Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

19.9.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1424 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


11.5.14

St. Magdalena Blauburgunder 2012

St. Magdalena Blauburgunder 2012
  • Valmistaja: Cantina Bolzano / Kellerei Bozen - St. Magdalena
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Alto Adige
  • Maa: Italia
  • Alue: Trentino-Alto Adige, Alto Adige
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 7,99e (Maaliskuu 2014, Weinhandel-Italien)
  • Hinta nyt: 7,99e (Toukokuu 2014, Weinhandel-italien)


Tuli tuossa aiemmin keväällä napattua pieni laatikollinen viinejä Weinhandelista. Weinhandelista ei niinkään löydy hinnakkaita huippuviinejä, vaan edullisempia perusviinejä, joten päätin tilailla sekalaisen setin mielenkiintoa kutkuttavia viinejä huonommin tuntemistani rypälelajikkeista tai vierailta viinialueilta. Yksi tilaamistani viineistä oli (mm. Alkosta löytyvästä Pinot Grigiosta tutun) Kellerei Bozenin St. Magdalena Blauburgunder – eli Pinot Noir.

Pinot Noir yleensä tunnetaan saksankielisissä maissa ja alueilla nimellä Spätburgunder, mutta erityisesti Sveitsin ja Italian saksankielisillä alueilla (ja osissa Itävaltaa) rypäle kulkee tosiaan myös tällä Blauburgunder-nimellä. Muualla Italiassa rypäle taas tunnetaan paremmin nimellä Pinot Nero. Ajattelin napata tämän viinin testiin kahdesta syystä: a) Italialaiset Pinot Noirit ovat minulle vielä melko tuntemattomia, joten lienee syytä ottaa myös näitäkin viinejä haltuun – Pinot Noirit kuitenkin yleensä tuppaavat olemaan meikäläisen makuun. b) Pullollinen tätä oli halpaa kuin saippua. Kun katsoo minkätasoista tavaraa Suomesta saa alle 8 eurolla, saa viini olla melko kurjaa kamaa että ostos olisi huono!

Kaikki Pinot Noirit eivät kuitenkaan meikäläiseen uppoa – tämä rypäle nimittäin tuottaa meikäläisen makuun sopivia viinejä lähinnä riittävän viileillä alueilla. Kun mennään liian lämpimille alueille (Argentiina, manner-Australia, Chile, Washington... katson teidän suuntaanne), menettää rypäle liikaa luonteikasta marjaisuuttaan ja lopputulos on usein kaikesta mielenkiinnosta riisuttu, höttöinen ja mitäänsanomaton perusviini. Tämä viini kuitenkin tulee Italian pohjoisrajalta, Alto Adigesta, joka sijaitsee Alppien keskellä – koska aivan rajan toisella puolella sijaitsee usein vakuuttavia Pinot Noireja tuottava Itävalta, voisi olettaa myös Italian puolella sijaitsevan alueen olevan riittävän viileä laadukkaiden Pinot Noirien tuottamiseen!

Väriltään viini on läpinäkyvän vadelmanpunainen ja kohtalaisen hento. Mieti lasillinen vadelma-Fun Light -mehutiivistettä tai vastaavaa, niin ollaan ulkonäön osalta melko hollilla.

Tuoksu on aromaattisen marjavetoinen ja runsas. Pinnassa tuntuu runsaasti vadelmaa ja kypsää kirsikkaa, taustalla kevyesti orvokkisen kukkea. Avautuessaan mukaan kohoaa miellyttävän aromaattinen, juurisellerinen juonne (tämä ei siis ole lähelläkään sellaista epämääräistä juureksellisuutta, jota joistain viineistä voi löytyä).

Kuiva maku on pehmeähkö ja hieman yksipuolinen, mutta mukavan tasapainoinen. Kieleltä löytyy lähinnä vadelmaa, punaherukkaa, kirsikkaa; sopiva hapokkuus tuo sekaan myös hentoa, puolukkaista happamuutta. Taustalla tuntuu hentoa ujosti mausteisuutta, josta on vaikea sanoa onko se tammesta vai rypäleestä peräisin (tuottaja mainitsee viinin kypsyneen suurissa ja vanhoissa tammitynnyreissä, joka voi joko antaa tai olla antamatta puun makua viiniin) – tämä aromi kuitenkin sointuu hyvin kokonaisuuteen, eikä aiheuta mitään. Kielen kärjessä häilyy aavistus jäännössokerista makeutta; suutuntuma on hyvin kepeä ja herkkä, eikä tanniineja viinistä käytännössä löydy ollenkaan. Viinillä on mukavan hörppäiltävä, mutta loppupeleissä melko simppeli ja suoraviivainen yleisilme.

Jälkimaku jatkaa marjavetoisesti keskimaun viitoittamalla linjalla, mutta mukaan nousee reilusti enemmän karheaa, maamaista mausteisuutta ja mukavaa rouheutta, joka tuo kaivattua särmää muuten melko lineaariseen makuprofiiliin. Kielelle jää vadelmaisen ja karpaloisen marjainen sekä kevyesti maustepippurisen mausteinen ja hennosti savuisen maamainen jälkivaikutelma, joka jatkuu mukavan pitkään.

Pähkinänkuoressa tämä Blauburgunder/Pinot Nero/Pinot Noir on simppeli, mutta varsin mukava ja helppo kepeän pään arkiviini. Se ei tarjoile yllätyksiä eikä hienostelua, vaan mehukasta, tasapainoista perus-Pinot Noir-menoa.

Viini tuli naitettua klassisen pasta carbonaran kanssa. Tässä oli ajatuksena taustalla se, että kananmuna on usein haastava pari viinille, joten mitään turhan hienoa viiniä ei ruoalle uskaltanut avata siinä pelossa, että lopputulos olisi ollut katastrofi. Sen sijaan 8 euron arkiviini kuulosti mitä loogisimmalta kaverilta tälle yhtä lailla arkiselle mutta maukkaalle perussafkalle. Ja viini sitten toimikin yllättävän hyvin pasta carbonaran kumppanina, joskaan mitään sen erikoisempia vivahteiden harmonioita ja hurmaavia makujen liittoja ei tästä syntynytkään. Katastrofilta kuitenkin vältyttiin ja ruoka ja viini maistuivat molemmat hyvin sekä yhdessä että erikseen, eli plussan puolelle jäätiin! Jos siis kaivataan simppeliä, kevyttä ja mehukasta arkiviiniä, voin tälle tuttavuudelle antaa suositukseni!

Lyhyesti: Varsin simppeli ja yllätyksetön, mutta samalla erittäin maukas, mehukas ja tasapainoinen perus-Pinot Noir Italian Alpeilta. Ei tarjoa mitään ihmeellistä, mutta Alkon perus-Pinot Noirien keskimääräiseen hintatasoon nähden on tämä varsin hintansa väärti tapaus!

Arvio: Miellyttävä – viini on kokonaisuutena varsin geneerinen Pinot Noir, mutta varsin tasapainoinen ja mukavan marjavetoinen sellainen. Kokonaisuutta ei olla pilattu jyräävällä tammituksella tai yliuuttuneella hedelmäisyydellä, joten homma pelittää mainiosti!

Hinnan (7,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti