Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


27.2.14

Väliaikatiedote #17: Alkon käsityöläisoluet 2014 -tiivistelmä

No niin, nyt taitaa meikäläisen osalta olla Alkon käsityöläisolutkattaus tarkistettuna. Summataanpa tähän hieman statistiikkaa ja ajatuksia.

Oluista tuli loppupeleissä maistettua 12 yhteensä 15 oluesta. Lammin Sahdin Pyy, Suomenlinnan Thor Bock ja Pyynikin Presidenttisahti jäivät testaamatta, joskin kahta ensimmäistä voisi vielä saada jos tulen katumapäälle. Sen sijaan Presidenttisahti katosi niin vikkelään, että omaa pulloa ei enää siinä vaiheessa lähi-Alkoista löytynyt kun piti viikko pari takaperin lähteä hakemaan täydennyssatsia – kun en viitsinyt kaikkia ostaa kerralla heti ensimmäisenä myyntipäivänä.

Listaan nyt tähän maistamani oluet jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen lyhyen tiivistyksen kera. Mitenkään absoluuttinen järjestys tämä ei ole, sillä tilanteesta ja käyttöyhteydestä riippuen oluet voivat vaihtaa paikkaa jonkin verran. Jaoin kuitenkin oluet erikseen vielä alaluokkiin, joiden sisällä oluet lähinnä oluet voivat vaihtaa paikkaa.

Mainiot:
  • Mufloni Keripukki (3,98e, tyylikäs / h-l erinomainen): Jännittävä, miellyttävä, helpostilähestyttävä ja silti mielenkiintoa kutkuttava, makeahko stout. Oluessa käytettyjä erikoisia mausteita en juurikaan erottanut – ne olisi tullut huomattua varmasti vasta sitten, jos olisi saanut maustamattoman version verrokiksi. Ja näin mielestäni mausteita pitääkin käyttää! Mainio, harmoninen esitys ja tällä hetkellä parhaimmat fiilikset jättänyt tapaus.
  • Rekolan Amerikan Eno (6,99e, erinomainen / h-l hyvä): Muhkean ja makean maltainen, mutta samalla varsin tuhdisti niin aromi- kuin katkerohumaloitu IPA, jossa humalointi tuo mieleen jenkkioluet, kun taas mehevä mallasrunko muistutti enemmän perinteisiä britti-aleja. Olut ei oikein osaa sanoa onko se lintu vai kala, mutta sen kaikki osa-alueet ovat niin hienosti balanssissa, että millään muulla ei ole väliä. Mainio, tuhti ja bitterinen hedelmäpommi, joka on kovasta hinnastaan huolimatta joka pennin väärti.
  • Ridgeway Imperial Stout (4,51e, erinomainen / h-l erinomainen): Varsin muhkea ja täyteläinen imperial stout sieltä oluttyylin selkeästi makeammasta päästä. Vaikuttavuus perustuu lähinnä oluen massiiviseen, suuntäyttävään ilmaisuun, mutta lisäksi oluella on ihastuttavan vivahteikas ja monisyinen makumaailma. Mainio olut, joka lupaili niin paljon hyvää kypsytystä ajatellen, että piti napata yksi ylimääräinen kaappiin kehittymään!
Kelpo tapaukset:
  • Teerenpeli Mokkamatti Kahvistout (3,96e, erittäin hyvä / h-l hyvä): Mukavan tanakka ja ryhdikäs stout, johon tuotu kahvimaailma ei tule esiin makeanimelänä suklaamokkakahvisuutena, vaan mukavan tiukkana espressoisuutenä. Rohkea, kärtsäinen ja aromikas perus-stout.
  • Marsalkka IPA (4,42e, erittäin hyvä / h-l hyvä): Tämä olut on tuntunut jakavan mielipiteitä: toisten mielestä tässä on ylihumaloitu greippimehu hiilihapoilla, toisten mielestä taas varsin mainio, maailmanluokan vertailua kestävä DIPA. Itse lukeudun jälkimmäisiin: Marsalkassa on saatu mielestäni hyvin balanssiin makeampi maltaisuus ja varsin tiukka, DIPA-tason humalointi. Lisäksi yleensä enemmän häiritsevä tutti frutti- / hedelmäkarkkimeininki ei tässä haittaa yhtään, päin vastoin! Tiukka, mutta samalla hauska DIPA.
  • StaPa Double Oat Malt Stout (5,91e, hyvä / h-l heikko): StaPa-fanina odotin oluelta paljon, mutta kokonaisuus ei onnistunut nousemaan ihan odotusten tasolle, vaikka loppupeleissä se pelasikin ihan hyvin. Aavistuksen kepeähkö, arkinen perus-stout, johon kaura tuo mukavaa pehmeyttä ja täyteläisyyttä. Olut kuitenkin kärsii hieman laatuunsa nähden kovasta hinnasta.
  • Hiisi Pläkki (4,53e, miellyttävä / h-l OK): Toinen varsin korkeita odotuksia herätellyt olut oli tuoreen Hiisi-panimon Black IPA. Mielestäni Black IPA -tyyliin kuuluu korostettu humalaisuus ja hyvin pieneen rooliin jätetty paahteisuus, kun taas oluessa paahteisuutta löytyi niin runsaasti, että kokonaisuus muistutti enemmän jenkkihumaloitua portteria kuin BIPA:a. Kokonaisuus on perusmiellyttävä, mutta hakee paikkaansa: BIPA:ksi se on mielestäni liian paahteinen, portteriksi taas liian kevyt. Kuriositeetti, jossa juotavuus on kohdallaan, muttei oikein lunasta lupauksiaan.
  • Malmgård Emmer Tripel (5,51e, hyvä / h-l OK): Tripeliksi melko raskas ja tuhti tapaus, mutta makumaailma on hyvin kohdallaan. Ei ihan aidon tripelin veroinen, mutta kelpo tribuutti oluttyylille ja raikkauden puutteesta huolimatta miellyttävä, maistuva belgihenkinen olut.
  • Bryggeri Senaattori Doppelbock (5,85e, OK / h-l heikko): Myönnän kyllä, että olut on tyylilajissaan parempi mitä annan sille täällä krediittiä. Oluen tuhti, imelänmakean ja mämmisen maltainen ja siirappisen paksu meininki ei vain oikein putoa meikäläiselle. Bock-faneille kyllä kelpo ostos. Ei kuitenkaan kuulu mielestäni pettymys-osastolle missään mielessä, onhän tämä kuitenkin ihan laadukas ja perinteitä hyvin kunnioittava esitys.
Pettymykset:
  • Laitilan Kievari Agricola (5,91e, OK / h-l heikko): Tuhti ja tanakka ale, josta on todella vaikeaa löytää mitään mielenkiintoista. Ei mielestäni tuonut oikeastaan mitään lisää pienpanimokattaukseen.
  • Innis & Gunn Toasted Oak IPA (3,54e, keskinkertainen / h-l OK): Ollakseen ensimmäinen maistamani tammessa kypsytetty IPA, on tämä kyllä harvinaisen tylsä sellainen. Kyllähän se tammi maistuu kokonaisuudessa – vähemmän kuin Originalissa, tosin – mutta yleisilmeeltään olut on todella tylsä, turvallinen ja helppo. Ainoa plussa siitä, että olut oli kattauksen halvinta tavaraa.
  • VASP Kahvi Stout (5,00e, keskinkertainen / h-l surkea): Käsityöläisolutkatselmuksen jumbo. Ohuen ja hengettömän perus-stoutin päälle rakennettu makeahko, kaakaoinen ja jopa kahvi-esanssinen sumppiviritelmä. Rohkeampi humalointi olisi voinut pelastaa jonkin verran, mutta oluesta jäi kyllä myös uupumaan niin runkoa kuin mielenkiintoa. Tyyliltään todella tylsä, helppo ja hengettömän makealla ilmaisullaan jopa massojakosiskeleva. Ensimmäinen pettymykseni VASP:n leiristä.

Yleisesti pienpanimokattaus ei kuitenkaan suuria tunteita onnistunut herättämään. Oli kyllä varsin ilahduttavaa nähdä valikoimissa myös Hiisin ja Pyynikin pulloja, vielä ilahduttavampaa oli nähdä niiden varsin ripeä hupenemistahti! Sen sijaan useimmat oluet tuli kattausta alunperin katsastaessa vain kuitattua olankohautuksella ja on suorastaan pieni ihme, että jaksoin näinkin monta olutta loppupeleissä testata. Yllätyksekseni ennakkosuosikeistani (StaPa, Hiisi, Mufloni) vain yksi päätyi loppupeleissä lempparilistalleni, kun taas hyviksi tuli todettua monta sellaista, joista en aluksi jaksanut innostua juuri lainkaan.

Kattauksen taso kuitenkin tuntuu jääneen melko matalalle tasolle, sillä parhaassa tilanteessa ei olisi tarvinnut edes jakaa oluita kolmeen eri kastiin – kaikki olisivat saaneet vain kiitettäviä arvioita! Pettymyksiä tuli sen sijaan turhankin paljon, ja pelkään että tuo luokka saattaisi kasvaa entisestään testaamalla Alkon hyllyiltä vielä löytyviä ja vielä arvioimattomia oluita...

Eniten kuitenkin rassaa se nenäkkyys, millä Alko markkinoi oluita Alkolle varta vasten tehtyinä erikoiseränä. Useimpia oluita kyllä on saanut tätä ennen Suomesta baarien hanoista ja molemmat ulkomaiden oluet kyllä kuuluvat ihan panimoiden perustuotantoon, eli mistään erityisesti Alkolle tehdystä erikoiserästä ei voi hyvällä omallatunnolla mitenkään puhua! Rehellisempää olisi ollut mainostaa suomalaisoluita kattauksena, joita nyt saa ensimmäistä kertaa pullomuodossa ja tuoda Britteinsaarten oluet omana, erillisenä kertaeränään. Menee kyllä maku kun noin törkeästi markkinoidaan kuluttajia harhaan.

Minkä tämä kattaus kuitenkin parhaiten toi esille, on se, että Suomesta löytyy valtava kirjo erilaisia osaavia, kokeilunhaluisia ja mielenkiintoisia pienpanimoja, joiden pitäisi saada paljon enemmän preesensiä kuin vain pienen kertakattauksen verran Alkon hyllyille keskellä talven ankeutta. Ylipäänsä olisi mielenkiintoista tietää mikä idea on esitellä että "tämmöistä osaamista meidän maasta muuten löytyy", jos oluita ei ole muuten mitään mahdollisuutta saada juuri mistään? On se kiva, että myös ne kaikista pienimmätkin panimot saavat vihdoin pullojaan myyntiin, mutta tämä silti tuntuu enemmän piruilulta kuin ystävälliseltä myönnytykseltä. Kyllä tässä rupeaa olemaan pikku hiljaa korkea aika saada vähintään se kotiviinitiloilta tuttu vapaus ulosmyyntiin panimolle, jos ei vielä muuten haluta vapauttaa keskaria vahvempaa mallasjuomaa monopolin ikeestä.

3 kommenttia:

  1. Emmer tripel ja Pläkki oli meidän suuhun parhaiten sopivat. Marsalkan IPA ja Kievarin agricola toimivat hyvin ruuan kanssa, pelkästään nauttittuina ei mitenkään ihmeellisiä.

    Mua jaksaa joka kerta naurattaa, kun kävelen lähi K-Extran ohi, jossa on maitokauppavahvuisena suurempi valikoima oluita kuin missään Tampereen Alkossa. Tästä kiitos loistavalle kauppiaalle, joka on itsekin kiinnostunut oluista. Ehkä Alkolla olisi todellakin skarppauksen paikka, jos haluaa jatkossa pärjätä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin päin kyllä näkyy useampia K-kauppoja, joiden valikoima hätyyttelee suurimpien Alkojen valikoimia, parhaimpien jo mennessä ohi! Kyllä olisi todellakin petraamista monopolilla tässä skabassa.

      Minkä ruoan kumppanina Marsalkka meni? Agricolan voi kuvitella menevän melkein minkä kanssa, mutta Marsalkan melko ärjyt EBU:t varmasti asettavat jotain haasteita oluen ja ruoan naittamiselle. :o

      Poista
  2. Marsalkan kanssa pelattiin varman päälle ja juotiin kotitekoisten burgereiden kanssa. Heikillä pelitti ok kasvisversion kanssa ja mun pekonin ja feta-jauhenlihapihvien kanssa toimi mainiosti. Kyseessä on varmaan makuasia, kun me tykätään vahvasti humaloidusta oluista.

    VastaaPoista