Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


5.9.12

Leyda Las Brisas Pinot Noir 2011

Leyda Las Brisas Pinot Noir 2011
  • Valmistaja: Viña Leyda
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Chile
  • Alue: Aconcagua, San Antonio, Valle de Leyda
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 13,98e (Syyskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 13,99e (Tammikuu 2014, Alko)

Tällä kertaa vuorossa on Viini-Lehden vuoden punaviini 2010, ryhdikkäistä valkoviineistään tutun Leydan Las Brisas Pinot Noir – vuosikerta tosin on eri kuin voittajaviinillä. Olisi täten ihan mukava kuulla niiltä, joilla on kokemusta, että eroaako tämä vuosikerta parin vuoden takaisesta paljonkin.

Lasissa viini on väriltään hyvin tumma ja syvä, lähes läpinäkymättömän viininpunainen. Hetkinen – onko tämä todellakin Pinot Noiria? Tummimmatkin Pinot Noirit joita on tullut vastaan, ovat yleensä olleet jollakin tasolla läpinäkyviä ja hieman ohuemmanpuoleisia, mutta tämä kyllä imee tehokkaasti valoa itseensä; taustalla oleva valo onnistuu vain kevyesti häivähtelemään läpi.

Tuoksu on tömäkkä ja, no, varsin persoonallinen – ainakin Pinot Noiriksi. Se on todella paksun tuhti ja se tarjoilee karpalohilloa, tummia ja ylikypsiä kirsikoita, makeata lakritsia, savua ja palanutta kumia. Viini tuo mieleen lähinnä hillitymmänpuoleisen etelä-afrikkalaisen Pinotagen; Pinot Noirin herkkyyttä ja eleganssia lasista ei nouse ollenkaan.

Maku on melko lailla täyteläinen – asiat, joita et Pinot Noirista odota, jatkuvat – ja maultaan melko voimakas ja runsas. Kielellä pyörii vadelma- ja karpalohilloa, mustapippuria, kevyttä tervaisuutta ja tuoreita tummia kirsikoita. Hapot tuovat kevyttä, raikastavaa puolukkaisuutta makuun, mutta yleisesti ne eivät tunnu riittävän todella raskaan hedelmän alla. Viini on hillityistä hapoistaan johtuen suutuntumaltaan satiinisen pehmeä ja helppo, mutta samalla myös hyvin raskassoutuinen ja löysänpuoleinen. Rypäleelle tyypillisesti tanniineja ei löydy juuri ollenkaan ja ilahduttavasti selvimmät tammisuudenkin piirteet jäävät tukevan hedelmän alle piiloon.

Jälkimaussa on hyvin kevyesti sokeroituja tuoreita marjoja, sekä melko runsaanpuoleisesti savua ja tervaa. Runsaan hedelmän alleen peittämä alkoholi nostaa jälkimaussa päätään ja sekä maistuu että tuntuu lämpöä hohkavana tunteena nielussa ja kitalaessa.

Ainoastaan syömäni kana-vuohenjuusto-burgerin kanssa viini onnistui hieman karistamaan ylimääräistä rasvaansa pois ja raikkaammat marjaisuuden aromit pääsivät esiin ylikypsän hedelmän alta, mutta rakenteeltaan viini oli silti turhan lihavan tuntuinen ja ponneton.

Nyt ihmetyttää onko tämmöinen viini ollut jollain tasolla arvostamani Viinilehden vuoden viini, vai onko viinitalo voinut muuttaa tyyliään todella rankasti täysin toisenlaiseen suuntaan? Onko 2011 ollut alueella poikkeuksellisen kuuma vuosi? Kyllähän tällainen Pinot Noir varmasti erottuu monien kepeiden, hillittyjen ja eleganttien Pinot Noirien joukosta – mutta omaa makuani ajatellen ei ainakaan edukseen. Persoonallisuutta viinistä kyllä löytyy, mutta ei varsinaisesti tavalla, joka puhuttelisi allekirjoittanutta juuri ollenkaan. Lisäksi viini on mielestäni auttamattoman suuri Pinot Noiriksi: odotan saavani Pinot Noir -viiniltä kepeyttä ja raikkautta; ne tuhdit PN:t, joista olen pitänyt, ovat olleet sekä miellyttävän persoonallisia, että hyvin fokusoituneita ja ryhdikkäitä. Sen sijaan tämä tapaus on varsin löysä ja raskas, eikä sen runko tunnu jaksavan kantaa tuhtia hedelmää kovinkaan pitkälle.

Viini on lähinnä helppo, uuden maailman makeankypsistä viineistä pitävän makuun sovitettu seurusteluviini, joita löytyy tusinoittain alle kympin hintaluokasta. Jotenkin viini ei onnistu mitenkään mahtumaan mielukuvaani 14 euron Pinot Noirista. Kerta toisensa jälkeen jaksan antaa mahdollisuuden Chilen Pinot Noireille, ja kerta toisensa jälkeen ne onnistuvat olemaan pettymyksiä. Pitäisikö ottaa jo opiksi? Onko Chilessä viinitaloa, joka tekee Pinot Noireja, joista olisi vastusta vanhan maailman, tai vaihtoehtoisesti Uuden-Seelannin Pinot Noireille?

Lyhyesti: Hyvin tuhti, raskas, ylikypsän hillomainen ja dominoivan tervainen Pinot Noir.

Arvio: Keskinkertainen – eipä tämä perinteisten Pinot Noirien ystävälle tarjoa juuri muuta, kuin kertaluontoisen kuriositeetin palaneen kumin aromien muodossa. Muuten viini on lähinnä tuhdeista ja helpoista uuden maailman viineistä pitävälle sopiva keskitason seurustelupunaviini. Vaalealle lihalle Las Brisas on melko kelpo ruokaviini, mutta mielestäni mielenkiintoisia ja paremmin toimivia tapauksia saa halvemmallakin.

Hinnan (13,99e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti