Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

19.9.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1424 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


19.5.14

Delas Condrieu La Galopine 2011

Delas Condrieu La Galopine 2011
  • Valmistaja: Delas Frères
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Condrieu
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Pohjois-Rhône, Condrieu
  • Rypäleet: Viognier (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 292 SEK (~32,48e; Joulukuu 2013, Systembolaget)
  • Hinta nyt: 294 SEK (~32,71e; Toukokuu 2014, Systembolaget)


Syrahista valmistetun punaviinin dominoimassa Pohjois-Rhônessa sijaitseva Condrieu (ja sen sisällä sijaitseva piskuinen yhden viinitarhan alue Château-Grillet) on varsinainen outolintu; siellä valmistetaan vain valkoviiniä. Myös muualla Pohjois-Rhônessa viljellään Viognieriä sekä valkoviiniä varten että Syrah-punaviinien kanssa sekoittamiseen, mutta Condrieu ja Château-Grillet ovat ainoita Pohjois-Rhônen alueita, joissa punaista Syrahia ei viljellä lainkaan ja alueen tuotanto muodostuu vain valkoviinistä.

Viognier oli ennen muinoin varsin suosittu rypälelajike sen hankalasta viljeltävyydestä (herkkä taudeille; hyvin vaativa tarkan sadonkorjuuajan suhteen; tuottaa epätasaisia satomääriä...) huolimatta, mutta todennäköisesti juuri sen hankaluudesta johtuen sen suosio laski tasaisesti, kunnes 1960-luvulla rypälettä viljeltiin vain reilun kolmen hehtaarin mittaisella alueella Pohjois-Rhônessa. Pikku hiljaa rypäleen suosio kuitenkin siirtyi nousujohteiseksi ja tätä nykyä rypälettä viljellään koko Rhônen lisäksi ympäri maailmaa. Pohjois-Rhônea kuitenkin pidetään rypäleen tyypillisintä ja parasta ilmentymää tuottavana alueena.

Pohjois-Rhône on kuitenkin varsin pieni viinialue, ja Condrieu suorastaan häviävän pieni (200 hehtaaria; vrt. esim. Bordeaux, jolla on pinta-alaa 120,000 hehtaaria, tai vaikkapa alueen lähistöllä sijaitseva Châteauneuf-du-Pape, jonka pinta-ala on 3,200 hehtaaria), minkä vuoksi tuotantomäärät ovat pieniä. Tämä yhdistettynä viinien huonoon saatavuuteen tekee viineistä a) erittäin haluttuja, ja b) melkoisen hinnakkaita. Oman lisänsä yhtälöön vielä tekee Viognierin huono kypsytyskestävyys – tämä kyseinen rypälelajike on kohtalaisen herkkä hapettumaan, minkä lisäksi se harvoin kehittyy iän myötä – poikkeuksena tähän sääntöön pidetään Château Grilletin hyvin ikää kestäviä valkoviinejä. Condrieut ovatkin siinä mielessä harvinaisia ja erikoisia arvoviinejä, että niiden ei nähdä parantuvan iän myötä vaan ne olisi tarkoitus nauttia mahdollisimman nuorina.

Tämän kyseisen viinin tuottanut Delas Frères on yksi Rhônen suurimmista tuottajista. Alun perin nimellä Audibert & Delas vuonna 1835 perustettu viinikauppa vaihtui nykyiseen muotoonsa vuonna 1924 kahden Delas'n veljeksen hypättyä yhtiön johtoon. Viinin oston ja myynnin ohella Delas alkoi myös ostaa Rhônesta viinitarhoja (mm. Châteauneuf-du-Papesta, Condrieusta, Côte-Rotiesta, Hermitagesta...) ja tuottamaan itse omaa viiniään. Kuitenkin vuonna 1977 suuri shamppanjatalo Deutz osti Delasin talliinsa. Talon omistajuus vaihtui edelleen vuonna 1993 shamppanjatalo Roedererin ostettua Deutzin kaikkine sen omistamine viinitaloineen. Tätä nykyä talon viineistä vastaa mm. Chapoutierillakin työskennellyt viinintekijä Jacques Grange.

Delasin Condrieu, "La Galopine", tuli vastaan viime vuoden lopulla Systembolagetin sivuilla selatessani potentiaalisia ostoksia vuodenvaihteen viinitilaustani varten. Koska Condrieun viinejä on pirun vaikea löytää mistään (esimerkiksi Alkon tarjonta on ollut kroonisesti "nolla"), piti yksi puteli napata testiin – onhan se aina kiva päästä tutustumaan viinimaailman harvinaisuuksiin, vaikka kyseessä olisikin kolossaalisen viinifirman perustuote! Koska Viognierejä on melko turha hamstrata kellariin kypsymään, meni viini varsin pian ostamisen jälkeen käyttöön klassisen risotto parmigianon kanssa.

Lasista tervehtii hailakka, melko vaatimattomalta väriltään hennosti keltaiseen taittuva kellanvihreä viini.

Lasista kohoava tuoksu on varsin kypsä ja aromaattinen, mutta etenkin viileänä kohtalaisen tuntuva asetoninen vivahde tuo siihen hieman teollisen sivujuonteen. Seasta kuitenkin löytyy reilusti mm. kuivattua persikkaa, päärynäkarkkia, karambolaa, hillittyä inkiväärimehua ja hentoa kukkaisuutta, jotka avautuessaan myös peittävät hieman tuoksun asetonisuutta.

Kielellä pääosasta nauttii Viognierille ominainen, runsas ja eksoottinen hedelmäisyys; papaijaa, mangoa, cantaloupea ja jonkinlaista yleistä, hieman vaikeastimääriteltävää keltaista hedelmäisyyttä niin tuoreena kuin kuivattuna. Taustalla tuntuu myös hieman Muscat-maista kukkaisuutta ja hennosti karheaa mausteisuutta. Viinillä on melko täyteläinen, runsastekstuurinen, öljyinen ja raskasliikkeinen suutuntuma, mutta samalla se onnistuu pitämään vielä kohtuullisen rakenteikkaan ja ilahduttavan viileän yleisilmeen (viileällä en viittaa siis viinin tarjoilulämpötilaan, vaan yhdistelmään tasapainottavaa hapokkuutta ja piilossa pysyvää alkoholia). Kovinkaan suurta hapokkuutta viiniltä on kuitenkaan turha odottaa; happoja löytyy sen verran, että balanssi pysyy ja rakennetta on, mutta pääpaino on runsaudessa ja hedelmäisyydessä, ei niinkään freesissä ja eloisassa hapokkuudessa. Seuraavana päivänä makumaailman mausteisuus (tammi? ei kai? tuskin?) erottuu hedelmän rinnalta voimakkaampana, minkä lisäksi myös selvempää asetonisuutta tuntuu maussa. Kokonaisuus on siis runsaassa hedelmäisyydessään selkeämpi ja viehkompi pian korkkaamisen jälkeen kuin pidempään hengiteltyään.

Jälkimaussa runsain maku ja eksoottinen hedelmäisyys katoaa kieleltä melko nopeasti, mutta hento jälkivaikutelma kantaa varsin pitkään. Kielelle jää hillitty, mutta miellyttävän aromikas ja vivahteikas kattaus kevyttä päärynäisyyttä, valkoista kukkaisuutta, mausteisuutta ja karheaa terpeenisyyttä.

Kyllähän tässä ymmärtää, miksi Pohjois-Rhônea pidetään Viognierin parasta ilmentymää tuottavana alueena – kyllä tämä nimittäin menee heittämällä parhaimmaksi maistamakseni Viognieriksi. Tosin samalla myönnettäköön, että kyse ei niinkään ole siitä, että tämä viini olisi jotenkin poikkeuksellisen päräyttävä, vaan siitä, että omat kokemukseni satapinnaisista Viogniereista eivät ole kovinkaan kattavat. Tämä viini ei kuitenkaan kärsi Viognierin tyyppiviasta, eli liian matalaksi jäävästä hapokkuudesta ja ponnettoman läskistä ilmaisusta (vaikkei tämäkään viini mitään merkittävää happohyökkäystä onnistukaan tarjoilemaan) tai epätasapainoisen runsaaksi ja suorastaan häiritseväksi yltyvästä karhean mausteisesta ja dominoivan kukkaisesta terpeenisyydestä. La Galopinessa niin rakenne kuin aromimaailma on hienosti balanssissa ja kokonaisuus on varsin herkullinen, runsaan hedelmäinen ja mehevä valkoviini niin sellaisenaan nautittuna kuin kokkailemani risoton kumppanina.

Mutta entäs sitten tuo Condrieu-preemion avulla päältä kolmessa kympissä huiteleva hinta? Suoraan sanottuna on myönnettävä, että uudestaan tätä hintaa en tästä viinistä maksaisi – kyllä yhden kerran lompakon nyörejä voi höllentää, jotta pääsisi käsiksi näihin hieman harvinaisempiin tapauksiin, mutta muuten en voi sanoa, että ihan kolmen kympin veroista elämystä viini tarjoaisi. Kyllä tämä La Galopine oli tasapainoisempi ja elegantimpi esitys kuin esimerkiksi Alkon valikoimista hiljattain poistunut Chapoutier Domaine des Granges de Mirabel, mutta ei kyllä missään nimessä sentään kaksinkertaisen hinnan edestä. Suosittelenkin lähinnä viiniä vain, jos juuri Condrieun viinit kiinnostavat; muussa tapauksessa viinin voi jättää hyvillä mielin omaan arvoonsa – kyllä maailmasta löytyy hyviä Viognierejä paremmallakin hinta-laatusuhteella.

Lyhyesti: Runsas, mehevä, eksoottisen hedelmäinen ja hillityn mausteinen valkoviini Viogniereistä kuuluisalta, piskuiselta Condrieun viinialueelta. Suosittelen nauttimaan hyvin viilennettynä ja mahdollisimman nuorena.

Arvio: Tyylikäs – hennon asetonisesta juonteestaan huolimatta viini on varsin tasapainoinen ja harmoninen kokonaisuus näinkin muhkeaksi esitykseksi.

Hinnan (~32,48e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti