- Valmistaja: Darling Cellars
- Tyyppi: Jälkiruokaviini, WO Darling
- Maa: Etelä-Afrikka
- Alue: Western Cape, Darling
- Rypäleet: Chenin Blanc (75%), Riesling (25%)
- Koko: 0,375
- Hinta arviointihetkellä: 11,99e (Helmikuu 2012, Alko)
- Hinta nyt: 13,98e (Tammikuu 2014, Alko)
Alkon valikoimiin on saapunut lisää uuden maailman makeita jälkiruokaviinejä. Tällä kertaa vuorossa on Etelä-Afrikasta kotoisin oleva Darling Cellarsin Premium, jonka Alko mainitsee olevan tehty Etelä-Afrikan vaaleasta "kansallisrypäleestä", Chenin Blanc'sta sekä Weisser Rieslingistä. Jälkimmäinen tunnetaan meikäläisittäin paremmin nimellä Riesling, mutta Etelä-Afrikassa rypäle Riesling viittaa myös Cape Rieslinginä tunnettuun Crouchen-lajikkeeseen, joka tuottaa pääasiassa melko yksinkertaisia ja yksiulotteisia viinejä.
Chenin Blanc ja Riesling ovat molemmat erittäin hapokkaita lajikkeita, minkä lisäksi erityisesti Chenin Blanc on hyvin altis saamaan jalohometartunnan – tämän johdosta se on ollut perinteisesti suosittu jälkiruokaviinikäytössä. Alkon kuvaukset osaavat kertoa viinistä sen verran, että rypäleistä yli 60% oli jalohomeisia ja rypäletertut on puristettu kokonaisina. Kolmannes viinistä on käynyt tammitynnyrissä, loput terässammiossa. Lopuksi viiniä on kypsytetty neljä kuukautta uusissa tammitynnyreissä. Kuvausten perusteella luvassa on siis jalohomeisen aromikasta, hyvin hapokasta ja tyylikkään tammista jälkiruokaviiniä, olettaisin?
Ensivaikutelma viinistä on vielä varovaisen neutraali. Viini on väriltään todella kaunis, paksun kullankeltainen, ja sen rakenne lasissa näyttää olevan melko paksu ja öljymäinen – ei siis vielä mitään kovin erikoista jälkiruokaviinien saralla.
Viinin tuoksu on todella runsas, siinä on hyvin runsaasti lähes karamellimaista kuivattua aprikoosia sekä aavistus aromikasta tammea.
Ensivaikutelmaltaan viini on todella makea ja runsas. Maun runsas hunajaisuus ja kypsä ananasmehumainen trooppinen hedelmäisyys täyttävät hetkessä koko suun – keskimaku ajoittain muistuttaakin lähes hämmästyttävän tarkasti säilykeananasten sokerilientä. Viinin poikkeuksellisen runsaat hapot kuitenkin tuntuvat jäävän sen valtavan makeuden alle – viinissä onkin lähes 200 grammaa sokeria litrassa, eli lähes kaksinkertaisesti perinteisiin jälkiruokaviineihin verraten. Edes viileänä viini ei vaikuttanut kovin raikkaalta, vaan runsas hunajaisuus ja makeus pitivät viinin melko raskaana.
Aromimaailma oli hyvin miellyttävä, mutta kuitenkin melko yksipuolinen. Maun ylitsevuotava ananaksisuus, hunajaisuus ja hyvin hento tammen mausteisuus eivät tarjonneet kovinkaan mielenkiintoista makuelämystä. Jälkimaku ei tarjonnut sen suurempia yllätyksiä, vaan jatkoi keskimaun esilletuomissa merkeissä. Missään vaiheessa tammi ei kuitenkaan pääse framille, vaan vilahtelee korkeintaan pieninä aavistuksina tuokussa ja maun seassa. Se, onko tämä hyvä vai huono asia, riippuu siitä, kuinka suhtautuu tammen käyttöön viineissä yleensä. Itselleni tammi jälkiruokaviineissä on loppujen lopuksi melko yhdentekevä komponentti, sillä vielä ei ole tullut vastaan niin tammitettua viiniä, etteivät jälkiruokaviinin omat aromit pystyisi pitämään sitä aisoissa, ja yleensä käykin niin että tammi jääkin maussa kokonaan muiden aromien peittämäksi.
Viinin tekninen toteutus on oikein hyvä, mutta lopputulos on kuitenkin hieman tylsähkö. Viinin runsaat hapot eivät päässeet massiivisen sokerisuuden alta esille, mutta kuitenkin kantoivat viinin joten kuten loppuun saakka. Viini voisi kaivata vastapainoksi jotain todella makeata mutta kepeätä jälkiruokaa, jolloin viinin makeus saisi kilpakumppanin ja hapot pääsisivät esiin. Viini on kohtuullisesti hinnoiteltu laatuunsa nähden, mutta mielenkiintoisia elämyksiä etsivälle suosittelen satsaamaan pari euroa enemmän ja ostamaan itävaltalaisia Beerenauslesen ja Trockenbeerenauslesen -viinejä.
edit: Pitänee korjata tuota "kohtuullisesti hinnoiteltua" -kommenttiani. Saapuessaan 12 euron hinnalla viini oli vielä kohtuullisesti hinnoiteltu tapaus, mutta viinin hinnan noustessa euron vuodessa ja vieläpä useamman vuoden ajan, en sanoisi viinin olevan enää varsinaisesti hintansa väärtiä tavaraa. Hinta-laatusuhteen pudotus OK -> Heikko on nyt paikallaan.
Lyhyesti: Erittäin ananaksinen, hunajainen ja makea jälkiruokaviini, joka jää hieman yksipuoliseksi esitykseksi.
Arvio: Keskinkertainen – viini on perusmiellyttävä kokonaisuus, mutta siinä on loppujen lopuksi hyvin vähän mitään persoonallisuutta. Premium Noble Late Harvest lienee parhaimmillaan ison aterian jälkeen sellaisenaan, kunnolla viilennettynä, jälkiruoaksi.
Hinnan (13,98e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.
Moro
VastaaPoistaOnpä pitkään pysynyt salassa tällainenkin blogi. Hyviä ja analysoivia kirjoituksia ja vieläpä vähän mielenkiintoisemmista viineistä. Kiitos siitä!
Omassa kaapissa odottelee tuo samainen Premium Noble sopivaa jälkiruokaa.
Moro moro!
PoistaEipä tämä nyt hirveän kauan ole salassa pysynyt, kun kovinkaan kauaa en ole tätä ehtinyt pitämään! Mukava kuitenkin kuulla että aihemateriaali ja ulosanti uppoavat, pyrkimyksenäni kuitenkin olisi pitää blogi luettavana vaikkei viinejä olisikaan maistanut ja pystyisi niitä kommentoimaan.
Toivottavasti joskus tulee vastaan sopivan oloinen jälkkäri viinillesi! Jos ei vaikuta siltä, kannattaa pullo korkata ja nauttia ihan sellaisenaan; silloin ei ole ainakaan riskiä että joko viini pääsisi latistumaan ja jälkiruoka peittymään. Viini on kuitenkin nautinnollinen kokemus ihan sellaisenaan!
Terve.
VastaaPoistaMakeahan tuo viini on, ja siksi hainkin ensimaistelun jälkeen jääkaapista Castello Blackin, joka auttoi kontraamaan hunajaista makeutta ja nosti hapot paremmin esiin. Hivenen simppeliksi viini silti minunkin mielestäni jäi, mutta hinta on kohtuullinen ja viilennettynä viini on mukiinmenevä sellaisenaankin, eli hinta vastaa laatua. Lagom, sanoisin isänkielelläni.
Juu, ehdottomasti kyllä viilennettynä. Yhtään lämpimämpänä viini on aivan liian löysä kunnolla nautittavaksi. Hieman simppeli tapaus tämä on, mutta ei kuitenkaan mitenkään huono.
PoistaItseni tapauksessa tämän viinin testaus kuitenkin taisi jäädä yhteen kertaan, sillä viini ei oikein tarjonnut mitään, minkä takia sen ääreen kannattaisi palata myöhemmin uudestaan. Alkosta kuitenkin löytyy jälkiruokaviinejä, jotka kuitenkin tarjoavat varsin hyvin vastinetta pätäkälle!
Heittäisin kyllä vähän vastapallon ja kehuisin tätä viiniä. Itseasiassa ko. viini toimi minulle porttina jälkiruokaviinien kiehtovaan maailmaan ja pysyy minulle rakkaana viininä. Tämän artikkelin innottamana kokeilin myös Trockenbeerenauslesen -viiniä, mutta minusta se maistui enemmänkin marjamehulta. Noble late Harvestissa on enemmän potkua ja luonnetta (ko. viiniä tässä just nautin). No, makuasioitahan nämä ovat...
VastaaPoista