Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

30.7.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1421 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


28.2.16

Miraval Côtes de Provence Rosé 2013

Miraval Côtes de Provence Rosé 2013
  • Valmistaja: Château Miraval
  • Tyyppi: Roséeviini, AOC Côtes de Provence
  • Maa: Ranska
  • Alue: Provence
  • Rypäleet: Cinsaut, Grenache, Rolle, Syrah
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 14,50e (Marraskuu 2015, Viking Line Tax Free)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kaakkois-Ranskan Provencessa sijaitsevalla Château Miravalilla on värikäs ja monimuotoinen historia: tämä peräti 400 hehtaarin tilukset kattava kartano on tullut tunnetuksi viineistään, joita on tuotettu tilusten 30 hehtaarin viinitarhoilta. Lisäksi tästä 35 huonetta kattavasta kartanosta löytyy mm. äänitysstudio, jonka kartanon aikaisempi omistaja, pianisti Jacques Loussier, asennutti. Tässä studiossa ovat äänittäneet mm. Pink Floyd, Sting ja The Cranberries. Vuonna 1993 kartanon osti amerikkalainen Tom Bove, joka samalla nykyaikaisti merkittävästi siihen asti lähinnä yksinkertaisia vin de pays -pöytäviinejä tuottaneen kartanon viinintuotantoa, nostaen samalla merkittävästi kartanon profiilia laatuviinien tuottajana.

Vuonna 2008 Château Miraval nousi maailmanmaineeseen kun kenties maailman kuuluisin julkimopari Angelia Jolie-Brad Pitt hankkivat kartanon tiluksineen asunnokseen. Tässä Jolie-Pittin omistamassa kartanossa viinejä valmisti alun perin talon oma viinintekijä, mutta vuosikerrasta 2012 alkaen viineistä on vastannut mm. maailmankuulun Château Beaucastelin omistavan Perrinin viinisuvun 5. sukupolven viinintekijä Marc Perrin. Viinejä tuotetaan nykyisin n. 60 ha kattavilta, luomusertifioiduilta tarhoilta sekä alueen viljelijöiltä ostetuista rypäleistä.

Miraval Côtes de Provence on roséeviini, joka pamahti heti ensimmäisellä vuosikerrallaan 2012 kuuluisuuteen "Brangelina-viininä" – viini kuitenkin ainoastaan tulee Jolie-Pittin omistamalta viinitalolta; he eivät ole siis varsinaisesti millään lailla osallisina viinin tuotannossa. Viini on valmistettu Provencen tyypillisistä lajikkeista, jotka ovat Cinsaut, Grenache, Rolle ja Syrah. Muut rypäleet ovat puristettu suoraan viiniksi, mahdollisimman pienellä kuorikontaktilla, mutta Syrah'n on sanottu käyneen läpi lyhyen saignée-menetelmän. Itselle jäi kuitenkin epäselväksi, tarkoitettiinko tällä lyhyttä kuorikontaktia (Champagnessa saignée eli "verenvuodatus" tarkoittaa kuorikontaktia, eli "värin vuodattamista kuorista") vai punaviinin valmistuksen alkuvaiheessa osan viinin ottamista syrjään – tällöin poisotetusta osasta saadaan roséeviiniä ja jäljellejäävässä osuudessa rypäleidenkuorien suhteellinen osuus viiniin kasvaa nesteen määrän vähentyessä, jolloin saadaan piirun verran tuhdimpia ja konsentroituneempia viinejä. Koska Château Miraval tuottaa myös punaviinejä (emmekä ole Champagnessa), oletan termin viittaavaan jälkimmäiseen menetelmään – viini on siis saanut hailakan värinsä pienestä osasta Syrah'ta, joka on ollut maseroitumassa hetken aikaa kuorten kanssa. Viinistä 90% käy ja kypsyy terästankeissa, mutta 10% kypsyy tammitynnyreissä.

Tämä viini tuli bongattua Viking Linen viinihyllyiltä, josta nappasin sen pienen harkinnan jälkeen mukaan porukalla hytissä siemailtavaksi – toki samalla halusin päästä tarkistamaan, mistä tässä viinissä on kyse. Viinin ostaminen hieman arvelutti, koska yleensä useimmat roséeviinit tulisi juoda n. vuoden sisällä valmistuksesta, kun taas tällä viinillä oli ikää peräti yli kaksi vuotta. Toisaalta jos peräti Wine Spectator on antanut viinin tälle vuosikerralle oikein 90 pistettä ja edellinen vuosikerta oli lehden mielestä maailman paras roséeviini*, kyllähän nyt viinin pitäisi pysyä kunnossa pidempään kuin vuoden verran!

Pulleassa ja näyttävässä pullossa viinillä on keskisyvä, persikkaisen oranssinpunainen väri; lasissa taas hieman hailakampi.

Runsas ja melko makean omenainen tuoksu rupeaa oletusten mukaan olemaan hieman kehittynyt; siinä rupeaa kevyen persikkaisten ja hentojen mansikkaisten piirteiden rinnalla tuntumaan ikääntyneemmän Provencen roséelle tyypillistä, kevyenpuoleista savuisuutta.

Suussa viini on ensivaikutelmaltaan täyteläinen ja varsin maltillisen hapokas – joskin tähän saattaa vaikuttaa viinin optimaalista hieman lämpimämpi tarjoilulämpötila. Melko pehmeältä ja kypsänmakealta maultaan viini persikkainen, kypsän omenainen, hillityn yrttinen ja ennen kaikkea helppo. Koska viinin hapokkuus tuntui maltilliselta ja hedelmä niin kypsältä, moni viiniä maistanut veikkasi viinin olevan jopa jonkin verran makea, vaikkei viinissä todellisuudessa ole jäännössokeria kuin korkeintaan muutama gramma.

Mehukas, mutta kestoltaan varsin lyhyenpuoleiseksi jäävä jälkimaku on kypsän persikkainen, makean omenainen ja hennon mausteinen.

Monet viinejä enemmän harrastaneet ovat toitottaneet Château Miravalin roséen olevan aivan tavanomainen – joskin varsin ylihypetetty – perustason provencelais-rosée, eikä lähellekään hintansa arvoinen ostos. Ainakin tämän viinin perusteella voin hyvillä mielin yhtyä tuohon mielipiteeseen: viini vaikutti hyvin yksiulotteiselta, ei millään tavalla mielenkiintoiselta ja jopa aavistuksen tasapainottomalta. Toisaalta, en ole ikinä ymmärtänyt geneeristen Côtes de Provencen roséeviinien suosiota: parhaimmat voivat olla ihan kivoja tapauksia, mutta useimmat ovat vain yksiulotteisia, vaatimattomia ja tylsiä viinejä, jotka jäävät kauas parhaimmista Provencen roséista. Näin ollen todettakoon, ettei 15 euron hintaan viini ollut juuri hintansa väärti ostos ja Alkon yli 20 euron hinnalla hinnan ja laadun suhde menee varsin heikkolle tasolle.

Kenties viinistä voisi saada paremman kuvan, jos sen pääsisi testaamaan paremmin viilennettynä ja hieman nuorempana: oli viini kyllä edelleen hyvin juotavissa, mutta siitä rupesi jo erottumaan hieman kehittyneitä piirteitä, mitkä antoivat olettaa, ettei viini ollut enää optimikunnossa. Viini kuitenkin antoi ymmärtää, ettei siinä ole mitään muuta perus-provencelaisesta erottavaa piirrettä kuin talon omistava julkkispari.

Lyhyesti: Geneerinen, pehmeä, simppeli ja kypsänmakea provencelais-rosée, joka reilun parin vuoden ikäisenä tuntuu olevan tiensä päässä.

Arvio: Tylsä – kuten valtaosa Côtes de Provencen roséeviineistä.

Hinnan (14,95e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

*Minä vain vitsailen, oikeasti en pidä Wine Spectatorin mielipiteitä viineistä juuri minään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti