Rochefort 10 2014

Rochefort 10 2014

• Valmistaja: La brasserie de l'abbaye Notre Dame de Saint-Remy à Rochefort
• Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti, Quadrupel
• Maa: Belgia
• Alue: Vallonia, Namur, Rochefort
• Humala: Hallertau
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 6,47e (Maaliskuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 6,47e (Huhtikuu 2014, Alko)

Perehtyneimmät ja ketterimmät oluidenystävät ovat jo varmasti huomanneet, että Alkoon saapui pääsiäisen kunniaksi muutama mielenkiintoinen belgiolut: pari Tripeliä (mm. jo arvioitu Chimay) ja tämä Quadrupel. Tämä quadi ei kuitenkaan ole mikä tahansa belgiolut, vaan perinteinen trappistolut – ja varsin arvostettu semmoinen! Nimittäin yleensä kun jossain listataan maailman parhaita trappistioluita (tai jopa oluita ylipäänsä), ovat Rochefort 10 ja Westvleteren XII yleensä ne kaksi kärkinimeä. Näistä Westy on yleensä hieman tunnetumpi massiivisella "over-the-top"-tyylillään ja pahamaineisen kehnolla saatavuudellaan (4,750 hehtolitraa vuodessa, eli n. prosentti kaikesta tuotetusta trappistioluesta), joskaan ei Rochefortinkaan tuotantomäärät päätä huimaa (18,000 hehtolitraa vuodessa) verrattuna suurimpiin tuottajiin (esim. La Trappea tuotetaan 145,000 hehtolitraa vuodessa). Rochefort taas on erityisen tunnettu perinteikkyydestään – Saint-Remyn luostarin munkit kun ovat pukanneet olutta ulos jo vuodesta 1595, nokittaen toiseksi vanhimman panimon, Westmallen, iän ohi lähes 250 vuodella.

Alun perin Rocheforten trappistiolut oli suurin piirtein samaa olutta, joka nykyisin kulkee nimellä Rochefort 6 ("red cap") – n. 7% vahvuista, ruskeaa olutta, joka tätä nykyä vastaa enää n. 1% panimon tuotannosta. Vuonna 1955 panimo ryhtyi valmistamaan tuhdimpaa, mutta väriltään vaaleampaa Rochefort 8 -olutta ("green cap"), joka tätä nykyä vastaa merkittävimmästä osasta panimon tuotantoa. Lisäksi panimo valmistaa pienemmässä määrin tätä muita selkeästi vahvempaa, quadrupel -tyylistä Rochefort 10 -olutta ("blue cap").

No niin. Ennen korkkaamista vielä pyöräytän oluesta hiivat heti liikkeelle, ettei oluesta jää persoonallisuutta pullon pohjalle! Väriltään R10 on, jyhkeä; lähes täysin läpinäkymättömän tummanruskea, joskin aivan reunoilta olut päästää hieman valoa lävitseen värjäten ruskean kauniin punertavalla sävyllä. Rivakalla otteella kaadettuna oluen päälle nousee pari senttiä paksu, tiiviin kuohkea ja voltteihin suhteutettuna yllättävän kestävä, kermanvärinen vaahtokukka.

Tuoksu on varsin tömäkkä mutta kompleksinen pläjäys makeata tummaa siirappia, hentoa rusinaisuutta, raikasta kriikunaa tai keltaluumua, aavistus multaista maamaisuutta ja belgihiivaista, aavistuksen esteristä hedelmäisyyttä. Hento, etäisesti puumainen humalointi yrittää puskea seasta läpi, mutta tuppaa jäämään litistyksiin ylettömän rehevän ja selkeästi makean aromimaailman alle.

Suussa olut lunastaa kaikki mahdolliset lupaukset, mitä tuoksu on ehtinyt sopertaa: kokonaisuus on runsas, erittäin täyteläinen ja varsin pehmeä. Kaikin tavoin muhkeassa makumaailmassa pääosasta mittelevät voimakkaan rusinaiset, ylikypsän luumuiset, intensiivisen mausteiset, jopa puuromaisen maltaiset ja tumman siirappiset vivahteet – erittäin tasaväkistä mittelöä kautta linjan. Taustalla tuntuu aavistus hiivaista happamuutta, joka pyrkii hieman leikkaamaan maun makeinta särmää voimakkaaamman mausteisuuden antaessa apuvoimia. Erittäin massiivisen suutuntuman vuoksi kokonaisuus vaikuttaa hädin tuskin hiilihappoiselta, joskin pieni nipistely jatkuu kielellä kiitettävän pitkään.

Jälkimaussa olut muistuttaa ensimmäistä kertaa olevansa oikeasti todella tuhtia (11,3%) tavaraa nieluun ja kitalakeen nousevalla, maltillisella lämmön hohkalla. Oluen kadottua suusta kielelle nousee hieman keskimakua hillitympi, mutta silti erittäin moniulotteinen jälkimaku, jossa tuntuu tummaa hedelmää ja rusinaa, hentoa sitruksisuutta, aavistus viinirypäleitä ja hädin tuskin tuntuvaa, puumaista humalan katkeroa. Suuhun jää pitkähkö, vivahteikas ja jatkuvasti kehittyvä, makeahko jälkivaikutelma.

R10 on kyllä aikaisemminkin tullut testattua erinäisissä olutkuppiloissa, mutta oli oli päästä vihdoinkin testaamaan varsin tuoretta erää oman kodin rauhassa – ja onhan tämä olut edelleen varsin hekumallista tavaraa! Oluesta ehkä puuttuu se Westvleteren XII:n älyttömin ja tykittelevin puoli; tässä kokonaisuus on hieman maltillisempi ja ehkä enemmän olutmaisempi kuin tuo jopa portviinimäiseen taittuva Westy. Samalla Rochefort 10 on piirun verran tasapainoisempi ja erityisesti olutfaneille ehkä helpommin sulateltavakin – vaikka onhan tässäkin jo viinimäiset määrät alkoholia. Tämä kuitenkin (kaikesta överiydestään huolimatta) on asteen verran enemmän tasapainoisen suuntaan taittuva esitys.

Mutta jos noita trappisti-quadeja pitäisi paremmuusjärjestykseen pistää, voisi mennä sormi hieman suuhun – Westy vai R10? Vai kenties perinteinen, maltillisempi Chimayn sininen? Joku muu? En kyllä osaisi sanoa, ainakaan vertailematta rinnakkain. Rochefortin 10 on kuitenkin joka tapauksessa Westyyn verrattuna hiukan enemmän tasapainoinen esitys, jonka voi korkata hieman arkisemmissakin yhteyksissä tai vaikkapa erittäin runsasaromisten pata- tai riistaruokien kyljessä, kun taas Westy on astetta tykittelevämmällä meiningillään ja hankalammalla saatavuudellaan erikoisempiin tilanteisiin sopivampi kuriositeetti.

Joka tapauksessa, koska trappistit ovat tunnetusti pullossa kehittyvää tavaraa, piti pistää tässä vähintään yksi R10 kellariin kypsymään, että saisi hieman perspektiiviä miten olut kypsyy. Kenties pullon voisi sitten joskus korkata kellarissa makoilevan Westvleteren XII:n kanssa yhtä aikaa ja vihdoinkin ihmetellä kuka on kuka!

Lyhyesti: Massiivinen, erittäin moniulotteinen, varsin makea, tukevarakenteinen ja silti samalla mukavan tasapainoinen jättiläis-quadrupel maailman vanhimmalta trappistipanimolta.

Arvio: Täydellinen – upea, suuntäyttävä ja hurmaavan kompleksinen nautiskeluolut par excellence.

Hinnan (6,47e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.