Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


21.7.14

Cantillon Grand Cru Bruocsella 2006

Cantillon Grand Cru Bruocsella Lambic Bio 2006
  • Valmistaja: Brouwerij Cantillon
  • Tyyppi: Olut, Lambic
  • Maa: Belgia
  • Alue: Flanderi, Brysseli, Anderlecht
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 20,00e (Heinäkuu 2014, Olutravintola Pikkulintu)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kun olin Pikkulintu-reissullamme saanut tyhjennettyäni Nøgne Ø Imperial Stout -tuoppini, oli aika siirtyä katsomaan mitä belgialaisia baarin kaapeista oikein löytyisi. Laadukkaiden "the usual suspectsien", eli Orvalin ja Cantillon Gueuzen ohelta löytyivät suurempaan formaattiin pakatut Bruocsella Grand Cru ja Saint Lamvinus Cantillonilta. Näistä valikoitui mukaamme Grand Cru Bruocsella jaettavaksi kolmeen pekkaan.

Ne tunnetuimmat maustamattomat Lambic-oluet ovat melkeinpä aina Gueuzeja, jotka ovat sekoitteita 2- ja 3-vuotiaista Lambiceista, joiden sekaan kaadetaan 1-vuotiasta, vielä loppuun käymätöntä Lambicia. Kun tämän 1-vuotiaan (ja mahdollisesti myös 2-vuotiaan; spontaanikäyvät Lambicit käyvät hitaasti) Lambicin käymiskelpoiset sokerit käyvät loppuun pullossa korkin alla, syntyy hiilidioksidia, joka imeytyy olueen hiilihapoksi, tuottaen siihen näin kuplat. Sen sijaan Bruocsella Grand Cru on puhdas, sekoittamaton Lambic. Tähän olueeseen tarkoitettu Lambic valitaan poikkeuksellisen laadukkaasta tammitynnyrillisestä, jota ei haluta sekoittaa muiden oluiden kanssa, vaan se pullotetaan sellaisenaan. Koska olut on jo käynyt ennen pullotusta (makoilemalla noin kolme vuotta vanhassa tammitynnyrissä), ei siihen pääse muodostumaan hiilihappoa enää pullossa; tästä huolimatta olut pakataan perinteitä kunnioittaen kuohuviinipulloon, luonnonkorkin (ja kruunukorkin) alle. Oluessa on käytetty vain luonnonmukaisesti viljeltyjä viljoja ja humalia, mutta erikoisesti olut on pullotettu vuonna 2008; jos olut on tehty vuoden 2006 sadosta, ei se kyllä ehdi täyttä kolmea vuotta makoilla tammessa, jos se on pullotettu vuonna 2008. Ehkä tässä on nyt joku kummallinen lambiclogiikka, joka on meikäläiseltä mennyt ohitse.

Väriltään olut on tumman kullankeltainen. Hiilihapon puutteessa vaahtolakkia olut ei saa, mutta pullon sisäpinnalle jää kaadosta kevyt sakkarantu ja oluen pohjalla voi nähdä suurempikokoisten sakkapartikkeleiden jäävän leijailemaan jäljelläolevaan nesteeseen.

Tuoksua moni voisi pitää epämiellyttävänä, sillä kuvailuissamme toistuivat ainakin sanat "vanha sikarintumppi", "kusinen porttikongi" (tai "-konki") ja "sisätiloihin pinttynyt tupakansavu". Eli siis maustamattomille Lambiceille tyypillistä ammoniakkisuutta löytyy varsin reilulla kädellä, minkä ohelle olut on saanut iän myötä varsin jännittävän, etäisen tupakkaisen vivahteen. Seassa tuntuu myös Lambiceille niin omenaisia, kirpeän omenaviinietikkaisia ja hillityn nahkaisia piirteitä. Monien arvioiden näen puhuvan tammisuudesta, mutta itse en kyllä sellaista huomaa – olisi se kyllä erikoista sellaista tästä oluesta löytää, sillä käytetyt tammitynnyrit ovat ymmärtääkseni ikivanhoja, eikä niiden missään nimessä kuulu tuoda aromia oluen tuoksuun häivähdystäkään. Kyseessä lienee enemmän vanhennettujen maltaiden ja humalien tuoma, Lambiceille tyypillinen puumaisuus. Joka tapauksessa, oluen tuoksua on vaikea kuvailla mairittelevasti, mutta ainakin itse olin hyvin fiiliksissä jo pelkästä oluen tuoksusta ja makupuolelle pääsemisessä kesti hyvä tovi juuri sen takia, että tuoksua oli yksinkertaisesti pakko pysähtyä ihmettelemään.

Tosin voin kuvitella esimerkiksi kolmoslagereiden ystävien jättävän tämän oluen sikseen jo pelkästään tuoksun perusteella.

Suussa olut on täysin hiilihapoton, minkä vuoksi se eroaa tyypillisistä Gueuzeista, mitä on vastaani tullut, mutta makumaailma on melko lailla samansuuntainen – joskin vielä vivahteikkaampi ja monisyisempi kuin Gueuzeilla tyypillisesti. Yleisilme on hyvin kirpeä, jopa tuoreen sitruunainen, sekä hyvin voimakkaan nahkainen ja funkahtava. Oluen nahkaisuus pistää siis päihin monille vanhemmille Riojan punaviineille mennen tullen (olut lienee siis saanut sopivan dosagen brettaa jossain vaiheessa). Nahkaisuuden ohella tuntuu myös hapokkuuden esiin kohottamaa, raikkaan puolukkaista marjaisuutta, yleistä sitruksisuutta, raa'ahkoa viheromenaa, järvivettä ja yleisesti hyvin kompleksista villiä menoa (eli villihiivojen tuomia, uniikkeja käymisaromeja). Suutuntuma on keskitäyteläinen, mutta vaikka oluessa ei ole hiilihappoja, ei suutuntuma ole millään tavalla laimea – siitä pitää huolen oluen hyvin hapan makumaailma ja paikoin jopa poskiaviiltävän kirpeä hapokkuus.

Jälkimaku on pitkä ja vivahteikas. Olut jättää suuhun kirpeän, happamaan taittuvan ja hyvin viipyilevän jälkivaikutelman, jossa tuntuu hevostallimaista nahkasatulaisuutta ja erittäin puolukkaista hapokkuutta.

Olutta on vaikea tiivistää muuten, joten pistän tähän maistohetkellä muistikirjaani rustaaman loppukaneettini: "Herran jestas 5/5".

Bruocsella Grand Cru on yksinkertaisesti käsittämättömän herkullinen Lambic, joka häivyttää rajaa oluen ja valkoviinin väliltä – välillä on suorastaan mahdotonta muistaa juovansa maltaista tehtyä juomaa ja vaikka tällä oluella on uskomattoman erinomaiset "hellepäivän virkistävä juoma" -kertoimet, voin kyllä kuvitella tämän oluen olevan kotonaan vaikka ruokapöydässä valkoviinin tilalla. Ja vaikka olut on äärimmäisen kompleksinen nautiskelujuoma, ei tämä kuulu niinkään sellaisiin raskaisiin fiilistelyjuomiin, vaan sillä äärimmäisen korkealla dokabiliteetilla varustettuihin herkkuihin, jotka haihtuvat lasista huolestuttavan ketterästi (onneksi oluella on voltteja maltilliset 5%)!

Cantillon muistuttaa oluen kehittyvän pullossa pitkään ja parasta ennen -päiväyskin on asetettu vaatimattomasti 15 vuoden päähän (2021), joten tämä olut kyllä kuuluisi vahvasti siihen kategoriaan, jota pitäisi ostaa laatikollinen kellariin ja korkkailla yksi puteli aina vuoden välein ihmetellen että mitä makumaailmalle tapahtuu. Nyt 8-vuotiaana olut on äärimmäisen herkullinen, moniulotteinen ja kiehtova esitys, mutta pienellä pinnistelyllä voin kyllä kuvitella sen kehittyvän tästä edelleen johonkin vielä jännittävämpään suuntaan. En tiedä voiko kyllä olut tästä enää paremmaksi mennä, koska tämä on puhdasta orgastista elämystä alusta loppuun, mutta kaipa täydellisyys voi vaihtaa olemustaan muuttumatta sen vähemmän täydelliseksi?

Loppuun kuitenkin varoituksen sana: älä turhaan osta tätä, jos et pidä valkoviineistä tai hiilihapottomista oluista – säästyy enemmän pulloja meille, jotka syttyvät tällaisista kummajaisista!

Lyhyesti: Hiilihapoton, kirpeän hapokas, voimakkaan nahkainen ja makumaailmaltaan voimakkaan hapan sekoittamaton Lambic, joka on viettänyt monta pitkää tovia niin vanhoissa tammitynnyreissä kuin pullossakin. Varmasti todella rankka, villi ja mahdollisesti myös luotaantyöntävä elämys monelle "perinteisemmästä" oluesta pitävälle, mutta todella upea, äärimmäisen moniulotteinen herkku höpöoluiden ystäville.

Arvio: Täydellinen – herran jestas 5/5

Hinnan (20,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti