Cornelissen Munjebel Bianco 7
- Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
- Tyyppi: Oranssi viini, Vino da Tavola
- Maa: Italia
- Alue: Sisilia, Etna
- Rypäleet: Carricante, Catarratto, Coda di Volpe, Garganega
- Koko: 0,75
- Hinta arvioinithetkellä: ~35,00e (Helmikuu 2014)
- Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Frank Cornelissen maistelun 2. flightin viini oli toinen Munjebel Bianco, Etnan valkoisista rypälelajikkeista valmistettu skin contact white, tällä kertaa versio 7. Tämä vuosikerran 2010 rypäleistä valmistettu viini oli siis maisteluhetkellä jotakuinkin puolet nuorempi kuin edellinen viini, vuosikerran 2007 rypäleistä valmistettu Munjebel Bianco 4. Varsin kiehtovaa päästä vertailemaan mitä vuodet ovat viinille onnistuneet tekemään!
Pakollisena alustuksena jälleen mainittakoon, että Cornelissenin viinit ovat siis ns. "natural"-viinejä, ja sieltä extremeimmästä päästä – viinit valmistetaan 1000-litraisissa, neutraaleissa, pressuilla päällystetyissä muovitörpöissä, eikä niihin lisätä missään vaiheessa mitään lisä- tai säilöntäaineita. Viinien (niin punaisten kuin valmoistenkin) annetaan maseroitua kuorien ja hiivasakan kanssa koko käymisprosessin ajan, joka saattaa verkkaisesti toimivista villihiivoista johtuen venyä useiden kuukausien mittaseksi. Viinit siirretään ennen pullotusta dekantointiastiaan pois hiivasakan päältä, mutta koska viinit pullotetaan ilman suodatusta, ovat ne usein jonkinasteisesti sameita, minkä lisäksi ne muodostavat melko reilun sakkakerroksen pullon pohjalle. Munjebel-viinit tulevat Cornelissenin vanhoilta, korkealla Etnan rinteissä sijaitsevilta viinitarhoilta.
Hennosti samealta, kevyesti rusehtavalta kullankeltaiselta väriltään tämä Munjebel Bianco on lähes identtinen edellisen, Munjebel Bianco 4:n kanssa – jos lasit pistettäisiin sekaisin, en osaisi sanoa, kumpi on kumpi.
Tuoksultaan Munjebel Bianco 7 on kuitenkin selkeän erilainen versio 4:ään nähden: kokonaisuus on jonkin verran ilmaisuvoimainen ja siinä tuntuu päällimmäisenä rutikuivaa omenasiideriä, persikkaa ja timjamista yrttisyyttä. Näiden ohelta löytyy myös mustapippuria, kevyesti vulkaanista maaperää, Camparin mieleen tuovaa pomeranssinkuorta, hentoa vahamaisuutta ja aavistus jälkiruokaviinimäistä hunajaa. Avautuessaan sekaan ilmestyy hillitysti tomaattisuutta ja hentoa etikkaisuutta, jotka tuovat kokonaisuuteen hämmentävän ketsuppisen juonteen. Tuoksu on siis hämmentävän persoonallinen ja moniulotteinen – vaikea sanoa, keskittyykä sitä enemmän hämmästelemään vai ihastelemaan, mutta nokkaa on vaikea saada irti lasista.
Suussa viini on – Cornelissenin viineille tyypilliseen tyyliin – kuiva, rakenteikkaan hapokas ja kirpakka. Kielellä pyörii raa'ahkoa omenaisuutta, joka myös taittuu hieman gueuzemaiseen happamuuteen, valkoherukkaa, kevyttä pöytäviinirypäleisyyttä, hillittyä mineraalia ja aavistus hapokasta punamarjaisuutta.
Jälkimaku on raikas, kirpakka ja lambicmaisella tavalla suutasupistava ja poskipäitä viiltävä. Kielelle jää sekoitus murskattuja valkoherukoita, aromaattisia yrttejä, märän kivistä mineraalisuutta ja karheaa bitterisyyttä. Hyvin freesi ja napakka jälkivaikutelma jatkuu kohtalaisen pitkään.
Munjebel Bianco 7 vaikuttaa olevan selvästi tiukempi, särmikkäämpi ja nuorekkaampi kuin juurimaisteltu versio 4, mutta erikoista kyllä, nelosesta tuttua hiilidioksidin pirskahtelua ei tästä seiskasta löytynyt lainkaan. Liekö pullo- vai vuosikertakohtaista vaihtelua, tiedä häntä. Joka tapauksessa, tämä viini on ylettömän pirteä, freesi ja ihastuttava, mutta varmasti myös erittäin hankala tuttavuus monelle – viini kun tuntuu olevan substanssiltaan pelkkää hapokkuutta, kirpeyttä ja rakennetta. Hedelmäisiä aromeja viinistä kyllä löytyy, mutta ne ovat niin kuivia ja tiukkoja, että viinistä ei kyllä voi juurikaan löytää moderneille valkoviineille tyypillistä hedelmäisyyttä. Tätä viiniä voisinkin suositella enemmän gueuze-oluiden kuin valkoviinien ystäville.
Edellisestä Munjebel Biancosta päätellen tälle viinille uskaltaa kyllä helposti antaa useita vuosia aikaa kypsyä – runkoa ja rakennetta vaikuttaa löytyvän kiitettävästi, minkä lisäksi viini vaikuttaa olevan jo nyt varsin kiehtova ja moniulotteinen tapaus. Rakenteensa puolesta voin kuvitella viinin olevan helposti erinomainen ruokaviini, mutta kokemuksen puutteesta johtuen on kyllä mahdotonta arvioida sitä, minkälaisen ruoan kanssa näin omintakeinen tapaus sopisi.
Jos itseltä löytyisi pullo tätä, antaisin sille 4-5 vuotta aikaa hioa varsin tiukasta rakenteestaan särmiä pois ja korkkaisin sen erittäin viileänä jonain kauniina, helteisen lämpimänä hellepäivänä simppeleiden piknikeväiden kanssa. Tätä ennen viini toki kannattaisi käyttää karahvin kautta, jotta pullon pohjalla oleva reipas sakkakerros ei pääsisi sekoittumaan muun viinin kanssa!
Lyhyesti: Ilman minkäänlaisia lisä- tai säilöntäaineita valmistettu kirpeä, gueuzemaisen hapahko, raikas ja niin tuoksultaan kuin maultaan erittäin moniulotteinen ja kiehtova oranssi viini. Valovuosien päässä nykyaikaisesta valkoviinistä, mutta siitä huolimatta (tai juuri siksi) viini on äärimmäisen maukas ja korkealla juotavuuskertoimella varustettu. Satunnaiselle siemailijalle varoitukseksi, että viini ei missään nimessä ole ns. "helpostilähestyttävä" ja siinä missä pidän tätä viiniä enemmän taideteoksena, pitää moni sitä varmasti pilalle menneenä tai muuten vain juomakelvottomana.
Arvio: Erinomainen – uskomattoman kiehtova, rakenteikas ja luonteikas oranssi viini, jossa yhdistyy "natural"-viinien omintakeiset aromit niin jälkiruokaviinimäisiin vivahteisiin kuin lambic-oluet mieleen tuovaan happamuuteen. Tämä on viini, joka ei osannut päättää mikä se olisi halunnut olla, joten se oli kaikkea. Kokonaisuus on kuitenkin vielä varsin nuorehko ja aromeiltaan melko primäärinen, minkä vuoksi antaisin viinille hyvillä mielin muutamia lisävuosia ennen korkkaamista.
Hinnan (~35,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti