Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

19.9.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1424 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


5.5.14

Cornelissen Munjebel Bianco 4

Cornelissen Munjebel Bianco 4
  • Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
  • Tyyppi: Oranssi viini, Vino da Tavola
  • Maa: Italia
  • Alue: Sisilia, Etna
  • Rypäleet: Carricante, Catarratto, Garganega
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~35,00e
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Takaisin Cornelissen-maistelun pariin. Nyt vuorossa viini 5/11 ja järjestyksessään toisen flightin ensimmäinen viini. Tämä toinen kattaus keskittyi Cornelissenin valkoviineihin, joskin valkoinen liittyy lähinnä rypälelajikkeisiin, jotka ovat valkoisia – itse viinit sen sijaan eivät kyllä täytä tyypillisen, nykyaikaisen valkoviinin käsitettä. Cornelissenin "valkoviinit" ovat siis ns. skin contact -valkoviinejä, eli tutummin oransseja viinejä. Siinä missä valkoviini yleensä puristetaan niin, että rypälemehu ei tule missään vaiheessa kosketuksiin rypäleiden kuorien kanssa, antaa Cornelissen kuorien muhia rypälemehun ja rankojen seassa useita viikkoja, kuukausiakin, eli koko sen ajan kun viini käy. Tämän jälkeen viini siirretään sakkojen päältä ns. dekantointiastiaan, josta se pullotetaan suodattamattomana.

Munjebelin alkuperäinen nimi oli Mongibello, joka on Etnan tulivuoren vanha kutsumanimi – Munjebel on siitä myöhemmin syntynyt väännös. Tämä Munjebel Biancon 4. versio on valmistettu vuosikerran 2007 rypäleistä. Rypäleinä on käytetty paikallisia valkoisia lajikkeita; Carricantea, Catarrattoa ja Grecanico Doratoa (joka tunnetaan paremmin Pohjois-Italian Garganegana) – viini siis eroaa Contadinosta vain siinä, että rypälesekoituksessa ei ole käytetty punaista Nerello Mascalesea. Contadinot kuitenkin valmistetaan sekoituksesta kaikkien Cornelissenin tarhojen rypäleitä (niin punaisia kuin valkoisia lajikkeita), kun taas Munjebel-viinit valmistetaan vain korkealla Etnan rinteessä sijaitsevien tarhojen tarkkaan valituista rypäleistä – Nerello Mascalesesta punaista ja valkoisista lajikkeista "valkoista". Cornelissenin tyyliin viiniin ei ole missään vaiheessa lisätty minkäänlaisia lisä- tai säilöntäaineita.

Viinillä on kevyesti vaaleanruskeaan taittuva hunajankeltainen, hyvin kevyesti samea väri, joka tuo kyllä mieleeni enemmän IPA-oluet kuin valkoviinit – tai edes oranssit viinit, jotka monesti tuppaavat olemaan sentään kirkkaita. Pullon pohjalle jää viinin kevyestä sameudesta huolimatta varsin rehellinen satsi sakkaa, mikä vain alleviivaa viinin hieman iäkkäämpää, suodattamatonta olemusta.

Tuoksu ei ole mitenkään huomattavan ekspressiivinen, vaan hieman kepeänpuoleinen. Sitä hallitsee kypsänmakea aprikoosisuus ja hieman kehittynyt, aavistuksen hunajainen juonne. Seassa tuntuu myös hennosti villihiivoilla käytetyille viineille tyypillistä pomeranssin kuorta, hillittyä muskottipähkinää ja viileää, vihertävää yrttisyyttä (minttua, eukalyptusta tms.).

Kielellä tuntuu hyvin hennosti hiilihappoista pistelyä, joka kuitenkin tasaantuu pois lähes heti suusta – lasista myös kun kiepauttaa lasia pari kertaa. Yleisilme on sekä kuiva että lambicmaisen hapahko, mikä tulee yhdistelmästä villihiivaisen tiukkoja aromeja ja kohtalaisen tuntuvaa hapokkuutta. Makua on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta saada sanallistettua – se tuntuu olevan yhtä aikaa jotenkin neutraalihko, mutta samalla täynnä makua! Kokonaisuudesta löytyy mm. tuoretta omenaa, kirpeätä karviaista, kevyttä etikkamaisuutta, hennosti raa'ahkoa (eli rutikuivaa) persikkaa ja aavistus oksidaatiota. Suutuntumaltaan viini on suht runsaasta hapokkuudestaan huolimatta melko suuntäyttävän täyteläinen. Tanniinisuus on kevyttä, mutta kuitenkin ihan tuntuvaa.

Jälkimaku on varsin kevyenpuoleinen, mutta myös pitkähkö ja ylettömän freesi. Kielelle jää hennon bitteristä yrttisyyttä, hieman villin lambicmaisen hapanomenaisia ja eläimellisiä sävyjä ja aavistus hapokkaan puolukkaista punamarjaisuutta.

Siinä missä merkittävä osa nykyaikaisista valkoviineistä pullotetaan hyvän sulfiittisatsin kera ja silti viinit kestävät vain muutamia vuosia, edustaa Munjebel Bianco 4 täysin toista äärilaitaa – vielä kuuden vuoden iässä tämä täysin sulfiititon viini on loistokunnossa ja täynnä eloisuutta! Ainoastaan keskimaussa tuntuva hento häivähdys oksidaatiota vihjaa viinin kehittyneempään ikään.

Yleisesti viini vaikuttaa olevan varsin hyvässä vaiheessa, eli se ei välttämättä kaipaa lisää ikää, vaikkakin voisin kuvitella viinin hyvin säilytettynä kehittyvän vielä vuoden tai pari. Cornelissen itse suosittelee nauttimaan viininsä ilman dekantointia, sellaisina kuin ne ovat, mutta ainakin omasta mielestäni viini tuntui muuttuvan ilmaisuvoimaisemmaksi koko sen ajan mitä se oli lasissa, joten en usko karahvin kautta käyttämisen ja hennon hengähdystauon olevan hirveän haitallista – siinä viini pääsee aukeamaan tovin, minkä lisäksi pääsee eroon sekä pullon pohjan runsaasta sakkaisuudesta että viinin hennosta pirskahtelevuudesta.

Viini on varsin hurmaava, eloisa ja ylettömän luonteikas tuttavuus aivan sellaisenaan nautiskeltuna – voisin kuvitella hörppiväni kesäauringossa verannalla tai niityllä viiniä mitä suurimmalla hedonistisella mielihyvällä – mutta viinin tiukka, hapokas ja hapahko rakenne samalla kutsuu pistämään sitä ruoan kumppaniksi. Koska Munjebel Bianco 4 muistuttaa kuitenkin enemmän gueuze lambicia kuin valkoviiniä, olen hieman hämilläni sen suhteen, että mitä viinin pariksi kannattaisi laittaa. Vihersalaattia? Kepeitä mereneläviä? Lohta rasvaisella kastikkeella? Mausteista possua? Toivottavasti joskus urkenee mahdollisuus päästä testaamaan tämäkin puoli viinistä.

Lyhyesti: Erittäin persoonallinen, kuiva, kirpakka ja eloisa oranssi viini, joka villin hapahkoilla aromeillaan, sameanpuoleisella ulkonäöllään ja hennolla hiilidioksidillaan muistuttaa kuitenkin enemmän gueuze lambicia kuin melkeinpä mitään aikaisemmintestaamaani viiniä.

Arvio: Erinomainen – Munjebel Bianco 4 on varsin jännittävä tuttavuus, joka tuntuu venyttävän viinin käsitettä melko moneen suuntaan. Viini ei varmasti ole mikään helppo tai miellyttävä tuttavuus monelle, ja varmaan hyvin moni myös pitäisi viiniä joko pilallemenneenä tai muuten vain epäkelpona, mutta ainakin meikäläinen onnistuu olemaan tästä hyvin fiiliksissä – viini on nimittäin täynnä kaikkea sellaista, mitä hyvältä viiniltä odotan!

Hinnan (~35,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti