To Øl Goliat Imperial Stout

To Øl Goliat Imperial Stout

• Valmistaja: To Øl
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Tanska (Belgia)
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
• Maltaat: Cara crystal-, paahdettu ohra-, pils-, savustettu-, suklaa-; kaurahiutale
• Humala: Columbus, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,98e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 5,98e (Joulukuu 2015, Alko)

Tanskalaisista mustalais/haamu/vuokra/whatever-panijoista Mikkeller on varmasti kaikille vähänkään oluita harrastaneelle erittäin tuttu nimi (vilkaise vaikka arvioarkistosta arvioimieni Mikkellereiden määrä – se on vielä pieni verrattuna kaikkiin maistamiini Mikkellereihin). Sen sijaan samalla periaatteella toimiva To Øl on lähinnä vain perehtyneille harrastajille tuttu tapaus, mutta suuremmille massoille vielä melko tuntematon nimi.

Tämä panimo sai alkunsa kun panimon takana hääräävät sankarit, Tobias Emil Jensen ja Tore Gynthe, ja heidän lukio-opettajansa, sittemmin Mikkellerin panimon perustanut Mikkel Borg Bjergsø, ihmettelivät miksi valtavat tanskalaispanimot jaksoivat pullistella satavuotisella historiallaan, jos heidän kaikki oluensa olivat parhaimmillaankin vain keskinkertaista kurakaljaa. He ryhtyivät tekemään koulun kotitalousluokassa olutkokeiluja oppituntien ulkopuolisella ajalla ja kokemuksen karttuessa kasvoi myös kotioluiden laatu kohisten! Tästä innostuneena Bjergsø perusti Mikkellerin, mutta Jensen ja Gynthe jatkoivat kotioluiden tekemistä aina vuoteen 2010 asti, jolloin he päättivät olevansa vihdoin sillä tasolla, että oluita kehtaisi julkaista ihan kaupallisesti. Perustajien etunimestä inspiraatiota nimeensä saanut To Øl oli syntynyt.

Goliat on To Ølin imperial stout, jota on tuunattu cassonadesokerilla ja kahvilla, jonka keittämiseen kulutettiin kolme kiloa kahvipapuja (joskin oluen keittosatsin kokoa ei missään kerrota). Kyseessä on siis simppelisti makea jälkiruokakahvistout.

Oluella on tiivis, läpinäkymättömän mustanruskea väri. Kaadon myötä syntyy uskomattoman runsas ja kermaisen tiivis, märän rantahiekan värinen vaahtolakki, joka katoaa kuitenkin varsin nopeasti jättäen jälkeensä paksun vaahtopitsisen seinän lasin laidoille.

Varsin aromaattisessa tuoksussa tuntuu makeaa suklaata ja vaniljaa, lakritsia, voimakaspaahteista maltaisuutta, kevyttä Corn Flakesia, hentoa pyökkisavua, aavistus sikarisuutta ja hentoa mämmiä. Tuoksulla on hieman makeaan taittuva, miellyttävä ja kompleksinen yleisilme.

Suussa oluella on erittäin makea, siirappinen ja luumuliköörinen yleisilme: mokkaa, suklaakastiketta, lakritsia, imelää marjaisuutta ja kokonaisuuteen nähden suorastaan hämmentävää hedelmäisyyttä. Näiden pääasiallisten aromien keskeltä erottuu myös kinuskia, maitokahvia, kevyttä vaniljaa, hentoa hunajaa ja ujoa kookosta. Hiilihappo on äärimmäisen pientä ja lähes jopa olematonta, mikä kyllä sopii kokonaisuuteen. Taustalla häilyy hentoa katkeroiden rouheutta.

Jälkimaku on lakritsiliköörinen, lattekahvinen, tumman marjainen, luumuhilloinen, kevyen paahteisen mämminen ja nielussa kohtalaisen lämmin nielussa (10,1%). Suuhun jäävä jälkivaikutelma on hyvin pitkä, imelänmakea, siirappinen ja tahmea, joskin onneksi loppua kohti kuivuva ja mausteisempi.

Jaa-a, pakko nyt sanoa, että tämä stout ei nyt ihan mene maaliini. Yleensä tykkään isoista ja makeistakin stouteista ja porttereista, eikä riittävän suurikokoisissa oluissa runsaskaan alkoholi haittaa, jos se sopii hyvin kokonaisuuteen. Sen sijaan tässä oluessa makeus tuntuu tasapainottomalta eikä paketti toimi täysin. Onhan olut toki ennen kaikkea jälkiruokakäyttöön suunniteltu ja panimokin suosittelee sitä mm. sinihomejuuston kumppaniksi, mutta omasta mielestäni liika on liikaa. Tai en tiedä, kenties jopa näin makea stout voi olla toimiva, mutta siinä tapauksessa oluen aromimaailma ei pelitä yhteen makeuden kanssa. Tiedä häntä mikä tässä mättää, mutta jotenkin palaset nyt eivät ole kohdallaan. Paljon on kaikkea, mutta tällä kertaa lopputulos tuntuu olevan vaatimattomampi kuin osiensa summa.

Alkon sivujen mukaan panimo lupaa oluelle peräti 10 vuoden kellarointi-ikää ideaaliolosuhteissa, mutta vaikea sanoa mihin tämä olut menisi. Yleensä omien havaintojeni mukaan oluet (erityisesti lähtökohtaisesti makeammat sellaiset) tuppaavat iän myötä muuttumaan entistä makeammiksi; jos sitten tämä olut lähtökohtaisesti muistuttaa sekoitukselta, jossa on kuudella sokerilusikallisella makeutettu kuppi kahvia, luumukeittoa ja hiilihappoa, ei ajatus kellaroinnista kuulosta kovinkaan houkuttelevalta.

Lyhyesti: Moniulotteinen ja erittäin runsas, mutta tasapainottomalla tavalla siirappisen imelänmakea jälkiruoka-kahvistout.

Arvio: Keskinkertainen – tässä on selkeästi haettu jotain suurta, vaikuttavaa ja monisyistä lopputulosta, mutta hieman ollaan menty metsään. Kenties merkittävästi maltillisempi sokerin käyttö olisi voinut jo antaa tasapainoisemman lopputuloksen – onhan moni loistava imperial stout jo valmiiksi varsin makea, vaikkei niiden valmistusvaiheessa olisi käytetty lisäsokeria yhtä kidettäkään!

Hinnan (5,98e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.