Cornelissen Magma 2015

Cornelissen Magma 2015

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, IGP Terre Siciliane
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 180€ (Maaliskuu 2017, Sori Taproom, Helsinki)
• Hinta nyt: ~175€ (Toukokuu 2020, wine-searcher.com)

kuva: az. agr. cornelissen

Tuossa muutama vuosi sitten tuli bongattua Kaisaniemessä sijaitsevan Sori Taproomin viinilistalta Frank Cornelissenin Magma jotakuinkin markkinatasoiseen hintaan. Tuossa kyseisessä tilanteessa ei kestänyt hirveän kauaa saada riittävän montaa aiheesta kiinnostunutta ihmistä liikkeelle jakamaan pulloa (+ laskua) ja testaamaan, mitä tällä yhdellä maailman hinnakkaimmista natural-viineistä on oikein annettavanaan.

Yhtään natuskeneä seuranneille Frank Cornelissenin nimi pitäisi olla sen verran tuttu, ettei mies esittelyjä kaipaa. Jos kuitenkin on kyseinen tuottaja jotenkin päässyt menemään ohi, kannattanee vilkaista tämä vuosia vanha postaukseni natuviineistä ja Cornelissenista. Voin toki myös tässä lyhyesti kerrata, mistä on kyse.

Tulivuori Etnan rinteillä vuonna 2001 toimintansa aloittanut Azienda Agricola Frank Cornelissen on pitkään tunnettu varsin ekstremistisenä tapauksena jopa natural-viiniskenessä: tämä Sisiliaan muuttanut belgialainen viinikauppias innostui aikanaan Etnan viineistä ja tulivuoren rinteiden ikivanhoista viinitarhoista niin paljon, että päätti hommata sieltä oman viinitalon tarhoineen ja ryhtyä tekemään viinejä mahdollisimman peukaloimattomaan tyyliin. Tämä "mitään ei lisätä tai oteta pois" -filosofia vietiin niin äärimmilleen, että viinitarhojen annetaan kasvaa hyvin vapaasti ja viinit valmistettiin ainoastaan murskaamalla rypäleet, antamalla mehun käydä täysin käsittelemättömästi ja pullottamalla sen, mitä luonto ja lykky antaa tulla. Homma kyllä lähti osittain myös siitä, että Cornelissenilla ei ollut juurikaan käryä viininvalmistuksesta, minkä vuoksi asiaa opiskeltiin kantapään kautta sitä mukaa kun viinejä tehtiin, vuosikerta toisensa jälkeen.

Cornelissenin tinkimätön meininki ja tyyliltään usein varsin villit viinit onnistuivat hyvin nopeasti talon toiminnan aloittamisen jälkeen keräämään uteliasta seuraajakuntaa ja erityisesti talon huippuviini, mikroskooppisen tuotannon Magma sai ympärilleen todellisen kulttisuosion. Alun perin talon viinit olivat keskenään nykyistä enemmän samassa hintahaarukassa, mutta kun Magma myi vuosikerta toisensa jälkeen itsensä hetkessä loppuun, päätti Cornelissen viinillisen sosialismin hengessä hinnoitella viininsä uudelleen: Magman hinta moninkertaistettiin, jolloin sen hinnalla hän käytännössä pystyi subventoimaan muiden viinien hinnoittelua, joita pystyttiin täten tarjoamaan kuluttajille vastaavasti aiempaa kohtuullisempaan hintaan. Tässä vaiheessa on myös muistettava, että mitään halpoja viinejä Etnan viinit eivät koskaan ole, sillä tulivuoren rinteillä vanhojen köynnösten viljely on hankalaa käsityötä, jota ei helposti koneisteta. Cornelissen kuitenkin näytti todenneen, että jos pieni kourallinen ihmisiä on valmis maksamaan aivan poskettomia hintoja Magmasta, olisi yksinkertaisesti pöljää olla hyödyntämättä tilannetta jollain tavoin.

Magma on tosiaan talon ykkösviini, jota valmistetaan vain vuosikertoina, jolloin rypäleiden laatu on riittävän hyvä ja ne saavuttavat riittävän kypsyyden (mikä ei tarhojen korkeuksilla ole mitenkään itsestäänselvyys). Viinit tulevat talon vanhimmalta Barbabecchi-tarhalta, joka sijaitsee tulivuori Etnan rinteillä vajaan kilometrin korkeudessa merenpinnasta ja jonka varttamattomat, omilla juurillaan kasvavat köynnökset on istutettu vuonna 1910, eli tarhalla on tällä hetkellä ikää yli 100 vuotta – ja se silti kantaa hedelmää! Alun perin viini valmistettiin maahan haudatuissa saviamforoissa, mutta ymmärtääkseni Cornelissen on sittemmin siirtynyt viininvalmistuksessa käyttämään epoksilla pinnoitettuja 1200 ja 2500 litran lasikuitutankkeja, joissa myös Magma nykyisin viiniytetään. Viini käy spontaanisti luonnonhiivoilla ja sen annetaan maseroitua kuorien kanssa peräti 60 päivän ajan. Yleensä viini valmistetaan täysin ilman sulfiitteja, mutta tätä nykyä Cornelissen on hieman antanut periksi äärimmäisestä natural-asenteestaan ja viiniin saatetaan lisätä määrältään maksimissaan muutamia kymmeniä mg/l sulfiittilisäyksiä, jos viini sitä tuntuu vaativan. Lopuksi viini suodatetaan kevyesti (jälleen yksi Cornelissenin myönnytys äärimmäiseen natumeininkiin) ja pullotetaan kirkastamattomana. Vuosittaiset tuotantomäärät liikkuvat yleensä akselilla 900-1500 pulloa.

Entä mitä Barbabecchi-tarhan rypäleille tehdään niinä vuosina, kun ne eivät riitä Magmaan? Heikompina vuosina rypäleet menevät talon perusviini Susucaruun, hieman parempina vuosina talon tarhaviineistä tehtyyn Munjebel-sekoitteeseen. Muutaman kerran Cornelissen on myös tuottanut oman Munjebel Barbabecchi -tarhaviinin, joka siis käytännössä on sama viini kuin Magma, mutta josta Cornelissen kokee, ettei se kyseisenä vuosikertana laadullisesti vastaa Magmalle asettamaansa vaatimustasoa, minkä vuoksi sitä ei julkaista kyseisellä nimellä.

No niin, tämän lyhyen alustuksen jälkeen päästään lopulta itse viiniin! Lasissa viinillä on tumma, melko vähäisen läpinäkyvä kirsikanpunainen väri, joka reunoilta taittuu vaalean verenpunaiseen.

Tuoksu on varsin voimakas ja konsentroituneen oloinen, mutta myös suorastaan hämmettävän puhdaspiirteinen: viini ei vastaa lainkaan mielikuvaani Cornelissenin viineistä – jotka kylläkin perustuvat 2000-luvun, ei 2010-luvun, varsin villeihin viineihin. Aromipuolelta löytyy intensiivistä ja kypsää tummaa hedelmää, musteisia piirteitä, savuista kivipölyä, hieman mehukasta karhunvatukkaa, maltillista kirsikkahilloisuutta ja hennolla otteella makeaa volatiilisuutta, joka muistuttaa siitä, että on tämä silti kaikesta huolimatta natuskenen viinejä.

Suussa viini tuntuu varsin tiivisluontoiselta ja konsentroituneelta, muttei merkittävän raskastekoiselta – kiitos erittäin tuntuvan ja napakan hapokkuuden, joka pitää viinin varsin eloisana ja ryhdikkäänä. Puhdaspiirteisestä makumaailmasta löytyy kirpeitä tummia marjoja, makeampaa mustaa kirsikkaa, kevyttä hapankirsikan bitteriä, hieman pippurista mausteisuutta, hennosti vulkaanisen savuista mineraalisuutta ja makea vivahde hilloista vadelmaa. Viini on erittäin rakenteikas, mutta ei pelkästään rapsakan hapokkuutensa ansiosta; myös viinin tanniinit ovat erittäin runsaita ja kohtuullisella voimalla ikeniin tarraavia, jos kohta ei aggressiivisia. Suht lihaksikkaasta rakenteestaan huolimatta viinillä on hyvin silkkinen ja yleisilmeeltään hienostunut tekstuuri. Alkoholi tuntuu ujona lämmöntunteena, mutta erottuu silti hämmentävän vähän, ottaen huomioon varsin korkean (15%) vahvuuden.

Viini jättää suuhun voimakkaan, kohtalaisen bitterisen ja jonkin verran lämpimän jälkivaikutelman samalla kun kielelle jää pitkä, intensiivisten variksenmarjaisen happamuuden, kirsikkamarmeladisen makeuden, hapankirsikkaisen karvauden ja tumman marjaisuuden jälkimaku. Hedelmäisten piirteiden jälkeen kielellä viipyilee vielä aavistuksia pippurisesta mausteisuudesta ja balsamico-henkisestä volatiilisuudesta.

Kyllä tässä viiniä siemaillessa voi ymmärtää Magman suosion: normaalisti maailman huippuviinit eivät ole natural-viinejä, kun taas punaiset natut ovat monesti villejä, kepeitä ja freesejä. Vaikka Magma 2015 on kyllä tunnistettavissa naturalistiksi, on se sellaiseksi kuitenkin suhteellisen epätyypillinen: se ei ole vain hämmentävän puhdaspiirteinen – ei pelkästään Cornelissenin viiniksi vaan myös ihan yleisesti naturaaliksi – mutta se on myös poikkeuksellisen konsentroitunut, voimakas ja tanniininen tyylilajissaan. Lisäksi viini on kypsyydestään ja korkeasta alkoholistaan huolimatta myös hämmentävän eloisa, fokusoitunut ja hapokas tapaus, eli ei mikään jättikokoinen, yliuutettu mörssäri vaan vallan elegantti tapaus tyylilajissaan.

Kokonaisuutena Magma 2015 tuntuu vielä äärimmäisen nuorelta maistohetkellään (alkuvuodesta 2017), joten se ei missään nimessä tunnu antavan vielä parastaan; viinin avaaminen vastaa suurin piirtein tuoreimman Burgundin Grand Crun tai Bordeaux 1er Crun vuosikerran hörsimistä. Viinistä saa ehkä yleiskuvan nyt, mutta sen todellisen potentiaalin realisoitumisessa tullee kulumaan vielä vähintään vuosikymmen jos toinenkin.

Mutta siitä huolimatta, että Magma 2015 on yksi vaikuttavimpia maistamiani naturalisteja, en kyllä ole silti varma siitä, että viini olisi tuon 180 euron väärti – etenkin jos erinomaisten vuosikertojen Cornelissen Munjebel-tarhaviinit voivat parhaimmillaan tarjota lähes samantasoista nautintoa vain noin kolmannekseen tai neljännekseen Magman hinnasta. Kenties voisin muuttaa näkökantaani, jos vastaani sattuisi kävelemään enemmän ikää saanut Magma huippuiskussa.

Lyhyesti: Vaikuttavan konsentroitunut, ryhdikäs ja Cornelisseniksi hämmentävän puhdaspiirteinen Etna Rosso, joka samalla sattuu olemaan yksi maailman kalleimmista natural-viineistä.

Arvio: Täydellinen – ei siitä pääse oikein yli eikä ympäri: Magma on kyllä poikkeuksellisen vaikuttava esitys niin naturalistiksi, Etnan viiniksi kuin ihan punaviiniksi noin yleensäkin. Viinistä löytyy kyllä kypsyyttä ja reippaasti alkoholia, mutta sen yhdistelmä konsentraatiota, poikkeuksellista intensiteettiä ja happojen tuomaa rakennetta onnistuu silti olemaan jotain sellaista, jota aniharvasta viinistä loppujen lopuksi löytää.

Hinnan (180€) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Cornelissen Munjebel 8 MC

Cornelissen Munjebel 8 MC

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~55,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: flatiron wines

Cornelissen-maistelun viimeisenä viininä tarjottiin Munjebel-sarjan 8. version erikoispullote, MC. Yleensä Cornelissen käyttää kaikki tarhojensa parhaat rypäleet Magma- ja Munjebel-viineihin, muiden päätyessä Contadino-viiniin, julkaisee Cornelissen silloin tällöin näitä erikoispullotteita, kun vuosikerta sattuu olemaan poikkeuksellisen hyvä ja täten on mahdollisuus tehdä perus-pullotteesta eroava erikoisversiointi. Näitä ovat mm. "R" (Reserve; vaikka Magma- ja Munjebel-viinit tehdään vain parhaiden tarhojen parhaista rypäleistä, voi poikkeuksellisina vuosikertoina Cornelissen erotella niistä vielä erikseen parhaimmat rypäleet Reserve-viiniin), "VA" (Vigne Alte; erikseen useiden tarhojen korkeimmilla kohdilla sijaitsevien köynnösten rypäleistä tehty Munjebel), "CS" (Chiusa Spagnolo; 1930-luvun puolessavälissä istutettujen varttamattomien köynnösten rypäleistä valmistettu yhden tarhan Munjebel) ja "MC" (Monte Colla; n. 800 metrin korkeudessa Etnan jyrkillä etelärinteillä sijaitsevan, vuosina 1946-48 istutetun viinitarhan rypäleistä valmistettu Munjebel – eräänlainen "VA"-tarhaviini).

Toisin kuin tavallinen Munjebel 8, joka on valmistettu sekoittamalla vuosikertoja 2010 ja 2011, on Munjebel 8 MC vain vuosikertaa 2011, jolloin Monte Colla -tarha tuotti poikkeuksellisen paljon erittäin korkealaatuisia rypäleitä, jolloin osa pystyttiin käyttämään myös tähän tarhaviiniin. Muuten viini on tehty Cornelissenin "tavanomaisin" menetelmin: käyttämällä villihiivoilla rypäleiden kuorten ja rankojen kanssa pressuilla päällystetyissä muoviastioissa useiden kuukausien ajan; siirtämällä viinin kypsymään maahan upotettuihin, sisältä pinnoitettuihin saviamforoihin; pullottamalla viini ilman suodatusta tai säilöntäaineita.

Tämä kyseinen viini on varsin harvinaista tavaraa – Cornelissen tuotti Munjebel 8 MC:tä vain 900 pulloa ja 50 magnumia. Näistä Suomeen oli allokoitu peräti yksi laatikko, eli 6 pulloa, joista yksi meni nyt tässä maistelussa. Kohtalaisella todennäköisyydellä siemailimme siis Suomen viimeisen kappaleen kyseistä viiniä.

Väriltään 8 MC on läpinäkyvä, mutta varsin tumman granaatinpunainen. Tämä kohtalaisen selvästi muita Munjebeleita tummempi väri saa osanottajilta mietiskelyä notta mahtaakohan viinin nimi "MC" olla lyhenne sanoista "Much Concentration".

Tuoksultaan viini ei ole erityisen ekspressiivinen, vaan hieman keveähkö. Kokonaisuus on myös muihin, kirkassävyisempiin Munjebeleihin verrattuna synkempi ja tummasävyisempi, mutta kuitenkin täynnä Cornelissenin viineille tyypillistä luonnetta, persoonaa ja kiehtovuutta. Päällimmäisinä aromeina viinissä tuntuu tumma kirsikkaisuus ja karpalo, mutta seasta löytyy myös "natural"-viineille ominaista villin hapahkoa meininkiä, lihaisuutta, hillittyä lähi-idän mausteisuutta ja hentoa kukkaisuutta. Pienenä kauneisvirheenä kokonaisuudesta voi erottaa myös hennon asetonisen juonteen, minkä lisäksi alkoholi puskee hieman läpi – joskin sen runsauteen (15%) nähden hämmentävän vähän.

Jos viinin tuoksu oli hieman perus-Munjebeleita tuhdimpi ja tummempi, on viinin maku jo aivan täysin toista maata: kokonaisuus on erittäin intensiivinen, täyteläinen ja konsentroitunut. Vaikka maussa tuntuu muille Munjebeleille tuttu, hapahkon puolukkainen marjaisuus, on kokonaisuus selkeästi tuhdimpi, tummempi ja kypsempi. Kielellä pyörii kypsää luumuisuutta, pippuria ja kevyesti parfyymistä kukkaisuutta. Vaikka viini on varsin mehevä ja kypsyydeltään paikoin jo hieman makea, ei kokonaisuus tunnu mitenkään ylikypsältä tai pehmeältä – maussa tuntuva, melko voimakaskin karvaus ja erittäin reipas, raikas hapokkuus asettuvat täydellisesti hedelmän makeuden vastapainoksi samalla kun erittäin runsas ja voimakkaasti tuntuva tanniinisuus tekee kokonaisuudesta erittäin raamikkaan ja robustin. Alkoholi kuitenkaan ei onnistu pysymään kovinkaan hyvin piilossa, minkä vuoksi makupuoli tuntuu paikoin jopa tuliselta. Viinin yleisilme on silti hämmentävän energinen, freesi ja ennen kaikkea äärettömän puhdaspiirteinen.

Jälkimaku ei jää tippaakaan jälkeen keskimausta, vaan kielelle jäävä jälkifiilis on erittäin roteva ja intensiivinen. Suuhun jäävä makumaailma on tummanpuhuvan hedelmäinen ja kypsän karhunvatukkainen, mutta samalla tuntuvan hapokas, villi ja runsaista tanniineista karvas.

Munjebel 8 MC tuntuu olevan selkeästi runsaampi ja hedelmävetoisempi kuin maistelussa testatut, tavalliset Munjebelit, mikä lienee sekä viinin muita selkeästi nuoremman iän että runsaamman konsentraation tekosia. Mehevä kokonaisuus on selkeästi lähempänä moderneja, hedelmäisiä punaviinejä, mikä varmasti tekee viinistä helpostilähestyttävämmän verrattuna maistelun muihin, kepeämpiin, kuivempiin ja enemmän rakennevetoisiin Munjebeleihin, mutta viini on kuitenkin monien Cornelissenin punaviinien tyyliin anteeksipyytelemättömän hapokas, tanniininen ja täynnä "villejä", hapahkoja sävyjä; missään nimessä mistään helposta tai kosiskelevasta viinistä ei siis ole kyse.

Ainakin meikäläisen Munjebel 8 MC:n upea yhdistelmä sekä intensiivisyyttä ja runsautta että rakennetta ja puhdaspiirteisyyttä vakuutti täysin. Viini on vielä erittäin primäärinen sekä kaikessa nuorekkuudessaan turhankin robusti rakenteeltaan, mutta samalla ylettömän herkullinen ja hurmaava. Riittävän runsaalle ruoalle (reilun juustoiset pastat?) naitettuna viini on varmasti jo nyt loistotapaus – kunhan ruoka ei ole liian mausteista, mikä voi toimia huonosti viinin malko tuntuvan alkoholin kanssa – mutta itse antaisin viinille vähintään viisi vuotta lisää. Kypsyttelemällä viini voi hieman hellittää tiukimmasta otteestaan; kypsää, konsentroitunutta hedelmäisyyttä viinillä on aivan tarpeeksi, että se kestää pidempääkin kypsyttelyä. Sääli vain, että vielä on mahdotonta sanoa miten nämä Cornelissenin viinit onnistuvat kestämään +10 vuoden kellarointia, jos nyt meillä on käsillä vasta viinin 8. vuosikerta!

Lyhyesti: Erittäin runsas, konsentroitunut, tiukkarakenteinen ja tummanpuhuva yhden viinitarhan ja yhden vuosikerran erikoisversio punaisesta Munjebelista. Äärimmäisen hurmaavaa ja vakuuttavaa tavaraa, jossa yhdistyy runsas ja puhdaspiirteinen hedelmä, robusti rakenne ja uniikki, äärimmäistä luonnollisuutta korostava valmistusfilosofia. Väkivaltaviinien ystäville nyt korkattavaksi, uniikkien viinielämysten etsijöille kellaroitavaksi.

Arvio: Täydellinen – Cornelissen-maistelun vaikuttavin viini – joskin osa viinin arviosta heijastelee sen lupaamasta, upeasta potentiaalista. Sääli vain, että nämä viinit ovat harvinaisia kuin pöllön hampaat.

Hinnan (~55,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cornelissen Munjebel 6

Cornelissen Munjebel 6

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~40,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: dallmayr

Täysin ilman lisä- tai säilöntäaineita valmistetuttuja, mahdollisimman "luonnollisia" viinejä esitelleen Cornelissen-maistelun aikana ei hirveästi tullut heikkoja esityksiä, ainakaan meikäläisen makuun. Toki kaikki eivät varmasti jaa mielipidettäni, sillä kyllä useampaan otteeseen maistelussa kuului myös hieman vähemmän mairittelevia kommentteja viineistä. Sen sijaan vuosikertojen 2008 ja 2009 Nerello Mascalese -rypäleistä valmistettu Munjebel 6 oli sellainen viini, joka sai suhteellisen yksimielisen tuomion, ettei tämä viini ollut muiden Munjebeleiden – tai edes muiden maistelun viinien tasalla.

Väriltään Munjebel 6 on läpinäkyvän granaatinpunainen ja hennosti samea, eli jotakuinkin samannäköinen kuin hiljattain maisteltu (ja arvioitu) Munjebel 4.

Tuoksu on värsin jännittävä: siinä missä muut Munjebelit ovat olleet enemmän tai vähemmän hapahkon marjavetoisia, tuntuu Munjebel 6:n tuoksussa jotain palanutta, joka tuo omaan mieleeni ensisijaisesti grillihiilet sekä kohtalaisen tervaisen savuisen 10-vuotiaan Talisker-viskin, mutta kuvailtiin tuoksusta löytyviä aromeja myös termein "poltettu sokeri" tai "savuliha". Selvää kuvaa tuoksun palaneesta piirteestä ei siis ole helppo saada. Seassa on myös erikoista kuusenhavuista vivahdetta sekä kevyttä hapankirsikkaisuutta, mutta erityisesti jälkimmäinen näistä kahdesta jää melko kattavasti tuoksun savuisten piirteiden alle. Aluksi tuoksu on melko kevyenpuoleinen, mutta aukiollessaan tuoksun epämääräisen kärtsäiset piirteet vain tuntuvat voimistuvan.

Kokonaisuus on rutikuivan hapankirsikkainen, maamainen, pippurisen mausteinen ja maultaan varsin karvas. Rakenne on hapokas ja kohtalaisen tanniininen, mutta turhankin tiukka – kokonaisuus ei tunnu enää eloisalta ja rakenteikkaalta, vaan jo epätasapainoisen rakennevetoiselta.

Melko lyhyeksi jäävä jälkimaku on karpaloisen ja puolukkaisen marjainen, pölyisen maamainen ja hennon asetonisten piirteiden puolesta hieman teollisen oloinen – mikä on varsin erikoinen fiilis tässä ehkä maailman epäteollisimmassa viinissä! Kohtalaisen runsas alkoholi (14,5%) tuntuu jälkimaussa varsin selvästi tehden siitä varsin "kuuman" oloisen.

Kuten arvostelun alkopuolella sanoin, tämä Munjebel 6 ei selvästikään ollut muiden maistelun viinien tasoinen millään tavalla. Viinin kyseinen vuosikerta on toki saattanut olla keskimääräistä haastavampi, mutta suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on yksinkertaisesti pullokohtainen vaihtelu – kun viininvalmistus on Cornelissenin tyyliin äärimmäisen epäinterventionistista, on pullokohtainen vaihtelu tosiasia, eikä vain mahdollisuus, minkä lisäksi nämä sulfiitittomasti valmistetut viinit ovat äärimmäisen herkkiä lämpötilalle – jo lyhytaikainen varastointi yli 16°C lämpötilassa voi vaikuttaa viinin tuoksu- ja makumaailmaan merkittävästi tai jopa pilata viinin. Lisäksi Cornelissenin tuotanto on niin pienen skaalan toimintaa, ettei kehnon viinin pullottaminen ole taloudellisesti millään lailla järkevää – onpa mies tunnettu siitäkin, että hän on saattanut jättää kokonaan pullottamatta huonoina vuosina liian kehnoiksi toteamiaan viinejä.

Enemmän hämmentävämpää on, ettei maistelussa tullut vastaan enempää kuin yksi hieman heikkotasoisempi viini – vialliseksi tätä ei kehtaa kutsua, sillä viini oli kyllä omalla tavallaan varsin kuranttia tavaraa, ainoastaan heikompitasoisempaa verrattuna muihin maistelun viineihin! Kyllä meikäläinen tätä nimittäin joisi varsin mielelläni enemmänkin – kunhan vain ohessa on jotain syötävää, jolla saada viinin aggressiivista rakennetta pehmitettyä nautittavammaksi. Joka tapauksessa, ei kannata huolestua, jos tämä kyseinen viini löytyy kellaristasi – luotan siihen, että maisteluumme sattui vain poikkeusyksilö ja jos viinisi on ollut pullottamisesta eteenpäin oikeassa lämpötilassa säilytettynä, on se suurella todennäköisyydellä edelleen varsin hyvässä kunnossa.

Lyhyesti: Todennäköisesti viallinen pullo, sillä viinin tuoksua hallitsivat varsin palaneet, savuiset ja kärtsäiset piirteet ja makupuolella aromit tuntuivat jääneen turhankin korostuneen ja rotevan rakenteen jalkoihin.

Arvio: OK – Cornelissenin viinejä kuvaavaa on se, että vaikka tämä Munjebelin versio ei tainnut olla ihan tikissä, joisin minä silti sitä paljon mielummin kuin esimerkiksi monia "virheettömiä" uuden maailman hedelmäpommi-punaviinejä. Todennäköisesti ilman vertailupintaa muihin Munjebeleihin en olisi edes uskaltanut veikata, että viinissä voisi olla jotain vikaa! Mutta niin. Tässä kunnossa viini ei missään nimessä ole hintansa väärti ostos, mutta normaalikuntoisena se jo selkeästi suuremmalla todennäköisyydellä on.

Hinnan (~40,00) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Cornelissen Munjebel 5

Cornelissen Munjebel 5

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~40e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: dallmayr

Ennen vanhaan Etnan tulivuori tunnettiin nimellä Mongibello (tautologinen yhdistelmänimi "vuorta" tarkoittavista latinan ja arabian sanoista mons ja جبل, jabal). Tästä syystä myös tämä Etnan rinteillä kasvaneista rypäleistä valmistettu Munjebel tunnettiin alunperin nimellä Mongibello – nimestä muodostunut Munjebel-väännös syntyi vasta hieman myöhemmin.

Toisin kuin muut Cornelissenin viinit, Munjebel 5 ei takaetiketissään kertonut mistä vuosikerroista viini on valmistettu. Pikainen tiedonhaku internetin ihmemaassa kuitenkin paljasti viinin olevan sekoite vuosikertoja 2007 ja 2008. Cornelissenin tinkimättömään tyyliin tehty viini on siis valmistettu käytännössä täysin luonnonvaraisessa tilassa kasvavilta tarhoilta (Cornelissen lähinnä omistaa nuo tarhat, eli hän ei juurikaan viljele niitä sanan perinteisessä merkityksessä ja siis toimii ilman minkäänlaisia lannoitteita tai torjunta-aineita) korjatuista rypäleistä. Nuo rypäleet puristetaan, jonka jälkeen niiden mehun annetaan käydä villihiivoilla rypäleiden kuorien ja rankojen kanssa pressuin päällystetyissä 1000-litraisissa muoviastioissa. Kun alkoholikäyminen on päässyt loppuun (normaalisti tässä kuluu 10-30 päivää, Cornelissenin viinien tapauksessa useita kuukausia), viini siirretään sakkojen päältä kypsymään epoksilla päällystettyihin, maahan upotettuihin saviamforoihin. Lopuksi viinit pullotetaan ilman minkäänlaisia suodatuksia, kirkastuksia tai säilöntäaineita – tästä syystä Cornelissenin viinipullojen pohjalta löytyy melkein aina reipas kasa sakkaa.

Merkittävin osa tuosta sakasta on kuitenkin maistelussa jäänyt ensisijaisesti pullon ja toissijaisesti karahvin pohjalle, joten lasissani majaileva viini on väriltään suht kirkkaan ja läpinäkyvän granaatinpunainen – jopa hieman enemmän kuin vieresestä lasista löytyvä, iäkkäämpi Munjebel 4. Reunoilta viinin väri karkaa täysin.

Tuoksu on hivenen sulkeutunut, tarjoten lähinnä hyvin makeaa, auringossa paahtunutta kirsikkaa ja kirsikkamarmeladia, sekä varsin kevyesti funkahtavaa paskaisuutta – voisi kuvitella, että näin villit ja vapaat viinit olisivat hyvinkin rustiikkisia aromeiltaan, mutta vasta nyt, maistelun 11 viinistä 9. kohdalla, vastaani tulee oikeasti perinteisiä maatalon fiiliksiä. Koska tuoksu on hieman kevyenpuoleinen, pääsee 14% alkoholia kohtalaisen selvästi esille, tuoden kokonaisuuteen hennon viinaisen sivujuonteen.

Maultaan viini ei kuitenkaan ole kevyt, vaan varsin intensiivinen, rutikuiva, eloisa ja jäntevä. Mausta löytyy yleisesti hieman makeaksi miellettyjä vivahteita, kuten vadelmaa ja luumuisuutta, mutta tässä tapauksessa nämä aromit esiintyvät puhtaasti sellaisinaan, ilman juuri minkäänlaista fiilistä makeudesta. Yleisesti makumaailmaa kuitenkin johtaa hieman vaikeastihahmotettava punamarjaisuus, josta voi löytää edellämainitun vadelman rinnalta karpaloisuutta, hapankirsikkaa ja ennen kaikkea hapokkaankirpeää puolukkaa. Seassa tuntuu myös muita Cornelissenin viinejä tuhdimpaa, varsin moniulotteista mausteisuutta ja melko runsaan tanniinisuuden tuomaa bitterisyyttä. Suutuntumaltaan viini on korkeintaan keskitäyteläinen, joten mitään suurikokoista viiniä ei makujen tykittelystä huolimatta kannata odottaa. Kokonaisuus on kuitenkin todella voimakasrakenteinen ja robusti, kiitos makuja hienosti korostavan, voimakkaan hapokkuuden ja hyvin tiukan, selvästi puruvoimaisen tanniinisuuden.

Jälkimaku ei ole erityisen pitkä, mutta ilahduttavan puhdaspiirteiset, kirpakan marjaiset ja hapankirsikkaiset sävyt tuntuvat varsin voimakkaina ja syvinä koko kestonsa ajan; sekaan nousee myös kevyesti vulkaanisen savuista maamaisuutta ja keskimaussa tavattua mausteisuutta. Muiden makujen häivyttyä kielellä kuitenkin tuntuu melko pitkään mehukasta, suutapuhdistavaa hapokkuutta.

Vaikka viinin hento väri ja hieman sulkeutuneen oloinen tuoksu antoivat odottaa vielä Munjebel 4:ää kevyempää tapausta, paljastuu makupuolelta mitä parhaimmassa kunnossa oleva viini. Kenties tuoksupuoli oli vain hieman tympeässä vaiheessa ja vaatii enemmän ikää / hengittelyä tullakseen paremmin esiin? Tai ehkä tämä versio ei ole koskaan hurmaamassa niinkään tuoksu- kuin makupuolellaan? Ja jos Nebbiolot ovat jotain opettaneet, niin sen, ettei punaviinin väristä voi kertoa vielä mitään sen voimakkuudesta.

Jos ei vielä tähän mennessä ole tullut selväksi, niin voimaa ja tiukkuutta viinistä siis löytyy edelleen, mikä kannustaisi ainakin itseäni pistämään viinin vielä muutamiksi vuosiksi kellariin. Makeutta tai lisää hedelmää se ei viiniin tule maagisesti tuomaan, eli jos semmoinen ei houkuta, ei viiniä tietenkään kannata kypsytellä lisää vaan korkata se nyt. Kellaroinnilla viinin tuoksupuolta voisi kuitenkin saada paremmin esiin ja samalla löysätä hieman viinin äärimmäisen kireätä ja tiukkaa habitusta, jolloin viini olisi hieman aromillisempi tapaus myös sellaisenaan nautittuna – nyt hörppiessä rupesi jo kaipaamaan jotain tukevampaa syötävää kuin maistelussa tarjotut juustot ja italialaiset leikkeleet tanniinien pureutuessa limakalvoille.

Munjebel 5 on siis ehdottomasti melko tiukka ja sanalla sanoen vaikeasti lähestyttävä tapaus. Mutta miten sitten laadun puoli? No, Cornelissenin totuttuun tyyliin Munjebel 5 tarjoaa mitä upeimman viinielämyksen. Tämä ei ole millään mittapuulla sellaista viiniä, mitä olemme tottuneet nykyään saamaan – tämä on viiniä satojen vuosien takaa; ajalta, jolloin viiniin ei lisätty mitään, koska ei oltu keksitty mitään sellaista, jota viiniin voisi lisätä. Tämä on viiniä puhtaimmillaan, ilman lisättyä sokeria tai happoa, ilman teollisia hiivoja, ilman säilöntäaineita, ilman mitään. Nykyisessä viinimaailmassa tämä ei ole enää viiniä, tämä on elämys ja kokemus – tosin ei varmasti jokaisen mieleen.

Lyhyesti: Äärimmäisen tiukkarakenteinen, robusti, kevyen rustiikkinen ja hieman jo kehittynyt Etna Rosso "natural"-viiniskenen ekstremistiltä, Frank Cornelissenilta. Tätä viini on parhaimmillaan, kun sille ei tee mitään: jos osaa hommansa, ei se mene pilalle, vaan muuttuu joksikin upeaksi, puhdaspiirteiseksi ja herkulliseksi.

Arvio: Erinomainen – viinin rutikuiva, tiukka ja kirpeä ilmaisu ei varmasti ole kaikkien mieleen, mutta – kuten olen myös aiempienkin Cornelissenin viinien kohdalla sanonut – jos esimerkiksi happamankirpeät kriek lambicit ovat mieleesi, tarjoaa Munjebel 5 samanlaisen kokemuksen, mutta pari magnitudia isommassa mittakaavassa.

Hinnan (~40,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cornelissen Munjebel 4

Cornelissen Munjebel 4

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~40,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: dallmayr

No niin, sitten Cornelissen-maistelun 3. flightin pariin. Tässä sarjassa tarjolla oli neljä punaista Munjebeliä, joista ensimmäinen oli Munjebel 4, sekoite vuosikerroista 2006 ja 2007. Viini on valmistettu korkealla Etnan rinteessä sijaitsevien, käytännössä täysin luonnonvaraisesti kasvavien viinitarhojen parhaista Nerello Mascalese -rypäleistä, joista puristetun mehun on annettu maseroitua kuorien ja rankojen kanssa 1000-litraisissa muoviastioissa koko useita kuukausia kestäneen, villihiivoilla suoritetun alkoholikäymisen ajan. Tämän jälkeen viinit ovat siirretty hiivasakan ja kuorimäskin päältä maahan haudattuihin, 400-litraisiin saviamforoihin kypsymään. Lopuksi, kahden eri vuosikerran kypsyttyä riittävän vanhoiksi, viinit ovat sekoitettu yhteen ja pullotettu ilman minkäänlaisia lisä- tai säilöntäaineita.

Pullon pohjalle on asettunut melko tuhti (useamman sentin paksuinen) kerros sakkaa. Viini siis siirretään aluksi karahviin, jottei pullon liikuttelu maistelussa nostattaisi sakkoja liikkeelle. Lasissa viini on väriltään läpinäkyvä, keskisyvä granaatinpunainen.

Tuoksu on melko hillitty, mutta vaikka se ei räjähdäkään lasista naamalle, on se varsin hurmaava ja luonteikas. Ensivaikutelma tarjoaa hapankirsikkaa, kypsää kirsikkaa ja varsin makeaa marjamarmeladia. Tämän alta rupeaa löytymään sitä jännää tavaraa: kuivakukkia, paahtunutta, pölyistä ja vulkaanista maaperää, kevyttä tupakanpuruisuutta ja hentoa sitruksisuutta tai jopa inkivääriä.

Kuten aiemminkin Cornelissenin viinien kanssa, myös tällä kertaa tuoksu ja maku eivät tunnu noudattavan mitään yhteistä logiikkaa. Vaikka tuoksu on selkeästi makeaan päin kallellaan, on viinin maku varsin kuiva, karvas ja tiukahko. Etunenässä tulee vastaan mitä puhdaspiirteisintä hapankirsikkaisuutta ja karpaloa, joiden perässä tulee paahteista maamaisuutta, puisevaa yrttisyyttä ja kevyttä mineraalia. Viini on melko täyteläinen, mutta hyvin raamikas ja ihastuttavan eloisa, kiitos kohtalaisen tuntuvan tanniinisuuden ja hyvin freesin hapokkuuden – kokonaisuus on yksinkertaisesti varustettu trapetsitaiteilijan tasapainolla. Kaipaisin kuitenkin hieman lisää intensiteettiä makumaailmaan, sillä tiukka rakenne kaipaisi hieman vastapainoa makupuolelta. Hieman keveähkästä mausta huolimatta viinin 14% alkoholia pysyy uskomattoman hienosti piilossa.

Jälkimaussa viinin tiukka ja anteeksipyytelemätön luonne vain korostuu: suuhun jäävä, melko pitkä jälkimaku on karvas, hapokkaan puolukkainen, tanniineista karhea ja hillityn tuoreyrttinen.

Munjebel 4 on – kuten jotakuinkin jokainen Cornelissenin viini tähän asti – ihastuttavan luonteikas, täydellisen tasapainoinen, hurmaavan puhdaspiirteinen ja ennen kaikkea erilainen. Vastaavia viinielämyksiä on tässä pehmeiden ja ylikypsien viinien maailmassa aivan liian vähän. Varmasti monen makuun Munjebelit, tai muutkaan Cornelissenit, eivät ole – kiitos niiden varsin anteeksipyytelemättömän, happovoittoisen rakenteen – mutta jos kiinnostaa tietää, miltä maistuu viini, joka asettuu jonnekin punaviinin ja rutikuivan kriek lambic -oluen välimaastoon, on Munjebel nimi, joka kannattaa pitää mielessä.

Omasta mielestäni kokonaisuudesta puuttuu hieman hauista tai semmoista yleistä oomphia, joka toisi kokonaisuutta paremmin yhteen, mutta tästä huolimatta viini on varsin ihastuttava tuttavuus. Viini tuntuu mukavasti kuivahtaneen kasaan iän myötä ilman minkäänlaisia merkkejä hapettumisesta tai muusta vastaavasta, mutta hirveästi enempää ikää en uskaltaisi viinille antaa – huonossa tapauksessa viinin makumaailma kevenee entisestään, nostaen viinin tiukkaa ja kirpeää rakennetta entistä enemmän framille.

Lyhyesti: Luonteikas, intensiivinen ja rakenteikas "natural"-punaviini, jossa hyvin makean marjainen tuoksu johtaakin rutikuivaan ja kirpakkaan makumaailmaan. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole niin rustiikkinen ja "villi" kuin voisi näin extremeltä viiniltä odottaa. Vaikka Cornelissenin viinit tuntuvat kestävän erinomaisesti ikää huolimatta niiden säilöntäaineiden puutteesta, suosittelisin juomaan tämän Munjebelin version mielummin aiemmin kuin myöhemmin.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin erinomaista tavaraa. Viinin tiukka rakenne ja kovahkot tanniinit kerjäävät jotain ruokaa, joka voisi pehmittää kokonaisuutta, mutta on toki aina hieman haasteellista koettaa keksiä sopivaa syötävää näin persoonalliselle viinille. Yhden pullon hinta on kyllä melko suolainen, joskin Cornelissenin tuotannon minimaalisuuden tietäen voin ymmärtää että pieni saatavuus toki nostaa hintaa. Ihan peruskuluttajalle viini on varmasti liian kallis ostos, mutta uusia elämyksiä metsästävä voi jo latoa seteleitä tiskiin vaaditun määrän ilman pelkoa pettymyksestä, joskaan viini ei ole siltikään varsinaisesti edullinen ostos.

Hinnan (~40,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Cornelissen Munjebel Bianco 8

Cornelissen Munjebel Bianco 8

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Oranssi viini, Vino da tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia
• Rypäleet: Garganega (70%), Catarratto (15%), Carricante (10%), Coda di Volpe (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~35,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: AIS

Cornelissen maistelun 2. flightin viimeinen viini oli vuosikerran 2011 rypäleistä valmistettu Munjebel Bianco 8, Cornelissenin näkemys "valkoviinistä". Kyseessä ei siis ole mikään tavallinen, nykyaikainen valkoviini, vaan useita kuukausia kestävän käymisprosessin aikana kuorien kanssa maseroitunut skin contact white, eli tuttavallisemmin oranssi viini. Viini on valmistettu vain suht korkealta, Etnan rinteestä löytyvien tarhojen valkoisista rypäleistä ja se on pullotettu suodattamattomana ilman lisä- tai säilöntäaineita.

Väriltään viini on hieman vaaleampi kuin aiemmat maistellut Munjebel Biancot, 4 ja 7: vaalean ja hennosti hailakan oranssiin taittuvan kellertävä ja kevyen samea. Siinä missä MB 4 & 7 muistuttivat karamellimaltaan värjäämiä IPA-oluita, muistuttaa MB 8 ulkonäöllään belgialaista saisonia tai tripeliä.

Aiempiin, yrttisiin ja persoonallisiin Munjebel Biancoihin verrattuna Kahdeksikko on selkeästi hedelmävetoisempi – rusehtavaa omenaa, persikkaa, greippisyyttä, kevyttä passiohedelmää – mutta seassa tuntuu myös hieman minttuista yrttisyyttä, sekä jonkinlaista palealemaista olutmaisuutta, josta on vaikea saada kiinni. Ehkä tuoksun hedelmät tuovat mieleeni uuden maailman aromaattiset humalalajikkeet? Avautuessaan tuoksuun tulee mukaan myös aavistus hunajaa ja jännittävää, hennon autolyysistä leivoksellisuutta.

Tuoksun runsas ja mehevä hedelmäisyys kyllä johtaa makupuolen runsaaseen, överiaromaattista jenkki-IPAa muistuttavaan hedelmätykitykseen, mutta samalla se johtaa hieman harhaan – noin mehevän tuoksun perusteella voisi viinin olettaa olevan kypsänmehevä ja täyteläinen, mutta MB 8 on Cornelissenin totuttuun tyyliin kuiva, tuntuvan hapokas, napakka ja jopa poskipäitä viiltävän kirpakka. Runsaan mutta kaikin puolin kuivan trooppisen hedelmäisyyden ohelta löytyy myös hyvin runsasta ja moniulotteista yrttisyyttä, tuorepuristettua omenamehua, hentoa nahkaisuutta, pomeranssisuutta ja hapahkoa vehnäolutmaisuutta. Kepeä tanniinisuus korostaa omalta osaltaan jo valmiiksi tiukanpuoleista suutuntumaa.

Napakka keskimaku johtaa kirpeään jälkimakuun, jossa tuntuu runsaasti viheromenaisuutta, kuivattuja yrttejä, kirpeää passiota, kuivaa hunajaisuutta, hapahkoa vehnäolutta ja aavistus maltaisuutta.

Siinä missä Munjebel Biancot 4 ja 7 olivat varsin lambic-maisia viinejä, onnistuu MB 8 menemään vielä askeleen pidemmälle – tämä on jo kuin puuttuva lenkki viinien ja oluen välillä! Viinistä löytyy paljon viineistä tuttuja aromeja, mutta sellaisessa muodossa, että sokkona olisi jo lähestulkoon mahdotonta sanoa, että mitä olutta tai siideriä lasissani on – viini ei tulisi ensimmäisenä mieleen! (Ei edes ulkonäön perusteella.)

Mutta vaikka viini on varsin extreme melkein millä tahansa mittarilla mitattuna, on se myös äärimmäisen ihastuttava ja herkullinen tapaus! Ei tietenkään kaikkien viininystävien mielestä, varmastikaan – tätä viiniä arvostaakseen on osattava ymmärtää myös belgialaisten lambic- ja sour ale- sekä jenkki-IPA-oluiden että rutikuivien siidereiden päälle. Siltikin voi olla, että viinin pointti menee liian fiksun vitsin tavoin täysin ohitse. Jos kuitenkin viini onnistuu aktivoimaan mielihyväkeskuksen, iskeytyy se sinne varmasti – ja lujaa! Munjebel Bianco 8 on selkeästi eri tyylinen kuin sitä ennen maistelussa testatut 4 ja 7; runsaassa hedelmäisyydessään jopa tietyllä lailla helpostilähestyttävämpi ja ymmärrettävämpi kuin nuo aiemmat, "villimmät" Munjebel Biancot. Silti yksikään viineistä ei ole varmasti helpostilähestyttävä, jos belgialaiset lambicit ja sour alet eivät ole tuttuja ja valkoviinipuoleltakin tuttuja ovat vain modernit, pehmeät ja hedelmäiset viinit.

Sen perusteella miten Munjebel Bianco 4 on hieman kehittynyt, uskaltaisin povata tälle hyvin nuorelle Kahdeksikolle varsin lupaavaa tulevaisuutta kellarissa. Viini on erittäin ihastuttava ja herkullinen – jos sattuu pitämään tiukoista, rutikuivista, kepeistä, kirpeistä ja hapahkoista viineistä – jo nyt, mutta seuraavien +5 vuoden aikana viini varmasti tulee myös hieman rauhoittumaan sekä kehittämään edelleen lisää persoonallisuutta (joskin Cornelissenin viinit ovat vihoviimeisiä tapauksia, joita voisi persoonallisuuden puutteesta).

Lyhyesti: Ilman lisä- tai säilöntäaineita valmistettu kirpeä, runsaan trooppisen hedelmäinen ja rutikuiva "natural"-viini, joka muistuttaa enemmän jenkki-IPAa, hapahkoa belgiolutta tai rutikuivaa siideriä kuin mitään viiniä.

Arvio: Tyylikäs – hyvin jännittävä, kiehtova, mielikuvitusta kutkutteleva ja juuri sopivalla tavalla haastava oranssi viini. Olen myyty.

Hinnan (~35,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cornelissen Munjebel Bianco 7

Cornelissen Munjebel Bianco 7

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Oranssi viini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Carricante, Catarratto, Coda di Volpe, Garganega
• Koko: 0,75
• Hinta arvioinithetkellä: ~35,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: AIS

Frank Cornelissen maistelun 2. flightin viini oli toinen Munjebel Bianco, Etnan valkoisista rypälelajikkeista valmistettu skin contact white, tällä kertaa versio 7. Tämä vuosikerran 2010 rypäleistä valmistettu viini oli siis maisteluhetkellä jotakuinkin puolet nuorempi kuin edellinen viini, vuosikerran 2007 rypäleistä valmistettu Munjebel Bianco 4. Varsin kiehtovaa päästä vertailemaan mitä vuodet ovat viinille onnistuneet tekemään!

Pakollisena alustuksena jälleen mainittakoon, että Cornelissenin viinit ovat siis ns. "natural"-viinejä, ja sieltä extremeimmästä päästä – viinit valmistetaan 1000-litraisissa, neutraaleissa, pressuilla päällystetyissä muovitörpöissä, eikä niihin lisätä missään vaiheessa mitään lisä- tai säilöntäaineita. Viinien (niin punaisten kuin valmoistenkin) annetaan maseroitua kuorien ja hiivasakan kanssa koko käymisprosessin ajan, joka saattaa verkkaisesti toimivista villihiivoista johtuen venyä useiden kuukausien mittaseksi. Viinit siirretään ennen pullotusta dekantointiastiaan pois hiivasakan päältä, mutta koska viinit pullotetaan ilman suodatusta, ovat ne usein jonkinasteisesti sameita, minkä lisäksi ne muodostavat melko reilun sakkakerroksen pullon pohjalle. Munjebel-viinit tulevat Cornelissenin vanhoilta, korkealla Etnan rinteissä sijaitsevilta viinitarhoilta.

Hennosti samealta, kevyesti rusehtavalta kullankeltaiselta väriltään tämä Munjebel Bianco on lähes identtinen edellisen, Munjebel Bianco 4:n kanssa – jos lasit pistettäisiin sekaisin, en osaisi sanoa, kumpi on kumpi.

Tuoksultaan Munjebel Bianco 7 on kuitenkin selkeän erilainen versio 4:ään nähden: kokonaisuus on jonkin verran ilmaisuvoimainen ja siinä tuntuu päällimmäisenä rutikuivaa omenasiideriä, persikkaa ja timjamista yrttisyyttä. Näiden ohelta löytyy myös mustapippuria, kevyesti vulkaanista maaperää, Camparin mieleen tuovaa pomeranssinkuorta, hentoa vahamaisuutta ja aavistus jälkiruokaviinimäistä hunajaa. Avautuessaan sekaan ilmestyy hillitysti tomaattisuutta ja hentoa etikkaisuutta, jotka tuovat kokonaisuuteen hämmentävän ketsuppisen juonteen. Tuoksu on siis hämmentävän persoonallinen ja moniulotteinen – vaikea sanoa, keskittyykä sitä enemmän hämmästelemään vai ihastelemaan, mutta nokkaa on vaikea saada irti lasista.

Suussa viini on – Cornelissenin viineille tyypilliseen tyyliin – kuiva, rakenteikkaan hapokas ja kirpakka. Kielellä pyörii raa'ahkoa omenaisuutta, joka myös taittuu hieman gueuzemaiseen happamuuteen, valkoherukkaa, kevyttä pöytäviinirypäleisyyttä, hillittyä mineraalia ja aavistus hapokasta punamarjaisuutta.

Jälkimaku on raikas, kirpakka ja lambicmaisella tavalla suutasupistava ja poskipäitä viiltävä. Kielelle jää sekoitus murskattuja valkoherukoita, aromaattisia yrttejä, märän kivistä mineraalisuutta ja karheaa bitterisyyttä. Hyvin freesi ja napakka jälkivaikutelma jatkuu kohtalaisen pitkään.

Munjebel Bianco 7 vaikuttaa olevan selvästi tiukempi, särmikkäämpi ja nuorekkaampi kuin juurimaisteltu versio 4, mutta erikoista kyllä, nelosesta tuttua hiilidioksidin pirskahtelua ei tästä seiskasta löytynyt lainkaan. Liekö pullo- vai vuosikertakohtaista vaihtelua, tiedä häntä. Joka tapauksessa, tämä viini on ylettömän pirteä, freesi ja ihastuttava, mutta varmasti myös erittäin hankala tuttavuus monelle – viini kun tuntuu olevan substanssiltaan pelkkää hapokkuutta, kirpeyttä ja rakennetta. Hedelmäisiä aromeja viinistä kyllä löytyy, mutta ne ovat niin kuivia ja tiukkoja, että viinistä ei kyllä voi juurikaan löytää moderneille valkoviineille tyypillistä hedelmäisyyttä. Tätä viiniä voisinkin suositella enemmän gueuze-oluiden kuin valkoviinien ystäville.

Edellisestä Munjebel Biancosta päätellen tälle viinille uskaltaa kyllä helposti antaa useita vuosia aikaa kypsyä – runkoa ja rakennetta vaikuttaa löytyvän kiitettävästi, minkä lisäksi viini vaikuttaa olevan jo nyt varsin kiehtova ja moniulotteinen tapaus. Rakenteensa puolesta voin kuvitella viinin olevan helposti erinomainen ruokaviini, mutta kokemuksen puutteesta johtuen on kyllä mahdotonta arvioida sitä, minkälaisen ruoan kanssa näin omintakeinen tapaus sopisi.

Jos itseltä löytyisi pullo tätä, antaisin sille 4-5 vuotta aikaa hioa varsin tiukasta rakenteestaan särmiä pois ja korkkaisin sen erittäin viileänä jonain kauniina, helteisen lämpimänä hellepäivänä simppeleiden piknikeväiden kanssa. Tätä ennen viini toki kannattaisi käyttää karahvin kautta, jotta pullon pohjalla oleva reipas sakkakerros ei pääsisi sekoittumaan muun viinin kanssa!

Lyhyesti: Ilman minkäänlaisia lisä- tai säilöntäaineita valmistettu kirpeä, gueuzemaisen hapahko, raikas ja niin tuoksultaan kuin maultaan erittäin moniulotteinen ja kiehtova oranssi viini. Valovuosien päässä nykyaikaisesta valkoviinistä, mutta siitä huolimatta (tai juuri siksi) viini on äärimmäisen maukas ja korkealla juotavuuskertoimella varustettu. Satunnaiselle siemailijalle varoitukseksi, että viini ei missään nimessä ole ns. "helpostilähestyttävä" ja siinä missä pidän tätä viiniä enemmän taideteoksena, pitää moni sitä varmasti pilalle menneenä tai muuten vain juomakelvottomana.

Arvio: Erinomainen – uskomattoman kiehtova, rakenteikas ja luonteikas oranssi viini, jossa yhdistyy "natural"-viinien omintakeiset aromit niin jälkiruokaviinimäisiin vivahteisiin kuin lambic-oluet mieleen tuovaan happamuuteen. Tämä on viini, joka ei osannut päättää mikä se olisi halunnut olla, joten se oli kaikkea. Kokonaisuus on kuitenkin vielä varsin nuorehko ja aromeiltaan melko primäärinen, minkä vuoksi antaisin viinille hyvillä mielin muutamia lisävuosia ennen korkkaamista.

Hinnan (~35,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Cornelissen Munjebel Bianco 4

Cornelissen Munjebel Bianco 4

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Oranssi viini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Carricante, Catarratto, Garganega
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~35,00e
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: AIS

Takaisin Cornelissen-maistelun pariin. Nyt vuorossa viini 5/11 ja järjestyksessään toisen flightin ensimmäinen viini. Tämä toinen kattaus keskittyi Cornelissenin valkoviineihin, joskin valkoinen liittyy lähinnä rypälelajikkeisiin, jotka ovat valkoisia – itse viinit sen sijaan eivät kyllä täytä tyypillisen, nykyaikaisen valkoviinin käsitettä. Cornelissenin "valkoviinit" ovat siis ns. skin contact -valkoviinejä, eli tutummin oransseja viinejä. Siinä missä valkoviini yleensä puristetaan niin, että rypälemehu ei tule missään vaiheessa kosketuksiin rypäleiden kuorien kanssa, antaa Cornelissen kuorien muhia rypälemehun ja rankojen seassa useita viikkoja, kuukausiakin, eli koko sen ajan kun viini käy. Tämän jälkeen viini siirretään sakkojen päältä ns. dekantointiastiaan, josta se pullotetaan suodattamattomana.

Munjebelin alkuperäinen nimi oli Mongibello, joka on Etnan tulivuoren vanha kutsumanimi – Munjebel on siitä myöhemmin syntynyt väännös. Tämä Munjebel Biancon 4. versio on valmistettu vuosikerran 2007 rypäleistä. Rypäleinä on käytetty paikallisia valkoisia lajikkeita; Carricantea, Catarrattoa ja Grecanico Doratoa (joka tunnetaan paremmin Pohjois-Italian Garganegana) – viini siis eroaa Contadinosta vain siinä, että rypälesekoituksessa ei ole käytetty punaista Nerello Mascalesea. Contadinot kuitenkin valmistetaan sekoituksesta kaikkien Cornelissenin tarhojen rypäleitä (niin punaisia kuin valkoisia lajikkeita), kun taas Munjebel-viinit valmistetaan vain korkealla Etnan rinteessä sijaitsevien tarhojen tarkkaan valituista rypäleistä – Nerello Mascalesesta punaista ja valkoisista lajikkeista "valkoista". Cornelissenin tyyliin viiniin ei ole missään vaiheessa lisätty minkäänlaisia lisä- tai säilöntäaineita.

Viinillä on kevyesti vaaleanruskeaan taittuva hunajankeltainen, hyvin kevyesti samea väri, joka tuo kyllä mieleeni enemmän IPA-oluet kuin valkoviinit – tai edes oranssit viinit, jotka monesti tuppaavat olemaan sentään kirkkaita. Pullon pohjalle jää viinin kevyestä sameudesta huolimatta varsin rehellinen satsi sakkaa, mikä vain alleviivaa viinin hieman iäkkäämpää, suodattamatonta olemusta.

Tuoksu ei ole mitenkään huomattavan ekspressiivinen, vaan hieman kepeänpuoleinen. Sitä hallitsee kypsänmakea aprikoosisuus ja hieman kehittynyt, aavistuksen hunajainen juonne. Seassa tuntuu myös hennosti villihiivoilla käytetyille viineille tyypillistä pomeranssin kuorta, hillittyä muskottipähkinää ja viileää, vihertävää yrttisyyttä (minttua, eukalyptusta tms.).

Kielellä tuntuu hyvin hennosti hiilihappoista pistelyä, joka kuitenkin tasaantuu pois lähes heti suusta – lasista myös kun kiepauttaa lasia pari kertaa. Yleisilme on sekä kuiva että lambicmaisen hapahko, mikä tulee yhdistelmästä villihiivaisen tiukkoja aromeja ja kohtalaisen tuntuvaa hapokkuutta. Makua on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta saada sanallistettua – se tuntuu olevan yhtä aikaa jotenkin neutraalihko, mutta samalla täynnä makua! Kokonaisuudesta löytyy mm. tuoretta omenaa, kirpeätä karviaista, kevyttä etikkamaisuutta, hennosti raa'ahkoa (eli rutikuivaa) persikkaa ja aavistus oksidaatiota. Suutuntumaltaan viini on suht runsaasta hapokkuudestaan huolimatta melko suuntäyttävän täyteläinen. Tanniinisuus on kevyttä, mutta kuitenkin ihan tuntuvaa.

Jälkimaku on varsin kevyenpuoleinen, mutta myös pitkähkö ja ylettömän freesi. Kielelle jää hennon bitteristä yrttisyyttä, hieman villin lambicmaisen hapanomenaisia ja eläimellisiä sävyjä ja aavistus hapokkaan puolukkaista punamarjaisuutta.

Siinä missä merkittävä osa nykyaikaisista valkoviineistä pullotetaan hyvän sulfiittisatsin kera ja silti viinit kestävät vain muutamia vuosia, edustaa Munjebel Bianco 4 täysin toista äärilaitaa – vielä kuuden vuoden iässä tämä täysin sulfiititon viini on loistokunnossa ja täynnä eloisuutta! Ainoastaan keskimaussa tuntuva hento häivähdys oksidaatiota vihjaa viinin kehittyneempään ikään.

Yleisesti viini vaikuttaa olevan varsin hyvässä vaiheessa, eli se ei välttämättä kaipaa lisää ikää, vaikkakin voisin kuvitella viinin hyvin säilytettynä kehittyvän vielä vuoden tai pari. Cornelissen itse suosittelee nauttimaan viininsä ilman dekantointia, sellaisina kuin ne ovat, mutta ainakin omasta mielestäni viini tuntui muuttuvan ilmaisuvoimaisemmaksi koko sen ajan mitä se oli lasissa, joten en usko karahvin kautta käyttämisen ja hennon hengähdystauon olevan hirveän haitallista – siinä viini pääsee aukeamaan tovin, minkä lisäksi pääsee eroon sekä pullon pohjan runsaasta sakkaisuudesta että viinin hennosta pirskahtelevuudesta.

Viini on varsin hurmaava, eloisa ja ylettömän luonteikas tuttavuus aivan sellaisenaan nautiskeltuna – voisin kuvitella hörppiväni kesäauringossa verannalla tai niityllä viiniä mitä suurimmalla hedonistisella mielihyvällä – mutta viinin tiukka, hapokas ja hapahko rakenne samalla kutsuu pistämään sitä ruoan kumppaniksi. Koska Munjebel Bianco 4 muistuttaa kuitenkin enemmän gueuze lambicia kuin valkoviiniä, olen hieman hämilläni sen suhteen, että mitä viinin pariksi kannattaisi laittaa. Vihersalaattia? Kepeitä mereneläviä? Lohta rasvaisella kastikkeella? Mausteista possua? Toivottavasti joskus urkenee mahdollisuus päästä testaamaan tämäkin puoli viinistä.

Lyhyesti: Erittäin persoonallinen, kuiva, kirpakka ja eloisa oranssi viini, joka villin hapahkoilla aromeillaan, sameanpuoleisella ulkonäöllään ja hennolla hiilidioksidillaan muistuttaa kuitenkin enemmän gueuze lambicia kuin melkeinpä mitään aikaisemmintestaamaani viiniä.

Arvio: Erinomainen – Munjebel Bianco 4 on varsin jännittävä tuttavuus, joka tuntuu venyttävän viinin käsitettä melko moneen suuntaan. Viini ei varmasti ole mikään helppo tai miellyttävä tuttavuus monelle, ja varmaan hyvin moni myös pitäisi viiniä joko pilallemenneenä tai muuten vain epäkelpona, mutta ainakin meikäläinen onnistuu olemaan tästä hyvin fiiliksissä – viini on nimittäin täynnä kaikkea sellaista, mitä hyvältä viiniltä odotan!

Hinnan (~35,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Cornelissen Contadino 9

Cornelissen Contadino 9

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: ?
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~30,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vininaturali

Cornelissen-maistelun neljäs viini, Contadino 9, oli myös 1. flightin, Contadinoja ihmetelleen erän viimeinen viini. Viini on valmistettu totutulla kaavalla, eli Frank Cornelissenin nuoremmilta tarhoilta kerätyistä punaisista (Nerello Mascalese) ja valkoisista (Carricante, Catarratto, Coda di Volpe ja Grecanico Dorato) rypäleistä valmistettu viini, joka on käytetty villihiivoilla 1000-litraisissa muoviastioissa ja pullotettu suodattamattomana. Missään vaiheessa valmistusta viiniin ei ole lisätty lisä- tai säilöntäaineita. Etiketin mukaan numero 9 on valmistettu kokonaan vuosikerran 2011 rypäleistä.

Väriltään numero 9 on varsin samanlainen kuin viereisessä lasissa nököttävä Contadino 8, joskin aavistuksen tummempi sekä kirkkaampi – Contadino 9 vaikuttaa ihan noin yleisesti olevan maistelussa testatun viinisarjan aikaisempia versioita hieman kirkkaampi ja vähempisakkainen.

Tuoksu on kaikista neljästä Contadinosta runsain, muhkein ja kypsin: lasista tulvii varsin makeaa, kypsää ja auringossa paahtunutta marjaisuutta, murskattuja aromaattisia yrttejä, hillitysti alkoholia, aavistus savuisuutta ja hennosti Camparimaista appelsiinisuutta. Erityisesti tämä jälkimmäinen aromi tuntuu olevan melko tyypillinen monille ns. natural-viineille.

Suussa ensimmäiseksi huomio kiinnittyy viinin hentoon hiilidioksidin nipistelyyn kielellä, josta myös monesti Cornelissenin viinit saavat huutia "viallisina" viineinä. Tämä mitä hennoin pirskahtelevuus kuitenkin haihtuu kieleltä hetkessä, paljastaen altaan melko tyypillisen Contadinon. Mielenkiintoista kyllä, tämä oli ensimmäinen Contadino, josta löytyi tuota hentoa hiilidioksidia – kenties tuo hiilidioksidisuus haihtuu viinistä n. kolmessa vuodessa (koska vuosikerran 2010 Contadino 8:ssa sitä ei tullut vastaan) tai sitten kyseessä on vain pullokohtainen vaihtelu. Vuosikerrasta riippuvaista se ei kuitenkaan tunnu olevan, sillä esimerkiksi Cellartrackerissa melko monen Contadinon arvostelussa mainitaan tuo pirskahtelevuus, joskaan ei missään nimessä kovinkaan usein.

No mutta, sitten itse viinin makuun. Contadino 9 on kielellä varsin mehevä ja makeahko, mutta samalla melko hapokas, mikä pitää huolen siitä, että kokonaisuus ei tunnu missään nimessä raskaalta tai rakenteettomalta. Kuitenkin hapokkuus tuntuu hieman maltillisemmalta kuin aikaisemmissa Contadinoissa. Makumaailmaa hallitsee freesi ja erittäin puhdaspiirteinen karpaloisuus ja kypsempi, hieman metsämansikkainen marjaisuus, mutta kokonaisuus on samalla kohtalaisen karvas – todennäköisesti johtuen viinin kohtalaisen tuntuvasta tanniinisuudesta. Taustalla tuntuu myös Contadino 6:ssa tavattua, hentoa maltaisuutta. Aikaisempiin Contadinoihin nähden tämä viinin 9. versio on varsin nuorekkaan oloinen, jopa primäärinen, mutta rakenteeltaan ja makumaailmaltaan erittäin tasapainoinen ja eloisa. 15% alkoholia pysyy suorastaan hämmentävän tyylikkäästi täysin piilossa.

Jälkimakua hallitsevat kypsän marjaiset ja kevyen maltaiset vivahteet, joskin myös alkoholi pääsee puskemaan hennosti läpi lämmön tunteena. Kohtalaisen pitkässä loppuliu'ussa rupeaa esiin nousemaan hapahkon puolukkaisen kirpeyden ohelle myös hieman kehittyneemmän eläimellisiä ja nahkaisia sävyjä.

Kokonaisuutena Contadino 9 on Cornelissenin tyyliin ylettömän puhdaspiirteinen, eloisa ja varsin villi esitys, mutta maistelussa testattuihin, vanhempiin Contadinoihin (4, 6, 8) verrattuna tämä on niitä hedelmävetoisempi, pehmeämpi ja helpostilähestyttävämpi. Tässä on hieman vaikea vetää yhtäläisyysviivoja siihen, että onko tämä pehmeys ja helpostilähestyttävyys enemmän ikääntymisen vai vuosikertakohtaisen tuottamaa eroavaisuutta, mutta jos Cornelissenin viinit sekä kiehtovat, että epäilyttävät, lienee Contadino 9 se viini, johon näistä neljästä kannattaa ensimmäisenä tutustua – se on kyllä melko villi tapaus ja kaikkea muuta kuin klassinen, moderni punaviini, mutta kuitenkin näistä neljästä viinistä lähimpänä "tyypillistä" punaviiniä. Kunhan vain osaa henkisesti varautua mahdolliseen hiilidioksidin nipistelyyn, joka kuitenkin haihtuu viinistä verrattain nopeasti.

Mutta jos jotain aiemmista maistetuista Contadinoista voi päätellä, on Contadino 9 varmasti kaikesta säilöntäaineettomuudestaan huolimatta varsin erinomainen tapaus keskipitkään kellarointiin. Tässä viinissä on nuorekkaat marja-aromit varsin pinnalla, eikä kokonaisuudesta löydy läheskään niin paljon kehittyneempää luonteikkuutta kuin vanhemmissa maistelun Contadinoissa, että viini loppujen lopuksi vaikuttaa jäävän vanhempien versioiden varjoon. Viinissä kyllä kiehtovuus- ja juotavuuskertoimet ovat kyllä erittäin korkealla, joten kyseessä on kyllä ihastuttava, herkullinen natural-viini, mutta kokonaisuus on vielä sen verran simppeli ja kaikessa villissä erikoisuudessaan "arkinen", että ihan kolmen kympin hintaan viini ei vielä yllä. Sen sijaan jos tämä viini tulee kehittymään samaan suuntaan mitä vanhemmista Contadinoista voi päätellä, tullee viinistä neljän viiden vuoden vartomisella varmasti enemmän kuin hintansa väärti ostos. Viiniä varastoidessa tulee kuitenkin muistaa, että se pitää ehdottomasti säilyttää jatkuvasti tasaisessa, alle 16°C lämpötilassa ja läpinäkyvästä pullosta johtuen valolta suojattuna.

Lyhyesti: Eloisa, villi ja puhdaspiirteisen marjainen natural-viini, joka on kokonaisuutena hieman pehmeämpi, helpostilähestyttävämpi ja yleisesti "punaviinimäisempi" kuin vanhemmat Contadinot. Kyseessä on silti varsin persoonallinen ja erikoinen tapaus, joten mitenkään "tyypillisenä" punaviininä ei tätäkään Cornelissenin viiniä voi pitää – alkaen aina viinin hennosta hiilidioksidisuudesta. Viini on vielä niin primäärinen, että suosittelen antamaan sille vielä 4-5 lisävuotta ennen korkkaamista.

Arvio: Miellyttävä – Contadino 9 on varsin lempeä ja helpostilähestyttävä ollakseen näin villi ja erikoinen viini (tyyliltään siis lähempänä esimerkiksi Kriek Lambic -olutta kuin modernia punaviiniä). Kuitenkin kokonaisuutena viini ei onnistu yltämään vanhempien ja mallikkaalla tavalla kehittyneempien Contadinojen tasolle – vielä.

Hinnan (~30,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei (vielä) vastaa hinnan luomia odotuksia.

Cornelissen Contadino 8

Cornelissen Contadino 8

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: ?
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~30,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vininaturali

Kolmas Cornelissen-maistelun viini oli Contadino 8; vuosikerran 2010 rypäleistä koottu sekamelska punaisia ja valkoisia rypäleitä. Kuten Cornelissenin tyyliin kuuluu, on viini käytetty ja kypsytetty 1000-litraisissa muoviastioissa ja lopulta pullotettu täysin ilman minkäänlaisia lisä- tai säilöntäaineita. Koska viiniä ei ole suodatettu lainkaan, on pullon pohjalla reipas sakkakerros, josta osa vielä leijailee viinin seassa tehden siitä hieman samean.

Lasissa viini on vaaleahkon granaatinpunainen ja hieman sameahko; reunoilta viini on kirkas – jopa väritön – ja täysin läpinäkyvä. Lasissa istuessaan viinin sakka hieman asettuu, viini kirkastuu ja muuttuu sävyltään hieman tummemmaksi.

Viinin tuoksu on kahta aiempaa Contadinoa avoimempi ja hedelmävetoisempi. Lasista kohoaa hyvin makea ja aromaattinen tuoksu, jossa tuntuu mansikkaisuutta, runsasta kukkaisuutta – erityisesti orvokkisuutta, murskattuja kypsiä metsämarjoja, vulkaanista maaperää vihjailevaa mineraalisuutta ja puunkaarnaa. Yleisilme on todella aurinkoinen ja kypsä, mutta siitä huolimatta – tai juuri siksi – erittäin hurmaava.

Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen, mutta samalla tiukanpuoleinen ja karvas. Hyvin mehukasta ja punamarjaista makumaailmaa hallitsee freesi karpaloisuus ja persoonallinen gojimarjaisuus; taustalla taas tuntuu hillitysti bitteristä mausteisuutta. Viini on melko hapokas sekä lambic-maisen hapahko, mikä tekee kokonaisuudesta varsin kuivan, mutta samalla viini on myös hyvin kypsänmakea ja seassa jopa voisi veikata olevan hieman jäännössokeria – näin ollen viini tuntuu olevan tietyllä tapaa yhtä aikaa sekä makea että kuiva. Kokonaisuus on siis jotakuinkin tiukahko ja kirpeä mutta samalla lähes puolikuiva. Suussa kevyt tanniinisuus tuntuu maltillisesti, mutta selkeästi hillitympänä kuin edellisissä, vanhemmissa Contadinoissa. Alkoholi on hieman matalampi (13,5%) kuin vanhemmissa Contadinon versioissa, mutta se silti puskee hieman läpi sekä kevyenä makuna että lämpönä.

Viinistä jää suuhun lämmin, mehukas ja kestoltaan keskipitkä jälkimaku, jossa tuntuu karpaloista marjaisuutta ja kevyen karvasta, hieman tuhkaisen oloista mineraalisuutta.

Contadino 8 on juuritestattujen Contadino 4:n ja 6:n tapaan varsin hurmaava, mehukas ja yksinkertaisesti äärimmäisen puhdaspiirteinen esitys, mutta paradoksaalisesti vanhemmissa Contadinoissa ollut korkeampi alkoholi onnistui pysymään paremmin pois tieltä kuin tässä matalammalla alkoholilla varustetussa esityksessä, mikä hieman verotti pisteitä. Sen sijaan viinissä ollut makeus ei onnistunut varsinaisesti haittaamaan, sillä viinin hapokas ja kirpeä ilmaisu onnistui hienosti antamaan sille vastapainoa – makeus ei siis neutraloitunut piiloon, vaan asettui hyvin balanssiin tiukan särmikkyyden rinnalle.

Kuitenkaan aivan kahden ensimmäisen Contadinon rinnalle Contadino 8 ei onnistunut kirimään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä olisi merkittävästi kehnompi, päin vastoin – Contadino 8 on varsin mainio, persoonallinen ja ihastuttavan kirpeän marjainen punaviini, joka jää vain piirun verran kahden vanhemman ja kehittyneemmän Contadinon taakse. Vaikuttaakin siltä, että vaikka useimmat ihmiset näkevät sulfiitittomat viinit mahdollisimman nuorena juotavina – koska nehän eivät voi loogisesti lisäaineettomina viineinä kestää ikää – rupeavat Contadinot olemaan parhaimmillaan vasta n. 5 vuoden iässä. Toki osasyynsä voivat antaa mm. niin vuosikertojen vaihtelut kuin pullokohtainen vaihtelukin, eli Contadino 8 on vain makeampi ja mehukkaampi viini kuin vanhemmat Contadinot.

Lyhyesti: Persoonallinen, äärimmäisen puhdaspiirteinen ja mehukkaan marjainen viini, jossa yhdistyy kevyt makeus varsin tiukkaan, kriek lambic -olutta muistuttavaan happamuuteen. Ihastuttava, lisäaineeton viini täynnä tasapainoa, luonnetta ja mielenkiintoa.

Arvio: Hyvä – tämä viini on melko kaukana tyypillisestä, modernista punaviinistä, mutta se on siitä huolimatta mitä ihastuttavin, eloisin ja puhdaspiirteisin esitys. Marjaisuuden ylistyslaulu.

Hinnan (~30,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cornelissen Contadino 6

Cornelissen Contadino 6

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: ?
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~30,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: dallmayr

Seuraavan Cornelissen-maistelun tuttavuuden pariin. Ensimmäinen maistelussa ihmetelty viini oli Contadino 4, vuosikertaa 2006. Seuraavana vuorossa oli tämä Contadino 6, joka ei maininnut erikseen vuosikertaansa – suurella todennäköisyydellä kyseessä on siis useamman eri vuosikerran sekoite – oma veikkaukseni osuisi ensisijaisesti vuosikertaan 2008 ja hieman vähemmän 2007. kertokaa toki, jos paremmin tiedätte! Koska rypäleet ovat myös mysteerin peitossa, on viiniin melko varmasti käytetty kaikkia Cornelissenin viljelemiä rypälelajikkeita sekalaisella kokoonpanolla – eli Nerello Mascalesea, myös Garganegana tunnettua Grecanico Doratoa ja kolmea Etnan valkoista C:tä, eli Carricantea, Catarrattoa ja Coda di Volpea.

Viini on todennäköisesti valmistettu Cornelissenin persoonallisella, tinkimättömällä ja mahdollisimman paljon hedelmän puhdaspiirteisyyteen tähtäävällä menetelmällä, eli käytetty muovisissa, 1000-litraisissa muovitörpöissä sakkojen kanssa. Epäselväksi jää onko viini kypsytetty myös maahan haudatuissa saviruukuissa, vai ainoastaan pulloissa.

Väriltään viini on Contadino 4:ään verrattuna hyvin samanlainen, korkeintaan kevyesti sävyltään rusehtavampi tai granaatinomenaan taittuvampi. Pulloon jää varsin reilu erä sakkaa, mikä on ymmärrettävää, ottaen huomioon viinin suodattamattoman luonteen.

Sen sijaan tuoksussa on havaittavissa suurempia eroja: kokonaisuus on jotenkin synkemmän oloinen ja sävyltään "sinertävämpi" kuin tuoksultaan enemmän "violetti" Contadino 4. Nämä ovat varmasti hämmentäviä kuvauksia lukea, mutta ero selvenisi huomattavasti, jos pääsisit vertailemaan kyseisiä viinejä vierekkäin. Kirottu olfaktoristen kokemusten ilmaisun sanallinen rajoittuneisuus. Joka tapauksessa, tuoksu on Contadino 4:n tapaan varsin persoonallinen, mutta selkeästi erilainen – tuoksun persoonallisuus tullee parhaiten esille jos vain kirjoitan suoraan mitä olen pikaisesti raapustanut havaintoihini: kypsää luumua, jotain jälkiruokaviinimäistä tai muuta makeaa parfyymisyyttä, yskänlääkettä, "orvokkihyytelöä". Nyt ei siis olla ihan arkipäiväisen sisilialais-punaviinin tiimoilla.

Viini toistaa Contadino 4:n esittelemän tyylin hienosti: kokonaisuus on varsin täyteläinen, mutta samalla ilmaisultaan ihastuttavan kuiva ja kepeä – kuvittele aussi-Shiraz viileän alueen ja vuosikerran Pinot Noirin ilmaisulla ja hapoilla, niin et ole ihan perillä, mutta lähikorttelissa kuitenkin. Makumaailmaltaan viini on puhdaspiirteisen marjainen, joskin varsinaista marjaisuuden luonteesta on vaikeaa saada kiinni – metsämansikkaa ja makeasta kirsikasta tiukempaan hapankirsikkaan, kenties? Yleisilmettä kuitenkin hallitsee tietynlainen happamankirpeys – todennäköisesti villihiivan tekosia. Seassa on myös mukavaa, särmää tuovaa karvautta ja hieman jonkinlaista maltaisuutta. Juu, maltaisuutta. Rakenteeltaan viini on kohtalaisen hapokas ja keskitanniininen, mutta molempien osalta ihastuttavan nuorekkaasti tuntuva ja rakenteikas. Erityisesti tanniinisuus ottaa suun limakalvoista melko tiukan otteen, vaikka niitä ei erityisen runsaasti viinistä tunnu löytyvän.

Jälkimaku on kuiva ja karhea, muttei mitenkään rujo, vaan ennemmin pitkäkestoinen ja herkkä. Kielellä viipyilevässä jälkivaikutelmassa häilyy runsasta puolukkaisuutta, sateen kastelemaa metsämaata, hillittyä mausteisuutta ja jonkinlaista epämääräisesti britti-alet mieleen tuovaa maltaisuutta. En tiedä mikä piru tuo aromi on tai mistä se tulee, mutta se kyllä tuo jo valmiiksi luonteikkaaseen aromiprofiiliin oman mielenkiintoisen lisänsä.

Contadino 6 jatkaa hienosti Contadino 4:n jalanjäljissä. Molemmat ovat selvästi sama viini, mutta molemmat ovat samalla niin selvästi erilaisia aromeiltaan, että ne voisi todella helposti erottaa toisistaan. Mutta kumpi olisi parempi? Mahdoton sanoa. Viinit ovat yleisilmeeltään hyvin samantyylisiä, ja viinien pistäminen ikäjärjestykseen olisi lähes mahdotonta – molemmat viinit ovat erittäin nuorekkaita ja eloisia esityksiä. Jos miettii kuinka viinit ovat valmistettu täysin ilman minkäänlaista säilöntäainelisäystä (esim. sulfiitit), ovat viinit suorastaan hämmentävän freesejä nuorekkaita – todellinen malliesimerkki siitä, miten viinit voivat pärjätä varsin vähäisellä sulfiittilisäyksellä, jos vain viinien kuljetus ja säilytys tapahtuu kunnollisissa olosuhteissa!

Viini on siis iästään huolimatta varsin hyvässä, nuorekkaassa tikissä, ja sille voi huoletta antaa vielä muutamia lisävuosia, jos vain viinin säilytys on tapahtunut ja tulee tapahtumaan moitteettomasti alle 15 celsiusasteen lämpötilassa. Vaikea kyllä mennä sanomaan, mitä lisäikä tuo viinille, sille se on jo nyt hämmentävän persoonallinen esitys. Ruokaparituksesta on vaikea sanoa mitään, sillä viinin intensiivinen, hapokas ja omintakeinen makumaailma ei varmasti ole helpoin mahdollinen yhdistettävä ruokiin. Joka tapauksessa, ennen viinin korkkaamista kannattaa varmistaa, että tykkää kuivista Gueuze-oluista, sillä Cornelissenin Contadinot muistuttavat kaikessa villiydessään ja punamarjaisessa happamuudessaan mielestäni enemmän sellaisia kuin perinteisiä, hedelmäisiä punaviinejä!

Lyhyesti: Persoonallinen, ikäänsä nähden nuorekas ja kaikin puolin uniikki punaviini, joka on valmistettu täysin ilman minkäänlaisia lisäaineita. Vaikka viini on selvästi punaviini, muistuttaa se tyyliltään enemmän villejä ja happamankirpeitä lambic-oluita kuin perinteisiä, hedelmävetoisia punaviinejä.

Arvio: Erittäin hyvä – eri kelpo esitys natural-viinien outolinnulta. Vaikka viini on vasta Cornelissenin perustasoa, ei tätä viiniä hyvällä sydämellä pysty mitenkään kutsumaan "perusviiniksi" – sen verran jännää tavaraa on lasissa.

Hinnan (~30,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cornelissen Contadino 4

Cornelissen Contadino 4

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: ?
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~30,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: k&l wines

No niin, tämä Contadino 4 oli ensimmäinen Cornelissen-maistelussa ihmetelty viini. Jos et ehtinyt lukemaan juttuani luomusta, biodynaamisuudesta, natural-viineistä ja erityisesti Frank Cornelissenista, suosittelen vilkaisemaan sen alkupuhteiksi.

Contadino on siis Cornelissenin perustason viini, johon käytetään mm. viinitalon nuorempien tarhojen hedelmiä, sekä niitä rypäleitä, jotka jäävät yli Cornelissenin tarhaviineistä, Magmasta ja MunJebelistä. Viini valmistetaan liberaalisti käyttämällä niin punaisia kuin valkoisiakin paikallisia lajikkeita, joita Cornelissen ei ole sen tarkemmin viinien tiedoissa eritellyt, minkä lisäksi viiniä ei Cornelissenin tyyliin merkitä vuosikerralla, vaan vuosittain vaihtuvalla järjestysnumerolla. Contadino 4 on kokonaan vuosikerran 2006 rypäleistä.

Väriltään Contadino 4 on aluksi hennosti purppuraan taittuvan, hennosti samean vaaleanpunainen, jopa hieman likaisen oloinen, mutta hetken aloillaan oltuaan viinin väri pian tasaantuu kirkkaaksi ja vaalean karpalomehun väriseksi. Lasissa viini on yleisilmeeltään ohuenpunainen ja selkeästi läpinäkyvä.

Tuoksu on melko kevyt, mutta varsin jännittävä: lasista leijailee persoonallista nahkaista funkkia, jännittävää, tietyllä lailla "violettia" punamarjaisuutta, kuivattuja tummia hedelmiä kuten luumua, aavistus lambicmaista happamuutta ja 15% alkoholipitoisuudesta kielivää apteekkieetterisyyttä. Tuoksun marjaisuus on kuuman alueen viinin tyyliin hyvin kypsänmakeaa, mutta ei kuitenkaan vielä varsinaisen hilloisen oloista.

Suussa viini on odotetusti täyteläinen, mutta samalla suorastaan hämmentävän kuiva ja kirpeä. Vaikka makumaailman seasta löytyy kevyesti lämpimien alueiden viineille tyypillistä paahteista punaista hedelmäisyyttä ja tuoretta, mehukasta viikunaa, on ensisijaisesti kokonaisuus hyvin puolukkainen, freesi ja kohtalaisen hapokas; seassa tuntuu myös tuoksussa kohdattua, etäistä nahkaisuutta. Kokonaisuus on todella puhdaspiirteinen ja eloisa, tietyllä tapaa jopa sähäkkä. Tanniinisuus on kevyttä, mutta kuitenkin sopivasti tuntuvaa – toisin kuin 15% alkoholia, joka pysyy viinin kepeänraikkaaseen ilmaisuun nähden ihmeellisesti täysin piilossa.

Vasta napakassa jälkimaussa alkoholi nostaa päätään ja tekee siitä kohtalaisesti lämpöähohkaavan. Viini jättää suuhun mehukasta ja raikkaan hapokasta karpaloa ja puolukkaa, karheaa eläimellisyyttä ja kevyellä otteella myös auringossa paahtuneita kiviä mieleen tuovaa pölyisyyttä ja mineraalisuutta.

Cornelissenin "perus"-punkero on varsin mielenkiintoinen tuttavuus – tosin nykyaikaisten, tuollisten viinien aikakaudella termi "perus" on tämän viinin kanssa melko heikosti yhteensopiva termi. Viini kuitenkin osoittaa epäilijöille, että nämä alkuviinit vaikuttavat kestävän ongelmitta ikää – vaikka viinillä on ikää jo lähes kahdeksan vuotta, eikä siihen ole lisätty hitustakaan sulfiitteja tai muita säilöntäaineita, ei siitä ole havaittavissa tippaakaan hapettumisen merkkejä ja kokonaisuus on suorastaan hämmentävän nuorekas.

Lisäksi Contadino 4 on ihastuttavan ristiriitainen tapaus: sen tuoksu antaa odottaa jotan makeankypsää ja raskastekoista, mutta kokonaisuus on tuoksun antamiin lupauksiin nähden hämmentävän kuiva, napakka ja hapokkaan marjainen. Lisäksi viini on suussa melko täyteläisen oloinen, mutta silti se tuntuu ja käyttäytyy kuin kepeä ja freesi, viileän alueen / vuoden Pinot Noir tai Gamay. Olen hämmentynyt, mutta hurmaantunut – viinin nuorekas, rakenteikas ja eloisa habitus saa minut toivomaan, että saan joko maistaa viiniä tulevaisuudessa vielä iäkkäämpänä tai jonkun herkullisen ruoan kumppanina. Optimitilanteessa toki molempien edellämainittujen yhdistelmänä.

Mutta mutta. Maistelun ensimmäinen viini ja olen vakuuttunut sekä sulfiitittomien / natural-viinien potentiaalista kehittyä pullossa useita vuosia että Cornelissenin tyylistä! Mi piace.

Lyhyesti: Natural-viiniskenen omapäisen outolinnun +7 vuoden ikään ehtinyt, valkoisista ja punaisista rypäleistä valmistettu viini, johon ei ole missään vaiheessa lisätty mitään. Tämä on sitä viiniä puhtaimmillaan.

Arvio: Erittäin hyvä – käytännössähän tämä ei ole mitään muuta kuin kotiviiniä. Mutta pitää kyllä olla käsittämättömät määrät taitoa, näkemystä ja osaamista, jotta kykenee tekemään tällaista viiniä pelkästään olemalla aktiivisesti tekemättä sille mitään.

Hinnan (~30,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.