Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


8.5.14

Cornelissen Munjebel 5

Cornelissen Munjebel 5
  • Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
  • Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
  • Maa: Italia
  • Alue: Sisilia, Etna
  • Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~40e (Helmikuu 2014)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Ennen vanhaan Etnan tulivuori tunnettiin nimellä Mongibello (tautologinen yhdistelmänimi "vuorta" tarkoittavista latinan ja arabian sanoista mons ja جبل, jabal). Tästä syystä myös tämä Etnan rinteillä kasvaneista rypäleistä valmistettu Munjebel tunnettiin alunperin nimellä Mongibello – nimestä muodostunut Munjebel-väännös syntyi vasta hieman myöhemmin.

Toisin kuin muut Cornelissenin viinit, Munjebel 5 ei takaetiketissään kertonut mistä vuosikerroista viini on valmistettu. Pikainen tiedonhaku internetin ihmemaassa kuitenkin paljasti viinin olevan sekoite vuosikertoja 2007 ja 2008. Cornelissenin tinkimättömään tyyliin tehty viini on siis valmistettu käytännössä täysin luonnonvaraisessa tilassa kasvavilta tarhoilta (Cornelissen lähinnä omistaa nuo tarhat, eli hän ei juurikaan viljele niitä sanan perinteisessä merkityksessä ja siis toimii ilman minkäänlaisia lannoitteita tai torjunta-aineita) korjatuista rypäleistä. Nuo rypäleet puristetaan, jonka jälkeen niiden mehun annetaan käydä villihiivoilla rypäleiden kuorien ja rankojen kanssa pressuin päällystetyissä 1000-litraisissa muoviastioissa. Kun alkoholikäyminen on päässyt loppuun (normaalisti tässä kuluu 10-30 päivää, Cornelissenin viinien tapauksessa useita kuukausia), viini siirretään sakkojen päältä kypsymään epoksilla päällystettyihin, maahan upotettuihin saviamforoihin. Lopuksi viinit pullotetaan ilman minkäänlaisia suodatuksia, kirkastuksia tai säilöntäaineita – tästä syystä Cornelissenin viinipullojen pohjalta löytyy melkein aina reipas kasa sakkaa.

Merkittävin osa tuosta sakasta on kuitenkin maistelussa jäänyt ensisijaisesti pullon ja toissijaisesti karahvin pohjalle, joten lasissani majaileva viini on väriltään suht kirkkaan ja läpinäkyvän granaatinpunainen – jopa hieman enemmän kuin vieresestä lasista löytyvä, iäkkäämpi Munjebel 4. Reunoilta viinin väri karkaa täysin.

Tuoksu on hivenen sulkeutunut, tarjoten lähinnä hyvin makeaa, auringossa paahtunutta kirsikkaa ja kirsikkamarmeladia, sekä varsin kevyesti funkahtavaa paskaisuutta – voisi kuvitella, että näin villit ja vapaat viinit olisivat hyvinkin rustiikkisia aromeiltaan, mutta vasta nyt, maistelun 11 viinistä 9. kohdalla, vastaani tulee oikeasti perinteisiä maatalon fiiliksiä. Koska tuoksu on hieman kevyenpuoleinen, pääsee 14% alkoholia kohtalaisen selvästi esille, tuoden kokonaisuuteen hennon viinaisen sivujuonteen.

Maultaan viini ei kuitenkaan ole kevyt, vaan varsin intensiivinen, rutikuiva, eloisa ja jäntevä. Mausta löytyy yleisesti hieman makeaksi miellettyjä vivahteita, kuten vadelmaa ja luumuisuutta, mutta tässä tapauksessa nämä aromit esiintyvät puhtaasti sellaisinaan, ilman juuri minkäänlaista fiilistä makeudesta. Yleisesti makumaailmaa kuitenkin johtaa hieman vaikeastihahmotettava punamarjaisuus, josta voi löytää edellämainitun vadelman rinnalta karpaloisuutta, hapankirsikkaa ja ennen kaikkea hapokkaankirpeää puolukkaa. Seassa tuntuu myös muita Cornelissenin viinejä tuhdimpaa, varsin moniulotteista mausteisuutta ja melko runsaan tanniinisuuden tuomaa bitterisyyttä. Suutuntumaltaan viini on korkeintaan keskitäyteläinen, joten mitään suurikokoista viiniä ei makujen tykittelystä huolimatta kannata odottaa. Kokonaisuus on kuitenkin todella voimakasrakenteinen ja robusti, kiitos makuja hienosti korostavan, voimakkaan hapokkuuden ja hyvin tiukan, selvästi puruvoimaisen tanniinisuuden.

Jälkimaku ei ole erityisen pitkä, mutta ilahduttavan puhdaspiirteiset, kirpakan marjaiset ja hapankirsikkaiset sävyt tuntuvat varsin voimakkaina ja syvinä koko kestonsa ajan; sekaan nousee myös kevyesti vulkaanisen savuista maamaisuutta ja keskimaussa tavattua mausteisuutta. Muiden makujen häivyttyä kielellä kuitenkin tuntuu melko pitkään mehukasta, suutapuhdistavaa hapokkuutta.

Vaikka viinin hento väri ja hieman sulkeutuneen oloinen tuoksu antoivat odottaa vielä Munjebel 4:ää kevyempää tapausta, paljastuu makupuolelta mitä parhaimmassa kunnossa oleva viini. Kenties tuoksupuoli oli vain hieman tympeässä vaiheessa ja vaatii enemmän ikää / hengittelyä tullakseen paremmin esiin? Tai ehkä tämä versio ei ole koskaan hurmaamassa niinkään tuoksu- kuin makupuolellaan? Ja jos Nebbiolot ovat jotain opettaneet, niin sen, ettei punaviinin väristä voi kertoa vielä mitään sen voimakkuudesta.

Jos ei vielä tähän mennessä ole tullut selväksi, niin voimaa ja tiukkuutta viinistä siis löytyy edelleen, mikä kannustaisi ainakin itseäni pistämään viinin vielä muutamiksi vuosiksi kellariin. Makeutta tai lisää hedelmää se ei viiniin tule maagisesti tuomaan, eli jos semmoinen ei houkuta, ei viiniä tietenkään kannata kypsytellä lisää vaan korkata se nyt. Kellaroinnilla viinin tuoksupuolta voisi kuitenkin saada paremmin esiin ja samalla löysätä hieman viinin äärimmäisen kireätä ja tiukkaa habitusta, jolloin viini olisi hieman aromillisempi tapaus myös sellaisenaan nautittuna – nyt hörppiessä rupesi jo kaipaamaan jotain tukevampaa syötävää kuin maistelussa tarjotut juustot ja italialaiset leikkeleet tanniinien pureutuessa limakalvoille.

Munjebel 5 on siis ehdottomasti melko tiukka ja sanalla sanoen vaikeasti lähestyttävä tapaus. Mutta miten sitten laadun puoli? No, Cornelissenin totuttuun tyyliin Munjebel 5 tarjoaa mitä upeimman viinielämyksen. Tämä ei ole millään mittapuulla sellaista viiniä, mitä olemme tottuneet nykyään saamaan – tämä on viiniä satojen vuosien takaa; ajalta, jolloin viiniin ei lisätty mitään, koska ei oltu keksitty mitään sellaista, jota viiniin voisi lisätä. Tämä on viiniä puhtaimmillaan, ilman lisättyä sokeria tai happoa, ilman teollisia hiivoja, ilman säilöntäaineita, ilman mitään. Nykyisessä viinimaailmassa tämä ei ole enää viiniä, tämä on elämys ja kokemus – tosin ei varmasti jokaisen mieleen.

Lyhyesti: Äärimmäisen tiukkarakenteinen, robusti, kevyen rustiikkinen ja hieman jo kehittynyt Etna Rosso "natural"-viiniskenen ekstremistiltä, Frank Cornelissenilta. Tätä viini on parhaimmillaan, kun sille ei tee mitään: jos osaa hommansa, ei se mene pilalle, vaan muuttuu joksikin upeaksi, puhdaspiirteiseksi ja herkulliseksi.

Arvio: Erinomainen – viinin rutikuiva, tiukka ja kirpeä ilmaisu ei varmasti ole kaikkien mieleen, mutta – kuten olen myös aiempienkin Cornelissenin viinien kohdalla sanonut – jos esimerkiksi happamankirpeät kriek lambicit ovat mieleesi, tarjoaa Munjebel 5 samanlaisen kokemuksen, mutta pari magnitudia isommassa mittakaavassa.

Hinnan (~40,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti