessä, jylhässä kunnossaan lupaavan.

Lyhyesti: Äärimmäisen tuhti, öljymäisen paksu ja jyhkeä ruisportteri äärimmäisiä oluita tuottavalta norjalaispanimolta. Aivan Imperial Stoutin tai IRP 2012:n hekumaan ei ylletä, mutta tästä huolimatta Alkon valikoiman tummien oluiden parhaimmistoa.

Arvio: Erinomainen – Nøgne Øn vahvuus on selvästi siinä, että panimolla osataan selkeästi tehdä oluita jotka on valtavia ja vaikuttavia, muttei mitenkään ylitehdyn tai liioittelevan oloisia (no, on siellä kyllä sellaisiakin). IRP 2014 on hyvin vaikuttava ruisportteri, joka ei sorru liialliseen makeaan kosiskeluun, muttei ole myöskään häiritsevän kuivakka tai moderniin tyyliin ylihumaloitu; palaset ovat hienosti kohdallaan.

Hinnan (9,32e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Man O' War Ironclad 2008

Man O' War Ironclad 2008

• Valmistaja: Man O' War Vineyards
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Uusi-Seelanti
• Alue: Waiheke Island
• Rypäleet: Merlot (52%), Cabernet Franc (27%), Malbec (10,5%), Petit Verdot (9,1%), Cabernet Sauvignon (1,4%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 38,40e (Marraskuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 35,10e (Joulukuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

Uusi-Seelanti on punaviinien saralla tullut tunnetuksi lähinnä Pinot Noirien osalta. Niistäkin valtaosa tulee maan pohjois- ja eteläsaaren väliin jäävän lahden lähistöltä. Kuitenkin pikku hiljaa kiinnostus maan lämpimämmän pohjoissaaren Syrah-viineihin ja Bordeaux-blendeihin on alkanut kasvaa.

Ehkä maailman miehekkäimmällä nimellä varustettu Man O' War Ironclad ei tule kummaltakaan maan kuuluisalta pääsaarelta, vaan Uuden-Seelannin pohjoissaaren pohjoispuolella sijaitsevalta tuuliselta ja lähes mikroskooppisen kokoiselta Waiheken saarelta. Tänne Man O' Warin viinitalo perustettiin 1980-luvun alussa, kun talon omistajat ostivat sieltä neljä maatilaa, jotka kattoivat peräti yli 1,800 hehtaarin edestä pinta-alaa. Tällä alueella viljellään nykyisin noin 60 hehtaarin alueella 76 viinitarhaa, joista Man O' Warin viinit valmistetaan.

Ironclad on talon lippulaivapullote, joka Merlot-Cabernet Franc -vetoisella rypälesekoituksellaan kumartaa syvälle Bordeaux'n oikean rannan klassiseen tyyliin. Viini on valmistettu käyttämällä jokaisen eri tarhan rypäleet erikseen tynnyreissä noin 30 päivän ajan, minkä jälkeen viinin on annettu jäädä kypsymään tynnyreihin. Tynnyreistä 75% on vanhoja, lähinnä ranskalaisia tynnyreitä, 20% uusia ranskalaisia ja 5% uusia amerikkalaisia tynnyreitä. Kypsyttelyn jälkeen viini on sekoitettu tankkeihin, joissa sen on annettu asettua 4 kk ajan ennen hentoa suodatusta ja pullotusta. Tämä viini tuli korkattua Château Musar 1999:n rinnalle kun istuimme iltaa Nomad Cellarseilla.

Kevyesti läpinäkyvä väri on yleisilmeeltään varsin tumma, hennosti sinertävään taittuvan kirsikanpunainen, joskin reunoilta hennon oranssi häivähdys antaa osviittaa viinin astetta vanhemmasta iästä.

Vaikka viinin tynnyreistä vain neljännes on ollut uusia, on tuoksussa selkeästi pinnassa paahteista tammea, hillittyä kahvimaisuutta ja aavistus tummaa suklaata. Onneksi tammi on varsin hyvin balanssissa kokonaisuuteen nähden, eikä se tunnu peittävän mitään, vaan antaa hyvin tilaa hedelmälle. Kokonaisuudesta erottuukin hyvin myös kypsää tummaa luumua, kirsikkahilloa ja mustetta. Lisäksi viinistä tuntuu löytyvän melko reilustikin luonnetta ja persoonaa keskimääräiseen uuden maailman Bdx-blendiin nähden, sillä hedelmän seasta löytyy myös mukavasti kevyttä paskaisuutta, lantaa ja eläintä, sekä hennosti Francin vegetaalisuutta.

Makumaailmassa jatketaan hyvin tuoksun viitoittamalla tiellä, jolla kohdataan sekä uutta maailmaa että rehellistä paskaa. Viinin yleisilme on varsin muhkea, mausteinen ja kypsänmakea, jopa piirun verran hilloisen luumuinen, kypsän kirsikkainen ja iän myötä mukavasti nahkainen. Taustalla väijyy myös melko kärtsäistä, hennosti kahvinporot mieleen tuovaa tammea. Rakennetta tuovat kokonaisuuteen nähden mukavan sopusuhtaiset, jopa eloisat hapot ja melko runsaat, edelleen hyvin puruvoimaiset tanniinit, jotka tuovat kokonaisuuteen otetta ja karvasta särmää. Kokonaisuus on suorastaan hämmentävän rakenteikas, rustiikkinen ja vivahteikas uuden maailman "porvoolaiseksi".

Viinistä jäävä roteva jälkivaikutelma on melko reippaastikin suutakuivattavan tanniininen. Suuhun jää varsin pitkäksi aikaa mausteista tammisuutta, hapankirsikkaa, kevyehköä ja kypsää luumua ja aavistus Islayn viskejä muistuttavaa tervaisuutta.

Toisaalta Ironclad on erittäin jees, toisaalta ei silti ihan mun juttu. Sellaisenaan viini olisi suorastaan hämmentävän vaikuttava esitys niin Bordeaux-blendiksi kuin uusseelantilaiseksi ei-Pinot Noiriksi, mutta hurmaavan, elegantin, vivahteikkaan ja ylettömän helpostisärvittävän Château Musarin rinnalla viini kuin viini kärsii – ja rankasti. Vaikka tässä vertailussa Ironclad vaikuttaakin hyvin suurikokoiselta ja -eleiseltä, jopa kömpelöltä, on viinin korkea laatu silti selkeästi havaittavissa. Vaikka viinissä tammella on kohtalaisen suuri preesens, on puun määrä oikein sopusuhtaista kokonaisuuteen nähden, eli se ei peitä mitään eikä viinistä siten tunnu puuttuvan mitään.

On mukava aina päästä muistuttamaan itseään, että Uudessa-Seelannissa tehdään muutakin kuin Pinot Noiria – periaatteessa rupeaakin jo tuntumaan siltä, että maan Pinot Noirit tarjoavatkin paljon vähemmän yllätyksiä kuin muista rypäleistä valmistetut lajike- ja sekoiteviinit, joista parhaat vetävät helposti vertoja mille tahansa huippuviineille. Ironclad on kuuden vuoden iässään edelleen melkoinen mörssäri, ja onkin helppo povata sille varsin luotettavaa tulevaisuutta kellarissa – jos kärsivällisyyttä löytyy, suosittelen tarkastamaan viinin kunnon kun kymmenen vuotta tulee mittariin. Tässä kunnossa viini soveltuu parhaiten hyvin tuhtien ja tanakkarakenteisten aterioiden pariksi.

Lyhyesti: Ironclad on nimensä mukaisesti varsin suurikokoinen ja roteva viiniksi, mutta uuden maailman Bordeaux-blendiksi se on kyllä vaikuttavan luonteikas, rakenteikas ja moniulotteinen tuttavuus.

Arvio: Tyylikäs – uuden maailman huippuviinien faneille.

Hinnan (38,40e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.