Antunović Graševina Premium 2010

Antunović Graševina Premium 2010

• Valmistaja: Vinarija Antunović
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Kroatia
• Alue: Kontinentalna Hrvatska, Podunavlje, Erdut
• Rypäleet: Welschriesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 188 Kn (~24,78e; Heinäkuu 2015, d’Vino, Dubrovnik)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vinoteka vinita

Viimekeväisessä kroatialaisten viinien maistelutilaisuudessani maistelun alottanutta Cuj Malvazijaa seurasi tämä esimerkki kroatialaisesta Graševinasta .

Graševina tunnetaan suuressa maailmassa paremmin nimellä Welschriesling, joka ei ole nimestään huolimatta sukua Rieslingille. Tämä lajike on tunnettu Keski-Euroopassa viljeltynä, lähinnä melko neutraaleja, korkeintaan maltillisen hapokkaita ja kaikin puolin mitäänsanomattomia viinejä tuottavana tusinalajikkeena. Kuitenkin Kroatia on ruvennut keräämään mainetta poikkeuksellisen uskottavien ja vakavien Welschriesling-viinien tuottajamaana kun maan viinintuotanto on ryhtynyt nostamaan tasoaan Jugoslavian hajoamisen jälkeen ja kroatialaiset viinit ovat ryhtyneet keräämään enemmän mainetta maan rajojen ulkopuolella. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä Graševina / Welschriesling on tutkimusten myötä paljastunut todennäköisesti alkuperältään kroatialaiseksi lajikkeeksi; ei ole ihme, jos lajike on vuosisatojen – jopa vuosituhansien – aikana sopeutunut paikalliseen ilmastoon ja maaperään. Siinä missä Rannikko-Kroatiaa hallitsevat Istrian niemimaan Malvazija ja lukemattomat, lähes tuntemattomat valkoiset rypälelajikkeet, on Manner-Kroatia Graševinan kotikenttää – jopa niin suurissa määrin, että tämä koko Kroatian viljellyin valkoinen lajike!

Viinin tuottanut Vinarija Antunović on Kroatian "bumerangin" pohjoisen sakaran kärjessä, aivan Serbian rajalla sijaitseva viinitalo, jonka historia noudattaa samaa kavaa kuin hyvin moni muu kroatialainen viinitalo: suku on viljellyt rypäleitä ja tuottanut niistä viiniä samalla paikalla jo yli sata vuotta, mutta paikallisesta, pienimuotoisesta maataloudesta varsinalliseen kaupalliseen toimintaan on siirrytty vasta hyvin hiljattain. Antunović modernisoi viinitalonsa vastaamaan nykypäivän standardeja vuonna 2004 ja hyvin lyhyessä ajassa tämä Tonavan varrella 7 hehtaarin viljelyksiään viljelevä viinitalo on kerännyt mainetta yhtenä Manner-Kroatian korkeatasoisimmista viinitaloista. Talon tuotanto on tyypillinen Manner-Kroatialle: tuotannosta 75% on valkoviinejä ja vain 25% punaviinejä.

Talon Graševina Premium edustaa talon lippulaivapäätä: viini on valmistettu yksinomaan mahdollisimman kypsinä korjatuista rypäleistä. Vuosikerta 2010 oli alueella hyvin haastava, minkä vuoksi rypäleisiin muodostui kasvukauden aikana melko vähän sokeria ja erityisesti Premium-linjaston rypäleet korjattiin erittäin myöhään, osittain jo jalohomeisina. Esimerkiksi tämä Graševina on valmistettu erittäin myöhään korjatuista, osittain jalohomeisista rypäleistä, joista puristettu mehu kävi lähes kuivaksi, saavuttaen 11,9% vahvuuden ennen käymisen pysähtymistä. Tuottajan mukaan viinin hillitty jäännössokeripitoisuus ja normaalia korkeammaksi jäänyt hapokkuus lupailevat sille normaalia Graševinaa parempaa kellarointipotentiaalia. Kokonaistuotantomääräksi jäi vain 2,500 pulloa.

Lasissa viinillä on hohtavan neonviherkeltainen väri sekä piirun verran tavallista valkoviiniä korkeampi viskositeetti, mikä nostattaa useamman kuin yhden kommentin siitä, että onko tämä nyt viiniä vai Fairya.

Tuoksultaan viini on todella tuhti, konsentroitunut ja makea, jopa imelä. Äärimmäisen kompleksisesta ja kiehtovasta aromimaailmasta erottuu selvimpinä elementteinä jalohomeen tuomaa voimakasta hunajaisuutta ja vahamaisuutta sekä hyvin kypsien rypäleiden mehukkaita ja hieman jo kuivattuja keltaisia hedelmiä, vastarevittyjä mintunlehtiä ja hillittyä lakritsijuurta. Viinin persoonallisuus tuoksupuolella hakee vertaistaan – samaa ei voi yleensä Welschrieslingeistä sanoa!

Viinillä on suussa melko tuhti ja vähän öljyinenkin habitus, mutta se ei silti vaikuta erityisen isokokoiselta – todennäköisesti kiitos hyvän hapokkuuden ja matalan alkoholin. Makupuoli on enemmän Welschrieslingille tyypillinen, tuoden framille kypsää omenaa, teräksistä mineraalisuutta ja kevyttä sitruunaa, sekä jalohomeen maltillista karvautta ja ujoa hunajaisuutta. Kokonaisuutena viini yhdistelee persoonallisen vaivattomasti konsentroitunutta runsautta ja raikasta ryhdikkyyttä.

Viinin melko pitkä jälkimaku jatkaa keskimaun linjoilla: kielelle jää hapokasta omenaa, kevyttä pomeloista karvautta, hentoa kuivattua keltaista hedelmää ja ujoa kivistä mineraalisuutta.

Siinä missä Welschrieslingit hyvin harvoin jos koskaan herättävät suuria tunteita, onnistui Antunović kertaheitolla iskemään sellaisen napakympin ettei vähemmästä väliä! Erityisesti viinin lähes paradoksaalinen yhdistelmä mehevää runsautta ja freesiä kepeyttä on valloittava, minkä lisäksi viinin jännittävää aromimaailmaa pysähtyy ihastelemaan ihan ilokseen. Voin myös kuvitella, että viinistä löytyisi ihan hyvin kellarointipotentiaalia, erityisesti tavanomaisiin Welschrieslingeihin nähden. Kyllä tässä voi jo pikku hiljaa ryhtyä uskomaan, että jos hyvää Welschrieslingiä jostain pitää etsiä, ovat kroatialaiset Graševinat melko lailla varma ykkösvalinta. Vertaus Frankenin Silvanereihin ja muuten yleensä geneerisen neutraaleihin Silvanereihin ei liene tässä aivan tuulesta temmattu analogia.

Lyhyesti: Osittain jalohomeisista rypäleistä valmistettu lähes täysin kuiva Welschriesling, jossa yhdistyy upean tasapainoisesti konsentroitunut runsaus ja raikas ryhdikkyys.

Arvio: Tyylikäs – harvinaisen vakavahenkinen ja vakuuttava esitys yleensä niin neutraalista Welschrieslingistä.

Hinnan (24,78e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cuj Malvazija Istarska 2013

Cuj Malvazija Istarska 2013

• Valmistaja: CUJ
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Kroatia
• Alue: Primorska Hrvatska, Istria
• Rypäleet: Malvazija Istarska
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,50e (Heinäkuu 2015, Dubrovnik Airport Duty Free)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: miva

Viime keväänä järjestin kroatialaisten viinien maistelun niillä viineillä, mitä olin kiikuttanut tuliaisina kesän 2015 Dubrovnik-matkalta (tässä tarkempaa juttua reissusta). Koska Kroatia on tunnettu lähinnä tuhdeista Plavac Mali -punaviineistään, ajattelin ottaa hieman päinvastaisen lähestymistavan tähän maisteluun ja keskittyä erityisesti Kroatian persoonallisiin, runsaisiin valkoviineihin. Maistelun aloitti tämä valkoviini Istrian niemimaalta.

Malvasia ei ole yksi tietty rypälelajike, vaan valtava erilaisten rypäleiden suku, josta osa on läheistä sukua toisellaan, osa taas hyvin etäistä. Jotkut Malvasiat eivät edes kuulu varsinaiseen Malvasia-rypäleiden sukuun. "Malvasia" nimenä ei kuitenkaan usein tuota vahvoja mielleyhtymiä laatuviiniin, sillä useimmat Malvasiat tuppaavat olemaan joko hedelmäisiä, mutta melko ponnettomia ja rakenteettomia esityksiä, joista puuttuu happojen tuomaa fokusta (Malvasia Bianca Lunga), tai sitten hapokkaita, mutta neutraaleja ja korkea-alkoholisia valkoviinejä (Malvasia di Candia); tästä syystä useimmiten Malvasiaa tavataan sekoiteviineissä. Poikkeuksiakin toki on: Malvasia Branca de São Jorge tunnetaan paremmin Madeiran vuosisatoja kestävistä Malmsey-viineistä ja Malvasia Fina taas Madeiran rehevistä Bual-viineistä. Kuivien valkoviinien tuotannossa on paljon mainetta niittänyt Koillis-Italiassa, Sloveniassa ja Kroatiassa viljelty Malvazija Istarska, joka taittuu hyvin monenlaisiin tyyleihin – kepeistä ja hapokkaista valkoviineistä hyvin raskastekoisiin, robusteihin ja öljyisiin valkoviineihin ja jopa melko tanniinisiin ja erittäin kompleksisiin oransseihin viineihin.

Tämän maisteluun tuomani Malvazijan nappasin mukaani Dubrovnikin lentokentältä siinä vaiheessa kun huomasin, ettei tuliaispulloissani ollut yhtä ainutta Malvazijaa – asia, joka oli hetimmiten korjattava! Viinin on tuottanut Istrian niemimaalla Cuj, vuonna 2006 kaupallisen toiminnan aloittanut perheviinitalo. Taloa pyörittävä Kraljevićin suku on kuitenkin toiminut hieman pidempään viinien parissa, sillä suku on valmistanut viiniä ja oliiviöljyä ainakin 1400-luvulta alkaen. Talo on nimetty taloa nykyisin johtavan Danijel Kraljevićin isoisän mukaan, jolla oli tapana aloittaa kaikki lauseensa cuj da ti rečem ("kuulkaas, antakaas kun kerron yhden asian"). Tyyliltään tämä viini on ns. tavanomainen, "riisuttu" Malvazija, joka käy ja kypsyy terästankeissa ja pullotetaan nuorena juotavaksi.

Väriltään viini on hohtava intensiivisen vihertävä.

Tuoksultaan viini on todellinen tykki, joka pistää täyslaidallisen aromeja julmetulla voimalla: kypsänmakeaa, ananaksen ja papaijan dominoimaa hedelmää, hunajaa, eksoottisia mausteita ja sitrusmarmeladia. Mahdollisesti alkoholi (13%) leijailee taustalla hennon liuotinmaisena vivahteena, mikä kyllä kuulostaa hieman erikoiselta, sillä ei alkoholin pitäisi erottautua näin tuhdin tuoksun lävitse niin mitenkään.

Suussa viini edustaa selkeästi lajikkeen tuhtia päätä, ollen varsin runsas, täyteläinen ja kypsän hedelmävetoinen. Kielellä pyörii melko voimakasta eksoottista mausteisuutta, sitruunaruohoa, kypsiä keltaisia hedelmiä sekä jälleen kevyttä liuotinmaisuutta. Liekö kyseessä sitten joky lajikkeen oma piirre, sillä alkoholi ei kyllä makupuolelta erotu. Viinin suutuntuma on lähes öljyinen ja yleisilmeeltään viini on melko raskastekoinen, sillä hapokkuus on melko matalaa.

Jälkimaussa tuntuu teräksistä mineraalisuutta, kypsää omenaa, meheviä sitrushedelmiä ja karvaampaa pomeloa sekä ujoa mausteisuutta, minkä lisäksi tuo etäisen liuotinmainen juonne jatkuu jälkimakuun asti. Jälkivaikutelma on melko pitkä, mutta hieman laimean oloinen, kiitos matalanpuoleisen hapokkuuden.

Kokonaisuutena Cuj'n Malvazija jätti hieman laimean fiiliksen: siinä on Istrian Malvasialle tyypillisesti monia muita Malvasioita runsaampaa hedelmää ja syvyyttä, mutta hapokkuus on silti jäänyt sen verran lapsipuolen asemaan, että viinistä jää turhan raskas fiilis. Lisäksi tämä viini toimii hyvänä esimerkkinä happojen tehosta kokonaisuudessa: vaikka viinistä löytyy runsautta ja voimaa, tuntuu viini puhdittomalta ja maun intensiteetti loppuu lähes heti kun viini tulee nielaistuksi.

Lisäksi itseäni hieman häiritsi viinissä ollut ujon teollinen, liuotinmainen juonne. Yleensä korkea alkoholi erottuu itselläni liuotinmaisena elementtinä, mutta koska tämän viinin tapauksessa sellaisesta tuskin oli kysymys, oli varmaan viiniin päässyt muodostumaan käymisvaiheessa jotain volatiilisia yhdisteitä, jotka eivät tehneet kokonaisuudelle kunniaa. Yleensä pieni volatiilisuus – oli se sitten erottuvaa tai huomaamatonta – tuo viinille vain kiehtovaa vivahteikkuutta ja persoonaa, mutta tässä tapauksessa kyseinen elementti enemmän häiritsi allekirjoittanutta.

Lyhyesti: Varsin runsaan hedelmäinen ja öljyisen täyteläinen Malvazija luoteisesta Kroatiasta, jonka miellyttävyyttä rokottavat turhan matala hapokkuus ja hento liuotinmaisuus.

Arvio: Keskinkertainen – Kroatian Malvazijat voivat parhaimmillaan olla eräitä maan hienoimmista valkoviineistä, mutta tällä kertaa napakymppi jäi kaukaiseksi haaveeksi.

Hinnan (14,50e) ja laadun suhde: Surkea – samalla hinnalla saa paljon parempaakin.

The Velvet Devil Merlot 2014

The Velvet Devil Merlot 2014

• Valmistaja: Charles Smith Wines
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Washington, Columbia Valley
• Rypäleet: Merlot (99%), Cabernet Sauvignon (1%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 14,98e (Lokakuu 2016, Alko)
• Hinta nyt: 14,98e (Joulukuu 2016, Alko)

Tämä viiniarvio on melko relevantti kahdesta eri syystä. Ensimmäinen on loogisesti siksi, että viini on Alkon valikoimiin hiljattain saapunut uutuus. Toinen on se, että viinimaailman "rocktähti" Charles Smith otti ja myi Constellation Brandsille viisi tuotemerkkiään peräti 120 miljoonan dollarin hintaan. Tämän kaliiperin kauppoja harvemmin tapahtuu viinimaailmassa – erityisesti, kun tässä ostettiin vain tuotemerkkejä, ei viinitaloa! Nämä tuotemerkit olivat Suomessakin erittäin suosituksi noussut Kungfu Girl Riesling, tämä The Velvet Devil Merlot, sekä paikallisilla markkinoilla hieman harvemmin näkyneet Eve Chardonnay, Boom Boom Syrah ja Château Smith Cabernet Sauvignon. Charles Smith todennäköisesti jatkaa edelleen käsiinsä jääneillä viinibrändeillä, kuten esimerkiksi piirun verran laadukkaampiin keskittyneillä K Vintners -sarjansa viineillä, joskin muutamaa dollaria rikkaampana miehenä.

Tietenkin tällaiset kaupat vaikuttavat muuallakin kuin Charles Smithin lompakossa: esimerkiksi Suomessa vuosien ajan tehokkaasti Charles Smithin viinien profiilia kasvattanut maahantuoja Vindirekt menetti viinit yhdessä silmänräpäyksessä Constellation Brandsia edustavalle Altialle.

No niin, sitten taustatiedoista itse viiniin. Kyseessä on siis Washington Staten Merlot. Viininvalmistuksesta ei juuri löydy mitään speksejä, joten ei niistä sen enempää. Itse en ole juuri koskaan onnistunut innostumaan jenkki-Merlot'sta, koska yleensä nämä viinit ovat läskejä, hahmottomia tylsiä. Tosin kokemukseni ovat painottuneet lähinnä Kalifornian suuntaan, kun taas Velvet Devil tulee viileämmästä Washingtonista, joten mahdollisuudet laadukkaampaan viiniin ovat olemassa. En silti pettymysten pelossa aseta rimaa merkittävän korkealle.

Viinillä on varsin tumma ja melko läpinäkymätön, sävyltään mustan luumunpunainen väri.

Melko runsas tuoksu on yhtä lailla tummanpuhuva ja synkeä, mutta myös selkeästi makeaan taittuva ja jopa piirun verran hillomainen. Aromipuolelta löytyy makeaa luumua, karhunvatukkaa, boysenmarjahilloa, makeaa tammen mausteisuutta, hillittyä suklaata ja hentoa kaakaota. Ei viini mikään tammipommi ole, mutta tammen kanssa ei myöskään varmasti olla pihistelty.

Suussa viini on melko sulavaliikkeinen ja kooltaan hillitympi mitä tuoksu antaa odottaa. Makumaailmasta löytyy kypsänmakeaa tummaa marjaisuutta, kypsää luumua, mausteisuutta, mehukasta punasävytteistä hedelmää ja hillittyä hapokkaampaa marjaisuutta. Pieni jäännössokerisuus (5 g/l) antaa kokonaisuudelle ujosti mansikkahilloisen tatsin. Viini tuntuu tietyllä tavalla hieman ponnettomalta, vaikka sillä on kokonaisuuteen nähden varsin sopusuhtainen ja sopivan ryhdikäskin rakenne. Erityisesti tanniineja soisi olevan enemmänkin, sillä ne ovat uuden maailman viineille tyypillisesti melko vähäisiä ja antavat viinille lähinnä pientä tiiviyden tuntua, ei puruvoimaa.

Jälkimakua hallitsevät yllättävästi kuivakammat ja mausteisemmat pippurin, tuoreiden tummien ja hieman hapahkojen marjojen sekä tumman suklaan sävyt. Keskimaun makeammat piirteet huuhtoutuvat melkein heti kurkusta alas, kun taas kielelle jää napakka, kuivakka ja mausteinen jälkivaikutelma kohtalaisen pitkäksi aikaa.

Kokonaisuutena viini on tyypillinen, perus-ok-tasoinen Merlot, joka kärsii lajikkeen yleisestä epämääräisyydestä ja massojakosiskelevasta tuotantotyylistä. Jättää kyllä hieman vaisun yleisilmeen. Rima kyllä ylitettiin, mutta se johtuu enemmän riman alas asettamisesta, ei viinin omista ansioista. Ainakaan tämä viini ei onnistunut saamaan minua vakuuttuneeksi siitä, että Yhdysvalloissa tehtäisiin oikeasti mielenkiintoista ja korkeatasoista Merlot'ta. Kyllähän sieltä isoja ja hinnakkaita viinejä löytyy lukemattomia, mutta mitään tasapainoista ja mielenkiintoista ei. Jos haluan hyvää Merlot'ta, lienee Bordeaux'n lähiympäristö ja Ranskan lounaisnurkka sekä koillinen Italia varmimmilta paikoilta metsästää sellaista.

Lyhyesti: Ihan kelvollinen, mutta äärimmäisen helppo, ennalta-arvattava ja kosiskeleva tusina-Merlot, joka kompastuu makuteensa ja melko heppoiseen rakenteeseensa.

Arvio: Keskinkertainen – ja pakko myöntää, hirveästi enempää en odottanutkaan.

Hinnan (14,98e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Tuottajaesittely: Koutsoyannopoulos / Volcan Wines

Vaikka tuottajana Koutsoyannopoulos ei olekaan erityisen tunnettu, ainakaan Santorinin ulkopuolella, on itse viinitalo monelle Santorinilla käyneelle varmasti tuttu. Koutsoyannopoulosin viinisuku nimittäin on rakennuttanut viinitalonsa yhteyteen Santorinin viinien museon, joka on varsin suosittu nähtävyys saarella – erityisesti viinituristien keskuudessa – ja myös ainoa laatuaan koko Kreikassa!

Tunnelmia viinitalon pihalta.

Reissumme Koutsoyannopoulosin viinimuseoon aloitti meidän Santorini-matkamme yksinomaain viinitalovierailuihin keskittyneen päivän. Tämä johtui siitä, että Firan, Santorinin pääkaupungin, ja Kamarin kylän välissä sijaitsee peräti viiden viinitalon (ja yhden panimon) mittainen suora. Tarkoituksenamme oli aloittaa päivä tutustumalla Santorinin viininviljelyn historiaan Koutsoyannopoulosilla ja tykittää sen perään neljä muuta viinitaloa (Artemis Karamolegos, Art Space Winery, Argyros ja Canava Roussos). Tai no, totta puhuen vain kolme, sillä alun perin emme olleet suunnitelleet vierailua Art Spacelle. Tästä lisää sitten tulevissa postauksissani. Hotelliaamiaisen jälkeen siis suuntasimme Kamarissa bussipysäkille ja hyppäsimme Firaan menevään (äärimmäisen täyteenahdettuun) bussiin.

Reissu viinimuseolle on varsin suoraviivainen, sillä museon kohdalla on bussipysäkki. Noin kymmenen äärimmäisen tukalaa ja ahdasta minuuttia kestäneen bussireissun jälkeen hyppäsimme pois kyydistä ja olimme perillä – tässä vaiheessa vain riitti, että marssi viinitalon portista sisään.

• Koutsoyannopoulos (kreikkalaisista kirjaimista johtuen käännös voi olla myös esim. Koutsoyiannopoulos, Koutsogiannopoulos, jne.; nimi lausutaan jotakuinkin kutsojannopulos) on yksi saaren vanhimpia viinitaloja. Se on perustettu jo 1870-luvulla, jolloin oliiviöljykauppiaat Grigorios ja Dimitrios Koutsoyannopoulos saapuivat vahingossa Santorinille, mutta nopeasti ymmärsivät saaren tarjoaman potentiaalin viinintuotannossa.
• Talon aloittaessa toimintansa lähes kaikki perheet Santorinilla tuottivat itse viininsä. Tästä syystä Koutsoyannopoulosin veljekset panostivat merkittävästi vientiin. Heidän merkittävimmät markkinansa löytyivät Venäjältä, jossa arvostettiin Santorinin varsin vahvoja (17–18%), kuivia valkoviinejä, minkä lisäksi saaren Vinsantoja käytettiin ehtoollisviineinä. Vuoden 1917 vallankumous sulki Venäjän-markkinat, mutta siihen mennessä suku oli löytänyt uusia markkinoita läntisestä Euroopasta, mm. Italiasta ja Ranskasta.
• Läpi historian Koutsoyannopoulosin viinitalo on ollut merkittävä viinintuotannon modernisoija Santorinilla – vielä silloin, kun muut perheet ovat valmistaneet rustiikkiset viininsä manuaalisilla, karkeatoimisilla laitteilla, on Koutsoyannopoulos hankkinut uusia, moderneja viininvalmistuslaitteita manner-Euroopasta.
• Vuonna 1967 Santorinille saatiin ensimmäistä kertaa sähköt voimalan valmistumisen myötä, mikä mahdollisti edelleen viininvalmistuksen kehittämisen. Vuonna 1970 Koutsoyannopoulos hankki oman pullotuskoneensa ja ryhtyi pullottamaan viinejään Volcan- ja Lava-nimillä. Paikalliset eivät kuitenkaan olleet erityisen innostuneita näistä, sillä heidän mielestään viinejä joko tuotettiin itse tai sitten sitä kuului ostaa aina 10 litraa kerrallaan ja tarjoilla karahveista – pullotetut viinit olivat sikäläisille epäilyttäviä, koska ne olivat epäilyttävän hyvälaatuisia ja niiden siis täytyi sisältää "kemikaaleja". Kesti useita vuosia, ennen kuin Santorinilla paikalliset alkoivat ottaa pullotetut viinit omakseen.
• Nykyisin talo toimii neljännessä sukupolvessa. Vaikka Koutsoyannopoulos on monessa historian käänteessä ollut Santorinin viinintuotannon edelläkävijöitä, on talon viinien tyyli nykyisin enemmän perinteitä kunnioittava ja jopa hieman vanhanaikainen.
• Talon ylpeydenaihe on heidän omalla rahallaan rakennuttama viinimuseo. Museo rakennettiin laajentamalla talon historiallista, maan alla sijaitsevaa viinitaloa laajemmaksi. Tämä laajennustyö läpi vulkaanisen maaperän tehtiin yksinomaan käsin ja rakennustöissä kului peräti 21 vuotta. Nykyisessä muodossaan museo on 8 metriä maanpinnan alle kaivettu, yli 300 metriä pitkä luolasto suoraan Koutsoyannopoulosin viinitalon alapuolella.

Museo sijaitsee tällaisessa maan alle käsin louhitussa,
satoja metrejä pitkässä käytävässä.

Saavuttuamme viinitalolle maksoimme museon pääsymaksun (9€ / hlö); vastineeksi käsiimme iskettiin pienet, digitaaliset käsikaiuttimet ja meidät ohjattiin maanalaiseen luolastoon johtaville portaille. Itse museon toimintaperiaate oli yksinkertainen: käytävän seiniin on kaivettu onkaloita, joissa on erilaisia viininvalmistukseen liittyviä esineitä, välineitä tai muita asioita sekä usein myös (lähes poikkeuksetta äärimmäisen creepyjä) koneistettuja nukkeja, jotka rupesivat heilumaan jäykän mekaanisesti kun lähestyimme niitä. Jokaisen tällaisen onkalon yläpuolella on numero, ja kun tämän numeron syöttää käsikaiuttimeen, pistää se pyörimään aiheeseen liittyvän nauhoitetun selostuksen.

Museon creepyjä, mekaanisia ihmisnukkeja.

Museo alkaa valottamalla Santorinin viininvalmistuksen historiaa alkaen 1600-luvulta ja päättyy lopulta 1970-luvulle. Koska Koutsoyannopoulosin viinitalo oli pitkään perinteinen canava, tuliperäisen maan sisään louhittu maanalainen luola-viinitalo, on museokierroksen viimeisenä huoneena viinitalon entinen toimistohuone, joka on tottakai louhittu suureksi maanalaiseksi saliksi.

Museosta löytyi myös hienoa taidetta.

Vaikka aika tuntui ajaneen jonkin verran Koutsoyannopoulosin viinitalon museon visuaalisesta ulosannista – erityisesti museon mekaaniset ihmisnuket muistuttivat lähinnä vanhaa kummitusjunaa – mutta informatiivinen sisältö sen sijaan oli vertaansa vailla ja luolaa edetessään ei pelkästään oppinut paljon uutta Santorinin viineistä, vaan myös viinin valmistuksen historiasta ja mekaniikasta ihan ylipäänsä!

Muuten museon yhdeksän euron sisäänpääsymaksu olisi voinut tuntua hieman ylihintaiselta, mutta onneksi museokierroksen päätteeksi hintaan vielä sisältyi neljän Koutsoyannopoulosin viinin maistelu. Tässä havaintoni sekä museokierroksella että myöhemmin maistetuista viineistä:

• Koutsoyannopoulos Assyrtiko 2015: Assyrtiko (100%) keskimäärin 50–70-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Viini käytetään vain murskattujen, ei vielä puristettujen rypäleiden mehu – rypäleistä puristamalla saatu mehu käytetään edullisempiin viineihin. Käy ja kypsyy terästankeissa, pullotetaan 3–5 kuukauden kypsyttelyn päätteeksi. Vuosituotanto 15,000 pulloa.
  
  Hailakka, vaaleanvihreä väri. Intensiivinen, kukkaisen aromaattinen tuoksu, jossa sitruunaa, yrttisyyttä ja märän kivistä sekä hennon suolaista mineraalisuutta. Suussa viini on rapsakan hapokas ja erittäin rakenteikas; intensiivisessä ja hieman karuhkossa makumaailmassa sitruunaa, melko tuntuvaa mineraalista suolaisuutta ja kivisyyttä. Taustalla häilyy joku aavistuksen liuotinmainen juonne, joka ei kuitenkaan tunnu mitenkään häiritsevältä tai virheelliseltä elementiltä. Yhtä lailla intensiivinen ja happovoittoisen rapea jälkimaku on puhdaspiirteinen, intensiivinen ja pitkäkestoinen; kielelle jää voimakasta, kivistä mineraalisuutta ja suolaisuutta, sitruunaista happamuutta, kevyttä sitruunamarmeladista makeutta ja ujoa kukkeutta.
  
  Viini on kokonaisuutena mallikirjaesimerkki laadukkaasta Assyrtikosta: viinistä löytyy erittäin tuntuvaa mineraalisuutta, hedelmäpuoli on vahvasti painottunut sitruunaiseen sitrushedelmäisyyteen ja viinin hapot ovat naurettavan tiukat. Viini on vielä aivan liian nuorekas ja tuntuvan karu – se tuntuu kaipaavan vielä vuosia lisää saadakseen syvyyttä ja hellittääkseen viulunkielen kireää ilmaisuaan. Tyylikästä ja kellarointia kestävää tavaraa. Viinitalon 14€ hintaan hyvä ostos, mutta saaren kaupoista voi löytyä vain 10–11€ hinnalla.
  
• Koutsoyannopoulos Nikteri 2007: Assyrtiko (100%). Enemmän old school -henkinen Nykteri, joka valmistetaan vain ylikypsistä rypäleistä – Assyrtiko kun pystyy säilyttämään korkean hapokkuutensa jopa ylikypsänä. Viinin annetaan kypsyä oksidatiivisesti vähintään 6 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä ennen pullotusta.
  
  Kohtalaisesti pronssiin taittuva syvän keltainen väri. Aluksi viini tuoksuu hyvin vanhalta ja oksidatiiviselta, jopa Tawny Port-maiselta, mutta hengitellessään viinin tuoksu muuttuu raikkaammaksi ja hedelmäiseksi. Moniulotteisessa aromimaailmassa hasselpähkinäistä ranciota, rusehtavaa omenaa, kypsää sitruunaa, kevyttä merellistä suolaisuutta, hentoa savuisuutta, ujoa karamellia ja häivähdys pomeranssinkuorta. Varsin täyteläinen, runsas ja konsentroitunut suutuntuma, mitä tukee erittäin tuntuva, kirpeä ja tiukkarakenteinen hapokkuus. Makumaailmassa kehittyneitä ja moniulotteisia karamellin, paahdettujen pähkinöiden, kevyen sitruunaisuuden, hennosti makean keltaisen hedelmäisyyden ja ujosti paahtoleipäisyyden piirteitä, joita tukee aavistuksen karvaana tuntuva märän kivinen mineraalisuus. Jälkimaussa kirpeää, suolaista mineraalisuutta, savua, rancio-henkistä pähkinäisyyttä ja paahdettua mausteisuutta, kevyttä sitruunaista kirpeyttä, hentoa karamellia ja ujoa paahtoleipää. Erittäin pitkäkestoinen jälkimaku on todella napakka, intensiivinen ja moniulotteinen.
  
  Aluksi pelästyin, että viini oli kuollut pystyyn, mutta kun viini sai kerättyä itsensä kasaan, tuli siitä yksi hienoimpia koskaan maistamiani Santorinin viinejä. On vaikea sanoa, kuinka oksidatiiviseen tyyliin tämä viini on tehty – eli oliko viinin oksidatiiviset piirteet tarkoituksellisia, vai oliko viini yksinkertaisesti vain kehittyessään saanut paljon happea. Oli viinin tarina mikä hyvänsä, oli tämä äärimmäisen ihastuttava ja vaikuttavan moniulotteinen esimerkki kehittyneestä Assyrtikosta, jossa runsas oksidatiivinen vivahteikkuus yhdistyi upeasti Assyrtikon kirpakkaan sitruunaisuuteen ja mineraalisuuteen. Ehdottomasti 28€ hinnan arvoinen.
  
• Koutsoyannopoulos Ambelones 2013: Mandilaria, Mavrathiro, Mavrotragano. Valmistetaan vain Koutsoyannopoulosin omien viinitarhojen rypäleistä. Kypsyy 18 kk tammitynnyreissä. Vuosituotanto 13,000 pulloa. Koska kreikkalaiset kirjaimet kääntyvät melko monella tavalla, voi viiniin törmätä nimillä Ambelones (lähimpänä viinin äännettyä muotoa), Abelones (viinitalo käyttää tätä käännöstä) tai Ampelones (kirjaimien suora käännös).
  
  Läpinäkyvä, hohtavan vadelmanpunainen väri, joka taittuu reunoilta vaalean pinkiksi. Todella aromaattinen, vivahteikas ja persoonallinen tuoksu, jossa ruusuista aromikkuutta, vadelmaa, lakritsia, pölyistä maamaisuutta, hillittyä hapankirsikkaa ja aavistus minttua. Intensiivinen ja runsas maku, jossa ruusuisuutta, hapankirsikkaa ja punaherukkaa, kevyesti aromaattisia yrttejä, hentoa suolaisuutta ja aavistus lakritsisuutta, jonka suolaisuus taittaa ujoksi salmiakkisuudeksi. Melko hapokas, mutta varsin kiltin keskitanniininen. Eloisa, pitkä ja aromaattinen jälkimaku toistaa vivahteikkuudellaan jälkimaun. Jälkivaikutelma on melko hapokas, napakan hapokas ja kevyesti tanniineillaan tarraava.
  
  Varsin tyylikäs ja helpostilähestyttävä Santorinin punaviini, josta löytyy hyvin selvästi saaren persoonallisten punaisten rypäleiden ainutlaatuista aromikkuutta, mutta ilman näille lajikkeille varsin tyypillistä, napakkaa hapokkuutta ja tiukkaa tanniinisuutta. Vaikka viini on kypsynyt pitkään tammessa, ei tammi juurikaan pääse hallitsemaan yleisilmettä, vaan pääpaino on kiehtovalla hedelmäpuolella. Tyylillisesti tuntuu enemmän hieman vanhanaikaiselta kuin äärimmilleen hiotulta ja modernilta punaviiniltä. Kelpo ostos viinitalon 15,50€ hintaan.
  
  
• Koutsuyannopoulos Kamaritis 2004: Aïdani, Assyrtiko, Athiri, Mandilaria, Mavrathiro, Mavrotragano. Talon nykyisten omistajien iso-isoisän kehittämä viini, joka pohjautuu vahvasti saaren historiallisiin Vinsanto-viineihin, mutta valmistetaan poikkeuksellisesti sekä punaisista että valkoisista lajikkeista. Rypäleet korjataan ylikypsinä ja jätetään aurinkoon rusinoitumaan peräti kahdeksi viikoksi. Kahden viikon kuivaamisen jälkeen rypäleistä puristetaan paksua mehua, joka käy luonnonhiivoilla n. 10% vahvuuteen. Viinin annetaan kypsyä valtavissa, ikivanhoissa tammisammioissa 10 vuoden ajan ennen pullotusta. Viini valmistetaan aina pullotukseen asti täysin ilman valmistusprosessiin puuttumista, joten kyseessä on ns. natural-jälkiruokaviini. Viinin nimi tulee sanasta kamara, joka tarkoittaa maan alle kaivettua huonetta tai tilaa, viitaten viinin kypsytystiloihin. Vuosituotanto on vain 3,500 puolen litran pulloa, eikä viiniä myydä lainkaan jälleenmyyjille tai ravintoloille – ainoa tapa saada viiniä on matkustaa paikan päälle tai tilata suoraan viinitalolta.
  
  Viinillä on paksu, läpinäkymättömän konsentroitunut rusehtavan mustanpunainen väri ja selkeästi varsin korkea viskositeetti. Tuoksu on yhtä lailla erittäin runsas, tiivis ja konsentroitunut; siinä tuntuu päällimmäisenä rusinaa, kuivattua luumua ja volatiilisia balsamicoetikan ja mintun vivahteita. Taustalla häilyy poltettua sokeria, melassista siirappia ja joulumausteita. Suussa viini on todella tiivis ja makea, mutta selvästä tahmeudestaan huolimatta enemmän sulava- kuin raskasliikkeinen. Makumaailmassa suklaata ja karamellia, melassia, kevyttä kirsikkahilloisuutta ja kirsikkamehua, sekä taustalla häilyvä makean volatiilinen balsamicon juonne. Melko hapokas. Tanniinit tuntuvat aluksi maltillisilta, mutta kasvavat varsin tuntuviksi. Tahmea ja konsentroitunut jälkimaku makea, suklainen, kaakaoinen, rusinainen, kuivatun viikunainen, kevyen hunajainen ja hennon maustepippurinen. Lopuksi aavistus volatiilista liftiä. Hapot kantavat hienosti loppuun asti.
  
  Äärimmäisen mielenkiintoinen ja kiehtova Santorinin jälkiruokaviini, joka on hieman kuin Vinsanto, mutta silti täysin erilainen tummanpuhuvammalla makumaailmallaan, matalammilla hapoillaan ja tuntuvilla tanniineillaan. Ainutlaatuinen, jännittävä ja herkullinen tapaus ja varmasti erittäin kellarointikestävää tavaraa. Hintansa väärti 28 eurolla (0,5 l) viinitalolta.
  
• Koutsoyannopoulos Vinsanto 2011: Assyrtiko (n. 90%), Aidani (n. 10%). Valmistetaan myöhään korjatuista rypäleistä, joita kuivatetaan n. 14 päivää rusinoiksi ennen puristusta. Yhteen puolen litran pulloon kuluu peräti 5 kg rypäleitä tuoreena. Viini kypsyy 2 vuotta tammitynnyreissä ennen pullotusta, mikä on Vinsantojen minimikypsytysajan verran. Jäännössokeria n. 100 g/l, alkoholia 10%. Vuosituotanto 10,000 pulloa.
  
  Hohtava, keskisyvä meripihkainen väri. Makea ja runsas mutta yllättävän raikas tuoksu, jossa mehiläisvahaa, appelsiininkukkaa, villihunajaa, sitrusmarmeladia, kevyttä volatiilisuutta ja häivähdys havuista pihkaisuutta. Suussa makea, hyvin hapokas ja intensiivinen. Makumaailmassa todella voimakasta karamellisuutta, hunajaa, sitruunamarmeladia, hieman karamellisoitua omenaa ja ujoa kivistä mineraalisuutta. Erittäin pitkä, konsentroitunut ja hieman tahmea jälkimaku, jossa moniulotteisia inkiväärin, melassisen siirappisuuden, villihunajan, sitruunamarmeladin, kevyen kukkaisuuden ja hennon vaahterasiirapin moniulotteisia vivahteita. Lopussa aavistus balsamicoista liftiä.
  
  Varsin tyylikäs, maukas ja nätti Vinsanto kyseisen viinityylin kepeämmästä ja raikkaammasta päästä – melko lyhyeksi jääneen kypsytysajan vuoksi tämä viini ei ole yhtä massiivinen kuin muiden tuottajien pidempään kypsytetyt, tummemmpisävyisemmät ja raskastekoisemmat Vinsantot. Ei erityisen ihmeellinen verrattuna saaren parhaimpiin Vinsantoihin, mutta tykkään silti todella paljon tämän viinin kepeydestä, raikkaudesta ja energiasta. 27€ hinnalla (50 cl) varsin pätevä ostos.

Maistetut viinit.

Katkeamatonta Vinsanto-vertikaalia aina vuosikertaan 1991.

Viinit maistettuamme päätimme vielä tutustua nopeasti viinitalon myymäläpuoleen, josta löytyi poikkeuksellisesti joidenkin viinien vanhempia vuosikertoja. Erityisesti Vinsantoja löytyi erittäin kiitettävästi – peräti yli vuosikymmenen mittaisen vertikaalin saisi järjestettyä talon tuotteista. Ongelmaksi vain muodostui viinien hinta: kun nuoretkin Vinsantot ovat jo varsin hinnakkaita, olivat nuo iäkkäämmät Vinsantot rehellisesti täysin meikäläisen kipukynnyksen tuolla puolen. Talo kuitenkin vakuutti sen verran hyvin tyylillään, että muutama pullo eri viinejä piti napata mukaan – esimerkiksi tuo yllä arvioitu Nikteri 2007.

Alun perin itselläni oli sellainen kuva Koutsoyannopoulosista, että talo ei ole mitenkään merkittävän arvostettu tuottaja Santorinin viiniskenessä; talon viinit ovat leimanneet saaren viinituotantoa jo yli vuosisadan ajan, minkä vuoksi ne edustavat enemmän jonkinlaista itsestään selvästi aina läsnä ollutta perustuotantoa. Tämän lisäksi Koutsoyannopoulos vaikuttaa usein olevan ihmisten mielissä enemmänkin "viiniä tuottava museo" kuin varsinainen viinitalo – vaikka tilannehan on juuri päinvastainen!

Kuva viinimuseosta: rypäleterttujen rusinointia auringossa.

Mutta mielikuvista ja pullojen etikettejä myöten hieman elähtäneestä yleisvaikutelmasta huolimatta Koutsoyannopoulos vakuutti meikäläisen hyvällä tasollaan! Viinit eivät olleet tunnistamattoman modernin siisteiksi puleerattuja esityksiä, vaan laadukkaita, sopivasti perinteistä ja sopivasti nykyaikaista viininvalmistusosaamista edustavia tapauksia, maukkaita jokaikinen! Hauskinta oli, miten muilla viinitaloilla Vinsanto vaikuttaa aina olevan se talon ykköstason lippulaivatuote, kun taas Koutsoyannopoulosilla Vinsanto tehdään vain juuri appellaation minimiedellytysten mukaisesti ja Vinsanto-mainen, mutta appellaatiomääritelmien ulkopuolinen Kamaritis tuntuu olevan se talon ykkösjuttu. Ei siinä mitään, jokainen taaplaa tyylillään. Varsin kovatasoisiahan nämä viinit myös olivatkin!

Puoli vuosikymmentä Viinihullun päiväkirjaa!

No niin, Viinihullun päiväkirja on saavuttanut jälleen kerran jonkinlaisen etapin taipaleellaan nyt kun viides vuosi meikäläisen nettiin viini- ja olutarvioiden rustailua on tullut täyteen.

Tehdäänpä nopea vilkaisu siitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu. Blogissani on nyt arvioita:

• 1384 viinistä
• 261 oluesta
• 11 siideristä
• 4 marjaviinistä
• 2 meadista
• 2 sakesta ja
• 3 kirjasta

eli yhteensä n. 1650 arviota.

Lisäksi arkistossani makoilee tällä hetkellä julkaisua odottaen yli 3500 arviota viineistä, oluista, siidereistä ja muista juomista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka lopettaisinkin nyt arvostelujen kirjoittamisen (kaikki te, jotka minut tuntevat, varmasti tietävät, että tämä on täysin mahdoton ajatus!), voisin helposti kirjoittaa blogia vielä seuraavat 10 vuotta yhden arvion päivätahtia. Tämän valossa näyttää pahasti siis siltä, etten tule koskaan saamaan julkaistua arviota kaikista maistamistani juomista. Harmi sinänsä – vielä joskus tämä tuntui täysin mahdolliselta tavoitteelta!

Julkaisutahtini on myös harmillisesti rauhoittunut huippuvuosistani. Tämä ei niinkään johdu allekirjoittaneesta – jos itse saisin päättää, en tekisi muuta kuin kirjoittaisin viineistä ja oluista – vaan siitä, että aikaa kirjoittamiselle ei tahdo yrittämälläkään löytyä. Noh, kenties vielä joskus koittaa se kaunis päivä, jolloin voin työskennellä oman itseni herrana vain tekstiä leiväkseni luoden.

Miltä sitten blogin tulevaisuus näyttää? Kuten joka kerta tulevaisuutta ennustaessa: sitä on niin pirun vaikea sanoa. Kuitenkin toivoisin, että aikaa voisi tulevaisuudessa löytyä taas vähän enemmän blogin kirjoitteluun. Tahdin hidastumisesta huolimatta en missään nimessä ole suunnitellut pyyhkeen heittämistä kehään, vaan jatkaa edelleen totutulla, hyväksi havaitulla linjalla, eli kirjoittaa arvioita, jossa kerron rehellisesti juuri sen, mitä ajattelen, iskuja säästelemättä. Vaihtelun vuoksi silloin tällöin sekaan saattaa ilmestyä myös satunnainen juttu jostain tuottajasta tai panimosta, jolla on tultu käytyä. Toivottavasti tämä tuttu kaava jaksaa kiinnostaa edelleen lukijoita samaan malliin – on tässä kuitenkin puolessa vuosikymmenessä tullut sivulatauksia jo reilusti yli 800,000. Se on yli 450 sivulatausta päivässä se, tasaisesti jokaiselle päivälle jaettuna. Eihän se varmasti paljon ole niihin kaikista suurimpiin, kauneimpiin ja suosituimpiin blogeihin verrattuna, mutta kuitenkin sen verran, että meikäläisestä edelleen tuntuu, että ainakin joitakin viinin- ja oluenystäviä nämä meikäläisen arviot ja tarinat kiinnostavat. Aina silloin tällöin joku lähettää (tai hyvin epäsuomalaiseen tapaan jopa antaa ihan henkilökohtaisesti kasvotusten) positiivista palautetta, mikä toki aina jaksaa lämmittää sydäntä.

Lopuksi vielä pari juttua. Ensimmäiseksi: jos olet Facebookissa, kannattaa tykätä blogin FB-sivusta (ja vielä varmuuden vuoksi valita erikseen blogin sivulta ilmoitukset päälle) niin saat feediisi ilmoitukset uusimmista päivityksistä näppärästi. Toiseksi: jos kolmannen kotimaisen lukeminen taittuu, kannattaa vilkaista meikäläisen tuoretta, lontooksi kirjoittamaa kakkosblogia nimeltä Forceberry. Ajattelin rustailla sinne hieman eri viineistä kuin tänne ja piirun verran kansainvälisemmällä otteella pitääkseni yllä niin kirjoitus- kuin kielitaitoani. Tästä kyseisestä blogista on tuskin apua Alkosta luotettavia perusviinejä etsiville harrastelijoille, mutta jos kiinnostaa oppia viinimaailmaa hieman pintaa syvemmältä ja niiden turvallisten laatikoiden ulkopuolelta, tarjonnee tämä toinen blogini myös varmasti jotain uutta ja mielenkiintoista.

Maukasta ja ennen kaikkea mielenkiintoista viini- ja/tai olutvuotta 2016 kaikille lukijoilleni, vielä kun tätä vuotta on jäljellä! Ja olkoon blogini seuraava vuosikymmenen puolikas vielä edeltäjäänsä parempi!

Kippis, santé, cin cin, yamas, cheers, sláinte, kanpai, zum wohl, salud ja mitä näitä nyt onkaan.

Thörle Riesling Feinherb 2015

Thörle Riesling Feinherb 2015

• Valmistaja: Weingut Thörle
• Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein Rheinhessen
• Maa: Saksa
• Alue: Rheinhessen
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 15,90e (Marraskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 15,90e (Marraskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Viime keväänä tulin tosiaan pyörineeksi muutamalla Saksan viinialueella tutustumassa eri tuottajiin ja tällä reissulla yksi ehdottomasti vakuuttavimpia viinitaloja by far oli Rheinhessenissa sijaitseva Weingut Thörle. Tästä syystä sydäntäni lämmitti mukavasti parin Thörlen Rieslingin ilmestyminen Alkon tilausvalikoimaan. Vielä iloisemmaksi mielen toki veti se, kun tässä hiljattain tarjoutui maahantuojan puolelta tilaisuus myös päästä maistamaan toinen valikoimaansaapuneista viineistä, Riesling Feinherb!

Feinherb on termi, jolla saksalaiset hienovaraisesti kutsuvat viinejään, jotka eivät ole kuivia, muttei varsinaisesti makeitakaan – ja sellainenhan tämä viini on 17 g/l jäännössokerillaan. Sokeria ei kuitenkaan ole jätetty viinissä täysin sooloilemaan, sillä happoja löytyy viinistä varsin rouheat 8,3 g/l (vertailun vuoksi mainittakoon, että valkoviineissä on yleensä happoja n. 5–6 g/l ja hapokkaissa viineissä n. 7 g/l)! Ilahduttavasti alkoholikin on viinissä mukavan maltillisella tasolla, a-vitamiineja löytyy vain 11,5%.

Viinillä on vaaleankeltainen väri ujolla, hailakan neonvihertävällä sävyllä. Lisäksi viinin korkeaa hapokkuutta voi päätellä jo sen ulkonäöstä, sillä lasin sisäpintaan alkaa muodostua varsin nopeasti ujoja kuplia.

Viinillä on ihastuttavan raikas, aromaattinen ja hedelmäinen tuoksu, josta erottuu kypsänmakeaa omenaa, kuorittua päärynää, hillittyä makeaa kukkaisuutta ja aavistuksen verran vaaleita pöytärypäleitä.

Suussa viinillä on kepeä, eloisa ja tasapainoinen suutuntuma. Makumaailmassa tuntuu kypsänmakeaa omenaa, jopa hieman omenatuoremehua, kevyttä vastaleikattua päärynää, hillittyä teräksisyyttä ja ujoa limettistä kirpeyttä. Varsin korkea hapokkuus suitsii jäännössokeria mainiosti piiloon ja nopealla analyysillä viini voi vaikuttaa merkittävästi kuivemmalta mitä se todellisuudessa onkaan – makeus lähinnä korostaa viinin hedelmäisyyttä ja suutuntumaa, juurikaan tuomatta selvää makeutta tai raskauden tuntua.

Jälkimaku on puhdas, raikas ja miellyttävän pitkänpuoleinen, mutta aromeiltaan melko kevyt. Kielelle jää lähinnä kypsää omenaa, omenamehua, hillittyä kypsää sitruunaa, kepeää teräksistä mineraalia ja ujoa savua.

Kokonaisuutena Thörlen Riesling Feinherb ei petä, vaan jatkaa totutulla, korkeatasoisella talon linjalla – siitä huolimatta, että tämä viini edustaa viinitalon huokeinta peruslinjastoa. Tässä on oikein mainio, tasapainoinen ja maukas Riesling, jossa jäännössokeri näyttelee tärkeää roolia hedelmäisyyden korostajana ja hapokkuuden vastapainona.

Ihmisillä tuppaa olemaan turhan rajoittunut ja usein varsin negatiivinen kuva puolikuivista ja puolimakeista viineistä – joskin ihan hyvästä syystä, sillä liiankin merkittävä Alkon sellaisista valkoviineistä todella on lähes juotavaksikelpaamatonta tavaraa, jossa jäännössokerin tehtävä on lähinnä peittää viinin virhemakuja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö maailmassa olisi myös korkeatasoisia ja vakavastiotettavia makeampia viinejä. He, jotka näiden viinien päälle jo ymmärtävät, turvautuvat varsin usein fantastisiin Moselin Rieslingeihin, mutta hyviä vaihtoehtoja sellaisille tarjoavat mm. tasokkaat Loiren laakson Chenin Blancit tai tällaiset tasokkaat Rieslingit Moselin ulkopuolisesta Saksasta. Koska makeat mutta hapokkaat viinit ovat tunnetusti mitä mainioin pari aasialaiselle ruoalle, piti tämän viinin käytettävyys niissä hommissa testata. Viini pistettiin siis tulikokeeseen kumppaniksi öljyiselle ja sopivasti tuliselle nyhtökaura-nuudeliwokille varsin mainioin lopputuloksin: ruoan ja viinin pelkistetyt, harmoniset maut vetelivät keskenään sen verran vahvoja ylävitosia, että voidaan puhua varsin onnistuneesta parituksesta.

Lyhyesti: Varsin korkealaatuinen, harmoninen ja kaikin puolin tyylipuhdas Riesling kohtalaisella jäännössokerilla ja yleisilmettä raikastavalla, varsin napakalla hapokkuudella.

Arvio: Tyylikäs – mallikas esitys siitä, miksi Riesling on mitä paras rypälelajike myös muihin kuin kuiviin viineihin; viinissä on kohtalaisesti jäännössokeria, mutta kokonaisuus silti maistuu hämmentävän kuivalta ja ennen kaikkea valloittavan tasapainoiselta.

Hinnan (14,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Omnipollo Bianca Mango Lassi Gose

Omnipollo Bianca Mango Lassi Gose

• Valmistaja: Omnipollo
• Tyyppi: Olut, Vehnäolut, Gose / Erikoisuus, maustettu olut
• Maa: Ruotsi
• Alue: Tukholma
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,90e (Helmikuu 2016, Saveur-Bière)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: omnipollo

Tukholmalaispanimo Omnipollo on kyllä käsittämätön outolintu. He nimittäin tekevät täysin käsittämättömiä oluita, jotka usein täysin älyttömistä lähtökohdistaan huolimatta toimivat hämmentävän hyvin! Toki poikkeuksiakin löytyy seasta, mutta näppituntumalta voisin melkein veikata Omnipollon onnistuneen jopa useammin kuin Mikkellerin – tuon toisen velhopanimon, joka myöskin jaksaa rohkeasti pelleillä oluiden kanssa.

Yksi hauskimpia olutlinjastoja Omnipollolla on ollut Bianca – yhdistelmä gosea ja lassia. Veikkaan, että lukijoissa voi löyty jokunen, joille jompi kumpi tai molemmat sanat eivät kerro mitään, joten selvennys lienee paikallaan. Lassi on siis raikas, kylmä juoma Intiasta, jonka pohjana toimii veden ja jugurtin sekoitus. Lassi voidaan maustaa joko suolalla ja mausteilla, tai tehdä makeaksi muussaamalla sekaan hedelmiä. Gose on taas perinteinen vehnäolut Goslarista, Saksasta, joka maustetaan suolalla – usein myös korianterinsiemenillä – ja joka käytetään maitohapolla tavallista vehnäolutta happamammaksi. Omnipollo yhdistelee Bianca Mango Lassi Gosessaan maailman kenties suosituinta lassia, mangolassia, goseen valmistamalla vehnäoluen, joka on maustettu suolalla ja mangopyreellä. En ole varma, onko olut hapatettu käyttämällä jugurttia (mikä on toki mahdollista) mutta jugurttipuolta on vähintään emuloitu sillä, että olut on hapan (sillä jugurttikin on hapanta) ja sen sekaan on lisätty hieman laktoosia eli maitosokeria tuomaan jugurttimaista täyteläisyyttä. Voltteja tässä brittiläisellä Buxton Breweryllä teetetyssä oluessa on goseksi reilunlaisesti, eli 6%. Meikäläisen pullo tuli testattua viime helmikuussa ja sen parasta ennen -päiväys oli 6.6.2016, joten hyvin oli vielä oluessa varoaikaa jäljellä.

Lasissa oluella on utuinen, kellervä ja ujosti hailakanvihertävään taittuva väri sekä melko runsas, pienikuplainen, suht tiivis, keskikestävä valkoinen vaahto.

Makean hedelmäinen mutta myös hennon hapahko on varsin aromikas ja runsas. Aromimaailmaa hallitsevat mehukkaan mangoiset piirteet, joita kevyemmän trooppiset hedelmäiset sekä makean sitrusmarmeladiset piirteet komppaavat.

Suussa olut on kunnon goselle tyypillisesti kirpeän hapan, eloisa ja ennen kaikkea jännittävä. Persoonallinen makumaailma on selkeän suolainen, melko voimakkaasti makean mangoinen, kevyen greippinen ja hillityn ruohoinen. Katkeruutta ei tunnu juuri ollenkaan, mutta runsaan hedelmäistä yleisilmettä keventää tasapainoinen, keskirunsas hiilihappo.

Jälkimaku kirpeän hapan, muhevan mangoinen, hennosti passiohedelmäisen kirpeä ja ujosti ruohoisen katkera.

Kokonaisuutena Bianca Mango Lassi Gose on kaiken kaikkiaan niin hullunhauska esitys kuin sen nimestä voi jo päätellä, mutta ilahduttavinta oluessa on se, ettei se ole pelkästään käsittämätön höpökötöstys, vaan yllättävän tasapainoinen ja maukas tapaus! Mangoisuus melko voimakkaana hedelmänä tottakai hallitsee oluen tuoksu- ja aromimaailmaa, mutta tämä ei silti tee oluesta vain yhden tempun koiraa, vaan olut on myös selvästi gose – suolainen ja hapan. Tämä olut lienee jopa tyypillistä gosea hieman suolaisempi ja happamampi, mutta tämä on suorastaan edellytys siihen, että olut toimii kunnolla, sillä kevyemmällä otteella valmistetun gosen ominaispiirteet olisivat varmasti hukkuneet mangoisuuden alle!

Useimmat Omnipollon Biancat ovat olleet varsin hauskoja, persoonallisia ja testaamisen arvoisia oluita, mutta mielestäni edelleen hauskimman ja mielenkiintoisimman paikkaa näistä pitää edelleen tämä mangolassi-versio. Varmasti joillekin tämä olut ei ole olut lainkaan, mutta kokeilunhaluisille tämä on kyllä tapaus, jonka ei kannata antaa mennä ohi suun!

Lyhyesti: Runsaan mangoisuuden hallitsema, mutta mukavasti myös happamuutta ja suolaisuutta tarjoileva olut, joka haluaisi olla sekä mangolassi että gose.

Arvio: Erittäin hyvä – höpöolutasteikolla tämmöinen setti edustaa sitä äärimmäistä päätä. Ei tämä nyt mitenkään haastava tapaus ole, mutta hauska, hullutteleva ja ehdottomasti mieleenpainuva. Muikea pikku herkku!

Hinnan (4,90e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Churchill's Estate Reserva 2009

Churchill's Estate Reserva 2009

• Valmistaja: Churchill's Port
• Tyyppi: Punaviini, DOC Douro
• Maa: Portugali
• Alue: Douro
• Rypäleet: Tempranillo (20%), Tinta Francisca (20%), Tinto Cao (20%), Touriga Franca (20%), Touriga Nacional (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 16,99e (Helmikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Douro on ehdottomasti Portugalin kuuluisin viinialue, mutta ei varsinaisesti puna- ja valkoviiniensä ansiosta. Douro on ollut jo vähintään 1700-luvulta asti maailmankuulu intensiivisistä ja kellarointia kestävistä Portviineistä, joihin Douro-joen kuuma laakso mainiosti soveltuu. Alueella on pitkään valmistettu myös tavallisia, kuivia punaviinejä, mutta ne ovat harvemmin tarjonneet mitään mielenkiintoista. Edes nykyaikana Douron punaviinit ovat harvoin kovinkaan mielenkiintoisia, vaikka viininvalmistustekniikat ja -laitteistot ovat edistyneet merkittävästi ja viinien yleinen laatu on kohonnut kohisten.

Douron punaviinien suurimpia ongelmia ovat liian korkea alkoholipitoisuus ja turhan tuntuva tammisuus – molemmat jollain lailla seurausta Portviineistä. Kuuma alue tuottaa hyvin sokeripitoisia ja tuhteja rypäleitä, mikä voi olla hyvin tavoiteltavaa muhkeita Portviinejä valmistettaessa, mutta kepeämmissä punaviineissä liika kypsyys voi olla lähinnä haittaava tekijä. Lisäksi Portviinejä historiallisesti kypsytetään pari vuotta tammitynnyreissä, mutta koska tammen aromit eivät laadukkaaseen Vintage Portiin kuulu, pitää uusista tammitynnyreistä "kuluttaa" liialliset uuden tammen aromit pois ennen kuin niihin voi laittaa Portviiniä kypsymään. Tästä syystä monet Douron punaviinit ovat usein kypsytettyjä lähinnä uusissa tammitynnyreissä – 100% uusissa tammitynnyreissä kypsytetyt Douron punaviinit ovat useammin sääntö kuin poikkeus. Freesejä, lähinnä terästankkeja ja vanhoja tynnyreitä nähneitä Douron punaviinejä kyllä voi myös löytää markkinoilta, mutta niiden osuus on harmillisen pieni kokonaiskuvassa.

Sekä nimellä Churchill's Port että Churchill / Graham tunnettu viinitalo kuulostaa melko vanhalta tekijältä Portviinien markkinoilla, mutta todellisuudessa se on varsin tuore tulokas. Talon on perustanut Johnny Graham – kuuluisasta Grahamsien portviinisuvusta – vuonna 1981. Alun perin Johnny Graham saapui Portoon vuonna 1973 ja työskenteli 8 vuotta portviinitalo Cockburn'silla. Lopulta hän päätti perustaa viinitalon vaimonsa kanssa, mutta taloa ei voinut nimetä suvun puolesta Graham'siksi, koska alkuperäinen Graham'sin viinitalo oli myyty portviiniyhtymä Symingtonille, joka omisti oikeudet nimeen. Tämän vuoksi talo nimettiin Johnnyn vaimon, Caroline Churchillin, mukaan. Lähes 20 vuoden ajan Graham osti rypäleitä arvostetulta de Sousan tuottajaperheelta, mutta kun vuonna 1999 Borges de Sousa kuoli ja Grahamin laaturypäleiden lähde tyrehtyi, oli hänen hankittava omia tarhoja. Tämän vuoksi vuonna 1999 Graham osti arvostetun, 100-hehtaarisen Gricha-tarhan, joka edelleen muodostaa hänen Portviiniensä selkärangan, ja samalla ryhtyi laajentamaan omistuksiaan Douron alueella. Yleisesti Churchill'siin tyyliä on kuvailtu perinteistä Portviinityyliä kuivakammaksi, hieman kepeämmäksi ja napakammaksi.

En ole varma, kuuluuko Estate Reserva enää talon kuivien punaviinien valikoimaan – ainakaan talon kotisivuilta ei viinistä löydy minkäänlaista mainintaa. Tämän vuoksi kovinkaan tarkkoja speksejä viininvalmistuksesta ei löydy – jonkun lähteen mukaan viini on tasapäinen sekoitus viittä erilaista, perinteistä portviinialueen rypälelajiketta, kun taas Alkon speksien mukaan vain kolmea. Alkon tiedot osasivat myös kertoa, että viiniä on kypsytetty ranskalaisissa tammitynnyreissä joista vain 20% on ollut uusia ja alkoholia siinä on 13,5%.

Väriltään viini on hyvin tumma, lähes läpinäkymättömän luumunpunainen.

Tuoksu on varsin muheva, kypsän tumman hedelmäinen, kevyesti makean luumuinen, hillityn suklainen ja hennon kukkea. Joko ikä tai lämmin vuosikerta on tuonut aromimaailmaan myös makean aavistuksen rusinaisuutta.

Suussa viini on melko täyteläinen, mutta ilahduttavasti yllättävän ryhdikäs ja selkeästi enemmän hedelmä- kuin tammivetoinen. Makumaailma on sopivasti, muttei liioittelevasti pippurisen mausteinen, makean tumman marjainen, kypsän luumuinen, freesin karhunvatukkainen ja maltillisesti mausteisen puiseva. Kohtalaisen tanniininen ja melko hapokas rakenne on mainiosti tasapainossa melko runsaan hedelmäpuolen kanssa – viini on sopivan tiivis ja puruvoimainen, mutta se ei tunnu liian tiukalta, eikä toisaalta turhan pehmoiselta ja raskassoutuiseltakaan.

Jälkimaku on mehukkaan kriikunainen, kypsän tumman marjainen ja kevyesti pippurisen mausteinen, minkä lisäksi hillitty makean tammisuus erottuu ujosti. Suuhun jäävä, melko mehukkaan hedelmäinen jälkivaikutelma on myös kevyen lämmin, minkä lisäksi kohtalaisen tuntuvat tanniinit nousevat ilman ruokaa melko selvästi esille.

Vaikka yleensä suhtaudun tietyllä (usein myös ihan järkevällä) varauksella Douron kuiviin punaviineihin, oli tällä kertaa ennakkoasenteet aivan turhia – tätä Dourolaista ei oltu pilattu liialla tammella tai ylikypsällä hedelmällä, vaan pääosassa oli freesi, ryhdikäs ja mukavan pihdaspiirteinen Douron tummanpuhuva hedelmäisyys varsin mukavalla rakenteella. Kokonaisuutena viini oli erittäin positiivinen, yllättävän hapokas ja maltillisen tamminen esitys.

Alun perin olin hommannut oman pulloni Alkosta silloin, kun viini oli poistumassa Alkon valikoimista, joten viinin saatavuus on tällä hetkellä melko kehnonpuoleinen täällä peräpohjolassa – mitä se kyllä on lähes kaikille Portugalin viineille, harmillisesti. Noh, jos joku muukin oli sattunut nappaamaan tämän viinin Alkon poistomyynneistä ja pullo makoilee vielä jossain avaamattomana, voin kyllä vakuuttaa, ettei sen kanssa ole kiirettä – tämä kaikin puolin miellyttävä ja tasapainoinen portugalilainen on vielä hyvin matkalla ylöspäin, eli kellarointipotentiaalia on vielä hyvin jäljellä!

Lyhyesti: Runsas, mutta varsin tasapainoinen Douron punaviini, joka ei kärsi alueelle tyypillisestä ylitammituksesta tai liiallisesta alkoholista.

Arvio: Erittäin hyvä – klassinen esimerkki hyvästä Douron punaviinistä, jossa ollaan menty selkeästi tasapainoinen lopputulos tähtäimessä. Pitääpä koettaa tutustua muihinkin Churchill'sin kuiviin viineihin, jos talon yleinen tyyli on näin näpsäkkä – ainakin talon Touriga Nacional vaikuttaa varsin lupaavalta!

Hinnan (16,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Tuottajaesittely: Gaia

Muutamia vuosia sitten takaperin maistamani Gaian Thalassitis oli ensimmäinen maistamani Santorinin viinini ja se oli samalla itselleni pieni valaistumisen hetki: vaikka Kreikan viinit olivat yleisesti luoneet meikäläiseen tasaisen positiivisen yleisvaikutelman, oli Thalassitis jotain aivan muuta kuin mitä olin tottunut Välimeren valkoviineiltä saamaan – runsaudestaan huolimatta äärimmäisen tiukkarakenteinen, suorastaan väkivaltaisen hapokas, hämmentävän intensiivinen ja täynnä vulkaanisen maaperän tuottamia savuisia aromeja ja suolaisen mineraalisia vivahteita. Tämä viini sai kertaheitolla minut innostumaan Santorinin viineistä sekä perehtymään tarkemmin tuohon Kreikan meren ainutlaatuiseen saareen. Ei liene siis ihme, että viimekesäisellä Santorinin-vierailullani minun oli yksinkertaisesti pakko päästä tutustumaan tähän tuottajaan tarkemmin.

Matka Kamarista Gaialle tapahtuu pääosin tällaisissa maisemissa.

Homma meni siinä mielessä onnekkaasti, että Gaian viinitaloa lähin kaupunki (kylä, oikeastaan) on Kamari – juuri sama paikka, jossa majapaikkamme sijaitsi. Olimme sopineet vierailustamme Gaialle jo ennakkoon, joten sovitun päivän sattuessa kohdalle meidän ei tarvinnut tehdä mitään sen kummempaa kuin lähteä tallustamaan Kamarista saaren rantaa pitkin pohjoiseen. Matkaa viinitalolle kertyi reilu pari kilometriä, joten rauhallisesti aurinkoisessa säässä lompsiessakaan ei reissuun päässyt tulemaan edes puoli tuntia täyteen.

• Gaian (Gaia lausutaan kreikkalaisittain suurin piirtein "jeea") viinitalon perustivat vuonna 1994 Thessalonikin yliopistosta valmistunut agronomi Leon Karatsalos ja Bordeaux'n yliopistosta valmistunut viinitieteen professori Yiannis Paraskevopoulos. Heidän ensisijainen päämäränsä oli – ja on edelleen – luoda perinteisistä kreikkalaisista rypälelajikkeista modernein viininvalmistusmenetelmin jotain uutta ja tasoltaan sellaista, johon ei perinteisin menetelmin olisi päästy.
• Gaian ensimmäinen viini oli Santorinilla vuonna 1994 tuotettu Thalassitis – täysin paikallisesta Assyrtiko-lajikkeesta valmistettu valkoviini. Tästä viinistä tuli lyhyessä ajassa yksi Santorinin kaupallisesti merkittävimmistä viineistä ja se on edelleen Gaian tunnetuimpia ja arvostetuimpia viinejä.
• Vuonna 1995 Gaia laajensi valikoimaansa Manner-Kreikan puolella tuotetulla Notios-valkoviinillä.
• Gaian ensimmäinen viinitalo valmistui Nemean viinialueelle vuonna 1996. Tämä kapasiteetilaan 300,000 litran viinitalo tuottaa valtaosan Gaian kehutuista punaviineistä sekä muutamia tyyliltään mannerkreikkalaisia valkoviinejä, mm. edellämainittua Notios-viiniä ja varsin laadukkaanakin pidettyä Ritinitis Nobilis -Retsinaa.
• Vuonna 1999 Gaia osti Santorinilta, aivan saaren lentokentän naapurista, vanhan, hylätyn tomaatinkäsittelytehtaan, joka oli jonkin aikaa toiminut yökerhona. Tämä tehdas remontoitiin uudelleen viinitaloksi ja yökerhon pihalla sijainnut tanssilattia muutettiin pittoreskiksi maistelutilaksi.
• Koska sadonkorjuu tapahtuu Santorinilla merkittävästi aikaisemmin kuin Manner-Kreikassa, oli Gaian mahdollista ylläpitää kahta viinitaloa yhtä aikaa vain yksillä laitteilla: viininvalmistusvälineet laivattiin Nemeasta Santorinille valmiiksi heinä-elokuun taitteessa tapahtuvaa sadonkorjuuta varten, ja kun sadonkorjuu oli saatettu loppuun, laivattiin laitteisto takaisin Nemeaan valmiiksi syyskuussa alkavaa sadonkorjuuta varten.
• Gaia ei omista Santorinilla lainkaan köynnöstarhoja, sillä maan hinta on tällä pienellä, turismiin vahvasti painottuneella saarella erittäin korkea. Sen sijaan Gaia tuottaa kaikki viininsä ostorypäleistä. Voimakkaasti laatuun panostavana tuottajana Gaia tekee yhteistyötä erityisestikorkealaatuisia rypäleitä tuottavien pienviljelijöiden kanssa; tämän vuoksi Gaian rypäleistä maksama kilohinta on merkittävästi korkeampi mitä monet muut saaren tuottajat voivat – tai edes pystyvät – maksamaan. Heikkoina vuosikertoina Assyrtiko-rypäleiden kilohinta saattaa nousta jopa n. 4€ tuntumaan, kun taas normaalisti Assyrtikokilo maksaa 1,5–2,0€/kg ja vaikeina vuosina n. 3€/kg. Vertailun vuoksi yksi maailman parhaista osuuskunnista, Produttori del Barbaresco, maksaa tuottajilleen rypäleistä laadun mukaan 2–5€, kun taas normaalisti muualla maailmassa tuottaja voi olla onnellinen saadessaan edes yhden euron rypälekilosta. Gaian maksama hinta rypäleistä on siis varsin korkea jopa suuren maailman mittakaavassa.
• Santorinilla Gaia keskittyi tuottamaan suurmenestykseksi noussutta Thalassitis-Assyrtikoa (viinin ensimmäinen vuosikerta oli alle 10,000 pulloa, kun tällä hetkellä tuotannossa on samaa viiniä yli kymmenkertainen määrä), mutta vuosien myötä Thalassitisin rinnalle on noussut myös muita viinejä. Kuitenkin kaikkien viinien pohjana on Santorinin jalo valkoinen lajike, Assyrtiko.
• Ensimmäiseksi Thalassitisin seuraksi ilmestyi tammitynnyrikypsytetty Thalassitis Oak Fermented. Myöhemmin tuotantoon ovat ilmestyneet mm. villihiivoilla käytetty ja terästankeissa ja tammitynnyreissä kypsytetty Assyrtiko Wild Ferment ja makea Vinsanto – ainoa Gaian Santorinin viineistä, jossa Assyrtikon rinnalta löytyy muitakin rypälelajikkeita.
• Uusin lisäys talon linjastoon on Thalassitis Submerged – kyseessä on aivan tavallinen Thalassitis, mutta sen annetaan kypsyä 4–5 vuotta täysin hapettomissa olosuhteissa merenpinnan alla (Kamarin kylän edustalla) ennen markkinoillelaskua. Thalassitis Submerged on Gaian harvinaisin Santorinin viini, sillä sitä tuotetaan vain n. 400–500 pulloa vuodessa. Tämä viini on muutenkin hauska tapaus, sillä Thalassitis nimenä viittaa siihen, kuinka antiikin kreikkalaiset lisäsivät merivettä – "thalassa" – viiniin sen parantavien vaikutusten vuoksi, tehden "merellistä viiniä", thalassitis oenos. Gaian Assyrtikon nimi viittaa siis siihen, että sen suolaisen mineraalinen luonne on kuin viiniin olisi lisätty merivettä. Nyt kun Thalassitis vielä toden totta viettää vuosia meren pohjassa, on kyseessä kyllä todellinen merellinen viini!
• Viinien lisäksi Gaia tuottaa myös viinietikkaa: 5 Years Aged Vinegar of Santorini valmistetaan siitä osuudesta Assyrtiko-mehua, joka ei täytä Gaian standardeja Thalassitis-viiniin. Tämä syrjään jäävä osuus aluksi jaetaan kahteen osaan: toinen osio käytetään oksidatiivisesti kuivaksi valkoviiniksi 500 litran tammitynnyreissä, minkä jälkeen tuo viini siirretään kypsymään 225 litran barrique-tynnyreihin neljäksi vuodeksi. Toinen osio mehusta taas siirretään kuparipannuihin, joissa keittämällä mehusta tehdään reduktioliemi, jonka tilavuus on vain 25% alkuperäisestä mehusta. Tämä makea, tiivis siirappinen liemi siirretään niin ikään kypsymään barrique-tynnyreihin. Neljän vuoden kypsytyksen jälkeen oksidatiivisesti kypsynyt, etikoitunut valkoviini ja makea mehureduktio sekoitetaan yhteen ja jätetään kypsymään vielä vuodeksi 500 litran tammitynnyreihin ennen pullotusta.

Ei valittamista maisteluolosuhteista.

Kun saavuimme paikalle Gaian viinitalolle, meidät otettiin varsin lämpimästi vastaan ja istutettiin melkeinpä samoin tein talon sisäpihalle maistelua varten. Maistelupaikan näkymistä ei voi valittaa – vaikka saaren "väärällä" reunalla sijaitseva Gaia ei pysty tarjoamaan samanlaisia henkeäsalpaavia maisemia yli Santorinin kalderan reunan kuin Santo Wines tai Venetsanos, sopii vain muutaman metrin päässä loiskivan hiekkarannan aallot kuin nakutettuna Thalassitisin siemailuun! Tosin emme päässeet aloittamaan viineihin tutustumista Thalassitisilla, sillä ensimmäiseksi meille esiteltiin Kreikan kenties suosituin Gaian valkoviini, Nemean viinitalolla valmistettu Notios.

• Gaia Nótios 2015: Moschofilero, Roditis. Käytetty ja kypsytetty terästankeissa. Kreikankielinen nimi tarkoittaa "eteläistä"; viini valmistetaan eteläisessä Manner-Kreikassa sijaitsevan Peloponnesoksen niemimaalla. Arkadian vuoristoisilta tarhoilta kerätty, pinkkikuorinen Moschofilero tuo viiniin aromaattisuutta ja runsasta hedelmäisyyttä, kun taas Korintin ylängöiltä kerätty, yhtä lailla pinkkikuorinen Roditis tuo viiniin kepeyttä ja hapokkuutta.
  Hailakka vaaleanvihreä väri. Erittäin kukkea tuoksu muistuttaa paljon Muscat-valkoviinejä: omenankukkaista parfyymisyyttä, jasmiinia, hillittyä ruusuvettä. Kuiva, kepeä ja kohtalaisen hapokas, mutta tasapainoisen lempeä suutuntuma. Kukkean muskattisessa makumaailmassa jasmiinia, kypsää omenaa, kevyttä sitruksisuutta, hillittyä ruusuvettä ja aavistus raikasta karambolaa. Melko pitkässä ja raikkaassa jälkimaussa hapokkuus korostuu sopivasti ja kielelle jää aromaattista kukkaisuutta, kevyttä sitruksisuutta ja ujoa karambolaa.
  Kiva, raikas ja miellyttävästi kukkean aromaattinen valkoviini. Sokkona menisi helposti Muscat-valkoviinistä, joskin viinissä ei ollut monille Muscateille tyypillistä rypäleisyyttä merkittävästi. Peruskiva valkkari sellaisenaan nautittavaksi tai kepeille ruoille. Ihan OK hinta-laatusuhde 8,50€ hintaan.
• Gaia Thalassitis 2015: Assyrtiko (100%) sopimusviljelijöiltä ostetuista rypäleistä. Käytetään kaupallisilla hiivakannoilla. Käy ja kypsyy terästankeissa. Gaian kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin valkoviini, joka muodostaa Gaia Santorinin tuotannon selkärangan.
  Hailakka vaaleanvihreä väri. Hieman pidättelevän hillityssä tuoksussa vulkaanisen maaperän tuomaa savuisuutta, hillittyä makeahkoa kukkaisuutta, ujoa ruutia ja aavistus cantaloupea. Yllättävänkin täyteläinen ja konsentroitunut suutuntuma kepeään tuoksuun nähden, mutta silti varsin tiukan hapokas, todella ryhdikäs ja napakka yleisolemus. Hyvin intensiivisessä makumaailmassa suolaista mineraalisuutta, kypsää, sitruunavetoista sitrushedelmää, märkää kiveä, hillittyä omenankuorista bitterisyyttä ja hentoa ruutisavuisuutta. Tiukahkossa, mineraalisessa ja happovetoisessa jälkimaussa jää kielelle kivisiä, sitruunamehuisia ja melko suolaisia sävyjä sekä ujoa savuisuutta ja häivähdys makeampaa cantaloupea.
  Kyllä Thalassitis on ihan perusteella Santorinin maineikkaimpia ja arvostetuimpia valkoviinejä – yli puolet Santorinin Assyrtikoista testanneena Thalassitis kyllä sijoittuu helposti kärkikahinoihin. Viini on yllättävän runsas, täyteläinen ja konsentroitunut Assyrtikoksi, mutta kokonaisuus on silti lajiketyypillisesti hyvin tiukka, kirpeä, rakenteikas ja sitruunaisuutta alleviivaava. Viini on nyt vielä varsin kireähkö, mutta se huokuu lupaavaa kypsyttelypotentiaalia seuraavaksi vuosikymmeneksi. Viiniä saa 17€ hintaan viinitalolta, mikä on varsin sopusuhtainen hinta näin laadukkaasta tapauksesta, mutta oikeista myymälöistä viinin voi löytää vielä pari euroa edullisempaan hintaan.
• Gaia Thalassitis Oak Fermented 2015: Assyrtiko (100%) sopimusviljelijöiltä ostetuista rypäleistä. Käytetään kaupallisilla hiivakannoilla. Käy ja kypsyy uusissa, Neversin tammesta valmistetuissa 225 litran barrique-tynnyreissä 5–6 kk ajan.
  Väriltään viini on intensiivisen vaaleanvihreä – hieman perus-Thalassitista syvempi. Vivahteikas ja aromaattinen tuoksu on makeahko ja selkeästi tammitynnyrikypsytyksen sävyttämä: kypsänmakeaa sitruksisuutta, kermaisuutta, kevyttä vaniljaa ja hieman ananasvetoista trooppista hedelmää. Makea tuoksu johtaa siinä mielessä hieman harhaan, että viini on perus-Thalassitisin tapaan hyvin kuiva, intensiivinen ja rapsakan hapokas sekä suutuntumaltaan täyteläinen. Makumaailma on tammen ansiosta erittäin kermainen, jopa hillitysti voinen, makean mausteisen tamminen ja hillityn karamellinen, mutta kokonaisuuden seasta löytyvät selväpiirteisesti myös Assyrtikon kirpakka sitruuna ja suolainen mineraalisuus. Erittäin pitkässä jälkimaussa kielelle jää suolaisuutta, voimakasta sitruunaisuutta, tuntuvaa kivistä mineraalia, todella kermaista tammea, mausteista puuta ja kevyttä voita. Erityisesti suolatun sitruunan piirteet kantavat todella pitkään.
  Nohmjaa. Kokonaisuutena tammi-Thalassitis on kyllä vaikuttava viini ja tuhdisti tammitetuksi viiniksi suorastaan vaikuttavan runsas ja rakenteikas – viini ei esimerkiksi ollut niin pehmeä, makea ja "kiltti" kuin monien muiden tuottajien tammi-Assyrtikot. Mutta vaikka Assyrtiko paistaa viinin alta hienosti läpi, eli tammi ei niinkään peitä mitään kuin tuo syvyyttä, ei se kuitenkaan omasta mielestäni tuo viinille mitään sellaista, mitä perus-Thalassitis varsinaisesti kaipaisi. Asia voi kenties olla eri, jos sattuu tykkäämään tammesta kuin hullu puurosta. Koska viini on vasta hiljattain pullotettu, on viinin tammisuus melko rankasti pinnassa, minkä vuoksi suosittelisin kiikuttamaan viinin pitkäksi aikaa kellariin – kenties iän kanssa viinin liiallisin tammi katoaisi rapean hedelmän sekaan? 23€ hinnalla viini on hintansa väärti ostos.
• Gaia Vinsanto 2005: Assyrtiko (80%), Aïdani (10%), Athiri (10%). Viini valmistetaan totuttuun Vinsantojen tyyliin rusinoiksi kuivatuista rypäleistä. Gaian mukaan auringossa kuivattaessa rypäleet oksidoituvat turhan rankasti ja menettävät hedelmäistä raikkauttaan, minkä vuoksi Gaia poikkeuksellisesti kuivattaa puolet viiniin tarkoitetuista rypäleistä auringolta suojattuna. Rypäleistä erittäin hitaalla puristuksella saatu paksu, makea mehu siirretään vanhoihin (tammi-Thalassitisin kypsytyksessä käytettyihin) tynnyreihin, joissa viinin annetaan käydä ja kypsyä 10 vuoden ajan. Viini valmistetaan monien Vinsantojen henkeen täysin prosessia peukaloimatta, eli viiniin ei missään vaiheessa lisätä hiivoja tai sulfiitteja, eikä sitä kirkasteta tai suodateta. Viinion pullotettu 2015, siinä on jäännössokeria 200 g/l, alkoholia 13,5% ja sitä tuotetaan vuosittain n. 2,500 kpl 500 ml pulloa.
  Väriltään viini on hyvin tumman mutta täysin läpinäkyvän mahonginruskea. Tuoksu on hyvin tuhti ja varsin volatiilinen: aromimaailmasta löytyy tyypillisten Vinsanton suklaisten, mokkaisten, kevyesti oksidatiivisen pähkinäisten ja poltetun sokerin aromien lisäksi myös melko tuhtia kynsilakkaisuutta ja Rodenbach-henkistä balsamicoetikkaa. Sokeriset, siirappiset ja volatiiliset piirteet tuovat tuoksuun myös mielenkiintoisia, piparkakkuisen jouluisia vivahteita. Suussa viini on erittäin täyteläinen, makea ja intensiivinen, mutta Vinsantoksi myös yllättävän freesi eikä lainkaan tahmean tuntuinen. Makumaailmasta löytyy makean mokkaista kahvia, karamellia, tummaa siirappia, kuivattua taatelia, Assyrtikon makeankirpeää sitruunaisuutta, piparkakkumausteita, kuivakakkua ja kevyesti niin asetonisia kuin etikkaisia volatiilisuuden vivahteita. Makea ja vivahteikas jälkimaku on kevyesti tahmea, mutta myös varsin pitkä ja runsaan hapokkuuden myötä erittäin raikas ja yllättävän kepeä. Kielelle jää voimakasta siirappisuutta, kevyttä maitosuklaisuutta, hieman makeaa mokkaisuutta, hentoa Assyrtikon suolaista mineraalisuutta ja ujoa, persoonallisen volatiilista kompleksisuutta.
  Santorinin Vinsantot voi yleensä jakaa muutamalle erilaiselle akselille (lyhyesti kypsytetyt ja raikkaat vs. pitkään kypsytetyt ja kahviset; lyhyen aikaa rusinoidut ja kepeät vs. pitkään rusinoidut ja konsentroituneet; siistit ja modernit vs. villit ja volatiiliset) – Gaian Vinsanto poikkeaa epätavallisella rusinoimisprosessilla hieman totutusta kaavasta, sillä vaikka siinä on pitkään kypsytetyt ja rusinoidun viinin runsautta ja paksuutta, on se silti myös ihastuttavan kepeä, raikas ja eloisa. Sen sijaan volatiilisuuden puolesta viini on ihan omassa luokassaan: maistamissani Vinsantoissa volatiilisuuden määrät heittelivät laidasta laitaan, täysin olemattomasta melko selvään, mutta Gaiassa tämä piirre on hyvin hallitseva, ja vaikka itse pidin viiniä erittäin persoonallisena, maukkaana ja laadukkaana esityksenä, en ihmettelisi lainkaan, jos monille muille viini olisi jo täysin juomakelvoton ja käytännössä virheellinen. Harvemmin kyllä tulee vastaan näin volatiilisia viinejä. Kaikesta huolimatta mielestäni viini oli vielä 35€ hinnalla varsin hyvä ostos.

Maistelun viinit.

Viinimaistelun jälkeen meille tuotiin vielä maistettavaksi leipää ja Gaian mainiota Assyrtiko-etikkaa, joka myös onnistui vakuuttamaan korkealla laadullaan – ihastuttava sekoitus hillittyä makeutta, pitkään kypsytetyn balsamico-etikan kompleksista vivahteikkuutta ja Assyrtikon luontaista, sitruunaista hapokkuutta.

Assyrtiko-etikkaa.

Viinitalon tuotantopuolta.

Maistelun päätteeksi kävimme vielä tutustumassa viinitalon pikkuruisessa varastohallissa sijaitseviin käymistankkeihin ja tynnyrikellariin. Ennen lähtöä teimme myös tuttavuutta Rambon, äärimmäisen rennon viinitalokissan kanssa ja nappasimme kotiin viemisiksi pullot Vinsantoa ja balsamico-etikkaa – molemmat kun olivat sellaisia, astetta harvinaisempia tuotteita, joiden saatavuus on vahvasti kääntäen verrannollinen fyysiseen etäisyyteen viinitalosta. Paluumatkalla rantaa pitkin kohti Kamaria sai todeta vierailun olleen ehdottomasti pienen patikoinnin väärti; Gaia oli mielikuvissani ennen Santorinin-matkaa yksi saaren kovimmista tuottajista, eikä vierailu pääkallonpaikalle horjuttanut tätä käsitystäni lainkaan. Usein kovan laadun edellytyksenä on omat, korkealaatuiset viinitarhat, mutta Gaia on osoittanut, että korkealaatuista tavaraa tehdäkseen ei ole aina välttämätöntä omistaa omia viiniköynnöksiä!

Rambo chillaa.

Sori Brewing Coffee Gorilla

Sori Brewing Coffee Gorilla

• Valmistaja: Sori Brewing
• Tyyppi: Olut, Baltic porter
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,40e (Joulukuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,40e (Marraskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Vuosi sitten tuli käytyä Tallinnassa ja samalla tuli suoritettua tutustumismuotoinen pyörähdys suomalaislähtöiselle Sori Brewingin panimolle. Koska tuolloin Sorin tuotteista puhuttiin paljon, mutta saatavuus kotomaassamme oli heikkoa, tarjoutui mainio tilaisuus päästä toiminnan lisäksi tarkastamaan tuotteiden laatu. Yksi esiteltyjä oluita oli Winter Gorilla – Cointreaulla maustettu, tynnyrikypsytetty stout, jonka kahviversio ilahduttavasti tuli vain kuukautta myöhemmin myös Alkon tilausvalikoimaan. Pitihän tämä olut napata uusintatestiin, jotta pystyi varmistamaan, että onhan panimon taso kova kautta linjan!

Alkuvuodesta maistetun pullon parasta ennen -päiväys oli 27.11.2016. A-vitamiinipitoisuus on 7,0% ja IBUja 45. Tyyliltään olut on panimon mukaan baltic porter, jonka sekaan on kipattu reilulla otteella espressoa.

Kevyesti läpinäkyvä Gorilla on väriltään tumman suklaan tummanruskea ja se saa kaadon myötä kohtalaisen runsaan, vaaleanruskean ja keskikestävä vaahtohatun.

Varsin paahteisessa tuoksussa tuntuu kärtsäistä mallasta, tuhkaisuutta, kuivakkaa ruisleipää, hillittyä kahvinporoisuutta, kevyttä mokkaa ja hentoa maitosuklaista makeutta sekä aavistus taustalla värjöttelevästä aromihumalaisesta pihkaisuudesta.

Suussa olut on kohtalaisen täyteläinen, moniulotteinen, runsas. Makumaailmasta erottuu humalaista yrttisyyttä, paahteista mallasta, karvasta tummaa suklaata, kevyttä kärtsää, hillittyä tummapaahtoista ja aavistuksen jopa pannuunpalanutta kahvia ja hentoa katkerohumalaista greippisyyttä. Pieni, tasainen ja sopivan runsas hiilihappo sopii mainiosti yhteen yleisilmeen kanssa. Kokonaisuus on hieman makea, mutta tasapainottava katkeruus antaa oluelle mukavan kuivaa särmää.

Kohtalaisen katkera jälkimaku on kahvinen, suklainen – suorastaan kahvisuklainen – kevyesti havuinen ja hennosti sitruksinen, minkä lisäksi taustalla häilyy ujoa tervaisuutta ja aavistus teräksisyyttä.

Kokonaisuutena Coffee Gorilla on varsin maukas ja yhtä aikaa sekä vaikuttavan moniulotteinen että silti helpostilähestyttävä esitys. Itselleni hieman makeampi ja hienoviritteisempi Winter Gorilla upposi paljon paremmin, mutta tämä kofeiinipitoisempi versio ei jäänyt kuin marginaalisesti talvista serkkuaan jälkeen. Balanssi on mainiossa tikissä ja vaikka kahvinporoinen kärtsäisyys tuntuu vahvistavan oluen paahteisia piirteitä entisestään, on kokonaisuudessa sen verran makeutta ja runsautta, että balanssi pysyy mainiosti kohdallaan.

Yleisesti olen näistä Gorilla-oluista saanut sellaisen kuvan, että ainakin kovatasoisten porttereiden vääntäminen luonnistuu näiltä Vironsuomalaisilta panomiehiltä varsin mallikkaasti. Ehdottomasti tsekkaamisen väärti tuote.

Lyhyesti: Varsin tasapainoinen suomalaisportteri Tallinnasta, jossa kahvinen kärtsäisyys ja makeampi mokkaisuus ovat saatettu hienosti yhteen nätiksi kokonaisuudeksi.

Arvio: Erittäin hyvä – laadukasta ja tasapainoista käsityöosaamista, jossa yhdistyy hienosti kaksi erilaista lempijuomaani: paahteinen kahvi ja paahteinen portteri.

Hinnan (4,40e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.