Château Vignelaure Rosé 2013

Château Vignelaure Rosé 2013

• Valmistaja: Château Vignelaure
• Tyyppi: Roséeviini, AOC Coteaux d'Aix-en-Provence
• Maa: Ranska
• Alue: Provence, Aix-en-Provence
• Rypäleet: Grenache (40%), Cabernet Sauvignon (30%), Syrah (30%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 19,49e (Kesäkuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 19,49e (Heinäkuu 2014, Alko)

Roséeviinit voidaan jakaa kahteen päätyyliin. On Provencen roséet ja sitten on ne muut roséet. Tietenkin on vielä Tavelit, jotka ovat jotakuinkin niin lähellä punaviiniä kuin roséeta voi hyvällä omallatunnolla kutsua, mutta jätettäköön ne nyt sikseen.

Provencesta sanotaan tulevan maailman parhaat roséeviinit, mikä voi olla kyllä ihan perusteltu väite, sillä n. kaksi kolmasosaa alueella valmistetusta viinistä on roséeta – kyllä sinne siis mahtuu paljon laadukasta tavaraa. Alueen roséeviineille on tyypillistä niiden hailakanpuoleinen väri, joka ei yleensä anna minkäänlaista osviittaa viinien runsaudesta tai intensiteetistä. Monet provencelaiset roséet ovatkin väristään huolimatta varsin runsaita ja täyteläisiä.

Tänä kesänä Alkon kausiroséevalikoimaan saatiin jälleen kaksi Provencen roséeta: Château Vignelaure Provencen toiseksi suurimmalta ala-alueelta, Coteaux d'Aix-en-Provencesta, ja Mas de la Rouvière arvostetulta Bandolin alueelta. Molempia roséeviinejä on hehkutettu eri medioissa läpi kesän, usein maininnalla "kesän paras rosée". Tuota Bandolia en tänä vuonna kerennyt maistamaan (taisi tuote myydä loppuun Helsingin Sanomien mykkäsen hehkutettua viiniä tässä taannoin) mutta Vignelauren ehdin testaamaan.

Provencelaiseen tyyliin viini on hailakka, hennosti persikanoranssiin taittuva vaaleanpunaisen roosa. Suurimpana tekijänä tässä lienee sekoitteessa suurinta roolia näyttelevä, ohutkuorinen Grenache, joka on väriaineiltaan melko vaatimaton ja tuottaa luonnostaan melko hailakoita punaviinejäkin.

Tuoksussa tuntuu tasapainoisesti sekä kypsää, keltaista hedelmää, kuten aprikoosia ja mangoa, että makeanmehevää marjaisuutta, kuten vadelmaa ja kypsää karhunvatukkaa – joskin hedelmäpuoli tuntuu rökittävän marjaosastoa lukemin 2-1.

Täyteläisenä tuntuva maku on kuiva, keltaisen hedelmäinen – tuoksussa tuttua mangoa ja aprikoosia täälläkin – ja mukavan mausteinen; taustalla häilyy myös hennosti kypsää kirsikkaisuutta. Kokonaisuus on runsas ja melko pehmeä, mutta samalla raikkaalla tavalla keskihapokas – happoja siis löytyy, mutta ne eivät tunnu aivan riittävän viinin mehevälle ilmaisulle. 4 g/l jäännössokeria tuntuu piirun verran kypsänmakeana, jopa aavistuksen marjahilloisena juonteena.

Kypsän hedelmäinen jälkimaku on kevyen mausteinen, hennon teräksinen ja siinä on mukavasti särmää tuova bitterinen "lift" loppua kohden. Viinistä jää keskipitkänä jatkuva mehukas, runsaan hedelmäinen ja hennosti luonteikkaan karhea loppuliuku.

Château Vignelaure tuntuu asettuvan enemmän valkoviinimäiseen kuin marjavetoiseen päähän roséeviinien aromispektriä, muttei niinkään sinne sitruksisenraikkaaseen vaan enemmän kypsänmehevän eteläranskalaisen valkoviiniseen tyyliin. Mikä toki passaa meikäläiselle, sillä nykyisin jaksan yhä harvemmin innostua runsaan marjaisista roséeviineistä, mutta sen sijaan valkoviinillisemmistä roséista tuppaan tykkäämään melko poikkeuksetta.

Ja tykkäänhän minä tästäkin. Mutta vaikka Vignelaure on varsin kelvollinen, maukaskin esitys, tuntuu se samalla tyylillisesti turhankin mehevältä ja raskastekoiselta esitykseltä. Aivan jääkaappikylmänä viinin hapot jaksavat tuntua mukavan napakasti kokonaisuuden keskeltä ja viinistä löytyy rakennetta, mutta jo hetken lasissa lämmettyään viinistä tulee melko flätky ja turhankin pehmoinen tapaus. Viiniin jätetty ripaus jäännössokeria tuntuu vain korostavan tätä piirrettä entisestään ja nostavan viinin kypsempiä, hedelmäisempiä piirteitä framille. Kokonaisuudesta löytyy onneksi piirun verran karheaa mausteisuutta ja bitteristä yrttisyyttä, jotka tuovat sopivasti särmää ja vastapainoa makeudelle, mutta lisääkin olisi voinut olla.

Kokonaisuutena Vignelaure on silti kaikin puolin maukas rosée ja ehdottomasti parhaita tänä vuonna maistettuja sellaisia (tällä hetkellä henk. koht. ykkönen Alkon kausiroséista on ollut Neissin Pinot Noirista valmistettu saignée-rosée). Maistamatta jääneitä ovat paljon kehuja saaneet Roger Champault Sancerre ja aiemminmainittu Mas de la Rouvière Bandol, jotka olisivat voineet kyllä vielä kiilata listan kärkeen, mutta eipä nyt niistä väliksi, sillä roséemäen miehiä en hirveästi ole. Voin maistamatta uskoa myös niiden olleen kelpo kamaa.

Pieni miinus kyllä on annettava viinin hinnasta, sillä vielä vuosi pari takaperin kausiroséiden Bandol oli hinnaltaan 15 euron tuntumassa. Tänä vuonna Vignelaure oli hinnakkaampi kuin viime vuoden kausi-Bandol, mainio La Suffrene!

Lyhyesti: Runsas ja kuiva mutta samalla mehevänmakea Provencen rosée, josta löytyy hillitysti punaisia sävyjä, mutta joka tyylillisesti asettuu enemmän runsaiden valkoviinien kuin marjapommien tuntumaan. Rungon alle jäävien happojen vuoksi kaipaa reipasta viilennystä ennen korkkaamista.

Arvio: Hyvä – happoja enemmän ja makeutta vähemmän, niin Vignelaure olisi helposti kutitellut meikäläisen mielihyväkeskuksia villihevosen voimalla. Nyt viini on kaikin puolin maukas tapaus niin harmittomaan seurustelusiemailuun kuin vakavahenkisempään gourmetkäyttöön, mutta nextille levelille ei vielä ylletä.

Hinnan (19,49e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.