Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


24.9.14

Viinimestarin päiväkirja 3: Catalunya

No niin, nyt se on vihdoinkin koittanut.

Meidän luokkaretkemme nimittäin!

Lähdemme siis vuosimallin 2014-15 viinimestariporukalla tässä keskellä keskiviikkoa kohti Kataloniaa, suunnitelmissamme osallistua sadonkorjuuseen ja tutustua alueen viinitaloihin, -tuotantoon, -kulttuuriin ja kaikkeen mahdolliseen muuhun aihetta vähänkin läheltä liippaavaan!

Aivan ensimmäiseksi suuntaamme Terra Altan viinialueella sijaitsevaan Batean kylään, jossa majoittaudumme Celler Piñolin viinitiluksille. Loppuviikon ajan tulemme osallistumaan tilan sadonkorjuuseen, tutustumaan Piñolin viinitarhoihin ja viininvalmistusprosessiin sekä Terra Altan viinintuotantoon noin ylipäänsä.

Ensi viikolla taasen on vuorossa mm. suuresti arvostettu Priorat, Mas la Planan maailmankartalle nostama Penedès ja lukuisat Cava-tuottajat. Tutustuttavien viinitalojen listassa voi espanjalaisten viinien ystäville olla tuttuja nimiä sellaiset toimijat kuin esim. Gramona, Gratavinum, Parès Balta, Raventós i Blanc, Recaredo tai Torres.

Ymmärrettävistä syistä tulen viettämään ainakin blogini puolella hiljaiseloa seuraavan puolentoista viikon ajan (palaan siis takaisin peräpohjolaan vasta lokakuun ensimmäisen viikon lopulla), mutta jos wifi-asemia Kataloniasta löytyy, voin pyrkiä pitämään edes jonkinlaista elämää blogin FB-sivuilla – joko kuvien tai vähintäänkin perinteisten tekstipäivitysten muodossa. Jos et vielä ole FB-sivujeni vakiasiakas, suuntaa sinne siis! (Suosittelen samalla myös täppäämään "tykkäyksen" alasvetovalikosta "saa päivitykset", sillä naamakirjalla tuntuu olla paha tapa hukata päivityksiä pois uutisvirrasta ilman tätä pikku operaatiota.)

Toivon, että reissusta selvitään ilman kommervenkkejä, kommelluksia tai muita kummallisuuksia! Sadetta kyllä on luvattu osaksi loppuviikkoa (emmeköhän me siitä kuitenkin hammasta purren selviä) ja Barcelona on kuulopuheiden mukaan täynnä taskuvarkaita (taskut täytyy pitää tiukasti tilkittynä ja veskat visusti vierellä), mutta muuten meikäläisen lähitulevaisuus näyttää poikkeuksellisen valoistalta! Nyt kun elohopea on kotomaassamme karauttanut kymmenen astetta kohti maata, on tässä mielestäni poikkeuksellisen hyvä sauma lähteä metsästämään vuoden viimeisiä hellelukemia Iberian aurinkoon!

Adéu!

22.9.14

Kir-Yianni Ramnista 2009

http://www.alko.fi/tuotteet/403857/
Kir-Yianni Ramnista 2009
  • Valmistaja: Kir-Yianni
  • Tyyppi: Punaviini, PDO Naoussa
  • Maa: Kreikka
  • Alue: Makedonia, Naousa
  • Rypäleet: Xinomavro (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 17,97e (Elokuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 17,97e (Syyskuu 2014, Alko)

Kir-Yiannin Ramnista saapui Suomeen melko huomaamatta – tämä pohjoiskreikkalainen Xinomavro ei saapuessaan herättänyt suurissa massoissa suuria tunteita, mutta harrastelijat sentään hieman havahtuivat kyseiseen viiniin ja useissa viiniblogeissa se noteerattiinkin melko nopeasti. Kuitenkin viinin maine tuntui pikku hiljaa, ajan kanssa kiirivän laajemmalle ja jossain vaiheessa totesinkin viinin selvästi löytäneen asiakaskuntansa, sillä Ramnistan saatavuus oli kesän loppuun mennessä pudonnut vaivihkaa lähelle nollaa! Yhden pullon olin toki jo ehtinyt hamstrata kellariini silloin kun viini saapui valikoimiin, mutta ajattelin, että olisi kiva myös testata viini näin nuorena vielä kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Nappasin siis käpäliini yhden Suomen viimeisistä monopolimme vapailla markkinoilla liikkuvista Ramnistoista ihan testimielessä.

Tuo Kreikan Makedoniassa (maakunta, ei se valtio) sijaitseva Naousa (tai Naoussa) on kerännyt mainetta erityisesti vaikuttavia Xinomavro-viinejä tuottavana alueena. Parhaimmillaan Xinomavro (rypäleellä on sama juuri nimellään kuin italialaisella Negroamarolla – "musta hapan") tuottaa väriltään kevyitä, mutta hyvin tanniinisia, kuivia ja intensiivisiä viinejä, joita yleensä kutsutaan "Kreikan Baroloiksi". Nämä viinit ovat nuoruudessaan usein hyvinkin tiukkarakenteisia, mutta kestävät hyvin ikää – laadukkaalle Xinomavrolle ei ole temppu eikä mikään säilyä pullossa toistakymmentä vuotta jatkuvasti kehittyen.

Viinin tuottanut Kir-Yianni on vuonna 1997 perustettu viinitalo. Tämä viinitalo on kerännyt paljon mainetta vajaan parinkymmenen vuoden aikana – ensisijaisesti siksi, että talon perustanut Yiannis Boutaris on maailmankuulun Boutari-viinitalon perustaneen Stelios Boutarisin poika, jolla on lähes kolmenkymmenen vuoden kokemusta viinitilan pyörittämisestä Boutarilla. Vuonna 1996 Yiannis kuitenkin löi hanskat tiskiin Boutarilla tavoitteenaan perustaa viinitalo, jonka tuotannon painopiste olisi huippulaatuisissa, maailmanluokan Xinomavroissa – tätä tarkoitusta varten Kir-Yianni perustettiin heti seuraavana vuonna ja tarhoja ostettiin arvostettujen Naousan ja Amyndeonin alueilta. Talo on myöhemmin laajentunut myös Santorinin saarelle tarkoituksenaan tuottaa huippulaatuisia Assyrtiko-valkoviinejä. Viinitalon pyörittämisestä huolehtii Stellios Boutaris hänen isänsä Yiannis Boutarisin toimiessa tätä nykyä Thessalonikin pormestarina.

Alkosta löytyvä Ramnista edustaa Kir-Yiannin Xinomavro-tuotannon modernia päätä. Viiniin käytetyt rypäleet tulevat muutamalta Yianakohorin alueella sijaitsevalta tarhalta, joiden rypäleet kerättiin useammassa eri erässä niiden mahdollisimman tasaisen kypsymisen saavuttamiseksi. Viinin 16 kuukautta kestävä tammitynnyrikypsytys tapahtui 225- ja 500-litraisissa, sekä amerikkalaisesta että ranskalaisesta tammesta tehdyissä tynnyreissä. Tämän jälkeen viinin annettiin vielä asettua 6 kuukautta pulloissa ennen myyntiinlaskua.

Viinillä on tumma, Xinomavroille (ja myös niille aiemminmainituille Baroiloille) tyypillinen, kohtalaisen läpinäkyvä mustan kirsikan väri.

Järkytyksekseni heti korkatessa tuntuu paljon makeaa tammea, mutta se tuntuu katoavan hyvin nopeasti hedelmän heräillessä, avautuessa ja täyttäessä tuoksua. Puolen tunnin vartomisen jälkeen nokkapuolesta löytyy makeankypsää kirsikkaa, hapahkoa viinimarjamurskaa, pölyistä maata, kevyttä nahkaisuutta, hentoa savua ja aavistus tummaa hedelmää. Taistalta voi aika ajoin erottaa häivähdyksiä makeammasta tummien marjojen hillosta ja minttuisesta tai timjamisesta yrttisyydestä. Tammi on pienen vartomisen jälkeen asettunut edelleen vielä erottuvaksi, mutta varsin luontevaksi, integroituneeksi osaksi kokonaisuutta. Edelleen avautuessaan (seuraavana päivänä selkeästi korostuneemmin) viini alkaa tarjoilemaan hennosti nebbiolomaisen kuivakukkaisia piirteitä.

Suussa viinillä on runsas, mutta samalla sopivan hillitty, korkeintaan keskitäyteläinen habitus. Konsentraatiota kyllä on kohtalaisesti, mutta niin on kyllä myös happojen ja melko tiukanpuoleisten tanniinien tuomaa rakennetta. Kielellä pyörii hyvin kuivaa hapankirsikkaa, jota täyttää kevyemmällä otteella makeankypsä tumma kirsikka, hentoa kuivakukkien aromia, lakritsijuurta (ei siis makeaa karkkilakritsia), sikarilaatikkoa, pölyistä maamaisuutta, tupakanpuruja, hentoa tammen mausteisuutta ja aavistus syrah-maisen oliivista tapenadea. Tanniineja on melko paljon, mutta mihinkään vastaavanikäisen Barolon väkivaltaan ei missään nimessä ylletä. Yleisilmeeltään viini on kuiva ja tiukka, mutta sellaiseksi lempeä; tämä ei ole mikään turpaanvetävä Xinomavro, vaan hyvin modernia, helpostilähestyttävämpää viininvalmistusta ja perinteistä, armotonta Xinomavroa naittava esitys.

Jälkimaussa tuntuu niin bitteristä yrttisyyttä ja mausteisuutta kuin suutakuivattavaa, karvasta tanniinisuutta. Kielelle jää kuivaa tummaa marjaa, kevyttä hapankirsikkaa, tupakanpuruja, hentoa nahkaa ja aavistus pölyistä maamaisuutta. Jälkivaikutelma on tiukka, karvas ja pitkään viipyilevä.

Kokonaisuutena Ramnista on herkullinen, suutakuivattavan tanniininen, melko runsas ja hieman Nebbiolohko. Ei missään nimessä niin tiukka kuin pelkäsin/odotin, eli viini oli näin nuorena jo hyvin lähestyttävässä tikissä, mutta rakennetta kyllä löytyy ja hyvin reippaasti; melko runsaiden tanniiniensa takia Ramnista on kyllä ehdottomasti ruokaviini.

Suosittelen siis pistämään viinin sellaisen ruoan kumppaniksi, joka siistii tanniinit viinistä pois mutta antaa makumaailmalle tilaa tulla esiin – jos perinteiseen kreikkalaismenyyn haluaa turvautua, niin erilaiset yrttilammasruoat tai liha- / kasvismoussakat varmasti sopivat kuin klyyvari lärviin. Toinen vaihtoehto on tehdä kuten meikäläinen nyt tekee toiselle pullolle, eli palata sen pariin vasta joskus seuraavalla vuosikymmenellä.

Lyhyesti: Kuiva, tiukka ja tanniininen, mutta samalla mehevänkypsä, runsas ja helpostilähestyttävä Xinomavro. Huippulaatuinen, pohjoiskreikkalainen Xinomavro niin ruokapöytään kuin kellariin.

Arvio: Erinomainen – viini on ihastuttavan kuiva ja bitterinen esitys, johon kypsänmakea alavire tuo ihastuttavalla tavalla balanssia.

Hinnan (17,97e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

21.9.14

La Trappe Quadrupel Oak Aged 2013, b14

http://www.alko.fi/tuotteet/763024/
La Trappe Quadrupel Oak Aged 2013, batch 14
  • Valmistaja: Brouwerij de Abdij Onze Lieve Vrouw van Koningshoeven
  • Tyyppi: Olut, Trappisti
  • Maa: Alankomaat
  • Alue: Pohjois-Brabant, Tilburg
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 13,38e (Kesäkuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 13,38e (Syyskuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)


Tammitynnyrikypsytetyt oluet ovat meikäläiselle aina riskialtista seutua. Jotkut (yleensä stoutit ja portterit, kuten Brooklyn Black Ops ja Goose Island Bourbon County Stout) toimivat runsaasta tammestaan huolimatta erinomaiset, kun taas toiset eivät iske ollenkaan. Siksi vähän jännitti napata Arkadian Alkon erikoisvalikoimasta tämä tammitynnyrikypsytetty trappisti-quad testiin.

Vuonna 1884 toimintansa aloittanut Koningshoeven, eli La Trappe, on toiseksi ainoa Alankomaissa tällä hetkellä toimiva trappistipanimo (eli trappistiluostarin yhteydessä toimiva, perinteisiä luostarioluita valmistava olutpanimo); toinen on Maria Toevluchtin luostarin trappistipanimo, joka on vasta aivan hiljattain (tänä vuonna!) aloittanut toimintansa ja josta vielä harvalla on mitään kokemuksia. Koeningshoeven on myös maailman suurin trappistipanimo, jonka n. 14,5 miljoonaa vuosittaista olutlitraa käsittävät lähes kolmanneksen maailman trappistioluttuotannosta.

La Trappe Quadrupel on trappistihengessä talon linjaston vahvin ja runsain olut, ja siten myös panimon lippulaivatuote. Kuitenkin vuonna 2009 panimolla saatiin idea oluen jatkuvasti vaihtuvasta, rajoitetun saatavuuden erikoisversiosta ja vuonna 2010 markkinoille saapuivat ensimmäiset tammitynnyrikypsytetyt, puolikkaisiin kuohuviinipulloihin pullotetut La Trappe Quadrupelit. Oluen etiketissä lukee aina kyseisen oluen batch, ja La Trappen kotisivuilta voi käydä lunttaamassa minkälaisia tynnyreitä kyseisen oluen kypsytyksessä on käytetty – tämä tynnyreiden kokoonpano nimittäin vaihtuu jokaisen batchin myötä. Alkon erikoisvalikoimasta löytyvä batch 14 on pääosin (82%) kypsynyt Limousinen tammesta tehdyissä tynnyreissä, joissa on aiemmin kypsytetty konjamiinia (ns. Cognac finish). Mukana on myös uusia tammitynnyreitä (11%, puun alkuperää ei mainittu) ja akaasiatynnyreitä (7%, tynnyreiden aiemmasta käytöstä ei mainintaa).

Lasissa oluella on kevyesti sameahko, hillitysti rusehtava, tumman oranssi väri. Oluen päälle kohoiaa beige, parin sentin paksuinen vaahtokukka, joka kuitenkin katoaa melko nopeasti ja jälkiä jättämättä.

Tuoksu on erittäin makea ja siinä tuntuu päällimmäisenä rusinaa, viikunaa ja tummaa siirappia. Taustaosastoon jäävät hieman vaatimattomalla preesenssillään yhdistelmä quadrupelmaista ja puisevaa mausteisuutta, aavistus aromaattista tammisuutta sekä hedelmäinen juonne hillittyä belgihiivaisuutta.

Suussa olut on todella makea ja paksu, jopa hyvin tuntuvan imelä. Hyvin aromaattisessa maussa tuntuu tummaa siirappia, rommirusinaa, voimakkaana ja hallitsevana erottuvaa luumuhilloa, intensiivistä puisevuutta, kinuskia, kuivattua taatelia, ruskeaa omenaa ja marjakiisseliä – eli siis todella runsaasti hyvin makeita ja intensiivisiä, voimakkaita makuja. Hyvin hento, hädin tuskin erottuva hiilihappo ei ainakaan kevennä tai kuivata oluen raskasta ja imelänmakeaa yleisilmettä.

Voimakkaan puiseva ja rommirusinainen jälkimaku jatkuu keskimaun linjoilla; suuhun jää todella pitkä, imelänmakea, aromaattinen ja hämmentävän kompleksi jälkivaikutelma, jossa tuntuu vanhaa huonekaluisuutta, siirappia, makeaa tammea, kevyttä toffeeta ja hentoa belgihiivaista hedelmää. Reippaat voltit (10%) tuovat hennosti alkoholin lämpöä; humalan katkeruutta ei erotu käytännössä laisinkaan.

La Trappen tammi-Quad on todella jännittävä, moniulotteinen ja äärimmäisen kompleksinen esitys, jossa tammi tuo hyvin paljon enemmän syvyyttä ja kiehtovuutta perus-Quadiin verrattuna, mutta ennen kaikkea olut on vain jyräävän makeanimelä. Oluen mausta löytyy ihmeteltävää vaikka kuinka, mutta äärimmäisen makea ja lattean vähähiilihappoinen makumaailma rupeavat tökkimään melko nopeasti – tässä reilun kolmanneslitran pullossa rupeaakin olemaan yhdelle oluenystävälle jo melkoisesti tekemistä.

Vaikka olutta siemailee sen jännittävyyden vuoksi varsin hyvin ilokseen, on loppupeleissä myönnettävä etteivät sen voimakkuus ja makeus pelaa ihan täysin yhteen. Erityisesti pullon puolen välin jälkeen on todettava, ettei kokonaisuus ole ihan balanssissa, sillä kaikenlainen makeus korostuu aivan turhan voimakkaana ilman minkäänlaista vastapainoa. Kolmeen-neljään pekkaan jaettuna olut menee hyvin kuriositeettina tai jopa aterian päätteeksi maltaisena jälkiruokajuomana, mutta yksinään siemailtuna mielenkiinto voi lopahtaa melko nopeasti, minkä jälkeen kyse on enemmän haasteesta.

Lyhyesti: Mielenkiintoinen, todella intensiivinen ja loputtoman runsas, tammessa kypsynyt trappisti-quad, jonka ongelmaksi muodostuu häiritsevän voimakas ja tuntuvan imelä makeus. Jännittävä ja mielenkiintoinen, mutta hieman epätasapainoinen trappisti.

Arvio: OK – oluella on paljon hyviä puolia, mutta nautittavuus kykenee kantamaan vain hyvin pienen ajan; olut on yksinkertaisesti liian makea, runsas ja raskastekoinen jaksaakseen kokonaisen pullon kestoa. Pitänee tutustua muihinkin batcheihin, jotta saisi enemmän tuntumaa siihen, onko tämä liiallisena tuntuva makeus vain tämän kyseisen batchin vai itse oluen tyyli, tuosta batchin järjestysnumerosta riippumatta.

Hinnan (13,38e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

18.9.14

Boulard Les Rachais Rosé Extra Brut 2005

Francis Boulard Les Rachais Rosé Extra Brut 2005
  • Valmistaja: Francis Boulard & Fille
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Montagne de Reims
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 90,00e (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Viimeinen tämänkertaisesta Francis Boulard -arviosarjasta on talon lippulaivarosée, puhtaasti Pinot Noirista valmistettu Les Rachais.

Viini on valmistettu kahden Montagne de Reimsissä sijaitsevan, biodynaamisesti viljellyn (Hurtebise ja Les Rachais) tarhan rypäleistä. Rypäleiden kuorten on annettu maseroitua viinin kanssa n. 12 tuntia, minkä jälkeen sen on annettu käydä alueen omilla luonnonhiivoilla. Vanhoissa, pienissä tammitynnyreissä tapahtuneen sakan päällä kypsyttelyn jälkeen viini on pullotettu suodattamattomana ja kirkastamattomana jälkikäymistä varten. Noin seitsemän vuoden pullokypsyttelyn jälkeen (sakanpoisto on tapahtunut 30.4.2014) viini on saanut 2 g/l dosagen ja laskettu lyhyen varastoinnin jälkeen markkinoille. Vuosikertaa 2005 on valmistettu yhteensä 1954 pulloa, joten kyseessä on jälleen kerran mikroskooppisen saatavuuden tuotteesta.

Väriltään viini on merkittävästi syvempi ja intensiivisempi kuin Boulardin hailakan oranssinpunainen perusrosée. Les Rachais Rosé on väriltään syvän persikanoranssi, jopa muistuttaen sävyltään hieman hennosti rusehtavaan taittuvaa Provencen roséeviiniä.

Runsaan paahteinen tuoksu on hurja; se tarjoilee pitkän sakkakypsytyksen tuoman paahteisuuden rinnalle hyvin reilulla kädellä luonnonhiivojen villejä, persoonallisia vivahteita – maustekurkkua, Camparimaista chinotto-appelsiinia, kevyttä yrttisilppua, hentoa nahkaa. Seassa on myös kevyesti Pinot Noirille tyypillistä mausteisuutta ja hennosti poltettua sokeria ja viehkeää kirsikkaleivoksellisuutta.

Maultaan viini on hyvin kuiva, intensiivinen ja rakenteikas – kuten kaikki Boulardin viinit tuntuvat olevan – mutta selkeästi aiempia viinejä lempeämpi ja rauhallisempi. Makumaailmaa hallitsevat melko runsas, pähkinäinen paahteisuus, melko intensiivisenä tuntuva liituinen mineraalisuus, varsin runsaaksikin äityvä, maamainen mausteisuus ja kuivankirpakka puolukkaisuus, mutta taustalla häilyy myös kevyesti kypsempää vadelmaa ja hieman villimpää menoa aavistuksen appelsiinimaisessa ja jännittävän yrttisessä muodossa. Hapokkuus on runsasta ja suutasupistavaa, mutta viinin mousse on iän myötä keventynyt pehmeäksi ja hienostuneeksi – suussa tuntuu melko runsaasti hyvin pieniä ja kevyitä, mutta kestäviä kuplia, jotka antavat viinille mukavan runsaan tekstuurin.

Äärimmäisen freesissä jälkimaussa tuntuu varsin runsaasti mineraalia, kirpeää, sitruunavetoista sitrushedelmäisyyttä, savuisuutta, kevyttä pähkinäisyyttä ja villihiivojen tuomaa hammaslääkärin fluoritahnaa. Suuhun jää todella maukas, kompleksinen, pitkäkestoinen ja suutasupistava, jopa tiukahko jälkivaikutelma.

Jos Boulardin perus-Rosé on erinomainen tyylilajissaan, Les Rachais Rosé tykittää saman heti seuraavaan potenssiin! Tämä viini on ällistyttävän kompleksinen, ihastuttavan rakenteikas ja aromeiltaan todella jännittävä – viinin terroir ilmenee upeasti niin kivisen mineraalisena raikkautena kuin Boulardin minimalistisen viininvalmistuksen esiinnostamana uniikkina, moniulotteisena aromikkuutena.

Les Rachais Rosé sopii helposti niin malja- kuin seurusteluviiniksi, sillä vaikka viinissä on särmää ja intensiteettiä, on se erinomaisesti balanssissa, eikä se varsinaisesti kerjää ruokaa pehmittämään kulmiaan. Toki viinin voi sen kummemmin miettimättä pistää hyvinkin erilaisiin ruokapöytiin, sillä voimaa ja potkua siitä kuitenkin tarvittaessa löytyy – itse suosittelisin kuitenkin nauttimaan viinin aivan sellaisenaan, jotta sen kompleksiseen, jatkuvasti kehittyvään tuoksu- ja makumaailmaan pääsee uppoutumaan ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Lienee myös sanomattakin selvää, että näin runsas viini olisi ehdottoman tärkeää nauttia suurimaljaisista viinilaseista, joissa sen aromimaailma pääsee parhaiten esiin – älä siis kaada viiniä tuoksua mykistäviin, korkeisiin ja kapeisiin kuohuviinilaseihin!

Lyhyesti: Todella runsas, luonteikas ja moniulotteinen roséekuohuva vailla vertaa – tässä yhdistyvät upea rakenne, luonnonhiivojen tuoma luonteikas ja villi meininki, ihastuttava paahteisuus ja parhaimpien shamppisten suutapuhdistava mineraalisuus. Potentiaalia löytyy myös vähintään muutamien vuosien kellarointiin.

Arvio: Täydellinen – juu, ei tästä oikein taida mitään puuttua. Kaikki palaset ovat kohdallaan ja homma toimii kuin kellokoneisto. Kaikin puolin upea roséekuohuva.

Hinnan (90,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

15.9.14

Boulard Rosé Extra Brut 2010

Francis Boulard Rosé Extra Brut 2010
  • Valmistaja: Champagne Francis Boulard & Fille
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, La Vallée de la Marne
  • Rypäleet: Pinot Noir (60%), Chardonnay (40%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 60,00e (Syyskuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Boulard-putki jatkuu! Tällä kertaa vuorossa on Francis Boulardin ja hänen tyttärensä pyörittämän kuohuviinitalon perusrosée, joka ei tule Montagne de Reimsistä, josta valtaosa talon muusta tuotannosta tulee, vaan hieman eteläisemmästä Marnen laaksosta, jossa sijaitsevien Boulardin tarhojen köynnösten keski-ikä on n. 40 vuotta.

Viini on valmistettu Boulardin talon hengessä biodynaamisten periaatteiden mukaan. Villihiivoilla tapahtunut käyminen ja sakan päällä kypsyminen ovat tapahtuneet pienissä tammitynnyreissä; pullokäyminen ja -kypsyminen ovat kestäneet 26 kuukautta (kesäkuun lopulta 2011 syyskuun alkuun 2013). Viini pohjautuu täysin vuosikertaan 2010, mutta tätä ei ole merkitty etuetikettiin, koska viini ei ole kypsynyt vuosikertashamppiksille pakollista 36 kuukauden aikaa. Dosage on melko maltillinen (joskin Boulardin standardeilla jo melko korkea) 6 g/l.

Viinin kepeähkö väri on varsin hento, hailakan persikanpunertava – ennakoitavissa on todennäköisemmin hienostunutta, kepeää roséeta kuin muhevaa marjapommia.

Ensivaikutelmaltaan viini on varsin luonteikas ja hyvin villimpiä luonteenpiirteitään alleviivaava: maamaista mausteisuutta, kevyttä hapankirsikkaa, vaikeasti luonnehdittavaa villihiivaisuutta (tämä nyt ei tarkoita yleisesti shamppanjoissa tavattavaa hiivaisuutta) ja hentoa puisevuutta. Taustalla tuntuu värjöttelevän kevyt, mausteisen tamminen komponentti. Jonkin aikaa lasissa avauduttuaan rupeaa viinin tuoksuun nousemaan myös hieman perinteisempi, tuoreen vadelmainen vivahde.

Boulardin vahvasti rakenteeseen nojaavaan tyyliille uskollisena viini on kuiva, kirpeä ja erittäin ryhdikäs. Makumaailmassa suurimmassa osassa ovat hyvin freesi ja napakka punaherukkaisuus, intensiivinen sitruksisuus sekä yhdistelmä kuivaa puisevuutta ja hentoa multaisuutta. Kivinen mineraalisuus ei syöksy samalla tavoin etulinjamaan, mutta tuntuu hyvin vahvasti kokonaisuudessa, taittaen yleisilmettä voimakkaasti marjoista pois kohti voimakkaan merellistä, jopa hennosti meripihkahappoista suolaisuutta (semmoinen rutikuivan (ei siis oksidoituneen) Sherryn ominaisvivahde). Kuiva puisevuus ja aavistus tanniinisuutta tuovat kokonaisuuteen hieman tertunrankaisen – muttei mitenkään epämiellyttävän, vaan mukavan asenteikkaan – sävyn.

Pitkässä jälkimaussa viinin rujoimmat maut tuntuvat siistiytyvän pois ja kielelle jää tuntuvan mineraalinen, kirpakan sitruksinen ja kevyesti bitterisen yrttinen jälkivaikutelma.

Boulardin Rosé Extra Brut jatkaa kyseisen kuohuviinitalon totutulla, varsin korkeatasoisella linjalla. Tuntuu siltä, että isä ja tytär Boulard eivät tee helppoa, massoille suunnattua kuohuvaa, vaan tyylikästä, hyvin rakennevetoista shamppanjaa heidän omaan makuunsa – jos viinit maistuvat myös muille, on se vain plussaa.

Ja ainakin meikäläiseen tämmöiset anteeksipyytelemättömät, tiukan rakenteikkaat ja luonnetta täynnä olevat kuohuvat uppoavat kuin veitsi voihin! Tämä rosée ei sentään ole yhtä tiukan intensiivinen ja ruokaa väkisin kylkeensä kaipaavan rakenteikas, kuten aiemmin arvosteltu Blanc de Blancs Les Vieilles Vignes, joten tämän voi hyvin korkata vaikka sellaisenaan, mutta viinin intensiivinen ja puruvoimainen rakenne kyllä tuntuu kehottavan laittamaan sen mielummin ruokapöytään kuin tervetulomaljoihin.

Lyhyesti: Pienen mutta tasokkaan viljelijätuottajan tiukka ja anteeksipyytelemätön, mutta myös ihastuttavan luonteikas ja tasapainoinen biodyny-roséeshamppis.

Arvio: Erinomainen – ihastuttavan luonteikas, monisyinen ja rakenteikas roséeshamppis. Tuntuu vähän tyhmältä hokea, etteivät roséekuohuvat ole oikein meikäläisen juttu, kun vastaan tulee näin hurmaavia esityksiä. Sääli, että näin ihastuttavat viinit todellisuudessa edustavat hyvin pientä vähemmistöä lähinnä simppeleiden marjapommien hallitsemassa roséekuohuvaskenessä.

Hinnan (60,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

14.9.14

Boulard Blanc de Blancs Vieilles Vignes Extra Brut 2011

Francis Boulard Blanc de Blancs Les Vieilles Vignes Extra Brut 2011
  • Valmistaja: Champagne Francis Boulard & Fille
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Montagne de Reims
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 65,00e (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Hyvin kepeän, puhdaspiirteisen ja hillittyä eleganssia esitelleen Boulard Blanc de Blancsin jälkeen Cuvéen Edward pisti meille maistettavaksi saman tuottajan Les Vieilles Vignes -version.

Talon perus-Blanc de Blancsiin erona tämä kyseinen viini on valmistettu vain yhden, n. 35-40-vuotiaan "Le Murtet" -tarhan rypäleistä; muuten viini on valmistusteknisesti varsin identtinen. Viini pohjautuu kokonaan vuosikertaan 2011, mutta koska viini on viettänyt pullossa vain Champagnen minimiajan, 15 kuukautta (toukokuu 2012 – syyskuu 2013), ei pulloa voi merkitä vuosikerralliseksi millésimé-shamppikseksi. Dosage on Boulardille totuttuun tyyliin hyvin maltillinen 5 g/l.

Viinin väri on nuorekkaan intensiivisen kellanvihreä.

Tuoksua hallitsee ensisijaisesti merituulisen suolainen mineraalisuus, jota komppaavat hento savuisuus ja aavistus kukkaisuutta. Seassa on myös kohtalaisesti villihiivojen tuomaa epämääräistä, jännää meininkiä, joka tuo tuoksuun mukavalla tavalla luonteikkaan twistin.

Vanhempien köynnösten tuoma intensiteetti on viinissä selkeästi pinnassa: kepeään ja hienostuneeseen Blanc de Blancsiin verrattuna tämä viini on rutikuiva, tiukka, eloisa ja suorastaan kireä – siitä huolimatta, että tästä viinistä sentään löytyy jäännössokeria! Nuorta, äärettömän freesiä ja rakenteikasta makumaailmaa hallitsevat teräksiset ja kalkkisen mineraaliset aromit, kevyt viheromenaisuus ja aavistus greippisyyttä. Todella intensiivisen mineraali-happotykityksen ansiosta viini on äärimmäisen kepeä suussa, mitä pieni ja pehmeä, mutta kestävänpuoleinen mousse vain korostaa.

Viinin freesissä jälkimaussa tuntuu raa'ahkoa sitruunaa ja viheromenaisuutta, liituista mineraalia ja hentoa yrttiä. Suuhun jää kirpeä, poskipäitä viiltävä ja teräksinen jälkivaikutelma.

Boulardin Blanc de Blancsin Vieilles Vignes -versio on ylettömän intensiivinen, tiukka ja hyvin kirpakka shamppis – siis kupliva ruokaviini vailla vertaa! Sellaisenaan viini on niin vimmainen esitys, että kokonaisuudesta tulee suoraan väkivaltainen fiilis, mutta viini vaikuttaakin lähinnä etsivän riittävän runsasta ja rasvaista ruokaa johon pureutua. Viinin ideana ei selvästikään ole olla massakas, vaikuttava ja superaromikas show-off-shamppanja, vaan hurmaavan rakenteikas, gastronominen kupliva.

Jos siis löydät jossain vaiheessa itseltäsi tätä kyseistä viiniä, korkkaa se sellaisen runsaan tai raskaammanpuoleisen ruoan kumppanina, joka edellyttää juomaltaan kestävää rakennetta ja keventävää, raikkautta tuovaa olemusta – liian kepeät ruoat näin intensiivinen kupliva voi helposti jyrätä happojensa alle. Happojen hillitsemiseksi voin suositella runsaan, tukevan ruoan lisäksi hieman kepeitä kuohuvia lämpimämpänä (n. 12 °C) tarjoilemista tai parin kolmen vuoden vartomista ennen korkkaamista.

Lyhyesti: Erittäin intensiivinen, biodynaamisesti valmistettu gastronomia-shamppanja täynnä terästä, mineraalia ja rakennetta.

Arvio: Tyylikäs – tämä viini on äärimmäisen freesi, raikas, rakenteikas ja puhdaspiirteinen, mutta sen viiltävän hapokkuuden ja intensiivisyyden vuoksi se edustaa tyyliä, jota voi olla vaikea arvostaa ilman ruokaa. Tämän viinin idea ei ole olla lempeä, miellyttävä seurustelushamppis, vaan rakenteikas ruoan kumppani, joka keventää raskautta ja puhdistaa suuta. Sellaisessa roolissa tämä viini on vailla vertaansa.

Hinnan (65,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

12.9.14

Boulard Blanc de Blancs Brut Nature

Francis Boulard Blanc de Blancs Brut Nature
  • Valmistaja: Champagne Francis Boulard & Fille
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 60,00e (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Muistuuko mieleen Francis Boulardin ja hänen tyttärensä pyörittämä mainio pikku shamppistalo? Blogissani oli siis hiljattain arvio Boulardin ylettömän hurmaavasta perustason kuplivasta, Les Murgiersistä (jonka yhteydessä on myös lyhyt esittely viinitalosta, jos pieni muistinvirkistys tuntuisi olevan paikallaan). Noh, seuraavaksi on vuorossa muutama Boulardin astetta paremman tason esitys, joista ensimmäisenä on vuorossa puhtaasti Chardonnaysta valmistettu Blanc de Blancs.

Viini on tehty talon perinteistä viininvalmistustekniikkaa ja biodynaamisia periaatteita yhdistellen: viini on käytetty rypäleiden omilla villihiivoilla ja niin alkoholi- ja malolaktinen käyminen kuin kypsyttely ovat tapahtuneet vanhoissa tammitynnyreissä (228- ja 600-litraisissa) ja -sammioissa (2000-litraisissa). Viini on pullotettu suodattamattomana biodynaamisen kalenterin mukaisina hedelmäpäivinä ja sen on annettu kypsyä reilut kaksi vuotta (maaliskuusta 2012 toukokuuhun 2014) pulloissa hiivasakan kanssa. Viinin pohjana on vuosikerta 2011 (75%), jota on täydennetty vuosikertojen 2009 ja 2010 reserve-viineillä (25%).

Väriltään viini on hento ja herkkä, vain kevyesti limetinvihertävä.

Tuoksu on oppikirjaesimerkki biodyny-Blanc de Blancsista: pinnassa on Chardonnayn viheromenaa, sitruunaa, terästä ja kypsänmakeaa omenahilloa, taustalla kevyttä ruutisuutta ja naturaalimpien viinien hentoa, chinotto-appelsiinista camparisuutta. Auetessaan viini alkaa tarjoilemaan myös hentoa, pähkinäistä paahteisuutta; freesi hedelmäisyys ja teräksinen mineraalisuus kuitenkin pysyy pääosassa.

Täysin kuiva maku on yhtä napakka, kepeä ja fokusoitunut, mitä tuoksu antaa odottaa: sitrusta, hennosti kypsempää omenaa, teräksistä mineraalia ja aavistuksen verran rutikuivana erottuvaa aprikoosista hedelmää. Kepeää makumaailmaa pitävät tasainen, rapsakka hapokkuus ja hyvin pieni ja kevyt, mutta varsin kestävä mousse hienosti paketissa. Valmistuksessa käytetty tammi ei erotu tuoksusta tai mausta lainkaan.

Keskipitkässä jälkimaussa kielelle jää piskipäitä viiltävää viheromenaisuutta, voimakasta mineraalisuutta, jäännössokerin puutteesta huolimatta hennon makeana tuntuvaa sitruksisuutta ja aavistut vihertävänä tuntuvaa yrttisyttä.

Boulardin Blanc de Blancs on ihastuttavan tyylipuhdas, fokukseltaan laserintarkka ja suorastaan ylettömällä raikkaudella varustettu biodyny-shamppis, jonka ainoa vihje melko epäinterventionistisesta valmistusprosessista löytyy tuoksun hennosta, monille natural-viineille tyypillisestä, villin camparimaisesta juonteesta. Muuten viini on äärimmäisen puhdaspiirteinen, eikä sitä erota tavanomaisesta shamppiksesta muu, kuin ihastuttava hedelmän puhdaspiirteisyys ja rakenne – samanlaiseen fokukseen harvoin näin nuori Blanc de Blancs yltää, ja harvoin viini kantaa täydellistä jäännössokerin puutetta yhtä vaivattomasti. Viiniä olisi sokkona suoraan sanottuna vaikeaa arvioida nolladosageksi.

Mutta viini tosiaan on hyvin nuori: hapot ovat erittäin selvästi pinnassa (jäännössokerin happoja maskeeraava vaikutus ei pääse tällä kertaa auttamaan) ja hedelmäisyys on vielä hyvin primääristä. Jos tykkäät hieman kompleksisemmista ja kehittyneemmistä kuohuvista (kuten meikäläinen), kannattaa viini jättää vielä muutamaksi vuodeksi hautumaan ennen korkkaamista – esimerkiksi monet nettilähteet vinkkaavat tämän 2011-pohjaisen viinin olevan parhaimmillaan välillä 2015-2020. Viini on toki jo nyt nautittavissa, mutta viinin ykkösrooli kepeänä jäähdyttelydrinkkinä on kadonnut näin kesäkuumien hälvettyä. Sen sijaan rapukausi on tässä käynnissä, joten pullon voi aivan huoletta pistää keskelle järvien antimia pursuavaa pöytää. Kasvissyöjien pöydässä viini toimii mainiosti öljyisten ja/tai ruokaisten, sitruuna- tai limettimehulla maustettujen vihersalaattien kumppanina.

Lyhyesti: Todella kepeä, freesi, tuntuvan mineraalinen, puhdaspiirteinen ja äärimmäisen fokusoitunut Blanc de Blancs, joka todennäköisesti rupeaa tarjoilemaan parastaan vasta muutaman vuoden kellaroinnin jälkeen.

Arvio: Tyylikäs – klassinen esimerkki siitä, miksi Blanc de Blancseja usein pidetään Champagnen kuohuviineistä tyylikkäimpinä ja eleganteimpina.

Hinnan (60,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

11.9.14

Val de Vid Rueda Verdejo 2013

Val de Vid Rueda Verdejo 2013
  • Valmistaja: Val de Vid
  • Tyyppi: Valkoviini, DO Rueda
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León, Rueda
  • Rypäleet: Verdejo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 7,90e (Elokuu 2014, Silja Serenade)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Espanjan lämpimällä ja kuivalla Castilla y Leónin alueella sijaitsevasta Ruedasta on tullut pikku hiljaa varsin muodikas alue viinipiireissä – siinä missä lähes koko Castilla y León on tunnettu runsaista, rotevista punaviineistään (mm. Ribera del Duero, Toro, Cigales), on Rueda poikkeuksellisesti keskittynyt 1970-luvulta raikkaisiin Verdejo-valkoviineihin. Tätä nykyä Ruedat Verdejot lienevät Espanjan kuuluisimpia ja arvostetuimpia valkoviinejä Rías Baixasin Albariñojen ohella.

Viinin tuottanut Val de Vid on Espanjan mittakaavassa nuorehko, vasta vuonna 1996 perustettu ja vuonna 2005 nykyaikaistettu viinitila, joka viljelee 20 hehtaaria Verdejoa Valladolidin kylän tuntumassa. Val de Vidin perustason Rueda on Silja Linesin laivan viininä (tai ainakin oli kesällä 2014) ja se kulkeutui meikäläisen hyppysiin parin muun viinin kanssa laivatuliaisina rakkaalta äidiltäni.

Viinin kevyen vaaleanvihreä ei tarjoa yllätyksiä. Eikä mehevä tuoksukaan liioin, sillä se on melko yksiulotteiselta yleisilmeeltään lähinnä kypsän päärynäinen, hillityn kukkea ja hennon ruohoinen. Tuoksu ei kehity juuri mihinkään koko pullon aukioloaikana.

Suussa viini on täyteläinen ja päärynäisen hedelmäinen. Simppelistä makumaailmasta löytyy myös melko runsasta hedelmäkarkkisuutta, ylikypsää omenaa, hentoa yrttisyyttä ja kevyttä mineraalista raikkautta. Happoja on semikohtalaisesti, mutta viinistä tuntuu hieman puuttuvan fokusta ja rakennetta.

Keskipitkä jälkimaku on keveän mineraalinen ja siinä tuntuu enemmän Verdejolle tyypillistä yrttisyyttä ja aavistuksen verran omenankuorista karvautta.

Kokonaisuutena Val de Vidin Verdejo 2013 on kyllä kaikin puolin erittäin simppeliä kamaa, mikä on hieman sääli, sillä lukemani arviot viinin 2012-vuosikerrasta (mm. cellartracker, Viini-lehti) ovat olleet selkeästi positiivisempaa kuvia maalailevia. Näissä arvosteluissa ovat korostuneet selkeästi raikkaus ja Verdejon ominaispiirteet, kun taas tämä viini oli lähinnä täyteläistä päärynämehua.

Toki voi olla, että myös vuosikerta 2012 on ollut samanlaista eikä sofistikoitunut makuaistini vain ymmärrä tästä viinistä tuon taivaallista, mutta itse veikkaisin viinitalolla viinin kysynnän räjähtäneen melkoisesti, jolloin 2012 on tehty vielä perinteisesti, laatua vaalien, mutta uutta 2013-vuosikertaa varten on ollut pakko tuottaa huomattavasti enemmän viiniä, jolloin laadusta on vähät välitetty, kunhan vain saadaan ostajien toivoma määrä viinejä kasaan. Ainakin meikäläisen suuhun tämä viini maistuu lähinnä geneeriseltä, päärynävetoiselta massaviiniltä, eikä mitenkään tyypilliseltä, freesiltä mutta runsaalta Verdejolta.

Viini on kyllä täysin virheetön, eli kyllähän se uppoaa simppelinä seurusteluviininä, mutta ei siitä hirveästi Ruedan Verdejoa saa irti, jos sellaista kaipaa. Jos Siljalla satut matkustamaan, suosittelen panostamaan pari euroa enemmän laatuun ja jättämään tämän "Laivan viinin" hyllyyn.

Lyhyesti: Simppeli ja runsaan päärynäinen Ruedan Verdejo, joka kärsii vähäisten happojen tuomasta raikkauden puutteesta ja joka ei kyllä juurikaan onnistu tuomaan esiin lajiketyypillisiä aromeja.

Arvio: Kehno – todella tylsä ja yllätyksetön perusvalkoviini. Hämmentävää, että vain 20 hehtaaria viljelevä pientuottaja voi tehdä näin geneerisestä massaviinistä menevää valkoviiniä.

Hinnan (7,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

10.9.14

Fuller's Past Masters Old Burton Extra

Fuller's Past Masters Old Burton Extra
  • Valmistaja: Fuller's
  • Tyyppi: Olut, Ale
  • Maa: Englanti
  • Alue: Lontoo
  • Koko: 0,5
  • Maltaat: Kristalli-, Pale-; maissi
  • Humala: Fuggles, Goldings
  • Hinta ostohetkellä: 5,08e (Lokakuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Sen lisäksi, että lontoolainen klassikkopanimo Fuller's tuottaa vakiintuneita perustuotteitaan ja aika ajoin kokeilee myös jotain uutta, puskee se markkinoille silloin tällöin myös vanhoja, historiallista tenhoa tarjoilevia oluita. Fuller'silla on nimittäin kirjattu kaikkien panimossa valmistettujen oluiden spesifit reseptit talteen, jokainen päivättynä päiväntarkasti. Näitä vanhoja reseptejä selailemalla Fuller's voi hakea sekä klassista inspiraatiota uusiin oluihinsa että tuoda uudelleen markkinoille vanhoja, kauan aikaa sitten poistuneita hittejä.

Old Burton on vanhoja oluita henkiinherättelevän Past Masters -sarjan kolmas olut ja sen alkuperäisresepti on vuodelta 1931. Fuller's on pyrkinyt valmistamaan tämän perinteisen alen mahdollisimman pitkälti alkuperäistä olutta jäljitellen.

Tuopissa oluella on syvä, mutta läpinäkyvän kirkas, tumman kuparisen punaruskea väri. Hyvin vaalea vaahtokukka on paksu, mutta se laskeutuu varsin nopeasti matalaksi, tiiviiksi hatuksi.

Runsas ja avoin tuoksu tuo reiluin ottein kinuskisia, mandariinisen sitruksia, makean omenaisia ja makean siirappisia aromeja. Kun tuoksuun paneutuu tarkemmin, rupeaa sieltä löytymään myös appelsiininkukkaa, kuivattua taatelia, keksimäisyyttä, yrttistä humalaa, hentoa hapettunutta omenaa ja häivähdys savuisuutta.

Oluen melko täyteläisen pehmeä maku henkii klassista brittiläisyyttä: makean omenaista hedelmäisyyttä, toffeisen karamellista mallasta ja siirappisuutta, puisevaa ja kevyen yrttistä humalaisuutta, hillityn pippurista mausteisuutta ja aavistus suklaisuutta. Taustalla häilyy ruskeaa omenaa, kuivattuja hedelmiä ja häivähdys sitruksisuutta. Humalan karvautta on jonkin verran, mutta hiilihappoisuus on varsin lempeää ja maltillista. Alkoholi (7,3%) puskee aavistuksen makumaailmaan.

Lopuksi oluesta jää kuivahko, mausteinen, yrttisen humalainen, maltaisuudeltaan hieman kinuskinen ja kevyesti kuivan siirappinen jälkimaku. Keskipitkässä jälkivaikutelmassa korostuu kohtalaisen karvas katkerohumalointi, hento alkoholin lämpö ja hieman paahtoleipää muistuttava aromikkuus.

Kokonaisuutena Old Burton Extra on mehevän runsas ja makean maltainen klassikkobritti. Tämä on kaikin puolin tasapainoinen ja maukas esitys, jossa humala tuo hyvin grippiä ja samalla keventää runsasta suutuntumaa, jotta kokonaisuus ei onnistu tuntumaan raskaalta, turhan paksulta tai liian makealta. Brittityyliin makean kinuskinen mallasvetoisuus on kuitenkin pääosassa, elegantin yrttisen ja kevyesti puisevan aromihumaloinnin pitäessä lähinnä taustakomppia.

Kun nykyään kuivat, kepeänraikkaat ja räyhäkkäästi niin aromi- kuin katkerohumaloidut oluet ovat vallanneet olutmarkkinat (no ei oikeasti, kyllä ne vetiset massalagerit edelleen markkinoita oikeasti hallitsevat), on virkistävää maistella tällaista vanhanaikaista, Aitoa ja Rehellistä brittiolutta. Vanhasta Burtonista ei tunnu löytyvän oikeastaan tippaakaan sellaista, mikä on nykyisin muotia ja kuuminta hottia olutpuolella, mutta sen sijaan siitä löytyy varsin runsaasti kaikkea muuta – oluesta paljastui ihastuttavan paljon erilaisia, hienostuneita vivahteita ja kokonaisuus tuntui elävän jatkuvasti koko tuopillisen ajan.

Lyhyesti: Rehti ja tuhti olut, josta löytyy kaikki perinteisen brittialen tunnusmerkit, mutta myös suorastaan hämmentävä kirjo hienostuneita, moniulotteisia vivahteita. Oikein nautinnollinen, perinteistä brittien olutosaamista huokuva siemailu-ale.

Arvio: Tyylikäs – uusia, jännittäviä elämyksiä etsivälle Old Burton Extra voi pintapuolisesti olla melko yllätyksetön, perinteinen brittiale, mutta pienellä tutkimisella se paljastuu mitä ihastuttavimmaksi, tasapainoisimmaksi ja moniulotteisimmaksi sellaiseksi!

Hinnan (5,08e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Goode, Harrop: Authentic Wine

Authentic Wine – toward natural and sustainable winemaking (2011)
  • Valmistaja: Jamie Goode & Sam Harrop MW; University of California Press
  • Tyyppi: Kirja
  • Koko: 259 sivua
  • ISBN: 978-0-520-26563-9



Tässä hiljattain tuttavani iski minulle tämän kirjan kouraan saatesanoin "täältä varmaan löytyy matskua joka sua kiinnostaa", joten pitihän tällä tavoin esitelty lainakirja ottaa heti lukuun.

Authentic Wine on kattava katsaus viinien ja viininvalmistuksen nykytilaan ja sen ovat kirjoittaneet brittiläinen kasvibiologi-viinikirjoittaja Jamie Goode (mies The Wine Anorak -sivuston takana) ja Master of Wine Sam Harrop, viinintekijä ja luomiviinitila Domaine Matassan perustaja. Kirjan sisällölle antaa siis hyvin paljon painoarvoa se pieni yksityiskohta, että sen kirjoittajat eivät perusta väitteitään mutu-tietoon; kun toisella kirjoittajista on yliopistotutkinto ja paljon kokemusta viiniköynnöksen biologiasta ja kemiasta ja toisella on sekä Master of Wine -tutkinto että ensikäden kokemusta luonnollisuutta painottavasta viininvalmistuksesta parinkymmenen vuoden ajalta, ei kirjassa kerrottuja faktoja halua lähteä ihan heppoisin perustein kyseenalaistamaan.

Ei sillä, että niitä tarvitsisikaan kyseenalaistaa! Kirjassa käsitellään paljon viiniammattilaisten parissa kiistanalaisia asioita, mutta niiden analyysia ei jätetä vain pintaraapaisun tasolle, vaan niiden tueksi esitetään paljon raakaa dataa. Kirja ei myöskään ole yksinomaan Gooden ja Harropin äänitorvi; kirjan sivuilta löytyy kyllä heidän eri tahoille aikaisemmin kirjoittamiaan artikkeleita, mutta myös useita lainauksia, anekdootteja ja haastatteluja eri viinintuottajilta ja muilta viinihenkilöiltä ympäri maailmaa (muutamia maininnanarvoisia nimiä ovat mm. naturalviiniextremisti Frank Cornelissen ja Villa Marian viinintekijä Alistair Maling), mitkä osoittavat, etteivät he ole missään nimessä yksin mielipiteittensä kanssa.

Vaikkei kirja ole aivan viinimaailman tuoreimmille vasta-alkajille tarkoitettu, on se mukavan helppolukuinen ja rakenteeltaan se etenee varsin johdonmukaisesti, joten hirveän suuri tehtävä kirjan lukeminen ei ole. Käsitteitä alustetaan kattavasti ja hyvin ymmärrettävästi ennen niihin syvemmälle siirtymistä, eli mikään Master of Wine -tasoinen superammattilainen ei tarvitse olla ymmärtääkseen kirjaa – perusymmärrys viinistä ja sen valmistuksesta riittää täysin. Kuitenkin kirja tarjoaa eniten älyllistä nautintoa jo hieman viiniymmärryksessään pidemmälle ehtineille silloin kun kirjailijat ryhtyvät toden teolla antamaan tieteellistä selitystä monille tutuille, mutta lähinnä mielipiteisiin ja mutu-tuntumaan perustuneille ilmiöille.

Kirja lähtee käyntiin esittelemällä ylipäänsä "aidon" viinin käsitteen ja miten se eroaa teollisesti tuotetusta viinistä. Vaikkei kirja missään vaiheessa varsinaisesti tuomitse teollisesti valmistettuja viinejä, on kirjassa hyvin selvä, luonnollisempia ja "aidompia" viinejä suosiva kanta ja kirja kuluttaa 200 sivun kestonsa niiden etuja hyvin kattavasti ja vedenpitävästi argumentoiden. Kirjaa ei kuitenkaan ole selkeästi kirjoitettu miksikään natural-viinifanien selkääntaputtelulukemistoksi, vaan ylipäänsä silmiäavaavaksi selonteoksi viininvalmistuksesta, luontoa suosivien valmistusmenetelmien eduista ja monimuotoisuudesta sekä kestävästä kehityksestä. Viinikirjaa voivat lukea mielenkiinnolla niin autenttisista viineistä kiinnostuneet kuin pahimmatkin luomuskeptikot.

Alkuesittelyn jälkeen kirjassa käsitellään järjestyksessä mm. terroir, mistä ja miten se muodostuu ja miten se eroaa esimerkiksi rypälelajikkeiden eroista; mineraalisuus ja mitä kaikkea tämä ristiriitainen termi käsittää; viinikirva ja köynnösten varttaminen; biodynaaminen ja luonnonmukainen viljely, niiden vaikutukset, edut ja haitat sekä niiden sertifiointiprosessit; kestävään kehitykseen perustuva viininviljely, sen levinneisyys ympäri maailman viinialueita ja miten se eroaa luonnonmukaisesta viljelystä; viinin käsittely, muokkaus, erilaiset muokkausmenetelmät sekä niiden edut ja haitat; natural-viiniliike; sulfiittien toimintaperiaate ja kemialliset reaktiot viinissä; erilaiset viljellyt ja villit hiivat, niiden käyttö ja toimintamekanismit viinissä; rypäleiden kypsymisprosessi ja sen erot ympäri maailmaa, viinien kypsyysaste ja alkoholitaso; viinien viat ja mikä kaikki voidaan laskea tai olla laskematta viaksi; viinien hiilijalanjälki ja siihen vaikuttaminen; ja lopuksi jatkuvasti muuttuva viinimaailma sekä "aitojen" viinien markkinointiin ja myyntiin liittyvää keskustelua.

Vaikka kaikki ylläolevat pointit eivät heti sanoisi mitään, ei kirja jätä missään välissä lukijaa eksyksiin: kaikki termit selvennetään asiaan perehtymättömille hyvin kattavalla ja ymmärrettävällä tavalla ilman että pääsee syntymään tunnetta, että kirjoittajat pitäisivät lukijaa tietämättömänä tai tyhmänä. Kirja onnistuu herättämään mielenkiinnon useaan ennen melko tylsältä tai triviaalilta asialta tuntuneeseen aihepiiriin tai käsitteeseen, eikä missään vaiheessa synny tunnetta, että kirja junnaisi laakereillaan – kaikki asiat käydään riittävän perinpohjaisesti läpi, mutta kappaleet ovat riittävän lyhyitä ja kompakteja, jotta kirjassa säilyy jatkuva eteenpäin kulkemisen tuntu. Koska kirja on hyvin taitavasti, riittävän helppolukuisesti ja ennen kaikkea mielenkiintoisesti kirjoitettu (sekä kirjoittajien innostus että heidän syvätason ymmärryksensä aihetta kohtaan paistaa tekstistä läpi), lukee se suorastaan itse itsensä. Kirjan takakansi tuli pelkällä satunnaisella lueskelulla vastaan aivan liian nopeasti ja se oli onnistunut sytyttämään tehokkaasti janon saada lukea lisää vastaavaa materiaalia. Luettuani totesin myös oppineeni paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa, minkä lisäksi kirja onnistui useampaan kertaan jopa yllättämään tiedoillaan.

Jos ei aihetta (eli viiniä) kohtaan ei ole mitään sen suurempaa kiinnostusta tai englanti ei taitu riittävän hyvin, voi kirjan harkinnanarvoisesti jättää hyllyyn. Muussa tapauksessa suosittelen ehdottoman lämpimästi hankkimaan niteen ja lukemaan sen läpi – jos tämän kirjan luettua edelleen rakastaa yli kaiken seitsemän euron chileläisiä (tai vaikkapa kirjassa mainittua Yellow Tailia), olen hyvin suuresti hämmentynyt. Kirja ei käännytä ketään luomu-uskovaiseksi ituhipiksi tai saa lukijoitaan ymmärtämään Rudolf Steinerin mystisiä oppeja biodynamiikassa, mutta se valaisee hienolla (ja ihastuttavan tieteellisellä) tavalla miksi monesti luomu- tai biodynyviinit maistuvat paremmilta kuin perinteisin, tehoviljelyin keinoin viljellyt verrokit. Maailma on kirjan mukaan tällä hetkellä risteyksessä, jossa toisaalla on viinien tasapäistyminen homogeeniseksi massahyödykkeeksi ja toisaalla mahdollisuus palauttaa viineihin takaisin niiden alkuperä, yksilöllisyys ja ainutlaatuisuus. Tekijät tahtovat muistuttaa, että jollei ihmisiä valisteta riittävästi vaihtoehdoista, ajaudumme hiljaa, mutta tasaisesti kohti viinien homogenisoitumista.

Kalifornialaisen Bonny Doon -viinitalon Randall Grahmin sanoin:
Jamie Goode and Sam Harrop mount a passionate defense of 'natural wine' from an utterly rational perspective. They make the case that we must choose to grow grapes and make wines in a natural way, allowing the wines to achieve the greatest expression of individuality, lest we drown in a wine-dark (possibly over-extracted) sea of sameness. (Kirjan takakannesta)

Lyhyesti: Ihailtavan perinpohjaisella, mielenkiintoisella ja helppotajuisella tavalla kirjoitettu tieteellinen katsaus mm. viinien monimuotoisuuteen ja niiden valmistusmenetelmiin. Mielenkiintoisimmat neljännestuhatta sivua mitä olen viinistä vähään aikaan lukenut.

Arvio: Erinomainen – tällä hetkellä kirjassa harmittaa ainoastaan se, ettei se ole omani. Kai sitä nyt pitää mennä hankkimaan oma kappale; tämä on nimittäin jokaiselle vähääkään viinistä syvemmin kiinnostuneelle mainio teos, niin aiheeseen sisälle pääsyä kuin olemassaolevan tiedon syventämistä ajatellen.

9.9.14

Ridge East Bench Zinfandel 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/446697/
Ridge East Bench Zinfandel 2012
  • Valmistaja: Ridge Vineyards
  • Tyyppi: Punaviini, AVA Dry Creek Valley
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia, North Coast, Sonoma County, Dry Creek Valley
  • Rypäleet: Zinfandel (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 32,90e (Elokuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 32,90e (Syyskuu 2014, Alko)

Tämän viinin suhteen minulla oli dilemma. Yleensä kalifornialainen Zinfandel ei juuri puhuttele meikäläistä, mutta Ridgen viinit taas ovat meikäläisen makuun varsin toimivia tapauksia. Kolmen kympin hintalappu ei ainakaan helpottanut päätöksen tekemistä. Noh, päätin kuitenkin ottaa riskin, eli viinin testiin, jotta saisin jotain tolkkua asiaan.

Useimmille ihmisille Kalifornian viinit tarkoittavat lähinnä ylialkoholisia, yliuuttuneita, ylitammisia ja ylihintaisia jättiläisviinejä. Harva kuitenkin tietää keveämpiä ja tasapainoisia viinejä suosivan liikkeen olevan voimissaan myös Kaliforniassa – lähinnä siksi, että maailman suurin Kalifornian viinien äänitorvi, Robert M. Parker, ei noista viineistä juurikaan huutele. Tunnetuimpia tuon kepeämmän tyylin edustajia on Paul Draperin luotsaama Ridge Vineyards, joka tuottaa Kalifornian standardeihin verrattuna kepeämpiä, rakenteikkaampia ja moniulotteisempia viinejä. Talo viljelee tarhojaan kestävän kehityksen periaattein ja ympäristöä kunnioittaen, viinit käytetään luonnon omilla hiivoilla, liiallista yliuuttamista ei harrasteta eikä tammenkaan käyttöä tupata liioittelemaan; Ridge itse luonnehtii viininvalmistusprosessiaan termillä hands-off approach, mikä ansaitsee meikäläiseltä automaattisen papukaijamerkin. Ridgen viinejä usein verrataan erilaisissa viinimedioissa perinteisiin Bordeaux'n viineihin pienellä kalifornialaisella twistillä ja ne ovatkin niitä harvoja jenkkiviinejä joita jopa yleensä kalifornialaisia punaviinejä karsastavat brittiläisetkin suostuvat juomaan. Hyvänä esimerkkinä taloon kohdistuvasta arvostuksesta internetjulkaisu The Daily Meal julkaisi hiljattain oman listansa 101 parhaasta yhdysvaltalaisesta viinitalosta ja Ridge komeili listaykkösenä.

Alkoon hiljattain saapunut East Bench Zinfandel on yksi uusimmista lisäyksistä Ridgen tuotantoon – viinitalo on viljellyt tätä Dry Creek Valleyn itäreunalla sijaitsevaa viinitarhaa vasta viitisentoista vuotta: köynnökset istutettiin tarhalle vuosina 2000 ja 2001 ja ensimmäinen vuosikerta puhtaasti tarhaviininä oli vuosikertaa 2006. Kaikki tämän tarhan eri palstat viiniytetään erikseen luonnonhiivoja käyttäen ja vain parhaat viinit käytetään tähän viiniin muiden viinien päätyessä erilaisiin sekoitteisiin. Viini vietti 12-13 kuukautta amerikkalaisissa tammitynnyreissä (20% uusia, 40% 1- ja 2-vuotiaita, 40% 3- ja 4-vuotiaita) ja sulfiitteja on pyritty käyttämään mahdollisimman vähän kautta viininvalmistusprosessin.

Väriltään East Bench on melko läpinäkyvä, varsin tummanpuhuva ja sävyltään kevyesti violettiin taittuvan viininpunainen.

Tuoksupuoli tarjoilee kypsänmakealla otteella hyvin tummaa marjaisuutta ja hedelmää, murskattua karhunvatukkaa, hillittyä pippurista mausteisuutta, hennosti makeaa marjakaramellia ja kevyesti taustalla värjöttelevää makeaa tammea, joka tuo kokonaisuuteen aavistuksen vaniljaa. Viinillä on yleisesti suhteellisen mehevä ja muhkea yleisilme.

Tuoksun tavoin mehevänmakea, paksuhko makumaailma on täynnä tummaa luumua, makeankypsää kirsikkaa, kuningatarhilloa, karhunvatukkaa, kevyttä boysenmarjaa ja mustapippurivetoista mausteisuutta. Hedelmäistä makumaailmaa tukevat kohtalaisen selvästi erottuvat, mutta hyvin integroituneet piirteet makeasta tammen mausteesta ja aavistuksesta vaniljaa. Suutuntuma on täyteläinen ja pyöreä, mutta melko tuntuva tanniinisuus antaa mukavaa otetta ja raamikkuutta. Viinillä on muhkeaan makumaailmaan nähden melko maltilliset hapot, mutta se on silti Zinfandeliksi varsin ryhdikäs – ei ollenkaan fläsä, kuten merkittävä osa Alkossa yleensä nähdyistä Zinfandeleista. Melko runsas (14,9%) alkoholisuus tuo kokonaisuuteen hentoa lämpöä, mutta vähemmän mitä voisi odottaa.

Runsas jälkimaku on lempeä ja mehukas, mutta keskimakuun nähden selvästi tuntuvamman karvaan mausteinen. Kielelle jää tummaa hedelmäisyyttä, kevyttä tummaa suklaata ja hentoa vaniljaisuutta. Tammi saa hieman enemmän preesenssiä kohti varsin pitkäksi venyvän loppuliu'un häntää. Alkoholi tuo aavistuksen lämmön hohkaa nieluun ja kitalakeen.

Itselle jäi hieman ristiriitaiset fiilikset: viinistä kyllä erottaa Ridgen rakenteikkuuden ja pyrkimyksen tuoda enemmän puhtaita kuin keitettyjä hedelmien aromeja. Toisaalta taas Zinfandel on niin äärimmäisen jenkkiläinen lajike – muhkea, makea, suurikokoinen, massakas – että se ei edes Ridgen käsittelyssä kykene satapinnaisena taipumaan eleganssin suuntaan: volttejahan viinistä löytyy, ja vaikka viini on teknisesti rutikuiva, on kokonaisuus makean hedelmäinen.

Mutta toisaalta, onhan tämä nyt jotakuinkin parasta Kalifornian Zinfandelia, mitä on tullut maistettua – yhtä lailla mainion Black Stallion Zinfandelin ohella. East Benchissä on palaset erinomaisesti kohdallaan, tammi ei peitä vaan tukee hedelmää, rakennetta on hyvin ja tanniineja jopa kiitettävästi, homma pelittää ja mikään ei töki. Viini on selkeästi Kaliforniasta, siitä ei tunnu Zinfandel pääsevän yli eikä ympäri, mutta sellaiseksi esitys on taattua Ridgeä – tasapainoista ja maistuvaa. Rakennetta viinissä on vähintään lyhyestä keskipitkään varastointiin, joten pitänee ehkä kovasta hinnasta huolimatta napata toinen puteli kellariin kypsymään – hyvällä tuurilla viini hieman kuivahtaa kasaan pienen odottelun jälkeen ja siirtyy lähemmäs meikäläisen makumieltymyksiä. Nyt viini ei ihan vastaa hinnan luomia odotuksia, mutta kenties asia korjaantuu jos viini kehittyy kellaroimalla suotuisaan suuntaan.

Lyhyesti: Melko suurikokoinen ja mehevänmakea, mutta samalla tasapainoisen rakenteikas, moniulotteinen ja tyylikäs Zinfandel mm. jenkkilän parhaaksi viinitaloksi äänestetyltä Ridgeltä.

Arvio: Erittäin hyvä – verrattain hurmaava 100% Kalifornian Zinfanfel, mikä on jo paljon sanottu; itse kun en kyseisen viinityylin faneja ole. Viinissä tuntuu piilevän pientä potentiaalia kellarointiin, joten kenties joitain vuosia odottamalla viini löytäisi vielä sen eleganssin, joka siitä nyt tuntuu hieman puuttuvan.

Hinnan (32,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia laatuja.

Vincent Charlot Le Rubis de la Dune 2011

Vincent Charlot Le Rubis de la Dune Extra Brut 2011
  • Valmistaja: Champagne Charlot Tanneux
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, La Vallée de la Marne
  • Rypäleet: Pinot Meunier (80%), Pinot Noir (20%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 65,00e (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Vuorossa jälleen jotain astetta tuntemattomampaa tavaraa!

Marnen laaksossa sijaitseva viinitalo Charlot Tanneux on pieni, mutta laadullaan nimeä kerännyt tuottaja, joka on viljellyt yhteensä 4 hehtaarin tiluksiaan biodynaamisin periaattein jo viiden vuoden ajan ja on nykyisin Demeter-sertifioitu. Talon viinit kuitenkin merkitään puolet luomuksi ja puolet biodynaamiseksi, ymmärtääkseni myynnillisistä syistä.

Sen sijaan tämä viini ei ymmärtääkseni ole ihan virallinen Charlot Tanneux -skumppa, vaan talon viinintekijän, Vincent Charlot'n, oma luomus, joka on yhden, vuonna 1955 istutetun, 0,28 hehtaarin kokoisen La Dune -tarhan (jota paraikaa muutetaan biodynyviljelyyn) kuohuva. Viini 14 tunnin kuorikontaktikäymisellä valmistettu roséekuohuviini, jota on valmistettu yhteensä alle 2,000 pulloa vuosikertaa 2011 (koska viini ei ole kypsynyt vintagekuplivien 3 vuoden minimiaikaa pullossa. Viini on kypsynyt 8 kk tammessa ja se ei ole läpikäynyt malolaktista käymistä, dosage on varsin maltillisesti jätetty alle 5 grammaan litralta. Viinin vähäisestä tunnettuudesta kertoo se, ettei internet tunnu antavan minkäänlaista todistusaineistoa viinin olemassaolosta - tiedän viinin olevan olemassa ainoastaan sen takia, että olen maistanut sitä! Mitään tietoa, kuvia, mitään ei viinistä tunnu löytyvän.

Viinin väri on syvä, hennosti pinkkiin taittuva vadelmanpunainen – tämä ei selvästikään yritä ainakaan ulkonäöllään asettua sinne kepeiden ja hienostuneiden roséeviinien maailmaan.

Tuoksu tarjoilee semmoisia marjavetoisia sävyjä, mitä viinin punertava väri antaakin odotta: kirsikkaa, hentoa karpalomarmeladia ja aavistus metsämansikkaa. Seassa tuntuu myös kevyesti puisevia vivahteita, hentoa savua ja aavistus tammista kermatoffeeta.

Kuiva, varsin maukas ja suoraan itse asiaan käyvä makumaailma on täynnä kirsikkaa ja yleistä mehukkuutta. Seasta erottuu myös hentoa vadelmaa, toffeeta ja kevyttä tammen mausteisuutta – vaikka viini on selkeästi nähnyt tammea, puu pysyy hienosti hyvin hillittynä osana kokonaisuutta. Melko täyteläiselle suutuntumalle antaa runsautta rehevä ja kuohkea sekä kestoltaan keskipitkä mousse. Happorakenne pitää melko suurikokoisen yleisilmeen hyvin paketissa ja antaa viinille mukavasti leikkaavaa särmää.

Jälkimaussa kielelle jää hienolla tavalla tasapainoisesti karpalo- ja kirsikkamarmeladia sekä kevyttä puun mausteisuutta. Kun muut aromit hiljalleen haipuvat piiloon, jää kielelle miellyttävällä tavalla raikasta, merellistä mineraalisuutta.

Kokonaisuutena Vincent Charlot'n Le Rubis on varsin maukas ja helpostilähestyttävä siemailurosée, mutta omaan, enemmän kepeää eleganssia ja kompleksisuutta suosiva makumieltymykseni ei aivan syty tälle viinille – kokonaisuus on loppupeleissä turhan kypsänmuhkean marjavetoinen ja tietyllä lailla alusta loppuun lineaarinen omaan makuuni. Sen sijaan jos ottaa vertailukohdaksi Alkon valikoimista löytyvät harvat, simppelit ja usein jopa tylsätkin marjapommiroséet, menee tämä viini niistä ohi parilla käsivarrenmitalla.

Jänniä ja omintakeisia tuottajashamppiksia etsiville (kuten minä) viini ei tarjoa ihan rahalle vastinetta, mutta jos kiinnostuksen kohteena ovat äärimmäisen pienen mittakaavan tuntemattomat hippiviinit, on Le Rubis jo harkinnan arvoinen ostos. Viini on kyllä kaikin puolin maukas ja vakuuttavan runsas esitys – esimerkiksi pienen porukan tervetulomaljana tämä viini varmasti saa aikaan lähinnä hyväksyvää nyökyttelyä ja ihastuneita huokauksia. Jos kypsänmehevät ja muhkeat roséeviinit ovat juttusi, go for it!

Lyhyesti: Biodynaamisin periaattein valmistettu rutikuiva, muhkea, kypsän marjainen ja rakenteikas tarharoséeshamppis, jonka painopiste on enemmän runsaudessa ja vaikuttavuudessa kuin eleganssissa ja vivahteikkuudessa.

Arvio: Erittäin hyvä – viini on kyllä maukas ja mukavan rakenteikas esitys, eli selkeästi taidolla tehty tapaus, mutta viinin terroir ja luonne tuntuvat hieman jäävän tammen ja runsauden jalkoihin. Itse en viinistä suuresti innostunut, mutta kokonaisuutena viini on kyllä varsin laadukas; itse tyylilaji vain sattuu olemaan mieltymyksieni ulkopuolelta. Ensisijaisesti suurten viinien ystäville.

Hinnan (65,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

8.9.14

Emmanuel Brochet Le Mont Benoit Extra Brut

Emmanuel Brochet Le Mont Benoit Extra Brut
  • Valmistaja: Emmanuel Brochet
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Montagne de Reims, Villers-aux-Nœuds
  • Rypäleet: Pinot Meunier (50%), Chardonnay (25%), Pinot Noir (25%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 65,00e (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


No niin, takaisin mainioiden pientuottajashamppisten pariin! Tiedossa siis infoa Edward Cuvéen uusimmista löydöistä, joita meille maistatettiin pienellä porukalla muutama viikko sitten.

Viinin tuottanut Emmanuel Brochet on aloittanut vuonna 1997 kun hän sai perheensä vuokraviljellyt 2,5 köynnöshehtaaria takaisin omistukseensa. Nämä viljelykset sijaitsevat Le Mont Benoit -tarhalla, Villers-aux-Nœudsin kylän kyljessä löytyvän mäen rinteessä, erillään muista alueen viinitarhoista. Brochet aloitti muuttamaan tarhojensa viljelyksiä luonnonmukaisempaan suuntaan heti vuonna 1997 ja vuonna 2005 talo siirtyi kokonaan luonnonmukaiseen viljelyyn. Vuoteen 2003 asti Brochet myi rypäleensä paikallisille toimijoille; tästä eteenpäin hän on tuottanut viininsä itse omalla nimellään. Nykyisin Brochet'n tarhat ovat sertifioidusti luomua.

Viini on valmistettu kypsyttämällä pohjaviiniä 11 kuukautta sakkojen päällä tammitynnyreissä. Käyminen on tapahtunut viljellyllä Quartz-hiivalla, jonka on kehittänyt Etelä-Champagnen biodynaaminen kulttituottaja, Jean-Pierre Fleury. Kypsyttelyn jälkeen loppusekoitus, joka koostuu 80% 2010 ja 20% vuosikerrasta 2009, on viettänyt pulloissa kypsyen 3 vuotta ennen sakanpoistoa ja uudelleenkorkitusta. Viinin dosage on 4 g/l ja 7,000 pullon vuosituotannollaan se muodostaa leijonanosan Brochet'n alle 10,000 pullon vuosituotannosta.

Väriltään viini on astetta syvemmän kellertävä.

Moniin aromeiltaan sitrushedelmiin ja omenaisiin taipuviin shamppanjoihin verrattuna Le Mont Benoit on tuoksultaan selkeästi muhkeampi ja mehevämpi; vaikkei tammi varsinaisesti hallitse tuoksua tai ole mitenkään huomattava elementti kokonaisuudessaan, erottuu se hienovaraisesti yleisilmeestä. Nokkaan leijailee kypsää persikkaisuutta ja makeaa punaomenaisuutta, kevyesti usean vuoden kypsyttelyn luomaa hiivaleipäisyyttä ja hentoa makeaa puumaisuutta. Kokonaisuus on runsas ja makean aromaattinen, mutta tyylillisesti selkeästi hienostunut ja vivahteikas, ei ylitehty ja kosiskeleva.

Runsas ja makea tuoksu antaa odottaa samanhenkistä makumaailmaa, mutta Le Mont Benoit onkin varsin kuiva ja kirpakka. Kevyesti kehittynyttä pähkinäisyyttä tarjoilevassa makumaailmassa kypsempi, persikka-ananasvetoinen keltainen hedelmäisyys ja hapokas, raa'ahko viheromenaisuus lyövät mainiosti ylävitosia molempien antaessa toisilleen hyvin tilaa jättäytymättä mitenkään sivuun. Mineraalisuus, mainiot hapot sekä hyvin runsas ja kuohkea, jopa muhkea mousse pitävät kokonaisuuden erittäin rapsakkana ja kepeänä. Taustalla häilyy ihastuttavasti syvyyttä tuovaa hentoa maamaisuutta ja tammista mausteisuutta, joka taittaa hedelmäisyyttä hennosti rutikuivana tuntuvaan vaaleaan siirappisuuteen.

Jälkimakua kohden viimeisetkin makeat vivahteet siirtyvät syrjään ja kirpeää jälkivaikutelmaa hallitsevat merellisen kivinen mineraalisuus, sitruunainen hedelmä ja hennon hunajainen kukkaisuus. Tammi häivähtelee aika ajoin kuivakkana puisevuutena.

Brochet'n perusshamppis on todella hurmaava ja hienostunut, upeaa tasapainoa huokuva käsityöläiskuohuva, jossa hennosti erottuva tammisuus toimii ihastuttavasti kokonaisuuden ehdoilla – se ei tunnu peittävän yhtään mitään, mutta sen sijaan monin paikoin tammi tuntuu tuovan viinin moniin vivahteisiin miellyttävällä tavalla uusia ulottuvuuksia. Kokonaisuus on erittäin rakenteikas, ihastuttavan moniulotteinen ja hurjan kovalla siemailukertoimella varustettu.

Sellaisenaan nautittavaksi viini sopii ensisijaisesti runsaiden kuplien ja happohyökkäysten ystäville, mutta oikeanlaisten ruokien kanssa viinin pitäisi upota keneen tahansa kuplien ystävään. Voin helposti kuvitella viinin nostavan esimerkiksi merenelävistä tai kermalla/juustolla varustetut kasvisruoat aivan uusiin sfääreihin. Kellarointia harrastaville voin vakuuttaa viinin reippaan rakenteen antavan hyvää vastinetta rahalle keskipitkää (ainakin 5-10 vuotta) hilloamista ajatellen.

Lyhyesti: Runsas, rutikuiva ja vaikuttavan rakenteikas pientuottajashamppanja, josta löytyy niin kehittynyttä pähkinäisyyttä, kypsempää keltaista hedelmää, kirpakkaa viheromenaisuutta ja kevyttä, aromaattista tammisuutta upeassa balanssissa.

Arvio: Erinomainen – äärimmäisen hurmaava uusi tuttavuus; jos viini on näin moniulotteinen jo tässä iässä, olisi äärimmäisen mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan viini tulee esimerkiksi kymmenen vuoden varastoinnilla kehittymään!

Hinnan (65,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Quinta da Bica Reserva 2004

http://www.alko.fi/tuotteet/449307/
Quinta da Bica Reserva 2004
  • Valmistaja: Quinta da Bica Sociedade Agrícola, Lda
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Dão
  • Maa: Portugali
  • Alue: Beiras, Dão
  • Rypäleet: Touriga Nacional (50%), Alfrocheiro Preto (30%), Mencía (20%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 20,10e (Elokuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 20,10e (Syyskuu 2014, Alko)

Portugalin punaviineissä (lähinnä siis Touriga Nacional -vetoisissa sellaisissa) on se ongelma, että useimmat joko pistetään markkinoille aivan liian nuorina, jolloin ne ovat äärimmäisen tiukkoja, kireitä ja suorastaan väkivaltaisia, tai sitten ne ovat luonnottoman pehmeitä, hahmottomia ja uuteen tammeen hukutettuja moderneja, plösöjä viinejä. Hyvä, perinteinen portugalilaispunkku kun tuppaa olemaan parhaimmillaan vasta 10. ikävuodestaan eteenpäin.

Siksi olikin äärimmäisen ilahduttavaa, kun Alko otti valikoimiinsa dãolaisen punaviinin, jolla oli ikää melko prikulleen 10 vuotta kun viini ilmestyi hyllyille! Viinin tuottanut Quinta da Bica on vanha kartano, joka on kulkenut Botten suvun omistuksessa aina 1650-luvulta alkaen. Kun João Sacadura Botte peri tämän kartanon, teki hän siitä viinitalon. João kuitenkin kuoli onnettomuudessa ja taloa nykyisin pyörittää hänen vaimonsa Filipa Sacadura Botte lapsineen ja sukulaisineen. Quinta da Bica Reserva 2004 on perinteisistä Dãon rypäleistä valmistettu punaviini, jota on aluksi kypsytelty 14 kuukautta (tuottaja) / 9 kuukautta (Alko) tammitynnyreissä ja korkituksen jälkeen vielä vähintään vuoden pullossa ja jota on valmistettu 8,333 pulloa. Talon mukaan viini on valmis juotavaksi heti kun se on laskettu markkinoille, mutta viini tarvittaessa kypsyy vähintään 15 vuotta. Katsotaanpa, miten viini toimii näin kymmenvuotiaana!

Lasissa viinillä on tumma, melko läpinäkymättömän mustakirsikkainen väri.

Tuoksu on aromaattinen ja kuin kuivan portviininen: siitä erottuu makeaa viikunaa, karhunvatukkaa, kuivattua luumua, hieman hillottua metsämansikkaa ja hentoa mustaherukkamarmeladia – vaikka tuoksussa on paljon makeita vivahteita ja sävyjä, Portviinien runsaan makeaa vibaa kokonaisuudesta ei kuitenkaan löydy. Seasta löytyy myös mukava häivähdys jotain kellertävämpää, trooppista, mehukasta hedelmää ja kokonaisuutta sävyttää ujo mineraalinen taustajuonne.

Kokonaisuus on tasapainoisen täyteläinen ja mehevä, kielen kärjessä jopa aavistuksen makeahko (tuottajan mukaan jäännössokeria on 3 g/l, mutta Alkon analyysit eivät ole sitä löytäneet). Makumaailma on runsas, muttei mitenkään yliuuttunut tai epäsopusuhtainen. Miellyttävä, karvas mausteisuus ja sopivasti tuntuva hapankirsikkaisuus tasapainottavat hyvin auringonpaahteista, kypsänmakeaa hedelmäisyyttä. Tummanpuhuva hedelmä tarjoilee tuoksun viitoittamalta suunnalta kypsiä tummia hedelmiä ja murskattuja marjoja. Tammi häilyy taustalla, oikein mainiosti balanssissa muun makumaailman kanssa, mitään peittämättä. Hapokkuus on mukavan kohtalaista – ainakin portugalilaiseksi – ja tanniinit ovat selkeästi pehmentyneet ja keventyneet iän myötä. Paketti pysyy kutakuinkin oikein mainiosti kasassa ja kokonaisuus on erittäin miellyttävä.

Suuhun jäävä jälkimaku on aromikas ja maukkaalla tavalla hennon nahkainen. Pitkässä jälkivaikutelmassa häilyy mehukasta tummaa hedelmäisyyttä, kuivattua viikunaa, kevyesti makeaa tammisuutta ja aavistus alkoholin (14,5%) lämpöä.

Quinta da Bica on todella tasapainoinen, iän myötä mukavasti rauhoittunut, moniulotteinen ja maukas esitys. Me really likey – tällaisia portugiesejä saisi löytyä täältä päin enemmänkin! On varsin mukavaa, että voi päästä hyvin kypsään ja mukavan helpostilähestyttävään Dãon tai Douron viiniin kiinni ilman pelkoa järjettömästä tanniiniryöpytyksestä tai siitä, että viini maksaa aivan kohtuuttoman paljon.

Itse korkkasimme viinin tuhdin ja äärimmäisen herkullisen bataatti-chévrelasagnen kylkeen. Viinin hapokkuus ja kevyen karvas mausteisuus puri mainiosti safkan tanakkaan yleisolemukseen samalla kun viiinin kypsänmakeat vivahteet komppasivat erinomaisesti bataatin tuomaa makeutta. Jälleen kerran arkinen viiniparitus par excellence! Viinitalon arvio viinin vähintään 15 vuoden kypsytyspotentiaalista ei tunnu mitenkään tuulesta temmatulta – viini on nyt varsin mainiossa kunnossa, hillittyjä, kehittyneempiä sävyjä ilmaisevana esityksenä, mutta sillä on selkeästi vielä hyvin matkaa edessään. Viini rupeaa ymmärtääkseni olemaan pikku hiljaa loppu joistain monopolin myymälöistä, mutta onneksi vielä pulloja löytyy vielä kohtalaisen hyvin jos laadukas portugalin viini nyt sattuu innostamaan! Jos varastointitilaa ja ylimääräistä rahaa löytyy, suosittelen hankkimaan suoraan vaikka kuuden pullon laatikon viiniä ja tarkistamaan miten se kehittyy korkkaamalla pullon kerran vuodessa parissa.

Lyhyesti: Kevyesti jo kehittynyt, mutta edelleen mainiosti voimissaan oleva 10-vuotias Dãon punaviini, jossa on ihastuttavalla paljon kaikkea, mutta mitään ei liikaa. Maukas ja miellyttävä esitys lämpimien maiden tummanpuhuvien punaviinien ystäville.

Arvio: Tyylikäs – viini on selkeästi jättänyt taakseen nuorten Touriga Nacional -viinien räyhän ja siirtynyt rauhallisempaan, eleganssia ja tasapainoa huokuvaan vaiheeseen. Jälleen mainio muistutus siitä, miksi pidän ikää saaneista, suurimman massansa ja runsautensa kadottaneista mutta eteläisen charminsa säilyttäneistä portugalilaispunaviineistä niin.

Hinnan (20,10e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

6.9.14

Viinimestarin päiväkirja 2

No niin. Nyt takana on toinen viinimestarikoulutuksen lähiopetussessio, jolle tällä kertaa kertyi mittaa peräti kolme päivää.

Ensimmäisen päivän aloitimme pistokokeella, jossa testattiin viime kerralla opiskeltuja asioita. Paikallaolleista 12 henkilöstä läpipääsyyn oikeuttavaan pistemäärään ylsi peräti 2 henkilöä, joista toinen oli allekirjoittanut – itsekin vain melko välttävällä pistemäärällä. Näköjään meillä on vielä tässä vaiheessa melko paljon opittavaa edessämme!

Tentin jälkeen jatkoimme jo viime kerralla aloitettua teemaa keskustelemalla mm. mineraalisuuden ja terroirin ilmentymisestä viinissä; tätä aspektia tutkiaksemme oli meillä arvioitavana neljä eri Chablis'n alueen viiniä neljältä eritasoiselta appellaatiolta – Petit Chablis-, Chablis-, 1er Cru- ja Grand Cru -tasoisilta ala-alueilta. Totesimme havaittavan mineraalisuuden tason kyllä kasvavan melko tasaisesti aina Cru-tasoisiin viineihin asti, mutta Grand Cru -tasoisessa viinissä (Chablisiennen Les Preuses 2009) käytetty tammisuus tuntui peittävän viinin muita aromeja sen verran alleen, että vertailu muihin viineihin oli hankalaa. Päivän päätteeksi Torresin brand ambassador, Annastiina Jäppinen, tuli esittelemään meille Torresin viinitalon toimintaa, historiaa ja viinejä; ei vain Espanjasta, vaan myös Yhdysvalloista ja Chilestä!

Seuraavana päivänä tutustuimme viinien eri makeusasteisiin sokkomaistelun muodossa – teemana hieman hämäävästi "klassiset valkoiset rypälelajikkeet". Heti kun pääsin testaamaan viinit läpi, olisin voinut pistää käteni pantiksi siitä, että laseissamme on neljä erilaista Rieslingiä – tosin itse veikkasin niiden edustavan neljää eri maata / aluetta. Viinien arviointien jälkeen arvuuteltiin viinien rypälelajikkeita, ja ehdotuksissa lenteli jälleen kaikki mahdolliset klassisesta Chardonnaysta moderniin Viognieriin tai jokerivaihtoehto Muscadetiin, mutta loppujen lopuksi kyseessähän oli kuin olikin Riesling-kattaus (1 Rheinhessen ja 3 erilaista Moselia). Tämän jälkeen aihepiiri siirtyi viinivalmistuksellisiin aspekteihin koskien erilaisia valmistusvälineistöjä, menetelmiä ja yleisempiä valmistuksellisia käytäntöjä. Viininvalmistuksellisia eroja alleviivaava sokkomaistelu pohjautui punaviineihin, jotka paljastuivat kaikki Veneton alueen Corvina-pohjaisiin punaviineihin (Valpolicella, Valpolicella Superiore, Appassimento, Ripasso ja Amarone). Appassimento oli niin pahasti korkkivikainen, ettei siitä saanut mitään irti, mutta yllätyksekseni Valpolicella Superiore (mallia Zenato, vuosikertaa 2012) oli niin hämmentävän runsaan brettaisen rustiikkinen, että viini olisi nokan perusteella mennyt täysin perinteisestä Riojalaisesta. Koulupäivän päätteeksi siirryimme vielä pikaisesti porukalla maistelemaan ravintola Kaskikseen Viinitien esittelyssä ollutta tarjontaa.

Kolmantena päivänä saimme esimakua tulevasta kun edellisen vuoden viinimestariporukasta kaksi mestarikokelasta esittelivät lopputöitään kahdelle viinimestarikurssin vuosikerralle; lopputöiden aiheet olivat "viinilistan kokoaminen" ja "Champagne" – molemmat työt vaikuttivat varsin kattavilta, hyvin kirjoitetuilta ja mielenkiintoisilta (luin molemmat 30-40-sivuiset työt pintapuolisesti niiden kiertäessä luokassa, pahoittelut jos opiskelijakollegani eivät hidasteluni takia ehtineet itse plärätä kyseisiä lopputöitä!) Nyt kun meikäläisellä on jonkinlainen perstuntuma siihen, minkälaista työtä meiltä voidaan odottaa vuoden päästä, voisin ruveta päissäni kehittelemään jotain mielenkiintoista aihetta, jota jaksaisi ruveta pikku hiljaa hiomaan. Hyviä viiniaiheisia tutkimusideoita otan enemmän kuin mielelläni vastaan!