Württemberg

Württemberg

Yleistä

Baden-Württemberg

Saksan viinialueet ovat paria entisessä Itä-Saksassa sijaitsevaa poikkeusta lukuun ottamatta keskittyneet maan länsirajalle, Saksan keskiosista – sieltä Luxemburgin tuntumasta – aina Saksan eteläosiin, Sveitsin rajan tuntumaan. Eteläisimpiä (ja näin ollen myös lämpimämpiä) näistä viinialueista ovat lounaisimmassa Saksassa sijaitsevan Baden-Württembergin alueen kaksi viinialuetta, pitkulainen Baden ja Stuttgartin kaupungin ympäristöön levittäytyvä Württemberg. Aivan Ranskan rajassa kiinni sijaitseva Baden on Saksan kuumin viinialue ja siksi hyvin soveltuva erityisesti punaisten lajikkeiden viljelyyn. Tästä huolimatta korkeammalla sijaitseva ja ilmastoltaan sekä viileämpi että kuivempi Württemberg on erikoistunut ensisijaisesti punaisten lajikkeiden viljelyyn, kun taas Badenissa valkoiset lajikkeet näyttelevät edelleen pääosaa.

Yksi Baden-Württembergin erikoispiirre on osuuskuntien (Genossenschaft tai Winzerverein) hyvin voimakas läsnäolo: niitä on Baden-Württembergissä peräti 70 ja niiden tuotanto on jopa n. 75% koko alueen tuotannosta (Württembergin puolella osuus on n. 65%, Badenin puolella merkittävästi enemmän). Alun perin osuuskuntia alkoi ilmestyä alueelle 1800-luvulla, kun siellä oli valloilla ns. ostajan markkinat, eli viininostajat pystyivät suoraan marssimaan viininviljelijöiden luokse ja sanelemaan yksipuolisesti heidän ostettavien tuotteittensa hinnat. Alueen pientuottajat perustivat osuuskuntia, jotta he voisivat keskittyä viljelemään viiniköynnöksiä, kun taas itse osuuskunta voisi keskittyä tuottamaan laadukkaita viinejä ja pitämään markkinoilla viljelijöiden puolia. Alueen toinen erikoispiirre (toki oleellisesti liittyen osuuskuntien suureen määrään) on hyvin pienien tuottajien määrä: kiitos Napoleonin perintölakien, viininviljelijän kuollessa hänen omistamansa tarhat jaetaan aina tasan perijöiden kesken. Tämän vuoksi alueella on tätä nykyä peräti 24,200 viljelijää, jotka omistavat yhteensä noin 27,300 ha viljelyksiä. Alle puoli hehtaaria omistavia viljelijöitä on valtavat 17,100, eli peräti n. 70% kaikista viljelijöistä – yhteensä he omistavat kuitenkin vain n. 3,350 ha, eli vain 12% alueen viljelyalasta. Suuria tuottajia (yli 20 ha) on koko Baden-Württembergin alueella vain alle 100 (0,4% kaikista viljelijöistä), mutta heidän omistuksessaan on myös noin 10% alueen viljelyalasta. Suurin omistus on melko pienillä (0,5-5,0 ha) viljelijöillä, joita on 5,700 (22% viljelijöistä) ja jotka omistavat yhteensä n. 30% alueen viljelyalasta.

Osuuskuntien osuus on Baden-Württembergissä edelleen vahva, mutta nykyisin yhä useampi pientuottaja irtautuu osuuskunnista, tavoitteenaan keskittyä tuottamaan korkealaatuisempaa viiniä omalla nimellään. Moni tällainen tuottaja haluaisi myös laajentaa tuotantoaan, mutta tätä hidastaa alueen hyvin staattinen tilanne viininviljelysten suhteen: vaikka tarhahehtaari on alueella verrattain edullinen (n. 80–100,000€ / ha, parhaimmilla palstoilla jopa 250,000€ / ha), hyvin harva tarhoja omistava haluaa myydä omistuksiaan – he mieluummin pitävät kiinni muutamasta aarista ja myyvät rypäleensä osuuskunnalle kuin luopuvat perheeltä perityistä tarhoistaan. Lisää tarhojakaan ei voi istuttaa, sillä Saksan lainsäädäntö rajoittaa viinitarhojen istuttamista: koko maassa saa kasvattaa viiniköynnösten viljelyalaa yhteensä 250 hehtaarilla vuodessa.

Noin 11,500 hehtaarin pinta-alallaan Württemberg edustaa kokonsa osalta Saksan ylempää keskiluokkaa, käsittäen hieman yli 10% Saksan n. 102,000 hehtaarin viljelyalasta ja n. 42% Baden-Württembergin yhteensä 27,300 ha viinialueesta. Punaiset lajikkeet ovat Württembergin erikoisuus ja tämä onkin ensisijaisesti valkoviineihin keskittyneessä Saksassa merkittävä poikkeus: Württembergin tuotannosta yli 70% on punaviiniä. Piskuisen, Pinot Noireihin keskittyneen Ahrin alueen kanssa Württemberg on ainoa Saksan viinialue, jossa alueen viinituotannosta yli puolet on punaviiniä (Ahrissa punaviinin osuus koko alueen tuotannosta on peräti 81%).

Trollinger-tauko jyrkillä tarhoilla.
Lasien alla ja takaa näkyy kivillä porrastettua "terassia".

Merkittävä osa Württembergin viljelyksistä sijaitsee Neckar-joen – joka on yksi Reinin sivujoista – läheisyydessä, mutta osa Württembergin viljelyksistä löytyy myös melko etäällä kaikista alueen virroista. Yleisesti Württemberg on erittäin mäkistä aluetta, minkä vuoksi lähes kaikki alueen istutuksista sijaitsevat korkeiden kukkuloiden rinteillä. Kaikista jyrkimmät rinteet ovat perinteisesti rakennettu kapeiksi, kivistä kasatuiksi terasseiksi ja yleisen mielipiteen mukaan näiltä terasseilta tulevat viinit ovat yleisesti alueen korkealaatuisimpia. Toisin kuin tasamaan ja loivien rinteiden istutuksia, jyrkempiä rinteitä ja terasseja on mahdotonta viljellä koneellisesti, minkä vuoksi niin tarhojen hoito kuin sadonkorjuu tapahtuu niillä aina käsityönä. Ajallisesti ero näiden tarhojen viljelyksessä on hyvin merkittävä: hehtaarin palsta tasamaalla tai loivassa rinteessä vaatii viljelijältä noin 300–400 tuntia vuodessa, kun taas hehtaari jyrkillä rinteillä vaatii noin 1,000 tuntia vuodessa ja terasseilla jopa 1,500 tuntia. Usein näiden hyvin työläiden viinien vaatimat uhraukset näkyvät myös lopullisten tuotteiden hinnassa.

Rypäleet ja viinityylit

Toisin kuin muualla Saksassa, jossa alueella viljellään vain n. 4–6 eri lajiketta, nykyisin ensisijaisesti Rieslingiä, on Württemberg ollut aina todellinen lukemattomien erilaisten rypälelajikkeiden sekametelisoppa: tällä hetkellä alueella viljellään peräti 90 eri rypälelajiketta ja alueelle istutetaan jatkuvasti uusia, läheisessä Geisenheimin viini-instituutissa kehitettyjä kokeellisia lajikkeita. Valtaosa harvinaisemmista lajikkeista on kuitenkin häviävän pienessä roolissa, monien lajikkeiden yhteenlasketun viljelyalan ollessa vain joitain aarin murto-osia (1 aari = 100 m²). 10 suosituinta rypälelajiketta kattaakin yli 90% alueen istutuksista.

Kuten olen jo aikaisemmin todennut, Württembergissä punaviinit ovat suuressa suosiossa. Erityisen suosittu lajike on Trollinger, jota paikalliset kutsuivat murretulla englannillaan termillä "bread and butter wine" – viini, jota nautitaan joka arkipäivä joka lounaalla, päivällisellä ja illallisella – tarpeen mukaan vaikka aamiaisella. Historiallisesti alueen erikoisuus on ollut Trollingerista ja Lembergeristä valmistettu punaviini, joka kulkee kekseliäällä nimellä "Trollinger mit Lemberger": helppo, edullinen, vähäalkoholinen ja usein puolimakea tai jopa makea punaviini, jota on perinteisesti myyty litran pulloissa. Kunnianhimoisten pientuottajien myötä alueen viinituotanto on kuitenkin keskittynyt enemmän kuiviin, vakaviin ja rakenteikkaisiin punaviineihin, joista erityisesti Lemberger osoittaa varsin hyvää potentiaalia, parhaiden ollessa hienoja maailmanluokan punaviinejä. Ilmaston lämpenemisen myötä alueelle on myös innostuttu istuttamaan kansainvälisiä lajikkeita, kuten Cabernet Sauvignonia, Merlot'ta ja Syrah'ta – lajikkeita, joiden viljely alueella vielä 10 vuotta sitten olisi ollut hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Perinteisesti alueen punaviinit ovat olleet puolikuivia tai jopa puolimakeita, mutta nykyään alueen punaviinituotannosta kuivan viinin osuus (nykyisin 26%) kasvaa tasaisesti. Alueen tuotannosta kuitenkin suuri osa on makeaa (40%) tai puolikuivaa (34%). Pohjoisempien Saksan viinialueiden punaviineihin verrattuna Württembergin punaviinit ovat usein runsaampia ja kypsempiä. Vaikka alueella on perinteisesti kypsytetty kaikki viinit aina tammessa, ovat alueen viinit usein hyvin maltillisesti tammitettuja, sillä monet alueen tuottajat suosivat hyvin vanhoja (usein 10–50 vuotta) ja suuria (600–5,000 litraa) tammitynnyreitä.

Württembergin valkoviinit ovat myöskin Saksan pohjoisempien viinialueiden viineihin verrattuna usein kypsempiä ja hieman maltillisempia hapoiltaan, joskin parhaiden alueiden viinit kykenevät saavuttamaan varsin vakuuttavan rakenteen. Riesling on alueen merkittävin valkoinen rypäle, mutta Württembergissa on melko vaikeaa saavuttaa Rieslingeissä samanlaista ryhtiä ja intensiteettiä kuin pohjoisemmilla alueilla. Jäätyneistä rypäleistä valmistettua Eisweinia on alueella käytännössä mahdotonta valmistaa (alueella sataa lunta keskimäärin n. 3 päivää vuodessa), mutta makeampia Auslese- ja Beerenauslese-viinejä valmistetaan jonkin verran.

Punaiset rypälelajikkeet

• Acolon – Württembergin osavaltion viinitalon, Staatsweingut Weinsbergin, vuonna 1971 kehittämä Lemberger x Dornfelder -risteytys, joka otettiin virallisesti alueella käyttöön vuonna 2002. Saksan vajaasta 500 ha viljelyksistä hieman alle puolet löytyy Württembergistä, mikä vastaa n. 2% viljelyalasta. Acolon on hyvin samankaltainen kuin Lemberger, mutta on satoisampi, kypsyy varhaisemmin ja kestää paremmin kylmää. Viinit ovat yleensä kypsän marjaisia ja tanniineiltaan maltillisia ja pehmeitä.
• Clevner (eli Frühburgunder tai Pinot Noir Precocé) – Lajike, joka on muuten käytännössä identtinen Pinot Noirin kanssa, mutta se saavuttaa kypsyyden merkittävästi Pinot Noiria aiemmin. Tämän vuoksi lajiketta on mahdollista istuttaa myös alueen parhaimmille, eli korkeille ja viileille tarhoille, jotka muuten voisivat olla Pinot Noirille sopivia, mutta lämpötilaltaan liian viileitä. Lajike on melko harvinainen niin Württembergissä kuin koko Saksassa (viljelyala koko maassa 250 ha).
• Dornfelder – Staatsweingut Weinsbergin vuonna 1955 kehittämä risteytys, joka on nimetty tuon viinitalo/-koulun perustaja August Ludwig Dornfeldin mukaan ja jolla on suvussaan paljon paikallisia julkkiksia: tämä lajike itsessään on risteytys kahdesta varsin tuntemattomaksi jääneestä lajikkeesta, eli se on Helfensteiner x Herolrebe. Sen sijaan Helfensteiner on todellisuudessa Clevner x Trollinger ja Herolrebe taas Portugieser x Lemberger, joten Dornfelder on tietynlainen sekoitus näitä kaikkia. Clevner näkyy lajikkeen varhaisena kypsymisenä ja hyvänä hapokkuutena, Lemberger tummana värinä, Portugieser hyvänä vastustuskykynä taudeille ja Trollinger runsassatoisuutena. Dornfelder-viinit ovat usein kohtalaisen hapokkaita, mehukkaan tumman hedelmäisiä ja tanniineiltaan varsin maltillisia. Viljelyala Württembergissä on n. 350 ha (3%).
• Lemberger tai Blauer Limberger (Itävallassa Blaufränkisch ja Unkarissa Kékfrankos) – Württembergin todennäköisesti arvostetuin punainen lajike, josta yleensä valmistetaan tasapainoisia, keskitäyteläisiä ja marjaisia viinejä, mutta parhaimmat tuottajat kykenevät valmistamaan parhaimmilta tarhoilta hyvin intensiivisiä, vaikuttavia ja pitkäikäisiä viinejä, joissa yhdistyy kypsä tumma marjaisuus ja pippurinen mausteisuus korkeaan hapokkuuteen ja kohtalaisen napakkaan tanniinisuuteen. Keskimäärin saksalainen Lemberger kuitenkin tuntuu olevan hieman matalahappoisempaa ja pehmeämmän tanniinista kuin itävaltalainen Blaufränkisch. Aluella Lemberger käsittää n. 14% (1,600 ha) koko viljelyalasta.
• Portugieser (Itävallassa Blauer Portugieser) – Itävaltalainen, erittäin runsassatoinen ja melko matalahappoinen lajike, jonka rypäleet ovat melko suurikokoiset. Portugieserista on vaikea saada valmistettua vakavaa ja vakuuttavaa viiniä, minkä vuoksi valtaosa Portugieser-tuotannosta menee yksinkertaisten ja usein hieman makeiden perusviinien tuotantoon. Lajike onkin lähinnä suosittu sen helpon viljeltävyyden ja runsassatoisuuden vuoksi. Lajike on Saksassa todella suosittu (n. 4,400 ha eli reilu 4%), mutta Württembergissä merkittävästi vähemmän (n. 180 ha, eli 1,6%).
• Schwarzriesling (eli Pinot Meunier) – Nimestään huolimatta ei ole mitään sukua Rieslingille, vaan Pinot Noirille. Schwarzriesling on hyvin samankaltainen kuin Pinot Noir, mutta se yleensä kypsyy hieman aikaisemmin ja on piirun verran helpommin viljeltävä lajike kuin krantuksi lajikkeeksi tunnustettu Pinot Noir. Schwarzriesling-viinit ovat piirun verran vaaleampia ja vähemmän intensiivisiä kuin Pinot Noirit, mutta muuten kykenevät saavuttamaan samanlaisen hapokkuuden ja alkoholipitoisuuden. Schwarzriesling on hyvin suosittu lajike Württembergissä, missä viljellään 3/4 koko Saksan Schwarzriesling-tuotannosta. Schwarzriesling on 1,800 ha viljelyalallaan (15,5%) Trollingerin jälkeen Württembergin suosituin punainen lajike. Yksi Württembergin erikoisuus on Samtrot, eli "samettinen punainen": tämä on paikallinen Pinot Meunierin mutaatio, joka on muuten identtinen Pinot Meunierin kanssa, mutta lajikkeen lehdistä puuttuu Meunierille tyypillinen nukka, eli sen lehdet muistuttavat Pinot Noirin lehtiä. Käytännössä Samtrotilla ja Schwarzrieslingillä ei ole mitään eroa, mutta usein Samtrot-viineissä on hieman jäännössokeria korostamassa niiden "samettisuutta".
• Spätburgunder (eli Pinot Noir) – Ylivoimaisesti Saksan suosituin punainen lajike ja Württembergin neljänneksi suosituin punainen lajike (1,300 ha / n. 11%). Tunnetusti hankala viljeltävä ja hyvin kranttu istutuspaikastaan, minkä vuoksi ei ole saavuttanut samanlaista suosiota Württembergissä kuin muualla Saksassa. Perinteisesti Spätburgunderista valmistettiin alueella ohutta ja usein myös hieman makeaa, simppeliä punaviiniä, mutta Pinot Noirin saavutettua kansainvälistä suosiota, on alueella pyritty imitoimaan tuhdimpaa ja vakavampaa "burgundiaanista" tyyliä, vaihtelevin menestyksin – jotkut viinit ovat usein liian ylikypsiä ja hallitsevan tammisia, mutta parhaimmat ovat hyvinkin vaikuttavia esityksiä.
• Trollinger (Italiassa Schiava tai Vernatsch) – Ohutkuorinen ja runsassatoinen lajike, joka on Württembergin ylivoimaisesti suosituin lajike (n. 2,400 ha eli n. 21%). Lajike on erittäin myöhään kypsyvä ja monilla tuottajilla se on sadonkorjuun aikana viimeinen korjattu rypäle. Koska Trollinger-rypäleet ovat suurikokoisia ja ohutkuorisia, on niistä mahdotonta valmistaa tummaa ja tanniinista punaviiniä –Trollingerit "vakavimmillaankin" ovat kepeitä, pehmeitä, nuorena juotavia ja marjaisia punaviinejä. Tästä syystä Trollingereita markkinoidaan pohjoisessa Saksassa usein myös tummina roséeviineinä – riippumatta siitä, ovatko viinit todellisuudessa viiniytetty roséeviineiksi vai punaviineiksi. Koska lajike on kotoisin Tirolista, uskotaan sen nimen olleen alunperin Tirolinger. Italiassa suuri osa Schiava-istutuksista on intensiivisempiä viinejä tuottavaa, pienirypäleistä Schiava Gentileä, kun taas käytännössä kaikki Württembergin Trollinger-istutukset ovat suurempirypäleisempää ja runsassatoisempaa Schiava Grossa -kloonia.

Valkoiset rypälelajikkeet

• Grauer Burgunder (eli Pinot Gris tai Italiassa Pinot Grigio) – Pinot Noirin vaaleanpunainen tai harmahtava mutaatio, joka ei ole saavuttanut suurta suosiota Württembergissä, mutta jota kuitenkin voi tavata siellä täällä (viljelyala hieman yli 100 ha, eli n. 1%). Grauer Burgunder -viinit ovat Saksassa usein Alsacen Pinot Gris'n ja Italian Pinot Grigion välimuotoja: ne yhdistävät Alsacen viinien runsaan hedelmäisyyden ja Italian viinien raikkaan hapokkuuden. Württembergissä taas Grauer Burgunderit ovat hieman enemmän väliinputoajia: ne eivät aivan saavuta Alsacen viinien runsautta, mutta ei myöskään Italian viinien raikkautta. Viinit ovat usein runsaan hedelmävetoisia, mutkattomia ja helpostilähestyttäviä arkiviinejä.
• Kerner – Staatsweingut Weinsbergin vuonna 1929 kehittämä Trollinger x Riesling -risteytys, josta tuli virallinen rypälelajike vuonna 1969. Tämä lajike on ollut 1970-luvulta eteenpäin hyvin suosittu lajike niin Württembergissä ja koko Saksassa kuin myös mm. Itävallassa ja Italiassa. Lajikkeen suosiota selittää sen runsas satoisuus, tautienkestävyys, pakkasenkestävyys, myöhäinen heräämisaika (lajike ei kärsi keväthalloista) ja helppo viljeltävyys. Kerner-viinit eivät ole aivan yhtä hapokkaita kuin Rieslingit, mutta ne ovat hieman täyteläisimpiä ja niille on tyypillistä erittäin runsas, yllättävän paljon Muskatelleria muistuttava kukkainen ja hennon rypäleinen aromikkuus. Lajiketta viljellään Württembergissä n. 350 ha (3%) alalla.
• Riesling – Saksan suosituin lajike on myös Württembergin suosituin lajike, jonka nykyinen viljelyala on 18,7% (2,500 ha). Verrattuna pohjoisemman Saksan sitruunaisiin, viheromenaisiin ja tiukan hapokkaisiin valkoviineihin, ovat Württembergin Rieslingit keskimäärin maltillisemman happoisia, lempeämpiä ja aromeiltaan enemmän kypsään persikkaan ja makeaan omenaan taittuvia.
• Silvaner – Saksan kolmanneksi suosituin lajike ei ole koskaan saavuttanut Württembergissä samanlaista suosiota (n. 120 ha / 1%). Württembergin Silvanerit ovat usein hyvin kepeitä ja raikkaan hapokkaita, mutta myöskin hedelmältään hyvin neutraaleja, jopa vetisiä ja ohuita. Parhaat tuottajat kykenevät tuottamaan uskottavia Silvanereita parhaiden tarhojen köynnöksistä rajoittamalla runsaasti lajikkeen satoisuutta, mutta silti Württembergin Silvanerit kykenevät harvoin yltämään samanlaiseen tasoon kuin pohjoisemmat alueet Franken ja Saale-Unstrut tai esimerkiksi Ranskan Alsace.
• Weißer Burgunder (eli Pinot Blanc) – Muualla Saksassa suurta suosiota nauttiva lajike, joka ei kuitenkaan ole Grauer Brugunderin tavoin koskaan juurtunut Württembergiin. Alueen viljelysala on n. 80 ha eli vain 0,7%. Parhaimmillaan lajike tuottaa miellyttävän runsasta, kypsän hedelmäistä ja rakenteikasta valkoviiniä, joka kykenee kestämään jopa kypsyttelyä, mutta valtaosa alueen tuotannosta on hieman yksiulotteista perusviiniä, jota voisi verrata Alsacen kypsimpiin perustason Pinot Blanc -viineihin.

Alueen vienti

Saksan kuuluisimpiin viinialueisiin (Mosel, Pfalz, Rheingau, Rheinhessen; myös jossain määrin Ahr, Franken, Nahe) verrattuna Württembergin viinien vienti on käytännössä olematonta. Leijonanosa alueen tuotannosta kulutetaan edelleen paikallisesti ja vain jotkut tuottajat ovat saaneet viinejään myyntiin myös muualle Saksaan, yleensä maan suurimpien kaupunkien viinibaareihin. Vienti ulkomaille on lähes olematonta ja vain harvalla (yleensä suurella ja VDP-järjestöön kuuluvalla) tuottajalla on olemassa pienimuotoista vientiä.

Tälle on varmasti useita syitä: Württemberg on yleensä tunnettu Saksassa edullisista ja usein makeista viineistään, jotka paikalliset mieluummin juovat itse kuin vievät ulkopuolelle. Monelle saksalaiselle voikin tulla yllätyksenä, että alueella on myös runsaasti hyvin vaikuttavia viinejä tuottavia, laatuorientoituneita pientuottajia, kun taas harva viininystävä Saksan ulkopuolelta on maistanutkaan Württembergin viiniä. Nämä on melkoisessa ristiriidassa sen kanssa, että alue tuottaa yli 10% koko Saksan tuotannosta.

Yksi suosion vähyyttä selittävä tekijä voi olla maailmalla jylläävä Riesling- ja Pinot Noir -trendi: kun Saksa on profiloitunut ensisijaisesti näiden kahden supersuositun lajikkeen tuottajamaaksi, on muilla saksalaisilla rypälelajikkeilla hankaluuksia pärjätä markkinoilla. Württembergissä toki pyritään jatkuvasti kasvattamaan näiden lajikkeiden viljelyalaa, sillä ne ovat käytännössä ainoa keino päästä kiinni kansainvälisiin markkinoihin, mutta koska Württemberg ei ole Rieslingille tai Pinot Noirille yhtä otollista aluetta kuin pohjoisemmat Saksan viinialueet, on württembergiläisillä viineillä vaikeuksia kilpailla muita saksalaisia alueita vastaan muulla kuin hinnalla. Tämä taas heijastuu viinien laatuun, mikä taas vaikuttaa Württembergin maineeseen viinialueena. Noidankehä on valmis.

Cabernet Sauvignon valmistautuu kukkimaan, taustalla Korbin kylä.

Jotkut alueen tuottajat uskovat, että Württembergin tulevaisuus onkin ilmaston lämpenemisessä ja kansainvälisissä punaisissa lajikkeissa, minkä vuoksi yhä useampi tuottaja pyrkii istuttamaan Syrah-, Cabernet Sauvignon- ja Merlot-köynnöksiä ja tuottamaan niistä tuhteja ja tammisia punaviinejä. Koska nämä köynnökset ovat kuitenkin vielä hyvin nuoria, mennee vielä useampi vuosikymmen, ennen kuin niistä ruvetaan saamaan mitään vakuuttavaa aikaiseksi, minkä lisäksi ainakin itseäni epäilyttää tämän menetelmän kannattavuus – itse kannattaisin runsaampaa markkinointia, tietoisuuden kasvattamista alueen viineistä ja keskittymistä ennen kaikkea alueen vahvuuteen, eli paikallisiin lajikkeisiin. Tällä hetkellä suurena trendinä ovat kuitenkin mielenkiintoiset paikalliset lajikkeet ja ennen kaikkea yhden rypälelajikkeen lajikeviinit, joten Württembergillä olisi kyllä hyvä sauma päästä breikkaamaan suurempaan tietoisuuteen. Tämä kuitenkin edellyttää laatuun panostamista – hyvin harva alue nousee nykypäivänä maailmankartalle simppeleillä, puolikuivilla ja edullisilla arkiviineillä.