Train Station Shipfaced IPA

Train Station Shipfaced IPA

• Valmistaja: Train Station Brewery
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Ruotsi
• Alue: Uppsala, Knivsta
• Maltaat: Cara-, München-, ohra-, pale-
• Humala: Amarillo, Cascade, Centennial, Citra, Columbus, Simcoe, Summit
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,79e (Joulukuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 4,79e (Joulukuu 2015, Alko)

Ruotsissa kuplii pienpanimokentällä samaan tapaan kuin Suomessakin – jopa innokkaammin, sillä siinä missä Suomessa pienpanimoita on kuutisenkymmentä, on niitä Ruotsissa jo pitkälti toista sataa!

Vuonna 2012 perustettu ja varsin ketterää tahtia perustamisensa jälkeen oluillaan palkintoja pokannut Train Station Brewery on pamahtanut myös Alkon valikoimiin parilla oluellaan: perusvalikoimasta löytyvällä Groundbreaker Lagerilla ja kertaeränä tulleella, puujalkaisella nimellä varustettu Shipfaced IPA:lla. Näistä jälkimmäinen on nyt meikäläisen piinapenkissä syynättävänä; hyppysissäni olevan pullon parasta ennen -päiväys sanoo että 02.08.2016, joten aivan viikkoja tuoretta tämä ei ole, mutta muutama kuukausi ikää on vielä ihan siedettävästi tämä mahdollisimman nuorena oluttyyli huomioonottaen.

Väriltään tämä laivanaamainen olut on utuisen keskisyvän oranssinruskea. Oluen kaatuessa lasiin saa se keskirunsaan ja kuohkean mutta maltilliseksi ja lyhytkestoiseksi jäävän, kermanbeigen värisen vaahdon.

Lasista kohoaa runsas ja aromaattinen tuoksu, josta löytyy hyvin oluttyylityypillistä pihkaa, sitrusta, männynhavuja, kevyttä karamellia ja hentoa tropiikin hedelmää. Tuoksu on kyllä kiva ja houkutteleva, mikä hyvään IPA:an olennaisesti kuuluukin, mutta se ei ole mitään sellaista, mitä ei olisi jo miljoonaan kertaan nuuhkinut.

Sitten hörppy ja ihmettelemään makupuolta. Kielen kärjessä tuntuu hentoa karamellista makeutta ja hentoa mandariinimarmeladia, mutta muuten naamakaljalla on aika kuivakka ja tuntuva, kauttaaltaan katkeroinen yleisilme. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kuplat ovat hyvin pienet, lähes olemattomat. Makumaailmasta löytyy leipäistä mallasta, maamaisuutta, voimakasta ruohoisuutta, männynneulasta, humalakäpyä, maltillista mangoa ja kevyttä pihkaa. Makumaailmassa on sen verran neulasmaista havuisuutta, että tältä varmaan talviunille valmistelevien muumien jouluateria pääpiirteittäin maistuu. Alkoholi (7%) tuo oluen runkoon runsautta, muttei onneksi erotu lämpönä tai makuna. 87 EBUa sen sijaan erottuvat kyllä varsin selvästi.

Pitkässä jälkimaussa jää kielelle karamellia, kuivakkaa leipäisyyttä, ruohoa, pihkaa, greippilihaa, kevyttä havuisuutta ja hentoa maamaisuutta. Hyvin tiukka, robusti ja karhea katkeroisuus jatkuu suussa todella pitkään, mutta ne eivät silti onneksi peitä muita, voimakkaan ja kuivakan mallasvetoisia sävyjä alleen.

Shipfaced on hyvin tiukka ja anteeksipyytelemätön jenkki-IPA Ruotsista. Jos jotain kritiikkiä oluesta pitäisi antaa, tulisi se tuoksu- ja makumaailman tietynlaisesta turvallisuushakuisuudesta ja yllätyksettömyydestä: vaikka oluessa on räyhää ja maku on iso, ei siinä tunnu olevan suurta persoonaa – tältä tuoksuva ja maistuva IPA on tullut vastaan jo lukemattomalta muulta panimolta, eikä se siksi onnistu räjäyttämään pakkaa kovinkaan merkittävästi. Olut kuitenkin paikkaa tämän puutteen muuten varsin tyylipuhtaalla ja tasapainoisella paketilla, jossa on joko paljon tai vähintään sopivasti kaikkea, muttei mitään liikaa. Tämä on tyylillä tehty, superkatkera IPA kovan luokan hopheadeille; oluessa kyllä tuntuu myös mallasta, mutta ilman, että mennään mielipiteitä jakavaan karamelliin, siirappiin tai rusinaan asti. Jebou!

Lyhyesti: Tyylipuhtaudessaan jopa pieneen persoonattomuuteen asti menevä, mutta äärimmäisen tasapainoinen, tiukan katkeroinen ja maukas jenkkihenkinen IPA Ruotsista.

Arvio: Erinomainen – vaikka oluessa ei sinänsä ole mitään uutta tai ihmeellistä, on sen meriitit silti tunnustettava: tämä on modernien, runsaan aromaattisten IPA:en joukossa todella mallikas, tasapainoinen ja hyvin tehty esitys. Ehdottomasti olut, joka kannattaa tsekata mahdollisimman nuorena – ja jota kannattaa karttaa, jos ronski katkerohumalointi ei lämmitä sydäntä.

Hinnan (4,79e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Tbilvino Mukuzani 2012

Tbilvino Mukuzani 2012

• Valmistaja: Tbilvino
• Tyyppi: Punaviini, Mukuzani
• Maa: Georgia
• Alue: Kakheti, Mukuzani
• Rypäleet: Saperavi (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,99e (Lokakuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 14,99e (Joulukuu 2015, Alko)

Viimesyksyisen Georgia-maisteluni punaviinipuolen potkaisi Alkon valikoimista löytyvä – ja samalla Alkon valikoimien toiseksi ainoa – georgialainen punaviini, Tbilvino Mukuzani.

Tämä aiemminkin blogissa noteerattu punaviini tulee Georgian itälaidalla sijaitsevasta Kakhetin laaksosta, Mukuzanin viinialueelta. Tämä Mukuzanin kylästä nimensä saava viinialue kuuluu ehdottomasti Georgian arvostetuimpiin ja Mukuzani-viinit ovat yleensä kansainvälisesti tunnetuimpia georgialaisia punaviinejä. Alue kattaa vain noin 250 hehtaaria vuorten rinteillä, joilla tarhat nousevat 350 metristä aina 750 metrin korkeuteen. Toisin kuin monella muulla Georgian viinialueella, Mukuzanissa ei valmisteta puolimakeaa viiniä, vaan rutikuivaa punaviiniä tummasta ja tanniinisesta Saperavi-lajikkeesta. Mukuzanin viinejä kypsytetään yleensä tammitynnyreissä ja alueen parhaita viinejä saatetaan kypsytellä tynnyreissä jopa kolme vuotta ennen myyntiinlaskua.

Tämä Tbilvinon Mukuzani on valmistettu aluksi antamalla rypäleiden maseroitua käyvässä rypälemehussa 4 päivän ajan. Käymisen ja lämpimässä tapahtuvan malolaktisen käymisen jälkeen viini siirretään tammitynnyreihin, joissa viinin annetaan kehittyä n. 8-9 kuukauden ajan – siis merkittävästi vähemmän aikaa, mitä parhaat Mukuzanit.

Viini on väriltään juuri semmoinen kuin Saperavilta (suomeksi "värjäävä") voi odottaa: hädin tuskin lainkaan läpinäkyvän mustanpunainen.

Nuorekas ja melko kuivakka tuoksu on melko moderni tyyliltään: luumua, tummaa hillomarjaisuutta, kirsikkaa, kevyesti kypsää mustaherukkaa. Käytetty tammi on tuskin uutta, koska tuoksussa tuntuu vain etäistä savuista mausteisuutta – muuten kokonaisuus on erittäin puhdaspiirteinen ja hedelmävetoinen.

Tumman hedelmäisyyden hallitsema makumaailma on yleisilmeeltään kypsänmakea, mutta sille astuu erinomaiseksi vastinpariksi paitsi ryhdikkään hapokkuuden tukema puolukkaisuus, myös melko särmikäs, kevyesti puraiseva tanniinisuus. Muuten makumaailmasta löytyy tummaa kirsikkaa ja miellyttävää punaista metsämarjaa. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen ja vaikka rypäleiden maserointi on jätetty vain muutaman päivän mittaiseksi, on tuhti saperavi antanut viinille melko paljon konsentraatiota. Yleisilmeeltään viinin makumaailma on mukavan ryhdikäs ja varsin nuorekas.

Viini jättää suuhun puolukkaa, musteisuutta, kevyttä bitterisyyttä ja hentoa puisevaa mausteisuutta. Melko pitkäkestoinen jälkivaikutelma on ryhdikkään hapokkuuden ja mukavasti tuntuvan tanniinisuuden myötä hieman tiukka ja karhea, mutta myös luonteikas ja kivalla tavalla siloittelematon.

Tämä Tbilvinon Mukuzani edustaa selkeästi modernimpaa, siistitympää Saperavia, mutta silti viinistä erottuu Saperavin rouhea, paimentamaton luonne – tämä ei ole mikään siistiksi ja harmittomaksi siloiteltu punaviini, joka ei varmasti ärsytä ketään, vaan moderni punaviini, jossa kuitenkin annetaan Saperavin tuntuvan hapokkuuden ja tuntuvamman tanniinisuuden päästä hyvin oikeuksiinsa. Viinin aromi- ja makumaailma ei ole mitenkään erityisen laaja tai kompleksinen, mutta yleisesti viinin osa-alueet ovat ihastuttavasti erittäin sopusuhtaisia ja viini vaikuttaa yleisesti vallan hurmaavalta – joskin viinin tiukahko rakenne kutsuu pistämään viinin riittävän tuhdin ruoan kylkeen.

Omissa muistikuvissani viini oli aiemmalla vuosikerrallaan hieman rustiikkisempi ja nahkaisempi olemukseltaan, mutta toisaalta myös sen tammisuus tuntui tulevan selvemmin esiin. Tuntuukin, että viinistä on pyritty tekemään kiltimpi ja sisäsiistimpi, mutta samalla myös enemmän hedelmää kuin tammea korostava. Nykykunnossa viini on varsin mainiosti sekä kypsänmakeaa, tummaa hedelmää että hapokasta puolukkaisuutta hienosti naittava esitys, joka on selvästi vielä hyvin nuori – vaikka viini on nyt vallan mainiosti juotavissa, on siinä selkeästi kellarointipotentiaalia useammalle vuodelle. Kenties viini myös saa enemmän rustiikkista luonnetta kellarissa kypsyessään?

Lyhyesti: Nuorekas, ryhdikkään hapokas ja mukavasti tuntuvan tanniininen Saperavi, josta löytyy tasapainoisesti niin kypsää hedelmää kuin freesiä punaista marjaa.

Arvio: Hyvä – hieman harmittaa, että viini ei ole yhtä rustiikkinen mitä muistelin sen aiemmin olleen, mutta muuten kokonaisuus on varsin ihastuttava ja tasapainoinen tapaus. Mainio, moderni Saperavi niin ruokapöytään kuin kellariinkin.

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Fuller's Vintage Ale 2015

Fuller's Vintage Ale 2015

• Valmistaja: Fuller's
• Tyyppi: Olut, strong ale
• Maa: Englanti
• Alue: Lontoo
• Maltaat: Maris Otter
• Humala: Challenger, Goldings, Northdown, Target
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 8,98e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 8,98e (Joulukuu 2015, Alko)

Fuller's tuntuu olevan oluiden harrastajan Suuri Pyhä, brittipanimoista se suurin ja arvostetuin, jonka arvostelu on tabu. Ja ymmärtäähän tuon: tämä edelleen Lontoossa vaatimattomasti majaansa pitävä panimo kun valmistaa mitä klassisimpia, rehellisimpiä ja maistuvimpia brittialeja, joiden huippulaatuisuutta on paha mennä kiistämään.

Panimon oluista yksi vuoden odotetuimpia kohokohtia on aina joulun alla julkaistava Vintage Ale. Tämä olut pohjautuu suurpiirteisesti panimon mainioon strong ale / barley wine Golden Prideen, mutta oluen resepti muuttuu myös joka vuosi – joskus täysin erilaisella mallaspohjalla, joskus täysin erilaisella humaloinnilla, joskus jopa jollain täysin yllättävällä momentilla. Tänä vuonna oluen inspiraationa on ollut 50-vuotispäiviään viettävä brittiläinen mallaslaatu Maris Otter, joka sitten on ottanut pääosan oluessa. Toki näin peribrittiläinen strong ale tulee valmistaa mahdollisimman brittiläiseksi alusta loppuun, joten humaloinnista on vastuussa neljä kappaletta erilaisia, brittiperäisiä humalalajikkeita.

Vintage Ale on tunnetusti yksi kypsytyskestävimpiä brittialeja, mistä olut jaksaa muistutella myös aina hienossa pahvilaatikossaan, mutta vaikka olutta päätyykin joka vuosi pullo tai pari kellarin puolelle, pitää aina yksi lesti testata ihan tuoreena. Tässä sitä sitten mennään. Oma pulloni on sarjanumeroltaan 96650 ja parasta ennen -päiväys on Vintage Alen totuttuun tyyliin merkitty vuoteen 2025, antaen hieman osviittaa oluen kellarointipotentiaalista. Tätäkin merkintää Fuller's usein kutsuu "parasta jälkeen" -päiväykseksi.

Väriltään olut on kauniin, syvään punertavaan taittuvan kuparinruskea. Runsas, melko kestävä ja kermaisen beige vaahto muodostuu kaadon yhteydessä lasiin oluen ylle.

Tuoksu henkii klassista brittiläisolutkulttuuria: ei-mitenkään-överiä, vaan ennemminkin tasapainoa huokuvaa karamellista mallasta, kuivakkaa puuta ja jopa hentoa sahajauhoa, pähkinää, viljaisuutta ja hentoa kaiken yllä leijuvaa aromaattista yrttisyyttä. Oluen aromimaailma on kaikkien viime aikoina juotujen modernien IPA:jen ja villien hapanoluiden jälkeen todellinen paluu juurille.

Kielen kohtaa melko runsas ja täyteläinen makumaailma, jossa on paljon kaikkea, muttei mitään liioitellusti: mausteisuutta, pähkinäisyyttä, puisevuutta, maltillisesti makeaa marjaisuutta, kevyen karamellista mallasta, hentoa vaahterasiirappia, hillittyä yrttisyyttä ja ujoa toffeisuutta. Hiilihappo on pientä ja hienostunutta. Oluen makumaailman pääpaino on selkeästi vivahteikkaan maltaisuuden monimuotoisuudessa, ei aromi- tai katkerohumaloinnissa. Runsas alkoholi (8,5%) antaa makeutta, öljyisyyttä ja hentoa lämpöä, muttei onneksi puske pintaan hallitsevasti. Mausta löytyy jonkin verran makeita sävyjä, mutta yleisilme taittuu melko kuivakkaan suuntaan perinteisten brittioluiden viitekehyksessä.

Jälkimaussa tuntuu siirappisuutta, karamellia, puisevuutta, hillittyä pähkinää, kevyttä rusinaa ja hennosti makeaa mansikkaisuutta. Pitkäkestoinen ja kompleksinen jälkivaikutelma taittuu suhteessa rungoon nähden maltillisten katkeroiden (31 EBU) vuoksi loppua kohti piirun verran makeaksi.

Tällä kertaa Fuller's on mennyt Vintage Alen kanssa hyvin turvallista reittiä: oluessa ei ole mitään suuria yllätyksiä tai twistejä tänä vuonna, vaan kokonaisuus on todella peribrittiläinen olut aina raaka-aineista makumaailman puisevasta meininkiin ja hyvin maltillista roolia pelaavaan humalointiin. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä näin hyvin tehty brittiläinen strong ale -meininki toimii meikäläiseen tuhannen auringon voimalla!

Suurin ongelma oluessa on kuitenkin sen tietynlainen tavanomaisuus suhteessa sen hintaan – tyylillisesti olut on nimittäin hyvin pitkälti samalla tontilla kuin klassikko-olut Golden Pride, joka kuitenkin maksaa vain reilu puolet tästä. Näin nuorena olut siis tuntuu menevän hukkaan – jos ei muuten, niin korkean hintansa puolesta. Koska Vintage Ale on kuitenkin ensisijaisesti kellarissa kehittyvä tapaus, suosittelen lämpimästi hommaamaan pullon tai pari talteen tuleville vuosille ja korkeintaan tehdä kuten minä tein: testata yksi pullo nyt nuorena, jotta tietää, mitä odottaa oluelta tulevaisuudessa.

Lyhyesti: Hieno, perinteistä brittiläisyyttä henkivä suurikokoinen, muttei suurieleinen, barleywinemäinen ale kylmiin talvipäiviin tai kellariin.

Arvio: Tyylikäs – klassinen, tasapainoinen ja herkullinen brittiale, joka hieman turvallisessa ja yllätyksettömässä nykykunnossaan edustaa lähes heikohkoa hinta-laatusuhdetta. Tämä puoli kuitenkin korjaantunee, kun antaa oluelle riittävästi (vähintään vuoden; mieluusti enemmänkin) aikaa asettua kellarissa.

Hinnan (8,98e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Tässä myös kiinnostuneille arvio vuoden 2013 Vintage Alesta.

Tbilvino Georgian Valleys Tvishi 2013

Tbilvino Georgian Valleys Tvishi 2013

• Valmistaja: Tbilvino
• Tyyppi: Valkoviini, Tvishi
• Maa: Georgia
• Alue: Racha-Lechkhumi, Tvishi
• Rypäleet: Tsolikouri (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 10,50e (Heinäkuu 2015, Stockmann, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: tbilvino

Viime lokakuisen Georgia-maisteluni valkoviinien osuus päätettiin tähän viiniin, jolla saatiin perspektiiviä myös Georgian länsipuolen viinituotantoon. Koska äärimmäisen suuri osa (60-80%) Georgian viinituotannosta on keskittynyt Kakhetin laaksoon, on muualta Georgiasta tulevia viinejä yleensä paljon hankalampi löytää markkinoilta.

Siinä missä valkoinen Rkatsiteli hallitsee Georgian itäosien viiniviljelyksiä, on valkoinen Tsolikouri lännessä, lähempänä Mustaamerta, merkittävämpi lajike – sitä arvioidaan viljeltävän peräti 90% alalla Länsi-Georgian viininviljelyksistä! Yksi kuuluisimpia Tsolikourista valmistettuja viinityylejä on vuoristoisessa Racha-Lechkhumin provinssissa sijaitsevan Tvishin kylän samalla nimellä kulkeva puolimakea valkoviini, jota valmistetaan Rionin rotkon jyrkänteillä kasvavien Tsolikouri-köynnösten rypäleistä.

Georgian Valleys on Tbilvinon vuonna 2004 lanseeraama, kansainvälisesti suosittu viinilinjasto, joka käsittää peräti 21 erilaista viiniä. Niiden avulla Tbilvino yrittää markkinoida mahdollisimman selkeästi ja ymmärrettävästi perinteisiä georgialaisia viinejä modernisti markkinoituna ja helpostilähestyttävästi tuotettuina. Valmistusspeksejä viinistä ei löydy, mutta ymmärtääkseni viini on valmistettu terästankeissa. Jäännössokeri viinissä on saavutettu jäähdyttämällä käyvä viini ja suodattamalla siitä hiivä pois – operaatio, jonka talven kylmyys hoiti ennen vanhaan ihan luonnostaan.

Viinillä on intensiivisen vaaleanvihertävä ja hieman öljyinen olemus – jäännössokerin tuoma suuri viskositeetti näkyy jo suoraan viinin käyttäytymisenä lasissa.

Jäännössokerin ja hyvin kypsät rypäleet voi aistia myös tuoksussa, josta löytyy kypsää omenaa, hunajaa, kevyttä kiiviä ja hentoa cantaloupea.

Tämä maultaan puolimakea viini on runsas, muttei siltikään mitenkään isokokoinen – suutuntuma ja yleisolemus on sokerin tuomaa runsautta lukuun ottamatta lähempänä kevyttä tai keskitäyteläistä kuin täyteläistä. Mehukkaasta makumaailmasta erottuu kypsää omenaa, kevyttä keltaista hedelmää ja ujoa yrttisyyttä; makumaailma on yleisesti melko suppea ja simppeli, minkä lisäksi melko runsas jäännössokeri tekee viinistä varsin helpostilähestyttävän, mutta kiitos selväpiirteisen, rakennetta tuovan hapokkuuden, viini on yleisesti varsin maukas ja miellyttävä tapaus.

Raikkaassa jälkimaussa pyörii makeaa omenaa, ylikypsää sitrushedelmää, yrttisyyttä, aavistus hunajaa ja ujoa hedelmäsalaatin sokerilientä. Melko runsas jäännössokeri saa jälkivaikutelman kestoksi korkeintaan keskipitkän makeuden siistiessä muut sävyt nopeasti alleen, mutta viinin makeus ei vähennä siitä jäävää, miellyttävän raikasta ja hyvällä tavalla helppoa yleisvaikutelmaa.

Vaikkei tämä Tbilvinon Tvishi ollut mitenkään erityisen suuri tai ihmeellinen viini, on pakko myöntää, että joko georgialaiset osaavat tehdä vallan mainioita makeampia viinejä, tai sitten heidän rypälelajikkeensa sopivat niihin hommiin mainiosti! Ei tässä Tvishissä ole mitään suurta luonnetta, joka varsinaisesti kannustaisi hankkimaan sitä heti uudestaan, mutta siinä on ihastuttava makeuden ja rakenteen välinen tasapaino, eikä viini missään vaiheessa tunnu häiritsevän makealta eikä ainakaan imelältä.

Viinin voi helposti kuvitella näppäräksi arkiviiniksi monenlaisista, erilaisista juustoista koostuvan tarjottimen rinnalle – viini tuskin hirveästi hätkähtää edes erilaisista hillokkeista – mutta se toimii varmasti myös voimakkammin maustettujen tai jopa tulisten curryjen ja muiden etelä- ja kaakkoisaasialaisten ruokien kanssa. Sellaisenaan nautittuna viini on turhan makea omaan makuuni, mutta jos kuivat valkoviinit eivät satu olemaan oma juttusi, toiminee tämä viini myös siinä käytössä loistavasti.

Lyhyesti: Helppo mutta maukas, tasapainoinen ja uskottava puolimakea valkoviini läntisestä Georgiasta.

Arvio: Miellyttävä – georgialaiset osaavat selkeästi tehdä uskottavia ja täysin juotavia viinejä reilullakin jäännössokerilla; näissä ollaan kaukana saksalaisista Liebfraumilcheista ja Altian Magyar / El Tiempo -pelleilyistä. Nämä eivät ole mitään massatuotettua halpistavaraa, vaan sellaista laatutavaraa, jota paikalliset juovat normaalisti.

Hinnan (10,50e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

To Øl Goliat Imperial Stout

To Øl Goliat Imperial Stout

• Valmistaja: To Øl
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Tanska (Belgia)
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
• Maltaat: Cara crystal-, paahdettu ohra-, pils-, savustettu-, suklaa-; kaurahiutale
• Humala: Columbus, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,98e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 5,98e (Joulukuu 2015, Alko)

Tanskalaisista mustalais/haamu/vuokra/whatever-panijoista Mikkeller on varmasti kaikille vähänkään oluita harrastaneelle erittäin tuttu nimi (vilkaise vaikka arvioarkistosta arvioimieni Mikkellereiden määrä – se on vielä pieni verrattuna kaikkiin maistamiini Mikkellereihin). Sen sijaan samalla periaatteella toimiva To Øl on lähinnä vain perehtyneille harrastajille tuttu tapaus, mutta suuremmille massoille vielä melko tuntematon nimi.

Tämä panimo sai alkunsa kun panimon takana hääräävät sankarit, Tobias Emil Jensen ja Tore Gynthe, ja heidän lukio-opettajansa, sittemmin Mikkellerin panimon perustanut Mikkel Borg Bjergsø, ihmettelivät miksi valtavat tanskalaispanimot jaksoivat pullistella satavuotisella historiallaan, jos heidän kaikki oluensa olivat parhaimmillaankin vain keskinkertaista kurakaljaa. He ryhtyivät tekemään koulun kotitalousluokassa olutkokeiluja oppituntien ulkopuolisella ajalla ja kokemuksen karttuessa kasvoi myös kotioluiden laatu kohisten! Tästä innostuneena Bjergsø perusti Mikkellerin, mutta Jensen ja Gynthe jatkoivat kotioluiden tekemistä aina vuoteen 2010 asti, jolloin he päättivät olevansa vihdoin sillä tasolla, että oluita kehtaisi julkaista ihan kaupallisesti. Perustajien etunimestä inspiraatiota nimeensä saanut To Øl oli syntynyt.

Goliat on To Ølin imperial stout, jota on tuunattu cassonadesokerilla ja kahvilla, jonka keittämiseen kulutettiin kolme kiloa kahvipapuja (joskin oluen keittosatsin kokoa ei missään kerrota). Kyseessä on siis simppelisti makea jälkiruokakahvistout.

Oluella on tiivis, läpinäkymättömän mustanruskea väri. Kaadon myötä syntyy uskomattoman runsas ja kermaisen tiivis, märän rantahiekan värinen vaahtolakki, joka katoaa kuitenkin varsin nopeasti jättäen jälkeensä paksun vaahtopitsisen seinän lasin laidoille.

Varsin aromaattisessa tuoksussa tuntuu makeaa suklaata ja vaniljaa, lakritsia, voimakaspaahteista maltaisuutta, kevyttä Corn Flakesia, hentoa pyökkisavua, aavistus sikarisuutta ja hentoa mämmiä. Tuoksulla on hieman makeaan taittuva, miellyttävä ja kompleksinen yleisilme.

Suussa oluella on erittäin makea, siirappinen ja luumuliköörinen yleisilme: mokkaa, suklaakastiketta, lakritsia, imelää marjaisuutta ja kokonaisuuteen nähden suorastaan hämmentävää hedelmäisyyttä. Näiden pääasiallisten aromien keskeltä erottuu myös kinuskia, maitokahvia, kevyttä vaniljaa, hentoa hunajaa ja ujoa kookosta. Hiilihappo on äärimmäisen pientä ja lähes jopa olematonta, mikä kyllä sopii kokonaisuuteen. Taustalla häilyy hentoa katkeroiden rouheutta.

Jälkimaku on lakritsiliköörinen, lattekahvinen, tumman marjainen, luumuhilloinen, kevyen paahteisen mämminen ja nielussa kohtalaisen lämmin nielussa (10,1%). Suuhun jäävä jälkivaikutelma on hyvin pitkä, imelänmakea, siirappinen ja tahmea, joskin onneksi loppua kohti kuivuva ja mausteisempi.

Jaa-a, pakko nyt sanoa, että tämä stout ei nyt ihan mene maaliini. Yleensä tykkään isoista ja makeistakin stouteista ja porttereista, eikä riittävän suurikokoisissa oluissa runsaskaan alkoholi haittaa, jos se sopii hyvin kokonaisuuteen. Sen sijaan tässä oluessa makeus tuntuu tasapainottomalta eikä paketti toimi täysin. Onhan olut toki ennen kaikkea jälkiruokakäyttöön suunniteltu ja panimokin suosittelee sitä mm. sinihomejuuston kumppaniksi, mutta omasta mielestäni liika on liikaa. Tai en tiedä, kenties jopa näin makea stout voi olla toimiva, mutta siinä tapauksessa oluen aromimaailma ei pelitä yhteen makeuden kanssa. Tiedä häntä mikä tässä mättää, mutta jotenkin palaset nyt eivät ole kohdallaan. Paljon on kaikkea, mutta tällä kertaa lopputulos tuntuu olevan vaatimattomampi kuin osiensa summa.

Alkon sivujen mukaan panimo lupaa oluelle peräti 10 vuoden kellarointi-ikää ideaaliolosuhteissa, mutta vaikea sanoa mihin tämä olut menisi. Yleensä omien havaintojeni mukaan oluet (erityisesti lähtökohtaisesti makeammat sellaiset) tuppaavat iän myötä muuttumaan entistä makeammiksi; jos sitten tämä olut lähtökohtaisesti muistuttaa sekoitukselta, jossa on kuudella sokerilusikallisella makeutettu kuppi kahvia, luumukeittoa ja hiilihappoa, ei ajatus kellaroinnista kuulosta kovinkaan houkuttelevalta.

Lyhyesti: Moniulotteinen ja erittäin runsas, mutta tasapainottomalla tavalla siirappisen imelänmakea jälkiruoka-kahvistout.

Arvio: Keskinkertainen – tässä on selkeästi haettu jotain suurta, vaikuttavaa ja monisyistä lopputulosta, mutta hieman ollaan menty metsään. Kenties merkittävästi maltillisempi sokerin käyttö olisi voinut jo antaa tasapainoisemman lopputuloksen – onhan moni loistava imperial stout jo valmiiksi varsin makea, vaikkei niiden valmistusvaiheessa olisi käytetty lisäsokeria yhtä kidettäkään!

Hinnan (5,98e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Teliani Valley Oak Aged Tsinandali 2012

Teliani Valley Tsinandali Aged in Oak Barrels 2012

• Valmistaja: Teliani Valley
• Tyyppi: Valkoviini, Tsinandali
• Maa: Georgia
• Alue: Kakheti, Tsinandali
• Rypäleet: Rkatsiteli (85%), Mtsvane Kakhuri (15%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,50e (Heinäkuu 2015, Liviko Store Lootsi Keskus, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Georgia-maistelussani Tsinandalien kattaus ei onneksi jäänyt yhteen; Kolkhida Tsinandali oli sen verran vaatimaton esitys, että käsitys Tsinandalin alueen viineistä olisi voinut jäädä varsin vaatimattomaksi sen perusteella. Onneksi maistelussa oli toinenkin kyseisen alueen viini: aikaisemminkin blogissa noteerattu Teliani Valleyn tammitynnyrikypsytetty Tsinandali.

Viinin tuottanut Teliani Valley on perustettu vasta vuonna 1997, mutta se on hyvin lyhyessä ajassa laajentunut yhdeksi Georgian merkittävimmistä viinitaloista. Nykyisin tämä peräti 120 hehtaari viinitarhoja ympäri Georgiaa omistava viinitalo tuottaa niin moderneja puna-, valko-, rosée- ja kuohuviinejä kuin perinteisiä kvevri-viinejä ja brandya. Lisäksi viinitalo sekä tuo maahan ranskalaisia tammitynnyreitä että valmistaa itse tammitynnyreitä paikallisista puista. Valo tuottaa vuosittain n. 2,5 miljoonaa pulloa, joista 30% menee paikalliseen kulutukseen ja 70% maan rajojen ulkopuolelle.

Tämä viini on perinteinen Tsinandalin alueen valkoviini, eli lähinnä neutraalista ja melko hapokkaasta Rkatsitelista valmistettu sekoiteviini, jossa on mukana n. 15% pehmeämpää ja runsaamman hedelmäistä Mtsvanea. Viini on kypsynyt 9 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä ennen pullotusta.

Väriltään viini on melko neutraalin hailakka, vaalean kellanvihreä.

Tuoksu on melko hillitty ja kepeä, mutta miellyttävän monisyinen ja vakavaa eleganssia huokuva. Rkatsitelin ruohoisen yrttisyyden ja hillityn keltaisen omenan seassa häilyy hyvin maltillisella otteella tammen tuomaa kermaisuutta ja ujoa, kuivan puisevaa mausteisuutta, mikä antaa yleisilmeelle etäisesti hunajamelonisen olemuksen.

Suussa viini on miellyttävän kepeä, raikas ja tuntuvan hapokas. Hedelmältään melko maltillisesta makumaailmasta löytyy vihertävää, ruohoista yrttisyyttä, kypsää keltaista omenaa, hillittyä sitruksisuutta, hentoa keltaista hedelmää ja tammitynnyrikypsytyksen tuomaa kevyttä kermaisuutta ja ujoa pähkinäisyyttä. Viini on varsin eloisa ja jopa rakenteikas, ja erittäin hillityksi jäävät tammen piirteet sointuvat suorastaan yllättävän hyvin viinin kepeään ja freesin hapokkaaseen olemukseen.

Jälkimaussa viini jättää kielelle keltaista omenaa ja hentoa hunajamelonia, tammen tuomaa kermaisuutta ja hennon puisevaa mausteisuutta, hillittyä suolaista mineraalisuutta ja ujoa olkisuutta.

Mikään suuri viini tämä Tsinandali ei ole – mitä voisi ehkä sen nimestä odottaa – mutta se on äärimmäisen hyvin tehty, ilahduttava kepeä ja eloisa ja hyvällä maulla hyvin maltillisesti tammitettu perusvalkoviini, joka on todellinen ylisuoriutuja hintaluokassaan. Viinin eloisa hapokkuus antaa sille hyvän rakenteen, jonka kanssa se pärjää helposti monenlaisien ruokien kanssa, kun taas sen maltillinen, mutta juuri sopivasti erottuva tammisuus antaa sille semmoista pientä runsautta ja aromaattista syvyyttä, joka tuo siihen mainiosti mielenkiintoa viemättä siitä mitään pois.

Viini on ehdottomasti kiitettävätasoinen esitys alle kympin georgialaisvalkoviiniksi ja siten todellinen löytö hintaluokassaan. Viinissä on sen verran rakennetta ja mielenkiintoisuutta, että kiinnostaisi tietää, mahtaisiko se vielä kehittyä parempaan suuntaan kellarissa. Viinien puolesta varsin kattavalla valikoimalla varustetusta Lootsi keskuksen Liviko Storesta on tätä viiniä löytynyt useampanakin vuotena, yleensä vielä tuoreella vuosikerralla, joten sieltä voisi käydä taas poimimassa uuden pullon kun Tallinnaan jälleen eksyn.

Lyhyesti: Maltillisesti ja tyylikkäästi tammitettu raikkaan hapokas, kepeä, eloisa ja rakenteikas georgialaisvalkoviini.

Arvio: Hyvä – oikein kiva, mallikas ja maukas yleisvalkoviini niin sellaisenaan nautittavaksi, ruoan kumppaniksi tai kenties jopa lyhyeksi aikaa kellariin. Vaikea sanoa, kuinka tyypillinen tai perinteinen Tsinandali tämä viini on, mutta hyvä viini se on ainakin.

Hinnan (7,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Leyda Canelo Syrah 2013

Leyda Single Vineyard Canelo Syrah 2013

• Valmistaja: Viña Leyda
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Aconcagua, San Antonio, Valle de Leyda
• Rypäleet: Syrah (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 14,48e (Joulukuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 14,48e (Joulukuu 2015, Alko)

No niin, tässä uutta yhteissettiä Suomen viiniblogipiiriltä! Tämänkertainen arvio tehtiin yhteistyössä viinien maahantuontia harjoittavan Vindirektin kanssa: Vindirekt postitti kaikille kiinnostuneille bloginkirjoittajille viinipullon, josta oli riisuttu kaikki päällipuoliset tuntomerkit ja kaulaan korkin kohdalle oli vielä kääräisty teippiä, ettei korkin mahdollisista tiedoista olisi voinut luntata speksejä. Sokkopullon ideana on saada kaikilta osallistuneilta viinibloggaajilta mahdollisimman rehellinen arvio, jossa viinin etiketti, alkuperä tai mikään muu ei vaikuttaisi lopputulokseen – ainoastaan viinin laatu. Tästä lähtee nyt meikäläisen osuus!

Postista noudetusta pahvilaatikosta paljastuu etiketitön Burgundi-pullo, joka on suljettu ihan perinteisellä luonnonkorkilla. Jee, Pinot Noiria! Kai? No, korkki auki ja katsomaan! Nykäisen pullosta korkin veke ja heitän sen piiloon pahvilaatikkoon vilkaisematta sitä. Nyt ei spoilaannuta!

Viinillä on erittäin tumma ja syvä, kevyesti sinertävän karmiininpunainen väri, joka reunoilta taittuu kevyesti läpinäkyvään kirsikkaan. Keskeltä viinin ulkonäkö läpinäkymätön. Ei taida sittenkään olla Pinot Noiria...

Lasista kohoaa melko runsas ja muheva tuoksu, jossa tuntuu intensiivistä mustaherukkamehua, luumua ja keitettyä mustaherukkaa; taustalla värjöttelee kohtalaista lihaisuutta ja kypsää tummaa kirsikkaa. Näin järjettömän runsas mustaherukka, joka saa suorastaan epäilemään, että lasissa on Marlin mustaherukkamehutiivistettä eikä viiniä, vie heti mielikuvani Cabernet Sauvignoniin. Viini kuitenkin oli pullotettu Burgundi-pulloon, mikä olisi äärimmäisen poikkeuksellista kyseiselle rypälelajikkeelle, joten tahdon uskoa, ettei lasissa nyt ole kaikesta herukasta huolimatta Cabernet'ta. On kyllä pakko myöntää, että suorastaan epäilyttää, voiko muista rypälelajikkeista saada yhtä röyhkeän herukkaista tuoksua irti tekemättä jotain temppuja kellarin puolella, esimerkiksi teollisilla hiivoilla?

Suussa viinillä on melko täyteläinen, varsin ryhdikkään hapokas ja mukavan napakka suutuntuma. Tanniinit ovat kuitenkin erittäin maltillisia ja pehmeänkypsiä. Makumaailmassa tuntuu hyvin paljon kypsää tummaa marjaisuutta, herukkahilloa kuitenkin ilman hilloisuuden alleviivattua makeutta, mehevää luumua, kevyttä ja aavistuksen bitteristä mausteisuutta, hillittyä boysenmarjahilloa, aavistuksen verran karhunvatukkamarmeladia ja taustalla värjöttelevää tammista suklaata. Alkoholi tuntuu kokonaisuudessa hyvin kevyesti.

Kypsänmakea jälkimaku on tumman hedelmäinen, mehukas, kypsän herukkainen, hennon boysenmarjainen ja kohtalaisen mausteinen, mahdollisesti tammesta juontuen. Alkoholin lämpöä tuntuu jälkivaikutelmassa kevyesti samalla kun hyvin maltilliset tanniinit ujosti kuivattavat suuta.

Pakko myöntää, että viinin hyvin muhkea, ryöppyävän runsas ja paikoin jopa imelä herukkaisuus tuoksussa ei houkuta. Tuoksusta ei tunnu erottuvan käytännössä lainkaan tammea, mutta se suattaapi johtua siitä, että kaikki mahdolliset sellaiset piirteet jäävät hedelmän alle piiloon. Viinin suutuntuma on mukavan eloisa ja ryhdikäs, mutta näin täyteläinen ja kypsänmehevä makumaailma kaipaisi mielestäni vastapainoksi melko tuntuvaakin tanniinista rouheutta – nyt viinit lähest tanniinittomalta tuntuva yleisilme tuntuu turhankin siistiksi siloitellulta ja korostetun lempeältä. Viinistä jää helpostilähestyttävä, korostetun hedelmäinen ja vähän liiankin helppo kuva.

Minkäslaisia johtopäätöksiä viini sitten meikäläisessä herätti? No ensinnäkin, ainoat viinit, joissa olen vastaavanlaista herukkaisuutta tavannut ovat olleet chileläisiä punaviinejä – rypäleestä riippumatta (niin Carignania, Carménèrea, Merlot'ta kuin Syrah'ta), joka viittaisi johonkin Chilessä suosittuun teolliseen hiivaan. Sitten viinin rakenne: viinillä on mehukkaan makea ja melko täyteläinen olemus, mikä vihjaa suht lämpimiä olosuhteita ja runsaita aurinkotunteja. Sillä on kuitenkin myös hyvin reipas hapokkuus ja tanniinit ovat erittäin kiltit ja kypsät, mikä viittaisi suureen vuorokausittaiseen lämpötilanvaihteluun ja pitkään kasvukauteen – viini on siis kyennyt saavuttamaan hyvin pitkälle edenneen kypsyyden niin hedelmässä kuin tanniineissa kuitenkaan menettämättä hapokkuuttaan. Tällaiset olosuhteet viittaisivat edelleen Chilen suuntaan, joskin enemmän maan viileämpiin alueisiin joko lähellä Tyyntä Valtamerta tai sitten Andien rinteillä. Toki on mahdollista, että viiniä on tuunattu kellarissa enemmänkin, eli tanniinit ovat voitu suodattaa viinistä pois ja lopuksi lisätä pussista hieman happoja tuomaan kokonaisuuteen ryhtiä.

Koska Chile on kerännyt laajalti tunnustusta tyylikkäistä viileän alueen Syrah-viineistään, voisin veikata ylläolevan evidenssin perusteella tämän olevan joku semmoinen. Pullon perusteella Cabernet Sauvignon tämä ei suurella todennäköisyydellä ole, Merlot ja Carménère harvemmin kykenevät saavuttamaan näin runsasta hapokkuutta ja Carignan on loppupeleissä harvinainen tulokas markkinoillamme, joten todennäköisyyksien valossa tahdon kääntyä chileläisen viileän alueen Syrah'n suuntaan.

Pakko näin lopussa todeta, että en viinistä suuresti innostunut: viinin naurettavan läpitunkeva herukkainen tuoksu ei kuulu lemppareihini; viinin puhtaan marjainen ja kohtalaisesti tammista mausteisuutta eivät tunnu olevan linjassa ja kontrasti on enemmän hämmentävä kuin positiivisesti yllättävä; johtuen viinin hyvin lempeästä tanniinisuudesta kokonaisuus tuntuu enemmän korostetun siloitellulta ja kosiskelevuuteen tähtäävältä kuin helpolta ja maukkaalta. Plussaa kuitenkin ryhtiä antavasta, raikkaasta ja eloisasta hapokkuudesta. Itse kuitenkin suosin tällaisissa viineissä joko voimakkaampaa tanniinisuutta tai vaihtoehtoisesti keveämpää ja kuivakampaa hedelmää.

Ja jumalauta jos tämä kaikesta huolimatta onkin joku Uuden-Seelannin Pinot Noir tai espanjalainen Tempranillo. Jos on, keskityn sitten vain Beaujolais'n Gamay-viineihin.

Update 10/12/2015: Ja sieltähän sitten paljastui Leydan tarha-Syrah. Mukava havaita, että hoksottimet ovat edelleen paikallaan!

Lyhyesti: Erittäin mustaherukkaisen tuoksuinen, tumman marjainen, mausteinen, raikkaan hapokas ja lähes vähätanniininen sokkopunaviini.

Arvio: OK – tämä on tämmöinen helppo, mehukas ja kypsänmakea punaviini, jolla on kivasti happojen tuomaa ryhtiä, mutta joka ei tunnu haastavan juojaansa oikein millään tavalla. Kiltti ja helpostilähestyttävä arkinen peruspunu.

Hinnan (14,48e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Ja lopuksi muut mukana olleet blogit, joista voi vertailla, kuinka paljon arviot erosivat toisistaan:

• Blanc de Blancs
• Copatinto
• Loppasuut
• Pullon henki
• Rypäleistä viis!
• Veni Vidi Viini
• Viinikartta
• Viiniministeri

Mikkeller Green Gold

Mikkeller Green Gold

• Valmistaja: Mikkeller
• Tyyppi: Olut, Double India Pale Ale
• Maa: Tanska (Belgia)
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
• Maltaat: Cara München, Maris Otter, pilsner-
• Humala: Cascade, Centennial, Citra, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,80e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 4,80e (Joulukuu 2015, Alko)

Haamupanimo Mikkeller tuskin esittelyjä tarvitsee. Tai jos tarvitsee, suosittelen käyttämään Googlea, koska en jaksa kirjoittaa sitä blogiini miljoonatta kertaa.

Tämä olut on Mikkellerin yksi vanhimmista olutbrändeistä – Green Gold oli nimittäin Mikkellerin 2. julkaistu IPA. Olut on pyörähtänyt kerran aikaisemmin monopolin valikoimassa, nimittäin Arkadian erikoisvalikoimassa vuonna 2011. Nyt olut tuli uudella ulkonäöllään laajempaan jakeluun Alkon kertaostona. Oluen päiväys on merkitty puolentoista vuoden päähän, ja koska meikäläisen pullossa seisoo 26/04/2017, vaikuttaa tämä tavara olevan suorastaan harvinaisen tuoretta tavaraa!

Oluella on hyvin hennosti utuinen, lähes kirkas, vaaleanruskea väri ja erittäin runsas, paksu, kuohkea, kestävä ja kerman värinen vaahto, joka jättää laskeutuessaan runsaasti pitsiä.

Tuoksu on ryöppyävän runsas ja ekspressiivinen, ja siinä tuntuu todella paljon pihkaa ja männynneulasia. Siis aivan helvetisti. Pientä karamellia, mausteisuutta, kevyttä passiota ja hentoa aprikoosia häilyy taustalla. Tuoksu pistää odottamaan rutikuivaa, äärikatkeroista ja supertiukkaa West Coast IPA:a.

Tuoksu kuitenkin onnistuu johtamaan harhaan: vaikka tuoksusta tuttua pihkaisuutta mausta erottuukin pikkasen, on tämän kielen kärjessä jopa makeana tuntuvan IPA:n makumaailma täynnä karamellista ja hennon leipäistä mallasta, maamaista mausteisuutta, jonkin verran puisevuutta, kevyttä persikkavetoista tropiikin hedelmää, maltillista marjaisuutta, hentoa mandariinia ja aavistuksen verran rusinaa. Suutuntumakaan ei ole kepeä, vaan ennemminkin keskitäyteläinen tai jopa melko täyteläinen. Hiilihappoja ei löydy lähes lainkaan. Oluella on kohtalaisen tuntuvat katkerot (56 EBU), mutta ne ovat suorastaan erinomaisesti balanssissa rungon ja karamellisen makeuden kanssa.

Jälkimaussa tuntuu maamaisuutta, tuoksusta tuttua pihkaa, leivontamausteisuutta, greippistä sitrusta, makeaa keksimäistä mallasta, ruohoista katkeroa ja hentoa valkopippuria. Suuhun jää yllättävän pitkä, mukavalla tavalla katkeroinen ja kaikin puolin tasapainoinen jälkivaikutelma, jossa häilyy aavistus alkoholin lämpöä (7%).

No olipas tämä nyt pirun hyvä. Green Gold on kaikin puolin maukas, suorastaan hallitsemattoman nopeasti lasista hupeneva ei-ihan-mutta-melkein-DIPA. Katkeroita on paljon, mutta missään vaiheessa ei vedetä niiden kanssa överiksi, vaan jatkuvasti pysytään mukavasti erottuvan rungon piirtämissä raameissa. Diggin' this, big time.

Tämä runsas, herkullinen ja ennen kaikkea äärimmäisen freesi olut kannattaa napata testiin varsin pian – ei pelkästään siksi, että olut on mahdollisesti ketterästi hupeneva kertaostos, vaan ennen kaikkea siksi, että olut on parhaimmillaan – kuten kaikki modernit IPA:t – mahdollisimman tuoreena!

Lyhyesti: Julmetun vihersävytteisen humalaisen tuoksuinen, mutta maultaan runsas, tasapainoisen maltainen ja moniulotteinen IPA-and-a-half.

Arvio: Erinomainen – Green Gold tarjoaa harvinaisen freesissä paketissa yleensä Double IPA:ista tuttua runsaampaa, mallasvetoisempaa meininkiä menemättä kuitenkaan DIPA-henkeen yli katkeroiden tai alkoholin kanssa. Suuri, mutta ei isokokoinen IPA, joka hoitaa tonttinsa varmasti ja luotettavasti.

Hinnan (4,80e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Kolkhida Tsinandali 2011

Kolkhida Tsinandali 2011

• Valmistaja: Mildiani, Tsinandali Old Cellar
• Tyyppi: Valkoviini, Tsinandali
• Maa: Georgia
• Alue: Kakheti, Tsinandali
• Rypäleet: Rkatsiteli, Mtsvane Kakhuri
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,20e (Tammikuu 2015, AlkoPörssi Sadamarket)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: mildiani

Meikäläisen pari kuukautta sitten pitämä Georgia-maistelu jatkui Tbilvinon Rkatsitelin jälkeen tällä Tsinandalilla. Tämä siirtymä oli looginen siksi, että Tbilvinon Rkatsiteli valmistetaan laajalti koko Kakhetin laakson alueen rypäleistä, kun taas Tsinandali on yksi, spesifi ala-alue Kakhetin laaksossa.

Vanhalta, 1800-luvun alussa rakennetulta, château-henkiseltä Tsinandalin kartanolta nimensä saanut Tsinandalin viinialue on Kakhetin laakson suurin viinialue ja levittäytyy Kakhetin "pääkaupungin", Telavin, ympärille. Alueen oma erikoisuus on viinialueen nimellä kulkeva valkoviini (aivan samalla lailla, kuten Bordeaux'n viinialue saa nimensä Bordeaux'n kaupungilta ja alueen viini tunnetaan samalla nimellä), joka perinteisesti valmistetaan kahdesta rypälelajikkeesta, Rkatsitelista ja Mtsvanesta. Rkatsiteli on näistä kepeämpiä ja hapokkaampia viinejä tuottava lajike ja se antaa viinille ryhdin ja rungon perinteisesti n. 75-90% osuudellaan, kun taas runsaampia, raskastekoisempia ja hedelmäisempiä viinejä tuottavaa Mtsvanea käytetään sekoituksessa maltillisemmin, ensisijaisesti tuomaan runsautta ja mehevää hedelmää.

Tämän kyseisen viinin tarkka sekoitussuhde ja valmistusprosessi on meikäläiselle täysin hämärän peitossa, koska Tsinandali Old Cellarin viinitalolla ei ole omia nettisivuja, eikä viinistä tahdo muutenkaan löytää tietoa netistä. Viini on kuitenkin todennäköisesti perinteinen, edullisen pään Tsinandali, eli terästankeissa kypsytetty valkoviini, josta valtaosa on Rkatsitelia.

Viini on väriltään intensiivisen vaaleanvihreä; selkeästi voimakasvärisempi kuin viereisestä lasista löytyvä, neutraalihko Tbilvino Rkatsiteli.

Tuoksu on varsin aromikas ja runsas, jopa vivahteikas. Pinnassa on runsasta, makeahkoa hedelmäisyyttä, joka taittuu jopa hennosti trooppiseen suuntaan – todennäköisesti Mtsvane hommissaan. Taustalla häilyy hieman läpitunkevaa vihreää yrttisyyttä, jopa ujoa vegetaalisuutta, sekä jotain, jolle osuvin termi mielestäni olisi mäntysuopa. Erityisen saippuainen tämä aromi ei ole, mutta siinä on jotain epämääräisesti samaan suuntaan vihjaavaa.

Runsas ja moniulotteinen tuoksu vie hieman harhaan, sillä tämä kuiva viini on suussa kepeä, ohut ja neutraali; happojensa puolesta jossain matala- ja keskihappoisen välimaastossa. Kielellä pyörii kevyttä tropiikin hedelmää, ujoa kypsää omenaa, hentoa tuoretta keltaista hedelmää ja lämmetessään myös aavistus oksidatiivista pähkinää, mikä vihjaisi viinin todennäköisesti ohittaneen vastikään huippunsa. Suutuntuma on rauhallinen ja pehmeähkö, muttei missään nimessä isokokoinen – päin vastoin. Erityisesti mausta puuttuu matalien happojen vuoksi puhtia.

Jälkimaku on merkittävästi kuivempi ja vihersävytteisempi kuin keskimaku: kielelle jää vihreää yrttisyyttä, ruohoisuutta ja hentoa kellervää omenaa. Koska vaatimattomat hapot eivät jaksa kantaa pitkälle, on jälkivaikutelma hieman lyhyehkö ja ponneton.

Kolkhidan esitys jäi melko vaatimattomaksi esitykseksi muigen georgialaisten viinien keskellä, johtuen ennen kaikkea sen varsin maltillisesta hapokkuudesta. Näin matalahappoinen viini tuntui väistämältä lattealta muuten selkeästi hapokkaampien viinien joukossa, mitä muutenkin viinin hillitty hedelmäisyys tuntui korostavan entisestään. Lisäksi viini vaikutti neljän vuoden iässä olevan viimeisillään, päätellen makumaailman keskeltä paikoin erottuvasta aavistuksesta oksidaatiota. Viini ei kyllä missään nimessä ollut vielä mitenkään kuolleen tai yli-ikäisen oloinen, mutta selvästikin suunta oli jo siirtynyt alaspäin.

Yleisesti en oikein voi suositella tätä viiniä, sillä esimerkiksi Tallinnasta löytyy samaan hintaan paljon laadukkaampia ja mielenkiintoisempia viinejä – esimerkiksi muiden tuottajien Tsinandaleja. Jos tämmöinen viini kuitenkin sattuu eksymään näppeihisi, suosittelen juomaan sen viimeistään 3-vuotiaana!

Lyhyesti: Runsastuoksuinen, mutta hyvin hennon makuinen, vihertäväsävytteinen ja latteahappoinen Kakhetin laakson valkoviini.

Arvio: Kehno – tuoksu lupaa paljon, mutta harmillisesti viinin maku osoittaa nuo lupaukset täysin katteettomiksi. Vaatimattomimpia maistamiani georgialaisia valkoviinejä.

Hinnan (7,20e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Plevna Siperia Imperial Stout 2013 vs. 2015

Plevna Siperia Imperial Stout 2013 & 2015

• Valmistaja: Panimoravintola Plevna
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Suomi
• Alue: Pirkanmaa, Tampere
• Maltaat: Karamelli-, paahdettu, pale ale-, pilsner-, wiennamallas
• Humala: Amarillo, Columbus, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,50e (Marraskuu 2013, Alko)
• Hinta ostohetkellä: 5,84e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 5,84e (Joulukuu 2015, Alko)

Kun usein Suomen parhaaksi stoutiksi ja jopa parhaaksi olueksi tituleerattu Plevna Siperia saapui joulun 2015 alla Alkoon, kertaostona jälleen, päätin ottaa oluen tuoreen version ja kellarissa pari vuotta kypsytetyn version rinnakkaintestiin (tässä tuoreesta versiosta arvio) ja julkaista niistä yhteisarvion blogin puolelle. Suomen parhaaksi olutblogiksi tituleerattu Reittausblogi ehti tehdä samanlaisen vertailevan arvion ennen kuin pääsin itse laittamaan ideaani täytäntöön, joten piru vie ja hemmetti. Noh, tässä kuitenkin oma näkemykseni aiheesta.

Siperia on siis Tampereen keskustassa sijaitsevan Plevnan ravintolapanimon imperial stout, joka alun perin kehitettiin vuonna 2005 maanmainion olutbaari Pikkulinnun 5-vuotisolueksi. Sitä saa yleensä jatkuvasti Plevnan hanoista sekä vaihtelevalla menestyksellä muista kotimaisten baarien hanoista, mutta olutta on pullotettu suuremmassa mittakaavassa vain kahdesti: vuonna 2013 Nokian Panimolla ja vuonna 2015 Laitilan Wirwoitusjuomatehtaalla. Siperia on humaloitu tyylilajin normeihin nähden sekä melko reippaalla katkerolla että tuntuvalla aromihumaloinnilla ja ilmestyessään olut oli katkeroisin Suomessa pantu kaupallinen olut. Iän myötähän nämä aromihumaloinnin tuoksuista ja mauista vastaavat ainesosat hajoavat oluen sekaan ja katoavat, kun taas katkerohumaloinnin bitteriset ainesosat eivät katoa oluesta kellaroinnilla minnekään. Näin ollen kahdella samalla reseptillä valmistetulla oluella, joilla on ikäeroa peräti pari vuotta, on todennäköisesti melkoisesti eroa.

Siperia 2013

Väri on läpinäkymättömän musta. Runsas, melko kestävä, pienikuplainen, maitokahvinruskea ja runsaasti pitsiä jättävä vaahtohattu.

Lasista kohoaa selkeästi kehittynyt tuoksu, josta erottuu mämmiä, lakritsia, luumua, pölyisiä paahdettuja maltaita, kevyttä suklaasiirappia, hillittyä siirappipiparia ja aavistus kuivattua taatelia. Vanhalle Siperialle on kehittynyt siis varsin miellyttävä, ujosti makeutta vihjaava, kompleksinen stoutin tuoksu.

Suussa oluella on varsin kehittynyt, kuivakka ja hieman ohentunut maku, jossa tuntuu aluksi lähinnä pölyistä puuta, juureskellaria ja tuhkaa, taustalla hillittyä paahteisuutta, lääkeyrttisyyttä ja lakritsia. Hiilihappo on melko pientä ja pehmeää. Suht reilut, jopa lähes IPA-maiset katkerot antavat yrttisyyden kanssa oluelle hieman fernetbrancamaisen habituksen. Kellarimaisten piirteittensä vuoksi tämä Siperia on hieman epämiellyttävä – tiedä häntä onko se vain mennyt yli, kärsinyt ajoittain heittelevästä lämpötilasta vai ollut hieman off bottle. Lämmetessään pölyisyys ja kellari katoavat onneksi makumaailmasta lähes kokonaan ja kokonaisuudesta tulee 500% miellyttävämpi.

Jälkimaussa tuntuu varsin voimakasta saippuaista katkeroa, tuhkaa, puuta, palanutta leivänkuorta, voimakasta kärtsää, greippistä bitterisyyttä ja hentoa yrttistä Fernet Brancaa. Erityisesti voimakkaat katkerot ja greipinlihainen sitruksisuus jatkuvat kielellä hyvin pitkään.

Siperia 2015

Ulkonäkö on täysin identtinen pari vuotta vanhemman kanssa. Vaahtolakki on ehkä inasen verran tummemman ruskea.

Tuoksussa tuntuu todella reippaasti aromikasta humaloinnin tuomaa pihkaisuutta, havuisuutta, saippuaa, kevyttä trooppista hedelmää ja hentoa sitruunankuorta, joiden alta paljastuu maltaiden tuomaa lakritsivanukasta, tummaa kahvia, paahteisuutta, kevyttä makeaa savua ja hentoa tuhkaa.

Suussa olut on melko täyteläinen. Kielelle iskeytyy katkeroiden hallitsema paahteinen maku, jossa tuntuu greippiä, lakritsia, ruisleipää, kevyttä tummaa karvasta suklaata ja häivähdys siirappia. Hiilihappo on hyvin pientä, pehmeää ja kevyesti nipistelevää. Oluen runsas, intensiivinen maku ja melko täyteläinen suutuntuma antavat mainiosti tasapainoa tiukalle katkeroisuudelle ja kokonaisuus on mainiosti balanssissa.

Jälkimaku on ennen kaikkea voimakkaan greippilihaisen katkeroinen; muuten kielelle jää hillittysti pihkaisuutta, kärtsää, kevyttä ruohoisuutta, hentoa lakritsia ja aavistus raakasuklaata. Todella tiukka katkeroisuus (73 EBU) jatkuu tuntuvan bitterisessä mutta melko monisyisessä jälkivaikutelmassa pitkään.

Siperioiden erot ovat kahden vuoden ikäerosta johtuen huomattavat: vuoden 2015 versio on maukas, sopivasti juojaansa haastava DIPA-stout, kun taas 2013 on lämpimänä miellyttävästi iän myötä rauhoittunut, hienostunut ja tasapainoisella tavalla kompleksisen maltainen. Vanhassa oluessa nousee kuitenkin häiritsevänä puolena sen erikoinen ja melko epämiellyttävä, kellarimainen aromi – kenties tässä jossain välissä pitää testata vielä joku kellarini muista vanhoista Siperioista ja tarkastaa, mahtaako kyseessä olla vain yhden pullon virhemaku vai kehittyneen Siperian ominaismaku. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että tuo piirre tuntui erityisen korostuneena vain viileässä oluessa ja mitä lämpimämmäksi olut kävi, sitä hennommaksi kyseinen aromi jäi – joskaan se ei missään vaiheessa poistunut oluen makumaailmasta täysin.

Ennen kuin olen toisen vanhan Siperian testannut, en uskalla oikein sanoa juuta enkä jaata oluen kypsyttelyn kannattavuudesta – uusi Siperia on pirun mainiota tavaraa tuoreena, johtuen ensisijaisesti oluen vahvan IPA-maisesta humaloinnista. Jos vanhasta oluesta tuota kellarimaisuutta ei löydy, on kyseessä varsin mainio, hienostunut ja tyylikkään moniulotteinen stout, johon tuntuva katkerohumalointi tuo mainiolla tavalla särmää.

2013 Lyhyesti: Hyvin kehittynyt, viileänä hallitsevan kellarimaisen aromin pilaama, mutta lämpimänä nautittava ja hienostunut DIPA-stout.

Arvio: Tyylikäs – niin kauan kuin oluen muistaa nauttia lämpimänä.

Hinnan (4,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

2015 Lyhyesti: Erittäin ronskisti aromi- ja katkerohumaloitu, tasapainoinen, moniulotteinen ja vaikuttava super-stout.

Arvio: Täydellinen – vaikuttava, intensiivinen ja helposti kansainvälisessäkin kilpailussa pärjäävä imperial stoutin ja double IPA:n hybridi. Imperial stout hardcore-pään hopheadeille; helposti Suomen olutmaailman parhaimmistoa.

Hinnan (5,84e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Tbilvino Rkatsiteli 2013

Tbilvino Rkatsiteli 2013

• Valmistaja: Tbilvino
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Georgia
• Alue: Kakheti
• Rypäleet: Rkatsiteli (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 10,98e (Lokakuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 10,98e (Joulukuu 2015, Alko)

Lokakuussa pitämäni Georgia-maistelu potkaistiin käyntiin tällä Alkon valikoimasta löytyvällä Rkatsitelilla, jonka aikaisemman vuosikerran arvio löytyikin jo valmiiksi blogistani.

Viinin on tuottanut Tbilvino, Georgian suurin viinintuottaja. Tbilvino on saanut alkunsa vuonna 1962 valtavana, kansallisena viinitehtaana, jonka oli tarkoitus lähinnä tuottaa valtavia määriä paikallista viiniä Neuvostoliiton kulutukseen. Vasta vuonna 1999, muutamia vuosia Georgian itsenäistymisen jälkeen, siirtyi Tbilvino yksityiseen omistukseen ja samalla ryhtyi painottamaan viineissään laatua määrän sijaan. Tämä paljastui kannattavaksi siirroksi, sillä Margvelashvilin veljesten luotsaama Tbilvino koki suuren kolauksen Venäjän aloitettua georgialaisten viinien kauppasaarron vuonna 2006 – talon tuotannosta yli puolet meni Venäjän markkinoille ja loput pääasiassa kotimaan markkinoille. Viinitalolla kesti kuitenkin vain muutama vuosi nykyaikaistaa jo valmiiksi georgialaisittain korkeatasoiset viinintuotanto-olosuhteet Venäjän ulkopuolisille markkinoille riittävälle tasolle ja tätä nykyä Tbilvinon tuotannosta peräti 95% menee kansainvälisille markkinoille. Tbilvino on Georgian merkittävimpiä tuottajia 1,5 miljoonalla vuosittaisella pullollaan.

Rkatsiteli on hyvin hapokas, valkoinen lajike, joka on kotoisin Georgiasta ja geneettisesti hyvin läheistä sukua alkuperäisille villiviineille. Lajike on kuitenkin levinnyt laajalti mm. entisiin itäblokin maihin ja Neuvostoliiton aikoihin sen on uskottu olevan jopa maailman viljellyin rypälelajike. Koska lajike saavuttaa helposti hyvin korkean hapokkuuden, mutta sen hedelmäisyys ei ole mitenkään erityisen korostunutta, pitää Rkatsitelin satomääriä rajoittaa reilulla kädellä ja antaa rypäleiden kypsyä melko myöhään, jotta niistä saadaan valmistettua laadukasta viiniä. Tämä Tbilvinon viini on valmistettu Kakhetin ala-alueiden Gurjaanin, Kardenakhin, Napareulin, Tibaanin ja Tsinandalin rypäleistä ja se on käynyt ja kypsynyt viileässä lämpötilassa (12/14°C) tasaisilla sakansekoittamisilla (bâtonnage) ennen pullotusta.

Väriltään viini on hailakan, jopa neutraalin vaaleanvihreä.

Aromaattisesta ja kypsän hedelmäisestä tuoksusta erottuu kepeää, mehukasta omenaisuutta, olkisuutta, kevyttä valkoherukkaisuutta ja aavistuksen verran hiivasakan tuomaa aromaattisuutta.

Viinin kuivasta, puhdaspiirteisestä ja rapean raikkaasta makumaailmasta löytyy kypsää keltaista hedelmää, omenankuorta, kuivattuja yrttejä, kevyttä karheaa mineraalisuutta ja hentoa persikkaa. Kokonaisuus on ilahduttavan kepeä ja napakan hapokas, minkä lisäksi yleisilmeessä on sellaista pientä grippiä, joka luo hennon tanniinisen aavistuksen suutuntumaan.

Viinistä jää kielelle tuoretta omenaa, yrttisyyttä, olkisuutta ja kevyttä mausteisuutta ilmaiseva kepeähkö, jopa hieman neutraali jälkimaku. Melko pitkä jälkivaikutelma on pirteä, raikkaan hapokas ja kivalla tavalla mitä pienimmän aavistuksen karhea.

Tbilvinon Rkatsiteli ei ole mikään iso ja vaikuttava viini, mutta sellaisia Rkatsitelit harvemmin ovat – sen sijaan tämä on äärimmäisen miellyttävä, maukas ja raikas arkiviini, jota ei olla hinnalla pilattu. Viinin hillitty, freesi hedelmäisyys yhdistettynä kuivakkaan ja mukavan rapsakan hapokkaaseen yleisilmeeseen tekee siitä äärimmäisen mainion ja yleiskäyttöisen arkiviinin.

Kellariin näin simppeliä ja edullista viiniä on turha pistää kypsymään. Sen sijaan tämä Rkatsiteli on oikein passeli viini niin ruokapöytään tai sellaisenaan siemailuun. Näin joulun alla viinin voi turvallisesti ottaa joulupöydän kalojen ja kasvisten seuraksi, kun taas keskikesällä piknikkori retkiherkkuineen on varmin paikka tälle pullolle.

Lyhyesti: Freesi, hillitty, ryhdikkään hapokas ja pirtsakka arkivalkoviini Georgian itälaidalta.

Arvio: Miellyttävä – arkinen ja edullinen Rkatsiteli parhaimmillaan: ryhtiä paljon ja kypsää hedelmää sopivan maltillisesti. Paljon parempi näin kuin toisin päin.

Hinnan (10,98e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Georgia

Georgia

Yleistä

Georgia on viinimaana monelle viininystävälle täysin tutkan alapuolella, vaikkei näin missään nimessä pitäisi olla; viininviljelyksen ja -valmistamisen nimittäin uskotaan vahvasti olevan lähtöisin juuri Georgia-Armenian seudulta! Tältä alueelta on nimittäin löytynyt vanhimpia jäännöksiä viininvalmistukseen käytettävistä saviruukuista, joista on löytynyt muinaisten, viljeltyjen rypälelajikkeiden siemeniä. Nämä löydökset ovat arvioitu noin 8000 vuoden takaisiksi, eli ne ajoittuvat samoille ajoille, jolloin oluenvalmistuksen on uskottu alkaneen. Viininviljelyn ja -valmistamisen uskotaan sittemmin levinneen Georgiasta ja Armeniasta aluksi Lähi-Idän välimerellisiin maihin, sieltä Afrikkaan ja Kreikkaan ja Kreikasta lopulta muualle Eurooppaan.

Koska viininviljelemisellä ja -valmistuksella on ollut merkittävä jalansija Georgiassa, on viinillä ollut aina merkittävä osa georgialaisessa kulttuurissa – ja sitä se on siellä vieläkin: näkeväthän monet paikalliset heidän ainutlaatuisen viininsä pitkän ikänsä salaisuutena. Johtuen georgialaisten rehellisestä ylpeydestä viiniään kohtaan (sekä georgialaisten viinien nauttimasta suuresta arvostuksesta erityisesti entisen itäblokin maissa), eivät maailmalla riehuvat viinitrendit ole juuri pystyneet hetkauttamaan Georgian omaa viiniskeneä ja maassa perinteiset rypälelajikkeet ja viinien valmistustyylit ovat edelleen vahvasti voimissaan.

Käytöstä poistettuja, koristeettomia kvevrejä maan pinnalla.
Lähde: L. Totosashvili / Wikipedia

Maan viininvalmistuksen merkittävin erikoispiirre on kvevrien käyttö. Kvevrit ovat valtavia, vetoisuudeltaan muutamista kymmenistä litroista aina jopa useisiin tuhansiin litroihin, muodoltaan pulleita, savesta valmistettuja, amforamaisia saviruukkuja, jotka haudataan suuaukkoaan myöten maahan. Ei ole tarkkaa käsitystä, kuinka kauan kvevrejä on Georgiassa käytetty, mutta niiden käyttö juontanee melko lähelle viininvalmistuksen alkuaikoja.

Perinteisesti Georgiassa viinejä on valmistettu niin, että kypsät rypäletertut on yksinkertaisesti heitetty näihin mehiläisvahalla pinnoitettuihin kvevreihin, rankoineen kaikkineen, ja niitä on murskattu kunnes ruukkuun ei enää mahdu rypäleterttuja yhtään enempää. Tämän jälkeen kvevrin suuaukko on peitetty kannella, tilkitty umpeen vahalla ja lopuksi kansi peitetty maalla. Viini on jätetty käymään rypäleenkuorten ja -rankojen kanssa siihen asti, kunnes viini on valmis (mikä yleensä vie n. 5-6 kk) tai peräti niin pitkäksi aikaa, kunnes viiniä on yksinkertaisesti satuttu tarvitsemaan, eli jopa useiden vuosien jälkeen. Lopputuloksena on äärimmäisen intensiivinen ja ennen kaikkea erittäin tanniininen viini; valkoisten rypäleiden tapauksessa viini on myös usein saanut rypäleiden kuorista syvän keltaisesta pronssisen oranssiin ulottuvan värin. Kvevreissä kypsyessään viini kirkastuu luonnollisesti sakan pudotessa ruukun pohjalle kuorimäskin sekaan samalla kun viinin runsas tanniinisuus suojaa sitä tehokkaasti hapettumiselta ja erilaisilta kontaminaatioilta. Tästä syystä monet georgialaiset kvevri-viinien tuottajat tuottavat hyvin käsittelemättömiä ja sulfiitittomia ns. natural-viinejä. Lisäksi nykyisin suosiota keränneiden oranssien viinien voidaan hyvin sanoa saaneen alkunsa Georgiassa jo tuhansia vuosia sitten, eli kyseessä ei ole mikään tuore keksintö.

Kvevrien mielenkiintoisin piirre on niiden koristeet: käytännössä kaikki kvevrien valmistajat koristelivat kvevrinsä erilaisilla, jokaiselle valmistajalle omalla, uniikilla koristetyylillään – siitä huolimatta, että kvevrit haudattiin maahan, eikä kukaan tulisi koskaan näkemään näitä ornamentteja. Näiden koristeiden perusteella on kuitenkin voitu tunnistaa vanhojen, löydettyjen kvevrinkappaleiden perusteella miltä alueelta nämä kvevrit ovat tulleet ja kenen tekemiä ne ovat olleet. Kvevrit ovat ennen kaikkea pitkäikäisiä – ei ole mitenkään tavatonta, että vanhimmat kvevri-viinejä tuottavien tuottajien kvevrit ovat useita satoja vuosia vanhoja.

Moderni viininviljelys saapui Georgiaan verrattain myöhään – vasta 1800-luvun alkupuolella. Kvevrien käyttö alkoi pikku hiljaa väistyä nykyaikaisempien viininvalmistusmenetelmien myötä ja pikku hiljaa kvevrien käyttö alkoi jäädä historiaan. Maan ollessa Neuvostoliiton vallan alla (1921–1991) Georgian viinintuotannon painotus siirtyi vahvasti laadusta määrään – olihan georgialainen viini hyvin suuressa arvossa Neuvostoliitossa ja erityisesti georgialaissyntyinen valtionpäämies Josif Stalin tunnetusti piti erityisen paljon georgialaisista punaviineistä. Vielä Georgian itsenäistyttyä viinintuotantoa leimasi edelleen määrään panostaminen laadun kustannuksella, mutta kun Venäjä vuonna 2006 määräsi georgialaisviineille maahantuontikiellon, joutuivat monet tuottajat pulaan. Muutamilla laatuun panostaneilla tuottajilla ei ollut mitään ongelmia pärjätä kansainvälisillä markkinoilla, joten maan yleinen viinintuotanto ryhtyi ottamaan mallia näistä tuottajista ja georgialaisviinien yleinen taso on noussut viimeisen 10 vuoden aikana kohisten. Erityisesti palaaminen historiallisiin kvevri-viineihin on osoittautunut erityisen tehokkaaksi keinoksi erottautua edukseen kansainvälisillä markkinoilla, vaikka Georgian sadat paikalliset, ainutlaatuiset rypälelajikkeet antavat jo hyvin mahdollisuuksia erottautua maailman miljoonasta Chardonnaysta ja Merlot'sta! Nykyisin Georgian vuosittainen viinituotannon on arvioitu olevan 150 miljoonaa viinipulloa, mutta todennäköinen luku on suurempi, kun mukaan otetaan dokumentoimaton kotiviinin tuotanto.

Viinialueet

Georgia on hieman palasiksi hajonnut maa – varsinaisesta emämaasta ovat yrittäneet irroittautua nykyisin jo melko autonomiset alueet Abhasia Georgian länsirajalla ja Etelä-Ossetia Georgian pohjoisessa keskiosassa. Vaikka näilläkin alueilla on ollut omaa viinituotantoa, on leijonanosa Georgian viineistä peräisin maan itälaidalta, Kaukasus-vuorten rinteiden alle levittyvässä Kakhetin laaksosta.

Päästäkseen Euroopan markkinoille oli Georgian luotava omat appellaationsa viineille, joten sellaiset sitten myös luotiin. Nykyisin maassa on 18 alueellista viiniappellaatiota ja lukuisia viinityyliappellaatioita, joiden kanssa on merkittävästi päällekkäisyyksiä. Georgian maantieteellinen appellaatiojärjestelmä muistuttaa hyvin pitkälti Ranskan vastaavaa siinä mielessä, että monet appellaatiot saavat nimensä alueen tärkeimmän kylän mukaan ja jokaisella kylällä on omat rypäleensä ja viinityylinsä – eikä näitä aina edes kerrota viinien etiketeissä; toisessa kylässä saatetaan tehdä kuivaa Saperavia, toisessa taas puolimakeaa sekoitetta Aleksandrouli- ja Mujuretuli-lajikkeista. Nämä ovat vain faktoja, jotka pitää tietää – samaan tyyliin, kuin että Burgundi on aina Pinot Noiria ja Hermitage Syrah'ta. Koska viinityylit ja -appellaatiot kulkevat Georgiassa melko pitkälti käsi kädessä, on monet maan viinityylien nimistä synonyymeja niiden viinialueille. Loput viinityylit tai -appellaatiot ovat saaneet nimensä niillä alueilla laajalti viljellyiltä rypälelajikkeilta.

Maan viinialueet voidaan jakaa kolmeen pääalueeseen. Idästä länteen (kartalla oikealta vasemmalle) liikuttaessa tulee vastaan heti maan merkittävin viinialue, kuiva ja lämmin Kakheti, jonka tuotanto vastaa vuodesta riippuen n. 65-80% maan kokonaistuotannosta; täällä kvevri-viinit ovat tyypillisesti olleet niitä kaikkein robusteimpia ja tanniinisimpia johtuen siitä, että rypälemäskistä käytetään täysin kaikki mahdollinen viininvalmistuksessa. Pääkaupunki Tbilisin lähistöllä tasamaalla sijaitsee Kartli, jossa ei olla käytetty käytännössä lainkaan kvevrejä viininvalmistuksessa hyvin pitkään aikaan. Tällä alueella ilmasto on Kakhetia viileämpi, minkä vuoksi viinit ovat usein kepeämpiä ja hapokkaampia. Georgian länsiosissa sijaitsevat Imereti ja Racha-Lechkhumi, joissa Mustanmeren läheisyys tekee ilmastosta viileämmän ja sateisemman. Täällä kvevri-viinit ovat perinteisesti olleet Kakhetin kvevri-viinejä kevyempiä, johtuen viininvalmistustyylistä, jossa rypälemehusta poistetaan rypäleiden rangat ja mehun sekaan jätetään käymään vain n. 10% rypälemäskistä. Lopuksi maan länsilaidalla, Mustanmeren rannalla on viileä ja kostea, usein simppeleihin ja korkeintaan keskitasoisiin viineihin keskittynyt Abhasia.

Perinteisesti Georgian viineistä monet ovat olleet ainakin jollain tavalla makeita; näiden viinien suosio kasvoi entisestään modernin viininvalmistustekniikan myötä (jolloin oli helpompi hallita viinin käymisprosessia ja sen pysäyttämistä ennen kuin viini on käynyt kuivaksi) ja Neuvostovallan alla (itänaapureillamme tuntuu olevan kyllä joku selittämätön himo hieman makeampiin viineihin. Kansainvälisillä markkinoilla erityisesti kuivat viinityylit, kuten Saperavi, Mukuzani ja Tsinandali tuntuvat kuitenkin lyöneen maan viinityyleistä parhaiten itsensä läpi.

Merkittävimpiä Georgian viinialueita ja/eli/tai viinityylejä:

Racha-Lechkhumi

• Barakoni: Aleksandrouli- ja Mujuretuli-lajikkeista valmistettu puolikuiva (15-25 g/l) punaviinityyli.
• Khvanchkara: Erittäin arvostettu ja suosittu, korkealaatuinen puolimakea (30-50 g/l) punaviinityyli, jota valmistetaan Aleksandrouli- ja Mujuretuli-lajikkeista. Tämä samalla viinialueella muinoin asuneelta viinintuottajalta nimensä saanut viinityyli tuli tunnetuksi Josif Stalinin lempiviinityylinä.
• Ojaleshi: Samannimisestä rypälelajikkeesta valmistettu laadukas puolimakea (30-50 g/l) punaviinityyli.
• Tvishi: Tsolikouri-lajikkeesta valmistettu puolimakea valkoviinityyli.
• Usakhelouri: Samannimisestä rypälelajikkeesta valmistettu erittäin arvostettu ja korkealaatuinen, ruusuinen, puolimakea (30-50 g/l) punaviinityyli. Epäselvää, saako kylä nimensä rypälelajikkeelta tai viinityyliltä, vai toisin päin.

Imereti

• Dimi: Perinteinen kuiva ja tanniininen pöytäviinityyli, jota valmistetaan käyttämällä valkoisia Tsolikouri- ja Krakhuna-lajikkeita kvevri-astioissa pienen määrän rypäleiden kuorien kanssa.
• Lelo: Valkoisista Tsitska- ja Tsolikouri-rypälelajikkeista valmistettu makea (50 g/l), valkoista portviiniä muistuttava väkevöity (19%) viinityyli.
• Salkhino: Äärimmäisen korkeatasoinen, makea (jopa 300 g/l), hailakanpunainen jälkiruokaviini, jota valmistetaan mm. Dzelshavi- ja Tsolikouri-rypälelajikkeista.

Kartli

• Marabda: Valkoisesta Rkatsiteli-rypälelajikkeesta valmistettu puolimakea (50 g/l), väkevöity (19%) viinityyli.
• Mtatsminda: Monista punaisista ja valkoisista rypälelajikkeista valmistettu puolikuiva (10-20 g/l) roséeviinityyli.

Kakheti

• Akhasheni: Saperavi-lajikkeesta valmistettu puolimakea (30-50 g/l) punaviinityyli.
• Alazani: Punaisesta Saperavista ja valkoisesta Rkatsitelista (usein n. 60-40-suhteella) valmistettu puolimakea, hailakanpunainen viinityyli tai vain Rkatsitelista valmistettu puolimakea valkoviini.
• Anaga: Valkoisista Rkatsiteli-, Khikhvi- ja Mtsvane-rypälelajikkeista valmistettu oksidatiivinen, makea ja väkevöity (19%) viinityyli.
• Gareji: Rkatsiteli- ja Mtsvane-rypäleistä valmistettu kuiva, oranssi kvevri-viini.
• Kardanakhi: Valkoisesta Rkatsiteli-rypäleestä valmistettu makea (100 g/l), väkevöity (18%) viinityyli, joka usein kypsyy tammitynnyreissä vähintään 3 vuotta.
• Khikhvi: Hyvin arvostettu, samannimisestä rypälelajikkeesta valmistettu, kuparinruskea, erittäin makea (180-300 g/l) jälkiruokaviinityyli.
• Kindzmarauli: Alueella muinoin asuneelta viinintuottajalta nimensä saanut arvostettu, laadukas puolimakea (30-50 g/l) punaviinityyli Saperavi-lajikkeesta.
• Mukuzani: Todennäköisesti kansainvälisesti arvostetuin georgialainen kuiva punaviinityyli, joka valmistetaan Saperavi-lajikkeesta. Usein tammitynnyrikypsytetty.
• Pirosmani: Muinainen, Saperavista valmistettu matala-alkoholinen, puolikuiva (15-25 g/l) kvevri-viinityyli.
• Saamo: Rkatsiteli-rypälelajikkeesta valmistettu makea (130 g/l) ja korkea-alkoholinen (usein jopa 17%) jälkiruokaviinityyli, jota yleensä kypsytetään vähintään 3 vuotta ennen markkinoillelaskua.
• Saperavi: Ei tiettyyn ala-alueeseen liittyvä kuiva, Saperavi-rypäleestä valmistettu viinityyli, jota valmistetaan kautta Kakhetin alueen. Viinit voivat olla niin perinteisiä kvevri-viinejä kuin moderneja, terästankeissa tai tammitynnyreissä kypsytettyjä viinejä.
• Shuamta: Kuiva, intensiivinen ja tanniininen oranssi viini, joka valmistetaan kvevri-astioissa valkoisista Rkatsiteli- ja Mtsvane-lajikkeista.
• Tsinandali: Rkatsiteli- ja Mtsvane-rypälelajikkeista valmistettu valkoviinityyli, joka on saanut nimensä alueella sijaitsevalta, 1800-luvulla rakennetulta linnalta, jossa valmistettiin viiniä.
• Veria: Makea (70 g/l), väkevöity (18%) viinityyli, jota valmistetaan mm. valkoisista Rkatsiteli-, Mtsvane- ja Chinuri-lajikkeista.

Rypälelajikkeet

Georgia on yksi maailman monipuolisimpia viinimaita rypälelajikkeidensa osalta: maassa tavataan peräti yli 500 erilaista paikallista lajiketta, joista melkein kaikki ovat sellaisia, joita ei tavata maan rajojen ulkopuolella. Suurimman poikkeuksen tekevät tähän pienissä maan taloudellisesti merkittävimmät lajikkeet: punaista Saperavia tavataan hyvin pienissä määrin myös muualla maailmassa, kun taas Neuvostoliiton aikoihin valkoisen Rkatsitelin uskottiin olevan maailman viljellyin rypälelajike; nykyisin tuo kyseenalainen meriitti lienee siirtynyt espanjalaiselle Airén-lajikkeelle.

Joka tapauksessa, Georgian viinien ehdottomasti suurin vahvuus on sen ainutlaatuisessa rypäleiden kirjossa: mistään muualta maailmasta et voi vastaavia viinejä yksinkertaisesti löytää.

Muutamia tunnettuja Georgian rypälelajikkeita:

Valkoiset

• Chinuri – maltillisen sokeripitoisuuden, mutta korkean happopitoisuuden saavuttava valkoinen rypälelajike, josta tuotetaan tyypillisesti kuohuviinejä ja makeita väkevöityjä viinejä sekä kuivia kvevri-viinejä. Viljelysala n. 900 ha.
• Khikhvi, myös Janaani – sekä korkean sokeri- että happopitoisuuden saavuttava valkoinen rypälelajike, joka soveltuu korkealaatuisten valko- ja jälkiruokaviinien valmistamiseen, niin nykyaikaisin menetelmin kuin kvevreissä. Viljelysala vain n. 20 ha.
• Krakhuna – useita satoja vuosia vanha valkoinen rypälelajike, josta tuotetaan usein yrttisiä, hapokkaita ja kypsytyskestäviä valkoviinejä ja laadukkaita väkevöityjä viinejä. Viljelyala vain 35 ha.
• Mtsvane Kakhuri ("nuori / vihreä rypäle Kakhetista") – runsaita, melko hapokkaita ja hedelmäisiä viinejä tuottava valkoinen lajike, joka saavuttaa helposti korkean sokeri- eli potentiaalialkoholipitoisuuden. Georgiassa viljelyala n. 240 ha, mutta lajiketta tavataan myös Armeniassa, Moldovassa, Venäjällä ja Ukrainassa.
• Rkatsiteli ("punainen verso") – kepeitä viinejä tuottava hapokas, monikäyttöinen valkoinen lajike, joka on erittäin kylmänkestävä ja geneettisesti hyvin läheistä sukua alkuperäisille, luonnonvaraisille villiviineille. Harvoja Georgian ulkopuolella laajasti tavattuja lajikkeita. Georgiassa viljelyalue n. 20,000 ha, muualla maailmassa lähes 40,000 ha.
• Tsolikouri / Tsolikauri – täyteläisiä, maltillisen hapokkaita, päärynäisiä valkoviinejä tuottava lajike, joka soveltuu matalasta hapokkuudestaan huolimatta hyvin kuohuviinituotantoon. Viljelyala n. 5,800 ha.
• Tsitska – äärimmäisen hapokkaita (kypsänä normaalisti jopa 9–12 g/l) viinejä tuottava valkoinen lajike, josta tuotetaan laadukkaita valkoviinejä ja kuohuviinejä. Viljelyala n. 2,800 ha.

Punaiset

• Aleksandrouli, myös Kabistoni – harvinaiseksi käynyt länsigeorgialainen punainen lajike, josta yleensä tuotetaan puolimakeita, orvokkisia punaviinejä, mutta josta voi tuottaa myös kukkeita ja sinimarjaisia kuivia punaviinejä. Viljelyala n. 170 ha.
• Mujuretuli – helposti runsaasti korkean potentiaalialkoholin saavuttava punainen lajike, josta yleensä tehdään puolimakeita punaviinejä, mutta joka kykenee tuottamaan myös kelvollisia kuivia punaviinejä.
• Ojaleshi ("puissa kasvava") – monelle turkkilaiselle rypälelajikkeelle sukua oleva punainen lajike, joka siis on itsekin mahdollisesti turkkilaista alkuperää. Viihtyy Georgian viileämmissä ja kosteammissa luoteisosissa, jossa siitä tuotetaan usein makeahkoja, punamarjaisia ja kevyen pippurisia viinejä. Kuivemmissa olosuhteissa tuottaa myös kukkeita, ruusuisia punaviinejä. Nykyinen viljelyalue n. 130 ha.
• Saperavi ("värjäävä") – kylmiä olosuhteita ja kuivuutta kestävä monikäyttöinen, tumma, tiivis ja tanniininen punainen lajike. Harvoja Georgian ulkopuolella laajasti tavattuja lajikkeita. Viljelyalue Georgiassa 3,700 ha ja muualla maailmassa yhteensä n. 3,000 ha.
• Shavkapito – äärimmäisen harvinainen, lähes unohdettu, savuisia viinejä tuottava punainen lajike. Vain muutama lajikeviinejä tuottava tuottaja Georgiassa / maailmassa; viljelyalue n. 10 ha.

Malmgård Tammiportteri

Malmgård Tammiportteri

• Valmistaja: Malmgård
• Tyyppi: Olut, Porter
• Maa: Suomi
• Alue: Uusimaa, Loviisa
• Maltaat: Karamelli-, paahdettu ohra-, suklaa-, Wien-
• Humala: Perle, Spalt Select
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 4,58e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 4,58e (Joulukuu 2015, Alko)

Porvoon seudulla sijaitseva ja omia peltojaan luonnonmukaisesti viljelevä maatalo-panimo Malmgård on varsin luotettavasti maittavia, joskus jopa uskomattoman korkeatasoisia (TJEU: Malmgård Barley Wine) oluita tuottava panimo, joka joskus saattaa tuottaa melko tylsiä ja ennalta-arvattavia oluita, mutta vielä koskaan ei ole vastaan tullut panimolta pettymystä. Tästä syystä Malmgårdin oluen poimiminen talven kausioluiden joukosta on meikäläiselle no-brainer.

Pohjana on siis tumma portteri, jonka sekaan on lisätty 4 viikkoa kestäneessä kypsyttelyvaiheessa tammilastuja tuomaan tammen aromeja (vaniljaa, savua, mausteisuutta, toffeeta). Meikäläisen pullon parasta ennen -päivämäärä on 29.9.2017, eli kestävyyttä riittäisi. Pullo kuitenkin sihautetaan auki ja arvion raapustamiseen!

Väri on lähes läpinäkymättömän tumma mahonginruskea, kun taas vaahtokukka on keskirunsas, kermaisen kuohkea, hiekan värinen ja melko lyhytkestoinen.

Tuoksu on hieman pidätteleväinen: mämmiä, paahtomallasta, kevyttä savua ja ujoa lakritsaisuutta.

Suussa oluella on keskitäyteläinen suutuntuma ja siksi myös piirun verran ohkainen maku. Makumaailmasta löytyy kärtsää, paahteisuutta, kevyttä salmiakkia, hillittsti aromaattista, mutta kuivakkaa puuta ja hentoa savuisuutta. Kielen kärjessä tuntuu kevyesti makeampaa suklaisuutta, mutta muuten oluella on melko kuivakka yleisilme. Hiilihappo on todella pientä mutta melko kestävää ja tasaisesti nipistelevää.

Jälkimaussa tuntuu tuhkaa, hiiltynyttä mallasta, maltillista pölyistä puuta, kevyttä salmiakkijauhoa, hentoa lakritsia ja jonkin verran katkerohumalaa. Paahteinen ja kärtsäinen jälkivaikutelma kestää pitkään.

Pähkinänkuoressa Malmgårdin Tammiportteri on ihan perus-ok, keskikokoinen portteri. Tammea ei siitä meinaa etsimälläkään juuri löytää, mutta se ei loppujen lopuksi haittaa, koska yleensä liiallisilla tammilastuilla muhitetut portterit ovat oman kokemukseni mukaan aika tunkkaista ja epämiellyttävää tavaraa – hyvää jälkeä tuntuu tulevan vain oikeasti tammitynnyrikypsytetyistä oluista.

Tässä taas meikäläisen arvio pitää ottaa pienellä varauksella, sillä näissä tummissa oluissa itse suosin tuhdimpia ja tukevarakenteisempia näkemyksiä; jos haluan kevyempää, ostan mieluummin vaikka brittialea, saisonia, belgeä tai IPA:a. Jos haluan tummempia ja paahteisempia makuja, haluan myös oluen joka jaksaa kantaa ne tyylillä – mielestäni kepeät ja rungoltaan ohkaiset mutta maultaan hyvin kärtsäiset ja voimakkaan paahteiset oluet yksinkertaisesti tuntuvat ontoilta. Tämä on kuitenkin täysin subjektiivinen mielipide ja jos tykkäät kevyemmistä porttereista, on tämä Malmgårdin esitys varmasti oikein kelvollinen tapaus! Itse kyllä olisin odottanut nimen puolesta enemmänkin tammea, sillä en kyllä meinannut löytää kokonaisuudesta juuri ollenkaan tammea – yleisilmettä hallitsee olut, ei puu. Toisaalta, ei tämä kyllä varsinaisesti mikään huono asia ole. Lopuksi nostettakoon vielä esille oluen puolen litran kokoon nähden varsin kohtuullinen hinta, mikä on kiva juttu.

Lyhyesti: Nimestään huolimatta hädin tuskin ollenkaan tamminen, keskitäyteläinen, tasapainoinen ja tasapaksu perusportteri.

Arvio: Miellyttävä – perusmaukas ja melko helpostijuotava portteri, joka tuskin olisi loukkaantunut hieman runsaammasta rungosta.

Hinnan (4,58e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.