St. Magdalena Blauburgunder 2012

St. Magdalena Blauburgunder 2012

• Valmistaja: Cantina Bolzano / Kellerei Bozen - St. Magdalena
• Tyyppi: Punaviini, DOC Alto Adige
• Maa: Italia
• Alue: Trentino-Alto Adige, Alto Adige
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,99e (Maaliskuu 2014, Weinhandel-Italien)
• Hinta nyt: 7,99e (Toukokuu 2014, Weinhandel-italien)

kuva: weinhandel

Tuli tuossa aiemmin keväällä napattua pieni laatikollinen viinejä Weinhandelista. Weinhandelista ei niinkään löydy hinnakkaita huippuviinejä, vaan edullisempia perusviinejä, joten päätin tilailla sekalaisen setin mielenkiintoa kutkuttavia viinejä huonommin tuntemistani rypälelajikkeista tai vierailta viinialueilta. Yksi tilaamistani viineistä oli (mm. Alkosta löytyvästä Pinot Grigiosta tutun) Kellerei Bozenin St. Magdalena Blauburgunder – eli Pinot Noir.

Pinot Noir yleensä tunnetaan saksankielisissä maissa ja alueilla nimellä Spätburgunder, mutta erityisesti Sveitsin ja Italian saksankielisillä alueilla (ja osissa Itävaltaa) rypäle kulkee tosiaan myös tällä Blauburgunder-nimellä. Muualla Italiassa rypäle taas tunnetaan paremmin nimellä Pinot Nero. Ajattelin napata tämän viinin testiin kahdesta syystä: a) Italialaiset Pinot Noirit ovat minulle vielä melko tuntemattomia, joten lienee syytä ottaa myös näitäkin viinejä haltuun – Pinot Noirit kuitenkin yleensä tuppaavat olemaan meikäläisen makuun. b) Pullollinen tätä oli halpaa kuin saippua. Kun katsoo minkätasoista tavaraa Suomesta saa alle 8 eurolla, saa viini olla melko kurjaa kamaa että ostos olisi huono!

Kaikki Pinot Noirit eivät kuitenkaan meikäläiseen uppoa – tämä rypäle nimittäin tuottaa meikäläisen makuun sopivia viinejä lähinnä riittävän viileillä alueilla. Kun mennään liian lämpimille alueille (Argentiina, manner-Australia, Chile, Washington... katson teidän suuntaanne), menettää rypäle liikaa luonteikasta marjaisuuttaan ja lopputulos on usein kaikesta mielenkiinnosta riisuttu, höttöinen ja mitäänsanomaton perusviini. Tämä viini kuitenkin tulee Italian pohjoisrajalta, Alto Adigesta, joka sijaitsee Alppien keskellä – koska aivan rajan toisella puolella sijaitsee usein vakuuttavia Pinot Noireja tuottava Itävalta, voisi olettaa myös Italian puolella sijaitsevan alueen olevan riittävän viileä laadukkaiden Pinot Noirien tuottamiseen!

Väriltään viini on läpinäkyvän vadelmanpunainen ja kohtalaisen hento. Mieti lasillinen vadelma-Fun Light -mehutiivistettä tai vastaavaa, niin ollaan ulkonäön osalta melko hollilla.

Tuoksu on aromaattisen marjavetoinen ja runsas. Pinnassa tuntuu runsaasti vadelmaa ja kypsää kirsikkaa, taustalla kevyesti orvokkisen kukkea. Avautuessaan mukaan kohoaa miellyttävän aromaattinen, juurisellerinen juonne (tämä ei siis ole lähelläkään sellaista epämääräistä juureksellisuutta, jota joistain viineistä voi löytyä).

Kuiva maku on pehmeähkö ja hieman yksipuolinen, mutta mukavan tasapainoinen. Kieleltä löytyy lähinnä vadelmaa, punaherukkaa, kirsikkaa; sopiva hapokkuus tuo sekaan myös hentoa, puolukkaista happamuutta. Taustalla tuntuu hentoa ujosti mausteisuutta, josta on vaikea sanoa onko se tammesta vai rypäleestä peräisin (tuottaja mainitsee viinin kypsyneen suurissa ja vanhoissa tammitynnyreissä, joka voi joko antaa tai olla antamatta puun makua viiniin) – tämä aromi kuitenkin sointuu hyvin kokonaisuuteen, eikä aiheuta mitään. Kielen kärjessä häilyy aavistus jäännössokerista makeutta; suutuntuma on hyvin kepeä ja herkkä, eikä tanniineja viinistä käytännössä löydy ollenkaan. Viinillä on mukavan hörppäiltävä, mutta loppupeleissä melko simppeli ja suoraviivainen yleisilme.

Jälkimaku jatkaa marjavetoisesti keskimaun viitoittamalla linjalla, mutta mukaan nousee reilusti enemmän karheaa, maamaista mausteisuutta ja mukavaa rouheutta, joka tuo kaivattua särmää muuten melko lineaariseen makuprofiiliin. Kielelle jää vadelmaisen ja karpaloisen marjainen sekä kevyesti maustepippurisen mausteinen ja hennosti savuisen maamainen jälkivaikutelma, joka jatkuu mukavan pitkään.

Pähkinänkuoressa tämä Blauburgunder/Pinot Nero/Pinot Noir on simppeli, mutta varsin mukava ja helppo kepeän pään arkiviini. Se ei tarjoile yllätyksiä eikä hienostelua, vaan mehukasta, tasapainoista perus-Pinot Noir-menoa.

Viini tuli naitettua klassisen pasta carbonaran kanssa. Tässä oli ajatuksena taustalla se, että kananmuna on usein haastava pari viinille, joten mitään turhan hienoa viiniä ei ruoalle uskaltanut avata siinä pelossa, että lopputulos olisi ollut katastrofi. Sen sijaan 8 euron arkiviini kuulosti mitä loogisimmalta kaverilta tälle yhtä lailla arkiselle mutta maukkaalle perussafkalle. Ja viini sitten toimikin yllättävän hyvin pasta carbonaran kumppanina, joskaan mitään sen erikoisempia vivahteiden harmonioita ja hurmaavia makujen liittoja ei tästä syntynytkään. Katastrofilta kuitenkin vältyttiin ja ruoka ja viini maistuivat molemmat hyvin sekä yhdessä että erikseen, eli plussan puolelle jäätiin! Jos siis kaivataan simppeliä, kevyttä ja mehukasta arkiviiniä, voin tälle tuttavuudelle antaa suositukseni!

Lyhyesti: Varsin simppeli ja yllätyksetön, mutta samalla erittäin maukas, mehukas ja tasapainoinen perus-Pinot Noir Italian Alpeilta. Ei tarjoa mitään ihmeellistä, mutta Alkon perus-Pinot Noirien keskimääräiseen hintatasoon nähden on tämä varsin hintansa väärti tapaus!

Arvio: Miellyttävä – viini on kokonaisuutena varsin geneerinen Pinot Noir, mutta varsin tasapainoinen ja mukavan marjavetoinen sellainen. Kokonaisuutta ei olla pilattu jyräävällä tammituksella tai yliuuttuneella hedelmäisyydellä, joten homma pelittää mainiosti!

Hinnan (7,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Domaine Notre Dame de Cousignac Parcelle Nord 2012

Domaine Notre Dame de Cousignac Parcelle Nord 2012

• Valmistaja: Domaine Notre Dame de Cousignac, Ogier,
• Tyyppi: Punaviini, AOC Côtes du Vivarais
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Côtes du Vivarais
• Rypäleet: Grenache (45%), Syrah (45%), Cinsaut (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 11,69e (Toukokuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 11,69e (Toukokuu 2014, Alko)

Kun Alkon uutuuksien joukossa pilkahti järkevän hintainen, luomuna valmistettu etelärhônelainen punaviini, meikäläisen kiinnostus heräsi heti! Etelä-Rhônen punaviinit (Côtes du Rhône, "Kottarainen", on nimi joka ensisijaisesti kannattaa pitää mielessä) nimittäin ovat yleensä aina mainioita arkiviinejä, jotka pelaavat niin monien ruokien kanssa kuin sellaisenaankin seurusteluviineinä. Muutamaa tuottajaa lukuun ottamatta ne harvoin tarjoavat suuria yllätyksiä, mutta huonoimmillaankin ne tuppaavat olemaan varsin maukkaita perusviinejä. Siksi kävikin varsinainen mäihä, kun viinin maahantuojalta pamahti kevään kunniaksi näytepullo kotiovelle!

Alkoon hiljattain saapunut, Notre Dame de Cousignac -viinitalon tuottama viini tuskin olisi ihan omin avuin löytänyt tietään monopolin valikoimiin – tämä 1630-luvulta peräisin oleva viinitalo nimittäin siirtyi vuonna 2003 Suomessa varsin tunnetun, Rhônelaisen suurtuottaja Ogierin alaisuuteen. Vuodesta 1780 talo on toiminut Pommierin suvun hallinnassa ja 1960-luvulta eteenpäin talo on viljellyt kaikkia viinejään luonnonmukaisesti, ilman torjunta-aineita. Talo omistaa 40 hehtaaria, pääosin Etelä-Rhônen pohjoisosissa, aivan alueen luoteisrajalla sijaitsevan Côtes du Vivarais'n alueella.

Côtes du Vivarais on melko vähän tunnettu alue, jota yleensä pidetään – sen hieman pohjoisen sijaintinsa ja viileämmän kasvualueensa vuoksi – Côtes du Rhônen viinejä kepeämpiä ja elegantimpia viinejä tuottavana alueena. Tarjolla pitäisi olla siis perus-CdR-viiniä kevyempi ja elegantimpi luomuviini, joka ei myöskään liiallisella hinnalla turhaan koreile. Lisäksi tuottaja mainostaa käyttävänsä viininsä villihiivoilla, eikä mitään muuta lisätä viiniin kuin sulfiitteja pullotusvaiheessa. Lisäksi tammesta ei ainakaan tuottajan sivut mainitse minkään viinin kohdalla mitään. Ainakin lähtökohdat ovat siis lupaavat!

Viinin väri on tumman kirsikkainen, mutta suhteellisen läpinäkyvähkö– mikä on varsin tyypillistä Grenache-vetoisille viineille, sillä kyseisen rypäleen ohuet ja pigmenteiltään vaatimattomat kuoret eivät yleensä anna viineille hirveästi syvyyttä ja intensiteettiä.

Tuoksupuoli ei heti korkkaamisen jälkeen vakuuta – aluksi tuoksussa tuntuu jotain epämääräistä, Beaujolais Nouveauta mieleen tuovaa, nuorekkaan ja jopa esanssisen vadelmaista meininkiä; sitten mukaan saapuu jotain tumman mausteista, tunkkaista ja reduktiivista tavaraa – yleismielikuva muistuttaa hyvin voimakkaasti uuttunutta tammisuutta, mutta ei missään nimessä imelänmakeaa, vaniljaista jenkkitammea, vaan kuivan puisevaa ja monisyisen mausteista ranskalaista tammea. En kuitenkaan ole varma paljonko viini mahtaa tammea nähdä – jos se nyt kypsyy tammessa lainkaan! Tuoksulta kestää jonkin aikaa saada paketti kasaan, mutta n. tunnin hengittelyn jälkeen kokonaisuudesta rupeaa nousemaan Etelä-Rhônen viineille ominaista, paahteista hedelmää ja kypsänmehevää, mansikkavetoista punaista marjaisuutta ja vivahteikasta mausteisuutta. Seassa tuntuu myös aavistus luumuisuutta ja hentoa viikunahilloketta.

Maultaan viini on ensivaikutelmaltaan jotenkin epämääräinen, geneerinen ja "perus" – sitä hallitsee hahmoton, kypsähkö tumma hedelmä – lähinnä luumu ja makeahko boysenmarja. Seassa on kyllä myös Syrah'n tiukkaa pippurisuutta ja kuivaa, karvasta puisevuutta, mutta loppupeleissä varsin kevyellä otteella. Happojen puolesta viini on melko vaatimaton, joten varsinaista raikkautta kokonaisuudesta ei juuri löydy, mutta tanniinisuus on sentään mukavan runsasta ja purevaa olematta mitenkään hyökkäävää tai liiallista. Viinin jollain tapaa "geneerinen" maku säilyy alusta loppuun, mutta avautuessaan se kyllä saa selkeästi enemmän luonnetta, mielenkiintoa ja täyteläistä fiilistä yleisilmeeseensä. Tunnin parin hengittelyn jälkeen viini on kehittynyt huomattavasti ja aromimaailmasta löytyy syvyyttä ja mielenkiintoa aivan eri tavalla kuin heti korkkaamisen yhteydessä.

Viinin jälkimaku on pippurivetoisen mausteinen, täynnä mehukasta tummaa marjaisuutta ja tuoretta vadelmaa, mutta kohtuullisen runsas (14,5%) alkoholi tuo jälkivaikutelmaan kohtalaisesti tuntuvaa lämmönhohkaa. Vaikka suuhun jäävä maku on melko kypsänmakea ja runsaan hedelmäinen, pysyy se yllättävän ryhdikkäänä ja harmonisena kokonaisuutta tasapainottavan mausteisuuden ja suutakuivaavan tanniinisuuden avulla.

Aluksi tämä etelärhônelainen luomuviini ei onnistunut vakuuttamaan oikein millään tasolla – kokonaisuudeltaan viini tuntui olevan kaikean kaikkiaan hieman kehno ja geneerinen käppäviini, mutta avautuessaan se rupesi saamaan mukavasti luonnetta ja syvyyttä, ja loppua kohden tämä Parcelle Nord oli ihan maukas ja mehukas luomurhônelainen – joskin loppupeleissä myös melko yllätyksetön sellainen.

Mitään suurta elämystä tämä viini ei onnistunut tuottamaan, mutta alun pettymys vaihtui onneksi viinin hengittelyn myötä ihan positiivisiin fiiliksiin ja viini pelasi loppupeleissä varsin mainiosti kokkailemani fetalla ja halloumilla ryyditetyn uunipadan kumppanina. En tiedä tuoko tämä viini tyylillisesti mitään kummempaa lisäystä Alkon hyllyile, mutta n. kympin luomuviinejä etsiville viini on varsin näppärä yleiskötöstys – kunhan vain löytyy aikaa antaa viinin hengitellä (mieluiten karahvissa) vähintään tunnin ajan! Lisäksi viinin melko kevyen hapokkuuden vuoksi suosittelen tarjoilemaan sen kohtalaisesti viilennettynä.

Lyhyesti: Mehukas, tasapainoinen ja perusmiellyttävä arkiviini, joka vaatii tunnin pari hengittelyä saadakseen pakkansa pakettiin ja kokonaisuuden balanssiin.

Arvio: Miellyttävä – ei yllätyksiä, mutta kärsivällisellä odotuksella ei myöskään pettymyksiä – Parcelle Nord on luotettava perustason eteläranskalainen luomuviini niin seurusteluun kuin arkiruoille.

Hinnan (11,69e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cornelissen Munjebel 8 MC

Cornelissen Munjebel 8 MC

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~55,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: flatiron wines

Cornelissen-maistelun viimeisenä viininä tarjottiin Munjebel-sarjan 8. version erikoispullote, MC. Yleensä Cornelissen käyttää kaikki tarhojensa parhaat rypäleet Magma- ja Munjebel-viineihin, muiden päätyessä Contadino-viiniin, julkaisee Cornelissen silloin tällöin näitä erikoispullotteita, kun vuosikerta sattuu olemaan poikkeuksellisen hyvä ja täten on mahdollisuus tehdä perus-pullotteesta eroava erikoisversiointi. Näitä ovat mm. "R" (Reserve; vaikka Magma- ja Munjebel-viinit tehdään vain parhaiden tarhojen parhaista rypäleistä, voi poikkeuksellisina vuosikertoina Cornelissen erotella niistä vielä erikseen parhaimmat rypäleet Reserve-viiniin), "VA" (Vigne Alte; erikseen useiden tarhojen korkeimmilla kohdilla sijaitsevien köynnösten rypäleistä tehty Munjebel), "CS" (Chiusa Spagnolo; 1930-luvun puolessavälissä istutettujen varttamattomien köynnösten rypäleistä valmistettu yhden tarhan Munjebel) ja "MC" (Monte Colla; n. 800 metrin korkeudessa Etnan jyrkillä etelärinteillä sijaitsevan, vuosina 1946-48 istutetun viinitarhan rypäleistä valmistettu Munjebel – eräänlainen "VA"-tarhaviini).

Toisin kuin tavallinen Munjebel 8, joka on valmistettu sekoittamalla vuosikertoja 2010 ja 2011, on Munjebel 8 MC vain vuosikertaa 2011, jolloin Monte Colla -tarha tuotti poikkeuksellisen paljon erittäin korkealaatuisia rypäleitä, jolloin osa pystyttiin käyttämään myös tähän tarhaviiniin. Muuten viini on tehty Cornelissenin "tavanomaisin" menetelmin: käyttämällä villihiivoilla rypäleiden kuorten ja rankojen kanssa pressuilla päällystetyissä muoviastioissa useiden kuukausien ajan; siirtämällä viinin kypsymään maahan upotettuihin, sisältä pinnoitettuihin saviamforoihin; pullottamalla viini ilman suodatusta tai säilöntäaineita.

Tämä kyseinen viini on varsin harvinaista tavaraa – Cornelissen tuotti Munjebel 8 MC:tä vain 900 pulloa ja 50 magnumia. Näistä Suomeen oli allokoitu peräti yksi laatikko, eli 6 pulloa, joista yksi meni nyt tässä maistelussa. Kohtalaisella todennäköisyydellä siemailimme siis Suomen viimeisen kappaleen kyseistä viiniä.

Väriltään 8 MC on läpinäkyvä, mutta varsin tumman granaatinpunainen. Tämä kohtalaisen selvästi muita Munjebeleita tummempi väri saa osanottajilta mietiskelyä notta mahtaakohan viinin nimi "MC" olla lyhenne sanoista "Much Concentration".

Tuoksultaan viini ei ole erityisen ekspressiivinen, vaan hieman keveähkö. Kokonaisuus on myös muihin, kirkassävyisempiin Munjebeleihin verrattuna synkempi ja tummasävyisempi, mutta kuitenkin täynnä Cornelissenin viineille tyypillistä luonnetta, persoonaa ja kiehtovuutta. Päällimmäisinä aromeina viinissä tuntuu tumma kirsikkaisuus ja karpalo, mutta seasta löytyy myös "natural"-viineille ominaista villin hapahkoa meininkiä, lihaisuutta, hillittyä lähi-idän mausteisuutta ja hentoa kukkaisuutta. Pienenä kauneisvirheenä kokonaisuudesta voi erottaa myös hennon asetonisen juonteen, minkä lisäksi alkoholi puskee hieman läpi – joskin sen runsauteen (15%) nähden hämmentävän vähän.

Jos viinin tuoksu oli hieman perus-Munjebeleita tuhdimpi ja tummempi, on viinin maku jo aivan täysin toista maata: kokonaisuus on erittäin intensiivinen, täyteläinen ja konsentroitunut. Vaikka maussa tuntuu muille Munjebeleille tuttu, hapahkon puolukkainen marjaisuus, on kokonaisuus selkeästi tuhdimpi, tummempi ja kypsempi. Kielellä pyörii kypsää luumuisuutta, pippuria ja kevyesti parfyymistä kukkaisuutta. Vaikka viini on varsin mehevä ja kypsyydeltään paikoin jo hieman makea, ei kokonaisuus tunnu mitenkään ylikypsältä tai pehmeältä – maussa tuntuva, melko voimakaskin karvaus ja erittäin reipas, raikas hapokkuus asettuvat täydellisesti hedelmän makeuden vastapainoksi samalla kun erittäin runsas ja voimakkaasti tuntuva tanniinisuus tekee kokonaisuudesta erittäin raamikkaan ja robustin. Alkoholi kuitenkaan ei onnistu pysymään kovinkaan hyvin piilossa, minkä vuoksi makupuoli tuntuu paikoin jopa tuliselta. Viinin yleisilme on silti hämmentävän energinen, freesi ja ennen kaikkea äärettömän puhdaspiirteinen.

Jälkimaku ei jää tippaakaan jälkeen keskimausta, vaan kielelle jäävä jälkifiilis on erittäin roteva ja intensiivinen. Suuhun jäävä makumaailma on tummanpuhuvan hedelmäinen ja kypsän karhunvatukkainen, mutta samalla tuntuvan hapokas, villi ja runsaista tanniineista karvas.

Munjebel 8 MC tuntuu olevan selkeästi runsaampi ja hedelmävetoisempi kuin maistelussa testatut, tavalliset Munjebelit, mikä lienee sekä viinin muita selkeästi nuoremman iän että runsaamman konsentraation tekosia. Mehevä kokonaisuus on selkeästi lähempänä moderneja, hedelmäisiä punaviinejä, mikä varmasti tekee viinistä helpostilähestyttävämmän verrattuna maistelun muihin, kepeämpiin, kuivempiin ja enemmän rakennevetoisiin Munjebeleihin, mutta viini on kuitenkin monien Cornelissenin punaviinien tyyliin anteeksipyytelemättömän hapokas, tanniininen ja täynnä "villejä", hapahkoja sävyjä; missään nimessä mistään helposta tai kosiskelevasta viinistä ei siis ole kyse.

Ainakin meikäläisen Munjebel 8 MC:n upea yhdistelmä sekä intensiivisyyttä ja runsautta että rakennetta ja puhdaspiirteisyyttä vakuutti täysin. Viini on vielä erittäin primäärinen sekä kaikessa nuorekkuudessaan turhankin robusti rakenteeltaan, mutta samalla ylettömän herkullinen ja hurmaava. Riittävän runsaalle ruoalle (reilun juustoiset pastat?) naitettuna viini on varmasti jo nyt loistotapaus – kunhan ruoka ei ole liian mausteista, mikä voi toimia huonosti viinin malko tuntuvan alkoholin kanssa – mutta itse antaisin viinille vähintään viisi vuotta lisää. Kypsyttelemällä viini voi hieman hellittää tiukimmasta otteestaan; kypsää, konsentroitunutta hedelmäisyyttä viinillä on aivan tarpeeksi, että se kestää pidempääkin kypsyttelyä. Sääli vain, että vielä on mahdotonta sanoa miten nämä Cornelissenin viinit onnistuvat kestämään +10 vuoden kellarointia, jos nyt meillä on käsillä vasta viinin 8. vuosikerta!

Lyhyesti: Erittäin runsas, konsentroitunut, tiukkarakenteinen ja tummanpuhuva yhden viinitarhan ja yhden vuosikerran erikoisversio punaisesta Munjebelista. Äärimmäisen hurmaavaa ja vakuuttavaa tavaraa, jossa yhdistyy runsas ja puhdaspiirteinen hedelmä, robusti rakenne ja uniikki, äärimmäistä luonnollisuutta korostava valmistusfilosofia. Väkivaltaviinien ystäville nyt korkattavaksi, uniikkien viinielämysten etsijöille kellaroitavaksi.

Arvio: Täydellinen – Cornelissen-maistelun vaikuttavin viini – joskin osa viinin arviosta heijastelee sen lupaamasta, upeasta potentiaalista. Sääli vain, että nämä viinit ovat harvinaisia kuin pöllön hampaat.

Hinnan (~55,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cornelissen Munjebel 6

Cornelissen Munjebel 6

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~40,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: dallmayr

Täysin ilman lisä- tai säilöntäaineita valmistetuttuja, mahdollisimman "luonnollisia" viinejä esitelleen Cornelissen-maistelun aikana ei hirveästi tullut heikkoja esityksiä, ainakaan meikäläisen makuun. Toki kaikki eivät varmasti jaa mielipidettäni, sillä kyllä useampaan otteeseen maistelussa kuului myös hieman vähemmän mairittelevia kommentteja viineistä. Sen sijaan vuosikertojen 2008 ja 2009 Nerello Mascalese -rypäleistä valmistettu Munjebel 6 oli sellainen viini, joka sai suhteellisen yksimielisen tuomion, ettei tämä viini ollut muiden Munjebeleiden – tai edes muiden maistelun viinien tasalla.

Väriltään Munjebel 6 on läpinäkyvän granaatinpunainen ja hennosti samea, eli jotakuinkin samannäköinen kuin hiljattain maisteltu (ja arvioitu) Munjebel 4.

Tuoksu on värsin jännittävä: siinä missä muut Munjebelit ovat olleet enemmän tai vähemmän hapahkon marjavetoisia, tuntuu Munjebel 6:n tuoksussa jotain palanutta, joka tuo omaan mieleeni ensisijaisesti grillihiilet sekä kohtalaisen tervaisen savuisen 10-vuotiaan Talisker-viskin, mutta kuvailtiin tuoksusta löytyviä aromeja myös termein "poltettu sokeri" tai "savuliha". Selvää kuvaa tuoksun palaneesta piirteestä ei siis ole helppo saada. Seassa on myös erikoista kuusenhavuista vivahdetta sekä kevyttä hapankirsikkaisuutta, mutta erityisesti jälkimmäinen näistä kahdesta jää melko kattavasti tuoksun savuisten piirteiden alle. Aluksi tuoksu on melko kevyenpuoleinen, mutta aukiollessaan tuoksun epämääräisen kärtsäiset piirteet vain tuntuvat voimistuvan.

Kokonaisuus on rutikuivan hapankirsikkainen, maamainen, pippurisen mausteinen ja maultaan varsin karvas. Rakenne on hapokas ja kohtalaisen tanniininen, mutta turhankin tiukka – kokonaisuus ei tunnu enää eloisalta ja rakenteikkaalta, vaan jo epätasapainoisen rakennevetoiselta.

Melko lyhyeksi jäävä jälkimaku on karpaloisen ja puolukkaisen marjainen, pölyisen maamainen ja hennon asetonisten piirteiden puolesta hieman teollisen oloinen – mikä on varsin erikoinen fiilis tässä ehkä maailman epäteollisimmassa viinissä! Kohtalaisen runsas alkoholi (14,5%) tuntuu jälkimaussa varsin selvästi tehden siitä varsin "kuuman" oloisen.

Kuten arvostelun alkopuolella sanoin, tämä Munjebel 6 ei selvästikään ollut muiden maistelun viinien tasoinen millään tavalla. Viinin kyseinen vuosikerta on toki saattanut olla keskimääräistä haastavampi, mutta suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on yksinkertaisesti pullokohtainen vaihtelu – kun viininvalmistus on Cornelissenin tyyliin äärimmäisen epäinterventionistista, on pullokohtainen vaihtelu tosiasia, eikä vain mahdollisuus, minkä lisäksi nämä sulfiitittomasti valmistetut viinit ovat äärimmäisen herkkiä lämpötilalle – jo lyhytaikainen varastointi yli 16°C lämpötilassa voi vaikuttaa viinin tuoksu- ja makumaailmaan merkittävästi tai jopa pilata viinin. Lisäksi Cornelissenin tuotanto on niin pienen skaalan toimintaa, ettei kehnon viinin pullottaminen ole taloudellisesti millään lailla järkevää – onpa mies tunnettu siitäkin, että hän on saattanut jättää kokonaan pullottamatta huonoina vuosina liian kehnoiksi toteamiaan viinejä.

Enemmän hämmentävämpää on, ettei maistelussa tullut vastaan enempää kuin yksi hieman heikkotasoisempi viini – vialliseksi tätä ei kehtaa kutsua, sillä viini oli kyllä omalla tavallaan varsin kuranttia tavaraa, ainoastaan heikompitasoisempaa verrattuna muihin maistelun viineihin! Kyllä meikäläinen tätä nimittäin joisi varsin mielelläni enemmänkin – kunhan vain ohessa on jotain syötävää, jolla saada viinin aggressiivista rakennetta pehmitettyä nautittavammaksi. Joka tapauksessa, ei kannata huolestua, jos tämä kyseinen viini löytyy kellaristasi – luotan siihen, että maisteluumme sattui vain poikkeusyksilö ja jos viinisi on ollut pullottamisesta eteenpäin oikeassa lämpötilassa säilytettynä, on se suurella todennäköisyydellä edelleen varsin hyvässä kunnossa.

Lyhyesti: Todennäköisesti viallinen pullo, sillä viinin tuoksua hallitsivat varsin palaneet, savuiset ja kärtsäiset piirteet ja makupuolella aromit tuntuivat jääneen turhankin korostuneen ja rotevan rakenteen jalkoihin.

Arvio: OK – Cornelissenin viinejä kuvaavaa on se, että vaikka tämä Munjebelin versio ei tainnut olla ihan tikissä, joisin minä silti sitä paljon mielummin kuin esimerkiksi monia "virheettömiä" uuden maailman hedelmäpommi-punaviinejä. Todennäköisesti ilman vertailupintaa muihin Munjebeleihin en olisi edes uskaltanut veikata, että viinissä voisi olla jotain vikaa! Mutta niin. Tässä kunnossa viini ei missään nimessä ole hintansa väärti ostos, mutta normaalikuntoisena se jo selkeästi suuremmalla todennäköisyydellä on.

Hinnan (~40,00) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Cornelissen Munjebel 5

Cornelissen Munjebel 5

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~40e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: dallmayr

Ennen vanhaan Etnan tulivuori tunnettiin nimellä Mongibello (tautologinen yhdistelmänimi "vuorta" tarkoittavista latinan ja arabian sanoista mons ja جبل, jabal). Tästä syystä myös tämä Etnan rinteillä kasvaneista rypäleistä valmistettu Munjebel tunnettiin alunperin nimellä Mongibello – nimestä muodostunut Munjebel-väännös syntyi vasta hieman myöhemmin.

Toisin kuin muut Cornelissenin viinit, Munjebel 5 ei takaetiketissään kertonut mistä vuosikerroista viini on valmistettu. Pikainen tiedonhaku internetin ihmemaassa kuitenkin paljasti viinin olevan sekoite vuosikertoja 2007 ja 2008. Cornelissenin tinkimättömään tyyliin tehty viini on siis valmistettu käytännössä täysin luonnonvaraisessa tilassa kasvavilta tarhoilta (Cornelissen lähinnä omistaa nuo tarhat, eli hän ei juurikaan viljele niitä sanan perinteisessä merkityksessä ja siis toimii ilman minkäänlaisia lannoitteita tai torjunta-aineita) korjatuista rypäleistä. Nuo rypäleet puristetaan, jonka jälkeen niiden mehun annetaan käydä villihiivoilla rypäleiden kuorien ja rankojen kanssa pressuin päällystetyissä 1000-litraisissa muoviastioissa. Kun alkoholikäyminen on päässyt loppuun (normaalisti tässä kuluu 10-30 päivää, Cornelissenin viinien tapauksessa useita kuukausia), viini siirretään sakkojen päältä kypsymään epoksilla päällystettyihin, maahan upotettuihin saviamforoihin. Lopuksi viinit pullotetaan ilman minkäänlaisia suodatuksia, kirkastuksia tai säilöntäaineita – tästä syystä Cornelissenin viinipullojen pohjalta löytyy melkein aina reipas kasa sakkaa.

Merkittävin osa tuosta sakasta on kuitenkin maistelussa jäänyt ensisijaisesti pullon ja toissijaisesti karahvin pohjalle, joten lasissani majaileva viini on väriltään suht kirkkaan ja läpinäkyvän granaatinpunainen – jopa hieman enemmän kuin vieresestä lasista löytyvä, iäkkäämpi Munjebel 4. Reunoilta viinin väri karkaa täysin.

Tuoksu on hivenen sulkeutunut, tarjoten lähinnä hyvin makeaa, auringossa paahtunutta kirsikkaa ja kirsikkamarmeladia, sekä varsin kevyesti funkahtavaa paskaisuutta – voisi kuvitella, että näin villit ja vapaat viinit olisivat hyvinkin rustiikkisia aromeiltaan, mutta vasta nyt, maistelun 11 viinistä 9. kohdalla, vastaani tulee oikeasti perinteisiä maatalon fiiliksiä. Koska tuoksu on hieman kevyenpuoleinen, pääsee 14% alkoholia kohtalaisen selvästi esille, tuoden kokonaisuuteen hennon viinaisen sivujuonteen.

Maultaan viini ei kuitenkaan ole kevyt, vaan varsin intensiivinen, rutikuiva, eloisa ja jäntevä. Mausta löytyy yleisesti hieman makeaksi miellettyjä vivahteita, kuten vadelmaa ja luumuisuutta, mutta tässä tapauksessa nämä aromit esiintyvät puhtaasti sellaisinaan, ilman juuri minkäänlaista fiilistä makeudesta. Yleisesti makumaailmaa kuitenkin johtaa hieman vaikeastihahmotettava punamarjaisuus, josta voi löytää edellämainitun vadelman rinnalta karpaloisuutta, hapankirsikkaa ja ennen kaikkea hapokkaankirpeää puolukkaa. Seassa tuntuu myös muita Cornelissenin viinejä tuhdimpaa, varsin moniulotteista mausteisuutta ja melko runsaan tanniinisuuden tuomaa bitterisyyttä. Suutuntumaltaan viini on korkeintaan keskitäyteläinen, joten mitään suurikokoista viiniä ei makujen tykittelystä huolimatta kannata odottaa. Kokonaisuus on kuitenkin todella voimakasrakenteinen ja robusti, kiitos makuja hienosti korostavan, voimakkaan hapokkuuden ja hyvin tiukan, selvästi puruvoimaisen tanniinisuuden.

Jälkimaku ei ole erityisen pitkä, mutta ilahduttavan puhdaspiirteiset, kirpakan marjaiset ja hapankirsikkaiset sävyt tuntuvat varsin voimakkaina ja syvinä koko kestonsa ajan; sekaan nousee myös kevyesti vulkaanisen savuista maamaisuutta ja keskimaussa tavattua mausteisuutta. Muiden makujen häivyttyä kielellä kuitenkin tuntuu melko pitkään mehukasta, suutapuhdistavaa hapokkuutta.

Vaikka viinin hento väri ja hieman sulkeutuneen oloinen tuoksu antoivat odottaa vielä Munjebel 4:ää kevyempää tapausta, paljastuu makupuolelta mitä parhaimmassa kunnossa oleva viini. Kenties tuoksupuoli oli vain hieman tympeässä vaiheessa ja vaatii enemmän ikää / hengittelyä tullakseen paremmin esiin? Tai ehkä tämä versio ei ole koskaan hurmaamassa niinkään tuoksu- kuin makupuolellaan? Ja jos Nebbiolot ovat jotain opettaneet, niin sen, ettei punaviinin väristä voi kertoa vielä mitään sen voimakkuudesta.

Jos ei vielä tähän mennessä ole tullut selväksi, niin voimaa ja tiukkuutta viinistä siis löytyy edelleen, mikä kannustaisi ainakin itseäni pistämään viinin vielä muutamiksi vuosiksi kellariin. Makeutta tai lisää hedelmää se ei viiniin tule maagisesti tuomaan, eli jos semmoinen ei houkuta, ei viiniä tietenkään kannata kypsytellä lisää vaan korkata se nyt. Kellaroinnilla viinin tuoksupuolta voisi kuitenkin saada paremmin esiin ja samalla löysätä hieman viinin äärimmäisen kireätä ja tiukkaa habitusta, jolloin viini olisi hieman aromillisempi tapaus myös sellaisenaan nautittuna – nyt hörppiessä rupesi jo kaipaamaan jotain tukevampaa syötävää kuin maistelussa tarjotut juustot ja italialaiset leikkeleet tanniinien pureutuessa limakalvoille.

Munjebel 5 on siis ehdottomasti melko tiukka ja sanalla sanoen vaikeasti lähestyttävä tapaus. Mutta miten sitten laadun puoli? No, Cornelissenin totuttuun tyyliin Munjebel 5 tarjoaa mitä upeimman viinielämyksen. Tämä ei ole millään mittapuulla sellaista viiniä, mitä olemme tottuneet nykyään saamaan – tämä on viiniä satojen vuosien takaa; ajalta, jolloin viiniin ei lisätty mitään, koska ei oltu keksitty mitään sellaista, jota viiniin voisi lisätä. Tämä on viiniä puhtaimmillaan, ilman lisättyä sokeria tai happoa, ilman teollisia hiivoja, ilman säilöntäaineita, ilman mitään. Nykyisessä viinimaailmassa tämä ei ole enää viiniä, tämä on elämys ja kokemus – tosin ei varmasti jokaisen mieleen.

Lyhyesti: Äärimmäisen tiukkarakenteinen, robusti, kevyen rustiikkinen ja hieman jo kehittynyt Etna Rosso "natural"-viiniskenen ekstremistiltä, Frank Cornelissenilta. Tätä viini on parhaimmillaan, kun sille ei tee mitään: jos osaa hommansa, ei se mene pilalle, vaan muuttuu joksikin upeaksi, puhdaspiirteiseksi ja herkulliseksi.

Arvio: Erinomainen – viinin rutikuiva, tiukka ja kirpeä ilmaisu ei varmasti ole kaikkien mieleen, mutta – kuten olen myös aiempienkin Cornelissenin viinien kohdalla sanonut – jos esimerkiksi happamankirpeät kriek lambicit ovat mieleesi, tarjoaa Munjebel 5 samanlaisen kokemuksen, mutta pari magnitudia isommassa mittakaavassa.

Hinnan (~40,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cornelissen Munjebel 4

Cornelissen Munjebel 4

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~40,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: dallmayr

No niin, sitten Cornelissen-maistelun 3. flightin pariin. Tässä sarjassa tarjolla oli neljä punaista Munjebeliä, joista ensimmäinen oli Munjebel 4, sekoite vuosikerroista 2006 ja 2007. Viini on valmistettu korkealla Etnan rinteessä sijaitsevien, käytännössä täysin luonnonvaraisesti kasvavien viinitarhojen parhaista Nerello Mascalese -rypäleistä, joista puristetun mehun on annettu maseroitua kuorien ja rankojen kanssa 1000-litraisissa muoviastioissa koko useita kuukausia kestäneen, villihiivoilla suoritetun alkoholikäymisen ajan. Tämän jälkeen viinit ovat siirretty hiivasakan ja kuorimäskin päältä maahan haudattuihin, 400-litraisiin saviamforoihin kypsymään. Lopuksi, kahden eri vuosikerran kypsyttyä riittävän vanhoiksi, viinit ovat sekoitettu yhteen ja pullotettu ilman minkäänlaisia lisä- tai säilöntäaineita.

Pullon pohjalle on asettunut melko tuhti (useamman sentin paksuinen) kerros sakkaa. Viini siis siirretään aluksi karahviin, jottei pullon liikuttelu maistelussa nostattaisi sakkoja liikkeelle. Lasissa viini on väriltään läpinäkyvä, keskisyvä granaatinpunainen.

Tuoksu on melko hillitty, mutta vaikka se ei räjähdäkään lasista naamalle, on se varsin hurmaava ja luonteikas. Ensivaikutelma tarjoaa hapankirsikkaa, kypsää kirsikkaa ja varsin makeaa marjamarmeladia. Tämän alta rupeaa löytymään sitä jännää tavaraa: kuivakukkia, paahtunutta, pölyistä ja vulkaanista maaperää, kevyttä tupakanpuruisuutta ja hentoa sitruksisuutta tai jopa inkivääriä.

Kuten aiemminkin Cornelissenin viinien kanssa, myös tällä kertaa tuoksu ja maku eivät tunnu noudattavan mitään yhteistä logiikkaa. Vaikka tuoksu on selkeästi makeaan päin kallellaan, on viinin maku varsin kuiva, karvas ja tiukahko. Etunenässä tulee vastaan mitä puhdaspiirteisintä hapankirsikkaisuutta ja karpaloa, joiden perässä tulee paahteista maamaisuutta, puisevaa yrttisyyttä ja kevyttä mineraalia. Viini on melko täyteläinen, mutta hyvin raamikas ja ihastuttavan eloisa, kiitos kohtalaisen tuntuvan tanniinisuuden ja hyvin freesin hapokkuuden – kokonaisuus on yksinkertaisesti varustettu trapetsitaiteilijan tasapainolla. Kaipaisin kuitenkin hieman lisää intensiteettiä makumaailmaan, sillä tiukka rakenne kaipaisi hieman vastapainoa makupuolelta. Hieman keveähkästä mausta huolimatta viinin 14% alkoholia pysyy uskomattoman hienosti piilossa.

Jälkimaussa viinin tiukka ja anteeksipyytelemätön luonne vain korostuu: suuhun jäävä, melko pitkä jälkimaku on karvas, hapokkaan puolukkainen, tanniineista karhea ja hillityn tuoreyrttinen.

Munjebel 4 on – kuten jotakuinkin jokainen Cornelissenin viini tähän asti – ihastuttavan luonteikas, täydellisen tasapainoinen, hurmaavan puhdaspiirteinen ja ennen kaikkea erilainen. Vastaavia viinielämyksiä on tässä pehmeiden ja ylikypsien viinien maailmassa aivan liian vähän. Varmasti monen makuun Munjebelit, tai muutkaan Cornelissenit, eivät ole – kiitos niiden varsin anteeksipyytelemättömän, happovoittoisen rakenteen – mutta jos kiinnostaa tietää, miltä maistuu viini, joka asettuu jonnekin punaviinin ja rutikuivan kriek lambic -oluen välimaastoon, on Munjebel nimi, joka kannattaa pitää mielessä.

Omasta mielestäni kokonaisuudesta puuttuu hieman hauista tai semmoista yleistä oomphia, joka toisi kokonaisuutta paremmin yhteen, mutta tästä huolimatta viini on varsin ihastuttava tuttavuus. Viini tuntuu mukavasti kuivahtaneen kasaan iän myötä ilman minkäänlaisia merkkejä hapettumisesta tai muusta vastaavasta, mutta hirveästi enempää ikää en uskaltaisi viinille antaa – huonossa tapauksessa viinin makumaailma kevenee entisestään, nostaen viinin tiukkaa ja kirpeää rakennetta entistä enemmän framille.

Lyhyesti: Luonteikas, intensiivinen ja rakenteikas "natural"-punaviini, jossa hyvin makean marjainen tuoksu johtaakin rutikuivaan ja kirpakkaan makumaailmaan. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole niin rustiikkinen ja "villi" kuin voisi näin extremeltä viiniltä odottaa. Vaikka Cornelissenin viinit tuntuvat kestävän erinomaisesti ikää huolimatta niiden säilöntäaineiden puutteesta, suosittelisin juomaan tämän Munjebelin version mielummin aiemmin kuin myöhemmin.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin erinomaista tavaraa. Viinin tiukka rakenne ja kovahkot tanniinit kerjäävät jotain ruokaa, joka voisi pehmittää kokonaisuutta, mutta on toki aina hieman haasteellista koettaa keksiä sopivaa syötävää näin persoonalliselle viinille. Yhden pullon hinta on kyllä melko suolainen, joskin Cornelissenin tuotannon minimaalisuuden tietäen voin ymmärtää että pieni saatavuus toki nostaa hintaa. Ihan peruskuluttajalle viini on varmasti liian kallis ostos, mutta uusia elämyksiä metsästävä voi jo latoa seteleitä tiskiin vaaditun määrän ilman pelkoa pettymyksestä, joskaan viini ei ole siltikään varsinaisesti edullinen ostos.

Hinnan (~40,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Baron-Fuenté Grande Reserve Brut

Baron-Fuenté Grande Reserve Brut

• Valmistaja: Champagne Baron-Fuenté
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne
• Rypäleet: Pinot Meunier (60%), Chardonnay (30%), Pinot Noir (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 15,52e (Huhtikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 15,52e (Toukokuu 2014, Alko)

Vappushamppikseksi en raaskinut napata mitään kellarini harvoista kuplivista, joten oli tyydyttävä Alkon valikoimaan. Pikkukuohuvien osalta hyvin vaatimattomasti katettua hyllymetriä silmäillessäni päädyin varsin pian valikoiman edullisimpaan puolikkaaseen shamppanjaan, Baron-Fuenté Grande Reserveen; suurten nimien tuplahintaisia perusshamppiksia ostellessa kun harvoin saa rahalleen vastinetta – lähinnä vain maksaa tunnetusta brändistä.

Baronin suku on viljellyt rypäleitä jo 1600-luvulta lähtien, mutta kuohuviinitalo Baron-Fuenté on merkittävästi nuorempi: kun Gabriel Baron meni naimisiin espanjalaisen Dolores Fuentén kanssa vuonna 1961, sai hän isältään häälahjaksi hehtaarin tarhapalstan Champagnesta (ei mikään pieni lahja Champagnen maan hinnoilla!) Vuonna 1967 Gabriel ja Dolores perustivat viinitalo Baron-Fuentén Charly-sur-Marnen kylään ja ryhtyivät tuottamaan kuohuviiniä tarhahehtaariltaan. Tätä nykyä taloa pyörittävät perustajapariskunnan lapset Sophie ja Ignace ja talo on laajentanut omistustaan yhteensä 38 tarhahehtaarille.

Alkon valikoimista löytyvä Grande Reserve Brut on – kuten yllä todettu – edelleen Alkon edullisin puolikaskokoinen shamppis, vaikka sen hinta onkin kohonnut reilulla puolellatoista eurolla viimeisten vuosien aikana. Se on Baron-Fuentén Pinot Meunier -vetoisen perusshamppanjan astetta parempi versio, joka valmistetaan tekemällä sekoitus terästankeissa vuoden (60%), kaksi (30%) ja kolme vuotta (10%) kypsyneistä viineistä. Tämä blend pullotetaan, jonka jälkeen sen annetaan kypsyä talon kellareissa hiivasakan kanssa kosketuksissa vähintään kolme vuotta ennen sakanpoistoa, uudelleenkorkitusta ja myyntiinlaskua.

Ulkonäöltään viini on tasaisen sitruunankeltainen, lasissa kohtalaisen runsaasti kuohuva.

Tuoksua hallitsee melko kypsä omenaisuus ja aavistus keltaisia hedelmiä, mutta vuodet sakan kanssa ovat tuoneet oman persoonallisuutensa kokonaisuuteen: hedelmäisyyden seasta kohoaa kevyesti hiivaisen kehittyneitä ja hennosti uunituoreen leipäisiä vivahteita.

Maultaan Grande Reserve on kuiva – muttei varsinaisesti rutikuiva, omenainen, sitruksenkuorinen, hennosti hiivaisen autolyysinen ja jopa teräksisen mineraalinen. Tämä suutuntumaltaan hieman täyteläinen viini on lasissa innokkaasta kuplimisestaan huolimatta suussa melko maltillisesti kuohuva. Viinin 12 g/l jäännössokeria tuntuvat paikoin, mikä saa rakenteen tuntumaan hedelmähapoiltaan hieman hillityltä.

Jälkimaku on hieman suoraviivainen, tarjoten lähinnä viheromenaisuutta ja hennon hiivaileipäisiä piirteitä. Loppua kohti kokonaisuus kuitenkin tarttuu mukavasti kivisen mineraaliseen suuntaan, tuoden loppuliukuun miellyttävää grippiä ja karvautta.

Baron-Fuentén Grande Reserve Brut on hyvin kevyesti, mutta kuitenkin jo havaittavasti kehittynyt, tasapainoinen ja maukas – joskin myös hieman simppeli perusshamppis. Suuria ahaa-elämyksiä viinistä on vaikea saada irti, mutta sama yleensä pätee myös reilusti hinnakkaampiin, suurten talojen NV-shamppiksiin, joten siinä mielessä viini on ehdottomasti ostamisen väärti tapaus. Kokonaisuudessa on myös sen verran rakennetta ja autolyysin paahdetta, että mihinkään peruskuohuvaan ei Grande Reserve Brutia tarvitse mielikuvien tasolla pelätä sekoittavansa.

Akuuttiin shamppanjanpuutteeseen Grande Reserve Brut pelaa varsin mainiosti – mikään robusti tai erityisen harteikas shamppis tämä ei ole, mutta lasinkilistelyn lisäksi voin kuvitella viinin suoriutuvan näppärästi myös kevyemmistä ruokalajeista, kuten vihersalaateista, vähärasvaisista tai rasvattomista merenelävistä tai simppelistä piknikpupelluksesta. Vaikka hyvä shamppis kestääkin usein kivasti ikää, on kypsyttelyyn tämmöistä pienputelia turha hankkia – nämä puolikaskokoiset kuohuvat ovat tarkoitettu nautittaviksi lyhyellä aikajänteellä joko suunnitellusti tai spontaanisti. Onneksi puolikas koko mahdollistaa molemmat varsin ongelmitta!

Lyhyesti: Hieman simppeli perusshamppis, joka ei kuitenkaan mene siitä, mistä aita on matalin, vaan tarjoaa myös kevyellä kädellä sellaisia piirteitä, joita on lupa odottaa jo tasokkaammiltakin Champagnen kuohuviineiltä: rakennetta, sakkakypsymisen tuomaa paahteisuutta ja mineraalia.

Arvio: Erittäin hyvä – pakko myöntää: on tämä varsin uskottava shamppis ja kelpo ostos ollakseen halvin edustaja kategoriassaan. Tästä huolimatta rupeaa mielestäni shamppisten yleinen hintataso olemaan Suomessa aivan naurettavan kireä ja tämäkin on nyt ehdottomasti hinnaltaan kipurajalla; juuri tätä kalliimmalla jäisi pullo ainakin meikäläisen osalta hyllyyn.

Hinnan (15,52e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cornelissen Munjebel Bianco 8

Cornelissen Munjebel Bianco 8

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Oranssi viini, Vino da tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia
• Rypäleet: Garganega (70%), Catarratto (15%), Carricante (10%), Coda di Volpe (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~35,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: AIS

Cornelissen maistelun 2. flightin viimeinen viini oli vuosikerran 2011 rypäleistä valmistettu Munjebel Bianco 8, Cornelissenin näkemys "valkoviinistä". Kyseessä ei siis ole mikään tavallinen, nykyaikainen valkoviini, vaan useita kuukausia kestävän käymisprosessin aikana kuorien kanssa maseroitunut skin contact white, eli tuttavallisemmin oranssi viini. Viini on valmistettu vain suht korkealta, Etnan rinteestä löytyvien tarhojen valkoisista rypäleistä ja se on pullotettu suodattamattomana ilman lisä- tai säilöntäaineita.

Väriltään viini on hieman vaaleampi kuin aiemmat maistellut Munjebel Biancot, 4 ja 7: vaalean ja hennosti hailakan oranssiin taittuvan kellertävä ja kevyen samea. Siinä missä MB 4 & 7 muistuttivat karamellimaltaan värjäämiä IPA-oluita, muistuttaa MB 8 ulkonäöllään belgialaista saisonia tai tripeliä.

Aiempiin, yrttisiin ja persoonallisiin Munjebel Biancoihin verrattuna Kahdeksikko on selkeästi hedelmävetoisempi – rusehtavaa omenaa, persikkaa, greippisyyttä, kevyttä passiohedelmää – mutta seassa tuntuu myös hieman minttuista yrttisyyttä, sekä jonkinlaista palealemaista olutmaisuutta, josta on vaikea saada kiinni. Ehkä tuoksun hedelmät tuovat mieleeni uuden maailman aromaattiset humalalajikkeet? Avautuessaan tuoksuun tulee mukaan myös aavistus hunajaa ja jännittävää, hennon autolyysistä leivoksellisuutta.

Tuoksun runsas ja mehevä hedelmäisyys kyllä johtaa makupuolen runsaaseen, överiaromaattista jenkki-IPAa muistuttavaan hedelmätykitykseen, mutta samalla se johtaa hieman harhaan – noin mehevän tuoksun perusteella voisi viinin olettaa olevan kypsänmehevä ja täyteläinen, mutta MB 8 on Cornelissenin totuttuun tyyliin kuiva, tuntuvan hapokas, napakka ja jopa poskipäitä viiltävän kirpakka. Runsaan mutta kaikin puolin kuivan trooppisen hedelmäisyyden ohelta löytyy myös hyvin runsasta ja moniulotteista yrttisyyttä, tuorepuristettua omenamehua, hentoa nahkaisuutta, pomeranssisuutta ja hapahkoa vehnäolutmaisuutta. Kepeä tanniinisuus korostaa omalta osaltaan jo valmiiksi tiukanpuoleista suutuntumaa.

Napakka keskimaku johtaa kirpeään jälkimakuun, jossa tuntuu runsaasti viheromenaisuutta, kuivattuja yrttejä, kirpeää passiota, kuivaa hunajaisuutta, hapahkoa vehnäolutta ja aavistus maltaisuutta.

Siinä missä Munjebel Biancot 4 ja 7 olivat varsin lambic-maisia viinejä, onnistuu MB 8 menemään vielä askeleen pidemmälle – tämä on jo kuin puuttuva lenkki viinien ja oluen välillä! Viinistä löytyy paljon viineistä tuttuja aromeja, mutta sellaisessa muodossa, että sokkona olisi jo lähestulkoon mahdotonta sanoa, että mitä olutta tai siideriä lasissani on – viini ei tulisi ensimmäisenä mieleen! (Ei edes ulkonäön perusteella.)

Mutta vaikka viini on varsin extreme melkein millä tahansa mittarilla mitattuna, on se myös äärimmäisen ihastuttava ja herkullinen tapaus! Ei tietenkään kaikkien viininystävien mielestä, varmastikaan – tätä viiniä arvostaakseen on osattava ymmärtää myös belgialaisten lambic- ja sour ale- sekä jenkki-IPA-oluiden että rutikuivien siidereiden päälle. Siltikin voi olla, että viinin pointti menee liian fiksun vitsin tavoin täysin ohitse. Jos kuitenkin viini onnistuu aktivoimaan mielihyväkeskuksen, iskeytyy se sinne varmasti – ja lujaa! Munjebel Bianco 8 on selkeästi eri tyylinen kuin sitä ennen maistelussa testatut 4 ja 7; runsaassa hedelmäisyydessään jopa tietyllä lailla helpostilähestyttävämpi ja ymmärrettävämpi kuin nuo aiemmat, "villimmät" Munjebel Biancot. Silti yksikään viineistä ei ole varmasti helpostilähestyttävä, jos belgialaiset lambicit ja sour alet eivät ole tuttuja ja valkoviinipuoleltakin tuttuja ovat vain modernit, pehmeät ja hedelmäiset viinit.

Sen perusteella miten Munjebel Bianco 4 on hieman kehittynyt, uskaltaisin povata tälle hyvin nuorelle Kahdeksikolle varsin lupaavaa tulevaisuutta kellarissa. Viini on erittäin ihastuttava ja herkullinen – jos sattuu pitämään tiukoista, rutikuivista, kepeistä, kirpeistä ja hapahkoista viineistä – jo nyt, mutta seuraavien +5 vuoden aikana viini varmasti tulee myös hieman rauhoittumaan sekä kehittämään edelleen lisää persoonallisuutta (joskin Cornelissenin viinit ovat vihoviimeisiä tapauksia, joita voisi persoonallisuuden puutteesta).

Lyhyesti: Ilman lisä- tai säilöntäaineita valmistettu kirpeä, runsaan trooppisen hedelmäinen ja rutikuiva "natural"-viini, joka muistuttaa enemmän jenkki-IPAa, hapahkoa belgiolutta tai rutikuivaa siideriä kuin mitään viiniä.

Arvio: Tyylikäs – hyvin jännittävä, kiehtova, mielikuvitusta kutkutteleva ja juuri sopivalla tavalla haastava oranssi viini. Olen myyty.

Hinnan (~35,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cornelissen Munjebel Bianco 7

Cornelissen Munjebel Bianco 7

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Oranssi viini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Carricante, Catarratto, Coda di Volpe, Garganega
• Koko: 0,75
• Hinta arvioinithetkellä: ~35,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: AIS

Frank Cornelissen maistelun 2. flightin viini oli toinen Munjebel Bianco, Etnan valkoisista rypälelajikkeista valmistettu skin contact white, tällä kertaa versio 7. Tämä vuosikerran 2010 rypäleistä valmistettu viini oli siis maisteluhetkellä jotakuinkin puolet nuorempi kuin edellinen viini, vuosikerran 2007 rypäleistä valmistettu Munjebel Bianco 4. Varsin kiehtovaa päästä vertailemaan mitä vuodet ovat viinille onnistuneet tekemään!

Pakollisena alustuksena jälleen mainittakoon, että Cornelissenin viinit ovat siis ns. "natural"-viinejä, ja sieltä extremeimmästä päästä – viinit valmistetaan 1000-litraisissa, neutraaleissa, pressuilla päällystetyissä muovitörpöissä, eikä niihin lisätä missään vaiheessa mitään lisä- tai säilöntäaineita. Viinien (niin punaisten kuin valmoistenkin) annetaan maseroitua kuorien ja hiivasakan kanssa koko käymisprosessin ajan, joka saattaa verkkaisesti toimivista villihiivoista johtuen venyä useiden kuukausien mittaseksi. Viinit siirretään ennen pullotusta dekantointiastiaan pois hiivasakan päältä, mutta koska viinit pullotetaan ilman suodatusta, ovat ne usein jonkinasteisesti sameita, minkä lisäksi ne muodostavat melko reilun sakkakerroksen pullon pohjalle. Munjebel-viinit tulevat Cornelissenin vanhoilta, korkealla Etnan rinteissä sijaitsevilta viinitarhoilta.

Hennosti samealta, kevyesti rusehtavalta kullankeltaiselta väriltään tämä Munjebel Bianco on lähes identtinen edellisen, Munjebel Bianco 4:n kanssa – jos lasit pistettäisiin sekaisin, en osaisi sanoa, kumpi on kumpi.

Tuoksultaan Munjebel Bianco 7 on kuitenkin selkeän erilainen versio 4:ään nähden: kokonaisuus on jonkin verran ilmaisuvoimainen ja siinä tuntuu päällimmäisenä rutikuivaa omenasiideriä, persikkaa ja timjamista yrttisyyttä. Näiden ohelta löytyy myös mustapippuria, kevyesti vulkaanista maaperää, Camparin mieleen tuovaa pomeranssinkuorta, hentoa vahamaisuutta ja aavistus jälkiruokaviinimäistä hunajaa. Avautuessaan sekaan ilmestyy hillitysti tomaattisuutta ja hentoa etikkaisuutta, jotka tuovat kokonaisuuteen hämmentävän ketsuppisen juonteen. Tuoksu on siis hämmentävän persoonallinen ja moniulotteinen – vaikea sanoa, keskittyykä sitä enemmän hämmästelemään vai ihastelemaan, mutta nokkaa on vaikea saada irti lasista.

Suussa viini on – Cornelissenin viineille tyypilliseen tyyliin – kuiva, rakenteikkaan hapokas ja kirpakka. Kielellä pyörii raa'ahkoa omenaisuutta, joka myös taittuu hieman gueuzemaiseen happamuuteen, valkoherukkaa, kevyttä pöytäviinirypäleisyyttä, hillittyä mineraalia ja aavistus hapokasta punamarjaisuutta.

Jälkimaku on raikas, kirpakka ja lambicmaisella tavalla suutasupistava ja poskipäitä viiltävä. Kielelle jää sekoitus murskattuja valkoherukoita, aromaattisia yrttejä, märän kivistä mineraalisuutta ja karheaa bitterisyyttä. Hyvin freesi ja napakka jälkivaikutelma jatkuu kohtalaisen pitkään.

Munjebel Bianco 7 vaikuttaa olevan selvästi tiukempi, särmikkäämpi ja nuorekkaampi kuin juurimaisteltu versio 4, mutta erikoista kyllä, nelosesta tuttua hiilidioksidin pirskahtelua ei tästä seiskasta löytynyt lainkaan. Liekö pullo- vai vuosikertakohtaista vaihtelua, tiedä häntä. Joka tapauksessa, tämä viini on ylettömän pirteä, freesi ja ihastuttava, mutta varmasti myös erittäin hankala tuttavuus monelle – viini kun tuntuu olevan substanssiltaan pelkkää hapokkuutta, kirpeyttä ja rakennetta. Hedelmäisiä aromeja viinistä kyllä löytyy, mutta ne ovat niin kuivia ja tiukkoja, että viinistä ei kyllä voi juurikaan löytää moderneille valkoviineille tyypillistä hedelmäisyyttä. Tätä viiniä voisinkin suositella enemmän gueuze-oluiden kuin valkoviinien ystäville.

Edellisestä Munjebel Biancosta päätellen tälle viinille uskaltaa kyllä helposti antaa useita vuosia aikaa kypsyä – runkoa ja rakennetta vaikuttaa löytyvän kiitettävästi, minkä lisäksi viini vaikuttaa olevan jo nyt varsin kiehtova ja moniulotteinen tapaus. Rakenteensa puolesta voin kuvitella viinin olevan helposti erinomainen ruokaviini, mutta kokemuksen puutteesta johtuen on kyllä mahdotonta arvioida sitä, minkälaisen ruoan kanssa näin omintakeinen tapaus sopisi.

Jos itseltä löytyisi pullo tätä, antaisin sille 4-5 vuotta aikaa hioa varsin tiukasta rakenteestaan särmiä pois ja korkkaisin sen erittäin viileänä jonain kauniina, helteisen lämpimänä hellepäivänä simppeleiden piknikeväiden kanssa. Tätä ennen viini toki kannattaisi käyttää karahvin kautta, jotta pullon pohjalla oleva reipas sakkakerros ei pääsisi sekoittumaan muun viinin kanssa!

Lyhyesti: Ilman minkäänlaisia lisä- tai säilöntäaineita valmistettu kirpeä, gueuzemaisen hapahko, raikas ja niin tuoksultaan kuin maultaan erittäin moniulotteinen ja kiehtova oranssi viini. Valovuosien päässä nykyaikaisesta valkoviinistä, mutta siitä huolimatta (tai juuri siksi) viini on äärimmäisen maukas ja korkealla juotavuuskertoimella varustettu. Satunnaiselle siemailijalle varoitukseksi, että viini ei missään nimessä ole ns. "helpostilähestyttävä" ja siinä missä pidän tätä viiniä enemmän taideteoksena, pitää moni sitä varmasti pilalle menneenä tai muuten vain juomakelvottomana.

Arvio: Erinomainen – uskomattoman kiehtova, rakenteikas ja luonteikas oranssi viini, jossa yhdistyy "natural"-viinien omintakeiset aromit niin jälkiruokaviinimäisiin vivahteisiin kuin lambic-oluet mieleen tuovaan happamuuteen. Tämä on viini, joka ei osannut päättää mikä se olisi halunnut olla, joten se oli kaikkea. Kokonaisuus on kuitenkin vielä varsin nuorehko ja aromeiltaan melko primäärinen, minkä vuoksi antaisin viinille hyvillä mielin muutamia lisävuosia ennen korkkaamista.

Hinnan (~35,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Cornelissen Munjebel Bianco 4

Cornelissen Munjebel Bianco 4

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Oranssi viini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: Carricante, Catarratto, Garganega
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~35,00e
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: AIS

Takaisin Cornelissen-maistelun pariin. Nyt vuorossa viini 5/11 ja järjestyksessään toisen flightin ensimmäinen viini. Tämä toinen kattaus keskittyi Cornelissenin valkoviineihin, joskin valkoinen liittyy lähinnä rypälelajikkeisiin, jotka ovat valkoisia – itse viinit sen sijaan eivät kyllä täytä tyypillisen, nykyaikaisen valkoviinin käsitettä. Cornelissenin "valkoviinit" ovat siis ns. skin contact -valkoviinejä, eli tutummin oransseja viinejä. Siinä missä valkoviini yleensä puristetaan niin, että rypälemehu ei tule missään vaiheessa kosketuksiin rypäleiden kuorien kanssa, antaa Cornelissen kuorien muhia rypälemehun ja rankojen seassa useita viikkoja, kuukausiakin, eli koko sen ajan kun viini käy. Tämän jälkeen viini siirretään sakkojen päältä ns. dekantointiastiaan, josta se pullotetaan suodattamattomana.

Munjebelin alkuperäinen nimi oli Mongibello, joka on Etnan tulivuoren vanha kutsumanimi – Munjebel on siitä myöhemmin syntynyt väännös. Tämä Munjebel Biancon 4. versio on valmistettu vuosikerran 2007 rypäleistä. Rypäleinä on käytetty paikallisia valkoisia lajikkeita; Carricantea, Catarrattoa ja Grecanico Doratoa (joka tunnetaan paremmin Pohjois-Italian Garganegana) – viini siis eroaa Contadinosta vain siinä, että rypälesekoituksessa ei ole käytetty punaista Nerello Mascalesea. Contadinot kuitenkin valmistetaan sekoituksesta kaikkien Cornelissenin tarhojen rypäleitä (niin punaisia kuin valkoisia lajikkeita), kun taas Munjebel-viinit valmistetaan vain korkealla Etnan rinteessä sijaitsevien tarhojen tarkkaan valituista rypäleistä – Nerello Mascalesesta punaista ja valkoisista lajikkeista "valkoista". Cornelissenin tyyliin viiniin ei ole missään vaiheessa lisätty minkäänlaisia lisä- tai säilöntäaineita.

Viinillä on kevyesti vaaleanruskeaan taittuva hunajankeltainen, hyvin kevyesti samea väri, joka tuo kyllä mieleeni enemmän IPA-oluet kuin valkoviinit – tai edes oranssit viinit, jotka monesti tuppaavat olemaan sentään kirkkaita. Pullon pohjalle jää viinin kevyestä sameudesta huolimatta varsin rehellinen satsi sakkaa, mikä vain alleviivaa viinin hieman iäkkäämpää, suodattamatonta olemusta.

Tuoksu ei ole mitenkään huomattavan ekspressiivinen, vaan hieman kepeänpuoleinen. Sitä hallitsee kypsänmakea aprikoosisuus ja hieman kehittynyt, aavistuksen hunajainen juonne. Seassa tuntuu myös hennosti villihiivoilla käytetyille viineille tyypillistä pomeranssin kuorta, hillittyä muskottipähkinää ja viileää, vihertävää yrttisyyttä (minttua, eukalyptusta tms.).

Kielellä tuntuu hyvin hennosti hiilihappoista pistelyä, joka kuitenkin tasaantuu pois lähes heti suusta – lasista myös kun kiepauttaa lasia pari kertaa. Yleisilme on sekä kuiva että lambicmaisen hapahko, mikä tulee yhdistelmästä villihiivaisen tiukkoja aromeja ja kohtalaisen tuntuvaa hapokkuutta. Makua on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta saada sanallistettua – se tuntuu olevan yhtä aikaa jotenkin neutraalihko, mutta samalla täynnä makua! Kokonaisuudesta löytyy mm. tuoretta omenaa, kirpeätä karviaista, kevyttä etikkamaisuutta, hennosti raa'ahkoa (eli rutikuivaa) persikkaa ja aavistus oksidaatiota. Suutuntumaltaan viini on suht runsaasta hapokkuudestaan huolimatta melko suuntäyttävän täyteläinen. Tanniinisuus on kevyttä, mutta kuitenkin ihan tuntuvaa.

Jälkimaku on varsin kevyenpuoleinen, mutta myös pitkähkö ja ylettömän freesi. Kielelle jää hennon bitteristä yrttisyyttä, hieman villin lambicmaisen hapanomenaisia ja eläimellisiä sävyjä ja aavistus hapokkaan puolukkaista punamarjaisuutta.

Siinä missä merkittävä osa nykyaikaisista valkoviineistä pullotetaan hyvän sulfiittisatsin kera ja silti viinit kestävät vain muutamia vuosia, edustaa Munjebel Bianco 4 täysin toista äärilaitaa – vielä kuuden vuoden iässä tämä täysin sulfiititon viini on loistokunnossa ja täynnä eloisuutta! Ainoastaan keskimaussa tuntuva hento häivähdys oksidaatiota vihjaa viinin kehittyneempään ikään.

Yleisesti viini vaikuttaa olevan varsin hyvässä vaiheessa, eli se ei välttämättä kaipaa lisää ikää, vaikkakin voisin kuvitella viinin hyvin säilytettynä kehittyvän vielä vuoden tai pari. Cornelissen itse suosittelee nauttimaan viininsä ilman dekantointia, sellaisina kuin ne ovat, mutta ainakin omasta mielestäni viini tuntui muuttuvan ilmaisuvoimaisemmaksi koko sen ajan mitä se oli lasissa, joten en usko karahvin kautta käyttämisen ja hennon hengähdystauon olevan hirveän haitallista – siinä viini pääsee aukeamaan tovin, minkä lisäksi pääsee eroon sekä pullon pohjan runsaasta sakkaisuudesta että viinin hennosta pirskahtelevuudesta.

Viini on varsin hurmaava, eloisa ja ylettömän luonteikas tuttavuus aivan sellaisenaan nautiskeltuna – voisin kuvitella hörppiväni kesäauringossa verannalla tai niityllä viiniä mitä suurimmalla hedonistisella mielihyvällä – mutta viinin tiukka, hapokas ja hapahko rakenne samalla kutsuu pistämään sitä ruoan kumppaniksi. Koska Munjebel Bianco 4 muistuttaa kuitenkin enemmän gueuze lambicia kuin valkoviiniä, olen hieman hämilläni sen suhteen, että mitä viinin pariksi kannattaisi laittaa. Vihersalaattia? Kepeitä mereneläviä? Lohta rasvaisella kastikkeella? Mausteista possua? Toivottavasti joskus urkenee mahdollisuus päästä testaamaan tämäkin puoli viinistä.

Lyhyesti: Erittäin persoonallinen, kuiva, kirpakka ja eloisa oranssi viini, joka villin hapahkoilla aromeillaan, sameanpuoleisella ulkonäöllään ja hennolla hiilidioksidillaan muistuttaa kuitenkin enemmän gueuze lambicia kuin melkeinpä mitään aikaisemmintestaamaani viiniä.

Arvio: Erinomainen – Munjebel Bianco 4 on varsin jännittävä tuttavuus, joka tuntuu venyttävän viinin käsitettä melko moneen suuntaan. Viini ei varmasti ole mikään helppo tai miellyttävä tuttavuus monelle, ja varmaan hyvin moni myös pitäisi viiniä joko pilallemenneenä tai muuten vain epäkelpona, mutta ainakin meikäläinen onnistuu olemaan tästä hyvin fiiliksissä – viini on nimittäin täynnä kaikkea sellaista, mitä hyvältä viiniltä odotan!

Hinnan (~35,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Apis Kurpiowski Dwójniak

Apis Miód Pitny Kurpiowski Dwójniak

• Valmistaja: Spółdzielnia Pszczelarska APIS w Lublinie
• Tyyppi: Mead
• Maa: Puola
• Alue: Lublin
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 20,20e (Huhtikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 20,20e (Huhtikuu 2014, Alko)

Vapun makeammille herkuille – kuten perinteisille munkeille ja tippaleiville – olin varannut Alkoon vapun alla saapuneen Kurpiowski-meadin. Tuo termi mead kääntyy yleensä suomessa "simaksi", vaikka suomalainen simahan on varsin paikallinen erikoisuus, jolla on varsin vähän tekemistä muun maailman meadin kanssa. Siksi "hunajaviini" on mielestäni osuvampi käännös tässä kuin "sima" tapauksessa – tällä Kurpiowskilla kun on varsin vähän tekemistä perinteisen suomalaisen siman kanssa.

Tämä Kurpiowski on loogista jatkoa viime vapun alla saapuneelle, saman hunajaosuuskunnan valmistamalle Korzennylle. Tuo Korzenny oli ns. Cwórniak-mead ("neljännes"), jossa vierre valmistetaan neljänneksestä hunajaa ja kolmesta neljänneksestä vettä. Tämä mead on taas Dwójniak ("puolikas"), jossa vierre saadaan sekoittamalla puolet hunajaa ja puolet vettä. Lisäksi välimaastoon mahtuu myös samaa logiikkaa seuraava Trójniak ("kolmannes"), sekä Póltorak, joka valmistetaan kahdesta osasta hunajaa ja yhdestä osasta vettä. Meadin nimen Miód Pitny tarkoittaa "juotavaa hunajaa", eli yksinkertaisesti "simaa", kun taas Kurpiowski viittaa siihen, että tämä mead on tehty Puolassa sijaitsevan Kurpien alueen tyyliin. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että mead on maustettu erilaisilla juurilla ja herukkamehulla. Hunaja-vesiseoksen käyminen on tapahtunut luonnonhiivoilla.

Väriltään Kurpiowski on läpinäkyvän ohuehko mutta tummasävyisen, kuparisen oranssinruskea.

Tuoksu on jännittävä: hunajaa, herukkahilloisuutta, Moscatel-maista kukkaisuutta ja mausteisuutta, hentoa rusinaisuutta ja aavistus erikoista, pölyisen kellarimaista maamaisuutta.

Suussa Kurpiowski on intensiivisen makea, melko täyteläinen ja öljymäisen paksuliikkeinen. Tuntuva makeus tekee 16% alkoholin kanssa kokonaisuuden hieman polttelevankin oloiseksi. Makumaailmaa hallitsee lähinnä hunajaisuus, hyvin makea mustaherukkaisuus ja varsin kevyt, hennon maustepippurinen ja aavistuksen karvas mausteisuus.

Jälkimaussa tuntuu hunajaa, vaahterasiirappisuutta ja kohtalaisen runsasta alkoholin lämpöä, mutta myös hentoa vaniljaa, aavistuksen verran mehukkaan kypsää, tummaa marjaa, sekä myös hieman päärynäiseen viittaavaa hedelmäisyyttä. Kielelle jää erityisesti hunajaista ja kevyen sinimarjahilloista makeutta erittäin pitkäksi aikaa.

Tänä vuonna vappuherkuksi saatu Kurpiowski on selkeästi paljon jälkiruokaviinimäisempi kuin viime vuonna nähty, huomattavasti kuivempi Korzenny (Kurpiowskin jäännössokeripitoisuus jää tällä haavaa mysteeriksi, koska Alko haluaa luokitella tämän jostain syystä panimotuotteeksi, vaikka tämä on lähes identtinen jälkiruokaviinin kanssa ja valovuosien päässä mistään oluesta tai siideristä, ja siksi Alkon datassa kerrotaan vain oluihin sovellettavaa tietoa, kuten mm. kantavierre), joka jäi selkeästi vetisemmän oloinen fiilis. Sen sijaan kuivempi Korzenny nokittaa mennen tullen Kurpiowskia persoonallisessa ja moniulotteisessa ilmaisussa, sillä Kurpiowskin intensiivinen makeus tuntuu peittävän kaikki hienommat vivahteet alleen ja pinnassa ovat lähinnä hunajainen makeus ja hento herukkaisuus.

Muuten Kurpiowski sen sijaan olikin paljon enemmän meikäläisen makuun: Korzennyn makumaailma oli kyllä kiehtova, mutta meadin vetinen, ohut ja ponneton ilmaisu ei herättänyt suuria tunteita. Sen sijaan Kurpiowski oli selvästi lähempänä Etelä-Euroopan väkevöityjä Moscatel-viinejä ja siten myös sydäntäni. Hyvin vähäisestä hapokkuudestaan johtuen Kurpiowskista puuttuu hieman raikkautta ja kokonaisuus tuntuu suhteellisen imelältä melko nopeasti, joten yleensä pieni jälkiruokaviinilasillinen meadia kerrallaan riittää vallan mainiosti. Pullo kuitenkin vaikuttaa kestävän varsin hyvin, sillä se on nyt ollut jääkaapissa vajaan viikon verran korkattuna, eikä meadin maussa ole tapahtunut käytännössä minkäänlaista muutosta.

Vappumunkkien kanssa Kurpiowski tuntui olevan turhankin makea tapaus – hieman tårta på tårta -fiilis – joten siihen käyttöön itsetekemäni sima tuntui toimivan paljon paremmin. Sen sijaan tippaleipien kanssa pelasi vallan mainiosti. Kurpiowskia saa edelleen Alkon hyllyiltä, mutta tippaleipäkausi on jo tainnut tältä vuodelta mennä, ikävä kyllä. Sen sijaan jos suunnitelmissa on syödä lähitulevaisuudessa jotain muita vastaavia keksejä tai leivonnaisia, kannattaa Kurpiowski pitää mielessä – se on kuitenkin "melkein-jälkiruokaviiniksi" verrattain halpa, sillä Alkossa normaali 0,375-kokoinen jälkiruokaviiniputelihan maksaa yleensä sen 15-20 euroa.

Lyhyesti: Äärimmäisen makea, täyteläinen ja intensiivisen hunajainen mead, joka on tyylillisesti lähimpänä makeita Moscatel-viinejä, jos viinimaailmasta verrokki pitäisi löytää. Mielenkiintoinen ja herkullinen tapaus, mutta käy varsin nopeasti turhankin makeaksi, joten yhdellä tai kahdella hengellä tämmöinen iso pullo kestää kauan.

Arvio: Miellyttävä – viini oli enemmän makuuni kuin viime vapun hieman turhan vetinen ja kuiva Korzenny, mutta tämä taas tuntui menevän jopa hieman liian makeaksi ja tuhdiksi tapaukseksi. Ehkä oma lempparini löytyisi näiden tyylien välimaastoon asettuvasta Miód Pitny Trójniak -tyylistä?

Hinnan (20,20e) ja laadun suhde: OK – mead on hintansa arvoinen.

Colonnara Ubaldo Rosi Riserva 2007

Colonnara Ubaldo Rosi Riserva Brut 2007

• Valmistaja: Colonnara
• Tyyppi: Kuohuviini, DOC Verdicchio dei Castelli di Jesi
• Maa: Italia
• Alue: Marche, Ancona / Macerata
• Rypäleet: Verdicchio (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: ~19,00e (Maaliskuu 2014, Colonnara)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: colonnara

Nyt hetkeksi äskeisen vapun tunnelmiin! Nimittäin tuossa vappuaattona tuli laitettua ruoaksi pari erilaista salaattia – perinteinen perunaan ja kermaviiliin pohjautuva perunasalaatti, sekä paahdettulla vuohenjuustolla ja sipulilla tuunattu vihersalaatti – ja sille kumppaniksi päätyi "Marchen shamppanja", Ubaldo Rosi Riserva, jonka tuttavani oli tuonut tuliaisina Marchesta, suoraan viinin tuottaneelta Colonnaralta.

Vuonna 1959 19 viljelijän perustama ja alun perin nimellä Cantina Sociale di Cupramontana tunnettu Colonnara on yksi Marchen merkittävimpiä viiniosuuskuntia, joka nykyisin käsittää peräti 110 viljelijää. Talon tuotanto painottuu vahvasti Marchen merkittävimmän valkoisen rypäleen, Verdicchion, viljelyyn, minkä lisäksi talo painottaa toiminnassaan luonnonmukaisuutta ja luonnon kantokykyä kunnioittavaa, kestävää viljelyä. Colonnaran Verdicchio-painotus näkyy siinä, ettei talo tuota ainoastaan alueen kuuluisia Castelli di Jesin Verdicchio-valkoviinejä, vaan myös samaisesta rypäleestä valmistettuja kuohuviinejä, jälkiruokaviinejä ja grappoja – toki talo valmistaa myös monista muista alueen alkuperäislajikkeista viinejä, mutta selkeästi pienemmässä määrin.

Ubaldo Rosi Riserva on vuonna 2002 (vuosikerralla 1997) lanseerattu, runsaasti palkintoja kerännyt talon lippulaivakuohuva, joka valmistetaan perinteisellä shamppanjamenetelmällä Castelli di Jesin viinialueella sijaitsevien Apiron (Macerata) ja Cupramontanan (Ancona) kylien tarhojen Verdicchio-rypäleistä. Viinin annetaan kypsyä hiivasakkojen kanssa aina vähintään viisi vuotta ennen uudelleenkorkitusta ja pullojen ns. tanssitus tehdään mekaanisten laitteiden sijaan perinteitä kunnioittaen, eli käsipelillä. Tämä meikäläiselle päätynyt kappale on vuosikertaa 2007 ja pullo on uudelleenkorkitettu vuonna 2013 (viinille papukaijamerkki informatiivisesta takaetiketistä!), joten tällä kertaa ollaan taidettu vielä ylittää annettu minimikypsyttelyaika vähintään parilla kuukaudella, parhaimmillaan jopa vuodella.

Väriltään viini on hohtavan vaaleanvihreä. Ulkonäöltään viini on tasaisesti ja melko runsaastikin kupliva.

Tuoksusta löytyy kypsänmakeaa omenaa, kevyttä hunajamelonia ja sitruunamarmeladia, iän tuomaa hunaja-pähkinärouhetta, häilyvää kukkeutta ja Verdicchiolle ominaista hentoa mausteisuutta. Avautuessaan viini tuo nokkaan myös pienen häivähdyksen uunituoretta leipää.

Viinillä on varsin raikas ja kuiva yleisilme. Niin suussa kuin lasissakin varsin pitkäkestoinen kuohu on todella, todella pienikokoinen ja siksi suorastaan samettisen pehmeä. Viinin makumaailma tarjoilee tuoretta omenaa, sitruksenkuoria, Verdicchiolle usein tyypillistä, hentoa mantelisuutta ja mausteisuutta sekä aavistuksen verran bitterisyyttä. Kokonaisuus on yllättävänkin kuiva ja suutasupistava makeaan tuoksuun nähden, mutta samalla mukavan lempeä – varsinaista hedelmä- tai hiilihappojen tiukkuutta viinistä ei löydy. Hapokkuutta viinissä on kuitenkin sopivasti, mikä antaa viinille mukavan selkärangan.

Suuhun jää viinistä hieman karvas, mantelisen mausteinen ja kevyen sitruksinen jälkimaku, joka puhdistaa paletin varsin mainiosti ja jatkuu kielellä miellyttävän pitkään. Loppua kohti maun bitterisyys tuntuu kasvavan muiden makujen haihtuessa kieleltä.

Yleisesti on pakko myöntää – Ubaldo Rosi oli erittäin hurmaavaa tavaraa! Viini tuntui jopa turhankin nuorena korkatulta – tämän putelin olisi helposti voinut jäädä pidemmäksikin aikaa kaappiin keräämään ikää ja syvyyttä. Joka tapauksessa, tämä oli myös kaikun puolin loistava puteli, jolla aloittaa vappu – se pelasi erinomaisesti sekä vuohenjuustosalaatin että perinteisen perunasalaatin kumppanina: viini ei kavahtanut pätkääkään vihersalaatin tuoreita kasviksia ja se raikasti mainiolla tavalla suun tuhdin perunasalaatin jälkeen!

Harmi kyllä, viiniä ei (ainakaan vielä) saa Suomen markkinoilta. Jos Verdicchiosta tehdyt kuohuvat kiinnostavat, löytyy Alkosta kuitenkin Colonnaran vuosikerrallinen perusskumppa, Cuvée Tradition Brut, joka muistini mukaan tarjoaa varsin miellyttävän ja tasapainoisen kuohuvan – vaikka kuplat ovatkin saatu viiniin charmat- eli tankkikäymismenetelmällä, eikä perinteisellä pullokäymisellä. Ubaldo Rosia voi sen sijaan yrittää metsästellä mm. nettikaupoista, joskin viini todennäköisesti tulee maksamaan enemmän kuin tämä suoraan tuottajalta ostettu pottu!

Lyhyesti: Elegantti, tasapainoinen, herkullinen ja mukavasti hieman kehittyneempiäkin piirteitä tarjoileva laatukuohuviini Marchen kuuluisimmasta valkoisesta lajikkeesta, Verdicchiosta. Ihastuttava maljakuohuva, mainio ruokaviini ja kelpo valinta keskipitkään kellarointiin.

Arvio: Tyylikäs – Ubaldo Rosi nokittaa helposti niin eleganssissa kuin mielenkiinnossakin edullisimpien perusshamppanjoiden ohitse. Pitää pitää viinin nimi korvan takana, sillä tätä ostaisin mielelläni tulevaisuudessa niin hedonistisiin hetkiin kuin kypsyttelyyn – erityisesti tähän hintaan!

Hinnan (~19,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Cornelissen Contadino 9

Cornelissen Contadino 9

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: ?
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~30,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vininaturali

Cornelissen-maistelun neljäs viini, Contadino 9, oli myös 1. flightin, Contadinoja ihmetelleen erän viimeinen viini. Viini on valmistettu totutulla kaavalla, eli Frank Cornelissenin nuoremmilta tarhoilta kerätyistä punaisista (Nerello Mascalese) ja valkoisista (Carricante, Catarratto, Coda di Volpe ja Grecanico Dorato) rypäleistä valmistettu viini, joka on käytetty villihiivoilla 1000-litraisissa muoviastioissa ja pullotettu suodattamattomana. Missään vaiheessa valmistusta viiniin ei ole lisätty lisä- tai säilöntäaineita. Etiketin mukaan numero 9 on valmistettu kokonaan vuosikerran 2011 rypäleistä.

Väriltään numero 9 on varsin samanlainen kuin viereisessä lasissa nököttävä Contadino 8, joskin aavistuksen tummempi sekä kirkkaampi – Contadino 9 vaikuttaa ihan noin yleisesti olevan maistelussa testatun viinisarjan aikaisempia versioita hieman kirkkaampi ja vähempisakkainen.

Tuoksu on kaikista neljästä Contadinosta runsain, muhkein ja kypsin: lasista tulvii varsin makeaa, kypsää ja auringossa paahtunutta marjaisuutta, murskattuja aromaattisia yrttejä, hillitysti alkoholia, aavistus savuisuutta ja hennosti Camparimaista appelsiinisuutta. Erityisesti tämä jälkimmäinen aromi tuntuu olevan melko tyypillinen monille ns. natural-viineille.

Suussa ensimmäiseksi huomio kiinnittyy viinin hentoon hiilidioksidin nipistelyyn kielellä, josta myös monesti Cornelissenin viinit saavat huutia "viallisina" viineinä. Tämä mitä hennoin pirskahtelevuus kuitenkin haihtuu kieleltä hetkessä, paljastaen altaan melko tyypillisen Contadinon. Mielenkiintoista kyllä, tämä oli ensimmäinen Contadino, josta löytyi tuota hentoa hiilidioksidia – kenties tuo hiilidioksidisuus haihtuu viinistä n. kolmessa vuodessa (koska vuosikerran 2010 Contadino 8:ssa sitä ei tullut vastaan) tai sitten kyseessä on vain pullokohtainen vaihtelu. Vuosikerrasta riippuvaista se ei kuitenkaan tunnu olevan, sillä esimerkiksi Cellartrackerissa melko monen Contadinon arvostelussa mainitaan tuo pirskahtelevuus, joskaan ei missään nimessä kovinkaan usein.

No mutta, sitten itse viinin makuun. Contadino 9 on kielellä varsin mehevä ja makeahko, mutta samalla melko hapokas, mikä pitää huolen siitä, että kokonaisuus ei tunnu missään nimessä raskaalta tai rakenteettomalta. Kuitenkin hapokkuus tuntuu hieman maltillisemmalta kuin aikaisemmissa Contadinoissa. Makumaailmaa hallitsee freesi ja erittäin puhdaspiirteinen karpaloisuus ja kypsempi, hieman metsämansikkainen marjaisuus, mutta kokonaisuus on samalla kohtalaisen karvas – todennäköisesti johtuen viinin kohtalaisen tuntuvasta tanniinisuudesta. Taustalla tuntuu myös Contadino 6:ssa tavattua, hentoa maltaisuutta. Aikaisempiin Contadinoihin nähden tämä viinin 9. versio on varsin nuorekkaan oloinen, jopa primäärinen, mutta rakenteeltaan ja makumaailmaltaan erittäin tasapainoinen ja eloisa. 15% alkoholia pysyy suorastaan hämmentävän tyylikkäästi täysin piilossa.

Jälkimakua hallitsevat kypsän marjaiset ja kevyen maltaiset vivahteet, joskin myös alkoholi pääsee puskemaan hennosti läpi lämmön tunteena. Kohtalaisen pitkässä loppuliu'ussa rupeaa esiin nousemaan hapahkon puolukkaisen kirpeyden ohelle myös hieman kehittyneemmän eläimellisiä ja nahkaisia sävyjä.

Kokonaisuutena Contadino 9 on Cornelissenin tyyliin ylettömän puhdaspiirteinen, eloisa ja varsin villi esitys, mutta maistelussa testattuihin, vanhempiin Contadinoihin (4, 6, 8) verrattuna tämä on niitä hedelmävetoisempi, pehmeämpi ja helpostilähestyttävämpi. Tässä on hieman vaikea vetää yhtäläisyysviivoja siihen, että onko tämä pehmeys ja helpostilähestyttävyys enemmän ikääntymisen vai vuosikertakohtaisen tuottamaa eroavaisuutta, mutta jos Cornelissenin viinit sekä kiehtovat, että epäilyttävät, lienee Contadino 9 se viini, johon näistä neljästä kannattaa ensimmäisenä tutustua – se on kyllä melko villi tapaus ja kaikkea muuta kuin klassinen, moderni punaviini, mutta kuitenkin näistä neljästä viinistä lähimpänä "tyypillistä" punaviiniä. Kunhan vain osaa henkisesti varautua mahdolliseen hiilidioksidin nipistelyyn, joka kuitenkin haihtuu viinistä verrattain nopeasti.

Mutta jos jotain aiemmista maistetuista Contadinoista voi päätellä, on Contadino 9 varmasti kaikesta säilöntäaineettomuudestaan huolimatta varsin erinomainen tapaus keskipitkään kellarointiin. Tässä viinissä on nuorekkaat marja-aromit varsin pinnalla, eikä kokonaisuudesta löydy läheskään niin paljon kehittyneempää luonteikkuutta kuin vanhemmissa maistelun Contadinoissa, että viini loppujen lopuksi vaikuttaa jäävän vanhempien versioiden varjoon. Viinissä kyllä kiehtovuus- ja juotavuuskertoimet ovat kyllä erittäin korkealla, joten kyseessä on kyllä ihastuttava, herkullinen natural-viini, mutta kokonaisuus on vielä sen verran simppeli ja kaikessa villissä erikoisuudessaan "arkinen", että ihan kolmen kympin hintaan viini ei vielä yllä. Sen sijaan jos tämä viini tulee kehittymään samaan suuntaan mitä vanhemmista Contadinoista voi päätellä, tullee viinistä neljän viiden vuoden vartomisella varmasti enemmän kuin hintansa väärti ostos. Viiniä varastoidessa tulee kuitenkin muistaa, että se pitää ehdottomasti säilyttää jatkuvasti tasaisessa, alle 16°C lämpötilassa ja läpinäkyvästä pullosta johtuen valolta suojattuna.

Lyhyesti: Eloisa, villi ja puhdaspiirteisen marjainen natural-viini, joka on kokonaisuutena hieman pehmeämpi, helpostilähestyttävämpi ja yleisesti "punaviinimäisempi" kuin vanhemmat Contadinot. Kyseessä on silti varsin persoonallinen ja erikoinen tapaus, joten mitenkään "tyypillisenä" punaviininä ei tätäkään Cornelissenin viiniä voi pitää – alkaen aina viinin hennosta hiilidioksidisuudesta. Viini on vielä niin primäärinen, että suosittelen antamaan sille vielä 4-5 lisävuotta ennen korkkaamista.

Arvio: Miellyttävä – Contadino 9 on varsin lempeä ja helpostilähestyttävä ollakseen näin villi ja erikoinen viini (tyyliltään siis lähempänä esimerkiksi Kriek Lambic -olutta kuin modernia punaviiniä). Kuitenkin kokonaisuutena viini ei onnistu yltämään vanhempien ja mallikkaalla tavalla kehittyneempien Contadinojen tasolle – vielä.

Hinnan (~30,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei (vielä) vastaa hinnan luomia odotuksia.

Cornelissen Contadino 8

Cornelissen Contadino 8

• Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
• Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
• Maa: Italia
• Alue: Sisilia, Etna
• Rypäleet: ?
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~30,00e (Helmikuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vininaturali

Kolmas Cornelissen-maistelun viini oli Contadino 8; vuosikerran 2010 rypäleistä koottu sekamelska punaisia ja valkoisia rypäleitä. Kuten Cornelissenin tyyliin kuuluu, on viini käytetty ja kypsytetty 1000-litraisissa muoviastioissa ja lopulta pullotettu täysin ilman minkäänlaisia lisä- tai säilöntäaineita. Koska viiniä ei ole suodatettu lainkaan, on pullon pohjalla reipas sakkakerros, josta osa vielä leijailee viinin seassa tehden siitä hieman samean.

Lasissa viini on vaaleahkon granaatinpunainen ja hieman sameahko; reunoilta viini on kirkas – jopa väritön – ja täysin läpinäkyvä. Lasissa istuessaan viinin sakka hieman asettuu, viini kirkastuu ja muuttuu sävyltään hieman tummemmaksi.

Viinin tuoksu on kahta aiempaa Contadinoa avoimempi ja hedelmävetoisempi. Lasista kohoaa hyvin makea ja aromaattinen tuoksu, jossa tuntuu mansikkaisuutta, runsasta kukkaisuutta – erityisesti orvokkisuutta, murskattuja kypsiä metsämarjoja, vulkaanista maaperää vihjailevaa mineraalisuutta ja puunkaarnaa. Yleisilme on todella aurinkoinen ja kypsä, mutta siitä huolimatta – tai juuri siksi – erittäin hurmaava.

Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen, mutta samalla tiukanpuoleinen ja karvas. Hyvin mehukasta ja punamarjaista makumaailmaa hallitsee freesi karpaloisuus ja persoonallinen gojimarjaisuus; taustalla taas tuntuu hillitysti bitteristä mausteisuutta. Viini on melko hapokas sekä lambic-maisen hapahko, mikä tekee kokonaisuudesta varsin kuivan, mutta samalla viini on myös hyvin kypsänmakea ja seassa jopa voisi veikata olevan hieman jäännössokeria – näin ollen viini tuntuu olevan tietyllä tapaa yhtä aikaa sekä makea että kuiva. Kokonaisuus on siis jotakuinkin tiukahko ja kirpeä mutta samalla lähes puolikuiva. Suussa kevyt tanniinisuus tuntuu maltillisesti, mutta selkeästi hillitympänä kuin edellisissä, vanhemmissa Contadinoissa. Alkoholi on hieman matalampi (13,5%) kuin vanhemmissa Contadinon versioissa, mutta se silti puskee hieman läpi sekä kevyenä makuna että lämpönä.

Viinistä jää suuhun lämmin, mehukas ja kestoltaan keskipitkä jälkimaku, jossa tuntuu karpaloista marjaisuutta ja kevyen karvasta, hieman tuhkaisen oloista mineraalisuutta.

Contadino 8 on juuritestattujen Contadino 4:n ja 6:n tapaan varsin hurmaava, mehukas ja yksinkertaisesti äärimmäisen puhdaspiirteinen esitys, mutta paradoksaalisesti vanhemmissa Contadinoissa ollut korkeampi alkoholi onnistui pysymään paremmin pois tieltä kuin tässä matalammalla alkoholilla varustetussa esityksessä, mikä hieman verotti pisteitä. Sen sijaan viinissä ollut makeus ei onnistunut varsinaisesti haittaamaan, sillä viinin hapokas ja kirpeä ilmaisu onnistui hienosti antamaan sille vastapainoa – makeus ei siis neutraloitunut piiloon, vaan asettui hyvin balanssiin tiukan särmikkyyden rinnalle.

Kuitenkaan aivan kahden ensimmäisen Contadinon rinnalle Contadino 8 ei onnistunut kirimään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä olisi merkittävästi kehnompi, päin vastoin – Contadino 8 on varsin mainio, persoonallinen ja ihastuttavan kirpeän marjainen punaviini, joka jää vain piirun verran kahden vanhemman ja kehittyneemmän Contadinon taakse. Vaikuttaakin siltä, että vaikka useimmat ihmiset näkevät sulfiitittomat viinit mahdollisimman nuorena juotavina – koska nehän eivät voi loogisesti lisäaineettomina viineinä kestää ikää – rupeavat Contadinot olemaan parhaimmillaan vasta n. 5 vuoden iässä. Toki osasyynsä voivat antaa mm. niin vuosikertojen vaihtelut kuin pullokohtainen vaihtelukin, eli Contadino 8 on vain makeampi ja mehukkaampi viini kuin vanhemmat Contadinot.

Lyhyesti: Persoonallinen, äärimmäisen puhdaspiirteinen ja mehukkaan marjainen viini, jossa yhdistyy kevyt makeus varsin tiukkaan, kriek lambic -olutta muistuttavaan happamuuteen. Ihastuttava, lisäaineeton viini täynnä tasapainoa, luonnetta ja mielenkiintoa.

Arvio: Hyvä – tämä viini on melko kaukana tyypillisestä, modernista punaviinistä, mutta se on siitä huolimatta mitä ihastuttavin, eloisin ja puhdaspiirteisin esitys. Marjaisuuden ylistyslaulu.

Hinnan (~30,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.