MJ Janeil Merlot 2013
- Valmistaja: François Lurton
- Tyyppi: Punaviini, IGP / Vin de Pays d'Oc
- Maa: Ranska
- Alue: Languedoc-Roussillon
- Rypäleet: Merlot (100%)
- Koko: 0,75
- Hinta ostohetkellä: ? (Toukokuu 2014)
- Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Merlot, vanha arkkiviholliseni (minusta tuntuu, että minun on vain pakko kirjoittaa tuo joka kerta, kun kirjoitan arvostelun Merlot-viinistä).
Merlot itsessään ei ole paha rypäle. Ongelma on enemmän siinä, että valtaosat maailman viinialueista ovat liian lämpimiä tuottaakseen Merlot'sta meikäläisen makuun mielenkiintoista viiniä, ja niilläkin alueilla, joissa Merlot ei tuota aina pelkästään läskiä, rakenteetonta luumumehua, halutaan sitä silti tehdä, koska se myy Jenkeissä. Tai ainakin myi ennen Sidewaysia.
Languedoc-Roussillon, josta tämä viini tulee, on meikäläisen näppituntuman perusteella aivan liian lämmintä aluetta Merlot'lle. Etenkin kun tämä viini ei ymmärtääkseni tule yhdeltä, tietyltä potentiaalisesti viileämmältä alueelta, vaan rypäleitä on kerätty eri tarhoilta ympäri suurta Languedoc-Roussillonin aluetta. Suoraan sanottuna ei hyvältä näytä. Viininvalmistukselliset speksit Lurtonin kotisivuilta tähän väliin: keskimäärin 15-vuotiaita köynnöksiä; koneellinen sadonkorjuu; 100% terästankeissa; pituudeltaan epämääräiseksi jätetty kypsyminen mikrohapettamalla; suodatus, kirkastus ja pullotus. Erikoisesti Lurton-maistelussa, jossa viini tuli testattua, talon viinintekijä Guillaume Martineau antoi hieman toisenlaisia tietoja: hän mainitsi, että tämän viinin valmistuksessa käytetään rypäleiden omia luonnonhiivoja, minkä lisäksi viini kävisi ja kypsyisi osittain terästankeissa, osittain sementtialtaissa. Jälkimmäinen nyt kuulostaa ihan todennäköiseltä, mutta villihiivojen käyttö tämäntasoisessa, massatuotetussa perusviinissä kuulostaa kyllä erikoiselta.
Viinin väri on kohtalaisen läpinäkyvä kirsikanpunainen.
Mehukkaassa tuoksussa tuntuu lähinnä kypsiä marjoja: sekoitus marjakorin pohjalle murskaantuneita erilaisia metsämarjoja sekä aavistus makeaa mansikkaisuutta.
Maku on kuiva ja tuoksun tavoin mehukkaan marjainen. Kielellä pyörii lähinnä makeita punaisia marjoja, tarhamansikkaa ja hentoa mausteisuutta. Suutuntumaltaan viini on keskitäyteläinen ja yleisilmeeltään hyvin pehmeä, mistä on kiittäminen korkeintaan keskihapokasta ja hyvin hennon tanniinista runkoa – kokonaisuus on hyvin höttöinen ja väsähtäneen oloinen. Suussa viini tuntuu puskevan vain kompressoitua keskitaajuutta; siitä ei tunnu erottuvan lainkaan freesiä yläpäätä tai tukevaa alapäätä.
Viinistä jää suuhun tummanpuhuva, mehukas ja kevyen mausteinen jälkimaku, joka on sekä helppo että lyhytkestoinen.
Lurtonin MJ Janeil Merlot on kuin supertuottajien räätälöimä popbiisi, jonka kuulee kolmeen kertaan kompressoituna auton radiosta Novalta kun ajaa moottoritiellä satasta. Eli siis viini on äärimmäisen helppo, tyylillisesti niin massoille suunnattu kuin vain voi olla ja siinä ei ole mitään, mikä voisi hiertää tai kiertää. Suorastaan malliesimerkki "helposta viinistä", jonka voisi sen kummemmin miettimättä pistää malliesimerkiksi tietosanakirjaan.
Koska on ihmisiä, jotka kuuntelevat Radio Novalta listahittejä, on varmasti myös ihmisiä, joiden mielestä tämä viini on varsin ihastuttava ja miellyttävä esitys ja samalla he voivat todeta kuinka Merlot on heidän lempirypäleensä kun siitä valmistetut viinit ovat aina niin maukkaita. Itse tyydyn ihmettelemään, että mitä tästä viinistä pitäisi saada irti? Ruoan kanssa näin höttöinen marjamehu ei toimisi pätkän vertaa, kun taas sellaisenaan nautittuna viini on niin auttamattoman tylsä, että sitä mielummin on nauttimatta ja keskittyy täysiverisesti vain seurustelemaan.
En todellaankaan suosittele.
Lyhyesti: Mallikirjaesimerkki lämpimän alueen tusina-Merlot'sta. Höttöinen, tylsä marjamehu-viini.
Arvio: Tylsä – tämän viinin yhteydessä on täysin sallittua käyttää fraasia "onhan tämä viini teknisesti täysin virheetön, mutta..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti